Sivut

torstai 13. syyskuuta 2018

PUOLAPUUT JA MUUT HABITARE-SUOSIKKINI


Tavoistani poiketen päätin ladata tänne muutamia otoksiani eiliseltä Habitare-visiitiltäni.

Yleensä kun on käynyt niin, että olen kyllä napsinut messuilla liudan kuvia, mutta jättänyt ne lopulta kameraan tai korkeintaan omalle koneelleni. Ihan vaan siksi, että olen ajatellut, että mitäpä ne ketään kiinnostaa, kun messupostauksia tulee jokatapauksessa joka tuutista niin että kaikkia jo kyllästyttää. Niinkuin varmaan nytkin, mutta siitä huolimatta, tässä joitakin omia suosikkejani satunnaisessa järjestyksessä.

Casa Stockmann:


 Tutunnäköinen koivupöllikin siellä seassa ;)



Anno:





Himmee, Marset ja SU Lighting:






Pentik:




Pentikillä oli messuilla tavallisuudesta poikkeavia pienikokoisia, omaan silmääni kivoja suoralinjaisia astioita, joihin tykästyin tosi paljon. Olivat kuulemma vartavasten japanilaisille suunniteltuja ja myynnissä ainoastaan messuilla. Vähän (paljon) harmitti, kun unohdin palata osastolle uudestaan. Alkukierroksella kun en halunnut ostaa reppuuni yhtään lisäpainoa, mutta nyt sitä ei tullut sitten ollenkaan. 




Woodnotes: 




Lumi:




Marimekko (en osannut ottaa osastolta kokonaiskuvaa):




Asun-lehti + Nikari:




Kyllähän näistä aika hyvin näkee, että pidän puusta. Siksi, sen takia ja siitäkin huolimatta, että olen liki puolet elämästäni tehnyt puun parissa töitä itsekin. 

Puun, kauniin muotoilun, muiden luonnonmateriaalien ja luonnonläheisten värien lisäksi yhtenä ehdottomana ykkössuosikkinani olivat nämä älyttömän kauniit ja tukevat puolapuut ja niihin kiinnitetyt renkaat, joita ihan vähän oli pakko myös testata :)


Kuvan otti messuseuralaiseni Pepi, jonka oma messukatsaus löytyy täältä


Kamera kyllä kulki repussa mukana, mutta turhaan. Puhelin oli paljon kätevämpi, ja koska olin messuilla tälläkin kertaa ihan omana itsenäni, enkä virallisena reportterina, ei ollut paineita kuvien laadunkaan suhteen. Yllättävän hyviä kyllä tuli (oma mielipiteeni), vaikka valoa hallissa on toisinaan varsin vähän.

Vaan eiköhän sitä siinä ollut riittävästi postausta tälle viikolle, kun tuli poikkeuksellisesti oikein parikin kertaa kirjuuteltua. Jonkunsortin maratoni itselleni siis, joten kai maar tästä voi kohta orientoitua viikonlopun viettoon.

Hyvää mieltä itse kullekin.

40 kommenttia:

  1. Kuvissasi on kaikissa vähän saman tyyppinen ihana klangi. Ensin ajattelin, että se on trendi, mutta ehkä se onkin sinun "silmälasisi" jonka läpi näiden kuvien kautta pääsi Habitareen? Kaunista ja harmonista - tykkään. Mutta kaikkein paras oli viimeinen kuva: lisää tällaisia messupostauksia :). Mikä ihana reppu sinulla onkaan selässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, olitpas nopea :).

      Kyllä siellä messuilla oli varmasti paljon muutakin, joka mulle varmaan selviää, kun katselen muitten ottamia kuvia :). Jo Pepin kuvissa oli sellasia juttuja, joita en nähnyt laisinkaan, vaikka pääasiassa ihan yhtä matkaa kuljettiin. Että kai sitä sitten tosiaan sitten vaan ne "puiset" luomulasit silmillä kulkee ja näkee vaan sen, mistä eniten itse tykkää. Ja nyt sitä oli paljon. En vaan tykkää ottaa kuvia osastoilta, joilla on paljon ihmisiä "tiellä", joten jäi sen takia muutama kiva väliin.

      Reppu on Tommy Hilfigerin, jota en todellakaan ostanut merkin takia, vaan siksi, että tykkään sen raikkaista väreistä, sopivasta koosta ja siitä, että on myös vedenpitävä.

      Poista
  2. Kiva katsoa tätä habitarefeediä ja oikein oli hyviä kuvia minunkin mielestäni sulla :) Menen piipahtamaan vasta huomenna, jolloin uutta kuvattavaa on varmaan enää hyvin vähän jäljellä, "kaikki on jo nähty", mutta samalla huolettomalla kännykkä-taktiikalla aion mennä minäkin :)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että pääset käymään paikanpäällä. Ja olen melkoisen varma, että riittää kyllä "ennennäkemätöntä" kuvattavaa ja nähtävää. Mulle ainakin käy useimmiten niin, että vaikka olisin jonkun kanssa kulkenut messuilla suunnilleen käsikynkkää ja ihan samoja latuja, niin silti sen toisen ottamista kuvista näkee juttuja, jotka saa tuntumaan siltä, että mahdettiinko olla samassa paikassa ollenkaan :). Vissiin ne omat silmät etsiytyy tietämättä niihin tiettyihin itselle mieluisiin juttuihin ja muu jää osin tahtomattakin ulkopuolelle.

      Iloista messuilua ja ihanaa viikonloppua sulle ja teille kans <3

      Poista
  3. Mulla taas menee tuo puuhomma ihan päinvastoin: en pidä puusta, enkä varsinkaan suomalaisesta vaaleasta puusta, ja syy on se, että olen saanut katsella sitä koko ikäni (iskä on tehnyt kaikenlaisia puujuttuja laudetyynyistä taloihin). Tulee vähän syyllinen olo, kun suomalaista puuta pitäisi arvostaa, mutta minun silmääni se on vain kovin pliisua.

    Huikeat puolapuut! Kävin jo googlettamassa noita, mutta aika tyyriit ovat. Osaiskohan iskä tehdä tuommoiset? ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaaaa. Vaikka olen jo tottunut siihen, että meillä on joistain jutuista (aika useinkin) ihan päinvastaiset näkemykset tai kokemukset, niin nyt mun kyllä ihan sydänalasta ottaa se, ettet tykkää suomalaisesta puusta. Ei siksi, että itse tykkään siitä, vaan siksi, että se on meidän tärkein ja myös uusiutuva luonnonvara, jonka hiilijalanjälki on olematon. Mutta sen sijaan, että alkaisin tästä nyt enempää paasaamaan, niin lähetän täältä arvostusta sun isälle ja hänen kädentaidoilleen. Ja vaikket puusta tykkääkään, niin uskon ja tiedän, että isäsi tekemisiä kuitenkin arvostat.

      Puolapuut oli ihan superhienot ja tukevat ja ihan tosissani mietin, mistä ihmeestä meiltä kotoa löytyisi riittävästi ehjää seinäpinta-alaa niille. Mutta toisaalta ehkä ihan hyvä, ettei löydy mistään, koska pitäisi tosiaan myös löytää se puolitoista tonnia ylimääräistä rahaa lompakosta ja se onkin sitten mission impossible.

      Tuo kaareva runko puolapuissa oli metallia, mutta puolat puuta. Uskon kyllä, että sun isä on myös taitava metallimies, joten kannattaa kysäistä ;)

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja ihasteltavaa.Puu on nyt niin kovin trendikästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aikku. Mun mieltä niin lämmittää puun enenevä käyttö, koska se on meidän tärkein luonnonvara kuitenkin.

      Poista
  5. Luonnonmateriaalit ja maanläheiset värit ovat todellakin olleet esillä tai sitten sulla oli NE lasit. Kiitos Annukka kun postailit tuolta messuilta!! Sattuneesta syystä en itse sinne pääse ja suomalaisia blogejakin luen vain harvoilta ja valituilta kivoilta bloggaajilta, joten luulen että ainakaan minä en pääse messukuvavirtaan kyllästymään.
    Minäkin huomasin ihanan reppusi. Tosi raikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan molempia tasapuolisesti :). Kuvasin vaan sitä, mikä mun silmään näytti kauniilta ja veti puoleensa (paljon jäi vielä kuvia tänne lataamattakin, koska iski vissiin turnausväsymys :)).
      Siksi on itsekin niin hauska jälkikäteen katsella muitten ottamia kuvia samoilta messuilta, kun monesti tulee sellainen olo, että häääääh, oliko siellä muka tollastakin...

      Kiitos Leena (jälleen) ihan tosi paljon kivasta kommentista. Osaat aina ilahduttaa. Ja hyvä mieli tuli siitä, että ei mennyt sittenkään ihan hukkaan nämä mun kuvat.

      Reppu on kyllä ollut hintansa väärtti. En tiedä, mikä ihmeen pinta siinä on, mutta on ei edes tunnu likaantuvan millään, edes tuo valkoinen osa. Ja kun tiistaina poljin kaatosateessa töihin, reppu pyöränkorissa vaan helmeili vesipisaroita, muttei ollut muuten moksiskaan.

      Vielä uudelleen sitä kivaa viikonloppua Leena!

      Poista
  6. Oikein kiva kun laitoit kuvia, en ole niihin muualla törmännyt enkä varmaan törmääkään, koska muut lukemani blogit ei taida niitä sisältää. Oon tainnu itse kerran käydä tuolla, pitäisikin joskus mennä uudestaan. Yleensä en vaan ees tiiä moisista, tai ei tartu sen kummemmin ajatuksiin vaikka kuulisin etukäteen. Joten siis juttuja on kiva kuulla ja kuvia nähdä nyt sitten tätä kautta. Puujutut näyttää munkin mielestä kivoilta!

    Mä vierastan kovasti sitä ajatusta, että pitäis kirjoittaessaan ajatella mikä lukijoita kiinnostaa. Minusta jokainen bloggaaja voi kirjoittaa siitä mikä itseä kiinnostaa, silloin on blogikin aidompi. Eli jatkossakin anna tulla vaan just sellasia juttuja ku ite haluat. Eikä kaikki tosiaan lue sisustusblogeja, esim siis minä tuskin näkisin näitä habitareja yms ellet just sinä olis aiheesta postaillut! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsit, mutta taas tuli todistettua, että aina "jään kiinni", kun laiskuuttani tai muuten vaan oion ja kirjoitan muuta kuin mitä olin alunperin ajatellut tai oikeasti tarkoitan :). Minä kun en oikeasti koskaan mieti postauksia siltä pohjalta, että koittaisin tehdä niistä mahdollisimman kiinnostavia mahdollisimman monelle, vaan kirjoitan ihan just siitä ja sillä hetkellä, mikä ja milloin itselle ajankohtaiselta tuntuu. Mutta näitten messujuttujen kohdalla tuppaan peilaamaan omia ajatuksiani lukijana. Itse kun en halua lukea messupostauksia, jos olen itse kyseisille messuille myöhemmin menossa. Ihan sillä, että en näe kaikkea etukäteen, vaan saan kokea paikanpäällä itse. Ja jos taas olen jo messuilla käynyt, niin silloin olen jo nähnyt sen, mitä olen halunnutkin nähdä ja tuntuu, että kaikki messukuvat on tavallaan nähdyn toistoa (paitsi että usein on jäänyt kyllä paljon kaikenlaista muitten kuvaamaa näkemättä, kun tulee keskityttyä eniten niihin juttuihin, jotka omaan silmään näyttää kauniilta ja muut menee paikanpäällä ikäänkuin ohi). Vaan taitaa vaan mennä sitä sekavammaksi, mitä enemmän selostan..

      Olen kuule Heli ihan tosi iloinen ja otettu, kun jaksat aina vaan lukea ja kommentoida. Ja samalla olen pahoillani, että mulla oli mennyt sun tokavika postaus ihan ohi, koska taisi ajoittua samalle päivälle, kun itse edelliseni kirjoitin. Taidan olla vähän niinkuin ne kuuluisat poliisit, jotka ei pysty lukemaan ja kirjoittamaan samaan aikaan.

      Olet tärkeä <3

      Poista
  7. Kiva kun laitoit postauksen, koska minä en tänäkään vuotena ole menossa messuille. Ja kyllä, tosi hyviä kuvia olet napsinut.
    Ihanaa torstai-iltaa Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi :). Ja ihan parasta viikonloppua <3

      Poista
  8. Tuo Habitare on kyllä ihan taivas sisustuksesta innostuneille. En ole koskaan käynyt ja se kyllä harmittaa. Toisaalta siellä tulisi kaikenlaisia kiusauksia hankkia ihania juttuja ja sellaiseen ei enää näin eläkeläisenä oikein ole varaa.
    Nuo puolapuut olen nähnyt useammissakin kuvissa ja hienolta ne näyttävätkin. Tuntuu kuin ne olisivat niin heiveröistä tekoa etteivät millään aikuista ihmistä jaksaisi kannattaa, mutta totta kai ne on testattu ja turvallisiksi havaittu. Ihana kuva sinusta !
    Mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuo Habitaressa käynti on aina enimmäkseen sellasta päämäärätöntä kuljeskelua ja kauniisti ja taitavasti toteutettujen osastojen ihastelua. Ei niinkään ikinä tule mitään ostoshaluja (hinnat pitää yleensä siitä huolen), ja harvalla osastolla on mitään varsinaisesti messuilla myynnissäkään. Himmeen valaisimet oli sellaisia, jotka houkutti, mutta kun pöytävalaisimella (jota yöpöydälleni hahmotin) oli messutarjouksessakin hintaa 270 eur (ovh taisi olla satasen enemmän), niin kyllä se jäi ihan ihailun puolelle. Samoin kuin nuo puolapuut, joille ihan tosissani aloin miettiä meiltä kotoa paikkaa, mutta ei ole yhtään "ehjää" ja riittävän korkeaa seinää, jolle ne voisi asentaa niin, että voisi myös käyttää. Ja hintaa niilläkin oli niin paljon (1490 eur), että ihan hyvä, ettei sitä seinää ole, koska ei olis ollut ylimääräistä rahaakaan :). Mutta siis, niin tukevat ne on, että varmasti kolme mun kokoista vois siinä yhtäaikaa kiipeillä. Nuo sivut on tehty metallista ja puolat on tammea, joka on varsin kestävää. Ennemminkin haastetta asettaa se seinä, johon ne kiinnitetään. Pitää olla muutakin kuin kipsilevyä..

      Kiitos Kristiina ja mukavaa viikonloppua sulle myös <3.

      Poista
  9. Oijoi, nuo puolapuut olisi ihan mielettömän hienot! Kauniin näköiset ja noissa voisi tehdä vaikka mitä kuntoilua :) Muuten en ole messuihminen ollenkaan, mutta tuollaisista jutuista innostun.

    Ihanaa viikkistä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin ihan tosissani miettiä meiltä kotoa noille puolapuille paikkaa, mutta valitettavasti ei ole. Mikä toisaalta on kyllä ihan hyväkin, koska puut maksoi 1490 euroa, joten ei tarvi nyt sitten alkaa hysteerisesti lottoamaankaan :).

      Itse taidan olla vaihtelevasti messuihminen. Välillä ärsyynnyn heti, jos joku tulee yhtään mitään mulle pyytämättä esittelemään, mutta välillä taas jaksan ystävällisesti kysellä ja keskustella, vaikkei kyseessä olis itselle millään lailla ajankohtainen juttu (niinkuin ei useinkaan ole, kun ei olla rakentamassa, eikä remontoimassakaan). Tota jälkimmäistä sitä itsekin messukävijöiltä toivoo silloin, kun on itse siellä osastolla myyjän/esittelijän roolissa, joten koitan skarpata käytöstä :). Joskaan tuolla Habitaressa ei kyllä kukaan tullut sillälailla häiritsevästi "iholle". Johtui varmaan ajankohdastakin, kun oltiin heti avajaispäivänä ja kaikilla oli vielä iloinen mieli ja tsemppi päällä. Vikana messupäivänä alkaa turnauskestävyys olla koetuksella.

      Ihanaa viikendiä sulle kans Tuula <3. Mulla oli tänään harvinaisen tyhmä ja huono aamu, mikä on aika epätyypillistä perjantaille. Ajattelin mennä ruokiksella huonoa tuulta helpottamaan

      Poista
  10. Itsekin olin messuilla torstaina. Poikkeuksellisen vähin ostoksin selvisin ulos messuhallista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa ollut kiva, jos oltaisiin törmätty, mutta se ei nyt tietty ainakaan tällä kertaa ollut mahdollista, kun oltiin liikkeellä eri päivinä.

      Mun ostokset oli pyöreä nolla, kun unohdin pahus mennä sinne Pentikille uudestaan. Ja puolapuutkin maksoi liikaa, eikä niille olis ollut meillä paikkaakaan, joten nolla euroa meni nyt tällä reissulla.

      Iloista viikonloppua :)

      Poista
    2. Olisi kyllä todella kiva tavata joskus :) Sellainen tunne on, että tavataankin! Btw,Pentikillä oli silmääni miellyttäviä harmaita astioita, joissa oli värikkäitä palluroita. Noteerasit varmaan kipposet? 🙂

      Poista
    3. Juu, ja sama tunne on mullakin. Tai siis itseasiassa unohdan, ettei olla vielä tavattu, koska tuntuu, että oltais :)

      Pallerokipposet huomasin ja koitin tässä kuumeisesti muistella, mikä sen sarjan nimi oli, mutten muista, koska ne oli oikeastaan ainoat, jotka ei taas olleet mun mieleen. Varmaan siksi, että tuli mielleyhtymä sirkukseen, enkä tykkää sirkuksesta :)

      Kivaa viikonloppua

      Poista
  11. Kiitos<3 Saa käydä toistekin ja tehdä valokuvaraportin lemppareista. Noissa kuvissa ei montaa tavaraa ollut, mitä en olisi huolinut omaan kotiin. Ai että tykkään noista luonnonväreistä ja luonnonväreillä maalatusta puusta! Olen ihan myyty kaikkiin hiekan, beigen, savun, harmaan, tummanharmaan ja valkoisen sävyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3. Sepäs mua ilahduttaa, jos kuvista oli sullekin iloa. Tuntuu olevan samat luonnonmukaiset värilempparit meillä. Paitsi että harmaata en osaa itse kotona käyttää. Muuten kuin keräilemieni kuvien muodossa (joskus on tullut vähän sanomista tosta mun kivikeräilystä, mutta ei haittoo mittään :)).

      Iloista syysviikkoa! Mulla alkoi vähän kepulisti, kun eilen illalla iski taas joku huimauskohtaus. Mutta uskon ja toivon, että on niska-hartia-peräinen ja pääsen siitä eroon.

      Poista
  12. Niin upeita juttuja. En jaksanut tuonne Habitareen nyt lyllertää, kun joku puoliflunssa yrittää iskeä ja oman kodin olen sisustanut täydeksi asti. Myöskin Habitaressa hih tulee aina olo, että kaikki haluaisi laittaa uusiksi ja onpa esim. kodinkoneet ja ratkaisut meillä vanhanaikaisia.

    Ihanaa sunnuntaita Annukka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotenkin musta tuntuu, että Habitare ei sun ykkösmessusuosikki olekaan, joten ennemminkin olisin yllättynyt (iloisesti toki), jos olisit kävellyt käytävillä vastaan.

      Mulle ei noilla messuilla oikeastaan koskaan tule sellaista oloa, että mitään pitäisi saada itselle (vaikka mieluusti toki ottaisin), kun tarvii kumminkin huomioida realiteetit. Ja tällä hetkellä seuraava iso ja pakollinen ja sen takia niin hermostuttava hankinta on uusi katto. Ahdistaa jo valmiiksi, kun semmoista rahaa ei valmiina löydy, mutta jossain kohtaa vaan on pakko jotenkin järjestää ennenkuin tulee vesi sisään.

      Leppoisaa sadepäivää Tiia <3

      Poista
  13. Oikein ihanan harmonisia kuvia - tykkään!
    Ja hyvä on haba rouvalla tikapuukuvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos CC :). Musta tuntuu, että tänä vuonna messuilla oli erityisen paljon just sitä luonnonmukaista harmoniaa, mistä eniten tykkään. Toki paljon muutakin (kai :D), mutta sitä tulee niin helposti siivutettua se "muu" ja keskityttyä niihin omiin mielenkiinnon kohteisiin.

      Haba tarvis kyllä lisää treeniä. On alkanut kutistua :)

      PS. Kirjoitan nyt tähän jatkokommentin sulle viimeksi jättämääni, että sulla on selvästi ilmiömäinen kyky pukeutua kauniisti. Sillälailla samaan aikaan tyylikkäästi, mutta kuitenkin rennosti. Ja se on just se, mitä itsekin haluaisin osata. Ja joskus osasinkin, mutta se kyky on multa kadonnut kokonaan. Ja jotenkin tuntuu, että minä ja kaupoissa myytävät vaatteet (erityisesti laatikkomaiset tai muuten leveät lyhyet yläosat) ei sovita yhteen. Itse kun tykkäisin kaikkein eniten just sellasista kapealinjaisista kuin sullakin oli kuvissa päällä. Ja ne sun matalta juhlakengät on niiiin kauniit <3

      Poista
  14. Nyt uskalsin tulla lukemaan Habitare-postauksen, kun messut on takana :) Samoista asioista oli kuvia napsittu. Stockan osastosta tykkäsin hirmuisen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä näissä messupostauksissa aina on, että itsekään en halua nähdä kuvia ennakkoon, jos olen itse myöhemmin menossa messuille, että säilyy "jännitys" paikanpäälle asti. Mutta sitten taas jälkikäteen on ihan hauska kelailla muitten kuvia, joista yleensä löytyy niitä "ai oliko siellä tollastakin" -juttuja.

      Jos en olis ollut paikalla heti keskiviikkona, olisin varmaan jättänyt nää kuvat lataamatta, koska sekin tuntuu vähän turhalta silloin, jos on jo nähnyt monelta suunnalta samat. Mutta tuli kyllä iloinen mieli tästä, kun tuli kerankin tehtyä poikkeus.

      Mahdollisimman hyvää maanantaita sulle Tuija <3.

      Poista
  15. Pikapikapika kommentti... mä vedin itse Habitaren läpi hirveellä juoksulla johtuen viime tipassa muuttuneista aikataluista. Kännykästä oli päässyt akku loppumaan (mitä mulle ei tapahdu ikinä), joten kuviakaan en saanut räpsittyä. Nämä oli mulle ehkä jotkut universumin turvatoimet sen suhteen, etten liikaa innostuisi sisustamisesta (mikä ei yleensä ole mun ykkösjuttu ollenkaan), koska tänä syksynä sille ei ole rahaa varattuna yhtään. Joku siemen jäi kuitenkin muhimaan, sen verran kivoja juttuja tuolla oli. Mäkin tykästyin noihin puolapuihin ja kerkesin jo hetken suunnitella niitä nuoren herran kohta uusittavaan huoneeseen, mutta onneksi sitten pyörryin hinnan nähdessäni ja unohdin ne saman tien. Pentikistä en yleensä tykkää kauheasti, mutta noi oli kyllä ihania. Onneksi ei ollut rahaa mukana, koska kipot ja kupit menee aina yli mun hartaiden päätösten "ei kippoja ja kuppeja".

    Kivaa viikkoa Annukka! Harmi, että meidän messuilut osui eri päiville. Mietintämyssy nyt päähän, että mitä keksitään tälle syksylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne puolapuut olis ollu ihanat, mutta kaatui hankinta kaatui pariin pikku seikkaan eli sopivan seinän ja sopivan rahasumman puutteeseen :D. Makkarissa olis ainut seinä, johon ne mahtuisi, mutta menis siellä vähän hukkaan, koska yöaikaan on silmät enimmäkseen kiinni, eikä niitä kauniita puita näe. Ja toisaalta on myös riski, että puolille alkaa kerääntyy vaatteita yms.. Mutta tulipahan testattua :)

      Itse taidan suhtautua messuihin ihan vaan messuina siinä mielessä, että mielelläni katselen kaikkea kaunista, mutta ei mulle silti oikein koskaan tule sellasta oloa, että kaikka pitäisi saada kotiin. Paitsi että Himmeen pöytävalaisimet oli ihania, mutta nekin sen verran arvokkaita, että jatkan nyt sitten edelleen sängyssä lukemista erittäin kehnossa valossa siihen asti, että löydän täydellisen, mutta mun hintahaarukkaan sopivan uuden valaisimen.

      Mulla on täällä nyt aluillaan lupaamani arkiruokaviikkokuvapäiväkirja ja se aiheuttaa mulle jonkun sortin angstia, kun olen päättänyt, että en ala kuvien kanssa yhtään säätämään, vaan se on realistinen kertaräpsy kännykällä per ateria ja se on sitten siinä. Koitan ajatella, että sopii arkiteemaan, vaikka koville ottaakin ne huonot kuvat.

      Poista
    2. ...voi jestas noita mun kirjoitusvirheitä, jotka aina kommentteihin jää, mutta silti olen liian laiska tarkistamaan tekstini ennenkuin painan julkaise-nappia. Mutta luotan sun ikälukutaitoon :)

      Poista
    3. Jee, tosi kiva, että sulla on ruokapäiväkirja tuloillaan, innolla jään odottamaan! Älä turhaan tosiaan mieti niitä kuvia. Äläkä hei myöskään mieti kirjoitusvirheitä, mä en edes huomannut niitä :)

      Poista
    4. Lopetan miettimisen tähän :). Kiitti :)

      Poista
  16. Hei, ihan turhaan mollasit (tuolla mun blogissa) omia kuviasi, näähän on erittäin hyviä!<3 Ja todella, samanlainen maku, joten nyt vasta uskalsin (ja ehdin) tulla lukemaan sun postauksen.:) Sitten tietenkin harmittaa, etten näköjään eksynyt vahingossa Woodnotesin osastolle, höh!

    Joo, on tämä elämä niin kiireistä tätä nykyä, että mieli kaipaa kotona rauhaa ja harmoniaa, luontoa osaksi kotia, jotta syke laskee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeastaan en mollannut omia kuviani, vaan kehuin sun :). Olivat mun silmään niin nättejä, vaikkei näissä omissakaan mitään vikaa omasta mielestäni ollut. Olen niin onnellinen, että mulla on nyt puhelin, jossa on mun mittapuulla, ja omaan vanhaan puhelimeeni verrattuna, ihana kamera.

      Sulla tuntuu tosiaan monenmoista menoa riittävän, mutta onneksi on kiva ja kaunis koti, johon on aina kiva palata <3

      Poista
  17. Puolapuut renkailla olisi kyllä ihan parasta. Näinköhän ne voisi nyt jo tyttärelle ostaa... silleen vastaisuuden varalle... Äiti voi ennen sitä vähän testaa että on kunnolliset :D

    Ihania kuvia nämä, vähän kun olisi itse messuilla mukana ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai voi :D. Ostelee isätkin pojilleen autoratoja ja mopoja samoihin aikoihn :D

      Kiva, jos kuvissa oli jotain, mistä tykkäsit.

      Mukavaa loppuviikonloppua <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi