Sivut

torstai 9. tammikuuta 2020

VUOSI 2020. MITÄ AION MUUTTAA JA MITEN MUUTTUA VAI AIONKO MITÄÄN MITENKÄÄN?


Pitkähkön pohdinnan tuloksena olen päätynyt seuraavaan:

Vuonna 2020 aion

- panostaa palautumiseen ja kehonhuoltoon

- opetella jonkun uuden taidon, löytää jonkun kokonaan uuden mielenkiinnon kohteen tai vaihtoehtoisesti elvyttää jonkun vanhan, tai ylipäätään keksiä jotain mielekästä vaihtelua tekemisiini

- tinkiä omista standardeistani ja lakata tekemästä tiettyjä asioita pelkästä kohteliaisuudesta tai velvollisuudentunnosta silloin, kun tekeminen aiheuttaa itselleni ajan, jaksamisen tai tilapäisen mielenkiinnon puutteen vuoksi kohtuutonta stressiä


Auringonlasku 5.1.2019 kolmen aikaan iltapäivällä

Miksi?

Liikun aika paljon, mutta liikkumiseni on jo pitkään ollut sen verran yksipuolista (punttisali ja kävely, joista jälkimmäinen tähän aikaan vuodesta lenkkeilyyn huonosti sopivilla kengillä), että kärsin erityisesti reisilihasten jatkuvista jumeista, joita pahentaa työpäivien aikainen istuminen (tiedän kyllä, että säädettävä sähköpöytä olisi hyvä ja kiva, mutta sellaista ei ole tulossa).

Kotikonstein en enää saa kireyksiä auki, vaikka joka ikinen ilta venyttelen ja rullailenkin aika ajoin. Ja siitä taas seuraa se, etten pysty öisin nukkumaan kunnolla, vaan heräilen tämän tästä siihen, että pitää liikutella jalkoja tai jopa nousta välillä ylös, että helpottaa. Josta taas suorana jatkumona se, että kroppa ei yön aikana palaudu, eikä toivomaani lihaskehitystä tapahdu. Sen enempää kuin mielen rauhoittumistakaan, koska uni on pätkittäistä ja siinä hereillä ollessa ehtii mietiskellä kaikenlaista.

Uusi mielenkiinnon kohde puolestaan on tarpeen siksi, että vaikka tykkäänkin tutusta ja turvallisesta, olen alkanut ajoittain kyllästyä omiin sinällään kivoihin, mutta yksitoikkoisiin tekemisiini, jotka tuntuvat toistuvan pitkälti samalla kaavalla päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Poislukien valokuvailu, jota voisin helposti harrastaa kokopäivätoimisesti.



Sama aika, sama paikka


Ja mitä niihin omiin itse itselleni asettamiini standardeihin tulee, ne liittyvät somekäytökseeni, josta pystyn repimään monenmoista stressin aihetta, vaikka somen käyttöni on häviävän pientä.

Facebookia en avaa, ellei ole pakko (joskus on), blogipostauksia kertyi viime vuodelta peräti 28 ja kuvia Instagramiin 48 kpl. Eikä blogejakaan ole lukulistallani enää montaa, koska suurin osa vanhoista seurattavistani on lopettanut bloginsa kirjoittamisen jo kauan, kauan sitten.

Siitä huolimatta voin stressaantua esimerkiksi siitä, että jos avatessani Bloggerin näen, että sinne on ilmestynyt suht samaan aikaan monta mielenkiintoisen kuuloista kirjoitusta, mutta samalla tiedän, etten millään ehdi niitä kaikkia lukea ja kommentoida. Tai en vaan yksinkertaisesti sillä hetkellä jaksa. Niinpä ahdistun ja poden huonoa omaatuntoa. Samoin kuin siitä, jos en pysty vastaamaan saamiini kommentteihin kuluvan, seuraavan tai ihan viimeistään sitä seuraavan päivän aikana. Niin tyhmää, mutta niin totta. Ikäänkuin joku istuisi herkeämättä koneellaan odottamassa viestejäni.



Tykätyimmät Instagram-kuvani 2019


Vielä tyhmempää on se, että yritin pitkään epätoivoisesti käydä jokaisen Instagram-kuvastani tykänneen omassa galleriassa etsimässä sieltä kuvan tai kuvia, joista voisin itse vastavuoroisesti, mutta aidosti tykätä (tarkoitan tällä satunnaisia, itselleni ennestään tuntemattomia klikkaajia). Huuuuuh! Oikeasti ihan hävettää edes kirjoittaa tätä, kun samalla tiedostan, että suurinta osaa ei kiinnosta jotkut kuvatykkäykset pätkän vertaa. Onneksi tästä tavasta sentään olen ymmärtänyt luopua, vaikka tiukkaa tekikin ja edelleen välillä mietin, olenko jättänyt jonkun kivan ihmisen kokonaan huomiotta..


Mitä aion tehdä toteuttaakseni aikomukseni?

- opetella kävelemään päivittäiset lenkkini välillä ihan vaan rauhallisesti

- kokeilla paria uutta tai uusvanhaa liikuntalajia, joista toinen mielellään kehonhuoltoa ja palautumista tukeva (jooga?)

-  varata esim. kerran kuussa ajan jäsenkorjaajalle tai hierontaan ja/tai hyödyntää pitkästä aikaa läheisen uimahallin kylmäallasta, lämmintä terapia-allasta, hierovia hartia- ja jalkaporeita/suihkuja ja höyrysaunaa, joilla kaikilla on rentouttava vaikutus

- palauttaa säännöllisen ruokarytmini (tämän olen jo ehtinyt tehdä ja vähän muutakin) ja syödä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, koska jos syön epäsäännöllisesti tai liian vähän, energiaa ei riitä nukkumiseen ja paino nousee, vaikka nurinkuriselta kuulostaakin

- ymmärtää, että en pysty olemaan 100% vastavuoroinen, eikä edes tarvi olla

- lopettaa stressaamisen kommenttivastausten viiveestä, koska aina kuitenkin vastaan  ennemmin tai myöhemmin, ellei joku viesti jää vahingossa huomaamatta

- laittaa koneen kannet perjantaina iltapäivällä kiinni ja avata ne seuraavan kerran viikonlopun jälkeen ja olla availematta omaani tai muiden blogeja myös puhelimella (tätä en oikein koskaan muutenkaan tee)

- avata Instagramin vain silloin, kun oikeasti huvittaa, eikä tavan vuoksi (on alkanut häiritä sinnekin levinnyt kaupallisuus, enkä tykkää siitä, että yhtäkkiä pärähtää joku tosi kovaäänisellä musiikilla tai puheella varustettu mainospätkä stooreihin, joita yleensä katselen lehden luettuani aamuisin)


Entistäkin vähemmän tätä..


Kovin kummoisista asioista ei siis ole kyse, mutta oman hyvinvointini kannalta oleellisista kuitenkin.
Ja riittävän helpoista toteuttaa. Etenkin nyt kun olen itselleni kirjannut ylös myös noita konkreettisia toimenpiteitä, joiden ansiosta ennusteeni aikomusten toimeenpanon onnistumiselle on peräti 90-100%.



.. ja entistä enemmän tätä


Aikomusten lisäksi on kuitenkin vielä toinen epämääräisempi osio, joka on kaikessa lyhykäisyydessään tässä:

Vuonna 2020 haluaisin:

- pukeutua rennon tyylikkäästi ja tyylikkään rennosti
- kiinnittää muutenkin ulkonäkööni (erityisesti onnettoman ohuisiin hiuksiini) edes vähän enemmän huomiota

Mitä vaatii?

- ikuisuusprojektini vaatekaapin raivauksen (käytännössä räjäytyksen) loppuunsaattamisen ja sisällön järkeistämisen/uudistamisen mielellään jonkun ammattilaisen avulla
- mahdollisesti jonkun muunkin "kampauksen" kokeilemisen kuin ikuisen surkean ponnarinluirun
- kampaajakäynnin useammin kuin pari kertaa vuodessa


Ei liity "haluaisin"-osastoon nämä vaatteet, mutta olin niin iloinen, kun vihdoin löysin uudet iloiset jumppapökät ja pari niihin sopivaa paitaa iänikuisten ankeiden tilalle. En kylläkään urheiluliikkeestä, vaan Cittarista, jonne menin alunperin ostamaan lehtikaalia. 


Miksei ole toteutunut?

- vaatekaappi ahdistaa niin paljon, että lannistun ja laitan ovet takaisin kiinni aina kun olen päättänyt jatkaa projektia
- en kehtaa näyttää kaappini sisältöä kenellekään, en edes ammattilaiselle, enkä tiedä, onko sellaisia edes saatavilla
- olen enimmäkseen yksin töissä, joten ei ole ketään näkemässä
- turha satsata hiuksiin tai varsinkaan meikkiin, koska kohta olen kuitenkin pipo päässä tihkusateessa  talsimassa tai hiki tukassa salilla huhkimassa ja kaikki vaivannäkö menee hukkaan 

Ennusteeni "haluaisin"- osion onnistumisprosentiksi on niinkin vaatimaton kuin 0-10%.

Aikomusten aikoja siis eletään ja tähän mennessä on mennyt hyvin. Ja sikäli kiva, että niin aikomukset kuin haluamisetkin ovat kaikki ihan omissa käsissä.

Rattoisaa loppuviikkoa ja viikonloppua! 

32 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja tutunoloinen pohdiskelu - eka ja kolmas kohta menisivät munkin listaan, jos tekisin vastaavan. Toka on ollut jokavuotinen toteutunut (!) tavoitteeni nyt jonkin aikaa - aina nappaan avoimesta yliopistosta jonkun kiinnostavan kurssin. Vaikka illalla tuntuu usein raskaalta raahautua luennolle, on sitä palatessaan aina yhtä innostunut - eli kannattaa lähteä!
    Tuo valokuvaus on kyllä niin sun juttu, että todellakin: entistä enemmän sitä :) Upeat kuvat ja toi männynoksa-verho on muuten ihana!
    Lisää tällaisia aurinkoisia päiviä sinulle <3
    Ai niin, ja joogaa suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuulosti tutulta :).

      Teillä on siellä taatusti ihan hirmu laaja ja laadukas tarjonta vaikka minkälaisista kursseista, joista voi valita mieleisensä. Ja nostan sulle hattua, että olet niin tehnytkin.

      Mulla on välillä maanantai-illan keramiikkakurssille lähtiessäni sellainen olo, että just nyt en jaksaisi (koska on maanantai..), mutta kertaakaan en ole jättänyt menemättä, enkä myöskään kertaakaan katunut, että tuli lähdettyä. Päinvastoin. Se saven käsittely on mulle niin terapeuttista ja jotain taikaa siinä pakosti on, koska aina kurssin jälkeisenä yönä nukunkin tavallista paremmin.

      Jooga ehti täällä jo mennä 10 vuoden tauon jälkeen kokeiluun. Ihan kamalaa oli koittaa pysyä säännöllisesti harrastavien konkareiden tahdissa ja ylipäätään pystyä tekemään ne liikkeet (en olisi pärjännyt ilman sitä aiempaa kokemusta), mutta seuraavana päivänä kiristävät jalat ei olleetkaan yhtään kiristävät, vaan ihanan kevyet. Jooga päässee siis jatkoon.

      Kiitos paljon kuvakehuista ja auringonpaisteesta. Sitä toivon myös sulle ja valoisaa mieltä muutenkin <3

      Poista
    2. PS. Verhot on Vallilan "Metsän syli" ja tykkään ihan tosi paljon itsekin. (Ostin keittiöön ikivanhan vaalean maton tilalle metsänvihreän, ja alkoi sen ansiosta vanhat verhot näyttää kovin pliisuilta, joten oli pakko vaihtaa nekin :))

      Poista
  2. Kiva kun päätit kirjoittaa aikomuksistasi. Aikomus kuulostaa paljon paremmalle kuin lupaus. Pohdintasi kuulostaa aika tutulle ja usein minä huomaan, että vika onkin ihan vaan omassa päässä. Kukaan toinen ei odota tekoja, vaikka itse tuntee huonoa omaatuntoa. Onko tämä kiltintytönsyndroomaa? Minä ainakin moitin itseäni paljon enemmän kuin kukaan toinen. Vaikka kuinka pyrin muuttamaan ajatuksia, niin käytäntö on usein toinen. Ei helppoa.

    Onhan se vaan niin, että itsestä on pidettävä hyvää huolta ja annettava joskus armollisesti aikaa olla vaan ja levätä. Jooga on ainakin minulle henkireikä ja sopii hyvin jäykille nivelille ja kangistuneelle kropalle. Liikkeet saa tehdä juuri niin kuin hyvälle tuntuu. Joulupyhinä luin juttua joogasta ja siinä nimenomaan kehotettiin kuuntelemaan kehoa. Sattua ei saa.

    Jatka luontoretkiäsi ja ota paljon valokuvia. Niitä on ihana katsoa. Ovat niiiin kauniita. Onko sulla sellainen lasipallo, jonka läpi otat kuvia? Kohta valon määrä lisääntyy ja taas luonto näyttää toisenlaiselta.

    Otahan iisisti ja kuuntele itseäsi. Nautinnollista viikonloppua Annukka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaus on myös mun mielestä vähän hassu ja turhakin sana tässä yhteydessä. Kyseessä kun on kuitenkin asiat, joita tekee (tai jättää tekemättä) ihan itse itsenään varten, eikä ketään muuta. Paitsi tietysti, jos vaikka lupaa järjestää enemmän aikaa perheelle tai jotain sellaista, johon liittyy muitakin ihmisiä. Mutta mulle nämä aikomukset tuntui kuitenkin oikeammalta ja jotenkin ystävällisemmältä itseäni kohtaan.

      Olisikohan tuo tarve huomioida kaikki mahdollisimman tasapuolisesti tosiaankin jotain kiltin tytön syndroomaa. Voi hyvin olla, vaikka mistään miellyttämisen tarpeesta siinä ei ainakaan omalla kohdallani ole kysymys, vaan ihan siitä, että omasta mielestäni vastavuoroisuus on osoitus siitä, että arvostaa muita. Ja samaan aikaan kuitenkin tiedostan, kuinka tyhmä olen, kun koitan pitää siitä viimeiseen asti kiinni, vaikka tiedän, että kukaan muu ei multa sitä vaadi. Huoh. Josko tästä nyt vähän oppisi pois olematta silti itsekäs.

      Kävin testaamassa joogaa 10 vuoden tauon jälkeen (pääsin äijäjoogaavan ukkelin "ystävänä" mukaan tunnille ilmaiseksi) ja voi jestas, mutta oli haastavaa. Ketteryys oli kyllä mun tekemisistä kaukana, mutta seuraavana yönä oli pitkästä aikaa ensimmäinen yö, kun jalkoja ei särkenyt ja seuraavan päivänkin ne oli ihanan kevyet, joten jooga menee jatkoon. Joskin aika ja paikka vaihtuu.

      Kiitos paljon kuvakehuista Mari <3. Luonto on mun rakkain kuvauskohde niinkuin taitaa olla sullakin. Ja juu, kyllä on lasipallo Lensball, joka on ihana, mutta sen verran painava (600 gr), ettei ihan housun- tai takin taskussa kulje matkassa, joten tulee harvakseltaan otettua mukaan. Ja aina kun otan, olen tosi tyytyväinen, koska siitä tulee uutta mielenkiintoa kuvailuihin.

      Otetaan iisisti, ollaan kilttejä itsellemme ja nautitaan valosta ja viikonlopusta Mari <3

      Poista
  3. On taas niin ihanat kuvat! Liikkumista tunnut harrastavan aika hyvin ja jos tuota kipua ilmene niin on varmaan ihan järkevää hakea siihen apua ammatti-ihmisiltä. Mullakin on taas hiukan tuo vanha lonkan/reiden vaiva ilmoitellut itsestään, mutta siihen annettuja jumppaliikkeitä en ole vielä saanut aloitetuksi. Onneksi olen viikon verran nuukkunut tosi hyvin. Huomasin että koemielessä minulle määrätyt astmalääkkeet (pitkittyneen yskän takia) aiheuttavat unihäiriöitä joten jätin ne pois. Samoin puolitin annostuksen nivelrikkoon syömästäni lääkkeestä ja vips, olen nukkunut tosi hyvin nyt. Vielä mulla on verenpainelääkitys, joka sekin aiheuttaa unihäiriöitä, mutta sitä en voi pois jättää, paitsi jos laihdun ja saan skarpattua ruokavaliota, niin ehkä paineetkin sitten pysyvät kurissa ilman lääkitystä.
    Olispa mullakin yhtä hyvä kuri itselleni somen käytöstä!
    Instan stooreja en lue kuin ihan satunnaisesti jos tutun laittama sattuu silmään. En tajua niiden pointtia.
    Vaatekaapissani ei ole raivattavaa, niin niukka se on ja kampaajalla on pakko käydä kerran kuussa leikkauttamassa hiukset, näin lyhyet kun on. Tuollainen kuin sinulla on olisi kyllä helppo kun sen voi aina laittaa kiinni, tai vaihtoehtoisesti pitää auki.
    Kiva kuulla että jatkat joogassa. Mulla huomenna ensimmäinen kerta joulun jälkeen.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista Kristiina!

      Mun reidet on tosiaan ihan kuin kiveä. Sinällään tietty positiivista, koska oletettavasti niissä on silloin myös ihan hyvin lihaksia, mutta eihän niiden lihasten kuuluisi tämmöisessä jatkuvassa jumissa olla, vaan pikemminkin vetreinä.
      Eilen oli esimerkiksi sellainen päivä, että kun ensin kävelin työmatkan pinnastaan jäätyneitä jalkakäytäviä pitkin ja illalla tehtiin miehen kanssa vielä pitkä lenkki niinikään liukkailla poluilla niin että koko ajan joutui samalla vähän jännittämään jalkoja, niin reisiä olis voinut lenkin jälkeen vaikka lekalla mätkiä, eikä olis pehmenneet yhtään. Siksi lähdin vielä aika myöhään (tai siis itselleni myöhään, monelle muulle ihan normaaliaikaan) uimahallille, jossa otin kunnon löylyt, seisoin hetken vyötäröä myöten kylmäaltaassa, uin löysästi muutamia altaan mittoja, otin hartioihin hierovan suihkun, venyttelin lämpimässä terapia-altaassa, otin hierovia poreita jaloille, menin uudelleen kylmäaltaaseen ja sieltä höyrysaunaan kaikessa rauhassa istuskelemaan (ei ollut muita) ja hengittelemään höyryä. Ja sen jälkeen jalat oli ihanan pehmeät ja höyhenenkevyet (no ei nyt ehkä sentään) ja nukuin pitkästä aikaa ilman, että piti siirrellä jalkoja yöllä. Toki heräilin välillä, mutta se on mulle ihan normaalia.

      Ihana kuulla, että olet nukkunut noin paljon paremmin! Varmasti kaikki kemiallinen (olkoot se sitten lääkkeitä tai alkoholia) häiritsee yöunta, joten ihan mahtavaa, että olet päässyt osasta lääkkeitä eroon. Uni on kyllä niin tärkeää (luin postauksesi uneen liittyen, mutten sitä kommentoinut, koska aina vähän masennun siitä, että vaikka mulla on ihan kaikki ne listatut osa-alueet kunnossa, en silti nuku hyvin kuin satunnaisesti).

      Jos mun työpäivät ei olisi koneella istumista, varmaan itsekin somettelisin enemmän, mutta koska päivät tosiaan menee töissä enimmäkseen ruutua tuijottaen, sitä ei huvita vapaa-ajalla tehdä. Etenkään viikonloppuisin. Silloin tosin selailen Instagramia enemmän. Ja mitä niihin stooreihin tulee, laittelen itse sinne yleensä ihan vaan kuvia ja jonkun pienen tekstin siihen, mutten mitään äänellä varustettuja videoita.

      Sulla on kuvista päätelleen ihanan vahvat hiukset ja lyhyt malli sopii sulle. Mullakin on joskus ollut, mutta golfkaudella tulee identiteettikriisi, jos leikkaan. Käytän aina pelatessani lippistä ja jos hiukset ei näy lakin alta, näytän ihan pojalta.

      Taisipas tästä nyt tulla vähän pitkästi tekstiä taas ihan huomaamatta..

      Mukavia joogailuja ja hyvää viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  4. Aikomukset ja lupaukset jne. Hyvin analysoit ja tunsin että joo juuri näin se menee. Itse olen vihdoin löytänyt helpon tavan joogata, nettijoogan. Teen sitä lähes joka aamu, joko life-versiona tai etsin jonkin tallenteen. Hiusten kanssa homma hoituu, kun varaan kampaajakäynnillä seuraavan käynnin. Kun on kalenterissa, niin harvemmin sitä peruu. Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi. Kotijoogailu kuulostaa kivalta ja nettijooga muakin on kiinnostanut tosi paljon, mutta meiltä puuttuu kotoa siihen soveltuva tila, kun olkkari on pieni, makkariin ei mahdu ja vintti taas on sen verran matala, että siellä pitäisi ensin tilan korkeimmalta kohdalta siirtää sohva pois tieltä. Mutta silti haaveilen siitä, että olisi sellainen ihan vaan tyhjä ja rauhallinen tila, johon voisi vetäytyä joogailemaan omaan tahtiinsa, kun siltä tuntuu.

      Kampaajien onneksi on sun kaltaisia hyviä asiakkaita, eikä tämmöisiä kuin meikäläinen, joka käy pari kertaa vuodessa ja silloinkin tyyliin "Noo, jos leikataan sieltä ne kaikkein huonoimmat latvat pois, muttei mielellään yhtään enempää ..." :). Surkia tapaus olen.

      Kiitos samoin, mukavaa tätä vuotta!

      Poista
  5. Hyvät pläänit!!

    Some on kyllä kumma paikka. Vaikka kuinka tietää maalaisjärjellä, että siitä on turha mitään ressiä repiä niin sitte se ressaa kuitenkin. Ihan hämärää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pläänit on sopivan maltilliset, mutta tarpeelliset ja toteutuskin lähtenyt mukavasti käyntiin. Toki myös haluaisin matkustella (kotimaassa) vähän enemmän, mutta en viitsi sen sortin toiveilla itseäni kiusata, kun tiedän, ettei ole ukkelin työn takia (kutsuu itseään epätoivoiseksi pk-yrittäjäksi :)) mahdollista. Paitsi jos matkustelen yksin ja se taas ei ole se mitä haluaisin.

      Ja älä kuule muuta sano. Somehommista stressaaminen on nimenomaan hämärää. Etenkin, kun ei edes stressaa mistään vähänkään järkevästä niinkuin vaikkapa siitä, että kirjoittaisi säännöllisemmin tai suunitelmallisemmin tai ylipäätään joskus jostain järkevästä aiheesta :). Mutta ne on muita varten ne ja olen älynnyt jo kauan sitten, että mun on parempi vaan pysyä tässä omassa satunnaisessa ja suunnittelemattomassa tekemisessäni tai katoaa kaikki hauskuus, jos pitää alkaa pingottamaan.

      Poista
  6. Annukka, sä olet paras. Nämä pohdintasi ovat mestariluokkaa ja kuvat aivan huippuja. Mulla on jo pidempään ollut ohjelmassa Body Balance -tunti, jossa kroppa saa lisää liikkuvuutta ja mennään rauhallisemmin kuin hiki lentää, kaasu pohjassa -tunneilla. Nyt viimeisimpänä olen hullaantunut hula-hula-vanteen pyörittelyyn. En tiedä onko siitä varsinaisesti hyötyä, mutta hauskaa on ja se tunne kun osasinkin sitä pyörittää. Minä aioin tänäkin vuonna pysyä positiivisuuden tiellä. Niin helposti sitä alkaisi valittamaan kaikesta ja käyttäisi sanoja "vaikea, hankala, kiire". Mutta ehei, oma valinta, mitä sanoja käyttää ja miten elämänsä näkee & kokee. Vaikeuksia on, mutta nehän on vaan tarkoitettu voitettaviksi. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, sä olet mun ihana superkannustaja!

      Meidän liikuntakeskuksessa (siis siellä missä käyn) on myös koko Les Millsin valikoima (josta pumppi oli mun ikiaikainen suosikki kunnes olkapää pilasi 2,5 vuotta elämästä, enkä enää pystynyt käymään) ja joskus kävinkin Body Balancessa. On vähän samantyyppinen kuin Pilates, joka mulla on nyt ollut viime syksystä asti torstai-aamupäivän vakio ja tykkään siitä tosi paljon. Ja on toistaiseksi ainut rauhallisempi tekeminen, mutta silti yllättävän tehokas.

      Ja hitsit, käyn itseni kanssa vähän kamppailua siitä, ostanko sen vanteen vai tuleeko siitä alkuinnostuksen jälkeen värikäs koriste seinään nojailemaan.. En ole vielä päässyt mihinkään tulokseen. Vähän epäilyttää se tila, mitä sen pyörittäminen tarvii, kun on aika iso rinkula ja meillä ei oikein mahdu pyörimään muualla kuin eteisessä, jos ei halua tipauttaa telkkaria tasolta tai keräillä maljakonsirpaleita lattialta :). Kesällä toki ulkona olis aika jees.

      Kiire on mun mielestä tyhmä sana, jota en käytä koskaan, koska mulla ei ikinä ole kiire (paitsi jos meinaan myöhästyä jostain), vaan ainoastaan ajoittain paljon tekemistä käytettävissä olevaan aikaan nähden. Ja suurin osa niistäkin ihan itse itselleni haalimiani vapaaehtoisia juttuja.

      Tulee siitä kiireestä mieleen (sori, jos olen kertonut tän aikaisemmin) mun yksi entinen esimies, joka kulki käytävää pitkin edestakaisin paperipino sylissä ja hoki kuinka on kiire, johon minä sitten tyhmänä menin ehdottamaan, että mitä jos jakaisi niitä töitään meille muille, kun meillä puolestaan oli vähän tekemisen puutetta. Mutta sehän ei tietenkään ollut se jutun pointti, koska silloin esimies ei enää olisi voinut tärkeillä sillä kiireellään.

      Iloisella mielellä jatketaan ja just äsken tulin testaamasta mulle ihan kokonaan uutta ryhmäliikuntatuntia ja olo on ihan super, vaikka jännitin, kuinka pärjään siellä. Siitä tuli kertalaakista mun uusi perjantailemppari.

      Virkeitä avantouinteja, valoisaa mieltä ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  7. Tässä oli aivan mahtavasti kiteytettynä ne sun tavoitteet, jotka kaikki tekevät vaan hyvää ja korjaavat monia asioita. Selvästi myös liika kiltteys painaa, sillä ei kannata missään nimessä ottaa paineita blogi/Instahommista ja toki tunnen nämä paineet itse. Mutta sitten aina jankuta, hei se elävä elämä ensin.

    Tästä sain myös kipinää vaikka omat kuviot on toki erit, mutta taas siihen, että olen yrittänyt taas kerran hoitaa omaa mieltä ja poistaa ahdistuksen tunnetta juuri jumppaamalla, liikkumalla pitempiä lenkkejä ja taas kerran vähän miettimättä mitä syö. Huomaan, että tykkään näistä rutiineista todella paljon ja pää voi hyvin, mutta pelkään jo, jos tulee flunssa tai erinäisiä menoja, jotka rikkovat rutiinit. Mutta joo päätösten tiellä kohti hyvää mieltä ja myös kropan parempaa oloa, sillä kipuja on täälläkin mm. koivissa. Mutta eri syistä.

    Eli hirmu hyvin olet niputtanut ne asiat, joita tekemällä moni asia korjaantuu ja mielelle uudistukset tekee hyvää ja stressi pois. En tiedä saatko tästä mitään otetta ja tolkkua, mutta hurjana tsemppiä näihin kaikkii kohtiin Annukka.

    Halaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se jotain kiltteyttäkin on, koska olen kiltti ihminen, mutta enemmän kuitenkin ihan sitä, että arvostan niin paljon sitä, että joku käyttää aikaansa ja näkee vaivaa jättääkseen mulle viestin, ettei tulis mieleenkään jättää viestejä ihan vaan huomiotta. (En oikein arvosta sellaista toimintatapaa, että otetaan kyllä mielellään itse vastaan kommentit, muttei sitten kuitenkaan reagoida niihin mitenkään, joka musta tuntuu ylimieliseltä, vaikkei sellaiseksi olis tarkoitettukaan. Samoin kuin se, että saatan tykätä jokaikisestä jonkun tuttuni kuvasta (sellaisista, joista oikeasti tykkään), mutta koskaan ei mikään mun kuva ole sen arvoinen. Varmaan ihan tosi lapsellista edes pohtia tämmöisiä ja varsinkin kirjoitella tänne, mutta nää on nyt kuitenkin ihan mun aitoja ajatuksia.

      Olin ennen vuodenvaihdetta ihan plääh-fiiliksissä, mutta nyt olen niin jotenkin onnellinen, kun olen päässyt takaisin mun omaan hyvään elämääni. Tai siis niihin itselleni parhaiten sopiviin tapoihini, joista tulee hyvää energiaa ja hyvää mieltä. Ja joskus toivottavasti myös niitä hyvin nukuttuja öitä.

      Kuulostaa tosi kivalta, että sullakin on siellä hyviä asioita meneillään. Ja vaikka niitä tylsiä takapakkeja tulee aina (mulla viimeisimpänä se jännetulehdus, joka vei liki puoli vuotta, eikä vieläkään ole ihan täysin parantunut) ja se tuntuu epäreilulta niin että tekee mieli välillä lyödä hanskat tiskiin, niin kyllä se oma kroppa vaan on sen arvoinen, että kannattaa jatkaa sitten kun taas pystyy. Kaikki on kotiinpäin kuitenkin.

      Kyllä sain hyvin tolkkua. Kiitos Tiia ja kohti entistä iloisempia ja valoisampia aikoja liihotellaan. Tsemppiä meille <3

      Poista
  8. Aikomus taitaa olla yhden pykälän enemmän kuin minun haaveet. Mitään en ole luvannut, mutta kovasti haaveilen :) Minulle somessa aiheuttaa eniten stressiä se, että lukemiseen ja kommentoimiseen menee tosi paljon aikaa ja välillä sitä aikaa ei oikein ole ja sitten poden huonoa omaatuntoa kun en ole kommentoinut jonnekin. Karkkila viikonloput ovat sellaisia, että en koske koneeseen, en postaa itse, enkä lue muiden postauksia. Pieni irtiotta somesta tekee hyvää välillä :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun "haluaisin"-osio on justiin niitä juttuja, joista haaveilen, mutta omalla kohdallani tiedän, että aika heikot on toteutumisen mahdollisuudet :). Toivottavasti sun haaveille käy paremmin.

      Olen huono neuvomaan, kun itse stressaan ihan täsmälleen samoista asioista, mutta silti sanon, että ehkä viimeinen ihminen, jonka kannattaisi ottaa stressiä siitä, ettei ehdi 100% jokaista tekstiä lukea ja kommentoida, olet sinä. Mun silmissä olet koko blogistanian ahkerin kommentaattori.

      Mulle on tarpeellista pitää just viikonloppuisin kone kiinni, kun mun työpäivät on enimmäkseen koneella istumista ja näytön tuijottelua. Ei huvita enää vapaa-ajalla jatkaa samaa, vaan tehdä jotain ihan muuta. Ja siksi viikonloput on somepuolella enemmän Instan aikaa. Sitä voi selailla vähän aivottomasti ja kirjoittaminen on puhelimella mulle niin vaikeaa, että kommenttejakin tulee jätettyä sinne harvakseltaan.

      Karkkilaviikonloput on kyllä selvästi sun henkireikä. Se on näkynyt ruudun tänne puolelle monesti.

      Superia viikonloppua sulle myös Outi the Queen of friendly comments <3

      Poista
  9. Tässä on kertakaikkiaan niin monta kohtaa, joihin haluaisin kommentoida! Poljen nyt lukiessani samalla kuntopyörää, jotta kankkuani jo yli puoli vuotta vaivannut bursiitti provosoituisi näyttämään oikean kohdan kortisonipiikille. Saan siis tänään piikin, mutta tämän polkemisinformaation taustalla on se, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt lukea seuraamiani blogeja minäkään ja sekös aiheuttaa taas harmitusta itselleni (nyt on aikaa, kun polkee samalla). Että ymmärrän niin hyvin mitä tarkoitat.

    Ei ehdi aina lukea kaikkia haluamiansa, jos lukee, ei ehdi kommentoida, eikä viitsi mitään pelkkää kuittausviestiäkään. Jos lukee puhelimella, kommentointi on lisäksi tosi ärsyttävää ja hidasta. Usein luen ja yritän muistaa kommentoida myöhemmin, kun avaan koneen. Haluaisin myös minäkin vastata saamiini heti, koska se on kohteliasta mielestäni. Ja sitten ahdistaa jos ei ehdi.
    Pöh. Ja ne instatykkäykset, itselläni myös postaukset. Joskus ei ole mitään annettavaa. Nada. Että ymmärrän hyvin, ja olen kyllä ihan samaa mieltä, turhaan sellaista päässään vatkaa.

    Mutta lätinästä asiaan. Tulee käytettyä hirveästi energiaa yleisesti sen pohtimiseen, tekeekö riittävästi. Tai pikemminkin, että ei mielestään tee. Ja silti aina olisi karsimista, etenkin someen käytämästäni ajasta. Ja tarkoitan sillä sitä selaamista selaamisen vuoksi. Mutta kun on myös ihan oikeasti kiinnostavia linkkejä ja juttuja, ei pelkkä hömppää.

    Tukkakaksonen täällä, hep. Olen pohtinut pitkään otsatukkaa, mutta kun omani on niin onneton liiska, että kulmakarvat kuultaisi läpi. Ja takaraivolta saakka sitä ei viitsisi vetää kuitenkaan. Ja ne vaatteet. Vedän paremmaksi, tai onko se sitten pahemmaksi? Minä kun pyörin päivät kotona, kuka minua täällä katselee? Juhlapäivä jos farkut puen... :D

    Anteeksi jos ulosanti on sekavaa. Kirjoituksesi oli osuvaa asiaa joka sana ja komppailen täällä täysillä muitakin kohtia, kuin nuo mitä mainitsin.

    Kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Nelina. Poikkeuksellinen yhteisvastaus on tuolla alempana Vivin kommentin jälkeen.

      Poista
  10. Ihania aikomuksia :) Minustakin aie on parempi kuin lupaus,joka jotenkin ahdistaa. En ole tehnyt minkäänlaisia lupauksia vuosiin, mutta aina toivon, että pysyisin hyvissä aikeissa oman hyvinvoinnin suhteen.

    Muakin muuten joskus ahdistaa some. Just se, että lempiblogeihin on tullut päivityksiä ja pitäisi käydä lukemassa ja kommentoimassa (ettei se toinen luule, ettei mua enää kiinnosta) tai tykkäillä ties missä instatileissä toisten kuvia... Aaargh, niin turha stressin aihe! Ja silti sitä vaan ahdistelee niistä samoista päivä toisensa jälkeen. Oikeastaan tämä(kin) oli yksi syy lopettaa bloggaaminen - oli aina ihanaa saada kommentteja blogiteksteihin, mutta ahdistuin siitä takaisin kommentoinnista. Jotenkin tuli aina kauhea stressi, että pitää kommentoida jokaiselle erikseen ja mielellään vielä suht kohtuullisessa ajassa.

    Tänä vuonna heivaan olan yli kaikenlaista turhaa henkistä lastia. Oman hyvinvointini eteen voin tehdä asioita vain ja ainoastaan minä. Joten eikun hommiin :) Alkuun voi tulla kaikenlaisia ihmeellisiä syyllisyyksiä ja omantunnon kolkutuksia, jos ei tykkäilekään enää sen tsiljoonasta instagram-tilistä tai -kuvasta, vastaa puolessa minuutissa whatsapp-viesteihin tai anna lehtimyyjälle kohteliaan monisanaista selitystä siitä, ettei halua tilata jonninjoutavaa naistenlehteä. Mutta ehkä ajan kanssa sitä harjaantuu. Jälkimmäisessä olen jo oppinut sanomaan nopeasti "kiitos ei ja hei" ja pistämään luurin kiinni. Muuten sieltä tulisi se tolkuttoman pitkä litania ilman hengitystaukoja, joihin voisi sanoa väliin yhtään mitään :D

    Ihanaa ja omannäköistä hyvinvoivaa vuotta 2020! <3 (Pidetään mielessä ne pitkospuut ja termoskahvit!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tuula. Poikkeuksellinen yhteisvastaus on tuolla alempana Vivin kommentin jälkeen.

      Poista
  11. No nyt on kyllä niin monta kohtaa, että taatusti en saa kaikkiin kommentoitua :) Muutama juttu kuitenkin:

    Aikomus on ihan paras juttu, niistähän kirjoitin itsekin. Toi sun aikomus opetella joku uusi taito tai etsiä joku uusi mielenkiinnon kohde on semmoinen, mikä alkoi itse asiassa innostamaan itseäkin, kun olin lukenut tän sun (taas kerran) ihanan kirjoituksen. Aloin oikein miettimään, että totta, voisi olla ihan mahtava kokeilla jotain uutta ja ehkä sitten ihan innostuakin siitä. Mehän aloitetiin miehen kanssa syksyllä se tanssiharrastus ja vaikka en voi väittää olevani ihan supertäpinöissäni siitä joka kerta, niin onhan se ollut mahtavaa oppia uutta. Joku kädentaito (vrt. sun keramiikka) kiinnostaisi ja itse asiassa aloin ihan tosissani miettimään, että pitäisikö palata nuoruuden rakkaaseen harrastukseen eli maalaamiseen ja piirtämiseen? Se vaan edellyttäisi riman laskemista ihan älyttömän alas, mikä tuntuu olevan näin aikuisena kauhean vaikeaa. "En kuitenkaan osaa enää mitään, en varmaan ole koskaan osannutkaan mitään, mitä jos olen ihan paska...". Niin tyhmää on toi tyhmä puhe, mitä sitä päänsä sisällä päpättää, vaikka pitäisi vaan mennä ja heittäytyä!

    Mitä tulee sun pukeutumiseen, niin jotenkin mä ajattelen, että sulla on semmoinen tosi kiva ja rento sporttinen tyyli. Ymmärrän kyllä, että itseä ahdistaa, enkä pidä pukeutumiseen panostamista mitenkään tyhmänä tai turhana juttuna, mutta silloin kun tavattiin ja kaikissa sun kuvissa sulla on aina tosi kivat ja rennot vaatteet (ja just jotenkin sun tyyliset). Kuten nyt esim. tuo pirteän pinkki kuvausasu tuolla ylhäällä! Vaatekaapin rjäytyshalut ymmärrän kyllä, on ahdistavaa silloin, jos siellä on sotku, eikä mitään semmoista, mikä aamulla inspiroisi.

    Ja hei, lopeta ihmeessä stressaamisen kommenttivastausten viiveestä! Ensinnäkin sä olet yksi blogimaailman nopeimpia vastaajia ja varsinkin, kun vastaat aina niin ajatuksella ja pitkästi, niin kaikki ihan taatusti ymmärtävät, jos vastaamisessa kestäisikin hetki. Olen ihan varma, että yksi syy, miksi sua täällä niin rakastetaan on just se, että vastaat aina niin perusteellisesti ja selvästi jokaiseen kommenttiin paneutuen. Ja käyt myös samalla tavalla kommentoimassa muiden kirjoituksia. Toivottavasti et oikeasti uuvuta itseäsi tolla tavalla niin, että kommentoiminen ei enää tunnu kivalta. Kaikki varmasti myös ymmärtävät, vaikka joskus vastaisit lyhyemminkin tai ihan vaan pikaisesti. Mutta kuten hyvin muistat, just sun pitkiin kirjoituksiin ja kommentteihin mäkin sussa alunperin rakastuin <3

    Mitä tulee Instaan, niin mähän olen siellä ihan vaan piipahtelija. Sen takia en välttämättä aina tykkää jostain sun julkaisusta, kun en vaan muista käydä siellä kauhean usein. Itse viihdyn paremmin Facessa, vaikka siitä onkin tullut melkoinen muinaismuisto ja mainosalusta, mutta koska kirjoittaminen on enemmän mun tapa viestiä (siis kuvien sijaan), niin pysyn siellä, kunnes se joskus lopetetaan :)

    Nyt mun pitää kuitenkin lopettaa ja ruveta tekemään ruokaa ja rikkoa jo kolmas uuden vuoden lupaus tällä viikolla eli kaataa lasillinen viiniä. AI NIIN, mähän en tehnyt mitään lupauksia, joten haha, en siis myöskään riko mitään lupausta tänään :)

    Ihanaa viikonloppua sulle Annukka, mun ihka ensimmäinen todellinen blogisisko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Emma. Poikkeuksellinen yhteisvastaus on tuolla alempana Vivin kommentin jälkeen.

      Poista
  12. Nyt tuli kyllä monta asiaa mieleen jo lukiessa.
    Todellakin, sitä olisi korkea aika panostaa kehonhuoltoon sen kiusaamisen sijasta. Itselläni kun liikuntapiirakkaan kuuluu lenkkeily, lenkkeily sekä lenkkeily. Ja voin julkisesti kertoa olleeni vuosia sitä mieltä, että venyttely on ihan homojen hommaa (ei tästä poroja nokkaan kukaan, pliis, harvinaisen epäkorrekti sanonta!!) ja pikkuhiljaa alan olla kypsä niin sanotusti tulemaan itsekin kaapista.... Eli kroppa kaipaa nimenomaan jotain pehmeää, venyttävää, palauttavaa. Ja hirveän mielellään myös jotain muuta kuin aina ja ikuisesti sitä samaa.

    Mistähän saisi vuorokauteen lisää tunteja?? Stockalta? Voisin matkustaa pitkästikin noutamaan....

    Mutta stressaaminen kommentoinneista, lukemisesta tai kommentteihin vastaamisesta. Hei älä suotta!! Itse olen kyllä pahasti some-koukuttunut. Jotkut, mm. yhdistykset joissa toimin, tuntuvat nykyään käyttävän pelkästään fb:a kaikkeen ilmoitteluun. Ja samallahan niin helposti "ihan vaan vähän" kurkistaa mitä muuta siellä on...... (yleensä silkkaa silkkoa.)

    Tässä postauksessa hihkuin ääneen (pienesti), että on siis olemassa joku toinenkin ihminen, jonka kampaajakäynnit vuodessa voidaan laskea yhden käden sormilla. Hipiii! Asia, josta jaksan potea huonoa omaatuntoa. Sitten menen kampaajalle ja jälkeenpäin taas mietin miksi maksoin, kun en itsekään huomaa mitään tapahtuneen. Se jokakertainen "otetaan vaan pari senttiä" kun ei juurikaan missään näy.

    Tehdään tästä hyvä vuosi! Ilman stressiä ja paineita!

    Ja hei, oikeesti anteeksi toi hyvin rumasti muotoiltu juttu venyttelystä. Tyhmä sanonta. Jätän sen kuitenkin nyt näkyviin, vaikka tovin jos toisenkin harkitsin sen poistamista. (Jään odottamaan jonkun anonyymin kommenttia "mikset sitten poistanut, idiootti".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kerran ihanista pitkistä viesteistä Nelina, Tuula, Emma ja Vivi.

      Koska olette kaikki "vanhoja" tuttuja ja samanhenkisiä ihmisiä, niputan teidät poikkeuksellisesti yhteen ja vastaan kaikille tähän. Myös poikkeuksellisen lyhyesti, koska palkkioksi siitä, että alkukuu on mennyt ihan tosi hyvillä mielin ja koska löysin perjantaina ihan superkivan uuden liikuntatunnin (kuntopiiri, jossa sykettä nostava- , lihaskunto- ja liikkuvuusosio), josta ajattelin tulevan mulle uusi kiva perjantairutiini, vasemmasta silmästäni irtosi lasiainen ja liikunta tyssäsi siihen :(. Lukeminen ja kirjoittaminen on nyt vaikeaa, koska näkökentän reunoilla salamoi ja keskellä näkökenttää vaeltaa tummia harsomaisia läikkiä, jotka häiritsee. Sain keskiviikoksi Turkuun ajan silmälääkärille näytille, että saa tarkistaa, ettei verkkokalvon repeämä tai irtauma uhkaa. Sen nopeammin tai sen lähemmäs en mihinkään pääse.

      Mutta siis Nelina: melkoista multitaskausta, jos pystyt polkemaan ja kirjoittamaan samaan aikaan. Ei onnistu multa. Eikä meinaa onnistua edes se polkeminen kuin hetken. Mutta onhan se ihan mahtavaa, että kun 10 minuuttia hulluna sotkee, saa niillä poltetuilla kaloreilla syödä kenties yhden keksin :D.

      Tuula: Sun ei-iloa-tuottamattomien asioiden karsiminen kuulostaa tosi hyvältä ja terveelliseltä. Ja sen innoittamana aion joku päivä (kun taas ehkä näen paremmin) käydä estämässä jokaikisen David1234-lääkärin tai sotilaan ynnä muuta keppaheikit Insta-"seuraajistani" miettimättä, että "mitä jos tää onkin ihan oikealla asialla ja kiltti ihminen, mutta sen on vaan ollut pakko laittaa toi numerosarja nimen perään, että erottuu..."

      Emma: Kirjoitit musta niin kauniisti, että olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen. Ja huvittaa, kun mietin silloin, kun olit käynyt jättämässä jonkun ensimmäisen lyhyen kommentin mun blogiin, että "Emma / Harkittuja herkkuja" on pakosti nuori, korkeintaan kolmekymppinen Eevi Teittinen-tyyppinen fitnessurheilija, joka syö järkevästi ja vain hyvin harkitusti herkkuja :). Olen iloinen, että koko mun luulo ei ollut tiedon väärtti, vaan totuus oli paljon parempi ja kivempi.
      Ja olen kuule ihan varma, että kun pääset vauhtiin, susta tulee varsinainen Picasso, jonka taidetta on kohta ainakin kuntohuoneen seinät täynnä. Kannustan siis ehdottomasti elvyttämään maalausharrastuksen.

      Vivi: Ilmaus oli ehkä hivenen vanhahtava, mutta käännän sen positiviiseksi, koska mun matkaopasaikoinani kaikki mun miespuoliset työkaverit yhtä lukuunottamatta olivat homoja, samoin kuin yksi ihan kaikkein ensimmäisiä ja mulle edelleen tosi tärkeä blogiystävä, ja ovat meitä parempia pitämään itsestään huolta, joten uskon, että siihen sarjaan kuuluu myös venyttely. (Ja veikkaan, että sun reidet on ehkä vielä pahemmasa jamassa kuin mun, kun olet työpäivätkin jalkojen päällä. Niin että vaikka vähän lekalla mätkii, ei tunnu missään).

      Ja joo. Kampaajakäynnit (otetaan ne kaikkein huonoimmat latvat, muttei muuta) on mulla laskettavissa alle puolella yhden käden sormista :).

      Kiitos, kiitos ja kiitos siis teille ja pitäkää peukkuja, että mun näkö saadaan säilytettyä <3

      Poista
    2. Hui apua toi lasiaisen irtoaminen :( Tsemmpiä, ihan varmasti se saadaan korjattua, mutta on varmasti tosi kurjaa odottaa keskiviikkoon asti... Ja siis niin tirsk toi "nuori, korkeintaan kolmekymppinen Eevi Teittinen-tyyppinen fitnessurheilija, joka syö järkevästi ja vain hyvin harkitusti herkkuja" :D Just söin välkällä suklaapatukan. Paranemishali sinne <3

      Poista
    3. Ei korjaannu. On repäissyt mukanaan silmän takaosasta kaistaleen myös sellaista toista kalvoa (epiretinaali muistaakseni), josta irronneet kiekaleet on paksumpia ja siksi häritsevämpiä, koska on keskellä näkökenttää. Aivot joko aikanaan tottuu niihin tai sitten ei. leikata voi, mutta riskit on niin isot, että vältetään viimeiseen asti. Nyt pitää vaan elää tän kanssa. Puolipaska homma siis. (Hyvää oli se, ettei ollut verkkokalvossa reikää, eikä verenvuotoa. Vielä ainakaan kopkop).

      Poista
    4. Sain siis peruuutusajan tälle päivää...

      Poista
  13. ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa, jos ei aina ehdi lukea tai vastailla blogissa.
    Hyviä suunnitelmia vuodelle -20 sinulla, toi hieroja/fyssari on hyvä juttu. Minä olen jo aikoja sitten päättänyt käydä 4 viikon välein hierojalla/fyssarilla. Mulla on jumija niin paljon että nukun myöskin huonosti ja aamulla on vielä jäykempi olo. Venytykset ovat hyviä, kannattaa jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, että ihan turha stressin aihe tämmöinen, mutta aina ei pysty kaikkea itselleen edes järjellä perustelemaan.

      Jumittomia päiviä ja muutenkin kaikin puolin hyvää tätä vuotta Tuija ja kiitos taas viestistä.

      Poista
  14. Hei Annukka, oli pakko tulla kommentoimaan vaikka nolottaa, että olen täällä näin jälkijunassa.

    Eilen ehdin ekaa kertaa lukemaan sun postauksesi ja sitten aattelin että KÄÄK! 30 kommenttia!!! En voi enää laittaa jonon jatkoksi jotain 30 kertaa toistettua, koska mun mieleen tuli ihan samoja asioita kuin muillakin edellä kommentoineilla. Mutta nyt on kyllä pakko laittaa kaiken uhallakin OIKEIN LUJAT tsemppihalit silmäsi vuoksi. Olen aika varma, että aivosi tosiaan oppivat korjailemaan asiaa ja jättävät vähitellen nuo kiekaleet huomioimatta, mutta tosi paska juttu silti.
    Myötätuntoinen ajatus siis täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä ja myötätunnosta Leena <3. Fiilis vaihtelee nyt laidasta laitaan. Välillä tuntuu ihan paskalta ja välillä taas tsemppaan itseni olemaan kiitollinen siitä, että kuitenkin näen silmällä, eikä ollut verenvuotoa, eikä verkkokalvon reikää tai irtaumaa, jossa uhkana on näon menetys. Ja niin turhaa kuin se tavallaan onkin, tuntuu niin katkeralta, että joudun nyt samantien hylkäämään sen kuntopiirin, josta ehdin innostua niin paljon, että piti ihan halata ohjaajaa, kun oli niin kivaa ja ajattelin, että siitä tulee mun uusi ihana perjantairutiini. Nyt ei tule :(. Mutta muuten onneksi saan elää suht normaalisti. Toisin kuin jos olisi ollut kyseessä joku noista mainitsemistani pahoista jutuista (jotka ei siis vielä ole nekään poissuljettu, vaan ovat usein seurausta lasiaisen irtaumasta ja voi kehittyä myöhemminkin, mutta todellakin toivon, että niiltä vältyn. Ja silti pelkään aamulla avata silmiä ja katsoa, näenkö edelleen kunnolla..)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi