PAVUNVARSIA PÄÄSIÄISEKSI..

Täällä ollaan elämää suurempien asioiden äärellä ja meneillään on niinkin tähdellinen homma kuin herneenversojen kasvatus kananmunankuorissa. Tai siis piti olla ja ehkä olikin, mutta en ole ihan varma... 

Alunperin piti tehdä kuorista pikkuruisia keväisiä kukkamaljakoita allaolevan Pinterestistä poimimani kuvan innoittamana

Kuva täältä

Kävi kuitenkin niin, että mies ei jostain syystä hoksannut, että tiskipöydälle asettelemani kuoret olivat pestyjä maljakoita, joten päätyivät kaikessa hiljaisuudessa roskiin. (Sinällään ihme, koska yleensä seuraa melko äänekkäät moitteet siitä kuinka olen taas jättänyt jotain sellaista johonkin sellaiseen paikkaan, mihin se jokin ei varsin kuulu. Mutta nyt kun asiasta ei noussut meteliä, en saanut tilaisuutta puolustautua ja se oli sitten bye bye vaan pikkumaljakoille).

Päätin siis jalostaa ideaa ja tehdä kuorista minikukkaruukkuja, joissa kasvattelen jotain kivaa pientä vihreää kevään ja Pääsiäisen kunniaksi. Rairuoho tuntui tylsältä, joten päädyin herneenversoihin, joista ajattelin tulevan sellaisia kivoja hentoja kippuroita, jotka voi kaiken lisäksi syödä, mutta munattuahan se tuli tämäkin homma.

Kas tässä:

Piti tulla sellaisia hentoja pikku kiharoita, mutta tulikin pavunvarsia..

Alkuun näytti ihan hyvältä, mutta nyt kun varret alkavat olla puolimetrisiä, eikä kasvulle näy loppua, niin ei nämä nyt ihan vastaa alkuperäistä mielikuvaa siitä mitä meinasin. 

"Äiti, miks meillä on kananmunankuoria kylppärin ikkunalla?"

"No se on sellanen kasvatuskokeilu" 

"Jaa niinku kanojen?"

"Eikun herneenversojen"

 (Ei lisäkysymyksiä).

Mutta nyt kun näitä tarkemmin katsoo, niin voihan se olla ihan kiva tällainen makuumallikin pääsiäispöydän kattauksessa. (Siis jos meillä joskus sellainenkin ihme olisi). Jotenkin symppiksiä.

Sitä vaan mietin, että mistä niitä syötäviä herneenversoja oikeasti kasvatetaan? Niistäkö hernesoppa-herneistä vai mistä?

5+7=VIITTÄ VAILLE 50

Nythän on niin, että olen suorastaan häpeällisen surkea haasteisiin vastaaja, vaikka aina ilahdunkin, kun niitä saan. En edes viittä kahvikuppia pystynyt kuvaamaan, kun aloin miettiä, että varmaan pitää lähteä varta vasten kuppikaupoille, kun kaapissa on vaan niitä yksiä ja samoja tylsiä mukeja. (Tiialta olisi saattanut löytyä tähän apuja ;)).

Siispä päätin, että yritän edes vähän paikata huonoja käytöstapojani ja vastata edes kahteen viimeksi saamaani haasteeseen. Ja vieläpä niin, että vastaan vain ja ainoastaan siihen mitä kysytään, enkä yhtään rönsyile. Kääk.

Mutta tästä lähtee. Ensimmäiset viisi kiperää kysymystä lähetti muodikas matkailija Anneaulikki, jolla on aina kynnet kunnossa ja niin harvinainen mies, että osaa ostaa Barcelonasta vaimolleen oikeanmerkkisiä ja -kokoisia housuja tuliaisiksi. (Hirvittää pelkkä ajatus siitä minkälaisissa pöksyissä joutuisin itse kulkemaan, jos laittaisin oman ukkelin vastaavalle asialle.. )

1) Viisi mielitavaraasi, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle ( kaikki rakkaat ihmiset saisit tässä mielikuvassa ottaa mukaan , joten niitä ei tarvitse miettiä ♥)

Yritin ensin muka järkeillä ja miettiä tarkkaan, mitä autiolla saarella (joka ei siis tässä tapauksessa olisi kovinkaan autio :)) tarvitaan, mutta koska en osannut päättää, vastaan, että ottaisin mukaani oman tyynyn, hammasharjan, kameran, loputtomat juomavesivarastot ja otsalampun. (Voisin sitten pimeän tullen lamppu päässä vahtia niitä vesivarastoja). 

Ilmastointiteippi oli myös ehdolla, mutta se sai nyt jäädä. Toivottavasti joku muu muistaa sen.

(Ei pitänyt jaaritella, mutta mietin, että aina kun mainitaan autio saari, sitä automaattisesti ajattelee, että se on joku eksoottinen ja kuuma paikka jossain tooosi kaukana valtameren keskellä, eikä vaikkapa se piskuinen mäntyjä kasvava saari lähijärvellä. Mutta ettei menisi liian vaikeaksi, niin noilla varusteilla sitä nyt lähdetään liikkeelle ja sillä selvä. Toivottavasti kesäaikaan kumminkin).

Joulupäivänä otettu kuva. Oli täällä jo kertaallen, mutta ei nyt ollut muita autioita saaria arkistoissa.

2) 5 x lempilaulusi / musiikkikappaleesi?

O-ou. Tähän en pysty vastaamaan, koska kuuntelen musiikkia niin fiilispohjalta. Surkeana päivänä surullista, hyvänä päivänä hyväntuulista, siivotessa yleensä jotain hevimpää (täysillä), urheillessa jotain, mikä sopii siihen rytmiin, mitä milloinkin olen tekemässä ja näin keväisin ehdottomasti mieluisinta on linnunlaulu.   

Sitten jos/kun rakas ystäväni ja lenkkikaverini, parhaat päivänsä viime vuosituhannella nähnyt MP3-soittimeni päättää jonain päivänä lopullisesti hajota, olen pulassa. Takakansi siitä tipahti jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta patteri on pysynyt ihan hyvin kiinni ilmankin. Alkuun käytin erkkaria, mutta se teki patterinvaihdosta niin tahmeaa, että saa nyt olla näin.

Ihme homma, kun ei pojille enää kelvannut.

3) Viisi  asiaa jotka teet joka päivä - hampaiden pesua ei lasketa :D

No jos jätän tästä myös nukkumisen, syömisen, juomisen ja työnteon pois, niin ööööö...

Vastaan, että luen sanomalehden (aamu kokolailla pilalla, jos paikallislehti ei tule), ulkoilen, tuskastun itseeni ainakin jossain asiassa (vähintäänkin siinä, että olen taas täyttänyt eteisen kasseilla ja muilla kasoilla, joita en saa aikaiseksi siivota), iloitsen milloin mistäkin,  ja istun illalla sohvannurkassa.    

Paikallani Pentikin Hortensiat, joihin olen vallan tykästynyt, koska niistä tuli niin keväinen fiilis.

4) Viisi ruokaa, joita söisit vaikka joka päivä

Eivät ole varsinaisesti ruokia, mutta pakko vastata nämä, koska todellakin en ainoastaan söisi, vaan oikeasti myös syön (tai siis olen syönyt jo vuosia) näitä joka aamu ja ilta, eikä loppua näy: 

Jälkiuunileipää (ja näistäkin aina niitä yksiä ja samoja tylsiä "banaaninmallisia" viipaleita, jotka paahdan koviksi koppuroiksi), kylmäsavustettua lohta, turkkilaista luomujugurttia, marjoja ja pellavarouhetta. Nam.

En nyt jaksanut alkkaa värkkäämään kuvaa varten eväitä, 

mutta sattui olemaan valmiina kuva granaattiomenan siemenistä ja goji-marjoista, 

jotka saavat nyt tuurata. Niitäkin kun tulee liki päivittäin syötyä.

5) Viisi rakkainta koruasi

Vasemmassa nimettömässä on niistä kolme eli Euroopan ohuin kihlasormus, maailman pienimmillä timanteilla varustettu vihkisormus ja vuosia sitten pojilta ja mieheltä äitienpäivälahjaksi saamani sydänsormus. (Sen verran pakko selventää, että reilut parikymmentä vuotta sitten, kun kihla- ja vihkisormukset hankittiin, olin koruihmisenä ehkä maailman vaatimattomin. Kaiken (siis sen vähän, mitä ylipäätään oli) piti olla mahdollisimman pientä ja huomaamatonta. Jotenkin ajattelin, että isot ja näyttävät korut on tarkoitettu isoille ja näyttäville ihmisille, ja meikäläiselle sopii paremmin kaikki mallia "Seinäruusu". Joskin vihkisormuksen kohdalla olisin toivonut, että mies ei olisi enää sen enempää tinkinyt hinnasta, kun sormuksessa jo oli valmiina punainen ale-hintalappu :D. Mutta minkäs teet. Niin hyvät alennukset sai, että sanoi ovella myyjälle, että "Nyt oli niin hyvät kaupat, että tulen jatkossakin ostamaan kaikki vihkisormukset täältä".. ) 

Näiden lisäksi erityisen rakas on oman isäni omalle äidilleni kihlajaislahjaksi ostama kultainen rannekoru, jonka sain muistoksi edesmenneestä äidistäni, kun pääsin ripille. Ja samaan tunnarvoisten korujen sarjaan luen tänä jouluna mieheltäni, pojiltani ja miniältäni yhteislahjaksi saamani kauniin rannekellon, jota en ensin meinannut raskia käyttää, mutta jonka nykyään laitan ranteeseen joka aamu ja illalla taas huolellisesti takaisin rasiaan <3.

Puhelimella otettu "kynsikuva", mutta sattui sopivasti sormukset ja kello samaan. 

Joskin vähän tärähtäneesti.

Ja tästä siirrytäänkin sitten sujuvasti uutta kotiaan perheensä kanssa viimeistelevän Marin seitsemän kysymyksen sarjaan. Kiitos Mari näistä.

1. Suosikkikukkasi keväisin?

Tulppaani ja helmililja.

Sain ystäviltäni ennakkosynttärilahjaksi ison kimpun kauniita raidallisia tulppaaneita, 

joista riitti iloa monen maljakon verran.

2. Unelmasi tällä hetkellä? Voi olla pieniä tai suuria unelmia. :)

Iso lottovoitto. Tuplana :)

Ei vaiskaan. Menee vaan elämä sekaisin semmoisesta. (Vaikka saattaisin kyllä sitäkin hetkellisesti sietää, jos moinen tuuri sattuisi käymään).

Oikea unelmani on pienenpienen (josta vuosien varrella kasvaa suurensuuri..) maahantuonnin ja liikkeen perustaminen.  Nimi sille on ollut jo pitkään valmiina ja myyntiartikkelikin mietittynä. Kaikki on enää aloittamista (ja sitä lottovoittoa) vaille valmista. Jos haave joskus toteutuu, kutsun teidät kaikki avajaisiin. 

3. Pidätkö talviurheilulajeista? Mistä? 

Pidän. Hiihdosta. Mutta vain silloin kun se luistaa. (Ja pitää..) 

Vetoapuja kaivataan.

4. Mitä odotat tai toivot tältä vuodelta? 

Sitä, että synkistelylle voitaisiin viimein laittaa piste ja asiat kääntyisivät pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Niin että ihan kaikille riittäisi eväitä hyvään elämään.

5. Suosikki sisustuskauppa?

Vähäisistä ostoksistani päätellen Prisma :D.

6. Vinkkisi ajankäytön hallintaan?

Älkää tehkö niinkuin minä teen.

7. Kiva pieni idea, jolla voisi muistaa hyvää ystävää ystävänpäivänä?

Kukkakimppu, postikortti, joku kiva pieni itsetehty juttu, jolla on käyttöä arjessa tai jotain terveellistä ja hyvää..

Itse ilahduin suuresti, kun tulppaanien kaverina sain ystäviltäni ruskeaan paperitötteröön käärittynä itsetehtyjä "omenasipsejä". 

Hitsin hyviä.

Käytännön ilahduttaja voisi olla vaikkapa aurinkoinen tiskirätti (jollaisen ostin miehelleni uusien pesuaineiden kera)

Tai keväisen pirteät tuoksukynttilät.(Meillä tosin ei tuoksukynttilöitä poltella migreenin vuoksi, mutta tykkään näistä ihan tällaisenaan).

No huhhuh.

Asetin itselleni tavoitteeksi, että nämä haasteet on hoideltu ennenkuin vaihdan vuosikymmentä. Muussa tapauksessa olen oikea vuosisadan luuseri.
Kiitos tämän museoaikaisen tiiliskiven ja pätkivän nettiyhteyden, tekstin tuottamiseen meni neljä tuntia, joten tiukille veti, mutta niin vaan selvisin..

Jatkohaaste jää nyt tällä erää tekemättä, koska aion nyt vetäytyä vanhenemaan johonkin luolan perukoille. Jahka palaan taas päivänvaloon, saataan keksiä jotain haasteentynkää itsekin. Tai sitten en. Mutta jokatapauksessa toivotan aurinkoa ja iloa teille kaikille kivoille blogiystävilleni! 

ANANASPORA TESTISSÄ

Koekeittiöstä hyvää iltaa :). 

(Mihin tässä enää voi oikein luottaa, kun hädintuskin on näkkärin pölyt ehtineet laskeutua ja täällä ollaan taas..)

Testissä tänään ananaspora, jonka ostin paikallisesta nimeltämainitsemattomasta P-kirjaimella alkavasta suurehkon ketjun myymälästä. Vastaavia tosin myydään nettikaupoissa puolet edullisemmin, mutta arvelin, että kunhan hintaan on lisätty toimituskulut, ero kapenee niin pieneksi, ettei sillä ole käytännön merkitystä, kun mistään isosta hankinnasta ei kuitenkaan ollut kyse. Ja toisaalta halusin päästä testaamaan poraa heti, enkä viidestoista päivä. (Osuipas muuten kerrankin hokema nappiin.)

Se vaarahan tässä testissä tietenkin piilee, että kaikissa itseään kunnioittavissa keittiössä ananaspora kuuluu vakiovarusteisiin ja meikäläinen täällä yksinään uutuudenviehätyksessä kohkaa ja touhuaa. Mutta juna se on jälkijunakin, joten eteenpäin..

Kuvassa testikohteeksi joutuva ananas ja sen kimppuun hyökkäävä pora. 

Ennakkosuhtautumiseni leikkurin toimivuuteen oli toiveikas, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin yhtä epäileväinen kuin Ostoskanavan "Eikä tässä vielä kaikki"-turhakkeisiin. (On tosin niihinkin tullut joskus haksahdettua, mutta ei siitä Easy Stripperistä sen enempää. Hiomattahan se ruosteinen mattoteline jäi, kun stripperi otti ja ruostui ennenkuin ehdittiin aloittaa).

Mutta nyt siis hinnaltaan edullisiin ja tuoreisiin kauden hedelmiin kuuluvan ananaksen kimppuun.

Ensin leikataan pää pois. (Päätin suosiolla, etten yritä kuvata ja leikata yhtä aikaa, joten siksi vähän pysähtyneen oloinen kuvamateriaali).

Kas näin. (En muuten tiennyt hedelmätiskillä ananaksia penkoessani, mistä tietää, onko hedelmä raaka vai kypsä, kun kaikki näyttivät saman värisiltä. Mutta sattumalta törmäsin ystävääni, joka neuvoi kiskomaan lehtiä irti. Jos eivät lähde, ananas on raaka. Jos jäävät helposti käteen, ananas on kypsä. Niin vaan tuli silläkin reissulla opittua uutta).

Sen jälkeen painetaan poran putkilo ananaksen keskiosaan (vihreä viipalointirengas saa tässä vaiheessa hengailla tuossa mukana). 

Sitten painetaan ja samalla kierretään (mies otti kuvan, josta jouduin eliminoimaan ihmisen). Ei vaadi mitenkään erityisen paljon voimaa. Normaalihauiksilla pärjää.

Niin kauan painetaan ja kierretään, kun ananasta piisaa. 

Sen jälkeen tempaistaan kahvasta ja avot, ananaksen sisälmys nousee nätisti ylös ja jäljelle jää vain pelkät siistit kuoret (ja tappimainen keskiosa, jonka olen tässä jo leikannut pois näkyvistä).

Sen jälkeen painetaan vihreä viipaleleikkuri alas ja kas. Siinä niitä nyt on, meheviä ananaspaloja. Yhdellä painalluksella. 

Sitten vaan palat takaisin alkuperäiseen astiaan ja ylpeänä tarjoilukierrokselle (joka tosin ei herättänyt ihan siinä määrin suosiota kuin olin toivonut, vaikkakin nuorempi poika kohteliaasti kyllä söi muutaman palan, koska varmaan ajatteli, että muuten en häivy huoneestaan).

Olen ihan mykistyneen vaikuttunut siitä, kuinka yksinkertaisen toimiva peli on kyseessä. Oikeasti kuorimiseen ja pilkkomiseen käytetty aika oli varmaan pari minuuttia jos sitäkään. Että näinkö kauan sitä taas piti tuskailla niinkin yksinkertaisen asian kanssa kuin että tykkäisin kyllä syödä tuoretta ananasta, mutta kun se on muka niin työlästä kuoria. 

Pisteitä härvelille tulee täydet 10, ja plussaa iloisen vihreästä väristä. 

(Voi olla, että tästä tulee taas niin totaalinen innostuminen, että kohta meillä syödään soppakin ananaksen kuorista).

Vinkin tähän mainioon keittiöihmeeseen sain ihanalta miniältäni Elliltä, joka on itsekin kaikessa raikkaudessaan oikea tuoreiden hedelmien perikuva :).  

Nyt ei enää uskalla yhtään luvata, mitä seuraavaksi, mutta iloista viikonloppua nyt tähän hätään kumminkin! 

t. Ananasakäämä

NÄPPÄRÄÄ NÄKKILEIPÄÄ

Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, joten päätin ryhtyä leipomaan. Kröhöm..

Ei vaiskaan. Sattui vaan paikallislehdessä olemaan niin houkutteleva näkkileipäohje, että olihan sitä kokeiltava. Etenkin kun kaltaisellani jyväjemmarilla on joka tapauksessa perusvarastossa hirmu arsenaalit jos jonkun sortin jyviä ja siemeniä. Sattui siis kerrankin resepti natsaamaan yhteen kaappien sisällön kanssa, eikä hyytynyt tekemisen into siihen, että pitää lähteä ensin listan kanssa kauppaan tuskailemaan niinkuin yleensä.

Mutta asiaan ja näppärä näkkileipä tulille.

Kuivat aineet kulhoon, sekoitus ja se olikin sitten öljyä ja vettä vaille siinä. 

Kyllä niin silmä lepää tässä terveellisessä jyväkasassa. Alkaa voida paremmin jo pelkästä katselusta. 

Öljy + vesi sekaan ja annetaan turvota. (Niinkuin kuvasta näkyy, oli ihan hyvä, että valitsin noin suuren kulhon. Säästyin pöydän pyyhkimiseltä).

Ei muuta kuin nätisti paikalleen levittyvä taikina pellille ja kymmeneksi minuutiksi paistumaan. Sen jälkeen jähmeään taikinaan veitsellä viillot sopivankokoisille paloille ja pelti takaisin uuniin.

Ohjeessa käskettiin paistaa vielä 40 minuuttia, mutta koska olin yli-innokas ja kurkin luukusta vähän väliä, ehdin myös onnekseni huomata, että leivät alkoivat reunoiltaan tummua jo varmaan puolessa välissä paistoaikaa, joten ennätin ottaa ne uunista ennenkuin ehtivät hiiltyä. 

En nyt sitten ole ihan varma enää, onko kuva otettu sen ensimmäisen kymmenen minuutin vai koko paiston jälkeen, mutta kuten näkyy, niin kovin ovat tasalaatuisia ja ohuen rapsakoita nuo leivät :D. Mutta jos kerran käsityönä tehdään, niin saahan se sentään kai näkyä. Ja kaukaa katsottuna olivat sitäpaitsi ihan nättejä.

Ja kun kerran vauhtiin pääsin, niin teinpähän sitten heti perään gluteenittomankin version samaisen lehden ohjeella. 

Ruisjauhon sijasta käytettiin maissijauhoa, josta tuli taikinaan hienostuneen kellertävä sävy. (Otin kyllä kuvan siitäkin vaiheesta, kun valmis taikina oli levitettynä pellille, mutta sen kummemmin kuvailematta, miltä se salaman kelmentämissä värisävyissä näytti, voisin sanoa, että muistutti jotain sellaista, mitä joskus aikaisin sunnuntai-aamuna lenkkeillessään saattaa baarien tahi kebab-ravintoloiden edustan lumihangesta löytää.. Mutta ei siitä sen enempää, koska tämä on kuitenkin asiallista ruuanlaittoa). 

Gluteeniton versio paistettiin alhaisemmassa lämpötilassa kuin kaverinsa rukiinen, ja gluteenittomalle ei 10+40 minuuttia tahtonut riittää, vaan piti paistaa vähän yliaikaa. Ei siis mitään hätähousun hommaa tämä näkkileivän paistovahtina olo. Alkoi jo jossain vaiheessa kyllästyttää. (Normaalit ihmiset pystyvät toki tekemään sinä aikana jotain hyödyllistä, mutta minähän en uskalla uunia jättää hetkeksikään yksin).

Ja siinähän ne sitten nättinä nököttävät lautasella. Vihertävät gluteenittomat ja rusehtavat rukiiset. 

(Älkää peljästykö, en aio ryhtyä ruokakuvaajaksi).

Kuvia otin lähinnä todistaakseni itselleni jälkikäteen, että olen oikeasti itse tehnyt näkkäriä, mutta kun kerran menin niin monella taholla reseptiä mainostamaan, sain pyynnön laittaa ohjeen myös tänne, joten tässä se nyt on. Ja voin sanoa, että hyviä olivat leivät. Ja täyttäviä. Sen verran tuhtia tavaraa, että ei niinsanotusti päivä paistellut näistä yksilöistä läpi. 

Että jos nyt joku vaikka innostuu kokeilemaan, niin tässä ohjeet:

Rukiinen (murea) näkkäri

1 1/2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
4 dl haaleaa vettä
0,6 dl öljyä

Sekoita ensin kuivat aineet ja lisää sitten vesi ja öljy. Anna turvota viitisen minuuttia. Levitä tasaisesti uunipellille ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Leikkaa näkkileipä paloiksi ja paista vielä 40 minuuttia. (Kannattaa vahtia paistoaikaa, koska tosiaan ainakin itselläni paistui nopeammin ja meillä on ihan surkea uuni..)

Gluteeniton (rapea) siemennäkkileipä

2 dl maissijauhoja (näitä ei ollut kaapissa ja kaupassa iski epätoivo, kun en ollut varma, onko suuruste eri vai sama asia, mutta onneksi sattui silmiin nuo ihan oikeat jauhot)
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl oliiviöljyä
2, 5 dl kiehuvaa vettä

Valmistus samoin kuin rukiisessa versiossa, mutta paistolämpötila vain 150 astetta. Ja pellille levitetyn taikinan päälle ripotellaan sormisuolaa.

Näkkileipä on valmista, kun se tuntuu kynnellä kopauttaessa kovalta. Kannattaa varoa, ettei kärvähdä reunoilta.

Että semmosta. Tuli ihan voittajafiilis, kun tuli välillä vähän värkkäiltyä keittiössä. Sai sitten tämäkin kuukkeloija haulleen vastinetta :D

Terveellistä loppuviikkoa! Ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa! Ihan hävettää kun blogi on aina vaan retuperällä, mutta en käy selittelemään. Kesseli mikä kesseli.

MARIA MONTAZAMIA JA ANANAKSIA

Jos haluat tietää, mitä yhteistä on otsikon miljonääriäidillä ja ananaksilla, se selviää klikkaamalla tästä.

Ulkona tuuli viuhuu nurkissa ja pakkanen paukkuu, mutta kevät tuloo! Sen kunniaksi tuli haettua kimppu kirsikkapuun oksia hoviostospaikastani Prismasta.  Umpihangessa ja pipo korvilla, mutta valoisissa tunnelmissa siis mennään.