Sivut

torstai 8. huhtikuuta 2021

KEVYT VAIHDEVUOSIKATSAUS

Siinä missä elämä on viimeisen vuoden ajan ollut enimmäkseen - jos mahdollista - tavallistakin tasaisempaa ja ajoittain tylsempääkin, vaihtelua omaan olooni on tuonut vaihdevuosien viime syksynä todistettu alkaminen.

En nyt sitten tiedä, onko vaihtelu sellaista, mitä varsinaisesti olisin tähän hätään kaivannut, mutta niinkuin taannoin kirjoitin, olen ainakin toistaiseksi päättänyt ottaa tämän(kin) elämänvaiheen enimmäkseen mielenkiinnon ja  samalla jonkun sortin ihmiskokeen kannalta. 



Taidan olla kaikinpuolin keskivertotapaus, koska 55-vuotiaana sovin vaihdevuosien tyypillisen 45-55 vuoden alkamisiän haarukkaan.   

Samoin tähän mennessä varsin tiiviillä tahdilla kuvioihin mukaan tulleet oireet ovat kuin suoraan oppikirjasta. Joskaan en aina tiedä, mistä mikäkin varsinaisesti johtuu, koska osa alkaa varmaan olla jo iänkin mukanaan tuomaa ja osa työstressistä johtuvaa, mutta kokoelmaan on tähän mennessä kertynyt ainakin seuraavaa:

- kuumat aallot, jotka alkoivat yöhikoiluna, mutta joita esiintyy nykyään ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa

- muutenkin sekaisin mennyt kehon lämmönsäätelykyky 

- inhottava syvältä tuleva lihassärky, jolla ei ole mitään tekemistä liikunnalla hankitun "terveen" lihaskivun kanssa

- entistäkin pätkittäisemmät ja levottomammat yöunet (johtuen pitkälti edellämainituista)

- notkeuden väheneminen ja jäykkyyden/kankeuden lisääntyminen

- lihasmassan katoaminen nopeammalla tahdilla kuin sitä ehtii ylläpitää

- muistihäiriöt (olen alkanut kadottaa erityisesti nimiä ja se on tosi häiritsevää)

- kuivien silmien lisääntynyt kuivuminen

- jo ennestään ohuiden hiusten mystinen oheneminen (hiuksia ei irtoile mitenkään näkyvästi, eikä katkeile, mutta ne vaan jotenkin katoavat)

Jos näitä nyt johonkin järjestykseen haluaisi laittaa, niin tällä hetkellä ehkä kaikkein ikävin oire on erityisesti reisissä tuntuva liki jatkuva jäytävä jostain syvältä tuleva lihassärky, joka vaivaa erityisesti istuessa, seistessä (eli ihan sama tältä kantilta, istunko vai seisonko työpäivät) ja nukkumaanmennessä. Ja kun reisissä särky jonkun ajan päästä sängyssä helpottaa, tilalle tulevat muuten vaan levottomat jalat, jotka yhdessä hikipuuskien kanssa vaikeuttavat nukkumista. (Nyt varmasti moni saman vaiheen kokenut jo miettii, kuinka tyhmä oikein olen, kun en vielä ole hakenut näihin vaivoihin apua ja ottanut estrogeenilisää käyttöön, mutta palaan siihen myöhemmin).




Yöhikoilua on itselläni esiintynyt jo muutaman vuoden ajan, mutta vain satunnaisesti. Nyttemmin siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja kun yöllä ensin hikipuuskan tullessa potkii peiton päältään tulikuumaa kroppaa viilentääkseen, vähän ajan päästä seuraa hillitön palelu. Näitä molempia lämpötiloja sitten esiintyy vuorotellen aamuun asti ja peitto vaihtaa paikkaa samaa tahtia, välillä useammin ja välillä harvemmin. Riippuen osin siitäkin, mitä illalla olen syönyt ja juonut ja mihin aikaan. On melkoisen tarkkaa hienosäätöä nykyään, muttei mitenkään ongelmallista, kun asian tiedostaa ja ottaa käyttöön ne itselle parhaiten sopivat käytännöt. Omalla kohdallani olen huomannut, että mitä myöhemmäksi iltasyömisen jätän, sitä varmemmin makuulla ollessa tulee myös inhottavaa sydämentykytystä, kun ruoka aiheuttaa painetta palleaan ja sydän reagoi siihen. Tämän loogisen ja samalla rauhoittavan selityksen antoi tuttu lääkäri, jolle kerroin yhden edeltäneen yön sydänoireistani, joiden lääkärin avulla tajusin johtuneen siitä, että tosiaan menin makuuasentoon suoraan iltapalan jälkeen ja olin silloin syönyt itselleni täysin sopimatonta tuoretta ruisleipää, jossa oli yhtä sopimatonta paprikaa päällä. Sen koommin ei sydän ole temppuillut, vaikka sekin kuuluu vaihdevuosioireiden valikoimiin. 

Muuten syömisistä ja juomisista on tullut toisinaan lähinnä koomista, kun nykyään tulee hiki jo ketsupistakin. Samoin kuin ainakin suolasta, sinapista, soijakastikkeesta, oliiveista, vahvasti maustetuista ruuista puhumattakaan. Eikähän nykyään tarvi enää edes syödä mitään noista, vaan pelkästään nähdä tai ajatella, kun hiki jo taas yllättää. Eikä mikään ihan huomaamaton, vaan sellainen, joka kastelee hiukset päälaelta märiksi, mutta silti tuntuu käsin koskettamalla ihan kylmältä. Olen siis vähän niinkuin kuuluisan Pavlovin teorian koira sillä erotuksella, etten ala kuolata, vaan hikoilla.  Mutta onneksi listalla ei ole mitään erityisen tarpeellista tai terveellistä, vaan päinvastoin.



Viime kesänä ei vielä hikoiluttanut


Sinällään kuuma aalto on mielenkiintoinen juttu. Silläkään ei ole mitään yhtäläisyyttä liikkumalla tai edes saunomalla aiheutetun hikoilun kanssa, vaan on sellainen, joka tulee äkillisesti jostain syvältä sisältäpäin ja kuumentaa itselläni erityisesti pään sen molemmilta sivuilta. Ja vaikka voisin vannoa, että olen aallon yllättäessä kirkuvan punainen, peili todistaa toista, eikä kuumuus välttämättä näy mitenkään päällepäin. Omituinen ilmiö. Mutta kohtausten kesto on ainakin toistaiseksi itselläni ollut vaan sekunteja, joten ei niin haittaa, kun tietää, että menevät ohi liki yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Voin kyllä erittäin hyvin kuvitella, kuinka kurjaa on, jos vaiva on niin voimakas, että hallitsee elämää. Etenkin jos siihen liittyy mahdollisesti itselle ei-niin-luontaisia esiintymistilanteita tai työperäisiä tapaamisia, joissa sinällään on jo riittävästi jännitettävää ilman, että pitää stressata mahdollisten kuumien aaltojen tuloa.  




Kahvilla tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan välitön kuumuuskohtauksia lisäävä vaikutus, mutta sillä ei ole hirveästi merkitystä, koska juon sitä niin minimaalisesti muutenkin. Aamulla mukin ja päivällä ehkä toisen tai ihan maksimissaan pari. Ja jos juonkin, niin kahden maissa iltapäivällä on nykyään hyväksi havaittu takaraja. Iltajuominen sensijaan on vähän ogelmallinen, koska joisin iltapalan kanssa mieluusti rauhoittavaa teetä, mutta sen olen joutunut jättämään pois tai juomaan liki kylmänä, koska kaikki kuuma juotava lisää yöllistä hikoilua. Samoin kuin vähäinenkin viinimäärä, mutta siitä en edelleenkään ole kokonaan luopumassa. Ei vaan parane enää iltamyöhään kippistellä.




Toistaiseksi olen kokeillut lähinnä yöhikoiluun avuksi luontaistuotteita, joista salviaa sisältävä Vogelin Menoforce Strong  toi huomattavan avun parin kuukauden päivittäisen tabletin jälkeen. Hiki loppui kuin seinään ja olin ihan ihmeissäni, että voiko tällaista olotilaa ollakaan. Sitä onnea kesti kuukauden päivät ja sitten purkki loppui, enkä heti muistanut /viitsinyt käydä ostamassa uutta, vaan vierähti viikko tai pari ja ongelma palasi. Harmitti oma saamattomuus, mutta voi olla, ettei olisi auttanut, vaikka olisin heti käynyt ostamassa lisää, koska nyt on uusi purkillinen varmaan puolivälissä menossa ilman toivottua vaikutusta. Saattoi siis olla vaan hetkellinen helpotus, mutta hyvä sekin. Kuulemma tyypillistä, että yksi konsti auttaa aikansa, muttei ikuisesti. 

Toinen, jolla huomaan olevan positiivinen vaikutus jo lyhyellä käytöllä, on hiljattain repertuaariin lisäämäni vahva hyvin imeytyvä E-vitamiini, jonka otin testiin nimenomaan vaihdevuosimielessä muun perusvitamiinivalikoimani lisäksi. Eron olen huomannut paitsi yleisolotilassa, myös vartalon ihossa, joka on vähän niinkuin positiivisena sivuvaikutuksena pehmennyt selvästi. Kasvoista en niinkään tiedä, koska niitä tulee päivittäin hoidettua enemmän kuin muuta ihoa, jonka suhteen olen turhan laiska. Paitsi että olen viimeaikoina palauttanut rutiineihin vanhan kunnon kuivaharjauksen, joka auttaa pienesti myös niissä inhottavissa lihassäryissä, kun pintaverenkierto vilkastuu.


Muistaessani teen iltaisin merisuolajalkakylvyn, joka vähän jeesaa levottomia jalkoja 


Mutta ettei menisi pelkän haittaluettelon puolelle, olen erityisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen säästynyt ennakkoon eniten pelkäämiltäni  omasta tahdosta riippumattomilta rankoilta mielialanvaihteluilta, raivokohtauksilta, persoonallisuuden muuttumiselta, ylitsepääsemättömältä ahdistukselta ja/tai masennukselta (siis sellaisilta ihan todellisilta, en tarkoita tällä mitään ajoittaista alakuloa, stressiä ja uupumusta, jotka kai kuuluvat elämään).




En myöskään ole keskivartalolihavoitunut, eikä painoni ole muutenkaan merkittävästi pompannut yhtäkkiä ylöspäin, koska en ole halunnut antaa sellaista mahdollisuutta. Joskin omasta aiemmasta kokemuksestani tiedän, että molemmat kävisivät erittäin helposti, jos lopettaisin liikkumisen ja alkaisin kärsiä makeanhimosta tai syödä muuten vaan jotain itselleni epätyypillistä tai epäsopivaa (kermaperunoita, tuoreita leipiä, kakkuja, pullia tai maitorahkaa, jolla homamsin itselleni muutaman ylimärääisen kilon pari vuotta sitten, kun kuvittelin siitä saavani helppoa proteiinia työn alla olleiden lihasten käyttöön, mutta muuttuikin omassa kropassani suoraan rasvaksi...).  Vaan onnekseni tykkään edelleen enemmän ihan vaan tavallisesta, enimmäkseen terveellisestä ja monipuolisesta, mieluiten kasvispainotteisesta ruuasta. Eron olossa huomaan heti, jos en ole jaksanut huolehtia siitä, että syön kunnolla ja kunnollista. Näkyy myös vaa'assa ja tuntuu vaatteissa välittömästi, enkä tykkää yhtään siitä olotilasta, että vatsa hallitsee elämää. 




Onnekseni pidän myös liikunnasta, joka on itselleni suorastaan elinehto myös mielenterveyden kannalta. Ja luottogynekologini mukaan auttaa myös pitämään pahimmat vaihdevuosioireet loitolla.

Painopistettä olen päivittäisten ulkoilujeni lisäksi viimeaikoina siirtänyt enemmän liikkuvuuden ja kehonhuollon puolelle. Osin koronan "ansiosta". Salille kun ei ole enää  juurikaan tullut lähdettyä (eikä nyt olisi mahdollisuuttakaan) ja kotona on ollut kiva rauhassa kokeilla oman liikuntakeskuksen tarjoamia monipuolisia treenivideoita. Niistä meidän pienehköön kotiin parhaiten sopii harjoitteet, joissa ei tarvita juuri jumppamattoa kummempaa. 


"Et viittis niin kauheesti heilua siellä, kun koitan nääs katsoa telkkaria" sanoi ukkeli :). (On oikeasti meistä kahdesta se, joka käy säännöllisesti joogassa ja muutenkin venyttelee enemmän).



Kahvakuulilla heiluminen ei meillä oikein missään tilassa onnistu ilman, että tulee joko kalusteet, kattovalaisimet tai huonekorkeus vastaan. Ja niin kummallista kuin se onkin, omalla painolla tehdyt harjoitteet näyttävät omalla kohdallani saavan aikaan tuntuvampia tuloksia kuin kuntosalilla isompien painojen kanssa rimpuilu. Myös nivelet ovat tykänneet enemmän kevyemmistä treeneistä, enkä ole viimeaikoina kärsinyt erityisistä  nivelvaivoista  (kopkop).



Tämäkin on  joku ukkelin ottama puolisalakuva, jota ei ole tarkoitettu julkaistavaksi, mutta olen ottanut aina lenkin jälkeen tavaksi lankuttaa minuutin-pari  ja tehdä muutaman punnerruksen. Pieni aika, mutta aikaan nähden iso hyöty.  Aina tosin en jaksa sitäkään,  mutta venyttelyä en voi jättää väliin tai olen hetken päästä jäykkä kuin heinäseiväs.

Elämä on kuitenkin enimmäkseen mukavasti mallillaan ilmenneistä oireista huolimatta. En anna niiden liiaksi hallita. Joskin huonona päivänä erityisen huonosti nukutun yön jälkeen onnistuu huonommin, mutta hyvinä päivinä olen huomannut olevani jopa entistä minääni tyynempi, hyväntuulisempi ja nauravaisempi. Mistä lie johtuu, mutta niin vaan on. Ja jotenkin haluan ajatella, että on ainakin osittain sen ansiota, että monen vuosikymmenen jälkeen olen vihdoin hormonivalmisteista vapaa ja "omillani". Se on omassa mielessäni jotenkin sellainen puhdas ja luonnollinen olotila, josta en haluaisi luopua. Mutta ihan tyhmyyteen asti en toki aio mennä, vaan pidän mielessäni teiltä viisaammilta aiemmin saamani kokemusperäiset vinkit ja ihanan luottogynekologini sanat "Jos oikein hankalaksi menee, tule käymään, niin suunnitellaan hoitoa yhdessä".    




Selvää on, että tässä(kin) asiassa ollaan yksilöitä ja oireet eri ihmisten välillä vaihtelevat. Siinä missä yksi pääsee helpommalla, joku toinen kärsii todella vaikeista oireista muittenkin edestä. Ja toisaalta keskenään samanlaisetkin oireet voidaan kokea eri tavoilla, koska kokemukset ovat subjektiivisia. Oma kipukynnykseni on aika korkea (joskus ollut tyhmyyksiin asti) ja omasta mielestäni epämukavuuden sietokykyni myös. Siksi olisi hauskaa, jos voisin antaa nämä omat kokemukseni testiin jollekulle toiselle ja saada tietää, tuntuvatko ne samoilta vai kokisiko joku muu ne täysin huomaamattomiksi tai vaihtoehtoisesti elämanlaatua huomattavasti heikentäviksi. Mutta sitä en koskaan saa tietää, joten jatkan tätä omaa henkilökohtaista matkaani omine tuntemuksineni. Tärkeimpinä voimavaroinani luonto,  liikunta, raitis ulkoilma, peruspositiivinen asenne ja mielekäs tekeminen sopivassa suhteessa mitääntekemättömyyden kanssa.



Yleensä en koe näinkin henkilökohtaisista asioista kirjoittamista luontevaksi, mutta tämä tuntui otsikkonsa mukaisesti yllättävän kevyeltä. Osin toki siksi, että paljon jäi kirjoittamattakin niinkuin varmasti moni samaa vaihetta jo elänyt tai parhaillaan elävä arvaa. 

Haitoista huolimatta koen, että tämä väistämätön elämänvaihe tuo mukanaan myös ihan uudenlaista vapautta ja paljon hyvääkin. Voi olla, että jossain vaiheessa tilanne muuttuu, mutta nyt nautin kaikista hyvistä päivistä niin pitkään kuin voin.

34 kommenttia:

  1. Minä olen sinua 9 vuotta nuorempi ja kärsin ennen kierukkaa jos jonninmoisista oireista. Kuumat aallot tosiaan kastelevat hiukset ja minulla oli jopa öitä varten vaihtotyyny sängyssä, koska tyynyjäkin sai pestä monta kertaa viikossa kun hikoilin ne aina litimäriksi. Tulikuumat jalkapohjat oli myös pahat, välillä ennen nukkumaan menoa piti käydä jäädyttämässä jalat suihkussa. Osittain oireet varmaan myös olivat pahempia noiden huonojen veriarvojeni takia, mutta olen kyllä onnellinen, kun sain yöuneni takaisin tämän kierukan myötä.
    Tsemppiä oireiden kanssa, sä oot rautainen mimmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tutulta kuulostaa Outi. Se päähikoilu jaksaa välillä rukapöydässä naurattaa (ukkelia etenkin :)), mutta tosiaan se, kun aina aamulla on tukka ja tyynyt märkänä, ei ole ollenkaan hauskaa. Ja siitä se mun hiusten oheneminenkin varmaan osittain johtuu, että hiukset on pakko pestä jokaikinen aamu ja se ei varsinaisest tee päänahalle tai hiuksille hyvää, mutta en vois kuvitellakaan lähteväni aamulla muuten töihin. Tai edes olevani kotona.

      Muistankin sun veriarvoasiat ja aikanaan, jo vuosia sitten kun kärsin vielä pahemmista levottomistsa jaloista kuin nyt, joku vinkkasi, että voi tosiaan johtua alhaisesta ferritiinitasosta. Onneksi kuitenkin kävin ensin mittauttamassa arvot, enkä vaan alkanut syödä omatoimisesti rautaa, kun mulla ne arvot oli päinvastoin koholla ja lisärauta olisi voinut aiheuttaa raudankertymäsairauden (onkohan se hemokromatoosi nimeltään) ja sillä olisi voinut olla tuhoisat seuraukset.

      Yöunet on kyllä kultaakin kalliimpia, joten olen todellakin onnellinen sun puolesta, että nukut paremmin, koska sulla on niin energiset "asiakkaat" töissä, että pakko jaksaa painella perässä :).

      Kiitos Outi tsempeistä ja ihanaa tulevaa viikonloppua sulle <3. En ole mikään rautamimmi, mutta just nyt olen jotenkin hirmu sinut itseni ja tän vaiheen kanssa.

      Poista
  2. Mulla ehkä jo hiukan helpottaa noiden oireiden kanssa, olenhan sua melkein viisitoista vuotta vanhempikin. Huonot yöunet, tai paremminkin aamuöiset heräilyt ovat jatkuneet vuosikausia. Nyt se ei enää niin paljon haittaa, kun voin sitten valvottuani pari tuntia nukkua lisää kun töihin ei tarvitse lähteä. Levottomat jalat vaivaavat aika usein, samoin säryt, Ja keskivartalolihavuutta on tullut. Ennen minulla oli kapea vyötärö, mutta ei enää. Sen olen myös huomannut, että viinilasillinen tai pari vaikuttaa heti yöuniin, mutta minäkin haluan kyllä nauttia hyvän aterian viinin kanssa.
    Parempaa vointia sinulle ja meille kaikille näistä vaivoista kärsiville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olis kyllä aika kohtuullista, että alkaa sinulla helpottamaan tai mielellään olisi jo saanut loppua kokonaan, mutta niin kai se menee, että yöuni tavallaan "ohenee" iän myötä (siis myös itselläni), mikä on kyllä aika epäreilua. Etenkin kun vähän näyttää siltä, että miehillä ei ole huolenhäivää, vaan ainakin oma ukkelini laittaa illalla pään tyynyyn, nukkuu sikeästi koko yön ja pomppaa aamulla virkeänä pystyyn siinä vaiheessa, kun meikäläinen vasta nukahtaa sille yön (tai siis jo aikaisen aamun) viimeiselle ja usein parhaalle pätkälle.

      Mutta siis jos en ole tätä aiemmin sanonut, niin kuulut niihin ihmisiin, jotka omasta mielestäni huijaa ikänsä yläkanttiin. Blogisi osoitteesta olen päätellyt syntymävuotesi (13 vuotta meillä on eroa), mutta en meinaa sitä uskoa. Jos en tietäisi, että olet jo joitakin vuosia ollut eläkkeellä, arvelisin iäksesi ehdottomasti alle 65. Myös niiden vähäisten omakuviesi perusteella, joita olen nähnyt. (Mieleen on jäänyt erityisesti batiikkihamekuva ehkä viime kesältä?). Mutta se vaan todistaa, että silloin kun ollaan aikuisia, ei ikäerot tule missään esille, eikä niillä ole mitään merkitystäkään, jos ajatusmaailmat ja mielenkiinnonaiheet kohtaa. (Tämän viisauden lainasin varmasti yhdeltä nuorimmista, mutta niin järkevältä meidän molempien seuraamalta M.T.Ainasojalta).

      Minä en ole koskaan ollut mikään erityisen kapeavyötäröinen, vaan ennemminkin tasapaksu tai tasaohut ja vaikka tottakai mullekin sitä rasvaa on tässä kertynyt, veikkaan, että on pysynyt maltillisena sen takia, etten ole piitannut makeasta sen jälkeen, kun kohta 30 vuotta sitten jätin sokerin (ja vaaleat jauhot) vallan pois ja aloin voimaan paljon paremmin. Enkä siis mitenkään ehdoton todellakaan ole, enkä kieltäydy kylässä kakkupalasta, mutta se ei vaan erityisemmin maistu ja ehkä hyvä niin. Ei ole tarvinnut sen suhteen tsempata, koska se ei välttämättä työstressiin yhdistettynä edes onnistuisi. Mutta nyt tästä tulee taas ihan liian pikää löpinää.

      Kiitos Kristiina, hyvää vointia tosiaan kaikille ja viikonloppua myös <3

      Poista
  3. Oli mielenkiintoista käydä lukemassa siitä, mitä ehkä on jo ihan lähitulevaisuudessa itsellä edessä. Kiitos tästä rehellisestä ja rohkeasta postauksesta!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Minna. Kiitos palautteesta.

      Sulla on kaikkeen sellainen mun silmissä hieno asenne, jossa tilanteet otetaan vastaan sellaisena kuin ne eteen tulee ja sitten vaan tehdään se, mitä tilanne vaatii. Välillä jaksaa enemmän ja välillä vähemmän, mutta siinä se. Osaat "valittaakin" sillä lailla sopivasti, että se ei koskaan kuulosta miltään ruikutukselta, eikä jää päälle pitkäksi aikaa junnaamaan. Eli ennustan, että tulee sulle sitten mitä tahansa mahdollisia oireita, ne on vaan yksi rikka rokassa (en keksinyt tähän häteen parempaa :)), eikä mikään koko elämää kaatava juttu.

      Mukavaa viikonloppua sinne myös! Alkoikin taas perjantain kunniaksi sataa sopivasti räntää.

      Poista
  4. Itselläni vaihdevuodet alkoivat 53-vuotiaana ja edelleen jatkuu vielä 10 vuoden jälkeen. Vähän on kuitenkin jo hellittänyt. Mitään lääkitystä tähän en ole hankkinut rintasyöpäriskin pelossa. Tuttua on katkonaiset yöunet ja peiton veivaaminen päälle ja pois sekä kuumien aaltojen jälkeen palelu.

    Eniten kärsin noista hikoilupuuskista vielä työelämässä ollessani. Meillä oli toimistolla tapana aamuisin pitää pomon ja muun henkilökunnan kanssa palaveri. Siihen kuului kahvittelu, jolloin - tietenkin - hikihuokoset avautui kunnolla ja jopa niskakarvat oli litimärät. Ehkä sitä ei muut huomannut, mutta kiusalliselta se tuntui.

    Mulla onkin ollut kaikkina näinä vuosina pöytätuuletin käytössä sängyn vieressä ja tuulettimia on ripoteltu muuallekin huusholliin. Montakohan tuuletinta olen jo kuluttanut loppuun? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kehvatsu! 10 vuotta on pitkä aika, mutta siihen olen kyllä itsekin henkisesti varautunut. Joskin toivon, että luvussa on mukana jo pari-kolme kulunutta vuotta ainakin, koska kyllä niitä oireita on silloin jo ollut, mutta syksyllä tosiaan tuli verikokein todistettua, missä mennään, kun ei ollut itselle niin selvää.

      Ja just toi aamupalaveri kuulostaa samaan aikaan painajaiselta, mutta toisaalta taas jotenkin niin "huvittavalta", koska kuvaa niin hyvin sitä, minkä kaiken kanssa tässä ihan muina naisina eletään ilman, että siitä läsnäolijat välttämättä tietää mitään.

      Aika mielenkiintoista katsottavaa voisi olla omat liikkeet yön aikana joltain nopeutetulta nauhalta. Olisi varmaan yhtä peitto päälle - peitto pois - showta. Eikä ratkaisu siihen ole niin yksinkertainen kuin joku ehdotti, että "Mikset nuku ilman peittoa?". Minä en ainakaan pysty, vaan pitää olla jotain "painoa" päällä, että nukahdan. Siihen ei myöskään pelkkä pussilakana riitä. Etenkin kun sen alla vasta tulisikin kylmä hikipuuskan jälkeen.

      Syksyllä kuuntelin kävelylenkillä "Virtaa vaihdevuosista"-kirjaa, joka oli tosi hyvin ja maalaisjärkisesti kerrottua ja jäsenneltyä asiaa ja jossain kohtaa olin jo tehnyt päätöksen, että en aio kärsiä oireista, vaan haen heti estrogeenilisää. Mutta mitä pidemmälle kirjaa kuuntelin, sitä monimutkaisemmaksi tuntui päätöksenteko lopulta menevän (tieto lisäsi tuskaa) ja totesin, että vaikka en varsinaisesti syöpäriskiä pelkäisikään, niin tarjolla on jokatapauksessa sellaisia epämukaviksi kokemiani asioita, että aloin miettiä, kumpi on lopulta parempi tai pahempi. Hoidolla vai ilman. Nyt ainakin jatkan tässä luonnollisessa olotilassa, mutta pidän kuitenkin takaportin lievälle lääkitykselle auki.

      Olen vähän kateellinen tuosta kyvystäsi nukkua tuulettimen kanssa. Itselläni on niin yliherkkä kuulo, että kaikenlainen pienikin hurina yöllä häiritsee.

      Kiitos viestistäsi ja kivaa kevättä!

      Poista
  5. Tiedän, että täällä sinun blogissasi Annukka saa olla myös eri mieltä.

    Ehkä arvasitkin, että olen tässä estrogeenin käytössä ihan eri linjoilla. Olen pitkään kokenut sen hyvät puolet. Sen enemmän asiaa avaamatta laitan linkin kirjoitukseen, jossa toimittaja kirjoittaa oman gynekologini, Maija Kajanin mielipiteistä

    https://www.is.fi/terveys/art-2000007626502.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti saa olla eri mieltä ja se on hyvä vaan, koska saan mielipiteistä aina itsekin uusia näkökantoja pohdittavaksi. Ja tämä asia varsinkin on sellainen, josta mulla ei ole valmiiksi mitään ehdotonta kantaa suuntaan tai toiseen.

      Kiitos linkistä. Luen sen paremmalla ajalla.

      Ja hyvää viikonloppua myös Cara täältä räntäsateesta (ehkä samantyyppinen perusperjantaikeli sielläkin).

      Poista
    2. Kävinkin lukemassa samantien. Oli hyvin pitkälti samalla tavalla asiallisesti kirjoitettua (ja rohkaisevaa) asiaa kuin kuuntelemassanin”Virtaa vaihdevuosiin”- kirjassa. Se tosin on vielä kesken, mutta ehkä kuuntelen senkin loppuun.

      Ja todellakin oirelista täsmää tämänhetkiseen tilanteeseenin:). (Paitsi onneksi se ahdistus ja masennus, mutta näin jälkikäteen mietittynä saattaa olla, että se vaihe oli jo muutama vuosi sitten. En vaan osannut sitä tähän yhdistää,)

      Poista
  6. Vaihdevuosien alkaessa päätin heti, etten turvaudu estrogeenilääkitykseen, vaan pyrin tulemaan toimeen niistä johtuvien oireiden kanssa. Olen tyytyväinen omaan valintaani ja nykyisin oireet ovat poistuneet lähes kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kruunuvuokko. Se on aina niin parasta, kun omat päätökset osoittautuu oikeiksi.

      Ylipäätään missä asiassa tahansa tuntuu itsestäni ainakin helpottavalta se, kun päätös on tehty ja voi keskittyä elämään sen mukaisesti, eikä enää tarvi puntaroida vaihtoehtoja. Etenkin jos niitä on kovin monta.

      Toivottelen mukavaa ja toivottavasti pikkuhiljaa jo lumetontakin kevättä! (Täällä pyryttää parhaillaan niin, ettei eteensä näe).

      Poista
  7. Olit hienosti koonnut asioita liittyen vaihdevuosiin ja kertonut kokemuksistasi. Vertaistukea - peukkua sille! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustavasta kommentista Tarja.

      Toki paljon jäi vielä kirjoittamattakin, mutta haluan täällä pikkuruisessa blogissani pysytellä omalla mukavuusalueellani ja vetää rajan siihen, missä vielä hyvältä tuntuu.

      Olen kiitollinen saamistani kommenteista, jotka todistavat, että ei todellakaan olla asian kanssa yksin, vaikka oikeassa elämässä päällepäin ei välttämättä mitään näy.

      Hyvää viikonloppua sinulle myös! Täällä pyryttää lunta niin, ettei eteensä näe.

      Poista
  8. Hyvä,kun kirjoitit, sillä vertaistuki on aina tarpeen.Ainahan se ajatus pyörii mielessä, että
    ei varmaan kellään muulla ole tämmöistä. Itselleni on tuttua kuumat aallot ja univaikeudet.
    Aiemmin nukahdin ja heräsin samasta asennosta, mutta mennyttä on se kaikki. Ja kuuma aalto jossain tilaisuudessa tuntuu hirveältä eikä kehtaa alkaa veivaamaan vaateiden kanssa(nykyisin etänä voikin heti vähentää vaatetta).Muita vaivoja ei ole, ikääntymiseen taitaa kuulua sitten se jäykkyys ja kankeus ja pitkä palautuminen.
    -arjaviola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja ja kiitos paljon kivasta viestistä.

      Olen ymmärtänyt, että nämä kaikki oireet on kovin yleisiä, mutta kun olen haastatellut muutamaa itseni ikäistä tai vähän vanhempaakin ystävääni/tuttavaani, on tullut sellainen olo, että taidankin olla ainut, joka näistä hikoiluista sun muista kärsii. Mutta nämä kaikki kivat saamani kommentit todistaa muuta ja olen kaikista viesteistä tosi kiitollinen. Niinkuin aina.

      Ja voi että kunpa joskus tapahtuisikin sellainen maailmanluokan ihme, että heräisi samasta asennosta mihin on nukahtanut. Eipä paljon muuta kehtaisi pyytää. Mutta olen aina ollut herkkäuninen ja siihen tavallaan tottunut (vaikkei pitäisi), joten toisaalta ei nämä nykyiset univaikeudet enää niin yllätä, mutta toisaalta taas tuntuu kyllä entistä hankalammalta, kun siihen palautumiseen tosiaan tarvisi entistä enemmän aikaa. Aamulla pitää kuitenkin jaksaa nousta sängystä vielä ihan minimissään reilut 9 vuotta.

      Mukavaa kevättä Arja ja kiva kun kävit.

      Poista
  9. Hyvä artikkeli ja kiitos että tuli kirjoittaneeksi vaikka kerroit sen olevan vaikeaa. En ole itse osannut tarttua tähän aiheeseen vielä ollenkaan. Itselläni vaihdevuodet on kestäneet reilusti yli 10 vuotta. Aloitin heti niiden alettua estrogeenilaastarin käytön, koska nukuin luvattoman huonosti ja hikoilin. Laastarihoito auttoi kyllä, mutta oireet jatkuivat silti lievinä. Tosin en tiennyt, kuten sinäkin mainitsit, mikä johtui stressistä ja mikä muusta.
    Vuosi sitten lopetin omatoimisesti laastarin käytön, kun alkoi tuntumaan siltä, että en enää tarvitse ja alkoi häiritsemään, ja huolestuttamaan muutenkin niiden käyttö. Oireet ovat tulleet nyt osittain takaisin. Nukun aika huonosti, mutta se korjaantui kuin ihmeen kaupalla kun aloin käyttämään korvatulppia! Hikoilu jatkuu, muttei se koskaan ole ollut 'lakanat märkänä' -tyyppistä vaan peitto päälle, peitto pois. Välillä nauretaan ihan kippurassa, kun pitää kesken ruokailun ottaa paita pois, kun koko pää on punaisena ja hikikarpalot lillivät nenällä. Saman tekee kahvi ja punaviini.
    Onneksi ei ole ollut mielialanvaihteluja eikä muutakaan vastaavaa, ja siitä olen superkiitollinen.
    En mitenkään haluaisi enää aloittaa lääkitystä enkä ole jaksanut tutkia tai kokeilla luontaiskaupan tarjontaa, koska pystyn hyvin elämään näiden kanssa. Mutta, tosi kauan on kestänyt, lähemmäs 15 vuotta!
    Tsemppiä sinne Annukka ja kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hirmu paljon pitkästä viestistä Maarit. Arvostan tosi paljon sitä, että viitsit lukea ja kirjoittaa kommentin, joissa on aina pelkkää viisasta sanottavaa.

      Nauratti tuo paidan riisumisjuttu :D. Siitä tuli mieleen parin vuoden takainen golfseuran pikkujoulu, jossa olin pukeutunut poikkeuksellisesti kauniiseen mekkoon ja laittanut tukankin omasta mielestäni nätiksi. Istuin meidän ystäväpariskunnan miehen Eskon (uskallan kirjoittaa nimen tänne, koska veikkaan, että Esko ei blogiani lue :D) vieressä ja jossain vaiheessa illan herkullista menyytä sanoin ääneen, että "ei hitsit, tää on niin hyvää, mutta mulle tulee tästä ihan hirveä hiki ja tukka kastuu". Siihen Esko sanoi, että "mulle tulee kans" ja sitten kokeiltiin toistemme päälakia ja molemmilla oli hiukset ihan märkinä :D.
      Siitä asti mies on kertonut kaikille, että "Annukalla ja Eskolla on aina hattu märkänä, jos ne syö jotain maustettua". Eli Eskosta tuli mun kohtalotoveri kertalaakista.

      Mutta siis juu. En toki kirjoittanut kaikista oireista ja tähänastisista kokemuksista, mutta sen varmasti kaikki vaiheen läpikäyneet tietääkin mitä ovat. Menee vaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle se ja kirjoitin vain sen, mikä hyvältä ja kevyeltä tuntui. Ja hyvä, että kirjoitin, koska ihan ihmeen kautta mun piinaava lihassärky on ollut koko viikonlopun perjantaista alkaen poissa ensimmäistä kertaa kuukausiin. Että olisko joku ihmeellinen psyykkinen yhteys tähän, kun saa vähän purkaa tuntemuksia paperille ja kuulla muiden vastaavia tuntemuksia niin että yhtäkkiä fyysinen kipukin helpottaa. Vai olisko se E-vitamiini alkanut vaikuttaa (se on oikeasti tosi tuntuva!).

      Olet yksi niistä viisaista, joka aiemmin kertoi hyviä kokemuksia hoidosta ja pidän edelleen takaportin sille auki. Ja nimenomaan joku muu kuin suun kautta otettava olisi se omakin ykkösvaihtoehtoni ainakin näin itse ajatellen. Mutta katselen nyt kuitenkin josko pärjäisin ilman. Kuitenkin niin, että jaksan lähteä aamuisin töihin vielä minimissään seuraavat 9 vuotta. (Miten se voikin kuulostaa niin pitkältä ajalta, vaikka vuodet oikeasti kuluu ihan liiankin nopeasti).

      Psyykkisten oireiden puuttumisesta olen minäkin todella, todella kiitollinen. Vaikka näin tässä hetkessä ajatellen saattaa olla, että olen ne jo muutama vuosi sitten kärsinyt. En vaan osannut silloin yhdistää muuhun kuin työhön.

      Kevät onneksi tulee ja toivottavasti pian myös mahdollisimman "normaalit" ajat muutenkin. Niitten voimalla jaksaa.

      Kiitos tsempeistä ja kaikkea parasta sulle Maarit <3.

      Poista
  10. Mulla alkoi ekat oireet siinä neljänkympin tienoilla. Kuukautiset loppuivat 44-vuotiaana ja nyt olen jo vuosia ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän kuumien aaltojen armoilla. Joskus laskin, että päivän aikana (nukkuma-aika siis pois luettuna) mulla oli 17 kertaa kuuma aalto. Eli enemmän kuin yksi tunnissa!! Mulla ne ei onneksi näy päälle päin, mutta vaikuttaa esimerkiksi pukeutumiseen sen verran, että mieluiten kerrospukeudun, jotta voin tarvittaessa avata vaatteita tai riisua päällimmäisiä kokonaan pois. On aikoja että hikoiluja on enemmän, ihan riesaksi asti, ja sitten välillä niitä ei juurikaan ole. En ole keksinyt, mistä tämä johtuu, ehkä se on ihan normaaliakin.

    Mulla on myös huonot yöunet (en todella muista, milloin olisin ollut pirteä, siis oikeasti), totaalista seksuaalista haluttomuutta ja isoja mielialanvaihteluita. Toisaalta olen aika pessimistinen tyyppi (tai kuten itse sanon: negatiivisuuteen taipuva realisti) ja elämäntilanteeni on monessa suhteessa sellainen, että en ole onnellinen ollenkaan, joten kuinka paljon sitten siitä johtuvat nämä tämän "genren" oireilut...

    Käytin jossain vaiheessa MenoForcea, mutta en kokenut sillä olevan minkäänlaista vaikutusta. Tai jossain kohtaa ajattelin, että on, mutta toisaalta sitten taas ei. Lopetin sen käytön sitten kokonaan, kallistakin on mokoma. Lääkkeitä jossain kohtaa mietin, mutta jostain syystä en uskalla niihin tarttua. En ole käyttänyt mitään hormonaalisia juttuja muutoin kuin nuorena joskus e-pillereitä (mulle on siis tehty sterilisaatio, joten en ole tarvinnut hormonaalista ehkäisyäkään), koska jotenkin epäilyttää sellaiset. Ainoa, mihin oli lopulta pakko tarttua (vuoden sitäkin vitkuttelin), oli limakalvojen kuivuutta helpottavat (hormonaaliset) paikallisvalmisteet, koska alkoi olla pissatulehduksia koko ajan ja syynä se kuivuus... Pahoittelen näitä intiimipaljastuksia, mutta valitettavasti kuuluvat aika tavallisena "taudin" kuvaan (ja näillä on sitten tottakai vaikutusta muihinkin elämänalueisiin, you know...).

    Sen huomaan, että joskus teen lipittely aiheuttaa hikoilua. Yöllä on välillä mullakin tuota peitto päälle, peitto pois -elämää. Ja ne saamarin levottomat jalat on myös mulla vaivana. Lisäksi mulla on ilmeisesti ainakin osittain vaihdevuosista johtuvia jalkavaivoja (osittain voi olla myös plantaarifaskiittia, en oikein tiedä). Niin, ja myös painoa on tullut lisää ja olen tyyppiä "keskivartalolihava". Painoa tuli muutama kilo lisää ihan "ilman selitystä" ja siihen jämähti. Toisaalta voisin toki liikkua enemmän ja jättää suklaan pois... paitsi etten vaan siinä onnistu.

    Välillä on kyllä masentavaa kuulla, että nämä monenlaiset vaivat voi kestää vuosikausia. Vuosikymmeniäkin. Kyllä mulle jo riittäisi nämä kuluneet 8+ vuotta!

    Tsemppiä Annukka ja kaikki muutkin naiset! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on jäänyt mieleen yksi vesijumppa, jossa olin ystäväni kanssa ja kertoilin silloisista ahdistuksen aiheistani ja sellaisesta "mikään ei tunnu miltään"-mielialasta. Olin silloin 42 v ja ystäväni sanoi heti, että "Ihan selviä vaihdevuosioireita, nyt menet heti hakemaan laastarin. Tiedän kokemuksesta, että helpottaa" (oli itse sitä käyttänyt noin 40-vuotiaasta). Kauhistuin silloin pelkkää ajatusta, koska ei ollut tullut moinen itselle mieleenkään. Enkä nyt enää muista miten se ankea vaihe meni ohi, koska siitä on niin kauan, mutta nyt kun tämän oman tekstini myötä aloin miettimään asioita taaksepäin, niin mullahan oli jokunen vuosi sitten ihan hirvittävä ahdistuskausi, joka kesti tosi pitkään (vuosia). Laitoin sen vaan silloin työkuvioiden piikkiin, mikä varmasti osittain oli ihan aiheellistakin, mutta voi hyvin olla, että olikin jo vaihdevuosioireita tai ainakin jotain esivaihetta.

      Samoin kuin tuo, mitä itse kirjoitat kiloista, jotka vaan tuli ja jäi. Mulle kävi niin pari vuotta sitten. Ehkä saatat muistaa kun silloin meidän tavatessa täällä valittelin, etten ole ikinä painanut niin paljon ja rasvaa vaan jostain ilmestyi vyötärölle yhtäkkiä. Että ehkä sekin oli loppupeleissä tähän liittyvää, vaikka tekstissäkin syytin sitä maitorahkan liiallista syömistä. Päättelin siitä, että kun viime vuoden vegaanihaasteesta lähtien olen ollut ilman mitään maitoperäistä, vyötärö on kaventunut yli 10 senttiä, vaikka paino onkin noussut entisestään. Mutta saattoi olla, että olisi tullut ja mennyt muutenkin tai sitten lähti, koska aloin tehdä säännöllisiä keskivartaloharjoitteita fyssarin määräämänä parannuskeinona mun lonkkasärkyyn (joka johtui pakaralihaksen kiinnityskohdan jännetulehduksesta). Niin että on tää kyllä sellainen oireviidakko, etten enää yhtään tiedä mikä mistäkin johtuu. Mutta voin vakuuttaa, että kaikki nuo mainitsemasi oireet, joista en omassa tekstissäni kirjoittanut (koska en kokenut sitä itselleni luontevaksi), on erittäin tuttuja.

      Samoin kuin kantapääkipu, joka vaivasi monta kuukautta ja käveleminen oli ihan todella kivuliasta. Etenkin aamuisin. Olin jo ihan tuskainen sen asian kanssa kunnes menin jäsenkorjaajalle, joka totesi, että on tosiaan niin kireällä koko jalka nilkasta alaspäin, että ei meinaa saada mitenkään sitä irtonaiseksi. Epäili että joko askellan väärin (paljon mahdollista, mutta samalla tavalla olen askeltanut aina) tai että mulla on huonot jalkineet. Vähän epäilin, kun olin syksyllä ostanut uudet Goretex-lenkkarit, joilla pelasin golfkierrokset marraskuun puoliväliin asti ja siitä eteenpäin kävelin päivittäiset lenkit kunnes tuli lunta. Sitten vaihdoin Icebugeihin. Molemmat kengät olevinaan tosi hyvät jalkaan, mutta loppupeleissä osoittautuivat kantapääkipujen aiheuttajiksi. Yhdistettynä jalkojen jännittämiseen liukkailla kävellessä.

      Jäsenkorjaaja neuvoi mulle ihan älyttömän simppelit venytykset (venyttää samalla pohkeita, joiden kireys aiheuttaa jalkapohjan kipuja), joiden avulla olen päässyt kivuista eroon. Sattui alkuun niin perhanasti, mutta kun sitkeästi tein, alkoi helpottaa. Käytännössä ei tarkoita juuri muuta kuin polvillaan oloa. Jos haluat, laitan sulle viestiä, jossa näytän liikkeet. Ilmainen konsti, joka parhaimmillaan poistaa kivun. Olen siitä tosi kiitollinen luottokorjaajalle, joka tuntuu olevan ennemminkin joku velho.

      Äläkä muuta sano. Joku roti pitäisi tässäkin hommassa olla. Kymmenenkin vuotta oireita on ihan liikaa.

      Kiitos taas viestistä Heli ja tsemppiä myös sulle ihan kaikkeen <3

      Poista
  11. Kiitos Annukka + keskustelijat ❤️! Tässä on paljon asiaa ja sulateltavaa, kun on muutaman vuoden nuorempi ja vasta lähestymässä näitä oikukkaita aikoja. Huomaan jo mielialan vaihteluita ja synkistelyä, ja ajoittaista yöhikoilua; tositoimia odotellessa siis...

    Blogimaailmassa parasta on juuri tämä: joku ihana Annukka uskaltautuu viisaasti ja tyylillä jakamaan kokemuksiaan ja saa siihen monenlaista asiallista vastakaikua. Siitä on meille kaikille hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä uudelleen tästä kommentista Marika <3. Se on mulle täyttä kultaa niinkuin toisaalla jo kirjoitinkin.

      Ja just siitä olen niin erityiskiitollinen, että vastakaiku täällä on aina yksinomaan asiallista ja usein tulee esiin myös sellaisisia näkökantoja, omakohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä, jotka tarjoaa itsellekin uudenlaisia näkökulmia pohdittavaksi. Mustavalkoisuus kun on tässä vuosien mukana karissut, enkä enää ole ollenkaan niin ehdoton omien mielipiteitteni kanssa kuin joskus nuorempana. Nyttemmin sitä on onneksi tajunnut, että se oma mielipide tai katsantokanta on vaan yksi muiden joukossa ja vaikka tuntuisikin itselle oikealta, se ei silti ole sen oikeampi kuin joku muu.

      No, meni nyt vähän sivuun toi jälleen kerran, mutta siis onneksi elämä kuitenkin jatkuu tässäkin vaiheessa elämää ihan normaalisti. Ja parasta tässä on nimenomaan se elämän jatkuminen itsessään. Kiitollisuus siitä ajaa kaikkien pikku kremppojen ohi, vaikka välillä ne ottaakin päähän. Erityisesti sellaisena aamuna, kun jalat ja kuumotukset on pitäneet yöunet loitolla ja pitäisi kuitenkin jaksaa töissä olla skarppina, vaikka oikeasti tuntuu, että on muutaman promillen humalassa. Onneksi sellaiset aamut on vähemmistössä ja enimmäkseen sitä on kuitenkin ihan kykenevä kaikkeen mihin pitää olla. Ja jotenkin tämänkin tekstin kirjoittaminen sai aikaan jonkun ihme levollisuuden tunteen ja nukuin viikonloppuna paremmin kuin aikoihin. Jalatkaan ei särkeneet yhtään ja tuntui, että olisin voinut polkupyöräillä mummomallin pyörälläni vaikka maailman ympäri.

      Tulossa on ihanan aurinkoinen viikko. Nautitaan siitä vaikka sitten työpaikan ikkunan läpi katsoen, jos ei muuta. Muutenkin toivon sulle hyvää oloa ja mieltä.

      Poista
  12. Annukka, sulla on niin ainutlaatuinen kyky sanoittaa monipuolisesti hyvinkin erilaisia asioita. Hienoa, että kirjoitit näistäkin vuosista, jotka ovat luonnollinen osa naisen elämää. Olen aiemminkin ihmetellyt, miksi vaihdevuosista ei voisi puhua, kun puhutaan kuukautisista, raskauksista ja synnytyksistäkin ihan arkisina asioina.

    Itselläni ne ovat olleet muutaman vuoden ajan ja hyvin saman tyyppisinä kuin sinä kuvailit. Välillä olen miettinyt, että mikä kuuluu vaihdevuosiin ja mikä normaaliin ikääntymiseen ja mikä jopa stressiin (sitäkin välillä on). Olen pyrkinyt tekemään asioita, jotka lisäävät niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia ja uskon, että se on auttanut tässäkin elämänvaiheessa.

    Olen ollut hämmentynyt viime vuosina muutaman ystäväni käytöksen muuttumisesta (en tarkoita parempaa suuntaan) ja tässäpä taitaa olla syy siihen. Olen myös kuullut aika monta kertaa, kuinka yli 50-vuotiaana ei voi enää tehdä jotain tai ei enää opi uusia asioita tai odottaa vaan eläkkeelle pääsyä. Arvaat varmaan jo mitä mieltä näistä kommenteista olen. Totta kai jokaisella saa olla oma mielipiteensä asioista, mutta jos ne ovat juuri niitä seikkoja, jotka kaventavat ja synkistävät elämää, niin eikö niistä kannattaisi pyrkiä pois kaikin keinoin.

    Huh, kylläpäs tästä tuli paasaus. Itse olen kovin tyytyväinen reilu viiskymppinen, vaikka aamulla onkin vähän kankea olo ja hiukset eivät ole enää leijonanharja. Jospa meneillään oleva liikkuvuusharjoittelun ohjaajakoulutus tuo jotain vinkkejä tuohon kankeuteen : )

    Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen kerran mukavasta kommentista Tiina. Saat mut aina vähän hämilleni, kun jaksat olla aina niin kannustava silloinkin, kun itsestä tuntuu, että ei näissä omissa jutuissa ole mitään sen kummempaa, kunhan vaan siirrän ajatukset päästä "paperille".

      Mulle tuli noista sanoistasi "miksi vaihdevuosista ei voisi puhua" mieleen omista rankoista oireistaan julkisuudessa hienosti puhunut toimittaja Salla Paajanen, jonka muistan jossain haastattelussaan esittäneen mun mielestä ihan kuningasidean siitä, että koska on olemassa äitiys- ja perheneuvoloita, miksi ei voisi olla olemassa myös vaihdevuosineuvoloita? Ihan huippuidea ja olen varma, että kävijöitä olisi jonoksi asti. Kaikki kun ei tunnu mielellään kertovan oireistaan edes läheisilleen tai ystävlilleen (olen tämän huomannut, kun olen muutamilta vähän kysellyt omia kokemuksia, joista olen toivonut saavani vähän tukea sille, etten ole ainut, mutta vastaanotto on ollut toisenlainen. Siksikin on niin kiva, kun tässä kommenttiketjussa on jo tullut selväksi, että meitä samassa veneessä soutavia todellakin riittää).

      Ja siis mitä tuohon 50-vuoden ikään tulee, mulle on ihan täysi mysteeri se, miksi siitä on tehty joku rajapyykki sille, että sen jälkeen ei enää ole elämää. Sitä kun kuitenkin on parhaassa tapauksessa vielä puolet jäljellä. Että pitäisikö sitä 50-vuotispäivänä vaan heittäytyä passiiviseksi ja alkaa odotella, milloin loppu tulee. En ymmärrä. Enkä ole myöskään tähän päivään mennessä keksinyt mitään mitä en voisi enää tehdä vain siksi, että olen 56-vuotias. Paitsi lapsia :D, mutta eivät olleet harkinnassa muutenkaan, koska kaksi maailman parasta poikaa oli aikanaan onni saada.

      Meillä on sun kanssa hyvin samanlaiset liikkuvaiset harrastukset ja musta tuntuu, että asenne muutenkin. Sellainen "Kaatosateen sattuessa ulkoillaan kaatosateessa"-tyyppinen, jota ei pikkujutut tai epämukavuudet herkästi hetkauta. Paitsi sen verran täytyy kyllä korjata, että olet ehdottomasti kovemmassa hiihtokunnossa kuin meikäläinen. Se on nähty. Mutta muuten kulkee kyllä ainakin mulla fyysinen ja henkinen kunto ihan käsi kädessä. Silloin kun on fyysisesti hyvässä kunnossa (ja erityisesti jos nukkuu edes jotenkuten kunnolla), on henkinen kanttikin paremmalla mallilla, eikä tule murehdittua tai stressattua niinkuin väsyneenä. Ja sama toisinpäin, jos mieli on hyvä ja kevyt, liikkuminenkin on kevyttä ja jaksaa mitä vaan, mutta stressantuneena tai väsyneenä ei, jolloin ei-toivottu kierre on ikäänkuin valmis.

      Persoonallisuushäiriöt olis kaikkein vaikeimpia kestää. Sellaiset, jos muuttuisi yhtäkkiä vaan kiukkuiseksi ja negatiiviseksi valittajaksi. Ei kiva. Mutta luotan siihen, ettei niin käy. Kopkop.

      Ja mun viisas isä on sitäpaitsi sanonut, että tukka ja järki ei viihdy samassa päässä :D. Että josko tässä olis jotain viisastumisen merkkejä ilmassa :).

      Toivottelen sulle auringonpaistetta ja iloista mieltä!

      Poista
  13. Hei Annukka, jopas tartuit kiinnostavaan aiheeseen!

    Oma 60-vuotispäiväni on vuoden kuluttua ja nyt vajaat pari vuotta olen pikkuhiljaa saanut tunnustella, miltä kuumat aallot tuntuvat. Eniten ne vaivaavat silloin kun on oikeastikin kuuma. Silloin niskahiukset on saatava ylös ponnarille ja kotona vähennettävä muutenkin vaatetta. Talvella nuo aallot eivät ole vielä toistaiseksi minua vaivanneet, mutta nyt täytyy kyllä koputtaa puuta.

    Uniongelmat ja nukahtamisen vaikeus sen sijaan ovat hyväntuulisuuttani ja huumoriani koetelleet jo varmaankin nelisen vuotta, mutta onneksi nekin ovat ajoittaisia. Nyt huhtikuussa mulla on ollut vietävä kiire pari-kolme viikkoa ja älysormukseni on enemmänkin huolissaan siitä, että nukahtamisviive on vain 0-2 min. iltaisin. Unta on siis riittänyt! Mutta tiedän, että liian vähäiset tai levottomat yöunet voivat viedä hermoromahduksen partaalle.

    Muutaman vuoden hiuksia on lähtenyt enemmän ja ennestään todella tuuhea kuontalo on ohentunut selvästi. Aluksi asia harmitti ihan kamalasti ja pelkäsin että minusta on tulossa oikeasti kalju. Nykyisin olen sinut myös ohentuneen tukkani kanssa ja mietin usein, että pahemminkin asiat voisivat olla.

    Mitään hormonaalisia konsteja oireiden lievittämiseen en aio käyttää suvussa kulkevien rasitteiden vuoksi. Se valinta ei lopulta ollut edes kovin vaikea tehdä, koska omien oireideni kanssa pärjäilen kyllä ja viimeistään huumorilla on tähän asti selvitty. Ajattelen, että kohtuullisten oireiden kanssa voi elää ja oikeastaan olisi kiva vanheta ihan luonnollisesti ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää.

    Toki voi olla, että valitsemani tie myöhemmin kaduttaa, mutta nyt olen päättänyt luottaa siihen että ylipääsemättömän vaikeita ongelmia ei itselleni ehkä ole edes tulossa. Aika näyttää.

    Jokaisen on varmaan loppupeleissä tunnusteltava, mikä juuri itselle sopii.

    Energistä huhtikuun loppupuoliskoa sinulle Annukka. Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Leena ja olipa kiva, että sinä puolestasi tartuit kommentin kirjoittamiseen muiden arvostamieni viisaiden ihmisten lailla. Ihan parasta.

      Aika pitkälle ollaan molemmat siis pötkitty (meillä on 3 vuotta näköjään ikäeroa, koska itse täytin alkuvuodesta 56) ilman isompia ongelmia. Ja sinun laillasi haluan uskoa, että mitään ylitsepääsemätöntä ei ole odotettavissakaan. Joskin olen tässä näitä kommentteja lukiessani ja aihetta päässäni pyöritellessäni tullut siihen tulokseen, että itseasiassa olen tainnut käydä mahdollisen vaihdevuosiperäisen ahdistusvaiheen läpi muutama vuosi sitten. Tai sitten en. Vaikea tietää, mistä lopulta oli kyse (laitoin enimmäkseen työperäisten juttujen piikkiin silloin), mutta vaihe oli todellakin inhottavaa alakulon aikaa ja kesti kauan (vuosia), mutta on nyt onneksi taaksejäänyttä elämää.

      Ja tuosta, mitä kirjoitat siitä, että itsellesi tulee kuuma eniten silloin kun on muutenkin kuuma, tuli mieleen, että minähän siis olen ollut varsinainen hikitukka kesäisin golfkentällä jo muutaman vuoden. Ihan siis todellakin tukka märkänä pelannut, jos on ollut lämmin keli. Ja klubilla sitten ihmetellyt naisia, jotka pysyvät ihan freeseinä monta tuntia kestävän kierroksen ajan jopa 30 asteen helteillä. Että näköjään taidan minäkin hikoilla eniten silloin, kun on muutenkin kuuma, mutta ehkä on myös toivoa, että sekin vaihe joskus loppuu, koska on varmaankin kestänyt pidempään kuin olen tajunnutkaan. Viime syksy vaan oli lopullinen leima kaikelle, kun kävin verikokeessa, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan tuli selväksi, että nyt viimeistään ollaan varsinaisissa vaihdevuosissa. Se oli tavallaan helpotus. Nyt pystyy jotenkin levollisemmin suhtautumaan kaikkiin kummallisuuksiin. On saattanut auttaa jopa siihen, että niitä aiempia sydämentykytyksiä, eikä kiihtynyttä pulssia ole enää ilmennyt. (Tajuan tässä samalla kirjoittaessani asioita, joten tulee vähän sekavaa tekstiä varmasti).

      Ja todellakin, siitä on huumori kaukana, kun aamulla kello soi ja pitäisi jaksaa virkeänä lähteä töihin, mutta pää on kuin Haminan kaupunki ja tuntuu, ettei edes näe kunnolla. Saati että ajatus liikkuisi mihinkään suuntaan. Ne aamut ja päivät on ihan hirveitä, mutta onneksi vähemmistössä. Ja viikonloppuisin yleensä nukun paremmin ja olen virkeämpi (tunne, josta olisin väsyneenä valmis pulittamaan omaisuuden).

      Mulla on myös aika vahva näkemys siitä, että haluan pärjätä omillani. Etenkin jos ei tästä hullummaksi mene. Ja nimenomaan, komiikkaa ainakin niistä hikoiluista saa helpostikin aikaiseksi :) (Miestä ne tuntuu huvittavan erityisesti, mutta on onneksi jo tajunnut myös sen, että ei ole mikään mun oma keksintö tai kummallisuus, vaan koskettaa aika montaa muutakin).

      Lähipäivinä on odotettavissa ainakin lisääntyvää aurinkoenergiaa ja se on kyllä varsin tervetullutta. Ehkä tästä pääsee pian takaisin golfkentällekin hikoilemaan :).

      Kaikkea parasta Leena ja toivottavasti kuullaan taas.

      Poista
  14. Ihan huikea postaus ja kyllä samaistuin. Anteeksi ja nauratti, että hikoilet ketsupistakin. Täällä ei ehkä niin paljon vielä tuota hikoilua, mutta unet ovat järjettömän huonot, levottomat jalat, lihassärkyä, ahdistuneisuutta:mikä on pahinta ja voi toki johtua suoraan katkonaisista unista.

    Täällä hankin ladyvita plus kasviestrogeenia ja heti vuorokaudessa ahdistus lieveni, mutta muuta helpotusta en ole niistä saanut. Nyt ahdistus on palannut ja mietin, että pitääkö syödä enemmän vai onko tuo lyhyt iho, pitäisikö syödä hormoneja?

    Uskon, että 100% paras lääke on ulkoilu ja liikunta. Ulos kun menee, niin kiristävä vanne aina hieman helpottaa.

    Tsemppiä kaikille kanssasisarille ja miksi tämän pitää olla näin älytöntä. Ei ennen murkkuikää ole mitään, niin kun naiseus loppuu, miksi olotila ei ole kuin lapsella eli ei ole niin mitään hormonisotkuja. Tähän kyllä taatusti löytyy tieteellinen selitys, mutta kysynpä vaan.

    Mukava kevään jatkoa Annukka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketsuppi on kieltämättä aika koominen tapaus :D. Etenkin kun jouduin jo siirtämään pullon pois näkyvistä jääkapin ovesta piiloon vihanneslaatikkoon, koska sen näkemisestäkin jo kastuu hiukset :D. Mutta äsken söin lounaaksi sushia ja tuulettelin, kun selvisin soijasta hikoilematta. Pienessä on ihmisen ilot nykyään :).

      Mulla on nyt vahva usko siihen, että se E-vitamiini (on Bioteekin Super-E) on alle kahdessa viikossa alkanut vaikuttaa lihassärkyä ja hikoilua helpottavasti ja se kirottu reisien juiliminen on ollut poissa nyt muutaman päivän ja olen sen takia nukkunutkin vähän paremmin. Ihan mahtava tunne, vaikka en enää uskallakaan luottaa minkään avun tai olotilan pitkäkestoisuuteen, kun tuntuu tosiaan vaihtelevan. Ja sitä mun luottogynekologikin sanoi, että hyvien ja huonojen jaksojen vaihtelu on ihan tyypillistä ja normaalia. Mutta täytyy nyt koittaa ottaa kaikista paremmat jaksot kiitollisena vastaan, eikä pessimistinä miettiä, että kohta varmaan loppuu.

      En tiedä oletko lukenut tai kuunellut Kinttupolkujen Marikan (muistaakseni) vinkkaamaa "Virtaa vaihdevuosiin"-kirjaa. Itse kuuntelin sitä lenkkeillessä ja sen sisältö oli niin puolueeton ja kansantajuinen, että itse ainakin sain siitä uutta tietoa ja hyviä perusteluja puolin ja toisin (siis mahdollisen hormonilisän käyttöä ajatellen), mutta rehellisesti tunnustan myös, että jätin kirjan kesken siinä kohtaa, kun alkoi tulla vastaan sellaista faktaa, jonka jälkeen ajauduin vaan entistä enemmän ristiriitaan omien puolesta vai vastaan- puntarointieni kanssa.

      Liikunta on ehdottoman tärkeää mulle. Kun päivät istun paikallani töissä, on pakko päästä raittiiseen ilmaan ja liikkeelle tai tulen hulluksi. Aina ei kävelylenkkiä kummempaa jaksa, mutta nyt on ihan superia, kun voi taas pyöräillä ja pystyy laajentamaan reviiriä niiltä välillä jo tympiviltä kävelyreiteiltä.

      Todellakin hyvä kysymys. Ja toinen on se, että miksi kaikki tuntuu kasautuvan nimenomaan naisille? Joskin toisaalta voi kyllä olla parempi näin. Vähän veikkaan, että jos näistä oireista puoletkaan antaisi miehille, meidän aika menisi ukkeleiden hoivaamiseen :).

      Kiitos samoin Tiia ja aurinkoista mieltä <3.

      Poista
  15. Ihan alkuun hurjan iso kiitos rohkeasta aluevaltauksesta! Uskon, että aihe kiinnostaa monia, koska totuus kuitenkin on, että jokainen nainen ne vaihtarit kohtaa jossain vaiheessa. Takuulla tarpeellista pohdintaa ja omakohtaisten kokemusten jakoa. Respect!!

    Samaan ikäryhmään kuuluvana olen myös huomannut huonosti nukuttuja öitä ja hei, enpä osannut tuota ärsyttävää lihassärkyä yhdistää moisiin. Olen vaan ihmetellyt, miksi ennen lenkkiä hyvin kestänyt kroppa ei tahdo nyt kestää mitään, vaan nimenomaan reidet ja itselläni pohkeet, jumittavat yöaikaan.
    Kiitos vinkistä tuon Menoforce-tabletin suhteen. Varmasti kannattaa kokeilla, koska minäkään en mielelläni lähtisi ylenpalttisiin hormonaalisiin hoitoihin, joskin olen siinä mielessä niin vellihousu, etten todennäköisesti kestä erääkään mitään epämukavuuksia, vaan ruikutan gynelle heti kun olo muuttuu huonoksi.

    Ihanan avoin kirjoitus!! Edelleen: KIITOS! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustavasta viestistä Vivi <3.

      Tekstin kirjoittaminen oli yllättävän helppoa, koska en koe tätä vaihetta itse mitenkään ihmeelliseksi tai pelottavaksi. Tai sitten olen vaan tätä pähkiessäni tajunnut, että itseasiassa mullahan on varmasti ollut viimeisten muutaman vuoden aikana paljonkin kaikkia kummallisia oireita, joita en vaan ole osannut liittää tähän, mutta nyt näin jälkikäteen ajatellen on hyvin todennäköistä, että onkin ollut kyse varsinaisia vaihdevuosia (joiden olemassaolo mulla siis tuli syksyllä verikokeella todistettua, kun en itse enää tiennyt missä mennään) edeltävästä jaksosta. Se kokeen tulos oli loppupeleissä ihan vaan positiivinen ja helpottavakin tieto. Tuli selkeyttä hommaan.
      Ja nyt kun aihe on ajankohtainen ja mun mielestä tosi kiinnostavakin kaikkine kummallisuuksineen, olen alkanut kuunnella mm. "Kuumat aallot"-podcastia lenkeillä :D ja mun eilen kuuntelemasta jaksosta jäi mieleen haastateltavana olleen hormonikorvaushoidon puolesta puhuvan gynekologin Maija Kajanin sanoma siitä, että naiset, jotka kokevat vaihdevuosioireensta vähäisiksi, ovat todennäköisesti niitä, jotka eivät vaan ole tajunneet oireidensa yhteyttä vaihdevuosiin. Just niin! Kuulun ihan varmasti siihen ryhmään, koska sietokykyni tosiaan on aika korkea ja kaikenlaista epämukavaa kremppaa on vaan tullut otettua tyynenä vastaan ja koitettua selvitä siitä parhaan kykynsä mukaan omin avuin. Ja mielenkiintoista oli myös sellainen juttu, että kaikissa maissa ei vaihdevuosioireista puhuta tai niitä ei välttämättä edes tunneta/tunnusteta ja esim. Intiassa naisten yleisin oire on olkapäiden kiputilat. Ja muut niveloireet. Erittäinkin tuttuja molemmat, vaikka just nyt on ihan hyvä vaihe (kopkop).

      Se Mennoforce alkoi mulla vaikuttaa tasan 2 kk:n kuluttua siitä kun sen aloitin ja tosiaan hyvä vaikutus kesti aikansa. Mutta siitä vahvasta E-vitamiinista (mulla on Bioteekin Super-E) mulla on omasta kokemuksesta vaan pelkkää hyvää sanottavaa. Se on pakosti auttanut myös niihin lihassärkyihin tässä kuluneen parin viikon aikana, koska mitään muuta muutosta en ole tehnyt kuin ottanut sen E:n käyttöön ja mun reidet on olleet ihan kivuttomat, mikä on todellakin ihana tunne.

      Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta pakko lopettaa ennenkuin Blogger heittää ylipitkän viestin takia pellolle. Mutta on se kyllä aikamoista, että joutuu tekemään päätöksiä siitä, elääkö ilman hormonikorvaushoitoa (niin olen itse päättänyt, mutta pidätän itselläni oikeuden muuttaa mieltäni, jos tilanne vaatii) vai ottaako käyttöön. Molemmissa on puolensa ja puolensa.

      Mutta siis, olen 56 ja ihan oma itseni (tajusin kyllä, että ne mun henkisen ahdistuksen vuodet koin muutama vuosi sitten ja nekin varmaan liittyi lopulta tähän), joten ei huolen häivää Vivi. Elämä jatkuu <3.

      Poista
  16. Todella hienosti kirjoitettu postaus tärkeästä aiheesta. Itselläni oireet olivat niin karmeat, että juoksin vaivojeni kanssa ensin aivan väärillä lääkäreillä ja sitten aivan puun takaa, kerran kirjakauppakahvilassa mies toi minulle Maija Kajanin kirjan vaihdevuosista. Kun katsoin sieltä oirekuvauksia, laitoin mielessäni ruksin varmaan neljääntoista kohtaan. Olin ollut aivan tietämätön siitä, että vaihdevuosiin kuuluu muutakin kuin yöhikoilua. Onneksi siis mies on kirjahullu :)

    Minä otin käyttöön estrogeenihoidoksi geelin, se toimii tosi hyvin minulle. Hulluusoireet ja jatkuva potutus hikoiluineen ja kipuineen saivat kyytiä. Olen iloinen kaikkien niiden naisten puolesta, joille vaihdevuodet eivät tuo oireita, tai jotka pärjäävät hyvin muuten. Niille, jolla on yhtä hurjat vaivat kuin mitä minulla oli, suosittelen käyntiä gynellä, korvaushoitoja on monenlaisia ja niistä kun löytää sopivan ei tarvitse kärsiä :)

    Jäin mielenkiinnolla lukemaan tuosta jäsenhoitajasi vinkistä jalkakipuihin. Kenties joskus teet aiheesta postauksen?
    Iloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Birgitta ja kiitos paljon viestistä. Ihana, kun tänne on tullut niin paljon kommentteja kokeneilta konkareilta ja muutenkin sen suuntaista viestiä, että keskusteluketjusta on saanut hyötyä tai ainakin vertaistuellista fiilistä.

      Voin vaan kuvitella millaisia oireet voi pahimmillaan olla, kun on näissä omissakin välillä sietämistä, vaikkeivat varmasti pahimmasta päästä olekaan (ja tajuan myös, että oikeasti olen varmaan kärsinyt monenmoisista jutuista jo vuosia, mutten vaan ole osannut yhdistää niitä mitenkään tähän, vaan ajatellut, että johtuu jostain omista tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni).

      Maija Kajan on ilmeisen suosittu, enkä ihmettele, kun olen hänen haastattelujaan täällä aiemmin tulleen vinkin pohjalta lueskellut ja myöskin kuunnellut viime päivinä podcastia, jossa oli haastateltavana. Vakuuttavasti kyllä puhuu hormonihoidon hyötyjen puolesta, eikä mulla ole mitään syytä hyötyjä kyseenalaistaa, mutta ihan kaikesta kuuntelemassani podcastissa sanomastaan en kyllä tykännyt. Mm. siitä, että Kajanin mielestä meidän ei kuuluisi vaihdevuosi-ikäisinä enää olla edes elossa, vaan luonto koittaa parhaansa mukaan hoitaa meidät pois päiviltä 45 vuoden kieppeillä. Hrrrr. Aika tylyä. Kuin myös se, että jos aloittaa hormonikorvaushoidon ensimmäistä kertaa vasta 60-vuotiaana, riski saada sydäninfarkti 1. käyttövuoden aikana on merkittävä. Hrrr. Eli pikaisia päätöksiä tässä vaaditaan, koska ei tässä enää kovin montaa vuotta meikäläisellä tuohon ole aikaa :). Mutta ainakin toitaiseksi olen pärjännyt ihan hyvin (tai ainakin enimmäkseen jotenkuten) näin. Hulluuskohtausten yllättäessä painelisin minäkin kyllä äkkiä uudelleen luottogyneni vastaanotolle. Se on se oikeastaan ainut pelottava oire. Unettomuuteen, tai ainakin kehnoihin uniin olen jo tottunut (vaikkei tietty pitäisi), koska olen aina ollut herkkäkuuloinen huono nukkuja, jonka päässä pyörii öisin sen tuhannen asiaa.

      Se jäsenkorjaajan venyttelyvinkki oli hyvin simppeli, mutta sillä pääsin itse viiltävistä kantapääkivuista eroon. periaatteessa vaan istutaan polvillaan omien kantapäiden päällä niin, että varpaat on käännettyinä alle. Sattui niin perhanasti ainakin mulla se varpaiden taivuttaminen, enkä melkein pystynyt edes menemään koko asentoon. Välillä sitten noustaan seisomaan jalat suorina ja kädet/sormet lattiassa, jonka jälkeen mennään taas polvi-istuntaan, mutta niin, että jalkaterät on suorina. Vaikea selittää, mutta simppeli liikesarja, joka venyttää jalkoja kauttaaltaan. Syväkyykky on toinen hyvä. Siinäkin aloitin ihan muutamasta sekunnista, kun oli jalat niin kireällä, mutta nyt voisin istuskella kyykyssä pitkiäkin aikoja.

      Meinaa nyt taas tullaliian pitkälti tätä sepustusta, mutta aion etsiä sen kajanin kirjan ja katsoa, montako ruksia itselle siihen piirtyisi. Kerron sitten joskus :).

      Iloa ja aurinkoa sulle myös ja kiva tosiaan kun kävit :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi