Sivut

tiistai 14. tammikuuta 2020

SILMÄ SILMÄSTÄ


Ajattelin ensin, etten kirjoita tästä mitään, mutta päätin toisin, koska koen, että kirjoittaminen saattaa helpottaa, vaikka onkin toisaalta hankalaa. 

Koitan parhaani mukaan välttää katkeruutta, mutta jotenkin tuntuu, että  a i n a  kun innostun jostain tai koen itseni jotenkin poikkeuksellisen tasapainoiseksi ja onnelliseksi, tulee takapakkia, joka kolauttaa takaisin maan pinnalle.






Tällä kertaa palkinto vuoden alussa oman hyvinvointini eteen tekemistäni viilauksista oli viime lauantaina tapahtunut vasemman silmäni lasiaisen irtauma (linkki terveyskirjaston sivulle).

On yleinen ongelma "tässä iässä" ja tulee eteen kahdelle kolmasosalle ihmisistä, joten mikään maailman uutuus ei ole kyseessä. Eikä ole  sinällään vaarallinen, mutta voi aiheuttaa myös näköä uhkaavia jälkiseuraamuksia, joista en nyt tässä erikseen kirjoittele, etten ala itse ajattelemaan niitä liikaa, mutta jos kiinnostaa, löytyy linkkaamastani tekstistä.

Silmälääkärin tarkastuksessa selvisi, että luojan kiitos, irtauma ei ole omalla kohdallani (ainakaan vielä, kopkop) aiheuttanut verkkokalvon reikää tai repeämää ja toivottavasti ei sitä ikinä milloinkaan teekään. 

Sensijaan irronnut lasiainen on vetänyt mukanaan silmän näköhermojen viereltä kaistaleen epiretinaalimembraanikalvoa (tämä puolestaan on kuulemma enemmän harvinainen tapahtuma), jonka riekaleet leijailevat nyt suoraan näkökenttäni keskellä ja ovat todella häiritseviä etenkin vaaleaa taustaa vasten, ja erityisesti tietokoneen näytöllä, jota siis kaiket päivät töissäni tuijottelen.

Riekaleista en tule pääsemään eroon, mutta lääkäri kertoi, että aivot saattavat joidenkin kuukausien kuluttua tottua niihin niin, etteivät enää niitä noteeraa. 

Leikkaushoitokin on, mutta sisältää niin isot riskit, että sitä ei yleensä tehdä. Enkä sitä todellakaan edes harkitse.

Fiilis vaihtelee ja on välillä ihan paska ja välillä taas pystyn olemaan järkevä, hyväksymään tilanteen  ja olemaan kiitollinen siitä, jos jää tähän, eikä pahene. 

On pikkujuttu kaiken rinnalla, mutta harmittaa ihan todella, että viime perjantaina testaamani kuntopiiri, josta innostuin enemmän kuin mistään aikoihin ja josta ajattelin tulevan uusi kiva perjantairutiinini, on nyt samantien kuopattu toive. Sen sortin fyysinen rasitus on kielletty. 

Jos jollakulla on kokemuksia vastaavasta, mieluusti kuulen, mutta kauhukertomukset toivoisin jätettävän kertomatta, koska tällä hetkellä pelottaa avata aamuisin silmät ja varovasti tarkistaa, onko näkö vielä entisellään.



Kuvailin kännykällä näitä jäätyneitä lätäköitä lauantai-aamuna ennenkuin ongelmat alkoivat. 
Nyt niistä tulee lähinnä oma silmäni mieleen,


Tilanteeseen sopeutuminen tulee ottamaan aikansa, mutta koitan kuitenkin jatkaa mahdollisimman positiivisella mielellä eteenpäin. Olen alkuvuoden ollut tekemisiini kovin tyytyväinen ja vuosi on siksi ollut tähän mennessä niin hyvä, etten halua luovuttaa. Ja hyvää on myös se, että alkuvaiheen tiheä salamointi (sellaisia äkillisiä salaman tapaisia kirkkaita välähdyksiä) näkökentän reunoilla on rauhoittunut, koska se(kin) oli vähän pelottavaa. 

Antaa siis tulla ihan mitä vaan vaihdevuosioireita, jos on tullakseen, mutta näköni haluaisin todellakin säilyttää. 

57 kommenttia:

  1. Vielä kerran tsempit sinne tohon kurjaan vaivaan! Kovasti pidän peukkuja, jottei mitään pahempaa enää satu (ei satu!) ja että aivosi pian tottuisivat riekaleisiin (kyllä ne tottuu)! Mä kyllä niin ihailen sun positiivista elämänasennetta ja sitä tapaa, miten aina osaat olla niin tyyni ja rauhallinen.

    Kivaa viikon jatkoa Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Emma <3.

      En tiedä sitten tosta positiivisuudesta (on just nyt vähän koetuksella), mutta tyyneyden ja rauhallisuuden kyllä tunnistan omikseni. Joskin ne taitaa olla enimmäkseen ihan vaan realismia tai jotain elämän ja sen vastoinkäymisten mukanaan tuomaa hyväksyntää sille, että kaikkiin asioihin ei vaan näköjään voi itse vaikuttaa, vaikka kuinka niin uskoo ja haluaisi.

      Jahka tästä viikko-pari ehtii kulua niin, että mitään merkkejä verkkokalvo-ongelmista ei ilmene, niin kyllä se tästä taas.

      Parempaa vointia ja iloista mieltä sulle <3

      Poista
  2. Eipä ole mukava vaiva tuo. Silmät ovat kuitenkin niin tärkeät ihmiselle, että vähemmästäkin pelästyy, vaikka ei nyt kuitenkaan ihan kaikkein vakavammasta jutusta onneksi olekaan kyse. Toivottavasti noihin riekaleisiin totut etteivät jatkuvasti kiusaa näkemistä. En tunne tätä vaivaa, joten en osaa mitenkään tsempata sen enempää, kuin että parasta mahdollista toipumista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole mukava ei. Ja vielä joutuu jännittämään niitä mahdollisia pahoja jälkiseuraamuksia, joita en todellakaan toivo sen enempää itselleni kuin kenellekään muullekaan.
      Yleensä tuo irtauma tulee 60 ikävuoden hujakoilla, jos on tullakseen, mutta likinäköisillä (mulla on vähän miinusta) aiemmin, koska silmän rakenne on erilainen.

      Tässä on jo ehtinyt vähän kääntää ajatusmaailmaa niin, että jos aamulla silmät avatessaan näkee tutun näkökentän keskellä leijuvan kaistaleen, eikä mitään mustaa missään, voi olla onnellinen.

      Kiitos tsempistä Kristiina. Kaikesta on oikeasti henkiselle puolelle apua <3

      Poista
  3. En ole ikinä kuullutkaan moisesta! Voi harmi, että sulle nyt tämä tuli. Kovasti tsemppiä asian kanssa, uskotaan, että ajan kanssa parantuu ja aivot (ja sinä! ♥) tottuu tilanteeseen!

    Ja hei, tosi kauniit noi jääkuvat. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lyhyellä aikavälillä tässä on joutunut itsekin tähän ongelmaan perehtymään ja nyt tuntuu, että pitää jo vähän himmata aihetta käsittelevien sivujen lukemista, ettei jää liiaksi päälle tämä. Mutta jotenkin sitä koittaa löytää sieltä kaikkien tekstien välistä jotain varmistusta sille, että ongelman paheneminen on enemmän harvinaista kuin yleistä. Mutta ikävä kyllä, kaikille mun tutuille, joilta tuo lasiainen on irronnut, on tullut joko verenvuotoa tai reikiä verkkokalvolla, jotka vaatii sitten aika pikaisia toimenpiteitä. Ja pahimpana esimerkkinä henkilö, joka huomasi näkökenttää varjostavan mustan "verhon", muttei ehtinyt ajoissa hoitoon, vaikka heti lähti. Sillä seurauksella että silmä sokeutui :(. Siksi en näitä tämänkaltaisia kokemuksia toivonut kuulevani enempää.

      Toivotaan, että mun aivot selättää tän vaivan. Kiitos tsempistä Heli <3

      Poista
  4. Auts, kuulostaapa perin epämukavalta. Onneksi tila ei ole kovin vaarallinen, mutta osaahan pienemmätkin ongelmat olla ärsyttäviä ja harmittavia. En ollut itse aiemmin edes kuullut moisesta - aina oppii uutta.

    Tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epämukava vaiva tosiaan on ja vielä joutuu jännittämään niitä mahdollisia verkkokalvo-ongelmia (voi tulla viiveellä), mutta todellakin toivon, ettei tule, koska meillä ei täällä ole paikkaa, jossa mahdolliset kiireelliset ongelmat voidaan hoitaa, vaan pitää lähteä sadan kilometrin päähän Taysiin. Kunhan ensin on jostain saanut lähetteen.

      Kiitos tsempistä! Kunhan tästä jonkun verran aikaa kuluu ilman lisäongelmia, pystyy taas paremmin keskittymään muuhunkin.

      Poista
  5. Kurja tilanne silmäsi kanssa, mutta hieman ehkä lohtua:
    miehellänihän on vaikeaa silmäsairaus toisessa silmässä ja hän käy Taysin silmäklinikalla parin kuukauden välein. Ei siitä sen enempää. Mutta hänelle kävi sen "paremman" silmän kanssa samoin kuin sinulle, hiihtolenkillä.
    Näytti juuri viime viikolla Taysista saadut kuvat, joissa riekaleet näkyvät hyvin, mutta mies ei itse niitä enää huomaa.

    Mies lukee/kirjoittaa satoja sivuja tekstiä koneella päivittäin, eikä enää haittaa nuo riekaleet näköä. Kyselin tuossa, että kauanko ne haittasi, ei muistanut tarkkaan, mutta ei kuulemma kovin kauan.

    Kaikki on yksilöllistä, muta toivottavasti sinullekin käy hyvin! Tsemppiä, elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan tosi paljon lohtuosiosta. Siitä on oikeasti apua, koska tiedän, ettet turhia lässytä, vaan se mitä sanot, on totta ja painavaa asiaa.

      Mulla ei ole sellaista kuvaa omasta silmästä, mutta tällä sivulla https://fi.wikipedia.org/wiki/Lasiaissamentuma oleva kuva on aikalailla sellainen, millainen mun näkymä on tällä hetkellä. Paitsi että riekaleet on vähän tummempia (silmälääkäri selitti sitä sillä, että se epiretinaalimembraani on koostumukseltaan tiiviimpää ja siksi sen irronneet kaistaleet haittaavat näkymää vähän enemmän kuin tavallinen lasiaissamentuma).
      Mutta jos tällä selviän, olen kiitollinen, koska muistan hyvin sen, että olet niistä silmäklinikkakäynteihin liittyvistä jännityksistä/peloista kirjoittanut.

      Taysiin täältäkin pitää hätätapauksessa lähteä ja se on tässä yksi jännitysmomentti, kun matkaa on noin 100 km. Mutta koitan nyt olla luottavaisin mielin sen suhteen, ettei tarvitse.

      Kiitos Cara viestistä ja tsempistä ja miehelle kaikkea parasta myös!

      Poista
  6. Voi Annukka, tsemppiä! Mulla irtosi lasiainen vuosi sitten. Säikähdin, koska mummini sokeutui vanhetessaan. Luulin ensin, että kaupan kattovalot vilkkuivat, mutta ne olivatkin omat silmät. 2-3 viikkoa katsoin maailmaa vähän kuin karttapallon läpi, noiden riepaleiden vuoksi. Kaikki meni lopulta hyvin ja pikkuhiljaa näkö palautui ennalleen.

    Syksyllä kävin silmälääkärillä näöntarkastuksessa ja kaikki oli kuulemma hyvin. Ärsyttäviä nämä näköongelmat. Riittäisi hyvin se, että näkö on heikentynyt ja saa tihrustella aina tekstejä. Mun silmät kuivuu paljon ja väsyy päivän aikana, ja välillä tuntuu, että kaikki on ihan sumeana. Huhhuh.

    Voimia sulle koitoksiin ja toivon, että kaikki kääntyy parempaan päin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kun kerroit omasta kokemuksesta, joka antaa toivoa sille, että mullakin menee kaikki lopulta hyvin. En vaan vielä osaa olla ihan täysin rauhallinen paitsi hetkellisesti. Johtuen vähän siitäkin, että täällä meidän kotikaupungissa ei ole apua saatavilla, jos tulee kiire, vaan pitää lähteä Tampereelle sadan kilometrin päähän, kun ensin on saanut jostain lähetteen. Ja kaikki se epämääräisyys hermostuttaa. Siis se, että jos on ilta tai viikonloppu, mitä teen ja mihin menen. Mutta toivottavasti ei tarvi mennä mihinkään, vaan tilanne rauhoittuu ja lopulta unohtuu kokonaan.

      Mulla on myös tosi kuivat silmät. Lääkäri aina määrää montaa erilaista tippaa ja niitä sitten apteekista kannan kassitolkulla kotiin (Oftagelin pahvilaatikot vie yllättävän paljon tilaa :)). Eikähän sitä kuivuutta tosiaan helpota jatkuva näytön tuijottelu töissä.

      Voi meittiä. Välillä tuntuu, ettei ole vanhaks pyyntöä. Mutta ei luovuteta <3

      Poista
  7. Voi harmituksen kauhistus! Toivottavasti nyt vaiva paranisi ajan kuluessa, vaikka kyllä tuollainen hitto soikoon säikäyttää ihan kunnolla. Tsemppiä ja haleja ja voimauttavia ajatuksia lähetän sinne suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No säikäytti tosiaan ja vieläkin hermostuttaa, vaikka koitan olla järkevä ja rauhallinen :(.

      Kiitos tsemppihaleista ja voimasta Outi ja parempaa vointia sulle <3

      Poista
  8. Ihan todella inhottava vaiva :( Kaikki silmiin liittyvät jutut osaavat pelästyttää kyllä perusteellisesti, kun näkö on kuitenkin niin tärkeä asia.

    Toivon todella, että nuo riekaleet häipyvät sun näköpiiristä tai aivot tottuvat niihin pian. Voin vaan kuvitella, miten inhottavaa tuo on.. Mulla on vain tavallisia lasiaisen sumentumia ja nekin osaa joskus olla vähän ärsyttäviä. Saati sitten jos näkökentässä roikkuu jotain kunnon riekaleita. (Jos on pakko olla jotain ylimääräistä näkökentässä, niin olisiko liikaa toivoa, että ne olisivat edes esteettisen näköisiä? Itse voisin toivoa vaikka jonkun George Clooneyn näkökenttääni... krhm, eikun siis..?)

    Hurjasti tsemppiä ja luottamusta siihen, että mitään pahempaa ei tule! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Silmiin liittyvät jutut todellakin on pelottavia, kun silmiä on vaan kaksi, eikä uusia saa tilalle. Hrrr. Yritän olla järkevä ja rauhallinen, mutta silti vielä hermostuttaa, kun voi tulla viiveellä niitä ongelmia, jos on tullakseen. (Olen itseäni rauhoittaakseni koittanut varmaan kaikilla mahdollisilla sanakäänteillä etsiä googlesta sitä lohduttavaa tietoa, että pahat ongelmat on enempi harvinaisia kuin yleisiä ja ehkä näin onkin, mutta samaan aikaan kaikki mun ympärillä olevat tuntuu kuuluneen siihen pieneen prosenttiin, joille niitä nimenomaan on tullut.)

      Kuntopiiri-innostuksen hautaaminen ja pettymisen nieleminen on jo siirtynyt vähän taka-alalle. Samoin kuin se, että puntilla pitää nyt tyytyä pienempiin painoihin. Ei tunnu enää niin tärkeältä, vaikka harmittikin. Pysyttelen rauhallisempien lajien parissa ja iloitsen niistä (oikeasti iloitsenkin, koska uinti on mm. taas tuntunut kivalta pitkän tauon jälkeen).

      George Clooney näkökentässä vois kyllä häiritä sun työntekoa :). Mulle kävis jotkut nätit kukkaset noitten lierojen tilalle.

      Kiitos tsempistä ja luottamuksen valamisesta ja mahdollisimman hyvää fiilistä sulle sis <3. Kiva kun käyt täällä kuitenkin.

      Poista
    2. Vaikka muuten käynkin nyt blogeissa tosi vähän, niin täällä käyn takuuvarmasti aina, kun bongaan uuden postauksen <3

      Poista
  9. Hephep, täällä ilmoittautuu yks, joka lasiaisen irtautumisista ei ole huomannut myöhempiä ongelmia. En muista, milloin eka kerran irtosi: ensin salamoi silmänurkassa ja sitten leijaili mustia hiutaleita näkökentässä jonkun aikaa. Äiti tai joku sanoi, ettei ole vaarallista, hänelläkin on ollut usein eikä sille mitään tehdä, odotetaan vaan. Niin sitten en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota enkä seuraavillakaan kerroilla. On nimittäin tapahtunut aika monta kertaa. Mulle oli ihan uusi asia, etteivät ne riekaleet häviä?!? Olen luullut, että häviävät, koska en niitä näe. Äsken tuijotin oikein tarkkaan valkoista paperia ja kas kummaa, kyllä jotain näkökentässä liikkui ja leijaili, kun käänsi katsetta, mutta tosi huonosti niitä hahmotin. En ole ikinä käynyt silmälääkärillä tämän lasiaisasian takia, mutta muuten kyllä vuosittain (koska minulta irtoaa myös pigmenttiä iiriksestä, sitä ei huomaa itse mitenkään, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, se voi aiheuttaa silmänpaineongelmia, jotka taas aiheuttavat ties mitä. Lääkäri on hyvin haluton selittämään tarkemmin :) pitää vaan käydä tarkistuksissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos tästä kannustavasta kokemuksen jakamisesta! Tällaiset helpottaa, kun tuntuu, että lähipiirissä kaikki kokemukset on justiin niitä päinvastaisia ja vaikka kuinka koitan olla rauhallinen, niin silti puolihermostuneena mietin, että mitä jos tulee silmälääkärin mainitsemia pahoja juttuja näkyviin, niin mihin tästä ensimmäisenä lähden ja kuinka pian pääsen hoitoon ja mitä kaikkea tässä nyt tulee mietittyäkään. Ja että missä kulkee liian kovan fyysisen rasituksen raja ja mikä on ihan jees. Hohhoijaa. Pitäisi nyt vaan näitten teidän muutaman jakaman hyvän kokemuksen avulla koittaa kääntää ajatus jo johonkin ihan muualle, kun en haluaisi rasittaa ketään tämän asian jankkaamisella.

      Ja siis justiin ihan samalla tavalla alkoi mullakin. Ensin salamoi ja sitten tuli niitä kiekaleita, mustia lankoja ja pisteitä näkökenttään. Ja ihan just keskelle sellainen iso leveä ja pitkä pilvi, joka on sellainen tummahkon harmaa, muttei musta kuitenkaan. Se on se, joka eniten häiritsee ja silmälääkäri selitti, että ovat sitä lasiaisen mukana irronnutta epiretinaalikalvoa, joka on kiinteämpää kudosta (en tiedä, onko toi oikea sana) ja siksi häiritsevämpiä. Mutta josko nää aivot tästä niihin tosiaan tottuisi. Ja vaikkei tottuiskaan, niin silti valitsen mieluummin tämän kuin sen riskialttiin operaation, jonka jälkeinen asentohoitokin kuulosti aika mahdottomalta.

      Kiitos vielä ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

      Poista
  10. Minulla tapahtui lasiaisen irtaantuminen jo vuosia sitten kaaduttuani hiihtomäessä. Oireena oli silmän ulkosyrjässä leijuva, pientä hyttystä muistuttava musta hiutale. Googlasin netistä mikä mahtoi olla kysymyksessä ja asiahan selvisi sieltä aika nopeasti. Hakeuduinkin heti asian tiimoilta silmäklinikalle, jossa lääkäri todensi lasiaisen irronneen ja kertoi vaivan olevan hyvin yleinen etenkin vähän vanhemmalla iällä. Silmässä oli myöskin alkuun salamointia, etenkin valoisasta pimeään huoneeseen mennessä. Tänä päivänä silmä on onneksi täysin oireeton ja hiutalekin on laskeutunut pois näkevän kentän alueelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kerroit oman kokemuksesi Kruunuvuokko. Näistä on tullut mulle rauhallisempi mieli.

      Mulla on sellaisia hyttysiä aika paljon ihan näkökentän laidalla ja ne tulee näkyviin ainoastaan, kun katson yläviistoon. Eli ei juurikaan häiritse. Mutta se epiretinaalikalvosta (mikä se ikinä sitten onkin) irronnut isompi kaistale on ihan keskellä näkökenttää, siirrän silmäni mihin asentoon tahansa ja se on oikeasti aika iso haittatekijä, kun työ on tosiaan näyttöpäätteen ääressä tekemistä enimmäkseen. Mutta olen tässä alkanut luottaa siihen, että aivot aikaa myöten tottuu. Ja toinen silmäkin. Ja ettei mitään pahempaa tapahdu.

      Lääkäriltä kyselin, että onko se mun perjantainen mulle poikkeuksellisen kovatempoinen kuntopiiri voinut aiheuttaa irtoamisen, mutta sanoi, että ei ole sellaista yhteyttä liikunnan ja lasiaisen välillä todettu, mutta iskun tai vaikka kaatumisen seurauksena voi irrota niinkuin sulle on käynyt.

      Kiitos vielä ja kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen!

      Poista
  11. Minulla sama juttu toissa talvena. Tuli salamointia näkökentän ulkoreunalle, se kesti varmaan parisen viikkoa, väheni kyllä pikkuhiljaa. Tutkittiin tarkoin ja sama diagnoosi (paitsi ei ollut sitä kalvon irtoamista, joka sulla oli). Hyvin yleinen vaiva lääkärin mukaan tosiaan on.
    Tuli myös niitä mustia pilkkuja, mutta nekin hävisivät pikku hiljaa. Nyt muistan tätä kirjoittaessani, että kun silmää kuvattiin, niin toisessakin silmässä näkyi jonkinlainen alkava lasiaisen irtauma, mutta siitä ei ollut silloin eikä myöhemminkään mitään oireita.

    Oli myös joku 15v sitten samantyyppinen vaiva, ilman salamointia, tuli vaan ne mustat pisteet, silloinkin tutkittiin ja ei sen kummempaa. En muista oliko silloinkin lasiaisen irtauma, mutta muistelisin niin. Hyvin parani. Silloin muistan että ne mustat pisteet häiritsivät aluksi enemmän, mutta aika nopasti ne joko haaleni tai niihin tottui, eikä ne sittemmin enää häirinneet millään tavalla.
    Pelästyttää aina tällaiset asiat, mutta onneksi yleensä hankalat ongelmat myöhemmin ovat harvinaisia.

    Toivon sinulle rauhallista mieltä. T. Sari E



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon tästä Sari. Alkaa pikkuhiljaa teidän muiden kertomien omakohtaisten kokemusten perusteella tulla luottoa siihen, että mullekin käy hyvin.

      Se salamointi ei mulla kestänyt kuin pari vuorokautta ja kaikki ne mustat pisteet ja langatkin (niitä on sellainen aika iso rihmasto) leijailee ihan näkökentän reunalla, eikä tule näkyviin, ellen katso yläviistoon vaikkapa vaaleaa taivasta vasten (nyt on tosin ollut ystävällisen harmaa se taivas viimeiakoina :), vaikka valoa kovasti toivonkin lisää).
      Mutta se epiretinaalikalvon (en ihan tarkkaan tiedä mikä se on, mutta joku sidekalvokerros sekin) kaistale on iso ja se leijaa ihan keskellä näkökenttää ja seuraa siinä katseen mukana. Se on pakosti jotenkin kaksivärinenkin, koska näkyy vaalealla taustalla tummanharmaana ja hämärässä valkoisena. Ja se on sellainen, joka ei siitä ehkä koskaan mihinkään häviä, mutta johon aivot saattaa tottua. Jotenkin olen alkanut luottaa myös siihen, että tosiaan tottuu, vaikkei siitä nyt vielä mitään merkkejä olekaan. Oli niin kammottavan kuuloinen se silmäoperaatio ja sitä seuraava ihan mahdottomalta kuulostava asentohoito (muutama viikko pitää olla katse koko ajan alaspäin), että se ei kyllä ole tässä tilanteessa mikään vaihtoehto.

      Tulipahan nyt tässä taas muistutus siitä, että silmätkään ei ole mikään itsestäänselvyys. Hrrr.

      Kiitos vielä rauhoittavasta viestistä ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle <3.

      Poista
  12. Voi helevetin kuustoista!!! On kyllä niin epäreilua tää touhu täällä välillä!
    Tsempit ja halaus täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuntuu, että mitä kunnollisemmin kuittaa elää, sitä enemmän räpsii runkoon (ukkelin sanonta toi). Mutta kyllä tänne tulleet viestit on osoittanu, että on todellakin yleinen ongelma se lasiaisen irtauma. Ja ihanaa, kun on tullut nimenomaan niitä omakohtaisia kokemuksia, joissa on käynyt hyvin, eikä huonosti.

      Kiitos tsempistä ja halauksesta. Koita pärjätä siellä, vaikka joudutkin ehkä pian kulkemaan pimeät aamulenkit ilman ekaluokkalaisen seuraa. Yhyy ja kivaa samaan aikaan, kun ne noin itseänäistyy ja pärjäilee.

      Poista
    2. Tänks! Ja huikee toi "Räpsii runkoon" :D

      Poista
  13. No en kyllä ala! Onpa kurjaa ja vaikuttaa niin moneen asiaan. Näkö on kuitenkin niin tärkeä ja välttämätön asia. Toivon todella, että riekaleet katoaa pian ja saat taas normisilmät takaisin. Paljon tsemppiä ja malttia Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ei sitä osaa ajatella tämmöistäkään mahdollisuutta ennenkuin kohdalle sattuu. Mutta lohduttavaa, kun on tullut niin paljon noita omakohtaisia kokemuksia tänne. Siis nimenomaan niitä, joissa ei ole lopulta käynyt kuinkaan. On rauhoittanut mun mieltä ja pärjään kyllä ton keskellä näkökenttää leijaavan leveän karvamadon kanssa, koska en nyt muutakaan voi. Ja maltillisesti nyt sit vaan pysyn rauhallisempien lajien parissa, vaikka vähän kirveleekin, kun ehdin niin innostua siitä, että pärjäsinkin niin hyvin mulle poikkeuksellisen kovatempoisessa kuntopiirissä.

      Voiko jo toivottaa hyvää viikonloppua? Kyllä voi. Ja kiitos Helmis <3

      Poista
  14. Huh, aivan kylmäsi nuo sun kuvat liitettynä kirjoittamaasi - miten olitkaan osannut valita/ yhdistää ne noin!
    Juu, sen enempää menemättä sairaskertomuksiin, mitään ei voi enää pitää nykyään itsestäänselvyytenä... Mutta: varmasti totut leijaileviin lankoihin, pisteisiin ja rippeisiin pian, eikä siitä seuraa sen kummempaa. Muista kosteuttaa silmäsi ja vähennä ruutuaikaa. Ja arvosta terveitä, toimivia osia kropassa enemmän ;)
    Lämpimät halaukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jääkuvat oli puhelimen näytöllä tosi kauniita, mutta kun siirsin tänne, ne meni jotenkin ihan sameiksi ja samalla niistä katosi se kiva fiilis, joka oli niitä kuvatessa aurinkoisena pakkasaamuna.

      Mulla on niitä pisteitä ja lankoja sellanen aika laaja vyyhti silmän ulkonurkassa ja se ei niin häiritse, kun katson suoraan. Mutta se kaistale sitä irronnutta sidekalvoa asettui ihan keskelle silmää ja on siinä nyt ja pysyy. Lääkäri selitti, että se on kiinteämpää tavaraa kuin pelkät samentumat ja siksi häiritsee enemmän. Mutta näillä se on nyt mentävä ja olen asettunut sille kannalle, että jos tällainen kerran piti tulla, niin olen kiitollinen, jos jää tähän.

      Silmätippoja mulla on ollut silmälääkärin määräyksestä jo vuosia. Montaa eri sorttia. Ja huvittaa, kun silloin ekalla kerralla en hahmottanut niitä reseptin määriä ja sanoin apteekissa, että otan kaikki kerralla. Oli kaksi ihan täyttä isoa paperikassillista Oftagelin pahvilaatikoita :D. Ei paljon muuta kylppäriin mahtunut.

      Ruutuajassa ei ole paljon vähentämisen varaa, kun siitä varmaan jotain 95% tulee työpäivän aikana (just nyt pidän luovaa taukoa, köhköh ja kirjoittelen tätä samalla). Paitsi telkkaria katselen ehkä tunnin verran illalla, jos sattuu tulemaan sopivasti joku tunnin mittainen ohjelma sopivaan katseluaikaan.

      Hyvää viikonloppua CC ja kiitos taas viestistä ja halauksista. Ne auttaa <3

      Poista
  15. No voi nyt samperi!!! Että tuollaisen pukkasi.
    Työssäni olen kuullut, että nuo on kyllä onneksi kohtuullisen hyvin korjaantuvia tiloja!! Joten iso peukku sille ja tsemppiä.
    Jonkun verran varovaisuutta varmasti tarvitaan jatkoon, ettei vaan irtoa uudestaan.

    Ehdottomasti PAREMPAA kevättä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samperi tosiaan. Ei ole kiva juttu ollenkaan.

      Ja tämä "jonkun verran varovaisuutta varmasti tarvitaan jatkoon" on mulle just se hankala asia, kun en tiedä, mikä on liikaa ja mikä ei. Että onko mun mittapuulla "voimakas fyysinen rasitus" sama kuin se, mitä sillä ohjeistuksessa tarkoitetaan vai liian vähän vai liikaa....

      Olen nyt kuitenkin tyytynyt pelkkään kävelyyn, pilatekseen ja rauhalliseen uiskenteluun ja jättänyt kaiken muun, mikä ketuttaa, mutta en todellakaan halua omilla toimilla aiheuttaa verkkokalvon repeämistä tai irtautumista, joten näillä nyt mennään ainakin kuukauden päivät ja sitten on seuraava silmälääkärikäynti.

      Kiitos tsempistä ja kaikkea parasta sulle!

      Poista
  16. Harmittaa puolestasi niin kamalasti, että mitkään sanat eivät nyt riitä.

    Mulle tuollainen lasiaisen irtautuma on ihan tuntematon juttu, mutta kuulostaa todella ikävältä vaivalta. Lämmin rutistus sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäharmituksesta Satu <3.

      Paska homma, mutta jos tällä selviän, niin pakko olla tyytyväinen tähän tilanteeseen, koska huomattavasti huonomminkin voi käydä (ja nimenomaan on käynyt useammallekin mun tutulle, mutta täällä onneksi tuli kommenteissa rauhoittavaa tietoa paremmista omakohtaisista kokemuksista).

      Toivottavasti siellä on kaikki olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin. Ja mielellään jo paljon paremmin <3

      Poista
  17. No voihan perseensuti! Aina pitää tulla jotain. Tsempit täältä ja yritä säilyttää positiivinen mieli ( no joo, olipa kauheen kannustava, mut kyl sää tiiät.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sutipa hyvinkin :(. Kaikenlaiseen muuhun olen "tässä iässä" varautunut, mutta en sentään tällaista harmia osannut ennakoida ja säikäytti kyllä todella.

      Enää ei ihan niin paljon hermostuta kuin aluksi, mutta hissunkissun täytyy elellä ja sekös ketuttaa, kun just olin taas päässyt hyvään entiseen liikuntamoodiini. Mutta näillä se on nyt mentävä.

      Positiivista mieltä sulle kans ja kiitti!

      Poista
  18. Voihan hanuri sentään, eikä ole kiva juttu lainkaan. Olen silti toiveikas, että tosiaan noihin riekaleisiin tottuu, aivot on siitä ihmeellinen elin.

    No kerron lohduttavan tarina. Tädilläni irtosi verkkokalvo Afrikan matkalla. Hoito Suomessa, tädillä myös aika pitkälle sokeutui silmä vaikka verkkokalvon olisiko nyt sitten jämät saatiin kurottua reunoilta vielä jotenkin. Näkö on toispuoleinen, aluksi tädillä oli sellainen "hullu silmä", että se katsoi villinä mihin suuntaan tahansa, ei kohdistanut. Mutta niin on aivot ja silmät yhteispelissä, että silmät katsovat suoraan, kirjan lukeminen onnistuu, vaikka ei ihan pieni präntti ja täti on kaikkinensa pirteä oma itsensä.

    Toivottavasti tämä toi jotenkin lohtua sinne. <3 Voimia Annukka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hanuripa hyvinkin :(.

      Ja tuo mitä sun tädille tapahtui, on just se mitä pelkään. Ja samalla pidän aika suurena ihmeenä, että hällä näkö noinkin hyvin pelastui, vaikka oli lentomatkakin välissä (lentää ei siinä tilassa saisi, mutta minkäs teet, kun välimatkaa on ja hoitoon on päästävä).

      Vaikka kelit on muuten olleet turhan harmaat, niin silmälle harmaa taivas on ystävällisempi kuin kirkas. Kaikkein paskinta on tuijotella näyttöä, jossa on valkoinen tausta niinkuin nyt sattumoisin mulla koko työpäivän ajan on. Mutta näillä se on nyt mentävä.

      Iloista kauneusreissua sinne laineille <3

      Poista
  19. Voih! Inhottavaa!:( Tuli heti mieleen työparini (hieman yli 5-kymppinen nainen). Hän on kertonut, että hänellä on ollut jo useamman vuoden näkynyt silmissä leijuvia hiutaleita, kesät talvet. Ilmeisesti hän on jo niihin tottunut, mutta vaivan alkaessa kävi silmälääkärillä, joka sanoi, ettei silmissä ole mitään vikaa. Ymmärtääkseni hän ei kuitenkaan ole saanut vastausta siihen, mistä nuo näköharhat johtuvat. Voisiko olla sama..?
    Erittäin hyvä juttu, että kirjoitit aiheesta Annukka!<3 Mullakin on ollut silmien vuotamista ja välillä tuntuu, että katsetta on vaikea saada teräväksi nykyisillä lukulaseilla. Sain kutsun kattavaan näöntarkastukseen ja ajattelin kyllä mennä. Onhan tuo näkö sen verran tärkeä juttu.

    Toivon, että saat takaisin hyvän mielesi!<3 Hei, aivan mielettömän upeat kuvat!<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavaa todellakin :(. Enkä ole tiennyt, että on niin yleistä kuin on, mutta nyt on tullut kyllä tämä aihe varsin tutuksi tässä viimeisen reilun viikon sisällä.

      Tässä on aika hyvä, lyhyt tietoisku aiheesta, jos haluat katsoa
      https://www.terveyskyla.fi/silmasairaudet/silm%C3%A4sairauksia/lasiaisen-sairaudet/lasiaisen-irtauma

      Mulla on niitä mustia roskia ja lankoja näkökentän laidalla, mutta ne tulee eteen vaan kun katson yläviistoon. Mutta se sidekalvon kaistale, joka irtosi samalla (luojan kiitos, ei ollut verkkokalvoa kuitenkaan kopkop) asettui ihan keskelle silmää ja se on iso ja häiritsevä. Liikkuu silmän mukana, joten on aina siinä näkökentän keskellä, eikä muualle muuta. Ja se on se, joka tekee työpäivistä tosi hankalia, kun näytöllä on vaalea tausta, jota tuijottelen päivät pitkät (enkä pystynyt viikonloppuna myöskään katsomaan jäähallissa peliä, kun jää on niin iso ja valkoinen, vaan oli pakko lähteä kahvion puolelle).

      Jos kuvittelet, että sulla on koko ajan omat hiukset toisen silmän edessä, muttet pysty siirtämään niitä sivuun, niin tunne on aika sama kuin mulla nyt.

      Sulla on varmaan kyse vaan näön muuttumisesta (ikänäön alkamisesta tai lisääntymisestä), jos tuntuu, että silmät vaan kirvelee ja vuotaa. Mulla on itsellä niin kuivat silmät, että sain niihin jo vuosia sitten lääkäriltä määräyksen moniin eri päivittäin laitettaviin tippoihin (joihin uppoaa aika hulppeat summat rahaa vuodessa), mutta tässä viimeisten parin kuukauden ajan on tuntunut, että tipoista huolimatta silmät kirvelee ja vuotaa. Oikeastaan enemmän kuin ilman tippoja. (Niitten laadulla on muuten iso merkitys ja ikävä kyllä, kulkee aika lailla yks yhteen hinnan kanssa).

      Luontaistuote, jota voin silmille lämpimästi suositella on Omega7 tyrniöljykapselit. Ne on arvokkaita myös, mutta auttaa. Ja on hyväksi kaikille limakalvoille samalla.

      Ehdottomasti kannattaa mennä tarkistuttamaan näkö. Uskon, että selviät pienellä lasien säädölllä. Itse olen käynyt jo vuosia silmälääkärissä, enkä enää optikolla, koska optikolla ei ole koulutusta silmäsairauksiin, joita tässä näköjään alkaa väistämättä tulla, halusi tai ei.

      Hyvä mieli on ollut koetuksella, mutta sun viesti auttaa <3. Ja jääkuvat oli puhelimen näytöllä ihanan kiiltävät, mutta sameni kuin Annukan silmät, kun siirsin tänne :)

      Poista
  20. Olipas uutinen! Kun luin nämä kaikki kommenttien kokemukset, huomaan että se onkin varsin yleinen vaikka en ole juuri kuullut enkä lukenutkaan liiemmin. Lohtua tuo se, ettei ole vaarallinen ja just sen yleisyys. Mutta ymmärrän niin, että on varmasti pelosta kankea tuon tapahtuessa ja haalii kaiken mahdollisen tiedon asiasta.
    Meillä on suvussa glaukoomaa sekä isän että äidin puolelta, ja olenkin saanut määräyksen heitä hoitavalta lääkäriltä käydä säännöllisessä silmänpohjien kuvauksessa; vielä onneksi kaikki ok.

    Mutta hei - ihania jääkuvia sulla! Meillä ei ole tietoakaan jäästä, lumesta eikä muusta - eikä enää tarvikaan tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kaikkeen muuhun olen ollut jo jonkun aikaa henkisesti varautunut, mutta tämä ongelma tuli kyllä ihan puskista. Ja säikäytti kyllä ihan todella, kun täällä meillä ei pääse tosta vaan asiantuntevaan hoitoon niinkuin isommissa kaupungeissa, vaan pitää lähteä 100 km päähän, kun ensin on saanut lähetteen jostain (en oikein edes tiedä, mistä, jos sattuu olemaan viikonloppu tai ilta niinkuin yleensä on), mutta onneksi en nyt ole sen sortin apua tarvinnut ja pikkuhiljaa alan luottaa siihen, että selviä tällä. Todellakin häiritsevää, mutta niin kauan kuin ei mitään pahempaa tapahdu, keskityn olemaan kiitollinen siitä, että jää tähän. (Tainalle tuossa ylempänä kirjoitin, että jos kuvittelet, että sulla on koko ajan omat hiukset toisen silmän edessä, muttet pysty siirtämään niitä sivuun, niin tunne on aika sama kuin mulla nyt.

      Hieno kuulla, että sulla on ollut kaikki hyvin. Ja uskon, että on jatkossakin. (Jos saan suositella, niin silmille ja muutenkin limakalvoille on tosi hyvä Omega7 tyrniöljykapselit, jos ei sattumoisin ole sulla jo käytössä. Mulla aina iho pehmiää ja kynnet kovettuu ihan kohisten, kun sitä käytän. Ja silmissä eron huomaa, kun vaan raskii syödä suositellun enimmäismäärän. On sen verran arvokas, että välillä tulee siitä määrästä pihistettyä).

      Tuo kuvien jää oli täällä vaan yhden lauantai-aamupäivän ajan ja siinä se. Mutta en kyllä kaipaa lunta enää minäkään, kun tähän on jo niin tottunut.

      Hyvää kauneusmatkaa sinne <3

      Poista
  21. Tuolla jo aikaisemmin lähetinkin kommenttia omasta kokemuksesta. Muistui vielä mieleen sekin että yhdelle tuttavalle tehtiin jokin silmäoperaatio ja hänellä oli tuonkaltainen asentohoito mistä kerroit. Piti olla katse alaspäin oliko viikko vai kaksi. Ihmettelin eikö ole tosi hankala, mutta hän ei ollut kokenut sitä mitenkään pahaksi. Lähinnä lepäillyt ja yllätyin tosiaan miten ei pitänut sitä kovinkaan hankalana. Sari E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu ajatuksena ihan mahdottomalta se jatkuva katse alaspäin olo ja nukkuminenkin (tai siis torkkuminen varman korkeintaan) pelkästään toisella kyljellä, mutta varmasti jos siihen tilanteeseen joutuisi, sitä olisi valmis tekemään ihan mitä vaan, että näkö säilyy.

      Kiitos, kun jaksat näitä viestejä kirjoittaa. Mulla ei tilanne ole muuttunut miksikään ja vaikka olen tällä hetkellä tosi alakuloinen, kun työnteko on vaikeaa silmän takia, niin kai silti pitää sanoa, että onneksi (ei ole muuttunut).

      Aurinkoista mieltä sulle!

      Poista
  22. Huono blogitoveri täällä hep. Luokattoman huonosti olen nyt mitään seuraillut, joten tämäkin jäi ajallaan näkemättä.

    No kyllä sinua nyt koetellaan! Ihmekös tuo, että ketuttaa huolella, juuri kun pääsit kuntopiirin
    makuun. Ymmärrän hyvin, minä ja bursiitti tuota kuntopyörää tuossa tuijotellaan.

    Silmävammat ovat kyllä todella keljuja! Pelottaa niin paljon näön menetys niissä. Ja juuri tuo, kun näkyy koko ajan valkoista taustaa vasten. Työkaverillani oli tuo sama, juuri kun oli aloittanut (ja maksanut) maratonikoulun. Että miten nämä osuvatkin aina "oikeaan" kohtaan? Vaikka ei kai sille koskaan parempaakaan ole tarjolla. Paree, kuin ei tulisi ikinä.

    Jaksamista, kärsivällisyyttä ja parempia aikoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole huono ollenkaan. Eihän tänne erkkikään jaksa millään aina kommentoida.

      Ja itseä jäi harmittamaan, että unohdin siinä edellisessä lyhytkommentissa toivottaa bursiitin hiiteen. Onhan se nyt ihan tyhmää, ettei näytä jättävän sua millään rauhaan :(.

      Äläkä muuta viserrä. Tuntuu, että kuntoilu ei kannata, kun aina rankaistaan. Parempi vissiin olisi venyä kotisohvalla vaan, eikä yrittääkään pitää itseään millään lailla kuosissa.

      Paska homma kaikenkaikkiaan ja tässä näytön ääressä istuen kaikkein pahin. Muuten tuolla ulkona harmaassa kelissä menee ihan ok, kun varjo hukkuu harmaalle taivaalle. Mutta kirkkaalla kelillä tulee taas ne enempi näkökentän laidalla heiluvat mustat rihmastot enemmän esiin,

      Ja ettei yhtään olisi varaa heittäytyä huolettomaksi minkään suhteen, kävin viime viikolla hampaanpoistossa ja selvähän se, ettei se poistokuoppa ole lähtenyt paranemaan niinkuin kuuluu, vaan luu paistaa sieltä paljaana ja tiedossa on todnäk alveolittii ja sitä mukaa helvetilliset tuskat. Että silmä silmästä, hammas hampaasta ja sillai.

      Kiitos toivotuksista ja todellakin sitä samaa sinne <3

      Poista
    2. Eikä! Voi saakeli! Pidän peukkuja. ❤

      Poista
  23. Hui! Toivottavasti helpottaa pian nuo oireet! Anopilla kävi sama, mutta aika pian oireilu muistaakseni lakkasi. Toivottavasti sullakin. Keljua kun sulle aina sattuu jotain. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu. Itse menin tuossa vähän aikaa sitten ja tökkäsin itseäni kynnellä silmään, tuli kiva verinen silmä ja sattumalta kun oli muissa asioissa lääkärin pakeilla niin ymmärsi määrätä siihen antibioottitipan kun ei itselle tullut mieleen että pöpöjähän sinne samalla menee kun on haava pinnassa... Pääsin helpolla, näytin vaan viikon verran hirviöltä, mutta se on pientä se.

    Kävin lukemassa tuon linkin ja ajattelin että apua, noinko paljon on erilaisia silmäsairauksia jotka lurkkii nurkan takana...

    Pikaista paranemista sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lasiaisen irtauma ja ne siitä aiheutuvat mustat pisteet ja langat tosiaan tuntuu olevan kovin yleisiä ja monella ne myöskin ikäänkuin "lakkaa olemasta", mutta mulle kiusaa niitä enemmän tekee se näköhermon vierestä irronnut sidekalvon kaistale, joka asettui ihan keskelle silmää/näkökenttää ja joka silmälääkärin mukaan on kiinteämpää tavaraa kuin ne perusirtaumajutut. Se haittaa todella paljon työntekoa, kun mulla on pakko olla iso näyttö ja tausta on niin vaalea. Varjo seilaa siinä silmän keskellä, vaikka välillä koitan hämätä sitä katsomalla nopeasti ylös ja sit äkkiä alas siinä toivossa, että seilaisi siitä johonkin, mutat ei. Ja pimeällä tulee niitä salamoita edelleen, mutta onneksi vähemmän kuin silloin alussa. Silti hermostuttaa, kun en voi elää normaalia elämää, vaan pitää varaa.

      Eikä ollut kiva tuo sunkaan silmäjuttu. Onneksi ei käynyt lopulta pahemmin.

      Eiköhän tämän kanssa opi elämään kunhan vaan saisi lääkäriltä luvan elää tavallista elämäänsä, johon liikkuminen kuuluu oleellisena osana.

      Kiitos viestistä Sari ja terkkuja <3

      Poista
  24. Hei ❤
    Tosi inhottava tuo silmäjuttu! Toivottavasti se paranee ja aivosi tottuvat niihin riekaleisiin. Silmävaivat on tosi ikäviä ja vaikuttavat kyllä paljon normaaliin elämään. Tsemppiä tuon kanssa!!!
    Ja valoisia päiviä kaikin puolin 😊 kevättä kohti mennään ☀️☀️☀️
    Terv. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Johanna ja kiitos viestistä <3.

      On kyllä aika kurja homma tämä, mutta toivon, että mun aivoissa olis vielä sen verran ruutia jäljellä, että pystyisivät ajan kuluessa ohittamaan kaikki näkökentässä leijailevat haittatekijät. Ja että mitään verkkokalvo-ongelmia ei tule ja että saisin palata takaisin omaan liikkuvaan elämääni. On vähän (paljon) hermostuttavaa, kun ei tiedä, missä se sopivan fyysisen rasituksen raja kulkee. Mutta näillä se on nyt mentävä ja kevääntulo toki piristää mieltä.

      Iloista mieltä ja terveyttä sulle :)

      Poista
  25. Surkea blogitoveri myös täällä, kommentointi on vallan unohtunut, vaikka luin kirjoituksen jo kauan sitten <3
    Huh - ja voi räkä! (tai voihan vessaharja, kuten Lehtorilla on tapana sanoa)

    Eihän tähän voi muuta sanoa, kuin että toivottavasti aivot oppivat kohtsiltään ohittamaan leijailevat krämmäleet. Mietin, onkohan se samanlaista kuin tinnitus: välillä sen huomaa ja välillä ei.

    Ja toivottavasti leijailevat riekaleet eivät kohtuuttomasti haittaa valokuvaus- ja golfharrastusta.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö teidän surkeuksienne kanssa. En todellakaan odota, että täällä kukaan jaksaa käydä aina viestimässä. Enkähän itsekään ole käynyt oikein missään, kun olen karsinut lukemisen ja kirjoittamisen minimiin. Tätä näyttöä kun joutuu työkseen tuijottelemaan, eikä siitä oikein pysty tinkimään, vaikka mieli olis tehnyt jo heittää koko toosa ikkunasta pihalle, vaikkei tämä silmähomma sen syytä ollutkaan.

      Näköhaitta vaihtelee riippuen siitä, missä olen, mitä teen ja minkälainen valo ympäristössä on.
      Koneella siis pahin, koska keskellä silmää on se sidekudoskaistale, joka on kiinteämpää tavaraa kuin ne muut lasiaisirtaumat, jotka on sellaisena rihmastona mun näkökentän laidalla ja astuu kehiin, kun olen ulkona ja taivas on kirkas. Silloin tuntuu siltä, että olisi hiukset tai mustasta pitsistä tehty lierihattu tai sellainen suruhuntu toisen silmän edessä.

      Ja autolla ajaessa pimeässä tai valoisasta huoneesta pimeään siirtyessä tulee niitä kirkkaita salamointeja ohimon puolelle. Niiden toivoisin loppuvan, koska on merkki siitä, että aiheuttaa vetoa verkkokalvolle ja niitä verkkokalvo-ongelmia edelleen pelkään, joskin jo vähemmän kuin aluksi.

      Psyykkaan itseäni olemaan välittämättä näistä, mutta ei se helppoa vielä ainakaan ole. Joskin on kyllä noin niinkuin sanot, että välillä huomaa enemmän ja välillä vähemmän.

      Kuvaan "toisella silmällä" (se oli ennen mun huonompi silmä, mutta nyt osat on vaihtuneet) ja enköhän siihen palloonkin osu sitten, kun saan taas lajille luvan :)

      Kiitos Marika ja parempia päiviä sulle <3.

      Poista
  26. Kauniit talviset kuvat luonnon omasta taiteesta.
    Silmäsi kuulostaa vakavalta ja hyvin epämukavalta...tiedän kyllä omasta kokemuksestani miten herkkä silmä on. Poikani oli vain nelikuinen vauva kun onnistui huitaisemaan kynnellään sarveiskalvon silmästäni halki aina hermonpäitä asti...siitä tulee 14 vuotta kesäkuussa, eikä se ole entisensä vieläkään.
    Toivon sydämestäni, että totut silmän kanssa uuteen elämään ja se asettuu rauhassa.
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että. Aiheuttipa pikkumiehen pieni sormi tahattomasti varsin pitkäkestoisen silmäharmin.

      Ei ole tosiaan kiva ongelma tämä omanikaan, mutta toivon, että aivoissa olis sen verran vielä tehoja jäljellä, että aikaa myöten tottuisivat näköhaittoihin. Ja kaikkein eniten toivon tietty, että verkkokalvo pysyy paikallaan.

      Täällä on jälleen tasaisen harmaa vesi- & räntäsadeviikko meneillään. Toivottavasti teillä siellä paistelee aurinko (uutisista tässä yhtenä päivänä katselin, että Espanjassa näytti olevan enemmän lunta kuin täällä).

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi