On tehnyt jo monesti mieli kirjoittaa tänne jotain päässä risteilevistä aiheista, mutta tuntuu, että olen viimeiset viikot ladannut kaiken käytettävissä olevan aivokapasiteettini niin totaalisesti töihin, että ei ole jäänyt kotiinviemisiksi järjen hiventäkään.
Siispä ilahduin, kun muutamassakin blogissa törmäsin otsikon mukaiseen haasteeseen, joka on omiaan tällaiseen tyhjäpäiseen tilaan. Kiitos siis haasteen alkuperäiselle keksijälle ja teille tutuille, joiden ansiosta tähän törmäsin.
Kuvitukseen ei nyt rahkeet riittäneet, joten vanhoilla mennään.
Herkku- ja inhokkiruokani..
Syön kaikkein mieluiten tuoreista raaka-aineista tehtyä monipuolista kasvispainotteista ruokaa, josta tulee itselleni hyvä ja energinen olo. Varmaan sitä voisi kuvailla sanalla vihreä, vaikken mikään pelkkä kasvissyöjä olekaan. Vastaavasti välttelen sellaista, mistä itselleni tulee joko väsyttävä tai ähkypahaolo. Menee kategoriaan valkoinen (valkoinen riisi, valkoinen pasta, valkoinen sokeri, vehnä, maito, kerma, perunamössöt....)

Harvemmin kuvailen ruokia, mutta tämä kesäisellä terassilla nautittu salaatti oli niin nätti, että oli pakko
Kahviherkku, jolle sanon kyllä, on pala tummaa suklaata tai pikku siivu jotain ihanan raikasta marjaisaa juustokakkua.
Kahviherkku, jolle sanoin ei..
ykköspainajaiseni on pulla, jolle vertoja vetävät myös erityisesti kermaiset täytekakut ja makeat leivokset.
Telkkariohjelma, jota katson..
Sohvaperunat, Tähdet tähdet, Haluatko miljonääriksi, Remppa vai muutto ja tämänhetkinen tiistai-iltojen suosikkini Junior Master Chef, jossa on vaan niin kertakaikkisen positiivinen, kannustava ja aito meininki, että olen ihan liekeissä, vaikka onkin ruokaohjelma. En voi käsittää, miten vasta 10 ikävuoden molemmin puolin olevilta lapsilta löytyy niin paljon tietoa ja taitoa.
Telkkariohjelma, jota en katso..
En katso mitään, mikä tuntuu vähänkään tekohauskalta (en vaan kertakaikkiaan näe mitään hauskaa vaikkapa siinä, että Pirkka-Pekka Petelius ampuu Viivi Pumpasta jättimäisellä ritsalla persauksiin), väkisinkeksityltä tai aiheuttaa muuten vaan myötähäpeää.

Inhokkisääni on ehdottomasti ukonilma, koska pelkään ukkosta ihan kamalasti. Alan hermoilemaan jo siinä vaiheessa, jos sitä luvataan säätiedotuksessa.
Lempisääni on oikeastaan ihan mikä tahansa muu sää, jos vaan on päällä säähän sopiva vaatetus niinkuin yleensä kyllä on, koska vietän liki kaiken vapaa-aikani mieluiten ulkona. Mutta jos valita saa, niin tyyni, aurinkoinen tai pilvipoutainen sopivan lämmin tai kylmä (kesällä +20 ja talvella mieluiten -5) keli pitää mielialan parhaiten korkealla ja mahdollistaa monenlaista mieluisaa tekemistä.
Tästä menetän hermot...
Kun naapuri käynnistää kovaäänisen ruohonleikkurinsa sillä samaisella hetkellä, kun itse tulen töistä ja kaipaisin hetken ihan vaan täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta. Ärsyttää ihan suunnattomasti, koska tiedän, että on päivät pitkät kotona ja aikaa leikkuuseen olisi muulloinkin.
Vielä kovaäänistä leikkuriakin enemmän tosin hermostuttaa vuosisadan turhake eli lehtipuhallin, joka sekin useammaltakin naapurilta löytyy. En vaan kertakaikkiaan näe mitään järkeä siinä, että ensin tuntitolkulla huudatetaan painavaa bensankatkuista puhallinta, että saadaan lehdet siirrettyä yhteen kasaan (josta tuuli sitten parhaassa tapauksessa heittelee ne takaisin), kun saman asian voisi hoitaa äänettömästi ja myrkyttömästi ihan vaan haravoimalla. Grrr. Perinteet kunniaan ja mölysaaste kuriin sanon minä, vaikkei haravointi lempparipuuhiini kuulukaan.
Tästä rauhoitun...
Kesälomasta, järvenselälle tuijottelusta, laineiden liplatuksesta, metsäkävelystä, siististä kodista, kiireettömyydestä, valinnanvapaudesta..
Kamalin ja paras aika vuorokaudesta.
Kamalinta on yö, jolloin haluaisi nukkua, mutta valvoo. Tai päivä, jolloin haluaisi olla virkeä, mutta väsyttää. Parasta on päinvastainen eli levolliset yöt ja virkeät päivät.
Huonoin ja paras mieliala..

Huonoin on väsymyksestä ja/tai stressistä johtuva kärttyisyys. Ja paras on sellainen, kun tuntuu, että on innostusta ja energiaa vaikka mihin. Tai kun on hoitanut jonkun mieltä painaneen asian pois päiväjärjestyksestä ja olo on huolivapaa ja levollinen.
Kodin turhake on omasta mielestäni ukkelin kilpapyörä. joka oli pakko saada, mutta joka enimmäkseen majailee tallissa, koska pyöräilykeleillä ukkeli on golfkentällä ja muun aikaa vuodesta onkin sitten talvi.. Kesälomalla pyörä tosin liikkui 1200 kilometriä. (Auton kattotelineissä lomapaikkaan ja takaisin).
Kodin paras tavara on liian vaikea kysymys. Äkkiseltään tuli mieleen jääkaappi, jota ilman olisi vaikea tulla toimeen, mutta se ei taida olla tavara.
Vaate, jota en suostu laittamaan päälle on pusero, josta näkyy läpi.
Lempivaatteeni ei kiristä, eikä purista, vaan on mukava päällä, mutta näyttää silti nätiltä. Kaapistani löytyy enimmäkseen vain kolme ensimmäistä kriteeriä täyttävää.
Kuva on perua kokolailla vuoden takaisesta haastepostauksesta, mutta voisi hyvin olla tältä aamulta,
koska sattumoisin oli tänään töihin pyöräillessä täsmälleen samat vaatteet päällä ja kengät jalassa.
Haju, jota en kestä, on autokorjaamon haju, joka on yhdistelmä moottoriöljyjä, pakokaasua ja kumia. Juontaa juurensa vuodesta -93, jolloin meinasin pyörtyä yhteen korjaamoon. Ei ollut korjaamon syy, mutta yhdistyy edelleen se haju niin vahvasti pahan olon kokemukseen.
Parhaita tuoksuja on perinteinen vihreä Sunlight-saippua, alkuperäinen Erittäin hieno suomalainen shampoo, kielo, syreeni, tuore puu, ulkona kesätuulessa kuivatettu pyykki ja vastaleikattu ruoho aikaisena kesäaamuna golfkentällä.
Kamalin luonteenpiirre ihmisellä on itsekeskeisyys, epärehellisyys, ahneus, häikäilemättömyys.
Paras luonteenpiirre ihmisellä on luotettavuus ja ystävällisyys.
Siinäpä se. Oli kiva aivoton tuokio. Ja huomenna on kiva perjantai, koska päätin pitää sen vapaata. Tulee tarpeeseen. Ja työantajani ovat niin reiluja heppuja, että heille käy aina kaikki. Toivottelevat vaan hyvää vapaapäivää, eivätkä kyseenalaista. Arvostan.
Iloista viikonloppua!