Sivut

maanantai 13. toukokuuta 2019

MAKROLINSSILLÄ LEIKKIMISTÄ, ITSEKRIITTISYYTTÄ JA OMAN SOMESUHTEEN POHDINTAA


Mainitsin edellisessä postauksessa heräteostona tilaamani makrolinssin, johon suhtauduin ennakkoon vähän skeptisesti, mutta koska investointi oli vaan muutaman kympin arvoinen sisältäen myös laajakulmaversion, ajattelin, että ei se hirveästi ota, jos ei annakaan.

Kyseessä ei siis ole mikään oikean kameran linssi, jollaisesta haaveilen, mutta joka maksaa enemmän kuin kamerani, vaan puhelimeen klipsulla kiinnitettävä "lelu", josta tuli samantien uusi paras kävelylenkkikaverini ja pään tyhjentäjäni.

Ajankulua ei huomaa, eikä mahdollisia murheita muista, kun kyykistelee milloin minkäkin lehdykän,  rikan, kukan tai muun keväisen luonnonihmeen ympärillä. 






Kuvista tulee mielestäni yllättävän kivoja ja hyviäkin, mutta niin paljon kuin niistä, ja erityisesti niiden ottamisesta iloitsenkin, samalla suhtaudun otoksiini ikävän kriittisesti, enkä oikein edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että arvostaisin kuviani enemmän, jos kuvaaminen olisi ollut haastavampaa ja jos olisin ottanut ne ihan oikealla kameralla.

Sinällään hassua, koska en ikinä muiden kuvia katsoessani pohdi, millä tai miten ne on otettu. Ja vielä hassumpaa se, että tahtomattani vertaan omia otoksiani Instagramissa ihailemiini toinen toistaan kauniimpiin luontokuviin. Siis ihan tavallisten ihmisten ottamiin kuviin, joita ei ole filtteröity pilalle, vaan säilytetty luonnonmukaisuus mahdollisesta, tai ehkä ennemminkin todennäköisestä kuvankäsittelystä huolimatta.

Yllättävä piirre itsessäni, koska millään muulla kuin luontokuvien saralla en arvota itseäni tai tekemisiäni vertaamalla muihin. Etenkään minkään somessa näkemäni perusteella. Yleensä kun olen taipuvainen iloitsemaan siitä, mitä  osaan ja joko opettelemaan tai hyväksymään sen, mitä en osaa, vaikka haluaisinkin.    

Ehkä tässä on kyse siitä, että olen wannabe-luontokuvaaja, joka mielikuvissaan yöpyy maihari päällä ojan pohjalla ja herää sieltä aamu-usvan aikaan pitkän putken kanssa kyttäämään ohikiitävää hetkeä, jonka aikana saisi ikuistettua jonkun metsänelävän aamutoimissaan. Mutta kun en ole. Pah. 





Vein vappuna viherkasvit ulos suihkuun ja sen jälkeen vierähtikin tovi jos toinenkin, 
kun innostuin vangitsemaan vesipisaroita niiden pinnalla 



Itsekriittisyydestäni johtuen kuvani päätyvät vain harvoin puhelimen muistia pidemmälle, mikä on sinällään sääli, koska sinne ne jäävät unohduksiin kaiken muun sekaan kunnes on pakko alkaa siivoamaan muistia niin, että sinne mahtuu taas lisää vastaavia ei-mihinkään-päätyviä otoksia...

Ja sitten kuitenkin sohvalla Ylen säätiedotusta katsoessani ja jonkun toisen ihan tavallisen kansalaisen ottaman kivan sääkuvan ruudulla nähdessäni mietin, että olispa kunniakasta, jos oma kuva ja nimi joskus vilahtaisi telkkarissa. Pattitilanne vaan, kun en koskaan ole uskaltanut edes yrittää, eikä mahda yleläiset tulla sieltä kotisohvalta hakemaan...


"Ei tartte auttaa" sano Annukka, kun rentukkaa kuvatessaan jokeen luiskahti


Onneksi on tämä tuttu ja turvallinen pikkublogi, joka on edelleen itselleni omista mikrotason somekanavistani se kaikkein tärkein ja rakkain henkireikä, jonka pariin on kiva palata silloin, kun siltä tuntuu, mutta myös yhtä helppoa pysyä pois silloin, kun ei tunnu. Ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, että kukaan kaipailee, vaikka kivalta tottakai tuntuukin, jos joku kertoo niin tehneensä. 






Ylläoleva kuva on yksi suosikeistani, ja samalla sellainen, johon jonkun muun ottamana ihastuisin, mutta kun itse mietin sen julkaisua Instassa, ajattelin, että ketä oikeasti kiinnostaa ja mitä muka voisin kirjoittaa kuvatekstiksi.  " Joku sieni" ?? . Oujee. 

Ongelmani kun on myös se, että mielestäni kuva ilman kirjoitettua tekstiä ei ole niin kiva kuin kuva, johon liittyy myös joku tarina. Tai ylipäätään teksti, eikä pelkkä  #sieni tai #jäkälä....  




Niinkuin tästä jo kenties voi päätellä, omat someongelmani eivät liity siihen, että some hallitsisi elämääni ja viettäisin siellä kaiken liikenevän ajan, vaan päinvastoin. Haluaisin julkaista enemmän kuvia, mutta itsekriittisyys estää. Välillä tosin ihan vaan laiskuus tai se, että olen vienyt vastavuoroisuusajatteluni liiankin pitkälle. Periaatteisiini kun kuuluu se, että jos joku käy tykkäämässä kuvastani tai peräti kommentoimassa sitä, pyrin aina käymään vastavuoroisesti vierailulla tykkääjän omassa galleriassa. Sama koskee blogeja. Ihan vaan siksi, että niin kuuluu mielestäni tehdä ja mielelläni niin myös ihan omasta halustani teen, mutta paineita siitä ei kai kuitenkaan kannattaisi ottaa, jos aina ei vaan ehdi tai ei ole sillä tuulella. Mutta minähän otan silti, vaikka olen koittanut itseäni siitä pois opettaakin.

Joskus otin myös löyhäksi tavoitteekseni, että kirjoittelisin tänne peräti kerran viikossa, joka olisi itselleni ennenkuulumattoman tiivis tahti, mutta se(kin) osoittautui aika äkkiä turhaksi toivoksi. Tekstiä tulee vain jos on tullakseen. Väkisin ei mitään synny ja miksi pitäisikään? Onneksi ei miksikään. 





Olen tässä viimeaikoina mietiskellyt myös sitä, että miksi niin usein erikseen korostetaan sitä, että se, mitä somessa kerrotaan, ei ole totuus koko elämästä. Ei kai kukaan sellaista edes kuvittele? Tai itse en ainakaan usko, että me aikuiset ihmiset ihan niin tyhmiä oltaisiin, että uskottaisiin jonkun elämän olevan pelkkiä ruusu- ja shampanjakylpyjä (ei tullut nyt parempaakaan vertausta äkkiseltään mieleen), vaikka joku kuvagalleria ja/tai tekstit niin antaisivat ymmärtää.

Toki erikseen nuoret, jotka kenties kamppailevat vielä kehittymättömän itsetunnon kanssa. Että kuinka haavoittuvainen sitä silloin on, ja minkälaisia ulkonäkö- ja muita paineita sitä kokee, jos tuntuu siltä, että pelkän valheellisen somemielikuvan perusteella kaikki muut ovat kauniimpia, menestyneempiä ja onnellisempia? Ei kivaa, vaan kamalaa. En mm. kestä katsoa sitä TV:n kiusaamisen vastaista mainosta, jossa nuori tyttö postaa kuvansa someen ja saa pelkkiä ilkeitä kommentteja. Tuntuu raastavalta.



Puolukka oli jo aloittanut kukintaansa. Vai onko tämä sittenkin joku muu?


Oma 25 v poikani sanoi tässä taannoin, että "Nykyään on muotia vaan nauttia elämästään, eikä jakaa siitä somessa mitään".  On kuulemma enemmän keski-ikäisten hommaa :).



Vaahterankukka, joka näyttää etäisesti tulppaanikimpulta.



#  joku vihreä...



Varmaan joka vuosi joudun kuukkeloimaan tämän meidän pihalla kasvavan sinnikkään ikivihreän maanpeitekasvin nimen, koska en ikinä muista, että se on Pikkutalvio. 


Oma vähäinen somenkäyttöni rytmittyy fiilispohjalta kokolailla niin, että blogeja tulee lueskeltua arkisin, kun kone on muutenkin auki, mutta viikonloppuisin pidän koneen kannet mieluiten visusti kiinni ja sensijaan saatan selailla kivoja kuvia Instagramissa. Sen avaan usein myös aamuisin katsellakseni läheisimpien tarinat, mutta sen jälkeen menee sekin kiinni.  Facebookissa sensijaan en käy juuri koskaan, koska en ole alunalkujaankaan tuntenut sitä omakseni. En vaan jotenkaan piittaa siitä yhtään, muttei ole mahdollista sieltä kokonaan poistuakaan, koska tarvitsen profiiliani työpaikkani sivujen päivittämiseen. Ja siitä kiva FB kyllä on, että muistuttaa ystävien syntymäpäivistä.

Olen myös siinä mielessä omituinen, että kirjoittelen tätä pientä blogiani kaikkein mieluiten ihan "piilossa" vaan. En ole linkittänyt sitä mihinkään, enkä kertonut sen olemassaolosta kuin ihan muutamalle harvalle ja valitulle tutulleni.   En edes oikein tiedä miksi, mutta kai siinä on taustalla jonkunlainen jännitys siitä, että joku "vääränlainen" jokapäiväinen tuttu ihminen tänne löytää ja itse menen jotenkin lukkoon, enkä enää voi kirjoittaa yhtä vapautuneesti. Kuulostaa varmaan kummalliselta, mutta näin se vaan on. Ja samaan kategoriaan menee varmaan sekin, että sensijaan, että miettisin otsikoita huolellisesti siltä pohjalta, että olisivat mahdollisimman kiinnostavia ja tarttuisivat mahdollisimman hyvin hakutuloksiin, teen juurikin päinvastoin, koska koen, että sisältöni ei vastaa mitään asiallista hakua. Paitsi ehkä näkkileipäresepti, joka kaikessa tylsyydessään on kaikkien aikojen luetuin postaukseni :).

Ja jos tähän vielä yhden välttelemäni aiheen kirjoittaisin, niin niistä ajankohtaisin on Äitienpäivä. Saatan miettiä taas liikaa, mutta niin tärkeää kuin äitiys itselleni onkin, jotenkaan en vaan halua osallistua yleiseen hehkutukseen, koska samaan aikaan ajattelen kaikkia, joilla ei äitiä ole (sen teistä monet tietävätkin, että omani menetin heti syntymäni jälkeen), ja toisaalta äideiksi halunneita, joiden toive syystä tai toisesta ei ole toteutunut. Sama koskee Isäinpäivää.

Jätän siis mieluummin postaukset molempien tiimoilta kokonaan tekemättä, koska se ei vaan tunnu itsestäni hyvältä. Mutta silti se ei tarkoita sitä, että kaikista pitäisi tuntua samalta. Ei todellakaan. Ja tämän yhden kuvan verran valotan myös omaa äitienpäivääni, jonka toiveideni mukainen lounaspaikka näytti tältä.





Ei ollut ruuhkaa, eikä tarvinnut miettiä, miten pukeutuu. Paitsi että sen verran kyllä, tarkeneeko verkkareilla vai pitääkö laittaa tuulihousut jalkaan. Laavu toimi kuitenkin tuulensuojana ja kuuma makkara lämmitti mukavasti. Mitään salaatteja ei kuulemma tarvittu, vaan ainoastaan "puukko, sytkäri ja sinappia", mutta otin salaa sentään tomaatteja ja kurkunpaloja mukaan. Hyvin tekivät kauppansa.

Ja jos joku nyt miettii, että odotanko saavani kannustusta lelulinssillä ottamilleni kuville, niin vastaus on, että en todellakaan. Sitä puolta harrastan ihan riittämiin kotona esittelemällä lapsellisella innokkuudella kuviani ukkelille, jonka toivon tietysti sanovan, että joo, onpas tosi hyviä.. Ja toinen tottakai tekee kohteliaisuuttaan työtä toivottua, mutta varmaan samalla mielessään huokailee ja odottaa, että pääsee taas jatkamaan lehden lukemista, telkkarin katsomista tai mitä milloinkin on sillä hetkellä meneillään.

Semmoista sekalaista tällä kertaa ja seuraavalla sitten taas jotain muuta. Kivoja kevätpäiviä ja kuulumisiin!


59 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hauskalta lelulta tuo linssisi.
    Minä en osaa ottaa makrokuvia vanhalla digijärkkärilläni, mutta laitan syyn aina kamerani piikkiin, vaikka tiedän totuuden olevan toinen.

    Somesuhde on kyllä kimurantti juttu. Omaa suhdettani en ole vielä osannut kiteyttää oikein mitenkään, eivätkä somekanavat omaa eloani ja oloani todellisuudessa kai kovin paljon onneksi ohjailekaan. Blogi-maailma on oikeastaan ainoa juttu, johon olenkin sitten vähän jämähtänyt. Oma postaustahtini ei päätä huimaa, ei omaani eikä varmaan muidenkaan, mutta tutuissa kivoissa blogeissa piipahtelen säännöllisen epäsäännöllisesti. FB on pakollinen joidenkin harrastusten takia, mutta lähinnä vain ilmoitusasioissa. Ja siinä se. Eli siis ihan dinosaurus.

    Mielelläni katselisin lisääkin makro-kuviasi sekä niitä ihania lasipallo-kuvia. Tässä satsissa puolukan(?) ja vaahteran kukat olivat erityisen ihanat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, linssi (Blackeyelens macro, jos huvittaa kurkata) on kyllä kiva lelu, kun kulkee niin vaivatta taskussa, ja nyt kun se on tullut tavaksi ottaa mukaan, tulee havainnoitua tuttua ympäristöä ihan eri silmin. Tulee uutta mielenkiintoa välillä tympivien vakiolenkkien varrelle.

      Mua on surettanut se, että tuntuu, että blogit lakkaa pikkuhiljaa kokonaan olemasta, mutta onneksi on vielä meitä sitkeitä dinosauruksia, jotka ollaan täällä viimeisenä sammuttamassa valot :). Tykkään niin tästä rauhallisuudesta, kun voi omaa tahtiaan sekä lukea että kirjoittaa, eikä kaikki perustu "helppouteen ja nopeuteen", joka tuntuu olevan se, mitä nyt arvostetaan. Paitsi minä en. Ja niinkuin tiedätkin, ei mene pää pyörälle tästä meikäläisenkään postaustahdista, kun ei tosiaan se teksti viikossa-tavoitekaan koskaan täyttynyt, enkä kyllä oikein tainnut tosissani yrittääkään. Mutta itse tykkään kyllä enemmän siitä, että joudun jopa vähän kaipailemaan jonkun postauksia kuin että niitä tulee sellaisella tahdilla, että on jo pakko jättää osa välistä.

      Kiitos kuvakannustuksesta ja lasipallomuistutuksesta. Täytyykin ottaa pallo joskus matkaan. Se vaan on sen verran painava, että jos housuntaskuun laittaa, tippuu housut jalasta :D.

      Kauniita kevätpäiviä ja iloista mieltä Dinosaurusheimoystäväni Leena <3

      Poista
  2. Hienoja kuvia olet tuolla linssillä ottanut. Tykkään erityisesti tuosta jossa vesipisara on tippumaisillaan lehden päältä.
    Minä ainakin odotan sinun postauksiasi ja aina kun näen blogiluettelossani että olet tehnyt postauksen niin se valikoituu kyllä ensimmäisenä luettavaksi.
    Nämä yleiset juhlapäivät somessa ovat hiukan vaivaannuttavia. Toisaalta tuntuu että "hyvän tavan mukaan" pitäisi jotenkin ne huomioida, mutta sitten taas ei aina huvita kun joka tuutista toivotetaan sitä samaa mitä itsekin kirjoittaisi.
    Minä kirjoitan omalla nimelläni eikä minua ollenkaan vaivaa että joku sanoo lukeneeni blogistani jonkin jutun. Mutta sitä ihmettelen että aika usein tutut ja varsinkin puolitutut ikäänkuin salailevat sitä että ovat käyneet blogiani lukemassa. Ihan kuin se olisi sallittua vain harvoille ja valituille. Bloggari kai tulee iloiseksi (tai ainakin minä tulen) kun joku tunnustaa lukevansa hänen blogiaan!
    Ihanaa toukokuun jatkoa sinulle Annukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä niin kiltti, kun aina kirjoitat mulle niin kannustavasti. Kiitos siitä <3.

      Ja "vaivaannuttava" on just oikea sana kuvaamaan sitä, mitä itsekin ajattelen. Juurikin sen ristiriitaisuuden takia, kun hyviin tapoihin kuitenkin kuuluu vähintäänkin vastata muitten toivotuksiin "kiitos samoin", ja mielellään sen tottakai tekeekin, mutta sitten kun sen on tehnyt muutaman kymmenen kertaa, alkaa jo tuntua vähän pöljältä ja minä ainakin alan jo toivoa, että koittaispa taas ihan tavallinen arki. Ja vähän samaan kategoriaan menee lähinnä Instan puolella kaikki laskiaispulla-, Runebergin torttu-, vappumunkki- ja muut sellaiset tiettyjen päivien ympärille kasaantuvat kuvat, joissa ei siis tietenkään ole mitään vikaa ja vaikken pullista tykkääkään, voin silti tykätä kuvista, mutta jossain vaiheessa alkaa jo toivoa, että olispa siellä välissä välillä jotain ihan muutakin. Vähän fiiliksestä tosin riippuu. Toisinaan sitä jaksaa mitä vaan ja toisinaan on parempi vaan pitää sovellukset kiinni.

      Ja siis kaiken järjen mukaan bloggarin pitäisikin tulla iloiseksi, jos joku kertoo lukevansa, mutta itse menen ihan hämilleni. Tässä taannoin mm., kun tuli tässä mun työpaikan pihalla vastaan ulkonäöltään etäisesti tuttu, mutta muuten tuntematon naisihminen, joka kysyi, olenko Annukka, ja kun vastasin myöntävästi, kertoi lukevansa ja tykkäävänsä Kotonasi-blogista ja miettineensä, että mun on pakko olla "se ja se, jonka mies on se ja se". No niin olen, mutta jotenkin menin ihan lukkoon, että mistä sen on hoksannut. Ei kai liene kuitenkaan kovin vaikeaa, kun profiilikuvassa on mun kuva ja alla mun etunimi. Loppua ei ole kovin vaikeaa päätellä...

      Mutta nyt tästä meinaa (taas) tulla ihan liian pitkä teksti..

      Kauniita kevätpäiviä ja iloista mieltä sulle myös Kristiina <3

      Poista
  3. aivan ihania kuvia! (erityisesti tuo kuusenneulanen vesipisaroineen)
    Mitäs sillä laajakulmalla saa aikaan ;)?

    Mitä someen tulee, minulla on varsin ristiriitainen suhde. Tavallaan haluaisin olla kokonaan irrallaan somesta (lukuunottamatta blogeja), tavallaan taas haluaisin olla sitä samaa höttöhehkuttavaa massaa, että "katsokaa miten ihanaa kaikki on!"
    Enimmäkseen olen päätynyt siihen, että en hehkuta, tai en hehkuta paljoakaan facessa tai instassa.
    Blogi on minulle vähän erilainen alusta, siellä riehun ihan niin kuin tykkään.

    Samaa mieltä kuin Kristiina; postauksiasi kannattaa odottaa ja lukea heti kun mahdollista parhaat päältä pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei muuta kuin laajakulmakin taskuun ja testiin vissiin sitten ;). Kerran vasta olen kokeillut ja kun ei heti tullut hyvää, jäi unohduksiin. Tarkoitus kai olisi, että sillä saisi vähän laajemmalti näkymää kuvaan kuin ilman lisälinssiä, mutta mulla kuvaan tuli sellainen kalansilmäefekti, jota katsoessa ainakin mulle tulee huono olo :D.

      Ja kuule, ihan samoja ajatuksia mullakin. Välillä voisin elää pelkästään siinä kauniissa somemaailmassa, mutta kaatuu siihen, että mulla ei ole sellaista esiteltäväksi :D. Tai toki näkemällä hirmu vaivan lavasteiden eteen, mutta siinä kohtaa puuttuisi kyllä laiskuus peliin. Tai joku moraalin tapainen. Mutta oikeasti tykkään kyllä Instagramissa katsella nimenomaan kauniita, mutta kuitenkin todenmukaisen oloisia kuvia. Ylistailatut lavasteet tai vahvat filtterit ei ole mun juttu, mutta moni muu niistä varmasti tykkää.

      Facebook on mulle jotenkin vastenmielinen paikka. En jaksa niitä kaikenmaailman jakoja ja ryhmiä, enkä varsinkaan kohta koittavaa lasten koulutodistusten kympeillä kehuskelua. Anteeksi vaan kaikille, mutta olen todellakin rajoittunut ja ankea tässä suhteessa. Sen takia pysynkin sieltä mieluiten kokonaan pois, vaikka omaatuntoa vähän kaihertaakin, etten käy tykkäilemässä, kun sielläkin kuitenkin on ihmisiä, joista oikeasti tykkään.

      Mutta onneksi on tosiaan vielä edes pieni pala tätä blogistaniaa jäljellä. Siitä pidän kynsin ja hampain kiinni, koska on mullekin se kaikkein omin ja tärkein paikka. Eikä vähiten sun ja sunkaltaisten ihanien lukijoiden takia, joita arvostan ja joista olen niin kiitollinen, kun aina vaan jaksatte ja viitsitte kommentoida. Ja vieläpä niin kivasti, etten koe läheskään kaikkea ansainneeni. Kiitos siitä siis Marika <3. Ootte vähän niinkuin mun toinen perhe.

      Poista
  4. Ai että, tuollanen linssi kännykkään! En ole ennen tiennytkään olevan tuollaisia. Keljuttaa monesti kun ei kännykällä onnistu saamaan mitään kuvia läheltä eikä kaukaakaan. Mutta tuo on jo hieno homma. Ja olet jo vaahteran kukkiakin löytänyt!
    Mulla on myös ujous kellekään tutulle kertoa, että on mulla blogi. Vain yhdelle olen kertonut, enkä tiedä lukeeko hän ja toiselle näytin blogiani, mutta hän ei ollut siitä yhtään kiinnostunut. Joten olkoon, lukee kuka lukee ja kirjoitan itselle niin kaunan kuin tämä bloggeri toimii.
    Näistä kevään juhlista olen myös samoin vähillä hehkutuksilla, ei oikein enää jaksa "juhlia". Mutta tuo makkaranpaisto nuotiolla vaikuttaa ihan kivalta. Sain minäkin yhden makkaran, mutta kaasulla paistetun ja menihän tuo :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt minäkään, mutta tuli eteen, kun ihan muuta Gigantista tilasin. Hauska, mutta vähän haastavakin kapistus, kun yhtään ei saa käsi eikä kohde täristä tai kuvaan tulee pelkkää sumua. Mutta uutta mielenkiintoa sillä on aina samojen tuttujen ympyröiden kiertämiseen tullut, kun tulee katseltua matkan varrella olevia yksityiskohtia vähän eri silmin kuin yleensä.

      Ja se oli kuule ihan sun ansiota, että aloin varta vasten etsimään niitä vaahterankukkia, joita en ihan oikeasti muista koskaan aiemmin noteeranneeni tai edes tajunneeni, että vaahterassa on kukatkin. Jotenkaan en ole varmaan älynnyt, mikä puu on kyseessä, kun on lehdet vielä puuttuneet.

      Vähän pöljältähän se tuntuu sitä omasta blogistaan kertomista arastella, kun kumminkin kaikki, mitä kirjoitetaan, on totta ja sitä ihan rehellistä omaa elämää, mutta silti aina tosiaan jännitän, että mitä jos tänne eksyy joku sellainen oikean elämän tuttu, että alkaisin miettimään, mitä voin kirjoittaa ja mitä en. Ja voihan se olla, että tätä joku sellainen jo lukeekin, mutta niin kauan kuin en siitä mitään tiedä, se ei mua haittaakaan.

      Juhlat ei ole munkaan juttu, mutta nyt oli niin kivaa, kun pojat innostui heti siitä mun laavuehdotuksesta. Siellä me lampsittiin metsäpoluilla, tähyiltiin joutsenia ja kuunneltiin lintujen konserttia matkalla. Ei ehkä terveellisimmät mahdolliset eväät perillä, mutta ei se oo aina niin justiinsa :).

      Kauniita kevätpäiviä ja hyvää mieltä Emilie <3

      Poista
  5. Nyt, Annukka, vaan liika itsekriittisyys roskakoriin, ja kaikki mahdolliset kuvat blogiin meidän nähtäväksi! <3 Mutta tunnistan kyllä tuon, että tekemisestä katoaa helposti ilo, jos rupeaa vertailemaan omia aikaansaannoksiaan tai tuotoksiaan muiden vastaaviin. Kun valitettava tosiasia on se, että aina löytyy (ainakin omasta mielestä) joku osaavampi tai taitavampi, jos oikein rupeaa etsimään.

    Mulla on Insta jäänyt suurelta osin juuri tuon takia, että en kestä niitä “irrallisia” kuvia, joilla ei ole mitään tarinaa tai yhteyttä. Itse kaipaisin kuvalle kontekstia; jotakin, minne kuvan voisi sijoittaa. En jaksa pelkkiä kuvia, enkä ymmärrä, mitä iloa joku ihminen pelkistä kuvista saa - varsinkin kun suurin osa nykypäivän kuvista ei taida olla edes aitoja vaan jollakin tavalla käsiteltyjä.

    Minusta on jotenkin hassua, miten ihmiset aina muistuttavat, että somessa nähty ei ole koko totuus heidän elämästään. Ensin halutaan tuoda esille sitä elämän “parempaa” puolta ja korostaa elämän ihanuutta, ja seuraavassa käänteessä ollaan muistuttelemassa, että kyllä heilläkin on omat ongelmansa ja että ei tämä olen koko totuus heidän elämästään. Tulee sellainen olo, että voi herranjumala sentään, yrittäkää nyt jo päättää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Satu <3.

      Tänne blogiin mun tuleekin näitä kuvia laiteltua ilman isompaa itsekritiikkiä, etteivät menisi ihan tyystin "hukkaan". Paitsi että osa kyllä menee silti, mutta se johtuu useimmiten siitä, että mun postausvälit on niin pitkiä, että ehtii välillä vuodenajatkin jo vaihtua siinä välissä :) ja tuntuu vähän tyhmältä latailla lumikuvia, kun puissa on jo lehdet ja nurmikkokin vihertää.

      Insta on sitten taas toinen juttu, ja koska perustuu nimenomaan kuviin, siellä mulle iskee aina välillä sellainen fiilis, että ketä muka kiinnostaisi mun kuvien katselu, kun parempiakin on tarjolla. Se ei edes ole sinällään mitään varsinaista alemmuuskompleksia, vaan ihan vaan mun normaalia realistista ajattelua. Jotenkin kun koen, että kaikki se mitä osaan, on itsestäänselvää ja sellaista, mitä kaikki muutkin osaa. Paitsi että nyt en kyllä osaa selittää näköjään ollenkaan, mitä tarkoitan :D.

      Ja voi olla, että enemmän kuin ne kuvat, mun ongelma onkin se, että tekstit on mullekin niin tärkeitä, etten sen takia julkaise kuviakaan, jos niihin on vaikea liittää tekstiä. Muutakin kuin että kävinpä tässä vähän metsässä kuvailemassa. Huoh. Ei kai tarvis ihan näin vaikeaa näistä vapaaehtoisista harrastuksista itselleen tehdä, mutta aika helposti näköjään onnistuu :).

      Ja joo. Olen taipuvainen luottamaan ihmisten perusjärkeen siinä, että en ihan oikeasti usko kenenkään kuvittelevan jonkun lataavan koko elämäänsä someen kaikkien anonyymien nähtäväksi. Tai jos sen tekeekin, niin eiköhän se jotenkin käy kuvien ja tekstien luonteesta ilmi. Niissä kun tuskin pelkkää glamouria esiintyy.

      Iloista mieltä sinne Satu <3

      Poista
  6. Oikeasti hienoja kuvia Annukka!<3 Noistakin, joissa on vesipisara, ihan aistii rauhan. Vai onko se toisen samanlaisen havainto, mutta kuvatessa (varsinkin luontoa, mutta myös kukkia maljakossa) pääsee kivasti irti kaikesta muusta.:) Jos voisin, niin lähettäisin nyt sulle ripauksen itseluottamusta, mitä tulee ajatuksistasi omiin (luonto)kuviin. Noissakin makrokuvissa on niin hienoja yksityiskohtia, ettei niitä ainakaan tällä ikänäöllä edes näe! Puolukka vaikuttaa puolukalta, oisko ne kukat juuri puhkeamaisillaan, kun muistelen puolukan kukkien olevan sellaisia kellomaisia. Tykkään tosi paljon tuostakin kuvasta, niin että alahan jakaa!;D

    Nuoriso on kauhean viisasta! Välillä haikailen vanhojen hyvien aikojen perään, kuin mikäkin mielensäpahoitajta.:))) Tuntuu, että "kaikki" viisammat väittää, että esim. yritysten on oikeastaan pakko olla nykyään somessa, ja markkinointi sen kautta on ehkä tärkein väylä. Ja että ihmisetkin brändäävät itsensä, pyyhkii hieman yli, mutta olen silti menossa yhteen koulutukseen, jos vaikka tulisin viisaammaksi. Ei ole aikomus brändätä itseäni (mitä se sitten onkaan), mutta yritän nyt kehittää itseäni, jotta saisin selville, mitä ryhtyisin aikuisena tekemään.:)

    Hei, kivoja hetkiä siellä pusikoissa ryömiessäsi!<3 Minäkin meinasin, että jos tästä vielä kameralenkille lähtisin.:) Tämä hetki vuodesta on niin parasta aikaa luonnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja koska opettaja ei pääse punakynästään, niin ymmärrät varmaan, että tarkoitin mielensäpahoittajaa.:D

      Poista
    2. Kiitos itseluottamuksen valamisesta Taina <3.

      Satulle tuossa ylempänä koitin selittää, etten välttämättä mitään varsinaista huonommuuden tunnetta koe, mutta mulla vaan on sellainen omasta mielestäni varsin realistinen ajattelumalli, että kaikki se, mitä osaan, on itsestäänselvästi sellaista, mitä kaikki muutkin osaa, joten mulla ei ole tarjota mitään ihmeellistä. Mutta sitten taas toisaalta mietin, että miksi pitäisikään olla, kun en kuitenkaan ammatikseni kuvaa (niin kivaa kuin se oliskin :)), vaan ihan vaan omaksi ilokseni. Ja kun itsekin tykkään katsella kuvia, jotka joku muu on ottanut alunperin omaksi ilokseen, mutta jakanut muillekin, niin miksei homma voisi toimia toisinkin päin. Ja näistä teidän ihanista kannustavista kommenteista (joista ensin ajattelin, että no, olette aina niin kilttejä ja kohteliaita vaan) rohkaistuneena taidan alkaa tekemään asioita liikoja miettimättä ja analysoimatta. Kiitos siitä.

      Ja totta. Nuoriso on ihanan viisasta. Enää ei ole muotia juoda, polttaa tupakkaa, eikä kuulemma jakaa koko elämäänsä somessakaan. Arvostan.

      Mutta se taas on valitettavan totta, että jos yritys ei ole somessa, sitä ei ikäänkuin ole olemassakaan. Ei tokikaan ihan kaikkia koske (vaikkapa jotain yhden miehen autokorjaamoa, jolla on kädet täynnä töitä muutenkin), mutta lähes. Ja samalla kun siellä somessa pitäisi olla aktiivinen, että olisi mahdollisuus tehdä yritystään tunnetuksi, pitäisi samaan aikaan olla sopivan maltillinen niin, ettei esim. FB- tai Instamainokset ala kääntyä itseään vastaan ja tuntua enemmänkin spämmäykseltä.

      En ole mikään henkilöbrändäyksen asiantuntija, mutta mun mielestä sulla on ihan sunnäköinen brändi jo valmiina niin Instassa kuin blogissakin. Molemmista käy ilmi sun arvot, visuaalisuus ja rakkaus luontoa kohtaan. Kaikki täyttä Tainaa <3. Mutta jos pitäisi alkaa varsin rakentamaan itselleen jotain brändiä jotain tiettyä tavoitetta silmälläpitäen, niin sepä voiskin olla aika raskasta. Erityisesti jos tähtäisi jollekin ihan muunlaiselle uralle. Vaikka johonkin pörssibisnekseen. Huuuuh.

      Enkä kuule edes huomannut mitään omituista tekstissä. Ennenkuin kävin sun punakynämerkinnän jälkeen katsomassa uudelleen ja luin alkuperäisen sanan muodossa "mielensäpahahoitaja" :D.

      Antoisaa puskaelämää sinne ja tänne <3

      Poista
  7. Ai että tuo viimeinen teema, makkarakuva, oli hyvä. Siitä nimittäin tuli mieleen joku 20-vuotis tai vastaava hääpäivämme ja mietittiin, että mites "juhlitaan", mies totesi, että tekisitkö makkarakastiketta. Tottakai tein.

    Pisarat on suosikkejani kuvissa. Kunhan kuunliljat nousevat, niin sateen jälkeen niiden lehdillä on hienoja pisarakunioita.

    Ja laita kuvia vaan, arvaapa kuinka paljon surkeita kuvia ihmiset julkaisee, sinulla on ihan laadukkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana hääpäivälahja :D. Mun miehen vakiolahjatoive on riisipuuro :D. Vähällä pääsen, vaikka se pohjaanpalamattomuuden vartioiminen onkin aina yhtä haastavaa.

      Pisarakuvaus oli yllättävän koukuttavaa puuhaa. Menin linssi taskussa metsään yhtenä ihanan lämpinä sateenjälkeisenä iltana ja yritin vangita sadepisaroita niin, että ilta-auringon valo osuu niihin. Aika monta kymmentä pisaraa ehti joko kuivua tai tipahtaa ennenkuin sain pari vangittua kuvaan. Siinä vaiheessa alkoi kuivua jo koko metsä :).

      Kiitos kovasti kannustuksesta. Ehkä mun täytyy lakata vähättelemästä kuviani. Olkoonkin, että on otettu "vaan" puhelimella, joka taitaa nykyään olla se yleisin väline, mutta jota itse en vaan osaa niin arvostaa.

      Aiai, nyt on luvattu ihanan lämpimiä päiviä loppuviikkoon. Toivotaan, että pitää paikkansa.

      Iloista mieltä sinne teille <3

      Poista
  8. Huisin hurmaavia otoksia! Kerran juttelin kuvaamisesta alan ammattilaisen kanssa. Tärkeintä ei ole laite, millä tallentaa nuo upeat vaikutelmat vaan se, että joillekin visuaalista silmää on suotu. Sinä olet erinomainen esimerkki taitajasta, jonka soisi arvostavan lahjaansa löytää kauneutta ympäriltään. Olethan tehnyt vahvuustestin? Kannustavin terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, ihana kannustuskommentti. Kiitos tuhannesti Tuija <3. Yritän opetella ajattelemaan noin, että tärkeintä ei tosiaan ole kameran laatu, vaan ihan muu. Helpottaa mua kummasti, kun ihan oikeasti ajattelen, että puhelinkuva ei ole mikään oikea kuva. Mutta se koskee vaan mun omia kuviani, ei muiden, joita katsoessani en tosiaan ikinä mieti, millä ne on otettu.

      Musta tuntuu, että olen aikanaan tehnyt vahvuustestin nimenomaan sinun innoittamana. Piti ihan kaivella tulokset äsken esiin ja kyllä niistä itseni hyvinkin tunnistin.

      Kiitos tosiaan ja ihania kevätpäiviä Tuija <3. Viikonloppua kohden on luvattu ihanan lämmintä ja aurinkoista. Toivotaan, että sitä lupausta kukaan ei peru..

      Poista
  9. Mä en kestä sua, oot kertakaikkisen ihana <3 Ja aion kyllä kehua kuvia, koska ovat tosi kauniita...tuota sientä jäin miettimään, että onkohan joku kääpä? Minä kerron blogissani, jos ketuttaa tai jos menee kivasti, vaikka onkin paljon asioita, jotka pidän salassa. Huomenna on kyllä taas pakko päästellä vähän höyryjä ja kertoa samalla mitä sain tehtyä.
    Ihanaa iltaa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot, kun aina kannustat <3.

      Järkeilin, että sieni olis koivunkantosieni, kun kasvoi koivun kannossa, mutta kun kuukkeloin, niin eihän se ollut sinne päinkään. Pah.

      Ja samoin, kaikenlaista on tullut täällä kertoiltua ja välillä urputettua tai surtuakin, mutta silti on vielä paljon kaikkea, joka ei tänne koskaan päädy. En halua sen enempää kirjoittaa kuin lukeakaan ihan kaikesta. Ja jos ihan rehellinen olen, joskus tuntuu vähän raskaalta sekin, että olen päätynyt Instaseuraajaksi ihan tuntemattomalle ihmiselle, jonka elämän täyttää lapsen vakava sairaus (joka on juuri se syy, miksi aloin tavallaan sääliä tuntien seuraamaan, koska ajattelin, että siitä olisi edes jotain iloa hälle), enkä koskaan tiedä, voinko niistä sairauspäivityksistä tykätä. Tai siis että tuntuuko tykkäys vai tykkäämättömyys pahemmalta. Siispä olen ratkaissut asian jättämällä pelkän kommentin, mutta ihan rehellisesti haluaisin poistua tilanteesta kokonaan. En vaan jotenkaan raski sitä tehdä. Huoh. Olen kyllä oikein mestari tekemään asioista välillä niin kovin vaikeita.

      Toivon sulle hyvää mieltä sinne kepeiden kevätjuhlalyhtyjen alle <3

      Poista
  10. Hienoja kuvia ja tunnelmia. Kamerahan ei osaa kuvata, oli se huippuhieno tai lelu, näkökulman etsii aina kuvaaja.
    Minua ei hävetä julkaista "huonoja" kuvia jos niissä on jokin tarina tai muuten kiinnostavaa informaatiota.
    Olen varmaan ennenkin sanonut, että Sinulla on erinomainen taito sanoittaa asioita. Kuvaamisen lisäksi.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri. Sekä kuvakehuista, että tuosta "kamerahan ei osaa kuvata"-kommentista, joka oli sen verran realistinen, että teki muhun vaikutuksen ja pisti ajattelemaan, että näinhän se tosiaan on. Oli vähän niinkuin lempeä potku persauksille ja sitä tässä vissiin olen ollut vailla, kun ihan oikeasti jotenkin suhtaudun omiin tekemisiini sillä mielellä, että kaikki mitä osaan, on itseästäänselvästi sellaista, mitä kaikki muutkin osaa, eikä mulla ole mitään sen kummempaa annettavaa.

      Ja kyllä olet aiemminkin sanonut, mutta kiitollisena otan kauniit sanat vastaan, koska kuulut niihin uskottaviin ihmisiin, joita arvostan.

      Katselin äsken loppuviikon ja viikonlopun sääennustetta ja hyvältä näyttää. Ihanaa!

      Iloista mieltä sekä puutarhurille että pehtoorille ja kiva kun kävit <3

      Poista
  11. Musta sun kuvat ovat oikeasti hienoja, niissä on oikeasti aitoutta ja iloa. Ja tuo makkarakuva, niin ihana. Olet aidosti yksi blogimaailman tähti avoimuutesi, kirjallisen lahjakkuutesi ja visuaalisuutesi vuoksi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua Taru. Kiitos kauniista sanoista, joita en koe edes ansainneeni. Meikäläinen kun on blogitähdestä kaukana, mutta sen sanan voisin hyvinkin liittää suhun. Oot sellainen avoimuuden ja ihmisyyden lähettiläs, joka osaa sanoittaa tunteitaan niin, että ne siirtyy ikäänkuin lukijan omiin nahkoihin <3

      Poista
  12. Ihania kuvia <3 Mun suosikki noista on puolukkakuva! Taustan heinikko muodostaa hauskan sumean ruudukkokuvion, josta tykkään ihan tosi paljon.

    Makroklipsi on kiva lelu ja sen kanssa aika kuluu ihan huomaamatta. Plussa siitäkin, että sen kanssa hääräillessä (kuten valokuvatessa yleensäkin) tulee huomanneeksi paremmin kaikenlaista kaunista, oli se sitten isoa tai minimaalisen pientä. Mutta vaikeaa hommaa se on, kun tarkkuusalue noissa tuppaa olemaan 1-2 mm ja käsi ei saisi vapista yhtään... Välillä mulla niin menee hermo ja tekisi mieli heittää jorpakkoon koko klipsi :D

    Somen ja varsinkin blogien suhteen mä olen luovuttanut melkein kokonaan. Seuraan vain teitä muutamaa itselleni läheisintä tyyppiä <3 Muita en vaan jaksa. Eikä oikeastaan haluta enää jakaa itsestänikään omassa blogissani juuri mitään. Instagramissa kyllä sitten roikun senkin edestä ja siellä puolella haluan jakaa luontokuvia ja seurata pilvin pimein muiden upeita kuvia :) Siellä tosin iskee säännöllisesti alemmuuskompleksit, kun vertaa omia kuvia muiden otoksiin. ITsellä on vain halpiskamera eikä mitään "oikeaa" kuvankäsittelyohjelmaa (jollainen kyllä pitäisi ehdottomasti olla, jotta saisi kuvattua RAW-muodossa ja kaiken irti kuvista). Mutta niillä mennään, mitä sattuu olemaan, ja se saa luvan riittää :)

    Meidän pitää kesällä päästä yhdessä kyykkimään makroklipsien ja kameroiden kanssa johonkin puskiin. Juodaan vaikka pari pulloa viiniä, niin josko sitten vaikka herättäisi jostain ojanpohjalta auringonnousun aikaan ja jatkettaisiin kuvaamista :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3. Puolukkakuva on munkin mielestä kiva. Johtuen ehkä eniten siitä, että tykkään puolukoista :D. Jos taas olis joku muu ton näköinen kukka, en varmaan tykkäisi kuvasta, koska en tykkää ton näköisistä, enkä värisistä kukistakaan. Mutta toisaalta en niitä sitten varmaan olis kuvannutkaan. Eikös olekin hirmu selkeää tämä mun ajatuksenjuoksu :D

      Mulle tää blogi on niin tärkeä siksi, että kirjoittaminen on mulle tärkeää. Ja se, että sitä saa tehdä omaan rauhalliseen tahtiinsa. Ja isolla näppäimistöllä ja ruudulla. Alkaa olla niin vaikiaa se puhelimen kanssa puljaaminen ja tihrustaminen. Ja täällä en myöskään ole niin kriittinen omia kuviani kohtaan, enkä oikeastaan edes mieti koko asiaa, kun huonokin kuva on mun mielestä ihan ok, jos sille on joku hyvä selitys :). Tai siis ei selitys sille, miksi kuva on huono, vaan mikä tarina siihen liittyy. Ja se taas taitaa olla oikeastaan se mun pääasiallinen murhe siellä Instassa, kun ei aina luontaisesti tule mitään älykästä (no okei, ei taida tota kriteeriä täyttää oikein mikään mun teksti) kuvatekstiä päästä. Ja kokonaan ilman tekstiä en taas tykkää julkaista kuvia, koska tykkään itsekin enemmän siitä, että kaikkeen liittyy joku juttu. Että vaikiaa on tosiaan...

      Ja illalla vielä pähkäilin sitäkin, että se, mitä niissä ihailemissani kuvissa taidan eniten "kadehtia" (positiivisessa mielessä), on se, mitä kuvataan. Omasta ympäristöstä kun ei löydy tuntureita, eikä poroja, eikä kettuja, eikä meren taakse tai takaa laskevia tai nousevia auringonlaskuja tai joutsenia, eikä mitään sellaista ihanaa, mitä tykkään katsella, vaan ne omat kuvattavat pitää kontaten etsiä jostain lehdykästä pihanperältä. Plääh.

      Ja aika usein on käynyt niinkin, että kun olen ollut aikeissa postata jonkun kuvan, sulta on ilmestynyt liki identtinen samanlaisesta kohteesta (just joku lehdykkä tai pallero) ja mulle on tullut sellainen olo, että no en nyt sitten voikaan, ettei tuu sulle sellaista oloa, että matkin. Vaikka tiedänkin, ettet niin ajattele <3. Ja stoorit, johon taas mun mielestä voi laittaa niitä ei-niin-omastamielestätäydellisiä kuvia, menee multa usein ohi, kun ehtii kuvat just jonkun minuutin verran mennä viimeisen vuorokauden yli, enkä jaksa sen takia alkaa mitään kuvakaappauksia opettelemaan.

      Kuvankäsittelyohjelmaan mulla ei riittäisi kärsivällisyys, mielenkiinto, eikä aikakaan, koska kävis niin hitaasti. Joskus yritin Lightroomin jollain ilmaisversiolla ja huonommaksi vaan meni kaikki :D.

      Olispa ihanaa kyykkiä sun kanssa ojanpohjilla auringonnousussa kytiksessä, mutta jos kuitenkin juodaan ne viinit vasta sitten, kun yksikin kunnon kuva plakkarissa :D. Sen jälkeen voidaankin unohtaa ainakin kaikki makrokuvailut :D

      Oot ihana <3

      Poista
    2. Kuule nyt vaan pistät niitä kuvia sinne instaan :) Ja jos sattuu olemaan "samanlainen" kuin mulla, niin sehän kertoo vaan samanlaisesta ajatuksenjuoksusta ja että ollaan samaan aikaan kumpikin huomattu jonkun risunpätkän kauneus. Luulen sitäpaitsi, että vaikka kaksi ihmistä kuvaisi täsmälleen samaa palleroa, niin kummassakin kuvassa olisi kuitenkin ihan eri vivahde. Niin että täällä odottelen, että pääsen tykkäilemään sun instakuvista... vinkvink :D

      Nuo instagramin kuvatekstit on muuten todellakin kamalan vaikeita keksiä! Mä yleensä aina hakkaan päätä seinään niiden kanssa, pähkin ja mietin. Ja lopulta laitan vaan jonkun "Flower" ja hetken päästä kadehdin jotakuta toista, joka on keksinyt kukka-aiheesta jotain tosi syvällistä... Että ei oo helppoa ei :D

      Ite oot ihana <3

      Poista
    3. No meidän ajatuksenjuoksu todellakin on välillä jopa pelottavan samanlainen :D. Sillä erotuksella, että sun ajatus on aina just sen piirun verran edellä mun omaani, että mulle tulee välillä sellainen tunne, että olen kyllä oikein kaikkien perässähiihtäjien äiti :).

      Nyt ei muuta kuin ihanaa ja toivottavasti lupausten mukaista lämmintä viikonloppua sinne ja tänne <3. Ja kuvailemisiin!

      Poista
  13. Voi apua, kuinka kauniita kaikki noi kuvat on!! Mä en osaa edes valita suosikkia, vaan valitsen ne kaikki <3 Mulla olisi kyllä itsekritiikki kaukana, jos osaisin ottaa tommoisia kuvia! Mutta noi on hassuja juttuja; vaikka kuinka itse tajuaa jostain asiasta, että tästä nyt ei pitäisi olla näin ankara itseään kohtaan, niin siitä tavasta eroon pääseminen saattaa olla tosi haastavaa.

    Mä olen myös monen monta kertaa miettinyt tota, kuinka pitää erikseen korostaa sitä, että se, mitä somessa kerrotaan, ei ole totuus koko elämästä. Jos joku aikuinen ihan oikeasti kuvittelee, että jonkun (muun kuin ehkä Minttu Räikkösen) elämä voi olla päivästä toiseen pelkkää glitteriä, niin joku siinä omassa todellisuuskäsityksessä on kyllä vähän vääristynyt!

    Ja täällä toinen mahdollisimman anonyyminä kirjoittava, kuten tiedät :) Mutta hei, nyt tällä kertaa vaan tälleen pikaisesti, pitää jatkaa muita hommia. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa Annukkaiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma <3. Paitsi että osaisit kyllä ihan varmasti ottaa kuvia, kun ottaisit vaan, mutta vähän veikkaan sun vilkkaan luonteen tuntien, että jos ei heti ykösellä onnistu, vaihdat aika äkkiä johonkin mielekkäämpään puuhaan :D. (Ethän ammu, jos meni ihan pieleen mun veikkaus :D).

      Täällä blogissa mua ei itsekritiikki kuvien suhteen vaivaa, mutta Instan puolella kyllä. Joskin kaikkien mun ylianalyysieni jälkeen tulin eilen illalla siihen tulokseen, että itseasiassa taidankin aliarvostaa omia kuviani siksi, että niiden kohteet on niin vaatimattomia, kun ei sattumoisin löydy siitä omasta asuinympäristöstä tuntureita, eikä kettuja, eikä poroja, eikä merikotkia, vaan pitää tyytyä kotipihalla kontaten etsimään jotain kiinnostavia rikkaruohoja. Oujee tosiaan. Mutta nyt kun olen saanut niin paljon ihanan kannustavaa palautetta teiltä ihanilta ihmisiltä, aion alkaa oman elämäni luontokuvaajaksi, joka ei enää välitä siitä, vaikka kohteet onkin nyhjäisty tyhjästä. Jos kuvasta tulee itselle hyvä mieli, niin ei muuta kuin tuutista ulos vaan ja ehkä siitä joku muukin tykkää...

      Voihan se olla, että joku koko elämänsä somessa avaakin, mutta vähän veikkaan, että silloin siitä on glamour kaukana (oli muuten tosi hyvä pointti toi Minttu Räikkösen mainitseminen, koska elämä lienee aidosti aika toisenlaista), enkä itse ainakaan välttämättä edes haluaisi lukea kenenkään ihan kaikista ongelmista ja mahdollisista kaapeissa piilevistä luurangoista. Niinkuin tiedätkin, niin vaikka itse olen täällä välillä urputtanut yhtä sun toista asiaa ja ollut muutenkin rehellinen, on olemassa asioita, joista en koskaan en tule täällä kertomaan. Ihan sillä, etten halua ensinnäkään itse puida niitä juttuja julkisesti, enkä myöskään asettaa yhtään lukijaa kiusalliseen tilanteeseen, jossa joutuisi miettimään, mitä voi tai pitäisi kohteliaisuudesta kommentoida. Juuei.

      Pitäiskö meidän perustaa Anonyymien kirjoittajien kerho?

      Iloa niihin muihin hommiin ja muutenkin Emmasein <3. Enkä jaksa nyt alkaa oikolukemaan tätä, joten sorit jo valmiiksi kaikista sekavuuksista.

      Poista
  14. Kyllähän nämä makrokuvat ovat niin mahtavan upeita. Voi kuinka vesipisarakin on kaunis. Upeaa! Nyt alkaa himottamaan enemmän ja enemmän tuollainen linssi. Harmi, ettei se käy puhelimeeni, muuten olisin mennyt jo ostoksille. Kokeilin tavallisen objektiivin kääntöä, mutta en siinäkään onnistunut. Ole rohkeasti vaan oma itsesi, koska olet niin huippu ihana! Kirjoituksesi saavat minut aina tosi hyvälle tuulelle ja näitä on kiva lukea.

    Mulla on vähän samanlaisia tuntemuksia somesta sekä blogista. Aika usein tulee mietittyä, että mitä ihmettä siellä teen, kun ei siihen oikeastaan ole mitään järkevää syytä. Jokin sinne vaan vetää, eikä kirjoittamisesta pysty olemaan erossa. Vapaa-aika kuluu melko tiiviisti kamera kaulassa. Kuvaamista haluan oppia lisää. Ekan kamerani ostin vajaa 2 vuotta sitten, sellaisen harjoitteluversion. Kun kuvia räpsii, niin onhan niitä kiva jakaa muillekin, jos vaikka jotakuta piristäisi.

    Kirjoittamisesta vielä sen verran, että minäkään en ole kertonut kenellekään kirjoittavani blogia, lapset ja mies taitavat olla ainoat. Hurjaa tosiaan, jos joku tuttu sinne eksyy. Mun elämä on niin tavallista, eikä siihen kuulu shampanjakylpyjä vaan ihan rehtiä saunomista. Siksi sun blogia on niin kiva lukea - jalat maassa kirjoitettu, ilman kruusailuja. Luonnonläheisiä aurinkopäiviä toivottelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua alkaa jo ihan nolottaa, kun olen saanut teiltä ihanilta ihmisiltä niin ihanaa palautetta ja tuntuu, etten ole sellasta ollenkaan ansainnut. Mutta kiitos ihan hirmu paljon Mari kaikista kauniista sanoista <3. Lämmittää mieltä ja valaa itseluottamusta siihen, ettei tarvis aina ihan niin paljon analysoida ja aliarvoida tekemisiään. Paitsi että taitaa olla kaikkein eniten kyse siitä, että pidän osaamisiani itse niin itsestäänselvinä ja sellaisina,
      että sen mitä osaan, osaa kaikki muutkin. Joko yhtä hyvin tai paremmin, ja sitten tulee tunne, että miksi kukaan kiinnostuisi just mun kuvista, kun voi ottaa niitä itsekin tai koska parempiakin löytyy. Hohhoijaa. Välillä sitä on vaan niin pöljä. Tai siis aika useinkin.

      Blogi on mullekin tärkeä siksi, että kirjoittaminen on mulle tärkeää. Ja se, että sitä saa tehdä omaan vapaaseen ja rauhalliseen tahtiinsa. Ja kunnon näppäimistöllä ja isolla näytöllä :). Puhelimen kanssa pelaaminen on mulle niin työlästä, kun pitää tihrustaa ja puljata silmälasien kanssa, joita ei läheskään aina ole mukana. Ja niskatkin saan sillä jumiin helposti, vaikka on kyllä se puoli ahkeran salitreenin myötä onneksi vähentynyt.

      Tavallinen elämä on just parasta. Muunlaista en mahtaisi jaksaa. Ja musta tuntuu, että meidän (siis sun ja mun) elämät ja mielenkiinnon kohteet on kaikessa tavallisuudessaan aika samankaltaisia. Ainakin ulkona liikkuminen ja ympäristön havainnointi yhdistää. Ja se, että koti on tärkeä paikka. Ja perhe...

      Sulla on niin superhienoja kuvia ja blogissa myös ihanan isokokoisia. Ikänäköinen kiittää :).

      Ja näköjään meitä yhdistää myös tuo blogiujous vai miksi sitä voisikaan nimittää. Se, ettei haluta tehdä itsestämme numeroa, vaan päinvastoin.

      Pidetään jalat maassa ja päät pilvissä. Tai paremminkin auringossa, jota on loppuviikolle ja viikonlopopuun ihanasti luvattu. Toivotaan, ettei sitä lupausta kukaan peru <3

      Poista
    2. Voi Annukka, olet ihana😘 Aurinkoa viikonloppuusi.

      Poista
  15. Ensinnäkin niin upeat kuvat, että voihan makrolinssi sentään. Jos yhtään lohduttaa, meikäläinen koko ajan julkaisee tuhottoman paljon huonompia kuvia kuin sinä. Aina kun itsekriittisyys iskee, joka selvästi on paljon matalammalla kuin sulla, niin aina komennan itseäni, omaksi iloksi, tee ja jaa omaksi iloksi. Jos itse nautin, niin osa tykkää, osa ei, mutta jos koen tyytyväisen tunnetta, niin anti mennä. Ymmärrän fiiliksen, koska nuorena lopetin piirtämisen itsekriittisyyden vuoksi ja olin suht hyväkin siinä hommassa, noh ainakin itseeni verraten. :)

    Mutta voi pojat saan paljonkin kommentteja siitä, että onko elämäni vaikka pelkkää huulipunaa, että tämäkö on unelmiesi täyttymys jne, jne. Todellakin osa luulee, että elämäni on juuri sitä mitä blogissa. Valitettavasti tälläisiä ihmisiä sanotaanko kohteliaasti, näin kapealla ajattelulla on. Kuten yksäriä sulle laitoin, ei ole elo aina mitä päälle näyttää ja kenelle on. Siksi sinä saat vaikka iloa kuvaamalla kukkia ja minä kissoja ja huulipötkylöitä ja loppupeleissä ne on aika samoja asioita vaikka toki luontoa pidetään ylevämpänä asiana. Kauneuden taju on aina kuitenkin yksi älykkyyden moninaisista muodoista ja monilta hih ukkeleilta uupuu.

    Eli anna ihana Annukka mennä, koita vapauttaa mielesi, nimittäin uskon, että maailma on mm. sienifaneja pullollaan. :)

    Ihanaa iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä olen tässä itsekin miettinyt, että mitä ihmettä oikein edes mietin mitään sen kummempia. Jos kuva tuottaa itselle iloa, niin ei muuta kuin eetteriin ja ehkä siitä joku muukin tykkää.

      Ja joo, tiedänkin ne sun typeryyksiltä saamat typerät kommentit, jotka ei vaan mun järkeen mahdu, mutta kai niissä on kyse puhtaasti silkasta kateudesta, kun sulla on niin paljon niitä "ilmaisia" huulipunia ja kynsilakkoja ja kaikkia kivoja juttuja.

      Siinä on varmaan se ero, ettei kukaan todellakaan kadehdi ketään, joka mun lailla konttaa kotipihalla kuvailemassa kaikenmaailman rikkaruohoja, jotka on kaikkien ulottuvilla. (Oikeasti haluaisin kuvailla kettuja ja poroja ja tuntureita ja meren taakse laskevia tai sieltä nousevia aurinkoja ja kotkia ja joutsenia jaaajaaaajaaaa, mutta kun ei sattumoisin sieltä omista ympyröistä löydy, niin tarvii tyytyä niihin sieniin ja jäkäliin ja nauratti ihan ääneen toi sun "maailma on mm. sienifaneja pullollaan" :D:D. Ihana kannustus :D).

      Kiitos Tiia kivoista sanoista ja itseluottamuksen valamisesta ja kyllä mun nyt kai on vaan pakko päästää irti ja seurata sun esimerkkiä. Iloa itselle ja ehkä siinä sivussa muillekin.

      Auringonlämmittämää loppuviikkoa ja viikonloppua. Pus <3

      Poista
    2. <3 miten sujuu, vieläkö mielen käsijarru vaivaa vai oletko jo osannut päättäväisesti antaa mennä. <3

      Pus Annukka. <3

      Poista
    3. No nythän tässä kävi niin, etten muuta oo viimeaikoina tehnytkään kuin kuvaillut ja kaikki muu on jäänyt :D. Kukkaset kuolee ja koti on mitä mullin mallin ja kaikki muutenkin retuperällä, blogia myöten, mutta ehtiihän tota.

      Kiitti kyselystä Tiia ja iloista kesämieltä <3

      Poista
  16. Hyviä pitkällisiä pohdintoja jälleen. Elämä on suurta ja ihmeellistä siksi on hyvä olla makrolinssi, paljon pienesti ;)Ja valokuvaus on kivaa, ei sitä tarvitse olla maailman paras vaan just niin hyvä että itse iloitsee onnistumisista, blogi on hyvä jakokanava näille onnenpipanoille. Ns. piiloblogistina on hyvä olla just kuten itse sanoit, vapautuneesti voi kirjoitella. Valoa tähänkin päivään sekä linnunlaulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on tosiaan kiva keskittyä katsomaan niitä elämän suuria ihmeitä pienemmästä perspektiivistä ja tarkemmin. Näkee ne omat, toisinaan jo kaikessa tuttuudessaan tympivätkin lenkkimaastot ihan uudenlaisin silmin, kun konttailee tutkimassa juttuja kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta käsin :).

      Ja se on niin totta, että tärkeintä on se, että itselle tulee jostain iloinen mieli. Ja nyt kun olen joka kantilta käännellyt sitä omaa itsekriittisyyttäni, niin tulin siihen tulokseen, että oikeastaan kyse ei ole siitä, että kadehtisin jonkun toisen kuvien laadukkuutta ja vähättelisin omaani, vaan taidankin kadehtia (positiivisessa mielessä, en sanan varsinaisessa merkityksessä) kaikkia niitä ihania kuvauskohteita, joita "jollain toisella" on käden ulottuvilla. Tuntureita, ketunpoikasia, poroja, kirkkaita puroja ja kaikkea sellaista, mikä on omaan silmään kaunista, muttei niistä omista ympyröistä löydy.

      Nyt on luvattu ihanan lämmintä ja aurinkoista viikonloppua, joten luonnossa kasvaa varmaan kohisten uusia kuvauskohteita.

      Kiitos samoin sulle Onneli <3

      Poista
  17. Mukavia kuvia :) Pieni on kaunista
    Itse olen myös tykännyt ottaa makrokuvia tosin ei mulla mitään erityisiä apuvälineitä, kameraalla vain... tänä keväänä en ole vielä ehtinyt
    Mukavaa kesän odotusta, Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on tänä keväänä ollut elämässä sen verran isoja juttuja, että ei siinä ensimmäisenä käy mielessä jonkun lehdykän tai sienen ympärillä konttailu <3.

      Tykkäisin kanssa kuvata enemmän kameralla, mutta jotenkin on nyt vaan ollut niin helppoa laittaa se puhelimen klipsulinssi taskuun aina, kun lähtee ovesta ulos. Ei paina mitään, eikä vie tilaa, eikä tule sellaista tunnetta, että olis varsin pakko kuvata mitään niinkuin mulle käy silloin, jos mulla on kamera matkassa.

      Nyt kun tässä on jo pitkän aikaa näkö (ja ulkonäkö :)) heikentynyt, on jotenkin niin kiva, kun noita makrokuvia katsoessa näkee sellaisia yksityiskohtia, joita ei paljaalla silmällä ole mitään toivoa erottaa. Eikä oikein enää edes lasit päässä.

      Nyt on luvattu niin lämmintä ja aurinkoista viikonloppua, että otetaan siitä kaikki irti <3 (ellei sulle satu justiin viikonlopulle työvuoroa)

      Poista
    2. Eilen juuri oltiin siskon kanssa käymässä kotipuolessa illalla - muutama kuva tuli napattua kukkivista puista :) ihan vaan kännykällä. Itsekin ajattelin hankkia puhelimeen tuollaisen lisähärpäkkeen - ihan vaan kokeilun halusta :)

      Onneksi olen täissä vain arkipäivinä mikä tosin asettaa omat rajoituksensa eli viikolla hankala saada vapaita asioiden hoitoon kun noi virallisten tahojen aukioloajat on hieman haasteelliset

      Toinen tytär tulee koko vkl:ksi tosin lauantaina on yks yhdistysjuttu mulla (Kotkassa) - ehkäpä hänen kanssaan ehditään hieman luontoonkin. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  18. Mä oon sulle ennenkin, ehkä useastikin, sanonut, että tykkään kuvistasi. Niissä on joku kauneus ja rauha. Hyviä ovat, todellakin. Eikä nämä miljoona kommentoijaa ennen mua, voi olla väärässä :) Mä itse henkilökohtaisesti en välitä liian hyvistä kuvista. Usein huomaan esim Instassa ajattelevani jostakin kuvasta, että se on LIIAN tehty, LIIAN harmoninen, LIIAN siloteltu ja LIIAN käsitelty. Voiko olla LIIAN kaunis? No, mun silmään ainakin voi. Just nää tällaiset kuvat on usein voittajia jossa finland-photoloverseissa jne. Mun silmä kaipaa kuvaan jonkun pienen rosoisuuden tai epätäydellisyyden ollakseen hieno ja kiinnostava. Mutta makuja on monia ja jokainen tyylillään, tässäkin asiassa :)
    Eikö toisten elämä olekaan pelkkää shampanja-ja ruusukylpyä? Höh, nyt kyllä petyin pahemman kerran! Tämä someasia on sellainen, että ei siinä mihinkään tulokseen pääse. Miettii miten päin vaan niin aina toiselle pyllistää kun toiselle kumartaa. Onnellisuuttaan ei saa julistaa, mutta jos valitat, niin oot negis. Ja kaikkea siltä väliltä.. Mä en koe, että varsinaisesti "pitäisin" yhtään mitään imagoa yllä. Enemmänkin niin, että paan kuvan siitä, mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Tai pahalta. Tai harrastuksesta tai päivän tapahtumasta.
    Voi, kun me osattais olla omia itsejämme, eikä mietittäis, mitä muut ajattelee meistä. Somessa tai livenä.
    Kivaa viikkoa Annukka ja lisää sun kauniita kuvia, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet sanonut mulle tässä vuosien varrella niin paljon kaikkea kivaa ja kannustavaa, että muistan olla siitä todellakin kiitollinen. Ja iloinen siitä, että ollaan ylipäätää "tavattu" ja oon päässyt sun kanssa seilaamaan tätä aallokkoa niin hyvinä kuin vähän huonompinakin päivinä (nyt tää taitaa kyllä jo kuulostaa joltain vihkivalalta :D).

      Mulla on toi sama, että en välitä LIIAN hyvistä kuvista. Sellaisista, jotka on liian tehtyjä ja joista on karannut todenmukaisuus. Paitsi että aika monella taitaa se nimenomaan olla tavoitteenakin, mutta itse en vaan jaksa lavastaa vaikkapa jotain aamupalakuvia, joissa ripottelisin marjat nätisti pitkin pöytää täydellisen kauniin smoothiebowlin ympärille, vaikka todellisuudessa söisinkin tylsääkin tylsempää jälkiuunileipää ja joisin kahvia ankeasta mukista. Tottakai se näyttää kauniimmalta kuin toi leipäsetti, ja mieluummin sellaista kuvaa katsonkin, mutta silti. Ei ole mun juttu. Eikä se, että joku auringonlasku tai sateenkaari tai muuten jo valmiiksi hitsin hieno luonnonilmiö filtteröidään niin vahvasti, että näyttää ennemminkin joltain maalatulta taululta, joka sekin tietty saa olla jollain muulla se, mitä nimenomaan tavoittelee.

      Ja nyt kun olen tässä pari päivää ylianalysoinut sitä, miksi vähättelen omia kuviani, syy taitaakin olla se, että kuvauskohteet on niitä takapihan rikkaruohoja, eikä tuntureita tai pöllöjä tai kettuja tai poroja tai puroja tai muuta sellasta, mitä se mun wannabe-luontokuvaaja-persoona haluaisi kuvata, mutta kun ei vaan sattumoisin omilta huudeilta löydy, vaan pitää etsiä ne aiheet lähipusikoista, eikä sieltä kovin kummoisia ihmeitä löydy.

      Emma tuolla ylempänä heitti, että varmaan jonkun Minttu Räikkösen elämä on ihan aidosti pelkkää glamouria (paitsi just joku aika sitten radiossa kohkattiin, kun joku oli nähnyt Mintun ja Kimin jossain lähi-Salessa ostoksilla ja epäili, että ovat sittenkin ihan vaan ihmisiä siinä missä muutkin :)), mutta muuten vähän luulen, että sellainen blogi, missä avauduttaisiin ihan kaikesta ihan rehellisesti, ei välttämättä ole sellainen, jota haluaisin edes lukea. Rajansa kaikella kuitenkin. Mutta niin sinä kuin minäkin ollaan sellaisia kuin ollaan, koska minä ainakaan en edes muuta osaa. Se vaan on niin kummalista, että miksi sitten pelkään, että joku "väärä" ihminen näitä mun juttujani päätyy lukemaan. Varmaan siksi, etten ole koskaan kokenut olevani mikään "bloggari", vaan ihan vaan minä, joka kirjoittelee niitä näitä. Ja että jos se joku sitten alkaa kyseenalaistaa, että mitä täällä teen ja mikä se mun "juttu" oikein on, vois tulla vaan paha mieli ja tunne, että pitäis edes itse tietää vastaus, mutta kun en tiedä. Tykkään vaan niin hitsin paljon tästä kirjoittamisesta ja teistä mun kivaan "lukijaperheeseen" kuuluvista ihmisistä, että mun elämä olis paljon, paljon köyhempää ilman.

      Ja nyt mua jo melkein ennakkoon hävettää kysyä tätä, mutta kun en tiedä sun Instaprofiilinimeä, en tiedä, seuraako kenties meistä jompikumpi tai molemmat toisiaan? Vai onko sun tili kenties yksityinen Helminainen? Olisin sinne klikannut pyynnön, mutten uskaltanut, kun ajattelin, että jos onkin joku muu ja päädyn johonkin kauhugalleriaan vaikka... :D.

      Kiitos taasen Helmis, kuulumisiin ja ihanaa aurinkoviikonloppua <3

      Poista
  19. Jälleen niin paljon asiaa. Minä henkilökohtaisesti tykkään noista kuvista. Erityisesti valopisarat (!!) lehdillä oli kauniita, ja se jäkälä. Hei, en ole koskaan katsonut noin läheltä enkä tiennyt, että se on tuollainen käkkärä.
    Älä huoli julkisuudesta ja sen raadollisesta puolesta, julkaise omaan tahtiin kuvia ja tarinaa.

    Olen pitkälle nykyään samansorttinen. Liityin faceen aikanaan hirveän pöhinän kera, otin ystäviksi kaikki tarjokkaat... ja tässä vuosien varrella olen karsinut törkeästi sitten pois ihmisiä, joita en esim. tapaa koskaan livenä ja joiden "kuulumiset" on yhtä auringonlaskun kuvaa ja hempeitä tekstejä tai vastaavasti jostain naurunappula-tyyppiseltä sivustolta poimittuja muka-hauskoja-kuvia....
    Ylipäänsä alan ehkä olla oman poikasi kanssa samoilla linjoilla, että elämää pitää elää eikä huolehtia siitä, miten sen on jakanut julkisuuteen mahdollisimman näyttävästi. (Oppisinpa vielä olemaan täysin välittämättä....)

    Mennään näillä eteenpäin. Iloa viikonloppuun ja jatkoon! Kesä on tullut, näin tänään pääskysen ja käkikin on kukkunut niin, että jos vanha totuus tulevista vuosista kukunnan jälkeen pitää paikkansa, meikäläisen kuolema koettaa sitten vasta likempänä 2100-lukua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva Vivi <3.

      Mulle se faceen liittyminen oli aikanaan t o d e l l a vastentahtoinen juttu, mutta oli lopulta pakko, kun toimi tiedonjakokanavana silloisten sisustusalan opintojeni aikaisten kurssilaisten kesken. Sähköposti oli heille ihan museokamaa (ja siks just sopii mulle oikein hyvin :D), eikä sitä kukaan halunnut käyttää, koska muut kuin minä ei istuneet päiviä koneella (töissä).
      Olisin vaan toivonut, että mua ei sieltä kukaan hoksaa, ettei kukaan vaan pyydä kaveriksi (pojat kyllä valisti, että se ei äiti oikein oo niinkuin sen facen idea, että siellä ollaan piilossa....), koska koen aina ihan hirveää ristiriitaa siinä, jos joku sellainen puolituttu, jonka kanssa en halua jakaa elämästäni mitään, lähettää pyynnön. Tuntuu kurjalta jättää hyväksymättä, mutta sitten taas toisaalta en vaan kertakaikkiaan halua kerätä sinne ihmisiä, joiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä. Kivat tyypit on asia erikseen, mutta siltikin tekee tiukkaa kaikki leivonta- ja kokkailu- ja tähtihetkipäivitykset. Ehkä pahin on kohta edessä, kun taas alkaa tulla jokakeväisiä lasten koulutodistusten hehkutuksia. Kuinka taas oli yhtä kymppiä koko paperi täynnänsä.. Huoh. Tiedän olevani ankea tyyppi, mutta en voi sille mitään.

      Nuoriso on kyllä monessa suhteessa niin paljon viisaampaa nykyään. Enää ei ole muotia juoda, eikä polttaa, eikä tosiaan jakaa sitä elämäänsäkään somessa, vaan ihan vaan elää ja tehdä. Arvostan.

      Käki oli täälläkin palannut golfkentän maisemiin ja ajattelin, että mahtaako kukkua itsensä hengiltä, kun ei ollut hetkeäkään hiljaa sen neljän tunnin kierroksen aikana. Ellei sitten kukkunut vuoroissa jonkun kollegan kanssa.

      Iloa kesään ja kaikkeen Vivi!

      Poista
  20. Ihania kuvia! Nämä on tosi kauniita ja kyllä minä katsoisin näitä instafeedissäkin. Ihan joka aamu (joka iltakin jos niilkseen tulee). Ja kun totuus on se, että parhaat kuvat tulee sillä kameralla joka on mukana.

    Ja mitä tulee someen, siitä olisi niin paljon sanottavaa, että taidan kirjoittaa ihan oman postauksen. Se tuntuu olevan joka paikassa nykyisin ja kaikkea voisi jakaa. Osa jakaa, osa ei. Minusta koko some maailma on kiehtova ilmiö, vaikka en sihen haluakaan nykyistä enempää hypätä.

    En muuten minäkään blogista kerro kaikille, vasta viimeisen ehkä vuoden aikana oikeasti kertonut sen olemassaolosta edes enemmälle kuin muutamalle ystävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :). Hyvin sanottu toi "totuus on se, että parhaat kuvat tulee sillä kameralla joka on mukana." Näinhän se tosiaan on, koska muulla on paha ottaa :D.

      Olen saanut teiltä kivoilta ihmisiltä niin paljon kannustusta ja lisää itseluottamusta, että olen iloisin mielin tässä viimeisen muutaman päivän aikana postannut instaan enemmän kuvia ja stooreja kuin melkein koko vuonna yhteensä :). En enää mieti liikoja.

      Ja some on tosiaan monimuotoinen juttu. Olen tässä koittanut omassa päässäni jäsennellä sitä ja tullut siihen tulokseen, että mua lähellä olevat läheiset ihmiset on sellaisia, joiden kanssa toimin mieluiten muualla kuin somessa, koska siihen kerran on mahdollisuus. Sitten taas on niitä läheisiä, mutta kaukana asuvia ystäviä ja sukulaisia, joiden kuulumisia on kiva nähdä edes somen välityksellä. Ja sitten on teitä ihania ihmisiä, jotka olette tulleet osaksi mun elämää ihan puhtaasti somen (lähinnä blogien, mutta sittemmin myös Instan) kautta ja koen ihan oikeaa ystävyyttä, vaikkei oltaisi koskaan tavattu, eikä välttämättä koskaan tavatakaan.
      Jäljelle jääkin sitten enää yksi ryhmä, jonka kanssa taas en halua elämästäni jakaa somessa(kaan) mitään, ja se on oikean elämän puolitutut, joiden kanssa mulla ei ole mitään yhteistä, enkä tunne tarvetta sen sorttisia "kaveruuksia" harrastaa.

      Mutta toi tuli mulle kyllä yllätyksenä, ettet sinäkään ole yleisesti blogin olemassaolosta kertonut. Olisin ilman muuta arvellut päinvastaista, koska mun mielestä sun blogi on ihan oikea blogi, jonka olemassaoloa ei tarvi "piilotella" :). Mutta näin ne meidän ajatukset omista ja muiden tekemisistä ajatellaan eri tavalla.

      Ihanaa kesäistä kevätviikkoa Satu <3

      Poista
    2. Mulle se blogi oli semmoinen "Tämä on aivotonta hömppää, en kehtaa kertoa" tyyppinen juttu tosi kauan. No, mitä enemmän siitä olen sivulauseessa sanonut, on selvinnyt että useampi ja useampi oikeastaan lukee sitä jo :D Että se siitä "salaisuudesta". Toki jos ei omassa instagrammissaan mitään siitä sanoisi voisi olla helpompaa piilottaa :D

      Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
    3. No ihan oli sitten samanlaiset perusteet meillä sille piileskelylle :)

      Kiitos samoin, ihanaa viikonjatkoa sullekin! Täällä taas hermoilen, kun ukonilma lähestyy ja pelkään :(

      Poista
  21. Aika uskomatonta, että nuo kuvat on otettu kännykällä. Tosi upeita kuvia! :) Kiva lisäosa kyllä. Itse kuvaan lähes aina kameralla, mutta olisi aika kätevää, jos kännykälläkin saisi noin hyviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä muutaman kympin klipsulinssistä on kyllä ollut paljon enemmän iloa kuin osasin arvata. Kulkee niin kätevästi taskussa ja tulee silmäiltyä tuttujakin nurkkia ihan eri vinkkelistä (kirjaimellisesti maan tasalta), kun linssin avulla saa ne pienimmätkin rikkaruohot näyttämään joltain mahtikukkasilta. Eikä silti ole mistään huijauksesta kyse, vaan ihan vaan siitä, että linssi näkee tarkemmin. Toisin kuin meikäläinen, jolta on mennyt niin näkö kuin ulkonäkökin ajat sitten :D.

      Uuden mallin kännykkäkameroihin linssi ei sovi, vaan ainoastaan sellaisiin karvalakkimalleihin, joka mullakin on ja jossa on sellainen yksiosainen kamera.

      Iloista kevättä sulle ja kiva kun jätit viestiä <3

      Poista
  22. Hienoja makroja ja linssi selvästi tuottaa sinulle iloa. Se on tärkeintä, että nauttii siitä mitä tekee. Muiden mielipiteellä ei ole niin väliä ( vaikka välillä onkin.)
    Me ollaan juuri lähdössä piknikille ja makkarat on pakattu reppuun. UK täytti vuosia tänään ja mä kurja unohdin sen. Nyt yritän hyvitellä piknikin merkeissä.

    Nyt juuri valo ja luonto on parhaimmillaan ja on kiva kuvata. Mahtavaa kesän alkua Annukka, naatitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mulle kävi tässä nyt sitten niin, että kaikki muu on jäänyt retuperälle, kotia ja blogia myöten, kun oon vaan linsseillyt ja muutenkin pörrännyt pusikoissa kuvailemassa.

      Nyt tää mun vastaus tuli niin anteeksiantamattoman myöhään, että tuskin enää palaat lukemaan, mutta jos palaat, niin kiitos ja kiva kun jätit viestiä ja juu, naatitaan nyt, kun (vielä) voidaan <3

      Poista
  23. Tuntuu, että seuraava sukupolvi on niin monessa asiassa fiksumpi, kun osaavat meitä paremmin kuunnella itseään tai siis ihan luontaisesti toimia, mikä heille parhaaksi on ja ovat sinut ulkomaailman kanssa. (Onneksi, some ei siis tuhonnutkaan niitä nuoria vaikutteille alttiita yksilöitä, vaan syntyikin evoluution kehittyneempi versio some sapiens.) Ihan saman kommentin olen nimittäin kuullut poikieni suusta, että kuka nyt omaa elämäänsä jaksaa hehkuttaa muille kun on paljon trendikkäämpää vaan tehdä ja kokea ihan oikeasti. En sano, että kumpikaan ääripää on oikein tai pahasta, eli jakaa somessa tai pysyä sieltä pois, vaan pitäisi tehdä asioita ylipäänsä itseään kuunnellen. Näin yritän ajatella somen kanssa, mutta ehkä se meidän sukupolvelta vaatii vähän aktiivisempaa pohdintaa ja oikean tien hakemista. Yritän toimia niin, että kun ei huvita, koneet ja pelit kiinni ja sitten palataan, kun se tuntuu taas antavan jotain itselle. Nuorisolta voi oppia juuri sen, että tekee niin kuin hyvältä tuntuu. Toinen hyvä esimerkki heidän fiksuudestaan on mielestäni suhde tavaraan. Pojan muuttaessa kävimme mielenkiintoisia arvokeskusteluja kotiin liittyen ja päällimmäinen ajatus hänellä oli, että mahdollisimman vähän tavaraa. Hyvä, että hamstraajien sukupolvet taitavat olla kuolemassa sukupuuttoon :D. Helpompi kun on olla ylipäänsä hamstraamatta kuin sitten kovalla tuskalla vähentää. Nimimerkillä kokemusta on ja toivo on nuorissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja piti kehua noita upeita kuvia :))

      Poista
    2. Juu, samaa mieltä olen (ollut jo pitkään), että nykynuoriso on monessakin asiassa paljon fiksumpaa kuin edellinen sukupolvi. Sun jo mainitsemien lisäksi esim. siinä, että enää ei ole muotia polttaa tupakkaa, kännätä tai kärventää itseään auringossa.

      Piti äsken ihan katsoa, mikä tän mun postauksen päivämäärä on, ja näyttää olevan liki kuukausi, kun tän kirjoitin, mutta onneksi on täysin stressivapaasta ja harrastuksesta kyse, eikä mitään ulkoista (yhteistyö- tms.)painetta siihen, että pitäisi suoltaa tekstiä jollain tietyllä rytmillä. Tulee kun on tullakseen ja huvittaa kun huvittaa, ja sitten kun ei tee kumpaakaan, voi ilman huonoa omaatuntoa pysyä pois. Paitsi että välillä kyllä otan paineita siitä, etten ole käynyt lukemassa muitten tekstejä, koska yleensä aika ahkerasti kuitenkin luen ja jätän viestiä, mutta nyt en ole stressannut siitäkään. On ollut ihan muut aiheet sillä saralla ajankohtaisia. (Mm. kehonkoostumusmittaus, jonka jälkeen tuli ihan spontaani itku,niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, mutta pettymys siitä, että mitään toivottua ei ole tapahtunut, vaan ihan päinvastaista, vaikka iloisella mielellä ja ahkerasti olen salilla punnertanut, oli ihan musertava. Tai ainakin siltä se siinä hetkessä tuntui, nyt vähän jo naurattaakin, enkä mieti asiaa, vaan jatkan valitsemallani tiellä).

      Iloista kesämieltä Pilvi ja kiva oli kuulla susta niinkuin aina.

      Poista
    3. Eihän se haittaa, jos tulee harvaan päivityksiä, kun tulee lukijoiltakin kommentit vähän viiveellä ;). Olis kiva kuulla noista ajankohtaisista asioista, vaikka höh, ei ne treeniasiat vaan mee aina kuin Strömsössä... :(. Terveysnäkökulmasta kuitenkin hyvä, että jaksaa tehdä!!

      Poista
    4. Oli mielessä vähän päivitellä kuulumisia, mutta kun tarkemmin mietin, en ole tainnut tehdä viimeaikoina mitään, mistä riittäisi yhtään mitään mainittavaa :). Paitsi se masennusta aiheuttanut mittaustulos, mutta en jaksaisi yhtään "onko se nyt niin tarkkaa jonkun kilon kanssa" -tyylistä kommenttia, joten saa nyt nähdä, tuleeko tässä päiviteltyä vai jatkanko vaan yleistä vetelehtimistä salikäyntien ohella :).

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi