Sivut

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

PUHDISTUSKUURIN PUOLIVÄLISSÄ

Puhdistava PH-dieetti on edennyt yhtä iltapalaa vaille puoleen väliin ja ajattelin nyt kirjailla tänne havaintojani muutoksista, joita näiden kahden liki siivillä kuluneen viikon aikana on tapahtunut.


Minttu my friend.

Korkeimmalle nostan yleisen olotilan, koska se oli tässä hommassa itselleni alunperinkin se tärkein syy puhdistuskuurin aloittamiseen.

Satunnaisessa järjestyksessä tulee:

-  yön ensimmäisten tuntien uni on edelleen ajoittain pätkittäistä lähinnä levottomien jalkojen takia, mutta siitä huolimatta herään aamulla virkeämpänä kuin miesmuistiin, ja useimmiten jo huomattavasti ennen kuin kello soi (todella outoa, koska oikeasti olen aamu-uninen, jolla kesäaikaan siirtyminen yleensä takkuaa siihen saakka, että talviaika tulee ja pelastaa)
-  öisin ei hikoiluta (mitääh???)
-  työpäivän jälkeen ei väsytä (normaalisti otan vartin päikkärit, että jaksan edes harkita tekeväni jotain, mutta nyt kun olen yrittänyt, makaan hetken silmät selällään ja totean, että ei tuu mittään)
-  olo on kokonaiskevyt ja energinen, mieli samoin
-  yleinen vetelyys ja saamattomuus alkaa väistyä ja olen taas alkanut tehdä asioita, enkä vaan vältellä suunnitella niiden tekemistä
-  mikään ei jaksa ärsyttää (paitsi ehkä se, että mies syö iltapalaksi Cream Crackereitä ja sipuliteemakkaraa ja juo päälle kaupan ällömakeaa simaa, jotka tekis kaikki mieli räjäyttää johonkin alimpaan keittiöön, mutta olen pysynyt hiljaa ja keskittynyt elättelemään toiveita esimerkin voimasta ;))
-  keuhkot tuntuvat jotenkin tilavammilta ja puhtaammilta ja hengittäminen on helpompaa 
- tajusin vasta, että en ole kahteen viikkoon  ottanut antihistamiinia, mutta mitään normaaleja siitepölyallergiaoireita ei ole ilmaantunut


Linssejä ilman luteita.

Bataattiveneet purjehtimassa parempiin suihin. Hyvin maistui perheen miehillekin.

Erikseen on ihan pakko mainita muutos, johon en ollut ihan näin nopealla aikataululla osannut varautua, mutta joka ilahduttaa ihan todella. 

Aamulla nimittäin pystyn lähtemään sängystä liikenteeseen samantien ilman perinteistä nilkkojen ja nivelten jäykkyydestä johtuvaa alun tököttelevää kankikävelyä ("jäykkää muutakin kuin käytös" niinkuin miehellä on tapana sanoa). 

En edes tajunnut sitä ensin, mutta keskiviikkoaamuna meinasin lyödä pääni lattiaan, kun tein joka-aamuiset jooga-ajoilta matkaan jääneet muutamat venytykset (ilman  ei lähde päivä käyntiin), ja yhtäkkiä olinkin niin notkea, että otti taivutuksessa otsalohko kiinni lattiaan. En ollut osannut moiseen varautua, koska yleensä nivelet paukahtelee ja venyminen on enempi kankeaa nykimistä aamutuimaan. Onneksi ei ollut maanantai-aamu, koska melko ontuvalta varmaan olisi kuulostanut, jos olisin töissä tarjonnut päässä olevalle kuhmulle  selitykseksi puhdistuskuurin aiheuttamaan yllättävää notkistumista.


Energiavärejä.

Koska sisällä on tapahtunut selviä muutoksia, on myös peilikuvassa havaittavissa eroja. Kiitos ja tervetuloa vaan, koska peili ei ole kuulunut parhaimpiin ystäviini. Nyt tosin välillä tuntuu, että tulee tarkkailtua kaikkea ihan mielenkiinnosta vähän liiankin kanssa. Ja jos ei tavallisesta peilistä näy, otetaan suurentava apuun.. Mutta minkäs teet, kun on niin kiva huomata, että muutoksia todella tapahtuu. Tässä muutama:

- ihon väri on tasoittunut ja siitä on tullut pehmeämpi ja sileämpi (erityisesti ilahduttaa kaulan sivuilta haalenneet punaiset kuivat alueet, jotka olen vissiin alunperin vuosia sitten polttanut auringossa, hyihyi)
-  inhoamani ihohuokoset ovat selvästi pienentyneet
-  hiusten kunnosta en vielä pysty sanomaan muuta kuin että niitä ei enää tarvi pestä joka päivä, koska eivät rasvoitu vanhaan malliin 
- paino on jatkanut alamäkeä, joskin vauhti on kakkosviikolla hidastunut niinkuin odotinkin (lounas-annokset suositellaan puolittamaan, jos tavoitteena on painonpudotus, mutta itse syön ne kokonaisina)
-  vatsa on siinä määrin litistynyt, että pyrkii farkut valumaan jalasta
-  taustapeilistä näkyy, että myös selkäpuolella on tapahtunut selvä muutos ja alan muistuttaa sitä entistä ryhdikkäämpää itseäni, jonka peilikuvasta vielä tykkäsin 
-  myös reisissä on tapahtunut selvää kaventumista ja kiinteytymistä

Ja täytyy nyt tähän mainita, että toisin kuin suunnittelin, en ole harrastanut mitään muutaman kilometrin mittaisia  kävely- tai pyöräilylenkkejä kummempaa liikuntaa näiden kahden ensimmäisen viikon aikana, koska mitään raskasta tai korkean sykkeen urheilua ei suositella, että elimistö saa puhdistumisrauhan.
Alkavalla viikolla olisi tarkoitus kokeilla jo muutakin, koska kroppa on alkanut tottua muutokseen ja tuntua riittävän vahvalta . Ans kattoo nyt kuinka käy.

Tiina laittaa jokaisen viikon alussa osallistujille nettiin pienen videoviestin, jossa kertoo, mitä omituisia tuntemuksia alkavalla viikolla on ehkä odotettavissa ja todella hyvin näyttävät osuvan oikeaan. Ja valmennuksen ajan auki olevalta keskustelupalstalta käy ilmi, että osa reagoi muutokseen todella vahvasti ja osa pääsee vähemmällä. Itse taidan kuulua jälkimmäisiin tai sitten en vaan kaikkea edes huomaa, kun ei tässä iässä enää muutenkaan aina tiedä, mikä kuuluu asiaan ja milloin on hommat normaalia enemmän vinksallaan. Olen tyytyväinen.

Vatsa ei vielä toimi vanhaan malliin, mutta koska elimistöllä kuulemma kestää 2-4 viikkoa tottua muutokseen, en ole huolissani. Mitään isompia turvotuksia kun ei ole ilmennyt. Tai sitten en huomaa enää niitäkään..
Toisen viikon alussa ihmettelin aamulla suussa tuntuvaa huomattavan pahaa makua ja mietin jo, että olenkohan mahtanut unissani käydä kaapilla syömässä jotain kiellettyä, mutta kuuluu kuulemma asiaan ja on merkki siitä että puhdistuminen on lähtenyt käyntiin. Hyvähyvä.


Eväät rasiassa.

Minkäänlaisia houkutuksia ei ole sitten viime viikonloppuisen grillimakkaran tuoksun tullut eteen, koska kaikki mitä olen kuluneen kahden viikon aikana syönyt, on ollut niin hyvää. Tai siis on niitä varmaan tullut, mutta jotenkin olen tullut immuuniksi kaikelle sille ulkopuoliseen ruokaan liittyvälle mitä näen tai haistan.
Meilläpäin posti on on Hesburgerin nurkan takana, mutta ei ole postireissuilla hetkauttanut hampurilaisen haju, joka heikkona hetkenä on ennen voinut hyvinkin houkutella jonon hännille. Eikä tehnyt mitään vaikutusta keittiön alalaatikosta esiin putkahtanut Luomuperunalastu-pussikaan. Ennen olisin ihan varmasti napannut siitä pari ihan vaan muodon vuoksi.  Ja mies tosiaan syö ihan mitä sattuu, mutta pystyn ihan hyvin istumaan saman pöydän ääressä vaikka pelkän vesilasin kanssa. Ei haittaa. (Tai siis haittaa, mutta ei se vesilasi, vaan ne miehen eväät. Mutta niinkuin jo kirjoitin, olen päättänyt pysyä neutraalina, koska jos tässä nyt yhtäkkiä alan leikkimään ravintoterapeuttia ja muuten vaan parempaa ihmistä, niin siitä ei seuraa muuta kuin vastareaktio ja todennäköisesti tuplattu annos kaupan maksalaatikkoa miehen lautaselle.) 

Muutos tuntuu siis sujuvan paremmin kuin hyvin, ja paras olo on Tiinan mukaan luvassa vasta kolmannella ja neljännellä viikolla, joten innolla odottelen, mitä kaikkea jälkimmäinen puolisko tuo tullessaan. Ja todella vaikea olisi kuvitella, että lipsuisin ohjeista loppumetreilläkään, koska ajattelen niin, että jos alan sooloilemaan, en saa koskaan tietää, millainen lopputulos olisi ollut, jos olisin noudattanut dieettiä sellaisena kuin se on tarkoitettu. Eikähän lipsumiselle ole mitään syytäkään, koska mistään kitukuurista ei ole kysymys, vaan omaa normaalia ruokaani paremman ravinnon syömisestä. Kuvista saa siitä ehkä vähän osviittaa. Eli pöllöhän sitä olisin, jos jättäisin kaikki kortit kääntämättä. Tai en niinkään ehkä pöllö, vaan aasi.

Se olis sitten vaaliehtoo käsillä tänään. Hohhoijaa. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Ja äänestyskopissakin oli vähän tuskaisaa, kun jätin lopullisen päätöksenteon sinne, mutta unohdin silmälasit kotiin. Ei siis ihan täyttä varmuutta siitä tuliko kirjailtua oikea numero lappuun, mutta illalla sen sitten näkee kuinka käy. Jos jaksaa pysyä hereillä.

Puuhakasta viikonalkua!

35 kommenttia:

  1. Upeaa! Hyvä ja energinen olo on myös mun motivaattori aina kun ryhdistäydyn. Tai yritän ryhdistäytyä. Odotan innolla raporttia jälkimmäisestä puoliskosta! Ja huh, sipuliteemakkaraa? Siihen aikaan kun kaupassa vielä viipaloitiin makkarat tiskillä, en pystynyt menemään lihatiskin lähistöllekään, se haju...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todellakin huippua, että joku on kehittänyt näin yksinkertaisen keinon hankkia näin hyvä olo ihan vaan syömällä ja juomalla. Ei ressaa enää edes maanantai-aamu :)

      Ja itsekin odotan innolla jälkimmäistä puoliskoa. Josko vaikka ne sipuliteemakkaratkin sieltä jääkaapista sais pikkuhiljaa vaihtumaan johonkin vähän järkevämpään. Ja ne hitsin voileipäkeksit. Sama kun söis vehnäjauhoja suoraan pussista ja söis rasvaa päälle...

      Mukavaa kevätviikkoa! Näyttäis aurinkokin näyttäytyvän pitkästä aikaa.

      Poista
  2. Hyvältä ja tehokkaalta kuurilta kuulostaa. Tärkeintähän on, että sinun on parempi olla :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Hyvä olo on kyllä erittäin tervetullut. Etenkin kun sen saa näköjään näin helpolla :). Vaikka täytyy kyllä myöntää, että tässä matkan varrella on myös ne ulkoiset muutokset alkaneet motivoida entisestään. Saatan tästä vaikka päätyä kevään kunniaksi vaatekaupoille ja se ei todellakaan normaalisti ole mun juttu, kun olen tällanen verkkaripentti :)

      Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sulle kans Outi!

      Poista
  3. Niin peukutan sinua tässä - ihanaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tulee kiitolliset peukutukset kannustavalle kommentille Anne <3

      Poista
  4. Ei jumankekkula! Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä kuule muuta viserrä. Kekkulankekkula sentään :D

      Poista
  5. Mä NIIIIIIIIIIIIIIIN tahdon tohon samaan juttuun mukaan!!! Miten usein niitä on?? Mä todellakin toivoisin tollasia samanlaisia kokemuksia itsellenikin, ja se valmiiksi suunniteltu ruokaohjelma kiinnostaa myös, koska esimerkiksi tänäänkin päivä on mennyt "rattoisasti" leivällä... ei tosiaankaan hyvä juttu, mutta kun tää vaan on niin (liian) helposti tätä...

    Ihanaa, että sulla on mennyt hyvin ja kokemukset on noin mahtavia!! Kirjottelehan taas lisää jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fitfarmin FB-sivuille näytti tulleen tieto, että seuraava PH-dieetti alkaa jo 18.5. eli ihan tuota pikaa :).
      Olen melkoisen varma siitä (muuten olisin täysin varma, mutta ihan sitä en uskalla kumminkaan hehkuttaa, kun tunnen huonosti vegaanin ruokavaliota), että tästä on sulle apuja parempaan oloon. Ja sitä sulle todellakin toivon, niin helpottais stressikin. Ja tosiaan niinkuin jo aiemmin kirjoitin, niin Tiinalle voi hyvin laittaa viestiä ja kysyä mitä haluaa. Vastaa sulle ihan varmasti.

      Tein viikonloppuna Tiinan ohjeella gluteenitonta tattarileseleipää, jota voi dieetin aikana syödä pienen palan päivässä, jos haluaa. Oli ensimmäinen leipäpala pariin viikkoon ja vähän pelkäsin, että jääkö tosta nyt hinku syödä lisää, mutta ei jäänyt vaikka tosi hyvää olikin. Teen sitä sitten jahka tää neljäviikkoinen on päätöksessä.

      Kirjoittelen parin viikon päästä, kun lopputulos on selvillä :). Kivaa kun olet niin mukana.

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä, että jo parissa viikossa vaikuttaa noin paljon. Löytyyköhän kirjastosta tuo TH:n kirja, taidan katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan tiedoksi: Kirja 'Parempaa ruokaa' löytyi kirjastosta ja varasin sen.

      Poista
    2. Olen kyllä ollut ihan ihmeissäni itsekin, että näin nopeasti vaikuttaa. Olisko sitä sitten ollut vielä enempi ryytynyt kuin mitä on itse kuvitellut, en tiedä, mutta iloitsen kyllä niin täysillä tästä. Ja siitä, että keittiöstäkin on tullut mun ystävä :).

      Kävin itsekin viime viikolla lainaamassa kirjan kirjastosta ja se oli pienimuotoinen virhe, koska selasin heti kaikki reseptit läpi ja heti teki mieli kokeilla kaikkea. Ja osa niistä resepteistä on mukana myös tässä neljän viikon jaksossa, joten tiedän jo valmiiksi, että todellakin hyviä ovat. Ja se kirja on siitäkin niin kiva, kun siinä on myös tietoa raaka-aineista ja niiden hyvistä ominaisuuksista. On tullut enemmän ymmärrystä sillekin, että vihreällä ja vihreällä todellakin on eroja...

      Poista
  7. Ruoka-annokset näyttävät hyviltä, sinusta on tullut hyvä kokki! Hatunnoston arvoinen asia ;-D
    Muutokset kuulostavat hyviltä, ei mitään miinusta? Edes pientä?
    Jos ei, niin todella hyvä "kuuri".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin helppoa toi ruuanlaitto, kun on niin jämptit ohjeet, joihin löytyy raaka-aineet ihan normi kaupoista :). Ja vielä helpommaksi sen tekee se, että ei tule tehtyä mitään yli tarpeen kun ohjeet on aina joko yhdelle tai kahdelle annokselle, joista toisen puoliskon voi pakastaa odottamaan seuraavaa kertaa. Kun annos on syöty, se on syöty :). Alkuun tuntui, että jää muka nälkä, mutta se oli vaan perua siitä mihin on itsensä totuttanut. Nyt tajuan, että olen syönyt ihan liian suuria annoksia omiin tarpeisiini nähden.

      Homma on niin vahvasti plussan puolella, että pienintäkään miinusta on vaikea keksiä (siellä keskustelupalstalla on niitäkin tuntemuksia). Mutta jos ihan pakko on, niin se on ehkä se, että tennis ja hyvään vauhtiin vuosien tauon jälkeen päässyt lihastreeni on ollut pakko jättää väliin, kun jalat on olleet jotenkin "tyhjät" ja voimattomat. Mutta nyt ne alkaa taas tuntua omilta ja pääsee vähän enemmän liikkeelle. Ja tietty odotan, että se vatsakin alkais taas pelittää normaalisti ;).

      Poista
  8. Hei, uusi, vihreämpi banneri! Kivan keväinen.:) Tekstisi on aina yhtä soljuvaa ja hauskaa luettavaa.<3

    Ruoka-annokset näyttää tosi houkuttelevilta. Sain susta ihan inspiksen, sillä iltaruoka oli miekäläisellä tomaattia, avocadoa, feta-juustoa, kanafile, viinirypäleitä ja sitruunamehua kostukkeena. No, ehkä ei ihan samanlaista, mutta tulipa hyvä mieli ja kipeänä oleva nuorimmainen toivoi samanlaista annosta. Pakkohan sille oli sellainen tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä Taina :). Kuulostaa hyvältä annos. Ja kyllä siitä tosiaan hyvä mieli tulee kun tietää syövänsä terveellistä. (Toi mun kuvassa oleva annos oli ainoa, jota jouduin vähän soveltamaan, kun ei löytynyt kaikkea täältä kaupoista, mutta pääosin ihan mallin mukainen..). Ja fiksu poika kun halusi samaa :).

      Ja kiva kun huomasit bannerimuutoksen. Joskin se oli tollanen vähän hätäratkaisu, mutta parempi nyt tähän hätään kuin se vanha, kun ei oikein talviset peuratyynyt enää nappaa (vaikka sellanen vielä sängyn päällä onkin..).
      Ja erityiskiitos tekstintarkastajalle. Arvostan, koska tiedän sun ammatin ;).

      Viime yönä nukuin jo kuin tukki, kun jalat alkaa vissiin rauhoittua, eikä niihin tarvi enää kiinnittää huomiota. Ja voi että miten voi olla ihmisen mieli iloinen, kun aurinko paistaa, eikä peilistäkään enää katso mikään mörkö :D

      Kaikkea kivaa tähän viikkoon sulle kiva Taina!

      Poista
  9. Heippa Annukka // Ihan HUIPPUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Luin silloin sinun ekan postauksen asiasta viikko sitten ja minun piti silloin jo kommentoida mutta tämä aika.... no seli seli... mutta joka tapauksessa huippusuoritus. Arvaas mitä? Olen viime joulukuussa ostanut myös tuon ohjelman mutta silloin en päässyt alkuun. Luettuani sinun postauksen kaivoin kaapista tulostetun ohjelman ja nyt olen ajatellut aloittaa sen ensi viikolla kun saan nuo lauantain juhlat pois alta. Varsinkin nyt kun luin tämän postauksen minun on pakko aloittaa tämä juttu kanssa.

    hitsi olet sinä aikamoinen pakkaus ja minulle ainakin nyt ISO inspiraattori!
    Kiitos Annukka <3

    kivaa ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaat varmaan kuinka hyvä mieli tästä kommentista tuli Tuulanneli :). Kiitos ihan todella paljon <3

      Yksinkertaiset asiat vaan on niin kertakaikkisen parhaita näköjään. Onhan se tiedetty ennenkin, mutta kyllä tää kokemus on ollut mulle niin silmiä avaava, että täyttä paluuta entiseen teen tuskin koskaan. Päinvastoin olen saanut niin paljon uutta tietoa ja energiaa ja hyvää oloa, että ihan huvitti itseäkin kun aamulla piti oikein iloisesti hymyillä peilikuvalle :D. (En aio ruveta peiliriippuvaiseksi, mutta vaikka se enrgia ja hyvä olo tässä ehdottomasti parasta onkin, niin lasken kyllä isoksi tervetulleeksi plussaksi nuo ulkoisetkin muutokset.)

      Ja ihanaa kun sulla on jo siellä ne ohjeetkin valmiina. Ja tsemppi :)

      Onhan se niin paljon kivempaa aloittaa se kolopalloilukin taas, kun ei pöksyt kiristä, eikä tuu väsy kesken kierroksen ;)

      Nyt ihan toivon, että asuisin lähempänä, niin saisit pitää mulle tyylikurssin nyt kun tää mun uus (joka on itseasiassa se entinen minä, jota olen kaivannut) täältä pikkuhiljaa kuoriutuu esiin :)

      Poista
  10. Ihanaa Annukka, minäkin oon nyt ihan innostunut : ) Kuulostaa niin mielenkiintoiselta tämä puhdistuskuuri! Ja ruuatkin niin herkullisen näköisiä. Mulle väkisinkin tuli mieleen se oma viime syksyni, kun lähdin sitä ruokavaliota muuttamaan. Pitkälti kun jätin huonot viljat ja valkoisen sokerin pois, niin sitä ei tahtonut millään uskoa, kuinka suuria vaikutuksia sillä oli omaan oloon. Ja tärkeimpänä varmaan lonkkasärkyjen loppuminen. No, vähän on tullut sen jälkeen syötyä leipää ja herkkujakin, mutta onneksi kivut ovat pysyneet poissa. Mutta niitä kiloja pitäisi taas alkaa pudotella lisää pois ; )

    Innolla odotan sun kuulumisia seuraavan parin viikon ajalta. Ja notkeusjuttu oli mainio! Ihan huippu bonuslisä kaiken muun hyvän jatkoksi :D Tsemppiä, kuullaan ja nähdään : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et uskokaan Päivi, kuinka hiljaa mielessäni tuulettelin sitä sun muutosta, koska olin siitä aidosti niin iloinen. Vehnä ja sokeri on kyllä sellasia, että sais mun puolesta lailla kieltää kokonaan :). Itsekin jätin ne jotain 15 vuotta sitten pois valikoimista ihan vaan sen takia, että niistä tuli mulle paha olo. No toki sokeria tulee väkisinkin syötyä jossain muodossa, mutta vehnää en syö ellei ole ihan pakko niinkuin joskus on. Lähinnä jos on jossain kylässä, eikä kertakaikkiaan kehtaa kieltäytyä syömästä jotain pientä kakunsiivua. Sitä kun ei halua tehdä aiheesta mitään sen kummempaa numeroa. Mutta siis jos joku haluais päästä musta eroon, niin annan vihjeeksi, että kannattaa syöttää mulle vastaleivottu pulla :D.

      Tää on kyllä parasta ja viisainta, mitä olen viimeaikoina tehnyt. Tuli niin paljon uutta ymmärrystä tähänkin vanhaan kalloon :D. Ollenkaan vähäisin ei ole se, että todellakin mun annokset on olleet ainakin proteiinin suhteen ylimitoitettuja omiin tarpeisiin nähden.

      Ja aamun vetreys on kyllä tervetullut lisä tähän kaikkeen :).

      Vapun jälkeisenä sunnuntaina tää päättyy ja olen omillani. Kääk. Silloin olis kiva nähdä.

      Poista
    2. Oi että, sinä oot kyllä ollut viisas jo kauan sitten kun oot hoksannut jättää sokerit ja vehnän : ) En tiennytkään, että ne on jo niin pitkään olleet pois sun ruokavaliosta. Hieno juttu kyllä, yritän tulla perässä, vaikka välillä sokeri houkuttaakin ; ) Kuule, mistä löysit tiedon, että toukokuussa alkaisi uusi PH-dieetti, huomasin vaan sen huhtikuun alussa alkaneen?

      Mutta kiva kiva, nähdään viimeistään sitten toukokuun alkupuolella : )

      Poista
    3. Nyt tulee vaan lyhyt vastaus kun tää puhelimella kirjottaminen on niin keskittymistä vaativaa...

      Fitfarmin facebook-sivuilla oli mainos siitä 18.5. alkavasta PH:sta. Sieltä bongasin :)

      Poista
    4. Hyvä, kiitos! Kurkkaan sinne : )

      Poista
    5. Laitoin Tiinalle ja Fitfarmille viestiä, jossa pyysin vaihtamaan uuden aloitusajankohdan myös nettisivuille ja nyt pitäisi olla molemmissa :)

      Poista
  11. Ihanaa, mahtavaa, sä inspiroit mua niiiiin paljon! Tuo kuullostaa niin hyvältä että koko ajan tekee mieli enemmän ja enemmän aloittaa itsekin tuollainen kuuri. Itselläni olisi myös painonpudotushaaveita, mutta ihan jo tuo hyvä olokin riittäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kati :). Jos nyt saisin tilaisuuden valita itselleni uuden elämäntehtävän, niin se olis kyllä muitten inspirointi, koska siitä tulee niin hyvä mieli. Ja todellakin haluaisin, että kaikilla olis niin hyvä olo, joka itselläni nyt on ja näköjään koko ajan vaan parenee. Eikä haittaa vaikka muutokset tosiaan on alkaneet näkyä päällekin päin. Niin paljon kivempi hymyillä kuin irvistää omalle peilikuvalleen :).

      Fitfarmin sivuilla oli viestiä, että jo 18.5. alkaa seuraava PH-dieetti, jos sua kiinnostaa. Vakuutan ettei ole vaikeaa kun motivaatio on kohdillaan. Alkuun voi vähän säikäyttää reseptejä lukiessa se annosten pienuus, mutta äkkiä sekin mielikuva muuttui, kun totesi, että niin vähällä todellakin tulee toimeen, kun se mitä syö on oikeasti ravitsevaa eikä mitä tahansa. Ja varmaa on, että jos en nyt tästä kehonrakentajaksi aio ruveta reenaamaan, proteiinin määrä mun lautasella vähenee. On tullut lisättyä sitä kaikessa vähähiilihydraattisuudessa selvästi liikaa.

      Poista
  12. Heps!

    Tuli vain mieleen, että oletko kokeillut joko jauheena nautittavaa magneesiumia taikka jalkoihin suihkutettavaa magnesiumöljyä?
    Auttavat ainakin minua levottomiin jalkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos viestistä :)

      Mulla on yleensä magnesium vakiokäytössä, mutta jätin sen tän kuurin alkaessa pois. Mutta koska tuntui, että alkuvaiheeseen kuuluva jäsenten särky ei meinannut hellittää parissakaan viikossa, otin magnesiumin takaisin valikoimiin ja tuntuu, että nyt on jalat aikalailla rauhoittuneet. En tiedä sitten, johtuuko siitä, että tässä on jo kolmas viikko puolivälissä vaiko kenties siitä magnesiumista.

      Mutta kiitos kun halusit auttaa ja kävit jättämässä viestin. Iloista kevättä sinulle :)

      Poista
  13. Tämä on kyllä tosi, tosi mielenkiintoinen juttu! Kerro lisää!!! Ja ps. Ennen kaikkea on kiva kuulla ja ajatella, miten hyvältä vaikutukset siellä päin tuntuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollut niin hyvät ja suuret vaikutukset, että ei voi kuin ihmetellä :). Mutta on ollut niin helppoa, kun on ammattilaisen laatimat ruoka- ja muut ohjeet, niin ei tarvi kuin toteuttaa..

      Lisää kuuluu varmaan viikon päästä, kun neljäviikkoinen on ohi ja tulokset selvillä.

      Kiva kun kävit lukemassa :)

      Poista
  14. Oi-joi! Nyt kuulostaa niin hyvälle, että minunkin on tähän tutustuttava.
    Oikean ravinnon ja hyvän olon yhteys on tavoiteltava ja hyvin suotava yhtälö :)
    Kiitos kun kerrot kokemuksistasi näin houkuttelevalla tavalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on kyllä niin positiiviset fiilikset, että omasta kokemuksestani en voi muuta kuin suositella, jos vähänkään tuntuun siltä, että olo ei ole ihan niin hyvä kuin se pienellä korjauksella voisi olla. (Itse olin kuvitellut, että omassa ruokavaliossani ei juurikaan ole korjattavaa, mutta väärässä olin. Annoskoot ainakin meni tämän myötä uusiksi ja monta muutakin asiaa).

      Kiva kun kävit lukemassa ja jos oikein innostut, niin seuraava PH-valmennus alkaa 18.5.
      Ei ole mitään rakettitiedettä, mutta en olisi omine nokkineni kyllä päässyt tällaisiin tuloksiin ja varmaan olis kyllästyminenkin matkan varrella saattanut astua kuvioihin. Nyt on ollut niin jämptit ohjeet ja selkeä rytmi, että ei tarvi muuta kuin katsoa, mitä seuraavaksi kokkaillaan ja se on siinä :)

      Poista
  15. Ihana postaus! Mähän olen tähän ikään saakka ollut hyvinkin ravitsemus-tietoinen, mutta tämän talven stressit näkyvät juurikin vyötäisillä ja nuutuneena olona.. täytyisipä ottaa itseään niskasta kiinni kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin tuttua ja voin vaan kuvitella sivusta seuranneena, että stressikäyrä tosiaan käy ajoittain tapissa. Eikähän se hotellielämäkään niin herkkua ole. Mulle ainakin käy niin, että kun elämästä katoaa säännöllinen rytmi ja on tavallaan muitten armoilla (ajattelen nyt just vaikka hotellioloja) syömisten ja liikuntamahdollisuuksien ja -aikojen suhteen, niin sitä niin paljon herkemmin tulee sit vaan syötyä vähän mitä sattuu ja kuinka paljon sattuu, kun on jo valmiiksi ähkypahaolo. Ja siihen on sit niin helppo ottaa se viinilasillinenkin kaupan päälle muka helpottamaan, mutta nyt kun on ravinnot kohdillaan, en ole kaivannut pätkääkään. Eikä ihan vähäisin muutos ole ollut yöunien selvä parantuminen. Ei meinaa itsekään uskoa niitä aamuja kun oikeasti herää virkeänä. Uskomaton tunne.

      Tätä ei välttämättä olis ihan helppo sun tilanteessa justiin niitten työmatkojen takia toteuttaa, mutta sitten kun se rumba joskus helpotta ja jää aikaa keskittyä enempi itseensä, niin voisin kyllä lämpimästi suositella. Vaikka tiedän kyllä, että sulla on konstit hankkia se oma hyvä olo takaisin muutenkin <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi