Sivut

tiistai 14. kesäkuuta 2016

12 x 3 ASIAA MINUSTA


Koska viime viikon kuvakatsaus on pahasti retuperällä, jätän sen odottamaan mahdollisia parempia aikoja ja vastaan sen sijaan ainakin Tuulannelin, Anun ja Outin blogeissa lukemaani, ja Tuijalta saamaani kivaan "3 asiaa"- haasteeseen.

Vastaukset ovat sitä mitä ensimmäisenä tuli mieleen itsestäänselvyyksien jälkeen. Ja lisähaastetta itselleni asetin sen verran, että yritän vastata vain siihen mitä kysytään, enkä tapojeni mukaan ala kirjoittamaan novellia joka kohtaan.

3 asiaa, joita odotan... 
perjantaita, heinäkuun lopulla alkavaa parin viikon kesälomaa Vuokatin Katinkullassa, ja sitä, että pääsen halaamaan kuopusta, joka tulee pitkästä aikaa viikonloppuna lomille 


Kaikki kuvat viime kesältä. Ei ollut nyt tilaisuutta ottaa uusia. 

3 asiaa, joita haluan... 
että vanhemman pojan loppukesään ajoittuva uusi askel elämässä menee kaikinpuolin hyvin, että kenellekään läheiselle ei satu mitään pahaa ja että elämä jatkuu muutenkin ilman kummempia murheita

3 asiaa, joita teen usein... 
syön samanlaisen aamupalan, jään tuijottamaan jotain näkemääni kaunista yksityiskohtaa ja liikun




3 asiaa, joista tykkään... 
kirjoittaminen, lomailu ja aikatauluttomat viikonloput 




3 asiaa, joista en tykkää... 
ukonilmoista, käärmeistä ja epärehellisistä ihmisistä








3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä... 

alkaa jo itseäkin huvittaa (vaikka pitäisi ennemminkin hävettää), mutta edelleen pitäisi remontoida kohta kaksi vuotta sitten alkutekijöihinsä purkamani pikkuveski, ottaa pojan apuna selvää muutamista epämiellyttävistä, mutta oleellisista käytännön asioista, ja alkaa jollain ihmeen konstilla nukkua yöni kunnolla 

3 asiaa, jotka osaan... 
nauraa itselleni, kannustaa muita ja kuunnella 

3 asiaa, joita en osaa... 
ajaa mopolla, nukkua öitäni kunnolla (paitsi lomalla) ja leipoa mitään, mihin käytetään liivatetta

3 asiaa, jotka saavat minut rauhoittumaan...
tyynen järvenselän tuijottelu, palkkapäivä ja rauhallisesti liplattavien laineiden ääni





3 asiaa, jotka saavat minut stressaantumaan... 
epäselvät asiat, ennaltamäärätyt aikataulut ja nykyään myös lentäminen

3 asiaa, joita tein viikonloppuna... 
pelasin kutsukisaa Vanajanlinnassa, poikkesin blogiystävän synttäreitä juhlistamassa ja ostin itselleni pari uutta (ulkoilu)vaatetta ja golfkengät vanhojen riuskojen tilalle.


3 asiaa, joita olen tehnyt viimeisen viikon aikana... 
käynyt hierojalla, jatkanut epäonnistunutta terassikalusteiden maalausprojektia ja kurkannut joka päivä harson raosta, kuinka patiokurkku jakselee






Mutta höh. Nyt kyllä loppui kysymykset kesken. Näihin oli kiva vastailla, kun tuli itsellekin yllärinä, mitä päässä liikkuu. Tällä hetkellä näköjään aika lomapainoitteisia ajatuksia. Siitä puhe, mistä puute vissiin. 

Kiitos haasteen keksijälle! Ja Tuijalle sen lähettämisestä. Lisää vastauksia olisi kiva lukea, vinkvink.


52 kommenttia:

  1. Totta, palkkapäivänä olo on stressitön :)
    Ihana Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se rauhoittaa kummasti :)
      Ja ite oot <3

      Poista
  2. Hyviä vastauksia 😊 Stressivapaa palkkapäivää en tullut edes ajatelleksi, koska edellisestä palkkapäivästä on sen verran aikaa.

    Ja näköjään multa jäi yksi kohta omassa postauksessa pois, kun mulla oli vaan 11 x 3 asiaa. Deletenäppäin on ilmeisesti ollut liian ahkera, sillä muistan miettineeni vastausta myös osaan-kohtaan 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Ja huomasin, että mullakin oli ensin vaan 11 kohtaa, kun olin vahingossa skipannut justiin noi rauhoittavat asiat. Sattui olemaan palkkapäivä sen verran lähellä ja tällä kertaa myös erityisen toivottu, että päätyi listoille. Mutta kivaa olis kyllä päästä just nyt järven rannalle vedenpintaa tuijottelemaan ja laineiden liplatusta kuuntelemaan. Siihen on vielä niin piiiiitkä aika.

      Poista
  3. Hyviä vastauksia - paljon samaa - taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anne. Ja kiva kuulla :). Vastaile sinäkin, jos joskus tulee sopivasti sellainen tunne, että huvittaa. Tykkään näistä, kun voi kirjoittaa ihan suoriltaan sen, mitä tulee mieleen sen kummemmin analysoimatta.

      Poista
  4. Lostovastauksia! Täytyy varmaan itse pyrkiä samaan, lyhyisiin vastauksiin.;) Mulla kestää aina tuntituolkulla, kun vastailen yksinkertaisiin kysymyksiin. Tää haaste odottaa myös vastaamista.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on jotenkin hirmu terapeuttisia haasteita nää tällaiset, joihin voi tosiaan vastata ihan vaan sen, mitä ensimmäisenä tulee mieleen (paitsi että tarkoituksella jätin esim. tykkäyskohtaan kirjoittamatta itsestäänselvät perheen, kodin jne. ja katsoa, mitä niitten jälkeen päähän pälkähtää). Sitä kun tulee aina normaalisti analysoitua kaikkea niin tarkkaan ja pohdittua viimeisen päälle ja vielä senkin jälkeen mietittyä, että mitäs mää nyt noin vastasin, kun jälkikäteen keksii jotain muka parempaa.

      Ja niinkuin on tullu jo todettua, niin lyhyesti kirjoittaminen se vasta haastavaa onkin.. Tulee ihan voittajafiilis, kun joskus onnistuu :)

      Poista
  5. Hienoja vastauksia ja kuvia! Moni asia on täällä hyvin samaa, inhoamat asiat ja rauhoittavat asiat, nyt etenkin huominen palkkapäivä tuntuu hyvinkin rauhoittavalta.
    Nämä on hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu :). Kuvat vähän omaa silmää häiritsee, kun tiedän, että ne on vanhoja. Tai siis viime kesänä Katinkullassa otettuja. Paitsi jakkarakuva, joka on Asuntomessuilta ja sireenit kotipihalta.

      Ja eiköös me tosiaan aika samiksia olla :). Nää simppelit haasteet on kivoja, kun ei tarvi niin syvällisesti pohtia. On sellasia mukavia välipaloja ja mukava nähdä itsekin, mitä siellä omassa päässä liikkuu..

      Poista
  6. Upeita vastauksia ja ihania kuvia. <3 Hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3. Kuvat on paria lukuunottamatta viime kesän lomalta Vuokatista ja vaikka se vähän itseä häiritsikin, että ne on jo kertaalleen blogissa olleet, niin kyllä niitä katsoessa iski ihan hirvittävä lomankaipuu. Onneksi taas heinä-elokuun taitteessa päästään.

      Vastaile sinäkin näihin. Olis kiva lukea, mitä sulle tulee mieleen :)

      Poista
  7. Olipa mukava lukea :) Onkohan se joku ingenjöörien syntymävika, ettei meinaa kyetä kirjoittamaan lyhyesti ja selittämättä / analysoimatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syntymävika se varmaan on, vaikken ingenjööri itse olekaan :). Ehkä entisessä elämässä ollu joku tutkija tai psykoterapeutti tai analyytikko vissiin :). Tai kirjailija..

      Paas vastaillen itsekin, jos jossain vaiheessa tulee sellanen sopiva hetki.

      Poista
  8. Mä niiiiin näen sut siellä kurkkua kurkkimassa 😄 (Ja pakkaanassa kesäkukkia)
    Palkkapäivä....oi, olispa semmonen kiva.
    Mulla taitaa olla niin jatkuva-loma-fiilis, että enpä saanut aikaiseksi edes sitä edellistä mihin vähän jo lupasin vastailla....mä taidan olla nykyisin enempi tuonne instaan päin kallellaan 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sais valita, niin kaikkein mieluiten ottaisin sen jatkuvan lomafiiliksen palkkapäivällä varustettuna :). Mutta ei vissiin saa.. Eli tasan ei mee lomat ja palkkapäivät. Hyvät puolensa molemmissa.

      Itse oon miettinyt koko Instasta luopumista, kun se puhelimen tuijottelu tai näppäily ei vaan oo mun (silmien) juttu :(. Mutta veikkaan, että jos lähtisin sieltä kokonaan, alkaiskin heti kaduttaa ja olis muka hirrveesti kaikkia kuvia jaettavana. Joten ehkä jatkan vaan samaan malliin ja avaan sen kerran viikossa ja käyn selaamassa tuttujen kuvat. Sama koskee Facebookia, joka on ehkä vielä vähemmän mun juttu. Mulle sopii parhaiten tää hidastempoisuus ja iso näyttö ja näppäimet :)

      Poista
  9. Hei Annukka :) Näitä on kyllä kiva lukea ja sinulla on aina niin aidot,kivat vastaukset. Taidan napata tämän tästä ja päivittää blogini pitkästä aikaa.Aurinkoisia kesäpäivä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa vaan Anne ja kiva kuulla susta :). Ei muuta kuin kysymykset matkaan ja kivoja kesäpäiviä <3. (PS. Meidän vanhempi poika muuttaa sinne teidän kulmille. Vai oliskohan ne teidän lomamaisemia, joista olet ulkoilujuttuja postaillut. Kalajoelta meinaan. Vaihtaa seuraa ja tulee sinne pelaamaan kiekkoa ainakin täksi kaudeksi.)

      Poista
    2. Oho,vai tänne muuttaa.Hiekkasärkillä on meidän mökki ja kotikin melko lähellä n.25km päässä.Sehän hienoa,kun jääkiekkohommat pojalla sujuu ja pääsee näkemään "muailmaa" Tämä on niin rauhallista seutua,ettei äidinkään tarvitse olla huolissaan:)Kalajoki on varmasti nuorelle kiva paikka,on harrastusmahdollisuuksia.Saas nähdä törmäilläänkö joskus,jos satut olemaan täälläpäin ;)

      Poista
    3. No sinnepä sinne :). Hiekkasärkät on tutut niiltä kesiltä, kun meillä vielä oli asuntovaunu ja siellä usein lomailtiin. Mutta muuten ei ole Kalajoesta oikein muuta mielikuvaa kuin että pieni ja rauhallinen se tosiaan on.

      Jos jääkiekkoa seuraatte, niin tulevalla kaudella JHT:n riveissä pelaava puolustaja S.R on poika, josta puhun :). Toivotaan, että tulee hälle hyvä kokemus. Ja olispa kiva törmätä!

      Poista
  10. Minä taas en osaa leipoa kuin liivatejuttuja :D
    Täälläkin suuntana katinkulta kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou. Oleen kateellinen liivatekyvyistä :). Mulla siitä tulee vaan sellasia klimppejä, joten en enää edes yritä.

      Katinkulta on niin paras! Vaikka meillä on aina se oma loma vasta ihan heinä- elokuun taitteessa, niin sitä jaksaa odottaa, kun tietää millainen lomaparatiisi se on. Voi tehdä tai olla tekemättä. Kaikkeen on niin hyvät mahikset. Etenkin JOS kelit suosii niinkuin ne yleensä onneks tekee joitakin räntäsadelomia lukuunottamtta. Silloin ei paljon naurattanut.

      Poista
  11. Samaistun niin noihin kahteen ensimmäiseen stressin aiheeseesi! Aivan ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei pysty olemaan rauhassa, jos (ja tällä hetkellä kun) epäselvät asiat painaa mieltä. Tai vaihtoehtoisesti muitten määrittelemät aikataulut. Ei vaan sovi luonteelle kumpikaan.

      Kiitos kuvakehuista. Itseä vähän häiritsee, kun ei ollut mitään uutta tarjolla, vaan piti kaivella vanhoja. Mutta hyvä, jos kelpasivat <3

      Poista
  12. Hehee, hienosti selvisit ilman novellien kirjoittamista! :-D Minulta se ei ihan onnistunut. Olen jo luopunut toiveista näiden haasteiden kanssa, että saisin lyhyitä ja ytimekkäitä vastauksia aikaiseksi, kun tiedän, että se ei tule onnistumaan. :-)

    Kivoja vastauksia ja ihanan kesäisiä kuvia! Hieman huolestuneena jäin tosin miettimään tuota sinun nukkumistasi, tai siis nukkumattomuuttasi... :-(


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen aika ylpeä itsekin, kun näin vähillä riveillä selvisin, vaikka kuinka teki mieli kirjoittaa "lihaa luitten ympärille". Ja välillä kyllästyttää itseäkin ne omat tekstit niin, ettei voi vaatia, että kukaan jaksaisi lukea :).

      Alkaa kyllä ryydyttää tää jatkuva huonosti nukkuminen, kun tuntuu, että menee päivät ihan sumussa. Siitä kun ajautuu sellaseen kierteeseen, että kun on väsynyt, ei jaksa miettiä mitä syö ja kun syö huonosti, väsyttää kahta enemmän. Plääh. Mutta luotan siihen, että kunhan tulee selvyys muutamiin stressaaviin asioihin, niin kyllä se tästä taas. Lomalla viimeistään sitten..
      Kiitos huolestumisesta <3

      Poista
  13. Ihania vastauksia ja rönsyilysi ovat ihan parhautta. <3 Käärmeet hui olkoon ja vetta/merta voisin tuijottaa loputtomiin. Missään ei mene päivä nopeammin kuin merta tuijotellessa. Ihanaa viikkoa Annukka ja kiitos tästä, taas tunnen sinut hitusen paremmin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa välillä itseäkin ne omat ylipitkät tekstit ryydyttää, kun en osaa koskaan lopettaa ajoissa, mutta nyt selvisin kyllä aika hyvin :).

      Jännää toi järvi&meri-asia. Mulle kun meri on lähinnä pelottava elementti, jonka tuijottelu ei rauhoita, vaan päinvastoin hermostuttaa, vaikka meri olis tyynikin. Varmaan se johtuu siitä, etten ole koskaan asunut meren rannalla ja tunnen oloni meren äärellä niin pieneksi ja avuttomaksi. Jäi ihan konkreettisia muistoja siitä matkaopasajoilta, kun piti keikkua milloin milläkin sillipurkilla hirmu laineissa ja pitää huolta muista, vaikka itse oli lähinnä paniikissa koko ajan. Hui. Järvet sopii mulle paremmin :)

      Kivaa tätä(kin) viikkoa sulle Tiia <3

      Poista
  14. Ihanan spontaanit vastaukset. Ja täältä Sohvapsykologi tekee viiltävän tarkkanäköisen analyysin profiilistasi ja toteaa, että työssä on selvästi jotain sellaista, mikä estää sinua nukkumasta kunnolla. No, ei vaiskaan, Kohtalotoveri pikemminkin. Mulla on ollut tuo huonosti nukkuminen koko elämäni - paitsi lomilla. Ja paitsi viimeisen puolen vuoden aikana. Jotain on tapahtunut ja väitän, että nimenomaan suhtautumisessani työasioihin ja niihin liittyviin paineisiin, kun en ole enää öisin heräillyt asioita pohtimaan. Työ sinänsä ei ole muuttunut, mutta olen alkanut organisoida asioita toisin ja opetellut sanomaan ei sille, että lupautuisin aina kaiken tekemään, eli varmaan kiire on vähän vähentynyt. Tosin ruokavalioni on muuttunut puolen vuoden aikana myös verrattuna aiempaan, mutta en sittenkään voi uskoa, että syy kunnolla nukkumiseen voisi ainakaan pelkästään siitä johtua, mene ja tiedä…??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvapsykologi on osittain oikeilla jäljillä :). Mulla vaan on nyt tällä hetkellä justiin noita vastauksissanikin mainitsemiani stressin aiheita elikkäs epäselviä asioita, joiden selvittäminen ei ole kokonaan mun omissa käsissä, joten mietin ja murehdin niitä silloin, kun ei varsin pitäis miettiä yhtään mitään, vaan nukkua. Elikkäs öisin. Plääh. Inhoan sitä ja olen koittanut keksiä kaikenlaisia ajatuksenkarkotuskonsteja, mutta ei ole löytynyt toimivaa.
      Ja mikä tyhmintä, olen ajautunut jotenkin sellaseen kierteeseen, että vaikka ihan hyvin tiedän, että oikealla ravinnolla asia korjaantuisi, olen syönyt huonosti (koska olen väsynyt, enkä jaksa miettiä, mitä syön) ja se taas pahentaa asioita entisestään. Ja just nyt en tiedä, mistä keräisin sen tarvittavan muutosenergian, että jaksaisin alkaa värkkäämään vihersmoothieita ja syömään omien periaatteideni ja oman hyvän olon mukaisesti. Eli ihan oikeassa olet siinä, että ruokavaliolla ON todellakin iso merkitys myös noihin uniin. Ja siihen, miten pystyy suhtautumaan asioihin. Silloin kun ravinto on mallillaan, sitä ottaa stressin aiheetkin jotenkin niin paljon maltillisemmin ja suhtautuu luottavaisesti siihen, että asiat järjestyy.

      Tylsä kierre, mutta tiedän, että lomalla helpottaa, kun ei tarvi valvoessa kytätä kelloa ja ajatella, että kohta se soi, vaan voi sanoa itselleen, että ei haittaa, vaikka valvonkin, koska aamulla ei oo kiire mihinkään ja voin nousta vasta kun olen virkeä.

      Iloisia päiviä ja hyviä yöunia sulle Pilvi <3

      Poista
    2. Niin tiedän, mistä puhut! Pääasia on kuitenkin, että tiedostat noita syitä ja tekijöitä, eli että jotain avaimia myös löytyy ratkomiseen. Mutta kyllä se vaan on valitettavasti noin, että kaikki on helpommin sanottu kuin tehty. Mullakin kostautuu heti, jos lipsun. Hankala tilanne, jos on sellaisia työasioita, missä ratkaisu ei ole omissa käsissä - minkäs sitten teet :((. Täällä me kuitenkin eletään vaan kerran ja ikää tulee lisää, joten itse olen sitä mieltä, että fundamentaaliset, mahdottomiltakin tuntuvat ongelmat töissä pitäis yrittää ratkaista, ettei vaan selviydy oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kustannuksella. Toivottelen ensi hätään kuitenkin pikaista loman alkua!!!

      Poista
    3. Töitten suhteen olen minäkin vihdoin ja viimein älynnyt ottaa samanlaisen asenteen kuin sinäkin. Sen jälkeen kun suljen työpäivän päätteeksi oven, jätän työmurheet oven taakse, enkä enää pyörittele niitä päässäni. Tai no. Ei ihan pidä paikkaansa, mutta sanotaanko, että olen vähentänyt sitä vapaa-ajalla murehtimista huomattavasti ja koittanut ajatella, että vaikka työ onkin iso ja tärkeä osa elämää, se on kuitenkin "vaan" työ, eikä koko elämä. Eikä kaikesta voi ottaa henkilökohtaista murhetta, kun on kumminkin koko yhteisöä koskevia asioita. Mutta minkäs sitä luonteelleen mahtaa :)

      Nää mun viimeaikaiset unettomuudenaiheet tulee ihan normielämästä ja siihen liittyvistä epäselvistä jutuista, joiden selvittäminen tai järjestäminen ei ole nyt mun omissa käsissä, vaikka haluaisinkin ja se hermostuttaa. Mutta kyllä se tästä sit taas. Loman alkuun on vielä puoltoista kuukautta aikaa, joten ei tähän hätään auta, mutta onpahan mitä odottaa. Kiitos Pilvi!

      Poista
  15. Olipa näitä mukava lukea. Aivan harvinaisen paljon löytyi tuttuja juttuja :). Huonounisuus niistä ikävämpi tuttu juttu. Eikä siihen auta edes "loma". Hoitovapaalla ei ole työstressiä, mutta silti uni loppuu monesti aamuyöstä. Paras unilääke on nousta ylös ja lukea kirjaa, mutta siinähän sitten tärvääntyy uniaikaa kuitenkin. Hankalaa!
    Kaurapuuron päälle omenaraastetta ja juomaksi kahvi maidolla. Siinä minun vakiaamupalani.
    Kaunista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Olen tehnyt itsekin sellaisen havainnon, että meillä on paljon yhdistäviä tekijöitä. Jos unohdetaan se, että toinen on pitkä, kaunis ja nuori ja toinen on öööööö jotain muuta :D.

      Huonosti nukkuminen on kyllä niin kurjaa. Mun mies ei ymmärrä sitä ollenkaan. Sanoo vaan, että "Mikä siinä on niin vaikeeta? Laitat kato pään tyynyyn ja alat nukkua.". No niinpä. Hältä se sujuu kadehdittavan hyvin (eikä muuten yhtään helpota valvojaa, kun katsoo, kun vieressä olija nukkuu kuin tukki).

      Hyvä aamupala sullakin. Mulle vaan tuli kaurapuurokiintiö täyteen, kun ekasta luokasta lähtien lukion viimeiselle luokalle syötiin kotona veteen keitettyä kaurapuuroa joka ikinen aamu. Kesällä sentään sai kiisseliä :). Ei tuu enää sitä tehtyä (puuroa siis) muuta kuin silloin, kun olen kipeänä. Silloin sitä tekee oikein mieli. Muuten menee aamut kahdella paahdetulla jälkiuunileipäviipaleella, joiden päällä on siivut kylmäsavulohta ja tilliä (jota mulla nyt ilokseni kasvaa terassilla :)) + pellavarouheella ja marjoilla varustetulla luonnonjugurtilla + kupillisella mustaa kahvia. Jaa niin. Yks keksi kuuluu kans vakkareihin.

      Iloista kesää ja hyviä unia meille!

      Poista
  16. Hyviä juttuja. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  17. Voi vitsi, että näitä vastauksia on mukava lukea. Mulla on samat inhokkikohteet, kun sulla, erityisesti käärmeet ja epärehelliset ihmiset. Noi unijutut on mystisiä ja täällä se korreloi ihan työstressin määrään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun luet Anu :).

      Mulle on jäänyt ukkosista ja käärmeistä lapsuudesta hirmu pelkotilat, joista en varmaan pääse ikinä eroon, vaikken ole vuosiin kyihin törmännytkään (kopkop..) huolimatta siitä, että niitä golfkentillä usein lymyilee. Hui. Mutta heti jos näen, että säätiedotus lupaa ukkosta, olen ihan hermona ja koko ajan tuijottelen taivaalle. Ja selvähän se, että jos ukkostaa yöllä, en nuku sitäkään silmänräpäystä, mitä yleensä. Plääh.

      Poista
  18. Hassu sinä kyllä olet :) mutta ihana sellainen

    VastaaPoista
  19. Epäselvät asiat ja ennaltamäärätyt aikataulut on kyllä niin peppulista! Pahinta on, jos aikataulut on määritellyt joku muu kuin itse. Argh ja mur.

    Uni on, tai välillä ”olis”, hitsin tärkeää. Vähän kaikkeen vaikuttavaa :/ Kokeile joskus kanervankukkateetä? Mä tykästyin siihen tosi paljon viime vuonna. Pitää tänäkin kesänä kuivattaa ainakin kanervaa, ehdottomasti.

    Ihanat tunnelmakuvat, jotenkin tosi rauhoittavat. Toivon, että sun loma pulpahtaa pintaan niin nopsasti ettet huomaakaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just. Peppulistapa hyvinkin :). Ja se on kyllä kumma, että vaikka olis kuinka kiva asia tai tapaaminen tiedossa, niin vähintäänkin viime metreillä alkaa se aikataulu kumminkin ahdistaa..

      Kanervankukkatee kuulostaa rauhoittavalta :). Saako sellasta valmiina vai pitääkö itse värkätä? Onnistuu kyllä jälkimmäinenkin (tai siis lähinnä se keräily), kun lomaillaan aina loppukesästä varsin kanervaisissa maastoissa. Siellä olis ainkain matskua.

      Just nyt kirjoittelen tätä lyhyellä juhannuslomalla, joka on ihan ekstraluksusta, kun sattui pyhät niin, että miehellekin on pitkä viikonloppu vapaata. Kivaa. Ja kiitti taas Taru <3

      Poista
    2. Jaa-a, mä oon tehny ite, mutta voisin kyllä ostaa valmiinakin jos jostain saapi. Ainakin osan :) Olen hauduttanut noin kukkurallisen teelusikallisen kuivattua kanervankukkaa per teemuki. Ainakin kahden tyypin otannalla on huomattavissa oleva, rauhoittava ja samalla väsyttävä vaikutus :)

      Ihanaa <3 Olette niin lomasenne ansainneet <3

      Poista
    3. No ei kuulosta järin vaikealta toi teen valmistus. Menee varmasti kokeiluun. Kiitos vinkistä!

      Lomanen oli ihana. Tuntui ihan kuin oltais oltu pitkäänkin lomalla, vaikka oli vaan kaksi kokonaista päivää ja kolme yötä. Ei huolen häivää <3

      Poista
  20. Olipa hauska tutustua ;) Ihania tunnelmakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ;). Kuvat on viimekesäisiä, mutta samoihin tunnelmiin päästään fiilistelemään tänäkin vuonna jahka vielä muutama viikko maltetaan.

      PS. Sulla on kiva uus profiilikuva. Ihanan kesäinen!

      Poista
  21. Hyvin kirjoitat ja aidosti.Tekstejäsi on mukava lukea.Paljon oli asioita jotka olivat kuin omasta suusta kerrottua 😊. Odotan myös lomaa ja aikaa perhedn kanssa. Ihanan aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuli hyvä mieli <3. Etenkin kun en ole näköjään yli pariin viikkoon kirjoittanut yhtään mitään, kun meni jo kommentitkin valvontaan, että hoksaan lukea. (Meneillään on perinteinen "yksin töissä, kun kaikki muut lomailee"-loppurutistus, joka tarkoittaa sitä, että kaikki kasaantuu justiin tähän ajanjaksoon. Mutta vielä se koittaa loma meillekin. Niin sulle kuin mullekin. Jess! Iloista tätä viikkoa sulle :))

      Poista
  22. Näitä haasteita on aina mukava lueskella. Pääsee mukavasti tutustumaan blogin kirjoittajaan. Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jani :). Olen samaa mieltä. Siis että muitten vastauksia on kiva lueskella. Omat tuntuu aina niin tylsiltä. Kai maar se on sitä, että tuntee itsensä jo niin hyvin ennestään :)

      Iloista ja aurinkoista viikkoa Pakettipojille kans!

      Poista
  23. Aikatauluttomat viikonloput! Olisinpa keksinyt sen itse omiin vastauksiini! Nimittäin ne on ihan parasta. Nyt, kun mulla alkoi loma, mua vähän ahdistaa ajatus parin viikon pätkästä, mikä on aikataulutettu. Väljästi, mutta kuitenkin.
    Mutta se oli suorastaan loistava asia :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Heli V ja kiitos paljon vierailusta ja kommentista. Tuli iloinen mieli :). Joskin huomaan, että on koko niinsanottu blogi ihan retuperällä, kun meni jo kommenttikin valvontaan. (Normisti tulee heti näkyviin, mutta pari viikkoa vanhempiin teksteihin menee valvonnan kautta ihan vaan sillä, että älyän lukea..)

      Voi että mutta kuulostaa ihanalta loma! Olen jotenkin ihan tööt, kun aina vaan oma loma on jossain kaukana tulevaisuudessa. Kuukauden verran olen töissä yksin, kun muut meillä (työpaikalla) lomailee ja perinteisiin kuuluu, että justiin silloin sitä sitten tulee kaikenlaista ylimääräistä joka suunnalta. Mutta kolme viikkoa kun vielä jaksan, niin sitten paistaa lomapäivä tähänkin risukasaan :)

      Toivottavasti sun loma-aikataulut liittyy kuitenkin mieluisiin asioihin. Ja varmaan liittyykin. Mutta jos olet siinä asiassa samanlainen kuin minä, niin kaikki ennalta sovittu vapaalla ahdistaa. Tai siis vissiin se ajatus. Ja lähteminen. Mutta niistä kun selviää, niin yleensä on kuitenkin mukavaa ja tulee hyvä mieli, kun tuli lähdettyä, vaikkei niin huvittanutkaan.

      Kiitos vielä viestistä ja ihanaa lomaa!!

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi