HUS POIS TYYNYT JA TURHAT TAVARAT

Kerta kiellon päälle sano Laihian akka, kun selkä kyyryssä kirppikselle tavaraa kärräs.

Ja minä kun niin joulun alla vannoin, että never again ja se oli ihan vihoviimeinen kirppiskeikka ikinä, mutta kappas vaan, kun muutaman kuukauden rauhoitin raivaukselta, niin johan alkoi uusi täsmäisku pääsiäisen alla houkuttaa. Ihan vaan sillä, että kaapeista tunki esiin jos jonkinmoista tipua ja kukkoa ja pääsiäismunaa ja mitälie kotkotuksia. Kaverina kaikenlaista keväänvihreää verhoa, pöytäliinaa, taulua, tuikkukuppia, kynttilää, silkkikukkaa, mukia ja maljakkoa. Suurimpana itseni yllättäjänä tällä kertaa  hervoton määrä koristetyynynpäällisiä ja vinot pinot sisätyynyjä, joista suurin osa oli parhaat päivänsä nähnyt vissiin jo kaupassa. Sitä halvinta litteää lättyä kun löytyi joka koossa ja joka lähtöön. Tai siis vissiin juurikin mainitusta syystä nimenomaan kaappiin, eikä niinkään käyttöön.

Iltahämärissä puhelimella otettu kuva. Hinnoittelu alkumetreillä. Vihreää on.

Kyllä taas kerran täytyy ihmetellä, miten pihalla sitä oikeasti voikin olla siitä, mitä kaikkea turhaa omistaa. Tai ainakin ihan turhan suuria määriä. Niinkuin nyt vaikkapa niitä tyynyjä, joiden suhteen alan kallistua miehen kanssa samoille linjoille ja kyseenalaistaa, kuinka järkevää on, että siinä kohtaa, kun haluaa heittäytyä kotisohvalle, täytyy ensin siirtää tyynyröykkiö sivuun, että ylipäätään mahtuu. Tai että nukkumaan mennessä pitää ensin raivata sängyn päältä päiväpeiton lisäksi tyynykasa. Yleensä lattialle, koska ei ole parempaakaan paikkaa koska ainoan tuolin on vallannut vaatekasa. Ja aamulla sama toisinpäin. Mitä järkeä? Eihän niitä tyynyjä edes kukaan näe, koska sen aikaa kun ovat sängyllä/sohvalla, ollaan itse muualla, ja kun illalla tullaan töistä kotiin, tulee tyynyille lähtö. Ja kuitenkin kaapeissa on varmuuden vuoksi lisää tyynyjä ja päällisiä, joita ei ole käytetty enää vuosiin, koska vaihtelunhalu on vissiin iän myötä hiipunut. Vai laiskuuttako lienee vai sitä, että lopulta on löytyneet ne yksilöt, joihin ei kyllästy joka toinen päivä. Tai edes vuosi.

Hortensiat armahdettiin ja saivat jäädä.

Kaappejakin pahempi (tai ainakin näkyvämpi) turhien tyynyjen varasto meillä on/oli kuitenkin lasikuistin sohva, jota ei talvisaikaan tyynykasan alta edes erottanut. Sen päälle kun on niin helppo heittää kaikki keräilyerät "koristeeksi", koska kylmässä ei kukaan edes yritä mahtua istumaan. Mutta nyt siinä silmä lepää. Ei tyynyn tyynyä. Ainakaan ennen kesää.

Alunperin oli tarkoitus pitää viime viikko remonttitalvilomaa ja laitella pikkuveski kuntoon, mutta meni kyllä ihan täysin kirppistouhun merkeissä. Tavaraa meni alkuun sitä tahtia, etten paljon ovea pidemmälle kerinnyt, kun koko ajan piti olla kuskaamassa uutta tilalle. Siinä sitä sitten tavoilleni uskollisena liottelin ja rapsuttelin tuikkukipoista ne viimeisetkin steariinin hippuset, että ovat varmasti priimakuntoisia. Tai etsin sopivan väristä nuppineulaa, josta sain tehtyä pääsiäistipulle uuden silmän pudonneen tilalle. Ja kaiken työn jälkeen kun pistin hintalapuksi parikymmentä senttiä, niin tuli kyllä eräänkin kerran mietittyä, että noinkohan sitä voisi olla jotain tähdellisempääkin tekemistä. Niinkuin nyt vaikkapa se vessaremontti. Mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tärkeintä on tekeminen. Vaikka vähän huonompikin. Aika hyvä motto muuten, vaikka itse sanonkin.

Ja pakko todeta, että kyllä kaikki vaiva loppupeleissä kannatti tälläkin kertaa. Tuloksena 9 myyntipäivän aikana 214 myytyä tuotetta ja reilut 600 euroa rahaa. Tekee noin 70 euroa päivässä puhtaana käteen. Ei ollenkaan huono. Jos unohdetaan se, mitä tavaroista on aikanaan maksanut. Ja se oli kyllä monen tuotteen kohdalla tosissaan ehtinyt unohtua moneen kertaan, ja niitä loppuja päätin olla muistelematta, vaikka osa vähän kirvelikin. Eniten ehkä jäi kaivelemaan uudet Marimekon ja Vallilan kankaat, joita myin kolmen euron metrihinnalla oikean hinnan ollessa kymmenkertainen. Mutta tulipahan nekin oppirahat maksettua. Älä osta, jos et ompele :).

Tulppaanituikku poikineen. Vaan ei ole enää.

Harkitsin jo siirtymistä kokopäivätoimiseksi kirppistelijäksi, koska tuolla 70 euron päiväpalkalla tienaisi 2100 euroa kuukaudessa. Eikä tarvi maksaa veroja. Paitsi että eihän tuo oikeasti verotonta tuloa ole, vaikka siltä tässä kohtaa tuntuikin. Kaikki on kuitenkin ostettu palkalla, josta ensin on pidätetty verot. Ja sen jälkeen vielä pulitettu tuotteiden hintoihin sisältyvät Alvit. Myyntivoittojen suhteen meni niin pal pakkasen puolelle, että niistä ei riittänyt verottajalle jaettavaa.

Helpotus oli suuri, kun pöytävuokra-aika tuli täyteen ja itseaiheutettu hysteerinen ramppaaminen loppui, mutta toisaalta olisin kyllä mieluusti jatkanut raivaamista vielä toisenkin lomaviikon. En kirpparilla kylläkään. Muutama murheenkryyni kun vielä olisi selätettävänä. Ehkä kaikkein suurimpana niistä oma vaatekaappini, jonka voisin räjäyttää taivaan tuuliin ja silti lopputulos olisi nykyiseen täpötäyteen kaappiin verrattuna ihan sama eli "ei mitään päällepantavaa". Varmaan parisenkymmentä riepua sieltä eilisiltana poistin, mutta mitään eroa en huomannut. Eli vielä jäi ankeita rytkyjä riittämiin.

Toinen (ja kolmas ja varmaan neljäskin) ahdistuksen aihe on edelleen erinäiset pelikoneet ja muut menneiden aikojen laitteet. Ja pelit. Ja videot. Paitsi että videonauhurin (onko sen nimi videonauhuri?) päätin säästää. Voidaan sitten ukkelin kanssa joskus katsoa anopin Kauniiden ja Rohkeiden päälle äänitetyltä kasetilta omia häitämme ja koittaa tunnistaa kuvissa näkyvät henkilöt.

Kompostireissulla tipahtaneet tulppaanit

Sellaisen huomion olen tässä raivausmatkan varrella tehnyt, että jo se, että hahmottaa, missä ja kuinka paljon jotain tiettyä tavaraa on, helpottaa. Niin kauan kuin vaan takaraivossaan tiedostaa, että kaappien kätköissä on jotain liikaa, mutta ei uskalla avata niitä kaapin ovia katsoakseen totuutta silmiin, olo on epämääräisen hermostunut. Meillä se pelottavin paikka on vintin seitsemän liukuoven takana. Oli olevinaan niin näppärä ratkaisu laittaa ne ovet peittämään vinokaton matalan osan taakse jäävää tilaa. "Pois silmistä, pois mielestä" ei kuitenkaan lopulta omalla kohdallani toiminut. Päinvastoin. Tuntuu, että se mikä on pois silmistä, on koko ajan mielessä. Ja voin vakuuttaa, että sinne näppärään varastotilaan ei ole pelkästään varastoitu, vaan ihan kirjaimellisesti h e i t e t t y tavaraa. Kukkuroittain. Pelotti ihan tosissaan sukeltaa sekaan, kun kävin taskulampun kanssa zuumailemassa, josko siellä(kin) olisi jotain pääsiäiskirppikselle sopivaa. Ja olihan siellä. Kaiken muun lisäksi. Mutta helpotti, kun uskaltauduin sinne asti. Suuri osa sekasotkusta kun oli erinäisiä tyhjiä pahvilaatikoita, jotka oli kuulemma säilötty sillä mielellä, että "jos vaikka joskus myydään s e (mikä ikinä onkin), niin on sitten mihin pakata..". No niinpä.

Eihän tästä meidän kodista koskaan mitään kokonaan tyynytöntä tai muutenkaan minimalistista tule, eikä ole tarkoituskaan, mutta kyllä se tyhjä tila vaan kummasti helpottaa. En edes osaa kuvailla kunnolla miten. Jotenkin vaan niin paljon helpompi hengittää. Ihan kirjaimellisestikin. Ja niinkuin taisin jossain aiemmin kirjoittaa, niin tuntuu, että ennen meillä alta aikayksikön tuhoontuomitut viherkasvitkin pysyvät nykyään hengissä. Josko olivat vaan allergisia tyynypölylle. Tai pääsiäistipuille. Tiedä häntä, mutta varsin tervetullutta tämä yllättävä vihreyskin.

Penni ajatuksistasi sanoi Pennimuori.

Jaa niin. Jos sen verran vielä siitä kirppiksestä, että vanhoilla hyviksi havaituilla periaatteillani (klik) myin tälläkin kertaa, mutta lisävinkkinä vielä sellainen, että jos näyttää siltä, että tavara alkaa jumittaa pöydässä, kannattaa vähän sekoittaa pakkaa ja vaihdella järjestystä niin, että kirpparilla liikkuvat vakiokiertäjät noteeraavat muutoksen ja hämääntyvät luulemaan, että tavara on tehnyt kauppansa. Pysähtynyt pöytä kun on yhtäkuin epäkiinnostava. Ja jos näyttää siltä, että joku tuote ei todellakaan kelpaa kenellekään, kannattaa suosiolla viedä se pois tilaa viemästä. Ja taas näyttää siltä, että kauppa käy. Myös väreittäin ryhmittely ja pikku somistaminen toimii.

Suuri merkitys on myös sillä, mitä tuotten hintalapussa lukee. Esimerkkinä vaikkapa hyvinkin punasävyiset verhot, jotka aikanaan ompelin meidän keittiöön joulukäyttöön. Eli varsin jouluiset olivat, mutta samalla jotenkin kivan retrot tapaukset, jotka mielessäni näin punaisessa mummon mökissä. Kirjoitin siis hintalappuun "Mökkiverhot" ja myin ne samantien. Ja jos huomasin, että joku tavara ei meinaa lähteä pöydästä, vaikka hinta oli kohdillaan, mietin, onko nimessä jotain vikaa. Sellainen tapaus oli esimerkiksi pari isoa keraamista ruukkua, joiden hintalappuun kirjoitin yksinkertaisesti "ruukku", mutta koska eivät näytteneet kelpaavan kenellekään, laitoin molempiin malliksi pari vihreää oksaa ja vaihdoin nimeksi "lattiamaljakko", enkä ehtinyt selkääni kääntää kun vaihtoivat omistajaa. Toki se voi olla sattumaakin, mutta haluan uskoa, että kirppismyyjän roolissa kannattaa olla koko ajan "hereillä" niinkuin missä tahansa kaupanteossa. Jos joku keino ei toimi, kokeillaan jotain muuta. Eikä koskaan niin, että sutataan vanhan hintalapun päälle, vaan  vaihdetaan tilalle kokonaan uusi. Siinä on vissi ero. As simple as that.

Kävi mielessä sekin, että voisin alkaa kirppismyyntineuvojaksi. Tuli nimittäin surku yhtäkin miestä, joka sattui yhtäaikaa kassalle kyselemään sen hetkistä tulostaan. Myyntiä kolmelta viikolta oli kertynyt neljä euroa ja pöytävuokraa oli rästissä 3x20 euroa. Ei kiva. Teki mieli ottaa ukkelia kädestä ja sanoa, että näytä mulle se sun pöytä, niin laitetaan kauppa käymään. Joskin olis voinut mennä sormi suuhun, jos myynnissä oli vaikkapa perämoottoreita ja mopon osia..

Kameraa en ole ehtinyt viimeaikoina vilkaistakaan, mutta tänä iltana köröttelen Turkuun digijärkkärikurssille, joka tuli Rajalasta Olympuksen oston yhteydessä kaupan päälle. Josko sitä jonkun vinkin saisi taottua tähän vanhaan kalloon. Ollaan kuulolla.

HYVÄ PAHA (BLOGI)MAINONTA

Blogimainonta tuntuu aina välillä kuumentavan herättävän tunteita.

Itse en ole aihetta juurikaan mietiskellyt, koska en sitä sanan varsinaisessa merkityksessä ole harrastanut, mutta kun se taas kerran jostain esiin putkahti, päätin minäkin pohtia, mitä mieltä olen.

Aloitin miettimällä, millainen blogimainonta on mielestäni hyvää ja millainen huonoa, ja tulin siihen tulokseen, että molemmissa pätevät ihan samat kriteerit kuin missä tahansa mainonnassa. 

Siihen, että ylipäätään kiinnostun mainoksesta niin paljon, että olen valmis lukemaan sen, tarvitaan tottakai omalla kohdallani ajankohtainen ja itseäni kiinnostava aihe. Muussa tapauksessa hyppään suoraan yli.

Jos teksti on sen lisäksi selkeää ja sisältää paitsi oleelliset tiedot tuotteesta tai palvelusta, myös aitoja omakohtaisia käyttökokemuksia (ilman mitään ylenpalttista hehkutusta), olen valmis harkitsemaan, ja todennäköisesti alan kuukkeloimaan lisää tietoa. Siinä kohtaa myös valmistajan (tai maahantuojan tai verkkokaupan tai mikä taho milloinkin on kyseessä) omilla verkkosivuilla on iso merkitys. Hyvät kuvat, selkeä ulkoasu ja kunnolliset tuote- ja hintatiedot puoltavat ostopäätöstä. Toki hinnan täytyy olla omasta mielestäni järkevä.

Usein päädyn myös lukemaan lisää käyttökokemuksia niistä blogeista, joihin google milloinkin johdattaa. Näin kävi esimerkiksi loppuvuodesta hankkimani kameran kanssa, jota voisi varmaan nimittää blogikameraksi mitä suurimmassa määrin. Mutta toisin kuin yleensä näiden "blogituotteiden" kohdalla, pidän sitä tässä tapauksessa pelkästään hyvänä asiana. Ilman blogikollegoiden apua tuskailisin varmaan vieläkin loputtomassa kameraviidakossa. Nyt olen muiden tuella tekemääni valintaan erittäin tyytyväinen. Kiitos siis vielä ainakin Soilelle, Idis&Interiöörille ja Anulle, jotka autoitte asiassa.

Vaikea kuvata luottokameraa ilman luottokameraa..

Entä millainen sitten on huono mainos, joka jää lukematta, vaikka aihe sinällään olisikin ajankohtainen tai kiinnostava?

Yhtään moittimatta mainostavaa tahoa, laitan tähän kuvan lehtimainoksesta, jonka kaltainen jää itseltäni auttamatta vaille huomiota ja päätyy armotta suoraan paperinkeräykseen. Siitä huolimatta liikkeessä asioin aina silloin tällöin

Tässä nyt vaan on yksinkertaisesti ihan liikaa kaikkea.

Ylläolevan lehdykän kaltainen "liika" koskee myös blogipostausta, jossa mainostetaan samaan aikaan montaa tuotetta, ja mahdollisesti kirjoitellaan väliin lisäksi muistakin asioista niin, että lukijalla (puhun koko ajan itsestäni) ei ole mitään mahdollisuutta pysyä kärryillä siitä, mikä oikeastaan liittyy mihinkin. Etenkin jos kuviakin on siinä määrin paljon, että eivät helpota asian hahmottamista. Tai jos bloggaajan käyttökokemukset kaikista postauksen tuotteista ovat pelkkää jenkkityylistä hehkutusta. Silloin en vaan valitettavasti lämpiä ja vaihdan aika pian toisaalle. 

Myöskään huonosti toteutettu "piilomainonta" ei omalla kohdallani toimi. Olen tässä suhteessa ehkä vähän turhankin kriittinen, mutta heti jos itselleni tulee sellainen tunne, että lukijaa/kuulijaa pidetään tyhmänä, en osta mitään. Sensijaan taitava piilomainonta toimii. Ero on hiuksenhieno, mutta merkittävä.

Taitavimman ei-myyntipuheeksi naamioidun myyntipuheen palkinnon olisin valmis myöntämään vasta 20-vuotiaalle lahjakkaalle kampaajalle, jonka käsittelyssä olin pari viikkoa sitten. Aivan mahtava pelisilmä, jonka ansiosta pulitin ylimääräisen satasen tuotteista, joita en edes tiennyt tarvitsevani (mutta joihin olen ollut erittäin tyytyväinen ja jotka vaikuttavat onnekseni myös varsin riittoisilta). Myyntipuhe (jollaiseksi sen toki tunnistin, mutten välittänyt siitä, koska tykkäsin persoonasta) oli niin oikea-aikainen ja taidokas, että todellakin toimi tällaisen vanhan jääränkin kohdalla. Kampaajalla kun varmin tapa välttää lisämyynti omalla kohdallani, on kysyä kassalla palvelusta maksaessani, että "Oliko sulla tuotteet kunnossa?". Aivan varmaa, että siinä vaiheessa vastaan, että "on", vaikka kotona oikeasti olisi vaan parin euron Erittäin Hieno Suomalainen, joka sekin vetelisi viimeisiään. Ei vaan enää siinä kohtaa huvita.

Myyjällä on siis todella iso merkitys. Jos myyjä on taitava, saatan ostaa jotain, mitä en ollut etukäteen ajatellut ostavani. Jos taas myyjän käytöksessä on jotain, mikä alkaa liiaksi ärsyttää, voin perua jo valmiiksi ennen liikkeeseen astumistani tekemäni ostopäätöksen. Vaihdan mieluummin liikettä tai olen kokonaan ilman kuin teen kauppaa törpön myyjän kanssa. Yleisin inhokkityyppini on imelä mielistelijä.

No entä olenko tehnyt muita ostopäätöksiä blogimainonnan perusteella kuin aiemmin mainitsemani kameran? 

Kyllä olen. Muistissa on ainakin ensikosketus Madaran luonnonkosmetiikkaan, joka on Bikken (ja 40% alennuksen) ansiota. Itselleni ennestään tuntemattomaan kivaan verkkokauppaan tutustuin muutama joulu sitten Jennin (ja niin ikään alennusprosentin) innoittamana. Pepi puolestaan sai vakuuttuneeksi Fiskarsin yrttitarhan erinomaisuudesta. (Ikävä kyllä, tarhan kasvivalo oli herkille silmilleni niin kirkas, että emme mahtuneet samaan keittiöön ja jouduin aika pian myymään sen pois. Nyt on harkinnassa samanlainen, mutta erilainen). Voi olla, että on jotain muutakin, mutta nämä ainakin muistan. Ja kunhan edelliset Madarat on käytetty loppuun, kokeilen Katjan vinkistä seuraavaa.

Kaikki blogimainonta ei siis omalla kohdallani ole mennyt hukkaan, vaan päinvastoin auttanut. Pidän sitä siis myös positiivisena asiana. Joskin blogit, jotka sisältävät enimmäkseen pelkkiä yhteistyöpostauksia, eivät jaksa pidemmän päälle kiinnostaa, koska kaikkein mieluiten kuitenkin luen aitoja kirjoituksia ihan todellisesta elämästä ja ihmisistä niitten takana. Jossain kohtaa mainokset saattavat myös kääntyä itseään vastaan. Lähinnä silloin, kun lukuisat tai kovin suuret bannerit alkavat haittaamaan sivujen latautumista. Se on harmi, koska muutama kiva blogi on sen takia jäänyt viimeaikoina vähemmälle huomiolle. Ei aina riitä koneen kapasiteteetti, eikä vissiin oma kärsivällisyyskään.

Lukuunottamatta viimekesäistä Tallinkin tuella toteuttamaamme Tallinnan blogireissua, josta saimme bloginäkyvyyttä vastaan hyötyä matkalippujen muodossa, en ole maksettua mainontaa harrastanut. Ei sillä, että olisi ihan ruuhkaksi asti yhteistyötarjouksia sadellutkaan :D.

Omia kokemuksiani sen sijaan olen jakanut ja aion jakaa vastakin, jos koen, että niistä voi olla iloa tai hyötyä muillekin. Luetuimpia tekstejäni ovat viimekeväiseen PH-dieettiini liittyvät kokemukset, joista varsinainen rahallinen hyöty on mennyt FitFarmille. En kuitenkaan koe, että se olisi itseltäni pois. Päinvastoin. Tekevät hyvää työtä. Muuten en olisi kokemuksistani kirjoittanutkaan. Ja itse iloitsen jokaisesta, joka on tekstieni innoittamana osallistunut ja saavuttanut itselleen yhtä hyvän olon kuin minä.

Ja jos joskus olenkin tuntenut pienenpienen kateuden pistoksen, kun olen nähnyt, kuinka joku on blogiyhteistyönä saanut vaikkapa arvokkaat kylppärikalusteet, olen samantien palauttanut itseni maan pinnalle ja muistuttanut itseäni siitä, että päästäkseen mukaan niin mittavaan yhteistyöhän, bloggaaja on tehnyt pitkäjänteistä, aikaa vaativaa, määrätietoista ja hyvää työtä todennäköisesti jo useiden vuosien ajan. Ja niin kauan kuin itse en ole riittävän hyvä tai valmis vastaavaan, on parempi keskittyä nostamaan työmäärälle hattua ja iloitsemaan omasta vapaudestaan.

Loppupeleissä koko blogimainonnan arvostelu on mielestäni aikalailla turhaa. Valta kun on tässä(kin) asiassa ihan kokonaan kuluttajalla eli lukijalla. Voi joko lukea tai jättää lukematta. Tai ostaa tai jättää ostamatta. Kateus ei kannata.

Että näin. Tulipahan taas pohdittua. (Oikeasti piti kirjoittaa meidän tyhmästä keittiöstä, mutta tämä tuli nyt väliin).

MIKÄ JA MITÄ?

Annulla oli blogissaan kiva kysymyslista, jonka nappasin mukaani. Sopivan simppeli näin perjantaille.

Mikä stressaa sinua?

Pääsiäisen alusviikolle aiemmista vakaista päätöksistäni huolimatta varaamani kirppispöytä, aina vaan aloittamista vaille valmis pikkuveskin remontti ja erään uusintaverikokeen tuloksen odottelu.

Ei ihan nappiin mennyt näitten herneeversojen kasvattelu..

Mitä teet tänään illalla?

Osallistun juhlatilaisuuteen, jossa perheen pienin vannoo sotilasvalan. 

Mikä on helppoa?

Mielikuvittelu.

Tähän mielikuvittelen kesän.

Mikä on vaikeaa?

Nukkuminen niin, etten heräile pitkin yötä.  

Mitä söit päivälliseksi?

Kasvismunakkaan. 

Mitä haluaisit tehdä lisää?

Viettää (palkallisia) vapaapäiviä, joita ei ole ohjelmoitu etukäteen.

Mikä saa sinut syttymään?

Joku innostava suunnitteluprojekti, johon tiedän pystyväni. Liian vaikeat projektit eivät innosta, vaan lannistavat.  

Mikä saa sinut itkemään?

Suvivirsi, tarhan/koulun kevät- tai joulujuhlat (jotka meidän perheen osalta ovat taaksejäänyttä elämää), häät, hautajaiset, elokuvan tai dokumentin surullinen loppu, elokuvan tai dokumentin onnellinen loppu, koskettava musiikkikappale tai sopivassa mielentilassa ihan mikä tahansa... Ja tänään ihan taatusti aiemmin mainitsemani valatilaisuus. 

Olen välillä toivoton itkupilli, joka herkistyy tosi helposti. (Pojilta taisi tulla porttikielto joulujuhliin jo tarha-aikoina, kun eivät kuulemma halunneet "vahtia, koska alat taas nyyhkimään...")

Mikä suututti sinut viimeksi?

Varmaan joku oma saamattomuuteni jossain asiassa. Vissiin siinä pikkuveskin remontin aloittamisessa. Muille en yleensä juurikaan suutu. Jollekin yleiselle tyhmyydelle kylläkin.

Mitä söit viimeksi?

Broileria, pinaatti-fetapaistosta ja quinoaa. 

Mikä on mielestäsi hölmöä?

Useimmat paikallislehden tekstiviestipalstalle nimimerkillä lähetetyt "mielipiteet" ja valitukset. Myötähäpeän määrä on välillä valtaisa. 

Mikä on herkkua?

Uusin herkkuni on paahdettu täysjyväruisleipä, jonka päällä on avokadoa, ripaus merisuolaa, vuohenjuustoa ja hunajaa. Vakiosuosikkina raikkaat marjat, joista ykkösinä tällä hetkellä vadelmat ja tyrni. Eikä nuo kuvan itsetehdyt raakasuklaatkaan pöllömpiä mansikoiden kera olleet. 

Siinäpä ne. Vanhojen kuvien kera, kun ei ollut mahdollisuutta tähän hätään ottaa uusia.
Huvittaisi kuulla, mitä sinä vastaisit näihin samoihin kysymyksiin. 

Rattoisaa viikonloppua! 

TÄNÄÄN TUNTUU...

... tältä

Kuvien alkuperät löytyvät Pinterest-kansiostani

Auringolla on ihmeellinen voima.

Josko vaikka tänään saisin aikaiseksi viskata väsähtäneen pikkukuusen eteisen ovesta pihalle. Ja joulutähden irrotettua ikkunasta..

DETOX-VIIKKO PAKETISSA

Detox-viikko mennä viuhahti, ja nyt on aika pistää kokemukset pakettiin.

Pari ensimmäistä päivää kului aika samalla kaavalla kuin viimekeväisen PH-dieettini alku. Olo oli kummassakin jotenkin levoton ja hermostunut, kun syöminen ei ollutkaan omissa käsissä. Sitä ei muka osaa muuta ajatellakaan kuin sitä, mitä  seuraavaksi saa syödä, kuinka paljon ja koska. Ja paperille tulostetun ohjenivaskan kulmat kuluu ihan hiirenkorvalle, kun nippua pitää tämän tästä käydä pläräämässä ees taas, vaikka ihan hyvin jo tietää mitä siellä lukee.

Mutta sitten kun sitä toteaa, että ei tässä tosiaankaan nälkäkuolema uhkaa, ja syötävää saa tasaisin väliajoin niinkuin aina ennenkin, sitä rauhoittuu ja pystyy taas keskittymään kaikkeen muuhunkin. 

Ja kyllä se niin on, että kun koko ajan ei ole napostelun mahdollisuutta, ruokahetkiä osaa arvostaa ihan eri tavalla. Normioloissa voi mättää suurenkin annoksen hetkessä menemään, mutta kun annos onkin tavallista niukempi, sitä tulee syötyäkin hitaammin ja hartaammin. Eli niinkuin aina kuuluisi syödä, muttei malta. Ja vaikka vihannesmehu tai muutama pähkinä voi kuulostaa ankealta välipalalta, niin ai vitsit, mutta maistuvat hyviltä, kun ei muuta ole käden ulottuvilla.

PH:n jälkeen ei ollut mitään vaikeuksia kirjoittaa fiiliksistä, mutta nyt mietityttää, miten osaisin kertoa tästä Detox-kokemuksesta niin, että siitä syntyisi oikeanlainen, mahdollisimman puolueeton kuva. 

Vaikeaksi asian tekee se, että oma lähtötilanteeni tälle puhdistuskuurille oli "liian hyvä". Ja tällä tarkoitan ihan vaan sitä, että tällä kertaa lähdin mukaan vähän ex-tempore-testimielellä, vaikkei mikään näistä Tiina Hälvän kysymyksistä täsmännytkään omaan tämänhetkiseen (tai siis viikon takaiseen) olooni:

Onko sinulla viimeaikoina ollut tukkoinen olo? Oletko kokenut väsymystä tai uupumusta? Onko energisyytesi vähissä? Entä onko sinulla kenties tummat silmänaluset? Tai tunnetko turvotusta alavatsassa?

Jos näihin, tai vaikka osaankin tekee mieli vastata kyllä, silloin tämä luonnonmukainen Detox on oiva apu. Ja hommahan siis perustuu kaikessa yksinkertaisuudessaan siihen, että  syödään kevyttä, puhdasta ja ravintorikasta ruokaa, jonka tarkoitus on minimoida elimistön toksiini- eli myrkkykuormaa ja järjestää ruuansulatukselle lisäenergiaa niin, että keho pelittää parhaalla mahdollisella tavalla. Jos koko ajan syö omaan tarpeeseensa nähden liian suuria annoksia tai harrastaa napostelua, ruuansulatuselimistö on kohtuuttoman kovilla. Detoxissa sitä korjataan keskittymällä ruuan laatuun, ei määrään.

Koska omat kokemukseni PH-ruokavaliosta olivat (tai siis ovat, koska sen jälkeen en ole koskaan palannut entiseen, vaan syönyt hyvin pitkälle PH:n periaatteiden mukaan) niin loistavat, en voi olla vertaamatta sitä ja Detoxia keskenään. Ja se(kin) tekee puolueettoman mielipiteen muodostamisesta vähän hankalaa.

Alkuun ajattelin, etten tykkää tästä Detoxista oikein ollenkaan. Mutta mitä pidemmälle viikko eteni, sitä valmiimpi olin muuttamaan mielipiteeni ja nyt kun se on ohi, aloin jo miettimään, että pitäisikö sittenkin jatkaa vielä toinen mokoma samaan syssyyn, mutta se ei nyt muuhun elämään sovi, joten jää tämä kokeilu tällä kertaa viikon mittaiseksi. Ja veikkaan, että alun ajatukset johtuivat siitä, että lähdin tähän vähän "puolivaloilla", joka näkyi myös siinä, että motivaatio ei ollut niin tapissa kuin jos olisin valmistautunut tähän pidempään.

Mutta silti taisin tykätä PH:sta enemmän. Ehkä eniten siksi, että se oli ensimmäinen oma kokemukseni ylipäätään mistään ohjatusta "dieetistä" (edelleen häiritsee tuo dieetti-sana), jonka lopputulos myös ylitti kaikki odotukset. Mutta myös siksi, että PH:ssa syötiin enemmän kiinteää, lämmintä ruokaa. Ja oikeasti näitä ei varmaan edes pitäisi verrata keskenään, mutta en voi sitä nyt välttääkään.

Detoxissa on toki ihan kunnon aterioita myös. Mm. ihan älyttömän hyvää kasvissosekeittoa, jota taatusti teen jatkossakin täsmästi samalla reseptillä. Ja ihania paahdettuja uunijuureksia. Mutta listalla on myös paljon ihan "raakaa kamaa". Ei pelkkää edellisessä postauksessa mainitsemaani selleriä (joka muuten näyttää olevan melkoisen monipuolinen vihannes, vaikkei siitä omaa suosikkiani tullutkaan), vaan paljon muutakin. Ja ne eivät ehkä ole ne omin juttuni. Sensijaan mm. itselleni ennestään tuntematon tuorepuuro, joita moni on viimeaikoina hehkuttanut, oli kiva uusi tuttavuus, jota varmaan tulee syötyä jatkossakin. Illalla kun sekoittelee ainekset valmiiksi ja laittaa yöksi jääkaappiin tekeytymään, aamulla ei tarvi kuin nostaa kulho kaapista ja nautiskella.

Detox oli siis kovennettu (tai oikeasti varmaan pitäisi sanoa kevennetty) versio PH:sta, mutta esim. etukäteen "pelkäämäni" totaalinen lihattomuus Detoxissa ei ollutkaan minkään sortin ongelma. Viikko on niin lyhyt aika, etten oikeastaan edes ehtinyt huomata, että se meni ilman normaaliin ruokavaliooni kuuluvia  kanoja tai kaloja. Myöskään kahvittomuus ei tuottanut tuskaa sen enempää kuin sokerittomuuskaan, mutta suolaa kaipasin ensimmäisen päivän iltana niin paljon, että oli pakko muutama murunen ruususuolaa suoraan purkista syödä.  Heti helpotti, eikä suolanhimoa enää sen jälkeen ilmennyt.

Huolimatta kohtuuhyvästä lähtötilanteestani, huomaan olossani selviä positiivisia muutoksia. Kaikkein eniten lenkkeillessä tai uidessa. Tuntuu, että kummassakin pääsee jotenkin ihan liitämällä eteenpäin. Olo on niin kevyt, muttei yhtään heikko. Painokin putosi, mitä vähän pelkäsinkin, koska olen sitä saanut kovalla työllä hilattua vähän ylöspäin, mutta se lienee seuraus, jota ei voi välttää, vaikkei tässä laihdutuskuurista olekaan kyse.

Myös iho näyttää kuulaammalta ja tasaisemmalta. Ja vartalon iho on ihan huomattavan paljon pehmeämpi ja sileämpi. Paljolti varmaan joka-aamuisen kuivaharjauksen ansiosta. Sitä olen normaalisti harrastanut aika harvakseltaan, mutta nyt Detoxin aikana Tiinan suosituksesta päivittäin. Ei vie paljon aikaa, mutta tuloksen kyllä huomaa. Ja jotenkin se myös virkistää aamuja kummasti.

Kaikkein ihmeellisin ja samalla ihanin muutos oli kuitenkin se, että normaalisti reilusti yli 80:n huiteleva leposykkeeni (on ollut nuoresta asti noin korkea) laski 60:n pintaan. En melkein uskonut sitä, kun yhtäkkiä illalla sohvalla istuessani tajusin, että sydän on ihan rauhallinen. Ja se on omalla kohdallani todellakin outoa, mutta tervetullutta. Tiinalla olisi tähänkin ilmiöön varmasti heti vastaus, mutta en sitä vielä lähtenyt kyselemään. Arvelin johtuvan siitä, että Detoxin aikana verestä tulee hapekkaampaa ja sydänkin pääsee helpommalla, mutta jätän tämän nyt viisaammille. Olo on jokatapauksessa jotenkin kokonaisvaltaisen rauhallinen ja seesteinen, vaikka esim. töissä on ihan yhtä stressaava tilanne kuin ennenkin. Pystyn vaan jotenkin suhtatumaan siihenkin lunkimmin. Ihme homma. Sama ilmiö tosin tapahtui PH:nkin aikana.

Luvattuja sivuoireita ei tullut ensimmäisen päivän päänsärkyä lukuunottamatta ollenkaan. Paitsi että kolmantena yönä jalkoja vihloi todella jäätävästi nivusista nilkkoihin asti. Todella epämiellyttävä tunne, joka jatkui vielä seuraavana päivänä ja istuminen töissä oli ihan yhtä tuskaa. Ehdin jo vähän huolestua, että nytkö tässä joku veritulppa äkkäytyi molempiin kinttuihin yhtäaikaa, mutta ei sentään. Tiina kertoi sen olevan merkki siitä, että kuonat (mm. ureahappo ja vetyperoksidit, jotka kuulostavat kyllä aika ikäville molemmat) lähtevät liikkeelle. Ja vissiin lähtivät samantien riittävän pitkälle, koska särkyä ei sen koommin ilmennyt. Päinvastoin. Öistä on tullut lähtötilannetta rauhallisempia, kun ei tarvi koko ajan siirrellä levottomia jalkoja paikasta toiseen. Myös tämän tervetulleen ilmiön huomasin PH:nkin aikana.

Selvää on, että kahdessa viikossa saa aikaan parempia tuloksia kuin viikossa, mutta näköjään viikkokin jo voi muuttaa paljon. Laitan siis ohjeet talteen ja kaivan esiin, jos/kun joskus tulee sellainen tunne, että niitä tarvitsen. Ehkä syksyllä seuraavan kerran. Kesäisin kun tulee yleensä elettyä enempi "pellossa", joten voi olla, että grillimakkarakauden jälkeen tekee mieli puhdistaa kroppa uudelleen. Mutta muuten jatkan hyväksi havaitulla linjalla , keskityn puhtaista tuoreista raaka-aineista itsetehtyyn kasvispainotteiseen ruokaan ja pidän proteiinin määrän järkevänä. Pysyy mieli iloisena ja olo kevyenä. Joskin voi olla, että noilla eväillä ei havittelemiani hauiksia synny :).

Jos olo tuntuu vaikkapa nyt parhaat päivänsä nähneeltä laskiaispullalta tai jos kärsii ylipäätään mistään Tiinan mainitsemasta tuntemuksesta, tästä ohjatusta Detox-jaksosta on varmasti apua energisempään ja kevyempään oloon. Tai jos haluaa päästä "uuden elämän" alkuun, mutta tuntuu, ettei omin avuin onnistu. Sen rankempaa varmasti, mitä suurempi kontrasti on nykyiseen, mutta sitä paremmin huomaa taatusti myös positiiviset vaikutukset. Motivaatiota ja sitoutumista tottakai vaatii niinkuin mikä tahansa muukin homma. Ja koska Detox on niukkaenerginen, parasta olisi varmasti ajoittaa se johonkin rauhalliseen ajankohtaan. Rehkimiseen ei energia piisaa, eikä ole tarkoituskaan.

Itse olen näitten muutosten suhteen vähän sellainen "Raaka peli Ranualla"-tyyppi. Jos koen, että kaipaan muutosta jossain asiassa, toteutan sen mieluummin "kertarysäyksellä". Sen se aina ensin vaatii, että ärsyynnyn omaan itseeni riittävästi. Sen jälkeen sitoudun ja pysyn päätöksessä. Hyssyttely ei omalla kohdallani toimi, kun taas toisille sopii parhaiten se, että edetään pehmeästi yksi pikku muutos kerrallaan. Ja niinhän se on kaikessa muussakin, että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä sovi toiselle ollenkaan. Koskee varmasti myös tätä Detoxia.  

Se hyvä puoli tässä kaikessa on, että ihan itse voi päättää, syökö itselleen hyvän vai pahan olon. Itse olen niin tykästynyt tähän hyvään oloon, etten siitä hevin luovu, vaikka välillä lipsahtaakin huonoille teille.
Mielestäni Tiinan 80/20 periaate on hyvä. Jos 80-prosenttisesti syö terveellisesti, voi 20-prosenttisesti hyvällä omallatunnolla syödä ihan mitä lystää. (No ei näitä prosentteja hullukaan oikeasti laske, mutta ajatuksena sellainen, jota kannatan). Mutta komppaan Tiinaa siinä(kin), että fanaattiseksi ei kannata ruveta, vaikka söisi terveellisestikin. Ruoka on kuitenkin vain ruokaa, eikä koko elämä. 

Että semmoinen kokemus tällä kertaa. Nyt toivottelen kaikille auringonpaistetta ja Hyvää Ystävänpäivää!

PS. Tämä(kään) teksti ei ole sen paremmin mainos kuin suositus suuntaan tai toiseen, vaan ihan oma kokemukseni, josta toivon olevan iloa muillekin.