Sivut

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

TÄSTÄKÖ SE ALAMÄKI NYT ALKAA?


Otsikko ei viittaa syksyyn, joka on ainakin tähän mennessä ollut kaunis ja värikäs. Ja välillä ihanan sumuinen. 




Oikeasti haaveilen siitä, että heräisin aikaisin aamulla veden äärellä jossain kauniissa paikassa, jossa pääsisin ikuistamaan aamu-usvaa auringonnousun aikaan, mutta koska en herää, kaupunkisumukin kelpaa oikein hyvin. 
Se kun saa tututkin maisemat näyttämään jotenkin mystisen kauniilta. 








Mutta mitä tuohon otsikkoon tulee, olen tässä viime aikoina kärsinyt erinäisistä terveydellisistä ongelmista ja tuntemuksista, jotka ovat pistäneet miettimään, että tästäkö se alamäki nyt alkaa, eikä paluuta omaksi teräksiseksi itsekseni enää ole. Enkä myöskään tiedä, onko stressini perua tuntemuksista vai sittenkin tuntemukset perua stressistä. Vai kenties sekä että. 

En niinkään selkeistä fyysisistä ongelmista kuten vasemman kyynärpääni ja oikean käteni koukistajalihaksen jänteen tulehduksista piittaa, vaikka särkyä on jatkunut jo kohta pari kuukautta (erityisesti tämä tekstin näpyttely, jota teen kokolailla päivät pitkät työkseni, on myrkkyä molemmille), mutta epämääräisistä oireista en tykkää.




Vaikka luonnossa liikkuminen rauhoittaa, lepopulssini on nykyään jatkuvasti yli 80, toisinaan yli 90. On nuoresta asti ollut tosi korkea ("ehkä sulla on niin pieni sydän" sanoi työterveyshoitaja), mutta palautunut rasituksesta nopeasti niinkuin kuuluu, joten ei sinällään ole mitään uutta. On vaan viime aikoina johtanut inhottavaan sykkeenmittauspakkomielteeseen. 

Aina toiveikkaasti illalla sohvan nurkassa istuessani kokeilen ranteesta, että josko nyt tulisi pienemmät lukemat, mutta ei. Ja yöt sitten ovatkin ihan oma lukunsa, kun normaaliheräilemisteni lisäksi heräilen siihen, että sydän hakkaa ihan hulluna niin että kuulen sen huminan korvissa. Viuhvauh vaan. Sekös siinä yön pimeinä tunteina rauhoittaa. Ja mies senkun vaan kuorsaa vieressä (välillä ärsyttää sekin, kun tuntuu, että itsellä on sydänkohtaus ovella, mutta olen kuitenkin tuosta ajattelumallista päättänyt pysyä erossa ja olla ennemminkin iloinen, että toinen edes nukkuu kunnolla).




Sykepakkomielteen lisäksi kuvioihin on tullut myös sormuspakkomielle ja kokeilen tämän tästä, saanko sormukset pujotettua helposti pois vasemmasta nimettömästä niinkuin aina tähän asti. En saa. Järki sanoo, että kädessä oleva tulehdus lisää nestettä myös sormiin, mutta ei auta. Tilanne on itselleni epänormaali ja siksi epämiellyttävä ja yhdistän sen sydänoireisiin (etenkin jos alan nettitohtoroimaan). 

No, koitin ratkaista asian niin, että ujutin sormukset saippuan avulla irti ensimmäistä kertaa 27 vuoteen, mutta sensijaan että olisin rauhoittunut, kokeilen päivittäin, saanko ne helposti pujotettua takaisin. Että näin.




Jotenkin helpottaa kirjoittaa tätä, koska se saa kaiken näyttämään omissakin silmissäni ihan kertakaikkisen typerältä. 

Hyvin suurella todennäköisyydellä kyse saattaa olla alkavista vaihdevuosista, joiden kohderyhmään iän  puolesta hyvinkin kuulun. Mutta silti sinnittelen sen ajatuksen kanssa, että jos kuitenkin olisi vaan jotain muuta ohimenevää. Siitäkin huolimatta että myös tyhmä yöhikoilu on lisääntynyt entisestään. Tai sitten vaan huomaan sen paremmin nyt, kun en ole käsiongelmien vuoksi pystynyt harrastamaan hikiliikuntaa siinä määrin kuin normaalisti.




Vähän sääli nyt pilata näitä Torronsuon maisemia tekstillä, joka ei liity niihin millään lailla, mutta näillä nyt mennään.

Olen tähän asti ajatellut, että hikoilusta en välitä, koska harrastan sitä vapaaehtoisesti muutenkin, enkä myöskään anna muiden mahdollisten oireiden häiritä tai varsinkaan hallita elämääni, jota haluaisin elää jatkossakin ilman mitään hormonikorvaushoitoja. Paitsi jos alan saada jotain itselleni epätyypillisiä raivokohtauksia tai ahdistun ylitsepääsemättömästi. Silloin lupaan harkita uudelleen. 

Kivojahan nämä sydän- ja uniongelmat ei todellakaan ole. Etenkin kun elän kuitenkin suht järkevän terveellistä liikkuvaista elämää. Paitsi että suolan määrään olen alkanut kiinnittää viimeaikoina enemmän huomiota. Siinä on vähentämisen varaa toisin kuin sokerissa, jota en syö juuri ollenkaan, koska en piittaaa pullista, kakuista, leivoksista, karkeista, enkä edes tavallisesta suklaasta, jonka koen lähinnä vaan köntiksi kovaa rasvaa. Tummaa suklaata syön palan silloin tällöin, mutta se riittää, koska ei ole erityisen hyvänmakuista aina sekään.

Kahvia juon mukin pari päivässä, mutta viiniä juon liikaa suhteessa siihen, että sitä ei pitäisi juoda ollenkaan. En siitä hevin kuitenkaan kokonaan luovu tai karsiutuu viimeinenkin nautintoaine. 




Pakko nyt tähän väliin tuosta Torronsuosta kuitenkin sen verran kertoa, että kun siellä näiden kuvien  ottohetkellä kävin, siellä oli samaan aikaan liikkeellä ryhmä partiolaisia. Liikkuivat niin ripeästi, että väistin hitaampana sivuun pitkospuiden vaakapuulle ja tuntui niin kivalta, kun jokainen vuorollaan kiitti ohi kiitäessään. Toisin kuin perusaikuiset vastaavassa tilanteessa. Ja ihan sydämessä läikähti, kun yksi nuorista partiopojista (arviolta 8-10 v) pysähtyi ja sanoi, että "Tuun kyllä nostamaan sut sieltä, jos putoat". Ihana.




Nämä kuvat on itselleni ennestään tuntemattomalta Komion luonnonsuojelualueelta Lopelta, jossa käytiin ystäväni Annen kanssa muutama viikko sitten. Paikka oli hieno, mutta ajoitus oli itseltäni virhe, koska olin edellisenä päivänä käynyt pitkästä aikaa Kalevalaisella jäsenkorjaajalla.

Käynnin jälkeen pitäisi olla pari-kolme päivää ihan hissukseen, että kroppa saa rauhassa tasaantua ja tottua "korjattuun" olomuotoonsa, mutta en malttanut, koska oli luvassa niin hieno keli ja päivä oli Annen kanssa etukäteen sovittu.

En vaan ollut varautunut siihen, että maasto oli todellakin jyrkkiä nousuja ja laskuja harjujen rinteitä ylös alas. Siinä kyllä meni edellisen päivän huoltotoimenpiteet hukkaan. 

Seuraava jäsenkorjauskäynti on tällä viikolla ja toivon, että tulehdukset on siihen mennessä merisuolakääreiden, kevyen kuminauhajumpan ja buranakuurin avulla helpottaneet niin, etteivät haittaa käsittelyä, joka on kyllä niin parasta ja miellyttävää ja omalla kohdallani myös auttanut kaikkein eniten kulloiseenkin ongelmaan.







On vissiin nämä mielen päällä olleet terveysjutut olleet niin näkyvästi stressaavia, että jopa Spotify heitti eilen lenkille lähtiessäni ehdotuksen "Psykopodiaa"-podcastin jaksosta "Stressin ja ahdistuksen säätely".

En ole koskaan kyseisiä podeja koskaan aiemmin kuunnellut niinkuin en montaa muutakaan, mutta aihe kuulosti niin omakohtaiselta, että päätin kuunnella jakson, joka osui kyllä niin naulan kantaan kuin vaan olla voi. 




En nyt aio kaikkea kuulemaani tähän kirjoittaa, mutta tunnistin itseni niin hyvin jaksossa kuvaillusta "älyllistäjästä", joka pyrkii ratkomaan kaiken ajattelemalla ja analysoimalla. Sillä seurauksella, että voi päätyä vatvomistilanteeseen, josta ei enää meinaa päästä ulos. Tai siitä, että itse on kyllä hyvä keksimään järkiratkaisuja muille, mutta silloin kun oma pelkokeskus syystä tai toisesta aktivoituu, sitä joko lamaantuu tai alkaa tehdä järjettömiä johtopäätöksiä, joista seuraa ahdistusta. Ja jos stressireaktio jää päälle, huolia kyllä löytää mistä tahansa (tässä olen erityisen hyvä, vaikka inhoan sitä ominaisuutta itsessäni) . Ja kun yhdestä huolesta on selvitty, uhkatutka jo skannaa uusia.

Ja vielä tämä: Ahdistuksesta voi seurata fyysisiä oireita kuten sykkeen kohoamista, lihaskireyksiä, kipua ja ruuansulatuskanavan häiriöitä, jotka voivat ylläpitää prosessia ja pahentaa ahdistusta. 

Ja silloin kun ihminen ajaa itsensä ylivireystilaan, on liian valpas nukkumaan. unenlaatu kärsii ja siitä taas seuraa se että on vielä vaikeampi rauhoittaa itseään. Jep.

Ei tämä nyt varmaan tässä aukene, kun en pysty edes itse itselleni selittämään mihin mikäkin kohdallani liittyy, mutta jotenkin kaiken tuon varsin loogisen ja maalaisjärkiseltä kuulostavan asian (plus kaiken sen muun, joka tähän jäi kirjoittamatta) kuuleminen auttoi ymmärtämään omia stressireaktioitani ja sitä, minkälaiseen tilaan itseni voin lempipuuhillani analysoinnilla ja liiallisella ajattelulla ajaa.
 
Ja kas, heti viime yönä nukuin tavallista paremmin.




Mies on kiltti ja lähtee aina mukaan, kun näkee, että sitä tarvitsen. Niinkuin nyt vaikkapa perjantaiselle makkaranpaistoreissulle työpäivän jälkeen. On vaan turhan innokas kuvailemaan uudella ensimmäisellä älypuhelimellaan ja olen päätynyt jo ties kuinka moneen kuvaan tietämättäni. Ihan hauskaa toisaalta, koska ovat kaikessa karuudessaan justiin niin aitoja kuin olla voi.






Golfkentän haapoihin ilmestyy aina syksyisin kaunis värisuora.






Olen aiemminkin todennut, että stressiin auttaa se, että tekee jotain niiden asioiden eteen, joille voi jotain tehdä.  Siispä olen päättänyt hoitaa pois alta pari roikkuvaa käytännön juttua, joiden kanssa en ole pitänyt kiirettä.

Sain keväällä lähetteen verikokeeseen vaihdevuosien mahdollisen alkamisen toteamiseksi ja oli puhe, että syksyn mittaan kävisin, mutta kerkisin tässä välissä hukata koko paperin,  joten jouduin pyytämään uuden. Kunhan sen saan, käyn kokeessa ja sitten tiedän, missä mennään. Vaikka eipä se tieto sinällään mihinkään vaikuta. Paitsi siihen, ettei tarvi enää itse arpoa.

Ja toinen juttu, jota olen ihan tietoisesti vältellyt, on verenpainemittarin osto. Sellaisen kun pitäisi tässä iässä kai kuulua jokaisen perusvarustukseen, mutta itse kammoan mittausta joka kerralla niin paljon, että pelkkä mittarin näkeminen nostaa paineet korkealle, vaikka oikeasti ovat aina olleet ennemminkin matalat. Nyt se on vaan hoidettava sekin ja hyväksyttävä totuus. Ehkei ensimmäisellä tai toisella mittauskerralla, mutta sitten kun käy jo rutiinilla.


"Get out of your mind and into your life" oli yksi podcast-jakson viisauksista


Oli nyt vähän poikkeuksellinen aihe tällä kertaa, enkä ollut oikeastaan ajatellut mitään tällaista kirjoittavani, mutta elämä on sitä mitä se milloinkin on.

Aika olisi välillä kiinnittää huomiota myös ulkoiseen olomuotoonsa, joka on jo pitkään ollut mallia "retki".  Samoin kuin kotiin, jonka ilmettä olisi kiva pitkästä aikaa piristää muullakin kuin auringonkukilla.




Kauniiksi lopuksi ripottelen ilmaan aurinkopölyä ja toivon, että tämä kaunis ja värikäs syksy jatkuisi tällaisena vielä piiiitkään. Sitten saisikin heti perään tulla puhdasluminen aurinkoinen pakkastalvi. Sellainen sopivan lempeä. 

Nyt on voittajafiilis ja iloinen mieli, koska käsi ei särkenyt tätä kirjoittaessani yhtään ja muutenkin oli kiva kirjoittaa pitkästä aikaa. 

Edit: Ilo katosi, kun koitin lukea tätä puhelimella ja totesin, että teksti ja kuvat vaeltaa :(. Eli ilmeisesti vanhan blogin kuvakoko ei sovikaan tähän uuteen. Osaako joku neuvoa, miten saisi nätisti toimimaan sekä tietokoneen että puhelimen näytöllä? Olisin kiitollinen.


47 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia, wau! Ja ihana poika kun lupasi kiskoa sinut ylös suosta. Tuli mieleen tuosta sinun yöllisestä ongelmastasi, kun kuulet pulssisi korvissa. Mulla oli ihan samanlaista vaivaa silloin kun todettiin kilpirauhasen liikatoiminta. Hikoilin joka paikassa vaikka toiset kääriytyivät villapaitoihin ja pulssi kuului ärsyttävästi korvissa kun pään laski tyynylle. Toivottavasti saat pian apua vaivoihisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina.

      Mulla se hikoilu on (toistaiseksi ainakin) rajoittunut vaan yöaikaan ja päivisin olen siltä välttynyt joitakin satunnaisia ohimeneviä aaltoja lukuunottamatta.

      Varmaan tässä nyt on käynyt niin (ja onkin), että kun niitä sydänoireita on ollut, sitä jo valmiiksi jännittää nukkumaanmenoa, eikähän sillä keinoin kyllä saa levollisia unia aikaiseksi. Joskin olen aina ollut (tai ainakin niin kauan kuin muistan) kehno nukkumaan, kun häiriinnyn niin helposti kaikista pienistäkin poikkeavista äänistä ja herätessäni sitten alan pyörittelemään kaikenlaisia ajatuksia päässäni, mikä on just sitä kaikkein tyhmintä yöllistä toimintaa. Niille ajatuksen aiheena oleville asioille kun ei varsin öisin pysty mitään tekemään.

      Toivon kanssa, että jollain keinolla pystyn rauhoittumaan ja keskittymään taas muuhunkin kuin omaan olotilaani.

      Kiitos vielä ja hyvää mieltä ja oloa sulle <3

      Poista
  2. Ihania kuvia <3 Voihan stressi. Tunnistan noita oireita aiemmasta olotilastani. Sain stressin takia vaikka mitä ongelmia, joista nyt vähitellen olen alkanut päästä eroon.
    Pulssin kuuleminen korvissa on kammottavaa. Suosittelen kyllä hankkimaan sen verenpainemittarin, ne ei ole enää yhtään niin pelottavia kuin ennen :)
    Ihanaa iltaa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi.

      Ja on kyllä niin parasta, että olit niin viisas, että vaihdoit työpaikkaa ajoissa ennenkuin ehti mennä vielä stressimmäksi tilanne. Aina ei vaihtamalla parane, mutta sun tapauksessa tuo ei onneksi pidä paikkaansa.

      Kyllä mun täytyy se mittari mennä hakemaan, ei sitä enää kai voi vältelläkään, vaikka panikoinkin jo etukäteen, kun tiedän, että pelkästä jännityksestä lukemat hyppää korkealle ja pulssikin aina pitkälti yli sataan. Mutta kai se siitä, kun vaan totuttaa itsensä siihen, että mittari ei ole vihollinen.

      Viime yö oli taas ihan kamala, mutta jollain ihmeen kaupalla olen kuitenkin aamuisin ihan suhtkoht toimintakunnossa mikä sentään on hyvä asia.

      Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua ja vaikka sulle sopi se punk-tyylikin, niin tykkään kuitenkin kun olet tollanen kiltimpi Outi :)

      Poista
  3. Uuh, mitkä kuvat. Hienoa, että niitä oli paljon!!
    Mulla tuli heti mieleen ensi riveiltä, että olisikohan vaihdevuodet, mutta kohtahan saat siitä selvyyden, jos siihen on tuollainen testi olemassa (hyvä tietää). Eräällä ystävälläni oli nimenomaan tuota ylikiihtynyttä pulssihommaa siinä kohtaa, kun vv:t alkoivat. Toivottavasti syy selviää, oli siitä tai jostain muusta kyse! Itselläni on myös vähän sama suhtautuminen, että en haluaisi aloittaa sitten joskus noita hormoonikorvaushoitoja. Jonkun verran olen kiinnostuksesta jo lukenut vaihdevuosista syystä, että on mietityttänyt, voiko niitä oireita itse lieventää jotenkin. Ainakin vielä elättelen toivetta, että tietyillä ruokavaliovalinnoilla voisi saada pidettyä oireet minimissään.

    Oletko muuten lukenut Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormoonidietti -kirjaa (vai oliko se tällainen nimi)? Kirjan nimi on musta täysin harhaanjohtava. Sehän ei ole mikään dieettiopas (eikä myöskään vaihdevuosiopas), mutta sitä lukiessani itselleni loksahti, että en voi enää jatkaa samalla stressin ja unettomuuden tiellä, millä olin ollut. Itse olen onnistunut stressikertoimia laskemaan huimasti (vuosien työ) ja täytyy kyllä sanoa, että sillä on ollut suuri vaikutus terveyteeni. Sitä ennen podin vähän väliä rasitusvammoja ja kaikenlaisia tulehduksia (flunssia, nivel- ja lihas- yms), jotka stressin vähennyttyä ovat lähestulkoon poistuneet. Muutos terveydentilaan on ollut ällistyttävä.

    Ymmärsin varsin hyvin tuon kuvauksesi kierteestä ja kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen (Psykopodiaa-podcastissa). Voi että, millä ihmeellä saisit tuota stressaamista vähennettyä... Olen ihan varma, että noi kaikki vaivat on jollain tavalla siihen kytköksissä. Toivoisin niin, että saisit niitä lievennettyä!! Älä kuitenkaan luovuta, kyllä se energinen Annukka voi vielä löytyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Ja heh. Mietin itse, että sen kerran kun en kirjoita ihan liikaa, tulee kuvia tekstinkin edestä, mutta kiva, jos paljous ei alkanut ahdistaa. Olen niitä tänne tallennellut sitä mukaa, kun olen ottanut, ettei käy niin kuin yleensä, että jäävät lopulta ikuisiksi ajoiksi johonkin kameran tai kännykän syövereihin.

      On ollut helpottavaa lukea näitä kommentteja, kun tuntuu nuo pulssihommat monella liittyneen nimenomaan vaihdevuosiin, joten kiitos myös tuosta ystävän kokemuksen jakamisesta. Kaikki vertaistuki ja -tieto on tarpeen, kun on kuitenkin itselle tavallaan uutta asiaa, vaikka toki olen koko ajan tiedostanut, että olen jo aika monta vuotta selvinnyt ohi keskimääräisenkin alkamisiän ja joskus jotain on pakosti edessä. Ja ihan niinkuin sinäkin, olen kyllä melko varma, ellen peräti vakuuttunut siitä, että ruokavaliolla (joka meillä on hyvin samantyyppinen, joskin sulla varmasti vielä enemmän kasvispainotteinen), liikunnalla ja muutenkin sellasella suht säännöllisellä elämällä on iso merkitys. Ja uskon, että justiin siksi olen päässyt tähän asti näin vähällä, mutta nyt on tullut tosiaan eteen sellainen käännekohta, että ihan kaikkeen ei enää voi itse vaikuttaa. Ja että pienikin lipsahdus erityisesti iltasyömisessä tai -juomisessa ja sen ajankohdassa kostautuu välittömästi. Liian vähän, liian aikaisin, liian paljon tai liian myöhään on kaikki yhtä huonoja vaihtoehtoja enenstään huonojen yöunien kannalta. Sitä vaan ei aina pysty olemaan 100% täsmällinen eikä edes haluakaan, koska joskus ei vaan jaksa.

      Ja juu, olen lukenut kyllä. En muista luinko peräti sun suosituksesta vai jo sitä ennen. Oli hyvä kirja (joskaan en siitä enää hirveästi yksityiskohtia muista).
      Mulla on nyt vaan sellaisia(kin) stressinaiheita, joille en vaan voi mitään. Esim. uusi asiakas, jonka sekava toimintatapa tekee mut hulluksi, mutta ihan niin hyvin meillä ei mene, että voisin sen takia häntä heivatakaan. Pitää vaan luovia ja kestää.

      Ja Ranskaan muuttanut poika mua tavallaan lohdutti sanomalla siellä pahasti jylläävästä viruksesta (joka oli yksi huolenaiheeni), että "ei sitä oikein voi välttääkään ja voi olla, että olen sen jo sairastanutkin, kun ei ole testattu kertaakaan". Jossain saman sarjan joukkueessa oli kuulemma ollut 16:lla pelaajalla tartunta, eikä kellään mitään oireita. Joten koitan luottaa siihen, että jos on tullakseen, poika selviää siitä kyllä.

      Vaikka yöt on ihan karmeita, olen kuitenkin aamuisin ihmeen työkykyinen ja iltaisinkin jaksan kyllä hyvin liikkua (koska siitä saa energiaa ja rauhaa samaan aikaan),mutta mitään sen ihmeempiä en jaksa, eikä oikein kiinnostakaan tällä hetkellä. "Eikä tarviikaan" sanoo mun viisas mies.

      Lupaan etten luovuta :). Kiitos kannustuksesta jälleen kerran Pilvi <3

      Poista
  4. Taattua laatua, sekä kuvat että sisältö. Kiitos Annukka, että kirjoitit :)
    Ja kirjoitit tärkeästä aiheesta. Minulle tulee mieleen vaihdevuodet monista oireistasi, mutta stressikin ilmenee just noin. Siinä onkin monia asioita ristiin rastiin ja niin vaikea tietää mikä johtuu mistäkin. Niin tulee mieleen oma työelämä, lähinnä viimeiset vuodet. En osaa neuvoa enkä antaa ohjeita, kaikki kun on niin yksilöllistä ja riippuu henkilöstä, miten suhtautuu asioihin.
    Itse aloin ottamaan rennommin, en sopinut liikaa menoja. Tein asioita, mitkä tuovat hyvää mieltä ihan itselle = terveen itsekkyyden merkitystä ei voi olla korostamatta. Tein to do-listoja niin että muistin tehdä niitä asioita mitkä oli hoidettava, tämä ei mulle lisännyt stressiä, päinvastoin.
    Hormonikorvaushoito auttoi mulla paljon, aloin nukkumaan paremmin ja se hitsin hikoilu hävisi (nyt kun olen kokeeksi lopettanut, hikoilu ilmaantui kuin taikaiskusta).
    Huonoihin yöuniin olen käyttänyt melatoniini+valeriana -yhdistettä (ei saa täältä) ja se on auttanut todella hyvin. Kun saa nukutuksi pari yötä hyvin, stressi nukkumisesta helpottuu hiukan jo sillä.
    Toivottavasti tilanne rauhoittuu!
    Kuulaita syyspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Kiitos Maarit. Arvostan sun rauhallista viisautta ja nyt tuli vielä ekstrana omakohtaisia kokemuksia, joista on todellakin apuja, kun itse täällä olen uuden edessä ja kun en ole tämmöiseen olotilaan tottunut, se stressaa (kaiken muun stressin päälle :)). Haluaisin tehdä asialle jotain, mutta nyt jumitan liiallisessa itseni tarkkailussa josta pitäisi päästä ensin eroon. Ja kaikkein parasta olis, kun saisi pari yötä nukuttua kunnolla. Sitä on aina ihan ihmeissään, jos joskus niin käy ja aamulla tuntuu, että virtaa riittäisi ihan mihin vaan ja silmätkin on ikäänkuin ihan kokonaan auki ja kirkkaat.

      Kunhan saan uuden lähetteen sen hukkaamani tilalle, käyn nyt ainakin ensin siellä verikokeessa ja juttelen sitten ihanan gynekologini kanssa, jos näyttää siltä, että tässä tosiaan on nyt vaihdevuodet käsillä niinkuin epäilen ja niinkuin te mua viisaammat olette omien kokemusten perusteella veikanneet. Ja taidan myös perua sen aiemman suht vakaan päätökseni siitä, että minä en mitään korvaushoitoja kaipaa, vaan selviän ilmankin. Ihanaa olis nukkua yöt ilman litimärkää tyynyä tai lakanoita.. Ei ole paljon vaadittu, mutta kuitenkin on :).

      Me ollaan selvästi hyvin samanlaisia siinä, mitkä asiat rauhoittaa. Paitsi että en taida tuntea ketään toista, jolla olisi yhtä vähän menoja kuin mulla :). Tietoinen valinta kylläkin, koska en halua työpäivien lisäksi aikataulutettua muuta elämää. Paitsi että golfkierroksille on pakko varata aika 10 minuutin tarkkuudella, mutta se on kokonaan toinen juttu se ja kaipaan kentälle, kun olen joutunut pitämään käsien takia taukoa.

      Joskus kokeilin jotain mietoa luontaistuotekaupan nukahtamisongelmiin tarkoitettua tuotetta, mutta mulla on varmaan jotenkin kummalliset tai yliherkät aivot, kun näin vaan ihan hirveän kammottavia sekavia painajaisia, joten jätin kokeilun sikseen.

      Kauniita ja mielenrauhaisia syyspäiviä sulle Maarit ja kiitos vielä kun kirjoitit <3

      Poista
  5. Aivan Ihanat kuvauspaikat olet löytänyt ja kuvat näyttää läppärillä hienoilta! Kännykästä en ole monestikaan katsellut blogeja.

    Jotenkin kuullostaa tutulta. Mullakin alkoi noin 40;senä kilpirauhasen liikatoiminta, stressi oli hirvee ja töissä raskasta ja kotonakin. Olin kuin "lentoon lähdössä" ja laihduin. Sydän hakkasi öisin ja vaatteista ois voinu puristaa hikeä kun tulin töistä. Katopa että on S-TSH, S-T4V, TBOab, ainakin kaksi ensimmäistä verikokeissa. Äläkä epäile menemistä sydänfilmiin, kun siihen ite menin niin lääkäri hoksasi siitä mun kilppari sairauden heti. Sitten vaihdevuosissa oli uudet tykytykset.
    Toivotaan että sun olo helpottuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kuvakehuista Emilie! Meillä ei tässä kaupungissa ole järviä, vaan ainoastaan varsin ruskeavetinen kapea joki (johtuu savipohjasta) ja pari lampea, joista toiselta on nuo sumukuvat. On niin eri näköinen sumuverhossa kuin tavallisesti, kun ei näytä juuri miltään. Mutta nuo lähiluontokohteet kyllä on ihania ja niissä tulee usein poikkeiltua.

      Kristiina tuolla ihan ekassa kommentissa kirjoitteli samasta kilpirauhasen liikatoiminnasta kuin sinäkin. Luulen, että olette aikalailla samaa ikäkaliiperiakin, vaikkei se nyt tuohon vaivaan mitenkään liitykään. En kuitenkaan usko, että itselläni on siitä kysymys, koska hikoilen vaan öisin (ainakin toistaiseksi), eikä kyllä ole laihtumisestakaan tietoa. Joskaan ei lihomisestakaan. Eli taitaa kyllä kallistua sinne vaihdevuosien puolelle. Johan se on tavallaan aikakin, mutta jotenkin olen harhakuvitellut, että selviän ikuisesti ilman mitään oireita, kun tähänkin asti on mennyt näin hyvin. Mutta kai sitä täytyy vaan hyväksyä asiat sellaisena kuin ne eteen tulee ja tehdä sitten edelleen itse voitavansa ja ottaa vastaan apua siinä, mille ei itse mitään voi.

      Kiitos viestistä ja mukavaa viikonloppua ja syksyä muutenkin Emilie.

      Poista
  6. Mahtavat kuvat!
    Tsemppiä keski-iän 'oireisiin' ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmista Susanna! Taidan kyllä olla jo keski-ikäni ylittänyt, koska en usko että näillä stressitasoilla elän 110 vuotiaaksi :).

      Hyvää viikonloppua ja syksynjatkoa muutenkin ja kiva kun poikkesit.

      Poista
  7. Vitsi, että kuvasi ovat kauniita, kyllä Suomen luonto on <3

    Tsemppiä sinne hurjasti, itse olen kokenut stressiä lähes koko tämän vuoden, että tiedän sen vaikuttavan kokonaisvaltaisesti muhun. Oli sitten kyse pääänsärystä, hartiakivuista, alakulosta jne, tärkeää olisi yrittää ottaa rauhallisemmin, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Nyt kun olen työttömänä olen ihan tietoisesti hidastanut arkea, tehnyt pitkiä kävelylenkkejä, juonut teetä ja antanut itseni vain OLLA (eikä suorittaa). Se on tehnyt hyvää.

    Toivon sinne parempaa vointia! Muistetaan, että elämä kantaa ja apua saa kun sitä hakee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru! Suomen luonto on kyllä niin ainutlaatuisen kaunis, että mun mielestä ei ole toista maailmassa, vaikka paljon kaikkea toisella lailla kaunista muualta löytyykin.

      Olen kuule miettinyt niin monta kertaa sua ja sitä, millaista olisi kun pitäisi selvitä ja huolehtia kaikesta yksin. Siis ihan siinä perusarjessa. En varmaan edes kunnolla pysty samaistumaan siihen, vaikka kuvittelenkin että pystyn. Ei todellakaan ole helppo rasti, joten ei ihme, että stressaa. Ja silti siinä välissä jaksat säilyttää sellaisen peruspositiivisen ja kannustavan asenteen, joka susta säteilee. Ei mitään päälleliimattua ja teennäistä, vaan aitoa. Siinä missä ne muutkin tunteet, jotka aidosti näytät. Eli olet siis mun silmissä supersankari, jolle toivon kaikkea parasta. Ja meitä molempia yhdistää sellainen maailmanluokan onni kuin kaksi ihanaa poikaa <3<3.

      Mitääntekemättömyys on mulle vaikeaa edelleen, vaikka mies on mua jo 27 vuotta siihen kannustanut ja osin onnistunutkin. Mutta entistä enemmän olen keskittynyt vapaa-ajalla ja viikonloppuisin tekemään vaan niitä asioita, jotka itsestä tuntuu hyvältä justiin siinä hetkessä joka on käsillä. Ennen saatoin tehdä jotain vastentahtoisesti vaan siksi, että olin joskus aiemmin jonkun tyhmän aikataulun itselleni sille tekemiselle asettanut. Enää en onneksi ole niin pöllö, vaan kuuntelen tuntemuksia paremmin

      Todellakin kaikkea hyvää sulle Taru ja ilahduin kun jätit viestiä <3

      Poista
  8. Kiitos kauniista kuvista, nautin!

    Sitten asiaan. "Kaiken kokeneena" sanoisin oireistasi, että ovat minun mielestäni selviä vaihdevusoiin liittyviä, niiden alkamiseen kuuluvia oireita. Hikoilu, sydämentykytys ym. Sanon myös, että hormonikorvaushoito auttaa, eikä se ole mikään myrkky. Suosittelen asialliselle gynelle menoa ja estogeenipitoisuuden mittausta verestäsi. Lisäksi nuo psyykkiset oireet viittaavat ihan samaan. Kuulosti kovin tutulta. Itse sain heti hormonikoravushoitoa, koska työni oli reissaamista ja esiintymistä, niin oli pakko pärjätä.

    Verenpainemittari on myös hyvä hankkia. Itsellni on ihan kunnollinen olkavarsimittari ja sen lukemat kertovat ylös kirjattuna neljän päivän jaksoina lääkärille paljon, eikä tarvi lääkärin mittailla.

    Meillä tarvii nyt mittaria molemmat. Ikävä kyllä mieheni on vakavasti sairas ja romahtaneen verenpaineen takia on jo tarvittu muutama kerta ambulanssiakin. Elämä heittelee meillä nyt isoilla kivillä.

    Mutta sinulle parempaa jatkoa ja mars gynekologille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kuvakehuista Cara!

      Aina kun näen sun nimen täällä, paitsi ilahdun, myös tiedän, että nyt tulee painavaa asiaa. Niin tälläkin kertaa. Kiitos siitä ja erityisesti omakohtaisten kokemustesi jakamisesta ja "potkusta persauksille". Lupaan mennä sinne verikokeeseen heti, kun saan sen uuden lähetteen, jonka mun superihana gynekologi lupasi lähettää. On huipputyyppi, jonka kanssa keväällä sovittiinkin, että kunhan syksyllä käyn kokeessa, olen sitten yhteydessä ja mietitään mitä tehdään jos jotain on tehtävä. Ja vähän kyllä alan kallistua siihen suuntaan, että ehkä mun ei sittenkään tarvi olla tyyppi, joka pärjää itsekseen kaikkien mahdollisten oireiden kanssa, kun helpotustakin on tarjolla.

      Mutta voihan kurjuus. Kun aiemmin tuli tietoon, että joku läheisesi on sairas, toivoin sydämestäni, ettei ole mies, joten olen todella, todella pahoillani siitä, että näin on. Ja toivon myös, että sairaus on selätettävissä ja kaikki muuttuu takaisin hyväksi. Ja arvaan/tiedän, että siinä vierellä on itsekin korkeintaan puolikas omasta itsestään, kun murehtii toisesta ja samalla koittaa pysyä sellaisessa kunnossa, että pystyy olemaan apuna.
      En olisi teille moista kivisadetta toivonut. Enkä kellekään. Elämä on nyt muutenkin riittävän kummallista tällä hetkellä.

      En tiedä, piittaatko halauksista, mutta lähetän sulle sellaisen näin linjoja pitkin lämpimien ajastusten kera, kun en nyt muutakaan osaa tai voi.

      Poista
    2. Tottakai piittaan halauksista, kiitos, ihmettelinkin kuka rutistaa minua niin lämpimästi...

      Sairaudesta miehellä uutiset ovat huonoja. Löytyi niin myöhään...

      Poista
    3. Kiitos vielä jatkoviestistä, mutta voihan suru sentään <3

      Poista
  9. Ihania kuvia Torronsuolta:) Heti ne nähtyäni päätin että sinne on päästävä! Kerranhan oltiin jo menossa samalla kun kävin Forssassa kangaskaupoilla. Eipä sitten löydettykään paikkaa josta Torronsuolle oltaisiin päästy. Mies oli kuvitellut lähtöpaikan eri tien varrelle josta kuljettiin ja kun oltiin jo pitkällä kun asia hoksattiin niin ei palattu enää takaisin. Luulempa että tänä syksynä siellä vielä käydään:)
    Kertomiesi vaikeuksien ja ongelmien kanssa on täälläkin joskus pyöritty mutta nyt kun työ ei enää vaikuta elämään niin paljon helpommalta tuntuu. Sinun iässäsi ei voi alkaa eläkeikää odottamaan vaan apua tai selvennystä asiaan pitäisi saada. Auttaisikohan lääkärissä käynti kuten tuolla aiemmin kommenteissa on ehdotettu.
    Suolasta vähäsen. Jo vuosia olen käyttänyt kotona ruoanvalmistuksessa pan-suolaa. En oikein muista miksi niin on käynyt. Enkä osaa sanoa onko se sen terveellisempää kuin tavallinenkaan suola mutta en osaa siitä luopuakaan. Kalan valmistuksessa käytän sormisuolaa muuten ei maistu hyvältä. Kesällä ostettiin meidän nuorten kanssa pizzeriasta pizzat. Söin omastani puolikkaan. Seuraavana päivänä oli aivan kauhea olo koko päivän, turvottava ja huononvointinen. Mies söi loput pizzasta seuraavana päivänä. En tiedä mutta uskon että suolallakin voisi olla vaikutus olotilaasi.
    Hyvä että saat kirjoitettua asioista, sekin jo monesti auttaa kuten itsekin arvelet. Yksin asioiden pohtiminen saa niille vielä isommat mittasuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma.
      Tartun nyt heti tuohon Torronsuon käyntiin sen verran, että jos päätätte lähteä (ruska siellä tosin on jo ohi), niin kannattaa valita arkipäivä ja sellainen kellonaika, jolloin suurin osa ihmisistä on oletettavasti töissä. Erehdyttiin miehen kanssa menemään sinne viiko-pari sitten lauantaina aamupäivällä ja voi jestas, mutta siellä oli (ihan liikaa) porukkaa! Ei mahduttu ilman poistuvan auton odotusta parkkipaikalle, jota on keväällä laajennettu, mutta on silti liian pieni. Ehkä kolmiseknkymmentä autoa mahtuu kerralla ja loput sitten joutuu parkkeeraamaan kapean Someron tien varrelle. Oli sattumoisin kuva ja juttu lehdessä samaiselta päivältä, jona poliisi oli joutunut jättämään sakkolapun liki jokaisen tien viereen parkkeeratun auton tuulilasille, koska siinä kohtaa tiessä on keltainen viiva ja parkissa olevien autojen takia ohi ei pääse ajamaan kuin keltaisen viivan ylittämällä..
      Ja muutenkin meni ihan vaan väistelyksi se kulkeminen siellä. Ei ollut kiva. Ja oli eka kerta, jolloin sattui mun kohdalle tuollainen ruuhka. Muutamat partiolaiset oli vaan kivoja väisteltäviä, mutta jatkuva sivuun astuminen ja suonsilmään putoamisen välttely ei ollut enää mukavaa. Eli ehkä kannattaa jättää tältä syksyltä väliin tai ainakin tosiaan valita se ajankohta tarkasti. Nättiä siellä on omalla tavallaan aina, mutta ruska oli jo hiipunut.

      Pakko oli käydä taas kiduttamassa itseään ja katsomassa, mikä mun ennustettu eläkkeellejäämisajankohta on (täytän seuraavaksi 56) ja aikaisin mahdollinen on toukokuussa 2030 ja tavoiteaika vuonna 2032. Että sillälailla. Voihan kääk sentään, miten pitkältä kuulostaa, kun tuntuu, että olisin valmis jäämään jo nyt :)

      Pan-suola oli joskus "muotia" ja muistan kun sen hyötyjä paljon mainostettiin. Vissiin siitä puuttuu se suolan haitallinen natrium tai jotain. Itse käytän karkeaa merisuolaa enimmäkseen, mutta nyt olen aloittanut opettelun, jossa koitan syödä keitetyt kananmunat ja kaurapuuron ilman suolaa. Aika ankealta tuntuu, mutta tottuuhan siihen. Aikanaan vaan söin suolaa ihan paljaaltaankin, koska helpotti silloista liian matalaa verenpainetta.

      Olet oikeassa siinä, että asioista puhuminen ja tässä tapauksessa kirjoittaminen auttaa ja auttoi. Olen teille kaikille vastanneille kiitollinen niinkuin aina.

      Mukavaa syksynjatkoa Irma ja kiitos viestistä!

      Poista
    2. Olipa hyvä kun kerroit Torronsuon ruuhkasta. Viikolla ja aamupäivällä oltaisiinkin liikkeellä, suodaan nuo viikonloput töissäkävijöille. Pitää nyt kuitenkin miettiä mitä asian kanssa tehdään:) Lappireissullakin huomattiin että kovasti on väkeä liikkeellä kun autoille ei tahtonut paikkaa löytää. Siellä mahtui kyllä hyvin kulkemaan toisiin törmäämättä, ehkä reittejä oli niin paljon että ihmiset pääsivät hyvin hajaantumaan.

      Nautitaan syksystä:)

      Poista
  10. Sykkeenmittauspakkomielle on tuttu ilmiö täälläkin. Erityisesti just silloin, jos on stressiä, sykettä tulee kytättyä ihan liian kanssa – niin kuin se mitään ainakaan auttaisi! Eivätkä nämä nykyajan urheilukellot sun muut ainakaan auta asiaa, kun ne juuri mahdollistavat tämäntyyppisen toiminnan. :-) Toki urheilukelloista on paljon hyötyäkin, että en sinänsä morkkaa niitä, mutta kun homma on tehty helpoksi, niin helppo on lähteä myös laukalle.

    Vähän sama juttu nukkumisenkin kanssa. Vaikka aamulla tuntisi nukkuneensa kuin tukki ja olo on virkeä, niin eihän sitä oikeasti ole nukkunut hyvin, ellei älykello ole samaa mieltä. Näin kävi viimeksi tänä aamuna, kun eilinen (raskas ja myöhäinen) ravintolaillallinen näkyi kivasti sykkeessä ja sykevälivaihtelussa. Keväällä muuton aikoihin, kun pukkasi stressiä, älykello herjasi jatkuvasti huonoista yöunista, ja sekös se vasta alkoikin ahdistaa. Lopulta tein radikaalin (tai ainakin siltä se tuntui :-D) ratkaisun, että päätin ottaa älykellon aina illaksi pois ja nukkua ilman sitä, jos ei nukkumisesta stressaaminen lopu. Viikon päivät taisin nukkua ilman kelloa, ennen kuin järki palasi päähän (ainakin osittain ;-D).

    Mä en ole käyttänyt vihkisormusta (joka oli ainoa käyttämäni sormus) enää vuosiin. Tämä sai alkunsa siitä, että sormet turposivat aina lentomatkoilla ja lämpötilanvaihtelujen yms. takia, joten rupesin matkustamaan ilman sormusta. Mua ahdistaa ihan jumalattomasti, jos sormusta ei saa sormesta pois. Vähitellen unohdin laittaa sormuksen takaisin, ja nyt olen ollut ilman sormusta useamman vuoden. Ja nyt on hyvä olla. :-) Onhan tää jonkun mielestä ehkä vähän karua, mutta ei avioliitto yhdestä sormuksesta ole kiinni.

    Enpä osaa antaa tähän(kään) mitään neuvoa muuta kuin että pidä itseäsi hyvänä. Lue kirjaa, istuskele nuotion/takkatulen ääressä, pidä rentouttava spa-sessio, ihaile syksyn värejä kameran takaa, katsele vanhoja valokuvia, tee ihania pitkäkestoisia venytyksiä – mitä ikinä tykkäät tehdäkin. :-)

    Ihania kuvia! Ja erityiskiitos ukkelillesi sykähdyttävistä tilannekuvista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanmoisia pakkomielteen puolelle toisinaan lipsuvia tapoja meillä tuntuu olevan :).

      Kuuntelin kerran unitututkija Markku Partisen haastattelua ja siinä hän vähän kiroili (no ei oikeasti kironnut, muttei niin kiitellytkään) justiin noita älykelloja, joista pahimmillaan tulee ihmisille vaan lisää stressiä. Juurikin tollasessa tilanteessa, jonka itsekin kuvailit. Eli vaikka aamulla tuntisi olonsa virkeäksi, ilo siitä tunteesta katoaa, jos kello kertoo jotain muuta. Partisen mielipide oli se, että kello voi olla jossain määrin suuntaa antava, mutta jos haluaa oikeasti mittauttaa unensa laatua, siihen tarkoitetut laitteet maksaa kymmeniätuhansia, eikä muutamia satoja euroja.

      Mulla on itsellä vaan sellainen Polar Loopin aktiivisuusranneke, joka näyttää ehkä eniten rannekorulta, koska siinä ei näy mitään lukemia ellei sitä hipaise. Ja silloinkin siitä saa näkyviin vaan aktiivisuusprosentin, askeleet ja kalorit (näihin kaloreihin en tosin luota yhtään, koska en ymmärrä, mistä se muka ne mittaa). Ja vasta sitten kun lataa tiedot koneelle, näkee päivänsä tarkemmin. Ja yön, josta osaan jo ilman rannekettakin kertoa, että olen ollut hereillä puolentoista tunnin välein ja vasta aamuyöllä/aikaisin aamulla nukun sikeämmin, mutta se katkeaa siihen, kun pitää nousta ylös ja lähteä töihin.

      Sulloin sormukset tänä aamuna takaisin sormeen vähän väkisin ja koitan kouluttaa itseni pois niiden liikuttelupakkomielteestä. Huonolla menestyksellä tähän asti :).

      Tästä mun kuvasarjasta käy aika hyvin ilmi se, mitä tykkään vapaalla tehdä ja teenkin (paitsi pelaamaan en ole päässyt, kun on pitänyt antaa käsille lepoa ja toivoa, että ne vielä ennen parin viikon päästä päättyvää kautta olis pelikunnossa), mutta mun tänhetkisillä stressitasoilla pitäisi olla työn ja vapaa-ajan suhde toisinpäin. Eli 2 töitä ja 5 vapaata, niin olisi aikaa palautua. Mutta kun ei ole, niin näillä se on nyt mentävä.

      Ilahduin kun näin tän sun viestin, koska olen ollut tosiaankin huolissaan siitä, onko tapahtunut jotain ikävää, kun et ole blogiin kirjoitellut jälkeen Ääslinnan. Vähän väliä käyn katsomassa. Toivottavasti mun huoli on turha ja kaikki tärkeät asiat on ainakin enimmäkseen hyvin?

      Terkkuja ja halit <3

      Poista
  11. Tunnistan niin tuon oman olon tarkkailun ja siitä stressaamisen. Nyt olen kuulostellut outoja rinnan alueen oireita ja kuvitellut jo kaikki kauhuskenaariot. Niin helposti alkaa vilistää nauhana silmien edessä kaikki pahimmat mahdollisuudet. Kävin jo lääkärissä, mutta mammografia-lähetettä en saanut. Pitää varmaan mennä uudelleen ja pyytää pontevammin, vaikka vaiva saattaa hyvin olla jotain lihasperäistäkin.

    Olitkin jo saanut hyviä vinkkejä oireisiisi. Varmasti helpottaa jo paljon kuulla, että se on varmasti normaalia ja toisaalta hoitoa on saatavilla. Vähän kaksiteräinen juttu tuo hormonikorvaus, kai siinä on van puntaroitava oireiden vaikutus elämään ja hoidon mahdolliset haittavaikutukset. Ei ole kyllä yksinkertaista eikä helppoa. Tsemppiä kovasti siihen!

    Oi Torronsuo! Ollaan ensi viikolla menossa mökille Letkuun syyslomaa viettämään ja suunnitelmissa on ainakin museokierrokset Forssassa ja Loimaaalla, ehkä jopa Sastamalassa. Torronsuon voisi kyllä myös mahduttaa mukaan. Toivottavasti siellä olisi edes vähän ruskaa ensi viikolla jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä vihoviimeinen kierre, kun jotain itselle epätyypillisiä inhottavia tuntemuksia ilmenee ja sitä alkaa tarkkailemaan, kuulostelemaan ja pahimmassa tapauksessa nettitohtoroimaan niin, ettei pysty enää oikein muuhun keskittymään. Syke vaan nousee ja alkaa ilmaantua kaikenlaisia muitakin oireita, joita varmaan on koko ajan, mutta joita ei normioloissa huomaa.
      Ja juurikin nuo rinnan alueen tuntemukset on pahoja itsellekin. Mulla oli tän episodin alkuvaiheessa sellaisia pistoksia sydämen vasemmalla puolella. Tulivat sellaisina vihlaisuina yllättäen, mutteivät kestäneet kovin kauaa kerrallaan ja koitin rauhoittaa itseäni sillä, että olivat varmasti ennemmin jotain lihasperäisiä niinkuin tuollaiset kai yleensä on. Mutta siis ymmärrän sua todellakin hyvin ja hyvä olisi, että saisit toivomasi lähetteen niin, ettei tarvi itse arpoa mistä on kyse. (Nää on justiin näitä asioita, joissa pystyny muille kyllä sanomaan, että kannattaa varmasti mennä lääkäriin, mutta itse välttelen viimeiseen asti, kun ajattelen, että "no ei tässä nyt varmaan mitään" ja "ei sitä kehtaa tämmöisen takia ketään vaivata").

      On ollut kyllä kiva saada täällä viisaita kommentteja ja jaettuja omakohtaisia kokemuksia. Auttaa todellakin, kun itse on vähän uuden edessä. Ja jotenkin mulle on nyt tullut sellainen olo, että jos ei nuo yöhikoilut ja muut uniongelmat helpota, niin ehkä kuitenkin haen niihin apua. Niin moni kertoo, että on helpottanut samantien estrogeenilisän myötä.

      Jos jaksat ja jos ette jo ehtineet suunnata Torronsuolle, niin kurkkaa tuo pari pykälää ylempänä oleva viestini Irmalle, joka myös suunnitteli suolle lähtöä. Siellä on oikeasti ollut ihan kammottavat ruuhkat. Yli sata autoa oli siinä kapean Somerontien varressa parkissa, kun viimeksi erehdyttiin paikalle lauantaina aamupäivällä. Ja jotenkin voin kuvitella, että on myös suosittu syyslomakohde. Mutta kun sen tietää etukäteen, ei niin paljon ahdista, jos väkeä sattuu olemaan paljon samaan aikaan liikkellä.

      Ihanaa lomaa jokatapauksessa ja oli kiva kun jätit viestiä Inka <3

      Poista
  12. Voi Annukka! Kaunis sumu ja Kaunis Torronsuo!

    Tosi hyviä neuvoja olet tuossa edellä monilta jo saanut, mutta ehkä minäkin uskallan vielä sanoa sanasen. Tai pari, kuten tulet huomaamaan.

    Aloitan (tosi fiksusti) omista kokemuksistani, koska näen kertomassasi niin paljon tuttua. Myös mulla on nuorena ollut aina tosi nopea syke ja muutenkin sydämeni pyrähti hurjaan laukkaan tosi pienistä asioista. En nyt tarkoita liikuntaa vaan enemmänkin sitä, että olen ollut tosi herkkä ja stressasin ja jännitin monia asioita. Herkkyys on iän myötä vähän helpottanut ja muuttanut muotoaan, mutta yhä tiedän, että sydämen sykkeen tarkkailu voi käydä hermoille varsinkin öisin. Nykyisin mun on pakko syödä pieni annos beetasalpaajaa, joka pitää sykkeen matalana ja on siksi okei, varsinkin kun en enää harrasta tosissani mitään oikein raskasta kuntoliikuntaa. Lääkkeen hyötynä ja samalla haittapuolena on, että se ei päästä sydäntä kovin hurjaan vauhtiin. Ja se sitten tietysti tuntuu käsijarruna vaikkapa rankassa ylämäessä, mutta olen tottunut elämään asian kanssa joten sillä mennään. Pääasia että sydän lyö, vai mitä?

    Verenpaineen mittaus on myös mun YÖK-juttuni. Kuulun siihen joukkoon, jolla on kuulemma ns. valkotakkisyndrooma eli kun tiedän että kohta painetta mitataan, se nousee avaruuteen asti nanosekunnissa. Onneksi suurin osa terveydenhoitajista ja lääkäreistä tunnistaa oireen, mutta yksi sydänlääkäri ei uskonut minua kun kerroin että mittailen verenpainetta kotona säännöllisesti ja siellä se on ollut ihan ok. Lekuri määräsi minulle 24 tunnin verenpaineseurannan: mun piti kantaa taskukokoista verenpainemittaria vuorokausi. Se pe…een rakkine sisälsi mansetin joka mittasi käsivarresta painetta päivällä 15 min. välein ja yöllä se odotti mittauskertojen välissä sentään ruhtinaalliset 30 min. Voit varmaan kuvitella että jos ei tuosta paine nouse niin ei sitten mistään. Ja olihan se lääkärinkin sitten pakko myöntää tuloksia katsoessaan, että paineeni oli ollut normaaliarjessa ihan ok. Eli kotimittaus kunniaan!

    Hengenheimolaisuutta kanssasi tunnen myös tuossa älyllistämis-hommassa. Mua on siinä tosi paljon auttanut Mindfulness-tyyppiset harjoitukset. Niiden avulla saan kaikenlaiset ajatusjumitukset ja vatvomiset sekä stressin ja ylivireystilankin helpottamaan.

    Kiitos ihana Annukka kun jaoit näitä juttuja. Vaikka en osaa mihinkään mitään huippuneuvoa antaa, vertaiskokemusta ja tsemppiä kuitenkin. Kaikkea hyvää sinne.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena! Nyt oli kyllä pakosti joku telepaattinen yhteys meillä. Toivottavasti uskot, kun kerron, että olin viime torstaina pitkästä aikaa pilatestunnilla ja meinasi sielläkin ajatus vaan laukata näiden viimeaikaisten tuntemusten perässä kunnes yhtäkkiä sain päähäni, että nyt kyllä koitan olla Leena ja keskittyä vaan siihen hetkeen ja siihen, mitä olen milloinkin tekemässä. En nyt ihan ääneen itselleni puhellut, mutta kuitenkin tietoisesti koitin keskittyä ajattelemaan sitä, että nyt vaan vien käden ensin eteeeeen ja sitten taaaaakse ja seuraan sitä katseellani. Ja yllättäen pystyin lopputunniksi liki unohtamaan kaiken muun. Että kiitos siitä sulle :).

      Olen myös kiitollinen tuosta jakamastasi vertaistuesta. Se on omallakin kohdallani justiin noin, että vaikka kuinka sitä istuu rauhaksiin siinä työterveyshoitajan tai lääkärin vastaanotolla, niin annas olla, kun se pöydällä olevan verenpainemittarin mansetti kääräistään käsivarteen, niin johan pomppaa sekä paineet että syke. Ja tämä tuli mulle sellaisen tapauksen seurauksena, kun pari vuotta sitten plastiikkakirurgi poisti nenävarresta silmien välistä sellaisen auringon aiheuttaman ihosyövän esiasteen, olin kuin olisin ollut jossain suunnilleen vatsan avoleikkauksessa, kun tukkakin oli ihan veressä, eikä sitä meinattu saatu millään tyrehtymään. Kirurgi oli ihan ihmeissään (koska haava oli suunnilleen sentin levyinen) ja kysyi, että onko mulla kenties korkea verenpaine? No ei ollut siihen asti ollut koskaan, vaan päinvastoin ennemminkin matala, mutta siitä lähtien kun epäilys heitettiin ilmoille, mua alkoi se paineenmittaus jännittää niin, että tosiaankin nousi lukemat korkealle. Hohhoijaa.

      Muistankin kirjoittamistasi sydänjutuista ja olit kiltti, kun mua varmaan vähän säästelit, etkä niistä silloisista tapahtumista tähän kirjoittanut. Pakosti kyllä mietityttää.

      Me taidetaan tosiaan olla sielunsiskoja myös siinä, että harrastetaan asioiden (ei oikeastaan väliä aiheella) ajattelua ja analysointia siinä määrin, että ajaudutaan niin syvälle, että mieluisasta puuhasta seuraakin turhaa ahdistusta ja stressiä. Siitä yritän oppia pois. Tai olen jo yrittänyt vaikka kuinka kauan, mutta huonolla menestyksellä. Nyt kun ei pojatkaan ole enää kotona sanomassa, että "Älä ny äiti ressaa" ja "Ei se oo niin justiinsa" <3.

      Et uskokaan kuinka iloinen olen, kun kävit lukemassa ja jättämässä noin ihanan viestin. Siitä tuli lämmin tunne. Samaa toivon sinulle.

      Poista
  13. Oi Torronsuo!!! ♥ Mulla on ihan pakkomielle siitä.... =D
    Komion puisto Lopella. Pistetty korvan taakse. Kiitos vinkistä!

    Ah ja voi. Hirvittää ihan valmiiksi ajatus yöhikoilusta ja korkeasta leposykkeestä. Saati mistään muista vaihdevuosioireista. Ush!! Ei ole helppoa olla nainen. (Ei varmasti mieskään....)
    Tsemppiä hurjasti ja toivotaan, että vaivat korjaantuvat. Jos eivät itsekseen, ajan kanssa kuitenkin. Miinus sellaiset vaivat, joihin voi saada vaikka jotain oikeaa apua (fysioterapia, lääkkeet yms)
    Kalevalainen jäsenkorjaus kiinnostaa. Siitä lukisin paljonkin mielelläni enemmän. Nimenomaan omakohtaisia kokemuksia.

    Iloa syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin on tänä syksynä kokenut tarvetta päästä Torronsuolle ja porukkaa on ollut viimeaikoina ihan liikaa. Siis todellakin liikaa. Jos viitsit, niin kurkkaa vähän ylempänä Irmalle kirjoittamani vastaus. (Mun vahva suositus on välttää ainakin syyslomaa ja viikonlopun aamupäiviä jos suinkin mahdollista, jos ette halua päätyä väistelemään kapeilla pitkospuilla niin ihmisiä kuin koiriakin, joita on myös paljon, eikä kaikki ole valitettavasti ollenkaan luonnossa asiallisesti liikkumiseen sopivia. Osa onneksi kyllä. Mutta kiva paikka se on oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa. Itse tykkään eniten kesällä suopursujen aikaan, ruska-aikana (se on valitettavasti jo ohi) ja talvella, jos on lunta.

      Mutta se Komion luonnonpuisto oli kanssa kiva ja vähän erilainen, kun oli jyrkkiä nousuja ja laskuja siellä harjuilla ja kuvissa esiintyvät suolammet. Tosin sielläkin oli ruuhkaa siinä vaiheessa kun lähdettiin pois. Se ei vaan ehtinyt häiritä, kun kaikki kiersivät reittiä (Luutasuon Samo, jotain 7 km muistaakseni) suositusten mukaisesti myötäpäivään, eikä tarvinnut väistellä vastaantulevia. Itse mentiin sinne joskus 10 aikaan lauantai-aamuna, eikä silloin ollut kuin pari autoa pienellä parkkiksella, mutta kun lähdettiin pois, autoja oli sielläkin pitkät jonot pitkin kapeaa tienviertä.

      Mulla olis itsellä kiikarissa Teijon kansallispuisto, mutta on sen verran kaukana, että jää nähtäväksi, tuleeko lähdettyä ainakaan enää tänä syksynä.

      Yöhiki on kyllä hanurista. Tulee ihan sekunnin murto-osassa se sisältäpäin nouseva yhtäkkinen totaalinen kuumuus ja sen mukana älytön hiki. On ihan erilaista kuin liikkumalla tai saunoessa tieten tahtoen hankittu. Ja sitten kun on kääntänyt tyynyn viileämmän puolen päätä vasten ja potkinut peiton (en osaa nukkua ilman) pois päältään, voi varautua seuraavaksi heräämään siihen, että on horkkakylmä, kunnes taas on hiki ja sitä rataa.. Ei puutu tapahtumia yöstä ja syke toki seurailee siinä mukana.

      Aina jos lupaan kirjoittaa jostain aiheesta, käy hyvin todennäköisesti niin, etten saa sitä ikinä aikaiseksi. Eli parempi kun en lupaa mitään tuosta kalevalaisestakaan, mutta mulla on siitä pelkästään hyvää sanottavaa. On erittäin miellyttävää rauhallista käsittelyä, jossa käydään koko kroppa läpi alkaen jalkapohjista ja päätyen päähän. Ei naksautella, eikä murjota, joten ei tarvi myöskään jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja että sattuuko, vaan voi keskittyä olemaan rentona. Eikä missään vaiheessa tarvi olla vatsallaan siinä plintillä. Se on asia, jota inhoan (siis se vatsallaan olo), koska asento vaan ei ole ikinä hyvä ja rento.

      Iloista mieltä sulle myös Vivi <3

      Poista
  14. Ehkä miettisin voiko olla uniapneaa nuo vaivat. Tuo kauhuun herääminen, kun sydän hakkaa tuhatta ja sataa voivat liittyämyös hengityskatkokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vakuuttaa, että ihan kaikkea on tullut mietittyä, mutta uniapneaa en pidä todennäköisenä, koska levottomista öistä huolimatta en ole päivisin mitenkään erityisen väsynyt. Toisin kuin uniapneasta kärsivät muutamat tuttuni, jotka kuvailevat sitä ennen sen yöllä käytettävän hengistyskoneen (sori, en muista sen oikeaa nimeä) käytön aloittamista edeltävää elämäänsä sellaisena, että edes muutaman rappusen kiipeäminen ei enää uupumuksen takia onnistunut. Ovat tosin kaikki miehiä ja huomattavan ylipainoisia, mutta silti.

      Kiitos kuitenkin mietinnästä ja hyvää syksyä!

      Poista
  15. Höpsis, mitään uniapneaa!! Mutta stressi...Meillä osat on toisinpäin, mies murehtii ja stressaa, mä vetelen sikeitä, enkä muista useinkaan murheita myöhemmin.
    Vinkkaan hänelle tuosta podcastista!

    Sinun laillasi toivon hyvää, kaunista, syksyä ja sellaista perinteistä, mutta kompaktia talvea!🥰 En millään jaksaisi puolen vuoden talvea ja kuten varmaan muistat, meidän pihalta lumet sulaa aina viimeisenä! Teillä jo sipulikasvit nuukahtelee, kun meillä vielä nurmikko märkänä..🤣
    Ihania syyspäiviä Annukka!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua onnekasta! Toivottavasti saat pitää hyvät yöunet ikuisesti, koska kyllä tää hitsin hikoilu ja tuhatta ja sataa takova pulssi on ihan hanurista. Ei ole verrattavissa mihinkään itse tietentahtoen hankittuun hikeen se yöllinen versio, joka muuttaa sekunnin murto-osassa koko kropan päästä varpaisiin ihan tulikuumaksi sisältäpäin ja koska en osaa nukkua ilman peittoa (en edes pelkällä pussilakanalla), pitää potkia kaikki pois päältä samantien, että vähän helpottaa ja syke edes pienesti laskee. Kunnes sitten seuraavaksi havahtuu niissä hikimärissä lakanoissa horkkakylmään ja sitä rataa. Mutta sulla on tähän ikään vielä piiiiitkä matka :), eikähän kaikille edes mitään oireita tule. Itsekin olin jotenkin kuvitellut, että kun olen näinkin pitkälle päässyt varsin helpolla, kuulun niihin onnekkaisiin, jotka pääsee kuin koira veräjästä ihan vaan syömällä ja liikkumalla järkevästi, mutta ei sitten vissiin niin hyvä flaksi käynytkään. Paitsi että on tässä ekin, että mulla on ollut ihan liikaa aikaa kiinnittää huomiota omaan olotilaani, kun en ole noitten käsiongelmien takia päässyt liikkumaan/pelaamaan normaalisti. Ja olen tehnyt töitäkin kotoa käsin, kun siellä mulla on parempi ergonomia, mutta huomaan, että liika on liikaa sitäkin lajia, vaikka kotona viihdynkin. Pitää päästä takaisin normaaliin elämään ja liikkeelle tai alkaa päässäkin jo viirata.

      Se podcasti oli kiva. Käsitteli tosin alussa aika pitkälti korona-aikaa, mutta oli ihan yleispätevä kuitenkin. Auttoi mua ymmärtämään itseäni paremmin ja sitä, että ehkä pitäisi välillä analysoida ja ajatella vähän vähemmän, vaikka lempipuuhiini molemmat kuuluukin.

      Kaikkea hyvää Taina ja erityisesti iloista syyslomaa <3

      Poista
  16. Aivan mielettömät kuvat! Etenkin ne usvaiset puhuttelivat pelkistetyllä kauneudellaan.

    Voihan vaihdevuodet! Voivat tosiaan aiheuttaa monenlaisia sydänvaivojakin, estrogeeni vaikuttaa niin moneen elimeen ja toimintoon. Lääkevastaisena ihmisenä olen kuitenkin päättänyt ottaa kaiken avun vastaan, kun se aika tulee. Laastarit, geelit, mitä näitä nyt on. Nukkuminen on jo nyt niin luokattoman huonoa, etten tiedä mihin psykoosiin sitä ajautuu, kun varsinaiset oireet alkavat. Nyt vielä on säännöllinen kierto, eikä verikokeessa mitään viitteitä, kun kävin. Tosin jouduin aloittamaan minipillerit endometrioosiin, joten saan tuta niiden sivuoireet nyt. Ilmeisesti keltarauhashormonin annostelu laskee 7 vaikuttaa estrogeenitasoon ja olen alkanut saada kunnon VV-oireita. Aaargh!

    Alamäkeä olen kovasti miettinyt minäkin. Palautuminen ei ole enää mitenkään selvää, eikä mene yhtään päivää kolottamatta johonkin. Mitä elämä on sitten 10, 20 tai 30 vuoden kuluttua? Mitä jaksaa, mihin pystyy, mistä haaveilee? Että saa sukat jalkaan aamuisin? Apua...

    Laillasi en ole sokerihiiri, eipä tarvitse sitä ainakaan vähentään. Liikakilojakaan ei ole päässyt kertymään, mutta se on myös tietoinen päätös jokapäiväisten valintojen kohdalla. Viinistä luovuin kokonaan, se rikkoo minulla loputkin yöunet. Verenpaineet ovat aina olleet hyvät ja sykekin, mutta verenpainemittarin ostaminen on täällä myös listalla, sillä suolan määrä on kyllä melkoinen. Osin siksi, kun ei ole tarvinnut sitä koskaan (aiemmin) miettiä.

    Stressaaminen ja ylivireystilan vuoksi vaikeus rentoutua ovat täälläkin tuttuja. Omalla kohdallani on auttanut kaiken muun ylivireyttä aiheuttavan karsiminen elämästä. Yhdelle auttaa yksi ja toiselle toinen, mutta kaikkia auttaa asian tolan ymmärtäminen. Kiinnostava podi, täytyypä kaivaa se jostain.

    Toivotaan valkoista talvea ja hyvin lyhyttä ikuista lokakuuta sitä ennen. Voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista Nelina <3. Sumu kaunistaa tylsemmätkin maisemat ja siksi tykkään siitä niin paljon. Kunhan ei tarvi olla autolla liikenteessä..

      Sydänvaivat ei tosiaan ole siitä mukavimmasta päästä. Etenkin kun niin monesti on silmiin sattunut artikkeleita, joissa kerrotaan, kuinka naisten sydänkohtauksiin johtavat oireet on usein niin epämääräisiä, ettei niitä osata tunnistaa sydämestä johtuviksi. Esimerkiksi närästys ei välttämättä olekaan närästystä ja arvaa vaan, olinko ihan paineessa, kun yhtenä yönä tässä heräsin ihan jäätävään polttoon rinnassa. Säikäytti, kun en ole ikinä kärsinyt mistään närästysoireista ja siinä sitten arvoin, että onkohan tämä nyt vaan jotain vai peräti kuolemaksi ja pitäisköhän ukkeli töniä kaiken varalta hereille, mutten sitä sitten kuitenkaan tehnyt. Otin vaan käytöön normaalin selviytymiskeinoni ja join rauhaksiin vettä. Se on tapa, jolla rauhoitan itseäni ja jos tunnen, että vesi ikäänkuin vie jotain mennessään, pystyn ajattelemaan järkevästi, koska sydänkohtaus tuskin vedellä lähtee..
      Ilmeni kuitenkin pari kertaa vähän ajan päästä uudestaan tuo ja taas sama mietintä, että jokohan pitäis huolestua. Mutta niin vaan kalevalainen jäsenkorjaaja mut pelasti, kun viime perjantaina siinä hoitopöydällä pötkötellessäni kerroin, että on ilmennyt ihme sydänoireita öisin ja korjaaja siihen sitten totesi, että ovat usein ruokaperäisiä. Jos on syönyt illalla jotain sopimatonta, se aiheuttaa painetta palleaan ja siitä se nousee ylöspäin niin, että sydän reagoi siihen rytmihäiriöllä. Ja kappas vaan, kun juurikin niinä kyseisinä rintapolttoöinä olin syönyt poikkeuksellisesti mm. tavallista ruisleipää (koska mun ainoa ja oikea jälkiuunileipä oli loppu), toisena paprikaa leivän päällä ja kolmantena päiväruokana tekemääni kaalihässäkkää. Siinä oli selitykset mun "sydänkohtauksille" sillä erää ja se asia tuli loppuunkäsiteltyä.

      Mutta se ultimaattinen yöhiki on kyllä ihan hanurista. En ymmärrä, miten ihminen voi kuumita sisältäpäin sekunnin sadasosassa niin totaalisesti. Päiväsaikaan vois tavallaan olla ihan mielenkiintoistakin, mutta yöllä ei kiinnostaisi kyllä mikään muu kuin hyvin nukkuminen, jossa olen ollut aina huono johtuen yliherkästä kuulosta ja kaikkinaisesta asioiden liiallisesta ajattelusta ym. Tiedän, että ymmärrät, koska meissä on niin paljon samaa.

      Ja joo. Palautumiseen vaadittaisiin nykyään mm. työn ja vapaa-ajan suhteen kääntämistä päälaelleen eli 2 töitä ja 5 vapaata, niin olis edes pienet mahdollisuudet palautua :).

      Suola on mullakin sellainen, jota ei ole tarvinnut tosiaan miettiä aiemmin. Ennemminkin söin sitä ihan tarkoituksella paljaaltaan, koska oli niin matala verenpaine, että piti saada nousuun, kun alkoi heikottaa. Enää ei mahda olla sitä ongelmaa, mutta mittarin osto on vieä vaiheessa, koska ajattelin, etten sitä nyt ainakaan viikonloppuna hommaa tai menee viikonloppu pilalle stressatessa. Enkähän sitä nyt maanantainakaan... Ehkä joku päivä kuitenkin on pakko.

      Meinaa nyt taas väkisin tulla liian pitkästi tätä vastausta, vaikka vielä jäi paljon kirjoittamatta.

      Jos oikein olen ymmärtänyt, sulla on vasta seuraavaksi vuorossa se pelätty, mutta loppupeleissä vallan kiva tasaluku. Jos meni oikein, niin meillä on siinä tapauksessa 6 vuotta ikäeroa, joten voin lohduttaa ainakin sillä, että ainakaan seuraavaan kuuteen vuoteen sulla ei ole huolta, vaan elämä ja toimintakyky on oikeinkin hyvin tallella satunnaisia häiriöitä lukuunottamatta. Ja loppu täytyy vaan siirtää sivuun mahdollisuuksien mukaan. Huomaan, että mulla on ollut liikaa aikaa tarkkailla itseäni, kun olen käsiongelmien takia joutunut rajoittamaan normaalia liikuntaa / pelaamista ja tehnyt töitäkin kotoa käsin. Paluu ihmisten ja normipuuhien pariin tulee tarpeeseen ja ihan varmasti auttaa, kun ei tule keskityttyä niin paljon itseensä.

      Kaikkea parasta Nelina.

      Poista
  17. Täällä ihan sama pulssiongelma ja univaikeudet. Aloin syömään rautaa, se on auttanut mieleen ja aivosumu ja huimaus on poissa, mutta pulssi sen kun tykyttää vimmalla ja yöunet eivät sen parempia. Mutta meillä on rohiseva ukkeli ja viime yönä olin kuulemma potkinut miestä vaikka itse kuorsasin hehe. Sitten Samu pyytää ulos, kissat pyytää ulos eli onhan tämä oikea hullunmylly.

    Mietin johtuuko nämä sitten niistä esivaihtareista.

    Sormukset eivät kyllä hevillä lähde, olin 20kg hoikempi, kun menin naimisiin. ;)

    Tsemppiä Annukka ja ihania kuvia olet napsinut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että lisärauta on auttanut. Mun pitää puolestani ennemminkin vältellä rautaa, koska ferritiiniarvot on koholla, eikä ole hyvä sekään. Onneksi ei lukemat kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä (ja toivottavasti ei koskaan olekaan), että pelottava raudankertymäsairaus uhkaa. Mutta tarkkailla täytyy ja sekin on riittävän pelottavaa.

      Toi kuorsausjuttu on sikäli huvittavaa, että itse aina märisen, kun ukkeli kuorsaa, mutta sitten jos ukkeli aamulla kertoo mun itseni kuorsanneen (en oikeasti usko, että kuorsaan, vaan korkeintaan hengitän vähän raskaammin ;)), vastaan, että "Hyvä", koska tietää sitä, että edes jossain kohden yötä olen nukkunut.

      Sain eilen sen lähetteen ja täytyy tänään mennä naapurin Terveystalosta kyselemään, josko pääsisin labraan. Ei vaan tunnu kivalta se sinne menenminenkään, kun heti ulko-oveen on liimattu jos jonkinmoista varoituskylttiä ja Stop-merkkiä koronan takia. Plaah. Olispa maailma jo normaali.

      Tsemppiä sinne kans ja kiitos <3

      Poista
  18. Ääh, onpa tylsää, että kaikki "krempat" iskee samaan aikaan. Kuten moni täällä onkin jo arvaillut (enkä siis ole ehtinyt lukea vielä kaikkia kommentteja läpi, joten sori jos tulee toistoa ties miten monetta kertaa), niin kuulostaa kyllä aika paljon vaihdevuosioireilta. Mulla itselläni ei kyllä ollut sykkeen kanssa ongelmia, mutta toi yöhikoilu ja uniongelmat kuulostavat ikävän tutuilta. Kuten varmaan muistat, mulle tuli myös niitä kauheita mielialavaihteluita, joiden takia sitten hakeuduinkin lääkäriin ja aloitin hormonikorvaushoidot (kaikista niihin liittyvistä riskeistä huolimatta). Olen ollut - ja edelleen olen - tosi tyytyväinen siihen, miten paljon ne auttavat. Joskus välillä saattaa tulla kuuma aalto (itse asiassa lähiaikoina vähän useamminkin, taitaa olla aika nostaa annostus minimistä normaaliin), mutta mieliala on pysynyt hoidon aloittamisen jälkeen ihan normaalina (haha, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin). Eli multa kyllä peukku lääketieteen suuntaan, ainakin jos alkavat oireet pahentua!

    Tosin syynä varmaan saattaa olla stressikin!? Tämä vuosi on ollut ja on edelleen niin rankka meille kaikille, että ei ole yhtään ihme, jos kroppa myös reagoi. Mulla myös on ollut kaikenlaista itselleni epätyypillistä oireilua, joiden ihan selvästi tunnistan liittyvän epänormaaliin korkeaan stressitasoon. Huoh, saas nähdä kuinka kauan tätä jatkuu ja kuinka kauan kroppa kestää mukana ilman, että alkaa oirehtia enempää.

    Mutta hei, pois tylsistä asioista ja muutama kivakin sana. Jälleen kerran, sun kuvat mykistää mut, kuten aina! Mua ihan täydellisesti itkunaurattaa joka kerta, kun näen sun (ja muidenkin) ihania luontokuvia. Kun itse joskus harvoin edes muistan kaivaa kameran (kännykän) esiin kävelyreissulla, saan siihen tallennettua pelkkiä kökköjä otoksia. Ja aina kun näen jotain mykistävän kaunista (tänä syksynä kyllä ihan päivittäin!), en edes muista koko kameraa!

    Mun on tehnyt mieli nuotimakkaraa päivän joka hetki siitä lähtien, kun näin ton teidän nuotiokuvan :D Hiillosmakkara ei vaan sovi tähän meidän lihattomaan lokakuuhun, johon mies mut taas houkutteli. Tänä vuonna ollaan tässä kyllä ihan supersurkeita, koska vaan marmatetaan asiasta koko ajan ja haaveillaan molemmat lihasta. Mikä on ihan tyhmää, koska tämä pitäisi tietenkin vetää semmoisella positiivisella "JEEEEE" -asenteella, mutta tuntuu, että sen(kään) kaivaminen esiin tänä vuonna ei ole kauhean helppoa. Tänään meinaan tehdä loman ekan virallisen päivän kunniaksi TexMex -tyyppisen papupiirakan, mikä ei kyllä herätä itsessäni ainakaan etukäteen mitään ilonkiljahduksia. Toivottavasti lopputulos parantaa tätä meidän asennetta vähän... no, lasiin just kaadettu punkku sen tekee kyllä ihan varmasti :D

    Mahtavaa viikkoa Annukka ja valtavasti tsemppihaleja kaikkeen tylsään. Tiedän, ettei se mitään auta, mutta lähetän kuitenkin toipumistoiveita sun puolesta joka suuntaan 💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s. varsinkin toi viimeinen auringonkukkakuva on sellainen, että voisit sen myydä johonkin!! Jos saisin kuvan itselleni, teettäisin siitä ison julisteen meidän vierashuoneen seinälle!! 💛

      Poista
    2. Niin se tuppaa elämässä menemään, että ensin on pitkiä jaksoja, kun ei tunnu tapahtuvan yhtikäs mitään ja sitten yhtäkkiä onkin ruuhkaksi asti kaikkea. Niin hyvässä kuin pahassakin.

      Tenniskyynärpää vasemmassa kädessä on varmaan liiallisella pelaamisella itseaiheutettu ylirasitustila, joten sitä pitää vaan sietää, mutta oikean käden jännetulehdus ärsyyntyy kaikkein eniten just tästä kirjoittamisesta. Ja särkee yöllä kaikkein pahiten, joten se ei varsin nyt helpota niitä muutenkin kehnoja öitä.

      MUTTA: tän tekstin kirjoittaminen ja kaikkien ihanien viisaiden kommenttien ja omakohtaisten kokemusten lukeminen auttoi ja rauhoitti tosi paljon. Ja viikonloppuna muualla asuvalla kuopuksella oli ekaa kertaa jälkeen huhtikuun viikonloppu vapaa ja tuli kotiin-kotiin. Ja ihan vapaaehtoisesti pyysi,että voitaisko mennä käymään isovanhemmilla kun on niin pitkä aika siitä, kun on viimeksi käynyt. (Yleensä on saanut vähän puoliksi "pakottaa", enkähän ole kyllä käynyt aikoihin itsekään). Ja siellä sitten kun istuskeltiin kahvipöydässä ja katselin ja kuuntelin, kun 24-vuotias poika ja 85-vuotias isäni keskusteli keskenään asiantuntevasti jostain autojen rengaspaineista tai muusta, mistä en itse mitään ymmärrä, mut valtasi yhtäkkiä joku sellainen ihan totaalinen levollisuus ja tuntui, että kaikki stressi kaikkosi ja kivutkin lakkasi olemasta. Oli jotenkin niin vaan hyvä olla siinä. Ja pojalla kuulemma myös <3.

      Sain eilen sen labralähetteen hukkaamani tilalle ja varasin ajan tälle päivää samantien. On sitten joku tieto suuntaan tai toiseen ainakin, jos ei muuta. Ja toivottavasti et hikeenny, kun kerron, että se mitä kirjoitin yllättävistä raivokohtauksista, perustui justiin siihen, mitä kerroit omistasi. Alkoi pelottaa sellanen vaihtoehto :D ja mietin, että jos niikseen tulee, niin sitten kyllä olen valmis sipaisemaan sitä geeliä ranteeseen tai mitä ikinä sitten onkin.

      Pulssi on edelleen korkealla, mutta en sitä tällä hetkellä mitenkään huomaa, jos en varsin ala mittailemaan, enkä alakaan. Enkä myöskään ole ostanut sitä mittaria, koska se nostaa pulssin taas ihan tappiin. (Totuus varmastikin on se, että mulla oikeasti on pieni sydänlihas, joka joutuu paiskimaan enemmän hommia kuin iso ja siksi lyökin taajempaan. Rapakuntoinen kun en kuitenkaan ole).

      Tein myös "paluun" toimistolle kolmen viikon kotoa käsin työskentelyn jälkeen (inhoan yli kaiken sitä etätyö-sanaa jo, joten välttelen sen käyttöä), kun alkoi tuntua siltä, että olen kotona jo ihan liikaa, vaikka siellä viihdynkin. On liikaa aikaa keskittyä itsensä tarkkailuun, kun ympärillä ei tapahdu mitään. Oli hyvä päätös se. Ja palasin myös punttisalille, joka sekin tuntui ihanan normaalilta. Käsiä joutuu varomaan edelleen, mutta on mulla onneksi kaikki muut kropan osat käytössä ja reenattavissa :). Ja kun rasittaa itseään sen verran, että tulee sellasta tervettä lihassärkyä, se vie huomiota pois muusta.

      Mulle tuli koko syysloma taas ihan puskista. Ei siis koske meikäläistä muuten, mutta keramiikkakurssi jäi tältä viikolta koulujen syysloman takia väliin. Kun opettaja siitä viime viikolla muistutti, olin ihan että whaaatttt? Justiinhan vasta kesäloma loppui :). Aika menee niin äkkiä, kun on ollut hieno syksy. Ja toivottavasti jatkuukin.

      Kiitos paljon kivasta viestistä Emma ja ihanaa lomaa <3. Mua nauratti toi lihaton lokakuu, joka menee lihasta haaveillessa :D. Itse en ole kiinnittänyt syömisiini oikein mitään huomiota aikoihin, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin lihaa en ole tainnut kyllä syödä varmaan kuukauteen ainakaan, kun mulla on sitä kiertävältä kalakauppiaalta ostetua kuhaa pakkasessa. Oli kyllä niin paras ostos, kun nyt on aina mistä ottaa. Parasta pikaruokaa ikinä.

      PS. Lähetän sulle sen auringonkukkakuvan alkuperäiskoossa s-postilla. Eikä silti tarvi teettää siitä sitä suurennosta vaan sen takia, että lähetän <3

      Poista
  19. Kiitos aurinkopölystä, Annukka <3

    VastaaPoista
  20. Todella hienoja kuvia! Etenkin sumuiset. Niissä on ihana, rauhallinen, tyyni, seisahtunut syksyn tunnelma. Ja hassua kyllä, kun lukee tekstiäsi, johon mahtuu monia huolia ja murheita, niin siitä ei kuitenkaan jää negatiivinen maku, kun samalla katselee tällaisia kuvia. Jotenkin ne tasapainottavat tunnelmaa. Teksti myös tavallaan sopii kuviin, ainakin niihin harmaisiin sumuisiin kuviin, koska nekin vaikuttavat mietteliäiltä, vähän surumielisiltä, niin kuin luonto syksyllä usein vaikuttaa.

    Yritän pähkäillä ihmiskehon heikkouteen ja haavoittuvuuteen liittyviä murheita näin: Milloin tahansa ihmisen elämän varrella kuvioihin saattaa astua jokin uusi sairaus tai vaiva, joka jää loppuiäksi ja sulkee joitain ovia. Se voi tulla onnettomuuden kautta tänään, jonkin sairauden takia huomenna tai ihan vain iän mukana vuosien tai kymmenien vuosien päästä. Sen myötä voi joutua muuttamaan elämäntyyliä, lopettamaan harrastuksia. Mutta sittenpä avautuu mahdollisuuksia tehdä jotain muuta, jotain mille ei aiemmin ole vaikkapa ollut aikaa, kun on koheltanut niiden muiden juttujen parissa, joita aiemmin teki.

    Helppo se on toki minun puhua, vasta kolmikymppisenä! :D Mutta on minullakin ollut jos jonkinlaista vaivaa ja huolta. Osa on tullut ja mennyt menojaan, osa on jäänyt pysyvästi. Niiden kanssa elämiseen on vain tottunut, asettunut.

    Mutta olen minäkin kyllä yksi stressaaja ja ylianalysoija. Jos vaikka illalla ilmenee vaikkapa jokin pieni päänsärky (minulla on tosi harvoin päänsärkyä, joten huolestun siitä helposti!), en välttämättä saa koko yönä unta, kun vain pohdin, mistä mahtaa olla kyse. Yön pikkutunneilla keksii vaikka mitä hirveitä teorioita. Sitten kun lopulta nukahtaa ja aamulla palaa miettimään, että mikä silloin yöllä oikein valvotti, lähinnä naurattaa. (Varsinkin, kun päänsäryt menevät usein ohi juuri nukkumalla, ja valvominen pahentaa niitä.) Osaisipa huolilleen nauraa jo silloin yöllä.

    Mukavaa syksyn jatkoa sinne! Ja toivottavasti se alamäki ei alkanut ainakaan ihan vielä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa M.T ja kiitos jälleen kivasta viestistä! Olet kyllä niin viisas ja sitäpaitsi ymmärsit mun perustunnelman ihan oikein. Olen kuitenkin ihan hyvillä mielin ja pysytellyt positiivisena, vaikka on ollut vähän kehnompaa jaksoa tässä viimeaikoina. Lähinnä kaiken epämääräisyyden takia, mutta se mainitsemani verikokeen tulos ei jättänyt mitään arvailujen varaan, joten uutta elämänvaihetta tässä nyt eletään :). Oli tosin jo kai aikakin, eikä se muuta mitään miksikään, koska en sen johdosta menettänyt mitään. Päinvastoin olen nyt tietoisempi siitä missä mennään ja alkanut ihan mielenkiinnosta ottaa asioista selvää (kunnes eteen tuli sellaista tietoa, jota en olisi välittänyt kuulla, joten lopetin :D).

      Ehkä eniten häiritsee se, että pienikin paikallaanolo jäykistää ja mulla erityisesti reisilihakset (niitäkin kuitenkin vielä on ja olen ajatellut ne myös pitää :)) särkee ja kiristää heti, kun vähänkin aikaa istun. Jäsenkorjaajakin sanoi, että etu- ja takareidet kiristää siihen malliin, että niissä ei ole enää vähään aikaan veri kiertänyt :D. Vähän pattitilanne kun töissä kuitenkin pitää istua päivät pitkät, mutta onneksi kuitenkin niin, että liikkuessa helpottaa, koska kyllä se olis mulle paljon, paljon haastavampaa, jos istuessa olis hyvä, mutta liikkuessa sattuu. No, nää on näitä ja sitä täytyy vaan entistä enemmän ja ahkerammin venytellä ja harrastaa liikkuvuustreeniä ja kehonhuoltoa.

      Varmasti osa sun viisautta ja jotenkin erityisen kypsää (tarkoitan tolla hyvää kypsää) elämänasennetta tulee justiin siitä, ettet ole päässyt kaikesta helpolla. Sitä osaa laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin, eikä anna liikaa valtaa kielteisille tuntemuksille tai sellaisille asioille, joihin ei itse voi vaikuttaa. Joskin väsyneenä ja stressaantuneena sitä ei kyllä aina jaksa olla niin järkevä, vaan joskus oikeasti pienemmätkin murheet tuntuu saavan suuremmat mittasuhteet kuin ansaitsisivat.

      Analysointi on kivaa, mutta liika on vissiin liikaa sitäkin lajia. Nyt olen ollut viikon päivät ihmeellisen lunkisti ja tuntuu, että just nyt mikään ei liiaksi ahdista. Iso merkitys on ollut sillä, että edelleen särkevät ja tulehtuneet kädet on kuitenkin kivulta antaneet myöten pelaamisen, joka on mulle monessa mielessä niin voimaannuttavaa puuhaa. Kun viitisen tuntia viettää kuulaassa syyskelissä vihreän nurmen ja kaikkien ympäröivien syksyn värien keskellä, tuntuu että raikas tuuli on puhaltanut päänkin tyhjäksi. Ja nukuttaakin piirun verran paremmin.

      Mukavaa syksynjatkoa sulle myös. Pysytellään hyvillä mielin :)

      Poista
  21. Annukka, kiitos kuvakattauksesta!
    Torronsuon uskoisin tekevän hyvää jokaiselle, jos pystyy ruuhkan välttämään. Yöunet ovat välttämättömyys jaksamiselle tällaiselle varttuneemmalle kanssakulkijalle. Homepaattigynekologini on viisas ja kehotti jo vuosi sitten luopumaan kofeiinista ja alkoholista sekä lisäämään liikuntaa. Mutta viis siitä!
    Tulin vain kirjoittamaan, että kirjoitustyylisi tempaisee mukaansa ja ainakin minulla on lukijana rattoisaa. Olen kyllä myötätuntoinen ja harmittaa sinun puolestasi olotilasi. Elämäntapasi vaikuttavat kadehdittavan esimerkillisiltä. Toivottavasti elosi helpottuu! Voimahalauksin Tuija
    ps.Marika Borgin Mettameditaatio on rauhoittava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tuija ja pahoittelut, etten ole huomannut viestiäsi aiemmin. Ja kiitos kuvakiitoksista.

      Torronsuo on ollut ajoittain ihan järkyttävän ruuhkainen tänä vuonna. Vaikkei pitäisikään ajatella itsekkäästi, niin ei ole kiva ollenkaan tällaisen rauhaa ja hiljaisuutta rakastavan mielestä.

      Yöunet on mulla aina olleet heikkoja ja välillä ihmettelen, miten oikein jaksan kaiken sen minkä kuitenkin vielä jaksan. Mutta lomalla sen huomaa, millaista on nukkua yönsä niin, että on aamulla ihan virkeä aikaisemmin kuin työaamuina koskaan. Ja silmätkin ihan kunnolla auki. On kyllä niin ihana tunne, mutta osuuu kohdalle oikeastaan vaan meidän Vuokatin pariviikkoisen aikana kesällä ja loput 50 viikkoa vuodesta onkin sitten jotain muuta.

      Multa onneksi puuttuu jo valmiiksi aika moni vaihdevuosioireita pahentavista asioista (runsas kahvi, sokeri, ylipaino, liikkumattomuus, tupakka..), joten sikäli on asiat tavallaan ihan hyvällä mallilla. Viinistä tosiaan en aio kokonaan luopua, mutta se tuskin vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen. Ja sen jälkeen kun kirjotin tämän tekstin, olo helpotti, kun sain näitä viisaita viestejä teiltä samaan ikäkaliiperiin kuuluvilta.

      Kunhan näistä käsiongelmistani pääsen, niin kyllä se tästä taasen.

      Kiitos paljon viestistä ja haleista ja toivotuksista Tuija. Ja seesteistä syksyä sulle <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi