Sivut

perjantai 8. tammikuuta 2021

SINIHARMAAN VIIKON KUVIA JA ALKUVUODEN VÄHÄISIÄ POHDINTOJA

Ei pelkoa siitä, että näin tiiviillä tahdilla alkaisin kirjoittelemaan, mutta tuli hetkellisesti sellainen olo, että teki mieli tallentaa tänne muutamia vuoden ensimmäisen viikon kuviani ja samalla vähän pohdiskella, mitä tältä vuodelta toivon vai toivonko mitään.


1.1.2021


Olen koittanut pääni puhki mietiskellä, mitä erityistä haluaisin tänä vuonna tehdä tai tavoitella, tai mitä ylipäätään elämältäni toivon, mutta toistaiseksi on lyönyt ihan vaan tyhjää.

Ehkä se on luontaista jatkumoa vuoden takaisille aikomuksilleni, jotka päinvastoin kuin vuodenvaihteiden yleensä tarmokkaat suunnitelmat, liittyivät ennemminkin siihen, että ymmärtäisin pikkuhiljaa suorittaa vähemmän ja kuunnella itseäni enemmän. Olematta silti tyystin passiivinen tai paikalleni jämähtänyt.


Torronsuolla 3.1.2021

Selväksi on jo käynyt, että mitään tipattoman tammikuun kaltaista tai uusia ruokavaliokokeiluja ei ole tänä vuonna luvassa. En vaan nyt jaksa innostua, eikä sinällään ole väliäkään, koska enimmäkseen terveellä pohjalla on hommat muutenkin. Joskin jonkinlaista ruuanlaittoinnostusta kaipaisin, koska ihmisen on kuitenkin pakko syödä, ja mieluiten söisin itsetehtyä ruokaa.  

Liikuntakeskuksen monivuotista vuosijäsenyyttä jatkoin edelleen, enkä enää mieti yhtään, kuinka monta kertaa viikossa, kuukaudessa tai vuodessa pitäisi käydä, että jäsenyys hintamielessä kannattaa ja jos käyn vaan niin ja niin monta kertaa, niin mitä yksi käynti siinä tapauksessa tulee maksamaan. On ihan toissijaista, koska niin moni muu asia painaa vaakakupissa. On itselleni erittäin läheinen ja tärkeä paikka, jossa tuntee olonsa aina kotoisaksi ja tervetulleeksi ja joka on pitänyt sekä fyysisestä että henkisestä kunnostani huolta jo kohta kolmen vuosikymmenen olemassaolonsa ajan.     
 

3.1.2021


Yksittäinen pieni (ja samalla itselleni ilmeisen mahdoton) toive tai tavoite tälle(kin) vuodelle on edelleen se, että saisin vihdoin ja viimein sisävaatekaappini sellaiseen kuosiin, että siellä ei olisi muita kuin sellaisia vaatteita, joita oikeasti myös käytän. Tai siis parhaassa mahdollisessa tapauksessa käyttäisin, jos luopuisin pelkästä mukavuudesta ja vähän edes pukeutuisin asiallisemmin, enkä olisi ikuinen verkkaripentti.

Katselin tässä jopa yhtenä päivänä sillä silmällä Marimekon mekkoja, joita olen kyllä muilla ihaillut, mutta tähän asti pitänyt itselleni joko liian kuosikkaina, jäykkäkankaisina tai tätimäisinä ja sittemmin ehkä myös ministerimäisinä.

Ajattelin, että josko nyt olisi vihdoin aika hankkia ensimmäinen aikuisiän Marimekko-mekko itsellenikin ja yhden ihan itseni näköisen löysinkin, mutta harmi vaan, kun on jo kaikkialla loppuunmyyty. Eli ilmeisesti oli jotain vanhaa mallia, mikä sopii hyvin omaan perässä laahaavaan tapaani tykästyä johonkin vasta siinä vaiheessa, kun se on jo myöhäistä.




Lukioikäisenä käytin yhdessä vaiheessa paljonkin Marimekkoa, mutta silloin ompelin vaatteeni ilta- ja viikonlopputöitteni palkalla ostamistani Mm:n kankaista itse. 

Niinhän voisi tietysti tehdä nytkin, mutta olen tainnut ommella kiintiöni täyteen, koska aloitin omien vaatteideni tekemisen 13-vuotiaana ja sittemmin ompelin itse liki kaiken aina poikien vauva-aikaisista vaatteista ulkohaalareihin ja sohvan päällisiin ja paljon siltä väliltä. Osittain oli kyse siitä, että silloin kuuluisaan ennen vanhaan itsetekeminen vielä kannatti,  mutta myöskin tykkäsin tehdä. Oli jotenkin niin hohdokasta selailla kangaskaupassa paksua Burdan kaavakirjaa ja sitten valita sieltä mieluisten mallien kaavat ja kankaat.

Mutta siis ennenkuin harkitsen sitä Marimekkoa missään muodossa, pitää ensin räjäyttää se nykyinen kaappi.






Valokuvailua toivon harrastavani viime vuotta enemmän, mutta sitäkään ei voi väkisin tehdä, vaan vaatii paitsi mielekästä kuvattavaa myös oikeanlaisen mielentilan.

Silloin kun on kuvailuhetkellä hyvillä fiiliksillä, kuvat tuntuvat onnistuvan kuin itsestään, mutta jos joskus lähtee huonotuulisena kameran kanssa liikkeelle sillä mielellä, että koittaa kuvaamalla hankkiutua huonotuulisuudesta eroon, ei tule mitään. Yksikään kuva ei onnistu ja ärsyttää vaan enemmän kuin lähtiessä. 




Näitten kuvien ottamiseen innosti vihdoin ja viimein satanut hentoinen lumikerros ja kuuraiset puut. 

Auringon suhteen olen jo vähän luovuttanut, koska se ei ilmeisesti aio näyttyäytyä enää ikinä, mutta lumi ja päivän pidentyminen peräti puolella tunnilla on tuonut paljon lisää valoa. Myös lunta saisi omasta puolestani tulla rutkasti enemmän, että päästäisiin pitkästä aikaa hiihtämään. Joskin ensimmäisten hiihtolenkkien todellisuus on varsin kaukana siitä harhamielikuvasta, jossa suksi luistaa ja maisema vaihtuu kuin itsestään. Juu ei luista, eikä vaihdu.

Ihana olisi myös tänä talvena päästä pienelle lomalle Vuokattiin, mutta sen toteutumiseksi tarvittaisiin miehelle töihin tuurajaa, jollaista ei ole toistaiseksi ainakaan näköpiirissä. Toivottavasti kesällä kuitenkin. 
 


Aika vähissä siis on nämä alkuvuoden aikomukset, mutta jos yhden suuren toiveen soisin totetutuvan, se olisi se, että oppisin vihdoin ja viimein murehtimaan vähemmän ja luottamaan enemmän. Ainakin silloin, kun on kyse asioista, joihin en voi mitenkään itse vaikuttaa.  

Hyvää viikonloppua! 


30 kommenttia:

  1. Ihan hyviä aikomuksia. Minä en ole mitään aikonut enkä luvannut, mutta hiukan vähemmän ja terveellisemmin yritän taas kerran syödä. Jooga mulla on nyt ollut jo jonkun viikon tauolla, vaikka ne tunnit kyllä pidetään, tai ainakin vielä ennen joulua pidettiin. En vaan halua asettua koronalle alttiiksi ainakaan ehdoin tahdoin. Kutomiskurssissa on tauko juuri koronan takia ja olen muutenkin ajatellut lopettaa sen, sillä mitään en enää tarvitse enkä viitsi kutoa vaan kutomisen ilosta, sillä kutomatarvikkeetkaan ei ole mitään halpoja.
    Tuon saman toiveen voisin minäkin haluta toteutuvaksi, nimittäin sen etten murehtisi etukäteen, enkä jälkikäteenkään niin kauhean paljon.
    Hyvää vuotta sinulle Annukka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pienissä on mullakin aikomukset, kun vaatekaapin raivaus on ainut mikä tuli mieleen :). Ja siihenkin olen mielessäni varannut kokonaisen vuoden, mutta yllätin itseni aloittamasta hommaa ja itseasiassa tulikin melkein valmista kerralla. Eri asia sitten, milloin huvittaa jatkaa tai on aikaa siihen. Arki-iltoja en haluaisi tuhlata.

      Täällä on ryhmäliikuntatunnit olleet jonkun aikaa ajanvarauksella, että säilyy ryhmäkoot rajojen sisällä. Tosin en ole muilla tunneilla käynyt kuin pilateksessa ja sielläkin ihan liian harvoin. Kuntosalilla on yleensä korkeintaan pari tyyppiä samaan aikaan ja laitteiden desinfiointikäytännöt kaikilla jo ihan selkäytimessä, joten en ole ollut yhtään huolissani.

      Vähän muakin mietityttää, että kuinka järkevää sitä keramiikkakurssia on jatkaa, kun niitä kippoja ja kuppeja on jo liiankin kanssa, eikä edelleenkään ole mitään selvää suunnitelmaa siitä, mitä tekisin.

      Voi meitä murehtijoita. Osattaispa olla vähemmällä <3

      Poista
  2. Kauniita siniharmaita kuvia ja erinomainen toivomus - sopii myös minulle. En tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta joitakin suunnitelmia tein. Hyvää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja.

      Lupauksia en ole minäkään tehnyt aikoihin, kun en edes tiedä mitä lupaisin ja miksi. Paitsi että olishan se ihana luvata itselleen, että murehtii vähemmän ja sitten myös toteuttaisi sen, mutta kokemus on osoittanut, ettei ole ihan helppoa.

      Viikonloppu jo ehti mennä, mutta oikein hyvää arkea sulle sen sijaan <3

      Poista
  3. Olipa ihanaa tulla lukemaan postauksesi pitkästä aikaa!<3 Kun bloggaaminen on itsellä nykyään sen verran hidasta touhua, pitää oikein suunnitella koneelle menoa, niin myös blogien lukeminen on mennyt enemmän instan ja facen linkkeihin. Nyt oikein suunnittelin, että tulen lukemaan blogisi, ja miten hyvälle mielelle tulin sun rauhaa huokuvasta postauksesta!<3
    Sulle kyllä varmasti kävis Marimekon mekot sun muut vermeet! Olin ehkä kolme vuotta sitten Marimekolla sellaisessa illassa, jossa kaupan myyjät esitteli kevään uutuuksia. Näytti todella hyvältä, ihan tavallisia naisia.<3 Toissapäivänä kodarin kaappit räjäyttäessäni löysin kaikenlaista ihanaa, mistä voisi ommella sitä sun tätä...Milloinkohan saisin aikaiseksi. Ehkä kesällä taas innostun ja on joku kiva juttu odotettavissa!:)
    Niin, itsehän onnistuin tuossa loman lopulla stressaantumaan ihan sikana tuosta koronasta ja rokotteen viipymisestä. Ajattelin, etten todellakaan jaksa enää ensi syksynä (ehkä ekaluokkalaisten kanssa) tätä koronastressiä. Olis ihan tosi kiva, jos sen rokotteen voisi saada tänä keväänä. Sitä vaan meinasin, että rennosti ottaminen vois olla munkin tavoite. Mitään uuden vuoden lupauksia tai tavotteita en ole tehnyt. Meinasin ensin askarrella Aarrekartan, ihan vain nähdäkseni, mitä siitä olisi syntynyt, mutta sitten aloin panikoimaan tuota koronaa ja ajattelin, että mun aarrekartta on nyt yksi iso kysymysmerkki.

    Oikein hyvää uutta vuotta Annukka!<3 Odotan myös kesän kukkareissua sun kanssa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä viestistä Taina <3. Tulin iloiseksi, kun kävit. Ja siis ajoitus oli tietty sikälikin hyvä, että täällä ylipäätään oli postaus pitkästä aikaa :D. Ellei jopa ruuhka, kun olen tänä vuonna kirjoittanut jo kaksi. On aika paljon koko viime vuoden saldoon nähden, joka oli peräti 12 kokonaisen vuoden aikana, eikä nekään yksi per kuukausi tahdilla, vaan ihan mitä sattuu. Luojan lykky, että tää on vapaaehtoista. Muuten olis hikikarpalot otsalla koko ajan, kun pitäisi kirjoittaa silloinkin kun ei yhtään siltä tunnu.

      Varmaan Marimekon tyyli on aika paljon viime aikoina muuttunut/nuorentunut tai sitten olen itse niin paljon vanhentunut, että katselen mekkoja eri silmällä kuin ennen. Tuli ihan pakkomielle tästä https://www.marimekko.com/fi_fi/unelma-pieni-unikko-mekko-beige-ruskea-musta-049224-889 , mutta sitä nyt ei enää saa mistään :(. Ei olis kummoinen malli ommeltavaksikaan, mutta kaavat kyllä tarvisin. Ilman en niin kallista kangasta uskalla enää lähteä leikkelemään. Hyvä jos kaavojen avullakaan :).

      Näinkin sun farkkuleikkeleet ainakin ja mietin, että mitä mahdat niistä tehdä. Mielenkiinnolla odotan :).

      Mua ei korona muuten stressaa tällä hetkellä, mutta se Ranskan tilanne kyllä senkin edestä. Vähän vaikuttaa siltä, että S:n koko kausi jäi kuuteen lokakuussa pelattuun peliin ja loppu joudutaan perumaan. Nyt on mennyt jo 2,5 kk ilman pelin peliä ja vaikka niitä muuten pystyttäisiin jatkamaan, yleisöä ei saa olla ja se taas tietää sitä, että käy mahdottomaksi. Tosi harmi juttu, kun kaatui se ainutlaatuinen hieno tilaisuus tähän. Ja ylipäätään koko urheilumaailman tilanne surettaa. Sitä ei kaikki ymmärrä, kun varmaan suurimmalle osalle ihmisistä se on "vaan" urheilua ja jotan ihan toissijaista, vaikka urheilijoille itselleen on erittäin kovan, pitkäjänteisen työn tulos ja ammatti.

      Olen onnistunut aika hyvin rauhoittumaan ja karsimaan pelkästä kohteliaisuudesta tai velvollisuudentunnosta (itse keksitystä) tekemiäni juttuja, mutta vielä olis yksi iso takaraivossa koko ajan painava juttu, josta haluaisin eroon ja se on facebook-profiilin poistaminen kokonaan. En vaan tiedä, miten sen jälkeen pystyisin päivittämään työpaikan sivuja. Sen kun selvitän, niin lähden sieltä, koska se vaivaa mua koko ajan, kun olen mutten kuitenkaan koskaan käy.

      Kukkareissu kuulostaa jo etukäteen ihanalta. Sitä odotellessa <3

      Poista
  4. Ihania kuvia!

    Mua auttoi, kun yksi tuttu kertoi olleensa myös aikamoinen asioiden murehtija, kunnes puolisonsa otti kädestä kiinni ja kysyi: voitko vaikuttaa asiaan? No eeeen, sanoi hän, jolloin puoliso sanoi: päästä siis irti siitä.

    Tämä maailman yksinkertaisin ratkaisu todellakin alkoi toimia myös mulla, kun aina niitä loputtomia asioita miettiessäni ja murehtiessani mietin: voinko vaikuttaa asiaan?? No, en voi vaikuttaa esim lasteni elämänvalintoihin ja työtilanteisiin, joten miksi ihmeessä niitä sitten yöt kaiket murehdin ja mietin??

    Ihan samoin, Annukka rakas, et voi vaikuttaa vaikkapa lasten asioihin tai siihen, miten korona etenee maailmalla (no, toki siihen voi omalla toiminnalla vaikuttaa tässä ja nyt, mutta ymmärtänet pointin). Voit tukea ja auttaa lapsia/miestä/sukulaisia jne, mutta et lopulta voi vaikuttaa, jos he päättää tehdä jotain toisin, kuin itse tekisi jne. Tätä siis hoen myös itselleni.

    Se, mihin voit vaikuttaa, on sitten taas ihan omissa käsissä ja sen suhteen ratkaisut pitää joko tehdä tai jättää tekemättä, ja sitten elää lopputuloksen kanssa. Vaikeeta on tehdä päätöksiä, mun ainakin, esim paskasta työpaikasta lähtö oli niiiiin pitkissä kantimissa... ja niitä tekemättömiäkin ratkaisuja on.

    Itse siis painin samankaltaisten asioiden kanssa, siis kun murehtii eilistä, tätä ja vielä huomistakin päivää, mutta toi todellakin auttoi mua laskemaan irti sellaisista murheen aiheista, mihin en kerta kaikkiaan vaan voi vaikuttaa, jolloin asian murehtiminen todellakin on aivan turhaa.

    Pus pus sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut kotona sellainen kirjoittamaton (tai oikeasti se oli alunperin mun kirjoittama) sääntö, että jos tekee mieli valittaa jostain, kannattaa ensin miettiä, voiko itse tehdä sille valituksen aiheena olevalle asialle jotain. Jos voi, niin sitten pitää tehdä, ettei tarvi käyttää aikaa niinkin tyhmään asiaan kuin valittamiseen. Mutta jos ei voi, ei kannata myöskään valittaa, koska se ei auta.
      Mutta vaikka kuinka olen yrittänyt siirtää ton saman omalla kohdallani siihen, että asioita, joihin mun vaikutusmahdollisuudet ei riitä, ei kannata myöskään murehtia, niin ei siitä näytä tulevan valmista.

      Yleensä en asioita enää millään lapsuuteen liittyvillä asioilla selittele tai puolustele tai mitään, mutta olen kyllä ihan vakavissani tässä miettinyt, että onko mun tapauksessa kyseessä joku alitajuinen menettämisen pelko, kun jo aika pienenä menetin yksi kerrallaan kaikki ne ihmiset, jotka musta huolehti, kun äitiä ei ollut.
      Tai sitten on kyse siitä, että murehdin eniten asioita, joiden suhteen olen itse arka. En esimerkiksi tykkää yhtään ajaa pitkää matkaa, jos on vähänkään huono keli (nyt en enää edes ton hitsin silmäongelman takia pysty) ja jos tiedän, että poika lähtee pääkallokelillä tai lumipyryssä ajamaan 900 km matkaa pohjoisesta tänne, en pysty kymmeneen tuntiin miettimään mitään muuta kuin kädet ristissä toivomaan, että pääsee perille. Tai kun toinen pojista oli päivittäin aamukuudesta iltakuuteen raskaan kuorman kanssa liikenteessä kelissä kuin kelissä, mun oli pakko lopettaa säätiedotusten katsominen tai olin ihan hermona koko ajan. Ja osin siksikin, että mies hermostui mun hermoiluun. Ärähti jo, että "Se on ihan turha niitä kelejä tuijotella, kun töihin on jokatapauksessa lähdettävä".
      Enkä vielä tähän päivään mennessä pysty olemaan täysin rauhallinen yhdenkään jääkiekko-ottelun ajan pelkäämättä, että jotain sattuu. Joskin tässä olen kyllä aika hyvin kehittynyt ja nyt en edes tällä hetkellä näe niitä pelejä mistään, mikä on tavallaan hyvä, mutta tavallaan hermostuttava asia. Ja sekin kyseisen maan koronatilanne, jota en niinkään murehdi sen takia, että joku siihen sairastuisi, vaan siksi, että edessä voi aika pian olla kotiinpaluu, kun homma käy mahdottomaksi. Ja se on sääli.

      Eli ihan pelkkiä omien mahdollisuuksien ulkopuolella olevia on nämä mun murheet. Huoh.

      Kunpa osaisin oppia niinkuin sinä. Kiitos Heli sulle huolenpidosta ja halit <3

      Poista
  5. Aika realistisilta vaikuttaa sinun toiveet ja aikomukset. Minustakin sellainen itsensä pakottaminen johonkin ei pidemmän päälle tuota kyllä tulosta.
    Itse ehkä toivoisin, että voisin ottaa vähän rennommin koko vuoden kuin viime vuonna. Iso osa viime vuodesta meni alakuloisesti laahustellen, joten sellainen itselleen armollisena olo tuntuu tänä vuonna todella tärkeältä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just niin totta, että miksi pakottaa itseään omalla arvokkaalla vapaa-ajallaan mihinkään mihin ei ole pakko. Ja jotenkin hullulta itseasiassa tuntuu myös kaikenlaiset uudenvuoden lupaukset, kun tarkemmin ajattelee. Miksi pitää itselleen varta vasten luvata jotain? Ja sitten pahimmassa tapauksessa kokea olevansa luuseri, kun ei pystykään pitämään itse itselleen antamiaan lupauksia.

      En tiedä, olenko jotenkin harvinaisen yksinkertainen tyyppi, kun mulle käänteispsykologia tuntuu toimivan tosi hyvin. Nyt kun olen tietoisesti päättänyt, että mitään ei ole pakko tehdä, jos ei huvita ja välillä on hyvä ihan vaan olla, niin kappas vaan, kun viikonloppuna tekikin mieli käydä vaatekaappiprojektin kimppuun ja pääsin ihan tosi hyvään alkuun. Siitä tuli hyvä mieli.

      Toivon sulle rentoa mieltä ja kepeitä askelia Outi <3

      Poista
  6. Toi riittää, murehtisi vähemmän ja oppisi luottamaan enemmän. Mä niin otan tosta kopin :)

    Annukka, mä en ole kuvannut kokonaiseen vuoteen, mitä nyt kännykällä räpsin. En ymmärrä mihin se jäi, olin ajatellut, että se ei koskaan katoa elämästäni. Sen verta tärkeä ja rakas harraste. Mut toi on niin totta, paskalla fiiliksellä ei tule kuin huonoo jälkeä. Hmmm, onks mulla ollut paska fiilis koko vuoden. Ei kai. Mut josko tänä vuonna. Tai sun kuvien myötä, tuli pikkasen innostunut olo...Ehkä otan kameran taas käyttöön.

    Näillä mennään ja näillähän sitä ollaan aina menty. Hyvä tulee. Sovitaanks niin? Ja hei, kohta on kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me mestarimurehtijat :). Ei me taideta ikinä oppia, mutta jos edes vaikka vähän osattais olla.

      Ja voihan jehna. Mua vähän pelottaa, että mullekin käy niin, että kunhan mun tilaama uusi puhelin saapuu (just tuli ilmoitus, että on noudettavissa), taitaa itselläkin jäädä kamera kaapin päälle ja sitä en halua. Vaikka siis justiin sen hyvän kameran takia sen puhelimen tilasin, kun pojat oli sitä mieltä, että mun olis jo aika siirtyä nykyaikaan :).
      Ja siis en kyllä ole sun kuvista yhtään ajatellut, että olis "vaan" kännykällä otettuja, koska sulla on niin pettämätön kuvasilmä, että voisit kuvata vaikka ilman mitään laitetta, niin silti tulis hyviä.

      Eikä ihme, että vähän-paljon oli paskat fiilikset viime vuonna, kun olihan siinä kaikenlaista särkyä ja muita itsestäriippumattomia juttuja.

      Mun Uudenvuoden toivomus on, että innostuisit taas kuvailemaan oikein isolla kameralla ja laittelisit kuvia tänne meidän muidenkin iloksi.

      Muuten mennään näillä ja otetaan vastaan mitä on tullakseen. Toivottavasti paljon kaikenlaista valoisaa. Titityy :)

      Poista
  7. Varsin järkevän kuuloisia ajatuksia tulevan vuoden suhteen.

    Munkin tarttis räjäyttää sisävaatekaappi. Itse asiassa luulin sen jo tehneenikin, mutta silti suurin osa kaapissa olevista vaatteista on sellaisia, joita en käytä. On niin helppo vetäistä päälle aina ne samat vermeet, varsinkin kun ei tartte hirveästi liikuskella missään "virallisissa" paikoissa.

    Minä sain viime kesänä yhdeltä tuttavalta Marimekon lahjakortin, mutta en ole vieläkään saanut käytettyä sitä. Haluaisin ostaa sillä jonkin vaatteen, mutta minullakin on Marimekon vaatteista vähän samanlainen mielikuva kuin sinulla. En halua mitään tönköttävää kaapua, vaan laskeutuvampi ja vartalonmyötäisempi vaate olisi kiva.

    Mukavaa vuoden jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssa raivannut sitä omaa kauhukaappiani jo useampaan otteeseen, mutta missään se ei kyllä näy. Eikä ole käynyt edes niin kuin aika usein käy, että kun vihdoin on päättänyt heivata jonkun rytkyn, jonka kohdalla on moneen kertaan miettinyt, että pitäiskö sen sittenkin vielä vai olisko jo lopulta aika lähteä tilaa viemästä, kun en kuitenkaan käytä, niin ei mene montaa päivää vaatteen lähdön jälkeen, kun oliskin tarvinnut muka just sitä.

      Nyt mulla ei ole enää mitään hajua, mitä olen edellisellä kerralla sieltä kantanut kierrätykseen eli ei voi olla mitään kovin kummoista.

      Mulla oli silloin lukioaikoina ainakin Marimekon kaikki tasaraita T-paidat kaikissa mahdollisissa väreissä (joita siihen aikaan oli varmaan punainen ja sininen, eikä muuta) ja hihapituuksilla. Ja tietty Marimekon laukku ja rahapussit ja kynäpurkit ja mitälie. Oli joku sen sortin kausi silloin meneillään, mutta siitä nyt on semmoiset 40 vuotta kohta, joten voisin taas harkita. Mutta ensin tosiaan ne vanhat luurangot kaapistsa veks...

      Terkkuja ja kuulumisiin <3

      Poista
  8. Jälleen kerran niin kauniita kuvia!!! ♥
    Ihanan rauhalliset suunnitelmat. Juuri näin. Mitä sitä pitämään meteliä itsestään tai suunnitelmistaan. Vähemmän on ehkä enemmän tässäkin.

    Vaatekaapin räjäytys kuulostaa houkuttelevalta. Ja miksi, oi miksi, meidän ajatukset kulkee samoja ratoja?? Minä nimittäin tässä taannoin katselin legginsejä ja pohdin olisinko kohta niin aikuinen, että hankkisin elämäni ensimmäisen tunikan niiden pariksi ikuisten teinihupparien sijaan. Ja mietin toden totta myös Marimekon kuosia....
    Ja lopulta omatkin ajatukset kaartoivat siihen suuntaan, että näinköhän sellaisia tulisi kuitenkaan pidettyä, koska koen ne jossain määrin tätimäisiksi, ja omalla kohdallani liian Tehyn ammattiliiton puheenjohtajamaisiksi.... *hekotan nyt ääneen*

    Ihanaa ja iloista alkuvuotta!! En ole missään määrin lumi-ihminen mutta löydän itseni haaveilemasta paksusta lumivaipasta ja kuulaista aurinkopäivistä hangella. Pelottava keski-ikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vivi <3.

      Tietoinen rauhoittuminen, tai siis itselle annettu lupa ottaa välillä ihan vaan rauhallisesti, on tähän asti osoittautunut oiken toimivaksi, mutta täysin käänteisessä mielessä :). Kun en tehnyt mitään uudenvuodenlupausta siitä kaapin siivouksesta, päädyinkin viikonloppuna aloittamaan sitä muka ihan vähän, mutta aika äkkiä oli kaapista jo 37 henkaria tyhjentynyt. Osa tosin lähti nyt vasta kesäsäilöön, mutta osa myös kiertoon (täysin käyttämättömiä väkisin ostettuja, jotka on ärsyttäneet alusta asti), osa roskiin ja osa odottamaan kesän alkua ja päätöstä siitä, mitä niille harkinnan alaisille silloin teen. Riippuu vähän siitä, että sujahtavatko kivasti päälle ja tuntuvat mukavilta vai ahdistaako joku ja jos vähänkin ahdistaa, saa lähteä eteenpäin samantien. (Eikä kyse siis ole mistään tavoitevaatteista, joiden takia pitäisi laihduttaa, että mahtuu tai jotain, vaan ihan vaan siitä omasta tunteesta).

      Ja hehhee. Mitäs me ministerit ja puheenjohtahat :D. Voidaan pönöttää yhdessä :D.

      Mun lukioaikaisesta Marimekkokaudesta alkaa olla 40 vuotta aikaa (kääk), joten ehkä alkaa olla riittävän pitkä sykli siihen, että voisin kokeilla uudelleen. Mutta ensin ne loputkin vanhat luurangot kaapista ulos..

      Lumi on ihanaa! Rakastan lumitöitä, joita nyt on jo saanut tehdä muutaman kerran ihan kunnolla ja lisää näyttää olevan tiedossa. Ehkä päästään kohta jopa hiihtämään. Wuhuu!

      Poista
  9. Erityisen upea kuva on tuo tähtitörröttäjä <3 Voisin tuijotella sitä kauemminkin!

    Ihanan realistista ja siksi niin armollista. Ei tarvii suuria suunnitella! Kyllä me osataan stressata ihan ilman uusiakin aiheita ;)
    En tiedä, miten vaikuttaa, tai vaikuttaako välillisesti, mutta huomaan olevani vähemmän stressaantunut, kun olen koettanut pysytellä poissa somesta. Kumma homma. Vaikka olin sitä mieltä, etten ole koukussa tai siellä liikaa, niin taitaa olla aika pyörtää puheet. Mun kohdalla on kannattanut, oli syy mikä hyvänsä.

    Vaatekaappitavoite kuulostaa hyvältä. Ihan samaa voisin tavoitella minäkin, koska tuntuu, että siellä vaan vaatteita on, mutta milläänlailla yhteensopivia ja ajateltuja ne kyllä ei ole! Joku roti pitäis saada :-D Mutta pitämiseksi jää mun kohdalla, tiedän sen. Ehkä sulla on tässä enemmän selkärankaa. Tsemppiä siihen!
    Lasten muutettua pois kotoa mä koetin psyykata itseäni sillä, että nopeammin niistä kuuluu sitten, kun jotain on jo tapahtunut. Eli hiljaisuus on vain hyvä merkki ;) Aika kauan tämä onnistuikin, mutta nyt tuon yhden ajelevan tyypin myötä olen taas alkanut murehtia (liikaa). Eilinen päiväkin oli kyllä ihan kökkö, toinen isolla tuolla karmeassa säässä. En vaan saanut kauhukuvia pois päästä! Ääneen puhuin itselleni että toinen on ammattilainen ja osaa kyllä, mutta...no, sä tiedät.

    Ihana kun oot siellä. Palaillaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtitörröttäjä on kaunis ja näyttää mun silmään ihan joltain tanssijalta :).

      Me taidetaan sun kanssa olla aika samanlaisia "somettajia", jotka rasittuu herkemmin ihan jo pelkästä passiivisesta selailusta, jonka arvelen myös sulla olevan satunnaista ja kausiluontoista niinkuin itsellänikin. Välillä on kausia, että huvittaa enemmän ja välillä taas toisenlaisia aikoja, kun tekee mieli vaan pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta sisällöstä, joka totuuden nimissä aika usein on kyllä sellasta, että tuntuu, että mitä järkeä kaikessa edes on. Ja olihan meillä molemmilla pitkä aktiivijakso joulukuussa, kun sulla oli se joulukalenteri ja minä olin sen seuraaja :). Johan sitä siinä ihminen väsyy.

      Mulla on mennyt nyt jotenkin tosi kivasti töissä ja muutenkin. Olen palannut toimistolle ja pitänyt selkeänä sen, että silloin kun olen töissä, teen töitä ja keskityn, enkä pidä puhelimessa tai koneella mitään somekanavaa auki, etten sivusilmällä edes vilkuile, koska se heti katkaisee ajatuksen siitä mitä oli tekemässä.
      Aamulla lehden luvun jälkeen kurkkaan, onko pojilta tai miniältä ilmestynyt Instaan stooria (yleensä ei ole, koska pitävät elämänsä jakamista somessa vanhanaikaisena) ja siinä samalla yleensä katson ne, jotka mulle ekana tulee näkyviin. Enkä enää niitäkään aina, jos arvaan sisällön jo ennalta, enkä satu itse olemaan sen sortin sisällön tuulella.

      Helille tuolla ylempänä kirjoitinkin mun isoimmat murheen aiheet ja niistä top-kakkoseen pääsee juurikin ne tien päällä kelillä kuin kelillä olevat rakkaat.

      Mun vaatekaappijahkailu on kestänyt jo aika monta vuotta ja välillä olen sitä muka jo rankalla kädellä raivannutkin, mutta ei vaan näy missään :). Viikonloppuna ajattelin vähän aloitella, mutta innostuinkin ja pääsin aika pitkälle jo. Arki-illat pidän taukoa, koska en halua että alan inhota koko hommaa. Ja sulla on siellä varmaan aika päinvastainen ja samalla positiivinen ongelma kuin kaikilla, jotka säilöö kaapissa vaatteita, joihin ei mahdu. Sulla taitaa olla sellasia, jotka on ajat sitten käyneet suuriksi, koska olet kutistunut niin paljon <3.

      Kiitos samoin Helmis ja näin tehdään <3

      Poista
    2. Ja siis taas olis kannattanut lukea ennenkuin julkaisee. En siis missään nimessä väsynyt sun kalenterin seuraamiseen, joka oli päinvastoin mun joka-aamuinen ilo.

      Poista
  10. Tuo ensimmäinen kuva veneistä on juuri sellaista haikeaa kauneutta, jota voisin tuijotella vaikka kuinka kauan. Aivan maaginen kuva!!!
    Täytyy myöntää, että nyt on kaunista, kun on lunta, vaikka en tosiaan ole mikään talvi-ihminen. Hävettää myöntää, että toistan usein sanoja ottaisin mieluummin vesisateen kuin kylmän pakkassään. Vaikka mulla on tällä hetkellä hyvät varusteet ulkoiluun (sain ihanat jack wolfskinin toppahousut joululahjaksi - itse toivoen, kun en kertakaikkiaan keksinyt mitään muuta toivottavaa ja olin sellaisia kerran hypistellyt kaupassa ja vieressä ollut rouvashenkilö niitä vielä suositteli ja silti pöljä en ostanut silloin), niin silti en kestä kun naamaa nipistää ja ajan oloon käsiä alkaa paleltaa vietävästi. No, eihän tätä kauan kestä, joten antaa nyt vaan nipistää ;)
    Mulla on meneillään kolmas marimekko-kausi. Just silloin teininä ne raitapaidat ja marilaukut ja penaalit. Sitten kun menin nykyiseen työhöni n. 28v sitten, mua kutsuttiin marimekoksi tovi. Ja nyt jo jonkun aikaa olen silloin tällöin löytänyt muutaman mieleisen, tosin myös muutaman hutin (joita en kyllä yleensä tee, kun harkitsen aika tarkasti ostoksiani). Mutta aika monipuolisempihan mallisto on nykyään. Voisin hyvin kuvitella, että sulle kävisi joku hyvin laskeutuva kesäheinä tmv. :)
    Nauti sinä lumesta - onhan tämä nyt aika hulvatonta. Potkukelkka olis nostalgisuudessaan kiva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia (edelleen niin nerokas tuo sun profiilinimi) <3.

      Vähän veikkaan, että vesisadetta tosiaan tullaan saamaan vastedes aina vaan enenevässä määrin, mutta nämä talviset hetket käy vähiin. Eikähän kaikki tosiaankaan ole talvi-ihmisiä, eikä tarvikaan olla, mutta itse nautin niin täysillä tästä luonnon tämänhetkisestä huurteisesta kauneudesta, ettei tunnu sen mukanaan tuoma kylmäkään missään. Paitsi että toi on valetta, koska pääasiassa ulkona viettämäni viikonlopun aikana jäätyi kyllä kuvaillessa etenkin peukalo niin, että pelkäsin jo että joudutaan kohta amputoimaan ellen välillä käy sisällä lämmittelemässä :).

      Kuulutkin mun mielikuvissa niihin Marimekkoihmisiin, joiden tyyliin kuosit ja laatu luontaisesti sopii. Varmaankin siksi, että olen nähnyt susta blogissasi kuvia (harmillisesti ilman kasvoja :)), joissa sulla on ollut Marimekkoa päällä.
      Vähän (paljon) harmittaa, että kun näin jälkijunassa liki 40 vuoden tauon jälkeen (voi apua!) aloin katselemaan mallistoa sillä silmällä ja tykästyin vaaleaan "Unelma pieni Unikko"-mekkoon, niin eihän sitä enää mistään saa. Ihan kaikki mahdolliset olen kollannut läpi, mutta ei löydy ainakaan omassa koossa. Joskaan en edes tiedä, mikä mun koko kyseisen brändin vaatteissa olisi, kun ei ole kokemusta siitä, onko normaaliin nähden iso, pieni vai sama kuin yleensä.

      Vaatekaapin raivaus eteni toissaviikonloppuna jo aimo harppauksen, kun päätin, että en tee muuta kuin siirrän henkareista kesävaatteet talvisäilöön (ehkä aikakin näin tammikuussa :)), mutta siitä innostuneena teinkin paljon enemmän. Täytyy vaan vähän jarrutella ennenkuin käy niin, että kaapissa ei kirjaimellisesti enää ole mitään päällepantavaa, kun siivoan sen liian tyhjäksi.

      Harmillista, että potkukelkkailun tielle on nykyään heitetty kirjaimellisesti hiekkaa jalaksiin. Eikä ihan vielä tee mieli hommata sellaista pyörälllistä versiota :).

      Päivä oli lauantaina pidentynyt jo tasan tunnin 26 päivän takaiseen verrattuna ja tästä eteenpäin mennään aimo loikkaa eteenpäin ja se on iloinen asia se <3

      Poista
  11. Ihania ajatuksia Annukka ja sellaisia rauhallisen armollisia, että tässä on jo vuosia taaplattu ja armollisesti itseään kohtaan tiedetään jo miten tämä juttu menee.

    Täällä kehitin teeman, että hävitä/kierrätä/anna viisi tavaraa tai mitä tahansa vuoden jokaisena päivänä. Toivon, että tällainen riitti puhdistaa vaikka aiemmin olen pitänyt höpönlöpönä. Huomaamattaan sitä laittaa kaikenlaista tavaraa ja vaatetta syrjään odottamaan aikaa parempaa, nyt on aika hankkiutua eroon näistä painolasteista.

    Sydämellistä uutta viikkoa ja nyt ollaan saatu ihastella aurinkoakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei jaksa enää kimpoilla turhanpäiten. Ja voi olla, että olen harvinaisen yksinkertainen tyyppi, mutta mulla se itselle annettu lupa olla tekemättä mitään, mitä ei huvita, alkoikin toimia käänteispsykologisesti melkein saman tien.
      Vastenmielinen vaatekaappihommelikin lähti kertalaakista kunnolla käyntiin, kun päätin, että ihan vaan vähän aloittelen vaikka sillä, että siirrän henkareista kesävaatteet talvisäilöön (että kerkiän ennen kesää :)), mutta kun se oli tehty, jatkoinkin siitä eteenpäin ja muutama väkisin tehty pakko-ostos (sellainen joka on ostettu kun ei ole löytynyt sitä mitä on oikeasti etsinyt) lähti hintalappuineen päivineen paikalliseen tekstiilikeräykseen, muutama nuhruinen vaate ja risat farkut suoraan roskiin ja osan säilöin harkintalaatikkoon, jonka sisällön käyn fiilispohjalta läpi heti kesän alussa ja silloin päätän, tuntuuko joku vaate kivalta vai syystä tai toisesta epämiellyttävältä. Ja siltä pohjalta saa sitten jäädä tai lähteä. Mun ongelma kun on se, että mulle mahtuu edelleen pitkälti samat vaatteet kuin vaikka 10 vuotta sitten (ei kaikki kylläkään), joten niitä vanhoja rytkyjä on ihan riittämiin, vaikka niitä ei tee enää mieli laittaa päälle siksi, että ovat niiiiin menneiden talvien ja kesien juttuja.

      Raivasin marras- joulukuun vaihteessa meidän vintin säilytystilaan parinkymmenen vuoden ajan työnnetyt sekalaiset romppeet ja meinasin kyllä kuolla sinne kaappiin. Oli se niin jäätävä urakka. Toista sellaista ei ole onneksi luvassa, mutta kaikenlaista vanhaa paperilaskua sun muuta dokumenttia pitäis kyllä käydä läpi ja se se vasta puuduttavaa on. Etenkin kun ei ole paikkaa missä niitä papereita hävittää ja jotenkin tuntuu siltä, ettei haluaisi yleisroskiin laittaa edes vanhoja laskujaan näkyville. Ihan kuin ne mahdollista löytäjää kiinnostaisi..

      Tsemppiä puhdistautumisriittiin! Mulla ei riittäisi kärsivällisyys jokaiselle vuoden päivälle, eikä varmaan viikollekaan, mutta kerran kuussa vaikka olis terveellistä käydä joku tavaralaji tai nurkka läpi. Mutta ei mahda toteutua mulla sekään. Hyvä kun jotain joskus kuitenkin.

      Jee, yhtenä päivänä tänä vuonna tosiaan paistanut aurinko :D. Toivotaan, ettei jää viimeiseksi <3

      Poista
  12. sama fiilis - vaatekaappi pitäisi saada raivattua, eikä pelkästään vaatteet - olen huomannut että mulla on tuhottomasti kenkiä (joita en ehkä voi enää pitää - en ole korkokenkiä pitänyt pariiin vuoteen ton lonkan takia oikeastaan yhtään) ja laukkuja... Lisäksi mulla on kaapeissani tyttöjenkin tavaroita - toinen tytär viime viikonloppuna kävi yhden kaapin läpi (joka kerta ei ehdi) ja toinen eilen vähän kanssa omia tavaroitaan kävi läpi - ehkä tämä ikuisuusprojekti joskus tulee päätökseen ;) - ei tässä oikeastaan kiire ole - suljen vaan silmäni niiltä selvittämättömiltä kaapeilta
    - lisäksi on tavaroita joita olen tuonut kotokotoa selvitettäväksi
    Eipä muuta kuin et mukavia talvisia kuvia sulla - itsekin välillä kuljen kameran kanssa, enimmäkseen tosin kännykällä tulee näpsyteltyä.
    Toivottavasti pääset hiihtämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaappiprojekti onkin kestänyt vielä kauemmin kuin arvelin. Kävin meinaan lukemassa vanhan postsaukseni aiheesta vuodelta 2015 ja ihan oli sama tilanne silloinkin :D. Eli ei juurikaan edistystä tapahtunut.

      Korkokenkiä (moni muu ei niitä varmaan edes korkeina pitäisi) mulla on tasan yhdet, jotka on olleet jalassa myöskin tasan yhden kerran. Ei ole tilaisuuksia missä sellasia pitäisin, enkä tunne oloani kotoisaksikaan, kun en osaa kävellä luontevasti, vaikka toiset sipsuttelee niin nätisti menemään.

      Mulla on nyt uusi puhelin ja vähän surettaa jo vanhan kunnon kameran reuhkan puolesta, että jääkö se nyt vallan toimettomaksi. Toivottavasti ei, kun on kuitenkin niin hyvin palvellut.

      Sukset on vielä kesäteloilla, vaikka nyt kyllä lunta alkais jo olla riittämiin ja latujakin. En vaan ole töitten päälle jaksanut lähteä. Jos vaikka viikonloppuna sitten.

      Mukavaa viikonloppua sulle, äläkä sit liukastele <3

      Poista
    2. Ei munkaan korkokengät mitään piikkikorkoja ole :)
      mukavaa viikonloppua <3

      Poista
    3. Mies sanoi mulle kerran korkokenkiä kokeillessani, että "sulle sopii kyllä paremmin sellaiset käytännölliset kengät" :D. Se on totta se.

      Kaunista talviviikkoa Hanna!

      Poista
  13. Täältä löytyy aina takuuvarmaa postausta. Kauniita kuvia ja hauskaa kirjoitusta. Viihdyttävää. Saat aina hymyn huulille.

    Vuosisuunnitelma täälläkin tyhjä ja jumppakortti laitettu tauolle kolmeksi kuukaudeksi. Tuntuu, että päivät vaan soljuu eteen päin ja en saa oikein mitään järkevää aikaiseksi. Olen laiskistunut sohvaperunaksi. No, kudon ahkerasti telkkaria katsoessa ja käyn kävelyllä.

    Marimekon uudet mekot on kivoja. Olen katsellut niitä myös, mutta sitten jättänyt sikseen, todeten ettei ehkä kuitenkaan tule pidettyä, kun olen harmaa hiirulainen. Vieroksun vähän värikkäitä vaatteita tai siis nykyisin, en ennen.

    Ruokainspistä odottelen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyä ruokajuttuihin. Jättää herkut pois, vaikka ne etätyössä ovat kovin lähellä. Just huomasin, etten ole tehnyt smoothieita aikoihin. Jospa siitä aloittaisin.

    Kirjoittelen tätä Rukan mökillä puhelimella, joten toivottavasti ei tullut kauheesti kirjoitusvirheitä. Kaikkea hyvää sinulle Annukka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jo taas kuukausi vierähtänyt tästäkin postauksesta ihan suitsait vaan, mutta joku intuitio tai telepaattinen yhteys sai kurkkaamaan tänne, eikä turhaan, koska oli odottamassa näin kiva viesti. Kiitos siitä Mari <3.

      Voi että teillä on siellä mökillä varmasti ihanaa. Ja toisaalla näkemistäni kuvista päätellen myös tosi kaunista. Kaipaisin kanssa niin meidän lomakotiin Vuokattiin, mutta ei auta nyt. Miehen luottotuuraaja oli saanut vakityön, joten hän ei nyt enää sitten ole käytettävissä ja lomallelähtömahdollisuudet on taas kerran täysi nolla :(. Aina kun jonkun saa hommaan koulutettua, käy näin, mutta onneksi on kaunis talvi täällä kotinurkillakin. Se auttaa paljon.

      Harmaa hiirulainen olen minäkin. Tai siis paremminkin Täti Ruskea tai korkeintaan Täti Tummansininen :). Sekin Marimekon mekko, jota havittelin oli vallan hillitty beige-luonnonvalkoinen, mutta sitä ei ole enää saatavilla, joten se siitä.

      Ruokainspis on mullakin täysi nolla ja smoothien tekeminenkin ihan maailmanluokan ponnistuksen takana, On olevinaan muka niin kovinkin iso vaiva pyöräyttää ne ainekset blenderissä, ettei millään veny, vaikka hyvin tietää, kuinka ihana on aloittaa aamu sillä, että on illalla viitsinyt tehdä sen smoothien valmiiksi kauniiseen lasiin odottamaan.

      Kaikkea hyvää ja kanustai sulle myös Mari ja kiitos kun taas kävit <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi