Sivut

tiistai 1. toukokuuta 2018

TURHA VAPPU


Nyt alkoi vappupäivä siinä määrin pitkästyttää, että päätin paremman tekemisen puutteessa istahtaa  koneelle, vaikken sitä yleensä vapaapäivinä tee. 

Tarkoitus oli osallistua Tainan #kukkailotteluun näillä ehkä elämäni kestävimmän tulppaanikimpun kuvilla, mutta myöhästyin. Vaan en anna sen nyt häiritä. Kukat kuvittakoot satunnaisia vappupohdintojani.

Äsken nimittäin tuli yhtäkkiä mieleen  70-luku ja se kuinka silloin ystäväni Terhin kanssa kierrettiin ovelta ovelle myymässä Vappukukkia. Sellaisia pieniä muovisia rintaneuloja, joita oli muistaakseni punaisia ja sinisiä (en ole enää ihan varma, vaikka 70-luku olikin ihan justiinsa äsken, köhköh). Varmaan se oli jokaisen kansakoululaisen velvollisuus, eikä siinä paljon kyselty, että otatko myyntiin vai et, vaan se rintaneula-arkki annettiin käteen ja ei muuta kuin mars matkaan ja ovikelloja soittelemaan. En enää muistanut, mihin tuotto käytettiin, joten piti äsken käydä kuukkeloimassa, ja ilahduin, kun luin, että lastensuojelun hyväksi meni. Ja voi olla, että siitä joku penni saatiin itsekin palkkiona pitää. Tai sitten ei. Naapurusto onneksi suhtautui aina tosi ystävällisesti, koska silloin elettiin vielä yhteisöllisiä aikoja. En muista, että kukaan olisi lyönyt ovea kiinni ja sanonut, että alkakaas tytöt laputtaa. Tai jättänyt ovea ylipäätään avaamatta, vaikka varmaan ikkunasta näkivät, keitä oven takana oli ja millä asialla. 



 Kevätmessuilta lauantaina 14.4. ostamani puhtaanvalkoinen 50 tulppaanin kimppu (15 eur)



 Sama muutama päivä myöhemmin maljakossa



 Edelleen kaikki 50 maljakossa pari viikkoa myöhemmin lauantai-iltana 28.4.


70-luvulta siirryin ajatuksissani pari vuosikymmentä eteenpäin vappuihin, jolloin meillä oli silloisen poikaystäväni, nykyisen ukkelini, kanssa tapana matkustaa täältä maaseudulta Helsinkiin, jossa kekkuloitiin siellä asuvien ystäviemme kanssa ensin aattoilta jossain ja sitten vappupäivä joko valmiiksi hivenen huonossa tai vaihtoehtoisesti vielä vähän huonommassa kunnossa Ullanlinnanmäellä. Se oli omalla tavallaan ihan hitsin kivaa, ja ennenkaikkea huoletonta aikaa, johon en tosin enää haluaisi palata, mutta muistelen lämmöllä.

Toisenlaista hienoa vappuaikaa oli se, kun pojat olivat pieniä tai jo vähän isompiakin, ja kokoonnuttiin useamman perheen kesken joko silliaamiaiselle jonkun kotiin tai vaihtoehtoisesti piknikille kaupungin keskustassa olevaan puistoon. 

Vaikka osa lapsista oli jo isompia, vappuna se ei haitannut. Isommatkin saivat vähän niinkuin luvan kanssa pamautella paukkuserpentiinejä tai lätsäytellä vesi-ilmapalloja tai mitä nyt milloinkin. Asiaankuuluva rekvisiitta oli tärkeää. Jälkisiivottavaahaan niistä toki riitti, mutta kuului vähän niinkuin vapun ohjelmanumeroihin sekin. Ja vaikken ole tainnut vielä koskaan itse niitä munkkeja paistaa tai simaa tehdä (tästä en ole ihan varma), niin aina niitä meillä kuitenkin oli. Ja koti koristeltuna vähintäänkin perinteisillä paperiserpentiineillä ja ilmapalloilla. 



 Löysin yllättäen kellarista tuon varmaan kaikkien aikojen ensimmäisen Ikea-ostokseni, suorakaiteen muotoisen maljakon, joka on toisinpäin käänettynä kynttilänjalka. Luulin sen jo vieneeni kirpparille, mutta koska en ollutkaan, asettelin loput vielä ok-kuntoiset tulppaanit siihen eilen. 
Onhan se tavallaan aika "kova", mutta toisaalta tykkään, koska olen myös suorien linjojen ystävä 
(t. nimim. "pensasaitakin vaaterissa ;)"





Nyttemmin vapusta on kaikki hohto kadonnut ja siitä on tullut ennemminkin täysin turha. Aatto menee töissä, koska on normi arkipäivä ainakin meille. Ja jos ihan rehellinen olen, olisin voinut tänäänkin ihan hyvin mennä töihin. Olisi edistänyt huomenna edessä olevia asioita huomattavasti. Mutta sen sijaan olen viettänyt suurimman osan päivästä tuijotellen ulos ikkunasta ja katsellen, kuinka kaatosade täyttää eilen illalla saviselle takapihalle kaivamaani, muutaman neliömetrin suuruista ja Kontion pitkien saappaanvarsien syvyistä monttua ja muuttaa sen velliksi. Ihan täyttä varmuutta itselläni ei ole, mitä monttuun lopulta päätyy. Toivottavasti en minä itse ainakaan vielä.. Tarkoitus oli istuttaa siihen joku iso havu tulipalon tuhoaman korkean Tuijan tilalle, mutta kun kävin puutarhalla kysymässä, kuinka syvä kuoppa tarvitaan ja kuulin, että sellaset puoli metriä olisi hyvä olla multaa sen taimipaakun alla, mietin, että josko sitten kumminkin jotain ihan pikku kukkasia vaan... En ole ihan heikoimmasta päästä, mutta oikeasti se savi painaa tonneja.

Jaa niin. Käytiinhän me sentään ukkelin kanssa ihmisten ilmoillakin tänään. Nimittäin Prismassa ostamassa molemmille uudet kumisaappaat. Ne jalassa sitten käytiin kahlaamassa puolen pelikierroksen verran golfkentällä ja vesisateesta virkistyneinä tultiin kotiin syömään nakkeja ja Lidlin kaalisalaattia. Mahtimeininki. 








Eilen illalla paistoi ihanasti aurinko ja piti vielä kertaalleen kuvata kimpunjäänne, joka alkaa jo vähän rupsahtaa, mutta puhtaanvalkoinen väri on silti yhtä kirkas kuin alunperin. 

Sanoisin, että harvinaisen pitkä ilo oli näistä kukkasista. Vielä kun jostain onnistuisin löytämään sellaisen 70-luvun vappukukkarintaneulan. Nykymalli ei ole enää sama. Jos ei ole nykyvaputkaan. 


68 kommenttia:

  1. Minulla on vapusta ihan samansuuntaisia ajatuksia. Lapsena serpenttiinit, ilmapallot, sima ja sen sellaiset tekivät vapusta juhlaa. Parhaiten lapsuudesta on jäänyt kuitenkin mieleen se vappu, kun lähdimme ajalemaan Helsinkiin (Kouvolasta). Miten paljon ihmisiä ja menoa Helsingissä olikaan! Nuoruudessa taas vaput menivät lähinnä rymyämisen merkeissä, ja eräskin vappu päättyi siihen, että oksensin ylioppilaslakkini päälle. :-D Nyt vapun juhlimisessa ei tunnu oikein olevan enää mitään mieltä, kun ensinnäkään ne hirveät väkijoukot eivät houkuttele, ja toiseksi inhoan sitä, että tarvitsee palella. Enkä muista kuin yhden vapun (niiltä nuoruuden rymyajoilta), jolloin on ollut vappuna tarpeeksi lämmin.

    Vappukukatkin muistan, mikä tarkoittaa sitä, että niitä on täytynyt olla vielä 80-luvullakin. Miten syvästi inhosinkaan sitä, kun koululaiset laitettiin myymään milloin mitäkin. Taisin jo silloin päättää, että minusta ei tule ainakaan ikinä kauppiasta. :-)

    Ihanat tulppaanit! <3 En normaalisti pidä valkoisista kukista, mutta nuo ovat kyllä kauniita.

    Huomenna arki (onneksi) jatkuu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on monestakin sun jutusta tullut sellainen olo, että sulla on ollut onnellinen lapsuus. Niin tästäkin sun kommentista. Ja sellaisenkin käsityksen olen saanut, että sun onnellinen lapsuus jatkuu edelleen, vaikkakin olet aika iso tyttö jo :).

      Sen muistan, että kyllä meilläkin sitä simaa oli ja itsetehtyjä munkkeja, mutta siinä se sitten taisi olla. Se erityinen hauskuus alkoi vasta sitten myöhemmin, kun tosiaan oli vuorossa ne rymyvaput. Onneksi on taaksejäänyttä elämää, vaikka hauskaa silloin olikin.
      Ei paljon haitannut kylmät, eikä sateet. Enkä kyllä edes muista, oliko sellasia edes. jotenkin tuntuu, että silloin kuuluisaan ennenvanhaan oli aina helle :).

      Mun suosikkikukkaväri on the one and only valkoinen :). Joskin toi tulppaanikimppu on vähintäänkin puoliksi vihreä, joka tekee siitä mun mielestä ihanan raikkaan. Kolmatta viikkoa se on siinä jo rimpuillut.

      Kyllä arki on ihmisen parasta aikaa :).

      Poista
  2. Eipä meilläkään ole lasten kasvamisen jälkeen vappua erityisemmin juhlittu. Ennen paistoin aina munkkeja, tippaleipiä ja simaa tein. Mutta nyt ei enää tarvitse niitäkään.
    Töissä ollessa olin aina vapunkin töissä, että siinä oli työn juhlaa :)
    Nyt sahasin lumen katkomia puita polttopuiksi ja piti myös haravoida, mutta se jäi kun alkoi sataa. Sitten jaksoin pestä vain yhden ikkunan. Hyvä kun on sekin homma aloitettuna :)
    Onhan tuo ollut teillä hieno tulppaanikimppu. Eipä yleensä aivan valkeita näekään. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo arvata, että sulta on tosiaan sujunut kaikki ne perinteisten vappuherkkujen teot helposti. Toisin kuin meikäläiseltä, jolla on jäänyt vaan aikomisen asteelle tai ainakin niin viime tippaan, että lopulta on kumminkin sitten ostettu kaupasta.

      Ja sepä se. Kaikille vappu ei ole vapaapäivä. Siitä hatunnosto teille hoitotyön tekijöille.

      Täällä on eilen ja tänään tullut vettä niin paljon kuin taivaalta alas mahtuu ja mun monttuni kävis hyvin uima-altaasta :).

      Mukavaa toukokuuta sulle myös Emilie.

      Poista
  3. Mulle tää vapun aika ja monta vapaapäivää tuli ihan tarpeeseen (koska ikiväsy...). Mitään ihmeellistä ei tehty, mikä toisaalta vähän ärsyttikin, koska välillä sitä vaan kaipaisi muutakin kuin kotona kökkimistä (mä kun en vapaa-ajalla paljon muuta tee). Nuorena todella aina rymyttiin porukalla jossain mökillä tms, ei oo enää vaput niin kuin silloin ennen... =D Lapsetkin menee omia reittejään, joten täällä sitä vaan kotona vanhat varikset keskenään torkkuu.

    Tänään tein munkkeja, teen joka vuosi, ja kaikki lapset ja niiden perheetkin oli täällä. Voi että mikä elämä ja älämölö... Ihan kiva nyt illalla kun on ollut rauhaisaa taas. Kävin lasten lähtemisen jälkeen koiran kanssa tuolla tuulisessa ilmassa pelloilla ja metsässä maleksimassa, oli kyllä niin ihanaa, raitista ja raikasta (rakastan tuulista keliä).

    Mä muistan myös ne vappukukat. Oikeesti kun nyt ajattelee, niin voi hyvänen aika mitä turhakkeita nekin on olleet... mitä ihmettä kukaan sellasilla teki?

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olis ollut ihan eri, jos vappupäivä olis osunut maanantaille. Olis ollut ikäänkuin pitkä viikonloppu. Mutta nyt kun maanantai oli ihan normi työpäivä, alkoi vaan jotenkin stressata se, että tiistaina mikään ei edisty. Meneillään kun on sellasen projektin työstäminen, jossa asiakkaat on maassa, jossa ei vappua juhlita. Ja aikataulu on tiukka ja keskeneräistä hommaa vielä paljon. Sen(kin) takia tuntui erityisen turhalta tuijotella sitä kaatosadetta, kun ei pystynyt tekemään mitään järkevää millään suunnalla. Eikä tosiaan ollut mitään mielenkiintoa mihinkään juhlintaan. Huvitti, kun kurvattiin niiltä kumisaapasostoksilta torin kautta kotiin ja todettiin, että ihan on kuollut koko keskusta. Perussuomalaisilla oli teltta aution torin laidalla pystyssä ja siellä neljä ihmistä sinisissä sadeliiveissään, mutta ei ketään muuta missään. Taitaa tosin olla vähän samanmoinen meininki, tai siis sen puute, monella muullakin pikkupaikkakunnalla.

      Hatunnosto sun munkkeilulle. Itse en ole tainnut tehdä kertaakaan. Tai ainakin siitä on niin kauan, etten muista.
      Ja voin niin kuvitella ton, että sekä elämä että älämölö on omalla tavallaan ihanaa, mutta myös sen jälkeinen hiljaisuus :). Sitä kun on kumminkin ehtinyt jo tottua aikaslailla rauhalliseen elämänmenoon. Hyvä ja huono vissiin yhtäaikaa. Itsekin välillä kaipaisin jotain "menoa". Lähinnä jotain pientä ulkomaanmatkaa vissiin. Mutta silti en ole tehnyt asialle mitään. Voi sitten kotona hohhailla sitäkin, kun sille päälle sattuu.

      Muistan, että jotkut tosiaan piti sitä vappukukkaa rinnassa. Varmaan osoituksena siitä, että on jo omansa ostanut, joten turha tulla enää kaupittelemaan :). Oikeastaan ihan kätevää, koska jos vaan laittaa rahaa lippaaseen, siitä ei jää mitään jälkeä ja seuraava kerääjä on sitten lippaansa kanssa kohta kannoilla.

      Mukavaa toukokuun alkua sulle kans <3. Toivottavasti väsy helpottaa.

      Poista
  4. Muistan nuo rintaneulat, se väri vaihtui vuosittain. Meidän äidillä oli ainakin sininen ja valkoinen vappukukka :)
    Minä en välitä mikä päivä on, kunhan saan olla kotosalla, paistella munkkeja ja siemailla äitin tekemää simaa. Olen myös nautiskellut leffahetkestä tyttären kanssa, nauranut oman pojan ja siskonpojan jutuille ja köllötellyt ukkelin kainalossa. Onnistunut vappu tai vapaapäivä, kumpi vaan käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin kuukkeloida kuvia niistä vappukukista, jotka muistan, mutta mikään ei kyllä näyttänyt samalta. Tai sitten mulla jo muisti pätkii.

      Sun työ on siinä mielessä erilaista, että silloin kun sulla on vapun kaltainen vapaapäivä, niin sun asiakkaillakin (lapsilla) on. Eli voikin ihan hyvällä omallatunnolla ja mielellään olla ihan vapaalla. Itsekin nautin ihan täysillä, jos vapaa sattuu sellaiseen kohtaan, ettei ole työn alla mitään stressaavaa ja tiukasti aikataulutettua projektia, joka keskeytyy "pakkovapaan" takia. Ja just nyt on meneillään just tollanen keissi, jossa asiakkaat on maassa, jossa vappua ei juhlita, vaan tehdään töitä (ja odotetaan meiltä sitä valmista).

      Jos vaan saadaan projekti siinä määrin pakettiin, että ens viikolla voi huokaista, niin helatorstain jälkeisen perjantain aion pitää kesälomaa ja nauttia ekstrapitkästä viikonlopusta :).

      Poista
  5. Heips! Luin juuri yllätyksekseni, että vappukukkaa myydään edelleen. Itse en vain ole missään törmännyt yhteenkään myyjään. Olisinpa voinut nostalgisena ihmisenä sellaisen ostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mullekin yllätys, että niitä tosiaan edelleen myydään (en vaan minäkään tiedä missä ja kenen toimesta?). Ja ehkä vielä isompi yllätys, että niitä on myyty jo 110 vuotta.. Olisin voinut vannoa, että oli korkeintaan 70-80-lukujen "hitti". Koitin kuukkeloimalla löytää kuvaa mun muistikuvien mukaisista kukista, mutta en löytänyt. Voi tietty olla, että tässä alkaa jo oma muisti pettää..


      Poista
  6. Ihanat valkoiset tulppaanit! Etenkin tuo kuva suoraan ylhäältä on kyllä tosi kaunis.

    Mua nauratti sillai hyvällä tavalla toi sun ajatus turhasta vapusta. Mulla on vähän samat fiilikset olleet jo monta vuotta ja nyt täällä Hollannissa Vappua ei kukaan vietäkään.

    Toisaalta ihan sama meno oli jo 27.4. kun oli kuninkaanpäivä. Ja sitä ei kyllä uskalla täällä ääneen turhaksi sanoa, koska kaikki on ihan tosissaan sen kamalan meuhkaamisen kanssa. Vaikka ei minua kyllä ole koskaan ylimääräiset vapaapäivätkään haitanneet. Satoi tai paistoi.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettiä, että olenkohan koskaan nähnyt Hollannista kuvia, jossa olisi valkoisia tulppaanipeltoja ja tulin siihen tulokseen, että en, mutta sieltä tuo minun(kin) kimppu joka tapauksessa on peräisin. Luki siinä paperikääreessä. Kaikenlaisia muunkin värisiä olis messuilla ollut tarjolla, mutta puhtaanvalkoinen vei voiton niinkuin mun tapauksessa yleensä aina.

      Ylimääräiset vapaapäivät on täälläkin oikein tervetulleita, mutta mieluiten niin, että saisin itse määritellä ajankohdan. Jotenkin kun tuntuu, että nää "pakkojuhlat" sattuu usein sellaiseen saumaan, että ei vaan voi ihan huolettomana nauttia. Nytkin on töissä meneillään projekti, joka saatiin maanantaina alkuun, mutta keskeytyi tiistaina, koska kukaan ei halunnut tulla vappuna töihin, enkä yksin pysty nyt tätä projektia viemään eteenpäin. Ja samaan aikaan asiakkaat kumminkin on töissä (ja odottaa meiltä valmista), koska ovat myös maassa, jossa ei vappua juhlita. Ja varmaan tässä on vahemmiten tullut sellaiseksikin, että kaikkein parhaiten homma etenee, kun sitä saa tehdä yhtäjaksoisesti. Aina jos keskeytyy, menee tovi ennenkuin taas pystyy palauttamaan itsensä siihen, mihin jäi. Mutta siis mikään työhullu en todellakaan ole :). Vapaat vaan sais olla sellaisia vapaavalintaisia arkivapaita :).

      Varmaan parempi tosiaan, ettei ainakaan ääneen ilmoita mielipidettään kuninkaanpäivästä :). On ne kuninkaat vaan sellasia heppuja kumminkin :). (Silloin, kun olin Marokossa matkaoppaana, sain tietää, että siellä on jokaisessa kodissa vähän niinkuin pakollisena oltava kuva kulloinkin hallitsevasta kuninkaasta. Hassan II oli silloin vallassa ja me oppaat oltiin tavallaan kuninkaan suojeluksessa, koska meidän paikallisoppaitten päällikkö oli kuninkaan hyvä ystävä ja kaikkien tiedossa oli, että hänen alaisiinsa ei kosketa..)

      Poista
    2. Niin. Ja ettei nyt vaan tule väärinkäsitystä, niin kuninkaamme taitaa olla maailman rennoin sellainen, joka ei taitaisi panna arvosteluani pahakseen. Mutta noi KANSALAISET! Päivä näyttää olevan kaikille TOOOOSI tärkeä ja muiden riemulta voi välttyä oikeastaan vain lähtemällä maan rajojen ulkopuolelle. Viime vuonna olimmekin silloin sopivasti Kiinassa ja yllätys,yllätys, siellä muuten vappukaan ei näkynyt (ainakaan länsimaiseen silmään) mitenkään. No, maassa maan tavalla.

      Tsemppiä projektin kanssa! Pidän peukkuja, että saatte haluamanne!!!!

      Poista
    3. Ihana toi "pako" Kiinaan kuninkaanpäivänä :).
      Mua alkoi se juhlinta siinä määrin kiinnostaa, että tekis mieli kertaalleen kokea se. Mutta luotan sun kuvauksiin ja veikkaan, että tosiaan kerta riittäisi oikein hyvin.

      Teidän kuningas tosiaan näyttää symppikseltä tyypiltä. Sellaiselta ihan "tavalliselta".

      Ja kiitos tsempistä. Paljon on vielä tehtävää ja kilpailijoita selätettävänä, mutta niin kauan yritetään kuin on vähänkään saumaa. Olisi onnistuessaan todella merkittävä juttu.

      Poista
  7. Onpa kyllä kerrassaan upea kimppu ja toi Ikean maljakko on todella kaunis.
    Mie en muista mikä rintaneula mulla on muistissa mutta siinä oli keltainen kukka. Tällaista en muistanutkaan ollenkaan ennen kuin luin sinun postauksen. Joku kukkainen rintaneula se sekin oli. Ajatella miten ajat ovat muuttuneet meidän lapsuudestamme, siis todella hurjastihan kaikki on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppu oli (ja on osittain vieläkin, vaikka kohta jo kolme viikkoa on kulunut) ihan superkaunis, kun on niin puhtaanvalkoinen. Kaikkia muitakin värejä olis ollut tarjolla, mutta alan jo oppia, että ne ei vaan meille sovi, vaikka välillä aina kokeilenkin.
      Ja Ikean ikivanha maljakko on kans pitkästä aikaa kiva. Siinä on tosiaan kääntöpuolella paikka neljälle tai viidelle korkealle kynttilälle ja on sellaisenaankin ihan hauska. Sellanen ryhdikäs :).

      Kyllä toi sun keltainen kukka kuulostaa ihan vappukukalta. Mulle on jäänyt mieleen sininen ja punainen, mutta nyt kun sanot, niin muistan kyllä keltaisenkin. Sen aika oli varmaan myöhemmin, koska meillä on kumminkin aikaslailla ikäeroa, vaikka sen tietoisesti unohdankin :).

      Ja kyllä. Ihan oikeasti on paljon asioita, jotka ennen oli paremmin. Joskin on sitten niitä toisenlaisiakin. Eniten ehkä kaipaisin sitä yhteisöllisyyttä ja sitä, että lapsista huolehdittiin, oli ne sitten kenen lapsia tahansa. Nykyään, jos puuttuu vaikkapa johonkin näkemäänsä ilkivaltaan, joutuu pian itse syytteeseen ties mistä. Ennen sitä uskallettiin mennä väliin ja sanoa, että soosoo pojat, annetaas niitten katulamppujen olla rauhassa ja keksikää kiville jotain muuta käyttöä. (No okei, ehkä toi mun esimerkkikin kuuluu ennemmin sinne "ennenvanhaiseen" aikaan, jolloin kaikki oli sellasta enemmän inhimillistä)

      Poista
  8. Vappukukat on ihana muisto mullekin. Ihailin aina kummitätini pinssikokoelmaa, jossa oli paljon myös vappukukkia. Ja niin se taitaa olla, että suurin osa juhlista on lasten ja villien ja vapaiden nuorten juhlia...Meille aikuisille soisi sitten edes ne oikeanlaiset vappukukat ;)
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuu. Pinssikokoelma vappukukkineen kuulostaa tosiaan hienolta. Ihan harmittaa, kun en onnistunut löytämään edes kuvaa niistä 70-luvun kukkasista sellaisina kuin ne muistan. Saati että olisin sellaisen säästänyt. (Voi tosin olla, etten ikinä itse yhtään omistanutkaan, vaan ainoastaan myin. Siihen asti ei muisti riitä. Ihme homma :))

      Vapaapäivät on kivoja silloin, kun niihin ei liity edes ajatuksen tasolla mitään "pakkojuhlintaa". Vaikka tuli tässä kyllä jo mietittyä sitäkin, että alanko nyt vaan olla vanha ja katkera, joka on kateellinen kaikille, joilla on jotain vappukivaa :). Toivottavasti en, koska sellaiseksi en todellakaan halua tulla.

      Kukkaisaa kevätviikkoa Jantusille <3

      Poista
    2. Olen saanut itse omilta vanhemmiltani hyvin vahvan juhlakulttuuri-kasvatuksen, jonka olen omaksunut jo pienenä. Se kantaa edelleenkin ja määrittää vahvasti mitä juhla mulle tarkoittaa ja miten juhlat koen. Kaikki kiteytyy yhteen tärkeään äitini merkkipäivään. Kysyin äidiltäni, että miten meinataan juhlia. Hän vastasi, että "minä haravoin". (En tiedä tarvitseeko tätä selittää enempää ;) )

      <3

      Poista
    3. Sun äidin vastaus voisi hyvin olla myös mun isän lausuma :). Ja itsekin kyllä mieluummin haravoin kuin olen juhlien keskipisteenä. Tai varsinkaan juhlajärjestäjänä, koska ei vaan multa suju ilman megalomaanista stressiä.

      Muistan sun kertoneen, että teillä oli siellä teidän "oikeassa" kodissa (anteeksi kun en keksi kunnollista sanaa) tapana järjestää juhlat milloin millekin ja se(kin) kuulosti mun mielestä kivalta. Eli taidan olla varsin ristiriitainen tyyppi tässä suhteessa.

      <3

      Poista
  9. Aika mieletön kimppu kyllä tuo oli. Miten ihmeessä se vielä pysyi noin kauan hengissäkin...

    Itselläni oli tuossa välissä joitakin vuosia, kun vapunvietto ei oikein maistunut, mutta siitä huolimatta aloitimme kahden muun perheen kanssa uuden tradition vapunviettoon ehkä 6,7 vuotta sitten. Ja yllätyksekseni on tuntunut vuosi vuodelta kivammalta kokoontua vapunpäivän brunssille. Ehkäpä pikku fiinistely tässä kohtaa vuotta on alkanut tuntua perustellulta, kun muina vapaapäivinä melkeinpä on ne kurasaappaat aina päällä :). Yksi asia, mikä on vaikuttanut omaan fiilikseeni positiivisesti, on juhlinnan muuttuminen yhä hillitymmäksi. Reikkuminen ja entisaikojen kekkulointi ei enää kiinnosta, vaan juhla-ateria on mahtava saada, siihen lasi skumppaa, mutta iltapäivään mennessä ollaankin taas takaisin arjessa ja valmiina aikaiseen nukkumaanmenoon. Tällainen vapunvietto sopii minulle parhaiten ja mikä kivointa, myös isotkin lapset on pysyneet toistaiseksi mukana vappubrunsseilla. Olen alkanut ymmärtää näiden juhlapyhien arvon, jos sitä viettää jollain porukalla, muuten kadonneen yhteisöllisyyden vuoksi. Jos jonain vuonna ei juhlinta kiinnostaisi, olen silti päättänyt ylläpitää tätä ihan vaan keksimämme tradition säilymiseksi. Uuteenvuoteen meillä ei sitten samaa reseptiä olekaan sovellettu, eli yleensä kuvailemasi turha olo valtaa mieleni juuri silloin. Kalenterijuhlat ovat kyllä pieni ongelma, mutta ehkä ne vaan pitää ottaa vapaapäivän kannalta, jos ei muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla sopivan kylmät kelit kimpun keston salaisuus. Se kun oli (ja on edelleen) koko ajan lasiterassin pöydällä. Sisällä olis varmaan vetelöitynyt jo ajat sitten.

      Justiin tollanen vapputraditio kuulostais ihanalta. Ja itseasiassa ihan samalta kuin meillä oli vielä joitakin vuosia sitten, mutta koska tässä aletaan olla jo ikäihmisiä, niin samaiset perheet (meitä lukuunottamatta, koska ollaan nuorimpia) elää nyt sitä vaihetta, että kaikilla on jo lapsenlapsia. Joko ihan vauvoja tai vähän jo isompia. Ja silloin se juhlintakin keskittyy luonnollisesti takaisin sinne oman perheen keskuuteen. Ihan vaan jo sillä, että on niin paljon helpompaa pysytellä kotona, kun sitä porukkaa ja päiväuniaikoja ja mitä kaikkea siihen liittyykään, on huomioitavana.

      Ehkä mua tän vuoden vapussa häiritsi erityisesti sen osuminen töiden kannalta mahdollisimman huonoon saumaan. Työn alla on sen sortin mittava projekti, että sitä pitäisi pystyä tekemään keskeytyksettä (jos ei haluta suosiolla luovuttaa kauppaa kilpailijoille, joita tässä on useampi), ja siihen kohtaan ei oikein "pakkovapaa" tiistai nyt vaan istunut. Etenkin kun potentiaalinen ostaja on maassa, jossa ei vappua juhlita, vaan ollaan töissä (ja odotetaan meiltä sitä valmista). Että sikäli ei nyt oikein päässyt sellaiseen vapaapäivän tunnelmaan, jota vapaapäivä parhaimmillaan on. Mulle se on sitä, että on itse saanut valita vapaansa ajankohdan, koska silloin sen voi ajoittaa muuten täysin stressivapaaseen saumaan. Saa rauhassa kaivaa ihan niin syvää ja suurta monttua kuin haluaa :D. (Tänä aamuna muuten muistutti erehdyttävästi uima-allasta, kun on pari päivää painanut vettä taivaalta oikein urakalla)

      Poista
  10. Ihana tuo kimppu ja miten ihmeessä saitkin sen kestämään noin kauan?

    Ihan samoja ajatuksia eilen pyörittelin, että turha juhla koko vappu, paitsi että saihan siinä nyt yhden ylimääräisen vapaapäivän, joka kyllä meni sään vuoksi vähän harakoille sekin. En saanut aikaiseksi yhtään mitään, luin ja selailin blogeja, siinäpä kaikki... Ennen oli kaikki toisin, nuorena vappu oli kiva, kavereiden tapaamista, hyvää ruokaa ja juomaa yhdessä (etenkin ehkä sitä juomaa), sittemmin lasten kanssakin oli kivaa, vappupalloja ja riemua paukkupommeista jne. Nyt isommat rymyää omilla tahoillaan, pieninkin kävi kaverin kanssa vapputorilla ja me vaan nyhjättiin kotona... Pihaa piti siivota, mutta sade...

    Noita vappukukkia meilläkin oli, äiti pisteli niitä eteisen seinään riviksi :)

    Kivaa muutamaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestokimpun salaisuus taisi olla sopivan kylmät kelit. On ollut alusta asti lasikuistin pöydällä eli periaatteessa ulkona, mutta ihan pakkasen puolelle siellä ei ole tainnu asteet mennä. Ehkä. Ja olen kyllä aika ahkerasti leikannut varsiin uutta imupintaa ja vaihtanut veden. Varmaan silläkin on ollut vaikutusta ja kimppu palkitsee :)

      Jos vappupäivä olis edes ajoittunut maanantaille, olis ollut enemmän ok kuin se, että maanantaina saa hommat alulle, mutta sitten taas tiistaina päiväksi keskeytyy (ja huomaan, että tässä iän myötä on tullut sellaiseksi, että kaikkein parasta olis päästä tekemään töitä keskeytyksettä, koska nykyään kestää, että pystyy palauttamaan itsensä ja ajatuksensa siihen, mitä oli tekemässä..)

      Ehkä sitä sitten eläkkeellä (jos sellainen ikä ikinä koittaa) voi taas palauttaa vappuperinteen ja järjestää silliaamiaisen ja päälle päivätanssit :D.

      Vappukukkarivi eteisen seinässä kuulostaa hienolta :D. Siitä varmaan näkisi, minkä värinen kukka on minäkin vuonna ollut myynnissä. Nykyään ne tehdään paperista, mutta silloin kun itse niitä myytiin, olivat muovisia.

      Hyvät työpäivät sinne myös! Ja vapaat illat tietty kans.

      Poista
  11. No juu. Olet kyllä vapaapäiväsi ansainnut kaikkien niitten työvuosien jälkeen. Iso hatunnosto niille näin jälkikäteen. Joku kun tosiaan aina huolehtii meistä ihmisistä myös vappuina ja muina juhlapyhinä, jotka toisille on joko niitä mieluisia vapaapäiviä tai sitten sitä vapaata, mutta pakkopullaa. Mulle tänä vuonna eniten tota jälkimmäistä, koska työn alla on iso ja stressaava projekti, jolla on tiukka aikataulu (jos ei haluta suosiolla luovuttaa kauppaa kilpailijoille) ja asiakkaat maassa, jossa ei vappua juhlita. Eli tuli tää ylimääräinen nollapäivä vähän huonoon saumaan.

    Toivottavasti ei tarvi koko kesää saappaat jalassa pelailla :).

    Opiskelun iloa sinne <3

    VastaaPoista
  12. Ihanat kuvat tulppaaneista, joskus ne vaan kestää ja kestää. Liekö osuutta tällä viileällä ilmalla... Ihan kuin jääkaapissa olisi:)) Sää vaikuttaa aikalailla meikäläisen vappu iloitteluun ja viettoon. Maanantaina käytiin päiväreissulla Tallinnassa, olin extemporee varannut sellaisen brunssiriesteilyn. Se oli kyllä kiva vaikka sitten vähän mielessäni harmittelin, kun täälläkin olisi ollut ainut hyvä puutarhailmapäivä... Tiistai aamu valkenikin perinteisenä vappusäänä, pilvisenä ja sateisena. Tein aamusta heti munkkeja ja sitten vaan lueskelin ja mies tuskaili sateen kanssa kun ei päässyt mökille maalaamaan ja muihin hommiin. No minua ei haitannut oikestaan. Oli ihanaa kun saattoi ihan hyvällä omalla tunnolla vaan olla. Tosin sisällähän olisi voinut tehdä vaikka mitä hommia, mutta eihän ne mihinkään häviä... Kivaa toukokuun aloitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kelit on olleet varsin tulppaaniystävälliset ;). Ihmisystävälliset ei tosiaan niinkään. Vaikka tähän on jo niin tottunut, että nkyvappuina ja -juhannuksina on todennäköisempää se, että sataa lunta kuin että on hellettä (niinkuin kuuluisaan ennenvanhaan, voin vaikka vannoa, että näin oli...), niin kyllähän sitä sitten kumminkin aina toivoo niitä vähänkään järkeviä kelejä. Sitä saa muutenkin vuoden mittaan kärvistellä märässä ja kylmässä ja pimeässä ihan riittämiin. Mun mielestä meillä täällä Suomessa pitäis olla jonkunlainen kesäkelitakuu edes kesäkuun alusta elokuun loppuun. Sellanen, ettei tarvis yhtään kyttäillä, mitä säätiedotus milloinkin lupaa.

      Brunssiristeily kuulostaa kivalta. Enpä olekaan sellasta hoksannut olevan olemassa. Vaikka eipä oltais sinne maanantaina päästykään, kun oltiin töissä. Just vasta muistin ja on sentään kokonainen päivä välissä :).

      Kivaa toukokuuta sulle kans! Ja se sun messupostaus oli mukava. Tuli vähän sellainen olo, että olisin itsekin ollut mukana. Ja ehkä ens vuonna menenkin mieluummin Lahteen kuin Helsinkiin. Voisin kuvitella, että Lahdessa on messuosastoille inhimillisemmät hinnat, joten sinne päätyy mukavia osallistujiakin runsaammin. Helsingissä lienee hinnat sellaisia, että hyödyn pitäisi olla myös sellaista, että osallistuminen kannattaa.

      Poista
    2. No olipas nyt kökkäriä tekstiä taas tossa lopussa. Piti siis sanomani, että Helsingissä on varmaan niin kalliit osallistujahinnat, että myyntiä pitäisi tulla samassa suhteessa vähintään. Tottakai Lahdessakin pitää hyödyn olla sellaista, että kannattaa tulla, vaikka osastojen hinnat onkin varmasti järkevämpiä. Vai meneeköhän tää selvennys nyt aina vaan sekaisemmaksi. Luotan sun ikälukutaitoon :)

      Poista
  13. Onpa ihanan pitkäikäiset tulppaanit :)
    Meillä oli vappu tosi laiska. Oli kyllä parit ilmapallot ja serpentiinit (joita laiskana siivoilen varmaan vielä kahden viikon päästä), nakit ja perunasalaatit. Mutta ei muuten mitään normiviikonlopusta poikkeavaa. Sikäli kiva juhla, ettei vappuun liity mitään pakollisia perinteitä ja kiemuroita. Voi juhlia sillä lailla kuin sattuu huvittamaan (kuten just makaamalla sohvalla ja latkimalla vähän skumppaa).

    Ihanaa alkanutta toukokuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin varmaan saattanut itsekin keritä laiskistua, jos maanantaina ei olis ollut töitä ja jos meneillään ei olis sellainen projekti, joka painaa takaraivossa kotonakin. Ei voi ikäänkuin ottaa lunkisti, vaan pakosti tulee mietittyä. Pitkä ja "suora" viikonloppu olis saattanut vähän lieventää stressiä. Tai sitten ei, mutta ainahan voi jossitella :)

      Tässä vapussa parasta oli ehkä uudet kumisaappaat :D. Löysin sellaset napakat pelikäyttöönkin sopivat, joissa ei mene nilkat nurin. Poikien vanhat pitkät Kontiot ei kentällä olis olleet oikein kätevät. Sopii paremmin savimontussa seisoskeluun. Nyt tosin ei siihenkään, koska monttu oli täynnä vettä parin päivän kaatosateen jäljiltä. En tiedä pitääkö mun nyt sitten odottaa, että vesi haihtuu kesän mittaan, että pääseen laittamaan sinne ne mullat ja taimet. Vai pitääkö mun lapioida se vesikin...

      Ei muuta kuin toiveikkaasti toukokuuhun <3

      Poista
  14. Täälläkin oli aika rauhallinen vappu. Itse tein lyhennetyn työpäivän. Hirveellä kiirellä kauppaan ja kotiin tekemään tortilloja niinkuin joka vappu. Mies teki taas vastaavasti pidemmän päivän ja niin minä tortillojen kanssa odotin, että milloin herra saapuu kotiin. No nälkä vei voiton ja nautin yksin tortillot ;) Että ei menny ihan ku Strömsössä... Meinasin olla jo pahalla päällä mutta onneksi rauhoituin ja vappuna oli rauha;)

    Oli muuten kestävät tulppaanit! Itse en ole saanut kestämään niitä noin kauan.

    Kivaa toukokuuta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D. Joka vappuna päivänsä pidentää, se tortillansa menettää :D sanoo vanha suomalainen sananlasku..
      Ja täysinäisellä vatsalla ei onneksi jaksa hirveästi hermostua ;).

      Tulppaanit kesti varmaan sen takia noin kauan, kun olivat koko ajan ulkona. Tai siis terassilla, mutta on aikalailla sama asia. Ja olin kyllä ahkera ja vaihdoin niille vedet ja katkoin varsia muutamankin kerran.

      Kiitos samoin sulle ja kiitos comebackista <3


      Poista
    2. Aion pysyä täällä niin kauan kuin henki pihisee,paitsi jos Bloggeri on taas erimieltä ;)

      Poista
    3. Kaunis kiitos <3. Sinnitellään, vaikka bloggeri välillä pistää kapuloita rattaisiin.

      Poista
  15. Vappu on todellakin ihan turha. En ole lapsillekaan sitä erityisemmin hehkuttanut, eikä nuo ole koskaan paljoa vaatineet. Muutama ilmapallo, vähän serpentiiniä sekä äidin tekemää simaa ja munkkeja.

    Tänä vuonna nautittiin eka kerran perheen kesken vappubrunssi kotosalla, oli oikeastaan aika kiva. Taidan ottaa tavaksi. Muuten koko vappu meni ihan möllötellessä. En nuorenakaan ole vapusta juurikaan välittänyt. Olisinkohan vuonna 1988 ja 1994 vappuna pitänyt ylioppilaslakkia, en muulloin. Muuton yhteydessä hävitin koko valkolakin.

    Mutta sun tulppaanit on kyllä hintansa tienanneet :D Mulla ne kesti viikon. Tosin ihan oma syy, kun olin vähän laiska hoitamaan ja sisällä on kuitenkin aikas lämmin tulppaaneille.

    Kivaa alkanutta toukokuuta. Harmi kun lauantai ei nyt natsannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ylioppilaslakki oli jo alunperin (just äsken vuonna -84..) numeroa liian pieni (koska en varmaan kehdannut silloin ostaa niin suurta kuin mun pää olis oikeasti vaatinut :D), joten ei ole paljon tehnyt mieli käyttää, kun otsaan jää punainen rinki. Eikähän se säilynyt valkoisena edes siihen asti, että virallisesti julistettiin ylioppilaaksi, kun mun luokan ainoa poika astui vahingossa sen päälle ja siihen jäi musta kengänkuva. Tosi kiva. OIkein ylioppilas Larvanto :)

      Meidän pojat ei ole tainneet koskaan saada äidin tekemää simaa tai munkkeja, mutta aina niitä joku jossain teki, joten ei mitään traumoja kerinnyt tulla ainakaan tietääkseni.

      Ulkona on ollu just hyvät tulppaanikelit, kun on tosiaan säilyneet kohta kolme viikkoa. Melkein jo toivon, että lakastuisivat kunnolla, niin vois jo vaihtaa jotain tilalle.

      Harmi tosiaan, mutta sulla on sunnuntaina tiedossa niin kivaa menoa, että siinä jää nyt rottingit ymmärrettävästi väliin. Sinne kerkiää toistekin.

      Mukavaa reissunodotusmieltä <3

      Poista
  16. Ihan parasta ja villiksi äitymistä tuo kumppareiden osto vappuna ja täällä suursiivous, menee samaan kastiin. Vappukukat muistan muuten minäkin ja olin jo ne unhoittanut, mutta olipa ne muuten aika kivoja ja möin niitä minäkin.

    Ties Annukka vaikka oltais kekkuloitu siellä Ullanlinnanmäellä samaan aikaan. ;)

    Sydämellistä viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on nyt mun juhlakumpparit :). Pihakontiot on niin saviset, ettei niitä pese enää erkkikään. Nautin kun saan vetää ne sellasenaan jalkaan ja laittaa oikein rehvelit vaatteet päälle ja olla sellanen oikein reuhu sottapytty, kun puljaan tän meidän savimaan kanssa. Melkein jo alkoi äsken tuntua siltä (kun täyttelin sitä kaivamaani monttua mullalla), että näinköhän mun persoonallisuus alkaa muuttua ja alankin yhtäkkiä viihtyä puutarhahommissa. Veikkaan kyllä, että on vaan joku tilapäinen häiriö.

      Olispa muuten oikeasti hauska tietää, ollaanko joskus tosiaan kekkuloitu samalla mäellä samaan aikaan (samanlaisessa kunnossa ;)). Mulla on vähän vastaavaa kuvamateriaalia kuin se sun kuva, mutten jaksanut alkaa etsiä, vaikka toisaalta olis ollu kiva niitä katsella.

      Huomenna on onneksi jo perjantai, vaikka eilen luulinkin, että on maanantai. Yks ylimääräinen vapaa, niin heti on vanhalla päivät hakusessa.

      Iloista tulevaa viikendiä <3

      Poista
    2. Hihi laita joskus kuva yksärillä, kun tulee vastaan <3 Juu ja kyllä juhlakumpparit tulee olla, mullakin on ja sitten on ne pihakumpparit <3

      Poista
  17. Hei, minäkin muistan ne vappukukat!! =) Oli kyllä unohtunut. Meillä ostettiin sellainen aina, mutta itse en niitä myynyt.
    Tykkään ajatuksesta kiertää golf-kenttä kumppareissa. Miksi olen antanut kertoa itselleni, että siellä on äärettömän tiukka ja tarkka pukukoodi?? Sait hymyilemään osin ääneen, kun näin teidät siellä Kontioissa... muiden luonnollisesti esiintyessä sateessakin ruutupöksyissä ja nätisti rusetille sidoituissa nahkakengissä, ilman kuran häivääkään. (Onko minulla vähän elitistinen kuva tuosta harrastuksesta? =) )

    Ihanaa vappuviikkoa, nyt se (vappu) on onneksi ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hajuakaan, mistä ne vappukukat tuli mulle mieleen, mutta jostain ne vaan tuli ja heti alkoi harmittaa, ettei ole yhtään säästynyt. Eikä mulla varmaan itsellä yhtään ollutkaan, kun myin kaikki :).

      Sun elitistinen pukukoodimielikuva on nyt perua jostai 1800-luvulta :). En tiedä, onko enää oikeastaan mitään sääntöjä, kun ei enää tarvi olla paidassa kauluksia, eikä hihojakaan. Vähän säälikin tavallaan, koska mun mielestä on vaan kiva, jos on joku roti siinä pukeutumisessa. En tarkota mitään ruutuhousuja, vaan ihan sitä, ettei vedetä niitä kaikkein rönttäisimpiä verkkareita tai farkkuja jalkaan. Vaikka eipä sitä kukaan taida tehdäkään, oli sääntöjä tai ei. Ja jos Suomen kesässä aikoo pelata ja säilyttää jalat kuivina, niin ilman kumppareita ei pärjää. Että ihan reipasta porukkaa ollaan, eikä olla sokerista, koska varmaan useammin sataa ja on kylmä kuin on kuivaa ja lämmintä. Mutta sen 4-5 tuntia kun sateessa lampsii, ei sitä enää ekan tunnin jälkeen edes huomaa. Siitä tulee vähän niinkuin sellanen normi olotila, kun kaikki on jo valmiiksi märkää.

      Äläkä muuta viserrä. Vappu tuli ja onneksi meni. Ja huomenna on jo p e r j a n t a i. Eilen luulin olevan maanantai, mutta kappas, kun olikin jo keskiviikko.

      Iloista viikendiä <3. Toivottavasti sulla on myös vapaata.

      Poista
  18. Jopas oli pitkäikäiset tulppaanit. Mutsi toi pääsiäisenä meillä samanmoisia. Ihmeteltiin siinä päivästä toiseen, miten ne voikin pysyä niin piikkisuorina ja siisteinä aina vaan.
    Joskus onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Joskus tosiaan onnistuu vähän paremmin :).
      Nyt vähän jo odottelen, että älyäisivät lakastua, niin saisin jo laittaa jotain muuta tilalle.

      Hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  19. Ihanan kauniit ja pitkäkestoiset tulppaanit. Ja halvatkin.
    En muista että vielä minun lapsuudessani oltaisiin myyty noita kukkarintaneuloja, mutta jotain kirjeensulkijoita tai vastaavia käytiin myymässä ovelta ovelle. Tykkäsin siitä kovasti, mutta saatiinko jotain palkkiota myymisestä, siitä minulla ei ole mitään muistikuvaa.
    Ei ole vappu enää sama kuin lapsena.Silloin pääsi Turun kauppatorille, joka lapsen silmissä oli kuin satumaa: paljon värikkäitä ilmapalloja, vappuhuiskuja ja markkinapalloja. Mihssä ovat markkinapallot nykyään? Ja nykyajan serpentiineistä ei ole mihinkään. Suoristuvat heti, ja paperi on jotain kumman pehmeää. Yleensä vappuna on koleaa ja sateista, mutta silloin kun oli aurinkoista ja lämmintä sai laittaa valkoiset polvisukat jalkaan vapun kunniaksi. Voi sitä onnea!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukkeloin sitä vappukukka-asiaa ja selvisi, että niiden myynti on aloitettu jo 110 vuotta sitten, joten niin vanha et kyllä ole, etteikö olisi jo sun lapsuudessa myyty :D. Mutta ehkä se ei ollut teilläpäin yleinen myyntiartikkeli niinkuin täällä.

      Ja tosiaan. Missä on markkinapallot? En muistanut niitä(kään) ollenkaan. Eikös se ollut sellainen kiiltäviin erivärisiin papereihin kääritty mötti (ei niinkään pallo), jossa oli sellaiset ohuet joustavat kuminauhat, josta "palloa" sitten pomopteltiin?

      Mulle on jäänyt keväistä mieleen se, kun olisin jo halunnut laittaa ne polvisukat (valkoiset) ja tennarit (serkkujen vanhat keltaiset), mutta aina tuli sama vastaus: "Maa on vielä jäässä..." Plääh.

      Kivaa viikonloppua Kristiina!

      Poista
  20. Voi Vappu! Meillä vappuna ensin siivottiin ja sitten kävin salilla :D Siinä mielessä oli hyvä saada extra vapaa, mutta ei se muuten kyllä ollut mikään juhlinta. Ainakaan edellisiin verrattuna. Neiti ei oikein hiffaa vielä mistä on kyse, vaikka vappupallo olikin kiva saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivous ja sali on oikein hyvä juhlaohjelma :). On paljon enemmän hyötyä kuin perinteisestä kekkuloinnista.

      Jahka neiti siitä vähän kasvaa, teillä on tiedossa niitä toisella tavalla kivoja vappuja. Josta tulikin mieleeni, että onkohan enää vappuhuiskiakaan olemassa? En ainakaan ole aikoihin nähnyt. Se oli se oman lapsuuteni hitti. Joko puna- tai sinivalkoinen. Muita ei tainnut olla.

      Iloista viikonloppua!

      Poista
  21. En oo tajunnutkaan kuinka kauniita valkoiset tulppaanit ovat. Mahtavan iso kimppu, hienosti avautuvat.
    vappu oli meillä tohina sellainen, vaikka osuikin pidennettyyn viikonloppuun.
    Onneksi vapunpäivä oli hiljainen,aaaaaaah !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä yritän kotiuttaa jotain muuta kuin valkoista, mutta ei vaan jotenkaan meille sovi, vaikka muilla ihailenkin kaikkia mahdollisia värejä.

      Ymmärrän oikein hyvin ton, että tohinan jälkeen sitä kaipaa rauhaa (ja erityisesti sitä hiljaisuutta ;)). Molempi parempi sopivassa suhteessa.

      Mukavaa uutta viikkoa sinne.

      Poista
  22. Täh - eikö kukaan tykkää vapusta??
    Pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevana (jossa vain tosiaan myytiin vappukukkia ja heilutettiin vappuhuiskaa) Turun opiskelijavappukarnevaali oli kertakaikkisen mukava yllätys! Enkä ehkä tarkoita aivan perusopiskelijavappua, joka alkaa oton päivänä ja jatkuu yrjön päivään ;) Me kun oltiin jo silloin miehen kanssa pari ja lapsenkin saimme opiskellessa, joten vapunaatto- kaava oli mäellä lakitus, sieltä hiljakseen rantaan valuminen kuohislasi kädessä tuttuja tavaten ja sen jälkeen jonkun kotiin syömään hyvin. Ja ihan edelleen eletään samalla tavalla! Se on meille kesäkauden avaus, iloinen karnevaalijuhla, jolloin jopa suomalaiset/ turkulaiset hymyilevät ;) Ja kivaa kaupungilla on niin kauan kuin kaikilla on nousuhumala - ajoissa on toki syytä lähteä kodin huomaan. Nytkin olimme kahdeksan aikaan meillä. Söimme ystävien kanssa kiireellä töiden jälkeen valmistellut alkupalat ja väsäsimme pääruuat grillin ääressä sen jälkeen. Tosi mukava ilta. Ekasta mekko päällä formaatista olin luopunut, mutta korkkarit olivat paljaissa jaloissa. Onneksi sen verran tarkeni. Täältä siis peukut vapun vietolle, varsinkin aatto on aivan must, vapunpäivä oli niin harmaa ja sateinen, että emme piknikille lähteneet. Ei väkisin.
    Peukut sun valkoisille tulppaaneille myös <3 Hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tykkäisin minäkin tollasesta vapusta, jos sellaista voisi tässä kävelyetäisyydellä viettää :). Varta vasten ihmisten ilmoille (joka tarkoittaa täältä käsin sitä sataa kilometriä, lähtee sitten mihin suuntaan hyvänsä) on se, joka vaatii ekstraponnisteluita nykyään. Ja se, että jos lähtee autolla, pitää unohtaa skumpat (juueikäy) tai vaihtoehtoisesti majoittua johonkin ja kun se oma sänky on nykyään se paras, niin tänne kotiinhan me sitten vissiin homehdutaan vastakin :).
      Onneksi pojilla sentään oli omat kivat menonsa aattona, niin pääsin sitä kautta vähän fiilistelemään tunnelmaa.

      Huvikseni kaivoin esiin taulun, jonka meidän Ullanlinnanmäen aikaiset ystävät oli ukkelile ja mulle teettäneet. Oliskohan peräisin vuodelta -89 tai jotain. Varmaan oltiin omasta mielestämme ihan skarppina, mutta kuva kyllä kertoo ihan muuta :D.

      Viikonloppu on ollut hyvä. Eikä vähiten siksi, että on ollut aurinkoista ja lämmintä. Ja olen pitkästä aikaa saanut nukuttua, enkä vaan stressannut. En melkein enää muistanut, millaista on olla ihan virkeä. Ihan kuin olis silmätkin pitkästä aikaa kunnolla auki, eikä vaan sumeat.

      Kaikkea parasta CC & Co <3

      Poista
  23. Ihana postaus, jotenkin niin Annukkamainen <3 Meilläkin oli melkoisen tylsä vappu, aattona juotiin (uudenvuoden aatolta jäänyt) kuohari, herkuteltiin ja katsottiin HBO:lta kesken jäänyttä rikossarjaa. Ja vappu päivä menikin ruokaa laittaessa, koiran kanssa lenkillä ja pikkaisen pihahommia tehden, ennen kuin meikäläinen kiirehti junaan. Perus viikonlopulta tuntui :) Toki täällä Rovaniemellä tuntui opiskelijakollegoilla olleen hieman rankempi vappu, loppuviikon oli melkoinen opiskelijakato luennoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan jo sen verran pitkän ajan takaa tuttuja (ja edelleen tunnistan sussa paljon itseäni saman ikäisenä (sortsihaalareita myöten ;)), että kuulostaa kivalta, kun sanot, että teksti oli annukkamainen <3.

      Mun mielestä teidän vappu kuulosti just kivalta. Paitsi ehkä se junaan kiirehtiminen. Ja olokin varmaan perusviikonlopun verran parempi tosiaan kuin monella muulla. Sellasesta voi tuntea voittajafiilistä :).

      Jaa niin. Voipi olla, että tulee meillekin Rollo tutuksi, kun poika kiekkoilee ensi talven siellä. Ties vaikka törmäisitte jossain.

      Iloa ja aurinkoa sulle Jossu <3.

      Poista
  24. Ai, muistan tuon Vappukukkaperinteen, se on ilmeisen iäkäs, sillä minäkin olen kierrellyt ovelta ovelle kukka-arkkien kanssa. En kyllä yhtään tykännyt hommasta, sillä olin ujo ja usein kuljettiinkin kaverin kanssa yhdessä.
    Nykyisin vietän Vappua useimmiten puutarhahommissa jos sää sallii, tänä vuonna ei sallinut, joten tein sisätöitä. Ei munkkeja, ei simaa, ei serpentiinejä .... Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olin itse kuvitellut, että Vappukukat oli pelkästään 70-luvun juttu (johtuen ehkä siitä, että kukat oli silloin ajan hengen mukaisesti muovisia...), mutta google tiesi kertoa, että niitä onkin alettu myymään jo 110 vuotta sitten. Eli ei mikään turha juttu. Ei vaan ole osunut silmiin missään.

      Ja juu. Ujo olin minäkin. Ja hintelä. Mutta onneksi Terhi oli rohkea ja roteva :). Ja naapuritkin kilttejä. Omaa katua (tai siis teitä ne oli maaseudulla) pidemmälle ei onneksi tarvinnut lähteä.

      Aika lohduton oli tosiaan vappukeli tänä(kin) vuonna. Mutta se on jo ehtinyt unohtua, kun pari päivää on paistanut aurinko. Ihan kuin ei mitään sadetta olis koskaan ollutkaan.

      Poista
  25. Vappu on meillä tylsyyden päivä, ei mitään järkevää tekemistä mutta se taisi olla minusta itsestä kiinni. Toisinaan sekin tekee hyvää. Kauniita nuo valkoiset tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tylsistyminen ja tekemättömyys on välillä hyvästä. Mulle vaan käy aina välillä (tai siis aika useinkin ;)) niin, että, kun olen varsin päättänyt tehdä vaikka mitä (kivaa ja vapaaehtoista), mutta koska en osaa päättää, mistä aloittaisin, sitä jotenkin lamaantuu, enkä lopulta aloita mistään ja siitähän sitten seuraa vaan hirmu pettymys ja ärsyyntyminen itseä kohtaan, kun ei saanut mitään aikaiseksi :). Nyt ei kyllä vappuna ollut oikestaan siitä kyse, vaan mua ei vaan kertakaikkiaan huvittanut mikään. Eli taisi olla täälläkin aikalailla itsestä kiinni. Onneksi sentään tuli ostettua ne kumisaappaat. On ollut käyttöä..

      Tulim kovasti iloiseksi sun viestistä ja siitä, että olit liittynyt lukijaksikin. Kiitos kovasti, lämpimästi tervetuloa ja kaikkea hyvää uuteen viikkoon <3

      Poista
  26. Aloin miettimään, että olen tainnut itsekin myydä noita vappukukkia, tuli jotenkin välähdyksenomaisesti mieleen. Kummallista, etten muista kunnolla, vaikka tosiaan niin vähän aikaa kulunut tapahtuneesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nyt ihan täyttä varmuutta tästä asiasta, mutta olen ymmärtänyt, että silloin, jos muistaa ihan tarkasti vuosikymmenten takaiset tapahtumat, muttei sitä, mitä tapahtui tunti sitten tai aiemmin tänään tai tällä viikolla, pitää olla enemmän huolissaan kuin jos muistaa edes jotain lähitapahtumista (piti oikein pinnistellä ;)), mutta 45 vuoden takaisissa ajoissa on vappukukan mentävä aukko. Että josko meillä kumminkin olis asiat ihan mallillaan ja muistikin jollain tolalla, koska nuoriahan tässä vasta ollaan kröhöm :)

      Poista
  27. Olet kyllä oikeassa... Vapusta on tullut jokseenkin turha, vaan aina kelpaa vapaapäivä mulle jotta voi taas nukkua vähän univelkoja pois. Harmittaa aivan sairaasti ensi viikko kun Helatorstai menee taas Sipilän orjatöissä ja pyhä päivä pilalle. Jos yritys olisi vaikeuksissa ja pyytäisi, olisi asia toinen, mutta kun meillä menee hyvin. Mutta hallituksen määräämä orjatyö sapettaa. Sen verran laista olen että olisin mieluummin kotona...

    Aurinkoisia Golf-kelejä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hemmetti. Onpa harmi homma, kun torstaille on luvattu niin nättiä keliäkin. Sattuu niin harvakseltaan yksiin ylimääräinen vapaa ja aurinko, joten kyllä nyt Sipilän pitäis vähän joustaa..

      Mua ärsytti siinä Vapussa (ja tolla tarkoitan vappupäivää) se, että oli niin hyytävän kylmä ja satoi kaatamalla ja koko ajan takaraivossa painoi keskeneräinen työjuttu, jota olis ihan hyvin voinut olla edistämässä mieluummin kuin kökkiä kotona tekemättä mitään. Ei oikein osannut ottaa huilinkaan kannalta. Ainut järkevä teko sinä päivänä oli se kumisaappaiden osto :). Tuli tarpeeseen.

      Nyt sitä aurinkoa tosiaan näyttää olevan luvassa. Ihanaa. Kenttä on vielä ihan litimärkä, eikä nurmikkoakaan ole kuin läntti siellä ja täällä, mutta viikon aikana varmasti tapahtuu paljon.

      Iloa ja aurinkoa sulle Sari <3



      Poista
  28. Valkoiset tulppaanit ovat todella kauniita <3

    Kavätterveisin Maija M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Maija ja lämpimästi tervetuloa porukoihin <3.

      Valkoinen ja vihreä on niin mun lemppari yhdistelmä. Ei väliä mikä kukka kyseessä. En vaan jotenkaan osaa olla enempien värien keskellä. Paitsi sinisestä kyllä tykkään myös ja just nyt on ihanaa, kun sinivuokot piristää vielä ihan risunväristen pensaiden alustoja.

      Poista
  29. Hei kääk, miten voi ihmisellä, jonka "elämässä ei tapahdu mitään" olla tämmöiset pari viimeistä viikkoa, että ei ole ehtinyt edes ystävän blogiin käydä kommentoimassa? Ei ymmärrä... Mutta siis moi, täällä ollaan :) <3 Vappukukat muistan minäkin, mutten muista niitä myyneeni. Toisaalta mä en nykyjään muista, mitä tein viime viikolla, joten ei mikään ihme :D Kukista toisiin; ihanat tulppaanit sulla, suorastaan upeat!

    Palailen pian taas aktiivisemmin linjoille, piti vaan käydä moikkaamassa. Ihania toukokuisia päiviä sulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina joka paikkaan millään kerkiä ja nyt mun täytyy todeta, että voihan kääk täälläkin, kun nyt vasta näen tän sun viestin. Olen pahoillani <3.
      Mulla oli poikkeuksellisesti 4 päivän vapaa ja koneen kannet visusti kiinni. Tuntui, että tuli tauko tarpeeseen. Ja oikein auringon kera. Superia.

      Palaillaan ja parasta toukokuuta sulle kans Emma <3

      Poista
  30. Voi, olen minäkin myynyt Vappukukkia, mutta taisi olla jo 60-luvulla ;o) Meilläkin vappu on ihan turhake kuten myös uusivuosi - monta kertaa olen kyllä miettinyt, pitäisikö meidän terhentäytyä ja alkaa keksimään jotain kivaa niihin. Jotenkin tiettyjen juhlien pakkojuhlinta vaan ei nappaa. No, kun sen nyt tähän kirjoitan, ei juhlimattomuuskaan kuulosta hyvältä. Varmaan tietynlaista laiskuuttakin..
    Noi valkoiset tulppaanit on kerrassaan loistavan ihanat!!
    terveisin Vaateri Espoosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä uudesta vuodesta. Ei huvita enää sekään :). Hyvä, jos jaksaa niin kauan roikkua hereillä, että näkee raketit. Useimmiten ei..
      Mutta totta toikin, että kirjoitettuna ei juhlimattomuuskaan kuulosta kivalta. Ja asialle ehkä vois yrittää tehdä jotain, mutta toisaalta sitä pääsee niin helpolla, kun voi vaan kotipökät jalassa lorvia sohvalla ilman sen kummempaa.

      Tuli nyt myöhään tää mun vastaus, kun mulla oli poikkeuksellisesti neljä päivää vapaata putkeen ja koneen kannet visusti kiinni. Tuli tauko tarpeeseen. Töistä siis.

      Terkkuja Espoon vaaterille ja ihania aurinkopäiviä <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi