Sivut

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

# KUKKAILOTTELUN PIIKKIIN


Olen aiemminkin todennut, että silloin kun joku asia elämässä huolettaa, on parasta järjestää itselleen jonninjoutavaa oheistekemistä, joka vie ajatukset pois muualta. Niin nytkin.

Juuri 21 vuotta täyttänyt kuopus, joka vasta hetki sitten joulukuussa kotiutui armeijasta, kutsuttiin nyt jo kertausharjoituksiin Pudasjärvelle, jonne lähti tänään aamutuimaan. Ei voi mitään, mutta kyllä pistää näin äitinä mietityttämään, mihin kaikkeen tässä maailmassa, ja etenkin täällä turvalliseksi koetussa koti-Suomessa varaudutaan, kun näin nopealla aikataululla jo pitää lähteä pitämään huolta valmiuksista. Koitin kuitenkin parhaani mukaan olla reipas ja tsempata poikaa, enkä näyttänyt, mitä mielessäni mietin. Ja samalla kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että huoleni ovat turhia. Maailma vaan ei ole enää se sama paikka, joka se oli vielä vähän aikaa sitten.

Ja samaan aikaan vilkuilen tämän tästä WhatsAppia nähdäkseni, milloin tuhannen kilometrin päästä näissä varsin vaihtelevissa keleissä kiekkokauden päättäjäisiä Levillä viettämässä ollut, kotiin ajeleva vanhempi (23-v) poika on viimeksi ollut "paikalla". Ehkä turhaa sekin, mutta ei voi mitään. 

Vaan avuksi tässä tulee jo aiemminkin mainostamani Mansikkatilan mailla-Tainan Kukkailottelu, joka parhaillaan viettää 1-vuotissynttäreitään.

Tainan määrittelemiä kuvausaiheita on tällä viikolla ollut lukuisia, mutta en ole niitä harmikseni pystynyt noudattamaan, joten tässä tulee ihan muuten vaan muutama viikonlopun aikana lumi- ja raekuurojen välissä räpsimäni kuva, joilla kaikilla on kuitenkin kukkien kanssa edes jossain määrin tekemistä.









"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"- teemalla jo vuosia aloittamista vaille valmiina olleet betoniruukkutehtailuni pyörähtivät vihdoin ja viimein joku aika sitten käyntiin. Aiottua huonommalla menestyksellä tosin, mutta pari purkkia sentään sain lopulta taottua muoteista ulos. Sen verran, että edes helmililjoille riitti. En vaan kestä katsoa ruukkujen sisustaa, joihin on tatuoituina Lidlin kreikkalaisten jugurttipurkkien etiketit. Sen verran kauan oli vissiin sisämuotit paikoillaan, että riitti väriä betoniinkin. 






Terassilla yrttikasvatteluja odotteleva Kekkilän viljelylaatikko huuteli tyhjyyttään, joten siihen tälläsin kokeeksi Lidlistä ostamani ison Marketan. Heti näytti paremmalta. Mutta kukka päätyi kuitenkin lasiterassin pöydälle kesää esittämään, ja Kekkilä jäi odottelemaan parempia aikoja.






Ja onhan tuossa alla olevan viinipullon kyljessäkin kukkia...

Alunperin oli tosin tarkoitus lähteä pyörälenkille, mutta peruin sen, kun taivaalta tuli kaikkea muuta paitsi kiviä, ja ukkeli toi sopivasti tuliaisina tuon aiheeseen sopivan pullon.






Yritin myös ottaa kuvaa silkkihortensiasta ja simppelin kauniista minivaasista, mutta jotenkin kirkkaan lasin kuvaaminen on ihan hirmu vaikeaa. Itselleni ainakin.





Ja yllättäen aurinko puuttui peliin niin, että ruutuun ei osunut kuin pienen maljakon iso varjo. Näyttää omaan silmääni vähän joltain maalaukselta, josta jopa tykkään.





Ja lisää vaikeasti kuvattavia laseja on tässä taannoin ostamassani ja tykkäämässäni Ikean Rimforsa-setissä, jossa on neljä suoralinjaista putkiloa. Vissiin mausteiden säilytykseen lähinnä tarkoitettu, mutta itse näin ne silmissäni yhden kukan maljakkoina.






Sellainen pikkuseikka vaan jäi huomioimatta, että putkiloiden pyöreät pohjat eivät itsekseen pystyssä pysy, joten pitänee keksiä niille joku pidike. Alkuperäisestä seinätelineestä en piittaa, mutta josko vaikka betonista valaisin....





Siinä ne nyt kumminkin pötköttelevät pöydällä hentoisilla koivunoksilla varustettuina. Tykkään ihan tosi paljon.

Ja kas. Niin vaan vierähti hetki ilman huolen häivää. Ja tuli samalla rikottua muutamaakin omaa normiperiaatetta. Minä kun en viikonloppuisin yleensä konetta availe, ja koitan myös pitää Instagramin ja blogin kuva-aiheet toisistaan eriävinä, mutta poikkeus vahvistaa nyt säännön. 

Ja niinkuin joskus käy, joku tiedostamaton juttu painaa alitajunnassa mieltä. En sitä heti hoksannut, mutta kyllähän tämä 23.4. vaan on päivämäärä, johon liittyy inhottava muisto, jota tosin ei onneksi tule enää näin kolmen vuoden jälkeen aktiivisesti ajateltua, mutta joka tuskin koskaan kokonaan katoaa mielestä. Syy siihen löytyy täältä ja ajatuksia täältä

Päivän ties kuinka mones raekuuro rapisee kattoon, mutta toivottelen täältä parempia aikoja. Ja kiitos Tainalle tästä huolettomasta hetkestä. Meni Kukkailottelun piikkiin :).

31 kommenttia:

  1. Laita rautalankaa tai siimaa pienellä tipalla liimaa kiinni putkiin, niin saat ne roikkumaan. Toivottavasti sun pojilla kaikki on hyvin ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm. Siimaa voisin tosiaan harkita, jos saisin sen näkymättömästi ja pitävästi kiinni. Niin että kiitos vaan tästä vinkistä Outi :). Vois olla ihan hauskan näköinen, jos näyttäisivät siltä, että leijailevat ilmassa. Ikäänkuin ilmakasveja, muttei kumminkaan..

      Justiin äsken laittelin kertaajalle viestiä ja sainkin siihen vastauksen, kun olivat justiin syömässä. Eli sillä suunnalla kaikki hyvin. Ja tien päällä olijan WhatsAppia äsken vilkuilin ja näin, että on hetki sitten ollut viimeksi "paikalla", joten kyllä se loppumatkakin varmasti hyvin menee. Olen vaan niin toivoton stressaaja silloin, kun joku on ajamassa pitkää matkaa ja kelit on mitä on.

      Kiitos Outi <3

      Poista
  2. Nyt en enää muista mitä minun piti kukkasista tai noista putkiloista kommentoida kun luin tuon tulipalosta kertovan linkin. Kauhea kokemus teille ja aivan käsittämätöntä että palokunnan sammutusauton toiminta riippuu tietokoneesta niin että tuollaisia tilanteita pääsee syntymään!
    Tuo kertausharjoituksiin kutsu pistää myös miettimään näitä maailman tapahtumia.

    Toivotaan että maailmastamme tulisi rauhallisempi paikka ihan kaikille, mutta taitaa olla turha toivo.

    Muuten, siitä ensimmäisestä linkistä kun klikkasin, niin se meni kyllä sinun blogiisi, mutta ruudussa luki ettei ko. postausta ole olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse käynyt kertaakaan lukemassa sitä Ajatuksia ajasta-tekstiäni sen jälkeen, kun sen kirjoitin. Enkä varmaan luekaan, kun on vieläkin niin tuoreessa muistissa kaikki ne kauhun hetket ja kaikki se "mitä jos..."-jälkisäikähdys (kuten mitä jos....keli ei olisikaan ollut niin tyyni ja liekit olisivat yltäneet kodin räystäisiin tai mitä, jos poika ei olisikaan ehtinyt ajoissa peruuttaa pois katosta putoilevien palavien lautojen alta jnejne), etten halua enää aktiivisesti ajatella asiaa. Tulee aika usein edellen uniin ja mieleen muutenkin, mutta kaikki on hyvin tällä hetkellä, joten ei hätää. Ikuinen turvallisuudentunteen menetys siitä vaan jäi, kun tajusi sen, kuinka haavoittuvainen se oma koti kuitenkin on, vaikka sitä on tottunut pitämään sinä kaikkein turvallisimpana paikkana maailmassa. Liekeillä on ihan mieletön voima. Sitä ei tajua ennenkuin näkee, kuinka nopeasti oikeasti kaikki voi tuhoutua hetkessä. Plus että tässä oli tuo käsittämätön vedentulo-ongelma. Kaikki palomiehet on meidän tuttuja ja kyllä teki tiukkaa heillekin seistä siinä neuvottomana paikalla. Kysyin silloin, onko vastaavaa tapahtunut aiemmin ja oli kuulemma harjoituksissa käynyt sama pariin otteeseen, mutta me oltiin ensimmäinen (ja toivon totisesti, että myös viimeinen) kenen kohdalle osui tositilanteessa. Sitäkin mietin, että mitä jos meillä ei olisi ollut vakuutukset niin hyvässä kunnossa kuin olivat, niin olisiko kaikki se tietokonevian aiheuttama vahinko kaatunut meidän niskaan ja maksettavaksti? Siitä ei oltaisi selvitty. Mutta onneksi sitä ei tarvi nyt miettiä, kun asiat meni kuitenkin niin hyvin kuin meni. Sen jälleenrakentamisen ja korvausten suhteen siis.
      Siihen asti paloauton toimittanut (valmistanut?) yritys oli kiistänyt vian olemassaolon, mutta ei ole kauaa, kun yhden palomiehen kanssa juttelin ja kysyin, onko vielä tullut vastaavaa eteen ja hän kertoi, että vika on nyt korjattu. Ja valmistajakin tunnustanut sen olemassaolon. Ei ole muilla enää vaaraa joutua samaan tilanteeseen. Satuttiin vain olemaan me, koiden kohdalle se karmea tuuri sattui.

      Mutta en halunnut oikeasti tällä ketään rasittaa. Oli vaan niin jotenkin takaraivossa sellainen painava tunne siitä, että joku tuohon 23.4.-päivämäärään liittyy ja syykin selvisi.

      Täällä tulee taas vaihteeksi rakeita, joten täytyy keskittyä iloitsemaan siitä, että sisätiloissa on sentään lämmintä :).

      Poista
  3. Voi Annukka! Mullahan nää pojat ei ihan vielä ole armeijaiässä, mutta esikoisella ei kovin kaukana tuo aika ole, ja kieltämättä kaikenlaisia huolenaiheita on alkanut tupsahdella siihen liittyen mieleen. Parempi vain olla aktiivisesti kuin teinit, ja unohtaa huolet! Helpommin sanottu kuin tehty... mutta sun pojassa on varmaan sitten ainesta armeijaan, kun tota mun miestä ei oo kutsuttu kertaakaan kertaamaan, vaik oli just päässy armeijasta, kun tavattiin 25 vuotta sitten. No kävi se kerran yhden viikonlopun, mut sekin oli ihan pari vuotta sitten.:)Maailma muuttuu toden totta.:/

    Aivan ihastuttavat kukkaset, varjot ja nuo ruukut! Mulla oli yksi betonikokeilu tässä hiljattain, joka kuuluis sinne "Ei menny kuin Strömsössä" sivustolle.:P Nolottaa niin paljon oma tyhmyys, että ei viitsi julkisesti tän enempää mainostaa.;)Tuolla se kuitenkin takaterassilla odottaa jonkinlaista lopputulemaa...

    Oikein lämpöistä ja ihanaa viikkoa Annukka!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan järkevämpi kuin minä, mutta kyllä se "pienet lapset, pienet murheet - isot lapset, isot murheet" pitää aika hyvin paikkansa. Tai siis ei tässä mistään oikeista murheista ole kyse, kun pojat on kunnollisia ja tunnollisia, mutta niitä itsekehiteltyjä (ja osin varmaan aiheellisiakin) huolenaiheita kyllä riittää. Ehkä pahiten siinä kohtaa, kun lähetävät ekoja kertoja autonrattiin pidemmille reissuille. Tai kun ekoja kertoja odottelee baarista kotiinm, eikä vielä aamuviideltäkään ovi kolahda (koska baarit menee kiinni neljältä ja sitten pitää mennä vielä kavereitten kanssa kebabille tai pizzalle, eikä ketään väsytä ja kun ruokapaikatkin on vuorokauden ympäri auki, niin mikäs kiire siinä :)). Nyt sentään osaan jo nukkua osan yöstä, mutta joku sisäinen kello herättää yleensä siinä valomerkin aikaan, enkä nuku ennenkuin on kaikkien kengät eteisessä :). Onneksi ei sentään jokaviikonloppuista ole. Eikä läheskään, mutta en varmaan koskaan totu. Ja mies kuorsaa vieressä kuin tukki ja ihmettelee, mikä siinä on, kun täytyy sitä puhelinta koko ajan vilkuilla.

      Mun on vaikea uskoa, että sulla olis mikään betoniin liittyvä mennyt mönkään, kun on niin vahvat näytöt pääsiäismunien saralta, mutta tavallaan lohdullista kuulla, etten ole ainut, jonka betonitehtailu vähän nikottelee. Mutta luotetaan siihen, että on vaan tollasta alkukankeutta ja kohta syntyy vaikka mitä taidonnäytteitä. Ja haaveissa tietty sellanen ruukku- & yrttipuutarha, jossa kaikki on omin käsin valettua ja kasvatettua. Hehhee. Juu ei toteudu..

      Rakeetonta ja huoletonta viikkoa sinne ja tänne <3

      Poista
  4. Äitien pitää voida murehtia. Omat lapsukaiset, ikään katsomatta, ovat mielessä aina.
    Omista nuorin palveluksessa ja aina mielessä.

    Lasin herkkyys, kauneus ja käytännöllisyys, ovat mielenkiintoisia. Kuten sinun kukka-astiatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta TeSa. Mun isä on 82 v ja vieläkin laittelee tämän tästä viestiä muka jostain ihan muista aiheista, kun tietää, että ollaan tien päällä tai jossain reissussa. Haluaa vaan varmistaa, että hengissä ollaan. Ehkä se on isän perua tuo omakin levottomuus nimenomaan siitä, kun joku on pidempää matkaa liikenteessä. Kaikki kun ei aina ole kumminkaan ajajan omissa käsissä. Tai sitten tää johtuu eniten siitä, että olen itse aika arka kuski muuten kuin tutuissa nurkissa ja ylipäätään en tykkää yhtään pitkistä ajomatkoista, vaikka koitankin noudattaa pojille aikanaan hokemaani "Kauas on pitkä matka"- mottoa :). Siinä vaiheessa siis kun takapenkiltä kuului tämän tästä niitä "koska ollaan perillä"-kysymyksiä.

      Joskus pojilta kyselinkin, kun olivat jo täysi-ikäisiä, että ärsyttääkö heitä se, kun aina haluan tietää, missä ovat ja milloin tulevat kotiin. Vastaukseksi sain "No ei kuule todellakaan ärsytä. Olishan se kurjaa, jos sua ei yhtään kiinnostais". Se tuntui kivalta.
      Että jatketaan me vaan sitä huolehtimista.

      Tykkään ihan hirveästi kirkkaista yksinkertaisista lasiesineistä. Niitä tykkäisin keräillä, vaikka muuten olen kaikkea ylimääräistä tavaraa vastaan. Mutta koska en niitä mihinkään saa nätisti esille, täytyy koittaa pitää järki päässä ja hankkia vain sellaista, minkä voi ottaa käyttöön. Toivottavasti nuo putkilot kuuluu jonain päivänä siihen sarjaan :)

      Kiitos kun poikkesit ja jätit viestiä.

      Poista
  5. Kauniita kuvia!
    Minunkin piti ostaa Ikeasta noita putkiloita kukkasille, mutta enpäs sitten enää Ikeassa muistanut koko putkiloita...
    Meillä mies "pääsi" kertaamaan ensi kertaa pari vuotta sitten. Armeijastahan hän oli päässyt reilut parikymmentä vuotta sitten. Täytyy sanoa, että oli aika ihmeissään kun Suomen puolustusvoimat muisti vielä hänenkin olemassaolon.
    Kävin lukemassa tuon linkin, ja en voi edes kuvitella miten kamalaa tuo on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.

      Putkilot on olleet mulla olemattomalla ostoslistalla jo pitkään ja nyt vihdoin ne sain, ja eilen vaan pyörittelin niitä käsissäni, kun on mun mielestä niin simppelin kauniit. Huonosti vaan tosiaan pysyy pystyssä :D. Koitin kyllä löytää jonkun lasin/maljakon, johon olisin saanut ne nätisti näkyviin ja pystyyn, mutta eipä se maljakot maljakossa-kokoonpano ollut ollenkaan niin kiva, joten täytyy keksiä jotain muuta.

      Mestarimurehtija kun olen, niin en voi mitään sille, että olen päästänyt mieleeni sellaisen ajatuksen, että mitä jos armeija ei enää olekaan "vaan" armeija, vaan niitä siellä opittuja juttuja tarvitaan joskus ihan käytännössä. Mutta se on jotain niin kamalaa kuvitella, millaista olisi lähettää/päästää oma poikansa sen kaltaisia tehtäviä suorittamaan, että en pysty elämään sen kanssa. Jotenkin sitä on niin tottunut niihin miesten perinteisiin armeijajuttuihin (jotka yleensä aina tuntuu tulevan jossain kohden puheeksi, kun miehiä on porukassa useampia), jotka keskittyy ihan kaiken muun muisteluun kuin mihinkään oleelliseen. Sitä on itsekin vähän elänyt sellaisella ajatusmallilla, että armeijassa tehdään pojista miehiä ja siinä se. Mutta maailma muuttuu. Hrrr. Ei huvita sitä ajatella. Eikä kyllä sitä tulipaloakaan. Siitä jäi sellainen varmaan ikuinen turvattomuuden tunne, kun tajusi, että ihan kaikkeen siihen mihin on aiemmin luottanut, ei voikaan ihan sokeasti luottaa.

      Mutta onneksi on kukkailottelu, joka vie ajatukset pois kaikesta pahasta. Mukavaa viikkoa sinulle (olisin lisännyt tähän nimesi, mutta ollaan vasta niin uusia "tuttuja", etten taida sitä edes tietää :))

      Poista
  6. Joko teillä koivut vihertää?!?!? Ei kai! Sano, että oot "esikasvattanut" koivuja sisällä :)

    Kaunista kukkailottelua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kuule todellakaan viherrä kuin korkeintaan homeesta :). Ja just nyt näyttää olevan luntakin sen verran oksilla, että mahtaako mitään lehtiä enää tässä elämässä koko koivuihin tullakaan. Ei meinanneet sisälläkään lähteä kasvamaan, mutta kyllähän noista minikokoisista vihreistäkin sellasta kivaa fiilistä saa. On vähän niinkuin toivoa paremmasta kumminkin.

      Meinasin jo toivotella hyvää vappua, mutta josko nyt kumminkin ensin tätä viikkoa :)

      Poista
  7. Sinisistä helmihyasinteista tulee mieleen Arabian sinikukkaiset / koristeiset posliinit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmililja on ollut ihmeellisen kestävä. En ostanut kuin yhden, kun yleensä ne on niin äkkiä venähtäneet sellaisiksi veteliksi ja ei-niin-kauniiksi ja ajattelin, että yksi vetelä lilja ei näytä ihan niin pahalta kuin useampi :). Mutta tää onkin päättänyt viikosta toiseen vaan voida hyvin, vaikkei ole kertaakaan saanut pisaraakaan vettä. (Vai olisko siinä just se syy, että on pysynyt hyvänä? Että kuuluukokaan helmihyasintteja kastella?).

      Poista
  8. Ihanaa kukkailottelua! Ja voi mikä ihana pyörätetki. Samassa pullossa pyörä ja kukat - elämän pieniä nautintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :). Pyöräretki oli kyllä harvinaisen mukava ja kevyt :). Hetken jo kuvittelin, että mies oli juurikin kauniin kuvan perusteella pullon valinnut, mutta oli kuulemma vaan "ottanut jonkun...", joten se siitä toivosta..

      PS. Mulle tuli vähän paha mieli, kun huomasin, että olit hyljännyt mut Instan puolella, mutta yritän olla reipas :).

      Toivon sulle kaikinpuolin hyvää viikkoa <3.

      Poista
  9. Helmihyasintit ovat niin kauniin sinisiä. Ja heti tuli mieleeni, että betonista voisi tehdä noille lasiputkiloille kauniin alustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan, olenko suunnitellut, minkä mallisen alustan betonista teen "sitten joskus....." . Tähän asti listalla on ainakin yhden putkilon alusta, parialusta, suorakaiteen mallinen rivialusta, neliönmallinen neljälle putkilolle jaajaajaaa.. Ei ole kuin toteutusta vaille valmiita (ja sellaisina pysyneekin). Hyvin suunniteltu kumminin :)

      Poista
  10. Äidit ovat aina varmasti huolissaan lapsitaan ikää katsomatta.
    Minulta meni pääsiäinen pilalle, kun satuin kiirastorstaina kyseleen aikuiselta (34v.) pojaltani, meneekö pyhät töissä vai vapaalla:) Kertoi lähtevänsä perjantaina yksin vaeltaan 50km Birgitanpolun ja yöpyvänsä laavulla. Ei auttanut, vaikka kuinka kerroin, että on luvattuu 10°pakkasta yöksi ja lumisadetta. Whatsuppia tsiikasin itsekin vähän väliä. Onneksi laittoi välillä viestiä, mutta kun lauantai oli jo puolessapäivässä, eikä mitään ollut kuulunut, olin todella hermona:) Toisaalta harmitti, että olin edes kysellyt menemisiä, mutta minkäs luonnolleen voi!

    Ihanat nuo sinun kukkasi!
    Minäkin olen valanut muutaman betoniruukun ja hyvin ovat jo kuusi vuotta ulkosalla pärjänneet.
    Järkyttävä tuo tulipalo, mutta onneksi siitäkin olette selvinneet, vaikka ei taida ooskaan kokonaan unohtua.
    Uskomattoman nopeasti on kertausharjoitukset! Pistää kyllä miettiin, että missä oikein mennään.
    Mukavaa vappuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuule todellakin tutulta kuulostaa sun pääsiäinen. Yhtä hermona olisin ollut minäkin ja välillä katunut sitäkin, että pitikö sitä taas mennä edes kysymään, kun helpommalla olis päässyt, kuin ei tietäisi. Mutta sitten sitä taas miettii, että mitä jos joskus ei kysykään ja jotain oikeasti sattuu, eikä tiedä yhtään, mistä lähtee jäljittämään. Huuuh. Ei oo mestarimurehtijan elämä helppoa, mutta minkäs sitä luonnolleen tosiaan voi. Ja olishan se aika kamalaa sekin, jos yhtään ei huolehdittaisi. Joku tolkku vaan välillä voisi siinä oman mielikuvituksen lennossa olla...

      Mulla on noi betonihommat olleet jo jokusen kesän aloittamista vaille valmiita ja vähän yskien on lähtenyt tehdas käyntiin :). Mies on uskollisesti tiskannut kymmenittäin kilon turkkilaisia jugurttipurkkeja, kun olen sanonut, että tarviin niitä ruukkujen valmistukseen. Nyt on purkkipinot jo niin korkeita, että kaatuu päälle ja mies jo kyseli, että "vieläks näitä tiskataan vai onks tää hanke jo haudattu..?" :D. Eli ihan vaan uskottavuuden vuoksi olis varmaan parempi jatkaa hommia. Olen vaan tullut siihen tulokseen, että ostin vääränlaista sementtiä (liian karkeaa), mutta en vaan näköjään saa aikaiseksi hakea sitä oikeaa tilalle.

      Kertauskutsu sai kyllä mielen levottomaksi. Ääneen en sitä sanonut, mutta ei voi mitään, että tuli päästettyä mieleen ajatus siitä, että mitä jos niitä taitoja joskus ihan oikeasti joutuu käyttämään. Mutta se on jotain niin hirveää, että parempi kun edes sen siirtää mielestään pois.

      Olipa kiva nähdä sut täällä. Me kun oltiin aikanaan blogituttuja, mutta sen jälkeen, kun hautasin vanhan blogin ja aloitin tämän, meni lukulistakin, enkä ole hoksannut uudella profiililla kirjautua. Vaan onneksi asian voi korjata :).

      Mukavaa ja toivottavasti lumetonta (ja sopivasti huoletonta) vappuviikoa sinne myös!

      Poista
  11. Mulle sun työ on jäänyt arvoitukseksi ja harmittaa, etten hoksannut suoraan kysyä, kun nähtiin. Nyt voin vaan päätellä, mitä se voi olla ja tämän sun kommentin (ja aiemmin esittelemiesi vihreiden työvaatteiden) perusteella saatan olla aika lähellä oikeaa. Ja jos olen, niin todellakin ymmärrän hyvin tuon umpio-tyhjiö-suojautumiskeinon <3. Sellaisen toivoisin pystyväni itsekin ajatusteni ympärille kehittämään, ja kuluneen vuoden aikana olen siinä jo aika hyvin onnistunutkin, mutta vielä on pitkä matka siihen, että osaisin olla murehtimatta. Onneksi pojat saa yleensä aina heti puhelimella kiinni, jos sellainen tunne tulee. (Mutta jos ei saakaan, niin siitä se mielikuvitus vasta lähteekin laukalle..)

    Tulipalo on onneksi taaksejäänyttä elämää, mutta kyllä siitä sellainen turvattomuuden tunne jäi, kun näki, kuinka nopeasti tuli tosiaan tuhoaa. Hrrrr. Mutta en ajattele sitä, enkä myöskään ole itse lukenut sitä omaa tekstiäni kertaakaan sen jälkeen, kun sen kirjoitin, joten en tarkkaan (onneksi) muista mitä siellä lukee. Haluan vaan välttää sen, ettei kuvat tule uniin, koska näen aika usein liekeistä unta muutenkin.

    Ruukkutehdas on lähtenyt käyntiin vähän nikotellen :D. Mutta jos saan sen pyörimään niinkuin olen haaveillut, laitan ilman muuta postausta tulemaan. Toivottavasti sellaista, josta olisi hyötyä. Toistaiseksi kun on kertynyt kokemusta vaan siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen, kun lähtee takki auki sillä mielellä tekemään, että homma on pelkkää lastenleikkiä :D.

    Laitetaan aurinko tilaukseen ja lähetetään rakeet vaikka Ruotsiin..

    Kiitos Satu ja samat sulle <3

    VastaaPoista
  12. Juu, aina on huoli lapsista. Kai se on äidin osa sellainen. Kauniit kukkailottelut. Mukavaa viikkoa, Annukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Kukkaset on onneksi turvassa katon alla. Täällä on tänään tullut niin rankasti lunta, ettei enää tiedä, mitä vuodenaikaa eletään. Jotenkin tähän alkaa jo tottua niin, ettei enää hämmästy mitään. Vapuksi luvattu lämpökin näyttää peruuntuneen ja tilalle oli ilmestynyt pari astetta plussaa ja vesisadetta, mutta en luota enää mihinkään ennenkuin ikkunasta omin silmin näen. Pidetään peukkuja paremman puolesta!



      Poista
  13. Äidin huoli on aina aitoa ja siitä on vaikea päästää irti.
    Maailma kantaa, luotetaan siihen!

    Ihastuttavia kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä Sanna. Olen koittanut opetella huolehtimaan sillälailla kohtuullisesti, etten aina murehtis liikoja, mutta vaikeaa tuntuu olevan.

      Kukat on onneksi turvassa katon alla. Muuten olisivat tänään peittyneet hankeen. Lunta tulee täällä Etelä-Suomessakin aina ja aina vaan. Ei oikein etene tämä kevät, ja vaikka koitan mielikuvitella itseni vaikkapa sinne Espanjan lämpöön, ei meinaa pystyä, kun ikkunan takana maisema on valkoinen :)

      Poista
  14. Sotaveteraani vaarin ja lotta mummin kasvattamana olen kasvanut "sodan pelkoon" ja koen tunnetta, että silloin kun ihmiset tuudittautuvat rauhan tunteeseen, on hiljaisen vaarallista. Nuo ovat asioita joita ei haluaisi ajatella, mutta alitajunta ajattelee ja luo tietynlaista turvattomuutta ja ahdistusta.

    Mutta mukavempiin asioihin, niin kauniita kuvia ja kukkasia eli hyvin terapeuttista oheistoimintaa. <3

    Aurinkoisia ajatuksia täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sitä on täällä turvallisessa Koti-Suomessa tottunut siihen, että armeija nyt vaan on sellainen, joka poikien elämään tietyssä iässä kuuluu, joka käydään ja jota sitten aina poika-/miesporukassa myöhemmin muistellaan (niin että sitä kuuntelijana jo osaa ne jutut ulkoa...), mutta ei sen kummempaa. Mutta niin paljon on tää maailma muuttunut, että enää en osaa suhtautua asiaan kevyesti, vaan pakosti on tullut mietittyä, että mitä jos se oma poika/pojat joskus ihan oikeasti joutuisi käyttämään niitä opittuja juttuja tosielämässä. Mutta se on niin rankka ajatus, että se on pakko keinolla millä hyvänsä työntää pois mielestä tai pää (ja erityisesti sydän) räjähtää.

      Turhanpäiväinen puuhastelu on mulle sitä parasta terapiaa. Pysyy paremmin kasassa.

      Aurinkoisia ajatuksia tosiaan tarvitaan, että saadaan niiden voimalla sulatettua lumet ja rakeet, ja ihana kevät tilalle <3

      Poista
  15. Ihanat noi koivut noissa putkiloissa! Ja muutenkin ihanan kesäisiä kuvia :) Ja sit se tärkein kysymys: oliko hyvää viiniä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viini on aina hyvää :D. Ei vaiskaan. Ei oo, mutta pyöräviini oli ihan OK. Ja kaunis etiketti korvasi pienet makupuutteet :).

      Koivuputkilot olis juu ihanat, jos ne vaan pysyis jotenkin pystyssä. Ei ne oikein tollalailla makuullaan ole kovin käytännölliset, kun ei oikein vesi pysy mukana kyydissä ja putketin kierii pitkin pöytää, mutta kuvassa näyttää kivalta :).

      Poista
  16. Oi, miten kauniita kuvia! Varsinkin tuo taidekuva hortensiasta! Ja helmililjat on kyllä niin keväisiä kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minnea Muru :). Taidekuva oli puhtaasti auringon ansiota. Tai siis oikeastaan puhdasta säkää... Mutta jotenkin tykkään siitä itsekin. Kuin myös tuosta hortensiasta, vaikka onkin silkkikukka, eikä aito. On sen verran pieni, että epäaitous sallitaan erikoistapauksessa :).

      Mulla on yleensä helmililjat maanneet aika äkkiä pitkin pituuttaan, mutta nyt on kestäneet jo vaikka kuinka ja kauan. Oliskohan taika siinä, että ennen olen niitä kastellut, mutta nyt en ole muistanut, mikä on vissiin ollut se pelastava tekijä. Eivät taida vedestä piitata.

      Kiva kun kävit ja jätit viestiä. Mukavaa (ja toivottavasti vähälumista) vappuviikkoa!

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi