Aloitin 29.8. kirjoittamaan näin:
Kolmen viikon kesälomani päättyi reilut pari viikkoa sitten ja yleensä olisin tässä vaiheessa jo tarmoa täynnä ja täysin tottunut arjen rutiineihin, mutta nyt ei vaan meinaa oikein irrota mikään, vaan alakulo vaivaa edelleen.
Syitä moiseen mielen poikkeustilaan on muitakin, mutta se josta en meinaa päästä millään yli, on itselleni todella tärkeäksi muodostuneen 30-vuotisen suhteen päättyminen. Ei kuitenkaan avioeroon, vaan konkurssiin.
Olen täällä aiemminkin kertonut, kuinka onnellisessa asemassa olen ollut, kun samassa rakennuksessa työpaikkani kanssa on sijainnut puitteiltaan taatusti Suomen kaunein liikuntakeskus, jonka henkilökunnasta ja tutuiksi tulleista kanssaliikkujista on muodostunut itselleni todella tärkeä yhteisö ja samalla ikään kuin joukko työkavereita, joita itselläni ei yksin toimistolla pakertavana ole (paitsi etänä).
Tieto konkurssista tavoitti lomalla ja se veti mielen todellakin matalaksi. En murehtinut sitä, että olin juuri ehtinyt ostaa puolivuosikortin, josta en rahojani takaisin saa, vaan sitä, että en tiedä mihin jatkossa menisin, koska mitään vastaavaa kokonaisuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa. Ja sitä, että ihana uskollinen ja sitoutunut henkilökunta, joka jaksoi hymyillen liikuttaa loppuun asti, joutui irtisanotuksi. Taas yksi syy kirota korona alimpaan mahdolliseen helv......iin, koska koronan mukanaan tuomien ryhmärajoitusten ja sulkujen syytä tämä kaikki alunperin on. Tauosta tuli niin pitkä, että ihmiset päätyivät sillä välin etsimään muita keinoja liikuttaa itseään tai ehkä lopettivat liikkumisen kokonaan, eivätkä enää palanneet takaisin siinä määrin, että liikuntakeskuksen toimintaa olisi ollut mahdollista ja kannattavaa jatkaa. Niin surullista, koska yritys oli sitkeän ja vahvan naisen luomus ja elämäntyö, jolla oli valtava merkitys koko tälle kaupungille ja niin monien ihmisten terveydelle.
Tuskaani ei varmasti läheskään kaikki ymmärrä, koska "onhan noita saleja ja jumppia muuallakin", mutta tässä ei nyt ole kyseessä pelkkä liikunta, joka sinällään on itselleni ihan jo mielenkin kannalta lähes elinehto. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän sitä arvostaa tuttuja ja turvallisia paikkoja ja ihmisiä. Tai ainakin minä arvostan.
Mutta koska tästä on pakko päästä eteenpäin, olen tulostanut jääkaapin oveen kaikki mahdolliset ohjatut liikuntavaihtoehdot ja ehtinyt käydä kokeilemassa jumppia niin kuuman kosteassa uimahallin yläkerrassa kuin vanhan koulun jumppasalin kivikovalla lattialla. Niistä se on sitten vaan koottava itselle sopiva kokonaisuus tuttujen vesijumppien lisäksi, että pysyy pää kasassa. Enkä kyllä ole valmis vapaaehtoisesti luopumaan nykyisestä olotilastanikaan, joka on painettu tuohon 30-vuotisesta yhteisestä taipaleesta muistuttavaan paitaan.
Otin kuvan ukkelille joskus alkukesällä silloin, kun kaikki oli vielä hyvin,
olin lähdössä jumpalle ja oli niin kertakaikkisen hyvä fiilis.
Toinen tyhjiön tähän syksyyn aiheuttanut asia on se, etten päässyt itselleni niin ikään tärkeäksi henkireiäksi muodostuneelle keramiikkakurssille, koska en muistanut ilmoittautua samalla minuutilla, kun ilmoittautuminen aukesi. Hoksasin asian vasta muutaman päivän päästä, mutta se oli jo myöhäistä. Kertoo aika hyvin kurssin suosiosta.
Selailin sitten opiston muuta tarjontaa ja mietin, mitä muuta luovaa voisin tehdä.
Alkuun tuntui siltä, että voisin oikeastaan mennä rennon maalauksen kurssille, akvarellimaalauskurssille, posliininmaalauskurssille, lasinsulatukseen, tiffany-lasitöitä tekemään ja itseasiassa vähän joka paikkaan. Kunnes palasin järkiini ja muistin, etten enää tykkää tiffanytöistä (joskus nimenomaan halusin tehdä niitä, mutta siitä on aikaa), enkä valkoposliinista, johon en keksisi varmaan muuta maalattavaa kuin jotain helppoja kukkia, joista en varsinkaan astioissa tykkää. Enkä myöskään ole mikään taiteellinen maalarityyppi, jollaiseksi tuskin kurssilla muuttuisin, joten valitsin lopulta enemmän omalta jutultani kuulostavan, mutta samalla itselleni täysin uuden tuttavuuden kalligrafian sekä kahden yksittäisen lauantain keramiikkalyhytkurssin. Ilmoittauduin myös jonoon kolmen kerran rakukeramiikkakurssille, johon sittemmin sainkin paikan, joten onhan sitä siinä jo täytettä syksyn pimeisiin iltoihin. Ja mielellään saisi olla päiviinkin, koska syyskuun alusta alkaa lomautus rakennusalalla vallitsevan synkän tilanteen vuoksi.
Edit 13.9.23:
Tilanne on tänään jo täysin toinen kuin mihin tuo alavireinen osuus reilut pari viikkoa sitten päättyi.
Kuukauden päivät se otti, mutta nyt tuntuu siltä, että olen taas oma itseni ja se tuntuu hyvältä.
Arki koostuu nyt vähän toisenlaisista palasista kuin ennen, mutta siinä on silti sopivasti tuttuutta (ehkä perinteinen "uutta, vanhaa, lainattua" sopii aika hyvin tähän) ja koen, että kaikkea on myös sopivassa määrin (paitsi töitä). Ei liikaa, eikä liian vähän, vaan niin, että tasapaino säilyy. Se on itselleni tärkeää.
(Keskuri = keskuskoulu, jossa olen alkanut maanantaisin käymään kuntojumpassa ja heti siihen perään kehonhuoltotunnilla)
Sen verran uusiksi meni harrasteet, että oli pakko jo alkaa merkitä asioita kalenteriin, ettei tarvi pitää kaikkea päässänsä muistissa tai tarkistaa kaupungin sivuilta tai kurssi-ilmoittautumisista moneen kertaan.
Kuun viimeisellä viikolla on edessä jo kauan sitten asiakkaan toiveesta sovittu työmatka, jota alan varmaan tässä piakkoin stressaamaan, mutta senkin suhteen olen ollut ihmeen rauhallinen. Syynkin siihen tiedän (liittyy liikuntaan sekin), mutta palaan siihen ja muuhun mielenpäällä olevaan myöhemmin.
Nyt koin tärkeäksi kirjoittaa aloittamani tekstin ikäänkuin loppuun, että pääsen jatkamaan puhtaalta pöydältä.
Tänään on ensimmäinen kalligrafia-ilta ja vähän jännittää. Lähinnä se, olenko ainut ensikertalainen (sehän ei sinällään haittaa, mutta voi tulla alkuun orpo olo) ja millaisia muita tyyppejä kurssilla on.
Uskon, että monenlaisia, mutta mukavia niinkuin keramiikankin parissa. Ja sama mielenkiinnon kohde joka tapauksessa yhdistää.
Huomenna lähden ystävän kanssa käymään pitkästä aikaa Habitare-messuilla katsastamassa mitä kaikkea kaunista sieltä löytyy. Sekin piristää.
Hyvinkin elossa siis ollaan ja tuntui kivalta palata pitkästä aikaa tänne.
Ihanaa, että tuli myös tuo Edit-osuus! Ehdin sitä ennen oikeasti olla suruissani puolestasi, sillä joskus aiemmin ottamasi kuvat tuolta vanhan liikuntapaikkasi rapusta olivat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Minä nimittäin olen aikoinani tottunut etupäässä hikisiin koulujen jumppasaleihin ja tuoksahtaviin pukkareihin, joista tuollainen glamour ja eleganssi ovat todellakin olleet kaukana.
VastaaPoistaMutta joo. Onneksi olet nyt kuitenkin toiveikkaalla ja ihan positiivisella mielellä menossa kohti edessä olevaa syksyä ja sen uusia haasteita. Ja kalenterisi näyttää minun silmääni taas oikein hyvältä ainakin harrastusten puolesta. Kalligrafia kuulostaa kiehtovalta. Kerro tykkäsitkö! Sulla varmasti pysyy ainakin kynä (tai tussi tai sivellin) ihan oikeinpäin kädessä.
Niin, ja työasiat aina hoitunevat jotenkin kunhan oma olo on sees :)
Voi hyvin Annukka <3
Kiitos ihana, aina viisas Leena <3.
PoistaTuon Kutomon (sijaitsee siis tosiaan Finlaysonin vanhassa kutomorakennuksessa) liikuntakeskuksen myötä multa katosi kokonainen yhteisö, jolla on ollut ihan valtava merkitys paitsi itseni kunnossa pitämisessä, myös ihan päänupin kannalta. Ja niin on myös satojen muiden vakiokävijöiden laita. (Ollaan yrittäjän kanssa samanikäisiä ja hän tosiaan aloitti tuon yrityksensä rakentamisen alle kolmekymppisenä rakkaudesta lajiin ja kutsumuksesta auttaa ihmisiä pitämään itsensä terveinä ja hyväkuntoisina. Olen sieltä alusta asti kulkenut mukana ja sydäntä raastaa yrittäjän ja koko henkilökunnan puolesta. Että sinällään tuntuu vähän väärältäkin kitistä omaaa kohtaloaan, joka on vain yhden ihmisen pienenpieni murhe suhteessa kokonaisuuteen).
Mutta siis juu. Olen päässyt uuden arjen syrjään kiinni (juurikin mm. siellä hikisellä jumppasalilla ja ankeassa pukkarissa :D). Siinä on isona apuna ollut se, että noita jumppia vetää ennestään tuttu nuori nainen, johon olen luottanut aina ja jonka sopivalla tavalla vaativasta tyylistä tykkään tosi paljon. (en nyt ihan äkkiä muista milloin olisin hikoillut hyvällä tavalla niin, että paidastakin voi kääntää pisarat tunnin jälkeen irti :)).
Ja kalligrafian ensimmäinen tunti yllätti kyllä ihan totaalisesti. Kuvittelin, että se tarkoittaa suunnilleen aakkosten tekemistä mallin mukaan (on tosin sitäkin), mutta jestas miten monipuolinen taiteenlaji on kyseessä. En varmaan edes ymmärrä vielä kaikkea, mutta on todellakin jotain ihan muuta kuin kuvittelin. Ja väline ei ole tussi niinkuin myös kuvittelin, vaan sellainen vanhaa mustekynää muistuttava terä, jota kastetaan vesiliukoiseen petsiin ja jolla sitten terän asentoa muuttamalla tehdään erilaista jälkeä. On kyllä aika haastava kapine, kun näin aloittelijalla ei meinaa sitä väriä piisata kerralla kuin muutamaan viivanvetoon, vaikka opettaja tekee sillä samalla määrällä kokonaisen rivin.
Lomautusta en stressaa. Luotan siihen, että jonain päivänä (kuukautena, vuonna...) maailma palaa taas mallilleen ja jos ei tällä alalla, ehkä pitää vihdoin ja viimein keksiä jotain muuta, kun siihen eläkkeeseenkin on edelleen aikaa..
Ihanaa syysviikonloppua Leena ja kaunis kiitos vielä, kun jaksoit taas laittaa viestiä tänne <3
no - luin tuon konkurssiuutisen ja ajattelin sinua - ikävä juttu varsinkin kotikaupunkimme osalta - täällä kun lukuisat kiinteistöt muutenkin ammottavat tyhjyyttään. mä jumppaan areenasta löytyvien ohjelmien ohjauksessa - kiva on esim. Hemmagymp med Sofia ja on niitä netti muutenkin pullollaan.Tämä Sofian ohjaama 20 min ohjelma sopii näin vanhalle rouvalle hyvin ja teen niitä yleensä kolmen sarjoissa eli tunnin - lämmittelyksi poljen kuntopyörää tai otan crosstraineria 15 min. koska asun metsäkulmilla, sopii nämä kotitreenit oikein hyvin, eikä tarvitse lähteä mihinkään.
VastaaPoistakorona-aikana perustimme lasitetulle verannalle treenihuoneen.
kiva jos pääset Habitareen - mä en tällä kertaa mene, koska olen mieheni polvileikkauksen takia nyt hänen apunaan ja tukihenkilönään...
kesän aikana selvisi, että meillä on yksi yhteinen tuttu juttu, mikä liittyy sun menneisyyteen ja erääseen hirsitalotehtaaseen lähistöllä. entisen toimitusjohtajan vaimo oli mieheni serkku.
hyvää ja rentoa syksyä!
Nettijumpat tosiaan on käteviä ja sieltä löytyy taatusti jokaiselle liikuntahalukkaalle jotakin. Itsekin korona-aikaan jumppailin kotona, mutta valitettavasti nettiohjauksilla on myös se mitalin kääntöpuoli, joka on lopulta johtanut varmasti useammankin liikuntakeskuksen konkurssiin :(. Vähän sama asia kuin ostojen siirtyminen kivijalkaliikkeistä nettiin. Pahalta tuntuu, kun tämäkin kaupunki vaan autioituu entisestään.
PoistaOnneksi sentään kipeimmin apua tarvitsevat kuntoutuspuolen asiakkaat pääsevät varmaan jatkamaan samoissa tiloissa avatun uuden fysioterapian turvin (joskaan en ole sen sortin byrokratian asiantuntija, että tietäisin millaista paperisotaa vaihto palveluntarjoajalta toiselle vaatii, tuskin käy ihan tosta vaan).
Habitare oli tänä vuonna mulle todella mieluinen. Tunnelma oli jotenkin ihan sellainen hirmu seesteinen ja rauhallinen johtuen varmaan pitkälti siitä, että esillä oli paljon kauniita kotimaisesta puusta valmistettuja huonekaluja ja muita esineitä. Ja luonnonmateriaaleja muutenkin. Eikä ollut torstaina vielä ruuhkaakaan, vaan sopivan väljää niin, että ei tarvinnut jonottaa sen enempää kahvia kuin ruokaakaan niinkuin yleensä.
Ainoastaan vintage- , antiikki- ja muun sälän osastolla oli omaan makuuni liikaa kaikkea ja semmoista levotonta, joten siellä ei kauaa viihdytty.
Vähän kuumottaa tuo mitä kerroit yhteisestä tutustu. Mietityttää missä yhteydessä on tullut esiin (toivottavasti jossain ihan hyvässä) ja oliko tehtaan tj:n nimi Heikki vai Erkki? Vai Alpo?
Noista 2 ensimmäistä liittyy aika kiinteästi 30 vuoden takaiseen aikaan. Toista heistä tuurasinkin hänen sairastuttuaan.
Hyvää syksyä sinnekin ja polvelle paranemista myös! Pitkäkestoisia juttuja, mutta hiljaa hyvä tulee.
Kiva lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa!
VastaaPoistaIkävää tuollainen lähisuhteen menettäminen. Ihanaa, että olet löytänyt uusia väyliä elämäsi tasapainottamiseen 💖.
Kiitos Susanna, tuntuu välillä vähän väärältäkin surra omaa kohtaloaan, kun toisilta on mennyt työpaikka ja yrittäjältä elämäntyö. Mutta semmoista se ihmisen elämä on, että kaikenlaisia tunteita tulee ja menee. Kunhan aikansa saa rauhassa synkistellä, tulee sekin hetki, kun sieltä tekee jo mieli ponnistaa eteenpäin. Nyt olen siinä tilanteessa ja kaikki tuntuu tällä hetkellä olevan hyvin ja nimenomaan tasapainossa, joka on itselleni tärkeää.
PoistaSeesteisen kaunista syyskuun loppua Susanna <3
mukavaa kuulla, että syksyssä on sykettä!
VastaaPoistaJollain etäisellä tavalla osaan ehkä kuvitella, miltä tuntuu tutun ja tärkeän liikuntapaikan menettäminen. Mulle oma uimahalli on oma uimahalli - vaikka harrastankin hallishoppailua ja -testailua. Ja sama pätee kiipeilyhalliin. Vieraassa paikassa on aina vähän kuin kylässä, ja kestää hetken ennen kuin oppii talon tavoille.
ja tämä siis marikalta :)
PoistaHarrastuskombo paljasti anonyymin henkilöllisyyden ilman eri mainintaa, mutta kiva kuitenkin nähdä sun uusi iloinen profiilikuva :).
PoistaEn varmaan osaa kuvailla sitä mitä kaikkea tuon fysioterapia- ja liikuntakeskuksen myötä lähti. Ei ainoastaan ne kauniit, siistit, ilmastoidut tilat, kuntosali, monipuoliset ryhmäliikuntatunnit, fysioterapiapalvelut ja muut hyvinvointiin tähtäävät jutut (Neurosonic-tuoli ja kuivakellunta niistä omina suosikkeinani), vaan kokonainen yhteisö, jolle ei tule ikinä milloinkaan löytymään korvaajaa <3.
Suuressa kaupungissa (jollainen kotikaupunkisi tähän omaani verrattuna on) on enemmän mahdollisuuksia ja valinnanvaraa joko vapaaehtoiseen vaihteluun tai pakon edessä, jos sellainen kohdalle sattuu (toivottavasti ei). Täällä on mm. tasan yksi uimahalli (ja hyvä sellainen onneksi onkin), jonka katoaminen kartalta olisi jonkunmoinen katastrofi. Mutta sellaista ei toivottavasti ole odotettavissa, vaikka joka vuosi pääsymaksujen ja kulujen suhteesta käydäänkin vääntöä.
Kiipeilyä täällä voisi harrastaa vain puissa tai leikkikentillä :). Ihana, että siellä pääset nauttimaan omista mieluisista harrastuksista, joille on hyvät puitteet.
Mä opettelen nyt kalligrafiassa talon tavoille. 75% paikalla olleista on harrastanut sitä jo 4-18 vuotta! Mun lisäksi oli onneksi 2 muutakin vasta-alkajaa, ettei tarvinnut yksin harjoitella pelkän viivan piirtämistä :)
Himpuran korona ja sen tuomat ongelmat yrityksille ja yksityisillekin ihmisille. Onpa kyllä harmitus tuo salin lopettaminen, tiedän miten tärkeä paikka se oli sinulle ja niin kätevästi siinä työpaikan kanssa samassa rakennuksessa.
VastaaPoistaOlet mielestäni aikaansaava nainen ja jaksat puuhastella ihan uskomattoman paljon kaikkea. Tsemppiä uusiin harrastuksiin ja uusiin harrastepaikkoihin myös.
Ihanaa syyskuuta sinulle Annukka <3
p.s. Sain tyttären vanhan tietsikan meille, niin nyt taas pääsen blogeihin paremmin vierailemaan.
Älä muuta sano. Kirottu korona ja kaikki sen sivuvaikutukset :(.
PoistaJa kiitos luottamuksesta mun aikaansaannoksiin Outi :). Olen kyllä ahkera liikkuja, mutta muuten mun aikaansaannosten laita on vähän niin ja näin. Tai ainakin ne keskittyy nimenomaan kaikenlaiseen puuhasteluun, mutta kotona en ole aikoihin saanut aikaiseksi niin sitten yhtään mitään. En ruokaa, en järjestystä, enkä mitään muutakaan hyödyllistä. Paitsi että nyt alkaa silläkin saralla olla piristystä havaittavissa, kun alakulo on väistynyt.
Sanoisin, että sinä olet meistä kahdesta se idearikkaampi tekijä, jolta ei konstit lopu kesken.
Kiva kuulla, että sulla tekniikka taas pelittää. Itse olen muuten vaan pysytellyt poissa täältä, kun en ole jaksanut kirjoittaa edes kommentteja. Mutta kyllä se tästä.
Mukavaa viikonloppua Outi <3
Melkein unohdin jo kaiken muun lukemani tekstistäsi kun pääsin tuohon kalligrafia kohtaan kun innostuin asiasta niin kovin:) Vuosia sitten kävin näitä kursseja ja tykkäsin ihan mahdottomasti. Blogissani kerron omassa kategoriassaan kurssitöistä. Tarkkaa mutta hienoa jälkeä tehdään:) Jossain vaiheessa käteni ei enää tehnyt sellaista jälkeä mitä pääni halusi joten luovutin:(
VastaaPoistaHauskaa. Kävin heti kurkkaamassa kalligrafiatöitäsi ja kauniitahan ne oli kuin mitkä, mutta ymmärrän erittäin hyvin sen turhauttavan tunteen, kun käsi ei tee sitä mitä pää haluaisi. Pätee niin moneen muuhunkin (mm. golfiin) ja on vähän sama kuin se, että kamera ei suostu tallentamaan sitä mitä silmä näkee.
PoistaEn vielä tiedä tuleeko tuosta mulle pitkäkestoista harrastusta niinkuin useimmille muille mukana olleille. Yhdellä heistä oli takana jo 18 vuotta samaisen opettajan kalligrafiaa, joten opettajan on pakosti oltava innostava ja siltä hän kyllä vaikuttikin. Myös hyvällä tavalla tarkalta ja perusteelliselta. Muuten ei hommassa olisi päässyt viivaa pidemmälle, kun sekin jo tuotti alkuun hankaluuksia, kun terä ei tottele vasta-alkajaa. En tiedä mikä meni pieleen, kun en saanut sitä väriä riittämään kuin muutaman vedon verran ja opettaja teki samalla määrällä kokonaisen rivin. No, ehkä se siitä siilantuu. Muuten voi olla vaarana, että kurssi jää kesken tai ainakin tähän yhteen vuoteen. (Kieltämättä vähän haikailen tutuille ja turvallisille keramiikkatunneille, mutta aion antaa kalligrafialle mahdollisuuden. On kuitenkin niin paljon laajempi kokonaisuus kuin olisin ennalta osannut arvata.)
Voihan korona - ja voihan sota! Kyllä nuo pirulaiset vaan vaikuttavat vielä pitkään meidän kaikkien elämään - ja monen elinkeinoon. Kiva kuitenkin kuulla, että elämässäsi on uusia kiinnostuksen kohteita ja virranantajia - niitä tarvitsemme kaikki. Hyvää syksyn alkua sinulle!
VastaaPoistaTotta. Sitä ei enää edes muista millaista oli ns. tavallinen elämä. Mutta toisaalta ei onneksi enää oikein muista sitäkään, millaista oli maskipakon ja tiukimpien rajoitusten (mm. Uudenmaan sulun) aikaan. Tuntuu jotenkin epätodelliselta koko ajanjakso.
PoistaJa siis koko ajan tiedostan, että omat "ongelmat" on varsin mitättömiä verrattuna todellisiin murheisiin, mutta ei niitä omia tunteitaan voi kieltääkään.
Sopivan seesteistä syksyä Arja ja kiva kun kävit <3
Hei Annukka! Kiva kuulla sinusta.
VastaaPoistaJa loppu hyvin kaikki hyvin, kuin lopussa mainitsitkin.
Niin väärin, kun ne tutut uomat katkeavat, mutta niinhän sitä sanotaan, kun vanha ovi sulkeutuu uusi ovi aukeaa!
Iloa viikonloppuusi!
Heippa Päivi ja kiitos viestistä.
PoistaEn tykkää yhtään siitä tunteesta, ettei tunne itseään omaksi itsekseen, eikä jaksa kiinnostua mistään, mistä normaalisti saa iloa. Aloin jo jossain vaiheessa huolestua siitä, kun kaikki tuntui vaan ihan harmaalta mössöltä ilman valon pilkahduksia, mutta nyt on ihan eri olo ja se tuntuu tosi kivalta.
Leppoisaa syysviikonloppua Päivi <3
Heikki H hän oli ja jossain blogissa mainitsit, että olit v. 1984 ko. firmassa töissä. En tiedä nykytilannetta, mutta myös Heikin tytär oli mukana toiminnassa. Ihan hyvä tietohan tuo oli...
VastaaPoistaTällä ei ole käytännön merkitystä, mutta -84 kirjoitin vasta ylioppilaaksi :) ja HH:lle päädyin töihin Thaimaasta matkaoppaan hommista palattuani tammikuussa -93, kun HH soitti ja oli vailla saksankielentaitoista vientiassaria kahdelle ekonomille (tykkäsi käyttää noita titteleitä).
PoistaOli niin erikoinen työhönotto, että pakko oli lähteä katsomaan, millainen paikka oikein on kyseessä. "Se on kuulkaa otettava marja maasta silloin kun sellaisen löytää" sanoi HH, kun sanoin, että voisin tulla käymään ja päättää sitten mitä teen.
Oli erikoinen persoona, joka ei juurikaan tuntunut naisia arvostavan, mutta me tultiin hyvin juttuun. (Muistan kuinka joku silloisista pystyttäjistä oli luullut, että olen HH:n tytär, kun "uskalsin puhutella H:ta niin normaalisti").
Muistelen, että vaimonsa olisi asunut ulkomailla ja tytärtäkin taisin nähdä vain kerran tai pari, mutta oli kyllä erikoinen ajanjakso elämässä. Ja käänteentekevä siinä mielessä, että olen nyt ollut alalla reilut 30 vuotta. Jonkunmoinen kohtalo siis vissiin.
Harmillista että tuo lempisalisi joutui lopettamaan. Voikohan toista yhtä kaunista ja mieleistä löytyäkään?
VastaaPoistaMullahan loppui jo vuodenvaihteessa jooga kun paikka suljettiin. Kyllä harmitti ja se joogatila oli myös kaunis ja rauhoittava tunnelmaltaan. Nyt ne tilat ovat myytävinä ja voisin melkein muuttaa kotini sinne!
Tuo kalligrafia kuulostaa mielenkiintoiselta ja siinä syntyy kaunista jälkeä. Osaisipa itsekin.
Mukavaa syksyn jatkumista sinulle ja pidetään lippu korkealla niin siellä kuin täälläkin!
Nonni. Näin kauan kesti, että pääsin tänne asti ja vastaamaan.
PoistaKyllä tuo "meidän" liikuntakeskus oli puitteiltaan täysin ainutlaatuinen varmasti koko Suomen mittakaavassa (muistaakseni sai jotain palkintojakin sillä saralla) ja vaikea on uskoa, että samanmoista yhteisöäkään enää löydän, mutta jotenkin se on vaan nyt mentävä eteenpäin.
Ymmärrän niin harmisi tuosta joogasalin sulkeutumisesta :(. Sitä kun näihin vuosiin kiintyy johonkin, on kovin vaikea taas aloittaa nollasta ja etsiä jotain muuta tilalle. Etenkin jos sitä muuta ei edes ole tarjolla.
Saas nähdä kuinka mun kalligrafian kanssa käy. Jos terä ei ala totella paremmin ja luovuttaa sitä mustetta niinkuin opettajan käsissä, voipi olla, että tulee entistä isompi ikävä keramiikkatunneille :). Mutta noin niinkuin muuten se kyllä vaikuttaa ihan omantuntuiselta tekemiseltä, kun on sellaista säntillistä ja tarkkaa.
Lippu pidetään ehdottomasti korkealla ja tänään se pysyi myös kauniissa syys-illassa hyvinkin paikallaan, kun oli ihanan tyyntä. Aivan paras ulkoilukeli.
Ollaan yhteyksissä <3
Voi kuule, et usko miten hyvältä tuntuu lukea alavireisyyden väistymisestä! Minäkin olen harmitellut keramiikan sivuutusta tänä syksynä, mutta toisaalta se oli mun makuun liian myöhään, enkä oikein päässyt samalle aaltopituudelle opettajankaan kanssa.
VastaaPoistaGalligrafia kiinnostais muakin, kuten ikebana ja teeseremonia. Joku Japanihurahdus muutama vuosi sitten nääs. 😊
Ihanaa syksyn jatkoa sulle! Mun vointi on parempi ja mieli paaaljon valoisampi kuin kolme viikkoa sitten. 😊😊
Voi Thilda, sinäkään et usko kuinka hyvä mieli on tullut siitä, että vointisi on ollut viimeaikoina parempi ja mielikin korkeammalla sitä mukaa <3. Olin suoraansanottuna jossain välissä jo todella huolissani (olen lukenut kaikki tekstisi puhelimelta iltaisin sohvannurkassa istuessani, vaikka olen poikkeuksellisen huonosti jättänyt viestiä, lupaan parantaa nyt kun olen taas oma itseni, enkä enää apaattinen harmaa mössö).
PoistaKeramiikkaa ehti siellä ekalla kalligrafiatunnilla tulla ikävä, kun koin, että en hallitse sitä mustetta (tai petsiä se väri oikealta nimeltään on) niinkuin pitäisi ja haluaisin. Mutta ehkä täytyy olla itselleen armollinen, kun pisimpään kurssilla käynyt on harrastanut kalligrafiaa jo 18 vuotta ja sanoi, että aina vaan on uutta opittavaa. Toisaalta lohduttavaa ja toisaalta ei sitten taas ollenkaan :D.
Ikebana ja teeseremonia kuulostais kanssa ihanilta. Tulee rauhallinen olo jo pelkästä ajatuksesta.
Voi niin hyvin kuin vain ikinä voit Thilda <3. Huomiselle olen varannut aikaa sille, että käyn vielä uudelleen lukemassa tuoreimmat tekstisi. Ajatuksella ja ajan kanssa. Ja "isolta koneelta" :). Puhelin on niin haastava.
Ja nyt kun kävin vilkaisemassa lukuluetteloa, näen, että tuorein tekstisi käsittelee luusärkyä. Veti mielen matalaksi sun puolesta :(. Mutta olen huomenna yhteyksissä <3.
PoistaAnnukka, ihana kuulla sinusta! Salien sulkeutumiset ovat olleet kurjaa luettavaa. Online ja muut vastaavat jumpat toki tarjoavat treenimahdollisuuksia, mutta se yhteisö jää puuttumaan. Vähän pahoin pelkään, että on myös heitä, joilla ovat jääneet kaikki jumpat väliin, kun korona tuli ja sulki saleja. Meille kaikille - siis ihan jokaiselle - olisi niin hurjan tärkeää liikkua. Pääkoppa, mutta myös kroppa tykkää. En nyt jauha siitä enempää, vaikka voisin kirjoittaa asiasta kokonaisen kirjan verran. Kalliagrafia olisi huippua. Joskus ennen muinoin tein jotain mainostekstausta tai miksihän sitä kutsuttiinkaan. : ) Ei mitään kalliagrafiaan verrattavaa, mutta siinäkin taisi olla jotain kirjoitussuuntia, viivan vahvuuksia ja kaikkea mielenkiintoista. Tänä päivänä tuskin osaan enää edes kaunokirjoitusta.
VastaaPoistaKiitos samoin Tiina, ihana kun jätit viestiä.
PoistaMulla on tällä hetkellä vissiin jonkunmoinen viha-rakkaus-suhde nettijumppia kohtaan. Rakkauden puolelle menee se, että niinkuin sanoitkin, liikunta on meille kaikille tärkeää (sanoisin, että jopa välttämätöntä) ja online-ohjelmat liikuttavat monia sellaisia, joilla lähteminen tai ylipäätään liikkuminen jäisi muuten vähiin tai kokonaan väliin.
Mutta sitten taas toisaalta koen, että ovat ainakin yhtenä osasyynä liikuntakeskusten sulkemisiin kannattamattomina. Vähän sama kuin nettikaupat vs. kivijalkaliikkeet.
Musta tuntuu, että me ollaan hyvinkin samalla aaltopituudella liikuntajuttujen suhteen ja molemmat voitaisiin kirjoittaa vaikka kokonainen kirja omakohtaisesti todetuista hyödyistä, mutta niin mielellään kuin ihan kaikkia kannustankin, olen sillä saralla vähän jo luovuttanut.
Se kaikkinainen hyvä olo täytyy itse kokea, että siihen uskoo.
Voisin kirjoittaa tästä sulle vaikka kuinka pitkästi, koska tiedän, että ymmärtäisit kaiken.
Ja ai että, mainostekstaus oli oma taiteenlajinsa myös. Ihan tuli ikävä kauppojen ikkunoihin aina aamuisin teipattavia huolella tekstattuja tarjouksia (80-luvulta :)).
Surullista, että kaunokirjoitus on taidettu poistaa kouluissa kokonaan, kun kynääkään ei enää tarvita mihinkään.
Toivottelen sulle sellaisia sopivan hyisiä aamu-uintikelejä :D ja muuten vaan reipasta syksyä.
Ymmärrän kyllä harmituksen ja erotuskan, ei varmasti ole ollut helppoa! Mulla oli aikoinaan ihan lemppari paikkana Töölögym, ja ne lemppari tunnit olivat mulle (ja siskolle) niin tärkeitä. Onneksi olet tehnyt surutyötä, sisuuntunut ja uusia ovia on auennut! Ihanaa syyskuun loppua sinne Annukka!
VastaaPoistaJoudun taas aloittamaan pahoittelemalla, että vastaus tulee niin myöhään, että tuskin tätä enää edes luet, mutta jos kuitenkin, niin kiitos ymmärryksestä Taru. Sulla on selvästi samanlaisia kokemuksia, joten tiedät mistä puhun.
PoistaMulla meni syyskuun loppu työreissussa ja siitä toipuessa toinen viikko. Ihan hirvittää, että nyt on jo lokakuu pitkällä, mutta toisaalta se on vaan hyvä asia, jos syksy sujuu näinkin huomaamatta. Ei ehdi harmitella mitään pimeyksiä tai kylmyyksiä.
Kaikkea parasta sulle Taru.
Niin upean näköinen liikuntapaikka sulla ollut kyllä! Ja jep.. korona teki kyllä aikamoista työtä liikuntakeskuksille(kin). Tosi kova työ yrittää saada ihmiset palaamaan vanhoihin rutiineihin.
VastaaPoistaKivaa syksyä sinne ja tsemppiä uusiin harrastuksiin!
Mä aina välillä mietin tuolla Kutomolla, että Sannis ihan varmasti osais arvostaa paikkaa. Siellä oli niin viimeisen päälle pelit ja tilat ja vehkeet ja erityisesti huippu henkilökunta, jollainen teilläkin siellä Lykkessä ihan ilmiselvästi on.
PoistaTuntuu, että ihmisiä on vaikea saada palaamaan enää yhtään mihinkään, kun aina tulee eteen jostain jotain uusia itsestä riippumattomia haasteita.
Voi kunpa joku kaunis päivä liikuntasalit olis taas täynnä ja rakennuksilla laulais sahat ja paukkuis vasarat, niin riittäis meilläkin töitä.
Kiitos tsempistä, kivaa syksyä ja toivottavasti vielä niitä hyviä vaunuilukelejäkin!
Ensin hätkähdin, mutta onneksi asia selvisi. Ja tiesinhän saliasian muista yhteyksistämme, mutta silti se riipaisee ja satuttaa, sekä heidän että sinun takiasi. Sali on harvinaisen upea, kaunis. Ymmärrän niin hyvin, että jonkin aikaa kuopii maata ennenkuin pystyy edes miettimään muita vaihtoehtoja, kun pelkää ettei samaa tunnetta saa aikaiseksi.
VastaaPoistaKalenterisi näyttää nyt sen, että saat aikaansaavana ihmisenä asiasi järjestymään <3 Kahdehdittavan järjestelmällistä ja arvostan, kuten tiedät, niin paljon sun elintapojasi ja itsestäsi huolehtimista. Sekä liikunnan että ravinnon suhteen.
Mukavan rapsakoita syysaamuja, joista ensimmäinen taisi olla jo tänään!
Mua ihan nolottaa, kun meinaa jäädä nämä tärkeät viestit vaille huomiota. On ollut niin monenlaista mietittävää tässä viime aikoina ja työmatkakin "sotki" aikautalut sekä ennen että jälkeen (kesti aikansa palautua), että jää tämä blogimaailma väkisin jalkoihin, vaikken haluaisikaan. Onneksi meillä on niitä muitakin yhteyskanavia, että voidaan vaihtaa ajatuksia tärkeistä asioista, kun siltä tuntuu <3.
PoistaToivotaan, että saataisiin ne rapsakat, kuulaat syyskelit äkkiä takaisin. Alkaa jatkuva vesisade jo vähän rajoittaa ulkoharrastuksia, vaikka lenkkejä en väliin jätäkään.
Teillä on se ihana lähimökki, johon pääsee kaikkea "pakoon". Näytti niin kotoisalta, kun oli tulet takassa <3
Tänne välillä eksyessä mietin blogisi nimeä, Kotonasi??
VastaaPoistaJuu, se ei todellakaan mikään paras mahdollinen nimi ole ja on itseasiassa vain loppuosa nimestä, josta juontaa juurensa. En sitä kuitenkaan ole lähtenyt muuttamaan, kun on muutenkin koko blogin kohtalo vähän niin ja näin. Kirjoiteltua tulee aina vaan harvemmin, vaikka pää on täynnä kaikenlaisia aiheita. (Alunperin aiheiden piti liittyä nimenomaan kotiin).
Poista