Pallompi matto, parempi mieli :)
Se on nyt tullut todistettua, kun kuukauden päivät ollaan makkarissa totuteltu vanhojen, pölisevien nukkamattojen tilalle Sukhimatoilta tilaamiini symppiksiin, pyöreisiin huopapalloversioihin.
Toki monenmoisia mattoja olisi ollut tarjolla paljon lähempänäkin kuin Nepalissa, mutta olen näitä siitä asti ihaillut, kun ensimmäistä kertaa näin. Oliskohan ollut peräti jo pari-kolme vuotta sitten. Tuntuu olevan aika normi harkinta-aika meikäläiselle nykyään, kun haluan ensin olla ihan täysin varma siitä, ettei enää tule hankittua mitään lyhytkestoista tai huonolaatuista tai mitään, mille ei ole kotona valmiiksi harkittua paikkaa.
Yksistään pelkän kivan ulkonäön perusteella en kuitenkaan mattoja valinnut, vaan päätöstä vahvisti paitsi luonnonmateriaalin (100% puhdasta uutta villaa) käyttö ja aito käsityö, myös Sukhin eettiset arvot. Heillä työntekijöitä kohdellaan kaikinpuolin reilusti, ja tekijä myös saa työstään kunnollisen korvauksen.
Toki monenmoisia mattoja olisi ollut tarjolla paljon lähempänäkin kuin Nepalissa, mutta olen näitä siitä asti ihaillut, kun ensimmäistä kertaa näin. Oliskohan ollut peräti jo pari-kolme vuotta sitten. Tuntuu olevan aika normi harkinta-aika meikäläiselle nykyään, kun haluan ensin olla ihan täysin varma siitä, ettei enää tule hankittua mitään lyhytkestoista tai huonolaatuista tai mitään, mille ei ole kotona valmiiksi harkittua paikkaa.
Yksistään pelkän kivan ulkonäön perusteella en kuitenkaan mattoja valinnut, vaan päätöstä vahvisti paitsi luonnonmateriaalin (100% puhdasta uutta villaa) käyttö ja aito käsityö, myös Sukhin eettiset arvot. Heillä työntekijöitä kohdellaan kaikinpuolin reilusti, ja tekijä myös saa työstään kunnollisen korvauksen.
Näiden muutaman viikon kokemuksella olen ilokseni huomannut, että enää ei tarvi tämän tästä tuskastua villakoiriin sängyn alla (vaikka siis mies meillä on innokkaampi imuroija, mutta inhoan imurin ääntä melkeinpä vielä enemmän kuin naapurin kovaäänistä ruohonleikkuria..), eikä kärsiä tukkoisesta nenästä.
Pallomatto ei pölise, eikä siitä irtoa muutenkaan mitään ylimääräistä. Sen sijaan näyttää ennemminkin hylkivän likaa, mikä tuntuu jotenkin nurinkuriselta, koska jotenkin voisin kuvitella, että villa on niin huokoista, että imaisee kaiken sisäänsä.
Havainto perustuu tahattomaan testiin, jossa vahingossa läikytin matolle kukkien kasteluvettä, jonka seassa oli veden ruskeaksi värjäävää merileväuutetta, mutta ei jättänyt mitään jälkeä. Huh ja kiitos.
Ihan hitsin hankalaa yrittää ottaa kuvaa, johon olisin saanut molemmat matot näkyviin, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovatten tasapuolisesti sängyn molemmin puolin suoraviivaisuutta pehmentämässä. Mutta ei tuomita keskeneräistä. Makkarin muutos etenee pala palalta. Tavoitteena se, että lopulta käytössä olisi pelkkiä luonnonmateriaaleja, joita olen tässä pikkuhiljaa hankkinutkin. Pellavaisten peittojen jatkona nyt nuo söpöt Sukhit.
Sen verran katsoin parhaaksi ukkelia varmuuden vuoksi varoitella, ettei törmää omalle puolelleen parasta mahdollista vauhtiaan. Meidän vanhat matot kun oli niin kovapohjaiset, että niissä oli pakko pitää liukuesteitä. Pallomatto voi oudokseltaan luistaa jalan alla, vaikkei missään nimessä liukas olekaan.
Mattojen halkaisija on 80 cm, ja ihan pienesti harmittaa, että aloin vähän nuukailemaan maton koossa. 90 cm olisi ollut ehkä vielä kivempi.
Kaikki Sukhimatot tosiaan tehdään käsityönä, ja halutessaan maton voi suunnitella kokonaan itse ja tilata sen sitten yksilöllisesti räätälöitynä. Vähän kutkuttaisi sekin, mutta antaa nyt olla harkinnassa ens alkuun..
Tuli jotenkin ihan liikuttunut olo, kun Sukhimattojen ystävällinen yhteyshenkilö Milla kirjoitti yhdessä minulle lähettämässään viestissä, että "Mattopajan toiminnanjohtaja kertoi, että siellä kokoontuvat aina naiset kerran viikossa tietokoneen ääreen odottamaan, millainen lista tilauksia tulee". Jotenkin niin pystyin kuvittelemaan tekijät siihen näytön ääreen innostuneina odottamaan, että pääsevät hommiin, mutta samalla tuli valmiiksi sellainenkin olo, että mitä jos tilauksia ei riitäkään kaikille ja joku joutuu pettymään... Vooii..
Milla onneksi kertoi, että aina on jotain oheistyötä. Niinkuin nyt vaikkapa huopapallojen pyörittelyä valmiiksi. Siihen tekisi mieli itsekin osallistua.
Milla onneksi kertoi, että aina on jotain oheistyötä. Niinkuin nyt vaikkapa huopapallojen pyörittelyä valmiiksi. Siihen tekisi mieli itsekin osallistua.
Meidän Shirisha-mattojen tekijä on Uma Shestra.
Kiitos Uma <3.
Sellainen ongelma tästä nyt vähän tuli, että olen kulkenut matot kainalossa ympäri taloa, ja vaikkei meidän koti iso olekaan, niin olen keksinyt jo monta muutakin matoille sopivaa paikkaa. Seinällekin jo sommittelin, koska näyttäisi kivalta taulunakin, mutten sitten kumminkaan raskinut jättää kumpaakaan sängynpuoliskoa ilman.
Matot tulivat paljon ennakoitua lyhyemmässä ajassa, ja pakko nyt laittaa tähän kuva todisteeksi siitä, että vaikka lähetyksillä on nykyään aika usein vaarana joutua hukkaan, niin toisinaan paketti löytää perille varsin vähäisilläkin tiedoilla :).
Lopuksi lainaan pätkän tekstiä suoraan Sukhimattojen omilta sivuilta, koska sopii niin hyvin siihen, mitä itsekin ajattelen:
"Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Asiakkaat sanovat usein, että meidän mattomme tekevät heidät onnellisiksi. He ostavat meiltä, koska tietävät saavansa hienon käsintehdyn maton, joka tulee suoraan maton valmistaneelta työntekijältä".
Onnellista heinäkuuta itse kullekin. Lomalla tai ilman.
Itselläni on tuo jälkimmäinen vaihtoehto vielä reilun viikon verran meneillään.
Itselläni on tuo jälkimmäinen vaihtoehto vielä reilun viikon verran meneillään.
***
Postaus on toteutettu yhteistyössä Sukhimattojen kanssa.
Toinen matoista saatu näkyvyyttä vastaan, toinen ostettu normaalihinnalla itse.
Kiitos ihanasta postauksesta Annukka! Huippua nähdä kaksi mattoa uudessa kodissa :)
VastaaPoistaKiitos kivasta yhteistyöstä ja erityiskiitokset tekijälle. Lupaan pitää matoista hyvää huolta <3
PoistaIhanat matot, ja mahtavaa tuo ajatus mattojen takana. Kesäiloa Annukka <3<3
VastaaPoistaJuu nää on tosiaan jotenkin onnelliseksi tekevät matot. Monessakin mielessä.
PoistaTäällä vielä töissä hikoillaan toista viikkoa, mutta sitten pääsen minäkin vapaaksi vähäksi aikaa.
Kesäiloa ja hyvää mieltä sulle kans Taru <3
Aivan ihana,kun kirjoitit naisista ja tilauksesta ❤ Ja tuo Shukhi-onnellinen ❤ Ihan tekee mieli tilata vaikka on allergia(pöly mm.)vapaat matot makuuhuoneessa ja pikkuisen Koda koiruliinin vuoksi matto on niin helppo pestä pelikoneessa .En tiedä miten tälllä kirjoittaminen toimii ennnen kuin julkaisen. Kesäpäiviä terveisin Riitta
VastaaPoistaKiitos paljon kivasta kommentista Riitta <3. Hyvin tuli perille :). Välillä ennakoiva tekstinsyöttö (vai mikähän sen oikea nimi on.. ) tekee tepposet ja tuloksena on hauskoja sanoja, joista tulee päivän piristys. Niinkuin nyt vaikkapa mattojen pesu pelikoneessa :D.
PoistaNäin jälkikäteen mietin, että kuinka pöllö sitä pitää ihmisen olla, että vuodesta toiseen vaan harmittelee pöliseviä nukkamattoja, mutta ei tee asialle mitään.. Etenkään makkarissa, jossa pölypallerot ei varsin hyviä unia edistä...
Iloista kesää ja kiva, kun kävit jättämässä viestiä <3
Ihanat kivat pikku palleroiset :)
VastaaPoistaJa ajattele, että joku on omin pikku kätösin jokaisen palleron yksitellen kaukana Nepalissa pyöritellyt. Siinä olis sulle ja mulle oiva ja terapeuttinen kesätyö, jos meidät vaan huolittaisiin mukaan :)
PoistaNuo huopapallomatot ovat niin kauniita. Itsekin olen niitä ihaillut Sukhi-mattojen sivuilla. Minä vähän himoitsen tuollaista mattoa pianotuolin alle <3
VastaaPoistaAurinkoista loppuviikkoa Annukka <3
No sopis kyllä tosi hyvin sinne pianotuolin alle. Ja mun mielestä justiin tollanen pyöreä, vaikka muoto voi pallomatoilla olla muutakin. Olen kyllä niin tyytyväinen, kun vihdoin ja viimein tulin järkiini ja tilasin.
PoistaEi sais varmaan toivoa, mutta ihan pikkasen voisi lämpöä loppuviikosta ja tulevastakin vähentää. Meillä on toimistolla niin kuuma, että aivot jo sulaa. Mutta toivottavasti aurinkoa riittää vielä elokuun puoliväliin ainakin, niin saadaan mekin lomalle osamme.
Ihanaa lomanjatkoa sinne uuden hellehatun varjoon <3
Just jotain tollaisia mattoja mäkin kaipaan meille; tyylikkäitä, luonnonmateriaalia ja eettistä. Täytyy vierailla mattosivustolla heti, kunhan näiltä kesäkiireiltäni (HAHA!!!)kerkeän! Teidän makkari näyttää kyllä niin rauhalliselta ja seesteiseltä paikalta nukkua, että oikein kateeksi käy. Ihan semmoista Annukkamaisen tyylikästä <3
VastaaPoistaIhanaa loppuviikkoa :)
Mua houkuttaisi tilata Sukhilta vielä yksi suorakaiteen mallinen matto sängyn jalkopäähän, kun lattia tuntuu nyt jotenkin hirmu paljaalta, kun ennen oli ne nukkamatot sivuilla ja just siellä päädyssä (vaan onneksi ei ole enää, koska kyllä ne ihan hirveät pölymagneetit oli näin jälkeenpäin ajatellen, kun on kuukauden päivät ollut mihin verrata). Se vaan voisi olla ehkä sellainen palmikoitu (Sukhilla on vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja), ettei tule liian palloa.
PoistaJa kiitti. Makkari muotoutuu pikkuhiljaa kohti parempia yöunia (ikuisuushaave), mutta vielä on keskeneräistä. Ehkä kaikkein suurin muutos on ollut se, että vaihdettiin liki 25 vuoden jälkeen paikkoja ukkelin kanssa. Kuvittelin ennakkoon, etten mitenkään pysty nykkymään sängyn toisella puolella, mutta itseasiassa kävi oikeinkin helposti ja olen jopa nukkunut vähän paremmin.
Kiitos samoin loma-Emma <3
Minulla on lämpimät suhteet Nepaliin ja tälläinen reilu kauppa ilahduttaa mieltäni. Olen ihaillut Sukhimattojen valikoimaa ja toimintaperiaatteita. Villamatto on paras, se hoitaa itse itsensä ja on miellyttävä ja lämmin jalan alla. Kauneus on suuri bonus tähän kaikkeen.
VastaaPoistaKiva kuulla Cheri :).
PoistaMulle tuli vasta jälkikäteen mieleen, että itseasiassa meilläkin on aiempikin lämmin suhde Nepaliin, tai siis tarkemmin ottaen nepalilaiseen Ramiin, joka oli meillä tekemässä pihakiveystä vuosia sitten. Oli meidän tilaamalla kotimaisella kiviurakoitsijalla töissä ja tavoitteenaan oli tienata niin hyvin, että saisi myös perheensä Suomeen.
En enää muista oikeaa nimeään, mutta sai meillä pojilta lempinimeksi "Ramirentti" päällään olleen Ramirent:in T-paidassa olleesta logosta. Ja nuorempi pojista, joka taisi silloin olla jotain 10 vuoden tietämissä, ystävystyi Ramirentin kanssa niin, että itki kun piha tuli valmiiksi ja Rr lähti. Tuli haikea mieli itsellekin.
Ihanat matot! Mutta et kai tosissasi väitä että tulivat perille tuolla osoitteella. Et kai :)
VastaaPoistaMuuten, luin ensin että sushi-matot!
Mitään osoitelappua ei paketissa ollut, vaan se tosiaan näytti ihan tuolta kuin kuvassa. Toki se varmaan oli tuo Aramexin (lieneekö paikallinen posti) koodi se oleellinen juttu, mutta nimi ja maa käsinkirjoitettuna oli ainut tieto sen lisäksi :).
PoistaMatot on ihanan jämäkät ja pehmeät yhtäaikaa. Tuntuu kivalta paljaan jalan alla aamulla. Vähän (paljon) tekisi mieli tilata Sukhilta muutakin. Niin kivasti toimii kaikki ja niin jotenkin ihana toimintaperiaate heillä. Kävin heti katsomassa, miltä meidän maton tekijä Uma Shestra näyttää. Sukhin sivuilla on kuvat kaikista.
Sushista tykkään myös, mutta en ehkä matolla niinkään :D
Todella mukavan näköisiä palleromattoja :) Täytynee käydä - mukavaa tätä päivää, Annukka
VastaaPoistaJuu, ne on kyllä niin söpöt. Hinta toki toinen kuin mitä olen tottunut matoista maksamaan, mutta niin on laatukin :).
PoistaLeppoisaa torstaita Miehanna <3. Täällä menee edelleen töitten merkeissä... Huomasin aamulla, että nyt alkais kyllä jo tehdä mieli lomalle, mutta ens viikko vielä..
Mulla vielä kolme viikkoa ennen lomaa... mut onhan viikonloput - iloista perjantaita
PoistaKiitos samoin. Ja onneksi on tosiaan viikonloput :)
PoistaAivan ihana postaus!<3 Hienosti kirjoitettu ja niin houkuttelevat kuvat!
VastaaPoistaMulla on myös mietinnässä tuo matto, juurikin makkariin, mutta taidan joutua matkimaan sinua, ja tilaamaan mattoja kaksin kappalein...En vain pääse itseni kanssa sopuun väristä!;)) Valkoinen olisi aina toimiva ratkaisu, mutta sitten toisaalta beige tai harmaa...Ihan liian vaikeaa joskus tehdä päätöksiä!:D
Kiitos taas Taina, kun oot aina niin kannustava <3.
PoistaMua houkuttaisi ihan hirveästi tilata vielä yksi pallomatto, mutta suorakaiteen mallinen. Jäi jotenkin tyhjäksi sängyn jalkopään puoleinen lattia, jossa ennen oli matto siinäkin. Siitä haluaisin ehkä sellaisen vinoraidallisen, joka olis ehkä pohjaltaan tollanen luonnonvalkoinen kuin noi pyöreätkin matot, ja vinoraidat beiget ehkä.. Tai sitten matto saisi olla yksivärinen luonnonvalkoinen, mutta palmikoitu. Hmmmmm.. Ehkä tässä täytyy seuraavat pari vuotta taas harkita.
Vaihtoehdoista ei ainakaan ole pulaa, kun tosiaan voi suunnitella maton vaikka alusta alkaen itse. Mutta siis, sehän ei valintahommaa tietty yhtään helpota :D
Aivan ihana matto. Tuon voisin ottaa tänne meidän uuteen kotiin ihan jo vaikka heti! Kävis kaikkialle :) Täällä on nimittäin mattojen etsiminen käynnissä ja kovin helpolta ei se urakka näytä!
VastaaPoistaAiai. Uuteen kotiin valitseminen kuulostaa näin samassa vanhassa (joskin toki rakkaassa) kodissa viimeiset 25 vuotta asuneelle ihanalta, mutta samalla kyllä ihan hitsin haasteelliselta hommalta, kun vaihtoehtoja tuntuu nykyään olevan kaikelle ihan loputon määrä. Ei hommaa tosiaan helpota.
PoistaTällä lyhyellä kokemuksella voin kyllä suositella Sukhia ihan jo ystävällisen palvelun, mutta myös laadun ja heidän asiallisten arvojensa perusteella. Ja jotenkin niin ihana, kun Sukhin sivuilla on kuva kaikista tekijöistä ja sieltä kävin itsekin kurkkaamassa meidän matot askaroineen Uman kuvaa. Tulee jotenkin sellainen hirmu läheinen tunne. Toisin kuin jostain vaan kasvottomasta verkkokaupasta tilaamalla.
Ei muuta kuin hirmusti tsemppiä mattojen valintaan :). Ja onnea uuteen kotiin tietty <3. Ja kiitos kun kävit ja jätit viestiä. Näistä tulee aina iloinen mieli.
Voi miten ihanat matot. Jos meillä ei olisi koirianiin hankkisin kyllä tuollaiset, mutta noiden nelijalkaisten kanssa ei kyllä viitsi,vaikka kuinka hylkisivät likaa... kivaa kesän jatkoa!
VastaaPoistaNo ehkä ei nää valkoiset matot tosiaan mätsää kaikkein parhaiten teidän nelijalkaisten väriin :). Ehkä teidän tapauksessa pitäis tehdä valinta koirien väri edellä :).
PoistaEnää (tai siis vielä..) reilu viikko ja sitten alkais mullakin l o m a. Toivottavasti ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaa myös joku sade- tai jääkausi.
Nuo valkoiset matot on niin kauniit!
VastaaPoistaMinäkin mietin meille valkoista Sukhi-mattoa, mutta hylkäsin ajatuksen alkuunsa. Ja syyhän on karvainen sisustusassari... Meillä matto on työhuoneessa tuolin alla ja onhan se ihanan pehmeä jalkojen alla.
Kaunista kesäistä loppuviikkoa♡
Mattoja olis saatavilla myös sisustusassarin värisenä :). Kaikki pallot kun voi olla keskenään eri värisiä, ja voiskin tulla aikas kiva yhdistelmä sellaseta musta-valko-ruskeasta.. Meikäläinen on niin värirajoitteinen, vai sittenkin ehkä mielikuvitukseton, kun valkoinen on aina se ykkönen ihan kaikessa.
PoistaViikonlopusta näyttäis tosiaan tulevan varsin kesäinen. Ikävä kyllä, säätiedot lupailee tänne ukkosta sekä huomiselle että lauantailla ja sekös mua pelottaa :(.
Ihanaa viikonloppua M <3
Onpas ne kauniit! Ja vaikuttaa ihanan eläväiseltä tuo pinta. Oon kyllä silleen huono mattojen kanssa, että meen aina samoilla. Silleen samoilla kun oon mennyt jo monta vuotta :D Pitää varmaan harkita jossain vaiheessa ihan oikeasti sisustavansa enemmänkin. Mut jos nyt valkoisten mattojen kanssa odottaisi että toi meidän Neiti olisi huomattavasti enemmän kuin 9kk vanha. En oo ihan varma, että mikään matto kestää vauvaa.
VastaaPoistaSamoilla matoilla meilläkin on menty jo niin kauan, etten edes muista, miltä vuosikymmeneltä ne on peräisin :). Ja olen aina ollut vähän (tai siis paljon) sellanen nuukailija mattojen hintojen suhteen ja aina koittanut löytää sen edullisimman, mutta silti jossain määrin kivan, mikä on sitten kyllä näkynyt suoraan niitten villakoirien määrissä... Jotenkin sellaset keinokuituiset (tai mikähän se oikea termi onkaan) halpismatot on kyllä myös ihan hirveitä pölyn kerääjiä.
PoistaKoitin muistella, mitä 9 kk ikäiset tekee, mutta ei oikein yltä enää muisti sinne asti :). Varmaankin kovalla touhulla menevät eteenpäin. Tai ainakin yrittävät, kuka milläkin tyylillä.
Kivaa viikonloppua!
Olipa ihana tarina kauniilla matoilla! Pienillä valinnoillamme voi olla suuri merkitys toisten elämässä. Täytyykin tarkistaa oliko sulla linkkiä tuonne Sukhille? Ja sinä olet tosi kuuluisa jos noilla osoitetiedoilla löysivät perille :)
VastaaPoistaMun mieltäkin lämmittää se, kuinka Sukhi pitää huolta tärkeistä tekijöistään, ja kuinka tekijät puolestaan pitää omaa työtään tärkeänä ja arvokkaana. Ja ihan oikeasti tuntuu joka aamu kivalta astua paljain varpain niille pienille huopapalleroisille :).
PoistaTekstissä oli pari linkkiä, mutta mulla taitaa olla niin huonosti erottuvalla värillä ne, joten tässä vielä osoite www.sukhimatot.com.
Olishan se hienoa olla noin tunnettu :D. Tai jos tarkemmin ajattelen, niin oikeasti ei.. Parempi olla ihan vaan tällanen tavallinen Annukka :)
Nuo matot ovat kyllä niiiin ihanat. Sopii hyvin myös makkariin.
VastaaPoistaMahtava varmasti astua maton päälle kun nousee sängystä.
Kiitos Tuija. Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. Ja villapallot jalan alla tuntuu kivalta aamuisin.
PoistaRattoisaa päivää! Mulle alkais nää helteet jo piisata, kun meillä on töissä ihan yhtä kuuma kuin ulkonakin.
Ihanat pallurat, voin kuvitella, miten mukavat jalan alla.
VastaaPoistaOon myöskin tutkiskellut Sukhi-mattoja. Allergian vuoksi olen epäillyt. Mutta ehkä yläaula voisi olla sellainen hyvä paikka tuollaiselle - ei ole ihan koko aikaa nenän alla. Villa on loistomateriaali, kun se todella hylkii likaa. Reilu kauppa saa peukut myös!
Niin seesteinen tuo makkari - symmetriassa on feng shuit kohdallaan <3
Juu, ne on sellaset, että tulee aina aamulla hetki siinä matolla tepasteltua, kun tuntuu tosiaan kivalta jalan alla ne palleroiset :). Ja ihan parasta, kun ei tosiaan enää matot kerää yhtään pölyä niinkuin (Ikean) vanhat nukkamatot, jotka oli varsinaiset pölymagneetit heti alusta alkaen, vaikka kivannäköiset ja sopivan kokoiset olivatkin.
PoistaMua häiritsee tuo yöpöytien ja valaisimien korkeus suhteessa sänkyyn. Näyttää ihan joltain vartiotorneilta :). Mutta johtuu siitä, että valkkasin ensin sänkyyn (uusittiin vuoden vaihteessa) niin korkeat jalat, ettei edes miehen jalat ylttyneet lattialle, kun istui sängyn reunalla. Ja itselle tuli sellanen tunne, että putoaa tyhjän päälle, kun aamulla nousee. Joten vaihdettiin sitten seuraavaan saatavilla olevaan jalkakorkeuteen, joka puolestaan on liian matala. Mutta alan taipua siihen, että sänkyyn taitaa sittenkin tulla pääty tai jotain. Tähän asti en ole halunnut, kun tykkään tosta tapetista, mutta nyt näyttäisi sellasta kaipaavaan. Mutta joskus sitten.. Nyt en aio sellasia mietiskellä, kun tarttee keskittyä näistä helteistä hengissä selviämiseen.
Kivaa päivää jälleen CC <3
Tervehdys kesäkiireiden lomasta. Tässä ne nyt on. Ihanat pallomatot!! Harkitsen ehdottomasti niitä Suomi-kodin makkariin.
VastaaPoistaKivaa loman odotusta, vai oottekohan jo...
Kiitos terkuista Leena ja ihan mahtavaa, jos Sukhit sujahtaa teidänkin Suomi-kotiin. On ne vaan kaikinpuolin niin ihanat.
PoistaTänään oli v i h d o i n viimeinen työpäivä ennen kolmen viikon lomaa. Oikeasti alkoi turnauskestävyys olla koetuksella, kun meidän toimistolämpötilat huiteli jo yli kolmessakympissä, eikä helpotusta tullut mistään. Tästä ja naapurikaupungista oli kaikki mahdolliset jäähdytyslaitteet niitä perinteisiä pöytätuulettimia myöten loppuunmyyty, vaikka kaikki liikkeet mylläsin. Nyt saa onneksi hikoilla ihan muuten vaan, kun ei tarvi vähään aikaan skarpata :)
Aivan ihania, peukutan ihan ehdottomasti noista eettisistä valinnoista ja siitä että tietää kuka maton on tehnyt ja miten hyvin siellä työntekijöitä kohdellaan. Tulee hyvä mieli ja maailmasta vähän parempi paikka. Olen huokaillut kanssa monta vuotta jo noiden mattojen kauneutta ja eettisyyttä, mutta nuo meidän nelijalkaiset ja nuo matot eivät ole ihan paras yhdistelmä. Villa on kylläkin koiraperheenkin matoissa hyvä matsku (vuosikymmenten kokemus on opettanut) koska se todella hylkii likaa ja jopa jossain määrin koirankarvoja, mutta villakin on rajallista. Maton pitäisi sitten olla huoneessa jossa koirat ei oleskele. Viime talvena ostin alesta ihan itselleni kyllä villamaton tänne työhuoneeseen, johon koirat EI pääse ja nyt (jo) raaskin laittaa lattialle "uuden" tuolin kanssa ja se tuntuu superylelliseltä tallustaa sen päällä paljain varpain... Tekisi niin mieli useampaa villamattoa. Huokaus. Ehkä sitten eläkkeellä kun siirryn chihuahua-kokoisiin koiriin... Ehkä.
VastaaPoistaMutta. Ihkua kun teillä on superhienot matot joilla laskea varpaat aamulla! Hyvää lomaa sinne ja rentoja golf-päiviä<3
Ja taas tämäkin sun kommentti jäänyt multa näkemättä, kun on sattunut oman lomani aikaan ja koneen kannet olleet kiinni :(.
PoistaMe ollaan ihailtu noita sukhimattoja jo pitkään. Jollain aikavälillä pitäisi sellainen hankkia omaan kotiin, kun vielä parista paikkaa uupuu kiva matto. Mukavaa elokuuta Annukka!
VastaaPoistaMua niin harmittaa, kun jää yksikin kommentti huomaamatta ja nyt on kyllä käynyt niin :(
PoistaOi, sukhi matot ovat super ihania. Minäkin haaveilen sellaisesta meidän makkariin. Pyöreä muoto on kiva. Teidän makuuhuone näyttää oikein söpölle. Hassua, että teidän makkari on sisustettu samalla tavalla kuin meidän. Olen kanssasi samaa mieltä, että sängyn täytyy olla hyvä. Me hankittiin pari vuotta sitten uusi sänky, kun molempien selät alkoivat oireilemaan vanha sänky olikin jo 10 vuotta vanha. Nyt ollaan tosi tyytyväisiä.
VastaaPoistaTykkään matoista tosi paljon ja palleroiset on pysyneet ihan tosi hyvässä kuosissa ihan vaan imuroimalla. Eikä ole yhtään menneet syherölle, vaan ihan ovat yhtä napakoita kuin uutena. Ja muutenkin kyllä oli ilo asioida Sukhimattojen Millan ja muidenkin kanssa. Kannattaa ilman muuta ottaa yhteyttä. (Tämä oli ihan ainoita yhteistyöjuttuja, joita olen tehnyt, koska ne ei ole mulla tavoitteena, mutta kun aloite tuli Sukhin puolelta ja matot oli muutenkin haaveissa, niin tässä toteutui puoliksi molemmat.)
PoistaAinut, mikä jäi vähän kaivelemaan, oli se, etten raskinut/tajunnut teettää vaikkapa vaan 10 cm halkaisijaltaan isompia.
Ja juu. Hyvä sänky on kyllä ihan must. Mies oli sitä mieltä, että vanha oli ihan hyvä, mutta kun sain pakotettua kaupoille, muistaa kyllä kehua tätä uutta sänkyä varmaan joka ilta.
Tuliko tullit?
VastaaPoista