Rutiinien sanotaan olevan ihmiselle hyväksi, mutta toisaalta niitä taas kehotetaan välillä rikkomaan, ettei tule taaplattua samalla kaavalla päivästä, viikosta, kuukaudesta tai peräti vuodesta (pätee itseeni parhaiten) toiseen.
En nyt lähtenyt sen kummemmin tutkailemaan, minkälaisia perusteita noille edellämainituille kannoille on esitetty, mutta itse ajattelen, että itselle sopivien ja mieluisien rutiinien toistaminen on jonkunmoista lepoa aivoille. Kaikenlaista päätösten tekemistä sun muuta pähkäilyä kun on päivien mittaan sen verran paljon, että uskon olevan hyväksi, kun jotain tekemisiään voi vaan toistaa sen kummemmin asiaa edes ajattelematta.
Omat vakiintuneimmat rutiinini liittyvät aamuihin. Ei oikeastaan väliä onko kyseessä arki vai vapaa. Tahti vaan on viikonloppuisin verkkaisempi.
Menee heräämisen jälkeen kaavalla sängyn petaus (tätä en pysty jättämään koskaan väliin) - parit joogaliikkeet tai muut venyttelyt - kasvojen pesu niin kylmällä vedellä kuin hanasta irti lähtee - lasillinen sitruunavettä ja vakkari aamupala.
Niin paljon helpompaa kuin nousisko ylös vaiko eikö - petaisko sängyn vai antaisko olla - pitäisköhän vähän venytellä ja mitähän söis?
.JPG)
Näitä aamupalojani olen täällä esitellyt sen sata kertaa ja nytkin kaivoin kuvat jostain vanhasta postauksesta, koska mitään muutosta niihin ei ole tullut jälkeen ensimmäisen blenderin oston. Siitäkin on taatusti yli 10 vuotta aikaa.
Myös tämän olen täällä varmaan jo monta kertaa kertonut, mutta pojat oli silloin suht pieniä, kun jompikumpi sanoi, että "äiti syö aina samaa tylsää banaanin mallista leipää". Eli todistettavasti olen suosinut Oululaisen jälkiuunileipää ainakin neljännesvuosisadan, enkä ole valmis vaihtamaan vieläkään. Sitä vaan ei tahdo enää saada mistään, mutta aina kun löydän, hamstraan pakkaseen.
Myöskään paperilehdestä en ole valmis luopumaan, vaikka onkin suhteettoman kallis suppeaan sisältöön nähden.
Aamupalan jälkeen lähden ulos. Aina. Ihan sama mikä keli ja näkeekö ulkona vielä mitään vai ei. Rutiini, jonka otin käyttöön siinä vaiheessa, kun korona-ajan sulku pakotti jäämään etätöihin.
Olen niin raitisilmariippuvainen, etten pysty aamulla käymään töihin käsiksi saamatta ensin kunnolla happea, joka ennen hoitui sillä, että kävelin toimistolle.
Sittemmin etätyöpäivinä aloin kävellä reilun vartin vakiolenkin kotinurkalta alkavaa metsäpolkua ja puistotietä pitkin vieläpä aina samaan suuntaan kiertäen ikään kuin siirtymänä työpaikalle, joka vaan sattui sijaitsemaan kotona.
Tästä on tullut niin vakiintunut tapa, etten jätä sitä väliin edes nyt, kun olen enimmäkseen lomautettuna. Pidemmälle lenkille menen myöhemmin, mutta tällä aamun happihypyllä lähtee päivä niin paljon paremmin käyntiin kuin jäämällä suoraan sisälle. Ja samalla se on ikäänkuin selkeä siirtymä olemisesta toimeen ryhtymiseen, oli se toimi mitä hyvänsä.
Siinä ne aamujen oleellisimmat aina samanlaisina toistuvat rutiinit suunnilleen olikin. Joskaan mitään hirveän isoa vaihtelua ei muissakaan tekemisissäni ainakaan arkipäivien mittaan ole. Etenkin kun olosuhteiden pakosta muuttuneisiin liikunta- ja muihin harrastuksiinkin on löytynyt sellainen itselleni sopiva valikoima ja rytmi, jolla viikko jäsentyy kivasti niin, että tämä periaatteessa vuoden synkinkin aika tuntuu kuluvan todella nopeasti. Oikeastaan vähän liiankin, koska en haluaisi kiirehtiä tässä muutenkin lyhyessä elämässä yhtään liian äkkiä eteenpäin.
Rytmillä ja viikon vakioihin liittyvillä ihmisten tapaamisilla on erityisen iso merkitys nyt, kun kumpaakaan ei työpäivien muodossa ole. Olo on toisinaan jotenkin sellainen irrallinen ja hyödytönkin, kun säännöllinen töihinlähtö puuttuu. Ei kuitenkaan ole vaikuttanut luontaiseen heräämisrytmiini, joka on säilynyt työaamujen kaltaisena ilman kelloakin. Samoin nukkumaanmeno- ja ruokarytmini on molemmat niin vakiintuneita, että melkeinpä voisi tarkistaa kellon niiden mukaan, eikä päinvastoin.
Ja onpahan lisäksi ainakin nämä tuomassa tolkkua päiviin:
Maanantaina on hikijumppa, tiistaina Teams työporukan kesken, keskiviikkona aamulla vesijumppa ja illalla kalligrafia, torstaina jooga ja perjantaisin tulee usein käytyä uimassa, mutta tällä viikolla ajattelin uinnin sijaan käydä kokeilemassa kahvakuulatuntia entisen kotiliikuntakeskuksen tiloissa. Näkee sitten, jääkö pelkäksi kokeiluksi vai päätyykö lisänä vakiovalikoimiin. Toivon jälkimmäistä.
Olen oikeastaan tosi tyytyväinen, että tunnen vihdoin päässeeni ainakin jotenkuten yli itselleni kolmen kokonaisen vuosikymmenen aikana niin kovin tärkeäksi muodostuneen liikuntapaikan ja -yhteisön menettämisestä ja sopeutunut näinkin nopeasti uusiin kuvioihin. Ei ole entisen veroista, mutta uudessakin on paljon hyvää ja muutos on antanut luottoa siihen, etten ehkä sittenkään niin kaavoihin kangistunut ole kuin olen kuvitellut, vaan pystyn vielä oppimaan uusillekin tavoille.
Ja sekin hyöty tuosta viikko-ohjelmasta on ollut, ettei tarvi miettiä meniskö jumpalle vai puntille ja milloin menis, jos menis, koska kuntosalia ei nyt ole ja nykyinen, useammasta paikasta keräilty viikkolukkari on nyt se mikä on. Jos jätän jotain väliin, tiedän, että seuraava mahdollisuus on vasta viikon päästä.
Viikonlopuille ei tarkoituksella ole mitään ennalta sovittuja aikatauluja ja jos onkin, niin pelkästään kivoja. Kuten tulevan lauantain keramiikkatunnit, jolloin on tarkoitus ainakin lasittaa viikko sitten itselleni ennestään tuntemattomalla sgraffito- eli raaputustekniikalla koristelemani vati.
Kunhan tarkoituksella epätasaiseksi muotoilemani vati tulee raakapolton jälkeen uunista ulos, värien pitäisi olla kääntynyt päinvastaisiksi eli kuvioiden pitäisi erottua vaaleina tummalla pohjalla.
Koen, että rytmistä ja rutiineista tulee paitsi aiemmin mainitsemaani lepoa aivoille, myös jotenkin sellainen mukavan turvallinen olo. On jotain pysyvää mihin tarttua silloinkin, jos elämä muuten sakkaa syystä tai toisesta.
Jos jonkun asian toivoisin muuttuvan rutiiniksi, se olisi säännöllinen tai edes jossain määrin järkevin välein toistuva ruuanlaitto, mutta ei vaan omalla kohdallani onnistu. Ruuanlaitto ei vaan valitettavasti kuulu suosikkitekemisiini, vaikka niin kiva onkin silloin harvoin, kun on tehnyt muutaman päivän ruuan kerralla valmiiksi (pystytään hyvin suömään samaa montakin päivää).
Sen sijaan sellaisia rutiineja, joista saan lähinnä kylmiä väreitä, on jokaperjantainen siivouspäivä, josta on jäänyt lapsuusvuosilta sen verran ikäviä muistoja, että meillä ei sellaista tässä kodissa ole. Siivotaan fiilispohjalta sinä päivänä kun siivotaan. Joskus se voi olla perjantaikin.
Vaan nyt päätän nämä hajatelmat tähän ja lähden ulos toteuttamaan yhtä jokapäiväisistä rutiineistani eli kävelemään niin pitkää lenkkiä kuin tänään sattuu huvittamaan. Yleensä huvituskin tosin on aika vakio, koska tallaan suht samoja reittejä päivästä toiseen ja aikaa menee suunnilleen puolisentoista tuntia. Siinä ajassa ehtii kuunnella äänikirjaa pitkät pätkät.
En kestä miten paljon liikut! Kuulostaa niin hyvältä tuo että ensin syö aamupalan ja sitten heti lähtee ulos liikkumaan. Itselle tuo ei mitenkään sopisi, sillä kun olen juonut kahvia, niin minun pitää odottaa ainakin muutama tunti ennen kuin voin lähteä kävelylle. Jos en odota, niin pakko on jossain poiketa pissalla matkan varrella. Aika orjallista on se kun pitää miettiä onko matkan varrella vessaa jossain. Ja vielä kun korkean verenpaineen vuoksi syön nesteenpoistotabletteja, niin aamupäivällä kävelyt ei vaan onnistu. Sama ongelma tekee sen etten voi noin pitkiä lenkkejä tehdä. Nämä on niitä vanhuksen vaivoja :)
VastaaPoistaMeilläkään ei ole mitään vakituista siivouspäivää, vaan siivotaan kun tuntuu tarpeelliselta. Tai oikeastaan pari päivää sen jälkeen kun on alkanut tuntua siltä että pitäisi siivota.
Nauratti tuo, että siivotaan pari päivää sen jälkeen, kun on alkanut tuntua tarpeelliselta :D. Kuulostaa niin kovin tutulta :).
Poista(Meillä on itseasiassa käytössä sellainenkin kirjoittamaton sääntö kuin "se, joka ensin hermostuu (epäjärjestykseen), siivoaa". Tietyissä asioissa mies on nopeampi hermostuja ja tietyissä asioissa minä, joten aikalailla tasan menee).
Mun aamuinen "töihinsiirtymälenkki" on niin lyhyt (eikä ole paljon sen pidempi, vaikka kävelisin toimistolle), että siinä ei vielä kerkiä tulla vessahätä, mutta ne mun puolentoista tunnin muut lenkit alkaa olla aika maksimi. Kahvia tosin en juo kuin aamulla, mutta juon päivän mittaan niin paljon vettä, että se vähän rajoittaa sitä, kuinka pitkään voi kierrellä ja kaarrella. Golfkierrokset vielä asia erikseen, etenkin jos tulee juotua kahvia ennen lähtöä.
Liikkuminen on niin oleellinen osa mun elämää (kiitos siitä kuuluu alunperin urhreilijalle, jonka kanssa menin naimisiin reilut 30 vuotta sitten), etten oikein osaa ajatella sitä minään muusta elämästä erillisenä osa-alueena. Mutta kieltämättä tuota aikataulutettua ryhmäliikuntaa tuntuu itsestäkin olevan nyt aika paljon (vaikka oikeasti onkin varmaan vähemmän kuin ennen, kun pystyin harrastamaan päivän mittaan vähän fiilispohjalta samassa rakennuksessa sijaitsevien mahdollisuuksien ansiosta).
Olen keräillyt nuo tunnit neljältä eri toimijalta itselleni sopiviin ajankohtiin ja niiltä osin on nyt selkeä peli sen suhteen, että jos jätän jonkun tunnin väliin, tiedän että seuraava mahdollisuus on vasta viikon päästä (plus että osa tunneista on tauolla koulujen yleisten lomien ajan). Se on kannustanut käyttämään ryhmäliikuntatilaisuudet hyväksi ja vaikka varmaan kohta tulee jollain halolla päähän, niin voin rehellisesti sanoa olevani myös ihan hitsin hyvässä kunnossa tällä hetkellä ja se motivoi osallistumaan.
Kiitos taas kivasta kommentista Kristiina ja luonnikasta päivää sinne saareen <3
Mulle tuli korona-aikana sama rutiini, aamukävelyt. Laitoin suoraan sängystä noustua ulkovaatteet päälle ja lähdin ulos. Se oli ihanaa aikaa. Nyt olen pienesti kriiseillyt tätä puutetta (en jaksa enkä halua herätä tuntia aikaisemmin, jotta ehtisin kävelylle), mutta yritän korvata sitä pienellä aamujoogalla.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä rutiinien tuomasta levosta, ainakin minua helpottaa huomattavasti se, että asioita ei tarvitse aina miettiä etukäteen, rutiinimaiset asiat soljuvat itsekseen ja se on hyvä juttu :)
Vati näyttää todella kauniin herkältä.
Mä en pystyisi kotioloissa tuohon heti sängystä ulkovaatteet päälle-rutiiniin (paitsi ehkä joskus kesäkeleillä, kun ei tarvisi pukea juuri mitään), mutta jos ollaan oltu yötä hotellissa, meillä on tapana miehen kanssa tehdä lenkki ennen aamupalaa (koska sinne on joka tapauksessa mentävä pukeissa :)). Mahtuu sitten muka enemmän herkkuja mahaan, kun on ensin vähän liikuskellut ja kerännyt nälkää.
PoistaPieni aamujooga on oikein jees. Itsekin teen aika usein parit soturit ja alaspäin katsovat koirat tai jotain heti kun astun makkarin ovesta olkkarin puolelle. Ja siitä sitten jatkan varvaskävelyllä kylppäriin ja sieltä edelleen keittiöön :). Niin paljon kivempi vetreyttää itsensä heti aamusta kuin köpötellä menemään.
Joskus vois ihan huvikseen kokeilla, kuinka monta päätöstä/valintaa sitä joutuisi päivän mittaan tekemään, jos jättäisi väliin kaikki normirutiinit. Alkaen aamulla siitä, että nousisko ylös vai ei vielä.. ja päättyen illalla siihen, että meniskö jo nukkumaan vai valvoisko ja jos menis, niin aloittaisko selällään vai kyljellään :).
Kiitos vatikehusta. Jännittää mitä uunista tulee ulos, mutta toivon että käy hyvin ja vati ei päädy useimpien muiden lailla kaapin perukoille.
mukamas vastustan rutiineja (olen teinikapinallinen), mutta oikeasti rakastan niitä. Kunhan en vain ajattele niitä liikaa :)
VastaaPoistaRutiinit ja tavat ovat oikeasti minulle tosi tärkeitä.
Aamuissa ja illoissa ne ovat tärkeimpiä. Ja samalla myös huomaamattomimmillaan. Syön aina samaa aamupalaa ja iltapalaa, teen samat jutut samassa järjestyksessä, kaikkein tärkein on illalla sängyssä lukeminen.
Nyt olen kehittelemässä viikonloppuaamuihin omaa uutta rutiinia (kaksi aamupalaa! ensimmäinen aikainen, ja sitten lököttelyn jälkeinen myöhäinen) (kunhan vain malttaisin lötkötellä)
Työarkeeni on vaikea saada mitään selkeitä rutiineja, työajat ovat niin sirpaleiset. En oikein uskalla ottaa mitään säännöllistä harrastusta tai muutakaan selkeästi ja jatkuvasti aikataulutettua arkeeni. Ehkä olisi hyvä, jos sellaisia olisi. Liikunnat ja muut harrastuksentapaiset ovat aikatauluttomia ja sellaisia mitä voin tehdä itsekseni.
Viikonlopuissa minulla on ihan hullujakin tapoja. Niin kuin vaikka viikonloppu-/vapaa-aikavaatteet. Tiettyjä vaatteita en käytä töissä ikinä, pelkästään vapaalla ollessani. Enkä siis tarkoita mitään rönäverskoja, vaan asiallisia vaatteita, kaupunkivaatteita tai kyläilyvaatteita. Ja maanantaisin töissä minulla on nykyään aina tietty vaate. (juu, kummallista, tiedän)
Siivouspäivästä olen näköjään luopunut, ihan huomaamattani. Nykyään menee fiilispohjalta. Aiemmin maanantaisin ja perjantaisin oli pinnallinen imurointi, vessan pesu, pyyhkeiden vaihto ja muu vastaava näennäishuiskiminen.
Olipas kiinnostavaa pohdintaa, pitäisi ehkä kirjoittaa itsekin samantapainen postaus!
Se mitä kirjoitat, vastaa hyvin sitä tietyille tavoille ja rutiineille uskollista Marikaa, jollaisen olen oppinut täällä tuntemaan. Aika vaikea olis kuvitella sulle sellaista pelkkää ex tempore-elämää, jossa ei koskaan tietäisi mitä seuraavaksi tapahtuu :).
PoistaJa toi on niin totta, että aamuissa ja illoissa rutiinit on huomaamattomimmillaan. Varmaankin jopa siinä määrin, että enää ei edes tunnistaisi niitä kaikkia, vaikka alkaisi varta vasten kiinnittämään huomiota siihen, mitä kaikkea sitä oikeasti tekeekään ilman, että tunnistaa tekevänsä mitään.
Mullakin on aina samanlainen iltapala (yllatyyyys...) ja siinä missä aamuisin, myös iltaisin kaikki toistuu samassa järjestyksessä, joista viimeisenä hereillä ollessa äänikirjan kuuntelu sängyssä ja seuraavaksi havahtuminen siihen, että uniajastin on katkaissut kirjan jo ajat sitten ja olen nukkunut sen jälkeen tunnin-pari kunnes havaitsen, että mulla onkin korvissa nappikuulokkeet, eikä korvatulpat.
Mutta voi vitsit, toi kuulostaakin kivalta tavalta, että olis erikseen viikonloppuvaatteet, eikä aina ne samat Kuopion rautatieasemalta ostetut lökäjoogapökät, vaan jotain mukavaa, mutta asiallista. Ja että olis maanantai-asukin erikseen (eikä aina sama ma-ti-ke-to-pe-arkiasu).
Myös sellainen jostain lukemani maanantairutiini oli kiva, että maanantaisin olis aina tavallista parempi aamupala, joka syödään kauneimmalta mahdolliselta lautaselta ja kahvi juodaan kauneimmasta mahdollisesta kupista (mukista). Niin että maanantain mahdollinen ankeus muuttuisikin juhlaksi. Pitäiskin muistaa kokeilla.
Sain tästä sun ihanan pitkästä viestistä paljon inspistä, kiitos siitä ja kiva, jos kirjoittelet omia pohdintoja erikseen <3
Samoin minun mielestäni arki sujuu suitsait rutiinien ansiosta. Nyt eläkeläisenä oli vaikeaa löytää oikea rytmi rutiineihin. Ruokarytmiin opin, kun aloitin toukokuussa dietin Sulamon ohjelman avulla ja on ollut pakko syödä säännöllisesti (mitä ei töissä käydessä todellakaan pystynyt tekemään). Paino ei laske jos syö miten sattuu, ja ahmii välillä (olen kohta 9 kg pienempi kuin 21.5.2023). Ulkoilen joka päivä. oli sää mikä vaan. Kivaa puuhastella ulkona , vaikka vettäkin sataisi.
VastaaPoistaIhan mahtavaa! Onnittelut hienosti onnistuneesta rytmin muutoksesta! Voisin kuvitella, että olo on kaikinpuolin keventynyt.
PoistaAina jaksan toivoa, että kaikki ihmiset ymmärtäisi säännöllisen syömisen tärkeyden, mutta samalla tunnustan rehellisesti, etten ole osannut ottaa huomioon sitä, että kaikille se ei todellakaan työpäivien aikana ole mahdollista niinkuin itselleni on. Toki sitä kaikkeen tottuu kun on pakko, mutta nyt ajatellen veikkaan, että olisin kyllä aika pahassa pulassa jos säännöllisen syömisen mahdollisuus otettaisiin pois. Oma ruokarytmini on niin vakiintunut (8-12-16-20 ja jotain pientä 10 ja 14 maissa), että se on työpaikallakin lähinnä vitsi. "Jaahas, kello on kohta 12. Varmaan parasta lähteä syömään tai Annukkaa ei kestä kukaan :D".
Ja peukut myös ulkoilulle. Jotenkin itsestä ainakin tuntuu jollain kieroutuneella tavalla sitä paremmalta ulkoilla mitä kehnompi keli. Hyvällä säällä kun ei ole konsti eikä mikään lähteä ulos, mutta kaatosateella ja loskassa joutuu jo vähän miettimään, millä varustuksella selviää mahdollisimman pitkään kuivana tai ainakin kuivin jaloin. Ja että siinä vaiheessa kun alkaa joku kohta lyödä läpi, olis mahdollisimman lähellä kotia ja kuivia vaatteita ja sukkia :).
Olipa kiva lukea kiitos!
VastaaPoistaIhanuus arvostan suuresti kuinka loistavasti olet viikon jäsentänyt ja kellolleen menot.
Meinaa täällä tapaus, joka ei voi kellottaa ja suunnitella koko viikkoa etukäteen.
Olen tyyppi joka tekee just mitä fiilis sanoo (koska tietyt akuutit menot ovat pääpainona viikkoon)
Aamussani on parasta se, herään ajoissa siihen, kun mies lähtee aikaseen töihin ja
nautin siitä aamuhetken rauhallisuudesta kahvikupin kera, saatan kupposen kera
mennä löhöämään hetkeksi peiton mutkaan sänkyyn vielä. Rakastan rauhallisia aamuja ja toimia.
Ja jos tuntuu siltä , että haluan maalata, tapetoida, askarrella, ulkoilla, leipoa ym ihan mitä
vaan mistä tulee kiva fiilis niin teen. Lenkkeilen ja kuntoilen joka päivä, mutta en kellolleen ja
silloin ,kun siltä tuntuu.
Mun mielestä on kiva, kun olet saanut toimimaan tuon, että tiedät etukäteen minä päivänä kellolleen on jumppa tai harrastus.
Olen varmaan heh! super outo tyyppi, minusta ei ole vaan siihen, jos esim. huomenna klo 18 olisi harrastus ym...
Mukavaa viikkoa sinulle, kiitti oli kiva postaus, tuli itsekin pohdittua viikon ajatuksia.
Kiitos kivasta kommentista jälleen Päivi.
PoistaItsekin olen ehdottomasti eniten fiilispohjalta tekijä ja kaikenlaisista kivoista projekteista innostuva (välillä liiankin), joihin mulla olis nyt päivisin useimmiten hyvä mahdollisuuskin.
Jotenkin on vaan kestänyt sopeutua tähän hiljaiseen työtilanteeseen, jossa en koekaan yhtäkkiä olevani hyödyllinen ja se on varmaan vähän latistanut fiilistä toteuttaa semmoisia kivoja juttuja, joita ehkä tekisin, jos olisin ihan vaan muuten vapaalla. (Pakko lisätä tuo ehkä, koska voi olla, etten silti tekisi niistä mitään vaan ihan jotain muuta :)).
Nuo mainitsemani ohjatut liikuntatunnit olen keräillyt neljältä eri toimijalta siltä pohjalta, että ehtisin tunneille myös töiden jälkeen, mikään ei menisi minkään kanssa päällekkäin, eikä myöskään olisi liian myöhään illalla, koska reipas iltaliikunta vie yöunet ja sitä en halua.
Kokonaisuus on siis itselleni paras mahdollinen ja toteutettavissa. Ja sikäli "armoton" (liian voimakas sana), että jos joskus jonkun tunnin jätän väliin, seuraava mahdollisuus siihen on vasta viikon päästä.
Oiekeastaan ihmettelen itsekin, kuinka hyvin olen sopeutunut tuohon rytmiin, koska yleisesti ottaen välttelen kaikenlaisia ennaltasovittuja aikatauluja vapaa-aikoinani. Vaikka olisi kyseessä kivakin meno, saatan viime hetkillä alkaa ajatella, että plaah, ei huvittaisi yhtään. Mutta yleensä just silloin lähteminen on kannattanut kaikkein eniten ja on ollut kaikkein kivointa. Jos lähtee innokkaana ihan hirmu tsempillä, joutuu välillä pettymään.
Et siis missään tapauksessa ole outo. Tai sitten ollaan molemmat :).
Kiitos kun luet ja kirjoitat.
Kiitti vastauksestasi ja arvaa mistä en IKINÄ aamusta luovu, no siitä että pesen myöskin kylmällä vedellä
Poistakasvot ja aah mikään ei voita sen jälkeen myöskään sivaltamaan raikasta kasvoseerumia. Niistä en luovu heh ikinä...
Kiitos en olekaan sitten niin outo tyyppi..
Huissin kivoja iltapuuhia sinne..
Samoin sinne kylmävesisamikselle :)
PoistaAnnukka kehitin sinulle uuden ammatin, meinaa elämäntapa valmentaja.
PoistaTänään minä sitten päätin kokeilla vinkkiäsi, joten aamutoimien ja aamupalan jälkeen mars ulos lenkille. Oli muuten tosi kiva juuri aamulla lähteä lenkille, kiitos taas sinulle.
Joten otanpa ihan sellaisen rutiinin..
No ohhoh, olispa aika ihanaa olla sellainen. Kiitos kovasti kunniasta <3
PoistaJa ihana kuulla myös, että aamulenkki tuntui kivalta. Siitä vaan tulee aika äkkiä riippuvaiseksi, mutta huonompiakin riippuvuuksia on :)
PoistaKyllä huippu hyvä riippuvuus ja terveellinen sellainen❤️
PoistaKiitos neuvoistasi...ja iloa viikonloppuusi!
Kiinnostavaa! Mulla on juuri kaikki rutiinit suurennuslasin alla ja joudun (saan) miettiä, mitä vanhoista ottaa ja mitä jättää. Olen aina tykännyt rutiineista ja enimmäkseen olen viime vuosina saanut säätää ihan omia sellaisia. Nyt yritän sovittaa omia vanhoja ja vakiintuneita rutiinejani toisen uusiin, ja siinä sitä onkin sovittelemista. Tosin molemmilla on onneksi yhä myös paljon ihan omia juttuja. Mutta siis opettelemista on, ihan hyvälläkin tavalla.
VastaaPoistaP.S. Sama ruusuvesi täälläkin virkistää aamunaamaa. Parhaan vaikutuksen saa, kun se on jääkaappikylmää. Säilytän pulloa jääkaapissa alahyllyllä, mutta olen kyllä miettinyt, onko se hyvä paikka. Meillä kaapin sisältöä kun saattaa välillä käyttää isompikin joukko. Kerran joku kysyi, voisiko ruusuvettäni lisätä jälkiruokaan!
Kääk. Mua vähän hirvittää jo etukäteen, mitä tuleman pitää siinä vaiheessa, kun mekin joskus sitten jäädään molemmat kotiin.
PoistaNyt meillä kulkee päivärytmit niin sopivasti eri tahtiin, ettei kummastakaan ole haittaa toiselle. Kuulostaa pahalta, muttei tarkoita sitä, vaan sitä että erityisesti aamuisin molemmilla on oma rauha, kun mies on jo lähtenyt töihin siinä vaiheessa, kun itse nousen ylös. Että mitenkäs sitten, kun ollaankin molemmat samaan aikaan saman pöydän ja erityisesti saman lehden ääressä :). Ja mitenkä ne päivät siitä etenee (erityisesti golfkauden ulkopuolella..). Vaikka eihän sitä tietty tarvi koko ajan yhtä matkaa mennä joka paikkaan, kun oletettavasti ne kummankin omatkin harrastukset ja mielenkiinnon kohteet säilyy elämässä edelleen niin kuin teilläkin.
Voin kuitenkin erittäin hyvin kuvitella, että tosiaankin sovittelemista ja varmaan monenmoista joustoa ja kompromissiakin se uusi elämäntilanne vaatii, vaikka sopuisaa yhteiselo jo valmiiksi olisikin/onkin. Aikansa ottaa varmasti, mutta jossain vaiheessa sitä varmaan jo tosissaan muistelee, että onko mitään toisenlaista (työ)elämää koskaan ollutkaan.
Mutta voihan ruusuvesijälkiruoka :). Toisaalta en ihmettele kysymystä, kun kerran ruusunlehtiäkin syödään, mutta hyvä kuitenkin että kysyjä kysyi, eikä vaan alkanut suihkimaan.
(Tuli tuosta mieleen se, kun meille oli varmaan jälleen se neljännesvuosisata sitten ilmestynyt jääkaappiin pieniä punakantisia purkkeja. En onneksi kerinnyt avata, kun jompikumpi pojista ehti sanoa, että "Älä äiti sit avaa niitä pikkupurkkeja. Niissä on kärpäsentoukkia". Oli sitä aikaa kun pojat oli innokkaita onkimaan :))
Rutiinit ovat tärkeitä. Ne auttavat, tuovat lohtua ja turvallisuutta elämään ja tunteen, että elämä on hallinnassa varsinkin , jos muuten on vaikeat ajat. Tunnistan nuo jokapäiväiseen elämään kuuluvat rutiinit omaltakin kohdalta aamusta alkaen. Sitten on vielä muita: ryhmäliikunnassa on oltava samalla paikalla (uuden kauden alkaessa joku on joskus ollut minun paikalla ja ihan on tunti mennyt höpöksi) pukkarissa sama paikka( mitä, kuka on mennyt minun paikalle) kauppakierros samassa järjestyksessä (puolet jää ostamatta, jos on eri järjestys) työmatka aina samaa reittiä( tiedä, mitä tapahtuu, jos meneekin eri reittiä). Joustavuutta on kuitenkin löytynyt, kun jäätiin kahdestaan, niin tuli väistämättä uusia rutiineja ja joitakin vanhoja jäi. Tosin en kyllä tiedä mitkä ovat piintyneitä vanhoja tapoja ja mitkä taas rutiineja.
VastaaPoistaValoa marraskuuhun sinulle ja kiitos blogikirjoituksistasi!
-arjaviola
Ei hitsit sentään miten samaistuttavaa :D. Melkeinpä harmittaa, että unohdin mainita nuo "aina samalla paikalla" jutut. Se kun on just niin. Mulla jostain syystä vielä jumppalajikohtaiset, vaikka samassa salissa eri lajeja harrastettiinkin.
PoistaJos menin BodyPump- tai kahvakuulatunnille, menin aina vasempaan reunaan niin, että ohjaaja oli vinosti oikealla. Ja jos taas pilatekseen tai keppijumppaan, asetuin oikeaan reunaan niin, että ohjaaja on viistosti vasemmalla. Ja pukuhuoneessa sama lajikohtainen juttu, mutta aina silti se vakkaripaikka :).
Tuli tuosta mieleen se, kun silloin sata vuotta sitten olin matkaoppaana maailmalla ja auta armias, jos joku erehtyi kaksipäiväisen retken jälkimmäisenä päivänä istumaan bussissa sellaiselle paikalla, jossa joku muu oli istunut ekan retkipäivän ajan, niin johan alkoi aika mulkoilu ja tuhahtelu :D. Mietin, että hohhoijaa, on tämäkin, kun 25-vuotias opastyttö joutuu erikseen sanomaan oikeasti aikuisille ihmisille, että "bussissa ei sitten ole mitään nimettyjä paikkoja, vaan saa istua sinne mihin haluaa". (Nyt olisin varmaan itse se mulkoilija ja tuhahtelija :D).
Valoisaa mieltä Arjaviola ja kiitos kun luet.
Kiitos kun sait hymyilemään. Aiai, rutiinit.
VastaaPoistaAamupala on samana ollut neljännesvuosisadan :D. Olin alkuviikosta uuden kuntosalin hyvinvointivalmennuksessa, niin on kyllä tullut jo mieleen että voisko sitä aamupalaa vaihtaa, mutta miten. Valmentaja kyllä kehui sitä aamupalaa. Vois tehä postauksen tietysti siitäkin.
Näin eläkkeellä, yksin ollessa ei oikein olisi pakkoa moniinkaan aisoihin, mutta tottakai petaan sängyn, käyn kävelyllä noin kolmesti päivässä, samoja lenkkejä (hienoa jos olisi metsä, mihin mennä). Nyt sinne kuntosalille on tietty mentävä kun maksan siitä enemmän. Syötäväkin on, vaikka ei huvita ruuanlaitto yhtään. Ei voi syödä pelkkää leipääkään aina. Leipää ja piimää :))
Herään samaan aikaan, eli noin klo 5-6, kuin töissä ollessakin, ei nukuta pitempään. Menen sänkyyn, joko lukemaan tai katsomaan mukavia youtube-videoita joskus klo 22 jälkeen(vaikka kuinka kerrotaan sen olevan haitallista unelle).
Siivouspäiviä ei tarvita kun pitää siivota useita kertoja viikossa, kun on pieni asunto, niin pölyä kertyy, helppo pyyhkäistä lattia, pölyjä sitten kun siltä näyttää.
Sinulla on ihan ihastuttavasti kaikenlaista menoa ja meininkiä viikon varrella, siinä ne viikot kuluu nopeaan, vaikka näkyy nuo kuluvan muutenkin :) Kiitos!
Mitä sitä suotta hosumaan :D. Josta tuli mieleen semmoinen juttu, jonka olen varmaan senkin täällä jo kertonut, mutta kerron uudelleen, hyppää yli, jos on tuttu.
PoistaSiitä on aikaa jo 10 vuotta, mutta olin silloin jo käynyt 17 vuotta samassa työpaikkaruokalassa syömässä ja tottunut siihen, että jälkiruoka on aina samassa tietyssä paikassa. Siispä lapoin jälkkärinä ollutta omenakaurapaistosta kuppiin ja olin just lisäämässä siihen vaniljakastiketta, kun ravintoloitsija kiirehti sanomaan, että "Saat tietty ottaa, mutta voi olla, että kaalilaatikko ja vaniljakastike on aika eksoottinen yhdistelmä" :D.
Oli pakko antaa vähän palautetta siitä, että ei pitäis alvariinsa vaihdella niitä vuokien paikkoja, kun vasta 17 vuotta on ollut siinä samassa kohdassa :D.
Mutta voi vitsit, musta on ihan mahtavaa, kun olet innostunut siitä kuntosalihommasta tai ainakin käyt siellä reenailemassa, vaikkei aina niin innostaisikaan.
(Itse olen jättänyt sen pois liikuntavalikoimista, kun sali lähti alta eikä muista tämän kylän saleista ole tullut sellaista fiilistä, että tekisi mieli mennä. Sekin kun on niin tärkeää, että salilla voi tuntea olonsa kotoisaksi).
Olispa kiva lukea siitä sun aamupalasta ja hyvinvointivalmennuksestakin. Mua kiinnostaa kaikki semmoiset omaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät jutut.
Sen olenkin huomannut, että olet ahkera kävelijä, kun kuvasarjaa lenkkien varrelta pukkaa tämän tästä. Voisin mieluusti vaihtaa nämä omat iänikuiset metsälenkit välillä kaupunkimaisemiin ja toisinaan haaveilen, että olispa näyteikkunoita, joita vois vaihtelun vuoksi kuljeksia katselemassa. Tampereella niitä piisais, täällä ei.
Mulla oli edellisessä työpaikassa pomona mies, joka eli just tolla leivällä ja piimällä. Ja silakoilla :). Sanoi aina, ettei ihminen muuta tarvi ja leivänkin on hyvä olla sellasta jo parhaat päivänsä nähnyttä.
Ei olis pitänyt muistella tota, kun nyt alkoi päässä soimaan se "Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan..."
Kiitos kivasta kommentista Emilie ja jatketaan samaan malliin :)
Kiitos taas hymystä, jonka sait aikaiseksi! Ai ai, kaurapaistos maistuisi kyllä ja kaalilaatikkokin joskus, mutta puolukkahillolla. Eipähän Tuo hyvinvointi valmennus mitään ollut, kyseli vaan tavoitteita, ei kai mulle mitään muuta kuin joitain liikkeitä, määrättyyn vaivaan ehkä. Olisi saanut rahalla tietysti neuvomaan salilla, en olisi kuitenkaan ottanut.
PoistaUudessa salissa on omat vaikeutensa, ainakin mulle kun en osaa kunnolla mitään. Erilaiset laitteet, painot tuntuu erilaiselta kuin vanhoissa, koetan vaan olla kipeytymättä hyvin paljoa :)) Ehkä se sopiva tyyli löytyy joskus.
Kiinnostavia ajatuksia taas! Itse asiassa rupesin pohtimaan rutiineja omalla kohdallani niin paljon, että saatanpa palata aiheeseen joskus omassa postauksessanikin. Kiitos siis myös ideasta! :-)
VastaaPoistaMä inhosin aiemmin rutiineja ja kaikkia asioita, jotka on pakko tehdä päivästä toiseen samanlaisina (tyyliin hampaiden pesu). Mutta kuluneen vuoden aikana olen oppinut rakastamaan varsinkin iltarutiinejani, sillä ne tuovat juuri jonkinlaista turvallisuudentunnetta elämään, kun ne toistuvat päivästä toiseen samanlaisina, vaikka elämässä olisi meneillään muuten mitä. Sitä paitsi Eckhart Tolle on sanonut jotenkin niin, että ihminen pystyy nauttimaan yllättävänkin monesta tekemisestä, jos vain on läsnä siinä tekemisessä. Totta kai se ottaa pattiin, jos ottaa sen asenteen, että "pitää tehdä jotain", vaikka haluaisi oikeasti olla tekemässä jotain ihan muuta.
En voisi enempää olla samaa mieltä Eckhart Tollen (ja arvatenkin myös sinun) kanssa.
PoistaVähän aiemmin vaan kun olisi tajunnut sen, mitä tässä on suunnilleen viimeisen vuoden aikana vasta on oppinut, että ihan oikeasti kannattaa keskittyä vain ja ainoastaan siihen, mitä milloinkin on tekemässä ja lopettaa kaikenlainen turha multitaskaaminen ja -ajattelu. Vielä joutuu itseään aika usein muistuttamaan ja toisinaan vähän "käskyttämäänkin" (etenkin öisin) , mutta on alkanut toimia.
Viimeksi äsken, kun kävin uimassa ja menin sen jälkeen höyrysaunaan (uinnin ja vesijumpan jälkeinen rutiini, ennen niitä käyn tavallisessa saunassa), meinasi ajatus karata työasioihin, mutta onnistuin siirtämään mieleni ihan vaan siihen penkille istumaan kaikessa rauhassa ja hengittämään syvään sitä höyryä. Oli ihanan rauhoittavaa todeta, että ihan oikeasti pystyn vaan olemaan siinä. (Sikäli helppoa, että olin tilassa yksin).
Siihen perustuu osin myös se, miksi olen alkanut käydä ja viihtyä noissa ryhmäliikuntajutuissa. Silloin kun keskityn tekemään sitä, mitä ohjaajan johdolla milloinkin tehdään, en edes pysty ajattelemaan muuta. Etenkin kun vauhti on yleensä sellainen, että on ihan täysi työ pysyä rytmissä :). Ihan parasta pään nollaamista ja palautumista. Samoin kuin nuo kalligrafia- ja keramiikkahommat. Huomaan, että niinä iltoina kun on ollut jompaa kumpaa, nukahdan ja myös nukun parhaiten. Mieli on jotenkin niin levollinen.
Ja jep. Ilta on toinen itselle mieluisien rutiinien kulta-aika aamun lisäksi. Erilainen vaan, semmoinen lempeämpi. Tykkään kans paljon.
Hampaiden harjauksestakin aloin tykätä, kun ostin meille uudet harjat :). Luulin että meidän entisetkin sähköharjat oli aivan hyvät, mutta ero on kuin yöllä ja päivällä.
Siitä huolimatta harjailen hampaat huvikseni välillä joko slaavikyykyssä tai vaihtoehtoisesti varpaillani tai yhdellä jalalla seisten, jos meinaa olla muuten tylsää.
Kiva jos kirjoittelet aiheesta myös. Tiedän jo nyt, että siitä tulee mielenkiintoista. Mutta niinkuin ollaan todettu, parempi kun ei ennakkoon liikaa hehkuta :)
No nyt ymmärrän vielä paremmin sun kommentin mun blogikirjoitukseen. Ollaan tosiaan hyvin samalla aaltopituudella näiden asioiden suhteen :) Aamu- ja iltarutiinit ovat suoraan sanoen onnellisuutta lisääviä tekijöitä. Niistä tulee onnellinen ja turvallinen olo, sillä luonnollisesti ne ovat vakiintuneet rutiineiksi juuri siksi. Miksi yrittää keksiä kokoajan jotain uutta, kun joku on todettu itselle juuri sopivaksi. Ihana olla vanha ja viisas, tuntea oma kroppansa ja sielunsa siitä, mitä ne tarvitsevat ;) Ei se minusta tarkoita sitä, että kuljen aivottomana samaa polkua elämässäni. Monissa asioissa voi hypellä polulta sivuun ja nähdä/ kokea myös kaikkea uutta kaunista. Polusta on nyt ajankohtaista puhua, kun tulimme juuri Paimion parantolanpolulta kävelyltä - oli ihanan vihreä, energisoiva kokemus mäntymetsän raikkaudessa.
VastaaPoistaJatketaan rutiineja - ja mausteeksi sitten niitä pieniä uusia juttuja! Mukavaa viikonloppua toivottelen täältä sinulle <3
Se on just niin. Ihana olla just tämän ikäinen ja todellakin sitä on nyt jotenkin enemmän oma itsensä kuin koskaan tähänastisessa elämässä. Se tuntuu tosi hyvältä ja semmoiselta vapauttavalta ja levolliselta. Toki siihen vaikuttaa se, että just nyt kaikki vapaa aika on käytössä ihan vaan itselle. Tai ainakin 99%. Voi tehdä mitä milloinkin huvittaa tai olla tekemättä mitään. Pakollisia juttuja on loppupeleissä niin vähän ja nekin, mitä mieltää pakollisiksi, harvemmin edes on sitä, vaan ennemminkin ehkä tapoja. (Vaikka just se, että olisi "pakko" siivota kerran viikossa). Kunhan laskut tulee maksettua ajallaan, niin siinä se sitten melkein onkin.
PoistaVoi että se Paimion parantola olis ihana nähdä. Olen monesti meinannut houkutella jonkun sinne mun kanssa käymään. (Siellä vissiin pitää osallistua opastetutelle kierrokselle, eikä voi itsekseen kulkea? Siellä ihan sisällä siis). Voin vaan kuvitella, että polulla todellakin on parantavia vaikutuksia.
Ja niin me tehdään. Rutiinit semmoisena tukevana (männyn)runkona elämässä ja siinä oksanhaarat kurottamassa kohti niitä kivoja uusia juttuja ja kokemuksia kohti.
Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua ja kiva kun taas kävit jättämässä viestin <3
Todella mielenkiintoista ja kiitollistakin lukea sinun rutiineistasi!
VastaaPoistaElämän erilaisuus kiehtoo ja tuntuu rikkaudelta. Aina on tilaisuus miettiä omaa toimintaansa uudelleen ja arvioida, mitä ihan oikeasti haluaa elämältä ja omalta tekemiseltään juuri nyt.
Kuvittelen kovasti, ettei minulla ole juurikaan rutiineja, mutta varmasti niitä on. Niitä on vain todella paljon vähemmän kuin silloin, kun lapset asuivat vielä meillä kotona. Osa rutiineista liittyi ajanhallintaan ja jonkinlaiseen arjesta selviämiseen.
Tällä hetkellä taidan riippua rutiininomaisesti intohimoissani ja arjessa kiikkuvissa velvollisuuksissa. Ne rytmittävät elämää. Perukirjoitus on tehty ja nyt pitäisi ryhtyä myymään kuolinpesän asuntoa. Intohimoista päätään nostavat säännöllisesti esimerkiksi valokuvaus, kirjoittaminen ja sienestys. Niiden aikana prioriteetit ovat elämässä kovasti selvät 🙈.
Tykkään hypätä uuteen, seikkailla ja tutkia. Vaihdan rutiinejanikin, kun huomaan ne. Paitsi kahta en toistaiseksi vaihda. Ensimmäinen on aamubanaanin syöminen koiran kanssa. Minä voisin elää ilman sitä, mutta koira odottaa sitä aamuisin jokaisella solullaan 💖. Toinen rutiini on iltahiljentyminen päivän aktiviteeteista perusteellisen ja hitaan kasvojen puhdistuksen ja hoidon myötä. Se on toistaiseksi paras löytämäni iltarauhoittumisen keino. Ja hyvän unen kannalta kultaakin kalliimpi.
Ihanaa alkavaa viikonloppua 💖
Tässä elämänvaiheessa parhaita asioita on just se, että voi itse säätää tekemisiään sen mukaan mikä milloinkin parhaalta tuntuu tai sattuu kiinnostamaan. Jotkut asiat, jotka joskus tuntui hyvältä ja kivalta, ei välttämättä enää olekaan sitä, vaan tilalle on tullut jotain ihan muita mielenkiinnon kohteita.
PoistaItseäni harmittaa, että valokuvaus on jäänyt, vaikka aika ajoin ajattelen ottaa kameran pitkästä aikaa reppuun ja lähteä katselemaan maisemia linssin läpi. Jotenkin vaan tuntuu, että olen jokaikisen kannon, kiven, jäkälän, sammaleen ja kaiken haravoinut niin moneen kertaan läpi tämän oman "reviirini" sisällä, että mitään uutta ei enää kuvattavaksi ole. Mutta eipähän se kamera mihinkään karkaa, vaan uskollisesti odottaa, että ehkä joskus taas pääsee mukaan.
Voin vaan kuvitella mitä kaikkea paperi- ja muuta "maallista" työtä ja byrokratiaa olet joutunut käymään läpi ja jota on vielä edessäkin. Huuh. Jonain päivänä se on todellisuutta omallakin kohdallani, jos täältä järjestyksessä lähdetään, mutta sitä en nyt vielä ajattele, vaan toivotan sulle jaksamista asunnon myynnin tiimoilta ja muutenkin <3.
Ja ihana tuo yhteinen aamun banaanihetki koiran kanssa :). Näen sieluni silmin, kuinka koira sitä vilpittömän innoissaan odottaa.
Kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinnekin <3. Justiin pakkasin kahvakuulan reppuun ja lähden tästä kohta kokeilemaan, kuinka sen kanssa käy.
Aika ihanasti olet onnistunut saamaan positiivisen ja seesteisen rajan paremmalle puolelle erilaisen arjen rytmin ja aika suuret muutokset elämässä. Ihan toisinkin voisi olla. Mutta sähän oletkin viisas ja ihana, joten tietenkin olet! Tuohon kaikkeen kun täytyy kuitenkin osata tehdä ajatustyötä ja käytännönkin.
VastaaPoistaIhana sinä <3
Voi Helmis, pahoittelut, että on jäänyt viesti huomaamatta, kun meni taas rytmit uusiksi.
PoistaAjauduin nimittäin osittain takaisin töihin (just kun olin alkanut tottua siihen, että niitä ei ole) ja kestää näihin äkkimuutoksiin sopeutuminen aikansa. Jää aina ensimmäisenä nämä vähäisetkin somet sivuun.
Mutta selitykset nurkkaan ja kiitos sulle ihana viisas Helmis, voikaa hyvin ja pysykää lämpimänä <3
Joskus nuorempana ajattelin, etten halua noudattaa rutiineja koska ne ovat ikäviä ja elämä muka mielenkiinnotonta jos on päivittäisiä asioita jotka toistuvat ja toistuvat. On mieli muuttunut sittemmin, hih.
VastaaPoistaNyt kun on en ole enää työelämässä, saatan iltaisin rutiininomaisesti miettiä pari asiaa seuraavalle päivälle, jotka on muistettava tehdä tai käytävä hoitamassa. Joka ilta luen kirjaa sängyssä, en pysty nukahtamaan muuten. Kokeilin muuten täällä muutaman kerran kuunnellakin, mutta huonolla menestyksellä sillä nukahdin alta aika yksikön - eli sänky ei ole oikea paikka kuuntelulle. Kun olen lenkillä, haluan kuulla ympäristöä joten sekään ei toimi...
Yksi päivän merkittävistä rutiineistani on ruoanlaitto, sekä kotona että täällä reissussa, ja siihen menee aikaakin. Sain juuri tänään mieheltä palautetta tästä asiasta, että mun kokkaamisella on suuri merkitys sille että syödään niin terveellisesti ja monipuolisesti ja hyvin, mitä arvostaa yli kaiken <3
Nyt katkeaa ajatus, kun katsotaan iltauutisia, yksi rutiineistani - joilta haluaisin nyt sulkea silmäni tykkänään.
Ihanaa että kirjoitat Annukka! <3
Taas alkaa toistolla niin kuin edellinenkin vastaus, mutta olet tosiaan mun keittiöidoli, koska teet väsymättä just sellaista ruokaa, jota itsekin nautin syödä ja tekisin, jos tekisin..
PoistaKaunista, kasvispainotteista, sopivan kevyttä ja aina hyvistä raaka-aineista valmistettua. Ja uskon, että katatkin aina kauniisti, etkä pelkästään kuvia varten. Sekin kun on niin tärkeää ja ruuan arvostamista. Ihana, kun saat kotona kiittävää palautetta, se motivoi.
Meillä on oikeastaan pelkkä sunnuntai sellainen, kun aikataulut sopii niin, että syödään yhdessä. Silloin on pöydässä kalaa ja kasviksia muodossa tai toisessa ja aina mies muistaa sanoa, että ihan on kuin ravintola-annos. Tuntuu kivalta.
Mä en pysty lukemaan illalla, koska en halua pitää valoa päällä, ettei aikaisemmin töihin lähtevä häiriinny. Sen sijaan kuuntelen äänikirjaa, joka toimii samalla hyvin myös nukahtamiseen. Vaikka laitan uniajastimen aina jo 20 minuutin päähän, en välttämättä ole hereillä edes sitä aikaa. Ja jos erehdyn painamaan uniajastimen pois päältä, voi olla, että olen "kuunnellut" koko kirjan yön aikana kuulematta siitä oikeasti mitään, koska nukun.
Ja varmaan, jos itse kävelisin jossain vaikkapa veden äärellä tai lintujen laulussa tai ylipäätään miellyttävässä ääniympäristössä, kuuntelisin mieluiten just niitä luonnon ääniä, mutta täällä pimeässä "keskellä ei mitään" lenkkeillessä on kiva, kun kirjasta on seuraa. Muuten on välillä vähän turhan puuduttavaa kulkea aina niitä samoja reittejä yksin.
"Yksi asia päivässä riittää" on mun useammankin eläkkeellä jo olevan ystävän tai tuttavan motto. Sitä kohti :).
Kiitos kun luet Maarit <3