Sivut

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

BUDDHAN EVÄÄT VS. SOKERIADDIKTIT, OSA 2

"Voit luottaa sokeriaddiktiin. Nimittäin siinä, että hän syö heitteille jättämäsi, lipaston päälle hylkäämäsi tai tulevien iltojen iloksi piilottamasi suklaalevyn satavarmasti ja viimeistä murusta myöten."

Sokeriaddikti en ole, mutta tunnustan kyllä, että on tullut eräätkin kerrat nuuskittua keittiön laatikonpohjia siinä toivossa, että sieltä edes pari merisuolatun luomuperunalastun puolikasta tai piiloon kierinyttä chilipähkinää sattuisi löytymään. Harvemmin löytyy, koska olen ne yleensä sen verran huolella syönyt loppuun.

Mutta mitä tähän tekstiin tulee, taisi tulla haukattua liian iso pala, kun lupasin kirjoittaa jäsenneltyjä ajatuksia jatko-osaksi edelliseen Seppo Palmisen  "Buddhan eväät"-kirjasta kertovaan johdantooni.

Ei mahda onnistua, koska innostuksen määrä on niin suuri ja tekstiä niin paljon, että on mahdotonta poimia tänne kaikkea sitä, mitä haluaisin ilman, että kirjoitan koko kirjan uudestaan.

Päädyin siis lainaamaan pätkiä suoraan kirjasta, ja kirjoittamaan väliin omia huomioitani omasta elämästäni.
Selvyyden vuoksi kirjan tekstit on kirjoitettu lihavoidulla ja omani siellä välissä sitten ihan vaan näin.

Millaisia me ihmiset haluaisimme olla: rentoja, hyväntuulisia, cooleja, keskittymiskykyisiä, kärsivällisiä ja energisiä? 

Millaisia useimmat meistä ovat: huolestuneita, levottomia, kiukkuisia, kärsimättömiä, väsyneitä ja löysiä.

"Suurin osa ihmisistä ei tiedä, millainen on hyvä olo. En tiennyt minäkään. Nyt tiedän. Enää en päästä verensokeriani hyppyliikkeeseen. Lopetin sokerin ja muiden nopeiden hiilihydraattien syönnin. Kuuntelin itseäni." (tämä siis Palmisen omaa tekstiä)

Kuuluuko lähipiiriisi ihminen, jonka fiilis ja vointi eivät ole lähelläkään hyvää? Tunnistatko joko hänet tai itsesi ylläolevista "millaisia useimmat meistä ovat"-tuntomerkeistä?
Tämän kirjan lukeminen saattaa olla todella tärkeää teille molemmille ja ehkä ihan viimeisiä tilaisuuksia palauttaa kropan tehdasasetukset"

Seppo Palminen ravistelee ihmisiä hereille, voimaan hyvin, todella nauttimaan elämästä ja siinä sivussa huolehtimaan, etteivät tee muiden elämästä kiusallista, tynkää tai täyttä helvettiä.

Korostan, etten kirjoita tätä painon-, vaan mielenhallinan näkökulmasta (vaikkakin Palmiselta itseltään katosi ensimmäisen sokerittoman puolen vuoden aikana 18 kiloa). Ihan vaan siksi, että löysin kirjasta niin paljon sellaista, joka selittää paitsi omaani, myös monen muun tuntemani ihmisen ajoittaista outoa käytöstä.

Mutta silti:

"Älä usko mitään lukemaasi tai muilta kuulemaasi, ennenkuin se vastaa omia kokemuksiasi."

Ja nimenomaan tämän takia itse uskon.

Taisin olla noin 35-vuotias, kun edellisen kerran havahduin siihen, että olo oli jollain selittämättömällä tavalla koko ajan huono, vaikka mitään syytä siihen ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla. Päinvastoin. Mukava mies ja kaksi kivaa poikaa, mieluinen työpaikka ja kaikki muutenkin mallillaan. Mutta silti. Olo oli tukala ja turvonnut ja sikäli mikäli miehen havaintoihin on luottamista (niinkuin tietenkin on), olin enimmäkseen myös väsynyt, huonotuulinen, kärttyisä ja "näsäviisas".
(21 naimissisaolovuoden aikana olen onneksi oppinut, minkälaisia vastauksia mies ei halua kuulla ihan viattomiin kysymyksiinsä. En haluaisi minäkään.)

Noihin aikoihin ei vielä puhuttu karppauksesta tai vähähiilihydraattisuudesta mitään. Tai ainakaan niin paljon, että olisi jäänyt mieleen, mutta sen sijaan ilmiö nimeltään "hiivasyndrooma" oli tapetilla. (En edes muistanut koko asiaa ennenkuin nyt, kun aloin kirjoittaa tätä).

Mitä huonommaksi ja kärtymmäksi oloni meni, sitä enemmän kiinnostuin lukemaan syndroomasta, jonka oireet täsmäsivät täysin omiini. (Tämä omalääkärinä toimiminenhan on varsin helppoa. Veikkaan, että jokainen meistä on joskus etsinyt ja löytänyt vaivoihinsa omasta mielestään oikeat/eniten miellyttävät syyt. Erona se, että ennen ne pengottiin lääkärikirjoista, nykyään  nettipalstoilta).

Jotain oli omalla kohdallani selvästi tehtävä, koska tuntui, että elämässä ei ollut enää yhtään hyvää päivää tai kunnolla nukuttua yötä.

Päätin siis, että poden suoliston epätasapainoa aiheuttavaa hiivasyndroomaa, jota nykyään näytetään kuvattavan termillä "verrattain harmiton uskomuslääketieteellinen ilmiö", koska "hiivasyndrooman hoito ei aiheuta vaaraa terveydelle ja siihen kuuluva ruokavalio on yleisesti ottaen terveellinen". (Pah sanon minä. Itselleni pelottava, koko elimistön haltuunsa ottanut Candida Albicans oli totisinta totta).

No. Koska minulla siis oli syndrooma, päätin hankkiutua siitä pikapikaa eroon ja karsia syömisistäni ja juomisistani pois kaiken sen, mitä kyseisen vaivan hoidossa ohjeistettiin. Ja yllätys-yllätys, kiellettyjen listalla olivat sokeri ja siirappi, valkoiset jauhot,  makeiset ja alkoholi. Lisäksi kehotettiin olemaan syömättä proteiinia ja tärkkelystä samalla aterialla. Melko tuttua juttua siis.

Heivasin samantien kaikki makeat maut ja vaihdoin ne happamaan greippimehuun ja luonnonjugurtin kanssa syötyihin pakastepuolukoihin, leivän Ryvitan hiivattomaan näkkileipään tai jälkiuunileipään, ja pastan, perunat ja riisit kasviksiin. Eli  varsin tutun kuuloista vähähiilihydraattista ravintoa, jonka nimeen olin valmis vannomaan samantien. Ja olen edelleen. Ja voin vakuuttaa, että happamiin makuihin tottuu siinä määrin nopeasti, että sen jälkeen ei kertakaikkiaan mikään kovin sokerinen maistu. Huomasin sen, kun koitin aikojen päästä syödä tavallisen maustetun jugurtin, mutta tuntui, että sokeri takertui kurkkuun, joten yritykseksi jäi. Eikä ole tullut syötyä sen koommin.

Palkinto muutoksesta tuli niin nopeasti ja selkeästi, etten olisi ikinä uskaltanut moista edes toivoa.  Turvotus lähti, fyysinen olo kohentui kohisten, ja silloin muodissa olleet kietaisuhameet sai kietoa puoli kieppiä tiukemmalle, että pysyivät päällä. Mutta mikä parasta, muutuin takaisin entiseksi iloiseksi, energiseksi ja pitkäpinnaiseksi itsekseni. Lienee ollut muulle perheelle suuri helpotus.

Mutta se siitä ja palataan Palmiseen, joka kirjoittaa itsestään näin:

"Tanskalainen fysiikan nobelisti Niels Bohr sanoo, että asiantuntija on henkilö, joka on tehnyt hyvin kapealla alalla kaikki virheet. Minä olen.

Olen toistanut virheet uudellen ja uudelleen. Olen lihonut ja laihtunut ja taas lihonut ja laihtunut. Aika ajoin minulla on itsekuria, mutta myös musta vyö addiktoitumisessa. Roikun sokerikoukussa. Olen tuttavapiirini ainoa, joka pystyy syömään ison suklaalevyn viidessä minuutissa.


Narkkari en ole, enkä ole ollut, mutta edes siitä en ole ylpeä. Toisenlaisissa olosuhteissa olisin narkkari. Olenhan kuin alkoholisti koukussa sokeriin ja muihin nopeisiin hiilihydraatteihin."


"Muistan kun itseltäni yritettiin 1970-luvun lopulla selvittää, miksi mielialani vaihtelivat jyrkästi ja olo oli melkein jatkuvasti selittämättömän paha.


Olen ikuisesti kiitollinen silloiselle "henkilääkärilleni" Pertti Asplundille, joka keksi määrätä minut viiden tunnin sokerirasituskokeeseen. Koe tosin jouduttiin keskeyttämään, koska kolmen tunnin kohdalla aloin jo hyppiä seinille. Sokeri romahti arvoon, jollaisia löytyy äkkipikaisilta, arvaamattomilta ja väkivaltaisilta rikollisilta. Onneksi en ole ihan tappajatyyppiä".


Melko pelottavaa. Onneksi ihan tähän pisteeseen en koskaan päätynyt, mutta hieman lievemmässä muodossa edellinen selittänee muuten enimmäkseen suorastaan lehmänhermoisen mieheni käsittämättömän äkkipikaisen käytöksen, jota esiintyy yleensä pääsääntöisesti vain ja ainoastaan golfkentällä. Ei sentään luojan kiitos joka kierroksella, eikä edes joka toisella, mutta turhan usein kuitenkin.
Tarkkaan  ottaen kohtaus ajoittuu kierroksen alusta noin neljän, ja tauolla nauttimastaan kahvista ja pullasta, noin parin tunnin päähän.
Raivarit (ja käytös, johon meikäläinen yleensä jonkun mutkan kautta valjastetaan tavalla toi toisella syylliseksi) ovat olleet itselleni sen sortin mysteeri, että olen ollut niiden edessä täysin aseeton.

Olen pistänyt ne sen piikkiin, että entinen kilpaurheilija ja täydellisyydentavoittelija nyt vaan yksinkertaisesti pystyy kiihtymään nollasta sataan, jos pieni valkoinen pallo ei tottele (juu, kuulostaa naurettavalta, jota se tosiaan onkin). Mutta luettuani kirjan, tajuan, että kyseessä on jyrkkä verensokerin lasku.

"Onneksi ryhdyin aikanaan pelaamaan golfia. Olen ystävystynyt leegioon mukavia ja reiluja ihmisiä.

Golfkentällä olen myös tajunnut, kuinka typeriä meitä ihmisiä on. Itseasiassa golfkenttä on lähes harmittomin paikka olla tollo, sokerit pielessä. Harmiton, mutta naurettava.

Monen hölmön kierros on hyvin lähellä 4-5 tunnin sokerirasituskoetta. Ovat kuin pommeja. Tulevat klubille syömättöminä, ahmaisevat pari-kolme annosta nopeaa sokeria ja lähtevät kentälle odottamaan kurjaa oloa, aggressiivisia reaktioita ja masentavaa ruikutusta"

Kiitos Seppo! Enää en usko, jos tuntemani entinen kilpa-urheilija väittää, ettei 4-5 tunnin kierroksen aikana tarvi syödä tai juoda mitään. Enkä enää kertaakaan aio selittää kanssapelaajille, että "Ei toi yleensä oo tommonen", vaan aion sanoa, että "Toi on just tommonen, koska se ei älyä syödä!". No en sano. Mutta aion kyllä jatkossa pitää silmällä, että evästä menee suuhun tasaiseen tahtiin. Ja jotain muuta kuin pullaa.

Mutta antaa Palmisen taas jatkaa.

Golfklubien yrmyilystä ei ole pitkä matka urheiluviihteen sikamaisuuksiin, perheväkivaltaan, kouluhäiriköintiin, työpaikkojen ongelmiin, liikenteen rattiraivoon, täysin järjettömiin tekoihin, joiden taustoja on vaikea tajuta.

"No kun ihmiset ovat muuttuneet luonteeltaan vinksahtaneiksi". En usko. Sen sijaan näen ja tunnen, että olemme melkein kaikki syöneet ja juoneet itsemme kemiallisiksi katastrofeiksi. Olemme koukussa moniin houkutuksiin, jotka tekevät meistä ärtyisiä, aggressiivisia, kipeitä ja/tai lihavia.

Meillä on kuitenkin toivoa. Koko elämä on luonteen viilaamista, kemian korjaaminen on joutuisampaa. En väitä, että se olisi helppoa, mutta se on mahdollista. 

Mikä tässä nyt muka on niin vaikeaa? 
Etsitään ravitsemus, jolla verensokeri ei romahda ryminällä. Siinähän se.
Ihan näin yksinkertainen tämä juttu ei ole.
Tällaiset meikäläiset, joilla verensokerin vaihtelu on erittäin rajua, ovat kuitenkin vähemmistö.
Ainakin minulle "sokerit nollilla" on niin kauhea tila, niin käsittämättömän pelottava, että kuvittelisin jokaisen, joka sen on kokenut, muuttavan syömistään tai juomistaan edes jollain tapaa, vaikka koukussa riippuvatkin. Siis edellyttäen, että ovat tajunneet, mistä on kysymys.

Mutta olisiko niin, että se varsinainen sokerivammaisten sekakuoro onkin ongelmastaan täysin tietämätön? Vain ulkopuolinen voi tunnistaa oireita, jotka yleensä tulkitaan: "Se nyt on sellainen sätkynukke", "Kiivas ja kiukkuinen", "Parhaimmillaan siedettävä - pahimmillaan toivoton ääliö", "Hermoraunio", "Järkyttyy jostain kuudesti päivässä"..

Alhaiselle verensokerille ei ole olemassa raja-arvoja, jotka olisivat kaikille yhteisiä. Toisilla sokerirasituskokeen käyrä on jyrkkä, toisilla loiva. Jyrkästi putoava verensokeri on kauhea seuralainen. Mutta on myös niitä, joiden verensokeri roikkuu pitkään ja säännöttömästi normaalin alapuolella. Tarkoittaa, että aivoilla ei ole kunnolla polttoainetta. 

Mielenkiintoista. Mutta samalla tajuan oman rajallisuuteni tämän tehtävän edessä. 
Ollaan nimittäin edetty kirjassa vasta sivulle 24..

On siis pakko todeta, että jos aihe vähäisessäkään määrin aihe teitä kiinnostaa, niin hankkikaa kirja jostain käsiinne. Jos sitä ei vielä kirjastoista löydy, niin varmaan pian kumminkin. Olen myös valmis laittamaan omani kiertoon. Heti kun mieheni on ensin lukenut sen loppuun. (Sen verran tuntui muutama ääneen lukemani kohta kolahtaneen, että oli sunnuntai-aamuna ennen heräämistäni oma-aloitteisesti lukenut ensimmäiset sata sivua ihan vaan mielenkiinnosta. Ja ihan kuin olisin pian sen jälkeen ollut havaitsevinani pieniä ahaa-elämyksen merkkejä.. Jess.)

Itse olen nyt päätökseni tehnyt ja tästä lähtien palaan takaisin omaan hyvään ruokavaliooni, johon eivät sokerit ja valkoiset mössöt kuulu. Nyt kun elämässä ei pitkän matalapaineisen ajanjakson jälkeen enää ole (kop kop ) ylimääräistä stressiä tai negatiivista kuormaa.

Ja voin sanoa, että kun viisi päivää päätöksen mukaista toteutusta on takana, energia ruokailujen välillä ei ole loppunut kertaakaan, enkä ole vielä toistaiseksi kaivannut mitään, mitä ei pidäkään kaivata. Paitsi kerran niitä merisuolaperunalastuja,  joita en suolaisuutensa takia ole sokeriksi noteerannut, mutta ihan sokerin veroista turhaa höttöähän nekin ovat. Olen myös pitkästä aikaa käynyt nukkumaan levollisin mielin ja nukkunut paremmin kuin miesmuistiin. Hikoilematta ja aamuyöllä heräämättä.

Mitään hirmu energiapiikkiä ei vielä ole havaittavissa, mutta luotan Palmiseen, joka sanoo, että ensimmäinen viikko menee vieroitusoireiden parissa, eikä edes kannata yrittää urheilla tai muutenkaan rasittaa itseään. No, yrittänyt olen, mutta ymmärsin luovuttaa ajoissa.

Luotan siihen, että kun saan taas elimistöni ja mieleni tasapainoon, saan myös haluamiani asioita aikaiseksi, enkä vaan koko ajan "aio tehdä jotain". Kaikenlainen toimeen ryhtymisen siirtäminen kun kuulemma on yksi sokeriaddiktin ominaisuuksista.

"Vain hänen kyvyttömyytensä ryhtyä toimeen ylittää hänen kiihkeän innokkuutensa".

Omalla kohdallani on selvää, että kroppani ja mieleni ovat nopeiden hiilihydraattien vaihtelulle tosi herkkiä. Niiden huonot puolet tulevat näkyviin tosi nopeasti, mutta myös häipyvät varsin pian, kun vaan ymmärrän pysyä niistä erossa. Onneksi kyse on vain valinnoista, joita elämä on muutenkin täynnä. Luulisi nyt kaiken järjen mukaan kaikista maailman valinnoista olevan helpointa se, että osaa päättää, mitä syö ja mitä jättää syömättä. Ja onhan se.

Selvää kuitenkin on, että ihmiset ovat yksilöitä. Mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Mikä on toiselle liikaa, on toiselle sopivasti. Ja aktiiviurheilijat tottakai kokonaan eri asia kuin itseni kaltaiset tavalliset kuntoilijapulliaiset.

Mutta ei tästä kirjoittamalla näköjään loppua tule, joten päätän tarinan Palmismaiseen loppukaneettiin ja sitten jätän teidät rauhaan.

"Muista myös, että maailmaa ei kiinnosta paskan vertaa sinun olosi, ei hyvä, eikä huono. Vain sinä tunnet olosi, kannat kilosi, kärsit rööriesi tukkeutumiset ja aggressioittesi häpeän."

Iloista (ja sokeritonta)  juhannusta kaikille! Minä aion nyt alkaa buddhamaiseksi tyyneyden ja mielenrauhan perikuvaksi :)

PS. Jos haluat käydä kurkkaamassa, mikä urheiluihmettelijäksi ja kokopäivädorkaksi itseään kutsuva Seppo Palminen on miehiään, löydät hänet osoitteesta palminen.com. Jonain päivänä vielä aion tavata hänet ja käydä  kädestä pitäen kiittämässä kaikesta siitä, mitä on saanut minut ihan vaan omalla esimerkillään, realistisella asenteellaan ja kirjoitustyylillään tajuamaan ja sitä kautta omassa käyttäytymisessäni muuttamaan.





35 kommenttia:

  1. Ehdottomasti luettavaksi menevä kirja!mä olen piiiiiiitkään kaivannut jotain potkua persuksiin - muistissa on kuinka olo oli hyvä kun turhat hiilarit jäi pois. Lillan osto sotki koko homman kun ei malttanut keskittyä ruokailuunsa yhtään, intopiukeena vaan teki hommia, ja ihan yhtä intopiukeena mätti suuhunsa just sitä mitä sattui helpolla saamaan.
    Kiitos! Hyvä kirjoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tulee sinnikkyyspalkinto, kun jaksoit lukea loppuun :)

      Mutta just samanlaisen potkun tarvin itsekin persauksille nyt, kun on kaikki parin vuoden aikana elämään kasaantunut ylimääräinen stressi pikkuhiljaa ohi ja uudisrakennuskin nousee mukavaa vauhtia, ja kaiken järjen mukaan pitäisi taas paremmin jaksaa keskittyä siihen, mitä syö ja ei syö. Se kun on kumminkin niin älyttömän helppoa heti kun sen päätöksen tekee. Ja itsellä ainakin siihen päätökseen tarvitaan riittävän syvä itseinho tai vähintään kyllästyminen omaan saamattomuuuteensa. Ja nyt on sen aika!

      Tsemppiä meille!

      Poista
  2. Sokerin syönnin vaikutukset huomaa heti, jos vain osaa yhdistää. Meikäläinen aina synttärikemujen jälkeen nuokkuu autossa matkalla kotiin, koska sokeri vaikuttaa, niinku lekalla löis takaraivoon. Normaali väsy ei oo samanlaista, kuin kunnon sokerihigh'sta alastulo. Kovan luoka huume, sanon minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tosta oikein oo kokemusta, kun en makeaa juurikaan pysty syömään, mutta siitä kylläkin, jos erehdyn syömään huonosti (siis esim. jotain pastamössöä, josta mun pitäis pysyä kokonaan erossa), niin ei mee kauaaakaan, kun hiilareitten aiheuttama ähky vaihtuu totaaliseksi heikotukseksi. Alkaa kädet täristä ja muutun melko äkkiä vaarallisen vihaseks :). Onneks lähipiiri (ja työkaverit) sen tietää ja muistaa aina kysyä, että "Pitäiskö sun kohta saada ruokaa, ettet muutu aggressiiviseks?" :)

      Mutta huume se on. Ja Palminen hyvin kirjoitti, että jos meidän esi-esi-isät olis ravinnokseen syöneet pastaa ja huuhtoneet sen cokiksella alas, niin ihmiskunta olis lakannu olemasta ennen lukutaidon keksimistä.

      Mulla on nyt hyvä olo, koska olen (taas kerran) valaistunut :)

      Poista
    2. Pieni valaistuminen silloin tällöin on aivan hyväksi :D

      Poista
    3. Juu aika usein lamppu syttyy, mutta sit taas sammuu :). Toivottavasti tästä tulee pitkäaikaisempaa.

      Poista
  3. Jos oli hankala tätä sinun kirjoittaa niin hieman on hankala,ainakin minun,tätä yhdeltä lukemalta kommentoidakaan,tarttee lukee useamman kerran ja hieman tehdä aatostyötä tämän kanssa...
    Miten mulle tuli olo että Palmisen tekstipätkät vois olla sinun(kin) kirjoittamiasi,samalla tavalla hauskasti ja terävästi tuntuu teksti irtoavan molemmilta:)
    Musta vyö addiktoitumisessa,voisko tuota enää paremmin sanoa:D "Vain hänen kyvyttömyytensä ryhtyä toimeen ylittää hänen kiihkeän innokkuutensa",kuulostaa myös tutulta,terveisin nimimerkki söin levyllisen fazerin sinistä samalla kun luin painonvartijat-lehteä;)
    Kiva oli kyllä kuulla että oot muutoksen myötä nukkunut nyt paremmin,multa kysyi hoitaja tässä yks päivä että olenko saanut nukuttua ja olenhan minä,nukun melkein aina kuin tukki ja hän sitten kertoi erään pitkän unettomuudesta kärsineen todenneen että jos ihmisellä ei ole kunnon öitä niin ole kunnon päiviäkään,tuo jäi mun mieleen pyörimään ja kun muistelen sun aiemminkin kirjoitelleen ei niin sujuvasta nukkumisesta niin pelkästään tuo jo on ihan mahtava muutos...
    Mä nyt vielä jään pohdiskeleemaan tätä tekstiä ja toivottelen iloista,mielenrauhaa ja tyyneyttä sisällään pitävää Juhannusta,näin ens alkuun♥


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups,väärä sana tuo pelkästään,liian vähättelevä, luotan kuitenkin siihen että ymmärsit mitä tarkoitan:)

      Poista
    2. Tiedätkö, että mun vanhemman pojan tyttöystävä (joka justiin luki tän tekstin ja joka on ensimmäinen, jolle vien kirjan lainaan), laittoi mulle viestin, jossa luki "Vitsit että kuulostaa hyvältä kirjalta! Ja noi sitaatit kuulostaa ihan sun kirjottamilta :D". Hauska yhteensattuma. Mutta siinä varmaan syy, miksi Palminen onnistuu mun mieleen niin vaikuttamaan, kun ollaan vähän niinkuin samikset :D.

      Ja se on niin taivaan tosi, että jos (mun tapauksessa kun) ei nuku kunnolla, päivät on yhtä laahustamista. Ja sekin voi olla ihan vaan huonon ravinnon syytä. (Joskin on ollut jonkun verran tota ylimääräistä stressiäkin elämässä, mutta nimenomaan se on johtanut siihen, että ei ole niin jaksanut välittää siitä, mitä pistää suuhunsa). Tai ainakin Palminen kirjoittaa, että naisilla matala verensokeri johtaa tyypillisesti siihen, että ovat kaikesta huolissaan. Ja kun on illalla nukkumaan mennessä kaikesta huolissaan, ei voi millään nukkua kunnolla. Että jonkun sortin sokerioravanpyörä sanoisin :)

      Ja mun piti oikein tarkistaa, että missä kohtaa se "pelkästään" luki, kun mulla on niin täydellinen ymmärrys sun teksteille, että osaan kyllä lukea kaiken niinkuin sen oot tarkoittanut ♥. Riveiltä ja niiden välistä.

      Juhannus on nykyään ihan hanurista, kun ei oo mitään sen kummempaa, mutta vietetään se nyt alta pois, niin päästään taas asiaan :)

      Poista
  4. Mä. Niin. Tahdon. Lukea. Ton. Kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä. Niin. Suosittelen. ♥

      Vien sen tänään mun pojan tyttöystävälle, joka on nyt siinä määrin innostunut ja tosissaan oman karkin- ja muun puputtamisen lopettamisen suhteen, että lukee sen varmaan tuota pikaa.
      Sen jälkeen se lähtee sulle, koska uskon, että luet sen yhdeltä istumalta :). On sen verran joutuisaa ja helppoa tekstiä, että sitä ei herkästi jätä kesken.

      Sen jälkeen liimaan sen mun miehen nenän eteen :)

      Jos laitat mun sähköpostiin sun osoitteen, niin tiedän sitten, minne päin Palminen lähtee paahtamaan :)

      Poista
    2. Ihanaa! Mä kävin jo kirjastossa norkoilemassa, mutta sieltä en tätä löytänyt. Laittelen siis sulle sähkistä. Kiitos paljon!! Tod.näk. luen sen kyllä aika nopeesti...

      Poista
  5. Uskon tähän viestiin. Olen tutustunut ravinto-oppiin oman rajoittuneen ruokavalioni vuoksi ja yllä kirjoittamasi on ihan faktaa. Uskon että ruokavalio vaikuttaa suuresti mielenterveyteen, itse tiedän, että jos mieliala alkaa madaltua, minun on tarkistettava, että saan tarpeeksi proteiineja ravinnostani. Suosittelen kaikille vaivoista kärsiville käyntiä hyvän ravintoterapeutin luona ja elimistön testausta. Toimenpide on aika kallis, mutta se saattaa olla elämän paras sijoitus. Moni "terveellisesti" syöväkin saattaa yllättyä, mitä kaikkea on ehtinyt mennä vinksalleen. Mielenkiintoinen kirja kiinnostavasta näkövinkkelistä kirjoitettuna. Jännä juttu, että tavoittelemme terveyttä, hyvää oloa ja mielenrauhaa monin tavoin, mutta samanaikaisesti toimimme päämääräämme vastaan. Ei ihme jos lapsilla ja nuorilla on paljon masennusta kun monen perusravinnon muodostavat kokis ja sipsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin uskon ihan sataprosenttisesti. Ja olen niin tyytyväinen, kun kirja osui ihan sattumalta juuri oikeaan saumaan.
      Elämä on sen verran pitkään (viimeiset pari-kolme vuotta) ollut melko kuormittavaa ja on tullut tahtomattaan ja huomaamattaan ajoittain luisuttua sivuun omasta hyvästä ruokavaliosta ja sitä kautta hyvästä olosta. Ja kun olosta tulee huono ja mieli on maassa, sitä ei jotenkin jaksa yhtään ponnistella sen eteen, että tulisi palattua sille omalle hyväksihavaitulle tielle, vaikka juurikin silloin se olis kaikkein tärkeintä. Just niinkuin itsekin tuossa "jos mieliala alkaa madaltua.."-kohdassa kirjoitat.

      Palminen kirjoittaa myös mm. että "Lääketiede hoitaa pääasiassa vääränlaisen ravitsemuksen seurauksia. Lääkäri Antti Heikkilä on potilaskokemusten opettamana taipuvainen uskomaan, että hyvin monet mielenterveydelliset ongelmat johtuvat pelkästään väärästä ravinnosta."

      Ja mitä noihin pizzoihin ja sipseihin ja kokiksiin tulee, niin ne on mainittu juuri tuossa yhteydessä, josta kirjoitit.

      Todella mielenkiintoinen aihe. Ja ihan varmasti johtaa siihen, että alan entistä enemmän tarkkailla ympärillä olevin ihmisten käytöstä eri tilanteissa "sillä silmällä" :)






      Poista
  6. Minä olen kai jonkinlainen vastarannan kiiski tai ikuinen skeptikko, kun suhtaudun aina kovin epäluuloisesti ja vastentahtoisesti tämmöisiin kirjoihin, vaikka tuossa kaikessa varmasti järkeä onkin. Mulle tulee näistä aina semmoinen saarnamies-olo, että toinen yrittää saarnata, jolloin mulle iskee automaattinen vastustus päälle, enkä halua ottaa minkäänlaista tietoa vastaan. Ilmeisesti kuvittelen tietäväni asiat itse aina paremmin. :-D

    No, ihan vakavasti ottaen, ovathan nuo sokerit ja muut nopeat hiilihydraatit elimistölle aika turmiollisia ja hyödyttömiä, ja jos reagoi verensokerin vaihteluun herkästi (itsekin tiedän vastaavanlaisia tapauksia), elämä on varmasti melkoista vuoristorataa, jos niitä syö. Olen kyllä itsekin huomannut, että hiilarit väsyttävät, varsinkin jos ruokailujen välillä on ollut liian pitkä tauko, mutta koska en ole koskaan karpannut, en tiedä, olisiko oloni ruokailun jälkeen sitten kovinkin erilainen, jos söisin leivän sijasta vaikkapa pelkkiä proteiineja. (Ja se leipä on kumminkin useimmiten ruisleipää eikä mitään vastapaistettuja sämpylöitä. :-D) Onneksi omalla kohdallani verensokerin vaihtelut eivät aiheuta suuriakaan mielialan vaihteluja, joten ehkä minulla ei ole niin tarvettakaan kiinnittää asiaan huomiota.

    On hienoa, että sinä olet löytänyt itsellesi sopivan ruokavalion ja sen myötä hyvän olon. :-) Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika rahikaisella :). Jos tunnen, että mua painostetaan johonkin suuntaan, on ihan varmaa, että käännyn just päinvastaiseen. Vaikka ihan vaan periaatteesta, jos ei muuten.
      Mutta tää kirja on asia erikseen, koska sen kirjoittaja ei ole mikään ravintoterapeutti, vaan ihan tavallinen tallaaja, joka kertoo omasta elämästään. Ja se, että se oma elämä ja ne kokemukset ja muutosten vaikutukset vastaa täsmälleen omiani, on se syy, minkä takia tästä niin innostuin. Vähän sama kuin että lukee horoskoopistaan jotain mairittelevaa tai muuten sellaista, jota haluaiskin lukea :). (Tosin en lue horoskooppeja juurikaan, mutta kiinalaisen horoskooppini mukainen luonnekuvaus oli siinä määrin niin miellyttävä, että haluan uskoa olevani sellainen :D)

      Palminen palautti mut nyt ruotuun, jossa tosin olen muuten ollutkin, paitsi nyt kun on kasaantunut vähän epäonnea elämään ja se on pistänyt kaiken pois raiteiltaan. Ja itseasiassa mulle maistuukin onneksi kaikkein parhaiten sellanen ruoka, josta mulle tulee hyvä olo. Sinänsä pääsee siis aika helpolla, kun mieliteot kohdistuu useimmiten vaikka johonkin hyvään salaattiin mieluummin kuin hampurilaisiin.
      Mutta mikään pyhimys en siis todellakaan ole, enkä sellaiseksi aiokaan :), Mutta hyvästä olosta en nyt hevillä luovu, koska sitä masentunutta pahaa oloa on nyt ollut ihan riittämiin.

      Ja ihan varmaan, jos silmä olis välttänyt, olisin pöllinyt yhden niistä sun herkullisen näkösistä sämpylöistä ;)

      Poista
  7. Ensin: Pese hapan suu useammin, koska hapan kuluttaa kiillettä nopsaan.

    Mä oon enerkinen ja erittäin hyvinvoiva, kun en syö sokeria ja/tai vehnää. Nyt kun oon kahtena päivänä niitä syönny, oon täysin vetämätön ja saamaton...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hampaillehan toi hapan on paha. Tai ainakin tarttis muistaa olla pesemättä hampaita heti sen jälkeen, kun on ensin tempassut lasillisen greippi- tai sitruunamehua.

      Mulla on ihan sama ton vehnän kanssa. Jos haluaisin itselleni sietämättömän pahan olon, söisin vastaleivottua pullaa. Ja aina silloin tällöin syönkin, mutta kärsin sen sitten nahoissani. Ja pitkään.
      Ja jos joku ruoka pitäis valita, jolla saa itselleen niin vetämättömän olon, ettei kone käynnisty moneen päivään, se olis perunamuusi :D. Vaikkapa nyt oikein rasvasen läskisoosin kans. (Onko enää muuten olemassa läskisoosia?). Ja juomaksi vielä siideri päälle, niin avot. Ei tarvis eväänsä liikauttaa viikkoon, kun turvonneena vaan voivottelis sohvalla.

      Tavallaan onni, että tulee niin helposti huono olo itselle sopimattomista jutuista. Mutta kyllä sitä välillä toivois, että vois edes joskus joissain tilaisuuksissa syödä niinkuin muutkin ilman, että tarvii montaa päivää sen jälkeen kärvistellä.

      Poista
    2. Täytekakku. Niin hyvää ja kipeenä viikon...

      Poista
    3. Aarghh. Täytekakku on mun painajainen. Etenkin, jos siinä on kermavaahtoa. Mutta voileipäkakun kyllä voisin syödä vaikka yksin. Samoin seurauksin :).

      Poista
  8. Mä juon joka aamu vesilasin jossa on sitruunamehua, ja sen määrä on vaan lisääntynyt vedestä. Tosin se pitää ajoittaa se sen juominen siihen, että juo heti kun herää niin on se ainakin 30min välissä ennen hampaiden pesua ja ylös ryntäämistä. Siinä vähän huono, mutta muuten vannon sen nimiin kyllä, aamu lähtee tosi hyvin käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama aamunavaus :). Puolikas sitruuna puristettuna vesilasilliseen ja se ihan ensimmäisenä aamulla kurkusta alas. Ei enää oikein osaa edes olla ilman ja heti jos unohtuu ostaa sitruunoita, on vähänniinkuin aamu pilalla. Paitsi että nyt ostin hätävaraksi sellasen sitruunamehutiivisteen (sen muovisen sitruunan mallisen, jossa on korkki :)); josta voi lorauttaa veden sekaan, jos aito puuttuu.

      Harmittaa, että Valio meni lopettamaan täysgreippimehun valmistuksen, kun se oli mun suosikki. Tai ainakaan sitä ei enää kaupasta saa.

      Poista
  9. Hei , olen anneaulikki ja olen sokeriaddikti. Juuri äsken vetelin himooni puoli pussia Hopeatoffeita. Ja olen se toinen , joka kykenee syömään suklaalevyn viidessä minuutissa :( Olen ollut kiinnostunut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta vuodesta 2006, jolloin siihen tutustuin laihdutusmielessä . Sokeri , riisi,valkoiset jauhot ja peruna lähti ( tehdäkseen myöhemmin paluun ) Kilojakin lähti 16 , olo oli kevyt ja energinen. Sitten lipesin takaisin vanhaan , kilot tuli takaisin ja tässä sitä maataan kännykkä kourassa , mihin se energia hukkui ?
    Paluuta olen yrittänyt useasti , mutta luonto on heikko ja taas kohta maistuu vanhat herkut.
    En voi kuitenkaan väittää olevani onneton , elämähän on ihanaa ❤️
    Mutta ripaus lisää energiaa ei olis pahitteeksi , saisi raahattua itsensä liikunnan pariin vaivoistansa välittämättä ;)
    Kiitos Annukka kun jaksoit jutun kirjoittaa ( juu , mulle kans se sinnikkyyspalkinto ) , täytyy tuo kirja metsästää käsiinsä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tunnustus :D. Oli niin rehellinen, ettei sua kyllä raski tuomita edes tosta Hopeatoffeen tai suklaalevyn syönnistä :). Itse en moiseen pysty (greippi ja sitruunat ja puolukat pitää siitä huolen), mutta mulla on omat paheeni, joihin kuuluu jo aiemmin mainitsemani sipsit ja meetwurstin syönti suoraan paketista. Eipä niissäkään kehumista ole, mutta niistä ei tuu paha olo, koska suolaa ei kuitenkaan pysty syömään kovin paljon.

      Hitsit kun mulla olis joku poppakonsti, millä voisin lähettää sulle energiaa, mutta muuta ei just nyt tuu mieleen kuin että lähettäisin itsensä Seppo Palmisen pitämään sulle seuraa :D

      Elämä on ihanaa ja se on pääasia. Ja uskon, että sulla ei oo ihmiskunnalle vaarallisia käytöshäiriöitä, vaikka sokeria syötkin.

      Ja sinnikkyyspalkinto tulee tottakai ♥. (Veikkaan, että käänteissään aina yhtä nopea Pepi on kirjan jo hankkinut ja pariin kertaan lukenutkin, joten ihan varmaan saisit lainaan :))


      Poista
    2. Pepi on kyllä nopea käänteissään, jospa polkasisi joku päivä Lillan kautta, lehtiäkin pitäisi hakea luettavaksi. Ihanaa juhannusta ♥

      Poista
    3. Ihanaa juhannusta sulle myös ja terveisiä, jos satut polkaseen Lillan kulmille ♥

      Poista
    4. Ei ole tilannu kun ei o kerenny. :)
      Kiirusta....

      Poista
  10. Aluksi tekstiäsi lukiessa muistin suklaalevyn kaapissa. Sitten mietin, että olkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mietitty :)

      MIkähän siinä onkin, että silloin kun tietää, että jotain on kaapissa reilusti (niinkuin nyt vaikka suklaata), niin sitä on helpompi tehdä päätös olla syömättä sitä. Mutta ans olla, jos tietää, että sitä ei ole, heti tulee hirmu pakkomielle saada just sitä, mitä puuttuu.. Ainakin mulle. Ja ainakin jos kyseessä on rapeat perunalastut :)
      (Tosin nyt kun on viikko kohta takana tätä raiteillepaluuta, niin ei oo tehnyt mieli edes niitä)

      Poista
  11. no niin, tarttis varmaan tuo kirja lukea. vaikka sillä polullahan olen ollukkin jo toista vuotta. Kaikille ei sovi vehnä tai muut nopeat hiilarit, toisille ne passaa. Mulla ei sokerit laske nopeasti, voin hyvinnii olla syömättä puolpäivää ja silti energiaa piisaa, melkein jopa paremmin kuin että syön, syönnin jälkeen energiat laskee. Vastarannankiiski ihan täysin ;)
    Hiilihydraattipitoiset aineethan muuttuu ihan kaikki meidän kropassa sokeriksi, siitä ei kai pääse yli, toiset vaan toimii eritavalla ja sekin on niin yksilöllistä mikä passaa ja mikä ei. Mutta niinku kirjotit, jokainen ottaa tuosta kirjasta sen mikä omaan oloon ja kroppaan sopii. Siis tuo "Älä usko mitään lukemaasi tai muilta kuulemaasi, ennenkuin se vastaa omia kokemuksiasi."
    Eilen tuli syötyä taas vaaleaa vehnää (no kun ne hodarit oli vaan niin hyviä itsetehtynä...) ja maha pullottaa. Pää ei millään usko, että voisin syödä bataattia ja riisiä mutta en vehnää... No, onneksi olo on ihan hyvä vatsapallosta huolimatta :)
    niin, ja meillä muuten miehellä ihan samat oireet, kiihtyvyys 0-100 alta sekunnin jostain mitättömästä asiasta mutta epäilen sen olevan enimmäkseen iän tuomaa oireilua mutta osin myös ruokavalion yksipuolisuuden ja juurikin tuon hiilihydraattipitoisen ravinnon :)
    Mukavaa keskikesää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä kirjassa ei sinällään ravinnon suhteen ollu mitään uutta tietoa, mutta mua kiinnosti siinä ihan hirveästi kaikki ne vaikutukset, mitä verensokerin heilahtelulla voi olla. Tai sillä, että se laahaa koko ajan normiarvojen alapuolella. En ollut ajatellut, että monikin sellanen käytös, johon olen törmännyt, voiskin johtua tosta, mutta kun jälkikäteen ajattelen ja mietin, mitä nää ihmiset syö ja kuinka usein, niin olen melko vakuuttunut, että Palminen osui ihan naulankantaan :). Mutta se on sitten toinen juttu, että millä jonkun sais muuttamaan tottumuksia. Enkä sitä aio edes yrittää. Omissakin riittää huolehtimista, mutta koska oon tosiaan jo kohta 15 vuotta tiennyt, mikä on mulle hyväksi ja mikä ei, niin ei onneks tarvi kuin pientä hienosäätöä. Ja sillä jo on olo kohentunut viikon sisällä nollasta sataan :). Kiihtyvyys taas laantunut satasesta nolliin..

      Mutta me ollaan kaikki (onneks) erilaisia. Jos me miehen kanssa syödään aamulla kaurapuuroa, miehellä pysyy energia helposti monta tuntia. Mulla ehkä tunnin. Mutta jos syödään pekonia ja kananmunia, mies valittaa, että on paha olo ja mulla piisaa virtaa :).

      Iloista keskikesää sulle kans kiva KatMan <3

      Poista
  12. Veikkaan että päätyy minunkin lukulistalle tuo kirja. Erittäin hyvä motivaattori elämäntapa remontille on myös koko vartalo peili sängyn vieressä.... On kuin raskaana olisi kun ykä nousee kurkkuun joka aamu kun siihen vilkaisee sängystä noustessaan..... XD.... Ulkomuotokin kun alkaa ryhävalasta muistuttamaan..... Ihanaa Jussia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan ryhävalas sun kanssas Mirstaakkeli :D. Itse olen enempi ehkä joku muikku, mutta silti kyllä helposti housut kiristää heti, jos syön jotain, mikä ei mulle sovi. Ja se ei oo kiva olo. (Huomaan, että mulla on sellanen pakkomielle, että työtuolissa tai sohvalla istuessa tarttee koko ajan kokeilla, onko mahamakkara vielä tallella vai olisko kenties älynnyt lähteä kälppimään sitten viime näkemän :))

      Mulla on nyt ihan hirmu hyvä olo, kun olen viikon ajan ollu tarkasti syömättä sekaruokaa ja mitään muutakaan mikä ei mulle sovi. Tuntuu ihanalta vaihtelulta siihen viimeaikojen hämärän rajamailla laahustamiseen.

      Veikkaan, että Lillan omistaja jo on polkassut kirjakaupan kautta, joten eiköhän sieltä löydy lainaan :). Ja Anneaulikkikin lupautui lukurinkiin.

      Iloista jussia <3

      Poista
  13. Täällä kanssa yksi joka liputtaa ruokavalion merkityksestä hyvinvointiin. Vehnää en ole syönyt 10 vuoteen, sokeriakin vähemmän arjessa. Uskon kuitenkin 80-20 meininkiin ruokavaliossa ja elämässä muutenkin: kun 80 % on kunnossa voi 20% olla sinne päin tai miten vaan. Tärkeintä on kai tiedostaa mikä ruoka tekee itselle millaisen olon, ei vain maistu hetken hyvälle suussa. ;)
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin :). Ja aika äkkiä siitä hyvän olon ruuasta tulee myös sitä, joka maistuukin parhaalle, mikä taas on sinällään hirmu kätevää. Ei tuu niin paljon syötyä semmoista, mistä tietää jo etukäteen, että ei hyvää seuraa. (Mulle se on yleensä Hesen kerrosateria, joka välillä himottaa niin, että on pakko saada, vaikka tietää jo etukäteen, että homma päättyy huonosti :). Hirmu ähky ja ällöpahaolo hetken hyvästä rasvan ja suolan mausta..)

      Nyt kun luin ton kirjan, olen alkanut golfkentällä hirmu sokeristalkkariksi, joka hiljaa itsekseen kyttäilee ihmisten käytöstä ja vaivihkaa tarjoilee evästä, kun alkaa merkit näyttää siltä, että joku meinaa liiaks ruveta kiukuttelemaan :)


      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi