Sivut

torstai 12. toukokuuta 2016

ODOTTELUA..

Kello käy, eikä Kekkilää näy...

Puutarharisteilyn innoittamana jo reilut pari viikkoa sitten Hobby Hallista tilaamani Kekkilän jalallinen viljelylaatikko on edelleen lähellä, mutta kaukana, ja nyt alkaa olla ihan siinä kinttaalla, että meinaa yleensä varsin kärsivällisen henkilön hermo pettää. Ei sillä, että olisi erityinen hoppu päästä istuttelemaan, kun ei vielä ole mitä istuttaiskaan, mutta ihan noinniinkuin periaatteesta.

Tilasin paketin poikkeuksellisesti Postin kotiinkuljetuksella, koska palvelun hinta oli liki sama kuin tilaavievän paketin lisämaksu, joka olisi joka tapauksessa veloitettu, jos olisi toimitettu noudettavaksi Postista.

Lähetysseurannasta näin, että tilaus (joka oli silloin jo päiviä luvatusta myöhässä) oli tämän viikon maanantaina vihdoin ja viimein tulossa kotijakeluun iltayhdeksään mennessä, mutta ei kuulunut soittoa sen paremmin kuin pakettiakaan. 

Päätin sitten siinä odotellessani vaihtaa piharuukkuihin nahistuneitten narsissien tilalle jotain kesäisempää ja jotain muuta kuin keltaista, koska en tykkää keltaisesta.

Vaan kuinkas sitten kävikään.





Yllätin itseni ostamassa Sääkukkia, joiden väriksi valikoitui mikäs muu kuin keltainen. Hmmm.


Kekkilää ei kuulunut tiistainakaan, joten vilkaisin uudelleen lähetysseurantaa, josta näin, että onkin yhtäkkiä noudettavissa Postista. Vaan kun en ajatellut noutaa. Ihan vaan siksi, että olin maksanut siitä, että tulee kotiin asti. Soitin siis Hobby Halliin ja ilmoitin toiveeni siitä, että saan sen, mistä olen maksanutkin. Asiakaspalvelija oli erittäin ystävällinen ja lupasi soittaa samantien Postiin ja pyytää heitä olemaan välittömästi minuun yhteydessä. Vaan eipä kuulunut mitään tiistaina sen paremmin kuin keskiviikkonakaan, joten laitoin postin asiakaspalveluun viestiä ja ilmoitin, että haluaisin viimein pakettini, joka on ollut jo maanantaista lähtien maisemissa. Ottivat välipuhelun johonkin (oletettavasti kuljettajalle) ja ilmoittivat, että valitettavasti ei enää sen päivän aikana onnistu, vaan menee seuraavalle.

No päätin sitten siinä odottellessani järjestää vähän oheispuuhaa ja aloitin helpoksi aikomani, mutta sittemmin varsin epätoivoiseksi osoittautuvan maalausprojektin, josta kaiken lisäksi näyttää tulevan aikomani halvan sijasta kallis..



  

Projekti on pahasti vaiheessa, koska maali loppui heti kättelyssä kesken, ja nyt sitten odottelen, että lisätilaukseni saapuu (Postiin....). Lähettäjä kyllä toimiii kiitettävän nopeasti. 

Tänään on jo torstai ja Kekkilä seilaa neljättä päivää jossain tässä lähistöllä. Varmaan on mennyt ohitsenikin jo useampaan otteeseen. Ja niinkuin asiaan kuuluu, Murphy puuttui peliin, ja juurikin sillä samaisella hetkellä, kun puhelimeni jostain tuntemattomasta syystä päätti mykistyä muutamaksi minuutiksi, Postin kuljettaja oli jättänyt vastaajaani viestin, jossa ilmoitti, että hänellä on pakettini kyydissä ja haluaisi sopia jakeluajan, jonka vuoksi pyysi minua soittamaan "tähän numeroon". Vaan kun ei ole numeroa, mihin soittaisin, koska sitä ei jätetty vastaajaan, eikä siitä jäänyt myöskään puhelimeeni mitään jälkeä, koska oli sattumoisin pimeänä.. Great! 

No, menin sitten paikalliseen Postiin (joka siis ei ole enää posti ensinkään, vaan asiamies-sellainen) kertomaan asiasta ja pyytämään kuljettajan numeroa, että voisin soittaa ja sopia siitä mistä piti sopia, mutta kappas vaan, kun heillä ei ollut tietoa, kuka tässä kaupungissa postin jakelua hoitaa.. 

Sain sen sijaan valtakunnallisen asiakaspalvelun numeron, johon soitin ja selitin asian ja pyysin uudelleen numeroa, johon voisin soittaa. En saanut. Sen sijaan lupasivat itse soittaa kuljettajalle ja pyytää häntä soittamaan minulle, mutta eivät saaneet kuskiin yhteyttä... (Pistää ihan tosissaan epäilemään koko henkilön olemassaoloa) 

Että nyt tässä sitten odotellaan, josko joku joskus vielä soittaa ennenkuin laatikko lähetetään takaisin lähettäjälle..

Odotellessani kävin kurkkaamassa lähetysseurantaa, joka yhtäkkiä väittää, että minulle on yritetty soittaa eilen illalla kahdesti! Ja Postinmarjat sanon minä! Puhelin oli koko ajan käden ulottuvilla juurikin siitä syystä, että odotin puhelua, mutta niistä ei ole jälkeäkään.

Helpoimmalla olisin päässyt, kun olisin käynyt noutamassa lähetyksen Postista silloin, kun se sinne virheellisesti vietiin. Etenkin kun on tuossa ihan työpaikan naapurissa. Mutta joskus se vaan on niin, että periaatteellisuus nostaa päätään ja periksi ei anneta. Ehkä tyhmää, mutta näin nyt vaan on.

Ja haluan ihan oikeasti tavata kasvokkain Mysteerimiehen, joka pystyy soittelemaan jättämättä itsestään jälkeäkään.

Sitä odotellessa :)  


53 kommenttia:

  1. No voi piip ### Katsos kun se näkymätön postimies on nyt varmaan jakamisen välissä kontrolloimassa mummojen nurmikoita, josko niitä pitäisi jo leikata. Ja koska uutisissa sanottiin,että pian posti voi hoitaa myös terveydenhuollon juttuja, niin hän saattaa olla myös mummoja kylvettämässä tms. Joten odottele nyt siellä ihan rauhassa sitä laatikkoa. Postimiehellä on nyt muuta touhua. Ja ne sinun maksamat kotiinkuljetusmaksut on varmaan menneet postijohtajien osinkoihin jo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No däääämm! Enhän taas tota muistanut, että palvelurepertuaari on nykyään niin laaja, että voi tosiaan olla jotain tähdellisempiä kiireitä näin keväällä kuin mokoma pakettien jakelu :). Mutta jos mysteerimies joskus ihan tosissaan meille asti ilmestyy, niin vois kyllä leikata nurmikon siinä samalla..

      Ja tuli vielä niistä eilisistä muka-soitoista mieleen, että tottakai niitä oli nimenomaan kaksi, koska Postimies soittaa aina kahdesti :D.

      Poista
  2. Postilla taitaa olla nyt enemmänkin jotain häikkää toimituksissa. Itsekin olen odotellut kaksi viikkoa puutarhapöytää saapuvaksi, ja tomittajan mukaan sen olisi pitänyt olla postin kuljetuksessa minulle päin jo heti vapun jälkeen. Arvatenkin, odottelen tuota toimitusta edelleen.

    Muutenkin tuntuu, ettei meille ole tullut ns. kunnon postiakaan juuri lainkaan. Ei sillä, että jotain odottaisin, mutta ei vaan oo kiva saada niitä kaikkia laskuja yhdellä kertaa...

    Aurinkoa päivääsi ☀️ Toivottavasti molemmat saamme pihajuttumme pian kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Meillekin tulee ihan normiposti enää muutaman kerran viikossa, ja silloinkin entisen puolenpäivän sijasta iltakuuden aikoihin. Ei sinällään haittaa, kun yleensä on tosiaan aika laskupainotteista, mutta ikävä on niitä aikoja, kun Kusti polki vanhaan malliin ja itse tuli jätettyä joululahja postimiehelle laatikkoon. Nykyään on kaikki niin kasvotonta.

      Huvittavaa (tai siis oikeastaan just päinvastoin ei-niin-huvittavaa :)) tässä on se, että lähetys tosiaan on ollut melkein perillä jo liki viikon, mutta ei vaan tuu päätepisteeseena asti. Pikkasen hirvittää, millasilla kolhuilla on, kun lopulta kotiutuu.

      28.4. tein tosiaan tilauksen ja toimitusajaksi luvattiin 7 päivää.. Että eiköhän se sun puutarhapöytäkin sieltä tuu.

      Mutta mitäs pienistä. Ollaan muuten vaan iloisia :)

      Poista
  3. Nainen, pysy vahvana! Mä oon meinaan itsekin niin periaatteen ihminen, että jos olet maksanut kotiinkuljetuksesta, niin silloin se paketti tuodaan ulko-ovesta asti sisään :D

    Kivan näköisiä muuten nuo keltaiset (hah!) kukat! Munkin pitäisi vaihtaa jotain freesiä kuihtuneiden narsissien tilalle (kun joku unohti niitä kastella parin viikon lämpöaallon aikana)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt ei tekis mieli luovuttaa, mutta toisaalta haluaisin sen laatikon jo perille, joten kyllä tässä vaara piilee, että pehmenen ja kuitenkin haen sen sieltä postista.. JOS se sinne vielä päätyy ennenkuin aika menee umpeen ja palautuu takaisin HH:lle...
      Olen oikeasti tosi kärsivällinen ja inhoan sitä tunnetta, kun pinna kiristyy, mutta eiliselle sattui muutama muukin puhelu, jossa vastapuolella oli niin ikävä asenne, että nyt Postimiesparka saa kärsiä kaikkien puolesta, jos kohdalle sattuu..

      Oikeasti en ymmärrä, miksi ostin noita keltaisia, mutta jotenkin ne vaan näyttää kivoilta. Ei kuvassa, koska se tuli vähän hutiloiden otettua, mutta livenä ne on sellaisia pehmeän värisiä, ei hyökkäävän kirkkaita. Ja lankaköynnös on söpö. Tarttee vaan muistaa nostella yöksi sisälle, kun on luvattu pakkasia. Pahus.

      Poista
  4. Voi että kuulostaa valitettavan tutulta!:( Talvella, kun tilasin tuota sun kuvan maalia, meinasi olla aika vaikeaa kuljetusfirman puolelta. Siinähän kävi sitten niin, että eka satsi maalia luultavasti paleltui, eikä toiminut ollenkaan samalla tavalla kuin aiemmin tai korvaukseksi saamani uusi purkki. Juttelin myös erittäin mukavan kuljetushepun kanssa puhelimessa, jonka kautta homma viimein hoitui. Ensimmäistä ei kiinnostanut pätkääkään hoitaa hommaa loppuun saakka. Eniten olin pahoillani kyseisen maalifirman omistajan puolesta, joka kuitenkin maksaa palvelusta ja luottaa, että palvelu pelaa. Toivottavasti saat pakettisi pian ja pääset istuttamaan kaikkea VIHREÄÄ.;D
    Ihanat minusta nuo kukkaset, vaikka ovatkin keltaisia!:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ihmeen vaikeaa välillä. Jaksaa hämmästyttää, kun sattumoisin mun mies on kuljetusalan (yksin)yrittäjä ja sivusta seuraan kuinka täsmällisesti hoitaa hommaa.
      Jos näyttää siltä, että on minuutinkin sovitusta myöhässä (mitä ei kyllä yleensä tapahdu), soittaa ja ilmoittaa siitä samantien. Mutta sama ei näköjään päde likikään kaikissa kuljetusfirmoissa.
      Harmi tosiaankin maalifirman puolesta, kun joutuvat sijaiskärsijöiksi ilman omaa syytään. (Tää mun maali tuli ihan normipostipakettina peräti päivässä. Postiin siis. Kotimatka olis saattanut ottaa siihen sen viikon tykö :)).

      En tiedä, mikä viiraus mulle tuli, mutta yhtäkkiä ne pehmeänkeltaiset Sääkukat näytti niin kauniilta mun silmään, että syrjäyttivät alunperin aikomani värit. Myös lankaköynnös on kiva. (Nyt on salitreenistä hyötyä, kun saa nostella painavia ruukkuja yöksi sisään pakkasen varalta. Ja varmaan tarvii viikonlopun sateiltakin suojata, jos sitä vettä tosiaan tulee niin rankasti kuin on luvattu. Hope not..)

      Iloista viikendiä!

      Poista
  5. No voihan kökkö sentään sun pakettias ��. Ymmärrän oikein hyvin harmistuksesi ja täytyy kyllä sanoa, että sä olet ollut ihan kärsivällisyyden perikuva jo toimitusta odotellessasi, mutta jospa se nyt vaikka huomenna tulisi! Ai niin huomenna on kyllä PERJANTAI JA 13.PÄIVÄ, että...

    Mäkin innostuin eilen koulun pihatapahtumasta ostamaan muutamia taimia istutettavaksi tuohon lasten jäljiltä jääneeseen hiekkalaatikkoon, mutta kun mun vihertuntemukseni on niin onnetonta, niin nyt mietin, että voikohan ne vaan rykäistä maahan vai pitäisikö niitä jotenkin ensin "kouluttaa"????

    Ihania istutushetkiä nyt sinne, kyllä se laatikko sieltä vielä perillekin tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kökönkökkö tosiaan. Hermostuttaa itseäkin tämmöinen hermostuminen, kun se ei kuulu mun tapoihin :). Mutta niin vaan Mysteerimies jäi tapaamatta, kun yllättäen paketti oli ilmestynyt eilen illalla mun poissaollessa kotiin. Poika oli sen vastaanottanut. Kohta näen, kuinka pahasti valkoinen laatikko on kolhuilla, koska sitä se paketin kunnosta päätellen tulee olemaan. Että siitä sitten alkaa vissiin uusi hermostumisepisodi. Ellen sitten kiltisti ala paikkamaalailemaan..

      No harmi, kun mullakin toi vihertietämys on nollan luokkaa, mutta jos ne oli jo ihan isoja taimia (tai siis tarkoitan, etteivät olleet sellaisia hentoja alkuja), eikä mitään erityisen arkoja yrttejä (vaikka nyt basilikaa), niin kai maar niitten jo pitäisi ulkona kestää. Mutta itse olen suojannut kylä esim. ruukuissa ulkona olevat potut aina öisin harsolla, ettei pakkanen vie. Ja kukkaruukut olen nostellut yöksi sisään. Vaan kun arvatenkin hiekkalaatikon nostaminen ei käy yhtä helposti, niin se suojaharso (mulla ne on itseasiassa sellaset halvat Ikean verhot, jotka muistuttaa ihan harsoa) on varmaankin hyvä ja tarpeellinen. Ja jos vielä tulee niin rankat sateet kuin on luvattu, niin ehkä siinäkin mielessä olis hyvä suojata. Mutta nää siis tosiaan vaan vihertietämättömän mutu-vinkkejä..

      Harmi kun ei tullut itsekin aikanaan säästettyä hiekkalaatikkoa. Siitä sais nyt kivan yrttitarhan ja vois taas istuskella laatikon reunalla niinkuin ennenvanhaan :)

      Poista
  6. Tiukkana vaan, vaadi se mistä olet maksanut.

    Kuulostaa postin tutulta touhulta. Tilasin paketin kotiinkuljetuksen joskus keväällä. Ei tullut, vaan paketti odotti postissa ja tuli tekstiviesti, että paketin voi noutaa. Soitin postiin, ei sekään ole oikea, vaan asiamiesposti, sanoivat, että minulle oli yritetty soittaa, ja koska en vastannut, oli heidän palautettava lähetys postiin. Paska kukaan ei ollut soittanut. Naapuri oli samalla asialla ja hänelle oli väitetty, että oven takana on käyty. Mies oli koko päivän kotona, kukaan ei käynyt. Kusti ei enää polje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ihmeellistä touhua. Tai siis mulle ei ainakaan valkene motiivi siihen, miksi sanotaan, että on soitettu, vaikkei oikeasti ole. Lankapuhelinten aikaan se varmaan vielä olis mennyt läpi, mutta kun nykypuhelimiin jää kaikesta kumminkin jälki (siis jos oikeasti soitetaan), niin kiinnihän siitä jää. Vaan kai se on sitten helpompaa vaan viedä se paketti takaisin postiin, mistä on sen kyytiin ottanutkin kuin ajella pitkin maita ja mantuja (joka varmaan kumminkin on se työ, josta noinniinkuin maksetaan..).

      Jäi tällä kertaa mysteerimies tapaamatta, koska paketti oli ilmestynyt (erittäin, erittäin rähjäisenä) eilen illalla mun poissaollessa kotiin. Poika oli sen vastaanottanut. Ja nyt jos se sisältö on pilalla ja joku mulle sanoo, että "Siitä olisi pitänyt huomauttaa heti pakettia vastaanotettaessa", niin voin sanoa, että saatan joutua tinkimään kärsivällisyydestäni vielä vähän enemmän ja hermostua hivenen näyttävämmin :). Toivottavasti kuitenkin sisältö on jollain ihmeen kaupalla säilynyt ehjänä.

      Ikävä on vanhaa kunnon Kustia, jolla oli nimi ja kasvot..

      Poista
  7. Aikamoinen asiakaspalvelukokemus on sinulla Postin kanssa!
    Meillä on meneillään myös vähän erikoinen palvelukokemus. Kävimme huhtikuun puolivälissä tilaamassa vanhan vaatekomeron tilalle uuden. Ihan yksinkertaisen simmpelin mutta vanhassa oli kaksi kaappia ja uusia tulisi kolme, siis tilanpuutteen vuoksi. Olisi ehkä kannattanut hävittää vaatteita jos olisimme tienneet miten tilanne etenee. Myyjä sanoi että tulkaa hakemaan kaapit reilun kahden viikon kuluttua perjantaina jos heiltä ei kuulu mitään. Pakkasimme peräkärryn autoon ja ajoimme tyytyväisinä hakemaan kaappeja jotta saisin viikonlopun aikana järjestää tavarat paikoilleen kun olin tyhjentänyt vanhat kaapit pitkin huushollia. Pääsimme kauppaan jossa myyjämme kertoi että kaappeja ei olekaan tullut!!Sovimme että hän soittaa maanantaina minulle ja kertoo tilanteen. Puhelua ei kuulunut. Illalla laitoin kauppaan palautteen s-postilla jossa kerroin olevani hämmästynyt asiakaspalvelusta. Tiistain myyjä soitti närkästyneenä ja kertoi että hän ei saanut maanantaina tehtaalta sopivaa henkilöä kiinni ja siksi ei soittanut minulle. Keskiviikkona sain puhelun jossa hän kertoi että kaapit ovat noudettavissa perjantaina. Ajoimme taas peräkärryn kanssa kauppaan ja maksoimme kaapin (saimme alennuksen johon olimme tyytyväisiä). Siiten tuli pakkaamisen aika. Kysyin että tuoko on meidän kasamme, sain vastauksen:kyllä. Kaappien osat olivat aivan eri värisiä mitä tilasimme. Omistaja saapui tässä kohdin paikalle pyynnöstäni ja saimme sovittua että hän tilaa uusia osia kaappiimme. Viime perjantaista on kulunut viikko eikä myymälästä ole kuulunut mitään. Mieheni lupasi mennä huomenna kauppaan juttusille. Nyt harmittaa koko kauppa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on kaappikauppa! Alkoi hermostuttaa jo teidänkin puolesta.

      On kyllä todellakin ikävä paitsi niitä aikoja, kun Kusti vielä polki iloisesti ja täsmällisesti, myös niitä, kun huonekalut sai ostaa valmiiksi koottuina, eikä niitä tee-se-itse palikoita tosiaan tarvinnut odotella viikkotolkulla.

      Itse kävin tässä hiljattain ostamassa eteiseen uuden lipaston, jonka jouduin maksamaan etukäteen ja kun kyselin, milloin sen saan, niin vastaus oli tyyliin "No, kyllä sen pitäISI viikon päästä olla täällä noudettavissa", ja kun siihen sanoin, että haluaISIn olla varma, että se todellakin on, niin sain vastaukseksi, että "Tässä on viimeaikoina ollut vähän häikkää, kun varastolla on porukka vaihtunut ja aika usein lähettävät vääriä tavaroita, mutta JOS hyvin käy, niin tulee kerralla oikea.." Ei hirveää luottoa ollut siihen, että käy moinen munkki, mutta ihme kyllä tällä kertaa kävi. (Lipasto oli myös hyvässä alennuksessa, mutta siihen kun laskee päälle sen kolmen tunnin kokoamistyön, niin kyllä sitä olis valmis maksamaan vähän enemmän siitä valmiiksi kootusta..)

      Toivottavasti vihdoin saatte sen, mitä olette tilanneetkin ja kaapit on kaikinpuolin kunnollisia ja mieluisia. Eikä jää mikään "yksi pieni", mutta oleellinen osa puuttumaan niinkuin välillä käy. Pidän peukkuja onnistumisen puolesta!

      Poista
  8. No voi kökkö. Tuollaiset jutut pistää kyllä veren kiehumaan ja valitettavasti ne ovat liian tuttuja juttuja. Nyt vaan pysyt tiukkana ja vaikka perut kaupat Hobbariin. Ehkä sieltä sitten tulee painetta postiin. Toivottavasti loppuhyvin kaikki hyvin. Onkohan tänään joku huonon palvelun päivä? Luin just yhdestä toisesta blogista huonosta palvelusta....ärsyttää tuollainen asiakkaiden vedättäminen ja huono palvelu! Ei ihme jos ulkomaiset postimyyntifirmat yms ottaa tämän maan pian haltuun! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun sinne Hobby Halliin soitin, myyjä oli ilmeisen käärmeissään siitä, että paketti oli palautunut postiin ja todellakin sanoi soittavansa sinne heti. Kuulosti ihan siltä, että ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin käy.

      Nyt se paketti nököttää erittäin, erittäin rähjäisenä meidän eteisessä, johon oli ilmestynyt eilen illalla mun poissaollessa. Poika oli sen vastaanottanut, kun oli sattumoisin kotona. Nyt vaan toivon, että sisältö ei ole yhtä rujo kuin miltä päällepäin näyttää, koska siitä sitä sitten vasta souvi alkaa, kun alan soittelemaan ja odottelemaan, että joku hakee tavaran pois ja jonain kauniina päivänä EHKÄ saan uuden, ehomman tilalle ja pääsen istuttelemaan ne yrttini..

      On mennyt niin kasvottomaksi kaikki touhu nykypäivänä, kun puhelinnumeroitakaan mihinkään ei enää ole, vaan kaikki on piilotettu niin, ettei vaan asiakkaat häiritse.. (Mun yksi tuttu, joka on pankissa töissä, valitteli itse sitä, että hänelle ei asiakkaat enää voi soittaa suoraan, vaan pitää ottaa yhteyttä johonkin valtakunnalliseen keskukseen, josta ei varsin anneta numeroita eteenpäin. Sama koskee esim. Terveystaloa, joka meillä on mun työpaikan alakerrassa. Jotta voin varata sinne ajan, pitää ottaa puhelu heidän keskukseensa, joka sijaitsee muistaakseni Heinolassa, joka on aikas kaukana täältä meiltä.)

      En yleensä pienistä välitä, enkä varsinkaan valita, mutta välillä harmittaa ihan tosissaan :)

      Iloista viikonloppua Kati!

      Poista
  9. No johan nyt on touhua. Meille oli kerran tulossa kotiinkuljetus, ei ollut kukaan sitten vaivaitunut soittamaan, että ollaanko kotona klo:11 päivällä, arkena. No ei oltu, joten tuotteet vietiin takaisin varastolle ja sitten odoteltiin taas. Kun soitin sinne varastolle, meille sanottiin, että ei tuoda uudestaan, koska emme olleet kotona. Selitin, että ollaan töissä ja meille ei olla ilmoitettu aikaa, eivät uskoneet. Vaadin rahojen palautusta, eikä koskaan tulla sieltä firmasta enää mitään tilaamaan. Rahojen takasin saannissa ei onneksi kestänyt kauan.
    Ehkä säkin vielä tapaat mysteerimiehen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi on niin hassua/ärsyttävää, että se jakelu ajoittuu sellaiseen aikaan, kun suurin osa ihmisistä on joko töissä tai koulussa. Ja sitten riittää muka selitykseksi se, että käytiin kyllä oven takana, mutta kun ei suvaittu olla kotona, niin viedään pois sitten. Ilman, että tosiaan on soitettu ja edes yritetty sopia aikaa ennakkoon. Vaikka siis mysteerimies oli mulle kyllä "soittanut". Peräti kahdesti niinkuin postimiehillä on tapana :). Ainut vaan, ettei jäänyt jälkeäkään niistä puheluista luuriin. Sensijaan paketti oli ilmestynyt varsin huonokuntoisena eilen illalla mun poissaollessa meidän eteiseen. Alan kohta availemaan sitä ja katsomaan, missä kunnossa sisältö on. Päällepäin ei lupaa kovin hyvää. Mutta Mysterymanin kanssa ei nyt treffattu :). (Pojalta kysyin, miltä mies näytti ja vastaukseksi sain, että "Tavalliselta" :). Karisi enin mystiikka siitäkin :))

      Poista
  10. En tiedä, minkä Pyhäjärven rannalla asustat, mutta postin toiminnasta päätellen se voisi olla erään Lounais-Hämeen alueella olevan tyykikylän naapurissa oleva asiamiesposti - tai voisihan kertomasi tapahtua nykyään missä tahansa... maksetun tavaran odottaminen saattaa joskus kestää - kohdallani paras oli, kun lähetys löytyi kuljetusliikkeen varastosta puoli vuotta myöhemmin - sen jälkeen pyysin aina soittamaan ja varmistamaan, että joku on paikalla, kun "Kusti" taas polkee...

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin päätelty hannah :). Pyhäjärven rannat on tuttuja, mutta tässä tapauksessa ei tarvi mennä tyykikylää edemmäs kalaan.. Tai siis postiin :). Vaan mahtaa samainen Mysteerimies liikennöidä molempien kuntien alueella.

      Tosta sun tapauksesta, missä tavara löytyy vasta puolen vuoden jälkeen, tulee ihan mieleen tapaus mun leipätöistäni. Lähetettiin yksi ovi peräti kolmesti silloisen Transpointin kyydissä asiakkaalle, ennenkuin meni perille asti. (Tai siis vasta se kolmas ovi meni, koska ne kaksi ensimmäistä katosi mystisesti). Kun kerroin siitä yhdelle tutulle, hän sanoi, että "Etkö oo kuullut sitä, että jos haluaa tehdä täydellisen murhan, kannattaa laittaa ruumis Transpointin kyytiin, niin sitä ei ikinä sen jälkeen löydetä :)".

      En yleensä turhista välitä, enkä valita, mutta jotenkin pisti hermostuttamaan, kun tiesin, että paketti on ollut liki viikon melkein perillä, muttei vaan tuu.

      Iloista viikonloppua ja kiva kun jätit viestin!

      Poista
  11. Se kuule kusti enää kerkee posteja polkasta kun sen pitää polkasta ruohonleikkureita käyntiin ja mitä kaikkee ne nyt alkaa ne kustit tekemäänkään. Kun ei o postia kuulemma enää jaettavaks asti 😳

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin sattunu itse avaamaan oven, kun mystinen postimies lopulta toi paketin, olisin kysyny, että viittiskö samantien vaihtaa ruohonleikkuriin uuden tulpan ja leikellä nurmikon :). Mutta kun kävi mystisesti justiin silloin, kun en ollut kotona, niin en päässy tilaamaan lisäpalveluita.

      Mietin tänään, että tais alkaa Postin alamäki siinä kohtaa, kun siitä tuli Itella. Sitä vaan en muistanut, että miksi semmonenkin välivaihe oli, mutta jos saisin päättää, palaisin takaisin siihen vanhaan hyvään aikaan, kun Kusti vielä polki. Mieluusti jättäisin joululahjan postilaatikkoon, jos tietäisin kelle se menee.

      Poista
  12. Voihan posti sentään! Minulle on pari kertaa sattunut, että kännykkään on tullut viesti, että odottamani lähetys on nyt noudettavissa postista - vaan eihän se niillä kerroilla ollut mailla eikä halmeillakaan! Se oli siis silloin, kun Kaarinassa vielä oli oikea postitoimisto - nyt on vain se asiamiestoimisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just. Postilla on varmaan käytössä ennakoiva tekstiviestilähetys.
      Kyllä siinä kohtaa pitäis jo tuoda lähetys asiakkaalle korvaukseksi kotiin asti, jos turhaan hyppyytetään konttorilla.
      Ihan harmittaa itseäkin, kun pitää tämmöisiä asioita harmitella. On vaan mennyt niin kasvottomaksi kaikki touhu nykyään. Ennen(vanhaan..) postimieskin oli tuttu heppu, jonka kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia ja jättää jouluna lahja postilaatikkoon. Ja sama koskee niin montaa muutakin palvelua. Ihan surku tulee vanhoja ihmisiä, jotka ensimmäisenä lääkärikeskuksen tuulikaapissa törmään automaattiin, jolla pitää hoitaa ilmoittautuminen. Huhhuh. Viedään ehkä se viimeinenkin ihmiskontakti. Grrrr. Vähän nyt levisi tää ajatus, mutta kyllä niin moni asia oli ennen niin paljon paremmin. Tai ainakin inhimillisempää ja ihmisen kokoista.

      Poista
  13. Voi toi on niin tuttua!! Sen kerran kun on etäpäivällä kotona ja jotain on tulossa, niin taatusti se puhelin soi just kun oot vaikka vessasa. Sit sanotaan että joo kävin jo teidän portilla enkä tule takaisin, siinä oli varo koiraa kyltti. Tai sitten käy just niin kuin sulle, olen kotona tekemässä etää ja kukaan ei soita ja myöhemmin löytyy postilaatikosta lappu että hae pakettis postista kiitos.... Posti+asiakapalvelu= what????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että jos itse olisi hoitamassa sitä pakettien jakelua, niin en osais olla tyytyväinen ennenkuin tosiaan lähetys ja tilaaja kohtaa ja saisin nähdä, että vastaanottaja ilahtuu, kun kaikki toimii. Ei se kumminkaan mitään rakettitiedettä ole. Ja jotenkin vois kuvitella, että jos se koirakyltti portilla pelottaa, vois siinä kohtaa soittaa ja sanoa, että olen nyt täällä teidän portilla, mutten uskalla tulla peremmälle, kun pelkään koiria.

      Mutta niin vaan löysi Kekkilä perille :). Yllättäen silloin, kun en ollut kotona. Poika sattumoisin oli. (Sen verran oli vielä pakko sitä netin lähetysseurantaa kurkata, että jos siellä väitetään, että vielä niiden kahden haamupuhelun jälkeen on muka soitettu, niin sitten vaadin nähtäväksi kyseisen soittajan puhelimen lokitiedot. Ihan vaan periaatteesta. Mutta ei onneksi väitetty, joten ei tarvinnu sen enempää hikeentyä).

      Oikeasti olen tosi kärsivällinen. Välillä liiankin. Mutta ihan aina en jaksa..

      Poista
  14. Olkoon voima kanssasi. ;) On muuten kaunis kukkaruukku. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Voimat riitti :).

      Itsekin tykästyin jostain ihmeenkumman syystä noihin pehmeän keltaisiin kukkiin, vaikka siis ihan oikeasti EN tykkää keltaisesta. Kai.... :)

      Kivaa viikonloppua sulle myös!

      Poista
  15. No johan on uskomatonta säätöä lähetyksen kanssa!

    Minä saan nykyään melkein algeerisen kohtauksen, kun joku vain mainitseekin sanan "Posti". On nimittäin vähän liian monta huonoa kokemusta Postin toiminnasta viime ajoilta. Lähetyksiä on katoillut jne., ja sitten asiakaspalvelusta saa kaikenmoisia ihmeellisiä selityksiä vastaukseksi. Murmur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, algeria meinas täälläkin iskeä. Ihan vaan periaattellisista syistä. Ja osittain siitäkin, että sattui samaan viikkoon pari muutakin puhelua tahoille/tahoilta, jotka meinas saada niskavillat nousemaan. Ja saikin. Toinen oli TE-Keskuksen ERITTÄIN asenteellinen työttömyysturvaneuvojanainen ja toinen oli Tilastokeskuksesta soittanut henkilö, joka lähetti meidän vanhemmalle pojalle kulutustottumuskyselyn ja koska meidän täys-ikäinen poika asuu sattumoisin tällä hetkellä kotona (jota tämä Rouva Tilastokeskus hieman halveksuvaan äänensävyyn ihmetteli), kysely laajenikin koskemaan koko perhettä. Olisi kuulemma pitänyt kerätä KAIKKI ostokuitit kahden viikon ajalta talteen ja kun sanoin, että on kuule mahdoton tehtävä, kun on kolme miestä ja minä talossa ja kaikki tekee ostoksia tahoillaan, niin hän ilmoitti, että "On paljon perheitä, joissa on useampia lapsia kuin teillä, mutta silti ei ole kuittien kerääminen ollut mikään ongelma...". NO HIENO HOMMA sanoin minä, että on sellaisiakin perheitä, mutta sattumoisin tunnen nämä omani kaikkein parhaiten, joten voitte unohtaa koko kyselyn mun puolesta. Iso MURMUR. Ja grrrr. Tällä viikolla ei enää muitten kannata mulle soitella :)

      Poista
  16. Posti ei nyt ehdi hoitaa jakelua kun pitää leikata nurmikoita ja auttaa vanhuksia :D
    Toivottavasti viljelylaatikko tulee ennen kylvöaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ei kerkii nyt mitään paketteja, kun Kustin pitää polkea ruohonleikkureita käyntiin :). Sellanen olis täällä meilläkin tulpanvaihtoa vailla..

      Laatikko otti ja mystisesti ilmestyi paikalle eilen illalla, kun en ollut kotona. En päässyt vaihtamaan Mysteerimiehen kanssa kuulumisia :).

      Poista
  17. No voi hurja mikä tarina. Ei ihme, jos on hermo koetuksella...Ois mullakin! Tsemppiä! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti en yleensä välitä pienistä, enkä varsinkaan valita, mutta jostain syystä tää tapaus pisti nyt kyllä hermostuttamaan. Että miten voi noin kilsan siirtymään postikonttorilta meille mennä liki viikko... Mutta niin vaan näkymätön postimies lopulta toi laatikon (juurikin silloin, kun en ollut itse kotona)..

      Kaikinpuolin kivaa viikonloppua sulle kans :). Toivottavasti sääennusteet menee persiilleen...

      Poista
  18. Hah, ettei sit yhtään vaikeemmaksi ole asiaa tehty. Tää on just tätä ulkoistamista, kaiketi kohta ulkoistamme kaiken niin ettei kukaan tiedä mistään mitään. Ai että ottaisi hermoon tuollainen, argh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä kuule muuta. Kun kehenkään ei voi enää ottaa yhteyttä, kun on vaan se kaikkivaltias valtakunnallinen "palvelu"numero, niin tulee yksinkertaisistakin asioista niin hitsin vaikeita. Yhdellä puhelinsoitolla olis "ennenvanhaan" voinu hoitaa asian, mutta nyt odotteluun menee kokonainen viikko. Tuntuu, että on maalaisjärkikin ulkoistettu.

      Poista
  19. No hyvä juttu, että etanakyyti saapui vihdoin perille! Ja vielä puhuvat, että postin pitäisi listautua pörssiin :D
    Iloa viljelyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällä kertaa oli todellakin etanakyydistä kyse. Meni siihen viimeisen kilometrin matkaan liki viikko :). Että ei muuta kuin tervemenoa pörssiin. Huhhuijaa.

      Kekkilä on nyt kasassa muuten, mutta harmillisesti paketista puuttui neljä oleellista osaa, joita nyt sitten alan metsästämään. Huoh. Mutta eiköhän siinä tänä kesänä jotain kasva. Ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti jotain muuta kuin sammalta :)

      Ja kiitos samoin! Tänään saa viljelykset ainakin vettä..

      Poista
  20. Voi persus mitä touhua! Ei tosiaan oo ”palvelut" menneet ihan putkeen… Mrrr. Mutta olipa hyvä, että sentään löysi lopulta perille, kuten yltä huomasin. Jes :) (enpä tahtois olla tuon postimiehen hommissa, kuulostaa sen verta rakettitieteeltä saada paketit sinne mihin ne kuuluu ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, palvelupotki oli kokolailla poikki siitä loppupäästä :). Mutta niin vaan rähjäinen lähetys löysi perille (justiin sinä ainoana hetkenä, kun en sinä päivänä ollut kotona..). Pikkasen hirvitti, missä kunnossa sisältö on, mutta oli sen verran tukevaa puuta, ettei ollut ottanut itseensä. Onneksi, koska siinä kohtaa olis mun rauhallisuus saattanut olla pelkkä muisto :)

      Poista
    2. ...potkipa hyvinkin :D. Siis putki...

      Poista
  21. Siis arvon POSTI on kyllä oikeasti nykyään sieltä syvimmältä kohtaa P****ttä :( Postikonttorit lopetetaan ja siirretään ruuhkaiseen Cittariin (niin täällä Torniossa), mysteerimiehet tai -naiset muka soittelee ja tuntuu, että postiakaan ei jaeta enää joka päivä :( Ärsyttää niin suuresti koko postilaitos, grrh.... Ja nyt tuli vielä semmoinen lappu kotiin, jolla itse hoidat netissä paketin sisäänkirjoittamisen ja heität paketin vain johonkin postin pisteen ulkopuolella olevaan laatikkoon. Asiakaspalvelusta ole enää tietoakaan ja ei ihme että työttömiä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama tarina täälläkin. Ihan superhyvin toiminut postikonttori, jossa oli samat osaavat työntekijät koko sen ajan kuin minä muistan, lakkautettiin ja nyt laitos on ahdettu Cittarin info-pisteen nurkkaan. SIihen samaan, missä on Veikkauksen myntipiste ja mitäkaikkea..

      Viimeksi lähetin paketin pelkällä puhelinnumerolla (ihmettelin vähän sellasta vaihtoehtoa, mutta mulle vakuutettiin, että toimii ja on edullinen, joten luotin siihen). No, jo seuraavana päivänä paketin vastaanottaja sai soiton, että hänen pakettinsa on noudettavissa. Olin ihan, että jess!, palvelu todellakin toimii. Ainut vaan, että paketti olisi pitänyt noutaa lähtöpisteestään :D. Että se siitä sitten. Oli käynyt tekemässä mutkan Tampereella ja palasi takaisin sinne, mistä lähetin..

      Poista
  22. Tuntuu olevan ongelmia muillakin postin saapumisen kanssa kuin meillä. Meillähän oli kanssa kotiinkuljetuksesta maksettu postille ja kun ei pakettia kuulunut, soitin postiin. Sieltä soittivat kuljettajalle, joka olikin jättänyt kasvihuonepaketin väärän talon pihaan, vaikka osoite oli oikein ja talomme värikin ilmoitettu. Voi näitä!!!! Jouduimme sitten itse kuljettamaan paketin kotiimme tuosta väärästä osoitteesta. Hyvä että ollenkaan saatiin tilaamamme tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mulle tulikin mieleen se teidän tapaus ja mietin ihan tosissaan, että minkähänlaisen selityksen posti olisi keksinyt, jos se teidän kasvari olisi vaikka varastettu sieltä, minne se oli jätetty. Tai rikottu tai jotain. Että miten he olisivat selittäneet sen, että se on vaan viety johonkin, muttei ole minkäänlaista vastaanottajan kuittausta. Paitsi jos siihenkin on olemassa joku mystinen allekirjoitus. Samanlainen kuin mulle muka soitetut puhelut, joista ei jäänyt jälkeäkään..


      Poista
  23. Voihan Posti! :/ Mutta Kekkilän viljelylaatikko on kyllä niin ihana, että toivottavasti valmistuessaan sitten saa unohtamaan kaikki vastoinkäymiset. Mukavia viljelyhetkiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkilän ei kannattais palkata mua laatikoita kasaamaan :D. Meni niin kauan aikaa, että tulis tuotteelle turhan kova hinta, jos pitäis lisätä tuntipalkat päälle...
      Mutta niin vaan selvisin ja nyt laatikko nököttää terassilla ja odottelee, että osaan päättää, mitä siihen istuttaisin. Tomaatteja ainakin, mutta niitten kanssa pitää vielä odottaa, kun on öisin liian kylmä. Muu on vasta ajatuksen asteella.

      Kiitos kumminkin jo etukäteen <3

      Poista
  24. Voi pyhä Sylvi mitä touhua... Itte en tilaa mitään ikinä netistä, mutta mies alvariinsa, joten samanlaista pelleilyä on koettu täälläkin. Sellainen aikaharava kun on annettu esim. klo 12-19 niin ei vessassa uskalla käydä sinä aikana ettei nuku onnensa ohi :) Ja usein silti nukkuu!
    Hih, mäkään en tykkää keltaisista kukista - siksi mun narsissitkin ovat perunanarsisseja (valkoisia)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, parempi pidätellä se seitsemän tuntia tai ainakin pitää luuri koko ajan käden ulottuvilla :D. Joskaan ei näköjään sekään auta, kun Mysteerimies pystyy soittamaan niin, ettei jää mitään jälkeä. Ja tuomaan lähetyksenkin justiin silloin, kun vastaanottaja ei ole itse paikalla..

      Tää oli ensimmäinen (ja samalla viimeinen) kerta kun tilasin mitään kotiinkuljetuksella. Jatkossa haen ihan suosiolla itse postista. Tai siis sieltä Cittarin ifopisteen nurkasta, missä meidän "posti" nykyään sijaitsee.

      Olen vähän hämmentynyt noitten keltaisten kukkien edessä, koska oikeasti tykästyin noihin Sääkukkiin. Niissä on sellanen pehmeä väri. Ei ollenkaan Narsissi. Ja lehdet oli niin samanväriset lankaköynnöksen kanssa, että tuli omasta mielestä ihan kiva yhdistelmä. Mutta noi on vaan yhdet ruukut ulko-ovien pielissä. Takapihan terassin ympäristöön ei keltaista tuu. Se on varma. Voikukissa on enemmän kuin tarpeeksi :)

      Poista
  25. Kääk, mikä episodi!!! Eihän tuollaista tapahdu kuin painajaisessa, jossa este toisensa jälkeen tulee eteen jotain yksinkertaista asiaa hoitaessa. Voi Posti, mihin olet menossa?! (hmmm, ilmeisesti ei ainakaan sinun ovellesi…)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti on menossa Pörssiin :D. Hehhee. Jos vaan löytää perille...

      Tää oli oikein mallisuoritus siitä, kuinka yksinkertaisesta asiasta saadaan tehtyä mahdollisimman monimutkainen. Ellei peräti rakettitiedettä..

      Mutta nyt on Kekkilä kasassa. Eikä menny kokoamiseen kuin kolme tuntia :D. En ois kummoisille palkoille päässy...

      Poista
  26. Aaarg, mikä episodi. Postin palvelu on ihan vihon viimeinen, minkä valitsen, jos vaihtoehtoina on useampi eri toimitustapa. Kerrankin tilasimme työkavereiden kanssa Ruotsista pikkujoulumekkoja ja paketti oli seuraavana päivänä Turun lajittelukeskuksessa ja makasi siellä kokonaiset 5 päivää. Onneksi ehtivät nippa nappa pikkujoulujuhliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eipä tule munkaan enää toista kertaa kokeiltua Postin kotiinkuljetusta.. Tää ensimmäinen oli ihan riittävä näyttö sen toimivuudesta. Ja sama homma tässäkin, että ne ihan vihoviimeiset metrit oli ne kaikkein hitaimmat. Reilun kilometrin matkalla meni neljä päivää ja kuluin aika paljon aikaa ja rahaa kaikkiin turhiin puhelinsoittoihin..
      Tekin olisitten ehtineet tossa ajassa käydä ostamassa ne mekot Ruotsista itse :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi