Sivut

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

KULUNUT VIIKKO KÄNNYKÄSTÄ KAIVETTUNA


Puhelimeen tuppaa ainakin itselläni kertymään kuvia, joilla on ollut otettaessa joku tarkoitus, mutta jotka eivät lopulta päädy minnekään. 

Niinpä ajattelin kaivella kännykästä viime päivien kuvat ja kirjoitella pitkästä aikaa muistiin kuluneen viikon tekemisiäni. On jäänyt sekin perinne unohduksiin jo kauan sitten, niinkuin itselleni tuppaa käymään, jos vähänkään yritän alkaa järjestelmälliseksi tai suunnitelmalliseksi. 

***

Pilates palasi tauolta ja oli ilokseni siirtynyt tiistai-illoista torstai-aamupäivään, joka sopii itselleni paremmin kuin hyvin.

Olen siitä aiemmin kirjoitellutkin, että työpaikkani on samassa rakennuksessa liikuntakeskuksen kanssa, ja kaukaa viisaan työnantajani luvalla saan käydä siellä työpäivän aikana vähän niinkuin työkykyä ylläpitävän toiminnan hengessä. Ihan loistojuttu, koska iltaisin ei aina huvita palata takaisin sinne, mistä on juuri päivän päätteeksi tullut kotiin. Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta.






Aamupilateksen jälkeen olikin oudokseltaan vähän pöllähtänyt olo. Vähän samanlainen kuin jos olisi herännyt päiväunilta. Mutta piristyin, kun liikuntakeskuksen aina yhtä ihana henkilökunta kysyi, että "No mikset jää kahveelle? Olis vastaleivottua tiikerikakkuakin". No niinpä. Miksen tosiaan jäisi, kun joisin kahvia siihen aikaan joka tapauksessa muutenkin, mutta kerrosta alempana yksin. Ja kun vielä ehdottivat, että "Hae läppäri tänne ja tuu tänne etätöihin, niin ei tartte yksin olla", mietin, että on kyllä huippua, kun on tällainen paikka, missä voi aina tuntea olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi. Jokseenkin pitkä asiakkussuuhde kyllä takana, kun muistaakseni vuonna -94 aloittelin samaisen yrittäjän vesijumpissa.

Perjantaina olikin sitten aamupäivän punttisali vuorossa samassa osoitteessa. Menen yleensä 11 maissa, treenaan tunnin verran, käyn alakerran ruokalassa syömässä ja palaan työpöydän ääreen. On osoittautunut omalla kohdallani varsin toimivaksi systeemiksi, ja maanantai-keskiviikko-perjantai-rytmistä on viimeaikoina tullut tapa, jota ei tarvi enää sen kummemmin edes ajatella. Eikä miettiä, että "meniskö tänään vai sittenkin vasta huomenna", ja sitten jos ei tänään mene, huomenna miettii, että "miksen sittenkin mennyt eilen..". Mutta siis tästäkin kiitos aiemmin mainitulle mahdollisuudelle käyttää osa työajasta kuntoiluun.

Töitten jälkeen poikkesin Lidlissä aikomuksenani ostaa kasviksia raivauspostaukseni tiimoilta minulle vinkattuun kikhernesalaattiin, mutta petyin, kun yleensä kaupungin parhaat kasvisvalikoimat omaavasta kaupasta oli kaikki vihreät kaalit loppu. Ostin sitten minipaprikoita, jotka olivat niin söpöjä ja värikkäitä, että piti kotona erikseen asetella pölkylle ihan vaan koristeeksi.





Perjantai-iltana tehtiin ukkelin kanssa pitkähkö lenkki, ja loppuillan istuskelin sohvan nurkassa ja viestittelin itselleni jollain erityisellä tavalla läheiseksi tulleen etäystävän kanssa, jota mieluusti nimittäisin siskokseni.

Lauantaille oli luvattu aurinkoista keliä, ja vaikka taivaalle katsottuna näytti kyllä ihan muulta, ehdotin silti miehen tultua aamupäivällä töistä, että lähdettäisiin parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Liesjärven kansallispuistoon käppäilemään ja kuvailemaan. 

Ukkeli on siitä(kin) kiva, että hälle yleensä aina käy kaikki, mitä ehdotan "Ellei ole mitään ihan tyhmää" , joten siitäpä sitten lähdettiin Kyynäränharjulle umpihankeen rämpimään ja toivomaan, että edes vähän pilvipeite repeilisi ja saisin edes jonkun kivan kuvan otettua. No eipä juuri repeillyt, ja vähän turhan lämminkin siinä tarpoessa tuli, kun oli selvästi etenemisen haastavuuteen nähden tullut laitettua liikaa vaatteita päälle. Ja se paksuin mahdollinen pipo. Lunta oli kuitenkin paikoitelleen polviin asti ja itselläni välillä vähän enemmänkin, joten kovin hääppöinen ei meidän tuntivauhti ollut, eikä se tietty ollut pääasiakaan.



Ainut auringonpilkahdus sattui tähän kohtaan, kun tultiin kaksi järveä yhdistävälle pikku sillalle, jonka alitse kulkeva virtaus sai aikaan tällaisen hauskan sulan alueen kirkkaine vesineen.







Iltapäivällä lähdin reppu selässä käppäilemään kaalit mielessä kauppaan, ja jostain kumman syystä päätin poikkeuksellisesti poiketa K-supermarkettiin, jossa en yleensä koskaan käy.

Piti pariin kertaan hieraista silmiä, kun heti kaupan porttien sisäpuolella odotti tulppaanimeri ja mainos, jossa ilmoitettiin kotimaisten tulppaanien hinnaksi 2 eur / 25 kpl!! 




Hetken mietin, etten kehtaa niin halvalla edes ostaa, mutta kun kuulin, että kaupalle oli lipsahtanut yksi ylimääräinen numero tilausmäärään, ja takahuone oli tulvillaan tulppaaneja, ajattelin, että parempi kai se on kuitenkin ostaa edes parilla eurolla kuin että kauppa joutuu heittämään kukat roskiin.




Kympillä olisi saanut 125 kpl, mutta tyydyin tähän yhteen nippuun, että jää muillekin.




Lauantai-iltana tuli seurattua Elisalta pojan peliä, joka oli samalla pohjoisen seuransa 40-vuotisjuhlaottelu. Kippistelin sille parilla lasillisella mainion makuista luomuvalkkaria. 

Sunnuntaina oli kirpakka pakkaskeli, ja päinvastoin kuin pilvistä luvanneessa säätiedotuksessa ennakoitiin, päivästä tulikin ihanan aurinkoinen. 

Käytiin aamulla meidän sunnuntaiperinteeseen kuuluvalla lenkillä, jonka jälkeen sain jostain päähäni, että olispa kiva lähteä johonkin paistamaan makkaraa.

No sehän taas ukkelille kävi sekin, joten etsittiin netistä lähiseutujen laavupaikat ja päädyttiin lähtemään naapurikunnassa sijaitsevaan Saaren kansanpuistoon, jossa parkkipaikalta nuotiolle päästäkseen ei tarvinnut tarpoa hangessa kuin puolisentoista kilometriä.  Kuulosti lenkin päälle ihan passelilta matkalta.

Ensin haettiin eväät lähi-Salesta. 




Reppuun sitten puukko, sytykkeet ja muu tarvittava rekvisiitta kuten sinappi..

Tällä kertaa joku oli ollut ennen meitä liikkeellä ja nuotiopaikalle johti parit isommat ja muutamat pienemmät jalanjäljet.

Melkein perille päästyämme meitä vastaan juoksi yhtäkkiä täyttä laukkaa irrallinen iso musta koira, joka näytti siltä, että halutessaan voi purra ranteen poikki yhdellä haukkauksella. Pelästyin ihan todella paljon, koska koira näytti oikeasti pelottavalta, ja jostain alitajunnasta muistin joskus aikanaan telkkarista seuraamani Koirakuiskaajan vinkin siitä, että vastaavassa tilanteessa kannattaa laittaa kädet puuhkaan rinnalle ja kääntää koiralle selkä. Ei ollut aiempaa kokemusta menetelmästä, mutta niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, koira pysäytti loikkansa kuin seinään ja jähmettyi paikalleen. Hrrrr. Onneksi siinä vaiheessa emäntä huomasi, että lähistöllä on muitakin kuin oma perhe ja karjaisi koiran luokseen. Selitteli sitten, että "On ihan kiltti, mutta villi, kun on vielä pentu" jne. Olen saman kuullut niin monesti aiemminkin, mutta jos en tunne, tai edes näe omistajaa mailla halmeilla, en todellakaan voi luottaa myöskään vieraaseen koiraan. Anteeksi tästä kaikille koiraihmisille, mutta en tykkää myöskään siitä, että tuntematon koira päästetään kysymättä takinhelmoihin nuuhkimaan ja kuolaamaan. Tutut tottakai asia erikseen.





Aiai, mutta makkara oli hyvää. Ja savun haju etenkin ukkelin pipossa pitkäkestoista.

Seuraavalla kerralla sitten tiedetään, että puita ei tarvi kantaa reilun kilometrin päästä, vaan laavun lähelläkin on puuvarasto.

Takaisin autolle halusin kiertää aurinkoisen puolen reittiä, jossa odotti jälleen umpihanki.



Kesäteatterin talvi




Iltapäivällä oli tarkoitus lähteä vielä pienesti hiihtämään, mutta meni vissiin makkaran mukana hiihtohalut, joten jätettiin väliin. Alkoi tuulemaankin sen verran kylmästi, ettei inspiroinut.


Maanantaina oli vajaat parikymmentä astetta pakkasta ja ihan hitsin kaunista, kun kävelin salikamppeet repussa töihin.

Aamupäivä meni muissa hommissa, joten kävin puntilla poikkeuksellisesti vasta, kun lähdin takaisin kotiinpäin. Aurinko paistoi silloinkin vielä ihanasti tehdasrakennuksen isojen ikkunoiden läpi kauniiseen portaikkoon.




Siinä missä kuntoilutsemppi on tapissa, niin liki parin kuukauden tauon jäljiltä maanantai-iltana uudelleen alkaneen keramiikkakurssin suhteen jouduin vähän keräilemään kadonnutta motivaatiota, joka tuntui olevan tyystin hukassa turhan pitkän tauon jäljiltä. Mutta kyllähän se taas ihan kivalta tuntui, kun paikalle asti sain itseni patistettua,  ja opettajan kanssa vähän suunniteltiin uusia kokeiluja. Mm. paperisaven valmistusta. Ja dreijaamistakin ajattelin testata. Nähtäväksi jää, tuleeko siitä oma juttuni vai ei. Mutta tällä kerralla muotoilin kuitenkin syksyltä jäljelle jääneestä saviköntistä vielä pari kulhoa "Kuro"-sarjaani lisää.

Pakkanen oli kiristynyt ja kuu möllötti taivaalla, kun iltakasilta käppäilin kotiin.




Vanha vesivoimalaitos peittyi sillan ali kulkevasta koskesta nousevaan höyryyn, 
mutta en harmikseni saanut sitä näkymään kuvassa. Näytti hienolta.


Tiistaina pakkasta oli -27 astetta, kun kävelin töihin. Ilmatieteen laitoksen "tuntuu kuin -35" tosiaankin tuntui aika todenmukaiselta. Ei enää niin kiva keli. Etenkin, kun toppavaatteiden alle pitää pukea kunnollisen teknisen alusasun ja välikerroksen sjasta työvaatteet. Mutta onneksi oli lämmin kaulahuivi, jonka läpi hengitellä. Eikähän itselläni siinä muutaman kilometrin matkalla mitään hätää ollut. Toisin kuin kuopuksella, jonka työautosta jäätyi kuljettajan puoleinen ovi niin, ettei enää pysynyt kiinni. Ajettavaa päivän aikana oli kuitenkin reilut 300 km.




Toimiston ikkunan takana korkealle kaupungin kattojen ylle kohoavasta, tällä hetkellä huurteisesta koivusta on kiva seurailla kevään kehittymistä. Sitten kun hiirenkorvissa asti ollaan.

Jos oikein tarkkaan katsoo, kokolailla koivun keskeltä pilkottaa kirkontorni.


Illalla käppäilin kirjastoon vartavasten lukemaan yhtä tiettyä artikkelia, mutta kyseistä lehteä  ei meidän muuten monipuolisen ja kauniin kirjaston valikoimissa sitten ollutkaan.

Paluumatkalla tuli mieleen, että menneen viikonlopun kahta kansallispuistokeikkaa lukuunottamatta en muista, milloin olisin viimeksi edes käynnistänyt auton, ja sen tajuamisesta tuli jotenkin tyytyväinen mieli.

Olen kyllä suht aina ollut luontainen paikasta toiseen kävelijä, mutta joka nurkan takana vaanivan ilmastonmuutospaineen alla olen nykyään tietoisesti valinnut kävelyn autoilun sijasta entistäkin useammin. Tuntee tehneensä edes jotain asian hyväksi. Kiitos siitä pikkukaupungin kohtuullisille etäisyyksille, joiden ansiosta kävellen pääsee oikeastaan kaikkialle, minne on tarvista tai halua ylipäätään mennä.






MUTTA: Siinä missä itselleni kertyy normi arkipäivinä liikuntaa ja askelia kiitettäviä määriä, ei luettuja kirjan sivuja kerry juuri lainkaan, ja huomaan, että olen alkanut ajoittain ottaa siitä jotain ihmeellisiä itse itselleni keksimiäni paineita.

Voisin kuvitella, että vähän samoin kuin joku ei-niin-liikunnasta-innostunut ahdistuu tammikuussa joka tuutista silmille hyppäävien elämäntapamuutosvinkkien edessä, itselleni on tullut sellainen olo, että mitä enemmän lukee, sitä parempi ihminen, ja että luettujen kirjojen ja/tai sivujen määrä on suorassa suhteessa ihmisen sivistyneisyyteen ja älykkyyteen (niinkuin varmaan pitkälti totta onkin, riippuen toki siitä mitä lukee), joka tarkoittaa sitä, että itse olen tooooodella kaukana sivistyneistä älykköpiireistä (pitää paikkansa sekin). 

Lapsuudessani kirjat olivat ainoita ja teini-iässä parhaita ystäviäni, ja varmaan noin nelikymppiseksi asti luin todella paljon. Siinä vaiheessa tuli eteen vaihe, jolloin oma aika oli kortilla, mutta sittemmin, kun ei ole enää aikoihin ollut oikein mikään ajanpuutteesta kiinni, olen kadottanut lukuidentiteettini liki kokonaan, enkä enää tiedä, mitä haluaisin lukea. Kirjastossakin vaan haahuilen hyllyjen välissä ja odotan, että jotain sattumanvaraista kiinnostavaa tipahtaa syliin.





Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olen huomannut, että muitten suositusten varaan on vaikea laskea, koska usein kirja, joka jonkun muun mielestä on ihan super, onkin omasta mielestäni ennakko-odotuksiin nähden kiusaannuttavasti kaikkea muuta. Esimerkiksi tällä hetkellä ylenpalttisesti hehkutettu Mia Kankimäen "Naiset, joita ajattelen öisin" kuuluu kirjoihin, joka itseltäni jää mitä todennäköisimmin lukematta. Siitäkin huolimatta, että sitä ovat kehuneet myös itselleni tärkeät viisaat ihmiset, joiden makuun luotan. En vaan jotenkaan kestä ajatusta siitä, että alkaisin öisin ajattelemaan naisia. Tai naista, joka ajattelee naisia öisin. Enkä myöskään kirjan kansikuvaa. On jotenkin niin pelottava.

Toki voisin aloittaa uuden kierroksen kotoa jo ennestään löytyvien kirjojen parissa (miksen ole tätä aiemmin keksinyt?). Olisi ainakin helppo palauttaa takaisin hyllyyn, jos sisältö ei enää kiinnosta tai jos on liian tuoreessa muistissa.

Jossain vaiheessa mietin mietin myös, pitäisikö kokeilla äänikirjojen kuuntelua yksinkävelyn ohessa. Ja kokeilinkin yhden Elisan tarjoaman ilmaiskirjan muodossa, mutta lukija oli kirjan sisältöön nähden niin vääränlainen kuin olla voi, että en vaan kertakaikkiaan pystynyt kuuntelemaan paljon alkua pidemmälle.



"Kiira. Ehjäksi särkynyt."



Ylläoleva kuva ei varsinaisesti liity kuluneeseen viikkoon, mutta olin tästä miehen ostamasta ja tyynyni alle piilottamasta yllärilahjasta niin otettu, että päätyi tänne. Eikä vähiten tuon hellyttävän paketoinnin ansiosta, jossa ukkelin omien sanojen mukaan on "vahva kädentyön jälki". Totta :). Pakettikortti lienee jonkun laskun sisältäneen kirjekuoren kulma.


Keskiviikko kulki tuttua  kävellen töihin - salille - syömään - töihin - kotiin -rataa.




 Pukuhuoneen peräpenkissä Bondin kanssa.




Puntin päälle tuli syötyä lounasruokalassa tuhti annos silakkapihvejä, porkkanamuusia ja 
linssi-papu-lehtikaalisalaattia.
Hyvää oli.


Ukkeli lähti illalla hiihtämään, mutta itse en jaksanut. Tein sen sijaan lumityöt, joita ei oikein töiksi voi sanoa, koska lumi oli ihanan höyhenenkevyttä.





Tähän päättyy torstai-aamusta alkanut ja pikkulauantain iltaan ehtinyt melko perusmallin viikko. Kroppa on hyvällä tavalla väsynyt, eikä päässäkään pyöri mitään erityistä, joten veikkaan, että uni vie voiton jo iltaysin jälkeen.

Tuli ihan sellainen olo, että huomenna alkaa viikonloppu, mutta tarvii nyt kuitenkin muistaa vielä mennä töihin. Ja juomaan Pilates-kahveet :).   




58 kommenttia:

  1. Hitsi, kivasti paljon mahtuu sun viikkoon. Mie käyn vaan duunissa, töistä kottiin ja sitä rataa. Se on sitä yksityisyrittämisen arkee, mut onneks on viikonloput :) Ja hei, aika huikeet talvikelit ja niin on nättii ( joskaan se hevipakkanen ei oo enää mun juttu. Vanha nääs palelee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokolailla samaa rataa se täälläkin kulkee. Ja ukkeli kun on yksinyrittäjä ja töissä myös lauantaisin (tosin lähtee kukonlaulun aikaan ja tulee aamupäivällä jo kotiin), niin sitä varsinaista vapaata-vapaata ei viikkoon hirveästi mahdu, mutta ollaan siihen niin totuttu, ettei tuu enää mietittyä koko asiaa. Ja kun ei tarvi enää muista huolehtia kuin itsestään, niin oikeastaan kaikki aika on sitä omaa aikaa.

      Välillä kyllä tuntuu, etten tee muuta kuin laitan töppöstä toisen eteen johonkin ja takasin, mutta kyllä sitä sitten kuitenkin viikkoon muutakin mahtuu, kun tarkemmin ottaa tarkasteluun.

      On ollut kyllä niin supernättiä, kun taivas on ollut sininen ja lumi pysynyt valkoisena, mutta eipähän niistä kolmenkympin miinusasteista kenellekään mahda iloa olla. Menee kärvistelyn puolelle vähän niinkuin kesällä samanmoisissa heltessä. Välimalli on hyvä meille vanhuksille :)

      Poista
  2. Olet kyllä ihailtavan liikunnallinen. Minulla askelia päivässsä tulee max. 10 000 ja olen siitäkin jo melko ylpeä. Koen huonoutta siitä, että en tykkää erityisesti mistään liikunnasta ja siitäkin, että en lue muuta kuin pojan koulukirjoja ja toisten blogeja. Tulee sellainen huono ja laiska ihminen fiilis, vaikka kokoajan muuten touhotan vaikka ja mitä. Anteeksi avautuminen :)
    Lumiset maisemat on niin kauniita ja sinun kuvat ovat niin söpösiä. Paras kuva on miehesi kirjalahjasta ja tuo viesti on suloinen <3
    Kivaa viikkoa sinulle Annukka ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanon nyt tähän heti kärkeen, että ihminen, joka päivät touhuaa ja ulkoilee lasten kanssa ja kotona tuunailee, askartelee, kokkailee, leipoo ja huolehtii perheestään, ei todellakaan ole laiska, eikä huono ihminen. Ihan tiedoksi vaan Outi <3. Sitä vaan välillä tulee kuviteltua, että k a i k k i muut tekee just sitä, mitä itse ei tee, mutta muka pitäis tehdä sen takia, että ne kaikki muutkin tekee. Ihan tyhmää ja turhaa, mutta tollanen olo mulle nyt niistä muitten luetuista kirjapinoista on tullut. Neulotuista sukista, peitoista, lapasista ja ylipäätään kaikista silmukoistakin vois vastaavan paineen itselleen kehittää, mutta koska neulominen (joka mulle on kutomista, ei neulomista) ei nappaa kertakaikkiaan yhtään, joten ei myöskään ahista.

      Ja siis se, että liikkumisesta on tullut mulle niin luontaista, on ihan täysin ukkelin ansiota. On itse urheilija (tai siis nyttemmin pitää jo sanoa kai ex-urheilija), joka on aikanaan mua innostanut, kannustanut ja rohkaissut kokeilemaan uusia lajeja. Jos olisin jäänyt suhteeseen nuoruuden poikaystävän kanssa, me ajettaisiin autolla hakemaan grilliruokaa, sipsejä ja irtokarkkia ja niitä sitten puputettais sohvalla, eikä liikuttais mihinkään..

      Kivaa viikkoa sulle kans Outi <3 ja juu, banneri on uusi :)

      Poista
  3. Ihana kirjoitus viikostasi kauniiden kuvien kera. Kylläpä viikkoosi mahtuu paljon erilaista puuhaa. Tavoittelen samaa, että pääsisin aamusta tai heti töiden jälkeen työpaikan alakerran punttisalille. Työpaikka muutti uuteen toimitilaan viime viikolla ja nyt tuo edellinen olisi mahdollista, kunhan saan itseäni niskasta kiinni. Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kun jätit viestiä jälleen.

      Mulla on itsellä välillä sellainen olo, etten tee oikein mitään muuta kuin kävelen paikasta toiseen, mutta nyt kun tuli laitettua muutama päivä näitten kuvien avulla taannehtavasti tarkasteluun, niin kyllä sitä sitten loppupeleissä tulee muutakin puuhailtua.

      Viikon ainoat ennalta tiedossa olevat ajankohdat mulla on mainitsemani maanantai-illan keramiikkakurssi ja torstai-aamupäivän pilates. Yleensä olen huono sitoutumaan vapaa-ajalla mihinkään tiettyyn ajankohtaan, koska voi olla, että justiin silloin ei yhtään huvita, mutta noista kahdesta tykkään niin paljon, etten halua jättää niitä välistä, koska seuraava tilaisuus tulee vasta seuraavalla viikolla ja todennäköisesti jälkikäteen harmittaa, jos ei mene. Paitsi että toki pilates jää kakkoseksi, jos työtilanne niin edellyttää.

      Tein tuon salirytmin suhteen tietoisen muutoksen vuodenvaihteessa ja päätin, että "lisään panoksia" ja kasvatan käyntimäärän kahdesta kolmeen viikkokertaan. Ja samalla luon sille säännöllisen rytmin ihan sillä, että voi sitten niinä väliin jäävinä lepopäivinä olla vapaa kaikista "meniskö tänään vai sittenkin vasta huomenna"- ajatuksista ja alitajuntaa kalvavasta huonosta omasta tunnosta, jos ei mene kumpanakaan. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän ja ilokseni myös tulokset puhuu puolestaan monessa sellaisessakin mielessä, mitä en olisi kuuna päivänä osannut ennalta odottaa. Varmaan niistä jossain kohtaa kirjoittelen.

      Etäkannustan sua täältä käyttämään muuton mukana tarjoutuneen tilaisuuden hyväksi. Palkitsee ihan varmasti, kun alkuun pääsee ja löytyy se itselle paras aika treenata. Ihailen kaikkia, joilta se onnistuu ensimmäisenä aamulla jo ennen töihin tuloa.

      Kiitos samoin ja toivottavasti kuulumisiin jälleen :)

      Poista
  4. Voi hitsi miten kadehdittavan paljon sä liikut! Mä kun (kuten tiedät) en tahdo saada itseäni liikkelle juuri ollenkaan... Joogan oon nyt taas aloittanut (maltillisesti kerta viikkoon vaan) ja koen lumityöt ainakin meidän pihassa ihan liikunnaksi (oon aina aivan hikimärkä niiden jälkeen...), mutta kovilla pakkasilla en ole käynyt edes koiraa lenkittämässä (se ei tarkene) puhumattakaan, että lähtisin itse ihan muuten vain tuonne kuleksimaan... Mulla on siis tooooodella paljon parantamisen varaa tuolla saralla!!

    Meiltä on kauppaan noin 3km ja mä kyllä käyn siellä autolla. Samoin kouluun on joinain päivinä 10km ja joinain 25km, että autolla hoituu nekin reissut. Myös sinne joogaan on jotain 10km matkaa. Tarkoitus on kyllä keväällä, heti kun mahdollista, alkaa kulkea kauppareissut pyörällä... mutta katsoo nyt, miten tämä tavoite toteutuu sitten oikeassa elämässä. Yleensäkin koitan ajoittaa kauppareissut niin, että joko käyn silloin, kun muutenkin ajan siitä kaupan ohi, tai sitten lähden miehen kanssa autolla ja otan koiran kyytiin, ja kävelen koiran kanssa sitten sieltä kotiin (saa koirakin vähän muuta haisteltavaa kuin nämä ainaiset lähitienoot ja peltojen laidat...).

    Mutta joo, mä luen kyllä ihan tosi paljon. Ja hahhahhaaa... vai että paljon lukevat ihmiset olis parempia ihmisiä, tai jotenkin viisaampia - no ei kyllä pidä ainakaan minun kohdalla sitten lainkaan paikkaansa! Mulle lukeminen on ihan parasta arjen pakoa, uppoan tarinoihin. Mutta en kyllä mitenkään välttämättä siinä kummemmin sivisty. Ihan romaaneja mä vaan luen, en tosiaankaan mitään asiatekstejä. Tosin esim. Kaari Utrion kirjoista kyllä ihan vahingossa oppii myös esim. historiaa ainakin joskus. Sikäli mikäli se nyt minun päässä säilyy sen kauempaa, kun kirjan lopulta käsistäni lasken ja aloitan saman tien jo seuraavan opuksen lukemisen...

    Niin herttainen toi miehesi antama lahja - etenkin toi pakkaus. Ja ihanaa, kun mies sun kanssa kuljeksii, mulla kun mies ei oo yhtään semmoinen, että mielellään lähtis tollasiin. Kivaa loppuviikkoa sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siitä, että monipuolisesta liikkumisesta on aikuisiällä tullut mulle niin luontainen ja mutkaton osa elämää, kuuluu ihan täysin ukkelille, joka itse on urheilija (nyttemmin kai pitää jo sanoa ex-sellainen) ja aikanaan meidän suhteen alkuvaiheesta alkaen, eli jotain 30 vuotta sitten, innosti, kannusti ja rohkaisi mua ja opetti uusia lajeja, eikä koskaan lytännyt mua taidoillaan, vaan sopeutti omat tekemisensä mun tasolle, että mielenkiinto säilyi ja kasvoi. Ja vaikka hällä nuorena miehenä auto olikin, niin joka paikkaan mentiin itsestäänselvästi yleensä pyörällä tai kävellen (tai joskus jopa hölkäten, jos oli samalla osa oheistreeniänsä :)). Olen siitä hälle tosi kiitollinen ja mun elämä olis varmasti todellakin toisenlaista, jos olisin päätynyt naimisiin vaikkapa mun nuoruusaikaisen poikaystävän kanssa. Etenkin jos oltaisiin jatkettu samaan malliin kuin silloin, niin edelleen ajettaisiin autolla hakemaan grilliruokaa tai pizzaa, sipsejä ja irtokarkkeja ja niitä sitten pupellettaisiin sohvalla telkkaria katsoen, eikä liikuttais mihinkään. Huuuuh. Onneksi kohtalo puuttui peliin ja johdatti meidät ukkelin kanssa yhteen.

      Ja kyllähän tolla on tosi iso merkitys, että myös mun työnantaja tukee mun liikkumista. Nykyään taitaa olla aika yleistä jo, mutta silloin vuonna -97, kun nykyisessä työpaikassani aloitin, niin olivat kyllä aikaansa edellä. Perusteluina se, että tukevat mieluummin terveyttä kuin maksavat sairaspoissaoloista. Eikähän tosiaan ole tohon jälkimmäiseen tarvinnut mun kohdalla käyttää rahaa.

      Mulla ei tule edestakaista työmatkaa kuin viitisen kilometriä, joten ihan tyhmääkin käynnistää autoa moisen takia varsinkaan näillä pakkasilla. Ja kauppoihin lähi-Siwaa lukuunottamatta on enempi-vähempi sama matka, mutta kun nykyään ei tarvi sieltä kaupasta kantaa mitään painavia kasseja, niin välillä otan asiakseni lähteä kotoa kauppaan jonkun jonninjoutavan yhden asian takia ihan vaan sillä, että olis kävelyn ohessa joku näennäinen "tehtävä". On jotenkin mielekkäämpää kuin pelkkä muuten vaan kävely, joka ei aina huvita.

      Sulla on siellä niin eri etäisyydet, että on selvää, ettei onnistu kävellen, eikä näillä keleillä pyörälläkään. Voi kunpa vaan jaksaisit siellä joogassa käydä niin pitkään, että alkaa tuntua, että se palkitsee <3. Mulle oli aikanaan yllätys, kuinka työlästä se oli ja kuinka jäykäksi tunsin oloni, vaikka olin omasta mielestä vahva (no ehkä sitä olinkin, mutta toisella tavalla) ja notkea (en ollut, mutta pikkuhiljaa sellaiseksi opin).

      Ukkeli lukee kaikkein mieluiten just jotain historiaan tai politiikkan liittyviä juttuja ja ne on molemmat mulle sellaisia, jotka ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta, eikä pysy päässä. Ja siis todellakin hävettää välillä mun huono historiantuntemus. Ulkomaiset asiakkaat kun yleensä on tosi kiinnostuneita Suomen historiasta (ja myös siitä politiikasta) ja olen ihan urpo.

      Kiitos taas viestistä Heli ja kivaa viikonloppua <3. Toivottavasti tulee lisää lunta, että päästään hikoilemaan :).

      Poista
  5. Kaikkeen ei vain ihminen - ei edes naisihminen - taivu. Jos liikkuu noinkin paljon kuin sinä, niin eihän siinä kerta kaikkiaan enää ehdi kirjaan tarttua! No - minulla on tällä hetkellä päinvastoin; kirjat korvaavat liikunnan;) Kun tuon kasvohalvaukseni takia silmäni ei lukemista pitkiin aikoihin kestänyt, olen nyt sitten hieman ottanut takaisin menettämääni aikaa. Ja liikunta tulee taas mukaan kuvioihin, kunhan pakkaset ja talvi hellittää - minua ei talvella saa kuin laiskoille kävelylenkille. Ja silloinkin vain jos pakkaslukemat eivät ole turhan kirpakkaat.
    Ihania talvipäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olis kyllä iltaisin ihan hvyin aikaa, mutta siinä mielessä liikunta vähän haittaa lukemista, että jos kotona oikaisen päivän aikana liikutetun kroppani johonkin mukavaan asentoon ja otan kirjan käteen, ei menee montaa sivua, kun nukahdan :). Joskus istun "ysikymppiin" (poikien termi asennolle, jossa istutaan jalat suorana 90 asteen kulmassa) keittiön pöydän ääreen päivänvalolampun lukemaan, mutta ei suju sekään. Liian ryhdikästä :).

      Ymmärrän erittäin hyvin, että nyt kun silmät on taas Luojan kiitos kunnossa, lukeminen tuntuu varmasti entistäkin mieluisammalta ja arvokkaammalta.

      Ja liika on tosiaan liikaa. Niin helteitten kuin pakkaslukemienkin suhteen. Jos menee ihan vaan kärvistelyn puolelle, katoaa ulkoilustakin mielekkyys.

      Ihania kevättalven päiviä myös sinne ja kiva, kun kävit <3

      Poista
  6. Voi vitsi, mikä työpaikka, kun saa käydä liikumassa välillä! <3

    Ihan hirveitä pakkasia siellä! Minua pelottaa, että lähteeköhän meidän autovanhus enää käyntiinkään, kun seisoo siellä pakkasessa. Ja löytyykö sitä lumen alta. Mutta ystäväni lohdutti, että eipähän autoa ainakaan varasteta, jos päällä on puoli metriä lunta. :-)

    Ja tuo on ihan totta, että toisten suositusten varaan ei voi kirjoissa (eikä oikeastaan missään muussakaan) laskea. Ihmisten maut ovat niin erilaiset, ja omakin maku saattaa vaihdella. Jokin kirja saattaa tuntua jossakin elämäntilanteessa tuntua todella hyvältä, ja jossakin toisessa elämäntilanteessa sitä ei saisi ehkä edes luettua.

    Reipasta loppuviikkoa(kin)! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tosiaan ole liikuntamahdollisuuksien suhteen valittamista. Päinvastoin. Silloin kun 22 vuotta sitten nykyisessä työpaikassani aloitin, oli tosi harvinaista, että työnantaja tukee liikuntaharrastuksia, mutta perustelu oli mun mielestä varsin järkeenkäypä (kun tukee terveyttä edistävää toimintaa, säästää todennäköisesti sairauskuluissa), mikä on todellakin ollut just näin. Ja fyysinen rehkiminen on auttanut pitämään päänkin paremmassa kunnossa kestämään viime vuosien henkisiä paineita ja turhautumistakin töissä.

      Ei täällä enää ole paljon pakkasta. Ei melkein mitään. Että kyllä se auto sieltä varmasti hörähtää käyntiin kuin palmun alta jahka tänne asti ehditte :).

      Ja totta muuten! Toi oli just hyvin sanottu, että "Jokin kirja saattaa tuntua jossakin elämäntilanteessa todella hyvältä, ja jossakin toisessa elämäntilanteessa sitä ei saisi ehkä edes luettua."

      Itse luin mm. kaikkia mahdollisia henkisen kasvun selfhelppi-oppaita jokunen vuosi sitten, mutta nyt tökkii ihan kaikki paremman/onnellisemman/energisemmän elämän tavoitteluun tähtäävät kirjat ja kalenteritkin. Ei vaan pysty kykenemään.

      Tänään oli pilatespäivä, mutta ei ollut nyt kukaan leiponut kakkua. Söin sitten proteiinipatukan kahveen kanssa :).

      Reipasta viikonloppua sinne notkuvien hedelmäpöytien äärelle <3


      Poista
  7. Huomenta - paljon on sun viikkoon mahtunutkin. Itse liikun aivan liian vähän, tunnustan. Kirjoja luen mutta en tosiaankaan niin paljon kuin ennen. Harvemmin luen sellaista mikä just on "tapetilla" tai jonotan kirjaston uutuutta.

    Lumitöitä harvemmin kerrostaloasujan tarvitsee harvemmin tehdä, auton putsaamista lukuunottamatta. Viime sunnuntaina jouduin oman paikkani kolaamaan et sain auton ajettua siihen (lietsusta tullessa), ei ollut aura käynyt edes keskipihaa auraamassa - onneksi oli kevyttä lunta mutta sitä oli paljon

    Nyt on varmaankin orientoiduttava töihin valmistautumiseen. Mukavaa keskellä viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on usein itsellä sellainen olo, etten tee juuri mitään, mutta illalla kun vilkaisen tuota jo reilut pari vuotta käytännössä yötäpäivää ranteessa ollutta Polarin ranneketta, välillä hämmästyn itsekin, että oho, on sitä vissiin sitten kuitenkin tullut huomaamattaan puuhailtua. Tai siis enimmäkseen juurikin käveltyä paikasta toiseen. Punttisalilla ei askelia ranteeseen kerry.

      Lumityöt on ihan mun lempipuuhaa ja mies onneksi tietää, että on mulle varattu :). Ihan parasta hikihyötyliikuntaa, mutta sitten kun alkaa kasat olla jo niin korkeita, etten enää ylty niin ylös työntämään tai ei enää voimat riitä, luovutan homman suosiolla ukkelille.

      Rattoisaa työpäivää/-iltaa ja mukavaa viikonloppua, jota kai jo voi toivottaa <3

      Poista
  8. onpa mainiota, kun saa työaikana käydä liikkumassa! Meille tuli vuodenvaihteesta liikuntatunnin mahdollisuus (1krt /vko); käyn maanantaiaamuisin uimassa.

    Samaa mieltä, että Kankimäen kirjan kansi on vähän outo. Mutta kirja oli kyllä ihan lukukelpoinen :)
    Mulla tällä hetkellä luennassa A.J Jacobsin Kunnon mies. Kaveri päättää vuoden aikana tulla maailman terveimmäksi tai ainakin terveellisimmin eläväksi ihmiseksi. Alun perusteella ei ihan niin rapsakkaa luettavaa kuin saman kirjoittajan Raamatullinen vuosi, mutta sopii hyvin tähän vuodenvaihteen kuntohypetykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hemmetti. Taas sait mut kiinnostumaan (ehkä rivien välistä osasitkin lukea, että kuulut poikkeuksiin, joiden suosituksista on hyviä kokemuksia) ja piti heti käydä kuukkeloimassa lisätietoa kirjasta. Alkoi heti kiinnostaa, mmm. luolamiesjuoksu ja sormijumppa...
      Jos löytyy kirjastosta, lainaan kokeeksi, koska siinä ei mitään häviä.

      Kaunokirjallisuuden sijaan luen kaikkien mieluiten kirjoja, joissa on tarjolla jotain mun mielestä kiinnostavia tai omaan ajatteluun sopivia oivalluksia, joita ei ole kirjoitettu neuvojen muotoon, vaan joita voi halutessaan soveltaa omaan elämäänsä. Just siksi tykkäsin niistä Rubinin molemmista kirjoista. Ja Kotvimisen vallankumouksenkin luin ja tykkäsin siitä kotvimisteoriasta, mutta historiaosuuden skippasin aikalailla kokonaan. Ja osin luin vaan ne lihavoidull kirjoitetut tiivistelmät, koska tuntui, että aika paljon oli toistoa. Ja teksti meikäläiselle ihan mahdottoman pientä, mikä vähän haittasi lukukokemusta. Mutta siis toistaiseksi onnistumisprosentti sun suositusten perusteella lukemalleni on ollut täysi 100%.

      Ja joo. On todellakin mainiot nämä mun liikuntamahdollisuudet. Ja jousto työnantajan ja mun välillä molemminpuolista aina kun on paikka.

      Poista
    2. minä luen monenlaista, myös outoa :) (kuten ehkä olet huomanut...)

      Pidän elämäntarinoista, matkakirjoista - erityisesti purjehduksesta, kuten joku muukin tässä viestiketjussa - ja seikkailu-urheilusta, luen ajoittain keittokirjoja, historiaopuksia, nuortenkirjoja...
      Kaunokirjallisuudesta luen lähinnä chicklitiä.
      Aloitan useampia kirjoja kuin mitä lukulistaltani löytyy.

      Suosittelen Kunnon miestä pienellä varauksella. Olen lukenut sen kerran aiemmin, sen ilmestyttyä. Se on hajanaisempi kuin muistinkaan, vähän säpäleinen ja repaleinen, mutta pidän Jacobsin kirjoitustyylistä. Olen lukenut häneltä jokseenkin kaiken mitä olen käsiini saanut. Raamatullista vuotta suosittelen, se on hauska opus, eikä vaadi kovin uskonnollista asennetta - A.J:kaan ei ole sitä :)

      Kotvimisen historia tuli mullakin vähän loikkien luettua.

      Viime aikoina minunkin kirjoissani on ollut toivottoman pientä tekstiä. Optikko mutisi jotain tehokkaamista laseista, en oikein tiedä ;)

      Poista
    3. Piti ottaa sanakirja avuksi ja tarkistaa, mitä chicklit meinaa :). Nyt tiedän.

      Täytyy sanoa, että purjehduskirjat olis mulle tullut varmaan ihan viimeisenä mieleen. Johtuen siitä, että ylipäätään kaikki veneet jotain perussoutuvenettä lukuunottamatta on mulle pelottavia paikkoja. Siksipä olikin oikein mainiota matkaopasaikoinani lähteä vetämään veneretkiä johonkin Paratiisisaarille, kun pienillä purkeilla seilattiin ja aallot löi yli. Näyttelin reipasta johtohahmoa, mutta sisältä olin kaikkea muuta.

      Ei ole kauaa, kun luin ikivanhoista kirjoistani Salaisen puutarhan, ja nyt olen pohtinut, että olisinkohan jo tarpeeksi reipas lukeakseni Veljeni Leijonamielen uudestaan vai vieläkö se itkettää ja pelottaa niinkuin edelliskerralla. Jotain öööö 45 vuotta sitten..

      Poista
  9. Olipa mukava postaus ja hienoja kuvia. Sulla on työpaikka melkoisen kauniissa miljöössä.

    Lukemisesta. Itse olen ollut aina kova lukemaan, mutta hyvin harvoin tartun mihinkään romaaniin. Työvuosistanikin suurimman osan olen tehnyt kirjastoissa - niin yliopiston sellaisessa kuin kunnankirjastossakin.

    Mieluisinta luettavaa löytyy tietokirjaosastolta; elämäkerrat, matkakirjat ym. Monesti lehdistä löytyy artikkeleja ihmisistä, joilta on ilmestynyt kiintoisa kirja ja sen laitan heti varaukseen. Myös telkkarissa haastatellaan usein kirjansa julkaisseita ja niistä saa hyviä vinkkejä.

    Oli aika, jolloin luin kaikki purjehduskirjat, jotka käsiini sain. Itsehän en siis ole koskaan ole ollut purjeveneessä :)

    Mutta jään odottelemaan näitä viikkopostauksia, jos taas innostut niitä joskus tekemään.

    Ps. Poistin edellisen kommentin, koska kirjoitusvirhe :)
    Olen tosi pedantti mitä oikeinkirjoitukseen tulee. Missään muussa en sitten niinkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummeli :).

      Työpaikka (ja liikuntakeskus myös, samoin kuin lounasravintola) on tosiaan kauniissa ja historiallisessa miljöössä. Sijoittuu Finlaysonin vanhoihin punatiilisiin kutomorakennuksiin, jotka on toiminnan lakattua kunnostettu ja otettu uuteen käyttöön. Samoin kuin iltakuvissani esiintyneet Finlaysonin kehräämörakennukset, joissa sijaitsee mm. kirjasto, ammattikorkeakoulu, kuvataidekoulu ja paljon muuta. Ihanaa, että kaikki on säästetty, eikä laitettu maan tasalle ja rakennettu uutta tilalle.

      Aiai. Pikkutyttönä haaveilin, että olisin voinut olla kirjastossa töissä, koska vietin siellä aikaa niin paljon muutenkin. Kerralla lainattavien kirjojen määrä oli rajoitettu kymmeneen, jotka oli yleensä niin äkkiä luettu, että kohta taas olin hakemassa uutta kymmentä :).

      Ja hauskaa, että olet lukenut purjehduskirjoja, vaikket purjehdi (itse en uskalla astua edes paikallaa olevaan purjeveneeseen).
      Omia suosikkikirjojani (edelleen silloin kauan, kauan sitten) oli mm. Helmi Vuorelman Kansallispukukirja ja jalokivikirja. Koitin vähän pitää taukoa lainauksista niin kauan, että siihen pahviseen lainauskorttiin olisi välissä ilmestynyt jonkun muunkin kirjastokortin numero :).

      Itse olen myös tarkka oikeinkirjoituksesta, koska äidinkieli on mulle niin tärkeää, mutta täällä kommenttilaatikossa kyllä sattuu virheitä, kun sormet on ajatusta nopeammat, enkä aina malta tarkistaa ennenkuin painan julkaise-nappia.

      Katsotaan, josko viikkokatsauksille tulee taas aikansa. Niitä on välillä kiva kirjoitella, niin näkee itsekin, että on sitä kuitenkin jotain tullut viikon aikana tehtyä, vaikka välillä tuntuu, ettei tee juuri mitään.

      Kiva, kun kävit ja jätit viestiä. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua heti siihen perään!

      Poista
  10. Ihana teksti :) Tuo on tosi mainio juttu, että pääsee liikkumaan työpäivän lomassa. Mulla oli muinoin työpaikka, jossa oli monta kertaa viikossa jumppia - joko lounasaikaan tai iltapäivästä - sekä punttisali. Silloin tuli liikuttua ihan automaattisesti, kun ilmaiseksi pääsi ja pari kertaa viikossa yhdistin lounastuntiin kuntoilemisen :) Muutenkin on parasta, kun liikuntaan tulee sellainen rutiini, että sen kummempia pähkäilemättä ja jahkailematta vaan menee ja tekee.

    Olen muuten joskus miettinyt tuota, että mulla on selkeä valinta, että luenko, kuntoilenko vai teenkö kotihommia. Yleensä tuo viimeksi mainittu tipahtaa ohjelmasta pois (ja koti näyttääkin ihan siltä). Loppu aika jakaantuu sitten fiiliksen mukaan kuntoilun ja lukemisen välillä. Plus sitten kaikki se arjen sälä on aina läsnä.

    Kankimäen kirja on tosiaan kantta ajatellen vähän tyhmä. Mutta sisältö on ihanaa ja mukaansa tempaavaa. Eilen nappasin kirjastosta hetken mielijohteesta kirjan, joka kertoo naisten raivosta, turhautumista sekä naisen identiteetin tuomista paineista - sopii mulle just nyt :D Mutta niinhän se tosiaan on, että lukuvinkit eivät välttämättä toimi ollenkaan, vaan se vaatii sen oman sisäisen klik-äänen. Äänikirjoja minä olen kokeillut tasan kerran joskus vuosia sitten, enkä tykännyt. Häiritsi juuri se kertojan ääni. E-kirjatkaan ei ehkä ole ihan mua varten. Perinteisessä paperikirjassa pystyn parhaiten keskittymään siihen tarinaan ja halutessa palaamaan vähän taaksepäin ja fiilistelemään kivoja kohtia kaikessa rauhassa.

    Hei, sehän on muuten jo torstai ja toivoa täynnä. Viikonloppu häämöttää :) Aurinkoa päivääsi blogisisko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Hauskaa, että meillä on työpaikan pihalla tuollainen samanlainen tiilinen pitkä piippu :)

      Poista
    2. Mulla on kyllä todellakin mainiot liikuntamahdollisuudet ja arvostan ne todella korkealle. Joskin olen tuota lounastuntien yhteydessä punnertamista alkanut harrastaa vasta varmaan viimeisen vuoden aikana. Siihen asti olin vielä niin ahkera, että jaksoin iltaisin kävellä takaisin sinne mistä olin tullutkin, mutta nyt huomaan, että jos aion varmistaa, että oikeasti käyn salilla sen kolme kertaa viikossa niinkuin olen päättänyt käydä (ja sen myös tehnyt), niin tää on kaikkein toimivin systeemi. Syön sitten ruokani vastaavasti lyhyemmässä ajassa ja olen terhakkana takaisin työpaikalla :). (On muuten tuottanut tulosta se mun "kuntoon vaikka väkisin"-sisuuntuminen ja huomaan pelkästään tossa yhden viikkokerran lisäyksessä sellasia ihmeellisiä positiivisia oheisvaikutuksia, joita en olis osannut ennakkoon mitenkään odottaa, että motivoi kyllä jatkamaan samaan malliin).

      Ja juu. Kotihommat ekana veks vaan, koska ne ei tekemällä lopu, mutta elämä sensijaan voi loppua, joten sitä ei kannata haaskata (oli muuten omasta mielestä harvinaisen hyvin keksitty toi :D).

      Mutta voihan kääk. Raivoava nainen kuulostaa pelottavalta :D. Ei tunnu mulle omimmalta, mutta välillä musta tuntuu, että tarvisin kyllä jonkun keski-ikäisen miehen mielenliikkeisiin opastavan kirjasen. On alkanut välillä tuntua siltä, että onkohan meillä mennyt nää sukupuoliroolitukset jotenkin sekaisin :D.

      E-kirjat on mulle ei-kirjoja, koska työpäivät menee näyttöä tuijotellen ja silmät on ihan pulassa. Älysin sentään tässä hiljattain vaihtaa näyttöä ja helpotti. Mun vanha oli sellanen joku supersähköinen, joka suunnilleen sähköisti hiuksetkin päässä ja sai posket kuumottamaan. Nyt on sellanen lempeämpi led-versio.

      Ja jep. Torstaina on jo vähintäänkin toinen jalka viikonlopussa. Voidaan jättää piiput hetkeksi taakse.

      Ihanaa ja toivottavasti tasaista viikonloppua my little sister <3

      Poista
  11. Kiva postaus taas, kiitos siitä, oli mukava lukea!
    Monelaista ajatusta syntyy omassa päässä kun tekstiäsi lukee ja haluasi aina silloin tällöin johonkin kommentoida mutta kun pääsee loppuun niin ei enää muistakaan mitä piti sanoa:) Lukemisesta ainakin, mulla pitää olla aina kirja lukuvaiheessa ja olen jo päätynyt tuohon ajatukseesi lukea oman hyllykön kirjoja, kyllä niitä voi lukea toiseenkin kertaan ja kun niitä on tarpeeksi paljon ei enää kaikkea muistakaan mitä niissä on kerrottu.
    Toinen asia on koirat. Vaikka meilläkin on oma ja niin ihana ja kiva ja paras maailmassa niin en hyväksy tuota irrallapitoa paikoissa missä liikkuu toisiakin ihmisiä. Yksi syy on tuo minkä totesit, ei voi tietää miten koira käyttäytyy erilaisissa tilanteissa.
    Lounasruoka-annoksesi näytti houkuttelevalta. Hyvä jos työpaikalla on noin herkullisia ruokia valmistava keittiö, se ei ole itsestäänselvyys.
    Liikunnallisuutesi sulaa mukavasti elämääsi, se ei vaikuta ollenkaan pakkopullalta:) Omakin liikunta on nyt lisääntynyt mukavasti koiran tultua elämäämme. Sinun määriisi ei varmasti päästä mutta se mitä tehdään tuntuu hyvältä ja on pääasia:)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja kivalle Ukkelillesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun luet Irma :).

      Ja juu, ei voi millään enää lopussa muistaa, mitä matkan varrella tuli mieleen, kun nää mun tekstit tuppaa olemaan niin pitkiä ja sekalaisia, että hyvä jos edes itse muistan, mitä kirjoitin :).

      Mulla on nyt tuo Kiiran kirja ollut yöpöydällä varmaan parisen viikkoa, ja illalla viimeiseksi sitä muutaman hassun sivun jaksan lukea, kun uni vie voiton. On ollut yksi "kovennetun" saliharjoittelun parhaita puolia, että vaikken välttämättä tunne olevani väsynyt, niin vissiin ihan kunnolla rääkätyt lihakset sitä on ja olen nukkunut ihan mielettömän paljon paremmin kuin aiemmin. Herään kyllä edelleen muutaman kerran yössä, mutta en jää pyörimään ja ihmettelemään, vaan nukahdan samantien uudelleen. Ja aamulla sitten ihmettelen, että eikö mua todellakaan väsytä yhtään. Niin ihanaa.

      Koirakohtaaminen oli pelottava, eikä ole ainoa tässä lähiaikoina edes. Musta tuntuu, että koiria on nykyään paljon, paljon enemmän kuin ennen, eikä aina ollenkaan omistajalleen sopivinta tai sopivimman kokoista rotua. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun iso koira on kohdalla hypännyt kohti, eikä hihnan toisessa päässä ollut omistaja (yleensä pienikokoinen naishenkilö tai vastaavasti koiraa taluttamaan lähetetetty tai lähtenyt lapsi) ole voinut koiralle mitään. En tykkää yhtään, vaikken todellakaan mikään koiranvihaaja ole, päinvastoin. Ja aina on niin kiva, kun joskus vastaan tulee tottelevainen ja hyvin koulutettu koira löysän hihnan päässä, eikä ole moinaankaan vastaantulijoista. Ja se oli varmaan justiin se syy, miksi tykkäsin katsoa sitä Koirakuiskaaja-ohjelmaa, kun siinä se kuiskaaja ymmärsi, että vika ei ole koirissa, vaan omistajissa, ja koulutti sitten niitä omistajia niin, että koirakin alkoi käyttäytyä niinkuin kuuluu.

      Lounasruokala, joka ennenvanhaan oli Finlaysonin henkilöstöravintola, on itseasiassa nykyään (ja vissiin jo viimeiset 20 vuotta ollut..) yleinen Sodexon ravintola. Lounas maksaa 8 euron molemmin puolin, ja välillä siellä on tollasia helmiä niinkuin tuo kuvan annos, mutta välillä on päiviä, jolloin pitäisi valita hernekeiton ja uunimakkaran välillä, jotka ei kummatkaan mulle valitettavasti lounaasta käy. Viikonlopun käräytetty Huiluntuhti on asia erikseen :).

      Ja oikeassa olet. Liikunta on mulle luontaista (kiitos siitä urheilija-ukkelille, joka aikanaan mua on innostanut ja kannustanut), eikä todellakaan pakkopullaa. Toisin kuin se, jos pitää viettää koko päivä sisällä tai sohvalla. Hrrrr. Ahdistaa pelkkä ajatus.

      Mukavaa viikonloppua sinne teille myös ja ukkeli lähettää kiitokset ja terveisiä :).

      Poista
  12. Wau!! Minäkin haluaisin asua paikassa, mistä töihin voisi kävellä tai pyöräillä... mainitsemattakaan mahdollisuutta käydä kesken työpäivän jumpalla. No, ammatinvalintakysymyksiä nämä, enkä todellisuudessa valita.

    Viihtyisän kuuloinen viikko. Onpa kiva palvelu pilates-paikalla, kun saa kahvit ja tiikerikakun ja tarjotaan vielä etätyöpaikkaakin! Peukku tälle! Yrittäjällä on tuossa asenne hienosti kohdallaan.

    Pirteyttä seuraavaankin viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa paikoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Täällä nuo kävellen tai pyörällä (talvella en uskalla) helposti saavutettavat etäisyydet on yksi niitä hyviä puolia. Kaikki tarpeellinen löytyy suht kolmen kilometri säteeltä kotoa. Ja oikeasti täällä on kaupungin kokoon nähden ihan mielettömän monipuoliset ja hyvät liikuntamahdollisuudet, joten siitä ei ainakaan tekeminen jää kiinni.

      Olen ton salin yhdistänyt ruokatuntiin varmaan vasta viimeisen vuoden tai korkeintaan parin sisällä. Siihen asti jaksoin iltaisin vielä kävellä erikseen takaisin lähtöpisteeseen reenaamaan, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että on parasta näin, jos/kun haluan käydä sen kolme kertaa viikossa niinkuin haluan ja olen käynytkin. Vapauttavaa, kun illan ja välipäivät voi olla edes alitajuisesti miettimättä, että lähtiskö vaiko eikö.

      Liikuntakeskuksen (nais)yrittäjä on mun ikäinen ja todellakin Yrittäjä isolla Y:llä. On tehnyt ihan mielettömän paljon tän kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin eteen. Ja henkilökunta puolestaan on enimmäkseen mun vanhemman pojan kanssa enempivähempi samaa ikäkaliiperia ja niin ihanaa, nuorta reipasta ja aina iloista porukkaa, jotka voisin adoptoida kaikki :)

      Pirtsakkaa viikkoa sinne kans!

      Poista
  13. Ihan paras toi makkara ja en kestä tulppaaneja noin halvalla, mieletöntä!

    Täällä tulee aina vastustus, jos jotain suitsutetaan oikein paljon. Mia Kankimäen kirja itselle ei missään nimessä ollut superelämys tai jotain suurta. Se oli dokumenttimatkakertomus ja historiallinen läpileikkaus merkittävistä historiallisista naisista, jotka jotkut unohtuneet ja Mia kaivaa heidät nyt esiin. Mutta Mia kertoo heistä, ei loppupeleissä paljoakaan omista sielun syövereistä ja tämä aiheutti itselle pienen pettymyksen.

    Ihanaa loppuviikkoa Annukka tehopakkaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huiluntuhti on ihan parasta makkaraa ja sutjakkana sujahti kivasti apukuskin ovilokeroon :D.

      Ja voi K-kauppaparkaa. Takahuone oli kirjaimelliseti tulppaaneita tulvillaan. Mutta sana levisi kyllä onneksi aika nopeasti Facebookissa ja ihmiset tiesi rientää paikalle kauppiasta pelastamaan.

      Kiitos paljon tuosta kirja-analyysistä. Se vahvisti mun arviota siitä, että se kirja ei ole mun juttu. Ei todellakaan olisi ollut. Ja heti, jos alan ajattelemaan sitä kansikuvaa, meinaa jo se mennä uniin, joten en kestä ajatusta, että olis mun yöpöydällä.

      En ole tehopakkaus, vaan tavis :). Mukavaa viikonloppua avaruussankari-Tiia <3

      Poista
  14. Lähi-Sale sai kulmani kummasti nousemaan... et olekaan teelainen vaan ilmeisesti veelainen - ei siis pelkoa: en tiedä kotipaikkaasi, enkä mitään toista bloggaajaakaan ;(( näin voi omat luulot mennä uusiksi, mutta jos joskus törmätään vanhan tehtaan nurkilla, oikaistaan väärinkäsitykset -
    nuo kaupunkikuvat ovat kyllä kaikki tutuista paikoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätiä mitiä :). Mulla on jotenkin sellainen mielikuva, että olisin jossain kohtaa koittanut vinkata tästä V:llä alkavasta nykyisestä kotipaikkakunnasta, mutta T:la on sitä ollut myöskin, koska olin 4 v, kun vuonna -69 sinne muutettiin. Taisi vaan olla jotain 80-luvun puoliväliä, kun sieltä sitten erinäisillä muilla paikkakunnilla ja erinäisissä muissa maissa asumisen jälkeen päädyin tänne V:aan, johon olin vannonut olevani ikinä muuttamatta :). Mutta niin vaan ollaan asuttu jo tässä samassa osoitteessakin kohta 26 vuotta. Voihan kääk.

      Huomasin sun lisävastauksen vanhaan postaukseen niin myöhään (tänään), etten siihen sitten enää lähtenyt kommentoimaan. Mutta siis juu, siellä Kutomon nurkilla päivät pitkät pyörin. Ja aina välillä T:lassa poikkean, kun siellä mun isä ja äitipuoli edelleen asuu. Talossa, jonka isä rakensi ja joka valmistui -74. (Mietin muuten siellä keramiikkakurssilla, kun raapustin tekemieni kulhojen pohjaan vuosiluvun -19, että olisko kuitenkin pitänyt kirjoittaa koko nelinumeroinen luku, kun nää vuodet tuntuu menevän sitä tahtia, että jos kulhot jatkaa elämäänsä jossain, niin ei tosta enää tiedä, onko kyseessä 1900- vai 2000-luku. Kääk).

      Ja toivottavasti tää vastaus nyt tuli hannahille, jolle sen kuvittelin kirjoittavani. Jos ei, niin kiitos ja anteeksi :)

      Poista
  15. Tuosta makkarasta sen verran, että olemme toisinaan ostaneet sitä mökille saunan jälkeen grillattavaksi. Olimme aina lukeneet että nimi on HULLUN TUHTI. Sitten ykskaks molemmat tajusimme että nimi on HUILUN tuhti. Sitäkös ihmettelimme. Huilun tuhti, mitä se edes oikeastaan tarkoittaa?!!
    Tulppaaneita en ole vielä tänä vuonna ostanut, mutta huomenna ostan kun "Muijakerho" kokoontuu meillä.
    Minulle käy kirjojen kanssa nykyään niin että jos lainaan kirjastosta vaikka neljä kirjaa, niin niistä on aina kaksi sellaisia joita en muutamaa sivua enempää viitsi lukea kun ovat kertakaikkiaan epäkiinnostavia. En mimittäin kuulu niihin ihmisiin joiden mielestä kirja kuin kirja kuuluu kahlata läpi jos sen on aloittanut!
    Ihana tuo kirjalahja joka tyynysi alta löytyi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullun tuhti :D:D:D. Se olis pakosti jotain hirmu paksua jöötiä ja täyttä tavaraa :D.
      Eipähän noista nimistä tosiaan tiedä, että mistä semmonen Huilu tulee, mutta on kyllä parasta grillimakkaraa meidän mielestä.

      Itse tykkään tulppaaneista, ja oikeastaan kaikista muistakin kukista, eniten silloin, kun ne on vasta ihan nuppuisia. Auenneista ja varsinkaan sellasista räjähtäneistä en pidä. Mutta halpakimppu oli ilmeisen laadukas, koska näyttää vielä ihan hyvältä. Joskin olen vaihtanut uuden kylmän veden vähintään joka toinen päivä ja leikannut varsia vähän samalla, kun en tosiaan niistä lakastuneista piittaa.

      No huhhuh, jos pitäisi väkisin lukea kirja loppuun, vaikkei yhtään tunnu omalta. Kouluaikoina niin oli tietty pakko tehdä, kun oli tehtävänä lukea joku 7 veljestä, mutta en kyllä vapaaehtoisesti kiduta minäkään itseäni millään pakkoluvulla. Edes siksi, että voisin sanoa, että olen kyseisen teoksen lukenut.

      Ukkeli ei paljon lahjoja osteskele, joten tuli kyllä ihan tippa silmään, kun tuon omin käsin paketoidun yllärinsä löysin. Tiesi, että olen ihaillut lahjakasta ja kaunista Kiiraa tervepäisyytensä takia. Ja kirja kyllä vahvistaa koko Korven perheen täyspäisyyttä entisestään.

      Hyvää viikonloppua ja terkkuja Muijille, jos eivät jo ehtineet lähteä kotiin :)

      Poista
  16. Kiva viikkokatsaus :) Kuten lähes kaikki muutkin, ihastelen sun mahtavaa liikuntamäärää ja tota mahdollisuutta käydä salilla kesken työpäivän! Sun työnantaja ansaitsee tuosta kyllä jonkun kunniamaininnan. Veikkaan, että monella liikunta lisääntyisi merkittävästi, jos sen voisi tehdä työpäivän aikana. Saatko sä siis käydä salilla ihan varsinaisena työaikana vai oletko sellaisena päivänä sitten töissä tunnin pidempään?

    Mullakin toki on usein hyppytunti kesken päivää, jolloin periaatteessa ehtisi käydä salilla (joka sijaitsee tien toisella puolella). Siis silloin, jos se osuu ruokatunnin yhteyteen, muuten tulisi vähän kiire. Jotenkin sitä aina vaan on kaikenlaista muuta tekemistä tai sitten iskee semmoinen "no en mä nyt kesken työpäivän, kun sitten on hiki ja olen ihan punainen" -tekosyyselittely (tai juuttuu kollegoiden kanssa opehuoneeseen kahvittelemaan...). Se mun PT toimii just tolla lähisalilla, joten toivon, että kun ollaan saatu meidän projekti käyntiin ja mun "salikammo" siitä ehkä vähän pienenisi, saisin ehkä jatkossa aikaiseksi mennä kesken päivän.

    En kestä tota tulppaanitarjousta!!! Mä olisin ihan varmasti ostanut sen 125 kappaletta ja sitten kyllä ihmetellyt, että mihin ne kaikki tunkisin. Olen tosin ollut tosi pettynyt tänä talvena Pirkan tulppaaneihin; yleensä ostan aina niitä, mutta tänä vuonna ovat olleet tosi surkeita laadultaan. Päätinkin just käydä tänään perjantain kunniaksi ihan oikeassa kukkakaupassa ostamassa kunnollisia tulppaaneita, vaikka yleensä en raaski sitä ylimääräistä 10-15 euroa niistä maksaa.

    Hei, ihanaa viikonloppua sulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt sen verran tarkentaa tota mun kesken päivän salillakäyntiä, etten sitä ole suinkaan aina harrastanut, vaikka tuleekin ens kuussa 22 vuotta täyteen samaisen työnantajan palveluksessa ja alusta asti mun liikuntaharrastuksia on tuettu. Nyt on vaan viimeaikoina ollut työtilanteen vuoksi mahdollista joustaa näin päin, ja olen sitä käyttänyt hyväksi. ("Ennenvanhaan" jaksoin vielä hyvin kävellä illalla takaisin lähtöpisteeseen treenaamaan, mutta silloin kävin lähinnä ryhmäliikuntatunneilla, joilla oli tietty aikataulu. Nyt kun olen vaihtanut pilatesta lukuunottamatta pelkkään saliin, eikä ole aikatauluja, niin on ollut tosi ihana, kun on voinut tehdä näin).

      Meidän työt ja työnantajat on niin eriluonteisia, ettei niitä oikein voi verrata. Mun työpaikka pienyritys, jossa mulla toki on periaatteellisest työajat, muttei mitään tiettyä "virka-aikaa". Eli ei ole niin justiinsa. Työ itsessään on pääasia ja sen suhteen olen tunnollinen. Jos joku tarvii apua illalla tai viikonloppuna, autan tottakai. Ja silloin kun on enemmän töitä, silloin tehdään enemmän töitä ja sitten kun on vähemmän, voi ottaa lunkimmin. Puolin ja toisin joustetaan. En tiedä, osaanko tätä nyt selittää ollenkaan :)

      Sun tapauksessa on tottakai selvää, ettet voi noi vaan sanoa oppilaille, että "Jaahans, meikäläinen taitaakin tästä lähteä salille, koittakaa hoitaa sillä välin hommat" :D.

      Oon päättänyt, että silloin kun ei toi ruokikseen yhdistäminen onnistu, meen töitten jälkeen suoraan. Muuten on riski, että jää menemättä ja se ei nyt käy :).

      Halpistulppaanit on vielä ihmeen hyvässä kuosissa. Toisin kuin edelliset, 7 eurolla Prismasta ostamani kotimaiset 15, jotka teki mieli viedä samantien takaisin (mutten jaksanut enää kävellä :D). Oli ihan veteliä jo valmiiksi. Harmitti isosti.

      Täällä alkaa nyt taas vaihteeksi kisakatsomo. Peli on Tampereella, muttei nyt lähdetty lumituiskuun ajamaan.

      Ihanaa viikonloppua Emma-siskolle <3

      Poista
  17. Annukka - tuli juu, oli jäänyt nimi pois... laita keramiikkatöihin MMXIX - 2019 on myös ihan hyvä ;)

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan valkkaan noin perusmallin numerot :).

      Mukavaa viikonloppua Tlaan!

      Poista
  18. Ihanan aktiivista. On hauska lukea aktiivisesta arjestasi, kun juuri nyt omankin arjen tarkkailu ja optimointi on käynnissä. Siellä arki näyttää siis rullaavan ihan täydellisesti!! Parasta on se, kun tekee vaan asioita mielihalujen mukaan eikä niin, että joutuu pakottamaan itseään liikkeelle. Olen myös yrittänyt enenevässä määrin kävellä sen sijaan, että ottaisi auton, jotta saisi vaan tuota perushyötyliikuntaa pidettyä hyvällä tasolla ja siten peruskulutuksen ylhäällä.

    Kävin muuten tänään aamulla sun innottamana Inbody-mittauksessa, mikä tuottikin aikamoisen yllätyksen, jonka varassa on ihan mahtavaa jatkaa valitsemallaan tiellä. Kävin viimeksi mittauksessa 2 vuotta sitten ja valittelin sullekin, että kun paino on tässä parissa vuodessa noussut. No, rasvamassa oli kuitenkin parissa vuodessa vähentynyt! Viimeksi pari v. sitten ongelmana oli kehon nestetasapainossa oleva vajaus ja nyt se oli erittäin hyvällä tasolla ja siitä syystä muutama kilo onkin tullut. En muistanut tuota nestevajausta ollenkaan. Vaaka ei siis tosiaankaan kerro kaikkea, joten hyvä, että menin mittaukseen! Positiivista oli tietenkin se, että sekä käsissä että jaloissa on lihasmassani kasvanut, mutta vastaavasti keskivartaloon (jonka lihasmassa edelleen on ihan hyvällä tasolla) on nyt sitä rasvakerrosta myös tullut vähän lisää. Tästä johtuen ulkonäköarvioni oli, että haloo, nyt on saatava ylimääräiset pois. Mittauksen mukaan kuitenkin olisin nyt ihan ideaalipainossa (tammikuun alusta olen pystynyt nyt pudottamaan 1,3 kg) ja mittaaja oli sitä mieltä, että yhtään ei pitäisi laihduttaa. Itse kuitenkin tiedän, että kilo tai pari saisi vielä lähteä tuosta vyötäröltä, mutta ilmeisesti olen onnistunut tiputtamaankin jo tässä tammikuussa juurikin rasvamassaa, eli tahti on ollut riittävän hidas. Vitsit, kun oon onnellinen! On se vaan hyvä, kun pystyy mittauksella saamaan faktat. Periaatteessa omalla kohdallani tilanne on parantunut ja nyt vaan iloisin mielin pientä viilausta, niin ollaan tavoitteissa :). Toivottavasti siellä menee myös hyvin. Olen muuten itse vähän laskeskellut protskuja ja todennut, että niiden saanti on mulla aika vaikeaa, kun syön pääasiassa kasvisruokaa. Pieni proteiinilisä hamppu- ja riisiproteiinin muodossa on mulla nyt lisättynä päivittäin. Sorry, kun jauhan omista asioistani näin pitkällisesti, mutta kun toi mittaustulos oli just tuore ja hihkun innosta ja vapaapäivän ratoksi lähdin blogeja lueskelemaan, en vaan malttanut olla kertomatta! :)) Mahtavaa viikonloppua sinne teille!

    P.S. Käsityksesi koirien vapaana juoksentelusta ei loukkaa ainakaan meikäläistä koiranomistajana. Mahtavaa, että osasit jähmettää koiran. Meillä on joskus noloja tilanteita, kun ihan kiinni kytkettynä Mauron kanssa ohitetaan joku kävelijä, joka alkaa näyttää tosi pelokkaalta ja kenties pysähtyy tuijottamaan Mauroa eikä vaan kävele ohi. Tällöin koira itse hämmentyy ja pysähtyy ja voi alkaa uhkaavasti haukkua vastaantulijaa. Oman koiran kun tuntee, niin huomaa, että se vastaantulijan käytös on aiheuttanut sen. Ymmärrän silti, että jos ei koiraa omista, niin ei tätä tajua. Nolottaa vaan kävellä noissa tilanteissa ohi, kun tietää, että vastaantulijan tulkinta on, että "noniin, hyvä, että pysähdyin ja ei ihme, että aloin pelätä, kun noin oli agressiivinen koira". Huoh, ei ole helppoa tämä yhteiselo poluilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavat tulokset sulla!!! Onnittelut siitä! Ja kaikki omilla tekemisillä ansaittua, eikä mitään sattumaa.

      En tiedä, palasitko enää lukemaan mun viivästynyttä vastausta sulle edelliseen postaukseen kirjoittamaasi kommenttiin, mutta siellä oli oikeastaan tiivistettynä mun tilanne.
      Painoa on tullut puolisen kiloa lisää, mikä mua vähän ärsyttää, mutta olen ihan satavarma, että myös lihakset on kehittyneet, koska ne tuntee ihan käsin kokeilemalla niin käsivarsissa kuin jaloissakin eri lailla kuin ennen. Ja vaikka keskivartalossa ne nyt haluaa piilotella siellä rasvakerroksen alla, niin silti musta tuntuu, että sekin osuus olis tiivistynyt. Mutta jos se puoli kiloa on taas uutta rasvaa, niin voi alkaa jo vähän masentaa. Joskaan en ole keskittynyt oikein muuhun kuin siihen, että syön tarpeeksi (lähinnä sitä protskua), mutta kuitenkaan liikaa. En jotenkaan pysty nyt ottamaan koko pakettia haltuun niin, että keskittyisin kaikkeen yhtä aikaa, vaan olen ottanut tavoitteeksi, että ensin treeni sille mallille, että niitä lihaksia voi edes tulla (ja musta tuntuu, että nyt se on aika lähellä sitä) ja sitten säätöä syömäpuoleen. Ja juomapuoleenkin vissiin, koska on viinilasi just tossa käden ulottuvilla :).

      Mullakin oli tänään vapaapäivä ja uhrasin aamupäivän punttisalin kodin siivoukseen. Mua on hävettänyt jo jonkun aikaa, kun en ole aikoihin siivonnut täällä, vaan mies on hoitanut sen puolen. Halusin kerrankin olla se, joka laittaa perusperjantaiviestin "Koti on siivottu ja viini kylmässä. Voi tulla :)". Tuli hyvä mieli, kun tuli tehtyä ja samalla vähän keväistin paikkoja ja siivoilin viherkasveista kuolleita lehtiä ja muuta sellasta ekstraa. Mutta pakko oli iltapäivällä (tai siis ei pakko, vaan halu) lähteä sinne salille, koska niin on nyt takaraivossa tää ma-ke-pe-rytmi, ettei tee mieli poiketa, koska viikonloppuna on kiva olla ilman mitään etukäteissuunnitelmaa.

      Vapaana juossut koira oli kooltaan Mauron kaliiperia (en ymmärrä, kuinka iso siitä oikein vielä oli tulossa, jos oli vasta pentu vai oliko vaan iältään pentu). Oli pelottava tilanne, kun tuli niin äkkiä. Yleensä muhun ei vastaantulevat koirat (siis ne kiinni olevat) reagoi mitenkään, vaan kulkevat ohi muina koirina. Erikseen sitten ne, jotka räksyttää kaikkea, mikä vähänkin liikkuu ja omistaja kahta kovemmin.

      Sulla on nyt syytä leijua siellä ihan silkasta mittaustuloksen ilosta. Kevyttä viikonloppua :)

      Poista
    2. Joo palasin kyllä katsomaan! Uskon, että tuo sun oma tuntemus kyllä kertoo, että lihakset ovat kasvaneet. Itsekin olen heti elinvoimaisemman oloinen, kun on pikkuisen edes paino keventynyt. Sen kyllä tietää itse. Totta, hyvä edetä asia kerrallaan. Sitten kun juttu menee selkäytimeen, voi ottaa seuraavan ja niin edelleen. Mulle on uuden opettelua tämä pieni kalorivaje - ei siis liian iso. Se, missä kulkee pienen vajeen ja nälkärajan raja, ei ole ihan yksinkertaista itselleni.

      Kiitos, oli tosissaan hyvä kuulla, että suunta on hyvä, vaikka rehellisyyden nimissä myös peili kertoo omaa totuuttaan. Ihmettelen nyt sitä, miksi se rasva noiden lihasten päällä näkyy mun mielestä jotenkin silti enemmän kuin ennen... tiedä häntä. Siksi (ja sen vatsan seudun) vuoksi pitää vielä jaksaa painaa! Nyt kuitenkin tämän voimalla jaksan :)

      Kivasti tehty tuo kodin siivous. Itse vain jaksoin siistiä perjantaita ja viikonloppua varten, mutten kunnolla siivota. Sen sijaan palkitsin itseni pienellä tankkauspäivällä, eli ei tullut yhtään kalorivajetta, jos ei ylitystäkään, eli käytiin ulkona syömässä (kerrankin). Tuli otettua myös pari annosta alkoholia, mutta ei tehnyt onneksi mieli enempää. Oikeastaan jätin toisen lasin puoleenväliin, kun ei nyt ollut mitään pitkällistä illanistujaista kuitenkaan. Ei tullut siis vedettyä överiä, kun oli tuo ruokailu samassa - vink vink, joillekin on joskus käynyt niin, että ruokailu unohtuu ;))

      Viikonloppuja!

      Poista
    3. Juu oon kanssa kuullut, että joku voi hölmöyksissään unohtaa syömisen juomisen ohessa, muttei nyt mitään nimiä tähän kuitenkaan :D.

      Mulla on ”vip-kortti” (ihan siis maksettu vuosikortti) sinne meidän liikuntakeskukseen ja siihen kuuluu etuina mm. mahdollisuus käydä 12krt/ vuosi Tanita-kehonkoostumusmittauksessa ilmaiseksi. Ei oo niin tarkka kuin InBody, mutta mua vähän houkuttais käydä siinä aina kuun päätteeksi, niin vois peilata tulosta omiin tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä, mutta toisaalta en tiedä, onko järkevää ollenkaan. No, tässä on vielä muutama päivä tätä kuuta jäljellä ja sitä mukaa aikaa päättää.

      Kuulumisiin taas.

      Poista
    4. Vau, mahtava etu. Mä oon kans joskus aikoinaan ollut Tanita- mittauksessa. Siinä on se kannustava puoli, että saa kehon metabolisen iän: veikkaan että olet taatusti ja reilusti alle 5-viiskymppinen!! :)

      Poista
    5. Kiitos tästä muistutuksesta :). Olin unohtanut sen metabolisen iän mittauksen, mutta ainakin 2 vuotta sitten se oli vielä iloinen asia, kun olin mb-iältäni 36 :). Kattoo nyt, kuinka tänä vuonna käy (16 v vähemmän kuin oikea ikä on maksimi ”nuorennus”, joka nyt ois 38, mutta kelpais kyllä nelikymppinen tai vähän yli oikein mainiosti :))

      Poista
  19. Musta tuntuu että olen aina ihan jälkijunassa näiden kommenttieni kanssa. Jotenkin tuntuu, että somessa menee niin paljon aikaa ja itse kirjoittaminenkin kestää kuvavatkauksien kanssa, ettei toimeennu kommentoimaan vaikka lukeekin säännöllisesti näitä omia suosikkeja.
    Tuli tuosta äänikirjojen lukemisesta mieleen, että olen monesti miettinyt sitä kun ihmiset sanovat lukevansa lenkillä ja monet kävelevät musiikkia kuunnellen. Tykkään itse hiljaisuudesta luonnon keskellä, enkä ole oppinut kuuntelemaan muuta. Siinä on sekin hyvä puoli, että kuulee ainakin ellei satu huomaamaan koiran lähestyvän. Pelkään itsekin vähän koiria ja erityisesti vapaana olevia 'ihan kilttejä vasikan kokoisia pentuja, jotka juoksevat sataa kohti'. Sanon kyllä jokaiselle että noihan pitäisi pitää kiinni. Täällä muuten ajelemme skootterilla vähän joka puolelle, kun on sen verran pieni kylä, että kaikkialle on ainakin muutama sata metriä matkaa, eikä sitä pysty kävelemään tässä kuumuudessa. Kulkukoiria on joka puolella ja pari kertaa ne on lähteneet haukkuen seuraamaan. Se oli ihan kammottavan pelottavaa, kun justiin luettiin miten vaarallisia niiden puremat on. Tänään kun tultiin pilkkopimeää tietä pitkin kämpille, sovittiin jo etukäteen miten kumpikin nostaa koipensa jos joku hyökkää. Matkailun iloja ;o)
    Yksi luonnon parhaista tuoksuista on makkaran tuoksu! Ja maku sitä parempi mitä mustempi se on, karsinogeeneistä viis. Tänne hotellin parvekkeelle tuoksuu kuitenkin nyt ihanasti magnoliat ja kupponen iltakahvia.

    Ihanaa aktiivista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauttikaa te nyt täysillä lomailusta vaan siellä. Näitä jonninjoutavia juttuja ehtii lukemaan sittenkin, kun ei ole enää kertakaikkiaan mitään järkevää tekemistä :D. Mutta kiitos kuitenkin kun jätit viestiä, aina ilahduttaa.

      Itsekään en tykkää kuunnella mitään ylimääräistä, kun lähden vartavasten kävelylenkille, koska silloin valitsen aina suunnaksi metsän (paitsi että nyt ei onnistu, kun latuja ei saa tallata) tai muuten rauhallisemmat nurkat. Mutta työmatkalla saattaisin ihan mieluusti kuunnella jotain, niin peittyisi kadun ja autojen äänet, jotka ei siinä aamutuimaan varsin rauhoita.

      Voihan kääk juu. Kulkukoiran puremaa ei tosiaan sääreensä haluaisi. Toivottavasti ymmärtävät pysyä loitolla.

      Magnolia kyllä saattais just nyt voittaa makkaran tuoksun :D, mutta muuten olen sun kanssa samoilla linjoilla siitä, millainen makkara on parasta ulkoilmassa. Musta ja kärtsännyt päältä ja mielellään vielä vähän viileä sisältä. Aiai.

      Ihanaa lomaa sinne teille ja tervetulloo takaisin jahka on aika <3

      Poista
  20. Tykkään sun ukkelista :) Minusta on ihanaa, kun on ihmisiä, jotka suostuvat kaikkiin ehdotuksiin vastaan mukisematta. Tunnen muutaman. Ei ruikutusta vaan menoks! Taidan kyllä itsekin edustaa tuota ihmistyyppiä :) Ja toi lahja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ukkeli on kyllä hyvä lähtijä. Yleisimmät vastauksensa on "mennään vaan", "käy", "tottakai" ja "miks ei". Ainut kriteerinsä on tosiaan se, että "Kunhan ei ole mitään ihan tyhmää".

      Itselläni olis tossa suhteessa parantamisen varaa, kun tuppaan tarvitsemaan aina pienen harkinta-ajan.

      Lahja oli todellinen ylläri. Ihan tuli pienesti vettä silmäkulmaan..

      Kerron ukkelille terkut! Ilahtuu aina, kun naiset noteeraa ;)

      Poista
  21. Tuo on tosi mahtava juttu, että työpäivän aikana voi käydä liikkumassa. Meillä on vain pari kertaa päivässä vapaaehtoinen taukojumppa, välineinä keppejä ja kahvakuulia.

    Itsekin olin kova lukemaan teininä. Nyt se on jotenkin jäänyt. Kirjastoon pitäisi lähteä ihan asioikseen ja enkä kyllä tiedä edes mitä sieltä lainaisin. Välillä tulee sellasisia hetkiä, että olisi mukava lukea ihan kunnon kirjaa. Pitää varmaan herättää henkiin tämäkin harrastus, niinkuin se hiihtokin ;)

    Kivaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä mun jutusta sai vähän sellaisen kuvan, että alvariinsa vaan kuntoilen työpäivän aikana ja hommat jää vähemmälle, muttei se sentään ihan niin ole :). Nyt vaan on ollut sen verran hiljaista aikaa töitten puolesta, että olen hyvin pystynyt yhdistämään ruokikseen. Ja jos en, niin sitten olen mennyt salille ennenkuin lähden kotiin, niin tulee ainakin varmasti mentyä.

      Kiiran kirja on aika ohut ja isoa tekstiä, mutta silti sen lukeminen on kestänyt mulla jo vaikka kuinka kauan, kun nukahdan heti muutaman sivun jälkeen :). Ja hiihtokin on jäänyt viime päivinä, kun ladut on menneet umpeen siinä vaiheessa, kun olis mahdollisuus lähteä. Lunta on tullut nyt niin paljon, että alkais riittämään. Kaunista kylläkin.

      Kivaa viikkoa ja luistavia latuja sulle <3

      Poista
  22. Vitsi, onpa kivan oloinen viikko ja ihan mahtavia ulkoulukuvia. Tuo liikunta, saan kanssa askelia kasaan ja liikuttaa mutta en meinaa kyllä minäkään saada oikein luettua. Ja ihan sama homma, stressaan sitten täysin turhaan siitä... No, illalla vaan kirja kainaloon!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on syntynyt susta sellainen mielikuva, että olet kova lukija. Ja varmaan oletkin ainakin ollut, mutta se on selvää, että nyt on muut hommat tärkeämpiä :). Ja neitikin jo sen verran liikkuvaista sorttia, että tulee jo hyvät määrät askelia siitä, kun koittaa pysyä perässä, veikkaan :).

      Viikonloppu jo ehti taas mennä, ja availen silloin konetta tosi, tosi harvoin, mutta mukavata maanantaita ja jatkoa sille heti perään <3

      Poista
  23. Olipa kiva postaus! Sellainen tavallinen, arjen sekalaista "sälää" sisältävä. Elämää <3 Ja tosi kauniit kuvat!!
    Miehelle pointsit, meinasin ihan liikuttua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Helmis <3. Välitän terkut miehelle. Tiedän, että ilahtuu.

      Vaikka välillä tuskastun siihen, että niitä 'ei-mitään-kuvia' on puhelin täynnä ja taas tulee joku ilmoitus, että muistitila täyttyy ja plaaplaa, niin nyt niistä oli itselle iloa. Jos multa olis kysytty, mitä olen männä viikolla tehnyt, olisin vastannut, etten oikein mitään. Kuvien avulla muisti palailee.

      Hyvää mieltä sulle ja kiva kun jätit viestiä <3

      Poista
  24. Hyvä kuvakombo :) Taaksepäin jos miettii niin olisiko kaikkea edes muistanut ilman että on ottanut kuvia. Elämässä jo päivässäkin tapahtuu niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Jos multa olis kysytty, mitä olen viime päivinä puuhaillut, olisin varmaan vastannut, etten kai oikein mitään :). Vissiin sitä pitää niitä omia normitekemisiään niin itsestäänselvinä, ettei enää noteeraa miksikään, mutta kuvat todistaa toisin.

      Iloista mieltä sinne ja aurinkoakin vissiin tänään <3. Jeee.

      Poista
  25. Onpa sinulla ollut tapahtumarikasta!
    Kuntokeskuksen henkilökunnan ystävällisyys on vallan ihastuttavaa nykypäivän kiireen keskellä.
    Erittäin edullisia tulppaaneja bongasit myös.
    Kirjalahja sai minut hymyilemään. Se on kerrassaan ihana!! <3
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokolailla näin mun perusmallin viikot tuppaa menemään :). Paitsi että irrallaan oleviin koiriin en onneksi kovin usein törmää. Se oli vähän pelottavaa.

      Meidän kuntokeskus on kyllä super. Siellä käy ihan kaiken ikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä ja tunnelma on kodikas. Ei ole liikuntahommat puitteista kiinni.

      Kirjalahja yllätti kyllä iloisesti. Ihan liikutuin, kun oli oikein paketoitukin :).

      Täällä on tullut nyt pari päivää ihan huolella vettä ja liikkuminen jalan tai ihan millä vaan kulkupelillä on vähän haasteellista, kun paksut lumikerrokset on sulaneet upottavaksi loskaksi ja jalkakäytävät muuttuneet peililiukkaiksi. Siellä mantelilaaksossa ei onneksi tämän sortin hankaluuksia ole.

      Hyvää tulevaa viikkoa, kun ehti jo taas viikonloppu sujahtaa ohi <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi