JOTAIN JOULUISTA SENTÄÄN

Suunnilleen joka toinen päivä olen ollut sitä mieltä, etten halua laitella kotiin mitään ilmiselvän jouluista, mutta joka toinen päivä on taas tuntunut siltä, että ehkä sittenkin jotain kuitenkin.

Onneksi saa ihan itse päättää ja muuttaa mieltänsä niin usein kuin huvittaa. Se(kin) hyvä puoli tässä miesvaltaisessa perheessä on, että todennäköisesti kukaan ei huomaa puuttuuko tai muuttuuko jotain eli ei. Kaikkeen ollaan ihan yhtä tyytyväisiä. 

Alkukuusta alkoi huvittaa kranssin teko, joten keräilin materiaalit ja näpertelin. Puolijäinen poikkisahattu kuusenoksa pilkotti hangen alta lähipolun varrella ja loput ainekset napsin kotikatajista ja -tuijista. Jälkimmäisiä raskin leikellä mielin määrin, mutta katajien kohdalla aina nuukailen.

Valkoiset koristepallerot on muutama vuosi sitten posliinisavesta tekemiäni helmiä. 

Oliskohan ollut elokuun loppua, kun virittelin tuon "hehkulamppu"valosarjan terassille, jossa se on roikkunut näihin päiviin asti ja olin ajatellut, etten sitä sieltä enää pois otakaan. 

Olen ajastanut valot syttymään aamulla pariksi tunniksi ja seuraavan kerran iltapäivällä, kun alkaa hämärtää. Sammuvat sitten illalla samoihin aikoihin kuin mekin. 

En nyt sitten kuitenkaan siinäkään päätöksessä pysynyt. 

Alkoi terassin valmistumisesta (2006) asti katossa roikkunut suuri oksa näyttää jatkuvilla harmailla keleillä niin valjulta pelkillä palloilla koristeltuna, että pyörittelin oksaan sittenkin vanhan valosarjan ja poistin samalla  hehkulamput taustalta sekoittamasta.

Kiitin samalla itseäni siitä, että olen joskus kirjoittanut valosarjalaatikoiden päälle, missä tarkoituksessa olen aiemmin kyseisiä valoja käyttänyt. Ei tarvi arpoa, piisaako pituus, onko sitä liikaa vai jääkö liian lyhyeksi. 

Musta johto on ruma, muttei haittaa, koska valo voittaa.

Seuraavaksi valot sai pihan urhoollinen pikkukuusi, joka sinnitteli tulipalon jälkeen uuteen kasvuun.

Kuusessa tai valosarjoissa ei ole mitään ihmeellistä, mutta näiden kuvien ottamisesta tuli hyvä mieli. 

Kamera on pölyttynyt lipaston laatikossa ikuisuuksia ja olin jo ehtinyt pelätä, etten siitä enää koskaan kiinnostu, mutta nyt oltiin taas kavereita. Vaihtelin jopa linssiäkin välillä ja tykkään kovasti noista valonpisaroista. 

Mitään massiivisia joulusiivouksia en kannata, koska itsensä pystyy väsyttämään viisaamminkin, mutta muutaman mieltä ja silmää häirinneen asian hoidin kuitenkin pois päiväjärjestyksestä.

Maaliskuisesta keittiöremontin valmistumisesta on sen verran vähän aikaa, ettei kaappeihin ole kummoista epäjärjestystä tai muutenkaan siivottavaa ehtinyt kertyä. Joskin kiitos siitä kuuluu myös vuosi vai olisko peräti kaksi sitten suorittamalleni rankan käden karsintaoperaatiolle. 

Sitä vaan ihmettelen, miten on mahdollista, että haarukka-veitsi-lusikka- ym. lokerikot eivät pysy puhtaana, vaikka kaikki mitä niihin laitetaan, on suoraan pesusta tullutta. Jotain murusia niihin jostain tuntuu tarttuvan ja lopulta liiskaantuvan, mutta oli kuitenkin aika iisi operaatio näiden putsaus. Muuta ei keittiössä listalla juuri ollutkaan. Paitsi jääkaappi, jonka siivousta jahkailin ainakin kuukauden päivät ja lopulta siihen meni varmaan maks. puolisen tuntia. Hävettävän paljon kyllä oli pelkkää poisheitettävää. Jälleen kerran. 

Myös kylppärissä on pakollisten purkkien ja purnukoiden järjestys säilynyt niin hyvin, että ilahduttaa edelleen jokaikinen päivä. Erityisesti aamuisin, kun voi vaikka silmät kiinni ottaa laatikoista sen mitä tarvitsee. Kaikella on niin selkeä paikka. 

Huomasin, että olen kokolailla tasan vuosi sitten ottanut kuvia kylppärin järjestyksestä tehdäkseni aiheesta kokonaan oman postauksensa, mutta on jäänyt pelkäksi aikomukseksi. Ehkä joskus sitten, mutta vannomatta paras niinkuin on tullut moneen kertaan todettua. 

Putsailin laatikot ja pesin samalla koko kylppärin.

Tilanjakajan päälle laittamani valosarja on vanhaa mallia ajalta ennen ledejä. Muuntaja tuntuu kuumenevan sen verran, etten  uskalla sitä jättää päälle silloin, kun ollaan itse poissa. Varmaan hätävarjelun liioittelua, koska sellaisia ne valosarjat ennen oli, mutta mieluummin olen liian varovainen kuin en ollenkaan. 

Olin vakaasti päättänyt, että yhtään uutta valosarjaa tai mitään muutakaan en osta, mutta sorruin kutienkin tuohon yhteen isoon lasipalloon. Ajattelin, että sopii kylppäriin perinteisesti penkillä maljakossa olevan männynoksan pariksi, mutta en nyt sitten oikein tiedä. Pallo on kyllä kaunis, vaikka pimeässä otettu kuva onkin huono. Ehkä tuo koristeellisuus ei vaan sittenkään ole oma juttuni, vaikka pallon just siksi ostinkin. Vastapainoksi kaikelle simppelille, johon mm. allaoleva lempihyllyni Lempi-hylly kuuluu.

Hylly on vintin portaikossa ja tykkään siitä ihan tosi paljon, koska siihen saa ihan parilla pienellä jutulla tehtyä erilaisia asetelmia, joista suosikkini on tuo yläkuvan syksynsävyinen kokoonpano, jonka taustalla oleva puu"taulu" on oikeasti pannunalunen. 

Oksaa ja tuikkua vaihtamalla siitä sai talvisemman version, joka on ihan ok sekin. Joskaan kynttilää ei oikeasti uskalla tuossa noin lähellä oksaa polttaa, enkä ole onnistunut löytämään yhtään luonnollisen väristä ledituikkua. Kaikki on olleet liian keltaisia.

Sensijaan parhaita pöytämallin led-kynttilöitä ei enää juuri erota aidoista ja niitä meillä onkin pitkin kotia ajastettuna syttymään neljän maissa iltapäivällä ja sammumaan kympiltä, kun mennään nukkumaan. On kiva tulla töistä kotiin kynttilänvaloon ja illalla taas toimivat hyvänä valomerkkinä. 

Ilmapallojäälyhtyjäkin askartelin, mutta niiden kauneus on katoavaista. Kirkkaista lyhdyistä tuli ensin nollakelillä tuollaisia mattakuvioisia ja parhaillaan keli on sen verran plussalla, että kohta niistä on jäljellä pelkät lätäköt.

Joulukorttiaskartelu jäi puolitiehen eli yhtään korttia ei valmistunut, mutta tuo yläkuvan aihio oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva tehtävä, joka toteutettiin vuoden viimeisellä kalligrafiatunnilla.

Kuviot on tehty kloriittiin kastetulla puulastalla ja tekstit kloriittiin kastetulla hiusterällä paperille, joka on ensin pohjustettu musteen ja mustan vesiliukoisen petsin yhdistelmällä. Tähtisumu on hammasharjalla roiskittua kloriittia.  

Arkista oli tarkoitus leikellä palasia ja liimata niitä haluamansa muotoisille paperista taitelluille korttipohjille, joihin sitten kaveriksi kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä.  

Auringonvaloa on täällä nähty viimeksi Itsenäisyyspäivänä, jolloin kävin pitkästä aikaa tutun järven rannalla katsomassa, kun aurinko laskee. Oli todella kaunista, mutta niin kylmää, että jäätyi sormet, joten kuvasaldo jäi varsin pieneksi.

Illalla Itseänäisyyspäivän vastaanottoa katsellessani muistin oman tummansinisen paljettimekkoni, jonka ompelin 23 vuotta sitten, kun juhlittiin isolla porukalla pikkujouluja Milleniumin merkeissä Vanajanlinnassa. 

Oli sen verran merkittävä tapaus, että olen sitä kunnioittaakseni nähnyt isosti vaivaa haastavan kankaan kanssa ja vielä vuorittanutkin mekon niin huolellisesti, etten enää varmasti edes osaisi.

Kaivelin sen kellarin kaapista hääpukuni vierestä esiin ja ihan vitsillä päätin kokeilla, mihin asti vetskari menee kiinni.

Olin varautunut puoliväliin, mutta mekko solahtikin päälle yhtä hyvin kuin ennenkin. Tuli jotenkin ihan älyttömän juhlava olo ja melkein harmitti, ettei ollut Linnaan mitään asiaa.

Tepastelin siinä sitten mekko päällä telkkarin edessä ja pakotin ukkelin ihailemaan paljetteja, vaikka olisi  mielummin katsonut jääkiekkoa.

No joo, se oli semmoinen juttu se, mutta pienestä sitä voi tulla kuitenkin iloiseksi.

Nyt ilahdutan itseäni juomalla kahvia ja syömällä palan tekemääni taatelikakkua tarjottimelta, jolle katoin oikein kynttilän ja katajanoksan ihan siitä ilosta, että oli kiva kirjoitella.

Tänä vuonna jouluvapaata on tuplat pariin viime vuoteen verrattuna eli yhden sijasta kaksi arkipäivää viikonlopun jatkoksi. Itselleni kiva, mutta perheen yksinyrittäjille arkivapaiden palkka on pyöreä nolla, joten en itsekään haikaile sen enempiä lomia. Niitä on tässä viime aikoina riittänyt olosuhteiden pakosta muutenkin. 

Joulun tärkeimmän ja samalla ainoan saamani tehtävän olen jo hoitanut eli tilannut valmiiksi paistetun ja siivutetun kinkun läheisestä Maatilakauppa Makulihasta, joka on pelastanut itseni kinkunpaistopainajaiselta jo vuosia. Ei vaan onnistunut se homma meikäläiseltä koskaan, vaan perhe kitui nälissään, kun kinkku ei ottanut kypsyäkseen ja mies polki joka joulu lähi-Siwaan ostamaan uuden paistomittarin, kun epäiltiin siinä olevan vikaa. Ei ollut. 

Toinen ehdoton jouluntuoja on kuusi, joka on vielä hankkimatta ja joka meillä tuodaan sisälle aikaisintaan aatonaattona. 

Ja vielä kun käännetään ruokapöytä toisinpäin, lisätään pari jatkopalaa, pöytäliina ja jouluinen kukkakimppu, kaikki on niitä tärkeimpiä eli ihmisiä vaille valmista.  

Kuva on viime joululta, mutta kimppu tuskin tulee tänäkään vuonna tästä juuri muuksi muuttumaan.

Hyvää joulun aikaa <3. Se on äkkiä ohi.