Sivut

tiistai 3. joulukuuta 2019

MARRASKUUN KURJAT KUULUMISET JA TAANNEHTIVAN JOULUKALENTERIN LUUKKU 1


Koen tarvetta kehitellä postaussarjan, jonka avulla pääsen tietoisesti pakoon todellisuutta. En toki koko totuutta, vaan todellisuuden pimeämpää puolta, jota kirjaimellisestikin musta marraskuu tarjoili liki koko kuun mitalla. Valoa oli näkyvissä ainoastaan kuun ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä, joista jälkimmäisenä olen ottanut tämän postauksen kuvat.  Muuten en ole jaksanut kameraan tarttua.



Aamupäivä Torronsuolla 30.11.2019 . Edellisenä päivänä satanut lumi muutti maiseman mustasta valkoiseksi ja valoisaksi






Ajattelin ensin, etten kirjoita negatiivisista asioista mitään, mutta toisaalta en tykkää jättää mitään avoimeksi ilmaankaan, joten valotan pienesti taustaa ja sen jälkeen keskityn keskittymään ihan muihin aiheisiin.

Oltiin nelisen viikkoa sitten lähdetty ukkelin kanssa lenkille, kun isäni soitti ja kysyi, voimmeko lähteä pikaisesti viemään häntä sairaalaan, kun ei pysty itse ajamaan. Säikähdin, muttei kyselty mitään, vaan ilmoitettiin, että 20 minuuttia menee ja ollaan paikalla.  Siitä sitten ajettiin 60 kilometrin päähän keskussairaalaan, jonka päivystykseen isä oli saanut lähetteen ja kehotuksen hankkiutua sinne mahdollisimman pian (jälkikäteen mietin, että oikeampi kyyti olisi ollut ambulanssi, mutta isä selvästi tunsi olonsa oudossa tilanteessa paremmaksi tutussa seurassa).

Seuraavana päivänä isä oli jo leikkauspöydällä ja lapsellisesti kuviteltiin, että kotiutuu päivän parin päästä niinkuin parhaimmillaan voi käydä, mutta ei tässä tapauksessa. Tuosta reissusta on kulunut kohta kuukausi, jonka aikana on tehty erinäisiä uusia toimenpiteitä, saatu niistä aina välillä hyviä uutisia ja heti perään uudelleen huonoja.  Kertaalleen isä pääsi jo kotiinkin (epäilen, että oli itse vakuutellut olevansa riittävän hyvässä kunnossa, vaikkei oikeasti ollut), mutta muutaman päivän päästä kuume nousi hälyttävän korkeaksi, joten vietiin hänet takaisin. Tällä kertaa lähisairaalaan. Siitä reissusta en olisi ilman ukkelia selvinnyt, koska isä oli jo mennyt niin heikkoon kuntoon, ettei pysynyt omin avuin pystyssä. Mies kuitenkin otti isän lempeästi vahvaan otteeseensa ja hoiti tilanteen hienosti ja hienotunteisesti. 




En tätä tapausta nyt sen enempää selosta, mutta elämäni on viime ajat ollut sairaalakäyntien ja huolen sävyttämää. Ja siinä sivussa äitipuolen kyytimistä isää katsomaan, ruokakauppaan ja minne on milloinkin ollut tarvis, koska ei itse pysty kävelemään pitkiä matkoja, eikä varsinkaan kantamaan kauppakasseja. Asun meistä sisaruksista lähimpänä ja pääsen lähtemään kesken työpäivänkin, jos on tarvis. Toisin kuin itseäni näissä asioissa huomattavasti reippaampi, hoitoalalla työskentelevä jämäkkä pikkusiskoni, joka ei voi omia potilaitaan jättää heitteille. 




Samaan aikaan itselläni alkoi ihan jäätävä hammassärky, joka ei helpottunut edes päivittäisellä kolmella kasisatasella Buranalla, mutta työnsin sen taka-alalle, koska isä oli tärkein.  Kunnes sitten särky äityi sellaiseksi tuskaksi, että oli pakko varata aika, jonka sain yksityiselle hammaslääkärille vajaan viikon päähän. (Julkiselle puolelle olisi päässyt helmikuussa ja terveyskeskuksen päivystykseen en mene, koska ei voi koskaan tietää, minkälainen päivystäjä on vuorossa.) Lääkäri sanoi, että olin tullut ihan viime hetkellä. Hampaassa oli niin paha tulehdus, että sen hoidon aloituksen pitkittäminen olisi voinut olla kohtalokasta. En edes halua ajatella asiaa sen pidemmälle, koska tiedän lähipiiristä tapauksia, joissa hampaasta alkunsa saaneesta tulehduksesta on seurannut puhekyvyn menetys ja osittainen halvaantuminen. Nyt ei luojan kiitos seurannut, vaan juurihoito ehdittiin aloittaa "ajoissa". Lasku ensimmäisestä puolitoista tuntia kestäneestä erittäin vaativasta toimenpiteestä röntgenkuvineen oli liki neljäsataa euroa, mutta ei ollut päällimmäienä mielessä alkaa sitä murehtimaan. 

Kipu helpotti jo seuraavana päivänä, mutta palasi muutaman päivän päästä uudelleen ja pakko oli mennä näytille, koska en uskaltanut jättää menemättäkään. Sain antibioottikuurin, jonka sekoittama elimistö yhdessä jatkuvasta huolesta ja epänormaalista elämästä johtuvan fyysisen (ja henkisen) kunnon rakoilun kanssa sai aikaan typerääkin typerämmän flunssan, joka on nyt kestänyt reilun viikon. On normaalisti liian mitätön asia edes mainittavaksi, mutta nyt varsin harmillinen, koska estää käyntini ja apuni isän ja äitipuolen luona, En todellakaan halua ottaa pienintäkään riskiä tartuttamisen suhteen.





Vaikka sitä on tavallaan koittanut henkisesti valmistautua siihen, mitä väistämättä joskus on edessä, tuntuu silti niin rankalta nähdä oma ryhdikäs ja särmä kilpa-ammuntaa harrastava Teräsmies-isänsä yhtäkkiä niin laihtuneena ja hauraana. Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun työkaverini kysyi ensimmäistä kertaa isäni nähdessään, onko hän vielä mukana työelämässä. Eikä ollut edes mikään keksitty kohteliaisuus, joten kovasti lämmitti omaa ja jo silloin yli 80-vuotiaan isäni mieltä.




On siis ollut vähän huonoa jaksoa, joka ei vielä ole ohi, mutta jonka käsittelyn päätän täällä blogissa tähän ja avaan sen sijaan ensimmäisen luukun taannehtivasta joulukalenteristani, johon keräilen päivien päätteeksi niitä positiivisia itselleni ajankohtaisia asioita, joita elämässä kuitenkin onneksi on paljonkin.


1.12.2019 LUUKKU 1 , MUNAPÄÄ VAI PYHIMYS

Olen syksyn mittaan tehnyt keramiikkakurssilla niin paljon kaikenlaisia lautasia ja kulhoja, että päätin tässä taannoin tehdä välillä jotain ihan muuta. Kauniina ajatuksena pari viitteellistä enkeliä, joista toiselle annoin tekovaiheessa nimen Munapää, koska ei halunnut muotoutua haluamallani tavalla.

Ajattelin ensin, että piilotan sen kotona johonkin kaapin perälle, mutta kun laskin sen käsistäni tarjottimelle parin Marimekon Oiva-kynttilänjalan kaveriksi, totesin, että Mr Munapään sädekehä sopiikin kivasti niistä toisen kuvioihin.



Pyysin tyypiltä antamaani työnimeä anteeksi ja ylensin Pyhimykseksi, joka saa nyt loistaa arvoisellaan paikalla.


Oli tarkoitus tähän perään kirjoitella myös kakkosluukun kuulumiset, mutta teksti on jo nyt puuduttavan pitkä, joten siirrän sen tuonnemmaksi.

Luukkujen avautumisajankohta on itsellenikin vielä arvoitus. Voi olla, että aukeaa päivittäin, mutta voi olla, että tapahtuu muutaman päivän nipuissa. Nähtäväksi jää. Tarkoitus on kuitenkin kirjata itse itselleni ylös joka päivä jotain hyvää. Lisäilen tänne aina sitten, kun siltä tuntuu.

Ja vaikka alku olikin tänään sisällöltään mitä oli, en halua, että kukaan teistä miettii, että pitäisi sitä jotenkin kommentoida. Tiedän, että olette myötätuntoista porukkaa ja pitkälti samaa ikäkaliiperiakin, joten samaistumiskohtia omien vanhempien vanhenemisen tai poismenon suhteen moneltakin löytyy.  Mutta nyt helpottaa enemmän kaikki, mikä pitää mielen mieluummin iloisena. Niinkuin nyt vaikkapa jo neljättä päivää peräkkäin paistava aurinko ja ihana valkoinen hanki, joilla molemmilla on suora yhteys korvienväliin,

<3

31 kommenttia:

  1. Voi Annukka miten paljon surullista on kohdallesi sattunut samalla kertaa. Ei ole helppoa kokea omien vanhempien sairastuminen ja haurastuminen. En voi muuta toivoa kuin että isäsi saisi parasta mahdollista hoitoa, käy sitten kuinka tahansa lopulta.
    Hammasongelmastasi luinkin jo aikaisemmin ja nyt pitää pitää peukkuja että sen suhteen hoito on nyt vihdoin tehonnut. Onneksi pääsit kuitenkin ajoissa lääkäriin ettei ihan kauheita tapahtunut.
    Keramiikka-pyhimyksesihän on hieno ja sopii hyvin noiden kynttilöiden kanssa samaan asetelmaan.
    Parempaa jatkoa joulukuuhun, toivoo Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivoista sanoista ja myötätunnosta Kristiina <3.

      Koko marraskuu tuntuu näin jälkikäteen menneen ihan jossain pimeässä sumussa, josta en tavallaan muista mitään vaikka samalla tottakai muistankin.

      Ja pahoittelut siitä, etten sitten kuitenkaan pystynyt tarttumaan sinulta saamaasi kivaan kesäkuvahaasteeseen, vaikka siitä kovasti innostuin.

      Ja kiitos Pyhimyksen puolesta :). Pään muotoilussa oli haastavaa se, että piti kovertaa ontoksi ja savi jo alkoi kuivua käsiin. (Opettajan mukaan kaikki peukalonpäätä paksummat jutut halkeaa saven poltossa, jos niistä ei kaiverra sisältä tyhjäksi).

      Valo ja lumi tuli ihan viime hetkillä. Niistä sai ihmeesti voimia jatkaa. Vaikka sitten takaperoisen kalenterin parissa.

      Mukavaa joulukuuta Kristiina ja ollaan kuulolla <3

      Poista
  2. Onpa tyylikäs pyhimys, ja kauniilla paikalla!

    Onneksi olet lähellä isääsi ja onneksi sinulla on mahdollisuus olla häntä auttamassa, se on varmasti teille molemmille tärkeä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin onni! En kestä ajatusta siitä, että tietäisin tilanteen, mutta asuisin niin kaukana, etten pystyisi tekemään mitään. Ja siitäkin olen tyytyväinen ja samalla ihmeissäni, että olen ollut niin reipas ja toimintakykyinen. Yleensä kun turvaudun näissä vaikeissa jutuissa hoitoalalla olevaan siskooni, jolle kaikki on arkipäivää.

      Ja todellisuudessa isoveljeni asuu ihan yhtä lähellä, mutta ikävä sanoa, että hältä puuttuu kokonaan tilannetaju sen suhteen milloin on tosi kyseessä, eikä voi vaan todeta, että ”tulen tunnin päästä” tai että ”on vähän muuta menoa just nyt”. Ja pikkuveli taas asuu näihin tilanteisiin nähden liian kaukana (teidän naapurikunnassa).

      Pyhimys ja tekijänsä kiittävät kovasti <3

      Poista
  3. Lämpöinen ajatus sinne Annukka.

    Lumikuvasi ovat uskomattoman hienoja. Kalpea talviaurinko näyttäytyy näinä päivinä juuri tuolla tavoin. Kylmänä mutta niin kauniina.

    Hammasjutut ovat kamalia ja vaikka omasta juurihoidostani on jo varmaankin vuosi, muistan kyllä. Tsemppiä siis siihen, flunssaan ja sitten erityisesti ihan supervoimia lähipiirissäsi olevien huolten ja murheiden kantamiseen.

    Valoisampaa joulukuuta teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena.

      Lumella ja valolla on kyllä ihmeellisen iso vaikutus ainakin omaan mieleeni. Niistä sai välittömästi lisää voimaa. (Ikävä kyllä viimeöisen vesisateen jäljiltä maisema näyttää palanneen takaisin paljaaksi, eikä lisää lunta ole luvassa.).

      Ja hammasjutut todellakin ON kamalia. On niin kokonaisvaltainen se särky. Ja nyt mua vähän (tai siis aika paljonkin) jännittää, miten selviän tämän päivän jatkokäynnistä yskimättä. Flunssa on muuten helpottamassa, mutta jäljellä on sellainen hallitsematon kutittava yskä, joka alkaa yleensä illalla, kun käy makuuasentoon. Ja makuullaan siinä hammaslääkärin tuolissakin ollaan, joten vähän hirvittää, mutta toivottavasti menee hyvin.

      Kiitos lämmöstä ja tsempeistä ja mukavaa oloa teille <3

      Poista
  4. Rankkaa. Miksi vaikeudet niin usein tulevat sellaisena sumana, että yhdellä hetkellä joutuu sinnittelemään useamman ongelman kanssa? No, eipä kaikkeen voi ennalta vaikuttaa, ja vaikeudet on otettava vastaan sellaisina kuin ovat, ja niiden kanssa on vain pärjättävä. Onneksi et ainakaan joudu pärjäämään yksin. :) Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. Kaikki tosiaan tuntuu kasaantuvan, enkä edes kaikesta samaan sumaan sattuneesta kirjoittanut, koska alkoi itsestäkin tuntua siltä, että on jo liikaa. Ja vaikkei tällä nyt ole asian kanssa sinällään mitään tekemistä, niin muistan miettineeni vähän samaa, kun olin nuorena tyttönä iltaisin ja viikonloppuisin töissä elintarvekioskilla. Saattoi olla, että viimeisen tunnin aikana ei käynyt ketään, mutta ans olla, kun aloin laskea kassaa ja sulkea luukkua, niin johan oli mummoa ja mammaa jonoksi asti pitkien kauppalappujensa kanssa. Ja kaikilla sama ajatus siitä, että "jos tulen vasta viime hetkellä, ei enää ole jonoa":)

      Kiitos hyvästä M.T ja mukavaa joulukuun alkua <3

      Poista
  5. Huoli, se on ikävä seuralainen, jota jokainen joutuu elämänsä aikana sydämessään kantamaan. Inhottavaa, että hammaskin kenkkuillut samaan aikaan. Ikään kuin ei yhdessä ikävässä asiassa jo tarpeeksi. Toivotan paljon tsemppiä ja kaikkea hyvää teille. Toivokaamme, että se valo paistaisi pian taas elämään ja toisi mukavampia uutisia tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli todellakin on kurja kaveri, joka ei jätä rauhaan, vaikka kuinka koittaisi kääntää ajatukset muualle. Paitsi että viime viikonloppuna satanut lumi ja auringonvalo herätti jotenkin henkiin ja kaikki tuntui mielessäkin valoisammalta tai ainakin vähemmän mustalta. Harmi, että se valkeus näyttää nyt olevan mennyttä viimeöisen vesisateen jäljiltä.

      Kiitos toivotuksesta ja mukavia joulukuun puuhia teille molemmille ideanikkareille :).

      Poista
  6. Ensin olin, että tiedän niin mitä käyt nyt läpi ja sitten hihitin munapäälle ja nyt vaan haluaisin halata sua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just ihana järjestys Outi ja kiva, jos Munapää piristi, koska se on sen elämäntehtävä, vaikka nykyään onkin Pyhimys :). Kiitos paljon halauksesta, jonka ihan tunsin tänne asti <3

      Poista
  7. Iloa, valoa, voimia ja tsemppiä sinne! ❤

    VastaaPoista
  8. Vaikka sanoit, ettei tarvitse, niin lähetän silti ihan älyttömän paljon myötätuntoa, tsemppiä ja jaksamista vaikeaan tilanteeseen jättiläismäisen rutistuksen kera. Tiedän itse jatkuvasti päällä olevan tilanteen johdosta, miltä tuntuu huolehtia oman isän kunnosta ja jaksamisesta - se on ihan kamalaa! Meillä ei ole mitään noin akuuttia ollut, mutta jatkuva epätieto ja odottaminen (mistä kaikesta on kyse, mitä hoidetaan ja missä järjestyksessä, milloin) kuluttavat ihan kamalasti, vaikka miten yrittää järkeillä, että tämä kuuluu tähän ikään ja on ollut odotettavissa. Ja sitten vielä päälle sun oman terveyden reistaaminen (onneksi hammas saatiin kuntoon!!), niin huhhuh, mikä marraskuu sulla on ollut. Vaikka en varsinaisesti uskokaan mihinkään ylempään, niin lähetän kuitenkin hiljaa pyynnön yläkertaan (samaan paikkaan, mihin juttelen omaan isääni liittyen) siitä, että teillä kaikki menisi hyvin <3

    Mutta siis hei, Mr Munapää, IHANA!! Sulla kyllä on oikeasti taitoa ja silmää tolla keramiikkapuolella (muistelen nyt niitä sun viime vuoden upeita asioita). En itse pahemmin välitä joulukoristeluista, mutta tuo pääsisi meillä kyllä esille ja ihan paraatipaikalle. Sä voisit ihan hyvin ruveta tehtailemaan tota keramiikkaa ja ruveta myymään sun tuotoksia, kauppa kävisi ihan varmasti!

    Iloa ja valoa päiviisi Annukka vaikesta ajoista huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma <3 ja tekstiä kirjoittaessani sua mietinkin, koska tiedän teidän tilanteen, joka on siinä mielessä kurjempi kuin omani, että asutte toisistanne kaukana, etkä voi tosta vaan poiketa niinkuin minä. Tai olla mukana tilanteissa, joka on tavallaan helpompaa kuin olla pelkän jonkun muun antaman tiedon varassa, jonka odottaminen voi tuntua ikuisuudelta. Kuluttavaa todellakin yhtäkaikki. On tosiaan alkanut omakin fysiikka pettää ja silloin, kun niin käy, ei henkinen kanttikaan ole ihan terästä. Mutta kunhan pääsen tästä typerästä flunssasta eroon ja ehkä selvitän tämänpäiväisen hammaslääkärin jatkokäynnin yskimättä (en oikeasti usko, että selvitän), olen ainakin hetken vahvasti voiton puolella.

      Ja kiitos munapääkehuista :). Meinasi raukka joutua loppuiäkseen kaapin perälle, mutta pääsikin paraatipaikalle. Siinä se nyt ylväänä seisoo, kun löysikin paikkansa maailmassa vähän niinkuin sattumalta.

      Voi kunpa voisinkin elää keramiikkatöillä ja syvästi ihailen ihmisiä, jotka sen pystyvät tekemään. Ei ihan helppo rasti, kun suurin osa ostajista ei ymmärrä, miksi pitäisi maksaa käsitöistä enemmän, "kun samanlaisia kippoja myydään Jyskissä kolmella eurolla". No niinpä. Tuonkin alkeellisen enkelin tekeminen kaikkine vaiheineen kesti 3 viikkoa. (Muotoilu - viikon kuivumisaika - raakapoltto - lasitus - korkeapoltto). Toki siksi, että kurssipäiviä on vain kerran viikossa, mutta työvaiheet ei tuosta muuksi muutu, vaikka olisi useamminkin. Että jos kumminkin niitä himmeleitä :).

      Kiitos valosta ja ilosta Emma <3. Niitä toivotan sulle myös.

      Poista
  9. Myötätuntoa ja vertaistukea täältäkin <3 Huolesta ei ikävä kyllä irti pääse.
    Kaunis asetelma kaikenkaikkiaan tuossa tarjottimella. Ja Torrosuon aamupäivä mykistävän ihana. Kyky tehdä ja löytää kauneutta auttaa jaksamaan.
    Tunnelmallista joulun odotusta - kaikesta huolimatta siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos CC <3. Huoli on tosiaan sellainen seuralainen, että roikkuu mukana, vaikka kuinka koittaa välillä muuta ajatella. Siinä mielessä tuo viime viikonlopun valo ja valkoinen lumi (jotka molemmat oli tänään ikävä kyllä jo mennyttä) tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ja niinkuin aina, teki ensimmäisenä mieli lähteä suolle :). Siellä on aina niin nättiä ja kameran kanssa kulkeminen pitkästä aikaa terapeuttista.

      Jouluun asti en ole ajatuksia päästänyt, mutta usko tai älä, olen sytytellyt ja ripustellut jo aika monta valosarjaa :). En niitä miellä jouluun liittyviksi, vaan ihan vaan valon tuojiksi ja piristykseksi pimeään.

      Kaikkea hyvää CC <3

      Poista
  10. Komea munapää, mäkin laittaisin tuon esille! :)

    Vaikka me ollaan saman ikäisiä, mun äiti on vasta vähän yli 70 vuotta. Sen verran kehun, että lihaskuntotesteissä sai 50 vuotiaan tuloksen, eli me ollaan mutsikan kans käytännössä saman ikäisiä. :D Toki, jos saadaan elää, tuokin päivä on edessä, kun hän apua tarvitsee. Ja se yli 400 km:n välimatka. :( (Isäni kuoli jo 30 vuotta sitten)

    Toivon isällesi paljon voimia paramiseen ja sulle hoitamiseen. <3 Ja muutenkin teille hyvää joulun odotus aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla, ettei Pyhimys päätyisi sullakaan kaapin perälle. (olen luvannut munapäälle, etten enää nimittele häntä sillä nimellä :))

      Onnittelut äidille! On selvästi pitänyt lihaskunnostaan hyvää huolta niinkuin meidän kaikkien kannattaisi tehdä. Olen siitä kirjoittanutkin, että en koskaan saanut tavata omaa äitiäni, joka kaikkien suureksi suruksi menehtyi pian syntymäni jälkeen. Siksi(kin) viisaalla isälläni on omassa elämässäni korostunut merkitys ja tuntuu pahalta katsoa, kun voimat ja kilot häviää ihan silmissä. Toivon ja uskon, että vain tilapäisesti, mutta mitään ei tapahdu hetkessä, vaan toipuminen on vasta ihan alkumetreillä. Tai paremminkin senteillä.

      Kaikkea hyvää Tarja ja kiitos <3

      Poista
  11. Kiva idea tämmöinen taannehtiva joulukalenteri! Minulle tulee joka vuosi sellainen tunne, kun bloggaajat alkavat postata joulukalentereita, että haluaisin itsekin tehdä jonkinlaisen blogijoulukalenterin. Mutta en saa kehiteltyä mitään, ja sitten onkin jo joulukuun 20. päivä tai jotain, ja on jo auttamattoman myöhäistä. :-D

    Omien vanhempien vanhenemisen näkeminen on kyllä surullista, vaikkakin väistämätöntä. Mullakin on ollut vanhempien kanssa kaikenlaista, ja tulin sen takia Kolumbiasta Suomeen aiemmin kuin oli tarkoitus. Kaikki on ollut mun poissaollessani siskon harteilla, ja hänellä on jo ihan tarpeeksi kaikkea muutakin.

    Pyhimys on komea ja persoonallinen, ja sopii tuohon asetelmaan kuin valettu. <3

    Toivottavasti siellä on edelleen maisemat valkoisina. Täällä Espoossa on niin mustaa kuin olla ja voi. Mutta en pane asiaa pahakseni, sillä se tarkoittaa sulia teitä ja miellyttävämpää ajokeliä itään.

    Haleja, Annukka! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää kuuluu taas mun mukahyvät ideat-sarjaan, jolle itseni tuntien ennustan alkuinnostuksen jälkeistä yhtäkkistä hiipumista. Tai sitten tapojeni mukaan unohdan mitä olin tekemässä ja kun riittävän pitkäksi aikaa unohtaa, ei enää tunnu ajankohtaiselta aloittaa uudelleen. Mutta onneksi omassa blogissaan voi tehdä tai olla tekemättä ihan mitä vaan. Ja nyt ihan kaipaan tällaista "jonninjoutavaa" puuhaa, joka vie ajatukset hetkeksi toisaalle.

      No voihan kurja kuulla, että teilläkin on vanhemmilla ja vanhemmista murhetta :(. Mutta hienoa, että tulit. Yksin huolehtiminen on tosiaan raskasta (enkä todellakaan tarkoita, ettetkö olisi etähuolehtinut ja ollut huolissasi), joten siskosi on takuulla kiitollinen, että tulit jakamaan taakkaa <3.

      Herra Pyhimys kiittää kohteliaisuudesta ja kumartaisi myös, jos ei olisi sattuneesta syystä jäykähkö tapaus.

      Voi kunpa olisikin maisemat valkoisena, mutta sinne meni viime yön sateissa sen siliän tien kaikki lumi ja valkeus. Mutta liukas jää jäi jalkakäytäville ja pyöräteille jäljelle. Totesin sen äskeisellä kävelylenkilläni.

      Kiitos haleista ja rutistuksia sinne huolehtimisenergian kera <3. Toivottavasti pakastin oli kunnossa.

      Poista
  12. Me elämme juuri tätä aikaa, että milloin tahansa voi tulla niitä ikäviä uutisia. Kuulunee elämään, mut kyllä ne aina pysäyttää miettimään ollutta, mennyttä ja tulevaa. Voimaa sulle ja munapäälle (hih) toivotan. Hitsin hienoja kuvia, hetken olin siellä :) Valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ex-Munapää, Nykyinen Pyhimys kiittää kauniisti ja kumartaisikin, jos ei olisi niin jäykkä.

      Viime viikonloppuna oli ihan mielettömän kaunista, kun yhtäkkiä tuli lunta ja valoa. Nyt niistä ei ole jäljellä enää muuta kuin liukas jääkerros jalkakäytävillä. Plaah. Kuvausintokin hiipui samantien.

      Vaikkei tässä nyt kukaan ole vielä mihinkään lähdössäkään, niin koitan aina lohduttautua (tai edes olla vähän järkevä) sillä, että lähtöjärjestys on silloin kuitenkin oikea, jos lapset hautaavat vanhempansa, eikä päinvastoin.

      Mukavaa Itsenäisyyspäiväviikonloppua! Ajattelin pukeutua tällä kertaa nätisti kotisohvalle, kun verkkarit jalassa on niin helppo huudella ja arvostella muitten pukuja :)

      Poista
  13. Voi Annukka, onpas ollut kuukausi. Lähetän sulle halauksia ja myötätuntoa. Yhdyn siihen, että omien vanhempien vanhenemista ja kunnon heikkenemistä on vaikea katsoa. Mun isä kuoli kolme vuotta sitten. Hänellä oli muistisairaus ja se oli aika tuskallista myös läheisille. Juuri tulin äidin luota (87v.)siivoamasta. Hän on ikäisekseen hyvässä kunnossa, vaikka tarvitseekin kotona vähän apua. Vanheneminen näkyy myös hänessä.

    Pyhimys on tosi hieno. Se on juuri oikeanlaisessa seurassa. Tykkään tuollaisista yksinkertaisista esineistä, ei turhaa krumeluuria ja savi on materiaalina todella kaunis. Mun lemppari.

    Joulukalenteri-idea on mahtava. Välillä ylämäkeen tarpoessa tuntuu, ettei elämässä mikään mene putkeen, mutta onhan elämässä kuitenkin niin paljon hyviä asioita, jotka kannattaa muistaa. Synkkinä hetkinä ne vaan tuppaa unohtumaan. Kauniita päiviä ja onnen pieniä pipanoita joulunodotukseesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon myötätunnosta ja jälleen ihanan pitkästä ja kivasta kommentista Mari3.

      Muistisairaus on kyllä sellainen, jota en toivoisi kenellekään. Justiin siksi, että on niin raskasta myös läheisille. Varmasti raskaampaa kuin sairaalle itselleen, joka ei ehkä ymmärrä olevansa sairas). On lähipiirissä useampikin suht oman ikäiseni tuttu, jotka kertovat miltä tuntuu, kun jokaisella käyntikerralla joutuu isälleen tai äidilleen esittelemään itsensä. Ja vaikka joka päivä kävisivät vanhempiaan tervehtimässä, aina seuraavalla kerralla tulee syytös siitä, että "et ole taaskaan pitkään aikaan käynyt". Rankkaa.
      Olet ihana, kun autat äitiä siivoushommissa. Ja sulta se käy varmasti niin, ettei äiti koe olevansa autettava, vaan teet sen mielellään. Oma äitini kuoli pian syntymäni jälkeen, joten en ole häntä saanut koskaan suureksi surukseni tavata. Siksi(kin) isän rooli on varmasti ollut elämässäni niin korostunut ja häneen olen aina turvannut. Nyt on sitten oma vuoroni.

      Pyhimys nyökkää arvokkaasti kiitokseksi kehuista, koska on liian jäykkä kumartamaan :).

      Mun joulukalenteri laahaa pahemmen kerran perässä, mutta se oli ennalta arvattavissa, joten menee kerrankin ihan suunnitelmien mukaan :). Seuraavasta luukusta putkahtanee merisuolakääreen ohje, joka sulle varmasti onkin jo tuttu.

      Kiitos Mari ja kaikkea hyvää sinne vesisateesta huolimatta <3

      Poista
  14. Olipa koskettava kirjoitus. Olen samanikäinen kuin sinä ja asun Oulussa miehen ja 16- ja 15- vuotiaiden poikien sekä kahden kissan kanssa. Isäni kuoli Alzheimeriin 8 vuotta sitten. Isän sairastaminen oli riipivää meille lähimmille. Kaikki isän osaamiset ja taidot hiipuivat pikkuhiljaa. Kun nuorempi pojistani oppi jotakin, isä unohti saman taidon. Toki joskus naurettiinkin, kun pappa ja poika olivat pukeneet itse ja kummallakin oli housut väärinpäin. Suurin suru isästä on jo taittunut, mutta ikävä ei mene koskaan ohi. Isän jälkeen on erilainen huoli äidistä. Äiti täyttää ensi vuoden alussa 80 ja on kyllä onneksi hyvin sirkeä ja pirteä! Ja tuo hammashomma on niin tuttu. Kesällä juuri ennen kuopuksen rippijuhlia sain leukaani patin ja takimmainen alahammas oli melko kipeä. Hammasta on nyt juurihoidettu useamman kerran ja lopullinen paikka laitetaan reilun viikon päästä. Hoito menee jo rutiinilla. Toivon onnellisia ja valoisia päiviä sinulle! Tämä kirjoitus meni kyllä oman tarinan kertomiseksi, vaikka ajatus oli tsempata sinua.

    VastaaPoista
  15. Juu ja tuon Anonyymin kommentin kirjoitti Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkästä viestistä Sari ja oli kiva, kun kävit lisäämässä nimenkin.

      Olen tosi pahoillani isäsi kohtalosta. Justiin tuossa ylempänä Marille kirjoitinkin, kuinka muistisairaus on sellainen pahalainen, jota en toivoisi kenellekään. Niin rankkaa läheisille seurata vierestä ja olla sairauden edessä voimaton, vaikka kuinka tekee ja yrittää parhaansa ja varmasti välilä tulee niitä toivon hetkiäkin. Todella kurjaa. Ja vaikken tokikaan naura asialle, niin silti tuo papan ja pojan yhteinen housumuoti hymyilytti :). Hyvällä pelkästään.

      Oma äitini kuoli pian syntymäni jälkeen ja siksi olen ollut koko ikäni isän tyttö ja voinut aina turvata häneen. Nyt on sitten roolit kääntyneet toisinpäin, mutta jaksan silti uskoa, että isä tästä paranee. On jo paljon parempi, mutta raukka kuihtunut kuukaudessa niin paljon, että painaa enää liki saman verran kuin minä ja se ei ole kovin paljon se. Kestää kauan ennenkuin saa kirittyä kiloja takaisin, kun ruokahalua ei ole yhtään.

      Hammashommat on inhottavia. Hallitsee ihan koko elämää, vaikka kuinka koittaisi työntää säryn sivuun. Nyt on onneksi hyvällä mallilla ja vaikka ei ensimmäisen kerran jälkeen jaksanut hinta harmittaa, niin nyt on kyllä mennyt jo niin paljon rahaa yhteen vaivaiseen hampaaseen, että hirvittää. Koitan kuitenkin olla ajattelematta asiaa.

      Kiitos kun kerroit omaa tarinaa ja kaikkea hyvää sinne Ouluun <3. Toivottavasti teillä on siellä edes vähän lunta valoa tuomassa. Täällä on nyt satanut monta päivää putkeen vettä ja kaikki on taas ihan yhtä mustaa kuin ennenkin. Melkeinpä voisi ruohonleikkurin käynnistää ja leikata nurmikon, mutta ajattelin kuitenkin joulukuun siltä hommalta rauhoittaa :)

      Poista
  16. Huh huh!! Lämpimiä ajatuksia siihen suuntaan!
    Nuo on aina niin ikäviä tilanteita. Tosi hienoa, että pystyitte olemaan avuksi ja pystyt edelleen jatkamaan kuljettamalla ja auttamalla kotitöissä yms. Toivon runsaasti terveitä päiviä ja voimia juuri tähän pimeimpään vuodenaikaan.

    Aivan valtavan suloinen "munapää-pyhimys". =)
    Ja voi miten kauniita kuvia. Itse vietin juuri tuon "ainoan" aurinkopäivän töissä. Mur!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Vivi <3. Ei ollut tosiaan mikään vuoden valoisin kuukausi. Missään mielessä. Mutta olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että olen ollut niinkin reipas. Yleensä kun turvaan herkästi näissä asioissa hoitoalalla työskentelevään pikkusiskooni, mutta nyt on oikeastaan tuntunut helpottavalta olla itse tilanteissa mukana, eikä pelkästään olla muilta saatavan tiedon varassa. Sen odottaminen kun on yhtä tuskaa ja epävarmuutta.

      Viime viikonloppu oli kyllä superkaunis <3. Se auttoi kummasti jaksamaan eteenpäin. Ja onneksi sain muutaman kuvan talteen todisteeksi siitä, että joskus tosiaan ON ollut valkoista hetken aikaa. Nyt sitä on enää vaikea uskoa.

      Pyhimys kiittää kauniisti ja kumartaisikin, jos taipuisi :).

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi