Sivut

tiistai 25. tammikuuta 2022

KUULUMISIA JA TURHAN TAVARAN KARSINTAA (OSA 1)


Tulin siihen tulokseen, että nyt on pakko aloitella helpoimman kautta tai aikomukseni palata  kirjoittelemaan romuttuu kerta toisensa jälkeen, kun koitan haukata liian ison palan kerrallaan. 

Siispä lähden liikenteeseen ihan vaan viimeaikojen kuulumisista. Pysytellen elämän paremmalla puolella ja jakamalla postauksia pienempiin pätkiin. Nähtäväksi jää, kuinka onnistun.  

Niinkin pitkälle kuin lokakuuhun joudun tosin palaamaan, koska silloin tapahtui ensimmäinen käänne kohti loppuvuoden teemaa, vaikken sitä siinä vaiheessa vielä osannut aavistaakaan.





En nyt enää ihan tarkkaan muista missä järjestyksessä mitäkin tapahtui, koska elettiin vastoinkäymisten aikaa ja ajatukset oli pitkälti muualla, mutta tässä nyt joka tapauksessa istun käymässä läpi täyteen tungetun maljakkokaapin sekalaista sisältöä. 

Kädessäni oleva aikanaan maljakon virkaa toimittanut cooleri on vienyt kaappitilaa ihan turhaan jo vuosia, mutta kun otin pytyn käteeni, se alkoikin Konmarimaisesti säteillä jotain ihmeellistä hyvää tunnetta ja iski hetkellinen epävarmuus. Takaisin kaappiin jäähdytin ei kuitenkaan enää päässyt. 

Ja siis vaikka tykkäänkin ihan tosi paljon keijukaismaisen Marie Kondon lempeästä metodista, jossa ihan oikeasti on jotain taikaa, ei ollut tarkoitus, eikä olisi ollut mitään mahdollisuuksiakaan ottaa jokaikistä esinettä kaapeista käteen ja pysähtyä miettimään miltä tuntuu, koska  karsittavaa löytyi lopulta niin massiivisia määriä, että olisi lähtenyt loppukin järki.


Lajittelua lokakuun kelmeässä valossa



Oikeasti mieltäni oli jo pitkään vaivanneet ihan muiden kaappien sisällöt, mutta niiden perkaamiseen ei rahkeet riittäneet, joten puuhastelin näiden helpoimpien parissa ja sitä mukaa kun alkoi hahmottua, mistä kaikesta joko varsin halusin eroon tai ainakin voisin helposti luopua, näytti siltä, että niistä saisi aikaan ihan kelvollisen joulunalusaikaan ajoitetun kirppispöydän.

Kävinkin sellaisen lokakuun loppupuolella varaamassa ja sain kuulla, että jonoa on sillä hetkellä noin 6 viikkoa, eikä pöytää välttämättä ennen joulua saa, mutta jäin kuitenkin jonon perälle hengaamaan. Kunnes viitisen viikkoa odoteltuani alkoi koko ajatus ahdistaa ja peruin pöydän varmaan ihan viime metreillä.

Syynä oli loppuvuotta kohti entisestäänkin kiihtynyt työtahti ja työkuorma, joka verotti vapaa-aikaa siinä määrin, että pelkkä tavaroiden hinnoittelu alkoi tuntua ylitsepääsemättömältä urakalta. 

Heti perumispäätöksen jälkeen helpotti, mutta ei mennyt kauaa, kun se alkoikin kaduttaa :). Kaikenlaista ulko- ja sisälyhtyä ja kynttilänjalkaa ja joulukoristetta sun muuta rekvisiittaa ilmeni aina vaan lisää ja oma kokemukseni on, että oikealla ajoituksella itselleen ylimääräisestä hyväkuntoisesta kauteen sopivasta tavarasta pääsee jopa ennätysajassa eroon. Edellyttäen tottakai, että hinta on oikea. Mutta sen suhteen oli nyt myöhäistä. Peruttu mikä peruttu.  

Ja entuudestaan tiedän myös, että moni ajattelee kirppispöydän ylläpidon olevan hyötyyn nähden järjenköyhää hommaa (osittain totta) tai peräti pelkkää rahastusta ja että on paitsi paljon helpompaa, myös jalompaa lahjoittaa suoraan hyväntekeväisyyteen.

Tästä aiheesta haluaisin esittää omaan kokemukseeni perustuvan toisenlaisen näkökulmani ja varmaan kirjoittelenkin siitä myöhemmin. Olen nimittäin aika usein ja viimeksi ihan hiljattain pohtinut sitä, kuinka alunperin hyväksi tarkoitettu hyväntekeväisyys voikin itseasiassa olla ennemminkin oman ongelman siirtoa eteenpäin. 

Ja ihan sattumoisin, ikäänkuin tueksi omille pohdinnoilleni Yle julkaisi vähän aikaa sitten uutisen, jossa käsiteltiin tavaraan ja vaatteisiin hukkuvien hyväntekeväisyyskirppisten tilannetta. Mutta palaan siihen tosiaan joskus myöhemmin ja samalla korostan, että asun pienessä kaupungissa, jossa tilanne on varmasti hyvin toisenlainen kuin suuremmissa.  



Vähän ahdistaa nuo lokakuiset kuvat, joten laitetaan tähän väliin viikonloppuna ostamani keväinen kukkakimppu. 

Yhtään ainutta kuvaa en ole tammikuun aikana oikealla kameralla ottanut, enkä muistaakseni joulukuussakaan. Puhelin sen sijaan on täynnä lähinnä tavarankarsintaprojektiin liittyviä  "ennen"-kuvia. Toinen toistaan karmeampia, mutta siinä mielessä hyödyllisiä, että voi näin jälkikäteen todeta saaneensa jotain konkreettista aikaiseksi.

Muuten ei sitten ihmeempiä kuulukaan.

Kolmannen rokotteen kävin ottamassa ja tälläkin kertaa jännitin mahdollisia jälkioireita sen verran paljon, että kertaalleen jopa peruin varaamani ajan, mutta lopulta varasin saman ajan uudelleen. 

Rokote oli Modernan, toisin kuin kaksi ensimmäistä, joten jännitin sitäkin, mutta ei käynyt kuinkaan. Käsi tottakai kipeytyi vähän, mutta se nyt ei ole oire eikä mikään, joten kaikki niiltä osin kunnossa. Toivon kuitenkin, että piikit olisi siinä, eikä enempiä enää tarvittaisi. Tai että voisin itse tehdä sellaisen päätöksen, että omalla kohdallani kolme saa luvan riittää. Mutta se on myöhempien aikojen murhe se, eikä huvita antaa aiheelle yhtään enempää palstatilaa, joten se siitä. 




Pari-kolme viikkoa sitten päätin myös, että oli työtilanne melkeinpä mikä tahansa, palautan ohjelmaan torstai-aamupäivän Pilateksen ja pari ruokikseen yhdistettyä viikottaista kuntosalikäyntiä. (Täällä on saanut ennakkovarauksella olla 10 hlöä kerrallaan ryhmäliikunassa ja salilla). Siihen ei maailma sillä välin kaadu, mutta kunto rapistuu, jos en mitään tee, enkä iltaisin enää jaksa samaan rakennukseen palata, koska tuntuu vähän samalta kuin palaisin töihin. 

Vähän yksinäistä salilla on ollut, mutta on kyllä tuntunut pitkän tauon jälkeen ihan älyttömän kivalta samoin kuin se Pilates. Ja on ollut samalla ihanaa vaihtelua pelkille päivittäisille kävelylenkeille, joiden yhteismäärällä olisin varmaan jo kertaalleen ainakin kävellyt maapallon ympäri. Hiihtäen en ole latujen puutteessa päässyt paljonkaan lähtöviivaa pidemmälle. 

Sen verran vielä töistä kerron, että pitkäksi venynyt ruokiskuntoilutauko johtuu osin siitä, että kaksin kanssani samassa tilassa työskennellyt työkaverini jäi kesällä eläkkeelle (oli tässä puulaakissa jo kuudes aikanani eläköitynyt mies) ja olen käytännössä tehnyt siitä asti osittain myös hänen hommiaan, vaikken koulutukseltani rakennusinsinööri olekaan. 

Tarkoittaa sitä, että hoidan nykyään paitsi ominta aluettani eli hirsitalojen vientikauppaa, myös kohteiden tarjouslaskentaa (tätä tosin olen tehnyt ennenkin), rakennesuunnittelutusta ja osittain myös materiaaliostoja. Ei mikään toisen käden kokonaisuus, mutta olen itseasiassa nauttinut tästä vähän niinkuin vahingossa itselleni siirtyneestä monipuolistuneesta toimenkuvasta tosi paljon, vaikka onkin tarkoittanut entistä tiivimpiä työpäiviä. Itseasiassa välillä ajattelen, että sopisin paremmin suunnittelupuolelle. 

Ja vaikka tykkäänkin siitä, että töissä ihan oikeasti on koko ajan töitä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän, en silti ole venyttänyt päiviä niin, että kävisi jo turhan raskaaksi. Siitä ei hyödy kukaan. Valoisaan aikaan aloitin joskus aamuisin tavallista aiemmin ja se oli oikeastaan kivaa vaihtelua sekin. Ajattelin, että parempi nousta mieluummin ylös tekemään kuin pyöriä hereillä sängyssä ja miettiä samoja asioita. (Tätä en olisi koskaan uskonut sanovani, koska en ole koskaan ollut mikään aamuihminen, ikä vaan taitaa jo alkaa vaikuttaa luontaiseen rytmiin).

Mutta se työjutuista, ei pitänyt niistä edes sen kummemmin kirjoittaa. 

Mitään uudenvuodenlupauksia en tehnyt, enkä miettinyt mitään muutoksia tai edes toiveitakaan. Viimeksimainittuja kyllä olisi mielessä, mutta jotenkin tässä on viimeisten kuukausien mittaan joutunut hyväksymään sen, että asioita toisinaan vaan tapahtuu, vaikka kuinka muuta toivoo. 

Tavarankarsintateemalla on tarkoitus jatkaa kunhan saan otettua muutaman "jälkeen"-kuvan. On vaan aina osunut viikonlopuille ne kaikkein harmaimmat päivät ja aurinko paistaa kirkkaimmin aina arkisin, joten ei olla oikein osuttu yhtäaikaa kuvauspaikoille. Kohta tosin ei tarvi valon perään enää haikailla, sen verran vauhdikkaasti on päivä jo pidentynyt. Liki pari tuntia täällä meillä ja pohjoisessa jo yli viisi. Ihan parasta.

PS. Kuvittelenko vaan vai onko linnut alkaneet taas laulaa?   


33 kommenttia:

  1. Minä oon niin tyytyväinen, että sain käytyä vaatekaappini läpi. Hei, linnut on todellakin alkaneet laulamaan. Heräsin kunnon sirkutukseen sunnuntaina. Sinulla hommat ei töissä lopu. Muistan, miten aiemmin puhuitkin noista ruokis-saleista. Ihanaa, että sait ne taas arkeen mukaan, koska tykkäät niistä selvästi.
    Kivaa viikkoa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Outi, oot ihan ansiosta tyytyväinen. Joskin kahden kassin kuvasta päätellen sun vaatekaappi oli alunperin jo huomattavasti paremmassa kuosissa kuin omani, jonka perkaamiseen ei pari kassia olisi riittänyt millään, vaikka viimeksi tasan vuosi sitten aloittelin tätä ikuisuusprojektia ja silloinkin kannoin jo monta pahvilaatikollista paikalliseen tekstiilien kierrätyskeskukseen. En oikeasti edes tajua, missä vaiheessa olen niitä vaatteita sinne ostanut, kun tuntuu etten (muka) osta ikinä mitään. Paitsi ulkoiluvarusteita sitä mukaa, kun vanhoista lähtee vedenpitävyys tai jotain, mutta ne on ihan eri kaapeissa ne.

      Ja juu, ei lopu hommat ja se on hyvä se. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin olla töissä, jos ei oikeasti ole tekemistä. Tuntuu, että päivä kestää ikuisuuden, mutta nyt ei ole sitä ongelmaa.

      Salikäynnit on mulle tosiaan tärkeitä. Pysyn henkisesti (koska tapaan siellä muitakin ihmisiä) ja fyysisesti jaksavammassa kuosissa.

      Lintujen laulu ja lisääntyvä valo on aika jees.
      Ja sekin, että tänäänhän onkin jo keskiviikko eikä tiistai niinkuin kuvittelin. Voin toivotella sulle mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  2. Ahkera ja toimelias sinä! Oon käynyt vaatekaappia läpi varmaan min 2 krt vuodessa ja edelleen olisi karsimista. Onneksi rahapula motivoi myymään fb kirppiksillä vaatteita, joita ei enää käytä.

    Urheilut pitäisi aloittaa, mutta koiralenkit ovat tällä hetkellä ihan enough. Jokin vahva alavire pitää vielä mua otteessaan ja olen hiukan saamaton. Kaikki energia menee työnhakuun.

    Huomenna ja ensi viikollakin on uusi päivä.

    Mitä valoisinta tammikuun loppua ihana Annukka <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Taru, mulla aina ihan vatsassa kouraisee tuo työnhakuasia ja tulee jotenkin huono omatunto, kun kirjoitan omista työjutuista. Sivusta seuraan veljeni työnhakua, joka todellakin käy ihan kokopäivätyöstä. Soisin niin, että teille molemmille ja kaikille muillekin hyville työhaluisille työnhakijoille kävisi hyvin ja saisitte pitkäaikaista itselle mieluisaa työtä <3.

      Mun vaatteet on sellaisia, että niitä ei kannata edes yrittää myydä. On niin monesti tullut todistettua, että jos koot olisi sopivia (useimmiten nuorille naisille), niin tyyli (tai tyylittömyys mun tapauksessa) ei. Ja jos taas vaate muuten miellyttää, niin koko on väärä. Muutaman sellaisen vaatekappaleen vein kirpparille (jonne lopulta varasin sen pöydän tammikuun alussa) sillä mielellä, että kokeilen kuinka käy, mutta eihän siinä kaksisesti käynyt. Uudet jumppapökät meni eurolla ja pari uudenveroista teknistä jumppapaitaa 50 centillä ja muutama muu parilla eurolla, mutta loput niistäkin vähistä kannoin keräykseen.

      Koiralenkki on just hyvä. (Ihanaa, että sulla on koira, joka vie sut ulos). Ihminen ei jaksa silloin kun ihminen ei jaksa. En tiedä vaikuttaako suhun tämä lisääntyvä valo, mutta joitakin ihmisiä se väsyttää, vaikka päinvastoin voisi luulla. Urheilut joutaa odottaa parempia aikoja.

      Lähetän sulle täältä myötätuulta vähän kaikkeen <3

      Poista
  3. Tuo taitaa olla kyllä totta, että kirppispöydän vuokraaminen maksaa sen verran paljon, ettei käteen jää mitään siltikään vaikka tavaroita menisi kaupaksi. Kaikki täytyisi myydä ihan pilkkahinnalla että joku ostaisi.
    Linnut ovat tosiaan aloittaneet jo laulamisensa.
    Tuo, että vaikka joutuu tekemään omien töiden lisäksi toistenkin töitä, on hyvin tuttu ilmiö mm. hoitoalalla. Kun joku sairastuu, eikä sijaista saada, niin työssä olevien niskoille sen sairastuneenkin työt jäävät, kun tekemättäkään ei voi jättää.
    Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle ja kiva kun annoit kuulua itsestäsi taas pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko näin, että jos kirppispöytää pitää monta viikkoa siinä toivossa, että saisi myytävänä olevasta itselleen ylimääräisistä vaatteista ja tavaroista hinnan, joka on lähellä sitä mitä itse on niistä maksanut (näitäkin tapauksia näyttää aina vaan olevan), niin ihan varmasti menee "tuotot" lähelle nollaa tai jopa miinuksen puolelle.

      Itse otin tälläkin kertaa pöydän ja rekin (varasin ne lopulta tammikuun alkuun) vain viikoksi sillä ajatuksella, että sen ajan olen valmis uhraamaan pöydän järjestyksen ylläpidolle, mutta en enempää. Se mikä viikossa ehtii mennä kaupaksi, menee ja mietin sitten vasta mitä teen sille lopulle. Kotiin en kanna enää mitään takaisin. Sitäkin joskus aikanaan kauan sitten harrastin, mutta enää en.
      Hinnat mulla oli välillä 0,10 euroa - 12 euroa (tämä oli kallein, suuri uudenveroinen nukkamatto) ja "tienestiä" (hehheh) viikon aikana tuli noin 300 euroa, josta pöytävuokraan meni 25 euroa. Omistajaa vaihtoi 119 itselleni turhaa tavaraa, joka yllätti iloisesti, vaikka tiedänkin, että jos olisin sen joulupöydän jättänyt perumatta, tavaraa olisi lähtenyt vielä paljon enemmän. Mutta kirjoittelen tästä myöhemmin.

      Voi kuulostaa vähän hullulta, mutta olen itseasiassa ollut tosi tyytyväinen siitä, että "sain" ne lisähommat. Kun on alusta asti tekemisissä projektin joka vaiheessa, on koko ajan kartalla kaikesta ja pystyy matkan varrella puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin tai virheisiin ennenkuin talo lähtee asiakkaalle asti. Vaikea selittää, mutta olen tyytyväinen. Toki jos yhtäkkiä tilausmäärä kasvaa niin suureksi, että en enää kaikkea hallitse, täytyy keksiä muu ratkaisu.

      Kiitos samoin Kristiina <3 ja oli kiva kirjoittaa. Uskon, että tästäkin tulee nyt vähän säännöllisempää. Jos vaan älyän vähän lyhentää tekstejä.

      Poista
  4. Minäkin haluaisin raivata pois kaikenlaista,mutta aina vastaan tulee jotakin ihmeellisiä tunnejuttuja.Toinen esto on se, että ahdistaa täyttää jätteenkeräystä roinalla,jota muutenkin on tarpeeksi.Eli omiin nurkkiin jäävät.Esim. ulkolyhty,mikä on ruosteinen ja ruma,mutta ehjä.Ei voi ostaa uuttaa ja heittää entistä roskiin,tulee huono omatunto.Kirpputorilta olen kyllä joutunut tuomaan myytäviä takaisin kotiinkin,joten ei houkuta sekään.Että silleen.Mukavaa kevään odotusta ja kyllä linnut laulaa jo.
    -arjaviola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on nyt jotenkin tullut niin mitta täyteen sitä, että osa tavaroista haittaa sujuvaa arkea, kun kaikelle ei ole selkeää paikkaa ja kasoja kertyy. Ollaan asuttu meidän nykyisessä kodissa kohta 29 vuotta ja vaikka olen välillä raivannut kaikenlaista todella rankalla kädellä ja jäätäviä määriä, niin aina on sitten kuitenkin jäänyt niitä, joiden kohdalla tunne on voittanut järjen. Mutta siitä pääsin lopulta eroon sillä, kun joku itseäni viisaampi sanoi, että se tunnepitoinen tavara tai vaate tai mikä ikinä onkin ei tuo takaisin sitä mahdollisesti edesmennyttä tavaran antajaa tai sitä mennyttä aikaa, johon tunne liittyy, joten parempi vaalia ihan vaan pelkkää muistoa mielessään kuin antaa tavaran viedä tilaa, jolle on parempaakin käyttöä. Toki eri asia, jos tavara ei millään lailla ole haitaksi, niin ei siitä silloin ole mikään luopua. (Itselleni oli mm. noin 10-vuotiaana saamani ensimmäinen kunnollinen peitto niin tärkeä, että säilöin sitä noin 45 vuotta, josta se toki oli ison osan aikaa käytössä, mutta silti. Lopulta otin siitä valokuvan ja vein peiton muun energiajätteen mukana kaatikselle polttoon, kun peittoja ei täällä kukaan ota vastaan. Ei edes löytöeläinkodit).

      Mutta siis tuosta olen ihan samaa mieltä, että roskiin en minäkään halua ihan ensimmäisenä mitään heittää, koska sitä jätettä on maailma täynnä muutenkin. Lyhdyille olen joskus tehnyt niin, että vien niistä lasit lasinkeräykseen ja metallit metalleihin, mutta sun lyhty kyllä kuulostaa siltä, että joku ruosteisen romantiikan ystävä voisi siitä hyvinkin ilahtua :).

      Kiitos viestistä Arja ja samoin, hyvää kevättä (ei meinaa millään muistaa, että on vasta tammikuu)

      Poista
  5. Sanotaan, että kuolinsiivous. Sanana kauhia mutta ajatus erittäin hyvä. Ja just toi sana pyörii mun mielessä ja valitettavasti on vasta ajatuksen tasolla. En saa otetta ja jo pelkkä ajatuskin saa mut huokailemaan. Kaapit ja joka paikka pursuaa turhaa tavaraa. Vaatekaapit täynnä liian pieniä vaatekappaleita (ai, minäkö muka lihonut muodottomaksi.) Asiasta hankalan tekee myös se, että UK ei halua luopua mistään. Mutta enhän mää häntä kuuntele, ja tuskin edes huomaa, et tavaraa on lähtenyt autuaimmille tavarataivaille.

    Jos mä en tee sitä nyt, ennen lumien sulamista, niin sitten se jää taas ens vuoteen. Koska kohta on kesä ja mökkikausi alkaa. Tuo saatanallinen auringonpaiste on käynnistänyt jo mökkikuumeen. Sit ei kerkee tekee kuolin, eikä elosiivouksia.
    Hei, ihanaa kesän, kevään odottelua ja antoisia siivousurakointeja sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolinsiivous on mullekin sanana liian kalma ja toivon, että tässä ei nyt siitä vielä ole kyse, mutta jos asiaa ilman sen kummempaa paniikkia ajattelee, niin haluaisin kyllä oman jälkikasvuni pääsevän mahdollisimman vähällä kaiken maallisen omaisuuden perkaamisessa. Tai sitten kirjaan johonkin jo ennakkoon ylös, että kaatikselle vaan kaikki, ei tarvi miettiä. Mutta jos unohdetaan toi kuolo, niin kyllä sen ovesta ulos lähtevän tavaran tilalle tulee ihan kirjaimellisesti enemmän ja puhtaampaa tilaa hengittää ja olla jotenkin mielenrauhaisa.
      Jos saan tästä projektista jatkoraporttia aikaiseksi niinkuin tarkoitus on ja jos pystyn ylittämään kaappien ennen-kuvien aiheuttaman häpeän, tulet näkemään, että en puhu joutavia.

      Ja kun kerran olen joutunut liian läheltä todistamaan sitä, kuinka jokaikinen säilötty pahvilaatikko tai muu turhake antaa tulipalon liekeille ikäänkuin lisää voimaa, haluan ihan jo siinä palokuorman pelossa vähentää tavaran määrää. Mutta hui, jätän tämänkin aiheen tähän, etten vaan ala ajattelemaan sitä.

      En ole tuputtanut kotona kenellekään omaa karsintainspistäni, enkä vaatinut ketään osallistumaan hommaan, mutta se on ehkä just ollut se toimivin tapa, koska tuntuu tarttuneen sitä mukaa kun muutkin näkee, kuinka paljon helpommaksi elämä menee. Poika just vähän aikaa sitten ehdotti ukkelille, että siivoaisivat alakerrasta (kellarikerros) turhaa tekstiiliä ja rompetta ja tiesin jo etukäteen, millä metodilla se tapahtuu. En mennyt alas katsomaan, mutta alkoi tulla mustaa jätesäkkiä sitä tahtia kellarista ylös ja ovesta ulos ja sieltä auton takakonttiin suoraan kaatikselle vietäväksi just niinkuin arvasin :). Eihän hätäisellä savolaisella riitä kärsivällisyys mihinkään nysväämiseen ja lajitteluun, mutta ei väliä. Tulipahan suitsait tilaa.

      Voi ihana mökkikausi teillä taas edessäpäin. Toivottavasti siitä johonkin postailet, että saan olla vähän niinkuin mukana möksällä kun en itse mihinkään pääse.

      Oli kiva kun jätit viestiä. Nautitaan valosta!

      Poista
  6. Tipuset todellakin laulelevat jo; ja kotimatkallani tikka nakutti tarmokkaasti jotain valaisinpylvästä - kevään enteitä on ihan selvästi ilmassa!

    Toivoisin että löytäisin itsestäni tuollaisen raivausinspiraation.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan meidän makkarin ikkunan kohdalla on katulamppu, jonka tolpan yläosan peltistä rengasta sama tuttu palokärki palasi vuosi toisensa jälkeen aina kevään tullen nakuttamaan ja jokaikinen aamu ihan liian aikaisin. Nyt lienee kolkutellut itsensä korkeampiin tolppiin, kun ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta muu linnunlaulu on kuulostanut jotenkin ihanan virkistävältä.

      Mulle oli nyt jotenkin tullut vissiin viimeinenkin mitta täyteen kaikenlaisia kertyviä kasoja ja tunkemista täysiin kaappeihin, joten Lauran järjestysjoulukalenteri oli kuin joku taivaan lahja samaan kohtaan. Ilman sitä en olis tässä pisteessä missä nyt olen, vaan välttelisin todnäk edelleen niitä pahimpia loukkoja, mutta kun otti yhden kohteen kerrallaan käsittelyyn ja siitä kun selvisi kunnialla, se motivoi jatkamaan ja välillä jouduin jopa toppuuttelemaan itseäni, etten tee liikaa kerralla. Siitä kun yleensä seuraa totaalinen kyllästyminen, hankkeen hautaaminen ja siirtyminen johonkin seuraavaan mielenkiinnon kohteeseen.

      Arkea haittaavat kohteet on nyt yhtä vaille selätetty, mutta vielä on kellarikerros ja autotalli, jota en halua edes ajatella. Ja siellä mun osuutta on vaan muutamia vuosia lakkoillut betoniaskartelupaja(ni), rakennustarvike- ja kukkaruukku- ym. pihaosio.

      Inspis tulee sit kun on tullakseen, jos on.

      Poista
  7. Olipa ihan löytää täältä postaus! Tervetuloa takaisin! <3

    Mä en ole koskaan vuokrannut kirppikseltä pöytää, mikä johtuu ihan siitä syystä, että olen aivan liian laiska ja mukavuudenhaluinen sellaiseen. Helpompaa on laittaa vaikka ilmoitus Toriin ja antaa tavarat ilmaiseksi, niin ei jää ainakaan kuljeksimaan nurkkiin. Toki hintaakin voi pyytää, jos tavara on minusta sen arvoista.

    Mieluusti lukisin ajatuksiasi tuosta hyväntekeväisyyshommastakin! Me yritettiin kerran saada ukkelin vanhoja huonekaluja Fidalle, mutta sieltä kävivät toteamassa, että eivät halua niin huonokuntoisia huonekaluja itselleen. Meistä huonekalut olivat vielä ihan hyväkuntoisia, joten luonnollisesti vedimme herneet nenään, emmekä ole enää tarjonneet tavaraa hyväntekeväisyyteen. Toki ymmärrän paremmin kuin hyvin Fidan näkökohdankin, koska heillä on varmasti rajalliset tilat, ja he haluavat vain sellaista tavaraa, joka menee varmasti kaupaksi.

    Ihana kuulla, että viihdyt työssäsi! Minäkin olen niitä ihmisiä, joilla saisi olla mieluusti pikkuisen liikaa töitä kuin liian vähän. On karmeaa istua töissä, jos joutuu miettimään, miten saisi aikansa kulumaan. Työsi kuulostaa minusta tosi haasteelliselta, ja ihailen taitavuuttasi ja monipuolisuuttasi. :-)

    Aurinkoista tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Satu <3.

      Mulla on mennyt olosuhteiden ja tapahtumien pakosta keskittyminen ihan liian kauan muuhun, eikä paluuyritykset oikein ole ottaneet onnistuakseen, mutta nyt päätin vähän samoin kuin noitten jumppahommienkin osalta, että nyt vaan yksinkertaisesti alan kirjoittamaan ja sillä selvä. (Ja nyt tietty liukastun pihalla ja menee kirjoituskäsi poikki tai jotain, mutta pysyttelen sisällä siihen asti, että saan kirjoitettua sulle vastauksen valmiiksi ennen sitä :))

      Tällä kertaa mulle kävi siinä kirppishommassa niin, että alkoi tosiaan kaduttaa se pöydän peruminen sen verran, että varasin sen uudelleen ja sain tammikuun alkuun, jonka en kuvitellut olevan kovin kaksinen myyntiaika, mutta sain yllättyä positiivisesti. Ja tässä oli nyt se hyvä puoli, että kaikki sekalainen pientavara oli jo kotona valmiiksi kerättynä kaappien siivouksen ohessa, eikä käynyt niinkuin mulle yleensä eli käyn varaamassa pöydän, kuulen että jonoa on monta viikkoa, ajattelen, että no tässä on niin hyvin aikaa, etten tee asialle mitään, koska aikaa on.. Kunnes sitten kirpparilta tulee soitto, että nyt olis se pöytä ja mulla ei ole vielä ensimmäistäkään tavaraa mietittynä ja alan vähän puoliväkisin haalia kaikenlaista kasaan. Siitä tulee vaan stressi, mutta nyt ei tullut.

      Avaan tätä mun kirppisideologiaa myöhemmin sitten kun tässä raivausraportoinnissa sinne asti pääsen, mutta mun motiivina on se, että paitsi pääsen itse itselleni ylimääräisestä hyväkuntoisesta sälästä eroon (sellaisesta, jolle ei ole mitään yhtä ja samaa yhteistä osoitetta), voin samalla ilahduttaa jotakuta toista kivoilla löydöillä.

      Kirppisharrastajat on asia erikseen, mutta joukossa on aina heitäkin, joilla ei oikeasti ole mahdollisuutta ostaa jotain haluamaansa tavaraa kaupasta kaupan hinnalla ja mulle tulee paras mieli siitä, jos edes osa oman myyntipöytäni uudenveroisista jutuista päätyy tällaiseen kotiin ja tekee uuden omistajansa onnelliseksi. Tai ainakin ajatteln, että kyllä me kaikki halutaan itse päättää, mitä halutaan ostaa, riippumatta siitä onko rahaa käytössä paljon vai vähän. Ja kirppispöydässä on aina se oman päätöksen mahdollisuus ottaa tai jättää. En tiedä osaanko tätä selittää, mutta koitan aikanaan uudelleen.

      Ja ikävä kyllä, maailma on niin täynnä huonekalujakin, että ymmärrän Fidan tuskaa. Ja ihan varmasti tiedän, että ette mitään huonokuntoisia kalusteita edes tarjoaisi, mutta se tilaongelma on todellinen. Ja se, että uusia huonekaluja saa nykyään niin halvalla, että moni varmasti suuntaa perusjhuonekaluostoksille mieluummin kauppaan kuin hyväntekeväisyyskirppiksen myymälään. (Tarkoitan noilla peruskalusteilla sellaisia, jotka ei ole jotain himottua retroa tai antiikkia tai jotain, mitä ensisijaisesti kirppiksiltä etsitään).

      Ja kyllä, musta on itsestäkin ihanaa viihtyä töissä. Aina ei ole niin ollut, mutta nyt on ja otan siitä kaiken ilon irti niinkauan kuin sitä kestää :).
      Ja kiitos myös kauniista sanoista. Olen niin tottunut tähän omaan työhöni, etten muista aina arvostaa tai edes ajatella omaa osaamistani, mutta onhan sitä toki ehtinyt väkisinkin kertyä, kun tässä työpaikassa tulee parin viikon päästä neljännesvuosisata täyteen :).

      Kiitos samoin Satu ja kirjoittelemisiin <3

      Poista
    2. Pakko nyt tähän vielä lisätä, ettei mua luulla riistäjäksi, että mun pöydässä hinnat oli välillä 0,10 eur - yksittäinen kallein juttu 12 eur, jonka pyysin suuresta nukkamatosta, jota ei olisi uudesta erottanut. Se lähti samantien, kun ukkeli kantoi sen paikalle. Sai samalla esiintyä gentlemannina ja kantaa painavan maton kassan kautta myös hentoisen naisostajan autoon :))

      Poista
  8. Kiva kuulla sinusta täällä (kin!)
    Linnut todellakin laulaa! Jos ainakin kaksi -sinä ja minä- on kuullut, niin totta sen on oltava!
    Seurasin sun karsintaprojektiasi ja teit kyllä huikeasti hommia. Toivottavasti siitä saatu puhdistuminen kantaa pitkään. Niiin sua kuin kaappeja ;) Nauratti tuo sinun maljakkokaappi. Mä, lasinpuhaltajan tytär, omistan kolme maljakkoa. Kaksi Iittalaa ja yhden Ikean :-D On niitä ollut enemmän, mutta se taas on toinen juttu se.
    Ihana tuo sun yläkuvan mekko! Ja Festivot!
    Peukkuja uusille toimintamalleille liikunnan suhteen ja työn tuomille uusille jutuille. Kunhan muistat itsesi.<3
    Oot niin kiva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Helmis ja samat sanat heti tohon alkuun :).

      Jos joku mulle vaikkapa vaan muutama kuukausi sitten sanonut, että käytän joulukuusta 21 ekaa päivää kaappien siivoamiseen, olisin ollut valmis lyömään aika isoista summista vetoa, että niin ei käy, mutta onneksi ei sanonut ja onneksi en lyönyt, koska niin se vaan sitten meni :D. Paitsi että en tietty koko päivää voinut siivota, kun töissäkin piti käydä, mutta joka päivä jotain kumminkin ja ehkä kaikkein pahin oli perata papereita, joiden joukossa oli veroilmoituksia vuodelta 2002 lähtien. Huuuuh. Silloin meinasi lähteä järki, mutta kertoilen niistä myöhemmin.

      Mutta siis voi että sentään, oot lasinpuhaltajan tytär <3. Lasinpuhaltajat on mun suuria idoleita ja silloin kun olin pikkutyttö, meillä oli tapana ajella (Wartburgilla) Humppilan Lasitehtaalle katsomaan lasinpuhallasta ja se oli aina yhtä mystisen hieno. Sääli, ettei sitä siellä enää näe, mutta Nuutajärvellä kerran kesässä käyn ja hyvällä tuurilla siellä sattuu samaan aikaan olemaan jotain työnäytöksiä tai opiskelijoiden puhallusjuttuja. Ihana kun kerroit tän, se kiehtoo mua todella.

      Festivot on kauniita ja pääsee jouluna pöytään. Aikanaan nuorena tyttönä sain niitä synttärilahjaksi, mutta en niistä tykännyt silloin vielä yhtään ja tyhmyyksissäni myin ne myöhemmin kirpparilla ihan naurettavalla muutaman euron hinnalla, kun en tajunnut niiden arvoa. Se on hävettänyt ja kaduttanut moneen kertaan.

      Ja kiitti, mekko on mun iloinen kotiMarimekko. Se on ihana päällä ja siitä tulee hyvälle mielelle. Ja mikä kans parasta, siinä on syvät taskut, joihin voi kaappeja siivoillessa sujauttaa pikkusälää ja viedä myöhemmin paikalleen.

      Liikuntahommelit on piristäneet mua ja alan taas tuntea oloni enemmän itsekseni. Ja töiden suhteen aion olla tarkkana, etten ala suorittaa liikaa.

      Ja ite oot <3

      Poista
  9. Hiphei, mukavaa lukea sun kirjoituksia! Voi rähmä kaiken tavarapaljouden ja -ähkyn kanssa! Meillä on omien romppeiden (kaks keräilijää) lisäksi molempien vanhempien jäämistöä aika lailla. Iso talo, johon muutimme 14 vuotta sitten, on jäänyt pieneksi. Ärsyttävää! Kirppistelyä olemme tehneet ja olen tehnyt sitä myös siskoni kanssa lapsuudenkodin maisemissa. Osittain se auttaa, mutta fakta on vaan se, että nykyään ei haluta niitä ankeita 80-luvun juttuja kotiin. Vanhempaa me ei haluta itsekään myydä ja uudemmankin kanssa on vähän niin ja näin. Jotenkin olen jo oppinut olemaan näkemättä suurinta osaa meidän pinoista, joita on joka huoneessa.

    Toisaalta hirvittää lasten puolesta; kaatuuko tämä kaikki heidän niskaan joku päivä?! Siksikin koetan hiljalleen kuitenkin edelleen karsia ja hankintaa olen rutkasti vähentänyt.

    Rakastan tuota valkoista Aalto-maljakkoa! Perin sellaisen; isäni sai sen 50-vuotislahjaksi 40 vuotta sitten. :) (Maljakoista puheen ollen, laskin kerran, että meillä on yli 40 maljakkoa! Auts!)

    By the way; tämmöset tavalliset kuulumiset on ihanaa luettavaa! Ei ikinä liian raskaita ja niihin voi samaistua hyvin. Ihanaa kevättä sulle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Thilda ja kiitos kivasta viestistä!

      Mulla vähän takkuaa tämä homma, enkä ole aikomuksistani huolimatta vieläkään päässyt sen kummemmin kirjoittamis- kuin lukemisrymiinkään, mutta lukuluetteloa selatessani näin, että olet ehtinyt tällä välin kirjoittaa vaikka kuinka ja monta taatusti thildamaisen mielenkiintoista tekstiä. Toivon, että voin niihin jossain kohtaa palata ja jos en, niin ainakaan päästä uudestaan kärryille.

      (Mun pitää nyt lopettaa, palaan myöhemmin, tuli akuutti juttu eteen...)

      Poista
    2. Nonni, tehtävä suoritettu ja voin jatkaa. Ja näköjään pitää heti korjata sanavirhe, vaikka se yleensä on ihan turhaa, koska uskon että sullakin on harjaantunut ikälukunäkö :), mutta siis piti kirjoittaa, että .... ainaKIN päästä uudelleen kärryille.

      Teidän tapauksessa kuulostaa aika selkeältä, mistä sitä tavaraa on kertynyt, mutta mulle itselle on mysteeri, että miten meillä aina vaan piisaa kaikenlaista ylimääräistä, vaikken ole vuosikausiin enää ostellut mielestäni mitään. Ja oikeasti en olekaan siinä määrin kuin joskus, kun sitä tuli hankittua kaikenlaista halpaa koristetyynynpäällistä ja tuikkulyhtyä sun muuta. Niihin aikoihin kun vielä vaihtelin joulu- pääsiäis- ja kesäverhot erikseen ja jouluisin jopa punaiset sohvanpäälliset valkoisten tilalle. Ja joka vuosi teki mieli ostaa uudet joulukoristeet ja pääsiäismunat ja kaikenmaailman tilpehöörit. Vaan mitäpä sitä itseään moittimaan, niistä on ollut iloa silloin ja niin kauan kuin kaapeissa on tilaa piisannut sen verran, etteivät ole olleet arjen tiellä, niin saahan ne siellä olla. Ja 29 vuotta kohta ollaan tässä pienessä talossa kolmeen mieheen ja yhteen naiseen asuttu (sittemmin vaihtelevilla kokoonpanoilla), joten kaikenlaista vaan on kertynyt.

      Mutta siis joo, karsastan "kuolinsiivous"-sanaa, vaikka tässä väkisin välillä käy se, että ei haluaisi itsestään omille pojilleen jättää riesaksi murhetta ylimääräisen maallisen romppeen muodossa. Ja tuolla ylempänä Maketsulle kirjoitin, kuinka karsiminen on samalla ihan jo palokuorman pienentämisen takia mulle tärkeää, vaikka haluankin uskoa, ettei "salama kahta kertaa samaan paikkaan iske" (meidän palossa ei ollut salamasta kyse).

      Vaan jopas meinaa mennä synkäksi. Ei ollut tarkoitus, joten sorit siitä ja Konmarimaisesti kannattaa säästää kaikki mikä tuottaa iloa :)

      Ja häviän siis ihan 40-6 sun maljakoille :D. Omistani suosikki on just toi Aalto, joka me saatiin kihlajaislahjaksi vuonna -92.

      Ja kiitos vielä loppukommentista. Itsekin tykkään lukea ihan tavallisia kuulumisia, mutta omat tuntuu aina niin tylsiltä, että pakosti miettii, kannattaako niistä edes kirjoittaa.

      Kirjoittelemisiin ja ihanaa viikonloppua Thilda <3

      Poista
  10. Mä olen aina niin onnellinen, kun huomaan, että olet kirjoittanut jotain 💛 Lähes päivittäin käyn aina kurkkaamassa, josko olisi ilmestynyt uusi postaus ja sitten, kun semmoinen löytyy, olen ihan että "wuhuu ja jee". Ja tiedän, että tiedät, ettei tämä ole moite siitä, ettet useammin kirjoita nykyjään! Oli aihe mikä tahansa, saat siitä luettavan ja kiinnostavan tekstin aikaiseksi. Käytän itse aina vertauksena, kun opiskelijat kysyy, että "kuinka pitkä tutkielman tai kurssityön pitää olla?" sitä, että ei teksteille voi antaa mitään minimi- tai maksimi-pituutta. Sen pitää olla riittävä. Joku kirjoittaa otsikolla "maitotölkki" tylsän puolen sivun kirjoituksen, joku taas säkenöivän neljän sivun pituisen kirjoituksen. Ja sinä Annukka olet just se, joka kirjoittaa maitotölkistäkin neljä sivua mielenkiintoista tekstiä 💛💛💛 Siksi kaikkia sun postauksia on aina niin ihana lukea!

    Olen seurannut sun raivaamisprojektia Instassa (se, mitä siellä olet asiaa avannut) ja kovasti odottanut, että kerrot siitä tarkemmin täällä. Siksi ihanaa, että tämä oli vasta osa 1 - mä niiiiiin kaipaan ja tarvitsen ihan konkreettisia neuvoja ja vikkejä saman totetuttamiseen. En ehtinyt lukea kaikkia edellisiä kommentteja läpi huolella, mutta pikaisella selaamisella siellä vilkkuu sana "kuolinsiivous", mitä periaatteessa inhoan, mutta mikä... öööh... tietyllä tapaa varmaan on aika osuva kuvaus sille, mitä monen meidän ikäisen olisi syytä tehdä. Mutta ehkä mä kuitenkin enemmän tykkään sanoista "karsinta", "raivaaminen", "konmarittaminen" jne. - ei me nyt kuitenkaan vielä meinata kuolla ihan lähiaikoina. Vai mitä?

    Olisi taas sata ja tuhat muuta asiaa, mitä tekisi mieli kommentoida tässä, mutta vielä on vähän työhommia tekemättä tänään, joten pitää lopettaa. Sen siitä saa, kun kirjoittaa liian harvoin, niin ei kommenttien kirjoittajat kerkeä työajalla vastailemaan 😂😂😂 No ei tietenkään, toi oli vaan ihan tyhmä läppä (just tänään puhuttiin ruokapöydässä, kuinka rasittavia noi "ihan vaan läpällä heitin" -kommentit on!!!). Tiedän kuitenkin, että ymmärrät, mitä tarkoitan.

    Linnut laulaa täälläkin ihan vähän ja hiljaa, mutta sen olen huomannut, että niitä on paljon enemmän liikenteessä, kuin vielä kuukausi sitten. Kevät?

    Puspus 💛💛💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan sulle Emma huomenna, koska perjantai on sun blogipäivä :) <3

      Poista
    2. Voi sua Emma. Sun kommentista tuli tosi hyvä mieli, mutta samalla se nauratti, kun ajattelin, että olen just se, jonka jutut on omasta mielestä välillä yhtä kiinnostavia kuin just se mahdollisimman tylsä maitotölkki (etenkin kun edes juo maitoa) :D. Mutta ihana, jos tästä karsimiskeissistä tulee olemaan jotain iloa tai peräti inspistä. On vaan ollut niin massiivinen operaatio, vaikkei se näin jälkikäteen siltä tunnukaan, että koitan kirjoittaa pala kerrallaan, etten toistamiseen aja itseäni hulluuden partaalle tän homman kanssa (ensin jotain 20 vuotta vanhoja papereita peratessa ja uudemman kerran siitä kirjoittaessa).

      Mäkään en tykkää siitä kuolinsiivoussanasta, enkä sellaista ole tässä toivottavasti tekemässä, mutta en olen kyllä päättänyt, että tää on ihan vihoviimeinen kerta tässä mittakaavassa. On meinaan tullut aiemminkin raivattua niin rankalla kädellä, että en ymmärrä, miten tätä vieläkin vaan riittää. Joskin luulen, että kyse on siitä, että kun hetken tai pidemmänkin elää sen tavara- ja muun määrän keskellä, jonka kuvittelee jo ihan minimaaliseksi, kun on sen eteen selkä vääränä kantanut säkkejä ja laatikoita ovesta ulos, niin alkaakin jossain vaiheessa tulla sellainen olo, että vieläkin vaan on liikaa kaikkea. Sen kun näkee ihan siitä, että kasoja kertyy vähän sinne sun tänne. Erityisesti vaatteita, mutta nyt ihan oikeasti mun usko alkaa palautua siihen, että sellaistakin elämä voi olla ,että kaikelle ihan oikeasti on niin selkeä paikka, että mikään ei enää kasaudu, eikä jää ajelehtimaan johonkin. Jopa mies osaa nyt laittaa omat juttunsa omille paikoilleen ja se on jonkun sortin riemuvoitto se. Voi että kun haluaisin niin jo päästä kertomaan lisää, mutta täytyy nyt tosiaa pitää se maltti.

      Tuntuu muuten aika kivalta kirjoittaa, vaikka on perjantai. Ja se taas johtuu siitä, että pidän tänään pois yhden kesältä perua olevan lomarahavapaan, joita jää tän jälkeen vielä reilu viikko jäljelle, mutta nuukailen niitten kanssa :). Nyt olin niin poikki ja ens viikolla on tiedossa haasteellisia hommia, joten keräilen tässä voimia siihen.

      Ihanaa perjantaimättöpäivää ja viikonloppua <3. Ja kiva jos pysyt karsintahommissa kuulolla.

      Poista
    3. Mä kyllä tiedän, että osaat lukea mua oikein, mutta ihan vaan VARMUUDEN VUOKSI tulen nyt vielä täsmentämään, että sun kirjoitukset ei ikinä ole mitään boring maitotölkki-postauksia - päin vastoin. Kyse on siis siitä, että sinä, jos joku, saisi siitä maitotäölkistäKIN aikaiseksi sen mielenkiintoisen neljän sivun tekstin. Ihan vaan tosiaan varmuuden vuoksi tämän täsmennän :) Mutta nyt toivottelen hyvää viikonloppua ja siirryn oman blogin puolelle perjantaipölisemään, pus 💛💛💛

      Poista
    4. Varmistin pois vaan Emma 😘. Ymmärsin erittäin hyvin ja olin kehusta kovin otettu, mutta se maitopurkki vaan oli samalla mulle itselle sellanen hauska mielikuva siitä että oon välillä omasta mielestäni just yhtä mielenkiintoinen kuin se 😅

      Poista
  11. Kiva kun oot taas täällä:)Mulla on taas sellainen juttu, että ei ole mitään ylimääräistä tavaraa kaapeissa eikä missään muuallakaan. Ahdistun liiasta tavara määrästä. Nykyään mietin kaksi kertaa kaupassa että tarvitsenko oikeasti tämän tavaran. Asutaan miehen kanssa pienessä kaksiossa ja toki myös se rajoittaa tavaran määrää. Vieraat joilla on itsellään enemmän tavaraa, ihmettelevät miten voi meidän vaatteet ym tavarat mahtua kaappeihin. Asutaan siis kerrostalossa ja varastokoppikin on melko tyhjä. Tsemppiä tavaran raivaukseen, kyllä se tuntuu hyvältä kun tavarat vähenee ja on helpompi hengittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Piitu, kiva kun jätit viestiä :).

      Ja voi että, ihailen just tollasta, että ei ole missään mitään ylimääräistä. Sellasta, joka haittaa ihan konkreettisesti jokapäiväistä elämää, kun aina pitää siirrellä jotain pois edestä ja penkoa jotain sen takaa tai että tavarat on hukassa, kun niille ei ole selkeää paikkaa tai mitä nyt vaan. Tai että vaatteet on pinona makkarin tuolilla ja harmittaa joka ilta, kun menee nukkumaan.

      Mutta nyt alkaa täälläkin olla sillä mallilla hommat, että elämän helpottumisen jo huomaa ja jossain vaiheessa tuli jo sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli ja mitäs mulla nyt sitten on enää tekemistä, kun kaikki on jo niin järjestyksessä, ettei ole mitään järjestettävää (no okei, kellarikerros ja autotalli & varasto pitää kyllä siitä huolen, ettei projekti ihan vielä lopu, mutta niistä kumpikaan ei tule jokapäiväisen arjen tielle, joten säästelen niitä vielä).

      Mullakin on ollut jo vuosia sellainen periaate tai mikä se nyt sit ikinä onkin, että en osta mitään, mille ei ole joko todellista käyttöä tai vaihtoehtoisesti selkeää paikkaa näkyvillä. Vaikka näkisin kuinka kauniin maljakon tai kynttilänjalan tai minkä nyt vaan, niin mun pitää olla ihan varma, että se ei päädy kaappiin. Ja useimmiten jää ihan tolta pohjalta ostamatta.

      Ja totta, ihan kirjaimellisestikin on helpompi hengittää, kun ylimääräistä lähtee ovesta ulos. Esim. kirjat oli keränneet aivan järkyttävän määrän pölyä, jota ei enää ole.

      Ilahduin kovasti sun viestistä ja toivottavasti "nähdään" jatkossakin <3. Voit sit kauhistella mun "ennen"-sotkuja :). Sikälimikäli kehtaan niitä lopulta esitellä.

      Poista
  12. Oli pakko tulla kertomaan, että tuota tavaroiden karsintaa olen tehnyt käytännössä päätyönä (byrokratian ohessa) kesästä saakka (nyt lumityöt ja puiden kantamiset myös). Isoimpia huonekaluja, astioita ym olen saanut jonnekin menemään. Ja tietystä kaikki miehen työkalut, 20 kpl (!) suksia, monoja ja sauvoja ja sitten niitä urheiluvatteita. Onneksi jotkut niistä käyvät hyvin minullekin, kun olen 178 cm.

    Ja tuntuu, että nämä tavarat ei ikinä lopu. Jotenkin järkevään kuntoon pitäisi talot saada myyntiä varten. Siis remonttia en tee, mutta kun niitä kuvia otetaan, niin jotain huoneklauja on hyvä säästää ja osa tuhansista kirjoista. Kirjoja olen nyt lainannut periaateela, saat lainata jos ET palauta :)
    Tämmöisiä jatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä paitsi niin eri mittaluokan, myös muutenkin niin rankka raivausprojekti siellä meneillään, että tuli vähän sellainen lamaantunut ja lohdutonkin olo, kun taas aloin tapojeni mukaan pohtia sitä syvemmin. On niin eri asia tehdä tämmöistä loppupeleissä varsin kevyttä siivoushommaa, jonka voi halutessaan jättää koska tahansa kesken kuin viedä sitkeästi eteenpäin projektia, joka on tavallaan pakon sanelema, eikä mikään mitä tekisi ihan vaan huvikseen.
      Ja vaikka tiedänkin, että olet sitkeä sissi, niin onhan se ihan jäätävä urakka ja todellakin toivon, että se palkitsee niin, että koti menee jollain järkevällä aikataululla kaupaksi, eikä odottelu pitkitä tuskaa.

      Kirjat on valitettavan vaikeita eroonpäästäviä, joten ihan mahtavaa, jos lainat tosiaan jää palauttamatta :). Ei ole kauaa, kun harmittelin sitä, että pitikin lainta sejase kirja sillejasille, koska ikinä ei tullut takaisin. Osan muistan hyvin ja ne on justiin ne tärkeimmät, mutta en niitä enää kehtaa alkaa kyselemäänkään, joten parempi vaan päästää irti.

      Samalla tässä kiitän toisaalla saamastani viestistä ja uskotko, että mun mieltä lämmitti se smoothiejuttu. Olet sen verran omapäinen :), että otin senkin silloin aikanaan kunnia-asiana, että luotit muhun ja päätit kokeilla. Itsellä on jäänyt omien vastoinkäymisten takia väliin jo ihan liian pitkiä aikoja, mutta jossain vaiheessa pakotin itseni pilkkomaan niitä vihreitä pakkaseen, koska tiesin, että silloin kun sitä hommaa vähiten jaksaa, siitä on kaikkein eniten hyötyä. Ja ihan oikeasti tälläkin kertaa olo koheni jo viikossa, kun vedin pitkän lasillisen pehmeää vihreää aamuisin.

      Mun ei ehkä pitäisi kaikesta ottaa murhetta, mutta en voi nytkään olla Valtteri-myräkkää odottaessa ajattelematta, että voi kunpa sulla olis siellä se naapurin traktori apuna <3

      Poista
  13. No heippa - vähän samanlaisissa tunnelmissa sitä on oltu täälläkin - on ollut vastoinkäymisiä
    murheineen, kirjoitusturhautumista, tavaroiden karsimista sekä kotona (aina vain siis riittää karsittavaa täälläkin vaikka kuinka tyhjentää eikä mitään osta :O ) että kotiseudulla anopin muuttaessa vihdoin omakotitalosta kerrostaloon... Niin, että elin tekstiäsi taas ihan täydellä sydämellä. Omiin kaappityhjennyksiin sitä on jo tottunut, kun yleensä sen 1-2 kertaa vuodessa tekee, mutta voi jestas, mitä tosiaankin omakotitaloon varastoineen mahtuu!! Fiiuh! Kieltämättä tuli tuo kuolinsiivous-termi meilläkin puheeksi.
    Mutta positiivista on, että sitä ymmärtää tarvitsevansa kovin vähän ja että puolityhjät, järjestyksessä olevat kaapit ovat ilo silmälle ja tosiaankin antavat tunteen, että on helpompi hengittää :)
    Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä jatko-osassasi tulee olemaan. Linnut ovat täällä laulaneet jo kovin (tosin tässä myrskyssä tilapäisesti vaienneet) ja pöydällä on ensimmäinen kaikenkirjava tulppaaninippu. Reipasta kevään odotusta sulle toivottaen <3 C.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa C ja kiitos kivasta viestistä.

      Hyvin samanlaisissa tunnelmissa ja toimissa on tosiaan näköjään eletty. Liekö osin ikäkysymys siinä mielessä, että tietyssä vaiheessa elämää tuppaa tapahtumaan tietynlaisia asioita, mutta oli miten oli, jotenkin mieltälämmittävää kuulla. Vähän niinkuin oltais oltu samojen kaappien ja varastojen kimpussa :).

      Me ollaan asuttu tässä talossa 29 vuotta ja vaikka koti itsessään ei ole iso, niin kerrroksia on kolme, joista vintin kävin kokolailla vuosi sitten läpi ja se oli semmoinen suururakka, että voihan tööt, ihmettelen välillä vieläkin miten sen jaksoin sinnitellä. Mutta siitä palkintona mulla on nyt vintissä mm. viihtyisä ja toimiva etä-office, joka tekee aina vaan iloiseksi. (Nytkin siellä naputtelen, koska meneillään on luova mietintätauko ;)).

      Kerkisin tuossa eilen illalla kirjoitella jatko-osaa, joka sekin oli tietty vaan pala kokonaisuutta, mutta voi että arki on senkin jäljiltä jo helpottunut ihan konkreettisesti. Ja niin helppo oli viikkosiivotakin, kun ei tarvi siirrellä mitään ylimääräistä mistään pinnoilta pois tieltä, vaan pääsee "suoraan asiaan".

      Ollaan yhteyksissä, nautitaan linnunlaulusta ja tulppaaneista ja pysytään järjissämme <3

      Poista
  14. Toiveikkuutta sain joulun aikaan, kun vanhin lapsemme ehdotti Punalan ullakon siivousta yhdessä. Se kuulosti järkevältä, koska siellä on monia heidän tavaroitaan säilössä. Kierrätyskeskukseen olen viemässä yhtä sun toista ja toivon, että esimerkiksi neulekoneesta on iloa jollekin toiselle. Meille se tuli kuolinpesästä monien mutkien kautta, kun en osannut sanoa EI!
    Selkenevää säätä ja oloa helmikuulle Annukka! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko neulekone sama kuin kutomakone? Sellainen, jolla vedellään kelkkaa ees taas ja silmukoita syntyy ? Noin niinkuin yksinkertaistettuna :).

      Jos, niin meillä oli myös sellainen ja puuseppäisä, joka haluaa aina kokeilla kaikkea mahdollista, teki sillä itselleen kravatteja ja meille kaulaliinoja. Molemmat meni pituussuunnassa kippuralle, kun ne vapautti siitä koneesta :D.

      Isä teki itselleen myös villapaidan sillä koneella. Siinä oli sellainen perinteinen eteläpohjalainen kuvio (ei kuitenkaan mikään Jussipaita) ja muistan, kuinka mua pikkutyttönä hävetti, kun isästä tehtiin 40- tai 50- vuotishaastattelu paikallislehteen ja siinä isällä oli se villapaita päällään ja kertoi myös tehneensä sen itse. Nyt olisin pelkästään ylpeä <3.

      Kiitos samoin Tuija! Selkeys on hyvästä. Päässä etenkin.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi