LAUANTAILUKSUSTA

Taitaa olla meikäläisellä keskivertoa simppelimmät nämä luksuksen aiheet, mutta haitanneeko tuo. Vanhassa vara parempi ja hyvät&halvat konstit kunniaan.

Nykyään kun aamuisin ei enää väsytä entiseen malliin, tuntuu että viikonloppuihin on tullut hirmusti lisää tunteja. Ja nimenomaan sellaiseen aikaan, jolloin ennen oli tapana vetää peitto korviin ja herätä vasta kun huvittaa. 

Yrittäjämies on lauantai-aamuisin töissä, ja vielä kotona (toivottavasti pitkään) asuva nuorempi poika vetelee hirsiä yläkerrassa (jos on jo ehtinyt mennä nukkumaan..), joten meikäläisellä on hyvää ja rauhallista aikaa kekkuloida itsekseen.

PH-dieetin aikana tuli otettua Tiinan vinkistä vanha kunnon  konsti eli kuivaharjaus käyttöön.

Joka päivä en sitä jaksaisi tehdä, koska alkaisi tuntua liiaksi rutiinilta, mutta kiireettömään lauantai-aamuun sopii paremmin kuin hyvin. Harjana käytän ihan tavallista luonnonharjaksilla varustettua saunaharjaa, josta kiskoin varren irti.

Kuivaharjauksellahan on tunnetusti paljon hyviä vaikutuksia. Se poistaa kuollutta ihosolukkoa, elvyttää verenkiertoa, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, kiinteyttää ihoa, hidastaa sen vanhenemista, poistaa selluliittia ja virkistää kaikinpuolin... Ei siis ollenkaan huono hinta-laatusuhde yhden vaivaisen harjan hinnalla.

Nimensä mukaisesti kuivaharjaus tarkoittaa kuivan ihon kuivalla harjalla harjausta, joka aloitetaan jalkapohjista, joista edetään voimakkain pyörivin liikkein ylöspäin. Ja täytyy sanoa, että jo pelkästään tällä toimenpiteellä ihosta tulee pehmeämpi kuin kehnolla vartalovoiteella rasvattuna.

Tavakseni on myös tullut lämmittää aamulla itselleni sauna. Jotenkin se on ihan eri asia kuin perussaunominen, jolla ei enää ole sellaista juhlavaa merkitystä kuin ennenvanhaan, kun saunassa käytiin vain yhtenä tiettynä viikonpäivänä (joka meillä oli sama kuin siivouspäivä eli perjantai) ja aina samalla kellonlyömällä. (Muistan kuinka nuorena tyttönä ärsytti, kun isällä oli aina löylyistä tullessaan tapana sanoa "Terveisiä saunasta", mutta nyt olen ottanut saman ärsyttävän tavan itse käyttöön :)).

Mutta vaikka iho harjaamalla pehmeneekin, olen liittänyt myös toisen Tiinan vinkkaaman jutun launtai-aamuihini, ja se jos mikä on ihan superihana.

Ostin tämän kylmäpuristetun luomukookosöljyn alunperin ruuanlaittotarkoituksiin, mutta siitä tulikin ihan täydellistä ihonhoitoluksusta.  Eikä tätä pidä todellakaan sekoittaa siihen kovaan kookosrasvakönttiin, joka herkästi tulee ensimmäisenä mieleen. Kyseessä kun on aivan eri tuote ja varsin monikäyttöinen sellainen. Sopii siis paitsi ruuanlaittoon (kestää erityisen hyvin kuumuutta) ja leivontaan, myös ihon- ja hiustenhoitoon. Ja näinpä tässä taannoin sellaisenkin vinkin, jossa kyseisellä öljyllä rasvattiin nahkakenkiä, mutta sitä en taida kokeilla, koska alkaisin kumminkin verrata itseäni vanhaan monoon ja sitä mukaa kadottaisin luksusmielikuvan.

Sanotaan, että "Kun kookosöljyyn kerran tutustuu, siihen myös rakastuu". Ja itselleni on nyt tainnut käydä niin.

Vaikka öljy on purkissa kiinteässä muodossa, se muuttuu lämmön vaikutuksesta juoksevaksi eli tässä tapauksessa heti kun koskettaa ihoa. Ja on muuten ihan älyttömän riittoisaa. Tuli todettua ensimmäisellä kerralla, kun kauhaisin purkista ruokalusikallisen ja ajattelin, että josko sillä vaikka käsivarren saisi öljyttyä, mutta en paljon valehtele, jos sanon, että riitti hyvinkin puoleen kroppaan. Ellei jopa kokonaiseen. Koko naiseen siis..

Öljy on siis todellakin öljyä ja myös tuoksuu voimakkaasti kookokselle. Yhdistelmä, jonka avulla pystyin helposti palauttamaan itseni noin kolmenkymmenen vuoden taakse. Aikaan, jolloin tuli parikymppisenä tehtyä ensimmäiset etelänmatkat ja ostettua kadunvarsien turistikaupoista auringonpaahteessa kiehunutta kookoksentuoksuista "aurinkoöljyä". Jos ei muuten saanut ihoaan poltettua, niin kyseisen suojakertoimettoman öljyn avulla onnistui ennenkuin ehti selkäänsä kääntää. On sitä joskus ollut tyhmä. Joskaan muunlaisia rasvoja ei silloin tainnut olla edes tarjolla.

Ruokaöljyksi tämä on ehkä sieltä arvokkaimmasta päästä, mutta vartalovoiteena käytettynä en pidä noin kymmenen euron hintaa ollenkaan pahana. Sen verran ihanaa ja riittoisaa se on. Ja itse ainakin inhoan nihkeästi levittyviä voiteita, mutta tällä kylmäpuristetulla kookosöljyllä sitä ongelmaa ei ole. Levittyy liukkaasti ja myös imeytyy hyvin. Joskaan ihan heti öljyämisen jälkeen ei kannata normivaatteita pukea päälle. Vaan mikäs sen mukavampaa kuin kiireetön kekkulointi saunatakissa.

Sekä kuivaharjauksen että kookosöljyn hyödyistä oli niin paljon tietoa netissä, etten lähtenyt tähän niitä linkittelemään. Löytyy niin helposti muutenkin.

Luksuslauantain aamupalalla voi nautiskella vaikkapa raakasuklaata ja mansikoita. (Ihan pakko oli tämä kuva tähän kehnon aasinsillan avulla ujuttaa, koska oli mukana siinä maatakiertävälle radalle lähteneessä piirakkapostauksessa. Ja sentään ihan itte nuo suklaat tein. Yhtä kookosta nykyään koko elämä :)).

Siinä vaiheessa kun mies tulee aamukymmenen aikaan töistä, olen ehtinyt käydä saunassa, kuivaharjata ja öljytä itseni, tehdä kasvohoidon, lukea lehden, syödä kiireettömän aamupalan ja tehdä ruuan. Ja jos oikein hyvin käy, niinkuin nyt, raparperipiirakka muhii uunissa. Ennen ehdin hädin tuskin ponkaista auton äänen kuullessani sängystä pystyyn ja näytellä hereilläolevaa.

Iloista viikonloppua! Toivotaan, että sateen ropina kohta lakkaa.

BLOGGERIN HYLKIMÄ

Nyt masentaa. Ei paljon, mutta sillälailla pienesti kumminkin. 

Bloggeri näyttää jostain syystä hylkivän postauksiani, joista kaikki eivät näköjään tule ollenkaan näkyviin. Tai vähintäänkin vuorokauden viiveellä. Ei sillä, että näissä mitään tähdellistä olisi, mutta kun ei tässä meikäläisen postaustahdissa muutenkaan ole patsastelemisen aihetta, niin olishan se kiva, että nekin vähät päätyisivät ihmisten ilmoille. Vai koittaako bloggeri tässä nyt vihjata, että olen ollut liian laiska ja nyt on aika kärsiä. Kääk. Täytynee pistää töpinäksi.

Myöskään omalle lukulistalleni ei ilmesty kaikkia seuraamieni blogien päivityksiä. Jonkun toisen blogista näen, että kappas vaan, joku teistä on julkaissut uusia juttuja, mutta niitä ei vaan täällä näy, ei kuulu. Huhuu.

Äsken tyhjensin selaimen välimuistin ja sama vissiin tarvii tehdä kotona muillekin koneille josko auttaisi jotain.

Osaako joku sanoa mistä moinen johtuu ja miten ongelmaa voisi koittaa korjata? 

Muiden muassa lauantai-aamuna julkaisemani taidonnäytteeni ihan omin käsin leipomastani gluteenittomasta raparperipiirakasta ja sen ohjeesta ei tainnut koskaan päätyä mihinkään. Mutta koska en sitä tiennyt, tulkitsin tekstin nollakatselun niin, että resepti oli huono, minä olin surkea ja torttukin näytti pahalta, joten menin sitten keittiöön viiltelemään ranteita ja poistin koko tekstin. Alla kuitenkin todistusaineistoksi kuva siitä, että jotain olen oikeasti minäkin leiponut. Eikä se ihan huono varmaan ollut se torttukaan, koska oli Turun keikkani aikana syöty. 

Kardemummaisa, gluteeniton ja maidoton peruspiirakka.

Vähän liian pullaisa omaan makuuni, mutta miehille maistui ja kehujakin tuli. 

Samalla tuli pitkästä aikaa kurkattua, millä hakusanoilla tänne on viimeaikoina päädytty ja yllättäen näkkileipäaiheet näyttivät keikkuvan hakujen kärjessä. Kröhöm. Tunnen itseni varteenotettavaksi näkkileivän tekijäksi. Mutta oli siellä jotain muutakin:

No niinpä... Voin sanoa, että aika montaa konstia on kokeiltu.

No sanoisin, että kelmu kannattaa ottaa pois vähän ennenkuin käy näin..

Mutta voisiko joku ratkaista tämän seuraavan haun arvoituksen? Itse en ole niin nokkela, että hoksaisin, mitä kyseinen kuukkeloija on ajanut takaa ja sekös harmittaa.

??

Toivottavasti Bloggeri lakkaa hyljeksimästä ja pääsen taas porukoihin. Muuten ei ole yhtään kivaa.

SINIVALKOINEN SHOPPAILUPÄIVÄ

Vuorossa epätavallisia kuvia OOO:n (omituisen onnistunut ostospäivä) varrelta. 

Näitä ei ole ollut tapana viljellä, mutta tässä poikkeuksellinen omakuva lauantai-aamulta. Ukkeli halusi sen ottaa, koska näytin mielestään ihmismäiseltä kauniilta. Pitkään olen jo ollut sitä mieltä, että tarvii uudet silmälasit, mutta varmaan kommenttiin osasyynä oli se, että jalassani oli poikkeuksellisesti jotain muuta kuin multaiset verkkarit ja päälläkin sievä paita.. Harvinaista näillä kulmilla. Etenkin viikonloppuisin, kun tulee renuttua tavallistakin rujommissa rönttävehkeissä.

Itse näen kuvassa ihan vaan itseni sellaisena kuin (parhaimmillani) olen. Iloisena ja virkeänä, enkä enää pelkästään 50-vuotiaana. Oikeastaan jälkeen helmikuun, kun etukäteen pelätty tasaluku tuli täyteen, en ole enää ajatellut koko ikää. Tai siis olen, mutta pelkästään positiivisesti. Tällä hetkellä tuntuu ihan hitsin kivalta olla juurikin se mikä olen.

Kuvassa hymyilyttää, koska olin lähdössä viettämään vapaapäivää yhden naisen ostosreissulle tarkoituksenani kotiuttaa edellisessä banneripostauksessani kuvaamani sinivalkoiset verhot, jotka eivät jättäneet rauhaan.

Pienen kotikaupunkini yksi parhaita puolia on se, että täältä on kokolailla sama sadan kilometrin matka Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun, joten ei tarvi kuin valita mihin lähtee, jos lähtee. Useimmiten en lähde, mutta pelkkä ajatus mahdollisuudesta piisaa.

Tällä kertaa päätös osui Turkuun, johon oli parhaat bussiyhteydet. Ja edullisimmat. Ihan vaan Onnibussin aikaansaamaan kilpailun takia. Onnibussia en kuitenkaan käyttänyt, koska pysäkki on niin hankalan matkan päässä, mutta suht samaan aikaan Onnin kanssa lähtevä Matkahuollon perusvuoro oli yli puolet halvempi kuin yleensä. Ja sehän matkustajille passaa tottakai. Joskin samaan aikaan surettaa bussiyhtiöiden ja kuljettajien yt-neuvottelut.

Pysäkillä istuskelin vanhat kukkaballerinat jalassa ja niistä tuli mieleen vuoden 1984 Ruotsin euroviisukappale ("Diggi-loo, diggi-lei, alla tittar på mig när jag går i mina gyllene skor..." ).

Ei sillä, että todellakaan olisi ollut toivoa pelkoa, että kukaan olisi ollut kiinnostunut luomaan silmäystäkään meikäläisen kenkiin tai varsinkaan niiden omistajaan, mutta -84 sattui olemaan sama vuosi, jona pääsin ylioppilaaksi, joten ei mikään ihme, että on tuoreessa muistissa.. Siitä kun tuntuu olevan vasta hetki, kun painoin päähäni sen valmiiksi mustalla kengänkuvalla varustetun liian pienen valkolakkini. (Lakit laitettiin lakitustilaisuuden ajaksi juhlasalin tuolien alle ja tuoli kerrallaan vaihdettiin paikkaa niin, että aakkosjärjestyksessä seuraava oli aina reunimmaisena valmiina hakemaan todistuksensa. Ja niinpä sitä sitten joku karpaasi oli paikkaa vaihtaessaan tallonut kengänkuvansa meikäläisen uutuuttaan hohtelevaan valkolakkiin. Mutta meni samaan konkurssiin kuin kiristävä lakki muutenkin, koska oli numeroa tai kahta liian pieni. Ihan vaan siksi, että olisi vissiin ollut niin kauhian noloa ostaa oman päänympäryksen vaatima viiskutonen lakki, kun  kaikilla muilla tytöillä oli 54. Tai jotain.)

Mutta takaisin 2015-luvulle ja Suomen Turkuun, jossa ensitöikseni tapojeni mukaan etsin paikan, josta saan ruokaa. Muuten ei riitä energia kaupoissa haahuiluun. Tällä kertaa valinta oli harvinaisen helppo, koska turkulainen ystäväni Merita oli jo aiemmin vinkannut Pure foodin-kahvilasta, joka on erikoistunut paitsi raakaruokaan, myös kaikenlaisiin muihin terveellisiin, puhtaista raaka-aineista valmistettuihin herkkuihin. Eli ei muuta kuin sinne siis. Sijaintikin kun oli varsin passeli. 

Valitsin salaatin, jossa oli pohjalla vaikka mitä ihanaa ja ravitsevaa, ja lisukkeena loimutettua lohta. Kastikkeina yrttiöljy ja jugurttijutska (en muista tarkkaa nimeä). Ihan mielettömän hyvää, ja taas tuli todettua kuinka salaatilla ja salaatilla voi olla eroa. Ei niinkään hyvässä maussa, vaan siinä, kuinka hyvin pitävät nälkää loitolla. Viisi tuntia meni keposaan tällä Pure-kahvilan versiolla. Ja se on meikäläiselle tosi pitkä aika se.

Muutenkin paikka oli todella kiva luonnonmukaisine sisustuksineen.  Harmi vaan, että oli niin täynnä, etten kehdannut kaivaa kameraa esiin, vaan nappasin vaivihkaa pari kuvaa kännykällä. 

Ja sitten pääseekin oikea asupostauksien erikoisnainen asialle :D. 

Sillä välin kun muut näyttivät hypistelevän kesäasusteita, meikäläinen zuumaili tikkitakkeja..

Ja pakkohan se oli sovittaa, kun kohdalle sattui yksilö, jollaisesta olen haaveillut, mutta jättänyt ostamatta. Varmaan siksi, että olen ajatellut, että jos keli on niin kylmä, että tarvitaan toppatakkia, niin sen olisi parempi olla samalla sen verran pidempää mallia, että peittää pehvan. Eihän se muuten lämmitä. Mutta toisaalta ajattelin, että voisi kai sitä jo näin toukokuussa tehdä pikku myönnytyksen helmojen pituuden suhteen..

Sovituskoppiselfie mallia "Torso" tai "Päätön sotilas"

Kiva takki, mutta liian haarniska meikäläiselle. Pitää olla enemmän joustoa tai ahistaa. 

Ei tullut takkikauppoja, mutta sen sijaan Wiklundin kenkäosastolla tapahtui sellainenkin ihme, että näin kivan näköiset kengät, jotka vedin jalkaani ja sopivat laakista kuin lasikenkä Tuhkimolle. Ei ihan jokapäiväistä sekään. 

Mutta koska en ikinä osta mitään ensimmäisestä kaupasta, vaikka löytäisin heti jotain sopivaa, päätin ensin "käydä vielä muuallakin" josko löytyisi jotain vielä parempaa. Ja tämähän johtaa yleensä aina siihen, että sitten kun olen käynyt riittävän monessa paikassa ihan vaan varmuuden vuoksi mitään kuitenkaan löytämättä, en enää jaksa palata siihen ensimmäiseen ja menen murjottaen tyhjin käsin kotiin. Vaan tällä kertaa olin niin viitseliäs että palasin kuin palasinkin takaisin alkuperäisen löytöni pariin ja ostin nämä supermukavat Aerosol-pohjalla varustetut hitusen kimaltelevat mitkäliekengät (en tiedä, miksi tällaisia pehmoja sanotaan). "Kato, ostikko Pomarfinit?" kysyi mies kotiin päästyäni.. No kieltämättä tuli itsellekin vähän mieleen 90-luvun miesten harmaat valkoisella pohjalla varustetut "rennot mutta siistit" Pomarit, jotka tennissukkien kera sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta suljin mielikuvan mielestäni :)

Näyttävät kuvassa jo vähän veltostuneilta, mutta eivät oikeasti ole. Ihan superihanat jalassa, eikä noin 70 euron hintakaan päätä huimannut. Sen verran harvoin kunnon kenkiä ostan.

Mutta sitten niihin sinivalkoisiin juttuihin.

Indiskan verhot siis olivat ostoslistalla, mutta väkisin sitä tuli matkan varrella sivuillekin vilkuiltua. Niinkuin nyt vaikkapa näitten ruotsalaisten (unohdin merkin) posliiniastioitten perään.

Ihana kesäinen kuvio, mutta mukeja oli onneksi jäljellä vain kolme, joten saivat jäädä toistaiseksi kauppaan.

Indiskan verhot osoittautuivat harmikseni pienoiseksi pettymykseksi. Sininen väri ei ollut niin kiva kuin kuvittelin ja kankaan laatukin hintaansa nähden vähän kepuli, mutta koska tuli kuitenkin se sata kilometriä niitä varten matkustettua ja koska jäljellä oli enää yksi verhopari, päätin kuitenkin mieluummin ottaa kuin jättää. Toista kertaa kun tuskin olisin saman asian perässä bussiin istunut. Ja kotona olin ihan tyytyväinen päätökseeni, koska keksin verhoille oivan varasuunnitelman, jonka otan käyttöön, jos on tarvis.

Ihan pakko oli poiketa myös Tyttö ja Vuohi pop up-liikkeessä, joka parin viikon ajan pitää majaansa Forum-korttelissa. Sieltä mukaan tarttui muutamia aivan ihania afrikkalaisena käsityönä tehtyjä oliivipuisia pienesineitä.

Kuvassa neljä erikokoista sydäntä, jotka ostin kuvastamaan perheemme neljää jäsentä. Kaikki keskenään periaatteessa samasta muotista, mutta kuitenkin erilaisia. Ihan niinkuin perheenjäsenetkin. Kaverinaan pienet oliivipuiset pähkinä- tai oliviikulhot, joista yksi hauska kalan mallinen luukuvioisine pyrstöineen.

Pop up-kaupan kivijalkamyymälä sijaitsee Turun Itäharjussa ja sinne on suunnitteilla pienimuotoinen täsmäisku kesäkuun puolella. Nyt kauppaan jäi paljon kaikkia toinen toistaan ihanampia käsintehtyjä tuotteita, joista jokaisella on oma tarinansa. Samoin kuin tekijöillään. 

Sinivalkoisen shoppailupäivän sinivalkoinen keli.

Aivan täydellisen kiva päivä. Ja poikkeuksellinen, koska kerrankin löysin jotain ostettavaa. 

Ja vaikka tottakai viihdynkin hyvässä seurassa, olen myös erakkoluonne, joka tykkää tehdä näitä päiväreissuja ihan vaan yksin. Voi kulkea omissa ajatuksissaan omaa tahtiaan sinne minne milloinkin huvittaa. Ja jos ei huvita, voi tehdä lakon ja ihan vaan istua paikallaan. Pelkkä ohikulkijoiden katselukin käy vaihtelusta.

Kesäkuun puolivälissä onkin sitten vuorossa "ihan jotain muuta-matka" blogikaveriporukalla Tallinnaan. Etukäteen jo hirvittää jännittää mitä tuleman pitää, kun tuttu Kiljusen herrasväki on liikenteessä... Yhtään hiljaista hetkeä tuskin on luvassa, joten parasta harrastaa niitä näin ennakkoon ettei iske angsti erakolle :)

Maanantaihan se on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, joten mitä mukavinta päivää kaikille maanantain ystäville ;)

BANNERI VAIHTUU KUIN PAITA

Se olis nyt niinkuin siinä. 

Ehkä ei kuitenkaan ihan vielä kannata leipätöitä jättää ja alkaa bannerintekijäksi. Ei mahtais päästä palkoille. Kokonainen päivä meni tuhertaessa, mutta ihme kyllä, olen tyytyväinen. Alkuun tosin vähän pelkäsin, että tulee liiankin tyylikäs meikäläiselle (hehheh), mutta ei onneksi tullut. Sopii puuhullulle. Puun tilalla tosin oli ensin vanha käpy kuvastamassa kirjoittajaa, mutta vaihdoin nyt kumminkin vähän elävämpään.

Nyt ei enää ihan niin paljon harmita avata blogia, kun vähän edes selkiytyi. Loppu saa odottaa. Paitsi että Instagramin ja Pinterestin kuvia sain sentään ladattua sivupalkkiin. Kävi niin helposti, etten edes huomannut, miten sen tein. Vaikeimman kautta kun tekee, niinkuin yleensä, niin jää edes joku muistijälki korvien väliin. Nyt ei jäänyt.

Tätä vähän ihmettelen. Hervottoman suuri Äitienpäivähortensia, jonka värin sain valita itse. Tietääkseni tykkään eniten vaaleanvihreistä ja valkoisista, 

mutta kassalla vielä käännyin ympäri vaihtamaan tähän. 

Hmmm. Muuttunut persoonallisuus?

Jälleen yksi turha jahkailun aihe siis hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Laitetaan samaan listaan kuin kuluneen viikon aikana tekemäni keittiön ovien maalausremontti, terassien ja portaiden pesu ja puuöljykäsittely, vanhojen sitkeiden ruusupensaiden kaivaminen juurineen ylös maasta, satametrisen pensasaidan alustojen perkaus ja kattaminen ja lehtokotiloiden massamurhaus. Jaa niin. Ja perunoiden istutusastiatkin tuli hankittua. Ja kokonaista 9 siemenperunaa :D. Suurviljelijän arki siis edessä. Miestä vähän hymyilytti meikäläisen siemenperunoiden niukkuus, mutta Marttojen sivuilta luin, että kolmesta potusta voi saada 5-6 kg satoa, joten kyllä siinä vielä ukkelilla hymy hyytyy, kun kesällä pöydät notkuu oman maan perunoista. Ehkä kalastelen vielä sillit kylkeen. 

Lasikuistin lattian hionta ja öljyvahaus on seuraavana listalla. Sitä varten tarvin sen verran apuja, että saan rakennuskonevuokraamosta riittävän järeän hiomakoneen kotiin asti. Jos ei ala kuulua, niin kai sitä voi kadunviertä pitkin sen verran työnnellä, ettei jää homma siitä kiinni.  

Jos ei näillä hanskoilla istutushommat suju, niin ei millään.

Niin kivaa, kun joskus voi olla tyytyväinen omiin tekemisiinsä, eikä vaan päivästä ja viikosta ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen tule jahkailtua kaikkea sitä, mitä pitäisi/haluaisi tehdä, mutta ei tee. Ja omalla kohdallani on selvääkin selvempää, että kaikki on vain ja ainoastaan ravintomuutoksen ansiota. Tulee nukuttua yöt nykyään niin hyvin, että virtaa piisaa töitten päälle vaikka mihin. Harvinainen, mutta niin toivottu olotila. 

Nyt vaan huolestuttaa se, että kaiken muun kummallisen ohella sininen väri on alkanut houkuttaa. Ja se on tämän Unelmien Talo&Koti-lehdessä näkemäni kuvan syytä. 

Indiskan verhot, joita aloin mielessäni hahmottaa lasikuistille. Siitäkin huolimatta, että meille ei enää ikinä tule mitään sinistä.. Mutta ei kai verhoja lasketa..? 

PUHDISTUSKUURIN LOPPUTULOS

Neljän viikon puhdistuskuurina toiminut PH-dieetti päättyi sunnuntaina ja nyt on aika laittaa plussat ja miinukseet puntariin.

Keittiön vihercorneri.

Ensimmäisen viikon kuulumisia kirjoittelin täällä ja puolenvälin tuntemuksia täällä, mutta peilaan tässä muutoksia koko matkan ajalta.

Pääsiäismaantaina, jolloin PH-dieetin ensimmäinen päivä pyörähti käyntiin, me vielä ukkelin kanssa istuttiin hotelliaamiaisella Vierumäen Scandicissa, jossa käytiin viettämässä pienimuotoinen liikunnallinen pääsiäisloma.

Meikäläinen söi aamiaisella kuin viimeistä päivää, koska tiesin, että "kohta se loppuu". Varmaan ajattelin, että syödään nyt vatsa varmasti niin ähkyyn, etten heti mielessä jo vähän pelottavaksikin muodostuneen puhdistuskuurin ensimmäisenä päivänä ainakaan nälkään kuole...
Mikähän siinä onkin, että jotenkin tuntuu aina menevän hommat samalla kaavalla niin, että hirvittävää alkuinnostusta ja malttamatonta pitkää odotusta seuraa aina viime metrien epäröinti ja alkaa tuntua siltä, että olikohan tämäkään nyt taas hyvä idea ollenkaan..

Vakuuttelin kuitenkin itselleni, että neljä viikkoa ihmisen elämästä on niin lyhyt aika, että on se kumma, jos ei sen vertaista pysty uhraamaan omalle hyvinvoinnilleen. Jos ei muuten, niin kyllä maksa ja munuaisparatkin sentään edes kuukauden loman ansaitsee, kun kumminkin painavat vuodesta toiseen hommia ja parhaansa mukaan tuhoavat myrkkyjä sitä mukaa, kun niitä toisesta päästä syydetään sisään. Ja vaikka olin kuvitellut, että omissa syömisissäni ei ole juurikaan parantamaisen varaa, niin olen tässä kuluneen kuukauden aikana tullut toisiin ajatuksiin. Ja sehän tässä onkin ihan parasta, että oman kokemuksen kautta tulee uutta ymmärrystä ja aina on kuitenkin itsellä ne valinnan avaimet käsissä. Loppu on sitten ihan omista päätöksistä kiinni.

Marja Tyrni

Mutta siis juu. En ole alkanut muita paremmaksi ihmiseksi, enkä matkasaarnaajaksi enkä muutenkaan halua olla erityisen rasittava, mutta innostusta ei nyt vaan voi välttää. Lopputulos kun on ylittänyt ihan kaikki odotukset, ja selvää on että kuluneilla neljällä viikolla tulee olemaan vaikutuksia, jos ei nyt ihan koko loppuelämään, niin ainakin melkein.

Näin jälkikäteen ajateltuna, kuukausi kului todella nopeasti. Niinkuin aika nykyään muutenkin, halusi tai ei. Joskin kolmannen viikon lopulla (jolle ennustettiin huippuhyvää oloa) tuli eteen oma aallonpohjani, joka ei ollut sinällään dieetistä, vaan ihan muusta elämästä johtuvaa. Huonot uutiset kun eivät katso aikaa, eivätkä varsinkaan sitä, onko jollakulla kenties joku puhdistuskuuri meneillään. Murhetta siis sateli niskaan, ja samalla iski turhaakin turhempi flunssa, joka teki olosta tukkoisen ja tympeän. Ja jo kertaalleen selvästi paremmaksi muuttunut ihokin muuttui epätasaiseksi, mutta se sentään jäi vain muutaman päivän kestäneeksi ilmiöksi.

Jos vertaan sitä, miten normaalisti suhtaudun murheisiin ja kuinka syvälle niihin uppoan, väitän, että vajaassa kolmessa viikossa hankitun paremman fyysisen olon ja erityisesti paremmin nukuttujen öiden ansiosta, pystyin suhtautumaan asioihin normaalia järkevämmin ja välttämään sellaisen itselleni tyypillisen vatvomisen, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä, vaan ihan päinvastoin. Päätin keskittyä tekemään asioiden eteen sen minkä voin ja sitten kun siinä kohtaa tuli rajat vastaan, totesin, että nyt on kaikki voitava tähän mennessä tehty ja murehtiminen ei auta. Ja se jos mikä on mestarimurehtijalle melkoinen muutos. Toivottavasti pysyvä.

Mutta se siitä aallonpohjasta ja eteenpäin.

"Ihan kuin ravintolassa" sanoi mies kun kiltisti kanapataa söi.

Mitä uutta matkan varrella opin?

... että pystyn valmistamaan herkullisen ja ravinteikkaan lämpimän aterian alusta loppuun ihan itse lähes samassa ajassa, joka ennen meni salaattiainesten pilkkomiseen ja latomiseen jääkaapista lautaselle. Ei sillä että olisi huono vaihtoehto se salaattikaan, mutta jossain kohtaa sekin alkaa tympiä, eikä vaan ole oma mielikuvitus riittänyt vastaavaan nopeasti valmistuvaan lämpimään ruokaan.

... että itsellenikin päähän iskostunutta hokemaa siitä, kuinka "Se nyt vaan on niin, että tässä iässä aineenvaihdunta hidastuu (tai siis on hidastunut jo 10 vuotta sitten), hormonitoiminta muuttuu ja kaikki muukin on niin pois omista käsistä, ettei sitä enää muuta voi kuin seurata sivuista, kuinka paino jämähtää paikoilleen tai nousee, ja naamakin kulahtaa ihan omia aikojaan", on tullut liikaa uskottua ja käytettyä tekosyynäkin. Vaikka totta siis toinen puoli onkin, mutta vain toinen. Jos sekään.

... että ihmiselle sinällään elintärkeä proteiini, jota olen itse omassa vähähiilihydraattisessa ruokavaliossani suosinut liiankin kanssa, ei yli tarpeen syötynä todellakaan muutu lihasmassaksi, vaan glukoosiksi ja rasvaksi. Ja kaupan päälle vielä sotkee sokeriaineenvaihduntaa.

... että oikeampi muoto lauseelle "kyllähän sitä muuten, mutta kahvista en pysty luopumaan... (tai leivästä.... tai suklaasta... tai viinistä... tai ....)" on: "kyllähän sitä muuten, mutta kahvista en  halua luopua... (tai leivästä... tai suklaasta... jne)". Sitä kun ihan varmasti pystyy heti kun niin haluaa.

Smoothie-aineksia matkalla pakkaseen

Mutta ettei nyt menisi ihan yksinpuheluksi, niin otetaan tähän väliin pienimuotoinen kuvitteellinen haastettelu. Haastattelijana H ja vastaajana A eli minä..

H: No niin Annukka, neljä viikkoa takana. Miltäs nyt tuntuu?

A: Aivan mahtavalta.

H: Kannattiko?

A: Ehdottomasti.

H: Eli ei siis kaduta, että lähdit kokeilemaan?

A: Ei todellakaan.

H: Tuliko langettua houkutuksiin?

A: Ei.

H: No kai nyt sentään vähän jotain vilunkia oli matkan varrella?

A: Ei ollut.

H: Eikö muka edes skumppalasillista Vapun kunniaksi?

A: Ei käynyt edes mielessä. Koska oli niin hitsin kylmä.

H: No menikö kertaakaan edes hermo?

A: Meni.

H: Ahaa. Olet siis ehkä sittenkin ihminen. Voitko kertoa, mihin?

A: Avokadoihin.

H: Avokadoihin?? Mikäs viattomissa hedelmissä mättää?

A: Se, että niistä ei voi näköjään koskaan päällepäin tietää, millaista sylttyä ovat sisältä. Meni eräätkin kalliit kilot suoraan roskiin sen takia, vaikka kaupassa olin kuinka tarkkana. Viimeinen yksilö taisi olla jo syömäkelpoinen.

H: No tänään varmaan alkoi aamu  kahvikupposella neljän viikon tauon jälkeen?

A: Ei alkanut.

H: No mikäs siinä?

A: Ei siinä mitään. Ei vaan tullut mieleen keitellä, kun enää muista mille kahvi maistuu.

H: No mutta kai sentään palautit perinteisen leivän aamupalalle?

A: En. Palautan sitten kun siltä tuntuu.

H: Olet siis nykyään kaikinpuolin tylsä tyyppi?

A: Mahdollisesti. Mutta ainakin huomattavasti terveempi ja energisempi tylsä kuin ennen :)

H: Voisitko vielä kuvailla olotilaasi ennen puhdistuskuurin alkua ja kertoa, mitä ruoka-ainetta silloin mielestäsi muistutit?

A: Maksamakkaraa.

H: Miksi juuri maksamakkaraa?

A: Tylsä ja väritön tasapaksu pötkö.

H: Entäs nyt?

A: Ehkä porkkana. Ryhdikäs ja pirteä.

H: No onpas nyt rasittavaa, kun sitä ollaan niin vihannesta nykyään. Turha tätä vissiin sen enempää jatkaa, kun ei tästä sen kummempaa irti saa, joten ei muuta kuin hyvää jatkoa!

A: Kiitos samoin ja soittele, jos haluat itsekin kokeilla.

H: Kyllähän minä muuten, mutta...

Sen kummempia paljastuksia ei matkan varrelta siis liiennyt, mutta tässä vielä lopputulokset neljän viikon ajalta luvuiksi muutettuina.

Paino      - 5 kg (noin 8,5% kuukauden takaisesta lähtöpainostani)

Vyötärö  - 7 cm

Rasva-% - 3,7%

Parannus yleisessä olotilassa, energisyys, aikaansaavuus, mieliala, yöunet, jaksaminen  + 200%

Mittasin myös aamun PH-arvon aloituspäivänä, kuurin puolivälissä ja eilen. Ihanteellinen arvo on noin 7, jota pienempi lukema kertoo elimistön liikahappamuudesta. Lukemani olivat 5,9 (1.päivä), 6,2 (puoliväli) ja 7,2 (eilen).

Oikeasti arvo pitäisi mitata muutaman kerran päivässä, koska se vaihtelee siten, että aamulla se on alhaisempi, päivällä parhaimmillaan (eli ihannetapauksessa noin 7) ja illalla taas käyrien mukaan vähän laskee, mutta koska itselläni ei testiliuskoja ollut riittävästi, tein mittaukset vain aamulla. Tulokset ovat siis suuntaa antavia, mutta ilahduttavasti niistäkin näki, että tilanne on korjaantunut oikeaan suuntaan. Jess! Ja itse en käyttänyt dieetissä suositeltua PH-Balancer-jauhetta, joka auttaa happamuuden häätämisessä, vaan halusin nähdä, millaisia tuloksia tulee pelkkää ravinto-ohjelmaa noudattamalla.

Oma maa mansikka

Jo puolivälissä mainitsemani yöhikoilun loppumisen lisäksi uusia iloisia loppupään muutoksia on poskista hävinnyt kuumotus ja punoitus, jotka ennen olivat vakiona ja pahimmillaan ulkoilun tai muun kuntoilun jälkeen, Nyt niitä ei enää esiinny. Ei vaan meinaa uskoa sitäkään vaikka ihan hyvin peilistä näkee. Että ei muuta kuin bye bye vaan Couperosa tai mikälie, jonka häätämiseen  olen eräätkin eurot ja voiteet uhrannut ilman tuloksia.

Kuivat silmäni ovat myös lakanneet olemasta kuivat ja kalliiden silmätippojen käytön on voinut unohtaa melkein kokonaan. Saunan jälkeen on pakko laittaa, mutta muuten ei. Paitsi jos tietokoneen näyttöä tulee herkeämättä tuijotettua tuntitolkulla.

Keuhkoista on tullut tilavammat (siis se on se tunne) ja testi todisti, että pystyn juoksemaan työpaikalle johtavat 60 porrasta ylös liki hengästymättä. (Laskin muuten tässä taannoin, että olen kuluneiden 18 työvuoden aikana kavunnut noin 1,7 miljoonaa rappusta edellämainitussa portaikossa).
Myöskään lihakset eivät näköjään kipeydy vaikka olen hulluna heilunut lapion ja talikon kanssa puutarhassa hoidellen sen paikalle suunnitellun kaivurin hommia, jota ei koskaan lopulta ilmestynyt. Ennen ei tarvinnut kuin haravoida ensimmäistä kertaa keväällä, niin jo tuntui kyljissä seuraavana aamuna. Nyt ei tunnu. Johtuisko siitä, että kyljissä on nykyään vähemmän tavaraa...

Katkenneita hiuksia ei tietenkään millään ihmeen kuurilla takaisin saa, mutta vannon, että muuten hiuksiin on tullut kaivattua tervettä kiiltoa (ei siis sitä perinteistä rasvasta johtuvaa..) ja elättelen toiveita siitä, että vielä joskus kasvaa uusiakin hiuksia lähteneiden tilalle. Ainakin on nyt parempaa ravintoa juurille tarjolla.

Rapeita lehtikaalisipsejä perjantai-illan kunniaksi. Villiksi on mennyt viikonloput.

Että semmoinen oli tämä kokemus, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Sen verran silmiä avaava ja kaikinpuolin hyödyllinen se oli.

Mutta jos nyt jotain hyvää hakee entisestä laiskuudestani ja saamattomuudestani, niin tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, että en lopulta koskaan saanut aikaiseksi viedä kirpputorille kuormaa, jossa on mukana muutamakin entinen lempimekkoni, joiden en enää kuvitellut mahtuvan päälle. Nyt voin mennä iloisin mielin kaivelemaan ne sieltä takaisin käyttöön.

Ja jos tähän loppuun nyt jotain viisasta koittaisi kehittää, niin varmaan se olisi se, että tulipahan taas todistettua, että yksinkertaiset asiat ovat yleensä niitä kaikkein toimivimpia. Mutta mitään näin yksinkertaista en olisi omine nokkineni ikinä hoksannut, joten kiitos tästä kaikesta kuuluu sympaattiselle ravitsemusasiantuntijalle Tiina Hälvälle ja Fitfarmille. Kiitos Tiina kun avasit silmät ja teit taas yhden ihimisen elämästä monin verroin paremman :)

PS. Miehen kommentti muuttuneeseen olomuotooni oli: "Huomaa kyllä, että paino on tippunut. Sulla oli ennen paljon leveämmät hartiat..."  :D.