KAKSION MAKUUHUONEEN MUUTOS

Ajattelin laittaa tähän väliin vaihteeksi vähän sisustusjuttua. Näitä kun sivutöikseni silloin tällöin teen.

Kyseessä on nuoren naisen kaksion makuuhuoneen muutos, joka toteutettiin itseasiassa jo reilu vuosi sitten joulun ja uuden vuoden tietämillä, mutta jäi silloin niin pitkäksi aikaa lojumaan luonnoksiin, että ei enää keväämmällä huvittanut talvisen oloisia kuvia julkaista. Mutta tässä niitä nyt kumminkin tulee. Ei se oo niin justiinsa näitten vuosien kanssa..

Tekstejä en luonnoksiin ollut tallentanut, mutta tapaus on tuoreessa muistissa, joten ei hätiä mitiä.

Lähtötilanne parikymppisen kosmetologiopiskelija Johannan vuokrakaksion makuuhuoneessa näytti tältä:

Näkymä suoraan makkarin ovelta katsottuna.

Oven vasemmalla puolella seinällinen hyvää säilytystilaa.
Kuvassa komerot näyttävät ihan ok:lta, mutta todellisuudessa olivat aika pinttyneet.
Myös perusmallin muoviset vetimet näyttivät varsin valjuilta.

Ennen-kuvat ovat aina jokseenkin epäreiluja, koska niitä tulee räpsittyä ennemminkin itseään varten suunnittelun tueksi, eikä niinkään esiteltäväksi. Mutta aina on kiva kuitenkin käyttää niitä muistuttamassa, millaista tilassa oli ennen muutosta. Tässä tapauksessa tosin lähtötilanne näyttää vielä piirun verran ankeammalta kuin todellisuudessa, koska Johannan veli oli asentamassa kylppäriin uutta allaskaappia ja työpiste sijaitsi sängyllä.. 

Huoneessa ei myöskään ollut lainkaan kattovalaisinta, joten lumettoman joulukuun pimeänä iltapäivänä ei valoa juurikaan piisannut kuviin. Etenkään kun ikkunaa synkisti pimennysverhona toiminut musta päiväpeitto. Myös lattian musta nukkamatto (johon Johannan Max-koira oli järsinyt reiän), synkensi tilaa. Lattia itsessään oli sensijaan varsin kauniin sävyinen ja hiljattain uusittu.

Harmaassa seinätapetissa oli seinään kiinni työnnetyn sängyn jättämiä jälkiä, eivätkä pari pientä sisustustaulua ja unisieppari oikein riittäneet piristämään tilaa. 

Mutta muutostahan tässä ollaan tekemässäkin, joten mitä ankeampi, sen parempi. Ensin esittelen kuitenkin asiakkaani Johannan, jonka asiakkaana olin kuvanottohetkellä itse. Kas tässä tämä nuori kaunotar:

En tuntenut Johannaa ennestään, joten suunnittelua varten tarvittava luonneanalyysini perustui yhteen aiempaan puolentoista tunnin kosmetelogikäyntiini. Silloin ei vielä sisustuksista puhuttu mitään.

Jotenkin tämä "psykologinen" osuus on tässä(kin) hommassa mielestäni se kaikkein mielenkiintoisin ja jännittävin (joskin samalla riskialttein) osa kokonaisuutta. Että pystyykö sitä näkemään itselleen ennestään tuntemattoman asiakkaan pään sisälle niin hyvin, että voi muodostaa mielikuvan sisustustyylistä, jonka kyseinen ihminen voisi tuntea omakseen, vaikkei sitä ehkä vielä itsekään ennakkoon tiedosta. 

Tiesin, että Johannalla on (iso ja omasta mielestäni pelottava) koira, mutta rempseän koiratytön rinnalla näin tässä nuoressa naisessa jotain sellaista piilevää "glamouria", jonka perusteella (ilman että mitään sen suuntaista koskaan puhuttiin) pystyin hyvin mielikuvittelemaan Johannan käyskentelemään korkkareissa ja kalliissa kotelomekossa vaikkapa Espanjan Marbellaan luksusjahtien reunustamalle rantakadulle merkkilaukku olalla keikkuen. Ja olin jotenkin ihan 100% vakuuttunut mielikuvani oikeellisuudesta. (Aina yhtä pelottavaa ajatella, että jos joskus kohdalle sattuukin asiakas tai koti, joista ei synnykään minkään valtakunnan mielikuvaa päähän, vaan lyö ihan tyhjää. Että mitenkäs sitä sitten suu pannaan.. Hui. No toki kyselemällä pääsee eteenpäin, mutta alkuvaiheen oikeaan osunut intuitio auttaa todella paljon.)

Johannalta en saanut muuta ohjeistusta tai pyyntöä kuin että "Kaikki muu käy, mutta tummanruskeita antiikkihuonekaluja tai persialaismattoja en haluaisi". No selevä :). Toivomus pisti heti epäilemään omaa omasta mielestäni hyvää mielikuvitustani, koska en olisi kumpaakaan hoksannut Johannalle edes ehdottaa. (Myöhemmin selvisi, että toivomus juonsi juurensa lapsuudenkodista, jonka Johannan äiti oli sisustanut nimenomaan antiikkikalusteilla ja persialaismatoilla, jotka oliva nuoren tytön mielestä ehkä vähän synkkiä). 

Netistä löysin sisustustarran, joka oli mielestäni täydellisen sopiva paitsi Johannasta muodostamaani mielikuvaan, myös teemaksi muutokseen.

Uskoakseni yhtenä sysäyksenä muutoshalukkuuteen oli se, että Johannalle ja poikaystävälleen oli tullut hieman yllättävä ero ja poikaystävä oli muuttanut pois. Ja niinkuin aina vastaavissa tilanteissa, tekee ikäänkuin mieli "siivota" ikävät muistot mielestä ja aloittaa uusi elämä puhtaalta pöydältä. Tai tässä tapauksessa makuuhuoneesta. Ja siihen halusin luoda Johannalle omannäköisensä puitteet, joissa voisi paitsi tuntea olonsa hyväksi, myös nukkua kunnolla ja herätä virkeänä jokaiseen aamuun tekemään päivästä tarran mukaista mestariteosta. No ehkä hieman mahtipontista tuo viimeinen, mutta kuitenkin.

Rautiassa kävin alunperin muilla asioilla, mutta katselin samalla tapetteja "sillä silmällä" ja kun näin tämän kuvan koukeroisen, hieman hohtavan tapetin, tiesin, että se on siinä. Etenkin kun sarjan nimi sattumoisin oli "Hidden richness". Täsmälleen sitä kätkettyä rikkautta, jota Johannassa näin. En siis epäröinyt yhtään, vaan otin mallipalat mukaani molemmista saatavilla olleista väreistä. 

  

Kun näytin tapettipaloja Johannalle, sain vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin: "Iiiik. Mää en kestä! Tää on niiiiiin mua". (Jess :))

Toisesta vaihtoehdosta ei tässä nyt ole kuvaa, mutta se oli sävyltään kylmempi ja enemmän Johannan mieleen. Halusin kuitenkin osoittaa, että ennen valintaa (oli sitten kyseessä tapetti tai maali tai mikä vaan), kannattaa ehdottomasti katsoa, miltä se näyttää siinä tilassa ja siinä valossa, johon se on oikeasti tulossa. Ja se kannatti tässäkin tapauksessa, koska tämä lämpimämpi sävy näytti oikeassa ympäristössään ja makkarin valmiin lattian rinnalla paremmalta kuin kylmä. Ero oli itseasiassa silmiinpistävän selkeä. Toisin kuin pelkästään mallipaloja keskenään vertailemalla.

Tapetin valinta kävi siis varsin kivuttomasti, joten pääsin tekemään itse suunnitelmaa, joka on pääpiirteittäin tässä: 

Tykkään tehdä näitä "plansseja" perinteisellä leikkaa-liimaa-systeemillä isolle kartongille, jonka taitan keskeltä kahtia (kuvassa nojailee seinään ja on vähän mutkalla). Kansilehteä ei tässä nyt näy, eikä takakanteen liimaamaani kirjallista suunnitelmaa, mutta tässä on se mielikuvan kannalta oleellisin. Myös asiakkaat ovat tykänneet tästä käteen ojennettavasta versiosta, jonka voi näppärästi kaivaa esiin myöhemminkin ilman, että tarvii erikseen avata konetta. Mutta tyylinsä kullakin. Itse suosin tätä. 

Luonnokset teen Googlen Sketch Up:illa, joka on ihan ilmaisohjelma, jonka kuka tahansa voi koneelleen ladata. Ei tietenkään taivu läheskään kaikkeen siihen, mihin oikeat suunnitteluohjelmat, mutta toisaalta ei mielestäni ole tarviskaan silloin kun ei tehdä varsinaista arkkitehtisuunnittelua, vaan tarkoituksena on saada aikaan luonnokset, joista asiakas pystyy hahmottamaan tilan.

Ohjelmassa näitä kuvia pystyy pyörittämään miten tykkää, mutta tässä muutamat paikallaan pysyvät ruutukaappaukset.

Vaihdoin suunnitelmassa sängyn paikkaa niin, että se on nyt suht keskellä huonetta, pääty tapettiseinää kohti. Helpottaa paitsi petaamista, myös sänkyyn ja pois nousemista kummalta puolelta tahansa. Nurkkaan ahdistettuna mahdollinen toinen nukkuja joutuu aina vähän könyämään. 

Samalla siirsin Malmin lipaston ikkunan edestä vastakkaiselle seinälle. Sen päällä ollut TV oli Johannan mukaan turha, joten se poistui huoneesta nyt kokonaan. 

Tein allaolevan varasuunnitelman siltä varalta, että Johanna haluaa työpisteen makkariin. Siihen hahmotin simppelin Ikean Malm-kampauspöydän ja läpinäkyvän tuolin, jotta ilmava vaikutelma säilyisi, eikä tulisi ahtaan oloista tunnelmaa. Työpisteen tarve kuitenkin poistui samalla, kun suunnittelin muutoksen myös olohuoneeseen. 

Johanna tykkäsi suunnitelmastani ihan sellaisenaan, mikä tottakai ilahdutti. Mutta koska suunniteltu on vasta puoliksi tehty, ei auta kuin kääriä hihat ja alkaa tarvittaviin hommiin, joita varten olin tehnyt työ- ja ostoslistan planssin takakanteen.

Halusin rohkaista Johannaa tekemään mahdollisimman paljon itse. Hän kun ei omien sanojensa mukaan ollut ikinä saanut osallistua mihinkään, vaan isä ja pikkuveli olivat aina tehneet kaiken yhdessä. Vakuutin, että lopputulosta osaa arvostaa vielä paljon enemmän, kun ihan itse tekee. Ja halusin tottakai, että Johannan itseluottamus siinä samalla kasvaa ja ehkä isänkin mielikuva "kädettömästä" prinsessasta muuttuu :). 

Ensimmäisenä ohjeistin tapetin poistossa ja korostin kärsivällisyyden merkitystä, koska en tiennyt, onko tapetin alla pohjamaali helpottamassa irrottamista vaiko eikö. Onneksi oli. Eli tämä työvaihe sujui ennakoitua helpommin ja nopeammin, joka innosti Johannaa jatkamaan tsempillä ja pesemään seuraavaksi paitsi kyseisen, myös viereisen maalatun seinän. Sillä seurauksella, että siitä tuli niin siisti, että sen uudelleenmaalaamisesta voitiin luopua. Hyvähyvä. 

Taisi olla jouluaaton aatto tai jotain, kun yhdessä Johannan kanssa tapetoitiin tämä seinä:

Annukka & assari työn touhussa. 

Oli jotenkin ihan liikuttavaa seurata sitä tarkkuutta ja innostusta, 

jolla Johanna osallistui hommaan. Ja mikä parasta, itseluottamus kasvoi siinä samalla <3 

Karmeista ennen-kuvista oli se hyöty, että Johanna sai niiden avulla vuokraisännän rahoittamaan uudet tapetit. Opiskelijalle tervetullut säästö. (Vuokraisäntää ei kuitenkaan haluttu päästää asuntoon tarkistamaan tapettien tilannetta, koska samalla olisi paljastunut Max-koiran eteisen betoniseinästä järsimä kulma..).

Lisää säästöä tuli siinä, että Johannan äidin omasta remontista oli jäänyt justiin sopivasti tapettiliimaa yli. Selvittiin siis suunnilleen telan ja siveltimen hankinnalla, koska itselläni oli loput tarvittavat työkalut.

Joulu ehti tulla väliin, joten huoneen viimeistely tehtiin Uuden vuoden aattona. Sitä ennen Johanna oli ehtinyt hankkia kattovalaisimen huoneeseen. Siihen en ehtinyt vaikuttaa, eikä olisi ollut tarviskaan, koska se sopi uuteen kokonaisuuteen mainiosti.

Alla vielä ennen-kuva siivotusta huoneesta ilman sängyllä lojuvia työkaluja. 

Ja tässä jälkeen:

Pikkupöytä Johannalla oli jo ennestään ja sopii mainiosti kokonaisuuteen.

Ja tässä taas ennen:

Ja jälkeen:

Ennen:

Ja samasta suunasta jälkeen:

Mielestäni iso muutos pienellä rahalla. Käytännössä uutta on tapettien lisäksi vain Prismasta ostetut päiväpeitto (69 eur) ja Paragon-pöytävalaisin 64,90 eur, muutama edullinen koristetyynynpäällinen (H&M ja Ellos), "hopeiset" edulliset kynttilänjalat (muistaakseni Jyskistä) sekä noin 10 euroa maksaneet verhot Jotexilta (niiden laatu tosin ei päätä huimannut, mutta eipä ollut hinnallakaan pilattu, joten hyvin toimivat). Lisäksi uusittiin vaatekaappien vetimet harjatun messingin värisiksi. Hintaa noin 3 euroa kappale, mutta muutos ulkonäköön yhdessä puhtaaksi pestyjen ovien kanssa oli huikea. Harmi että kuva unohtui.

Sängyn päällä olevan torkkupeiton Johanna sai joululahjaksi pikkuveljeltään ja sekin sopi kokonaisuuteen mainiosti. 

Se ero tässä meikäläisen ja nuorison elämänrytmissä kuitenkin on, että siinä missä itse hillosin näitä kuvia vuoden päivät luonnoksissa, enkä edes huomannut ajan kulumista, Johanna ehti muuttaa yhdessä uuden poikaystävänsä kanssa ostamaansa ensiasuntoon. Sellaista se on tämä elämä :)

YSTÄVÄKIRJAHAASTE

Sain Ystäväkirja-haasteen Tainalta Mansikkatilan mailta ja arvelin, että tästä saattaisin selviytyä jopa niin, että vastaan lyhyesti ihan vaan siihen mitä kysytään, enkä ala tapani mukaan tarinoimaan. Mutta ans kattoo nyt, kuinka käy. Kiitos tästä haasteesta Taina.

Valokuvien tilalle valitsin kiiltokuvia, joita muistan itselläni olleen. Osa niin hempeitä, että ihan hirvittää.

1. Perheeseeni kuuluu...

... kolme elämäni miestä:

Itseäni vuoden vanhempi Härkä, 22-vuotias Kauris ja 19-vuotias Oinas. Omanlaisiaan sarvipäitä kaikki, mutta silti niin yhdestä puusta. Huipputyyppejä sanoisin.

Yhteinen motto: "Ei se oo niin justiinsa"

Teki niin mieli laittaa tähän reilu viikko sitten kuvaamani videonpätkä, jossa isoveli leikkaa armeijaan seuraavana päivänä lähtevän pikkuveljensä hiuksia (ihan pyynnöstä), mutta en sitä tee, koska kuvauslupa jo oli vähän kyseenalainen ja kunnioitan sitä.

Hymyilytti vaan ne tulevan alokkaan "parturille" esittämät vaatimukset. Hiusmallista kun ei saanut tulla "Touko-Seppo", "Mikrofoni", eikä mielellään myöskään "Manuel Epätoivo". (Ei ihan tarkkaa käsitystä kyseisistä tukkamalleista, mutta mikrofonin ainakin voisin kuvitella olevan sellainen tasaisen pyöreä pallo).

Taisin siinä kuvatessani myös esittää jonkun turhanpäiväisen tarkkaa työtä häiritsevän kysymyksen (tai siis varmaan montakin), joihin sain hyväntahtoisen vastauksen: "Älä ny kysele. Poliisit kyselee". No selevä :)

2. Ammattini...

... on kohtalon 23 vuotta sitten ihan täysin puun takaa eteeni heittämä yllätys, joka olisi ihan oman tarinansa arvoinen. Ei siis ammatti sinällään, vaan se elämäni erikoisin (kummallisin) ikinä saamani puhelinsoitto, jonka perusteella nykyiseen ammattiini päädyin. Yllättävä työtarjous kun päättyi sanoihin  "Se on kuulkaa otettava marja maasta silloin kun sellaisen löytää... ". No niinpä. Ei huono neuvo ollenkaan. Etenkin kun elettiin 90-luvun alun lamaa, jonka keskelle olin juuri silloisesta työpaikastani Thaimaasta palannut päätettyäni lopettaa matkaoppaan hommat, vaikka tilalle ei ollut tiedossa mitään.

Ja ettei nyt mitään sen mystisempää tulisi tähän työn ympärille kehiteltyä, niin vastaan ympäripyöreästi että se liittyy rakennusalan vientikaupan myynti- ja esimiestehtäviin.

Tässä kohtaa on sen verran ihan pakko palata niihin lapsuuden Ystäväni-kirjoihin, että sen jälkeen kun joku oli keksinyt kirjoittaa kysymykseen "Mikä minusta tulee isona" kaikkien mielestä niin hienon ja aikuismaisen vastauksen kuin "Aika sen näyttää", ei kukaan enää paljastanut todellista haavettaan, vaan kopioi saman lauseen. Minä mukaanlukien. Vaan eipä ollut silloin aavistustakaan, että niin siinä tosiaan kävi. Aika otti ohjat käsiin, kun en itse hoksannut.

3. Harrastukseni

Kaikista harrastuksista eniten aikaa kuluu golfin parissa. Sitä kun tänä vuonna pelattiin täällä Etelä-Suomessa vielä jouluaaton aattonakin. (Mieluummin tosin hiihtäisin siihen aikaan vuodesta, mutta minkäs teet).
Myös kaikenlainen muu liikunta on tärkeää ja mieluisaa. Muutun kärttyisäksi, jos en pääse liikkumaan ja etenkin ulos. Välillä huvittaa uida, välillä lenkkeillä juosten tai kävellen, välillä pyöräillä ja välillä käydä ukkelin kanssa pelaamassa tennistä tai mitä nyt milloinkin. Kohta päästäneen vihdoin ja viimein hiihtämäänkin. Ja jos ei sattumoisin huvita mikään, niin ei väkisin. Seuraavana päivänä taas jo ihan varmasti huvittaa.

Siitä kiva, että aina voi kysyä toiselta, että "tuutko mukaan"? ja toinen sitten vastaa fiilispohjalta, että "juu" tai "en". Molempi parempi, mutta yleensä vastaus on juu.

Ja toki tämä blogimaailma on tärkeä harrastus myös, vaikka omia tekstejä syntyykin harvakseltaan. Mielenkiintoista luettavaa silti aina riittää. Ja samanhenkistä seuraa. Enkähän enää voisi kuvitella elämääni ilman kameraakaan.

4. Erityistaitoni..

.. on ihmisten pään sisälle näkeminen. (Oma mielipiteeni, mutta oikeasti välillä vähän hirvittääkin, kuinka oikeaan "psykologiset" analyysini osuvat.)

5. En osaa 

On monia asioita, joita en osaa, mutta onneksi en ihan kaikkea edes haluakaan osata. Esim. sukeltaminen uima-altaan, saati järven pohjaan ei onnistu ilman, että nousen tahtomattani takaisin pintaan. Mutta enemmän harmittaa se, etten vielä kertaakaan ole onnistunut isäni antamassa simppelissä koordinaatiotehtävässä täydellisesti. 

Homma menee näin:

Seistään ryhdikkäästi (niinkuin aina) ja aletaan ensin piirtää jommallakummalla jalalla isoa ympyrää lattian suuntaisesti. Sen jälkeen aletaan piirtää saman puolen kädellä isoa S-kirjainta tai kahdeksikkoa ilmaan (ikäänkuin itsensä eteen) ja samalla jatketaan säännöllisen ympyrän tekemistä jalalla.

Yhtään ainutta kertaa en vielä ole pystynyt jatkamaan täydellisen ympyrän piirtämistä ilman, että jalka alkaa mutkitella ässän tai kahdeksikon tahdissa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kokeilkaa itse, jos huvittaa. Ja ilmoitan jo nyt, että olen kateellinen kaikille, jotka siinä onnistuvat samantien. Ja sen verran vielä tarkennusta, että pikkukasi tai ässä ei riitä, vaan pitää piirtää isoa kuviota.

6. Oudoin tekemäni asia...

... on ehkä suomalaisturistien huijaaminen Marrakeshin torilla Marokossa. Tästä olen joskus kirjoitellutkin. Voi tosin olla, että oli vanhan blogin puolella. Huijaus oli osa meidän matkaoppaiden vetämien Marrakeshin retkien sovittua ohjelmanumeroa, jossa pukeuduimme paikallisiksi ja jalkauduimme asiakkaiden joukkoon myymään Arak-puun juurenpalasia, joita käytetään hampaiden puhdistamiseen.   

Kiiltokuvat peräisin täältä

7. Jos saisin 10 miljoonaa...

... en uskoisi sitä, vaan todennäköisesti alkaisin syyttää tiedontuojaa huijauksesta. Ja sitten kun/jos lopulta tajuaisin, että se onkin totta, alkaisin todennäköisesti panikoida ja menettäisin loputkin yöunet.

8. Jos saisin päivän olla mies...

Hmmm. Nyt tekisi mieli hieman muuttaa tuota kysymyksen asettelua, mutta vastaan kuitenkin, että 

... toivoisin, että tulee äkkiä aamu ja voisin palata takaisin omaksi itsekseni, koska ei sitä päivässä ehdi millään päästä kokeilemaan kaikkia niitä juttuja, joissa omasta mielestäni "miehet pääsee niin paljon helpommalla". Alkaisi vaan potuttaa moinen pikavisiitti, joten mieluummin pysyn omana itsenäni, koska olen siihen tässä puolen vuosisadan aikana jo aika kivasti ehtinyt tottumaan. 

9. Hävettää tunnustaa...

... mutta olen ennen tätä saanut muutamia muitakin haasteita ja pahoin pelkään, että en enää muista kaikkia, kun en ole niitä heti kirjannut ylös. Ja hävettää yksistään se, että edes niihin, jotka muistan, en ole saanut aikaiseksi vastauksia. Toivon, etten ole ketään sillä loukannut. Joskus vaan haasteet ovat niin haasteellisia, etten niistä selviä.

10. Elämän tarkoitus on...

... kaiken elollisen kunnioittaminen niin, ettei tarkoituksella loukkaa tai vahingoita ketään tai mitään.

Yleensä en ketään erikseen haasta, mutta nyt teen poikkeuksen ja lähetän nämä Tainan kysymykset seuraaville blogiystävilleni, joista mieluusti tietäisin enemmän:

Kukkapillin Satu

Meidän elämää Anu
Villa Namun Tiina

Mitään vastauspakkoa ei tietenkään ole. Fiilispohjalta niinkuin aina. Ei se oo niin justiinsa :)

LOPPIAINEN

.. näytti tänä aamuna terassilasien läpi katsottuna tältä

Että ei muuta kuin edelleen sitä kevättä kohti..

GRANAATTIOMENASALAATTI

Tein äsken yhtä lempparisalaattiani ja tuli mieleen linkata ohje samantien tännekin. Ihan vaan siltä varalta, jos jotakuta sattuu jouluähky vaivaamaan tai muuten vaan tekee mieli jotain raikasta ja kevyttä.

On helppo, mutta samalla jotenkin juhlava. Ja omasta mielestäni kiva yhdistelmä suolaista, makeaa ja kirpeää. 

Tein ukkelille ja itselleni täsmäannokset (koska muita ei ollut kotona) ja tarjoilin näiltä edellisessä postauksessa mainitsemiltani sinivalkoisilta kalakuviolautasilta, joihin olen ihan rakastunut. Tulee niin kesäinen fiilis.

Mies söi annoksensa kiltisti, kiitti ja kehui, että hyvää oli (ja käveli sen jälkeen jääkaapille hakemaan itselleen pari nakkia... :))

Ohje löytyy täältä (klik)

Nyt käännän katseen kevääseen ja toivottelen kaikille positiivista energiaa alkaneeseen vuoteen!

TUHAT JA YKSI KÄPYÄ

Siinäpä ne meikäläisen viimeaikojen tekemiset tiivistettynä.

Päätin nimittäin palkita itseni syksyn mittaan urakoimastani turhan tavaran raivausprojektista ja lahjoin itseäni ostamalla omasta mielestäni hyvin ansaituilla kirppis- ja tori.fi-rahoilla uuden kameran ja puhelimen. Niitä olen sitten vuorotellen opetellut tässä joulunpyhinä käyttämään. Harjoituskohteena enimmäkseen Vanhan Kävyn lempparit eli vanhat kävyt, joita tulee joka vuosi keräiltyä ja käytettyä koristeina siellä täällä.

Varmaan tähän uuteen kameraan kertyneistä kuvista saisi jo kasaan "1001 käpyä"-kuvakirjan, mutta säästän teidät siltä.

Käpyjä porontaljalla

Käpyjä ruokapöydällä

Eikös olekin huisin mielenkiintoista...

Itseasiassa halusin alunperin kirjoittaa menneen joulun tunnelmasta, mutta en osannut. Siinä kun oli tänä vuonna jotain ihan erityistä, jota en osaa pukea sanoiksi ilman, että kuulostaa kliseiseltä. Ja toisaalta en edes halua, koska pelkään, että taika särkyy. Vaalin sitä siis ihan vaan hiljaa mielessäni yhtenä parhaista jouluista ikinä. Ei mitään turhaa, vaan kaikki se, millä oikeasti on merkitystä. 

Muutaman kuvan sentään otin. En tosin niinkään kuvatakseni joulua, vaan ihan vaan sen takia, että olen rakastunut tähän kameraani, joka on varsin kelpo (ja erityisesti helppo) peli ollakseen edullinen minijärkkäri.

Koska joulun keli oli niin kesäinen, ei tehnyt alunperin mieli hankkia kuusta ollenkaan, mutta tein sen hetken mielijohteesta kuitenkin. Vähän (paljon) omaatuntoa tosin kolkutti, kun päädyin tänä vuonna ihan vaan ylivertaisen hinta-laatusuhteen johdosta kotimaisen sijasta tanskalaiseen, mutta puolustauduin sillä, että oli ensimmäinen kerta.

Koristeitten kanssa vaan meinasi tulla tenkkapoo, kun tajusin, että olin myynyt kaiken kirpparilla. Mutta koska kuusi oli pieni, ei koristeitakaan tarvittu montaa, joten lainasin puiset tähdet, kuuset ja sydämet lasikuistin katossa riippuvalta oksalta. Ja valkoiset keraamiset "palmikkoneule"koristeet kaivelin pussin pohjalta, jonne ne olin puolitoista vuotta sitten unohtanut.

Kuusi kuusessa

Ja toinen

Täältä lainasin (kuva viime talvelta, koska katolla on lunta)

Joulun "valmistelut" hoidin muutenkin yhden pysähdyksen taktiikalla. Ruokakaupassa kävin kerran ja kuusi tuli hommattua siinä samalla. Ja lahjat. Ja joulun ainoat kukat.

Paitsi että ei se ihan noin mennyt. Piti käydä toisenkin kerran, koska joulukuusen kynttilöistä oli perinteisesti osa palanut.

Kauppareissulla tuli vastaan muuan tuttu oma kärrynsä ostoksia kukkuroillaan ja totesi, että "Jaahas, sitä ollaan viime hetken ostoksilla", johon vastasin vaan, että "juu" ja toivottelin hyvät joulut samalla kun piilottelin selkäni takana valmista Italianpata-pussia ja kolmea kuusen varalamppua.

Pillihimmeleitäkin innostuin tekemään. Kiitos inspiraatiosta Tuijalle ja kaikille muille himmelinikkareille.

Jostain syystä halusin käyttää himmeleiden tekoon nimenomaan siimaa, koska ajattelin, että se ei näy häiritsevästi. Joskaan en ihan äkkiä keksi, mikä muu materiaali olisi mustien mehupillien läpi paistanut, mutta kun jotain saa päähänsä, niin se on sitten tehtävä niin, vaikka joutuisi kaivamaan siimansa poikien vanhasta kalapakista.

Tässäkin pieni kuvausharjoitus. Ensin tarkennus tuohon siimahässäkkään.

Ja sitten koukkuun..

Sitä en vaan tullut ajatelleeksi, että koska siima on niin kovin näkymätöntä, en näe sitä myöskään itse. Että eipä paljon hankalampaa neulansilmään pujotettavaa tällaiselle ikänäköiselle olisi voinut keksiä.

Harvinaisen kömpelöitähän niistä tuli, koska käytin paremman materiaalin puutteessa ihan tavallisia mehupillejä.

Kuumaliimapistooli näyttää ihan kuulapyssyltä

Himmelit viimeistelin mustilla puuhelmillä ja ripustelin kodinhoito-corneriin, josta on raivausprojektin jäljiltä tullut lempinurkkaukseni tässä talossa. Sieltä vaan ei valonpuutteen vuoksi saa kunnon kuvaa ennen kunnon kevättä. Jää siis tässä kohtaa vaille esittelyä.

Mutta "50-vuotiaat on terveitä kun ne askartelee",  vai miten se meni se vanhan kansan sananlasku.

Eikä pipareiden paistaminenkaan pahasta ole. Etenkin kun lopputulos näyttää ihan 5-vuotiaan tekeleiltä.

Alkoi ihan säälittää koko piparit, koska jotenkin näyttävät ihan hyväuskoisilta reppanoilta, jotka kaiken lisäksi suljetaan pahaa aavistamatta purkkiin. Ihan varmaan alkaa hirmu paniikki purkissa heti, kun ensimmäinen tyyppi syödään. 

Ja jos ei alkujaan huvittanut hankkia kuustakaan, ei tehnyt mieli myöskään kattaa erityisen jouluisasti.

Ajattelin, että olisin ottanut käyttöön kesällä ostamani sinivalkoiset kalakuvioiset lautaset, joilta ei ole syöty vielä kertaakaan mitään, mutta niitä pöytään koemielessä sovitellessani, vanhempi poika kysyi, että "Eiks meillä oo niitä joululautasia?"

No onhan meillä :).

Tässä miesvaltaisessa kokoonpanossa ei kattauksiin ole paljon tullut panostettua, mutta nyt ajattelin vähän yrittää. Joskin katsoin lopulta parhaimmaksi karsia kaikki turhat.

Jos ei ole alkupaloja, ei tarvita alkupalalautasiakaan. Ja kankaisia lautasliinoja ei kukaan kuitenkaan raski käyttää, joten mitäpä niitäkään sitten suotta. Mutta näinkin vähällä panostuksella kattaus oli mukavan juhlava.

Näillä mentiin

Lautasten ja lasien punaista tonttulakkia ja paria pöytäkynttilää lukuunottamatta ei jotenkaan tänä vuonna tehnyt mieli laitella mitään joulunpunaista mihinkään. Edelleen varmaan ikkunan takana vihertävän nurmikon takia. Lumihanki olisi ollut toinen juttu.

Parin punaisen tulppaanin verran sentään taivuin

Muuten mentiin vihreällä kestolinjalla. Ei siis mitään varsinaisia joulujuttuja, vaan ihan vaan vihreitä.

Hyasintit ja metsästä pöllitty minikuusi lasikuistilla. Molemmat vihertäneet jo toista kuukautta ilman kastelun kastelua. Samoin kuin pienen pieni huonekuusi olkkarissa. Voi olla, että hörhöilen, mutta jotenkin ihan oikeasti tuntuu siltä, että kodinraivaus on vaikuttanut suotuisasti myös kasveihin, joilla ennen oli tapana kupsahtaa kohtsillään. Nyt ovat niin nättinä että.

Ja vaikka vähän ennen joulua mollasinkin sohvan nurkassa viltin alla kökkimistä, niin tuli sitäkin harrastettua. Loppujen lopuksi oikeinkin mielellään.

Kappas käpytyynyä :)

Ja voihan enkeleitä <3. Poikien tarha-aikaiset askartelut, joita ilman joulu ei ole joulu

Mutta vaikka sisällä tunnelma olikin talvinen, keli ulkona oli ihan toinen. 

Aatonaaton kauppareissun tein polkupyörällä.

Aattoaamukin valkeni aurinkoisena, mutta vihreänä.

Ja viimeistään aaton aamupäivän lenkillä oli pakko kaivaa almanakka taskusta ja tarkistaa, onko sittenkin pääsiäinen

 Joulupajunkissat

Joulupäivänä satoi lopulta ohuen ohut kerros lunta. Joskin jotenkin ihan keinotekoisen oloista . 

Kesän jäljiltä terassiruukuissa vihertävän muratin taustalla näyttää ihan normaalilta...

... mutta lähempää kuvattuna ihan styrox-palloilta. Ei ole vissiin lumikaan niinkuin ennen.

Mutta parasta kaikessa on se, että päivä on jo monta minuuttia pidempi kuin viikko sitten. Jess! Ei muuta kuin kevättä kohti.