Sivut

maanantai 18. heinäkuuta 2016

KESÄKORUARVONTA


Edellisessä postauksessa iloitsin uudesta kivasta kesärannekorustani, ja päätin järjestää pienet pika-arpajaiset ihan vaan torstaina vihdoin ja viimein alkavan kesälomani kunniaksi.

Palkintoina kesäinen rannekoru kolmelle. 






Oma versioni on valkoinen, jollainen on yhtenä myös arvonnassa, mutta sen lisäksi poimin mukaan hopeisen ja mustan vaihtoehdon.






Kyseessä ei ole "lukijoidenkalasteluarvonta", vaan haluan ilahduttaa tällä nimenomaan olemassaolevia lukijoitani. Ei tarvi olla edes kirjautunut, vaan riittää, että voit hyvällä omallatunnolla sanoa lukevasi juttujani ja jättäneesi minulle aiemmin ainakin yhden kommentin johonkin aiempaan tekstiini.

Arvonnan säännöt ovat niinkin simppelit kuin yksi arpa tasapuolisesti jokaiselle tähän postaukseen kommentin jättäneelle (ellei siinä varsin lue, että nimenomaan ei halua osallistua arvontaan...). Ilman Bloggerin profiilia kommentoivia pyydän kirjoittamaan saman nimimerkin, jolla on kommentoinut aiemminkin (muistini on tässä suhteessa yllättävän terävä ;))

Kommentikentässä olisi kiva kuulla, mikä omista koruista on suosikkisi, jos sellaista on. Vai oletko enempi vaihtelunhaluinen vai kokonaan koruton niinkuin meikäläinen yleensä, jos ei vihkisormusta ja toinen toistaan huomaamattomampia korviksia lasketa? Ja mieluusti saa myös lähettää haluamiaan kesä(loma)terveisiä. 

Lisäksi toivon, että listaat arvottavana olevat korut mieleiseesi värijärjestykseen, jotta voin mahdollisimman pitkälle noudattaa toivomusta voittajien osalta. 

Jos sattuu käymään niin, että kaikkien voittajien värijärjestys on sama, silloin ensimmäinen saa ykkösvärin, toinen kakkosvärin jne.

Oma värisuorani olisi: 



1. Valkoinen



2. Harmaa/hopea



3. Musta



Mitään erillistä arvonnan voittajapostausta en julkaise, vaan käyn ensi sunnuntai-iltana (24.7.) tai viimeistään maanantai-aamuna ilmoittamassa voitoista kommenttikentässä vastauksena voittaneiden omiin kommentteihin. Kannattaa siis käydä täällä uudelleen ko. ajankohdan jälkeen kurkkaamassa, koristaako rannekoru juuri sinun rannettasi vielä tänä kesänä. Toivon niin!

Teen tällä kertaa myös sellaisen poikkeuksen (ihan vaan siksi, että aika menee työpöydän siivoamiseen..), etten vastaile kommentteihin, vaan toivotan kaikille tasapuolisesti Onnea arvontaan!

   
PS. Kaikissa koruissa on jämäkkä magneettilukko ja pituutta 20 cm. 

PS2. Palkinnot sponsoroi mieheni, jonka itselleni lahjoittamalla lahjakortilla kävin korut ostamassa. Itseoikeutetusti aion siis käyttää Ukkelia onnettarena. Vai pitäisikö sanoa OnnenPekkana, jollainen on omasta mielestäni siviilissä muutenkin ;).

Edit 24.7.2016 klo 20:29:

Arvonta on nyt päättynyt. Kiitos hirmusti kaikille osallistujille ja harmi, kun ei ollut lähettää korua kaikille.

Tällä kertaa OnnenPekka arpoi voittajiksi Annen (Vihdoinkin maalla), Anun Villa Mezzosta ja Helin (Kotoisaa arkea). Onnittelut!

57 kommenttia:

  1. No ilman muuta mukana, kaikki värit on kauniita, mutta ehkä ekana tuo valkoinen ja sitten musta ja viimeiseksi siis jäi tuo harmaa. Kaikki on kyllä kauniita, eli mikä tahansa kelpaisi😍. Ihanaa (vihdoin) koittavaa lomaa ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  2. Mun värisuora olisi, harmaa, valkoinen ja musta.
    Kesäkuulumisia: odotan kovasti huomista, minulla alkaa pieni sometaukoja ja lähden lasten kanssa ystäväni luokse kylään.
    Ihanaa maanantaita <3

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista maanantaita. Onpa kaunis rannekoru<3 Jos onnetar suosii, on värisuora hopea-musta ja viimeisenä valkoinen...

    VastaaPoista
  4. Ihana sponsori <3
    Olit Annukka mielessäni, kun likan kaa käytiin Glotterissä ja saatiin tuhlattua peräti 7 ekee! Olimme kumpikin ihmeissämme :)
    Toivoisina järjestyksessä Hopea-valkoinen-musta <3
    Hyvää lomaa ja hyviä pelejä - täällä taas golf-leskenä nautiskellaan oloista paripäivää :D

    VastaaPoista
  5. Ihana arvonta! Tällainen kaltaiseni koruharakka osallistuu tähän oikein mielellään :) Koruja on kertynyt ja niitä valkkailen aamuisin fiiliksen mukaan ylleni.
    Näissä rannekoruissa järjestys lienee musta, hopea, valkoinen.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Minulla ei ole ollenkaan arpaonnea, mutta kokeillaan ;) värisuorani olisi harmaa(hopea), musta ja viim.valkoinen - mutta totuuden nimissä kaikki kauniita. Aurinkoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nytpä kävi niin, että tällä kertaa arpaonni (ja OnnenPekka) suosi ja ilokseni lähetän sulle ykkössuosikkisi eli hopeanharmaan korun :).

      Laittaisitko mulle mahdollisimman pian s-postiin (sisustuspalvelu.kotonasi(at)gmail.com) yhteystietosi, niin saisin korun postiin ennenkuin lähdetään reissuun. Onnea Anne :)

      Poista
    2. No Vau :) en juuri koskaan osallistu arvontoihin -enkä kyllä voitakkaan ,,,aika vaikea voittaa kun ei osallistu ;) Tämä oli kiva juttu <3 Laitan sinulle osoitteen :)

      Poista
  7. Hitsin kiva arvonta! Mulla on ihan sama valinta ko sulla: valkoinen, hopea, musta. Valkoinen on niin nätti ruskettuneessa kädessä. Nua on nii kauniita!
    - TarjaL

    ps. Nii ja rentouttavaa tulevaa lomaa viel kerran! :D

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti mukana arvonnassa 😄 Mun suosikkirivi taitaa olla valkoinen-musta-harmaa tai sit joku muu mutta tällä mennään.

    Ihanaa loman alun odotusta sekä vihdoin ja viimein koittavaa lomaa 😊

    VastaaPoista
  9. Oi miten ihania koruja! Seuraan blogiasi, mutta enpä ole tainnut kommentoida aiemmin, siksi en taida voida osallistua tähän. Joudunkin vain utelemaan, mistä moisen ihanuuden voisi ostaa? Olisi ihana lomakoru tämänkin kohta lomansa aloittavan ranteeseen =)
    -Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olen erityisen hyvällä kesä(loma)mielellä, vastaan nyt tähän (vaikka uhkailin, etten sitä tällä kertaa tee) sanoakseni, että kyllä saat osallistua, koska haluan uskoa, että luet :). (Mutta siltä varalta, ettei arpaonni satu suosimaan, kerron, että ostin korut suomalaisen korutalon Greenwhalen myymälästä. Heillä on myös verkkokauppa täynnä kaikkea, mutta näitä en siellä nähnyt, kun katsoin)

      Poista
    2. Hienoa! Suosikkini on musta, sitten harmaa ja valkoinen, jos kauniit korut järjestykseen tarvii laittaa :) Yleensä olen melko koruton ihminen, mutta juhliin on kiva jotain laittaa yksinkertaisen asun koristukseksi - ja kesällä on kiva jotain katseenvangitsijaa käyttää. Sen varalta, etten ole onnettaren suosiossa, taidan laittaa tuon Greenwhalen korvan taa. Ihanaa loma-aikaa!
      -Ansku

      Poista
  10. Mukana ehdottomasti!!
    Musta olisi ihana, mutta kaikkihan nuo ovat..:)

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan! Minulla on kanssasi sama värisuora.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenpä lähetän sulle OnnenPekan suosiollisella avustuksella valkoisen korun :).

      Laitatko mulle mahdollisimman pian yhteystietosi (osoitteen) sähköpostiini sisustuspalvelu.kotonasi@gmail.com, niin saan korun postiin ehkä jo ennen lomareissua. Onnittelut ja toivottavasti tykkäät <3

      Poista
    2. Oi ihanaa ❤︎ Tämä on vallan ihana yllätys. Kiitos paljon :)
      Laitan poistia hetimiten!

      Poista
  12. No olipa hyvä että kerrankin kaivoin koneen esiin (lomalla siis) niin on helpompi kommentoida ja osallistua. Mun värisuora olisi sama kuin sun näin kesäaikaan, talvella voisi olla toisin. Mutta kaikki noista ovat tosi kauniita.

    Toivottelen sulle ihanaa lomaa ja aurinkoisia säitä. Oma viikkoni on ihanasti täysin vailla ohjelmaa toisin kuin kaksi ensimmäistä, mikä sekin oli kyllä kivaa, kunhan loma ei ole liian täyteen ahdettu. Tällä viikolla haluaisin harrastaa kaikensortin keräilyä, kanttarelleja, mustikoita, vadelmia ainakin. Katsotaan mitä tapahtuu, vai otanko vain päikkäreitä ahkerasti :-)

    VastaaPoista
  13. Mää en nyt osallistu arvontaan - vaikka hitsin kauniita rannekoruja oliskin tarjolla - mutta haluan sanoa, että oon niin iloinen sun puolesta! Että loma viimeinkin koittaa, jee jee! Ne pari päivää menee tosiaan vaikka aidanseipäässä :)
    Ja että eri hieno ajatus ja tarkoitus arvonnan taustalla, aina niin ilahduttavaa kun ei ole yhteistyö tms kuvio <3

    Mulla on useinmiten kiviä ranteessa, jos on jotain. Kaksi kolminkertaista käätyä voimakiviä :)

    VastaaPoista
  14. Ihana arvonta ja ehdottomasti mukaan! Mun värisuora olisi valkoinen, musta ja hopea/harmaa :) Ja omista koruista voin lempparikseni sanoa kaikki, koska alkuvuodesta karsin korujemmaani rankalla kädellä ja jäljelle jäi vain ne, joita oikeasti käytän :D Toki kotona ollessa ei tule koruja käytettyä, mutta yleensä ihan vaikka kauppareissulle laitan korviin korvakorut ja etenkin näin kesäisin kaulaan pitkän korun :)

    VastaaPoista
  15. Wanhassa Makissa käydessämme hiplailin juuri tuonlaista korua (en ole varma oliko sama mutta hyvin samantyyppinen) mutta en malttanut ostaa kun muita valintoja oli tullut tehtyä jo jonkin verran:)
    Koruja käytän aika hillitysti -yleensä vain juhlissa ja muissa menoissa. Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt opetella laittamaan kaulaan tai käteen jotain arkisempaa kulkiessamme reissuilla;)
    Värivalintani; valkoinen, musta ja harmaa.
    Sitten vaan odotellaan että OnnenPekka olisi suosiollinen minullekin:)

    VastaaPoista
  16. Makeet korut ja ilman muuta mukana arvonnassa!
    Oma värisuora on musta, hopea ja valkoinen.
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  17. Heippa taasen, itse en yleensä paljoa muita koruja käytä kuin korviksia (joita teen pääsääntöisesti itse - ei harmita niin paljoa et jos sattuu hukkumaan - voi tehdä uusia), rannerenkaita satunnaisesti, sormuksia en ollenkaan (nykyään ei edes vihkisormusta)

    tuon setin mieli värisuora olis hopea/valkoinen/musta - mutta mukavan näköisiä kaikkia
    Mukavaa lomaa - itsellä alkaa tämän viikon jälkeen

    VastaaPoista
  18. Hopea ilman muuta,kun vastaavanlaiset on jo itsellä valkoisena ja mustana :D Olen erittäin vaihteluhaluinen korujen suhteen :)

    VastaaPoista
  19. Vaihtelunhaluinen korujen suhteen ilman muuta, jos näkisit mun korviskokoelman ;) järjestys yllättäen sama kuin sulla , talvella olisi luultavasti musta/hopea/valkoinen . Sopis hyvin mun ranteeseen ❤️

    VastaaPoista
  20. Korut aivan samassa värijärjestyksessä kuin sullakin!Eniten käytän kaulakorua, jossa lasteni nimet.
    Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Valkoinen, hopea, musta siinäpä järjestys, mikäli onni potkii:)

    VastaaPoista
  22. Näytit sitten odottelevan ne kun on kesäkelien paluut, aikas mukavia päiviä näyttää olevan tulossa 😊 -jos ei sitten muutu...mikä sekin näyttää tänä kesänä onnistuvan!
    Jotta ei muuta kuin mahottoman kivaa lomaa 💕
    Korut on oikein nättejä ja huolisin periaatteessa minkä tahansa, mutta kun ei tule pidettyä edes sitä "fucking queen of everything"iäkään, niin ehkä parempi skipata arvonta 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulle näköjään ihan hitsin haasteellista olla vastaamatta kommentteihin, vaikka niin lupasin, joten pidätän nyt itselläni oikeuden vastata teille "ei arvontaan osallistuville " :).
      Kesäkelit tosiaan lämmittää mieltä, vaikka vielä töissä pakerrankin, mutta nyt olis kyllä jo luottoa siihen, että ne vois vaikka jatkuakin. Ja jos niin käy, niin sitten viimeistään kaikkoaa tää loputtoman odotuksen mukanaan tuoma mieliharmi. Notta tuata ihan hirmusti kiitoksia kivan loman toivotuksista ja sulle ihanan vapaata uutta elämää <3<3<3

      Poista
  23. Minulla on pari tuonkaltaista teksteillä, joskus niistä blogissa kirjoitinkin (indiebracelets-korut) ja ne on kyllä minun ainota ja oikeat korut tällä hetkellä :) Mutta musta olisi toiveissa, joten värisuora lähtee siitä edeten valkoiseen ja harmaaseen :)

    VastaaPoista
  24. mukana rannekorun arvonnassa - värisuorani on musta, valkoinen, harmaa -

    rentoa lomaa - itse olen eläkkeellä ja aina lomalla siis (just joo) - jos voitan, lahjoitan korun tyttärelleni, joka odottaa esikoistaan ja meidän 3. lastenlasta -

    hannah

    VastaaPoista
  25. Kiva arvonta:-)
    Harmaa/hopea, valkoinen, musta

    VastaaPoista
  26. kivoja rannekoruja:))
    värit toivejärjestyksessä:1.valkoinen,2.harmaa, 3.musta
    t.Riitta-Liisa

    VastaaPoista
  27. En tällä kertaa osallistu arvontaan, vaikka tuo valkoinen on kyllä tosi nätti. Yritän juuri karsia kaikkea mahdollista tavaraa, joten en nyt "raaski" haalia lisää ja jätän tilaisuuden muille. Oli kuitenkin pakko kommentoida, kun luin edellisen postauksen vasta nyt ja arvaa vaan, menetinkö sydämeni noille löytämillesi lautasille. Niin herkän kauniit. Ja tuo pellavaliina oli kyllä uskomaton löytö sekin. Sopii niin siihen tyyliin, minkälaisen ajattelen kotisi olevan! Ihanaa kesälomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin :). Sama suunta on täälläkin edelleen.

      Ja toivoinkin, että näkisit mun lautaset. Sun sinivalkoiset kun on mun kaikkien aikojen esikuvat ja noissa omissani näin häivähdyksen samaa <3. (Olen kyllä paljonkin sinivalkoisia astioita bongaillut, mutta mikään ei ole sykähdyttänyt ennen näitä. Kuviolla ja sinisen sävyllä näyttää tosiaan olevan väliä. Mikä tahansa ei käy. Ja hintakin tietty oli näissä enemmän kuin kohillaan :)).

      Meidän kodissa ei mahda olla mitään tyyliä, mutta pellavaliina ja simppelit maljakot miellyttää mun silmää todella. Aina tulee hyvä mieli, kun tulee töistä kotiin ja näkee ne terassilla.

      Kiitos kesälomatoivotuksista ja kaikkea kivaa sinne teidän Aarreaittojen ihmeelliseen maailmaan <3

      Poista
  28. Ihania koruja! Mun värisuora on musta, valkoinen, harmaa (tai sitten valkoinen, musta, harmaa... Vaikee päättää!!). Mä oon yleensä aivan koruton, jopa vihkisormus puuttuu... Se vaan hankas jotenkin. Nyttemmin kuitenkin olen tykästynyt yhtään rannekoruun joka on ollut ranteessa jo kuukausikaupalla. Tuo arvottava koru olisi kyllä tosi ihana vaikka juhliin laittaa!

    Aivan superihanaa ja rentouttavaa lomaa sulle - mulla alkoi just toinen lomaviikko ja vaikka se eka meni aika sateisissa merkeissä niin silti on tosi ihanaa olla lomalla! Samaa fiilistä sinne siis toivottelen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OnnenPekka poimi sut kolmanneksi voittajaksi ja koska kahdella edellisellä oli eri väritoivomus kuin sulla, niin täältä lähtee sulle musta koru :). Toivottavasti tykkäät (ja käytät ;)) <3.

      Laittaisitko mulle varuiksi sähköpostiin osoitteesi, vaikka se varmaan siellä jossain pitkä polun päässä onkin tallessa, mutta helpompi näin loma-aivoiselle, kun ei tarvi kaivella.

      Onnea ja edelleen kivaa lomaa!

      Poista
  29. Kiitos ihanasta arvonnasta teille molemmille:) Harmaa-valkoinen-musta..mutta kaikki kauniita.Tykkään Aarikan puukoruista.Kalevala koruista..tällä hetkellä varsinkin Michael Monroe-malliston sormuksesta,joka on jäänyt sormeeni jäädäkseen.Kaulassani on Lumoan-laattakoru,jossa on lastemme nimet.Sitä pidän päivittäin..juhliin voin vaihtaa isomman kaulakorun.Vihkisormus ja huomaamattomat korvikset kuuluvat päivittäiseen varustukseen:)

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Ihana arvonta! Ihailin korua jo edellisessä postauksessasi <3
    Mun värisuora on juuri päinvastainen kuin sinun eli 1. Musta, 2. Hopea, 3. Valkoinen.

    VastaaPoista
  32. Hyvältä näyttävät korut sun uudella pellavaliinalla!
    Mun värisuora on harmaa/hopea, valkoinen, musta. Hopea on yleensäkin mun koruväri :)
    Oikein superkivaa lomaa toivotellen, C.

    VastaaPoista
  33. Totta kai osallistun arvontaan :) Järjestys on valkoinen, harmaa/hopea ja musta. Tosin kaikki on kyllä kauniita ja kelpaisi kyllä mikä tahansa :D
    Aurinkoista kesää ja kesälomaa!

    VastaaPoista
  34. Taidan minäkin kantaa korteni kekoon, ja osallistua arvontaa. Värisuorani on tismalleen sama kuin sinullakin, eli valkoinen, harmaa ja musta. Lomaa odotellessa....../ Anki

    VastaaPoista
  35. Värisuora sama kuin sinulla ja tietenkin osallistun! Meinasin ohittaa tämän, kun en kauheasti välitä arvonnoista... Mutta tuo rannekoru oli kädessäsi niin nätti edellisessä postauksessa, että oli pakko :).

    Ihanaa lomaa sulle! Itselläni kohta loppuu ja melkein jo valmiiksi ahdistaa :/.

    Ps. Bloggerin nimi taisi olla sama kuin tässä, mutta päätin siirtää blogini samaan paikkaan, missä mun muutkin nettisivut, kun niistä kerran maksan. Sielläkin voi seurata :)


    VastaaPoista
  36. Hei!
    Kiva arvonta- kauniit korut : ). Värit järjestyksessä harmaa-valkoinen-musta. Aurinkoista kesää!
    Sirpa

    VastaaPoista
  37. Kiva arvonta. Ja kivalla tavalla järjestät sen :).
    Valkoinen koru on suosikkini. Kesällä valkoinen viehättää eniten, mutta tiedän, että syksyn tullen innostuisin mustasta. Harmaa on aina tyylikäs. Siinä "järjestykseni". Naputtelen tietokonetta täällä kotipihassa aurinkotuolissa. Rento meininki siis :)

    VastaaPoista
  38. Ihanat palkinnot. Minulle sopii ihan mikä tahansa väri.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  39. Mukana kivassa arvonnassa, toiveena vaalea yhdistelmä.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Oikein mahtavaa ja relaa lomaa!! Mulla loppuu jo, äääähhhh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen niin kertakaikkisen tööt, että loma tulee kyllä todellakin tarpeeseen. Tuntui vaan, ettei se ala ikinä, mutta nyt se on tässä, vaikken vielä oikein tajuakaan. Ja näyttäis kelitkin muuttuvan kesäisiksi, joten ilahduttaa kyllä todella.

      Kaikki hyvä vaan loppuu aina aikanaan. Koita kestää ja onneksi saitte kumminkin möksäillä ja rauhottua.

      Poista
  41. Ihanat korut!
    Valkoinen tai harmaa olisi mieluinen!
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Valkoinen ja harmaa ovat näistä suosikkini. Valkoinen ehkä se ihan ykkönen! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana arvonta :) Valkoinen on ihana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Mun suorani on harmaa, valkoinen ja musta.�� Nautinnollista lomaa Annukka! t: Taina/Mansikkatilan mailla

    VastaaPoista
  45. Voi mä mattimyöhäinen - mahdanko vielä ehtiä... Ihana arvonta, ihana Annukka <3 Mä en koskaan voita mitään, mutta aina voi silti osallistua, varsinkin, kun tällä harakalla ei koruja ole muka koskaan liikaa :D Mun värisuora olisi just päinvastainen kuin sulla, eli 1. musta 2. harmaa 3. valkoinen
    Ihania kesäpäiviä sinne <3

    VastaaPoista
  46. Harvinaisen tempun meinasin nyt tehdä ja osallistua arvontaan! Jos ehtii. Omat lempparit olisivat hopea, musta ja valkea. Melko simppelit on minun korut aina olleet, mutta pikku hiljaa on oppinut vähän enempi käyttämään ja nimenomaan rannekoruja;)
    Ihanat kirppislöydöt olet tehnyt edellisessä postauksessa!!

    VastaaPoista
  47. No nyt meni kiva arvonta sivu suun, kun luin postauksesi muutamaa minuuttia liian myöhään. Kauniita koruja ovat kaikki kolme ja vaikeaa olisi ollut valita sitä mieleisintä, joten ehkä olikin hyvä etten päässyt osallistumaan :)

    Oikein mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi