Sivut

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

PIKAVISIITTI POHJOISEEN


Kerroin edellisessä postauksessani haaveilevani ruskamatkasta Lappiin, mutta samalla harmittelin sitä, että vaikka itselläni oli lomapäiviä varastossa, miehellä ei ollut mitään mahdollisuuksia lähteä mukaan.

Ajatuksesta kehkeytyi kuitenkin sen sortin pakkomielle, että vajaat pari viikkoa sitten istuin junaan suuntana Rovaniemi.

Toki Rovaniemi ei monenkaan mielestä ole vielä sitä oikeaa todellista Lappia, enkä siitä lähde kiistelemään, mutta itselleni se on tärkeä paikka siksi, että vanhempi poikamme asuu nykyään siellä. Niinpä mahdollisen ruskan ohella odotin vähintäänkin yhtä paljon (eli enemmän) näkeväni pitkästä aikaa myös poikaa ja tyttöystäväänsä.


Kaunista Kemijokea keskustan liepeillä, Jätkänkynttiläsillalta kuvattuna


Sääennusteet lupailivat aurinkoista tai vähintäänkin puolipilvistä säätä, joka olisi ollut ihanteellinen kuvailuun, mutta ennuste kuitenkin muuttui moneen kertaan ja todellisuudessa koko perilläoloaikani oli varsin lämmintä (+11), harmaata ja tihkusateista. Sinällään ihan mainio ulkoilukeli, ei siinä mitään, mutta harmaus tuntui vievän maisemasta, ja etenkin omilla puutteellisilla taidoillani otetuista kuvista värit. Se vähän harmitti.




Keskiviikkoillan ja lauantaiaamun väliin mahtui vain kaksi kokonaista päivää, joten aikaa mihinkään kauemmaksi retkeilyyn ei ollut käytössä. Suuntasin siis Ounasvaaralle, jonne kävelee keskustasta reilussa puolessa tunnissa. Paitsi jos jää kovin pitkäksi aikaa Jätkänkynttilälle töllistelemään niinkuin minä tein. Tuntuu jotenkin niin uskomattamalta, että joki voi olla yhtä leveä kuin täällä meillä päin moni järvi.  Ja mittaakin Kemijoella Suomen pisimpänä on peräti 550 km.




Olin tutkaillut lähiseutujen retkikarttoja matkakuumeessani jo kotoa käsin ja tiesin, että Ounasvaaralla on muutamien kilometrien mittainen monimuotoinen luontopolku, jonka lähtöpaikan luulin löytäväni helposti, mutta haahuilun puolelle meni ja lopulta jouduin pysäyttämään neuvoa kysyäkseni paikallisen sauvakävelevän rouvashenkilön. Ei kuitenkaan ollut luontopolusta kuullut, mutta suositteli liittymään omalle reitillensä, joka kuulemma on hyvää ja leviää kuntopolkua. "Mie tästä sen 15 km sauvon menemään..". Pahoitteli, ettei hänestä ollut apua ja samalla ihmetteli vähän, kun en halunnut lähteä tasaiselle, vaan mieluummin liukkaalle ja kivikkoiselle polulle.

Lähistöllä näin pari miestä, jotka näyttivät olevan oppilaiden kanssa liikuntatuntia viettämässä. Toinen heistä arveli, että "Saattaapi olla sama, jossa vaimon kanssa kesällä käytiin".  Eli ei varmaa tietoa, mutta hyvin merkitty polun lähtöpaikka kuitenkin löytyi miehen osoittamasta suunnasta.




Luontopolku todellakin oli monimuotoinen ja reitin varrelle sattui monenlaista maastoa, joista ensimmäisenä pitkospuin varustettu kosteahko osuus.

Sittemmin polku muuttui jo vähän haastavammaksi.




Kunnes oli pakko keskittyä pelkästään siihen, mihin aikoi jalkansa seuraavaksi asettaa. Sen verran liukas oli kivipolku sateen jäljiltä.






Koska oli tavallinen arkipäivä ja paikalliset varmaankin enimmäkseen töissä tai koulussa (tai kuntopoluilla sauvomassa) ja ruskaturistit puolestaan jossain pohjoisempana, maastossa oli paikoin jopa vähän aavemaisen hiljaista ja yksinäistäkin. Siispä mielikuvittelin itseni korpivaeltajaksi, joka on tottunut selviämään yksin missä tahansa, mutta lumous haihtui, kun yhtäkkiä paikalle loikki ketterästi oman ikäkaliiperini mieshenkilö pikkukengissään, puolipitkässä popliinitakissaan ja kokoontaittuva sateenvarjo kädessään. Näytti ihan siltä, että on kokousmatkalla eksynyt väärästä ovesta ja päätynyt kalliolle.  Totesi vaan, että on paikoitellen vähän liukasta, mutta häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Että se siitä korpisoturista.





Luulin, että tässä vaiheessa olen jo Ounasvaaran päällä ja olin vähän pettynyt siihen, ettei sieltä nähnyt maisemia oikein mihinkään suuntaan. Kauniita luonnon muovaamia keloja ja omaa silmääni miellyttävää muuta maastoa kylläkin.




Kallio oli kuitenkin vain välietapppi ja matka jatkui seuraavaksi kauniiseen suomaisemaan, joka opastaulun mukaan oli lyhytkortteista rämettä.




Ihan hitsin kauniit värit, jotka ihme kyllä toistuivat kuvissa ihan sellaisenaan.




Matkalla tuli vastaan myös kauniin punaista maaruskaa.








Ja kas, vaaran päällä ollaan, mutta puusto oli sen verran korkeaa, että eipähän tuolta taustalta pilkottavaa maisemaa paljon kuvasta hahmota (välillä menee kyllä niin hermot siihen, ettei taidot riitä siirtämään kuviin sitä, mitä silmä näkee).


Olisinpa älynnyt edes kiivetä seisomaan penkille, jonka joku oli ystävällisesti jollain ihmeen konstilla perille asti kantanut. 

Istuin siinä märällä alustalla sen sijaan hetken ja vaan kuuntelin ja katselin hiljaisuutta (jonka lopulta rikkoi varmaankin Lapin lennoston harjoituslento) ja kiitollisena mietin, kuinka onnekas olen, kun saan olla siinä.




Tarkoitus oli ehtiä vielä saman päivän aikana Sodankylän suuntaan menevään bussiin, jonka kyydistä olisin hypännyt parinkymmenen kilometrin päässä käydäkseni katsastamassa Vikakönkään kuohuja ja ehkä kävelemässä läpi jonkun alueen retkireiteistä. Mutta suunnitelma meni mönkään, koska kulutin aikaa Ounasvaaralla niin kauan, että bussi meni jo.

Siispä laitoin pojalle viestiä ja kysyin, mahtaisiko ehtiä ja viitsiä lähteä ennen illan harjoituksiaan kuskiksi Könkäälle.

Ilahduin, kun pojalle sopi. Sain siinä samalla taas vähän lisää aikaa viettää kanssaan, mikä ei ollut itsestäänselvyys, koska hällä kuitenkin on oma säännöllinen päiväohjelmansa, jota en edes olettanut voivansa takiani muuksi säätää. 


Tämän kuvan kopioin pojan aiemmin syksyllä Vikakönkäältä lähettämästä WhatsApp-viestistä


Wikipedian mukaan köngäs on  jyrkkäputouksinen koski, jota pitkin ei voi laskea veneellä.

En tiedä, onko Vikaköngäs jossain kohtaa jyrkempi kuin kuvassa, mutta tuo veneellä liikkumisen mahdottomuus oli kyllä helppo uskoa. Enkähän oikein uskaltanut lähteä loikkimaan liukkaita kiviä pitkin paremman kuvakulman perässäkään, vaikka mieli teki.





Riippusillan toiselta puolen olisi lähtenyt merkittyjä eri mittaisia luontoreittejä, mutta jalat olivat neljän tunnin Ounasvaaralla taapertamisen jäljiltä sen verran väsähtäneet ja tyhmä jännetulehduskin imoitteli itsestään (ei selvästikään tykkää kosteasta kelistä), joten jäi nyt lisäpolut tällä kertaa kiertämättä.

Könkäällä oli kuitenkin omalla tavallaan tosi kaunista ja veden kohina ainut kuuluvilla ollut ääni.







Olin myös tullut tietämättäni kuvatuksi.




Seuraava päivä oli, jos mahdollista vieläkin harmaampi, joten jätin kameran "kotiin" (hotellille) ja lähdin käymään Napapiirillä ihan muuten vaan. 

Iltapäivällä poikettiin miniän kanssa syömässä ja illalla katsomassa pojan kauden avausottelu, jonne saatiin kaveriksi myös miniän vanhemmat. Tapasin molemmat ensimmäistä kertaa ja vähän jännitti, mutta turhaan. Molempien seurassa oli heti luontaisesti hyvä ja mutkaton olla. Ja ilahduin kun olivat sanoneet minusta samaa.  Harmi vaan kun asutaan toisistamme niin kaukana. Joskin junamatka meiltä Rovaniemelle ja takaisin tuntui taittuvan hetkessä. Vajaat 8 tuntia meni mennen tullen ihan siivillä. Etenkin Seinäjoen ja Tampereen väli, jolle sattui kumpaankin suuntaan todella miellyttävää ja mielenkiintoista juttuseuraa. Jälkikäteen mietin, mikä sai molemmat fiksut miehet (toinen kokolailla ikäiseni ja toinen vanhempi) avaaamaan keskustelun kaltaiseni verkkaripentin kanssa heti hyvinkin henkilökohtaisista (hyvällä tavalla) aiheista. Ja kuinka aidosti kiva oli jutella, vaikka normaalisti olen mieluiten ihan vaan hiljaa itsekseni omissa ajatuksissani.




Ei tätä lyhyttä visiittiä nyt varsinaiseksi ruskareissuksi voi nimittää, etenkään kun vertailukohdan puuttuessa en tiedä, oliko ruskaa enemmän vai vähemmän kuin tavallisesti tai oliko se jo osin mennyttä vai vasta tulossa. Mutta kaunista oli silti ja olen iloinen, että lähdin. Muuten en olisi saanut rauhaa. Joskin oikea eräjorma toki olisi yöpynyt taivasalla tai vähintäänkin jossain eräkämpässä ja keitellyt aamulla nokipannukahvit nuotiolla. Mutta sellaiseen olen yksinäni liian vellihousu, joten nautin ihan todella paljon valitsemani hotellin mukavasta sängystä (paras, jossa olen ikinä matkoillani nukkunut), näppärästä sijainnista ja jopa hämmentävästä hiljaisuudesta. 

Niin kiva kuin tällainen pieni pyrähdys oli tehdä yksinkin, oli silti koko ajan vähän huono omatunto siitä, ettei mies päässyt mukaan. Ensi kerralla sitten. Joskus. Toivottavasti.

(Ei olisi pitänyt itse lukea tätä tekstiä, joka alkoi tuntua ihan lapselliselta "Sitten minä menin sinne ja sitten minä menin tänne"- tekstiltä, jonka aikana ei loppupeleissä tapahtunut yhtään mitään, mutta parempaankaan en nyt näköjään pysty).

50 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä Lappi-kuvia. <3

    Minuakin aina harmittaa, jos lähtee jonnekin, ja perillä onkin ihan kamala sää. Mutta sitten joku sanoi joskus mulle, että värit tulevat paremmin esiin, jos aurinko ei paista, ja olen nyt yrittänyt asennoitua niin, että pilvinen päivä voi olla hyväkin juttu. Tosin en ole vielä keksinyt, mitä iloa on vaikkapa siitä, jos sataa vettä vaakatasossa. :-)

    Minusta ruska tuli sinun kuvissasi oikein kauniisti esiin, vaikka itse tietysti näkee ne alkuperäiset kuvat ennen blogiin laittoa ja tietää, millaisia värien pitäisi olla. Olen harmitellut samaa asiaa niin monta kertaa, etten jaksa enää edes harmitella. :-( Sitä paitsi minusta on kuitenkin parempi laittaa kuvat sellaisenaan kuin käyttää jotain filttereitä, jotka saavat kuvat näyttämään ihan omituisilta.

    Mä tunsin jotenkin yhteenkuuluvuutta tuon popliinitakissa viuhahtaneen miehen kanssa. :-) Aika monet kerrat olen itsekin pysähtynyt ohikulkumatkalla jonnekin ryteikköön katsomaan milloin mitäkin autiotaloa tai hylättyä ampumarataa, eikä pukeutuminen ole ollut aina ihan tilanteeseen sopivaa. On kiivetty eräätkin kerrat autiotalon ikkunasta hame päällä sisään. :-)

    Ihana että pääsit toteuttamaan haaveesi ja käymään pohjoisessa ja vielä näkemään läheisiäkin siinä sivussa. Kyllä se ukkelikin ehtii vielä mukaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei minkäänlaiset kelit yleensä haittaa yhtään (paitsi läkähdyttävä helle), mutta nyt olisin toivonut, että se ennusteiden lupaama aurinkoinen tai puolipilvinen sää olisi osunut kohdalle ennen kotimatkaa (koko paluumatkan paistoi luonnollisesti aurinko, jota sitten ihailin junan ikkunasta käsin), koska mulla ei tosiaan ole sellaisia lahjoja, että saisin harmaassa tihkukelissä yhtään mitään värejä kuviin näkyviin :(. Onnistun ainoastaan kirkkaalla kelillä. Paitsi vasta-aurinkoon kuvatessa auringosta tulee yleensä luonnoton valkoinen valopallo, joka vielä tuplaantuu, jos on vedenpintaa tai jotain lähistöllä. Mutta siltikin huonokin kuva on myös mun mielestä parempi kuin pilalle filtteröity. Sattumoisin siellä junassa tuli pläräiltyä Instakuvia ja eteen tuli yksi samana päivänä Oulussa otettu #naturephoto, jossa oli koivukuja ja koivuissa kirkuvan oranssin punaiset lehdet, joita sitten suomalaisten koivujen lehtien väristä mitään tietämättömät ulkomaalaiset kommentoivat tyyliin "amazing color" jne. ja luonnollisesti kuva keräsi valtavat määrät tykkäyksiä. (Melkein teki mieli kommentoida kuvaa ja kysyä, missä päin Oulua sen värisiä koivuja kasvaa, kun just tulin Oulun ohi ja kaikki mitä ikkunasta näkyi, oli ihan keltaisia..). Silkkaa huijausta siis. En tykkää.

      Ja joo. Voin hyvin kuvitella sut vaivatta loikkimaan siellä kalliolla vaikka kotelomekossa :D. Se siinä olikin niin huvittavaa, että kuvittelen itse olevani oikeasti ihan ketterä liikkuja, mutta niin vaan poplariukkeli vei voiton :D.

      Kiva, kun kirjoittelit <3

      Poista
  2. Pienikin, eikä tuo niin pienikään oo mun mielestä, irtiotto tekee hyvää. Uskalsitpa lähteä vaeltamaan yksin sinne liukkaille poluille, tuntuu etten ite ois uskaltanut.
    Usein mieli tekee jonnekkin lähteä ja ei siinä auta muu kuin lähteä vaan. Nyt on kieltämättä tullut mieleen, että pitäisi joskus käydä Lapissakin. Niin paljon on nyt ollut jokapuolella juttuja Lapin ihanuudesta ja kauneudesta.
    Rauha ja pimeys, tähdet ja hiljaisuus, kyllä niitä joskus kaipaa. Mukava on myös tutustua uusiin sukulaisiin. Eikä aina tarvitse olla niin paljon koko ajan hulabaloota.
    Pakko kai on tunnustaa, etten ole ikinä yöpynyt eräkämpässä, enkä juonut nokipannukahvia, kuin jossain erämessuilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just niin kuin sanot, että pienikin poissaolo niistä omista normiympyröistä piristää ja tuntuu, että olis ollut kotoa paljon kauemmin pois kuin oikeasti oli.

      Ja siis en olisi minäkään uskaltanut lähteä yksin retkeilemään sellaiseen maastoon, jossa ei olisi ollut mitään merkintöjä siitä, että on edelleen reitillä. Sitä kivikkoa kun en ihan heti olisi poluksi tunnistanut ja siellä puitten keskellä kalliolla kun vähän aikaa pyörin ihmettelemässä, en enää välttämättä olisi tiennyt, mistä suunnasta olen tullut ja minne pitäisi mennä, kun keskityin siinä välissä ihan vaan ihmettelemään muuta. Eli mihinkään oikealle tunturivaellukselle mulla ei kyllä rohkeus riittäisi yksin lähtemään.

      Täytynee harjoitella sitä nokipannukahvin keittoa ensin jossain lähiseudun nuotiopaikalla :). Ne vaan tuppaa olemaan niin suosittuja, että aina kun itse päättää lähteä johonkin laavulle retkelle, moni muu on keksinyt saman ja menee se ajatus rauhasta ja hiljaisuudesta pilalle.

      Mukavaa viikonloppua Emilie!

      Poista
  3. Upeita maisemia ja hienot ruskan värit! Olen kevät- ja kesäihminen ja vihreys ja vehreys on enemmän mieleeni, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ruska on mielettömän upeaa. Miten voi luonto muuttua tuollaiseksi värikimaraksi. On muuten jännää, että kuulin tänään radiosta että ruska on nyt poikkeuksellisesti samaan aikaan pohjoisessa ja etelässä, ja täällä on kieltämättä aikamoinen väriloista meneillään.

    Minusta oli hienoa, että lähdit yksin reissuun. Se tekee välillä hyvää, olla yksin omien ajatustensa kanssa. Se on minullakin haaveissa - niin raskas syksy on tämä ollut.

    Minä en kuitenkaan oikein uskalla lähteä yksin samoilemaan ja olenkin miettinyt joskus jonkinlaista jooga- tai muuta retriittiä, mutta en haluaisi silloin edes illallistaa porukalla (olenko introvertti...? :))... Jos lähtee rauhoittumaan, niin pitää saada mahdollisuus olla ihan vain itsekseen niin halutessaan.

    Mukava tarina pikku reissustasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein miettinyt sitä, että mikä mun mielestä on paras vuodenaika, enkä ole oikein osannut päättää, kun kaikissa on jotain hienoa. Siis silloin kun vuodenajat on sellaisia kuin niiden kuuluu olla, eikä yhtä harmaata, sateista mössöä kesät-talvet.

      Keväällä on ihanaa se heleä vihreys ja se, että kesä on vasta edessäpäin. Ja kesä taas on jotenkin huoletonta aikaa, kun voi elää ihan vaan ulkona, eikä tule stressattua oikein mistään (paitsi jos on liiallinen helle). Talvi on parhaimmillaan, kun on oikeasti lunta ja pakkasta sen verran, että talvi näyttää ja tuntuu talvelta, eikä ole pelkkää pimeyttä ja mustaa likaista märkää lumimössöä.

      Ja totta. Mietinkin sitä sieltä reissusta palatessani, että täällä on ihan yhtä värikästä, ellei jopa värikkäämpääkin. Pohjoisessa hallitsivat koivut ja niiden keltainen väri, kun taas täällä kotona vaahterat, joiden värikirjo on melkoinen. En muista onko aiempina syksyinä ollut vastaavaa vai olenko vasta tänä vuonna herännyt tähän ruskaan, mutta hienoa on kyllä.

      Ja arvaa vaan, olenko minäkin haaveillut joogaretriitistä :). Se kuulostaisi just sopivalta yhdistelmältä rauhaa, yksinoloa, mielelle ja kropalle hyväätekevää harjoittelua, mutta samalla kuitenkin turvallista, kun on muitakin ihmisiä ja kaikki todennäköisesti hyvin järjestetty. Miehelle sitä jo puhuin, kun yksi tuttu laitteli Instaan kuvia joogamatkalta Mallorcalta, ja mies kehotti ilman muuta lähtemään, jos siltä tuntuu. Vielä ei ihan niin vahvasti tunnu, mutta kiva tietää, että jos tulee siitäkin pakkomielle, on mahdollisuus hyvällä omallatunnolla lähteä.

      Kurja kuulla raskaasta syksystä. Toivottavasti asiat ovat kääntyneet tai kääntymässä parempaan päin <3

      Poista
  4. Ihania ruskakuvia. Todella kaunis tuo maaruskakin, ihanan syvät sävyt! Minusta tuo on kyllä ollut ihan oikea ruskaretki ja ihan huippua, että näin poikaasi (omat vauvat <3) ja sait viettää aikaa miniän ja hänen vanhempiensa kanssakin. Varmasti oli ihana reissu ja ensi kerralla toivottavasti saat oman ukkelinkin mukaan.
    Ihanaa loppuviikkoa Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva pieni irtiotto normiarjesta ja molemmat haaveet (ruskan ja pojan näkeminen) toteutui. Ekana iltana oli kyllä siellä hotellilla vähän yksinäinen olo ja olisin toivonut, että ukkeli on mukana, mutta laittoi mulle viestin, että "Tee nyt kaikkea kivaa ja nauti, kun olet siellä, äläkä mieti turhia". Se helpotti ja seuraavana aamuna heräsin hyvällä mielellä aikaisin valmiina eräjormailemaan :D. (huvitan tolla itseäni, koska oikea eräjorma tuskin pukeutuisi pinkkiin tai kulkisi pitkin merkittyjä reittejä :D).

      Kiitos Outi ja kivaa viikonloppua <3. Toivottavasti ei ihan koko aikaa sada..

      Poista
  5. Voih, kuinka ihania kuvia ja tunnelmia!! Minä haluan tuonne kans ja ensi syksynä kyllä lähden, lähti mies mukaan tai ei!! (Voi olla, että yksin olis ehkä jopa mukavampi lähteä... sais mennä ja tulla ihan miten lystää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä just se yksinolon hyvä puoli, ettei tarvi sovitella aikatauluja kenenkään muun kanssa, vaan voi fiilispohjalta tehdä mitä huvittaa ja vaihtaa suunnitelmaansa lennosta, jos siltä tuntuu. Ja siitä junassa matkustamisesta tykkään myös, kun siellä pääsee liikkumaan. Ja ravintolavaunutkin on nykyään niin viihtyisiä, että istuskelin mennen-tullen ruokailun (ruokakin on tosi maukasta siellä nykyään) jälkeen lukemassa kirjaa, kun oli kivan väljää. Menee ihan huomaamatta aika. Ja samalla voi vaan tuijotella ikkunasta maisemia.

      Hyvää viikonloppua Heli <3

      Poista
  6. Kivan tuntuinen lomanen ja aivan ihanat kuvat! Noissa suokuvissa on pakahduttavan ihanat värit : ) Jotenkin voi hyvin aistia sen hiljaisuuden ja rauhan.

    Mulla ei aiemmin ole ollut juurikaan kosketuspintaa pohjoiseen tai Lappiin, mutta sitä on kesän jälkeen tullut, kun poika aloitti heinäkuussa armeijan Sodankylässä. Olimme valatilaisuudessa elokuun alussa ja jo silloin oli kaunista maaruskaa Pyhällä ja Luostolla, jonne ajelimme Kemijärveltä (jossa tilaisuus pidettiin). Pyhällä oli jo enemmän Lapin maisemat, oli mukava kokemus matkustaa tuolihissillä tunturin huipulle! Ja ehkä vähän pelottavakin.

    Hauskaa on myös se, miten murteet ovat tarttuneet ja pojankin puheeseen, on palavelusta ja sulukeisia ja oululaisten tupakavereiden tuukkonää/otakkonää -muodot vilahtelee ihan luontevasti puheessa. Taitaa niitä viljellä kotijoukotkin lomien aikaan ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomanen onkin just hyvä sana kuvaamaan tätä lyhyttä, mutta mukavaa irtiottoa normiarjesta. Kannatti tosiaan lähteä, koska muuten edelleen miettisin ja katuisin, miksen mennyt, kun oli tilaisuus.

      Mullakaan ei ole ollut pohjoiseen mitään "suhdetta" ennen viime vuotta. Silloin poika siirtyi Rovaniemelle pelaamaan (jääkiekkoa) ja kun käytiin 30 asteen helteessä toissakesänä heittämässä pienimuotoinen muuttokuormansa sinne, tuli heti hirmu hyvä ja lämmin tunne kaupungista. Ja kun sieltä sitten tuli pojalta kauden mittaan kotiparvekkeelta otettuja kuvia revontulista tai pihan mattotelineiden liepeillä käppäilevistä poroista tai mielettömän kauniista sinisestä kaamosaikaisesta valosta, tuli sellainen olo, että sinne pitää kyllä päästä pian uudelleen. Toki tunteeseen vaikuttaa se, että poika viihtyy siellä niin hyvin ja elämä on muutenkin mallillaan. Tyttöystävänsä on Sodankylästä kotoisin ja aivan ihana aito, reipas lapintyttö onkin. Siksi nauratti nuo teidän pojan palavelukset ja sulukeiset :D. Meille on jäänyt vakiokäyttöön miniän sanat "Mitä sie sekkoilet?" :D

      Olen niin arka vellihousu ja pelkään korkeita paikkoja, että mulla olis jäänyt se tuolihissillä tunturiin huipulle meno väliin. Harmittaa, kun moni hieno kokemus jää kokematta sen takia, ettei uskalla.

      Hyvää viikonloppua Inka ja kiva kun jätit viestiä! Mie lähen nyt kahaveelle :D.

      Poista
  7. Kiva kun kerroit meille reissustasi kuvien kera:) Aivan ihania kuvia! Pari kertaa on käyty ruska-aikaan pohjoisessa ja nyt kuvasi nähtyäni tekisi taas mieli lähteä sinne.
    Hyvä tarina tuo oli, minua ei ainakaan häirinnyt siinä mikään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käydä, vaikka ensimmäisenä iltana tuntuikin vähän yksinäiseltä ja syylliseltäkin olo, kun mies ei päässyt mukaan ja olisi tottakai ihan yhtä paljon halunnut nähdä poikaa.

      Ennen matkaa tarkkailin joka päivä Visit Rovaniemen sivuilta Ounasvaaran web-kameraa ja sitä, kuinka värit siellä kenties muuttuu ja ehdinkö ajoissa vai kerkiääkö ruska mennä ohi. Mutta kaunista siellä oli, vaikka tuntuikin, että oikeastaan täällä kotona oli palatessa värikkäämpää. Johtui vaahteroista, joita täällä on, mutta pohjoisessa ei.

      Olen niin keskittynyt viime ajat rämpimään erilaisissa maastoissa luonnossa täällä kotiseudullakin, että tuntuu, että olen siinä ohessa kadottanut kokonaan kirjoitustaitoni ja epäilen kaikkea, mitä teen. Mutta kiva kuulla, että sitä ei välttämättä muut huomaa :)

      Hyvää viikonloppua Irma!

      Poista
    2. Metsissä mekin on nyt kuljettu tosi paljon. Koiran kanssa siellä on paljon helpompaa kuin asvaltoiduilla kävelyteillä. Tosin noista asvalttikaduista en tykkää itsekään yhtään. Metsässä kulkeminen on haastavampaa ja nautinnollisempaa:)

      Poista
    3. Jep. Mulla ainakin alkaa pitkästä asvalttikävelystä särkeä jalat. Ei ole ihmisille tarkoitettu alusta semmoinen, autoille ja muille kulkupeleille paremminkin. Niitä ei onneksi metsässä näe, eikä parhaassa tapauksessa kuulekaan :)

      Poista
  8. Olipa ihanat retket ja kuvat sen varrelta! <3 Hieman huvitti tuo poplarimies siellä liukkailla kallioilla - mistä lie tupsahtanut ja mihin menossa :D

    Mäkin olen haaveillut jo jonkin aikaa ruskareissusta pohjoiseen. Ihan sama minne siellä, kunhan olisi just polkuja kuljettavaksi ja luontoa tuijotetettavaksi. Ei haittaisi, jos nyt joku satunnainen kulkija tulisi vastaan, kunhan ei olisi polut väkeä täynnä. Juuri eilen tuntui ihan liian ruuhkaiselta, kun tein täällä omilla kulmilla iltalenkin "eräjärvelle" Kyseessä paikka, joka kuvissa näyttää ihan erämaisemalta, mutta oikeasti vieressä kulkee moottoritie ja väkeäkin on yleensä ihan riittävästi... Musta olisi ihanaa olla jossain ihan yksin. Mutta silti sillä tavalla turvassa, että tietäisi pääsevänsä sieltä opastettuja reittejä pitkin helposti pois :D

    Ihanaa lokakuista viikkoa! Nautitaan näistä luonnon väreistä kun niitä vielä on - ja ennen kuin pimeät illat nielaisevat kaiken kivan pois... (Tai siltä se ainakin tuntuu, kun koko ajan on pimeää, eikä työssäkäyvä ehdi valoisaa aikaa juuri nähdä.) Puss! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tietty voinut tulla vähän toisenlainenkin poplarimies pöheiköstä vastaan, mutta onneksi ei :D. Mun mielikuvissa tämä tyyppi oli selvästikin jollain päivän kokous- tai businessmatkalla ja päätti hyödyntää tauon pyörähtämällä katsastamassa näkymät Ounasvaaralta. Ja sinne oli mentävä pikkukengissä ja poplarissa, koska oli tullut lentäen ja oli pelkkä läppärin ja sateenvarjon sisältävä käsimatkatavara mukana. (Kivaa olisi tietää totuus, mutta se ei koskaan selviä :)).

      Huomasin jo tällä minimaalisella kokemuksella, että ilman hyvin merkittyä reittiä olisin varmasti eksynyt ja jäänyt sinne vaaralle pyörimään ja odottamaan, että joku tulee ja löytää mut sieltä (kävi mielessä, että pitäisi varmaan sittenkin sallia kännykässä sijainti, jota tähän asti olen vältellyt, koska jos oikeasti olisin vaikkapa vaan taittanut nilkkani siellä kivikossa, en olis millään osannut selostaa, missä kohden polkua olen). Että mihinkään omavalintaisille reiteille en uskaltaisi yksin lähteä. Sitä kun vähäksi aikaa keskittyy kuvaamaan jotain yksityiskohtaa, ei enää muista mistä on tullut ja minne menossa, kun kaikkialla näyttää vähän samalta.

      Toinen juttu, jonka huonon suuntavaiston lisäksi huomasin, oli se, että vaikka olen tottunut liikuskelemaan luonnossa yksin, niin nyt kun olinkin ihan todellakin yksin ja oudossa paikassa, jossa oli myös lähes luonnottoman hiljaista, säikähdin alkuun jokaista rasahdusta kunnes totesin, että ei siellä jotain lintua tai oravaa kummempaa ole. Että vaikka sitä kuinka on omasta mielestään luontotyyppi, niin on sitä kuitenkin sen verran kaupunkilainen, että se ihan todellakin hiljainen hiljaisuus on eri kuin hiljaisuus asutuksen liepeillä, jossa kuitenkin aina jotain ääniä on.

      Ja joo. Sitä kun päättää lähteä johonkin täällä lähistöllä eräjormailemaan, tavallaan vähän pettyy, jos paikalla on muitakin. Ja vähän niinkuin loukkaantuukin siitä, että pitikö sitä tulla just m i n u n retkeni ja rauhani pilaamaan :)

      Katselin äsken viikonlopun sääennustetta ja näyttää satavan koko ajan. Plaah. Pitäisi olla joku viikonlopun poutatakuu.

      Kaikkea hyvää sis <3



      Poista
  9. Mahtava irtiotto ja niin kauniit kuvat! Kyllä tuommoinen yksinmatkailu tekee välillä tosi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä piristävä pikkureissu, eikähän sitä tarvi olla kauaakaan pois niistä normiympyröistä, kun on vähän niinkuin kokonaan eri ihminen. Virkistää kummasti. Ja viihdyn muutenkin hyvin yksin, mutta nyt oli ekana iltana vähän outo ja yksinäinen olo. Tai syyllinen paremminkin, kun sain olla siellä, vaikka mies ei päässyt mukaan.

      Hyvää viikonloppua Johanna ja kiva, kun jätit viestiä :)

      Poista
  10. Ihana postaus Annukka!<3 Olen iloinen puolestasi, että lähdit reissuun! Hyvä puoliso tietää, mikä toiselle on hyväksi, niin kuin sun ukkeli.<3
    Ihan syyttä suotta mollaat kuvaustaitoja! Luonnonkauneus välittyy kuvistasi. On meillä vaan mielettömän upea luonto... ja noin periaatteessa neljä hienoa vuodenaikaa.;D Alan olla sitä mieltä, että työnantajien pitäisi määrätä aikuisetkin ulos vaikka hetkeksi päivittäin! Ulkoilma ja päivänvalo on niin tärkeitä asioita, ja kuinka ne jäävätkään usein puuttumaan aikuisen ihmisen elämästä ainakin näillä leveysasteilla...

    Mukavaa loppuviikkoa Annukka!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3. Ja juu, ukkeli sanoo aina, että "No ilman muuta menet" ja myös tarkoittaa sitä. Mutta silti mulla oli ekana iltana vähän yksinäinen olo ja huono omatunto (koska P olis ihan yhtälailla halunnut nähdä poikaa). Helpotti kuitenkin, kun laittoi viestiä, että "Teet nyt kaikkea kivaa ja nautit siellä, etkä mieti turhia". Eikähän se yksinäinen olo kestänyt kuin sen illan. Aamulla olin jo aikaisin intoa täynnä kamera repussa liikkeellä.

      Äläkä muuta sano. Vaikka maailmalla muuallakin on paljon kaunista, niin kyllä muhun vetoaa kaikkein eniten tämä meidän koti-Suomen monimuotoinen luonto, jonka vääristelystä mm. vahvasti filtteröidyissä Instakuvissa aina ärsyynnyn.
      (Kirjoitin tuolla ylempänä Satulle Oulussa otetusta koivukujan kuvasta, jossa koivujen lehdet oli käsitelty ihan luonnottoman kirkuvan oranssinpunaisiksi ja sitten tykkäyksiä ja "Amazing color!"-tyyppisiä kommentteja maailmalta sateli satoja, ellei tuhansia. Grrrr. En tykkää tommosista huijauksista #naturephoto -tägäyksellä. Eri asia, jos olis erikseen joku feikkiluontokuvasivusto)

      Vielä onneksi päivänvaloa töitten päälle hetken piisaa, mutta ei kauaa :(.

      Kiva, kun kerkisit jättää viestiä.

      Mukavaa viikonloppua Taina <3. Ja syyslomaa? Vai onko teillä vasta myöhemmin?

      Poista
    2. Kiitos Annukka!❤️ Lomaillaan vasta ensi viikolla. Mies ei tietenkään lomaile, mutta yrittää pitää pidennetyn viikonlopun. Toivottavasti onnistuu! Huoh! Koepino odottaa..Tultiin just lenkiltä miehen kans ja nyt pitäis jaksaa tarttua töihin uudestaan.

      Kivaa viikkoa!💚

      Poista
  11. Hyvä Annukka, että lähdit reissuun! Minäkin olen välillä saanut/joutunut yksin palloilemaan vieraissa maisemissa, kun mies on raatanut töissä. Huonon omantunnon olen silloin työntänyt maton alle ja ottanut ilon irti. Ja sitä paitsi sulla oli kyllä ihan erityisen tärkeä syy vierailuusi. Ja ruska sitten siinä sivujuonteena. Ei hassumpaa.

    Retkestäsi oli kiva lukea ja paljon tuli muistoja mieleen omistakin nuoruuden lappi-reissuista, joita joskus 90-luvulla tehtiin. Toisinaan oli tosi vaikeata ennustaa ruskan ajoittumista ja jos reissu oli varattu niin silloin mentiin, oli ruskaa tai ei. Muistan, että maaruskakin saattoi joskus olla aivan mielettömän kaunis, vaikka puista lehdet olivat jo karisseet kokonaan pois.

    Tykkäsin muuten ihan mahdottomasti noista sun ottamistasi tyynen veden kuvista. Niistä huokui ihan erityinen rauha. Värit toistuivat myös hyvin luonnollisina. Minäkään en koskaan käytä kuvissani suodattimia, koska ne tekevät kuvista ihan kummallisia.

    P.S. Poplarimies sai minunkin mielikuvitukseni laukkaamaan ja kehittelin montakin vaihtoehtoista tarinaa siitä, miksi tyyppi siellä korvessa kirmaili :))





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä tosiaan hyvä, että lähdin, niin en jäänyt sitä sitten jälkikäteen päässäni pyörittelemään ja harmittelemaan, että miksen mennyt, vaikka oli tilaisuus. Ja mies on kyllä hyvä mua kannustamaan. Ei ole koskaan kieltänyt multa mitään, päinvastoin.
      Ja ihan oikein luit myös sen tärkeysjärjestyksen ;). Ruska oli hyvä kakkonen.

      Itse olen kiertänyt Lappia viimeksi 80-luvun loppupuolella. Olin silloin Suomen Matkailuliitossa (jota ei enää ole olemassakaan) töissä ja kierrettiin silloin katsastamassa liitolle kuuluvat hotellit, joita oli ainakin Kilpisjärven matkailuhotelli ja Hotelli Pallas. Muita en enää muista. Mutta sen muistan, että minä olin reilu parikymppisenä koko porukalle kuskina ja se tuntuu näin jälkikäteen ihan uskomattomalta, koska nykyään olen tosi arka ajelemaan mitään outoja teitä pitkiä matkoja. Osansa kyllä iän mukanaan tuomalla harmillisella hämäränäön heikkenemisellä, joten pimeässä ajaminen tekee erityisen tiukkaa.

      Nuo pohjoisen joet on kyllä mahtavia. Tuntui kotikaupungin halki virtaava joki reissun jälkeen lähinnä pikku purolta tai ojalta.

      Poplarimiehestä kehittelemäni mielikuvan kirjoittelin Tuulalle tuossa pari pykälää ylempänä ja olen ihan vakuuttunut, että osuin oikeaan :).

      Kivaa loppuviikonloppua Leena!

      Poista
  12. Äläpä vähättele postauksesi tekstiä. Tää oli niin kiva lukea ja kuvat aivan mahtavia. Hiukan tuli ikävä Lapin maisemia, mutta sinne nyt ei enää helposti lähdetä kun tyttären perhe on muuttanut sieltä pois. Olisin kyllä halunnut olla kanssasi patikoimassa noissa maisemissa.
    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Kristiina.

      Mietinkin, että mahdatteko enää Lapin suunnilla reissata nyt, kun perhe on sieltä tosiaan muuttanut lähemmäksi.

      Patikointi oli paikoitellen vähän haastavaa, mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Ja siis toisilta (viittaan poplarimieheen) liikkuminen näytti sujuvan paljon ketterämmin, vaikka kuvittelenkin olevani ihan sulavaliikkeinen :).

      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja perheelle myös ja kivaa loppuviikonloppua!

      Poista
  13. Höpsis! Ei ollut "sitten minä menin..-tyyliä", vaan kiva ja mielenkiintoisen tavallinen kertomus miniretkestä kauniine kuvineen! Monestakin asiasta olisi sanottavaa ja kommentoitavaa, mutta päälimmäiseksi jäi ehkä tuo "kokousmies". Mihähän ihme hän oikein oli.. :) Myöskin mukavat keskustelut vieraiden kanssa hymyilytti. Tunnen sen fiiliksen, joka näistä tulee: tyytyväisyys ja hyvä mieli. Vaikka usein hiljaisuus on itselle usein mukavaa, näistä saa aina jotain.
    Lempeää viikonloppua Annukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ehkä sittenkin väärä varustus, kun pikkukengillä näytti pääsevän niin paljon ketterämmin eteenpäin kuin mun kovilla Goretex-lenkkareilla :).

      Oli kyllä tosiaankin mukavaa ja fiksua juttuseuraa junassa. Mennessä ehdittiin suht oman ikäiseni lapualaismiehen kanssa käydä Kiinassa ja paluumatkalla mun kanssa samaan pöytään istui charmantti, tyylikkäästi pukeutunut vanhempi herrasmies, joka muitta mutkitta avasi keskustelun kertomalla, että on tulossa pitämästä esitelmää sukunsa historiasta. Harrasti sukututkimusta ja kertoi ihan todella mielenkiintoisia tarinoita siitä, kuinka oli löytänyt matkalaukun ja sen sisältä isoisänsä rintamalla saksalaisella kameralla ottamia valokuvia ja niihin kiinnitettyjä pieniä paperilappuja, joihin oli kirjannut tarkkaan ylös, keitä kuvassa on, missä silloin oltiin ja milloin ja minkälainen oli säätila (yhdessä mm. -42 astetta pakkasta). Ja isoäitinsä oli ollut sotavankilassa ym.
      Samoin kertoi siitä, kuinka olivat kahden muun nuoren miehen kanssa aikanaan, suht kolmikymppisinä, päättäneet ratsastaa islanninhevosilla Haltitunturin päälle ja kuinka hevoset olivat päässeet karkuun ja niistä sitten yhtä etsittiin vesitason ja helikopterin avulla. Se oli niin uskomaton seikkailu, että mies sanoi, että onneksi hän kirjoitti heti kaiken muistiin ja otti myös muutaman valokuvan todisteeksi ihan sillä, että jos hän joskus myöhemmin sitä vaikkapa vanhainkodissa kertoo, kukaan ei usko, vaan luulee ihan kaheliksi.

      Oli jotenkin ihan uskomaton koko se kohtaaminenkin siellä ravintolavaunussa, kun pukumies söi siinä tarinoidessaan lihapiirakkaa kahdella nakilla ja minä matkaverkkareissani kalakeittoa :D. Eli ei ollut mitään kaljatuoppien ääressä horinointia.

      Mulla kesti nyt tämä vastaaminen, mutta leppoisaa sunnuntain jatkoa ehtii vielä toivottaa ja jaksamista opiskeluihin ja töihin <3

      Poista
  14. Höpsis!!! Kuulosti tosi viihtyisältä reissulta. Itse en ole koskaan käynyt Roissa ja kiinnostaisi. Tämä vuodenaika voisi olla tuollaiseen reissuun siksikin paras, että kuvittelen, ettei Napapiirillä ole mitään hillitöntä turistiryysistä tässä "välitilassa" kesäsesongin ja talvikauden välissä. Joulupukkikin lienee vielä lomalla? =)
    Ai junamatka oli noin nopea. Jollain tavoin olen aina ajatellut tuon kestävän väkisin sen 10-13 tuntia kun lähtee pohjoiseen ja sekin on lykännyt ajatusta. Tätä pitää pohtia. Seikkailumieltä!!

    Iloa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vähän yllätyin siitä junamatkan lyhyestä kestosta, kun olen tottunut istumaan saman verran junassa matkoilla Kajaaniin, joka sentään on noin 300 kilometriä lähempänä. Mutta selvästi rantarata Oulun kautta pohjoiseen on nopeampi. Tampereella ja Oulussa on Turun suunnasta lähdettäessä vaihdot, mutta nekin siirtymät käy suunnilleen niin kätevästi, että astut junasta ulos ja nouset viereisellä raiteella seuraavan ovista sisään ja taas matka jatkuu. Ja junassa tykkään siitäkin, että siellä voi välillä lähteä käppäilemään tai vaikka istua ravintolavaunussa kalasopalla ja lukea kirjaa. Menee aika suitsait.

      Käytiin toissakesänä heittämässä pojan muuttokuorma Rovaniemelle ja mulle tuli vähän yllätyksenä, kuinka vireä kaupunki se on. Tai siis en ollut oikein ennakkoon ajatellut ylipäätään mitään tai tutkaillut asukaslukuja (olikohan se jotain 60.000 paikkeilla eli yli kolminkertainen määrä omaan kotikaupunkiin nähden), enkä hahmottanut sitäkään, että on yliopistokaupunki, joten porukkaa sitäkin kautta riittää. Ja turisteja toki liki ympäri vuoden.

      Napapiriillä joulupukin huudeilla oli hiljaista (muutamien aasialaisten valokuvaajana pyynnöstä toimin :)) ja kyselinkin yhdeltä kauppiaalta, onko kenties vuoden hiljaisin aika meneillään. Sanoi, että lokakuu on hiljaisempi ja vuoden kaikkein rauhallisin aika on toukokuu talvi- ja kesäsesonkien välissä. Mutta joulupukki kyllä päivysti takahuoneessa nytkin :). Ei vaan ollut hälle mtiään asiaa, eikä toivomuksiakaan esitettäväksi, joten en käynyt morjenstamassa.

      Rovaniemi on mun mielestä kiva yhdistelmä kaupunkia ja luontoa, mutta toki pelkän luonnon perässä lähtisin vähän hiljaisemmille seuduille ja kauemmas, mutta sinne en lähde yksin.

      Kesti nyt vähän tämä vastaaminen, mutta opettelen olemaan ottamatta siitä huonoa omaatuntoa, koska ketään en kuitenkaan unohda.

      Leppoisaa loppuviikonloppua Vivi!

      Poista
  15. Hei, en muista olenko kysynyt tätä joskus, mutta pelaako poikasi kiekkoa ihan ammattilaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Piitu!

      Juu, kyllä olet kysynyt :).

      Poika pelaa Mestistä (toista kauttaan Rovaniemellä) ja vaikka sarjassa harjoitellaan suht yhtä paljon ja kovaa kuin liigassa, maksettava korvaus on niin nimellinen, että pelkästään sillä ei ole mahdollisuuksia tulla toimeen.

      Mitä sulle itselle kuuluu? Toivottavasti hyvää.

      Poista
    2. Kiitos Annukka kysymästä. Nykyään jo vähän parempaan. Ihana, kun muistit minut!

      Poista
    3. Hyvä kuulla Piitu :). Kiva kun palasit vastaamaan ja kaikkea hyvää jatkoonkin <3

      Poista
  16. Ihania kuvia Annukka <3 - en itse ole käynyt aikuisiässä kuin kerran Lapissa. Mutta se sattuikin ruska-aikaan :) Lapsena käytiin kesällä kun isä halusi Saanan nähdä melkein joka kesä. Nokipannukahvia olen juonut, meillä oli tapana retkeillä esim vapunpäivänä perheen ja joskus suvunkin kanssa "luolalla", se oli sellainen syvennys kalliossa. Vaeltamassa kerran entisen miesystävän kanssa tuolla Ilomantsin suunnassa - nukuttiin autiotuvassa, kokemus sekin
    Tällä hetkellä en itse pääse metsiin mutta ehkä sitten kun saan jalan kuntoon (olen leikkausjonossa), toivossa on hyvä elää
    Mukavaa loppusyksyä
    ter. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi. Ihanan kuuloiset lapsuuskokemukset <3. Mulla ei ole vastaavia, mutta Saanan olen nähnyt 80-luvun lopulla, kun olin töissä Suomen Matkailuliitossa ja kierrettiin silloin Lappi kokolailla sen ääriviivoja pitkin ympäri. Kilpisjärven matkailuhotelli oli yksi liiton hotelleista ja siellä Saanan juurella, tai ainakin liki, silloin yövyttiin.

      En tiedä miltä luolaretki tai nokipannukahvit lapsuudessa tuntui, mutta se on just sellaista ajanviettoa, josta itsekin tykkäisin ja tykkäänkin. Ja vaikka on hienoa, että sen sortin retkeily on lisääntynyt, niin aina sitä kuitenkin harmistuu, jos päättää lähteä vaikkapa laavulle makkaranpaistoon ja siellä on muitakin :D. Ikäänkuin olisivat tulleet pilaamaan oman rauhan, vaikka kaikilla on yhtäläinen oikeus paikkoja hyödyntää ja hyvä niin.

      Olen ihan varma, että sun jalka tulee vielä oikein mainioon retkeilykuntoon, kun teet leikkauksen jälkeen kiltisti niinkuin sanotaan <3

      Poista
  17. Ymmärtääkseni ruska meni jo syyskuussa tuolla, mutta ihanaa että pääsit tekemään tuollaisen irtioton! Minäkn haluaisin, en ole koskaan käynyt Lapissa lumettomaan aikaan!

    Oikein kivaa lokakuista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olin liikkeellä syyskuun loppupuolella ja silloin oli kuulemma Rovaniemen korkeudella ruska parhaimmillaan, mutta se harmaa sumppukeli verotti parasta väriloistoa, joka paluumatkalla junan ikkunasta katsoen näytti niin kirkkaalta ja kauniilta sinistä taivasta vasten, kun paistoi aurinko.

      Ei tarvi olla kummoinen reissu, kun piristää kummasti.

      Mukavaa lokakuuta sinnekin Katja. Ja kääk, enää pari viikkoa, niin on jo marraskuu..

      Poista
  18. Ihaniahan nuo kuvat on! Ihan kippurassa täällä nauran tolle popliinitakkimiehelle. Mistä ihmeestä se sinne oikein ilmestyi?! Huikee tilanne!! Just tollanen on niiiin mun juttu. Tilannekomiikkaa parhaillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä. Melkein epäilin, näinkö sittenkin näkyjä, kun oli jotenkin niin koominen tilanne se, kun itse siellä muka eräjormailin ja toinen yhtäkkiä lehahti siihen ketterästi pikkukengissään poplarin helmat lepattaen. Ei sentään ollut takkki auki :)

      Poista
  19. Hauska tuo korpisoturin kohtaaminen ;) varmasti mieleenpainuva kohtaaminen. Ihanat kuvat olet kävelyilläsi taltioinut. Maasto välillä ollut haastellinenkin, mukava reissu arvatenkin! Mukavaa lokakuun loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, melko koominen kohtaaminen, kun itse siellä muka eräjormailin ja toinen pölähti paikalle poplarissaan ketterästi kuin ei mitään :).

      En tiedä, viitsisinkö joka päivä lähteä kivikkoon kömpimään, mutta mielekkäämpää se kyllä on kuin tylsä asvalttikävely, jossa tulee vaan jalat kipeiksi.

      Kiitos Onneli ja kivaa viikonloppua <3

      Poista
  20. Aivan ihanat kuvat <3 Kivan pienen miniloman täsä sai hyvin lapin maisemiin <3

    VastaaPoista
  21. Ihanat kuvat ja höpsis mitä pienellä fontilla loppuun kirjoitit! Ihan parasta lukea kertomusta ja sellaistahan se on - mennään ja tullaan. Jäi kyllä mietityttämään se popliinitakkimies...mikä juttu? :D

    Rakastan pitkospuita ja myös kivisiä polkuja. Yhä ja edelleen koirien kanssa tuolla metsälenkillä astun kiveltä kivelle, kuten lapsena aina. Pitää vaan tosiaan varoa liukkautta. Että sikälikin nämä sinun kuvat puhutteli erityisesti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli ihan oikeasti omasta teksistäni mieleen kansakouluajat. Ja se, että jos kirjoitti jostain omasta keksitystä unestaan kertovan aineen ja sen loppuun sanat "kun heräsin, olin kuollut", tuli sanomista (ja aika vahvat punakynämerkinnät) äikän opelta.

      Sekä pitkospuut että kivikko oli todellakin liukasta (ja niitten väliin sattuva polku paikoin mutavelliä), koska mulla oli selvästi väärät jalkineet (Goretex-lenkkarit). Toisin kuin poplarimiehellä, jonka pikkukengissä oli selvästi enemmän pitoa :).

      Kiitos Nelina ja hyvää mieltä sulle <3

      Poista
  22. Kauniita kuvia ja ihana irtiotto. Aleksin isä kävi syyskuussa ruskaretkellä pohjoisessa ja kyllä matkakuvia katsellessa omakin kipinä iski. Ehkä sitä joskus pääsisi nauttimaan pohjoisen ruskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muitten kuvia katsellessa mullekin se pakkomielle tuli päästä pohjoiseen. Ja onneksi menin. Olis jäänyt harmittamaan muuten.

      Mukavaa loppusyksyä sinne teille!

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi