Sivut

tiistai 5. tammikuuta 2021

POIKKEUKSELLINEN KATSAUS POIKKEUKSELLISEEN VUOTEEN 2020

Tästä tulee poikkeuksellinen katsaus siksi, etten ole sellaista koskaan aiemmin lukuisista aikomuksistani huolimatta tehnyt.  Mutta nyt teen, että jäisi itselle talteen edes jotain muistikuvia menneestä vuodesta, joka oli omalla tavallaan omituinen, mutta osittain onneksi myös ihan tavallinen.

TAMMIKUU 2020

Olen kirjoittanut vuoden alussa postauksen otsikolla "Mitä aion muuttaa ja miten muuttua vai aionko mitään mitenkään" ja niinkuin asiaan kuuluu, en olisi enää muistanut ainuttakaan aikomustani, ellen olisi käynyt lukemassa omaa tekstiäni. 

Ilokseni voin todeta, että luottavainen 90-100% ennusteeni siitä, kuinka hyvin tulen aikomuksissani onnistumaan, meni ihan nappiin. 

Olen ollut itselleni armollisempi, ymmärtänyt liikunnan ohella myös palautua, löytänyt liikkumisiini vaihtelua ja lakannut tekemästä asioita pelkästä kohteliaisuudesta oman jaksamiseni kustannuksella. 




Samaisen tekstini "haluaisin"-osion 0-10% onnistumisennusteeni osui myös oikeaan lopputuloksen ollessa pyöreä nolla.

En haluamisistani huolimatta kiinnittänyt yhtään aiempaa enempää huomiota ulkonäkööni tai pukeutunut yhtään sen paremmin kuin ennen, vaan päinvastoin takapakkia meni molemmilla osa-alueilla. Kiitos siitä etätöille, joissa ei kulunut kuin vanhat verkkarit ja jumppapökät. 



Tammikuussa osallistuin ensimmäistä kertaa kuukauden mittaiseen vegaanihaasteeseen, joka sujui paljon helpommin kuin olin kuvitellut ja oli myöskin varsin mielenkiintoinen kokeilu, josta jäi pysyvästi joitakin muutoksia aiempiin tottumuksiini. 

En ostanut kuukauden aikana valmisruokaa kertaakaan, vaan kokkailin kotona enemmän itse kuin varmaan vuosiin. Valikoin vaan runsaasta reseptipankista kaikkein helpoimpia ja riittävän tavallisia juttuja, jotka maistuivat hyvin myös miehelle. Siinä sivussa pidin perinteisen tipattoman tammikuun.

Tuskin toistamiseen kuitenkaan jaksan ihan niin tunnollisesti täysvegaanina elää, koska haluan laittaa leivän päälle ihan sitä mitä haluan, mutta osallistumiseni klikkasin kyllä tänäkin vuonna. 




Tammikuun kurja tapahtuma oli se, että varomattomasti lauteilta noustessani löin pääni matalan saunan kattoon (mahdollisen syy-seuraussuhteen tajusin vasta paljon jälkeenpäin) ja iskun seurauksena vasemmasta silmästäni irtosi lasiainen, joka veti näköhermon vierestä mukanaan kaistaleen sidekalvoa. Se asettui keskelle näkökenttääni ja haitta on sekä häiritsevä että pysyvä, mutta aika hyvin aivot ovat siihen jo sopeutuneet, joten pärjäilen. 





HELMIKUU 



Täytin 55 ja pahoitin mieleni, kun mies unohti synttärini. (Enkä tarkoita tällä mitään lahjoja, vaan ihan vaan sitä, että olisi muistanut, mikä päivä on.) 

Touhusi vaan siinä aamulla lähtöä padelia pelaamaan ja minä sitten jouduin itkeä tirauttamaan pari marttyyrikyyneltä. Yhyy. Ukkeli oli kyllä saanut pelikavereilta kuulla kunniansa ja selväksi oli tullut, että  kyseessä oli Virhe isolla V:llä :). Vähän veikkaan, että puhuivat omasta kokemuksestaan.




Kuun lopulla saatiin yllättäen tilaisuus lähteä vajaaksi viikoksi Vuokattiin hiihtelemään, kun mies sai järkättyä itselleen tuuraajan. Ihan parasta. 

Hiihdeltiin, uitiin, lilluttiin poreissa, saunottiin, pelattiin tennistä, löhöttiin sohvalla, syötiin takkamakkaraa ja pizzaa ja oltiin autuaan tietämättömiä jo seuraavalla viikolla pakan sekoittavasta viruksesta.




MAALISKUU

Maaliskuu oli muutosten kuukausi.

Vuokatista paluuta seuraavana päivänä muutettiin nuorempi poika uuteen kotikaupunkiinsa. 

23-vuotias laittoi käytännössä koko elämänsä parin viikon sisällä uusiksi ja irtisanoutui senhetkisestä koulutustaan vastaavasta työstä, luopui turvallisesta kuukausipalkastaan, irtisanoi asuntonsa ja hommasi uuden kodin uudesta kaupungista, josta sai työpaikan itselleen ennestään täysin tuntemattomalta alalta.

Hakijoita paikkaan oli kymmenittäin, mutta poika tuli valituksi omana rehellisenä itsenään ilman aiempaa alan koulutusta tai kokemusta. Arvostan pojan rohkeutta, mutta myös valitsijan, joka pojalle pian haastattelun jälkeen soittaessaan sanoi, että hänelle oli tullut vahva tunne siitä, että "tämä kortti on käännettävä". Lämmittää mieltä ja antaa uskoa siihen, että työpaikan takia ei kannata lähteä itseään muuksi muuttamaan. Siitä kärsii ennenpitkää joko tekijä tai työ tai molemmat.



Kotikaupunkini oli ensimmäisten koronatartuntojen joukossa ja se paitsi yllätti, myös säikäytti, kun tuli niin lähelle niin äkkiä. Etenkin kun ensimmäiset tartunnat tulivat ilmi paikassa, jossa itse käyn keramiikkakurssilla.

Ahdistusta lisäsi uutispakkomielle, joka ajoi joka ilta telkkarin ääreen seuraamaan Ylen puoli yhdeksän lähetystä.




Siirryin tekemään töitä kotoa käsin ja miehen työt jatkuivat suht normaalisti, mutta vanhemman pojan talviaikainen työ päättyi ennenaikojaan kaiken urheilun jouduttua katkolle. Siinä samassa loppuivat pitkälti myös meidän harrastukset, kun uimahalli, jäähalli, palloiluhallit ja lopulta kuntosalitkin suljettiin. Samoin kuin keramiikkakurssi.

Aloitin jumpat kotona oman tutun liikuntakeskuksen live-lähetysten ohjauksessa, kokeilin sellaisiakin lajeja, joissa en uskonut pärjääväni, mutta pärjäsin ja sain siitä itseluottamusta ja iloa. Auttoi myös pitämään pään paremmin kasassa. 

Luonnossa liikkuminen menetti aiemman rauhansa ja jopa kääntyi itseään vastaan, kun yhtäkkiä koko Suomen kansa tuntui jalkautuvan metsään ja luontopoluille. 




HUHTIKUU

Huhtikuussa ahdistus alkoi helpottaa ja kevään valo voittaa. Lopetin uutisten seuraamisen.





Golfkenttä aukesi ja päästiin pelaamaan tiukoin rajoituksin korkeintaan 2 henkilön ryhmissä.




Muutin omaa ostokäyttäytymistäni ja normaalin "Ostan vasta, kun oikeasti tarvitsen tai vanhat on loppuunkäytetty"-periaatteeni sijaan aloin tietoisesti kuluttaa rahaa normaalia enemmän. Ostamatta silti mitään turhaa. 

Keskitin kaikki hankintani paikallisiin pienyrityksiin niinkuin enimmäkseen aina ennenkin, mutta sillä erotuksella, että ostin jo ennen kuin välttämättä tarvitsin. Osin myös lahjakortteja, joita pystyy käyttämään myöhemmin, mutta joista oli siinä hetkessä edes pientä apua yhtäkkiseen ahdinkoon joutuneille yrittäjille.  

Koin, että tämä oli omalla kohdallani konkreettisin tapa kantaa oma pieni korteni kekoon.




TOUKOKUU

Vanhempi poika ja miniä muuttivat pohjoisesta etelään kumpikin oman alansa kesätöihin. Osittain asuivat myös täällä meillä. Hyvin sovittiin ja sopeuduttiin kaikki saman pienen katon alle, vaikka aina vähän vaatiikin pientä totuttelua alkuun.




Kuvassa kuskataan Äitienpäivän aamuna paikalliselta puutarhalta valitsemaani Miljoonakelloa, josta  kasvoi sittemmin ihan valtavan runsas. Oli kaunein ja helpoin kesäkukka ikinä.




Myöhemmin samana päivänä sain mieheltä ja pojilta ihanan lahjan ja itkuhan siinä taas tuli. Eli muistaa ukkeli tai ei, aina itkettää..




Ostin samaiselta puutarhalta myös suuren varrellisen Marketan, jollaista olen pitkään havitellut ja joka oli kaunis, mutta niin suuritöinen nypittävä, että taisi jäädä ainoaksi lajiaan.

Kuun lopussa meillä oli 27-vuotishääpäivä, mutta se tuskin poikkesi mitenkään tavallisesta päivästä. Tai en ainakaan nyt tähän hätään muista, koska aloin olla töistäni niin stressaantunut.


KESÄKUU

Kesäkuu oli varsin helteinen.

Jatkoin osin etätöissä, mutta miniän tehdessä töitä meiltä kotoa käsin, lähdin itse toimistolle, jonne asennettiin vihdoin 23 työvuoteni jälkeen ilmastointi, eikä sisälämpötila kohonnut enää yli 30 asteeseen niinkuin siihen asti. Se oli iso helpotus.




Työstressi paheni.

Vapaa-ajalla jatkoin lähikohteissa kuljeskelua ja kuvailuakin, joka auttoi pitämään ajatukset pois työjutuista. 




Päätettiin miehen kanssa alkaa tekemään vuorokauden mittaisia viikonloppureissuja, ettei koko kesä valuisi käsistä töitä tehdessä ja loppukesän lomanpätkää odotellessa.




Aloitettiin Ruissalon kylpylästä, joka avattiin poikkeusolojen kiinniolon jälkeen uudelleen. 

Varattiin mukavin mahdollinen (= ilmastoitu) huone, istuskeltiin viinilasillisilla parvekkeella, vuokrattiin Jopot, joilla pyöräiltiin lähimaastossa, uitiin, saunottiin, ihan vaan hengailtiin, syötiin hyvät ruuat illalla ravintolassa ja poikkeusjärjestelyjen vuoksi vähän ankeammat, valmiiksi annostellut aamiaiset samaisessa paikassa.   

Olo oli hotellissa hienosti hoidettujen järjestelyjen vuoksi koko ajan ihan turvallinen, mutta ihmispaljous läheisellä Ruissalon leirintäalueella ja rannalla vähän säikäytti. Porukkaa oli kokoontumisrajoituksista huolimatta kuin Ruisrockissa konsanaan, joten vetäydyttiin sieltä aika äkkiä takaisin seniorikylpylän rauhaan.

Juhannuksena meidän piti majoittua vuotta aiemmin varatussa toivehuoneistossa Vierumäellä, mutta se suunnitelma meni Vierumäen konkurssin myötä mönkään.




Päätettiin siitä huolimatta lähteä, koska golfkentät olivat auki ja meillä mukavaa tuttua peliseuraa tiedossa.

Hikoiltiin juhannusaattoa edeltävä yö Heinolan Kumpeli Spassa ja juhannuksena majoituttiin opistotasoisessa Ilkassa Vierumäellä. Vähän erilainen juhannus se oli kaikinpuolin, mutta en todellakaan valita.




Kesäkuun viimeinen peliviikonloppu vietettiin läkähdyttävässä helteessä Aulangolla.





HEINÄKUU

Heinäkuun alussa jatkettiin vielä yhdellä viikonloppuvisiitillä, tällä kertaa Naantalin Kultarantaan, joka kuuluu helppoihin ja kivoihin, suht tunnin ajomatkan päässä oleviin tuttuihin kohteisiin.

Kultarannan kenttä on pitkälti "turistikenttä", joten siellä porukka on tosi ystävällistä ja ihanan "normaalia". Tämä ei ikävä kyllä kaikilla kentillä toteudu, vaan sellaisiakin sisäänpäinlämpiäviä yhteisöjä löytyy, joissa vieraspelaajia ei välttämättä edes tervehditä.







Hotelliviikonlopuilla oli toivottu piristävä ja voimaannuttava vaikutus, mutta siitä huolimatta olin loman alkaessa kuun puolivälissä jo niin stressaantunut, että oireilin jo fyysisestikin. Tuntui kuin olisin ollut joku ajovaloissa juokseva jänis.

Koitin heti alkuun järjestää edes vähän jotain normaalista poikkeavaa päiväohjelmaa, mutta todellisuudessa ensimmäinen viikko oli kaukana lomasta ja aloin stressamaan jo sitäkin, että tässä sitä nyt valuu ensimmäiset päivät ihan hukkaan, enkä ole yhtään sen levänneempi tai helpottuneempi kuin viikkoa aiemmin. 

Mutta kun päästiin vihdoin yhdessä miehen kanssa yhteiselle parin viikon lomanpätkälle Vuokattiin, en olisi voinut enempää pyytää. Rauha ja onnellisuus valtasi mielen ja jatkui niin kauan kuin lomaa kesti.

 
ELOKUU

Vuokatti ei sanoja kaipaa.






 


Kuun puolivälissä alkoivat työt ja kuun lopussa vanhempi poika muutti Ranskaan. Lähtö tapahtui viime hetkellä, koska sen jälkeen kaikki lennot peruttiin. 



SYYSKUU

Syyskuun ruska oli ihan mielettömän kaunis ja värikäs.






Myös muutamia hienoja sumuisia päiviä sattui kohdalle.





Vasemman tenniskyynärpään ja oikean olkapään kiertäjäkalvosimen aiheuttamat kiputilat pitkittyivät ja niiden ohella aloin kärsiä uudenlaisista uniongelmista ja sydänoireista.

Epäilin syyksi vaihdevuosien alkamista ja sain teiltä ihanilta lukijoilta paljon omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa vertaistukea ja muita kannustavia vinkkejä, joista olen kiitollinen.

Vaihdevuosiepäilys osoittautui sittemmin oikeaan, kun kävin verikokeessa, jonka tulos ei jättänyt asiaa arvailujen varaan. Oli jotenkin helpottavaa. Tästä voisin kirjoittaa enemmänkin, koska olen viimeaikoina päässyt tekemään tuttavuutta aika moninaisten ennenkokemattomien tuntemusten kanssa, mutta ehkä palaan asiaan myöhemmin, kun ihmiskoe etenee ja lisää kokemusta karttuu.

   
LOKAKUU 

Lokakuussa olin varmaan jotenkin lamaantunut, koska en muista siitä juuri mitään. Paitsi että edelleen käytiin pelaamassa kunnes kotikenttä meni kuun lopussa kiinni.

Tenniskyynärpään kipu helpotti, mutta olkapää tuntui pahenevan, eikä kirjoittamisesta tullut mitään. Särky oli pahinta öisin ja teki nukkumisesta entistäkin hankalampaa.

Koronan toinen aalto masensi.  





Pyhäinpäiväviikonloppu vietettiin Vierumäellä, jossa pelattiin kierros kilpaa pimeän kanssa.







MARRASKUU 

Ranskaan julistettiin koko maan kattava ulkonaliikkumiskielto. Syystäkin, sillä pahin tartuntapiikki oli jo 86.000 tartuntaa päivässä. Ehkä turha edes mainita, että murehdin asiaa. Ja sen tiesi poikakin, joka ilahdutti lähettämällä käsin kirjoittamansa perinteisen postikortin, jossa lähetti äidille sellaisia terveisiä, että "Huoli pois, täällä kyllä pärjätään" :). Tuli ihan ikävä vanhoja kunnon kirje- ja korttiaikoja. 

Tuntui, että koko marraskuun ajan satoi vettä, maa oli musta ja oli sen vuoksi erityisen pimeää. Paitsi todistettavasti yhtenä päivänä, jona maisema oli yhtä tyyni ja sininen kuin kesällä. 



Tämä 6.11. Tammelan Liesjärvellä ottamani kuva päätyi saman illan Ylen uutisten sääkuvaksi. Oli ensimmäinen ikinä, jonka rohkenin Ylen katsojakuvana lähettää. Enkä ollenkaan sillä, että olisi mitenkään erityisen hyvä kuva, vaan siksi, että kuvasti aika poikkeuksellista marraskuun säätä. 

Tuntui hassulta nähdä oma kuva studion kolmen seinän kokoisena suurennoksena miehen suosikkiuutistenlukijan Piia Pasasen taustalla. 



6.11.2020


Marraskuun puolivälissä kävin vielä pyynnöstä pelaamassa yhden golfkisan, mutta sen jälkeen pistin pillit pussiin. On se kuitenkin parhaimmillaan kesälaji, vaikka välillä joutuu silloinkin toppatakkia tarjetakseen käyttämään.


24.11.2020


24.11.2020


Olkapään kipu alkoi vihdoin taitavan fysioterapeutin käsittelyn ja hänen laatimiensa harjoitteiden ahkeran noudattamisen ansiosta helpottaa ja pystyin taas nukkumaan paremmin. 

Kuun lopulla aloittelin jäätävää raivausurakkaa vintin komeroissa ja samalla järjestelin itselleni toimivaa ja viihtyisää kotitoimistoa. 

Kaapista en halua laittaa tänne enää yhtään kuvaa.


JOULUKUU

Raivausurakka jatkui, edistyi ja venytti turnauskestävyyden äärirajoille, mutta lopputulos oli niin onnistunut, että oltaisiin hyvin voitu viettää joulu kaapissa.




Rankka, mutta onnistunut kaappiprojekti tuntui vapauttavan tilaa korvien välistä ja olin jotenkin ihmeen levollinen.

Askartelin kranssin puolukanvarvuista ja aiemmin tekemistäni keramiikkahelmistä, ripustelin pihalle valosarjoja ennätysaikaisin ja -paljon, leivoin kakkua (!) ja pipareita ja käyttäydyin muutenkin kummallisesti.






Pidin ennen joulua 3 päivää lomarahavapaita, joiden avulla sain loman venytettyä kokonaiseen viikkoon ja oli kyllä ihanaa. Etenkin kun vanhempi poika pääsi kuin pääsikin lentämään jouluksi kotiin ja nuorempikin sai omista töistään vapaata.

Oli kyllä ihan paras joulunaika ikinä. 




Pystyisinpä säilyttämään saman levollisuuden ja rauhan sisälläni aina. Tai edes enimmäkseen.

***

Selvää on, että tässä oli vain pieni pintaraapaisu kokonaisen vuoden ajalta. Ehkä kuitenkin niitä itselle eniten mieleen jääneitä asioita, joiden ulkopuolella kaikki muu oli enimmäkseen sitä ihan tavallista , mutta entiseen nähden silti erilaista arkea. Ja kiitos meidän pitkäaikaisen golfharrastuksen, elämä tuntui sen ansiosta kesällä lähes normaalilta. Sen lisään lajin jo ennestään moninaisten hyvien puolien listaan.

Mutta nyt on aika lopettaa tämä tähän ja kääntää mielenkiinnolla taas yksi uusi lehti elämässä.




34 kommenttia:

  1. Aivan ihania järvikuvia sun vuoteesi on sisältynyt! Järvimaisemat näyttää olevan sinunkin sielunmaisemia.
    Hienoja nuo rentoutuspyrähdykset viikonlopuiksi, kyllähän ne vähäksi aikaa helpottaa.
    Kyllähän ne siitä helpottaa ne vaikeat ajatkin oireiden vuoksi, toisilla nopeammin ja toisillä kestää.
    Sitä levollisuutta ja rauhaa toivon tähänkin vuoteen sinulle enemmän kuin viimevuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emilie. Ja kyllä, järvimaisemat on myös mun sielunmaisemia. Täällä kotikaupungissa ei yhtään järveä ole, mutta naapurikunnassa, jossa aikanaan asuin 15 vuotta, niitä onneksi on ja aika usein tulee sinne lähdettyä ihan vaan kuvailemaan tai tuijottelemaan.

      En muista olenko koskaan ollut niin stresseissä kuin viime vuoden keväästä pitkälle syksyyn. Lähinnä töistä, mutta varmaan siinä on monen asian yhteisvaikutusta. On saattanut korona heikentää stressinsietokykyä. Ja kyllä se Ranskan vakava tilanne pakosti vaikutti myös.

      Olen päättänyt ottaa ne oireet mielenkiinnon kannalta ja sitä on toistaiseksi ainakin riittänyt, kun näköjään ei yhtään tiedä, mitä seuraavaksi on odotettavissa :). Onneksi myös paljon olettamaani myönteisempiä juttuja.

      Kiitos toivotuksista ja toivon sulle kaikkea sitä mitä toivot itsekin.



      Poista
  2. Ihania kuvia! Muistaisin nähneeni tuon teeveestä tutun <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3. Onneksi oli edes tämän verran kuvia ja tekstiäkin viime vuodelta jäänyt talteen. Muuten en olisi muistanut todennäköisesti mitään.

      Poista
  3. Miljoonakello on jokakesäinen suosikkikukkani. Tuo "Ihmiskoe"-sanana sai suupieleni ylöspäin.
    Öiset kivut ovat kyllä tosi raastavia. Hyvä kun olet saanut apua fysioterapeutilta. Mulla on myös ruvennut vanha vaiva, eli lonkan limapussintulehdus vaivaamaan ja sen takia öistä on tullut katkonaisia kun särkyyn herää. Onneksi mullakin on fysioterapeutin laatimat jumppaohjeet jotka viimeksikin sinnikkään harjoittelun jälkeen auttoivat. Katsoin että viimeksikin kivut alkoivat tammikuussa niinkuin nytkin. Tuleekohan talvella istuttua sisällä enemmän ja siitä tulee sitten tuo kipuilu, en tiedä.
    Marraskuussa tosiaan satoi melkein koko ajan.
    Hieno kuva uutisissa. En muista sitä nähneeni, vaikka 99%:n varmuudella olen tuonkin uutislähetyksen katsonut. Tai onhan noita Annukka-nimisiä paljon, joten en ehkä vaan ole osannut ajatella että se olet sinä.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin kanssa, että tästä lähtien mun jokakesäinen valinta tulee olemaan Miljoonakello. On mulla niitä tosin ennenkin ollut, mutta sellaisina amppeliversioina. Tässä oli valmiina sellainen kanaverkkotötterö, jota pitkin kello kiipeili ylöspäin.

      Ihmiskokeeksi tätä tosiaan voi nimittää :). Sen verran nopealla tahdilla näyttää tulevan esiin kaikenlaista yllättävää, mutta onneksi myös positiivisessa mielessä. Ihan mielenkiintoista, vaikka voi olla, että tulee sellainenkin vaihe, ettei tämän sortin mielenkiintoa enää kaipaa.

      Muistankin sen sun lonkkajutun ja sen, että parani niillä fysioterapeutin liikesarjoilla. On ne kyllä taitavia siinä ammatissaan. Mullahan oli myös kivulias ja pitkäkestoinen lonkkaongelma edelliskesänä, mutta sen syy olikin lonkan sijasta "keskimmäisen pakaralihaksen kiinnityskohdan jännetulehdus". Eli ihan muualla taas oireet ja alkuperä. Ja ihan omituiselta tuntui sekin, että parani fysioterapeutin saliohjelmalla, joka ei keskittynyt lonkkaan tai pakaraan, vaan oli pelkkää keskivartalotreeniä. Mutta kappas vaan, kun sekin toimi. Kyllä kannatti taas uskoa itseään viisaampia ja tykkään kaikkein eniten just siitä, että voi itse tehdä asioita paranemisensa eteen, eikä vaan passiiivisena odottaa, että joku muu hoitaa tai että saa jotain lääkkeitä.

      Poistin siitä kuvasta sukunimeni, joka toki siinä alkuperäisessä oli, mutta sitähän en täällä missään ole esitellyt. Ja itseasiassa äsken poistin kokonaan sen telkkarin ruudusta ottamani kuvan, kun alkoi vaikuttaa joltain itsekehulta, miksi se ei ollut tarkoitettu.

      Toivotaan, että tästä vuodesta tulee meille kaikille edeltäjäänsä edes vähän huolettomampi <3

      Poista
  4. Aivan mahtava vuosikooste! Upeita kuvia <3 Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tarja. Ja kaikkea parasta tälle vuodelle myös sinulle <3

      Poista
  5. Huippu kooste sinun vuodesta. "Askartelin omasta mielestäni kauniin kranssin puolukanvarvuista ja aiemmin tekemistäni keramiikkahelmistä, ripustelin pihalle valosarjoja ennätysaikaisin ja -paljon, leivoin kakkua (!) ja pipareita ja käyttäydyin muutenkin kummallisesti." sai minut hihittämään ääneen. On nämä ajat olleet sen verran outoja, että kaikki ollaan varmasti enemmän ja vähemmän oudosti käyttäydytty silloin tällöin. Minulla oli jo syyskooma ja lamaannuin kaikesta niin, että hyvä kun sain edes blogia päivitettyä.
    Uusi vuosi ja toivottavasti edes hippasen verran niitä uusia kujeita myös :)
    Ihanaa viikkoa Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin etukäteen, että nyt kun mulla on kokonainen viikko kerrankin lomaa, teen vaan kivoja asioita. Ja sitten löysin itseni leipomasta kakkua :D. Ei ole ennen kuulunut mun vapaaehtoisten tai ainakaan kivojen tekemisten kastiin, mutta kakku oli selvästi hyvällä fiiliksellä tehty, koska onnistui niin hyvin, että tein vielä toisenkin.

      Aika vuoristorataa vuosi oli, eikä kyllä varsinaisesti tule ikävä, vaikka paljon hyviä ainutlaatuisiakin asioita tapahtui.

      Meitä yhdisti sun kanssa työstressi, mutta sulla siihen liittyi niin paljon muutakin, että oli kyllä luojan lykky, että pääsit siitä kaikesta eroon. Mun ahdistuksen aiheet ei olleet niin pahoja.

      Olen luottavainen tulevan vuoden suhteen. Siitä tulee pakosti edeltäjäänsä parempi.

      Ja kiitos samoin Outi <3

      Poista
  6. Vuosikatsausten tekeminen on parhaimmassa tapauksessa mukavaa tai vähintäänkin mielenkiintoista muistojen ja valokuva-arkistojen kaivelua. Poikkeuksellisesta vuodesta on erityisen arvokasta kirjoittaa. On helpompi sitten joskus jälkeenpäinkin muistella, että miten kaikki oikein menikään.

    Tosi kauniita kuvia. Maisemissa on seesteinen tunnelma, vaikka elämässä on välillä ollut stressiä. (Siksipä kai kauniiden luonnonmaisemien ääreen moni hakeutuukin, jos stressaa.)

    Vahva samastumisen tunne ja hymy nousi tuosta huhtikuun "lopetin uutisten seuraamisen" -kohdasta. Itsekin seurasin aluksi vähän turhan intensiivisesti epidemiatilanteen käänteitä, kunnes lopulta sain irrottauduttua uutisista siinä jossain kohtaa kevättä (ehkä huhtikuussa?). Riittää, kun välillä tsekkaa oman alueen epidemiatilanteen ja mahdolliset rajoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en olisi kirjoittanut viime vuonna niitäkään vähiä postauksia, jotka kirjoitin, en olisi varmaan mitenkään pystynyt tätä kasaamaan. Oli jotenkin niin sekava vuosi, että kaikki on päässä vaan yhtenä puurona. Ikinä ennen en ole ollut niin stressaantunut kuin viime vuonna. Oli lähinnä työperäistä ja siinäkin oikeastaan yhden ihmisen (uusi asiakas) aikaansaannosta, mutta varmaan vähän kaikki vaikutti kaikkeen. Onneksi kuitenkin suht normaalina säilynyt harrastus ja ne viikonlopun irtiotot ja Vuokatti piti pään kasassa.

      Yhtenä niistä mun vuoden alun aikomuksista oli se, että sen sijaan että kulutan voimavarojani tekemällä asioita pelkästä kohteliaisuudesta, käytän enemmän aikaa itselle tärkeisiin juttuihin, joista erikseen mainitsin kuvaamisen. Se toteutuikin kivasti ekan vuosipuoliskon ajan ja ilahduin, kun katselin noita silloin otttamiani kuvia, joista en myöskään muistanut juuri mitään. Mutta sitten kamera jäi, koska ahdistuneena tai muuten vaan huonolla fiiliksellä en kertakaikkiaan edes pysty kuvaamaan mitään, eikä ole järkevääkään väkisin yrittää. Siitä tulee vaan paha mieli, koska se oma tunne siirtyy niihin kuviin.

      Se uutispakkomielle oli ihan kamala. Vaikka katsoinkin vaan sen Ylen päälähetyksen, sekin oli mulle epänormaalia. Onneksi älysin irrottautua siitä, kun tajusin, että ahdistun vaan entistä enemmän.

      En ole enää vähään aikaan ollut kärryillä meidän alueen rajoituksista, kun en oikein sellaisiin tilanteisiin päädy, missä niitä pitäisi miettiä. Paitsi että keramiikkakurssi on edelleen katkolla ja jumppiin pitää varata aika ennakkoon, mutta muuten elämä on aika normaalia.

      Kuvailemisiin ja kuulumisiin ja mukavia lintuhetkiä sulle!

      Poista
  7. Hieno kooste kuluneesta vuodestasi! Kyllä olet lyönyt pääsi lujaa, kun silmä noin vaurioitui, hui. Koronan seuraamisen lopetin myös, kun tuntui, että sana esiintyi aina, kun radion tai tv:n aukaisi.
    Mukavaa alkanutta vuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanne pitkästä aikaa! Olipa kiva "nähdä" sut tääällä.

      En ole ihan varma siitä, että aiheutuiko se silmäjuttu lopulta siitä pään kolautuksesta, mutta niin vähän luulen. Eikä ollut edes mikään kummoinen kolhu, mutta voi olla, että se oli viimeinen niitti jo ennestään vähän höllällä olleelle lasiaiselle, joka sitten päätti irrota. On kuulemma ihan yleistä "tässä iässä", mutta se sidekalvon irtoaminen oli sitten taas silmälääkärin mukaan harvinainen tapaus. Luojan kiitos, ei kuitenkaan irronnut verkkokalvo, koska sitten olisi ollut kiire ja näön lähtö lähellä. Mutta onneksi niin ei käynyt ja kaikki on suht hyvin, vaikka harmittaakin huonoina päivinä se näköhaitta.

      Se uutispakkomielle oli ristiriitainen, kun toisaalta sitä sunsi tarvitsevansa sitä tietoa. mutta sitten taas toisaalta se tieto ahdisti.

      Ja kiitos samoin, mukavaa tätä vuotta Hanne!

      Poista
  8. Ihana vuosiraportti ihanalta tyypiltä <3 Niin kauniita luontokuvia, olet kyllä lahjakas kuvaaja ja kyllä Suomen luonto on kaunis. Muista jatkaa valokuvausharrastustasi, sulla on kuvaamisen lahja.

    "Ostan vasta, kun oikeasti tarvitsen tai vanhat on loppuunkäytetty" - sama mentaliteetti täällä. Olen tänä vuonna tykästynyt uudestaan Marimekkoon ja sieltä ne ostokset (joita ei onneksi ollut montaa) tulivat tehtyä.

    Valoisaa ja sädehtivää uutta vuotta 2021 <3 Ollaan yhteyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle kiva Taru <3.

      Kuvaaminen (tai paremminkin kuvailu) on mulle tärkeä henkireikä, mutta vaatii kyllä tietynlaisen mielentilan, koska ne omat fiilikset tuntuu siirtyvän suoraan kuviin. Jos olo on happy (lainaan sun sanaa :)), kuvat onnistuu jotenkin ihan hirmu helposti. Mutta jos on liian stresseissä ja yrittää tavallaan väkisin, siitä seuraa vaan pahaa mieltä, koska kuvista ei onnistu yksikään. Vähän sama kuin jos yrittää kirjoittaa jotain väkisin, siitä ei vaan kertakaikkiaan tule mitään. Siksi kirjoitankin vaan silloin kun siltä tuntuu ja jos ei tunnu, pysyn pois.

      Uskotko, että kun näin sen sun Marimekon tunikan, kävin itsekin Marimekon sivuilla kurkkaamassa mekkoja. Olen kokenut ne jotenkin itselleni liian täti- tai telttamaisiksi tai itseni vissiin tyyliin sopimattomaksi, mutta ihastuin tähän https://www.marimekko.com/fi_fi/vaatteet/mekot/unelma-pieni-unikko-mekko-beige-ruskea-musta-049224-889 , mutta tietenkin mun koko oli loppu verkkokaupasta ja kaikista myymälöistä. Pöh.

      Ainut mun kotoisaksi tuntemani vaatekauppa on urheiluliike, josta löydän aina jotain mieluisaa. Muuten sovituskopit on mun painajaisia. Ja oma vaatekaappi myös. Se pitäis räjäyttää.

      Tsekkasin taas aamulla päivän pituuden ja se on edistynyt jo 27 minuuttia ja sen huomaa.
      Ihanaa <3

      Poista
  9. Niin kauniita kuvia ja nyt haluan ehdottomasti Vuokattiin !
    Löysin tänne Sadun blogin kautta ja ihmettelen, miksi en ole tänne aikaisemmin löytänyt. Hyvää Uutta Vuotta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena ja olipa aika huippua, että tänne eksyit ja se, että kun tässä välissä kävin lukemassa sun oman tekstin vuodesta 2020, mulle tuli tunne, että oltaisiin ennestään tuttuja. Sitä sattuu aika harvoin, että heti tuntuu siltä, eikä sitä oikein voi edes järjellä selittää. Ehkä meidän yhteisellä harrastuksella oli osuutta asiaan :). Itse kun välillä vähän välttelen koko golfin mainitsemista, kun siitä on joillain edelleen ihan vääristynyt mielikuva, jossa lajia pidetään jonain elittiharrastuksena. Hehheh. Meikäläisen tuulihousuista on eliitti kaukana ja onneksi koko lajista muutenkin.

      Vuokatti on meidän kesäparatiisi <3. Kauniit kentät, järvet, vaarat.. Ihan kaikki.
      Sulla on sinne nykysijainnista vähän pitkä matka, mutta joskus sitten..

      Kiitos samoin, oikein Hyvää Uutta vuotta ja kiva kun tulit!

      Poista
  10. Oli kyllä taattua Annukka-laatua tämä postaus - vangitsi alusta loppuun. <3 Ja kuvatkin oli niin upeita (kuten aina).

    Tuo lasiaisen irtoaminen on kyllä niin surkea juttu kuin olla ja voi. :-( En muistanutkaan, että se tuli pään iskusta saunan kattoon. Voi itku sentään, mitä epäonnea.

    Minä varmistan joka vuosi, että ukkeli ei varmasti unohda mun synttäreitä, sillä rupean muistuttelemaan asiasta jo pari viikkoa ennen synttäreitä tyyliin "kenenköhän synttärit ne onkaan kahden viikon päästä". Tätä jatkuu sinne synttäreihin asti aina tasaisin väliajoin. :-)

    Minä muuten muistan, kun korona tuli sinne teidän kaupunkiin. Minä mietin ekana just tuota, että ei kai Annukka vaan käy tuolla sillä keramiikkakurssillaan. Pitäisköhän olla huolissaan, kun ottaa blogiystävät näin omakseen. :-D

    Leppoisaa, onnellista ja tervettä vuoden jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän sun viestin illalla ja mun tuli siitä jotenkin ihan hirmu hyvä mieli, joten kiitos Satu <3.

      Tuo saunajuttu tuli mulle mieleen jälkikäteen, enkä edelleenkään tiedä johtuiko se irtauma lopulta siitä vai jostain muusta (iästä). Ensin ajattelin, että edellisen päivän mulle tavallista vauhdikkaampi jumppatuntui (kuntopiiri) olis ollut syyllinen, mutta siitä sain ristiriitaista tietoa. Yksi silmälääkäri sanoi, että itselle epätyypillisen nopeat liikkeet ja pää alaspäin-ylöspäin siirtymiset plus hypyt voi aiheuttaa irtauman, kun verenpaine liikunnan seurauksena nousee. Mutta sitten taas toinen lääkäri sanoi, että ei voi olla mitään yhteyttä tapahtuneeseen, mutta silti liikuntaa piti tapauksen jälkeen välttää kuukausi, vai oliko peräti 3 kk, en enää muista. Mutta jälkikäteen spekuloin sitä saunajuttua, joka jäi mieleen siksi, että olin yksin kotona ja mietin silloin pään lyödessäni, että mitä jos olisin lyönyt niin pahasti, että olisin kaatunut kiukaalle tai jotain...
      Yhtäkaikki, silmä on nyt sellainen kuin se on. Välillä haittaa ja kiukuttaa enemmän ja välillä pärjään paremmin. Silmätippoja joudun laittamaan 10 kertaa päivässä, mutta ei sekään oikein auta.

      Ja hehheh. Kenenköhän synttärit mahtaa olla, vink vink :D.
      Meilläkin ukkeli selitteli siinä aamulla mun marttyyrikyynelten lomassa, että oli kyllä edellisenä iltana vielä muistanut, mutta... Juu, ei auta. Myöhäistä mikä myöhäistä :).

      Ihana kun huolehdit. Sellainen huoli mullekin aina tulee, jos susta ei kuulu poikkeuksellisen pitkään aikaan mitään.

      Ja kiitos samoin Satu <3

      Poista
  11. Hyvä ajatus laittaa itselleen muistiin vuoden asioita itselleen:) Mielellään postaustasi luen minäkin, kerrot asioista niin mukavasti mutta kuitenkin rehellisesti. Sitä on helppo lukea ja joissain kohdin samaistuakin.
    Kävin jo aiemmin lukemassa tämän juttusi ja kun tulin uudelleen ja katsoin kuvia niin ihmettelin mihin se telkkarikuvasi oli hävinnyt. Ihan hyvin se olisi voinut olla, en mitenkään osannut ajatella että se olisi kehujuttujen takia täällä vaan ihan mukavana lisänä.
    Aivan ihania kuvia osaat kyllä ottaa ja kiva kun laitat meille niitä nähtäville. Syksyn lappireissusta lumoutuneina ollaan kierrelty paljon erilaisia luontopolkuja ja -puistoja koiran kanssa nyt kun siihen on aikaa. Vaikka aikamoisia rämpimisiäkin on siellä koettu niin tykkään kyllä ihan mahdottomasti. Hyvä että päätitte tehdä edes pienempiäkin "lomareissuja", siellä kuitenkin ehtii edes vähän nauttimaan luonnon kauneudesta ja ehkä vähän rentoutuakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi päätän muiden kivoja vuosikatsauksia lukiessani, että vihdoin teen minäkin omani, mutta eipä ole tullut tehtyä. Ja vaikeaa oli nytkin, mutta onneksi tuli viime vuonna kirjoitettua edes muutama postaus, joiden pohjalta tätä kasailin. Muuten en olisi todennäköisesti muistanut juuri mitään. Tai ainakaan aikajärjestyksessä. Ja ilahduttavaa oli, että olin kuvannut alkuvuodesta niinkin paljon kuin olin. Myöhemmin ei enää kamera kulkenut mukana Vuokattia lukuunottamatta ja kännykkäkuviakin oli varsin vähän.

      Olen kuule Irma ihan älyttömän kiitollinen, kun aina vaan jaksat täällä käydä näitä mun arkisia ajatuksia lukemassa ja olet myös aina niin kannustava. Se lämmittää mieltä ihan todella paljon ja koen olevani onnekas, kun täällä kommenttilaatikoissa syntyy kivoja keskusteluja ja teistä vakiolukijoista on tullut mulle tuttuja ja läheisiä.

      Lappi on ihana <3 ja viimeaikoina on erityisesti Instagramin puolella ollut niin satumaisen kauniita tykkylumikuvia, että ihan henkeä salpaa. Ja se kaamoksen jälkeinen valokin on jotenkin niin mielettömän hieno.

      Onneksi meillä täällä etelässäkin riittää kaunista ja veihtelevaa luontoa kuljettavaksi ja se rämpiminenkin jotenkin kuuluu asiaan ja on omalla tavallaan niin mukavaa. Tuntee itsensä vähintään eräjormaksi :).

      Poista
  12. Olipa mukava lukea vuosikoostettasi ja katsella upeita kuvia! Sinun kirjoituksia on tosi kiva lukea. Monet pohdiskelusi ovat vastaavanlaisia, joita mitä minä päässäni, varsinkin öisin mietin. En tiedä johtuuko ikääntymisestä, mutta niin se näyttää olevan, että mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän asioita miettii, suree ja stressaa ja usein vielä ihan turhaan. Omaa luonnetta on kyllä vaikea muuttaa. Onnellista ja leppoisaa alkanutta uutta vuotta sinulle Annukka! Sari, ikätoverisi vm -65 ;) Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon kivasta viestistä Sari. Ja kun näin tuon meidän yhteisen vuosiluvun kirjoitettuna, tuli mieleen vanha kunnon "Hän oli siis, prisenssa kuuskytviis..." .
      Että mitäs me prinsessat :).

      Jotenkin järjellä ajatellen voisi kuvitella, että kun ikää tulee lisää, olisi jo oppinut olemaan stressaamatta tai murehtimatta ihan kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta kuin ei. niin ei. Ja vaikka kuinka itselleni koitan tolkuttaa, että etenkään niitä asioita ei kannattaisi murehtia, joihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa (niinkuin nyt vaikkapa mun tapauksessa Ranskan koronatilannetta, joka ei tosiaankaan ole meikäläisen hallittavissa), en vaan osaa olla. Kai se on luonnekysymys, koska toisilta onnistuu ihan hyvin ja meiltä sitten sun kanssa vähän huonommin. Paitsi että silloin, jos olen joskus nukkunut poikkeuksellisen hyvin ja saanut muutenkin levätä, sitä osaa suhtautua asioihin paljon rauhallisemmin ja välillä tuntuu ihan hölmöltäkin ne asiat, joita on tullut mietittyä ja murehdittua. Kunnes taas tulee niitä perushuonoja öitä, joiden aikana tulee ajateltua ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, vaikka ihan hyvin tietää, että niille ei varsinkaan öisin pysty tekemään mitään..

      Mutta ihanaa, että mulla on paitsi ikä- myös muutenkin samiksia siellä ruudun toisella puolen :). Kiitos kun luet ja jaat tuntemuksia.

      Kaikkea parasta sulle tähän vuoteen Sari <3

      Poista
  13. Voi että miten mielettömän hienoja kuvia! Tunnelmoin muutaman kanssa pitkäänkin.
    Kiva kooste vuodesta. Itse kun kirjoitan joulukirjettä läpi vuoden, tavallaan puran siihen jo valmiiksi tunteita aina niistä hetkistä. (Ja siivoan sitten pahimmat tunteenpurkaukset ennen kuin edes harkitsen tulostavani niitä...) Jollain tavoin puhdistavaa. Vähän kuin päiväkirjaa kirjoittaisi, mutta siivoaa sitten pahimmat luurangot takaisin kaappiin hävitettäväksi itsekseen.

    Kaapinsiivousprojekti alkoi täällä. Kiitos innostuksesta!!
    Jotain kuvasin kirpputoreille ja jotain on jo haettukin. Pari isoa laatikkoa lähtee kierrätykseen ja osa ihan kaatopaikalle.
    Hitsi miten hyvä mieli siitä siististä komerosta!! Uskomaton tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva Vivi!

      Tän työstäminen oli lähes kaapinraivauksen veroinen ponnistus, kun en ole ollut yhtä viisas kuin sinä ja kirjoitellut pitkin matkaa, vaan kaikki piti aloittaa alusta. Ilman vähäisiä viimevuotisia postauksiani, en olisi muistanut todennäköisesti mitään ainakaan minkäänlaisessa aikajärjestyksessä. Jotenkin koko vuosi on vaan yhtenä puurona päässä, vaikka siihen noita kivoja asioita ja muutoksiakin mahtui.

      Myöskään kuvia en varmaan olisi jaksanut perata, jos en olisi pystynyt valikoimaan niitä suoraan vanhoista teksteistä. Ja ilahduttavaa oli nähdä, että olen vuoen ekan puoliskon aikana kuvannut noinkin paljon ennenkuin kamera jäi kokonaan. (Kuviin välittyy aina sen hetkinen oma tunnetila ja jos yrittää kuvata stressaantuneena vähänkään väkisin, siitä tulee vaan paha mieli, koska kuvat ei sillä keinoin koskaan onnistu). Ja ihana oli myös nähdä, että vuoden alussa on tuolloin paistanut aurinko niin usein. Tänä vuonna ei ole näkynyt vielä kertaakaan, eikä näytä näkyvänkään sikälimikäli ennusteet paikkansa pitää.

      Mutta ihan mahtavaa, että päätit käydä kaapin kimppuun ja tekstistäsi päätelleen olet jo sen selättänytkin tai ainakin vahvasti voiton puolella. Siitä tulee kyllä mahtava fiilis, kun homma on ohi. Vähän niinkuin olis siivonnut oman päänsä. Onnittelut siitä!

      Poista
  14. Mukaansatempaavan koosteen sait aikaiseksi - paljon positiivisia juttuja ja kauniita kuvia!
    Itsellä oli kyllä aika tyhjä olo viime vuodesta, ei juuri ollut hehkuttamista eikä edes oikein mitään, mitä olisi halunnut esiin nostaa. Kalenterimerkinnät aika virallisia ja kuvia vähemmän kuin aikaisemmin. Positiivisen kautta sitä kuitenkin aina yrittää...
    Äsken varasin meidän vakituisen vuokramökin viikoksi kesälle - tuli heti paljon parempi olo. Siellä olikin ihmetelty, kun emme olleet viime kesänä ollenkaan - on kuitenkin se 29 vuoden putki takana :)
    Lisää tällaisia hyviä juttuja!!! Tuo teidän "lyhyet piipahdukset" on varsin oiva idea...
    Pirteitä pakkaspäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen työläs tehtävä oli tämä, kun oli niin vähänlaisesti tullut viime vuonna kirjoiteltua tänne mitään mistä keräillä kasaan. Mutta onneksi oli edes ne tekstit ja yllättävän paljon kuviakin ensimmäiseltä vuosipuoliskolta, koska muuten en olisi muistanut mitään. Tai olisin toki jotain (lähinnä niitä poikien juttuja), mutta en millään aikajärjestyksessä, kun koko vuosi oli jotenkin sellaisena yhtenä sekavana möykkynä päässä.

      Vaikka meidän hotellipyrähdyksiä oli koko vuonna ainoastaan neljä plus juhannus ja Vuokatin pariviikkoinen päälle, niin silti se tuntuu näin jälkikäteenkin vielä ilahduttavan paljolta ja mielenterveyden kannalta tarpeelliselta. Ja toki lisäksi sitten tein päiväseltään retkiä luontokohteisiin, joista osa jäi nyt tästä pois, kun tuntui, että tulee jo liikaa tavaraa samaan syssyyn muutenkin.

      Mutta siis ihan mahtavaa, että varasitte sen mökin! Se on just niin ihanaa, kun tietää, että on mitä odottaa ja että tuntee jokaisen nurkan ja näkymän jo ennestään, niin pystyy mielikuvittelemaan itsensä sinne paikan päälle koska tahansa. Tuli hyvä mieli tiedän puolesta <3.

      Toivotaan, että vuosi tuo niitä hyviä juttuja tullessaan. Sellaisia, mistä olis luontaisesti kiva kirjoitellakin. Ja samoin toivon, että olisi hyvä fiilis myös kuvailla. Toistaiseksi vaan ei ole aurinko ainakaan täällä meillä näyttäytynyt kertaakaan tänä vuonna ja se on kuitenkin aika oleellinen sen kuvailuinnostuksen kannalta. Toki harmauskin on omalla tavallaan kaunista, mutta ei välttämättä se ideaalisin kuvauskeli.

      Päivä on tänään pidentynyt jo puoli tuntia ja sen jo huomaa. Ihanaa!

      Ollaan hyvillä mielin Celia <3

      Poista
  15. Innostavaa ja inspiroivaa uutta valokuvaus- ym. vuotta sinulle Annukkaiseni. Ihania ja koskettavia kuvia taas postaus täynnä!

    Oli myös tosi kiva lukea vielä menneestä vuodestasi, vaikka kaikkialla toitotetaankin että juuri tämä hetki on tärkein; Mennyt on auttamattomasti mennyttä ja tulevaisuudesta ei tiedä. Mutta mutta. Totta puhuakseni postaustasi lukiessa tuli mieleen pieni haikeuden väre. Omasta vuodestani ei enää olekaan olemassa muistiin kirjoitettua yhteenvetoa ja järjestettyjä valokuvia! Nyt oikein konkreettisesti tajusin miten iso hyöty postailusta oli siinäkin mielessä. Olen vuoden verran piipahdellut satunnaisesti teidän ihanien blogisiskojen kirjoituksissa, enkä ole omia sepustuksiani juuri kaipaillut, mutta nyt kyllä takaraivossa asti kolahti. Täytyi oikein etsiä viime vuoden paperikalenteri esiin ja tarkistella sieltä, että onko minulle tapahtunut vuoden aikana yhtään mitään. No, olihan sinne lyijykynällä merkitty pari lekurilla käyntiä ja lastenlasten synttärikekkereitä, mutta omia ajatuksia tai sattumuksia vuoden varrelta en äkkiseltään muistanut juuri lainkaan. Onneksi valokuvia on jonkin verran kertynyt ja niiden avulla aloin sitten kursia mielessäni kokoon vuotta 2020.

    Eli tässä vielä painava ja kantapään kautta koettu oivallus: ÄLÄ VAAN ANNUKKA LOPETA BLOGIKIRJOITTELUASI. Varsinkaan näin vanhana kun muisti jo tökkii ja elämä on melko tapahtumaköyhää.

    Iloa talvipäiviisi ja toivottavasti myös auringon pilkahduksia lisääntyvässä määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Leena, kiitos tuhannesti siitä!
      Ilahdun aina tosi paljon viesteistäsi ja uskot tai et, olen tässä ihan muutamana viime päivänä sua kaipaillut ja miettinyt, mitä sulle kuuluu, kun enää ei blogisi kautta pääse kuulumisia lukemaan, mikä on sääli. Että voisitko mitenkään harkita vaikka ihan vaan semmoista, että kirjoittelisit kuitenkin sinne blogiin ihan vaikka vaan itsellesi muistiin juttuja, jos joskus siltä tuntuu? Ja painaisit julkaise-nappia, jos tulee sellainen olo, että niin huvittaa tehdä. Tai vaikka eivät päätyisikään koskaan julkisiksi asti, niin ainakin blogi on jotenkin niin helppo ja tuttu paikka purkaa ajatuksia silloin, kun on sellainen olo. Käsin ei mun ainakaan tule enää kirjoiteltua juuri mitään (sääli sekin) ja jonkun erillisen sähköisen päiväkirjan aloittaminen tuntuisi jotenkin ajatuksena vieraalta ja työläältä.
      Mutta nämä siis vaan mun omia ajatuksia ja tuntemuksia, mutta rivien välissä kuitenkin sellainen kaino toive, että jonain päivänä vielä kuitenkin päättäisitkin kirjoitella omaksi ja meidän muiden iloksi.

      Eikä kyllä ollut itsellänikään montaa tekstiä viime vuodelta kertynyt, mutta ekan vuosipuoliskon kuvien määrä yllätti positiivisesti. Tuli hyvä mieli niistä ja haikeus siitä, että vuosi sitten tähän aikaan aurinko oli näyttäytynyt jo aika useastikin ja pääsin kuvailemaan auringonlaskuja. Tänä vuonna ei ole näkynyt vielä kertaakaan ainakaan täällä meillä, mutta joka-aamuisen tarkistukseni tulos oli, että päivä on jo pidentynyt tasan puoli tuntia. Jess! Ja sen kyllä jo huomaa.

      Vannon, ettei ole käynyt kirjoittelun lopettamisajatukset mielessäkään, vaikka välissä voi helposti olla kuukausien taukoja, koska kirjoitan vaan silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun ei tunnu, on parempi pysyä pois. Väkisin ei synny mitään hyvää.

      Sulle myös aurinkoisia talvipäiviä ja mielenvaloisaa tätä vuotta Leena!

      Mulle ei kalenteriin kerry työn ulkopuolisia merkintöjä oikein ollenkaan. Lähinnä merkintöjä siitä, milloin viimeksi on tilattu öljyä tai katsastettu auto :). Ei kovin inspiroivaa siis.

      Poista
    2. Hihii. Rakastan erityisesti noita sun viimeisiä lauseitasi. Just tuollaisia merkintöjä mullakin oli paperikalenterissa. Revi sitten niistä!!

      Mutta oikeasti, ihan kamalan paljon kiitoksia kauniista sanoistasi. Sun vuosikatsauksesi ja varsinkin vastauskommenttisi kannustava tyrkkäys taitavat sittenkin houkuttaa silloin tällöin kirjailemaan juttuja muistiin. Julkaisemisesta en ole varma kun täällä bloggerissa on selvästi tapahtunut joitain uudistuksia ja muutoksia, enkä tiedä osaanko enää edes toimia täällä. Mutta siis tarkoitukseni tässä on vielä erityisesti sanoa että olet aikas ihana kun jaksat meikeläistä noin tyrkkiä täältä blogimontun pohjalta.

      Poista
    3. Jess! Ihana kuulla, että toivoa on :).

      Oma rehellinen mielipiteeni tästä uudesta bloggerista oli ensi alkuun se, että on paitsi ihan paska (anteeksi tämä epätyypillinen kielenkäyttö), myös täysin turha, koska teki asioista vaan entistä vaikeampia. Enkä edelleenkään tiedä, miksi puhelimen näytöltä luettuna blogin kuvat ja teksti vaeltaa ikävästi. (Itse en blogeja puhelimella lue, mutta katsoin omaani sillä silmällä, kun tiedän, että suurin osa taitaa käyttää pelkästään puhelinta lukemiseen. Itse olen tältäkin kantilta katsottuna museokamaa ja haluan kirjoittaa ja lukea "isolla koneella". Etenkin kun ongelmasilmä asettaa omat haasteensa).

      Mutta alkukankeuden jälkeen tähän kyllä tottuu, eikä loppupeleissä olekaan ollenkaan vaikea, enkä enää edes muista millainen se vanha oli. Eli ei tule sullekaan esteeksi. Alun harmiksi vaan.

      Poista
  16. Miten kauniita kuvia Annukka!<3 Mulla on niin jäänyt aika vähiin tuo luontokuvaus, mutta jospa tästä inspiroituneena vaikka nyt viikonloppuna saisin aikaiseksi!:) Kodinhoitohuone on vielä vähän kesken, mutta jo selvästi voiton puolella, olen toiveikas.
    POstauksessasi on sitä elämän pienistä asioista iloitsemista, mikä antaa valtavasti energiaa myös sivustaseuraajille.<3 Näkökulma olisi voinut olla joku ihan toinen, paitsi, ettei sun kohdalla tietenkään olisi!:P Ihana Annukka!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina. Oot kyllä ihana <3.

      Tän koosteen aikaansaaminen oli aika työläs projekti, mutta kannatti, koska en muistanut yhtään, että olen ottanut noinkin paljon kuvia vuoden ekan puoliskon aikana. Niistä tuli hyvä mieli. Ja siitäkin, että silloin on ollut noin usein aurinkoa näkyvillä. Nyt on voinut vaan toivoa.

      Ja siinä missä sulla on ehkä jäänyt ulkokuvailu vähemmälle, oot ollut sitäkin ahkerampi kotikuvailija ja aina niitä sun kuvia katsoessani ajattelen paitsi että se teidän olkkari on kyllä niin viihtyisä, myös sitä, että kiva olis joskus jotain sisällä kuvailla itsekin. Muutenkin kuin rumia kännykkäkuvia komerokaaoksesta. Niitä en halua nähdä enää ikinä :). Paitsi että vaatekaappiprojektin puitteilta olen taas ottanut vastaavia kuvia ihan sillä, että jos jossain kohtaa tuntuu siltä, etten ole saanut mitään aikaiseksi, voin palata kuvasarjaan ja todeta, ettei pidä paikkaansa. Ainakin toivottavasti..

      Elossa ollaan edelleen ja pahimmat kivutkin poissa, joten mikäs tässä :).

      Kuulumisiin <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi