En muista marraskuusta äkkiseltään mitään, eikä sen väliäkään, koska tämän raportoinnin alla olevan karsintaprojektin kannalta joulukuu on oleellinen. Silloin siivosin 23 päivänä putkeen, mikä on jotain, jonka epätodennäköisyyden puolesta olisin ollut vielä vähän aikaa sitten valmis lyömään vetoa suuriakin summia. Onneksi kukaan ei moista ehdottanut, koska nyt olisin joko rahaton tai edelleen ahdistunut sotkuista.
Inspiraation hommaan sain Instagramissa, jossa olen jo jonkun aikaa seurannut ammattijärjestäjä Laura Holmströmiä, joka on mainio jalat maassa-tyyppi, jonka tyyliin tykästyin heti.
Tilasin Lauran järjestysjoulukalenterin, joka toimi niin, että sähköpostiin kilahti joka päivä uusi luukku sisältäen kyseisen päivän järjestelykohteen ja Lauran vinkkejä sen ympärille.
En vielä tilauksen klikattuanikaan ollut ollenkaan varma, ehtisinkö kaikkia luukkuja "aukomaan", mutta loppupeleissä kalenterilla oli suorastaan käänteentekevä merkitys niin monessa mielessä, etten olisi voinut ennalta arvata.
Joskin ajoitus oli myös täydellinen. Joidenkin kaappien sotkuinen sisältö oli ahdistanut jo niin kauan, että jonkunlainen viimeinen mitta oli tullut täyteen, mutten vaan saanut aloitettua, vaan aikani sotkuja tuijoteltuani lamaannuin ja laitoin kaapin tai laatikon takaisin kiinni.
Mutta avot, Lauran avulla rupesi homma käymään ja ensimmäisen luukun takaa paljastui onneksi suht helppo tapaus eli jääkaappi.
Kaikki kaapista ulos, pesu miedolla astianpesuaineella ja aiai, ei olisi tehnyt mieli laittaa sisälle enää mitään. Eikä sinne kyllä paljon laitettavaa jäänytkään, kun kaikki kauan sitten avatut oliivi- sun muut sillipurkit tai muuten vaan jo ennakkoon ikuisesti syömättä jääviksi tuomitut oli karsittu pois. Ei kuitenkaan heittämällä roskiin noin vaan, vaan lasipurkit lasinkeräykseen, korkit metalleihin ja kaikinpuolin kunniallisesti kierrättäen. Siitä tulee muuten ihan älyttömän hyvä mieli, sen totesin monta kertaa matkan varrella.
Miehelle stailasin tuon vasemmanpuoleisen, mutta pilasin sittemmin idyllin noilla omilla vihreilläni, jotka sattuivat olemaan kohtuullisen kuranttia syötävää, eikä edes lehtikaali ollut ehtinyt kellastua niinkuin aina välillä käy.
Yllä on pino Orthexin Smartstore Compact-sarjan laatikoita, joista Laura vinkkasi ja joista tuli kertalaakista ehdottomia suosikkejani. Niitä saa muistaakseni viidessä eri koossa (en tarkistanut, mutta viittä kokoa olen itse ostanut, osan kirkkaina ja osan valkoisina, osan kansineen ja osan ilman). Systeemi on suorastaan nerokas, koska kaikki osat sopivat keskenään yhteen ja niitä voi näppärästi pinota erilaisiksi kokonaisuuksi päällekkäin (jahka päästään kylppäriin asti, esittelen miten olen käyttänyt niitä siellä). Muita en aio enää edes harkita.
Koska karsintaprojektiin käyttämäni aika työpäivien jälkeen oli pois liikunta-ajasta, yhdistin noiden laatikoiden hankinnan ja kävelylenkit niin, että sitä mukaa kun siirryin karsintakohteesta toiseen ja säilöttävä sisältö hahmottui, arvioin minkäkokoisia laatikoita ja kuinka monta tarvin projektin siinä vaiheessa ja kävelin sitten ostamaan ne. Siinä tuli viitisen kilometriä lenkkiä samalla, eikä laatikoita kertynyt summamutikassa, vaan täsmämääriä ja täsmäkokoja. Se on muutenkin mielestäni kaikessa säilytyksessä se järkevä järjestys, että ensin kartoittaa mitä ja missä haluaa säilyttää ja sitten vasta hankkii tarpeelliset välineet sitä varten, jos vaan suinkin mahdollista toimia niin päin. Mutta tähänkin palaan varmaan jossain kohtaa myöhemmin.

En muista oliko maustekaappi seuraava vai mikä, mutta yläkuvassa vasemmalla joka tapauksessa vanhaksi menneet mausteet, joiden jälkeen ei taas jäänyt juuri muuta kuin useampi purkki suolaa ja Kape Aihisen kauhua Aromatia, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Kaikki nuo Arabian sinivalkoiset purkit on tyhjiä, enkä niitä enää täytäkään, mutta olkoot siinä. Aikanaan niitä keräilin ja vaikken niistä enää tykkääkään, en nyt just jaksa miettiä mitä niille tekisin.
Pusseissa olevia mausteita on kuiva-ainelaatikossa, josta ne löytää nyt aakkosjärjestyksessä. Ai että, mutta niin nautin näistä pienistä, mutta etsimistä vähentävistä jutuista.
Kuiva-ainekaappeja ja -laatikoita läpikäydessä konkretisoitui jälleen kerran se, että jos ei muuta, niin ainakin siivotessa selviää, mitä kaikkea kotoa jo löytyy, ettei tule joka kauppareissulla osetttua samoja uudelleen.
Meillä esimerkiksi näytti olevan vähäksi aikaa salsadippiä sun muita tacotarvikkeita. Viime kerralla kaapin ehdoton kurko oli kikherneet.
Tästä alakuvan sekakaapista selvisin ihan sillä, että heitin kaikki paperireseptit roskiin ja vein vanhentuneet lääkkeet apteekkiin.
Keittokirjoista kaksi on sellaista, joita käytän ja toiset kaksi sellaisia, jotka säilytän muista syistä, mutta loput täysin turhia. Saavat nyt kuitenkin olla siellä, koska niistä ei ole haittaakaan ja kirjoille ei enää nykyään ole muuta jatkosijoituspaikkaa kuin paperinkeräys (kannet pitää ensin repiä irti) tai energiajäte, joten säästelin voimiani noilta osin tähdellisempään.
Ja jälleen nautin, että tiedän kurottamattakin, mihin kohtaan laitan käteni, jos aion ottaa lokerikosta laastaria tai Buranaa tai mitä nyt aionkin.
Kuivauskaapin esittely tuntuu jo vähän hölmöltä, mutta tässäkin on pointtinsa. Ennen nuo ovet avatessaan sai yleensä päälleen ryöpyn kaapista leijailevia kevyitä pakasterasioita, mutta nyt siellä on ihan oikeasti tilaa käsitiskien kuivattamiseen, kun lentävät purkit kansineen on säilötty siististi Smartstoren läpinäkyvään laatikkoon, jonka voi vetää vähän hankalassa paikassa olevasta kulmakaapista kokonaan ulos, eikä tarvi enää kaivella irtorasioita kaapin perältä.
Josta päästäänkin lentelevien muovikassien maailmaan.
Harmi kun en tullut ottaneeksi koko kaapista ennen-kuvaa, mutta alakuvassa on kyseessä keittiön kapea ja korkea kaappi. jossa säilötään imuria ja roska- sun muita pusseja ja kasseja. Niitä oli tungettuna tuon vasemmalla olevan ylähyllyn lisäksi myös imurin kanssa samaan tilaan, josta imurin mukana yleensä liukui ulos muutamakin muovipussi.
Tässä vaiheessa perkausta ja lajittelua homma on jo edennyt hyvän matkaa, vaikkei siltä näytä. Kävi kätevästi etätyöpäivän ohessa, kun jouduin odottamaan yhtä tietoa, jota ilman työperäinen hommani ei edennyt.
Huvitti nämä jotkut kassilöydöt. Mm. tuo Seppälän juhlavuoden paperikassi vuodelta 2005. Se niinkuin muutkin paperikassit on olleet kaapissa siksi, että niillä on kätevä kuskata lehtiä paperikeräykseen. Hehheh, ei kovin kätevältä vaikuta, kun vielä 16 vuotta myöhemmin odottaa vuoroaan.
Tämän kaksikon kuvat puolestaan kopsasin suoraan Instagramin stooreistani :
Ja tältä näyttää siivottu kaappi:
Läpinäkyvään laatikkoon jätin osan kestokasseista, joita harvemmin tulee otettua kauppareissulle mukaan, mutta joille on käyttöä esim. lomalle lähtiessä. Kulkee kengät sun muut takakontissa näppärästi näissä kasseissa, eikä tarvi rehata kaikkea isossa laukussa.
Vissiin siivousaineille tarkoitetussa lukollisessa pikkukaapissa on rullamittoja (niitäkin löytyi 4, vaikka yleensä ei löydy yhtään), jesaria ja muutama ruuvimeisseli, pihdit sun muuta pientä, ettei tarvi aina lähteä tallista hakemaan.
Muovipussit siirtyi samaan alakaappiin kuin roskis, jossa niitä käytetään.
Ja omat suosikkikauppakassini pakkasin eteisen kaappiin, josta muistan helpommin ottaa ne mukaan.
Pinkki lauta oli hauska löytö kellarin kätköistä. Muistaako kukaan tätä varmaankin 90-luvun hittiä, jolla tehdään lantion kiertoliikettä? Hauska peli, joka päätyi uudelleen käyttöön :)
Muttamutta. Tähän asti kaikki on ollut suhteellisen helppoa tai korkeintaan keskivaikeaa, mutta seuraavana vuorossa oli keittiön korkea lipasto, joka ihan kirjaimellisesti meinasi tappaa.
Harmittaa, etten ottanut ahdistavasta sisällöstä ennen-kuvia, mutta lipaston päällinen oli meillä se jokakodin sälänkerääjä. Vasemmanpuoleinen kuva on aika lähellä norminäkymää, oikealla on jo vähän enemmän pikkulaatikoista kaivettua perkausvaiheessa olevaa sisältöä.
Kaluste on pariin otteeseen jo romahtanut kaikesta siitä painosta, joka sen laatikoihin on vuosien saatossa sullottu. Ja mikäs sen painavampaa kuin paperi. Sitä löytyi vuoden 2002 veroilmoituksista alkaen poikien alakouluaikaisiin todistuksiin, perunkirjoihin ja ties mihin.
Jos kaikki olisi ollut pelkkää roskaa, olisin päässyt helpolla, mutta koska tiesin, että sisältää meidän henkilötietoja ja muuta sellaista, jonka en halua päätyvän kenenkään ulkopuolisen näkyviin, oli jokaikinen paperi pakko ottaa käteen ja lajitella, mihin jatkopaikkaan se kuuluu.
Jos kaiken sen keskeltä ei olisi aina välillä putkahdellut esiin jotain hauskoja muistoja, en olisi jaksanut, mutta niiden avulla selvisin ja koska suurin osa muistoista liittyi poikiin, laitoin molemmille projektin edetessä Whatsappiin kuvia, että saatiin nauraa yhdessä. Se oli kivaa.
Ja löytyihän sieltä näinkin näppärä laite, joka näyttää olleen yhtä ahkerassa käytössä kuin Seppälän juhlakassi :D. Paitsi että väkisin vanhempi, koska meillä on muroja syöty viimeksi 90-luvulla luulisin.
Hengissä selvisin kuitenkin ja alla lopputulos joulukuun valottomassa valossa kuvattuna.
Lipaston päälle ei ole sen koommin kertynyt ainuttakaan ylimääräistä tavaraa, koska kaikelle on nyt laatikoissa niin selkeät paikat, että mieskin osaa laittaa omat avaimensa, puhelimensa ja lompakkonsa ikiomaan smartstoreensa. Jälleen yksi arjen riemuvoitto.
Ja samalla selvisi myös se, että meillä on riittämiin saksia, teippejä, niittejä ja kaikenlaisia post it-lappuja sun muuta hyödyllistä sälää, joka aiemmin on hukkunut sotkun keskelle.
Myös yksinyrittäjän ajopäiväkirjat, kirjekuoret ja muut on nyt omassa laatikossaan niin hyvässä järjestyksessä, että ei tarvi kuin ottaa. Sotainvalidien veljesliiton joulukortteja ja -kuoria on noin 50 vuodeksi eteenpäin, mutta ne rahat on menneet oikeaan osoitteeseen.
Eikähän tarvi varmaan lahjapapereitakaan hetkeen hankkia. Etenkin kun aineellisten lahjojen osto on ollut jo aika pitkään katkolla muutenkin.
Out of sight, out of mind (poissa silmistä, poissa mielestä) ei kohdallani toimi.
Jos tiedän, että kaapin ovien takana vallitsee kaaos, se vaikuttaa suoraan korvienväliin. Mutta niin käy myös kääntäen. Siistit kaapit, selkeä pää.
Ja ilokseni laatikosta löytyi myös 7-vuotiaana synttärilahjaksi saamani Adlerin puinen nokkahuilu, jolla osasin ihan kylmiltään näin liki 50 vuoden jälkeen soittaa luikauttaa "Koska meitä käsketään mielehemme painamaan..." :)
Onneksenne en osaa värkätä tänne videoita. Säästyitte soittoesitykseltä.
Ja oli muuten luojan lykky, kun päätin pilkkoa karsintaprojektin näihin "pienempiin pätkiin". Hehheh.
Mutta siis se piti tähän loppuun vielä kirjoittaa, että keittiöstä lähti asianmukaiseen kierrätykseen paperia, pahvia, kartonkia, lasia, muovia, metallia, pattereita, polttimoita, pienelektroniikkaa, lääkkeitä ja tuhottavia dokumentteja (maksullinen) sekä jonkun verran astioita sun muuta kirppispöytään.
Ja vielä: Jos kiinnostuit järjestysvinkeistä. Lauran kanavat löytyvät helpoiten
täältä (klik).
Mutta nyt lopetan ja painelen kolmannen kerran lumitöihin tälle päivää. Kuulumisiin ja karsimisiin!