Sivut

tiistai 10. tammikuuta 2017

TUNNETKO OMAT TUNNELUKKOSI?


Huomaan haukanneeni liian suuren palan.

Kukaan muuhan ei sitä tiedä (paitsi nyt kun kerron), että kunnianhimoinen tavoitteeni oli lukea 252-sivuinen kirja, sisäistää kaikki lukemani, ja sen jälkeen tiivistää oleellinen tänne teille helppolukuiseen muotoon.

Tilanne tällä hetkellä on kuitenkin se, että ensimmäisen 40 sivun, ja satunnaisesti silmäiltyjen myöhempien otsikoiden ja tekstien jälkeen tajuan paitsi oman rajallisuuteni, myös asioita, joista muodostuu tällä hetkellä henkisesti siinä määrin rankka kokonaisuus, että pelkästään omien tunteiden käsittelyyn menee nyt tovi jos toinenkin. Ja pahoin pelkään, etten pysty vähään aikaan jatkamaan kirjan lukemistakaan, koska tähänastinen on jo ottanut koville.

No, ehkä turhan dramaattista, mutta näin on nyt kuitenkin käynyt, kun tällä oman elämäni tutkiskelun tiellä törmäsin käsitteeseen nimeltään "Tunnelukko", joka oli itselleni ennestään tuntematon, ja jonka avaimet yritän nyt löytää.



Kuva täältä   



Jotta pääsisin aiheessa eteenpäin, joudun peilaamaan asioita oman elämäni kautta, joten tähän tulee nyt pakosti osittain minä-aiheista pohdiskelua, joka ei todennäköisesti sellaisenaan päde kehenkään muuhun, mutta joka toivottavasti auttaa pohtimaan niitä omaan elämään liittyviä syy-seuraussuhteita.

Olen aiemmin tehnyt lukuisia erilaisia persoonallisuus- ja luonnetestejä (koska rakastan niitä), ja saanut niistä poikkeuksetta tuloksia, joissa päällimmäiseksi testistä riippumatta on aina noussut itse itselleni asettamat kovat vaatimukset. Ja vaikka tiedostankin, että se on totta, en silti haluaisi, että itseeni liittyy niin vahvasti sellainen piirre. Siitä kun mielestäni saa jotenkin kovan kuvan, enkä halua vähimmässäkään määrin olla kova tai kylmä ihminen, joka ei ole koskaan saavutuksiinsa tyytyväinen. En todellakaan.

Siksi olen tavallaan helpottunut (joskin tällä hetkellä samaan aikaan myös erittäin ahdistunut), kun olen löytänyt selityksen omalle vaativuudelleni henkilökohtaisesta tunnelukostani, jonka syntyperäkin on näin jälkikäteen ajatellen ilmiselvä.

Tässä kohtaa otan kuitenkin avukseni kirjan, jota olen lukemassa.






Takakannen tekstissä lukee: "Vaaditko itseltäsi kohtuuttomia? Uhraatko omat tarpeesi? Joudutko toistuvasti hankaliin tilanteisiin ihmissuhteissasi? Tiedätkö järjellä, että joku toimintatapasi on sinulle haitallinen, mutta et pysty muuttamaan itseäsi?"

Ja johdanto-osassa kirjan alkulehdillä puolestaan sanotaan: "Tämä kirja ei sovi heikkohermoisille. Tunnelukkojen vuoksi tätä kirjaa ei ole joka hetki hauska, eikä helppo lukea. Lukeminen voi herättää surua ja suuttumusta. Välillä lukeminen voi olla myös helpottavaa, vapauttavaa, lohduttavaa, innostavaa ja toivoa antavaa. Tieto lisää tuskaa, mutta se voi myös vapauttaa". 

Koska olen tosiaan itse ehtinyt päästä vasta alkuun paitsi lukemisessa, myös noissa johdantotekstin kuvailemissa tunteissa, lainaan tähän yksittäisiä lauseita suoraan lukemiltani sivuilta, ja koitan muodostaa niistä ymmärrettävän kokonaisuuden, jotta muutkin kaltaiseni, asiasta ennestään tietämättömät, pääsisivät kärryille siitä, mitä tunnelukot ovat ja miten ne meihin vaikuttavat. (Ja samalla toivon, etten syyllisty mihinkään tekijänoikeusrikkomuksiin noitten suorien lainausten vuoksi.)


Jokaisella on tunnelukkoja. 

Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu ja sisäistetty malli, jonka mukaan reagoimme tunteita herättävissä tilanteissa. 

Tunnelukot syntyivät selviytymiskeinoksemme, kun emme saaneet tarvitsemaamme rakkautta, huomiota, huolenpitoa, ohjausta, turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta, ymmärrystä, vapautta, hyväksyntää tai arvostusta.

Emme voi muuttaa lapsuuttamme, mutta voimme muuttaa sen vaikutusta meihin tässä hetkessä. 

Kuinka usein olet elämässäsi päätynyt tuntemaan tai toimimaan samalla tavalla? Nouseeko jokin tunne yhä uudestaan ja uudestaan esille, vaikka mitä tekisit siitä päästäksesi? Päädytkö vaikeassa tilanteessa toimimaan saman kaavan mukaisesti, vaikka kuinka lupaisit muuttaa käyttäytymistäsi itsellesi tai toisille?
Tunnelukot virittävät meissä tunteita, jotka ohjaavat haitalliseen toimintaan. Vaikka järjellä tiedät, että sinun ei kannattaisi toimia tietyllä tavalla, tunteesi vievät sinut mukanaan ja huomaat taas toimivasi kuten aiemmin ja päädyt samaan tuttuun tilanteeseen.   

Tunnelukot pohjautuvat sisäisiin (haitallisiin) uskomuksiin, joita meillä on itsestämme, toisista ihmisistä ja elämästä ylipäätänsä.
Kuvittele hetki, että uskot väitteen "olen epäonnistuja" olevan täysin totta omalla kohdallasi. Kuvittele, että uskomuksen vuoksi ajattelet niin itsestäsi kaiket päivät. Miten se vaikuttaisi elämääsi? Millaiseksi ihmiseksi kokisit itsesi?

Uskomus poistuu sillä, että lakkaa uskomasta. Alamme uskomaan johonkin, jos koemme jonkin asian pitävän paikkansa. Lakkaamme uskomasta vasta, kun koemme, että se mihin uskomme, ei pidäkään paikkaansa. Ei riitä, että älyllisellä tasolla ymmärrämme uskomuksemme epätodeksi. Meidän täytyy lisäksi voida tunnetasolla kokea, että tunnelukkoon liittyvä uskomus ei pidä paikkaansa, jotta voimme luopua siitä. Uskomukset ovat sitkeitä, kun olemme niihin uskoneet koko elämämme ajan. Kun vihdoin luovumme uskomuksestamme, tunnelukkomme avautuu ja vapaudumme sen vallasta. 



Kuva täältä



Tunnelukkojemme takia katsomme elämää kuin kameran objektiivin läpi, joka fokusoi ja zoomaa aina sellaisiin kohteisiin, jotka ovat tunnelukon mielenkiinnon kohteena. Linssi etsii joka puolelta todisteita, jotka tukevat tunnelukkoa, siihen liittyvän uskomuksen olemassaoloa. Kuulemme toiset ihmiset linssiä vastaavan suodattimen läpi. Suodatin aiheuttaa sen, että emme kuule toisia ihmisiä ja heidän sanomisiaan sellaisina kuin he sen todella sanovat, vaan linssin tuottaman kuvan tavoin vääristyneinä. Teemme siis valikoivia aistihavaintoja. Silmämme näkevät ja korvamme kuulevat sen, mitä tunnelukkomme haluavat nähdä ja kuulla.

Tunnelukkoja on kaikenkaikkiaan 18. Tässä tiivistelmä siitä, miltä maailma näyttää erilaisten tunnelukkolinssien läpi katsottuna (kietoutuneisuuden tunnelukolle en löytänyt linssiä, joten se puuttuu tästä):

Pessimistisyyden linssi on harmaa ja saa kaiken näyttämään todellista synkemmältä. Vaikka jotain hyvää tapahtuisikin, linssi on jo luomassa synkkää tulevaisuuden kuvaa: seuraavaksi tapahtuu jotain kamalaa.

Suojattomuuden linssi saa sinut näkemään vaaroja ja onnettomuuksia kaikkialla. Se saa sinut liioittelemaan onnettomuuden tai sairastumisen todennäköisyyttä ja paisuttelemaan seuraamuksia, jos jotain tapahtuu. Linssi etsii vaaroja ja korostaa tilanteeseen liittyvää uhkaa.

Hylkäämisen tunnelukko on linssi, joka vääristää todellisuutta niin, että alat nähdä hylkäämisiä joka puolella. Se korostaa ja liioittelee epävarmuudesta ja hylätyksi tulemisesta kertovia asioita.

Kaltoin kohtelun tunnelukko on kuin linssi, joka saa sinut herkästi näkemään epäluottamusta tai kaltoin kohtelua. Sen läpi maailma näyttää kokonaisuudessaan pahantahtoiselta, kuka tahansa voi kiusata ja haavoittaa.

Vajavuuden tunnelukko on linssi, jonka läi näet itsessäsi ennenkaikkea vajavuutta ja puutteellisuutta. Se korostaa kaikkia virheitäsi, puutteitasi ja vikojasi, ja sulkee kaiken positiivisen ulkopuolelle.

Epäonnistumisen tunnelukko saa sinut näkemään itsesi epäonnistujana. Se on linssi, joka koko ajan etsii sitä, millä tavalla muut ovat menestyneet sinua paremmin ja miten sinä olet huonompi kuin toiset. 

Rankaisevuuden tunnelukko on linssi, joka korostaa virheitäsi, tekee niistä suurempia kuin ne todellisuudessa ovat. Kun katsot tämän linssin läpi itseäsi, näet ihmisen, joka ei ansaitse hyvää, ja jonka pitää aina kärsiä seuraamukset teoistaan.

Vaativuuden tunnelukko on linssi, jonka läpi katsottuna näkyy vain asioita, joita "pitää", "on pakko" tai "en saa tehdä". Sen läpi näkyy töitä, tavoitteita, tehtäviä, velvollisuuksia ja vastuita. 
(Tämä on oma ydintunnelukkoni, jonka vahvuudeksi sain testin perusteella korkeimman mahdollisen eli "erittäin vahva")

Ulkopuolisuuden tunnelukko on kuin linssi, joka korostaa sitä, miten erilainen olet toisiin verrattuna. Se sulkee pois ja jättää huomioimatta samankaltaisuuden. Ihmisinä meissä on aina enemmän samankaltaisuutta kuin erilaisuutta, vaikka teemmekin elämässämme hyvin erilaisia asioita.

Tunnevaje-tunnelukon linssi korostaa aina sitä, miten sinusta ei välitetä tai kukaan ei ymmärrä sinua. Se korostaa vaille jäämistä sekä toisten ihmisten ja koko maailman kylmyyttä. Pienikin vihje ymmärtämättömyydestä paisuu linssin vaikutuksesta totaaliseen ymmärtämättömyyteen.

Riippuvuuden tunnelukko on kuin linssi, joka korostaa avuttomuuttasi selviytyä arkipäivän haasteista. Se muuntaa arjen tehtävät ja tilanteet vaikeammiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Uhrautumisen tunnelukko on linssi, joka saa sinut korostamaan toisten tarpeita, herkistymään niille, huomaamaan ne ennenkuin toiset ehtivät niitä näkemään. Kun linssi kohdistuu toisten tarpeisiin, et näe omia tarpeitasi.

Alistumisen tunnelukon vaikutuksesta näet toiset ihmiset pelottavampina kuin he todellisuudessa ovat. Näet heidät auktoriteetteina, määräilijöinä, alistavina ihmisinä, joiden kanssa sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin alistua.

Emotiaalinen estyneisyys on linssi, jonka läpi katottuna tunteesi vaikuttavat vääriltä ja huonoilta, sellaisilta, ettei niitä voi ilmaista, joten päädyt pitämään ne sisälläsi. 

Hyväksynnän haku- tunnelukko on kuin linssi, jonka läpi katsot itseäsi toisten silmin. "Miltä näytän toisista?" on tämän linssin tuottama kuva.

Riittämättömän itsekontrollin tunnelukko on linssi, jonka läpi impulssisi, mielenhalusi ja yllykkeesi tulevat voimakkaasti esille. Et näe vaihtoehtoa olla toimimatta niiden mukaan.

Oikeutuksen tunnelukko on linssi, jonka läpi näet itsesi etuoikeutettuna. Se korostaa sinua, omia tarpeitasi, tunteitasi ja oikeuksiasi. Samalla se väheksyy toisten tarpeita, tunteita ja oikeuksia.


Miten linssit sitten ovat syntyneet? Se, millaisten linssien läpi toiset ovat sinua menneisyydessäsi katsoneet, synnyttää sinuun erilaisia linssejä. Katsot itseäsi niinkuin sinua on katsottu.

Sisäistät myös niitä linssejä, joiden läpi toiset ovat katsoneet maailmaa. Jos vanhempasi ovat katsoneet maailmaa pessimistisesti, olet sinäkin oppinut katsomaan samalla tavalla. Jos vanhempasi näkivät vaaroja kaikkialla, niin olet sinäkin oppinut näkemään. Katsot maailmaa niinkuin toiset ovat maailmaa katsoneet.




Kuva täältä


Näin jälkikäteen ajatellen ei yllätä, että oma ydintunnelukkoni on vaativuuden tunnelukko, joka on perua äitipuoleltani.

(Olen tämän aiemminkin kertonut, mutta kerron nyt kuitenkin taustaksi uudelleen, että surukseni oma äitini kuoli pian syntymäni jälkeen vasta 32-vuotiaana. Niin että isäkään ei koskaan ehtinyt nähdä meitä yhdessä. Uusiin naimisiin isä meni, kun olin 2-vuotias.)

Tässä kohtaa alkuperäisessä tekstissäni oli tosikertomus omasta lapsuudestani. Sen ehti osa lukea ja sitä kommentoida, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en halua jättää sitä tänne ikuisiksi ajoiksi näkyviin, joten poistin tekstin niiltä osin ja korvaan poimimalla kirjasta muutaman, myös omalla kohdallani täydellisesti toteutuneen pätkän Vaativan vanhemman kuvauksesta.

"Kysymys on ennenkaikkea siitä, että vanhemman vaativuus on kohtuutonta ottaen huomioon lapsen ikä ja kehitystaso. Vanhempi ei itse ymmärrä pitävänsä tasoaan kohtuuttomana, vaikka hän vaatii lapselta samalla tavalla kuin itseltään. Vaativa vanhempi eroaa hyväksyntää hakevasta vanhemmasta siinä, että hänelle ei ole olennaista, että lapsi suoriutuu hyvin toisten silmissä, vaan ennen kaikkea hänen silmissään".

"Siisteys ja järjestys ovat yleensä vaativalle vanhemmalle tärkeitä. Hän saattaa myös olla monin tavoin perfektionisti tai pikkutarkka. Hän haluaa, että asiat menevät juuri hänen haluamallaan tavalla."

"Vaativalla vanhemmalla on kovia odotuksia lapsiaan kohtaan ja hän vaatii, että lapset tekevät aina parhaansa. Hän asettea lapselle tiukat ja jäykät säännöt, jotka pohjautuvat siihen, mitä vanhempi itse pitää oikeana ja vääränä".

"Vaativa vanhempi edellyttää lapsiltaan koulumenestystä, mikäli se on hänelle itselleen tärkeää"

"Vaativa vanhempi edellyttää, että lapsi tekee töitä kotona, auttaa kotitöissä ja hoitaa kaikki velvollisuutensa. Hän ei hyväksy joutenoloa tai laiskottelua. Lapsen pitää olla ahkera, reipas, fiksu, kiltti, vastuuntuntoinen ja aikuismainen. Vaativa vanhempi muuttuu usein väheksyväksi tai rankaisevaksi, jos lapsi ei yllä hänen asettamaansa tavoitteeseen".

"Vaativan vanhemman vaatimukset kohdistuvat myös tunteiden ilmaisuun. Hänen on vaikea sietää lapsensa pettymyksen, surullisuuden tai vihan tunteita. Hän kontrolloi ja rajoittaa lapsen impulsseja ja tunteiden ilmaisua kohtuuttomalla tavalla".

"Vaativa vanhempi on usein ikuisesti tyytymätön asioiden tilaan elämässään. Hän haluaa, että asiat ovat ja menevät hänen idealistisen maailmankuvansa mukaisesti". 


Aina välillä ajattelen sitä, kuinka toisenlaista elämäni todennäköisesti olisi ollut, jos oma äitini olisi saanut elää. Se tekee surulliseksi. Joskin menneisyyteni on muovannut minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Ja onneksi oli rakastava isä, joka katsoi, ja katsoo edelleen,  minua aina hyväksyvästi, kannustavasti ja lempeästi. Samoin kuin ihana mies, joka on saanut pikkuhiljaa taottua kallooni, että "Sulta ei ihan oikeasti kukaan vaadi yhtään mitään. Ihmisen pitää välillä osata vaan olla!". Ja ihanat pojat, jotka ottavat kaulasta kiinni ja sanovat, että "Älä äiti ressaa. Ei se oo kato niin justiinsa".



Olin vähän niinkuin oman elämäni Tuhkimo, joka määrättiin luuttuamaan lattioita, kun muut lähtivät tanssiaisiin. Mutta sittemmin prinssi tuli ja pelasti. Meidät molemmat :)


Tästä on nyt tullut pitkä tarina. Ja uskotteko, että sen kirjoittaminen on ollut myös rankkaa?

Toivon kuitenkin, että tästä on ollut iloa, tai ainakin ajattelemisen aihetta myös muille, joita omiin tunnelukkoihin tutustuminen kiinnostaa. Avaimia lukkojen avaamiseen en valitettavasti pysty tarjoamaan, koska en ole itsekään päässyt niin pitkälle. Mutta jos vähänkään siltä tuntuu, suosittelen hankkimaan käsiin tuon Kimmo Takasen kirjan. Itse en malttanut odottaa, että se kirjastossa vapautuu, vaan ostin oman. Ei ollut kallis.

Huolestuttavaa ja/tai huojentavaa (haluan uskoa, että omalla kohdallani jälkimmäistä) tässä on se, että omat lapsemme tulevat aikuisina katsomaan itseään ja maailmaa sellaisten linssien läpi, jollaisten läpi me olemme lapsiamme ja maailmaa katsoneet. Oma suurin heikkouteni on varmaan ollut ylisuojelevuus ja vaarojen näkeminen sielläkin, missä niitä ei ole. Mutta toisaalta, mies taas ei näe vaaroja edes siellä, missä niitä on, joten aika tasapainossa on tämä puoli poikien osalta.

Mielenkiintoista olisi tietää, minkälaisia tunnelukkoja teillä muilla on? Ja pystyttekö tunnistamaan, mistä ne voisivat olla lähtöisin? Toki henkilökohtaisia juttuja, joita ei välttämättä halua jakaa.

Testaamaan pääsee täältä (klik). Kysymyksiä on 54, joten kannattaa varata sopivan rauhallinen hetki testin tekemiseen.



Kuva täältä


Mahdollisiin kommentteihin vastaaminen saattaa tavoistani poiketen tapahtua viiveellä. Sen verran on nyt takki tyhjä. Mutta kiitollisena otan jokaikisen kommentin vastaan niinkuin aina. Samoin kuin uudet lukijat, joita yllätyksekseni oli lukijapalkkiin ilmestynyt. Mitä ikinä reittiä pitkin olette tänne päätyneet, toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

t. Annukka

PS. Jos kärsit jostain riippuvuudesta, josta et yrityksistäsi huolimatta ole päässyt eroon, ratkaisu saattaa löytyä omien tunnelukkojesi tiedostamisesta ja niiden käsittelystä. Riippuvuudella kun paikataan jotain tarvetta, joka ei tyydyty.

PS 2. Tässä nämä omat lukkoni. (Jätin näkyviin vain kolmen vahvimman kuvaukset, joita olen lyhentänyt niin että jäljelle jäi vain se osa, jonka omalla kohdallani helposti itsekin tunnistan).


Tunnelukko             Voimakkuus

Vaativuus:                Erittäin vahva

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena (niin totta!). Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi.   Siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä. Riittämättömyyden tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä (tässä olen miehen ja poikien ansiosta kehittynyt). 

Uhrautuminen:         Vahva

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

Pessimistisyys:          Keskivahva

Olet kova huolehtimaan ja murehdit tulevia tapahtumia tai tilanteita. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. Jos jotain hyvää tapahtuu. odotat että jotain pahaa on tapahtumassa seuraavaksi (kel onni on, se onnen kätkeköön..) . 


Hylkääminen            heikko
Ulkopuolisuus           heikko
Suojattomuus            heikko
Rankaisevuus            heikko

Oikeutus                                ei tunnelukkoa
Riittämätön itsekontrolli       ei tunnelukkoa
Epäonnistuminen                   ei tunnelukkoa
Alistuminen                           ei tunnelukkoa
Vajavuus                                ei tunnelukkoa
Riippuvuus                            ei tunnelukkoa
Hyväksynnän haku                ei tunnelukkoa
Kaltoin kohtelu                      ei tunnelukkoa
Emotionaalinen estyneisyys  ei tunnelukkoa
Kietoutuneisuus                     ei tunnelukkoa
Tunnevaje                              ei tunnelukkoa


  

49 kommenttia:

  1. <3<3<3
    Tuo kirja on tullut luettua ja testikin tehtyä, varmaankin pariinkin otteeseen :) Vaativuus niissä ainakin taisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sydämistä Katja <3.

      Ja olisinkin arvannut, että tää on sulle ihan tuttua. (Ja tähänastisten kommenttien perusteella näyttää vähän näyttää siltä, että taidan kuulua vähemmistöön, kun itse törmäsin tähän lukkokäsitteeseen vasta nyt. Mutta parempi myöhään :). On mielenkiintoinen aihe)

      Poista
  2. Otsikkoon vastaan, että juu, kyllä. Ja joo, tunnelukot on niin sanotusti veri diippiä shittiä, ehdottomasti. Muistan joskus Valoonkin avautuneeni aiheesta, mutta en kyllä ollenkaan näin informatiivisesti ja tyhjentävästi <3 Tosi hyvä postaus, on taatusti älyttömän hyvä paketti sille ken ei tiedä! Hurjan työn olet tehnyt, ei todellakaan mikään ihme jos on takki hetkellisesti tyhjä.

    Omat tiedän, ja oon tiedostanutkin jo kauan. Vahvimmat mulla on (tai on ollut, osa lie jo paljolti auennut) : kaltoin kohtelu, ulkopuolisuus, suojattomuus ja hylkääminen. Ja jep, tiedän tasan tarkkaan mistä ja miksi kukin on muodostunut. Jännää on, miten kaikenlaista voi kantaa mukanaan, vaikka syistä olisi käytännössä (omasta mielestään) päässyt yli. Tuon itsenäisen tiedostamisen jälkeen ainakin mä olen matkan varrella havainnut mitä kummallisempia yhteyksiä ja asioita, joihin nää vaikuttaa.

    Toisaalta taas. Ihan kaikki muodostuneet lukot ei välttämättä ole pelkästään huono juttu. Mulla on luontaisena pohjana sellainen "minä pärjään yksin vaikka keskitysleirillä, vaikka kukaan ei pitäis edes ihmisenä" -meininki. Vaikka sekä syntyperät että välillä myös ilmenemismuodot on olleet toisinaan raskaita, niin se on myös yksi mun vahvuus. Että olen vahva, vaikka tilanne olis ns. tosi paha, ja autan myös muita, esim traumaattisissa tilanteissa. Vaikka itse en mitään apua keltään hevillä ota, tietenkään ;D Monenmoisia puolia vähän kaikella.

    Tosi rankka aihe ja kokemukset. Sä oot Annukka tosi ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kahta sanaa, ettenkö olisi arvannut, että jos jollekin aihe on perinjuurin tuttu, niin se olet sinä <3. Ja nyt musta heti perään tuntuu tosi rankoilta noi sun mainitsemat lukot. Etenkin kaltoin kohtelu, joka mulla ei tullu lainkaan esiin ja muutkin oli heikkoja vaan. Eli vaikka musta eilen toi paluu omaan aiempaan elämääni tuntui siltä, että mua olis lapsena kohdeltu jossain määrin kaltoin, niin ei ole kumminkaan sama asia ollenkaan. Ja koko ajan joutuu olemaan itsensä kanssa tarkkana, ettei näissä muistelmissaan luisu itsesäälin puolelle. Vaikka mitäpä sekään haittaa. Saahan sitä välillä vissiin itseäänkin sääliä, jos siltä tuntuu. Ja välillä olen miettinyt sitäkin, että kun aina on tottunut olemaan se, joka "pärjää" ja kuuntelee muitten murheita ja tsemppaa, vaikka olis sillä hetkellä itse ihan raunio, niin miltähän se tuntuis, jos välillä voiskin olla ihan vaan heikko. Sellanen, jota joku toinen silittäis päästä ja kuuntelis ja kannustais. Mutta kun on tämmöseksi tullut, niin tämmösenä sitä sitten vissiin pysytään :).

      Ja sitäkin mietin, että mikä mua tossa vaativuudessa oikeastaan häiritsee. Hyvähän se kai tavallaan on, ettei päästä itseään liian helpolla, mutta ehkä se on se jatkuva mua vaivaava suorittamisen pakko, joka näin jälkikäteen ajateltuna harmittaa. Että paljonko tässä puoleen vuosisataan on vaan tehnyt ja tehnyt kaikkea sen takia, että ääni sisällä edelleen hokee, että "joutenolo on syntiä". Mutta onneks on tosiaan ukkeli, joka on opettanut siitä pois ja vähän jo uskonkin, että tosiaan tarkoittaa mitä sanoo, eikä vaan lämpimikseen puhele.

      Ja totta, että lukoissa on varmasti myös hyvää. Ei mene sormi ihan äkkiä suuhun, eikä tee ensimmäisenä mieli luovuttaa tai ruikuttaa pienistä. (Uskon niin siihen, että jos on lapsena tie aina siloiteltu ja on tottunut saamaan kaiken, mitä haluaa, sitä niin paljon helpommin aikuisena lyö hanskat ensimmäisen vastoinkäymisen tullen tiskiin).

      Sinä oot kyllä sellanen Taru, että pystyt puolustamaan kerralla vaikka puolta valtakuntaa, jos niikseen tulee. Oikee oman elämänsä soturi <3

      Poista
    2. Mä tein eilen vielä iltamyöhällä tuon testin, kun en oo pitkään aikaan tarkistanut mikä on tilanne :) Kaltoin kohtelu oli edelleen erittäin vahva, mutta ulkopuolisuus ja suojattomuus jo heikkoja, kappas vaan. Mutta tosiaan, ei kaltoin kohtelunkaan tunnelukko ole välttis paha juttu, ainakaan mun kohdalla, mun mielestä. Aiheuttaja toki on, mutta seuraus on muodostunut toiseksi. En suinkaan kohtele muita huonosti, tai kuvittele että itse olisin huono ihminen tai ansaitsisin tulla pahasti kohdelluksi, tai vaihtoehtoisesti että olisin ikuinen uhri vain, vaan ihan päinvastoin.

      Mulla on vain ymmärrys mitä se seurauksineen on, ja niin ollen erilainen empatia. Tai jotain semmoista, kai. Kriisissä olevia autettavia ihmisiä ilmaantuu tielleni mitä kummallisimpia väyliä, ihan tasaiseen tahtiin. Viimeksi pari tuntia sitten tuli tunne selvittää numero ja soittaa puolitutulle (vaikken ole koskaan aiemmin hälle soittanut, enkä muutenkaan ole mikään soittelija-ihminen), että nyt hän tarvitsee apuani, just nyt. Näin oli, ja puhelun aluksi itkenyt ihminen oli lopuksi ihan toinen. Autettu juuri oikeilla sanoilla, hämmentävää kiitollisuutta täynnä. Ihan vaan yhtenä pienenä esimerkkinä.

      Oon huono takertumaan ihmisiin pitemmäksi aikaa, mutta silloin kun tiedän että nyt mua tarvitaan, autan ihan täysin vieraitakin ihmisiä. Usein juuri vieraita, joilla ei ole muita. Ehkä just siksi mun ei ole tarkoitus takertua, koska on niin paljon "hommia" :) Monta merkillistä tarinaa olisi, mutta jotenkin niiden ei välttämättä tarvitse tulla kerrotuksi. En tartte mittään glooriaa, mulle riittää se toisen ihmisen voimaantuminen :)

      Kummasti näitä ilmiintyy erityisen paljon silloin, kun oon itte romuna. Nyttenkin sain eilen tietää lähiomaisellani olevan useita syöpäkasvaimia, ja täällä mää taas auttelen muita, kun tuntosarvet sanoi niin. Saaden siitä itellekin lisävoimia. Ihmeellisiä juttuja.

      Mun piti oikeasti kyllä sanoa ja vastata sulle kaikenlaista muuta, ihan tosi, mutta tästä tulikin nyt tällanen kommentti :D Lisäkilometrit ei taida enää mahtua sun kommenttiboxiin... Mutta tahtoo siis sanoa, että tunnelukoilla voi aikaansaada paljon hyvää myös. Tehdä niistä voimavara.

      ❤❤

      Poista
    3. Musta tuntuu tän sun tekstin jälkeen, että olet joku sellanen tarunomainen (kirjaimellisestikin :)) hyvä haltija (vaikka itse varmaan haluaisit mieluummin olla joku shamaani :D), joka saduissa ilmestyy tyhjästä aina oikeaan aikaan ja paikkaan auttamaan ihmisiä. Ja ennenkuin autettu ehtii tajuta, mitä tapahtui, mysteerihaltija on jo jatkanut matkaa. Kun tosiaan niitä hommia piisaa <3.

      Voisin kirjoittaa tästä kirjan :)

      Olet kyllä aito hyväntekijä ja ihan superi! <3

      Poista
    4. Hih, ihan mahtava mielikuva :D Kas - siinä hän taianomaisesti on, ja puff - sinne hävisi eikä edes perävalot näy :D :D

      Ite oot <3

      Poista
  3. Kiitos tekstistä! Olen kyllä ennenkin tiennyt (jollakin tasolla) tunnelukkojen olemassa olosta ja oma lapsuus on takuulla jättänyt tunnelukkoja ainakin minuun. Tuo kirja pitänee siis lukea ja katsoa mitä tapahtuu vai pystynkö vieläkään käsittelemään asioita. Näin juttusi lukien ajattelisin, että minulla olisivat vahvoina ainakin vajavuus, riippuvuus ja epäonnistuminen... Teen testin, kunhan tässä talossa on sellainen hetki, että sen voi tehdä.

    Hurjia kokemuksia sinulla lapsuudesta, vaikea edes ajatella, että olet joutunut elämään tuollaista elämää... Toisaalta ne ovat tehneet sinusta sinun, ajattelevan, tuntevan, lämpöisen ihmisen, jonka olen oppinut tuntemaan. Ihmisen joka tuntee rakkautta elämää kohtaan ja kiitollisuutta siitä, mitä on. Sinut ihana Annukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kauniista sanoista Anu <3. Piti ihan pienesti pyyhkästä hihalla silmäkulmaa, että näppis näkyy.

      Olen tavallaan iloinen, että törmäsin tähän Tunnelukko-käsitteeseen ja tein testin, koska se auttoi itseä ymmärtämään, mistä se jatkuva suorittamisen ja tekemisen pakko tulee, vaikka välillä inhoan sitä yli kaiken. Olen ajatellut, että on vaan joku luonnevika, mutta nyt osaan katsoa sitä vähän eri näkövinkkelistä ja olla tavallaan helppottunut siitä, että en olekaan itse "syyllinen". Uskon ja toivon, että jo tää ymmärrys auttaa useammin sanomaan itselle, että ei mun tarvi koko ajan tehdä jotain hyödyllistä. Samaa mitä ukkeli ja pojat mulle on koittaneet tolkuttaa. Ilman sitä kolmikkoa olisin jo suorittanut itseni hengiltä.

      Kuulostaa jotenkin surullisilta nuo sun mahdolliset lukot. Tai siis se, että vähättelet itseäsi, vaikka ihan oikeasti ei takuuvarmasti ole mitään syytä, vaan kyseessä on juurikin se, että on alkanut uskoa siihen omaan uskomukseensa (samoin kuin tässä itse kukin) ja siitä meidän nyt pitäis päästä pois. Niin että alettaisiin uskoa, että uskomus ei olekaan totta, koska se ei oikeasti ole!

      Vielä en tiedä, kuinka monimutkaisia ratkaisuja kirja lukkojen avaamiseen tarjoaa, mutta sen verran silmäilin loppuosaa, että sieltä löytyy mun mielestä tosi selkeästi tiivistettynä se, mitkä on olleet ne lapsuuden tarpeet, jotka ei ole täyttyneet ja jotka on johtaneet niihin lukkoihin, joita meillä on. Mun kohdalla se ainakin piti ihan täysin paikkansa. Ja ihan varmasti sunkin. On vaan niin erilaiset nämä meidän lukot.

      Se on ainakin satavarmaa, että vaativuuden tunnelukkoa en omille pojilleni ole siirtänyt. Välillä tuntuu, että kun olen niin keskittynyt siihen, ettei vaan kukaan joutuisi kokemaan samaa, vaan saisi olla lapsi niinkuin lapsen kuuluu saada olla, olen ollut liiankin vähän vaativa ja tehnyt liikaa asioita poikien puolesta. Mutta näyttäis onneksi siltä, että huoli on turha. Hyvin näyttävät pärjäävän omillaan. Ja onneksi on se toinenkin vanhempi, joka monessa asiassa on paljon fiksumpi kuin minä.

      Ehkä jo ehditkin tehdä testin ja saada tulokset. Mutta jos et, niin se ihan varmasti kannattaa. Ja uskon, että myös tuon kirjan lukeminen. Vaikkapa vaan valikoiden niiltä osin kuinn se itseä koskee. Kaikkea ei millään pysty omaksumaan, mutta josko me vaikka jotain avaimia löydettäisiin ja sinä voisit alkaa rinta kaarella olemaan entistä itsevarmempi Anu ja minä voisin huoletta makoilla välillä sohvalla tekemättä mitään :)

      Poista
  4. Itse olen huomannut, että jotenkin toivon aina sitä hyväksyntää muilta, en tunne olevani parempi. Tiedän mistä tämä on lähtöisin, mutta en sitä halua nyt sen enempää avata. Tuon testin kyllä haluan tehdä, laitoin linkin muistiin.
    Kiitos tästä postauksesta, uskon, että sen kirjoittaminen on vaatinut paljon. Haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua Outi. Mun käsitykseni mukaan olet niin lämminhenkinen ja sydämellinen ihminen, että ansaitset kyllä ihan kaiken hyväksynnän pyytämättäkin <3.

      Ja siitäkin olen satavarma, että katsot omia poikiasi hyväksyvästi ja lempeästi niin, että heille ei lapsuudesta sen sortin lukkoja jää.

      Testi oli mielenkiintoinen. Ehkä siksikin, että lopputulos auttoi ymmärtämään sitä, miksi on sellainen kuin, vaikkei aina niin haluaisikaan.

      Halit täältä kans <3

      Poista
  5. Voi Annukka. Kovia olet joutunut kokemaan. :-( Mutta ajattelisin niin, että ehkä kaikki nuo menneisyyden kovat kokemukset ovat tehneet sinusta juuri sellaisen ihanan ja sydämellisen ihmisen, jollainen nyt olet. Rutistus sinulle! <3

    Onneksi sekin on mahdollista, että vaikka lapsuus ei niin hirveän onnellinen olisi ollutkaan, ihmiset myöhemmin elämässämme voivat rakastaa meidät ehjiksi - tai ainakin ehjemmiksi. Näin on käynyt minullekin. Ihana ukkelini (ja hänen myötä elämääni tullut intialainen suku) on hyväksynyt minut juuri tällaisena ja osoittanut, että kaikki tunteet ovat ok. Huonomminkin olisi voinut käydä.

    Minä olen tehnyt tuon testin, ja olihan niitä tunnelukkoja, taisi olla aika montakin. Ja tuo kirjakin minulla on, kun sinun laillasi tilasin sen itselleni, kun en malttanut odottaa, että saisin sen kirjastosta. Jonkin matkaa kirjaa luin, mutta en muista mitä vikaa siinä mielestäni oli, kun kirja jäi kesken. Tai ehkä kirjassa ei ollut mitään vikaa, vaan vika olikin lukijassa?

    Oman itsensä ja menneisyyden tutkiskelu voi olla todella rankkaa ja viedä kaikki voimat. Palaat sitten kun jaksat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rutistuksesta Satu <3.

      Ihmisen mieli on kyllä kummallinen. Eilen tuntui jotenkin niin hirveän surulliselta ja vihaiseltakin palata kaikkiin niihin tapahtumiin, joista kirjoitin vaan pienen pintaraapaisun. Ja tänään (kun tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen nukuin pitkästä, pitkästä aikaa edes jossain määrin kunnolliset yöunet) tuntui siltä, että no mitäs kamalaa tuossa nyt muka on, kun asiat olisi voineet olla paljon pahemminkin. Olisin voinut tulla hylätyksi tai kaltoinkohdelluksi tai jotain. Että onko se nyt niin kauheaa, jos joutuu raatamaan. Mutta kyllä se lapsuus kumminkin on niin tärkeää aikaa, että suren sitä, että se jäi kokonaan välistä. Paitsi silloin, kun pari viikkoa aina kesäisin sain olla serkkujen luona pohjanmaalla ja päästä kokemaan, millaista elämä on, kun saa leikkiä ja touhuta vapaasti. Jopa äitipuolen oma äiti sanoi mulle, että "Hänestä tuntui niin pahalta seurata sivusta, kun et saanut koskaan olla lapsi". Ja hän myös tiesi sen, että jos puuttuu tyttärensä tekemisiin, siitä seuraa hankaluuksia (tekisi mieli käyttää sanaa kosto, mutta kuulostaa omaankin korvaan liian rankalta) mulle.
      Ja on tässä puoleen vuosisataan tuon lukon takia tullut suoritettua ja tehtyä aikas paljon kaikkea ihan vaan pakonomaisesti, kun sisäinen vaativuuden ääni ei ole jättänyt rauhaan. Että olis sen ajan voinut varmaan paremminkin käyttää. Mutta niinkuin sanot, niin myöhemmin elämään tulleet ihmiset voi tosiaan rakastaa ehjiksi. Ihanasti sanottu <3. Ja kaikesta siitä, miten omasta miehestäsi ja suvustaan kirjoitat, huokuu kyllä se, että teillä on todella lämpimät ja läheiset välit. Sellaisesta tulee aina itsellekin lämmin olo. Negatiivisuutta on maailmassa ihan liikaa.

      Mulla jää kirjat yleensä kesken silloin, jos joku asia kertakaikkiaan pyyhkii liikaa yli hilseen. Tai jos alkaa olla liikaa toistoa ja tuntuu, että asia ei etene, vaan on vaan käytetty sivutilaa saman asian kirjoittamiseen pikkasen eri sanoin. Voi olla, että tässäkin vielä tulee käymään niin (toivon, että ei). Ja varmaan ainakin tulee luettua vähän valikoiden, koska niitä lukkoja, jotka ei itseä koskeneet oli (onneksi) niin paljon.

      Poista
  6. No huh huh, melkoisen lapsuuden olet kestänyt. Halaisin jos ylettäisin.

    Itse tunnistan heti noista vaativuuden ja ulkopuolisuuden. Vaativa oli oma äiti,isäni kuoli kun olin 10 v. Sen jälkeen äidille ei kelvannut kuin oaras. Teen testin myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Same, same, but different..

      Aika samalta kuulostaa tuo vaativuuden lukon syntysyy. (Ja jos olisin jotain veikannut, niin sillä perusteella, mitä olen sinua tässä oppinut "tuntemaan", olisin hyvinkin voinut yhdistää sinuun sen piirteen, että et varsin päästä itseäsi helpolla).

      Kiitos halausajatuksesta. Kurkotus riittää <3

      Poista
  7. Miten koskettava postaus Annukka!<3 Tokihan olen jotain tiennyt aiemmin, mutta ihan käsittämättömiä olet joutunut lapsena kokemaan. Tuollaisessa tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa, lannistua tai selvitä. Sinä selvisit, ja uskon, että kun näköjään pyrit aktiivisesti löytämään ratkaisuja, pystyt myös päästämään irti menneisyydestä, ja ennen kaikkea voit olla itsellesi armollisempi.<3

    Mulle tämä tunnelukko-asia oli ihan uusi käsite. Ajattelin heti, että itseltäni löytyy varmastikin ainakin uhrautuvaisuuden ja ulkopuolisuuden lukot. Olen viidestä lapsesta toiseksi vanhin. Isoveljeni OLI vaativa ja nuorempi vain 1v 7 kk minua nuorempi. Totuin kotona ottamaan vastuuta, ja esim. siivosin usein yksin ennen viikonloppua, koska tiesin, että äiti on väsynyt. Meidän isä ei ole koskaan tehnyt oikein mitään kotitöitä, paitsi "miesten töitä". Nuorin veljeni syntyi, kun olin 16. Ystäväni sanoi, etten ollut kertonut, että meille on tulossa/syntynyt vauva. Sellaista en muista, mutta muistan, että yritin "sanoa itseni irti" lapsenvahtihommista. Enkä ollut yhtään ilahtunut uudesta perheenjäsenestä, vaikka nykyään tämä veli on minulle tärkeä.:)))
    Tuo ulkopuolisuus tulee varmaan muutoista, joita meidän perheessä tehtiin tiuhaan siihen saakka, kunnes täytin 10. Silloin molemmat vanhempani saivat vakituiset virat. Olen käynyt neljää eri ala-astetta ja yrittänyt, varmaan onnistunutkin sopeutumaan porukkaan. Kiusaamisyrityksiä oli muistaakseni kolmessa koulussa, mutta en ole koskaan alistunut kiusattavaksi.

    Tunnistin heti tuolta myös miehen tunnelukot. Täytyy varmasti hankkia tuo kirja ja alkaa avaamaan lukkoja!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina <3.

      Tästä ei ollut tarkoitus mitään (itse)säälitarinaa kirjoittaa ja toivon, ettei se siltä tuntunutkaan. Ja paljon pyyhin jälkikäteen pois sellaista, minkä kirjoitin, mutten sitten kuitenkaan halunnut julkaista, kun alkoi tuntua liian ahdistavalta.

      Satulle tuolla vähän ylempänä kirjoitinkin, että eilen, kun tekstiä kirjoittaessani palasin lapsuuteeni ja olin samaan aikaan sekä surullinen että vihainen, niin tänään jo vähän nolotti, kun ajattelin, että eihän mulle oikeasti ole mitään kamalaa tapahtunut (paitsi äidin kuolema) ja asiat vois olla paljon pahemminkin. Mutta jos viitsit, niin kurkkaa tuo mun vastaus Satulle. Sieltä kumminkin selviää se, miksi musta tuntuu pahalta. Enkä koskaan voi osallistua mihinkään onnellisen lapsuuden pullantuoksuisiin muisteluihin muitten mukana. Se on aina vähän kiusallista.

      Mutta siis ihanaa, että tää ei ollut sullekaan ennestään tuttu juttu. Muussa tapauksessa olisin kirjoittanut kaiken tuon kirjasta lainaamani ja keräilemäni ihan turhaan. Ja se oli sen verran kova homma, että kiitos, ettei mennyt hukkaan :)

      Olen iloinen, että törmäsin tähän tunnelukkoasiaan ja -testiin. Ihan sattumalta. En siis mitenkään tietoisesti ole näitä etsinyt, mutta tuli vastaan jotain sivupolkua pitkin, kun olen koittanut löytää ratkaisuja työpainotteisiin pähkäilyihini.
      On jotenkin vapauttavaa tajuta, että vaativuus ei olekaan mikään mun luonnevika, vaan sille on ihan oikea selitys. Josko se vaikka auttaisi useammin sanomaan itse itselleen, että mun ei ole pakko tehdä ja suorittaa koko ajan jotain hyödyllistä, vaan saan myös välillä olla, jos haluan. Sitä mies ja pojat on koittaneet mulle tolkuttaa, mutta kun se sisäinen ääni ei vaan jätä rauhaan.

      Sekin ilo tästä on, että tässä kommenttikentässä tulee esille teistä mulle niin tärkeistä blogiystävistä asioita, joita en ole tiennyt tai osannut arvata. Esimerkiksi sitä, että olet viisilapsisesta perheestä. Sellainen olisi nykypäivänä jo harvinaista :).

      Mua(kin) kiusattiin alaluokilla. Ja melkoisen rankasti, mutta pidin kaiken sisälläni, enkä koskaan kertonut esim. kotona. Se oli ihan hirveää aikaa, mutta näin aikuisena tunnen olevani "voittaja", koska koen olevani omassa elämässäni kiusaajieni yläpuolella. Molemmat tulevat aina silloin tällöin vastaan ja koittavat kiemurrella näkymättömiin niin, ettei tarvitsisi kohdata. Eli siitä olen ainakin päässyt yli.

      Testin tekeminen on mielenkiintoista. Ja ehkä sen jo ehdit tehdäkin?

      Kirjaa on vielä reilut parisataa sivua jäljellä, joten voi jäädä haaveeksi sen kahlaaminen kokonaan, mutta olen sitä sen verran silmäillyt eteenpäin, että paljon mielenkiintoista on vielä tulossa. Joskin paljon varmaan sellaistakin, jonka hyppään yli.

      Poista
    2. Minäpä lukaisen vastauksesi Sadulle!
      Olet kyllä tehnyt valtavan työn ihan muutenkin kuin henkisesti (sitä puolta mitenkään vähättelemättä)tässä posatuksessa! En ehtinyt testiä vielä tekemään, mutta ihan itse päättelin noi jutut lukemani perusteella. Täytyy tehdä tuo testi ja hankkia kirja. Kiitos vielä!<3

      Poista
    3. Totta :). Aika homma oli kirjoittaa tuo tietoläjäys, jonka suhteen olin yllätys-yllätys asettanut itselleni aikas kovat vaatimukset, joita oli vaikea täyttää, mutta olen iloinen, jos onnistuin.

      Huomaat sen kyllä itsekin, kun saat ne testitulokset (kannattaa antaa sähköpostiosoite, niin saat sen analyysin sinne), että niissä lukkojen kuvauksissa on aina kirjoitettu kuvaus siihen muotoon, mitä se vahvimmillaan on. Eli jos saa tulokseksi "heikko", niin kuvaus pitää paikkansa vain osittain ja vaikuttaa elämään harvoin. Eikähän ne mitään absoluuttisia totuuksia ole mitkään tietenkään. Sekin kyllä siellä mainitaan, joten ehkä mun ei nyt kannata holhota liikaa :). Ja siellä kirjassa on lukoille vieläkin pidemmät kuvaukset. Ja sille, miten elämä muuttuu, jos/kun vapautuu ko. lukon vaikutuksesta.

      Ja nyt kun olen päässyt ekat sata sivua eteenpäin, on tullut vastaan niin paljon sellaista, jonka voin yhdistää ihan suoraan muutamiinkin tuntemiini ihmisiin ja siksi toivoisin, että hekin lukisivat sen, mutta en voi liikaa tyrkyttää. Vaikutan varmaan jo muutenkin ihan hurahtaneelta, mitä just nyt olenkin, mutta niin käy aina, kun innostun jostain, minkä voin allekirjoittaa.

      Kiitos itelles <3

      Poista
  8. Omg..tuli aika surullinen olo puolestasi :( Mitä oletkaan saanut kestää, kuin Tuhkimo tosiaan. Täytyypä tehdä ajan kanssa tuo testi...varmaan mulle tulee paljon samoja ku sulle ;) Minun lapsuus on kyllä ollu ihan erilainen sinun lapsuuteesi verrattuna. En osaa kuvitellakaan miltä tuntuisi, kun ei olisi omaa äitiä edes tavannut ja sulla ei tuo uusi äitikään ole todellakaan ollut sitä mitä äidin toivoisi olevan :( Tosin en minäkään ole ollut kyllä äidin tyttö..enemmänkin isän, vaikka ainoa tyttö kuusilapsisessa perheessä olinkin. Isä pelasti aina kun veljet kiusasi ;) Lämmin halaus täältä virtuaalisesti <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sure Soile. Pärjään kyllä <3. (Vaikka kyllä se surullista on, ettei päivääkään ole saanut kokea äidinrakkautta. Mutta onneksi on ollut isä ja muita rakastavia ihmisiä elämässä. Ja onneksi on nuo pojat, joille sitä omaa rakkautta voi jakaa.)

      Testi oli mun mielestä hyvä ja mielenkiintoinen. Ja hyödyllinen, koska se auttoi tajuamaan, mistä ne omat kovat vaatimukset ja jatkuva tekemisen pakkomielle on peräisin. Ehkä sitä pelkästään sen takia osaa vähän enemmän höllätä jatkossa. Tai ainakin pysähtyä miettimään, että onko nyt ihan pakko vai olisko jotain vaihtoehtoja. Tai että riittäiskö vähän vähempikin vai pitääkö siihen joululahjaksi saatuun aktiviisuusrannekkeeseen saada joka päivä 200% täyteen ennenkuin voi olla itseensä tyytyväinen :).

      Minä olin kanssa isän tyttö (ei tietty ollut vaihtoehtojakaan) ja niinhän se varmaan herkästi menee, että tytöt on isän tyttöjä ja pojat niitä äidin poikia. Välillä aina mietinkin, että jos meillä olis tyttöjä, niin olisivat varmaan niin isänsä silmäteriä kuin olla voi. Nyt ei ole kilpailua, kun olen perheen ainoa naispuolinen :).
      Itsestäni en tiedä, miten osaisin tyttölasten kanssa ollakaan, kun sitä on niin tottunut pelkkien miesten kanssa toimimaan. Niin kotona, töissä kuin harrastuksissakin. Parhaimmillaan se varmasti olis sellasta läheistä ja mukavaa niinkuin sulla ja sun tyttärellä.

      Kiitos halauksesta Soile <3

      Poista
  9. No huh. Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta ja siitä, että kerrot omakohtaista kokemusta. Se koskettaa ja on arvokasta. Pelkästään tässä sun postauksessa on niin paljon asiaa, että mun pitää lukea se useampaan otteeseen. Kirjaan menisi varmaan pari vuotta. Kattelin noita lukkoja ja miten musta tuntuu, että mulla taitaa olla kaikki lukot päällä. Tätä täytyy sulatella ja ajan kanssa, ajan kanssa. Kiitos, hyvä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvostuksesta.

      Ja älä kuulu muuta tosiaan virka kuin huh. Otti kirjuuttelu koville. Ei pelkästään tuo oma osuus, johon liittyi pakollinen paluu menneeseen, vaan tuon muun tekstin poimiminen ja järjestely niin, että siitä sais tietätämönkin tolkkua. Olin asettanut sen suhteen itselleni yllätys-yllätys niin kovat vaatimukset, ettei meinannu toteutua, mutta olen tyytyväinen.

      Ennenkuin Nettitohtori M. Janhunen ehtii omia itselleen kaikki 18 lukkoa, suosittelen tekemään sen testin. (Linkki on siinä sinisen ovikuvan yläpuolella, jos ehti jo hukkua).
      Oli oikeesti mun mielestä mielenkiintoinen ja hyödyllinen (etenkin jos joskus ehkä pääsen kirjassa siihen asti, että pystyn perehtymään paitsi siihen, mistä lukot on peräisin, myös siihen, miten ne vois vihdoin jättää taka-alalle ja elää enemmän lukkovapaata elämää. En jaksa uskoa, että mistään voi yhtäkkiä ihan kokonaan vapautua, mutta ainakin vois lakata ajattelemasta, että on jotenkin luonnevikainen ja yksin syyllinen omiin kummallisuuksiinsa.

      Jos vinkkaat mulle, mikä tai mitkä sun pahin tai pahimmat lukot oli, voin kaivella kirjasesta sulle ne tarpeet, jotka lapsena on jääny täyttämättä ja jotka on todennäköisesti johtaneet lukkoihin. (Sun kohdalla teen poikkeuksen, koska tiedän, ettet kumminkaan kirjaa lue, kun oot kiireinen kuvaaja).

      Kiitos ja ole hyvä :)

      Poista
  10. Kiitos tästä postauksesta, mun on pakko lukea toi kirja jossakin vaiheessa. Veti kyllä ihan sanattomaksi tuo kaikki kokemasi, tosin omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä ne biologiset äiditkin osaa olla paskoja ja huonoja äitejä. Sehän ei tietenkään muuta mitään eikä vähennä kaipuutasi omaa äitiäsi kohtaan, mutta itse muistan lapsena toivoneeni, että olisi joku toinen äiti, jonka luokse mennä.

    Tein tuon testin ja minun kolme vahvinta lukkoani olivat vaativuus (erittäin vaativa), kaltoin kohtelu (vahva) sekä uhrautuminen (vahva). Ja tunnistin niistä kyllä itseni, ainakin osittain.

    Iso virtuaalihalaus sinulle ja kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotko, etten ylläty, kun kerrot tuosta vaativuuden erittäin vahvasta lukosta? Niin samanlaisia me ollaan monessa oltu tähänkin asti, ja rivien välistä on kyllä paistanut tuo(kin) yhtäläisyys.
      Vahva uhrautuminenkin yhdistää näköjään, mutta tuo kaltoin kohtelu multa puuttui kokonaan. Se kuulostaa erityisen hurjalta ja kurjalta.

      Se, millä sanoilla mulle on mun läheiset, oman äitini tunteet sukulaiset äitiäni kuvailleet on olleet "Kiltti, sydämellinen, herttainen ja taianomainen". Olisin todellakin halunnut hänet oppia tuntemaan. Sitä kun en oikein osaa sanoa, kumpi on kipeämpää. Se, ettei ole äidistä mitään muistoa vai että äidistä on omakohtaisia muistoja.

      Mutta kyllähän se tosiaan niin on, että ei kaikki äidit ole automaattisesti hyviä äitejä, vaikka biologisia ovatkin. Että olen kyllä pahoillani sunkin puolesta. Olisit ansainnut toisin.

      Sellasta tää elämä vaan on kaikkine kummallisuuksineen. Ja just nyt tuntuu siltä, että onneksi on tämmöinenkin kummalisuus kuin blogit keksitty, että on saanut tutustua ihmisiin, joiden kanssa jakaa asioita puolin ja toisin.

      Kiitos ja ole hyvä Jossu <3

      Poista
  11. Tunnevaje ja suojattomuus, siinä mun erittäin vahvat, testin mukaan. Sit oli iso liuta vahvoja: kaltoin kohtelu, vajvauus, vaativuus, pessimistisyys, riittämätön itsekontrolli, ulkopuolisuus. Ja sitten tosi monia keskivahvoja: riippuvuus, rankaisevuus, uhrautuminen, hyväksynnän haku, kietoutuneisuus, oikeutus. Sitten oli heikkoina epäonnistuminen ja hylkääminen. Ja ainoastaan kaksi, missä ei ollut tunnelukkoa: emotionaalinen estyneisyys ja alistuminen.

    Että on siinä lukko poikineen. Toisaalta musta tuntui, että jokaisesta sopi joku, ja sitten oli myös jokaisessa jotain, mikä ei sopinut ollenkaan. Mä myös tein ton testin ihan pikavauhtia vaan autossa istuessani, kun odotin tyttöä harrastuksesta. Että en sillä lailla ehkä ihan nyt keskittynyt ja pohtinut, kun olis kai pitänyt?

    Toisaalta ajattelen, että mä en tollasista kauheesti mitään irti saa. Ja olen taipuvainen ajattelemaan, että mä nyt vaan oon tällanen kiukkunen ja vaativa (itseltäni ja muilta), pilkunviilaaja ja nipottaja. Ja olen ottanut ukokseni ihmisen, joka nyt ei vaan ole mikään avautuja taikka hempeilijä. Eli siksi tuo "tunnevaje" numerolla yksi mulla... en saa sitä mitä tahtoisin (eli hellyyttä, huomiota, rakkautta, yhdessä olemista ja tekemistä) sillä lailla kuin tahtoisin, mies ei tuosta muutu, joten minä kiukustun ja katkeroidun jne. Että onko siinä nyt sitten lapsuudella osaa taikka arpaa asioihin... minun kohdalla ei ehkä kuitenkaan.

    Sinun lapsuus on ollut kauhea, en keksi mitään muuta sanaa sille. Enkä yhtään ihmettele, että se on vaurioittanut sua ja sä löydät paljon asioita, mitkä johtuu sieltä. Tuollanen äitihahmo ei voi muuta tehdä kuin vaurioittaa ihmislapsen mieltä. Tosielämän paha äitipuoli, voi luoja sentään. Miten yleensä voit olla yhteydessä enää tuollaiseen ihmiseen (vai oletko?), entä onko suhteesi pikkusisaruksiin millainen? Ja anteeksi vaan, mutta mikä sulki isäsi silmät silloin aikanaan... ettei hän tajunnut tilannetta??

    Paljon rankkoja asioita sinulla on ollut. Paljon voimia niiden läpikäymiseen, ihana, rakas Annukka! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinäpä sitä tosiaan on lukko poikineen. Ei taida mun nipusta nyt löytyä äkkiseltään avaimia, mutta jäi mieleen sieltä kirjan alkupäästä sellainen kohta, jossa sanottiin jotain siihen suuntaan, että "saatat miettiä, että omalla kohdallani lapsuudella ei ole näitten asioiden kanssa mitään tekemistä, mutta..." ja sitten se jatkui väittämällä, että kyllä on. Mutta nyt ala siitä väittelemään, koska se on todennäköisesti mahdoton tehtävä, kun en ole päässyt alkua pidemmälle itsekään :).

      Otin aamulla puhelimella kuvan yhdestä kirjan sivusta. Siellä oli taulukko, jossa oli lueteltu niitä lapsen emotionaalisia perustarpeita, jotka täyttymättä jäädessään johtaa mikä mihinkin lukkoihin. Siellä tuon suojattomuuden kohdalla oli kyse Perusturvallisuudesta (alakohtina oli lueteltu turva, luottamus, vakaus, optimismi, oikeudenmukainen kohtelu) ja Itsenäisyydestä (omien kykyjen ja taitojen kehittyminen, omat mielipiteet ja näkemykset, päätöksenteko). Ja kyse siis lapsuuden tarpeista, ei nykyhetkestä. Kuulostaako edes mikään tutulta? (en voi näitä mitenkään perustella, kirjoitin vaan sen, mitä luin).

      Mua helpotti jotenkin ihan hirveästi ton asian tajuaminen, että en oikeasti ole luonnostani vaativa (ja kova ja kylmä) tyyppi, vaan se on perua sieltä mistä on. Sitä en vielä tiedä, mitä asialle voin tehdä ja voinko, mutta jo tiedostaminen helpottaa, koska olen inhonnut sitä, että tulee jokaikisessä persoonallisuustestissä niin vahvasti esiin. Ja myös jokapäiväisessä elämässä, kun koko ajan pitää pakonomaisesti (miehen ja poikien ansiosta onneksi vähenemässä määrin) tehdä jotain hyödyllistä. Eikä suinkaan riitä, että koko ajan tekee, vaan pitää tehdä täydellisesti.

      Eilinen oli aika tunnepitoinen päivä, kun tuli palattua menneisyyteen, mutta tänään jo vähän tuntuu siltä, että mitä oikein valitan. Mua ei kuitenkaan kukaan pahoinpidellyt, eikä hylännyt, eikä mitään muutakaan oikeasti kamalaa. Mutta normaalin lapsenelämän kanssa tolla jatkuvalla työnteolla ei tietty ollut juurikaan mitään tekemistä. Musitan, kuinka äitipuoleni oma äiti sanoi mulle, että "Tuntui niin pahalta seurata sivusta, kun et koskaan saanut olla lapsi". Ja mun pikkuveli on myös aikuisena sanonut, että hän ymmärsi kyllä lapsena, että mua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja se ei tuntunut reilulta. Ja siskoni (joka on niin sydämellinen tyyppi, että antais mulle ihan taatusti viimeisen paidan päältään, jos tarvisin) sanoi joskus, että "Kenestäkään muusta en koskaan ole ollut huolissani, mutta aina ajattelin, että kunhan Annukalle ei vaan tapahtuis mitään pahaa".
      Välit sisaruksiin on siis hyvät. Harvoin nähdään, vaikkei kaukana toisistamme asutakaan. Mutta eipä nähdä muunkaan suvun kanssa. Ei vaan ole jotenkaan tapana, mutta ei tarkoita sitä, että oltaisiin huonoissa väleissä.

      Välit äitipuoleen parani, kun muutin pois kotoa. Olisinko ollut 19. Ja tein sen päätöksen, että koska on kuitenkin mulle tärkeän isäni valinta, kunnioitan sitä. Ja haluan elää mieluummin elämää, jota en täytä ylimääräisellä negatiivisuudella tai katkeruudella. Olkoonkin, että olisi aihettakin. Pysyn mieluummin neutraalina. En ole unohtanut, en antanut anteeksi, mutta en koko ajan mieti asiaa. Ihan poikienkin takia.

      Ja mitä tohon sun kysymykseen isään liittyen tulee, niin isä ei sulkenut silmiään. En koskaan valittanut mistään (koska oikeasti silloin ajattelin, että mun elämä nyt vaan on tällaista, eikä ole vaihtoehtoa). Ja tiesin kyllä, että puolustaa, jos niikseen tulee. Ja kyllä sellaisia tilanteita eteen tulikin, jossa isä asettui mun puolelle. Sen seuraukset sain minä aina myöhemmin tavalla tai toisella kärsiä, mutta nekin on asioita, jotka pyrin mieluummin aktiivisesti pitämään pois mielestä kuin mielessä.

      Tärkeänä pidän sitä, että en siirrä noita omia synkkyyksiäni pojille, vaan äitinä toimin ja olen toiminut täysin päinvastoin ja toivottavasti aikuisina poikien ei tarvi mistään rankoista tunnelukoista kärsiä.

      (Tuli taas ne enimmäismerkit täyteen ja piti pariin otteeseen lyhentää tekstiä)

      Kiitos Heli <3

      Poista
    2. Sun olis Heli ihan pakko lukea toi kirja. Oon nyt lukenut sitä eteenpäin ja viimeiset sivut on käsitelleet tunnevajeen lukkoa ja sitä, millaisen puolison ko. lukon omaava itselleen valitsee ja mitä siitä seuraa. Ja yksi esimerkkisivu kuvitellusta tapahtumasta oli ihan kuin suoraan sun elämästä. Tai siis ihan kuin sun itsesi kirjoittama. Lainaan vaikka tätä omaa kirjaani sulle, mutta saatat joutua hetken odottamaan, että saan itse luettua sen ensin. Ja vaikket muuten haluaisi lukea, niin vaikka vaan mun mieliks?

      Poista
  12. Hyvä postaus. Rohkeasti avauduit lapsuudestasi...minulta olisi voinut jäädä tekemättä. Voimahali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu. Ei tää helppoa ollut, ja jonkun verran kirjoittamaani tekstiä jo poistinkin. (Voi olla, että jonain päivänä poistan kokonaan tuon omaa lapsuuttani koskevan osan, mutta jotenkin kaiken sen kirjoittaminen oli oman itseni kannalta tarpeellista. Se kun kuitenkin on kaikki tapahtunut, eikä mun keksimää tarinaa.)

      Poista
  13. Kiitos rohkeasta postauksesta <3 <3 Voin vain yrittää kuvitella mitä pienen ihmisen sisällä on tuntunut tuollainen julma ja kylmä kohtelu. Usko ettei teksti kirjoittaminen ole ollut sinulle helppoa mutta ehkä se oli terapeuttista. Täytyykin tehdä tuo testi ja itse tunnistin tuon uhrautumisen muiden puolesta, sellainen kyllä olen. Oikein ihanaa loppuviikkoa ja iso voimahalaus x2 <3 <3

    p.s. kun kerroit Tuulan blogissa etsiväsi hyvää meikkivoidetta niin mun puolelta löytyy muutama tosi loistava vinkki ja pari on tulossa myös tässä lähiaikoina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina <3.

      Kirjoittaminen oli tosiaan rankkaa, mutta myös ilmeisen terapeuttista, koska seuraavana yönä nukuin pitkästä, pitkästä aikaa hyvin (omalla mittapuullani). Mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että teksti teki tehtävänsä ja äsken poistin sen omaa elämääni koskeneen pätkän ja korvasin kirjan tekstillä. Nyt tuntuu siltä, että se on hyvä noin.

      Kirjassa olen edennyt 100 sivua eteenpäin ja sivu sivulta tuntuu aina vaan enemmän siltä, että sen lukeminen on todellakin kannattanut. Ja just nyt toivoisin, että kaikki maailman ihmiset lukis sen :). Pelottavasti vaan tuntuu siltä, että itse olen ollut Ylisuojeleva, Ylihuolehtiva ja Kietoutunut vanhempi, joka pahimmillaan aiheuttaa pojilleen riippuvuuden, suojattomuuden ja kietouneisuuden tunnelukon. Kääk. Onneksi on ukkeli, joka toivottavasti tasapainottaa noita.

      Täytyykin jossain välissä tulla kurkkimaan sun voidevinkit. Oikeasti inhoan yli kaiken sitä, että pitää lähteä jostain etsimään sitä sopivaa. Huoh. Ei ole mun juttu ollenkaan :)

      Poista
  14. Olipas mielenkiintoinen juttu! Testi osoitti ihan oikein omatkin ongelmakohdat. Kolme vahvaa ominaisuutta on itsessäkin: uhrautuminen, vaativuus ja suojattomuus.

    Siinä mielessä olen eri mieltä kirjan kirjoittajan kanssa, että kaikki muka lähtisi vanhempien käyttäytymisestä, lapsuudesta/teini-iästä kyllä. Se ei kyllä omalta osaltani pidä paikkaa. Äitini on aina sanonut mulle pienenä (jo alle kouluikäisenä) kun olen ollut kova huolehtimaan lapsuudessa kaikesta (onko meillä tarpeeksi rahaa, ettei kukaan sairastu jne)etten saa murehtia sellaisista asioista. Mulle ei koskaan vahingossakaan kerrottu kouluiässä mitään esim. raha-asiosta, koska murehdin vaikka ei olisi ollut aihetta. Siis, en ollut mitenkään köyhästä perheestä. Murehdin, jos joku sisaruksista sairastui, paraneeko hän. Jos vanhemmat olivat juhlissa, murehdin hoitajalle, etteivät vaan aja kolaria jne. Siis olen kertakaikkisen suuri meurehtija.
    Vanhemmat suojelivat siitä minua minkä ehtivät ja kertoivat välillä valkoisia valheita. Mulla on ollut suojelevat vanhemmat, olen lähes pumpulissa kasvanut. Olen luonteeltani murehtija geeneissä saanut sen. En kyllä muuten sitä ymmärrä.

    Muita ominaisuuksia olen "kehitellyt" teininä ja kuvitellut asioista, että näinhän se on.
    Toki varmasti vanhemmat ovat tehneet virheitä, mutta ainakin noissa jutuissa mua suojeltiin.

    Itse äitinä olen tietenkin ylisuojellut lapsiani ja murehtinut etukäteen sekä ottanut kaiken huomioon. Niin että mulle on naureskeltu, että voi sinua Tarja. No, tytölläni on samoja piirteitä, mutta pojalla ei ole huolen häivää, vaikka samalla lailla huolehdittu ja kasvatettu.

    Sun lapsuuden kuvailu sai nousemaan karvat pystyyn!! Ei h...tti, mikä äitipuoli. Tiedätkö miten vatsanpohjassa asti tuntuu viha, kun lapsia ei kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti/tasapuolisesti. En edes pysyty tässä sitä kuvailemaan. Onneksi kuitenkin isäsi on ollut hyvä ja olet saanut hyvän miehen ja perheen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun tarvii sen verran kirjoittajaa puolustaa, että sana "vanhempi" ei tarkoita välttämättä vanhempaa sen varsinaisessa merkityksessä, vaan ylipäätään ketä tahansa, joka on meihin lapsuudessa tai nuoruudessa vaikuttanut.

      Ja voi että, miten tutulta kuulostaa tuo jatkuva murehtiminen. Ja oikeasti mua huolettaa (yllätys-yllätys ;)), että olenko jo (epä)onnistunut siirtämään omille pojilleni riippuvuuden, suojattomuuden tai kietoutuneisuuden tunnelukkoja, koska kirjan myöhemmiltä sivuilta (olen nyt päässyt sata sivua eteenpäin) löytyi aivan täydellisesti muhun sopivat kuvaukset, joiden mukaan olen ollut Ylisuojeleva, Ylihuolehtiva ja jossain määrin myös kietoutunut vanhempi (joka toivoo, että kaikki asiat jaettaisiin mun kanssa niin, että tiedän koko ajan, mitä on meneillään). Voihan kääk.

      Tosta ylisuojelevuuudesta (josta se suojattomuuden tunnelukko tulee) tuoreimpana esimerkkinä viime viikonloppu, kun armeijasta vuodenvaihteessa päässyt 20-vuotias (joka asuu nyt kotona ainakin tilapäisesti) nousi poikkeuksellisen aikaisin aamulla ja kertoi menevänsä kauppaan ostamaan grillattavaa. Kun ihmettelin asiaa, kertoi lähtevänsä kavereiden kanssa saareen laavulle paistamaan makkaraa. No, mitä siitä seuraa? Meikäläisellä heti mahanpohjassa kouraisee, kun muistan, kuinka samaisella järvellä viime vuonna tähän samaan vuodenaikaan hukkui kaksi ihmistä, joista toinen oli meidän tuttu, erittäin kokenut retkiluistelija, joka taatusti tunsi järven kuin omat taskunsa.
      Siitä paikasta kaivoin netistä jäätiedotteen esiin ja olin entistä huolestuneempi, kun luin, kuinka siellä sanottiin, että ekat sata metriä rannasta voi olla paksua jäätä, mutta että muutaman päivän kireät pakkaset on saattaneet aiheuttaa railoja jäähän.

      Siitä sitten seurasi perinteinen kuvio. Sillä välin kun poika oli kaupassa, minä purin huolta miehelle, joka hermostui, kun olen "jo hautakiveä taas hankkimassa" ja että "ei kai ne pojat ihan hölmöjä ole ja kai ne tietää, mitä tekevät". No minä siihen, että no miten ne voi tietää, jos ei meidän ikäinen retkiluistelijakaan tiennyt ja siitähän sitä sitten varsinainen soppa taas syntyi ja mies jo mulle pauhasi, että sun tarvii vissiin sitten lähteä mukaan, johon minä, että jaa haluatko, että kuollaan kaikki?? "Joo, laitetaan samaan hautakiveen vaan lisää nimiä" sanoi ukkeli (oikeasti se suuttuu aina, kun hänen mielestään ylireagoin).
      Luojan kiitos, homma raukesi siihen, että poika sanoi, että "saareen" ei tarkoittanut oikeasti saareen, vaan Saaren kansanpuistoon, jossa on laavu. Siihen isänsä sanoi, että äiti täällä jo tilaili teille hautakiviä, johon poika vastasi, että tarttee vissiin ens kerralla artikuloida selvemmin, kun näköjään aiheuttaa vanhemmille ihmisille noin pahoja väärinkäsityksiä :D. Eihän tälle taas voinut kuin hymyillä jälkikäteen (mutta vain koska oikeasta saaresta ei ollut kysymys...)

      Sen mun omaelämätekstin kirjoittaminen oli terapeuttista, mutta se teki nyt tehtävänsä ja poistin sen. Korvasin sen sijaan pätkällä kirjan tekstiä ja mulla on nyt hyvä olo.
      Ja jos vähääkään kiinnostaa, niin voin suositella kirjan lukemista. Siellä on niin paljon sellaista asiaa, joka nyt tuntuu ihan itsestäänselvältä, mutta mitä ei ole aiemmin tullut edes ajatelleeksi.

      Ja kiitos <3

      Poista
    2. Mä olisin käyttäytynyt pojan suhteen ihan samoin!!! Tietenkin nuo asiat olisi tarvinnut munkin tsekata ja riitahan siinä olis tullu miesväen kanssa.

      Oikeasti ihmettelen miten lapset olisi säilynyt hengissä ilman mun ylitsepursuavaa huolehtimista. On tää sairasta, ittekin huomaa, että olisko tarvinnu aikaisemmin himmata. Nyt en huolehdi pojasta, koska hänellä on fiksu tyttöystävä. Heh! Tytär kyl huomauttaa,(siis poikakin ennen)ettei ole enää lapsi ja pärjää kyllä.

      Pari vuotta nuorempi siskoni on lähes samanlainen kuin minä. Ihmeellistä on, että mun pikkusisko (43v.)kasvattaa lapsiansa rennolla otteella, ilman mitään vouhotusta. Ja nekin kolme teinaria on hengissä!:D

      Täytyy lukea tuo kirja,että saa jotain tolkkuu käyttäytymiseensä.

      Poista
    3. No äläpä muuta sano. Viimeistään nyt, kun olen lukenut tota kirjaa, tajuan, kuinka överiksi mulla monikin homma on mennyt, mutta onneks mies on toiminut ihan päinvastoin.
      Jos olis olleet mun varassa, olisin ollut just se perusnykyvanhempi, joka varoittaa, ettei saa juosta, ettei vaan kaudu ja sitä rataa. Voihan kääk.

      Muistan, kun yhden ainoan kerran menin mukaan uimahallille, missä mies kävi aina poikien kanssa kolmistaan, kun olivat ihan pieniä, olin ihan järkyttynyt, kun olin kuvitellut, että siellä ne varmaan suunnilleen lastenaltaassa läträä, mutta kissan viikset. Mies istuskeli porealtaassa ja katseli sieltä rauhallisena, kun vanhempi poika (oli silloin varmaan jotain 3, ellei allekin) hyppi hyppytornista altaan syvään päähän (no onneks ei sinne matalaan :)). Hauskaa näytti olevan, mutta kun poika näki mun ilmeen, vaistos varmaan jo silloin, että nyt tarttee äitiä rauhotella ja tuli sanomaan, että "ei mua äiti satu. Hypin kato tällai ihan sukkana vaan :)" ja laittoi kädet pitkin kylkiä ja näytti.

      Että joo. Nyt mun tarttee jättää tää aihe vähäks aikaa rauhaan, ettei ala oma typeryys liiaksi ahdistaa :).

      Hyvää viikonloppua!


      Poista
  15. Täälläpä on mielenkiintoisia pohdintoja. Usein tunnelukot ja käyttäytymiskaavat on helpompi huomata toisesta kuin itsestään. Omat toimintatavat kulkevat vähintäänkin puoliautomaattiohjaukaella ja niiden muuttaminen on hyvin vaikeaa. Ensimmäinen askel muutokseen on tietenkin haitallisen käyttäytymismallin ymmärtäminen. Kirja kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta, täytyypä tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tosiaan ON mielenkiintoinen. Mutta niin täynnä asiaa, että sen lukeminen ei ole mitään kevyttä puuhaa :). Välillä tulee ahaa-elämyksiä ja sitä miettii, että miten joku voikin kirjoittaa ihan just niin kuin asia on ja miksei sitä itse ole tajunnut. Ja toisinaan iskee ahdistus, kun tajuaa sellaisia juttuja, joilla itse on ehkä aiheuttanut tahtomattaan ja tajuamattamaan hallaa tulevalle sukupolvelle. Onneksi mies on niin mun vastakohta, että tasoittaa sopivassa suhteessa. ja minä toivottavasti taas hänen kummallisuuksiaan.

      Huomaan kyllä jo nyt kirjan positiivisen vaikutuksen. Illalla nukkumaan mennessä kun iski taas yksi ajatus siitä, mitä pitäisi nousta tekemään, pystyin kirjan vinkkien avulla ottamaan järjen äänen käyttöön ja sanomaan itselleni, että ei ole sen arvoinen juttu, että pitää just nyt hoitaa. Ehtii hyvin aamullakin. Ihme kyllä, uskoin :)

      Poista
  16. Tässä kohtaa olit jo poistanut tuon tekstin lapsuudestasi, mutta tulihan se tarina tuolta rivien välistä ja kommenteista aika kirkkaasti läpi. Halaukset sulle, olet tehnyt paljon itsesi kanssa töitä ja se näkyy. Ja kuuluu näissä teksteissäsi. Ne ovat täynnä lohdullisia ja osittain itseäkin päähän kalauttavia omakohtaisiakin juttuja. Omien tunteiden käsittely ja tunnelukot ja niiden ymmärtäminen mistä ne kumpuaa on tosi tärkeitä juttuja. Tein itsekin testin, taisi olla toinen kerta ja sieltä pulpahti (taas) paljon tunnelukkoja. Itsellä erittäin vahvoja olivat: Ulkopuolisuus, vaativuus, kaltoin kohtelu ja pessimistisyys. Vahvoja en lähde edes luettelemaan. Niitä on paljon. Lapsuus ja nuoruus ei olleet niitä kaikkein helpoimpia.

    Itse asiassa olen vältellyt tuota kirjaa ihan tarkoituksella, miettinyt voiko tai kannattaako kaikkein pahimpia traumoja ja haavoja enää tässä iässä avatakaan. Psykologikin sanoi aikanaan että joskus kun niitä on näin paljon on parempi jos vaan osaa elää niiden kanssa kun lähteä niitä purkamaan, se on niin raskas prosessi ja vaatii paljon itseltä ja lähipiiriltä.

    Sun tekstin jäljeen jäin miettimään että no, kannattaa ainakin jollain tasolla osaa käsitellä, jos siitä vaan on hyötyä läheisille, jotta osaisi olla parempi, rakastavampi ja tiedostavampi toisten tunteita kohtaan. Meillä ei ole lapsia, joten siinä kohtaa saa nyt vähän huokaista, ei ole ainakaan omia traumojaan ja tunnelukkojaan jälkipolville taakaksi antanut. Ehkä sittenkin ostan tuon kirjan ja paneudun hitaasti ja pikkuhiljaa tunnelukkoihin, joita on siis turhankin paljon. Ja tietysti niiden avaaminen ja käsittely pelottaa.

    Kiitos Annukka ja kiitos kommentoijille myös silmiä avaavista ja lohdullisista teksteistä ja kommenteista. Miten tuo vaativuuden tunnelukko siellä noin yleisenä toistuikaan... Taidamme olla suorittajien kasvattamaa suorittajasukupolvea. Onneksi ollaan jo osaksi osattu löysätä ja välillä myös opetella relaamaan ja antaa olla vaan. Se on aika vapauttavaa välillä kun voi luopua vaatimasta itseltään ja lähipiiriltään. On ihan pitänyt opetella elämään hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä viestistä Sari <3. Vastaan sulle huomenna. Nyt tuli kriittinen tehtävä tähän väliin, joten en pysty keskittymään niinkuin haluaisin.

      Poista
    2. Kiitos vielä uudelleen tästä sun pitkästä kommentista. Oli mulle tärkeää. Joskaan en tietenkään haluaisi, että sulla on noin paljon lukkoja, ja tekstin perusteella myös rankkoja muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Mutta samalla mua tavallaan lohduttaa, että meitä "kovia kokeneita" on enemmänkin ja kuitenkin meistä on tullut ihan hyviä ihmisiä.

      Kopioin tähän, mitä kirjoitin Irmalle myöhemmän postaukseni kommenttiboksissa liittyen tuohon vaativuuden tunnelukkoon, joka tosiaan tuntuu olevan kovin yleinen.

      "Ehkä sen kirjan tärkein anti oli se, että ymmärrän, että se vaativuus ei olekaan mikään luontainen, syntymässä saatu ominaisuus, vaan se tulee sieltä lapsuudesta, joka tosiaan äitipuolen valvovan silmän alla ja kontrollissa oli jatkuvaa suorittamista sellaisessa mittakaavassa, joka oli jotain ihan muuta kuin lapsen mittakaava. Mutta en palaa siihen sen enempää. (Tuli tunne, että se teksti ehti tehdä tehtävänsä. Oli terapeuttista kirjoittaa se, mutta nyt tuntuu hyvältä, että poistin ja sitä kautta siirsin sen sivuun mielestäni).

      Voi nyt näin irrallisena kuulostaa huuhaalta, mutta kirjassa niin hyvin kuvailtiin sitä, kuinka meissä kaikissa edelleen on sisällä se sama lapsi, joka aikanamme oltiin. Ja edelleen sitä sisäistä lasta ohjailee sisäinen vanhempi, joka omassa (ja varmaan hyvin pitkälle sama koskee vastauksestasi päätellen sinua) tapauksessani koko ajan edelleen vaatii tekemään jotain hyödyllistä (koska joutenolo on syntiä), olemaan jatkuvasti reipas ja tunnollinen ja kelpuuttamaan itseltään vaan parasta. Ei hetken rauhaa sen suhteen, että voisi hyvällä omallatunnolla vaan olla. Ainakaan miettimättä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä.

      Kirjan neuvo tähän on se, että sisäisen vanhemman "ääni" pitää kumota vastuullisen vanhemman roolilla. Niin että jos kyseessä on vaikkapa tuo vaativuuden tunnelukko, vastuullinen vanhempi sanookin sille omalle sisäiselle lapselle, että " Ei sun tarvi pystyä kohtuuttimiin suorituksiin, eikä olla aina reipas. Olet riittävän hyvä muutenkin ja välillä pitää saada myös levätä ja leikkiä. Työ ei ole kaikkein tärkeintä". Ja sama vastuullinen vanhempi voi ohjeistaa sitä sisäistä vanhempaa sanomalla, että "Vaadit lapselta ihan liikaa ja kohtuuttomia! Anna lapsen välillä leikkiä ja olla lapsi!". ja toi on just niin sitä, mitä olisin omassa lapsuudessani kaivannut. Ja uskotko, että kirjan ohjeella olen jo pariin otteeseen pystynyt rauhoittamaan itseni. Yhtenä iltana, kun tuli jo nukkumaan mentyäni mieleen pakottava tarve nousta ylös ja tehdä yksi juttu, minkä yhtäkkiä keksin tehneeni muka huonosti, otin vastuullisen vanhemman käyttöön ja sanoin, että "Asia ei oo niin tärkeä, etteikö joutaisi odottaa aamuun. Nyt on parempi, että vaan nukut kaikessa rauhassa". Ja kas, niin vaan pystyin nukahtamaan :)"

      Nyt kun olen lukenut sitä kirjaa ekat parisataa sivua (ja lähettänyt sen lainaksi ystävälle, jonka arvelen tarvitsevan sitä vähintään yhtä paljon), mulla on päällimmäisenä tunne, että teksti on ollut silmiä avaavaa ja sellaista, mistä voi niin hyvin omaa elämäänsä tunnistaa, että siitä on kyllä ollut enemmän apua ja lohtua kuin haittaa. Ja uskon, että niin kävis sullekin, kun suhtautuu asiaan niin, että menneitä ei voi muuttaa, mutta kaiken vaikutusta omaan nykyiseen elämään voi ymmärtää paremmin ja sitäkautta tavallaan vapauttaa itsensä tunteista ja lukoista, joiden on ehkä kuvitellut olevan "omaa syytä" tai jotain syntymässä saatua.
      Mutta tää on mun oma kokemus ja vaikea tietysti mennä kenenkään muun puolesta vannomaan, kun meidän jokaisen elämä kuitenkin on oma juttunsa.

      Kirja löytyy ainakin täällä kirjastosta, mutta oli niin pitkä jono, etten jaksanut odottaa. Tuntuu olevan tarvetta muillakin näitten asioitten käsittelyyn.

      Päätät niin tai näin, niin toivon ihan kaikkea parasta sulle <3

      Poista
    3. Kiitos Annukka,

      vastaus oli tärkeä mulle, vähän vertaistukea ja asioiden peilaamista toisen näkökulmasta, joka on näitä asioita jo enemmän itsensä kanssa käsitellyt. Rohkaisit hankkimaan kirjan ja käsittelemään näitä asioita. Nyt uskon että siitä on varmasti hyötyä itselle ja läheisille. Kerrottakoon tässä nyt vaikka loppukaneettina se että mulla tosiaan on ollut erittäin vaativa äiti, jolle mikään ei koskaan kelvannut. Ja loppupeleissä kun isä kuoli kun olin 14 vuotias ja lapsuus loppui kun en enää saanut olla lapsi, vaan piti olla kuin aikuinen ja ottaa aikuisen velvollisuudet, niin 17 vuotiaana äiti sitten heitti pihalle kun en osannut (tai kylläkään edes halunnut) olla sellainen kuin olisi hänen mielestään pitänyt olla/riittävän hyvä. Se on tuon ikäisenä kokemus, jota en todellakaan toivoisi kenellekään. Se vaan peilautuu läpi loppuelämän luottamuksen puutteena ja uskon puutteena omaan itseensä.

      Töitä itsensä kanssa siis piisaa täälläkin. Halaukset sulle<3

      Poista
    4. No eipä ole ollut helppoa sullakaan. Tosi kurjaa. Mutta ilmeisen ihana ja sydämellinen ihminen susta on tullut. Joskin toivoisin, että olisit noista kokemuksista vapaa.

      Toivon, että kirjasta olis sulle iloa. Halit täältä kans <3

      Poista
  17. Hei Annukka ja kiitos oikein paljon todella mielenkiintoisesta blogista! Aiemmin en olekaan kommentoinut, mutta lukemassa olen käynyt aina silloin tällöin. Löysin tänne Lemon Gayn kommenttiboksin kautta. Tähän postaukseen liittyen kysyisin, että onko tuo tunnelukkotesti ilmainen? Minä oon niin noviisi näissä tietokonejutuissa, etten tohtinut edes mennä vilkaisemaan ennen varmistamista, etten sitte sitoudu vaikka vahingossa johonkin... Terveisin: pohjanmaan akka Jk, olitkos sinäkin lähtöisin sieltä suunnalta? Itse olen sieltä pohjanmaan portilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa vaan pohjanmaan akka ja kiva "nähdä" sua täälläkin :). Tuli iloinen mieli. Ja juu, samoilta suunnilta olen itsekin kotoisin. Rakasta, mutta samalla haikeaa (johtuen kaikista niistä läheisten ihmisten hautajaisista, joihin olen jo pienenä osallistunut) seutua.

      Tunnelukkotesti on ilmainen. Löytyy osoitteesta http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php
      Ei hätää sen suhteen :). Ei ala tulla laskua, eikä mitään häiriöpostia perässä.

      Oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja auttoi ainakin mua se tulos paljon. Ymmärsin, mistä se jatkuva itseltä vaatiminen on peräisin ja olen kirjan avulla vähän jo päässyt asiassa eteenpäinkin. Joskin laitoin kirjan yhdelle blogiystävälle lainaan ennenkuin sain sen itse loppuun, kun tuli tunne, että hän tarvii sitä vielä enemmän. Joudan lukea ne loppusivut myöhemminkin. Ja tässä välissä olen jo ehtinyt siirtyä tutkimaan luontaisia taipumuksia.. Tykkään niin kaikesta tämmöisestä pohtimisesta.

      Toivottavasti tunnelukkotestistä olis sullekin iloa. Vaikka ihan siinä muodossa, että ei oliskaan mitään lukkoja. Ja jos on, niin löytäisit ehkä niille tutun kuuloisia syntyperiä.
      Tuli ainakin itselle sellainen olo, etten sentään olekaan niin luonnevikainen kuin välillä kuvittelen.

      Kaikkea hyvää viikonloppuun ja tervetulloo toistekin! Kivaa saada viestiä. (Mulla menee näitten pari viikkoa vanhempien tekstien kommentit valvontaan ihan vaan sen takia, että hoksaan lukea ne. Muuten tulee aina heti näkyviin ja aina vastaan)

      Poista
    2. Kiitos pitkästä vastauksesta! Aina jaksan ihmetellä, että kuinka ainakin jotkut bloggaajat -kuten sinä- jaksatte varsinaisten postausten lisäksi vastailla kommentteihin noin perusteellisesti. Sehän käy jo ihan työstä!
      Kävin jo lukaisemassa tuon testin ja teen sen sitten paremmalla ajalla. Ja varmaan täytyy se kirjakin hankkia...
      Nyt täytyy vielä tuota kotipaikkahommaa tarkentaa sen verran, että olen siis kotoisin sieltä "portilta" ja kohta 30 v. sitten tullut miehen perässä tänne 100 km:in päähän järviseudulle. Pökkäs vaan niin omaan silmään ainakin valmiissa tekstissä tuo "sieltä". Ethän sinä voi sitä tietää, että en minä enää siellä ole.
      Leppoisaa viikonloppua! T: pohjanmaan akka

      Poista
    3. Nyt mun tarvii pahoitella, että en ollut huomannut tätä sun jälkimmäistä viestiä. Harmittaa, kun ei kuulu tapoihin hukata mitään, minkä joku toinen on kirjoittanut, koska kaikki viestit on mulle niin tärkeitä. Siksi haluan ihan kaikkiin vastata. Mutta ihan ilokseni (ja toivottavavasti lukijoidenkin iloksi). Kirjoittelen näitä tekstejä niin harvakseltaan ja aina fiilispohjalta eli silloin kun siltä tuntuu ja silloin kun tiedän voivani myös vastailla. Ei ole mitään sellasia harhaluuloja itsestäni, että olisin niin tärkeä, että pitäisi väkisin postailla harva se päivä :). Itseasiassa ahdistun lukijanakin liian "hysteerisestä" postaustahdista. En millään pysty, enkä oikeastaan haluakaan lukea mitään liian kovalla tahdilla.

      No eipähän mittään, vaikka mielsinkin sinut edelleen lakeuksille :). Itsekin muutin jo 4-vuotiaana Hämeeseen ja nyt olen viimeiset 25 vuotta asunut kaupungissa, josta vannoin aikanaan maailmalle lähtiessäni, että "sinne en ainakaan ikinä muuta". Mutta täällä ollaan :). Ukkelin syy.

      Toivottavasti vielä näit tämän. Iloista viikonloppua!

      Poista
  18. Nyt on kaikenlaisia testejä tehty ja ihan vain siksi kun ne on niin kivoja tehdä. Vastaukset ovat aika sitä mitä odotinkin.Olen käynyt aiemin jonkin sortin kriisin läpi ja kaikkia näitä tullut tutkittua aiemin. Kun sain asiani järjestykseen olinkin jo unohtanut nämä, mutta nyt taas kokeilin jahyviksi totesin jälleen kerran. pieni itsetutkiskelu on aina hyvä!
    Mielenkiintoisia postauskia <3 kiitos
    Hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa, kun oli mennyt tää sun viesti ohi. (Mulla menee kahta viikkoa vanhempien tekstien kommentit valvontaan ihan vaan siksi, että huomaisin ne, mutta jostain syystä nykyään ei enää tuu ilmoitusta siitä, että laatikossa on jotain, joka odottaa julkaisua. Pahoittelut.)

      Testit on mun yks intohimo. Ainakin niin kauan, kun voin olla tulosten kanssa samaa mieltä. Jos en heti, niin pienen mietinnän jälkeen. Vähän sama kuin joku ilmaisjakelulehden viikkohoroskooppi. Jos siinä mainitaan joku itselle ajankohtainen juttu ja etenkin joku sihen liittyvä ennustus, niin olen ihan valmis uskomaan :)

      Halit sullle kans ja iloista viikonloppua <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi