JOULUIHMINEN VAIKO EIKÖ

Huomaan, että ajaudun nykyään joka vuosi näihin aikoihin pohtimaan tätä samaa asiaa, enkä vieläkään ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen niinkin oleellisesta asiasta kuin että 

Olenko jouluihminen vai enkö ole? 

Kas siinäpä sitä pohdittavaa paremman tekemisen puutteessa. Joskaan ei ole moista puutetta viime aikoina ilmennyt.

Äkkiseltään vastaisin, että en ole, vaikka en missään nimessä ole joulua (ja sen mukanaan tuomaa muutamaa vapaapäivää) vastaankaan. 

Mutta jos analysoin asiaa tarkemmin niinkuin tapoihini valitettavasti kuuluu, olen tullut siihen tulokseen, että taidan olla ennemminkin joulun odotusihminen. Tai en oikeastaan sekään, koska en varsinaisesti odota joulua. Päinvastoin, jaksan aina olla yhtä yllättynyt siitä, että jokos se joulu nyt taas ja mitenkäs se aika nyt näin äkkiä...

Joka vuosi kuitenkin menen samaan halpaan ja haaveilen kaikista niistä mielikuvista, joita jouluun liittyen maalaillaan. Siitä kuinka hiippaillaan pyjamassa ja villasukissa koko päivä, käperrytään sohvan nurkkaan lämpimän ja pehmoisen viltin alle syömään suklaata ja lukemaan lahjakirjaa. Mukissa tottakai höyryävää ja tuoksuvaa glögiä. Perheenkeskiset lautapeliparhaudet sentään jätän tässä kohtaa mainitsematta, koska se alkaisi jo olla liikaa. Meillä kun niiden aika on päättynyt oikeasti jo vuosia sitten. Muistaakseni siihen, että Kimblen nappulat lensivät häviäjän toimesta ympäri huushollia ja niitä sitten porukalla kontattiin sänkyjen alta etsimässä. Vai oliko ne sittenkin Monopolin rahat vai Muuttuvan labyrintin kortit, mutta joka tapauksessa liian kaukainen idylli meille. Ainakin siihen asti kunnes peleihin joskus ehkä aletaan  liittää tätä itselle jo niin tuttua "silloin ennenvanhaan"-nostalgiaa, joka voi vaikka innostaa kaivamaan Afrikan tähdet kaapista.

Kauniita ajatuksia siis, ja vaikka kuinka haluaisin elää joulua juuri noin,  todellisuudessa tekemisen puute iskee viimeistään joulupäivänä. Aattoillan vielä maltan hikoilla siellä viltin alla glögimuki kourassa. Sen jälkeen, kun on ensin miehen kanssa käyty tekemässä perinteinen kinkunsulatuslenkki loskakelissä tai vesisateessa. Mutta siinä se sitten onkin ja pitäisi jo päästä tekemään jotain muutakin kuin syömään kinkkua tai olemaan tekemättä mitään. Eikä ole sitä pyjamaakaan. Villasukat kyllä, mutta ne on jalassa kaikkina muinakin päivinä.

Paketoiminen on kivaa silloin kun voi olla varma, että lahjan saaja tykkää. 

Ja silloin kun siihen on aikaa ja sopivia tarvikkeita.

Lapsuuden jouluihin en tässä palaa, enkä myöskään ensimmäisiin jouluihini vaimona ja äitinä. Se oli ihan kamalaa aikaa, kun hulluna suoritin sitä ja tätä, koska se "kuului jouluun", ja lopulta olin niin väsynyt ja ärtynyt, ettei varmaan kellään ollut kivaa. Itselläni ei ainakaan. Onneksi mies sai lopulta taottua kalloon, ettei moisessa vouhotuksessa ole mitään järkeä, eikä sellaista kukaan minulta vaadi paitsi minä itse. Perille meni. Onneksi ajoissa. Sittemmin ollaankin vietetty joulut ihan vaan fiilispohjalta sen mukaan, mikä milloinkin on sattunut parhaalta tuntumaan.

Joskus pojilta tosin huonon omantunnon tuskissani kysyin, että mahtaako olla kuinkakin kurjaa, kun meillä ei ole mitään vuodesta toiseen toistuvia perinteitä, mutta sain vastaukseksi varsin spontaanin "No ei kuule ole, vaan se on just parasta, kun ei aina tarvi etukäteen tietää, mitä millonkin tapahtuu tai mitä syödään, eikä aina tarvi lähteä johonkin". No niinpä. Pakonomaiseksi käyneestä aikataulutuksesta tuli itsekin kärsittyä aikanaan ihan tarpeeksi. 

Hassua tässä joulun joutenolovaikeudessa on se, että normaalina viikonloppuna vetelehtiminen ei tee tiukkaakaan, koska se on vapaaehtoista. Mutta jouluna, kun ulkomaailmakin on enempivähempi pysähtynyt, eikä tavallaan ole vaihtoehtoja, paikallaanolo onkin paljon vaikeampaa. Tai se pysähtyminen. Vähän sama kuin että jos talossa on pienikin vesikatkos ja vaikka tietää etukäteen, että kohta se päättyy, tuntuu, että on ihan pakko saada vettä justiin sillä hetkellä. Tai jos netti on poikki, niin johan on vaikka mitä googletettavaa, vaikka muuten ei tulisi koneeseen päin vilkaistuakaan.
Vaan jos sellainen tuuri käy, että joskus on välipäivinäkin vapaata, niin kummasti sitä jo ehtii tottua siihen verkkaiseen tahtiin, jonka jälkeen sitä voisikin ensimmäisenä työpäivänä mennä ihan vapaaehtoisesti sinne viltin alle kirjoja lukemaan ja suklaata syömään..

Parasta joulussa on (kodin ja perheen lisäksi) ehdottomasti aikatauluttomuus ja sopiva suunnittelemattomuus (ei kuitenkaan liika huithapelius). Ja vaikka justiin muuta kirjoitin, niin kyllä se pakollinen rauhoittuminenkin on loppujen lopuksi hyvästä. Ainakin jos yritän elää niinkuin opetan. Joskus aikanaan (ei enää muutamaan vuoteen) tekemisen puutetta valitelleille pojille kun koitin vakuuttaa, että ihmiselle on vaan hyväksi välillä tylsistyä. Ja erityisesti tänä jouluna sille on tilausta, koska molemmat painavat pitkää päivää ja joulunpyhinä saa vihdoin vähän levätä ja huokaista niin töistä kuin harrastuksista. Samoin kuin 6-päiväistä viikkoa tekevä mies, jolla tänä vuonna on poikkeuksellisesti neljä päivää vapaata aaton osuessa lauantaille. Harvinaista luksusta, mutta toki mitä pidempi vapaa, sitä suurempi lovi yksinyrittäjän lompakkoon, joka ei edustamallaan alalla muutenkaan pääse pullistelemaan.

Ja nythän tässä sitten voikin taas pohtia, että mikähän se lopputulos lopulta olikaan. Että olenko sittenkin jouluihminen vai enkö kuitenkaan. Hmmm.

Mutta se mikä on varmaa, on se, että pikkujouluihminen en ole. Enää.

Tänä vuonna sattui kaikki (kahdet..) pikkujoulut samalle illalle, joten valittiin miehen kanssa ne, joista pääsee näppärämmin takaisin kotiin. Se olikin tarpeen, koska innostuspäissäni menin syömään liikaa kinkkua, josta johtuen vatsaa alkoi särkeä niin, että piti tilata taksi ja lähteä kotiin ennenkuin päästiin edes jälkiruokaan asti. Että niinkin villiä nykyään. Oli hyvä, etten lähtenyt satsaamaan uuteen juhlamekkoon niinkuin joskus männä vuosina. Vanhoilla mentiin. Sen verran kuitenkin panostin, että kävin ostamassa paketin vaivaisenluulaastareita, että pystyin pitämään pikkukengät jalassa. Kävi nimittäin kotona ennen juhlia pienimuotoinen villasukkatapaturma, jonka seurauksena isovarvas kärsi vähän kovia. Mutta ei siitä sen enempää. Näitä sattuu.

Iloa ja valoa pimeyteen! Ja hatunnosto kaikille blogeissaan joulukalentereita julkaiseville. Ei olis meikäläisestä siihen, mutta kivaa, kun on joka päivälle monta luukkua avattavana. Josta tulikin mieleeni, että partiolaisten kalenteri on vielä muoveissa.. Pitää korjata tilanne.

KAPPAS KYNTTILÖITÄ...

O-ou. Nyt ottaa koville.

Näyttää nimittäin pahasti siltä, että vähään aikaan ei ole asiaa kauppojen kynttilähyllyille. Eikä parane vilkuilla myöskään toisen heikkouteni eli valosarjojen perään. Nämä kaksi tuoteryhmää kun ovat itselleni niitä, joihin niin kovin helposti lankean, vaikka mitään muuta en ostaisi vuosiin. (Jos nyt unohdetaan kaikki ne muut täällä aiemmin paljastamani itsellenikin yllätyksenä tulleet heikot kohdat.. )

Lempparivalosarja pötköttelee porontaljalla

Välillä on alkanut tämä jo jonkun aikaa käynnissä ollut turhan tavaran raivausprojekti tuskastuttaa, kun tuntuu, että i k i n ä ei tule eteen sitä taitekohtaa, jossa alkaisi helpottaa ja tuntua siltä, että kaikki tähänastinen ponnistelu palkitaan. Mutta nyt , kun pääsin vihdoin ja viimein eroon ihan liian kauan ahdistaneista lehtipinoista ja sain irtisanottua loputkin tilaukset, tuntui kuin olisin voinut lentää. 

Yhtäkkiä oli jotenkin niin paljon vapaampi olo ja helpompi hengittää (paitsi kuvaannollisesti, ihan varmaan myös kirjaimellisesti, koska missä pinoja, siellä pölyä...), enkä enää ajatellut pelkästään sitä, mitä kaikkea vielä on edessä, vaan ensimmäistä kertaa näin paremminkin sen, mitä olen jo saanut aikaiseksi. Ja se ei ole ihan vähän se, jos itselleni ihan rehellinen olen. Joskin vielä on paljon matkaa maaliin, mutta enää se ei ahdista, koska tiedän, että selviän.

Joskus niin ärsyttää nämä omat kuvat. 

Oikeasti oksankarahka on kiva, mutta pitääkö sen näyttää kuvassa ihan sorkalta? 

Sunnuntaina innostuin penkomaan kynttilä- ja valosarjavarastojani. Niitä kun oli tungettuna aika monen eri kaapin hyllylle. Ja vielä riitti eteisen ihmelaatikkoonkin. Samanlaiseen, joka pystyi nielemään jäävuoren verran pipoja ja kintaita, mutta näköjään myös jonniinmoisen määrän muuta tavaraa.

 Tässä näyttää vielä aika siistiltä ja viattomalta

Mutta yllättävän paljon laatikosta kumminkin näköjään paljastuu, kun sisällön räjäyttää näkösälle..

 .. ja tässä vähän lisää toisaalta. Lajittelu tosin jo aika hyvällä mallilla, vaikkei ehkä siltä näytäkään

Valosarjojen "vähyys" yllätti positiivisesti. Pelkäsin paljon pahempaa, mutta suuri osa olikin pelkkiä tyhjiä laatikoita tai muovirasioita. Ja pari sarjaa heitin roskiin, koska niitten lampuista oli osa palanut, eikä niitä voinut vaihtaa. Ennen säilöin nekin, koska vaillinaisiakin pystyi ihan hyvin pihan pensaissa käyttämään, mutta enää en kestä mitään rikkinäistä nurkissa. Myöskään irrallisia muuntajia ei löytynyt, mikä on vähintäänkin kummallista, koska niitäkin oli ennen tapana ihan vaan "varmuuden vuoksi" säästää. Sitä kun ei koskaan voi tietää, milloin hurja muuntajapula yllättää..

 Tässä kaikki, mitä jäi käteen. Mahtuivat yhteen pieneen laatikkoon. Näitten lisäksi terassilla on pari.

Patterilla toimivista valoista en tykkää. Niitä ostin aikanaan somistukseksi L&R:n sisustuskutsuja varten, koska olivat siinä tarkoituksessa näppäriä, mutta ihan hirveitä virtasyöppöjä ne kyllä on. Tämän tästä patterit loppu, ja kun yhteen pikkupikku sarjaan tarvitaan 3-4 sormiparistoa, niin ei kyllä kovin ekologista touhua ole sekään. Joskin näinä sähkökatkosten luvattuina aikoina tietty tavallaan ok.

Ja kas. Kaikki pöytäkynttilät yhdessä ja samassa paikassa. Lisänä parisensataa tuikkua.

Kynttilöiden suhteen olikin sitten toinen juttu. Yhdeksän kiloa värillisiä pöytäkynttilöitä (kuulostaa enemmältä kuin oikeasti on..) ja muutaman sata tuikkua lahjoitin eteenpäin. Toki kysyin saajalta ensin luvan, ja onneksi hyvin kelpasivat, koska on kynttilöiden suurkuluttaja. Samaan osoitteeseen samalla kysymällä matkasi myös 30 pakettia servettejä, joita niitäkin siellä käytetään. Toisin kuin täällä näköjään.

Valkoiset ja ruskeat kynttilät pidin itse. Osaa on poltettu muutaman kerran (samaisilla sisustuskutsuilla enimmäkseen), mutta muuten olen niin kesseli, että vaikka tykkään kynttilöistä todella, en kumminkaan raski polttaa niitä. Mutta nyt on pakko, jos haluan enää ikinä uusia varastoa :). 

Ulkorappusilla ja portilla palaa nyt pari lyhtyä vuorokauden pimeät ajat (eli kokolailla yötä päivää). Laskin, että jouluun asti riittää sillä tahdilla varastoja. Näyttävät kivoilta nyt kun on lunta, mutta jos huominen vesisade-ennuste pitää paikkansa, taitaa tulla taukoa.

Jotenkin nyt tuntuu ihan älyttömän helpottavalta, että edes t i e d ä n, paljonko kynttilöitä ja valosarjoja meillä on. Ja myös sen, missä ne ovat, koska kaikki ovat nyt yhdessä ja samassa paikassa (lukuunottamatta keväänvihreitä, joilla on oma hyllynsä toisaalla, mutta niitä ei ole paljon..).

Ihmekanerva kukkii aina vaan kuistilla, eikä menetä väriään, vaikken ole kertaakaan kastellut.

Itselläni on ollut jotenkin korostunut tarve "suorittaa" tätä raivaushommaa vaikeimman kautta.
Paitsi, että ajattelen, että sillä keinoin osaan arvostaa lopputulosta enemmän, ajattelen myös, että jos olisin vaan yksinkertaisesti "lahjoittanut" kaiken tekstiili- ja tavaramäärän yhtenä massana johonkin, olisin todennäköisesti vaan siirtänyt oman tavaraongelmani "lahjan" saajalle. Haluan olla varma, että kaikesta, mikä täältä lähtee uuteen osoitteeseen tavalla tai toisella, on ihan oikeasti saajalleen hyötyä tai iloa.

Voin olla väärässä, mutta arvelen, että hyväntekeväisyysjärjestöjä käytetään nykyään osittain myös ihan kirjaimellisesti hyväksi silloin, kun on tarve päästä itselle tarpeettomasta eroon, mutta ei ajatella sitä, onko se itselle turha yhtään sen tarpeellisempaa myöskään järjestön kautta autettaville. Vai onko se ennemminkin vaan keino putsata omat varastot ja samalla tuntea olonsa hyväntekijäksi. Alkuperäinen tarkoitus toki voi olla, ja varmaan useimmiten onkin,  ihan vilpitön, mutta ei kuitenkaan haluta/malteta ottaa selvää, mitä hyväntekeväisyystaho oikeasti sillä hetkellä tarvitsee ja mitä sillä on jo ennestään riesaksi asti.

Pidän tosi paljon esim. paikallisen SPR:n tavasta ilmoittaa, mistä milloinkin on pulaa ja mitä ei voida juuri sillä hetkellä ottaa vastaan. Äsken justiin katsastin sivut ja ilokseni totesin, että tällä hetkellä keräyksen kohteena ovat mm. matkalaukut. Tuli kuin tilauksesta. Niitäkin kun täältä muutama ylimääräinen löytyy...

Raivaus, perkaus, karsinta, lajittelu, putsaus, siivous, järjestely ja kierrätys siis jatkuu, mutta viikonloppuna oli keventyneen mielen ansiosta pitkästä aikaa intoa vähän laitella jotain nättiäkin nurkissa pyörivien pahvilaatikoiden ja kaikenmaailman kasojen tilalle. 

Uloslähtevän turhan tavaran välivarastona ja saattohoitolana viime ajat toiminut terassi oli ensimmäinen, joka siistiytyi. Koitin ottaa keittiön ikkunan läpi kuvaa, mutta eihän siitä kunnollista tullut. Kivasti kuitenkin näkyy alkuillan sininen hetki taustalla.

En ole tällä raivaushommalla muuta perhettä rasittanut. Nosto- tai kantoapua olen pyytänyt, jos olen tarvinnut, mutta muuten olen antanut olla rauhassa ja luottanut vanhaan kunnon "hiljaisen huomaamisen" taktiikkaani. Toimii :).

Paitsi että olen saanut perheen miehiltä puuhistani aitoa kiitosta ja huomiota sekä kyselyitä siitä, miten voivat olla avuksi, eilen odotti mukava ylläri, kun tulin töistä. Toinen pojista (jolla oli poikkeuksellisesti vapaapäivä), oli pistänyt tuulemaan. Petivaatteet ja matot pihalla tuulettumassa ja vintti siivottu viimeisen päälle. Ei pölyn pölyä, eikä yhtään ylimääräistä tavaraa missään. Oli kuulemma "semppi päällä". Näyttää siis siltä, että järjestys ruokkii järjestystä. Ja se tuntuu just nyt tosi kivalta. 

   

JA SEURAAVAKSI LÄHTÖPASSIT SAA...

Kuusi muovikassillista sisustuslehtiä vuosilta 2013-2014. Irtonumeroiden arvo noin tuhat euroa.

Sinne vaan paperinkeräykseen. Heippa ja hyvästit! Sama kuin olisin repinyt vähän käytetyn tonnin setelin. 

Tähän en oikeasti olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut kykeneväni, mutta alkaa vissiin tässä raivausprojektin edetessä järki astua vihdoin ja viimein kuvioihin ja silmät aueta näkemään sen, mitä mies on kotona nähnyt jo pidemmän aikaa. 

Tässä muutama iltahämärissä kuvattu näyte. 

Pinkka lasikuistin jakkaralla. Näiden lukeminen on vissiin kesken.. 

 Vanha kunnon Ektorp-rahi, jonka sisuksiin mahtuu tonni paperia. 

Sitä ei vaan enää jaksa liikuttaa paikasta toiseen. 

Makkarin nurkassa. Luettu tai lukematta. En ossaanyssissannoo... 

Sängyn vieressä lattialla (lukeminen kesken) ja yöpöydän alahyllyllä (enossaanyssitaaskaansannoo..)

Veikkaan, että en ole ainut, joka näitä vanhojakin vuosikertoja säilöö ihan vaan sen takia, ettei raski heittää poiskaan, koska ovat kumminkin sen verran arvokkaita.  Ja koska niistähän voi aina leikellä itselleen inspiskuvia talteen. Hehhee. Siinä sitä sitten parin vuoden päästä mietiskelee, että mitä niillä kansioon kerätyillä vanhoilla inspiskuvilla oikein tekee tässä Pinterestin luvatussa maailmassa. Ja raskiiko niitä(kään) hävittää, koska ovat peräisin kalliista lehdistä ja koska niitten eteen on nähnyt niin paljon vaivaa. Juueikiitos.

No ainahan nämäkin lehdet olisi voinut viedä johonkin lääkärikeskuksen odotusaulaan kaveriksi kaikille muille vanhoille lehdille, mutta kun en ole raskinut tehdä sitäkään. Pinonnut vaan sinne tänne ja antanut miehen huomautusten mennä toisesta korvasta ulos. (Ja lehtimyyjien myyntipuheet siitä toisesta korvasta sisään.. Oikeasti olen varmaan helpoin tapaus ikinä, koska a i n a sorrun tilaamaan, enkä yleensä koskaan myöskään muista ajoissa perua kestotilauksia, vaan kaikki jatkuu huomaamatta maailman tappiin asti).

Ihan hävettää, etten enää edes ollut kärryillä siitä, mitä lehtiä itselleni tulee. Mutta nyt tiedän. Kaikki ne, mitä allaolevassa kuvassa näkyy. (Paitsi Avotakka, joka tulee työpaikalle, mutta jota kukaan muu ei lue). Ainoastaan hiljattain hetken mielenhäiriössä tilaamani Kaunes&Terveys puuttuu, koska niitä on vasta yksi.

Nyt on rahi vähän paremmassa järjestyksessä. Jäljellä vuoden 2015 versiot, jotka pinosin aikajärjestykseen. Ja jotka aion lukea yksi kerrallaan samassa järjestyksessä. Ikäänkuin en olisi niitä koskaan aiemmin nähnyt (enkä kaikkia varmasti olekaan). Ja sitä mukaa kun lehti on käyty läpi, se päätyy paperinkeräykseen. Kyä näin o.

Ja samalla kun selvitin, mitä kaikkea olen tilannut, myös peruin jokaikisen tilauksen. Osa tosin oli ehtinyt juuri vaihtua seuraavalle kaudelle ja lehtiä tulee vielä kesään tai seuraavaan syksyyn asti, mutta kumminkin. Enkä kyllä osannut etukäteen aavistaa, kuinka helpottavalta näinkin yksinkertaisen toimenpiteen jälkeen voi tuntua. Ehkä kaikkein helpottavin osuus tähänastisessa raivausurakassa. Ei edes kirppisrupeama tuonut samanlaista tunnetta. Kai siitä voi päätellä, että asia on painanut takaraivossa ja ahdistus kasvanut sitä mukaa, kun uusia lehtiä on kolahtanut luukusta.

Pikku myönnytys itselle oli näiden vuoden 2014 joulunumeroiden säästäminen. 

Ne selaan viikonloppuna alta pois ja sen jälkeen pistän paperinkeräykseen. 

Lukuunottamatta lehtikasan hävitystä, en ole vielä ollenkaan vakuuttunut siitä, että turhan tavaran väheneminen on tehnyt yhtään onnellisemmaksi tai helpottuneemmaksi.

Heti jos hetkellisesti siltä tuntuu, seuraavassa käänteessä jo mietin sitä, kuinka paljon vielä on matkaa maaliin (jos edes tietäisin, missä se maali on...).  Eilenkin kun piti muka yksi olohuoneen liki tyhjäksi käynyt kaappi järjestää, niin enkös vaan löytänyt sieltä pari jotain hemmetin pääsiäistipua pyörimästä ja ilkkumasta, että täällä ollaan :). Ja niitä aloin sitten käsissäni pyörittelemään ja miettimään, että pitääkö tässä nyt sitten kumminkin vielä se kevätkirppispöytäkin järjestää... Juu ei tarvi, mutta sen verran kävi ärsyttämään nekin kanat, että pistin kaapin oven kiinni ja menin sohvannurkkaan lakkoilemaan. 

Kyllä tää tästä. Kai.  

Kiinnostaisi tietää, kuulostiko lehtiongelma yhtään tutulta? Vai mikä teillä muilla on se vaikein luopumisen kohde? Tai siis olisi, jos päättäisi jostain luopua? 

Jaa niin. Pakko nyt vielä mainita, että mies on keksinyt oivan, mutta samalla ystävällisen tavan hankkiutua lehtimyyjistä eroon jo ennenkuin päästää meikäläistä heidän kanssaan puheisiin. Luettelee sujuvasti kaikki Koti-aiheiset lehdet, jotka vaimolle jo (muka) tulee (osaa ei tosin ole olemassakaan, mutta kuulostaaa uskottavalta). Ja lopuksi muistaa yhtä vakuuttavasti mainita, että itselleen tulee Jallu ja Parnasso :D. Eipä siinä sitten myyjällä muuta...

KIRPPISPÄIVIEN LOPPUSALDO JA VINKKEJÄ ONNISTUNEESEEN MYYNTIIN

Kymmenen päivän varsin tiivis kirppisrupeama on nyt takana päin ja voin hyvillä mielin todeta, että vaikka olikin jokseenkin hervoton ajanjakso, jonka aikana yöunetkin ehtivät jo mennä kaikenmaailman tavaran ja hintalappujen vilkkuessa silmissä,  projekti oli kaiken väärtti. 

Lopputuloksena 199 myytyä tuotetta (eli yhtä monta itselle tarpeetonta tavaraa/vaatekappaletta vähemmän kotona!) ja 565,50 Euroa rahaa (Josta on helppo laskea, että keskimyyntihinta oli alle 3 euroa sisältäen kaikenlaista 0,30 euron tuikkukipoista 30 euron suureen nukkamattoon, joka oli ylivoimaisesti kallein tuotteeni)

Alkuvaiheessa myyntitahti oli liki hysteerinen ja pöytä tyhjeni sitä mukaa, kun selkäni käänsin, mutta loppua kohden hiipui, kun en enää kertakaikkiaan löytänyt kotoa mitään itselle turhaa, mutta aikaan sopivaa myytävää.  

Tämän ja aiempien onnistuneiden kirppiskokemusteni perusteella ajattelin listata tänne omia vinkkejäni yksinkertaisista jutuista, joiden avulla on erittäin helppo erottua "keskivertokirppispöydistä" ja mahdollisuus saada aikaan varsin hyviä tuloksia varsin lyhyessä ajassa. Tiivis rupeama, joka vaatii sitoutumista ja tuntuu ajoittain työläältä, mutta palkitsee.

(Sen verran taustatietoa tähän, että asun noin 18.000 asukkaan kaupungissa, jossa on suhteessa väkilukuun melkoinen määrä kirpputoreja ja näin ollen myös pöytiä. Arvioni mukaan yksi pöytä alle neljää asukasta kohden. Pelkästään sillä kirpparilla, jolla tämän "tilini" tein, niitä on reilusti yli sata. Kilpailua siis piisaa.)

Vaikeinta lienee hinnoittelu, jonka suhteen kannattaa pitää pää kylmänä ja muistaa, että kirppis on kirppis, jossa kauppa käy vain kirppishinnoilla. Siitäkin huolimatta, että osa myymistäsi tuotteista voi olla uusia tai muuten vaan käyttämättömiä. Tai että joillakin tavaroilla on sinulle erityinen tunnearvo.

Ostajat ovat erittäin hintatietoisia ja tietävät kyllä, mitä joku tavara tai vaate maksaa kaupassa. Ja jos haluavat ostaa uuden uuden hinnalla, myös ostavat sen sieltä, eivät kirppikseltä. Asiaa ei auta yhtään vaikka kirjoittaisit tuotteen hintalappuun isolla sanan "uusi". Sen kun näkee tuotteen kunnosta muutenkin.

Myöskään mahdollinen tunnearvo ei oikeuta korkeampaa hintaa. Ostajalle tavara on vain tavaraa muitten joukossa.

En asiaa tietoisesti ajatellut, mutta nyt jälkikäteen huomaan, että itse hinnoittelin tuotteeni maksamaan keskimäärin noin 15-20% vastaavan uuden hinnasta. Osan (vaatteet) tosin huomattavasti halvemmalla ja ainoastaan muutaman yksittäisen tavaran kalliimmalla, mutta taso tuntui olevan sopiva, koska pöytään ei jäänyt juuri mitään.

Itsestään selvää (mutta valitettavan usein laiminlyötyä) on se, että ainoastaan ehjä, siisti ja puhdas tavara tai vaate tekee kauppansa. Muuta ei hyödytä edes koemielessä viedä pöytään. Ihmiset eivät ole tyhmiä.   

Varmaa on myös se, että siisti ja selkeä kokonaisuus myy parhaiten. Tässä omia vinkkejäni siihen:

- kannattaa viedä tavaraa pöytään vähitellen, eikä ladata sitä ääriään myöten täyteen kerralla

- sommittele tuotteet kivoiksi kokonaisuuksi värien tai tuoteryhmien mukaan

- ryhmittele myös vaatteet tankoihin joko käyttötarkoituksen ja/tai värien mukaan (älä tunge!), ja etsi kaikille vaatteille keskenään samanlaiset ja samanväriset henkarit (tällä on oikeasti iso positiivinen vaikutus). Itse olen tarkka myös siitä, että kaikki henkareissa olevat vaatteet ovat tangolla samoinpäin ja käännän ne uskollisesti aina, kun käyn paikalla

- jos myyt huiveja, pipoja, tumppuja yms., rullaa huivit ja sommittele kaikki esim. johonkin nättiin koriin niin, että ostaja näkee yhdellä silmäyksellä, mitä kori sisältää, eikä tarvi penkoa kaikkea ylösalaisin (olen huomannut, että ihmiset myös kunnioittavat sitä, että joku on nähnyt vaivaa siisteydessä, eivätkä niin helposti "myllää", vaan laittavat tuotteet nätimmin takaisin paikoilleen)

- jos päätät muuttaa jonkun tuotteen hintaa, tee kokonaan uusi, siisti hintalappu mieluummin kuin että sottaisit vanhan hinnan ja kirjoittaisit viereen uuden (korjatusta lapusta ostaja näkee, että olet alentanut hintaa ja jää odottamaan, että alennat sitä vielä lisää..)

- älä koita peittää tuotteessa olevaa mahdollista virhettä piilottamalla sitä hintalapun alle, vaan ole reilu ja avoin ja kiinnitä tuotteeseen mieluummin virheestä kertova lappu (ja huomioi virhe hinnassa!)

- kiinnitä hintalappu näkyvälle paikalle, siististi ja suoraan, ei jotenkuten jonnekin (voi jo kuulostaa neuroottiselta, mutta jos kiinnitän hintalapun nuppineulalla vaatteeseen, valitsen nupin värin vaatteen värin mukaan, koska sellainen yleensä kirjavasta neulakasasta helposti löytyy :))

- käy järjestelemässä pöytää mieluiten päivittäin ja vie sinne aina jotain uutta mennessäsi (loistava keino hankkia itselleen "kanta-asiakkaita", jotka tulevat päivittäin tarkastamaan "uutuudet" ja lähes poikkeuksetta myös ostavat jotain)

- jos mahdollista, käy päivittämässä pöytä aina samaan aikaan päivästä (itse kävin viikonloppuna heti aamusta ja työpäivinä ruokiksella), ja saat huomata, että "kanta-asiakkaat" ovat kuin taikaiskusta paikalla samaan aikaan, etkä joudu edes nostamaan kaikkea tavaraa pöytään, kun osa katoaa suoraan kuormasta :)
- myy sesongin mukaista tavaraa (pulkat ja toppatakit eivät houkuttele kesähelteillä sen enempää kuin kevyet kesämekot paukkupakkasilla)

- kerro tarinoita tuotteista ja anna omia käyttövinkkejäsi niille (kaikki eivät oma-aloitteisesti hoksaa, että esim. kynttilälyhtyä voi käyttää myös viherkasvin suojaruukkuna tai maljakkona tai karkkikippona tai jotain, mutta jos kerrot siitä tai kirjoitat vinkit lapulle ja kiinnität tuotteeseen, se lisää myyntiä verrattuna siihen, että lapussa lukee pelkästään "lyhty")

- silloin kun olet itse paikalla, ole helposti lähestyttävä ja jutustele pöydäntäyttöpuuhistasi kiinnostuneiden kanssa (huomaat kyllä, jos joku haluaa olla mieluummin rauhassa, joten kunnioita myös sitä ja puuhaile muina miehinä niin, ettet häiritse)

- kun joku ostaa pöydästäsi jotain silloin, kun olet itse paikalla, muista kiittää! ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen 

Myyntiajankohdalla on toki myös merkitystä. Ei siis välttämättä kannata varata pöytää ihan milloin tahansa, vaan peilata ajankohtaa oman ostokäyttäytymisensä mukaan. Silloin kun itse tekee mieli kierrellä kaupoissa tai kirppiksillä ja hankkia esimerkiksi jotain uutta kivaa kotiin vaikkapa jouluksi tai pääsiäiseksi, todennäköisesti suurimmalla osalla ihmisistä on samansuuntaiset ajatukset mielessä. Kannattaa siis "iskeä" mieluummin silloin kuin vaikkapa keväällä, kun puutarhainnostus on kuumimmillaan ja  kuhina käy paremminkin puutarhamyymälöissä kuin sisäkirppareilla.

Ei siis mitään rakettitiedettä, ja nyt kun tätä listaani katselen, niin varmaan kaiken olisi voinut tiivistää siihen ajatukseen, että miellyttävä kirppis-asiointi (ja hyvä myynti) koostuu ihan samoista aineksista kuin ostoskäynti missä tahansa liikkeessä. Jos liiketila on siisti ja valoisa, esillepano selkeä, tuotteet sesongin mukaisia, hinta-laatusuhde kohdallaan ja palvelukin ystävällistä, niin kaikki onnistumisen ainekset ovat kasassa. 

Varmaan aika pitkälle itsestäänselvyyksiä nämä meikäläisen vinkit siis, mutta ilahdun, jos seasta jokukin sellainen yksityiskohta löytyy, josta saattaisi olla omaan myyntiin apuja. Itse en ajatellut kirppispöytää varata enää ikinä. Kaikki myytävä on nyt myyty. Vai olisko sittenkin vannomatta paras... :)

KUINKA PALJON MAHTUU...

... pieneen laatikkoon, pieneen laatikkoon pipoja ja tumppuja...

Aika paljon näköjään, kun oikein tunkee.

Saatan myös omistaa muutaman valkoisen pipon..

 Kappas kasaa...

Että semmosta täällä. 

Raivaus etenee hitaasti, mutta epävarmasti. Arvasin, että niin tulee jossain vaiheessa käymään, kun kaikki vähänkään selkeät tavarat & tekstiilit on käyty läpi ja jäljelle jää kaikki se, mille ei ole mitään järkevää osoitetta.

Mutta just nyt en ehdi moisia pohtia, koska eilen illalla tuli kirppikseltä soitto, että pöytä, jonka piti vapautua joulukuun puolivälissä, onkin peruutuksen vuoksi heti käytössä. O-ou. Lunastus viimeistään huomenaamulla klo 10. Välissä ihan normi työpäivä, joten ei ihan kovin paljon liikaa aikaa puljata ja hinnoitella tavarat myyntikuntoon. Mutta onpahan k e r r a n k i n valmiiksi lajiteltuna aika paljon kaikenlaista ja voin olla itseeni tyytyväinen.  

Ensimmäinen laatikollinen valmiina lähtöön. 

Samalla kun aloitin pienesti hysteerisen hintalappusouvini ja koitin päästä Jope Ruonansuun "kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen"- korvamadosta eroon, yritin myös keksiä uuden ja paremman nimen kirpputorille. En keksinyt. Mutta jatkan yritystä, koska kuka oikeasti haluaa asioida nimenomaan k i r p p u-torilla? Hmmm. Varmaan sitä voisi jotain viisaampaakin pohtia, mutta en nyt justiin keksi mitä. Ja oikeasti toivon, että kirppiksen ruuhkaviikot alkavat huomenna tasan klo 10.  Go tavara go!

Huomenna alkaa myös 4 kuukauden kuntoremontti. Tavoitteena rakentaa ruipelosta riski :). Tuli mitta täyteen omaa saamattomuuttani ja päätin turvautua ammattilaisen apuun. Mutta se on kokonaan toinen projekti se. 

Kuulumisiin ja kivaa viikonloppua!