Sivut

maanantai 25. toukokuuta 2015

SITRUUNAPESTO JA TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI


Postaushepuli alkaa jo itseäkin hämmentää, mutta nyt on ihan pakko..

Koekeittiössä tuli nimittäin viikonloppuna testailtua paria uutta juttua, ja sen verran hyvää syntyi sen verran helposti, että olen ihan liekeissä.

Täytynee kohta jo vähän peukaloida omaa profiilikuvaustaankin, koska ajoittain alan jo uskoa, etten sittenkään ole ihan niin kehno kokki. Vaikka ei tässä kyllä omilla ansioilla voi patsastella, vaan kiittää näiden simppelien ja maistuvien reseptien kehittelijöitä. 

Ohjeet ovat peräisin Parempaa ruokaa-kirjasta, josta on tullut ehdoton luotto-opukseni. 
(Huomasin muuten tuota linkkiä etsiessäni, että kirja näyttää olevan ihan älyttömän hyvässä tarjouksessa. Liiankin halpa sanon minä. Mutta tämä ei siitä huolimatta edelleenkään ole mainos).

Ja sitten ne reseptit.    

Jos satut tykkäämään pestosta, tykkäät varmasti myös tästä.




SITRUUNAPESTO 

1 ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
1/4 tl suolaa
1/2 sitruunaruohon tyviosa hienonnettuna (tämän jätin kokonaan pois, koska ei ollut huvitusta lähteä pelkän sitruunaruohon perässä kauppaan, ja vähän arvelin, ettei välttämättä edes löydy)
1/2 dl puristettua sitruunamehua
50 gr parmesaaniraastetta
1 dl pinjansiemeniä (nämä korvasin kuorimattomilla seesaminsiemenillä, joita oli valmiina kaapissa)

Laita ainekset kulhoon ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Käytä tarvittava määrä ja säilytä loput tiiviissä purkissa jääkaapissa.





Pestosta tuli todellakin hyvää ja ihanan tuoreen makuista verrattuna kaupasta ostettuihin, joista tykkään kyllä myös, mutta joissa säilöntaineilla on varmasti aika iso osuus.

Päätin hyödyntää peston saman tien ja kokeilla saman kirjan tomaatti-mozzarellasalaattia.

TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI

2-3 annosta (itse sanoisin, että jopa 4, jos lisäkesalaattina käytetään)

200 gr miniluumutomaatteja
200 gr Mozzarellahelmiä (omani olivat Lidlin minimozzarelloja, jotka ovat suurempia kuin helmet)
2 rkl sitruunapestoa
2 kourallista rucolaa
mustapippuria myllystä

Puolita miniluumutomaatit ja sekoita mozzarellahelmien kanssa. Sekoita joukkoon sitruunapesto ja rucolat. Rouhi sekaan mustapippuria. Tarjoile heti.


 Olin laiska tiskaaja ja pyörittelin ainekset sekaisin samassa kulhossa, jossa tein peston, 
koska sitä laitettiin sekaan jokatapauksessa.



Ei ihan samannäköistä kuin kirjan kuvassa, koska käyttämäni mozzarellapallot tosiaan olivat suurempia kuin ne ohjeen helmiversiot, mutta makuhan se on pääasia ja tästä tuli kyllä h y v ä ä. Johtuen ehkä siitäkin, että olen viimeaikoina rakastunut rucolaan, jota ennen pidin ihan liian voimakkaan makuisena.

Tämä yhdistelmä päätyy ihan varmasti ensi lauantaina pöytään, kun juhlitaan nuoremman pojan valmistujaisia. Kaikki muu onkin sitten vielä auki, mutta en ole ajatellut antaa paniikille valtaa. (Aina se on viime metreillä tullut, joten tuskin tekee nytkään poikkeusta). Otan rauhallisesti ja luotan siihen, että jotain kyllä keksin. Ja tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa päättänyt tehdä kaikki, tai ainakin lähes kaikki tarjottavat ihan itse. Ja se on paljon se. Nähtäväksi jää, toteutuuko vai pitääkö turvautua luottoleipomon voileipä- ja täytekakkuihin niinkuin tähän asti. Hyviä on nekin.

Rieskarullien ohjeita kyselin ja sain Soilelta, mutta en ehdi niitä ennen lauantaita kokeilemaan, koska kaupoista oli viikonloppuna rieskat loppu, ja nyt menee illat lasiterassin lattian kanssa taisteluun. Luotan kuitenkin siihen, että hyviä tulee. Mutta kiitollisena otan vastaan muitakin viimehetken vinkkejä näppärästi valmistuvista ja maistuvista pikkusuolaisista. Kiitos paljon jo etukäteen :)


48 kommenttia:

  1. No mun pitikin viimeks sulle mainita että ota nyt hyvä nainen tuo kehno kokki pois tuolta esittelystä kun oot niin kovin köökissä viihtyvää kokeilunhaluista sorttia nykyisin :) Hih että mua naurattaa nyt nää sun aina yhtä upeat kuvasi, kuvailin tossa nimittäin hieman toisenlaisia kuvia keittiössä kun leivoin rapsupiirakkaa, (Voikukkapellon ohjeella ja nyt en malttais oottaa että se jäähtyy jotta pääsisin maistamaan), tarkoitus ois laittaa blogiinkin niitä ei niin ah kauniita leivontakuvia;)
    Taidan kyllä laittaa tämänkin, tai siis nämä reseptit kokeiluun, mikään missä on tomaattia ja mozzarellaa ei voi olla pahaa, paitsi jos siihen on lisätty selleriä tai kuminaa:)

    Ihanan energiseltä touhuntytöltä kuulostat, sitä lisää tähänkin viikkoon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piti vielä sanomani että sähän oot jo loistava kokki kun tuosta vaan uskallat korvata raaka-aineen toisella, ei onnistu kaililta:)

      Poista
    2. "Mikään ei valehtele niin hyvin kuin hyvä valokuva", sanoo mun isä aina ;). En tiedä noista hyvistä, mutta kyllähän sitä melko messevät sotkut aina saa siellä köökissä aikaiseksi, teki sitten kuinka vähän tai paljon tahansa. Mutta tää oli kyllä siitä hyvä kokeilu, että yhdellä kipolla selvisi koko hommasta.

      Voikukkapellon maailman paras on mullakin testiin menossa, mutta sitä ajattelin tuunata sen verran, että kokeilen gluteenitonta ja vähän vähemmän sokerista versiota. Voipi olla, että metsään menee ja meinas mennä jo siinä vaiheessa, kun en löytänyt sitä kondensoitua maitoa mistään. Onneksi oli Voikukkapelto itse reaaliaikaisena linjoilla ja opasti purkkiviidakossa. ja vaikka venäläistä kirjoitusta osaankin lukea, niin silti en hoksannut kaunista venäjänkielisellä tekstillä ja päivänkakkaran kuvalla varustettua purnukkaa juurikin siksi, mitä olin etsimässä. Mutta näköjään sitä koko ajan oppii jotain uutta :). Eikä mennyt kuin viiskymmentä vuotta, että aloin viihtyä keittiössä :D. Parempi myöhään.

      Ja siis toi pinjansiemenien vaihto toisiin oli ehkä villeintä mitä olen koskaan reseptirintamalla tehnyt. Ikinä en uskalla alkaa säätämään. Mutta nyt on sellaset siemen- ja jyvävarastot nykyään kaapissa, että mitä sieltä ei löydy, sitä ei tarvita :D

      Sait oman leivontasessiosi kuulostamaan jo nyt erittäin mielenkiintoiselta, joten jään odottelemaan tulevaa sarjakuvaa eri vaiheista :).

      KKK ♥ (KaikkeaKivaaKirsi)

      Poista
  2. Herran jestas, mikä kokki!! Ruokaohjetta toinen toisensa perään!
    Pitääkin testata, pesto kuuluu suosikkeihini ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä kuule muuta viserrä. Ihme persoonallisuushäiriö :D. Toivottavasti kuitenkin pysyvää sorttia, koska olen oikeasti ihan tosi innostunut nyt kun olen tajunnut, kuinka hyvää sapuskaa syntyy helposti ja nopeasti, kun on hyvät tuoreet raaka-aineet ja idioottivarmat reseptit. Eikähän sen älyämiseen mennyt kuin viiskyt vuotta :D.

      Pesto oli kyllä hyvää. Nimenomaan oli... Söin sen äsken loppuun, kun kävin kotona tekemässä pikalounaan. Maistu hyvältä broilerinfileen päälläkin.

      Nyt vaan tarvis keksiä, mitä muuta siihen juhlapöytään värkkäisin. Ja se on helpommin ajateltu kuin tehty, vaikka paniikkia välttelenkin.

      Rattoisaa toukokuun viimeistä viikkoa!

      Poista
  3. Mä en ole koskaan tehnyt pestoa... mutta toi kyllä nyt vähän kiinnostais. Katotaan sit joskus viikkojen päästä, kun voi alkaa taas elää omalla tyylillä... ;) (jos nyt sinne asti jaksan sinnitellä...) Tosin tulihan pestoa itse asiassa johonkin lounaaseen jo viime viikolla - ostin kaupasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä tietty vähän hupaisaa, että tuo on nyt sitruunapesto ilman sitruunaa.. Voiskohan siihen laittaa vaikka lirauksen sitruunamehua, jos se sitruunan maku on siinä tarpeen? Mä kun en tod tiiä voiko... siis meneekö koostumus tms jos sinne sekaan jotain omiaan lirauttelee.

      Poista
    2. Kiitti Heli :). Oli jäänyt reseptistä sitruunamehu vahingossa pois. Nyt se on sinne lisätty :). Oli ne sentään kuvassa, mutta tuli painovirhepaholainen ja huti.

      Oli kyllä hyvää ja tää olis ollu siihen lounaaseenkin parempi (kun ei oo niitä säilöntäaineita), mutta en alkanut silloin itsekään sitä tekemään, vaan ostin kaupasta. Ja ne purkinpohjat jäi sit syömättä. Tää ei nyt jää.

      Kiitos tosiaan kun olit tarkempana kuin kokki ite. Eli ei tässä sentään ihan niin hallussa vielä oo nää hommat :)

      Poista
  4. No voi että on hyvät reseptit. Täällä vesi herahti heti kielelle, namskis. Meillä vanhimmainen on pähkinäallergikko, joten tuo seesaminsiementen käyttö olikin ihan loistava juttu! Ei ole tullut itselle pieneen mieleenkään. Tätä pitää hetimiten kokeilla :)
    Ja pah, että huono kokki - kaikkea muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan superkiva kirja. Kaikki reseptit on gluteenittomia, terveellisiä, helppoja ja ihan älyttömän hyviä. Tai no. En sentään kaikkea ole (vielä) kokeillu, mutta ne mitä olen, on kyllä ollu mun mieleen. Niinkuin nämäkin. Ja onnistumisen tunnehan on tietty valtaisa, kun entinen kesseli ja keittiönvihaaja saa siellä jotain aikaan. Muutakin kuin sotkua :). Saattaa olla, että tosiaan kohta säädän vähän tota mun titteliä ja vaihdan kehnon tilalle "kehityskelpoinen" :).

      Mutta siis nyt mua kiinnostaa tuo pähkinäallergia. Itsekin kun mietin, että kun en tiedä, onko vieraissa joku pähkinöile allerginen, pitänee jättää pähkinät varuiksi pois esim. salaatista ja lisätä vasta sitten, kun olen varma. En kumminkaan halua mitään kohtalokkaita kemuja järjestää.. (SIkälimikäli olen oikein ymmärtänyt, pähkinäallergia on todellakin vakava juttu). Kurja homma siis tommonenkin allergia. Mutta nyt kun olet tässä(kin) aiheessa asiantuntija, niin hyödyntäisin sitä kysymällä voiko pähkinäallerginen syödä manteleita vai onko nekin vaarallisia? Kiitos jo etukäteen kun autat :)

      Poista
    2. :)
      Pähkinäallergikko saattaa sietää manteleita, meillä ei. Manteli ja pähkinallergia ovat eri asia. Manteli ei siis olekaan pähkinä, kuten usenín ajatellaan. Monesti kuitenkin pähkinäallergikoilla on muitakin ruoka-ainerajoitteita. Meillä ei käytetä manteliakaan, koska siitä(kin) tuli aikanaan kovia oireita. Suurin osa ruoka-aine allergioista on onneksi jo väistyneet.

      Poista
    3. Kiitos Anu :). Parempi siis jättää mantelitkin varuiksi pois, kun en tosiaan tiedä, onko joku allerginen, enkä enää tässä vaiheessa viitsi kyselläkään, kun en heti tajunnut. Ja kun en oikeastaan itsekään tiennyt, mitä meinaan alkaa värkkäämään.

      Onneksi allergioista tosiaan voi päästä jossain vaiheessa eroonkin. Hankaloittavat kumminkin elämää.

      Iloista puutarhapuuhailua, kun on sen aika :)

      Poista
  5. Voi miten ihanaa herkkua. Mä niin tykkään erilaisista salaateista. Aina kesäisin jotenkin tulee niitä enemmän syötyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kanattaa kyllä kokeilla. Kävi niin nopsaan toi tekeminen ja oli ihan älyhyvää. Paitsi että unohdin tosta reseptistä sitruunamehun, jonka kävin Helin huomauttamana lisäämässä. Muuten olis ollu sitruunapesto ilman sitruunaa :)

      Poista
    2. No just. Kanattaa... :). Siis kannattaa... (vaikka turha näitä varmaan on korjailla, kun luulen, että me kaikki 40+-ikäiset osataan ihan luontevasti lukea noita virheellisiä tekstejä oikein :))

      Poista
  6. Nam nam mitä herkkuja! Rakastan noita raaka-aineita eli sitruunaa, basilikaa ja rucolaa <3 Kiitos ohjeista, pitänee myös kokeilla tehdä pestoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä tapauksessa kannattaa kyllä ihan ehdottomasti kokeila. Niin näppärät reseptit ja niin maukas lopputulos. Miten voikin ihminen tulla näin pienestä näin iloiseksi. Vaikka ei näillä taidoilla ihan vielä Hansia haasteta, niin tunnen jo olevani oman elämäni superkokki :)

      Multa jäi vahingossa ensin pesto-ohjeesta sitruunamehu pois, mutta nyt se on lisätty sinne. Heli oli niin tarkkana ja huomasi, että sitruunapestosta puuttuu sitruuna :).

      Suosittelen lämpimästi ja oot kyllä kiva kun aina käyt jättämässä viestiä <3

      Poista
  7. Pestoa en tehnytkään, mutta tuo kuuosti erinomaiselta. Ja siihen voi sotkea muitakin yrttejä ja esim ruohosipulia pihalta.

    Käviskö muuten ruisnapit, joissa on päällä savukala- tai katkaraputahnaa. Tahna on helppo tehdä, ranskankermaa ja tilliä ja kalaa tai katkarapuja plus mausteita maun mukaan. Minä olen tuolaisia eri lailla muunneltuna tehnyt usein. Ruisnapit voi olla joko pehmeästä leivästä tai niitä pyöreitä kovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti erinomaista. Oikein hämmästyin, kuinka aidosti se maistui pestolta, vaikka tiesin ohjeen perusteella pestoa tekevänikin :). Niin tuore ja hyvä maku. Ja nyt tuli tuo sitruunamehukin ohjeeseen lisättyä kun Heli huomasi, että tekstistä puuttui sitruuna.

      Ja juu, kyllä kävis ehdottomasti ruisnapit! Tiedänkin, että vieraitten joukossa on (muitakin kuin minä) ruissipsien ja ruisnappien ystäviä. Jos vaan ehdin, testailen tahnojen tekemistä, ettei tule mitään ihan shokkimakuja. Ihan niin hyvä kun en vielä ole, että osaisin omiani soveltaa :). Mutta kiitos uskonvahvistukesta ruisnappien suhteen. Ne oli itsellänikin mielessä. Ja nimenomaan ne kovat. Namnam.

      Poista
  8. No hemmetti, tätähän pitää kokeilla. Heti pikaseltaan. Kiitos ohjeesta! Ehkä vähän parempaa kuin mun kaapin jämistä kokoon raapimani riisimössö. Tuli sillä kyllä maha täyteen, että siinä mielessä teki tehtävänsä.:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hemmetinhemmetti tosiaan. Kannattaa kokeilla :). Ja ootpas muuten nätti, vaikka sen on kyllä aiemmankin profiilikuvan perusteella aavistanut.

      Täällä tarjoilupaniikki alkaa ottaa pienesti valtaa, mutta näyttelen coolia..


      Poista
  9. Kiitos ohjeesta, tätäkin täytyyy kokeilla, kunhan tämä ph loppuu ;). Kirjankin laitoin tilaukseen, olikin tosi edullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät kirjasta. Mun mielestä se on kiva, kun se ei oo pelkkä "keittokirja", vaan siinä on kerrottu raaka-aineiden hyvistä ominaisuuksista ja muutenkin se on puoliksi sellanen oppikirja. Ja siinähän kaikki reseptit perustuu siihen samaan alkaliseen ruokavalioon, jota se PH:kin on. Eli sen takia just kiva jatkumo dieetille. Papu- ja linssiruuat oon tosin jättänyt ainakin toistaiseksi väliin, koska ihan niin pitkälle tää mun yhden naisen "ruokavallankumous" ei oo kotona edennyt, että saisin miehet niitä ilolla syömään.

      Tsemppiä Anu!

      Poista
  10. Mullakin on ollut mielessä oman peston tekeminen! Joskus kauan sitten tein, ja pidin muka työläänä. Taidan olla muuttunut niistä ajoista.;D Ehkä sinäkin olet!:) Herkulliselta näyttää, ja mä tykkään ihan sikana rucolasta. Muutama vuosi sitten käytiin kahden ystävän kanssa Roomassa muutama päivä olemassa. Hieman meitä katsottiin vinoon, kun tilasimme pizzojen kanssa ylimäärisen annoksen rucolaa. Meillä se kelpaa vain minulle, joten raaskin ostaa aika harvoin, kun en saa sitä kaikkea kuitenkaan syötyä. Vuohenputki tuoreena kuulema maistuisi aika samantapaiselle, vai oliko se voikukka...? No, anyway! Tuolta pihan perukoiltakin voisi löytyä hyvää syötävää, jos voittaisi omat ennakkoluulonsa. Mä tosin havaitsin taannoin, että kotilot tykkää syödä sekä linnun- että koirankakkaa, ja niitä on noissa pusikoissa. Meni halut kokeilla noita rikkaruohoja.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se PH-dieetti oli kyllä monessakin mielessä käänteentekevä. Ihan sen (ja ton kirjan) ansiosta olen alkanut ihan tykätä noitten simppelien ja terveellisten ohjeiden kokeilusta. Ja niistä taas on seurannut hirmu onnistumisen tunne ja sitä mukaa on kasvanut itseluottamuskin, enkä enää koe olevani pelkkä luuseri :). Eikähän mulla ennen tota PH:ta ollut edes sauvasekoitinta, koska en ollut sitä mihinkään tarvinnut (tai siis oli, koska saatiin häälahjaksi, mutta edellämainitusta syystä vein sen kirpparille...). Mutta ostin kun sitä tarvittiin dieetissä bataattikeiton soseutukseen ja nyt iloitsen, kun sille on näköjään muutakin käyttöä. Ja kaapeistakin löytyy valmiina suuri osa aineksista, joita resepteissä tarvitaan. En nyt ihan äkkiä ainakaan keksi sellaista jyvää, hiutaletta tai siementä, jota puuttuis. Paitsi just ne pinjansiemenet, joita reseptissä tarvittiin :)

      Rucola on kyllä ihanaa. Siihen tulee ihan himo. Ja ihan varmasti vielä superimpaa, kun on alla hyvä pizza ja päällä tuoretta rucolaa. (Hulluja ne roomalaiset, kun ei ymmärrä ;)).

      Mun vuohenputkihortoilu päättyi siihen, kun etsin netistä sen kuvan ja sitten luin kaikki varoitukset siitä, kuinka putkella on näköisversioita, joihin ei pidä sekaantua, koska ovat tappavan myrkyllisiä. Päätin siis ihan varmuuden vuoksi hommata vihreät kaupasta, ettei pääty kohtalokkaasti tää viherinnostus :)

      Poista
  11. Oih, juurikin niin fressiä ja varmasti maukasta. Sitruunapesto täytyy kokeilla, kirjassa on kyllä hyvät reseptit.

    Helppoa sormiruokaa ovat pienet täytetyt tuulihatut, makealla tai suolaisella täytteellä. Ruisnappiloille saa myös helposti hyvää, esim. joku savukalamousse ym. Hatut voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, samoin täytteet molemmille ja täyttö vähän ennen vieraita. Näppäriä. Hauskoja juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulta se onnistuu peston pyöräytys tuota pikaa. Ja oli kyllä oikeasti hyvää! Ihan ihmettelin, miten se maistuikin niin pestolle, vaikka tiesinkin, mitä olin tekemässä :). Sellanen ero siinä kyllä kaupan pestoon on, ettei se jääkaapissa millään pysy notkeana, vaan siitä tulee sellasta jöötiä. Mutta ai vitsit kun oli hyvää tossa mozzarellasalaatissa.

      Ja kiitos vinkeistä! Tuulihatut taitaa mulle olla liian vaikeita tehtäviä, kun oon vasta kehitysasteella, mutta tiedän, että porukassa on vannoutuneita ruisnappifaneja ja ne otettais varmasti ilolla vastaan. Täytyy tutkia, jos löytäisin hyvät tahnareseptit. En osaa vielä ihan (tuuli)hatusta itse soveltaa. Mutta savukala kuulostaa kivalle.

      Nyt vaan peukut pystyyn, että lauantaille luvattu sade ja kylmä väistyy ja voitais istuskella terassilla. Siinä sit möllättäis mahat täynnä niinkuin Martat konsanaan ;)

      Poista
  12. Oi mikä herkku taas! Kyllä määkin tuota kokeilen ja kun mulla nyt on tuo Parempaa ruokaa -kirjakin : ) Jonka muuten just ehdin tilata puolta kalliimmalla hinnalla! Melkein pistää harmiksi, mutta onneksi ei se parikymppiäkään paha kustannus ollut.

    Sulla on kyllä ihan hurja postaustahti menossa! Hyvä hyvä, peukkuja sille : ) Kun en ole itse omassa blogissa käynyt, niin en edes tajunnut sun vauhtia, ennen kuin sanoit siis. En tiedä mikä tulppa mulla nyt on bloggailun suhteen ja tietenkin sitä vaikeammaksi käy mitä pitempi tauko tulee... Mutta hei, siellä mun ph-ryhmän fb-sivuilla joku linkkasi tänne sun blogiin ja kertoi, että sun innoittamana oli lähtenyt dieettiin mukaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itsellä kirja vielä tilaamatta. Toivottavasti ehdin tolla edullisella hinnalla, kun itse siitä täällä vinkkasinkin :). On ollut toistaiseksi kirjastosta lainassa ja pariin otteeseen oon pidentänyt laina-aikaa. Kohta osaan varmaan koko kirjan ulkoa..

      Ja juu. En tiedä, mikä hepuli mulle nyt on tullut, kun touhuan joka suunnalla. Liikaa virtaa vissiin :D.

      Mutta siis olipa kiva kuulla, että oon onnistunut innostamaan muitakin mukaan. Muutaman tiedänkin ;). Ja kaikille toivon onnistumista ja huomattavan hyvää oloa, etten joudu syytetyn penkille :D

      Täällä alkaa tarjoilupaniikki pikkuhiljaa hiipiä korvienväliin, mutta kaikki vieraat on tuttuja ja tottuneet siihen, että keittiö ei oo meikäläisen alaa, joten pienikin onnistuminen on entisiin nähden plussaa..

      Jokohan me kohta nähtäis? Jos ei muuten, niin Peltotien päässä :)

      Poista
  13. Sitruunahan sopii ihan kaikkeen! Peston joukossa kuulostaa erityisen herkulliselta, pakko kokeilla : )

    Kovasti tsemppiä juhlavalmisteluihin! Ruisnappeja olisin minäkin suositellut, niihin voi kanssa tunkea ensin pestoa ja päälle mozzarella-viipaleen palanen, tomaattiviipaleen palanen ja basikilan lehti (tai rucola!) Ne on hyviä rapeina ja myös vähän pehmenneinäkin.

    Meillä on elokuussa rippijuhlat ja suunnittelin tekeväni juuri pieniä suolaisia ja makeita. Nyt on kaikki lehdet pullollaan kivoja vinkkejä ja hyvää aikaa suunnitella : ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla. Sen verran hyvää oli :). Ja kyllä nyt enemmistön päätöksellä ihan selvästi päätyy ruisnapit täällä juhlapöytään. Niissä on vaan se vika, että ovat liiankin hyviä. Ellen nyt sitten onnistu jollain kehnolla päällisellä pilaamaan, mutta en usko. Olen kehittynyt :)

      No sulla on tosiaan aikaa mietiskellä tarjottavia. Ja olishan mullakin tietty ollut, mutta jotenkin lykkään näitä itselle vaikeita asioita ihan liian viime tippaan ja kasaan siihen samaan kaikenlaista muuta projektia, mutta eiköhän tästä kunnialla selvitä. ja meidän vieraat on jo tottuneet siihen, että mitään Master chef-tasoa pöydästä tuskin löytyy. Saattavat tällä kertaa yllättyä ;). Toivottavasti iloisesti...

      Poista
  14. Smaiskis, kiitos näistä ohjeista! Meillä tykätään pestosta hurjasti, joten täytyy kyllä kokeilla tätäkin :)

    VastaaPoista
  15. Smaiskis, kiitos näistä ohjeista! Meillä tykätään pestosta hurjasti, joten täytyy kyllä kokeilla tätäkin :)

    VastaaPoista
  16. Smaiskis, kiitos näistä ohjeista! Meillä tykätään pestosta hurjasti, joten täytyy kyllä kokeilla tätäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee jostain syystä aina muutamaan kertaan nää sun kommentit, mutta eipähän toi haittaa :).

      Kannattaa kokeilla. Oli niin helppoa ja hyvää. Etenkin tossa salaatissa, mutta muutenkin. Nam :)

      Poista
  17. Hei Annukka, voisitko kysyä Anulta, kun en hänen blogia löydä, että mistä tilasi kirjan. Se on pakko saada, pakko, pakko!!
    Hyvä kun mainitsit kirjan, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se piti vielä sanoman, että sinulla kiva miellyttävä blogi kaikkinensa:)

      Poista
    2. Voi kiitos 😊. Tuli iloinen mieli. Ja mulla on siinä kirjan nimessä linkki Adlibriksen sivuille, jossa on se Hellapoliisin tarjous. Sieltä löytyy ja mun mielestä todellakin pilkkahintaan 😊

      Poista
    3. No vähän tuli epäselvä vastaus, mutta siis linkki on kohdassa, jossa lukee "ohjeet ovat peräisin Parempaa ruokaa-kirjasta..". Siitä klikkaamalla pääset tilaamaan. Toivottavasti tykkäät :).

      Poista
    4. Siis sieltä, kiitos paljon:)

      Poista
    5. Kirja tilattu:), olipa se tosiaan edullinen...

      Poista
  18. Voi kun näyttää hyvältä... nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli kans :). Lauantaiksi teen lisää. Siihen asti tarttis malttaa..

      Poista
  19. Tällä reseptillä voisin vaikka ryhtyä inhokkini peston kaveriksi ;) tykkään kaikista noista ainesosista, mutta jostain syystä en niistä yhteen sotkettuna , pestoksi mainittuna. Olen tainnut joskus syödä einiinhyvää-pestoa, koska ei ole lempparini... Mutta voisinhan tällä opetella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta jos keksittäis tälle joku uus nimi? Ei pesto, vaan "Anneaulikin erikoinen" :D?

      Tää oli niin tuoretta ja hyvää, että voi kuule sulla nyt takki kääntyä :D

      Poista
  20. Omatekoinen pesto on hyvää!!
    Ja usko tai älä, mä taidan olla taas linjoilla :D -ainakin muutaman kommentin olen jo saanut maailmalle! Eikä ollut mitään tekoa millään välimuistin tyhjentämisellä, mä sitä aika ajoin tyhjentelen muutenkin. Minä en nimittäin päässyt jostain syystä kommentoimaan kummallakaan ipadilla, läppäriä en edes kokeillut koska sen äärellä en ehtinyt muutenkaan istuskella. Lukemisetkin tuppaa olemaan pätkä silloin, toinen tällöin :)

    Sinusta kuule tulee vielä leipurikin tätä menoa....kohta te Netan kanssa kilpaa pistätte ohjeita maailmalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin ihmisten ilmoille (linjoille) :). Onhan se hanurista, jos ei hommat pelitä.

      Tietäisitpä vaan mitä kaikkea olen tällä välin jo ehtinyt leipoa.. Oikeesti :). Sitä maailman parasta raparperipiirakkaa tein, mutta se oli niin kertakaikkisen äkkimakeaa, että jäi multa syömättä. Mutta olenkin tylsä tyyppi, joka ei sokerista perusta. Miehille näytti kyllä maistuvan hyvinkin. Mutta lupaan, etten jokaista leipää ja kakkua ala täällä esittelemään. Kärsii muuten toi mun kehnon kokin uskottavuus.

      Ja kohtahan me jo nähdään. Kivaa :)

      Poista
  21. Jee ihanaa että on postaushepuli. Olin jo tottunut toiseen tahtiin, enkä ole ymmärtänyt tulla tänne kuin kerran viikossa kurkkimaan onko uutisia, jee nyt on ja oi miten hyvältä näyttää, nami. <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi