PUHDISTUSKUURIN LOPPUTULOS

Neljän viikon puhdistuskuurina toiminut PH-dieetti päättyi sunnuntaina ja nyt on aika laittaa plussat ja miinukseet puntariin.

Keittiön vihercorneri.

Ensimmäisen viikon kuulumisia kirjoittelin täällä ja puolenvälin tuntemuksia täällä, mutta peilaan tässä muutoksia koko matkan ajalta.

Pääsiäismaantaina, jolloin PH-dieetin ensimmäinen päivä pyörähti käyntiin, me vielä ukkelin kanssa istuttiin hotelliaamiaisella Vierumäen Scandicissa, jossa käytiin viettämässä pienimuotoinen liikunnallinen pääsiäisloma.

Meikäläinen söi aamiaisella kuin viimeistä päivää, koska tiesin, että "kohta se loppuu". Varmaan ajattelin, että syödään nyt vatsa varmasti niin ähkyyn, etten heti mielessä jo vähän pelottavaksikin muodostuneen puhdistuskuurin ensimmäisenä päivänä ainakaan nälkään kuole...
Mikähän siinä onkin, että jotenkin tuntuu aina menevän hommat samalla kaavalla niin, että hirvittävää alkuinnostusta ja malttamatonta pitkää odotusta seuraa aina viime metrien epäröinti ja alkaa tuntua siltä, että olikohan tämäkään nyt taas hyvä idea ollenkaan..

Vakuuttelin kuitenkin itselleni, että neljä viikkoa ihmisen elämästä on niin lyhyt aika, että on se kumma, jos ei sen vertaista pysty uhraamaan omalle hyvinvoinnilleen. Jos ei muuten, niin kyllä maksa ja munuaisparatkin sentään edes kuukauden loman ansaitsee, kun kumminkin painavat vuodesta toiseen hommia ja parhaansa mukaan tuhoavat myrkkyjä sitä mukaa, kun niitä toisesta päästä syydetään sisään. Ja vaikka olin kuvitellut, että omissa syömisissäni ei ole juurikaan parantamaisen varaa, niin olen tässä kuluneen kuukauden aikana tullut toisiin ajatuksiin. Ja sehän tässä onkin ihan parasta, että oman kokemuksen kautta tulee uutta ymmärrystä ja aina on kuitenkin itsellä ne valinnan avaimet käsissä. Loppu on sitten ihan omista päätöksistä kiinni.

Marja Tyrni

Mutta siis juu. En ole alkanut muita paremmaksi ihmiseksi, enkä matkasaarnaajaksi enkä muutenkaan halua olla erityisen rasittava, mutta innostusta ei nyt vaan voi välttää. Lopputulos kun on ylittänyt ihan kaikki odotukset, ja selvää on että kuluneilla neljällä viikolla tulee olemaan vaikutuksia, jos ei nyt ihan koko loppuelämään, niin ainakin melkein.

Näin jälkikäteen ajateltuna, kuukausi kului todella nopeasti. Niinkuin aika nykyään muutenkin, halusi tai ei. Joskin kolmannen viikon lopulla (jolle ennustettiin huippuhyvää oloa) tuli eteen oma aallonpohjani, joka ei ollut sinällään dieetistä, vaan ihan muusta elämästä johtuvaa. Huonot uutiset kun eivät katso aikaa, eivätkä varsinkaan sitä, onko jollakulla kenties joku puhdistuskuuri meneillään. Murhetta siis sateli niskaan, ja samalla iski turhaakin turhempi flunssa, joka teki olosta tukkoisen ja tympeän. Ja jo kertaalleen selvästi paremmaksi muuttunut ihokin muuttui epätasaiseksi, mutta se sentään jäi vain muutaman päivän kestäneeksi ilmiöksi.

Jos vertaan sitä, miten normaalisti suhtaudun murheisiin ja kuinka syvälle niihin uppoan, väitän, että vajaassa kolmessa viikossa hankitun paremman fyysisen olon ja erityisesti paremmin nukuttujen öiden ansiosta, pystyin suhtautumaan asioihin normaalia järkevämmin ja välttämään sellaisen itselleni tyypillisen vatvomisen, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä, vaan ihan päinvastoin. Päätin keskittyä tekemään asioiden eteen sen minkä voin ja sitten kun siinä kohtaa tuli rajat vastaan, totesin, että nyt on kaikki voitava tähän mennessä tehty ja murehtiminen ei auta. Ja se jos mikä on mestarimurehtijalle melkoinen muutos. Toivottavasti pysyvä.

Mutta se siitä aallonpohjasta ja eteenpäin.

"Ihan kuin ravintolassa" sanoi mies kun kiltisti kanapataa söi.

Mitä uutta matkan varrella opin?

... että pystyn valmistamaan herkullisen ja ravinteikkaan lämpimän aterian alusta loppuun ihan itse lähes samassa ajassa, joka ennen meni salaattiainesten pilkkomiseen ja latomiseen jääkaapista lautaselle. Ei sillä että olisi huono vaihtoehto se salaattikaan, mutta jossain kohtaa sekin alkaa tympiä, eikä vaan ole oma mielikuvitus riittänyt vastaavaan nopeasti valmistuvaan lämpimään ruokaan.

... että itsellenikin päähän iskostunutta hokemaa siitä, kuinka "Se nyt vaan on niin, että tässä iässä aineenvaihdunta hidastuu (tai siis on hidastunut jo 10 vuotta sitten), hormonitoiminta muuttuu ja kaikki muukin on niin pois omista käsistä, ettei sitä enää muuta voi kuin seurata sivuista, kuinka paino jämähtää paikoilleen tai nousee, ja naamakin kulahtaa ihan omia aikojaan", on tullut liikaa uskottua ja käytettyä tekosyynäkin. Vaikka totta siis toinen puoli onkin, mutta vain toinen. Jos sekään.

... että ihmiselle sinällään elintärkeä proteiini, jota olen itse omassa vähähiilihydraattisessa ruokavaliossani suosinut liiankin kanssa, ei yli tarpeen syötynä todellakaan muutu lihasmassaksi, vaan glukoosiksi ja rasvaksi. Ja kaupan päälle vielä sotkee sokeriaineenvaihduntaa.

... että oikeampi muoto lauseelle "kyllähän sitä muuten, mutta kahvista en pysty luopumaan... (tai leivästä.... tai suklaasta... tai viinistä... tai ....)" on: "kyllähän sitä muuten, mutta kahvista en  halua luopua... (tai leivästä... tai suklaasta... jne)". Sitä kun ihan varmasti pystyy heti kun niin haluaa.

Smoothie-aineksia matkalla pakkaseen

Mutta ettei nyt menisi ihan yksinpuheluksi, niin otetaan tähän väliin pienimuotoinen kuvitteellinen haastettelu. Haastattelijana H ja vastaajana A eli minä..

H: No niin Annukka, neljä viikkoa takana. Miltäs nyt tuntuu?

A: Aivan mahtavalta.

H: Kannattiko?

A: Ehdottomasti.

H: Eli ei siis kaduta, että lähdit kokeilemaan?

A: Ei todellakaan.

H: Tuliko langettua houkutuksiin?

A: Ei.

H: No kai nyt sentään vähän jotain vilunkia oli matkan varrella?

A: Ei ollut.

H: Eikö muka edes skumppalasillista Vapun kunniaksi?

A: Ei käynyt edes mielessä. Koska oli niin hitsin kylmä.

H: No menikö kertaakaan edes hermo?

A: Meni.

H: Ahaa. Olet siis ehkä sittenkin ihminen. Voitko kertoa, mihin?

A: Avokadoihin.

H: Avokadoihin?? Mikäs viattomissa hedelmissä mättää?

A: Se, että niistä ei voi näköjään koskaan päällepäin tietää, millaista sylttyä ovat sisältä. Meni eräätkin kalliit kilot suoraan roskiin sen takia, vaikka kaupassa olin kuinka tarkkana. Viimeinen yksilö taisi olla jo syömäkelpoinen.

H: No tänään varmaan alkoi aamu  kahvikupposella neljän viikon tauon jälkeen?

A: Ei alkanut.

H: No mikäs siinä?

A: Ei siinä mitään. Ei vaan tullut mieleen keitellä, kun enää muista mille kahvi maistuu.

H: No mutta kai sentään palautit perinteisen leivän aamupalalle?

A: En. Palautan sitten kun siltä tuntuu.

H: Olet siis nykyään kaikinpuolin tylsä tyyppi?

A: Mahdollisesti. Mutta ainakin huomattavasti terveempi ja energisempi tylsä kuin ennen :)

H: Voisitko vielä kuvailla olotilaasi ennen puhdistuskuurin alkua ja kertoa, mitä ruoka-ainetta silloin mielestäsi muistutit?

A: Maksamakkaraa.

H: Miksi juuri maksamakkaraa?

A: Tylsä ja väritön tasapaksu pötkö.

H: Entäs nyt?

A: Ehkä porkkana. Ryhdikäs ja pirteä.

H: No onpas nyt rasittavaa, kun sitä ollaan niin vihannesta nykyään. Turha tätä vissiin sen enempää jatkaa, kun ei tästä sen kummempaa irti saa, joten ei muuta kuin hyvää jatkoa!

A: Kiitos samoin ja soittele, jos haluat itsekin kokeilla.

H: Kyllähän minä muuten, mutta...

Sen kummempia paljastuksia ei matkan varrelta siis liiennyt, mutta tässä vielä lopputulokset neljän viikon ajalta luvuiksi muutettuina.

Paino      - 5 kg (noin 8,5% kuukauden takaisesta lähtöpainostani)

Vyötärö  - 7 cm

Rasva-% - 3,7%

Parannus yleisessä olotilassa, energisyys, aikaansaavuus, mieliala, yöunet, jaksaminen  + 200%

Mittasin myös aamun PH-arvon aloituspäivänä, kuurin puolivälissä ja eilen. Ihanteellinen arvo on noin 7, jota pienempi lukema kertoo elimistön liikahappamuudesta. Lukemani olivat 5,9 (1.päivä), 6,2 (puoliväli) ja 7,2 (eilen).

Oikeasti arvo pitäisi mitata muutaman kerran päivässä, koska se vaihtelee siten, että aamulla se on alhaisempi, päivällä parhaimmillaan (eli ihannetapauksessa noin 7) ja illalla taas käyrien mukaan vähän laskee, mutta koska itselläni ei testiliuskoja ollut riittävästi, tein mittaukset vain aamulla. Tulokset ovat siis suuntaa antavia, mutta ilahduttavasti niistäkin näki, että tilanne on korjaantunut oikeaan suuntaan. Jess! Ja itse en käyttänyt dieetissä suositeltua PH-Balancer-jauhetta, joka auttaa happamuuden häätämisessä, vaan halusin nähdä, millaisia tuloksia tulee pelkkää ravinto-ohjelmaa noudattamalla.

Oma maa mansikka

Jo puolivälissä mainitsemani yöhikoilun loppumisen lisäksi uusia iloisia loppupään muutoksia on poskista hävinnyt kuumotus ja punoitus, jotka ennen olivat vakiona ja pahimmillaan ulkoilun tai muun kuntoilun jälkeen, Nyt niitä ei enää esiinny. Ei vaan meinaa uskoa sitäkään vaikka ihan hyvin peilistä näkee. Että ei muuta kuin bye bye vaan Couperosa tai mikälie, jonka häätämiseen  olen eräätkin eurot ja voiteet uhrannut ilman tuloksia.

Kuivat silmäni ovat myös lakanneet olemasta kuivat ja kalliiden silmätippojen käytön on voinut unohtaa melkein kokonaan. Saunan jälkeen on pakko laittaa, mutta muuten ei. Paitsi jos tietokoneen näyttöä tulee herkeämättä tuijotettua tuntitolkulla.

Keuhkoista on tullut tilavammat (siis se on se tunne) ja testi todisti, että pystyn juoksemaan työpaikalle johtavat 60 porrasta ylös liki hengästymättä. (Laskin muuten tässä taannoin, että olen kuluneiden 18 työvuoden aikana kavunnut noin 1,7 miljoonaa rappusta edellämainitussa portaikossa).
Myöskään lihakset eivät näköjään kipeydy vaikka olen hulluna heilunut lapion ja talikon kanssa puutarhassa hoidellen sen paikalle suunnitellun kaivurin hommia, jota ei koskaan lopulta ilmestynyt. Ennen ei tarvinnut kuin haravoida ensimmäistä kertaa keväällä, niin jo tuntui kyljissä seuraavana aamuna. Nyt ei tunnu. Johtuisko siitä, että kyljissä on nykyään vähemmän tavaraa...

Katkenneita hiuksia ei tietenkään millään ihmeen kuurilla takaisin saa, mutta vannon, että muuten hiuksiin on tullut kaivattua tervettä kiiltoa (ei siis sitä perinteistä rasvasta johtuvaa..) ja elättelen toiveita siitä, että vielä joskus kasvaa uusiakin hiuksia lähteneiden tilalle. Ainakin on nyt parempaa ravintoa juurille tarjolla.

Rapeita lehtikaalisipsejä perjantai-illan kunniaksi. Villiksi on mennyt viikonloput.

Että semmoinen oli tämä kokemus, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Sen verran silmiä avaava ja kaikinpuolin hyödyllinen se oli.

Mutta jos nyt jotain hyvää hakee entisestä laiskuudestani ja saamattomuudestani, niin tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen, että en lopulta koskaan saanut aikaiseksi viedä kirpputorille kuormaa, jossa on mukana muutamakin entinen lempimekkoni, joiden en enää kuvitellut mahtuvan päälle. Nyt voin mennä iloisin mielin kaivelemaan ne sieltä takaisin käyttöön.

Ja jos tähän loppuun nyt jotain viisasta koittaisi kehittää, niin varmaan se olisi se, että tulipahan taas todistettua, että yksinkertaiset asiat ovat yleensä niitä kaikkein toimivimpia. Mutta mitään näin yksinkertaista en olisi omine nokkineni ikinä hoksannut, joten kiitos tästä kaikesta kuuluu sympaattiselle ravitsemusasiantuntijalle Tiina Hälvälle ja Fitfarmille. Kiitos Tiina kun avasit silmät ja teit taas yhden ihimisen elämästä monin verroin paremman :)

PS. Miehen kommentti muuttuneeseen olomuotooni oli: "Huomaa kyllä, että paino on tippunut. Sulla oli ennen paljon leveämmät hartiat..."  :D. 

PUHDISTUSKUURIN PUOLIVÄLISSÄ

Puhdistava PH-dieetti on edennyt yhtä iltapalaa vaille puoleen väliin ja ajattelin nyt kirjailla tänne havaintojani muutoksista, joita näiden kahden liki siivillä kuluneen viikon aikana on tapahtunut.

Minttu my friend.

Korkeimmalle nostan yleisen olotilan, koska se oli tässä hommassa itselleni alunperinkin se tärkein syy puhdistuskuurin aloittamiseen.

Satunnaisessa järjestyksessä tulee:

-  yön ensimmäisten tuntien uni on edelleen ajoittain pätkittäistä lähinnä levottomien jalkojen takia, mutta siitä huolimatta herään aamulla virkeämpänä kuin miesmuistiin, ja useimmiten jo huomattavasti ennen kuin kello soi (todella outoa, koska oikeasti olen aamu-uninen, jolla kesäaikaan siirtyminen yleensä takkuaa siihen saakka, että talviaika tulee ja pelastaa)
-  öisin ei hikoiluta (mitääh???)

-  työpäivän jälkeen ei väsytä (normaalisti otan vartin päikkärit, että jaksan edes harkita tekeväni jotain, mutta nyt kun olen yrittänyt, makaan hetken silmät selällään ja totean, että ei tuu mittään)

-  olo on kokonaiskevyt ja energinen, mieli samoin

-  yleinen vetelyys ja saamattomuus alkaa väistyä ja olen taas alkanut tehdä asioita, enkä vaan vältellä suunnitella niiden tekemistä

-  mikään ei jaksa ärsyttää (paitsi ehkä se, että mies syö iltapalaksi Cream Crackereitä ja sipuliteemakkaraa ja juo päälle kaupan ällömakeaa simaa, jotka tekis kaikki mieli räjäyttää johonkin alimpaan keittiöön, mutta olen pysynyt hiljaa ja keskittynyt elättelemään toiveita esimerkin voimasta ;))

-  keuhkot tuntuvat jotenkin tilavammilta ja puhtaammilta ja hengittäminen on helpompaa 

- tajusin vasta, että en ole kahteen viikkoon  ottanut antihistamiinia, mutta mitään normaaleja siitepölyallergiaoireita ei ole ilmaantunut

Linssejä ilman luteita.

Bataattiveneet purjehtimassa parempiin suihin. Hyvin maistui perheen miehillekin.

Erikseen on ihan pakko mainita muutos, johon en ollut ihan näin nopealla aikataululla osannut varautua, mutta joka ilahduttaa ihan todella. 

Aamulla nimittäin pystyn lähtemään sängystä liikenteeseen samantien ilman perinteistä nilkkojen ja nivelten jäykkyydestä johtuvaa alun tököttelevää kankikävelyä ("jäykkää muutakin kuin käytös" niinkuin miehellä on tapana sanoa). 

En edes tajunnut sitä ensin, mutta keskiviikkoaamuna meinasin lyödä pääni lattiaan, kun tein joka-aamuiset jooga-ajoilta matkaan jääneet muutamat venytykset (ilman  ei lähde päivä käyntiin), ja yhtäkkiä olinkin niin notkea, että otti taivutuksessa otsalohko kiinni lattiaan. En ollut osannut moiseen varautua, koska yleensä nivelet paukahtelee ja venyminen on enempi kankeaa nykimistä aamutuimaan. Onneksi ei ollut maanantai-aamu, koska melko ontuvalta varmaan olisi kuulostanut, jos olisin töissä tarjonnut päässä olevalle kuhmulle  selitykseksi puhdistuskuurin aiheuttamaan yllättävää notkistumista.

Energiavärejä.

Koska sisällä on tapahtunut selviä muutoksia, on myös peilikuvassa havaittavissa eroja. Kiitos ja tervetuloa vaan, koska peili ei ole kuulunut parhaimpiin ystäviini. Nyt tosin välillä tuntuu, että tulee tarkkailtua kaikkea ihan mielenkiinnosta vähän liiankin kanssa. Ja jos ei tavallisesta peilistä näy, otetaan suurentava apuun.. Mutta minkäs teet, kun on niin kiva huomata, että muutoksia todella tapahtuu. Tässä muutama:

- ihon väri on tasoittunut ja siitä on tullut pehmeämpi ja sileämpi (erityisesti ilahduttaa kaulan sivuilta haalenneet punaiset kuivat alueet, jotka olen vissiin alunperin vuosia sitten polttanut auringossa, hyihyi)

-  inhoamani ihohuokoset ovat selvästi pienentyneet
-  hiusten kunnosta en vielä pysty sanomaan muuta kuin että niitä ei enää tarvi pestä joka päivä, koska eivät rasvoitu vanhaan malliin 

- paino on jatkanut alamäkeä, joskin vauhti on kakkosviikolla hidastunut niinkuin odotinkin (lounas-annokset suositellaan puolittamaan, jos tavoitteena on painonpudotus, mutta itse syön ne kokonaisina)

-  vatsa on siinä määrin litistynyt, että pyrkii farkut valumaan jalasta
-  taustapeilistä näkyy, että myös selkäpuolella on tapahtunut selvä muutos ja alan muistuttaa sitä entistä ryhdikkäämpää itseäni, jonka peilikuvasta vielä tykkäsin 

-  myös reisissä on tapahtunut selvää kaventumista ja kiinteytymistä

Ja täytyy nyt tähän mainita, että toisin kuin suunnittelin, en ole harrastanut mitään muutaman kilometrin mittaisia  kävely- tai pyöräilylenkkejä kummempaa liikuntaa näiden kahden ensimmäisen viikon aikana, koska mitään raskasta tai korkean sykkeen urheilua ei suositella, että elimistö saa puhdistumisrauhan.
Alkavalla viikolla olisi tarkoitus kokeilla jo muutakin, koska kroppa on alkanut tottua muutokseen ja tuntua riittävän vahvalta . Ans kattoo nyt kuinka käy.

Tiina laittaa jokaisen viikon alussa osallistujille nettiin pienen videoviestin, jossa kertoo, mitä omituisia tuntemuksia alkavalla viikolla on ehkä odotettavissa ja todella hyvin näyttävät osuvan oikeaan. Ja valmennuksen ajan auki olevalta keskustelupalstalta käy ilmi, että osa reagoi muutokseen todella vahvasti ja osa pääsee vähemmällä. Itse taidan kuulua jälkimmäisiin tai sitten en vaan kaikkea edes huomaa, kun ei tässä iässä enää muutenkaan aina tiedä, mikä kuuluu asiaan ja milloin on hommat normaalia enemmän vinksallaan. Olen tyytyväinen.

Vatsa ei vielä toimi vanhaan malliin, mutta koska elimistöllä kuulemma kestää 2-4 viikkoa tottua muutokseen, en ole huolissani. Mitään isompia turvotuksia kun ei ole ilmennyt. Tai sitten en huomaa enää niitäkään..
Toisen viikon alussa ihmettelin aamulla suussa tuntuvaa huomattavan pahaa makua ja mietin jo, että olenkohan mahtanut unissani käydä kaapilla syömässä jotain kiellettyä, mutta kuuluu kuulemma asiaan ja on merkki siitä että puhdistuminen on lähtenyt käyntiin. Hyvähyvä.

Eväät rasiassa.

Minkäänlaisia houkutuksia ei ole sitten viime viikonloppuisen grillimakkaran tuoksun tullut eteen, koska kaikki mitä olen kuluneen kahden viikon aikana syönyt, on ollut niin hyvää. Tai siis on niitä varmaan tullut, mutta jotenkin olen tullut immuuniksi kaikelle sille ulkopuoliseen ruokaan liittyvälle mitä näen tai haistan.
Meilläpäin posti on on Hesburgerin nurkan takana, mutta ei ole postireissuilla hetkauttanut hampurilaisen haju, joka heikkona hetkenä on ennen voinut hyvinkin houkutella jonon hännille. Eikä tehnyt mitään vaikutusta keittiön alalaatikosta esiin putkahtanut Luomuperunalastu-pussikaan. Ennen olisin ihan varmasti napannut siitä pari ihan vaan muodon vuoksi.  Ja mies tosiaan syö ihan mitä sattuu, mutta pystyn ihan hyvin istumaan saman pöydän ääressä vaikka pelkän vesilasin kanssa. Ei haittaa. (Tai siis haittaa, mutta ei se vesilasi, vaan ne miehen eväät. Mutta niinkuin jo kirjoitin, olen päättänyt pysyä neutraalina, koska jos tässä nyt yhtäkkiä alan leikkimään ravintoterapeuttia ja muuten vaan parempaa ihmistä, niin siitä ei seuraa muuta kuin vastareaktio ja todennäköisesti tuplattu annos kaupan maksalaatikkoa miehen lautaselle.) 

Muutos tuntuu siis sujuvan paremmin kuin hyvin, ja paras olo on Tiinan mukaan luvassa vasta kolmannella ja neljännellä viikolla, joten innolla odottelen, mitä kaikkea jälkimmäinen puolisko tuo tullessaan. Ja todella vaikea olisi kuvitella, että lipsuisin ohjeista loppumetreilläkään, koska ajattelen niin, että jos alan sooloilemaan, en saa koskaan tietää, millainen lopputulos olisi ollut, jos olisin noudattanut dieettiä sellaisena kuin se on tarkoitettu. Eikähän lipsumiselle ole mitään syytäkään, koska mistään kitukuurista ei ole kysymys, vaan omaa normaalia ruokaani paremman ravinnon syömisestä. Kuvista saa siitä ehkä vähän osviittaa. Eli pöllöhän sitä olisin, jos jättäisin kaikki kortit kääntämättä. Tai en niinkään ehkä pöllö, vaan aasi.

Se olis sitten vaaliehtoo käsillä tänään. Hohhoijaa. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Ja äänestyskopissakin oli vähän tuskaisaa, kun jätin lopullisen päätöksenteon sinne, mutta unohdin silmälasit kotiin. Ei siis ihan täyttä varmuutta siitä tuliko kirjailtua oikea numero lappuun, mutta illalla sen sitten näkee kuinka käy. Jos jaksaa pysyä hereillä.

Puuhakasta viikonalkua!

NELJÄN VIIKON PUHDISTUSKUURI

Täytyy heti tähän kärkeen varoittaa, että luvassa on intoilua hyvän ravinnon ja paremman olon puolesta, joten paetkoon ken voi tahi muuten vaan vaan haluaa...

Taitaa kuulua aika yleiseen kevätfiilikseen, että heti kun kevätaurinko alkaa paistaa, tekee mieli hankkiutua eroon kaikesta liasta ja pölystä ja tunkkaisesta ja ahdistavasta, ja saada uutta puhdasta eloa tilalle.  Ei väliä ollaanko sisällä vai pihalla.

Itse kun en pihan rapsutuksesta sattuneesta syystä oikein innostu, ja ikkunanpesuluvatkin on viety (mies on ominut sen homman itselleen, koska ei voi kuulemma nykynaisille niin vaativaa tehtävää antaa, kun "jää kumminkin raitoja"), olen jo muutamana keväänä ottanut tavaksi keskittyä muutaman viikon ajan oman elimistöni siivoukseen siitä turhasta moskasta, mitä sinne on tullut vuoden aikana keräiltyä. Ja vähän luulen, etten siitä tavasta hevillä luovu, koska on sillä niin vissi vaikutus parempaan ja energisempään oloon. Ihan niin paljon kun en näköjään vieläkään ole viisastunut, että jättäisin sen tunkkaisen olon ehdoin tahdoin hankkimatta, vaikka ihan hyvin tiedän, mikä on hyväksi ja mikä ei.

Nuorena tyttönä tuli ensimmäisen ja viimeisen kerran kokeiltua totaalipaastoa, joka tyssäsi ennenkuin oli alkanutkaan. (Sen jälkeen kun olin litkinyt litran-pari ällöä Glauber-suola-vesiliuosta ja todennut, että mitään mitä sen avulla piti tapahtua, ei tapahtunut, vaan päinvastoin oli entistä pahempi olo sen vatsassa kelluvan suolaliuoksen ansiosta, päätin että tämä paasto oli tässä.)

Mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ja tänä vuonna alkoi houkuttaa puhdistautuminen aiemmin käyttämäni ja sinällään hyväksi havaitsemani 3 viikon Method Draine Detox-kuurin sijasta syömällä pelkästään puhdasta, ravinnerikasta ruokaa. Ilman mitään erikseen kehiteltyjä "puhdistusjuomia". Ja tässä kohtaa tipahti ihan kuin tilauksesta eteeni mainos Fitfarmin nettivalmennuksista, joista yksi oli täsmälleen sitä, mitä olin hakenutkin. Tai oikeastaan vielä enemmän.

Ravitsemusasiantuntija Tiina Hälvän kehittämä PH-dieetti kuulosti juurikin niin täydellisesti siltä, mitä olin etsimässä. Ja mikä parasta, dieettiin (vähän vierastan tuota dieetti-sanaa, koska siitä tulee aina mieleen joku poppakonstilaihdutuskuuri, josta tässä ei todellakaan ole kysymys) kuuluu tarkat reseptit neljän viikon ajalle jokaikiselle päivälle ja jokaikiselle aterialle/välipalalle. Ja sekös meikäläisen kaltaiselle mielikuvituksettomalle kokille passaa paremmin kuin hyvin.

Uudet vihreät ystäväni.

PH-dieetin lyhyen kuvauksen voi käydä lukemassa täällä ja katsoa aiheesta kertovan (mainos)videon täällä, mutta sen verran tähän lyhennän, että homman perusta on kehoa alkalisoiva ruokavalio, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että tavoitteena on päästä eroon meille nykyihmisille tyypillisestä elimistön haitallisesta liikahappamuudesta ja palauttaa tasapaino. Eikä todellakaan millään poppakonsteilla, vaan syömällä puhdasta ruokaa, joka koostuu gluteenittomista, ravinnetiheistä, kasvisvoittoisista raaka-aineista. Siinä se.

Proteiinia toki on mukana, mutta vähemmän kuin mihin ainakin meikäläinen on tottunut. Tai siis itsensä totuttanut... Sen kun olen tässä ensimmäisen PH-dieettiviikon aikana jo huomannut, että todella paljon pienemmillä annoksilla tulee toimeen kuin mitä normisti tulee syötyä. Ihan vaan siksi, että se mitä dieetissä syödään, on todellakin ravinnerikasta ruokaa, eikä mitään höttöä, jota tulee helposti mätettyä ihan turhan suuria lautasellisia. (Johtuen osittain siitäkin, että jos työpaikkalounas maksaa 8 euroa, niin kyllä meikäläistä ainakin karhistaa hinta sen verran, että tulee syötyä "koko rahalla", eikä niin kuin olisi viisasta.. Ja toisaalta silloin kun tulee enemmän urheiltua, annoskoko ja proteiinin määrä herkästi kasvaa entisestään vaikkei siihen olisi varsinaista tarvetta. Sitä vaan kuvittelee, että pitää syödä kuin bodari vaikka painiikin kärpässarjassa).

Oma tavoitteeni tässä hommassa on nimenomaan elimistön puhdistus ja sitä seuraavat energian lisääntyminen ja paremmat yöunet. Kaupanpäälle saattaa pätkähtää hehkuva iho ja parempikuntoiset hiukset.. Näitä kaikkia kun on kauniiksi lopuksi luvassa.

Ja näin ensimmäisen viikon jälkeen voin jo sanoa, että ihan pomminvarmasti dieetistä tulee jäämään pysyviin ruoka-ainevalikoimiin ja resepteihin monta uutta hyvää juttua. En edes muista, milloin olisin näin innoissani tutkinut reseptejä ja viihtynyt keittiössä. En varmaan koskaan. Mutta on tässä kyllä matkan varrella joutunut ruokakaupassa pari kertaa nöyrtymään ja pyytämään myyjää apuun, kun en omatoimisesti tunnistanut mm. lehtikaalia tai babypinaattia..

Kuvan lehtikaali liittyy tapaukseen..

PH-dieetin aikana myös paino väistämättä putoaa. Tiinan sanojen mukaan keskimäärin 4-7 kiloa neljässä viikossa. Itselläni se ei ollut varsinainen tavoite, mutta ei sitä näköjään voi välttääkään.
Tänään, kun käynnistyi ensimmäisen viikon viimeinen päivä, en melkein uskonut sitä mitä aamulla peilistä näin ja mitä vaaka kertoi. Painan nimittäin -2,2 kg vähemmän kuin maanantaina, vatsamakkaroista ei enää seistessä saa juurikaan kiinni, ja reidetkin on selvästi ohentuneet.

Pudotus on meikäläisen kiloille suunnilleen sitä mitä odotin koko kuukaudelta,  mutta Tiinan sanojen mukaan kaikkien paino tippuu ensimmäisellä viikolla selvästi. Kärjessä  kun lähtevät liikenteeseen kudoksissa jemmassa olleet nesteet ja kuonat. Mutta ovatpahan näköjään olleet piilossa (tai siis hyvinkin näkyvissä..) juurikin niissä kohdin, missä en niitä olisi niin kaivannut.

Viikko on siis melkein takana ja olo on kakkospäivän päänsärkyä (johtunee kahvittomuudesta) ja ohimennyttä huonoa oloa lukuunottamatta ollut koko ajan suht hyvä. Joskin ensimmäisinä päivinä vähän hontelo. Olin varautunut siihen, että jotain rajumpia puhdistumisreaktioita tulee alkuun, mutta en voi sanoa olevani pettynyt, ettei niin ole käynyt, koska oireiden listoilla oli päänsäryn ja huonovointisuuden ohella mm. ihon "kukkimista", vatsan turvotusta, ripulia ja ummetusta.
Tiinan sanojen mukaan kun 3 ensimmäistä  päivää ovat pahimmat ja sitten alkaa helpottaa. Mutta meikäläiselle nyt käy yleensä kaikessa muussakin juurikin päinvastoin. Homma kuin homma. Eli varmaan loppua kohden vaikeutuu...

Tähän asti olen noudattanut ohjeita kirjaimellisesti, enkä ole kokenut sitä ollenkaan vaikeaksi. Eniten ehkä pelkäsin luopumista aamukahvista ja niistä kahdesta kivikovasta jälkiuunileipäviipaleesta, joita ilman kahvi ei ole kahvi eikä mikään. Tai siitä, että kun perjantai-illan uusi suosikkiohjelmani "Sohvaperunat" alkaa, en voikaan omassa sohvannurkassani ottaa viinilasia käteen. Mutta toistaiseksi ei ole käynyt kahvi mielessäkään. Eikä edes ne leivät. Eikä viini. Sensijaan ensimmäinen todellinen houkutus tuli eilen ihan puskista grillimakkaran muodossa...

Oltiin miesporukalla (tai siis muut oli miehiä) pelaamassa kevään avajaisgolfkierros ja muut tottakai tempaisivat puolivälin tauolla makkarat ja pitkät oluet. Grillin tuoksu veti meikäläistäkin puoleensa kuin magneetti, mutta söin äkkiä eväsrasiasta pari kurkun palaa ja mukaanottamani puolikkaan päivän lounaasta. Täytyy sanoa, että houkutus lankeemukseen heti ensimmäisen mieliteon tullen oli kova, mutta sitä parempi oli fiilis kun en siihen sortunut. Ja viimeistään aamun peilikuva kannustaa jatkamaan. Vielä kun matkan varrella tosiaan alkaisin öisin nukkua paremmin, niin johan kelpaa. Toistaiseksi uni on ollut aika pätkittäistä johtuen siitä, että jalkoja joutuu siirtelemään paikasta toiseen. Jäsenten särky kun on osa alkuvaiheen oireista, mutta toisaalta ei itselleni mitään uutta, koska siitä olen kärsinyt lapsesta asti. Nyt se on vaan vähän muuttanut muotoaan.

Ohhoh. Tulipas tästä nyt vähän turhan pitkä teksti vaikka vasta pääsin alkuun...
Olisin voinut jatkaa pidempäänkin, mutta säästän teidät siltä.

Aihe on vähän sellainen, että se joko kiinnostaa tai ärsyttää. Ja alkuun olin vähän ajatellut etten kirjoita koko kuurista mitään, mutta sikälimikäli olen oikean havainnon tehnyt, niin taitaa kuitenkin olla aika yleistä meidän naisten keskuudessa se omaan oloon keväisin tuskastuminen, joten kirjoitin ihan sillä mielellä, että josko tästä jollekulle muullekin olisi innostuksen lähteeksi ja sysäykseksi ehkä sen kaivatun paremman olon hankkimiseen. Ja sanomattakin on kai selvää, että kirjoitan tavoilleni uskollisena vain ja ainoastaan omasta vapaasta tahdostani. Tämä ei siis ole Fitfarmin, Tiina Hälvän eikä PH-dieetin mainos, vaan ihan ikioma pieni kokemukseni, joka sekin on vasta aluillaan, enkä voi taata, mitä tuleman pitää.

Matkan puolivälissä saatan kirjata tänne tuntemuksia seuraavan kerran. Ja reilun kolmen viikon kuluttua sitten toivottavasti niitä toivottuja tuloksia. Ja jos oikein hyvin käy, lause "Rypyt sileiksi syömällä" saa uuden merkityksen :).

PS. Rajallisesta kuvamateriaalista saattaa saada sen käsityksen, että neljä viikkoa syödään pelkkiä pinaatin- tai kaalinlehtiä, mutta voin vakuuttaa, että asia on juurikin päinvastoin. On vaan vissiin ollut meikäläiselle niin keskittymistä vaativaa hommaa se ruuanlaitto ja syöminen, että kuvaaminen on jäänyt jalkoihin.

PAVUNVARSIA PÄÄSIÄISEKSI..

Täällä ollaan elämää suurempien asioiden äärellä ja meneillään on niinkin tähdellinen homma kuin herneenversojen kasvatus kananmunankuorissa. Tai siis piti olla ja ehkä olikin, mutta en ole ihan varma... 

Alunperin piti tehdä kuorista pikkuruisia keväisiä kukkamaljakoita allaolevan Pinterestistä poimimani kuvan innoittamana

Kuva täältä

Kävi kuitenkin niin, että mies ei jostain syystä hoksannut, että tiskipöydälle asettelemani kuoret olivat pestyjä maljakoita, joten päätyivät kaikessa hiljaisuudessa roskiin. (Sinällään ihme, koska yleensä seuraa melko äänekkäät moitteet siitä kuinka olen taas jättänyt jotain sellaista johonkin sellaiseen paikkaan, mihin se jokin ei varsin kuulu. Mutta nyt kun asiasta ei noussut meteliä, en saanut tilaisuutta puolustautua ja se oli sitten bye bye vaan pikkumaljakoille).

Päätin siis jalostaa ideaa ja tehdä kuorista minikukkaruukkuja, joissa kasvattelen jotain kivaa pientä vihreää kevään ja Pääsiäisen kunniaksi. Rairuoho tuntui tylsältä, joten päädyin herneenversoihin, joista ajattelin tulevan sellaisia kivoja hentoja kippuroita, jotka voi kaiken lisäksi syödä, mutta munattuahan se tuli tämäkin homma.

Kas tässä:

Piti tulla sellaisia hentoja pikku kiharoita, mutta tulikin pavunvarsia..

Alkuun näytti ihan hyvältä, mutta nyt kun varret alkavat olla puolimetrisiä, eikä kasvulle näy loppua, niin ei nämä nyt ihan vastaa alkuperäistä mielikuvaa siitä mitä meinasin. 

"Äiti, miks meillä on kananmunankuoria kylppärin ikkunalla?"

"No se on sellanen kasvatuskokeilu" 

"Jaa niinku kanojen?"

"Eikun herneenversojen"

 (Ei lisäkysymyksiä).

Mutta nyt kun näitä tarkemmin katsoo, niin voihan se olla ihan kiva tällainen makuumallikin pääsiäispöydän kattauksessa. (Siis jos meillä joskus sellainenkin ihme olisi). Jotenkin symppiksiä.

Sitä vaan mietin, että mistä niitä syötäviä herneenversoja oikeasti kasvatetaan? Niistäkö hernesoppa-herneistä vai mistä?

5+7=VIITTÄ VAILLE 50

Nythän on niin, että olen suorastaan häpeällisen surkea haasteisiin vastaaja, vaikka aina ilahdunkin, kun niitä saan. En edes viittä kahvikuppia pystynyt kuvaamaan, kun aloin miettiä, että varmaan pitää lähteä varta vasten kuppikaupoille, kun kaapissa on vaan niitä yksiä ja samoja tylsiä mukeja. (Tiialta olisi saattanut löytyä tähän apuja ;)).

Siispä päätin, että yritän edes vähän paikata huonoja käytöstapojani ja vastata edes kahteen viimeksi saamaani haasteeseen. Ja vieläpä niin, että vastaan vain ja ainoastaan siihen mitä kysytään, enkä yhtään rönsyile. Kääk.

Mutta tästä lähtee. Ensimmäiset viisi kiperää kysymystä lähetti muodikas matkailija Anneaulikki, jolla on aina kynnet kunnossa ja niin harvinainen mies, että osaa ostaa Barcelonasta vaimolleen oikeanmerkkisiä ja -kokoisia housuja tuliaisiksi. (Hirvittää pelkkä ajatus siitä minkälaisissa pöksyissä joutuisin itse kulkemaan, jos laittaisin oman ukkelin vastaavalle asialle.. )

1) Viisi mielitavaraasi, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle ( kaikki rakkaat ihmiset saisit tässä mielikuvassa ottaa mukaan , joten niitä ei tarvitse miettiä ♥)

Yritin ensin muka järkeillä ja miettiä tarkkaan, mitä autiolla saarella (joka ei siis tässä tapauksessa olisi kovinkaan autio :)) tarvitaan, mutta koska en osannut päättää, vastaan, että ottaisin mukaani oman tyynyn, hammasharjan, kameran, loputtomat juomavesivarastot ja otsalampun. (Voisin sitten pimeän tullen lamppu päässä vahtia niitä vesivarastoja). 

Ilmastointiteippi oli myös ehdolla, mutta se sai nyt jäädä. Toivottavasti joku muu muistaa sen.

(Ei pitänyt jaaritella, mutta mietin, että aina kun mainitaan autio saari, sitä automaattisesti ajattelee, että se on joku eksoottinen ja kuuma paikka jossain tooosi kaukana valtameren keskellä, eikä vaikkapa se piskuinen mäntyjä kasvava saari lähijärvellä. Mutta ettei menisi liian vaikeaksi, niin noilla varusteilla sitä nyt lähdetään liikkeelle ja sillä selvä. Toivottavasti kesäaikaan kumminkin).

Joulupäivänä otettu kuva. Oli täällä jo kertaallen, mutta ei nyt ollut muita autioita saaria arkistoissa.

2) 5 x lempilaulusi / musiikkikappaleesi?

O-ou. Tähän en pysty vastaamaan, koska kuuntelen musiikkia niin fiilispohjalta. Surkeana päivänä surullista, hyvänä päivänä hyväntuulista, siivotessa yleensä jotain hevimpää (täysillä), urheillessa jotain, mikä sopii siihen rytmiin, mitä milloinkin olen tekemässä ja näin keväisin ehdottomasti mieluisinta on linnunlaulu.   

Sitten jos/kun rakas ystäväni ja lenkkikaverini, parhaat päivänsä viime vuosituhannella nähnyt MP3-soittimeni päättää jonain päivänä lopullisesti hajota, olen pulassa. Takakansi siitä tipahti jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta patteri on pysynyt ihan hyvin kiinni ilmankin. Alkuun käytin erkkaria, mutta se teki patterinvaihdosta niin tahmeaa, että saa nyt olla näin.

Ihme homma, kun ei pojille enää kelvannut.

3) Viisi  asiaa jotka teet joka päivä - hampaiden pesua ei lasketa :D

No jos jätän tästä myös nukkumisen, syömisen, juomisen ja työnteon pois, niin ööööö...

Vastaan, että luen sanomalehden (aamu kokolailla pilalla, jos paikallislehti ei tule), ulkoilen, tuskastun itseeni ainakin jossain asiassa (vähintäänkin siinä, että olen taas täyttänyt eteisen kasseilla ja muilla kasoilla, joita en saa aikaiseksi siivota), iloitsen milloin mistäkin,  ja istun illalla sohvannurkassa.    

Paikallani Pentikin Hortensiat, joihin olen vallan tykästynyt, koska niistä tuli niin keväinen fiilis.

4) Viisi ruokaa, joita söisit vaikka joka päivä

Eivät ole varsinaisesti ruokia, mutta pakko vastata nämä, koska todellakin en ainoastaan söisi, vaan oikeasti myös syön (tai siis olen syönyt jo vuosia) näitä joka aamu ja ilta, eikä loppua näy: 

Jälkiuunileipää (ja näistäkin aina niitä yksiä ja samoja tylsiä "banaaninmallisia" viipaleita, jotka paahdan koviksi koppuroiksi), kylmäsavustettua lohta, turkkilaista luomujugurttia, marjoja ja pellavarouhetta. Nam.

En nyt jaksanut alkkaa värkkäämään kuvaa varten eväitä, 

mutta sattui olemaan valmiina kuva granaattiomenan siemenistä ja goji-marjoista, 

jotka saavat nyt tuurata. Niitäkin kun tulee liki päivittäin syötyä.

5) Viisi rakkainta koruasi

Vasemmassa nimettömässä on niistä kolme eli Euroopan ohuin kihlasormus, maailman pienimmillä timanteilla varustettu vihkisormus ja vuosia sitten pojilta ja mieheltä äitienpäivälahjaksi saamani sydänsormus. (Sen verran pakko selventää, että reilut parikymmentä vuotta sitten, kun kihla- ja vihkisormukset hankittiin, olin koruihmisenä ehkä maailman vaatimattomin. Kaiken (siis sen vähän, mitä ylipäätään oli) piti olla mahdollisimman pientä ja huomaamatonta. Jotenkin ajattelin, että isot ja näyttävät korut on tarkoitettu isoille ja näyttäville ihmisille, ja meikäläiselle sopii paremmin kaikki mallia "Seinäruusu". Joskin vihkisormuksen kohdalla olisin toivonut, että mies ei olisi enää sen enempää tinkinyt hinnasta, kun sormuksessa jo oli valmiina punainen ale-hintalappu :D. Mutta minkäs teet. Niin hyvät alennukset sai, että sanoi ovella myyjälle, että "Nyt oli niin hyvät kaupat, että tulen jatkossakin ostamaan kaikki vihkisormukset täältä".. ) 

Näiden lisäksi erityisen rakas on oman isäni omalle äidilleni kihlajaislahjaksi ostama kultainen rannekoru, jonka sain muistoksi edesmenneestä äidistäni, kun pääsin ripille. Ja samaan tunnarvoisten korujen sarjaan luen tänä jouluna mieheltäni, pojiltani ja miniältäni yhteislahjaksi saamani kauniin rannekellon, jota en ensin meinannut raskia käyttää, mutta jonka nykyään laitan ranteeseen joka aamu ja illalla taas huolellisesti takaisin rasiaan <3.

Puhelimella otettu "kynsikuva", mutta sattui sopivasti sormukset ja kello samaan. 

Joskin vähän tärähtäneesti.

Ja tästä siirrytäänkin sitten sujuvasti uutta kotiaan perheensä kanssa viimeistelevän Marin seitsemän kysymyksen sarjaan. Kiitos Mari näistä.

1. Suosikkikukkasi keväisin?

Tulppaani ja helmililja.

Sain ystäviltäni ennakkosynttärilahjaksi ison kimpun kauniita raidallisia tulppaaneita, 

joista riitti iloa monen maljakon verran.

2. Unelmasi tällä hetkellä? Voi olla pieniä tai suuria unelmia. :)

Iso lottovoitto. Tuplana :)

Ei vaiskaan. Menee vaan elämä sekaisin semmoisesta. (Vaikka saattaisin kyllä sitäkin hetkellisesti sietää, jos moinen tuuri sattuisi käymään).

Oikea unelmani on pienenpienen (josta vuosien varrella kasvaa suurensuuri..) maahantuonnin ja liikkeen perustaminen.  Nimi sille on ollut jo pitkään valmiina ja myyntiartikkelikin mietittynä. Kaikki on enää aloittamista (ja sitä lottovoittoa) vaille valmista. Jos haave joskus toteutuu, kutsun teidät kaikki avajaisiin. 

3. Pidätkö talviurheilulajeista? Mistä? 

Pidän. Hiihdosta. Mutta vain silloin kun se luistaa. (Ja pitää..) 

Vetoapuja kaivataan.

4. Mitä odotat tai toivot tältä vuodelta? 

Sitä, että synkistelylle voitaisiin viimein laittaa piste ja asiat kääntyisivät pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Niin että ihan kaikille riittäisi eväitä hyvään elämään.

5. Suosikki sisustuskauppa?

Vähäisistä ostoksistani päätellen Prisma :D.

6. Vinkkisi ajankäytön hallintaan?

Älkää tehkö niinkuin minä teen.

7. Kiva pieni idea, jolla voisi muistaa hyvää ystävää ystävänpäivänä?

Kukkakimppu, postikortti, joku kiva pieni itsetehty juttu, jolla on käyttöä arjessa tai jotain terveellistä ja hyvää..

Itse ilahduin suuresti, kun tulppaanien kaverina sain ystäviltäni ruskeaan paperitötteröön käärittynä itsetehtyjä "omenasipsejä". 

Hitsin hyviä.

Käytännön ilahduttaja voisi olla vaikkapa aurinkoinen tiskirätti (jollaisen ostin miehelleni uusien pesuaineiden kera)

Tai keväisen pirteät tuoksukynttilät.(Meillä tosin ei tuoksukynttilöitä poltella migreenin vuoksi, mutta tykkään näistä ihan tällaisenaan).

No huhhuh.

Asetin itselleni tavoitteeksi, että nämä haasteet on hoideltu ennenkuin vaihdan vuosikymmentä. Muussa tapauksessa olen oikea vuosisadan luuseri.
Kiitos tämän museoaikaisen tiiliskiven ja pätkivän nettiyhteyden, tekstin tuottamiseen meni neljä tuntia, joten tiukille veti, mutta niin vaan selvisin..

Jatkohaaste jää nyt tällä erää tekemättä, koska aion nyt vetäytyä vanhenemaan johonkin luolan perukoille. Jahka palaan taas päivänvaloon, saataan keksiä jotain haasteentynkää itsekin. Tai sitten en. Mutta jokatapauksessa toivotan aurinkoa ja iloa teille kaikille kivoille blogiystävilleni!