Sivut

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

MENE HYVÄ IHMINEN METSÄÄN, ÄLÄKÄ URPUTA


Otsikko on kehotus itseltäni itselleni..

Tuli nimittäin jo sellainen olo, että olen tässä viime ajat vaan ruikuttanut ja stressannut kaikenlaista jonninjoutavaa, joten päätin, että nyt on aika keskittyä ihan muihin juttuihin.

Siispä otin pitkästä aikaa kameran kaveriksi ja ajelin lauantaiaamuna naapurikuntaan järven rantaan.




Mikään kuva ei tee oikeutta sille tunteelle, joka yksin siellä rauhallisessa niemennokassa  vallitsevaa kauneutta ja rauhaa ihmetellessä tuli.




Kevätaurinko lämmitti, ja mistään ei kuulunut mitään ihmisen aikaansaamaa ääntä, vaikka lähirannoilla on asutusta.

Jäällä käyskenteli niemenkärjen toisella puolella kurkikaksikko, ja toisella puolella kuherteli joutsenpariskunta. Molemmat hienostuneessa hiljaisuudessa. Toisin kuin rannempana kiertelevät kirkuvat lokit, joiden ääni sopii niin paljon paremmin veden äärelle kuin kaupungin katoille. 











Olisin niin toivonut saavani kuvaa kauempana olevista joutsenista ja kurjista, mutta tehtävä oli mahdoton. Jäälle ei voinut lähteä kävelemään, koska järvi oli rannasta auki, ja pikkukameran tehot eivät riittävän pitkälle kantaneet. 

Mutta niin vaan kävi melkoinen munkki, kun yhteen satunnaisesti räpsäisemääni kuvaan oli kuin olikin osunut lentoon lähtenyt joutsen. Toki sitä tavoittelin, mutta oikeasti oli puhdas onnenkantamoinen.





Siellä se liitää, kun tarkemmin katsoo. Ja kun riittävästi rajaa (ja laittaa lasit päähän), voi itsekin varmistua asiasta. 




Olin jotenkin niin fiiliksissä rannalla viettämistäni aamupäivän hetkistä, etten olisi malttanut lähteä pois ollenkaan, mutta lähdettävä oli, koska olin luvannut palauttaa auton ajoissa, että mies pääsee sinne, minne oli menossa.

Ukkelin palattua takaisin kotiin, teki mieli vielä uudelleen lähteä samaiselle järvelle. Ja lähdinkin, mutta idylli oli mennyttä. Hiljaisuudesta ei tietoakaan, kun joku kaatoi urakalla puita, ja moottorisahan ääni kantautui vettä pitkin varmaan kilometrien päähän.




Jatkoin siis matkaani muutaman kilometrin eteenpäin kansanpuiston maisemiin.









Kuvailu jäi kuitenkin vähiin, kun iski nälkä keskenkaiken. Tai ei se varmaan oikeasti mikään nälkä ollut, vaan mieliteko, jonka aiheuttajana oli läheiseltä laavulta nenään kantautunut nuotiossa paistetun makkaran tuoksu.

Luovutin siis ja ajelin takaisin kotiin, jossa kaiveltiin ukkelin kanssa grilli talviteloilta esiin ja kärvennettiin kevään ensimmäiset, ja sitä mukaa myös parhaat makkaranpätkät, joita ei välttämättä kesällä enää edes kaipaa.

Myöhemmin vielä pyöräilin lähistöllä etsiäkseni kivoja kuvauspaikkoja, mutta tuntui, että kaiken olen jo moneen kertaan kolunnut. Lukuunottamatta tätä entisen myllyn seutua.






Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä miesporukalla avaamaan golfkausi lähimmälle jo auki olevalle kentälle, mutta ajanvarausjärjestelmässä olleen vian takia meidän varaukset olivat häipyneet jonnekin, joten myttyyn meni se suunnitelma. Lupasin luopua omasta paikastani, että miehet saatiin soviteltua lähtöjen väleihin täydelle kentälle. Vähän siinä saatoin pienesti esittää mielenipahoittajaa, mutta meni hetkessä ohi, ja ajattelin sen sijaan lähteä kauemmas metsään patikoimaan.




Parinkymmenen kilometrin päässä meiltä on Luontokeskus, jonka huitteille parkkeerasin auton ja jatkoin siitä pitkospuita pitkin eteenpäin.

Vähän kotoa lähtiessä mietin, mahtaisiko metsässä jo pärjätä lenkkareilla, mutta laitoin kuitenkin ihan kunnon talvikengät jalkaan, joka osoittautui myöhemmin maaston muuttuessa oikeaksi valinnaksi.




Lintujen järjestämä konsertti reitin alkupätkällä oli ihan mieletön. Ketään ei näkynyt missään, mutta laulu oli kuin jostain sadusta, ja mietin, että on se vaan niin ihmeellistä, kuinka jo muutama ensimmäinen sekunti puhtaan katupölyttömän luonnon keskellä voi muuttaa ihmisen ihan toiseksi, ja mielen valtaa joku erityinen hyvän olon tunne.

En harmikseni osaa laittaa tänne videonpätkiä, joista olisi paremmin päässyt tunnelmaan vaikkapa tämän hissukseen metsän halki virtaavan kirkasvetisen uoman, tai myöhemmin vastaan tulleen liplattavan luonnonlähteen reunalla.






Hieman pelotti tämä tuholaisten tyvestä kaivertama pystyyn kuollut puu, joka näytti siltä, että voi kaatua korkeuksista koska tahansa.




Jos jäisillä ja märillä osuuksilla iloitsinkin kenkävalinnastani, niin putkahdettuani metsästä Icebugeissani ja pipo päässäni keskelle sortseissaan jalkapallon perässä urheiluopiston keinonurmikentillä kirmaavia tyttöjä ja poikia, tunsin olevani jokseenkin väärissä varusteissa, tai ainakin väärässä paikassa. Hiki vaan valui sekä selästä, sukista että hiuksista, mutta coolisti käppäilin eteenpäin näytellen, ettei tunnu missään.

Urheiluopistolla on tunnetusti monipuoliset ja terveeelliset lounaat, ja ihan tarkoituksella sinne suuntasin. Oli kuulemma päivän aikana käynyt 490 muutakin, mutta kello oli sopivasti sen verran, että minkäänlaista ruuhkaa ei sillä hetkellä ollut. Ihanan rauhallista paremminkin, ja maisemat kimaltelevalle järvelle mitä kauneimmat.

Pakko oli yksi välikerros vaatteita vähentää ennenkuin sukelsin takaisin metsään ja suuntasin paluureitille.




Kamera on siitä kiva kaveri, että muuten tuskin olisin itsekseni kyykistellyt ja konttaillut maastossa, tai muuten vaan pysähdellyt keskittymään jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan niinkuin nyt. Kameralle sopii aina kaikki, eikä sillä ole kiire mihinkään.

Kaikki toki ei päätynyt kuviksi asti, mutta nämä muutamat jäivät muistoiksi ja muistutukseksi siitä, että metsään meno kannattaa aina (paitsi huonosti hoidettuun risukkoiseen ja sotkuiseen lähimetsään, jossa tulee ennemminkin vähän vihaiseksi). Niin nytkin. Mielenrauhaa sanan varsinaisessa merkityksessä.  Ei jaksa harmittaa edes hienoinen takatalvi, jos tätä viimepäivien lumisadetta ja kylmää sellaiseksi edes voi sanoa.






Kotipihalla iloitsin siitä, että katolta pudonneiden painavien, sittemmin osittain jääksi muuttuneiden lumikuormien alle jääneet havut näyttävät sinnittelevän tiensä vapauteen (kuvat viikonlopulta, kun aurinko vielä paistoi).





Näissä tunnelmissa tällä kertaa.

50 kommenttia:

  1. Mukavan seesteinen matkax3kertomus. Ja huikean kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi <3. Oli mukavan seesteinen (hassu sana muuten, kun tarkemmin alkaa kuulostella) olo viikonlopun jälkeen.

      Poista
  2. Kiitos luontoretkestä ;)
    Täällä kun tuulee nyt niin, etten viitsi lähteä lenkillekään - saa nähdä, miten saa nukutuksi, kun ei käy ulkoilemassa illalla...
    Mun ehdoton suosikkikuva on tuo toiseksi alin - nimeltään sinnikäs!
    Sinnitellään mekin kohti kevättä ja kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia <3.

      Uskon, että teillä oli eilen taatusti hyytävän kylmä tuuli, koska täälläkin oli, vaikka ollaan aika paljon kauempana mereltä. Hrrr.

      Muakaan ei huvittanut enää illalla lähteä erikseen lenkille. En vaan jaksanut, mutta sen kyllä yöunissaan (tai unettomuudessaan paremminkin) huomaa. Ei riitä se, että kävelee töihin ja takaisin, vaan pitäis saada ihan kunnolla raitista ilmaa.

      Ihana, kun tykkäsit sinnikkäästä havusta. Se on myös mun suosikki :).

      Ja joo. Sinnitellään <3

      Poista
  3. Ihania kuvia ja tunnelmia. Vesi on NIIN kaunis elementti ja luonto yleensäkin. Minä kun en ole viime aikoina kauheasti blogeja edes jaksanut lukea niin luin monen monta kirjoitusta putkeen ja tunsin ihan sielujen sympatiaa niin monesta asiasta, talviflunssasta ja kellojen siirrosta ja vaikka mistä. Ja mieli rupesi tekemään lenkkimakkaraa... En tykkää tosta kellojen siirrosta samasta syystä, olo on raskas ja uni ei tule ja päätä särkee lopputuloksena ja niveletkin huutavat parempaa hoitoa... Täällä puhaltaa hyinen pohjoistuuli ja kevät hukkui jo jonnekin. Siitä huolimatta, kiitos näistä postauksista oli tosi kiva taas lukea ja katsella maisemia. Sulla on niin ihanan mustan huumorin sävyttämiä ja välillä itseironisia nää jutut. Ne saa aina hyvälle tuulelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun luet Sari <3. Ja kiitos vertaistuntemuksista, vaikka tietty toivoisinkin, että kesäaika- ja flunssaharmit olis sut kiertäneet kaukaa, kun sulla on ollut kaikenlaista muutakin viimeaikoina.

      Me asutaan periaatteessa ihan metsässä :). Tai ainakin ihan siinä kulmalla, mutta se kaupungin omistama lähimetsä on nykyään niin rumassa kunnossa, että sieltä ei kyllä positiivista energiaa juurikaan enää irtoa. Paitsi talvella hiihtäen, kun kaikki pahimmat ryteiköt ja läjät on lumen alla. Mutta onneksi on lähiseuduilla kauniita paikkoja, joihin paeta. Ei ihmeitä tosiaan vaadi, että olotila muuttuu ihan toiseksi ja rauhoittuu niin mieli kuin kroppakin, jota olen tässä koko alkuvuoden "rääkännyt" ihan urakalla, mutta ilman toivottuja tuloksia. Unohtui sekin asia onneksi siellä linnunlaulua ja veden solinaa kuunnellessa.

      Toivon, että siellä tuulet kääntyy, kevät koittaa, huolet unohtuu ja elämä hymyilee <3

      Poista
  4. Metsä on <3 Olen varmasti onnekas koska saan työpäivistäni viettää osan metsässä ja vielä maailman parhaimmassa seurassa eli lasten :) Metsäaamujen jälkeen jaksaa mitä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koti on ihan metsän naapurissa, mutta siitä lähimetsästä ei valitettavasti enää oikein positiivista energiaa irtoa, kun on päästetty niin huonoon kuntoon. Tai jos kaupungin omia sanoja olisi uskominen, niin "säilytetty metsän monimuotoisuus" eli jätetty kaikki muutaman vuoden takaisen puiden kaadon jälkeiset "jätteet" vinksinvonksin niille sijoillensa, joihin sattuivat sahan jäljiltä jäämään. Ei ole kovin viihtyisää, vaikka on siihen käyttöön tarkoitettu.

      Mutta onneksi lähistöltä löytyy kauniita pakopaikkoja. Ja samaisessa naapurikunnassa, jossa kävin retkeilemässä, toimii myös metsäeskari, jonka kaikki toiminnot tapahtuu metsässä ja jonka lapset tuntuu olevan erityisen onnellisia. Niinkuin selvästi sinäkin <3

      Poista
  5. yksin on vaan niin hyvä olla välillä ja antaa ajatusten ja kuvien lipua tajunnassa, hengittää syvään ja "kuunnella hiljaisuutta" - sitä on kuin uusi ihminen sellaisen luontokokemuksen jälkeen... kun vain tietäis' kuka -

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mietin sekä siellä rannalla että metsässä, että miten voikin olla samaan aikaan ihan täydellisen hiljaista, mutta silti tosi paljon ääniä. Niin erilaista kuin kotinurkilla, vaikka tavallaan ihan maalla ja metsässä asutaankin, vaikka kaupunkia onkin.

      Ehkä se luontokokemuksen jälkeinen uusi ihminen on se oman itsen parempi versio. Sellainen seesteinen tyyppi, joka ottaa lunkisti, eikä stressaa joutavia :).

      Poista
  6. Ihana postaus! Onneksi osuit järvelle ensin hijaiseen aikaan. Mukava sää näyttää myös sattuneen. Ai että. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MTA <3.

      Oli kyllä melkoinen kontrasti aamu- ja iltapäivän järvenrantakokemuksissa. Mietin, että voi naapuriparat, jos moista moottorisahan meteliä jatkuu koko viikonlopun, joka monella kuitenkin on se viikon ainut lepohetki, jolloin toivoisi voivansa olla rauhassa omalla pihallaan. Itse pystyin onneksi poistumaan paikalta kohti rauhallisempia seutuja.

      Poista
  7. Kiitos ihanasta luontotunnelmasta - voin melkein kuulla tuon hiljaisuuden. Luonto on parasta, hiljaisuus tärkeää ja yksinolo ihanaa (aina joskus, mutta säännöllisesti). Niin ihanat kuvat sulla oli jälleen ja ne kertoivat just sen ihanan tunteen. Minusta lokkien kirkunakin tuo mieleen kesän ja koko kakofonia muiden lintujen kera on huikea merellinen sinfonia.
    Risukkoiset metsät on kammottavia, mutta sellainen puolukka- tai mustikkamättäiden peittämä siisti alusta ilman puskia on metsää parhaimmillaan.
    Oi että tuli kaipuu metsään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3.

      Mulle tuli tuosta sun metsäkuvauksesta mieleen se joitakin aikoja sitten postaamasi kuva, jossa istut metsässä mättäällä ja nojaat puuhun. Siitä välittyi niin superisti se hyvä olo ja mielenrauha ja seesteinen tunnelma, joka metsässä parhaimmillaan tulee.

      Ikävä kyllä, meidän lähimetsä, joka on käytännössä ihan kodin nurkalla, on viime vuosina muuttunut kaupungin toimesta ihan hirveäksi risu- ja rytöläjäksi, josta ei kyllä hyvää energiaa lumettomana aikana irtoa, kun kaikki sotku on silmissä. (Kaupunki itse sanoo, että "metsässä on säilytetty luonnon monimuotoisuus"...). Mutta onneksi on lähietäisyydellä näitä muita pakopaikkoja, joissa oikeasti rauhoittuu.






      Poista
  8. Kyllä luonnossa kuljeskelu oikeasti toimii ihan mahtavana piristysruiskeena ja stressin poistajana. Aivan ihania kuvia! Vähän hymyilytti, kun aloin kuvitella miten ilmestyt hikisenä urheilukentän reunaan :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D. Oli tosiaan melkoinen kontrasti pölähtää pipo havunneulasissa ja klohmot kengät jalassa metsän siimeksestä niille aurinkoisille jalkapallokentille, jotka on suojaisan "montun" pohjalla ja lämpötila paahteessa sen mukainen.

      Meidän kodin lähimetsä on ihan "pilalla", eikä enää tarjoa sellaista virkistystä tai rauhaa, jota välillä kaipaa. Mutta onneksi on näitä muita paikkoja lähietäisyydellä. Ei paljon tarvi, kun tulee niin paljon parempi olo.

      Kiitos Outi ja samoin sulle <3

      Poista
  9. Ihanat maisemat ja hienot kuvat! Pitäis tosiaan useammin päästää itsensä metsään, ja rannalle ja fiilistellä siellä ajan kanssa, vaikka eväät mukana. Kunhan vähän lämpiää keli. Tänäänkin vielä oli kylmä. Rentouttavia retkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmitti, kun en älynnyt ottaa eväitä mukaan sinne kansanpuistoon, vaikka hyvin tiesin, että siellä on pari laavua ja nuotiopaikkaa. Olis voinut paistella makkaraa ja juoda kahvit. Maistuu kaikki niin paljon paremmaltakin luonnon helmassa.

      Kylmäksi meni kelit täälläkin, mutta kyllä se tästä taas äkkiä lämmöksi ja iloksi muuttuu, uskon minä.

      Hyvää ja rentoa kevätmieltä sinnekin Emilie!

      Poista
  10. Kauniita keväisiä kuvia. <3

    Harmi, ettet päässyt golffaamaan, mutta eiköhän sekin aika vielä koita. :-)

    Metsät ovat ihania paikkoja. Niissä lepää sekä silmä että sielu. En voi uskoa, että vielä ehkä noin 5 tai 10 vuotta sitten pelkäsin metsään menoa. Siellähän saattoi olla vaikka mörköjä... tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset



    1. Kiitos Satu <3

      Juu, golfaamaan ehtii hyvinkin seuraavat puoli vuotta taas, eikähän se touhu ihan parhaimmillaan ole vielä näillä keleillä, kun ruoho on ruskeaa ja rapa lentää toisinaan pidemmälle kuin pallo.

      Aika hauskaa (tai no, hauskaa ja hauskaa), että metsä on ollut sun mielestä pelottava, mutta sitten taas toisaalta liikuskelet yksinäsi sellaisissa paikoissa, jotka ei meikäläisen kaltaiselle arkajalalle tulis mieleenkään.

      Sellainen kyllä tuli siellä keskellä metsää mieleen, että mitäs jos nyt saisin vaikkapa jonkun sydänkohtauksen. Että kuka mut sieltä löytäis riittävän nopeasti. Totesin, että ei kukaan, joten päätin olla saamatta kohtauksia tai mitään muutakaan.

      Poista
    2. Samaa minäkin olen monesti tuolla korvessa liikuskellessani pohtinut. Latasin siis turvakseni puhelimeen 112 Suomi -sovelluksen, joka paikantaa ihmisen ilmeisesti ihan muutaman metrin tarkkuudella. Siis jos tulee jokin hätä ja soittaa tuon sovelluksen kautta hätäkeskukseen, paikannus hätäkeskukseen menee automaattisesti.

      Ongelmana on vain se, etten ole varma, osaisinko käyttää sovellusta tosipaikan tullen, kun en ole koskaan kokeillut sitä! Tietysti voi ajatella, että on hyväkin, että ei ole koskaan tarvinnut soitella hätänumeroon...

      Poista
    3. Musta tuntuu, että on parempi, etten lataile mitään sovelluksia (ja nyt kun tän sanon, niin tietysti tapahtuu jotain kammottavaa heti seuraavassa käänteessä..), koska todennäköisesti vaan stressaisin sen olemassaolosta ja just siitä, että mitäs jos pitääkin käyttää ja mitä jos en osaa jaajaajaa. Melkein alkoi nyt jo ahdistaa, vaikken edes ole metsässä, enkä lataamassa mitään :).

      Kivaa viikonloppua, jos siellä viikonloppu jotenkin erottuu <3

      Poista
  11. Ihania kuvia! Golfaamaan olisi tänään tuo miehenikin mennyt, mutta lumi peitti kentän joten golfpallon lyöminen tapahtuikin sisäkentällä. Minä opettelen täällä uuden kännykän käyttöä. Kännykkäostoksille minut innoitti Keski-ikäinen Tiia.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei niin suurta hinkua vielä sinne golfille ollut muuten, mutta ajattelin, että tuleepahan muutama tunti käveltyä vaihteeksi muissa maisemissa ja muissa ajatuksissa, kun on viimeaikoina vähän liikaakin keskittyneet kuntoprojektiin, joka ei ole palkinnut ihan niinkuin olisin toivonut. Mutta käytin ne tunnit sitten muuten vaan luonnon keskellä ja oli kyllä ihan superrauhoittavaa.

      Onnea uudelle Huaweille :). Tiialle kirjoitinkin, että jos mulla olis uuden puhelimen hankinta ajankohtaista ja mahdollista, saattaisin hyvinkin suositustensa perusteella valita juurikin Huawein. Sen verran hyviä kuvia sillä tulee. Ja varmaan ne puhelimen perusominaisuudetkin eli soittomahdollisuus ja viestit toimii oikein mainiosti :D (tuli mieleen se, kun menin ostamaan ensimmäistä "älypuhelintani" ja nuori myyjä kysyi, mihin sitä enimmäkseen käytän, ja vähän pyöritteli päätään, kun vastasin, että soittamiseen :D).

      Kiitos samoin, keväisempää loppuviikkoa sinne myös <3

      Poista
  12. ihania kuvia, noissa maisemissa sielu taatusti lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika. Niin tosiaan lepäsi <3 (niin kauan kunnes puunkaataja laittoi moottorisahan laulamaan..)

      Poista
  13. Juu, samaa mieltä, metsään vaan kaikki ja luontoon - monet turhat narinat jäisi kuulematta ja kokematta:) Hyvin huomaa nyt kun itsellä on enemmän aikaa, käydään päivittäin lenkillä ja aina mennään metsän suuntaan. Vettä meillä ei ole valitettavasti lähimaillakaan joten silloin on hurautettava autolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös metsä ihan kodin nurkalla, mutta sinne ei huvita enää mennä. On mennyt niin huonoon kuntoon sen jälkeen, kun kaupunki kaatoi siellä puustoa, mutta jätti kaikki "jätteet" vinksinvonksin maastoon, joka nyttemmin on sellaista rumaa risukkoa ja oksikkoa, josta ei juurikaan silmän- tai mielen iloksi ole. Mutta onneksi naapurikunnasta löytyy noita "Lounais-Hämeen helmiä", joiden helmaan paeta. Autolla tosin on mentävä lähistölle asti ensin, jos ei omaa sen verran rautaista kuntoa, että jaksaisi pyöräillä ne muutamat kymmenet kilometrit ees-taas. Ei onnistu meikäläiseltä.

      Poista
  14. Onpa sinulla ollut upea luontoreissu ja niin kauniita kuvia olet tallentanut kameralla. Wau! Pystyin kuvien kautta samaistumaan olotilaasi metsässä ja tuolla veden äärellä. Aurinko taas näyttäytyi muutaman räntäkeli päivän jälkeen. Tuli jo ikävä niitä viikonlopun keväisiä ilmoja. Metsä on parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta, kun linnut sirkuttavat niin iloisesti. Sitä on kiva kuunnella. Muutenkin metsän tuoksu ja vihreys tuntuu hyvälle talven jälkeen. Se on voimaannuttavaa. Onhan se niin, että välillä kaipaa hiljaisuutta ja tilaa kulkea omien ajatustensa kanssa ihan yksin. Aurinkoisia päiviä sinulle lisää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3.

      Nämä on mulle sellaisia paikkoja, joihin tulee lähdettyä silloin, kun on sellainen olo, että kaipaa mielenrauhaa ja ihan vaan sitä, että ei tarvi puhua mitään, vaan voi itsekseen keskittyä havainnoimaan ympäristöä ja nauttia siitä olosta, joka siitä tulee. Ihan parasta ja ihan eri asia kuin kulkeminen meidän "kotimetsässä" kaupungissa. Sen olen kolunnut niin moneen kertaan, ja muutaman viimeisen vuoden vaan harmitellut sitä, kuinka rumaan kuntoon se on puiden harvennuksen jäljiltä jätetty. Tulee vaan huonotuuliseksi ennemminkin. Paitsi talvella, kun lumi peittää pahimmat ryteiköt alleen.

      Taas toivoisin olevani parempi (tai edes jonkunmoinen) lintutuntija. Olisko ikäkysymys, kun on oikeastaan ensimmäistä kertaa jälkeen (kansa)kouluaikojen alkanut tuntua siltä, että olispa kiva tunnistaa sekä lintuja että niitten ääniä. Tulisi lisämielenkiintoa keväisten konserttien kuunteluun, kun tietäisi, kuka milloinkin laulaa.

      Hyvän mielen viikonloppua sulle Mari <3

      Poista
    2. Pakko vastata tuohon lintujen tunnistamiseen. Viime viikonloppuna lintupariskunta nokki meidän keittiön ikkunasta näkyvällä kalliolla pesän rakennusaineita. Kumpikaan meistä ei tunnistettu mikä lintu oli. Ei rastas eikä kottarainen, vaan joku muu. Oli pakko kaivaa luontokirja esiin ja tarkistaa. Se oli Närhi. Huonosti siis menee, kun ei närheä tunnista :) Mun veli on lintubongari, mutta multa linnut on menny ihan ohi.

      Poista
    3. Jos yhtään lohduttaa, niin mun piti käydä kuukkeloimassa kaikki nuo, jotka mainitsit :D.
      Noloksi on mennyt, mutta saako sillä puolustautua, että kansakaouluajoista on kuitenkin kulunut jo tovi :D

      Poista
  15. Ihanan kuuloinen ja näköinen luontoviikonloppu <3 Metsissä ja järvien rannoissa on taikaa ja sellaista rauhaa, jota ei muualta oikein saa. Ja tosiaan - kun kameran kanssa lähtee, niin tulee pysähdeltyä ja nähtyä kaikenlaisia ihania yksityiskohtia ja juttuja, joita tavallisella lenkillä ei välttämättä jää katselemaan :)

    Mulla on viime aikoina metsä- ja kuvausreissut olleet vähissä ja se harmittaa. Kun kameran kanssa ulos pääsenkin, niin kohde on ollut lähes aina meidän lähiranta ja sen olen jo kuvannut niin moneen kertaan, että itseäkin kyllästyttää, saati insta-seuraajia... Pitäisi lähteä jonnekin kauemmas ja nyt haaveilenkin esim. Seitsemisen kansallispuistosta, joka olisi sopivan matkan päässä miehen kotiseuduilta. Ehkä sinne siis tässä vielä kevään tai viimeistään alkukesän aikana :)

    Aurinkoa ja iloa ja ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule kyllästytä sun kuvat yhtään <3. Vaikka lähiranta on sulle tuttu, niin mulle ja taatusti myös muille seuraajille kuvat tarjoaa vaan kaunista katsottavaa, enkä edes yritä paikallistaa niitä mielessäni mihinkään. Ehkä se on ennemminkin sitä, että itseä kyllästyttää kuvaaminen samoilta tutuilta jalansijoilta. Niin muakin täällä kotikulmilla ja sen takia tekee mieli välillä lähteä autolla vähän kauemmas. Joskin kaikki nääkin 3 paikkaa, joista tän postauksen kuvat on, kuuluu mun vakiomestoihin ja tuli sielläkin vähän sellainen olo, että täällä sitä taas pyörin, mutta eri vuodenajat kumminkin näyttäytyy erilaisina ja tarjoaa aina uutta ihanaa fiilisteltävää.

      Kamera on mullakin pölyttynyt kuukausitolkulla kaapin päällä, mutta mun on nyt oikeasti pakko taas alkaa keskittyä välillä muuhunkin kuin tuskailemaan sitä, mitä olen tässä viimeajat ja taas tänä aamuna tuskaillut (tiedät tapauksen, niin en ala nyt taas sen enempää urputtamaan.) On ihan selvää, että mun ongelma on se, etten palaudu (treeinistä) ja kamera on niitä parhaita kavereita siihen, että hetkeksi unohtuu kaikki muu, kun voi tosiaan keskittyä kykkimään jonkun heinänkorren ympärillä ja metsästämään sitä täydellistä otosta, jota tosin koskaan ei omasta mielestä tule, mutta jos tulee edes riittävän hyvä, niin siitä tulee hyvä mieli.

      Seitsemisen kansallispuisto kuulostaa täydelliseltä <3. Aloin jo valmiiksi odottaa sun kuvia sieltä :).

      Huoletonta ja mielenrauhaisaa viikonloppua Tuulantei <3

      Poista
  16. Kun mieltä oikein hötkyttää ja pääsen lenkillä meren rantaan ja sieltä vielä metsään, niin johan on turhat kierrokset poissa ja sielu rauhoittunut. Huh näitä ilmoja vaikka tavallaan kaunista onkin, mieskin menee avaamaan mökkikauden. Mutta kyllä se tästä ja kohta se golfmailakin heiluu siellä ja ukkelilla täällä, eipä aikakaan.

    Ihanaa viikkistä Annukka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan onnekkaita, kun on luonto lähellä. Mietin justiin siellä metsässä, millaista olis asua jossain hektisessä miljoonakaupungissa, jonka taivastaa peittää saastepilvet, eikä missään pääse pakoon, eikä rauhaan. Hrrrrr... Mulla ainakin hajoaisi pää aika äkkiä.

      Tälle viikolle on luvattu aikas huisit kelit. Toivottavasti toteutuu <3

      Poista
  17. Nää on niin ihania ja upeita kuvia, että oikein herkistää. Mähän en ole mikään kesäihminen, joten just kevään herääminen ja toisaalta taas syksyn "kuoleminen" on mulle ne parhaat ajat liikkua luonnossa. Näissä kuvissa ihanasti kiteytyy kevät <3

    Kuten tiedät, niin mulla ei just tällä hetkellä ole kauheasti voimia (tai järkeä) kommentoida mitään muuta tän järkevämäpää. Täällä nyt onneksi vähitellen alkaa vähän arki helpottamaan ja jotenkin kykenen edes vähänkään järjelliseen ajatteluun. Mutta en näköjään järjelliseen kommentointiin :D Että ei muuta kuin hyvää viikonloppua ja ihania, aurinkoisia päiviä sulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua Emma <3. Mietinkin, että toivottavasti et nyt vaan kohteliaisuudesta tuu mitään kommentoimaan, kun tiedän varsin hyvin, että sulla on siellä huomattavasti tähdellisempääkin ajateltavaa kuin meikäläisen metsäreissut. (Näin jälkikäteen ajatellen huvittaa itseäkin, kuinka huisin mielenkiintoiselta kuulostaa, että menin metsään ja tulin sieltä ulos :D. Ei ehken mikään Nobelin arvoinen suoritus :D).

      Tää aika on ihan parasta, kun kaikki vihreys on vielä edessäpäin. Vähän veikkaan, että tällä viikolla tapahtuu paljon, jos nyt kerrankin pitäis sääennusteet paikkaansa.

      Toivottavasti myös arki siellä paranee päivä päivältä ja kohta on taas kaikki ennallaan elikkäs hyvin <3

      Poista
  18. Ihania kuvia olet saanut, ja myös tuntuu että se sun oma fiilis siitä rauhallisesta hetkestä välittyy kuviin sakkaa. Itse ei ole kyllä kameran kanssa liikuttua aikoihin, kännykällä kuvaan mitä kuvaan, ja vähän se kyllä harmittelee kun sun retkistä lukee ja kuvia ihastelee. Täytyypä korjata tilanne kunhan tästä vähän tervehtyy taas metsään meno kuntoon.
    Ilanaa iloista viikonloppua Annukalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin on harmittanut, että kamera on jäänyt ihan paitsioon, ja samaan aikaan tulee kännykällä räpsittyä liiankin kanssa kaikenlaisia turhanpäiväisiä kuvia, jotka ei mulla päädy minnekään, mutta joiden poistamisessa on vaan hirmu homma.

      Toivottavasti sulla alkaa siellä jo terveys voittamaan ja pääset taas kaikkiin mieluisiin normipuuhiin. Sua on niin vaikea kuvitella ihan vaan paikallaan olemaan, kun olet mun silmissä sellainen ikiliikkuja, jonka pienen kokoon on pakattu isosti energiaa <3

      Poista
  19. KYLLÄ! Metsään meno kannattaa aina. Kävin viime viikonloppuna laittamassa lämmöt päälle möksällä ja siivoilin. Nautin rauhasta ja metsästä ympärillä. Niin ja grillasin makkaran!

    Kiva matkakertomus ihanin kuvin. Jatketaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiettä. Möksän kevätpuuhat kuulostaa niin kivoilta. Pääsee vähän niinkuin edesauttamaan ja fiilistelemään tulevaa.

      En ole pätkääkään puutarhaihminen, mutta viikonloppuna siivoiltiin ja rapsuteltiin ukkelin kanssa pihaa vähän siistimmäksi. Tuli ihan sellainen olo, että nyt siellä on uutta tilaa ja valoa uudelle vihreälle elämälle taas. Jaa niin. Loppuja jää- ja lumikasoja takapihalta on kans kiva heitellä varjosta aurinkoiselle kiveykselle ja katsella, kuinka ne sulaa. Jess.

      Makkarat tirisi eilen illalla grillissä täälläkin. Ja parsat, mutta ne sain syödä ihan yksin. Ei kelevannu muille.

      Keväisiin kuulumisiin!

      Poista
  20. Kyllä täällä on ainakin urputettu viime päivinä oikein olan takaa. Pitäis mennä mun kans metsään, mutta kun ei meinaa jaksaa mitään. No, pian kai taas. Metsä ja ulkoilma se auttaa kummasti lähes kaikkiin urputuksen aiheisiin. Kivan näköinen reissu sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sulla on ollut ihan hyvä syykin urputtaa.
      En muista, olenko koskaan influenssaa sairastanut, mutta ilmeisen kamala tauti se kyllä on, eikä paljon käy metsät mielessä..

      Mun ressin aiheet on olleet ihan toisaikaisia (kuntoprojekti, joka ei ole tuottanut sellasia (ulkoisia) tuloksia, joita olisin toivonut ja mielestäni ansainnutkin, kun ihan tosissaan oon yrittänyt, vaikka samalla tiedänkin, että se vika taitaa olla just siinä yrittämisessä, kun pitäis paremminkin ottaa vaan rennosti).

      Toivon, että sun olo viimeistään tän viikon auringon myötä paranee ihan kokonaan <3

      Poista
  21. Ihana ihana matkakertomus ja mitkä upeat kuvat ❤️ Mikä ihana maanantai illan piristys.

    VastaaPoista
  22. Huh, hurja lenkkiannos yhdelle päivälle! En itse pysty motivoitumaan noin pitkään ulkoiluun yksinäni, joten sekin on hieno taito. Pitäisi ylipäänsä opetella olemaan enemmän yksin... Kuvista jotenkin välittyikin juuri se, että olet ollut omien ajatustesi kanssa.

    Luin myös nyt edellisen postauksesi. Et ehkä jaksa jauhaa juuri nyt asiasta, enkä pahastu, jos et kommentoi asiaan mitään, mutta kerron kuitenkin, että luin 1,5 v sitten tuon Kaisa Jaakkolan kirjan ja se mullisti lopullisesti elämäni. Luin sen kahteen kertaan, koska aloin vasta tajuta, miten kortisoli vaikuttaa kaikkeen negatiivisesti. Kirja oli mulla avain hektisen elämän ja stressin asteittaiseen poistamiseen ja sen kautta parempaan nukkumiseen, mutta niinkuin ehkä muistat - samaan aikaan, kun olen ollut keskellä kirjan oivalluksia, myös oma painoni nousi viime vuonna. Uskon silti, että elämän saaminen lopulta tasapainoon (stressi, uni ja ruoka) on ainoa oikea ratkaisu hyvinvointiin ja toivottavasti painonpudotukseenikin & lihasten kasvatukseen, jota silloin pystyy tekemään, kun on noi muut balanssissa. Yritän siis ensi sijassa pitää noista kirjan opeista kiinni. Jaakkolan kirjasta sain mm. yhden tärkeän vinkin itselleni nukkumista ajatellen (on ollut toki muitakin tärkeitä asioita): aloin syödä juuri ennen nukkumaanmenoa pikku annoksen iltapuuroa. Se on nyt jokailtainen rutiinini ja jotenkin tainnuttaa mut paremmin kuin mikään muu. Pitää vaan huolehtia, ettei se tule kaiken muun kalorinsaannin päälle. Iltahiilarin & hektisyyden vähentämisen ansiosta en myöskään enää niin paljoa heräile öisin.

    Vähän muuten juuri nyt jumittaa täälläkin painon ja lihaskunnon kehittymisen kanssa, mutta odottelen ja kuuntelen itseäni, koska olisin valmis uuteen tasonnostoon ja kevätspurttiin. Nyt ovat lähinnä hyötyliikunta ja tennis vieneet viime viikkoina. Toivottavasti siellä kuitenkin nyt peruspositiivinen vire päällä!! Ja ehkäpä jo olet sairasteluista toipunut ja päässyt taas treenaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taisi nyt tulla mun tekstistä väärä kuva, kun oikeasti lauantaina autoilin järven rannoille naapurikuntaan tarkoituksena käydä pitkästä aikaa kuvailemassa. Liikuntaa ei sillä reissulla tullut oikein ollenkaan, mutta rauhallista mieltä kyllä, ja se oli enemmän kuin tarpeen.

      Sunnuntaina korvasin golfin metsäreissulla, johon syömisineen meni kyllä varmaan aikalailla se samat nelisen tuntia kuin pelikierrokseenkin, mutta ei tuntunut yhtään siltä, kun riitti sitä kaikenlaista kuunneltavaa ja kyykisteltävää siellä metsässä. Ja hiljaisuutta, joka jää saavuttamatta, jos on joku mukana. Mutta ei musta kyllä mitään yksinäistä eräretkeilijää tulisi, tai haaveilemaani luontokuvaajaa, joka yöpyy yksin jossain metsän keskellä. Hui. Noihin olisin liian vellihousu.

      Mulle se Kaisan kirja oli silmiä avaava ja mielenkiintoinen siinä mielessä, että nyt tiedän, etät on olemassa erilaisia hormoneja ja niillä erilaisia vaikutuksia (eikä vaan se yksi ainut "hormoni", jolla selitetään ihan kaikkea, vaikka oikeasti olisi eniten kyse siitä, mitä itse suustaan mättää ja kuinka elää). Sinällään kuulostaa varmaan lähinnä lapselliselta, etten ole ollut asioista paremmin perillä, mutta ei ole kuuluneet mun mielenkiinnon kohteisiin.

      Mun tänhetkinen tilanne on se, että niin kauan kuin työperäinen ahdistuneisuus jatkuu, mitään järkevää muutosta ei tapahdu.

      Painan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ja äkillinen muutos on tapahtunut nyt tän mun "kuntokuurin" aikana. Mulle ei selvästi se proteiinien lisäys ole sopinut, ellei sitten painosta osa ole kasvaneita lihaksia ja niihin sitoutuvaa nestettä, niinkuin varmaan/toivottavasti on. Mutta just nyt on paljon isompia asioita ratkottavana, joten kaikki ruokailuun liittyvä tökkii ihan tosissaan. Viikonloppuisin olen päättänyt syödä ihan just niin vähän kuin mua huvittaa ja viis veisata siitä, tuleeko niitä protskuja nyt tarpeeksi vai ei tule.

      Lihakset on myös menneet jaloissa niin jumiin, että fyssari oli ihan ihmeissään, kun ei saanut reiden ihosta otetta, kun on kovaa kuin kivi. (Ei siis tarkoita sitä,e ttä olis yhtäkkiä niin lihaksikkaat jalat, vaan ihan vaan sitä, että aineenvaihdunta ei pelaa, enkä palaudu).

      Perjantaina aukeaa golfkenttä ja tulee muuta ajateltavaa. Jess! Ja pääsiäisen jälkeen tulee ihana miniätyttö meille yli viikoksi, joka on niin kivaa sekin. Tarvin nyt ihan muita juttuja kuin salin, puntarin ja peilin välisen akselin.

      Parasta pääsiäisen aikaa Iduriin <3

      Poista
    2. En ollut minäkään monista "perusasioista" selvillä ennen kuin luin tuon Kaisan kirjan. Olen ikionnellinen, että se etsiytyi eteeni, vaikka asioiden sisäistäminen ottaa aikaa ja varsinkin niiden käytäntöön saanti - vaikutuksista puhumattakaan! Pääasia varmaan on, että alkaa ymmärtää ongelmien syitä, se on jo iso asia. Toivottavasti sun asiat ratkeaa, vaikka eihän mitään pikaratkaisua varmastikaan ole olemassa :(.

      Tuosta lihasjumistasi tuli vielä halu sanoa, kun kuulostaa niin samalta kuin mitä itse jalkojeni kanssa muutaman vuoden kärsin, että oisko kalvot jumissa. Mulle yksi huippuhyvä hieroja lopulta ehdotti, että menisin kalvokäsittelyyn, kun hän ei hieromalla saanut ongelmaani kuntoon. Jo ensimmäinen kerta auttoi ja toinen paransi tilannettani niin, että venyttely alkoi taas tehota. En tiedä, kaikki ollaan niin yksilöitä, mutta en itse olisi tajunnut koskaan syyn olevan kalvojen ongelmassa, jollei tämä hieroja olisi asiaa tuumaillut, joten ajattelinpa heittää vaihtoehtona. On kuulemma yleistä eritoten henkilöillä, joilla on ollut pitkäkestoista stressiä...

      Poista
    3. Juu, kyllä on mullakin ongelma nimenomaan niissä lihaskalvoissa, mutta myös syvemmällä, ja nyt niitä on auottu sellaisella LPG-laitteella, koska normihieronta ei olisi todnäk auttanut mitään. Tarkoitus on justiin se, että saataisiin sellaiseen kuntoon, että itse taas pystyn venyttelemään kunnolla ja että saan kotona hierontarullalla käsiteltyä muutenkin kuin pintaa.

      Kiitos, kun aina olet valmis auttamaan <3. t. Stressikimppu :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi