Sivut

perjantai 22. huhtikuuta 2016

KUVAVIIKKO, OSA 3

Taas on aika pistää pakettiin yksi ohi vilahtanut "Yhtään en vanhentunut, enkä viisastunut"-viikko

Perjantaina polkaisin Prisman pihamyymälään pottukaupoille, mutta huti tuli. Ei olleet vielä siemenperunat rantautuneet laareihin, joten ostin sitten rosmariinin ja pari ruohosipulin tainta, kun sormia edelleen syyhyttää päästä kokeilemaan, josko ihan oikeasti tänä vuonna saisin edes pienesti jotain sellaista kasvateltua, joka tulisi myös hyödynnettyä.  Ja sitäpaitsi rosmariini oli ihan sellaisenaan niin kaunis ja tuuhea, että peittoaa monet viherkasvit. Maksoikin vaan kolme ja puoli euroa.

Kai maar niitä perunoita olisin voinut ostaa ihan sieltä kaupan vihannesosastoltakin, mutta aikani eri lajikkeita tuijoteltuani päätin, etten ota riskiä. Tulee kumminkin valittua joku jauhoinen muusipottu, kun haluaisin nimenomaan kiinteitä. Lupasivat, että seuraavalla (eli tällä) viikolla tulee. 

Harmi vaan, kun meillä kotona päivä paistaa keittiön sijasta makkariin ja olkkariin, joissa ei taas oikein ole paikkaa yrttipuutarhalle. Paitsi jos luopuu sohvasta. Mutta kuskailen noita nyt aikani valon perässä sinne tänne siihen asti kunnes lasikuisti lämpiää tarpeeksi.





Lauantaina oli niin mahtava keli, että päätin kaivaa pyykinkuivatustelineen talviteloilta ja annoin pyykkikoneen laulaa oikein urakalla. Ihan kirjaimellisesti, koska nykyinen masiina luikauttaa aina pesuohjelman päätteeksi pitkät pätkät sävelmiä ennenkuin sammuttaa itse itsensä. Olen ihan rakastunut siihen. Jos nyt pyykkikoneeseen voi rakastua. Vanhaa sensijaan vihasin.

Piti muka ottaa hienoja taidekuvia naruilta, mutta vaikeaa oli, kun tunsin koko ajan naapurin silmät selässä. Kaiveli jotain siinä omalla puolellaan, ja vaikken yleensä ajattele, mitä muut tekemisistäni ajattelee, niin kyllä nyt kävi mielessä, miltä se näyttää, kun ensin ripustelee kalsarit kuivumaan ja sitten kuvailee niitä. Vaikka onhan se toki harmittomampaa kuin se, että olisin kuvaillut naapurin kalsareita.




Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin perinteisesti viikon huonoimmat unet. Toistuu aina, kun nuoriso lähtee baariin.
Nukahdan kyllä illalla, mutta aamuyöstä ei enää tule uni silmään ennenkuin ulko-ovi on kolahtanut pari kertaa. Ja näillä ravintoloiden nykyaukioloajoilla se tarkoittaa yleensä sitä, että porukka on kotona siinä viiden maissa, kun valomerkin jälkeen täytyy vielä käydä kebabilla. Huoh. Toista se oli silloin ennenvanhaan..  

Mies sensijaan veteli tapansa mukaan sikeitä ja kimposi aamulla virkeänä pystyyn siinä vaiheessa, kun itse olin vasta saanut unen päästä kiinni. Ihmettelin, mihin lähti, mutta oli kuulemma sopinut luottotimpurin kanssa, että jos sunnuntaina sataa, niin timpuri tulee testaamaan ostamaansa kiinalaista monitoimikonetta meidän pihakivetykselle. Hienompi homma. Pihalla kun pestään savisia työautoja (kuorma- &paketti), eikä kivetystä enää paikoin näkynyt linttaantuneen saven alta ollenkaan. Itseäni se ei ihme kyllä niin ole haitannut, kun kyseessä on kumminkin vaan piha, mutta miestä se on tuntunut häiritsevän, mitä vähän ihmettelen. Yleensä menee nämä roolit ihan päinvastoin.

Sisätiloista katselin homman edistymistä ja hyvin näytti kiinalainen ihmevekotin toimivan. Mies toimi esikastelijana ja Herra Harjakoneenkäyttäjä ajeli perässä. Samaa vempainta voi kuulemma käyttää jyrsimenä ja alkoi itseäkin vähän houkuttaa vastaava peli, mutten nyt tähän hätään keksinyt mitään jyrsittävää, kun naapurin puolelle ei vissiin omine lupineen saa mennä.




Maanantaina olin jotenkin masentunut ja alavireinen. En edes tiedä miksi. Oli vaan huonoja aavistuksia paristakin eri asiasta, ja ikävä kyllä aavistukseni osuvat aika usein oikeaan. Myös pari asiaa täällä blogimaailmassa mietitytti.

Ajauduin myös tilanteeseen, jossa sain alunperin hyvää tarkoittavat sanani kuulostamaan ihan muulta kuin mitä olin ajatellut. Ja silloin jos joutuu selittelemään omia sanomisiaan, on asioilla tapana mennä entistä enemmän solmuun. Sitäpaitsi inhoan selittelyä.

Kelikin oli ihan hanurista ja sillä on itseeni suurempi vaikutus kuin haluaisin olevan. Matalapaine aiheuttaa matalapainetta mielessäkin.

Mutta niin vaan mieli hetkellisesti kirkastui, kun sain kuulla, että olen voittanut Voikukkapelto- blogista itselleni lipun ensi sunnuntain Puutarharisteilylle. Kiitos Netta! Nyt ei enää tarvi epäröidä, lähdenkö vaiko enkö. Täällä ollaan jo juhlarukkaset kädessä lähtöruudussa, vaikka kello kuuden aamulähtö vähän hirvittääkin.

Kekkilä, here I come :)






Tiistaina oli ihan yhtä tylsän harmaa päivä kuin maanantainakin, mutta illalla oli pakko kääriä hihat ja käydä kirppishinnoittelun kimppuun. (Tästäkin päätin olla kertomatta täällä, kun on tullut eräätkin kerrat jo vannottua, ettei enää ikinä, mutta nyt vaan kävi niin, että turhan tavaran raivaus on edennyt niin pitkälle, että nurkissa pyörii jos jonkinlaista säilytyskoria, joille ei enää ole käyttöä, koska ei ole mitään mitä niissä säilyttäisin. Päätin siis viedä ne kirpparille, kun en muutakaan keksinyt).

Jokaisen korin tai laatikon lähtö kotiovesta pihalle tuo heti mukavasti lisää tilaa, koska ovat aika isokokoisia, mutta toisaalta myös pieni kirppispöytä ammottaa hetkessä tyhjyyttään, kun siitä koppa tai pari vaihtaa omistajaa.  Ja kun en työpäivän aikana pysty suhaamaan korikuorman kanssa ees taas, stressaan siitä, että pöydässä ei ole mahdollisille ostajille mitään tarjottavaa. (Olen muuten huomannut, että taidan kärsiä jonkun sortin tarkistuspakkomielteestä, koska olen koko ajan ihan tulisilla hiilillä, kun en pääse tarkistamaan pöydän tilannetta. Viimeksi oli ihan eri juttu, kun olin kirppisviikon ajan lomalla ja pystyin milloin milläkin verukkeella käymään paikanpäällä).



Tässä on takakontin täyttö iltahämärissä alkanut. Sattui näköjään mukaan jokunen pyyhekin, koska olen niitäkin karsinut entisestään niin, että nyt settejä on enää kaksi kumpaankin kylppäriin. Toinen käyttöön ja toinen pesuun. Aaah. 


Keskiviikkona koitin keksiä käyttöä herneenversoille, joita innostuin Pilvin inspiroimana kasvattelemaan. Olisi vaan pitänyt älytä pitää edes joku tolkku määrässä, eikä kylvää koko rippijuhla-astiastoa täyteen. Nyt en meinaa millään selvitä versojen syömisurakasta, kun siihen ei ole toistaiseksi muita vapaaehtoisia meiltä osallistunut, vaikka olen jakanut herkullisia maistiaisia :). Vaan tämä se on lähiruokaa jos mikä, joten kahvia lukuunottamatta kaikki on nyt herneenversoilla höystettyä.

Kuva on nyt vähän huijausta, koska siinä on oikeasti kolme kuvaa keskiviikolta ja tuo oikean yläreunan kuva edellisviikon perjantailta, kun versot olivat vielä tuollaisia pikku matoja.





Nyt kun satoa pukkaa, on pakko poiketa töistä kotiin lounaalle. Keskiviikkona tarjolla oli kasvissosekeittoa & herneeversoja. Töitten jälkeen tein toista lemppariani parsakaali-broileri-punasipuli-tomaattisalaattia vai mitä lie paistosta tuo on. Lisukkeena arvatenkin herneenversoja.
Iltapalalla täällä aiemminkin mainostamaani paahdettua ruisleipää, jonka päällä avokadoa, vuohenjuustoa, hunajaa, merisuolaa  ja ylllätyyyyyyys herneenversoja..

Näin sain käytettyä ehkä yhden kymmenesosan yhden ruukun sadosta eli noin 1/40 osan kaikesta. Paitsi että se ei pidä paikkaansa enää, koska versot kasvavat koko ajan ja uutta puskee katkottujen tilalle, kun olen leikannut viisaammilta saamieni ohjeiden mukaisesti ensimmäisen lehdykän yläpuolelta.


Torstai-aamuna aurinko yllätti iloisesti paistamalla sälekaihtimien välistä. Myös aamutuimaan saamani viesti ilahdutti ja poisti pienesti taakan harteilta.

En vaan arvannut, että auringonpaisteen lisäksi verhojen takaa paljastuu pakkasen valkoisiksi värjäämät terassilaudat.
Ei olis enää niin väliksi noista kylmistä, mutta aika kauniilta tuo pikavauhtia auringon lämmössä sulava huurre kyllä näytti, ei siinä mitään.





Tämän viikon oivallukset olivat:

1. Sanonnalla "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" voi olla myös positiivinen merkitys.

En tiedä, mikä ihmeen virtapiikki oli viime syksynä iskenyt, mutta oltiin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä siirretty sekä grilli että ulkopyykkiteline varastoon säilöön ennenkuin ehtivät hautautua lumen alle niinkuin yleensä. Ja mikä ihmeellisintä, olin myös putsannut molemmat huolellisesti. Vitsit, miten iloista oli löytää ne sellaisina ja ottaa samantien käyttöön. Saatan ottaa tavaksi.

2. Älä sano tai kirjoita mitään, mitä joudut jälkikäteen selittelemään.

Siinä se.

Se on taas sitä paljon kuin p e r j a n t a i,  ja se jos mikä ilahduttaa.


62 kommenttia:

  1. Onneksi on nuo ajat ohi, kun nuorisoa piti baarista kotiin odotella... nyt ovat omillaan ja mamikin saa nukkua yönsä rauhassa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vanhempi poika ehti asua nelisen vuotta tyttöystävän kanssa toisaalla, mutta kun tuli nuorisolle ero, niin muutti takaisin kotiin, mikä mulle sopii mainiosti, koska on niin kivaa, kun on kaikki elämäni miehet saman katon alla :). Mutta kyllä vaan edelleenkin valvottaa. Huuuh. Nuorempi on armeijassa parhaillaan ja lomille tullessa pitää tietty päästä kavereiden kanssa baariin.
      Hirvittää sunnuntain risteilyaamu, kun bussi lähtee kuuden pintaan ja tiedän, että en oo siihen mennessä vielä kunnolla ehtinyt nukahtaa :)

      Poista
  2. Vai on täälläkin sanoja syöty, herneenversojen lisäksi 😂

    Tuollainen harjakone on ukkokullalla toivelistalla juurikin pihalaattojen pesua varten. Sillä kun lähtis kivasti myös sammalet saumoista.

    Mukavaa viikonloppua ja inspiroivaa puutarharisteilyä 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuuu :). Mutta tässä on se ero, että tällä keinoin paremminkin tulee (toivottavasti) rahaa kuin menee :). Voin sitten ostaa vaikka lisää herneitä....

      Harjakone oli kyllä aikas kätevä vekotin. Ja tosiaan lähti ne sammaleetkin sieltä kivien välistä. Joskin savi ja sammaleet lentää aika pitkälle ja kivien puhdistuksen jäljiltä oli kaikki lähistön kasvit ihan kuran peitossa. En huomannut sitä silloin, kun satoi, mutta kun tuli kuiva keli, niin kaikki oli muuttunut vihreästä savenharmaaksi :). Valkoiset kukkaruukut sentään ehdin siirrellä turvaan.

      Mua vähän hirvittää se aikainen risteilylähtö, kun sattuu juurikin taas viikon huonoimmin nukutun yön perään, mutta pakkohan se nyt vaan on pysyä hereillä, kun tämmöinen munkki kävi. (Oikeasti olin arvonnassa vasta toinen, mutta kun voittaja ei vastannut ajoissa, koitui mun hyödyksi)

      Kiitos samoin sulle mukavaa viikonloppua! (Miten teit ton kukkasen? Vai kommentoitko puhelimella?)

      Poista
    2. Puhelimella kommentoin 😋

      Poista
    3. No pahus. Oisin niin toivonut, että tästä museomallin näppiksestäkin löytyis kukkia :)

      Poista
  3. 🌸 sanansasyöjien kerho 🌸
    Minä muuten tuuppaan ns kirppistavaroita vaan paikasta a paikkaa b, kohta en tiedä itsekään missä mitäkin on 😳
    Hernernverso...joo...avokadon lisäkdi semmoinen vihree, johon minä en o ikinä saanut mitään suhdetta aikaiseksi. No, on se nätti.
    Luojan lykky, ettei tarvi lähteä risteilemään, nyt on astetta nuoremmalla polvella sen sortin menot, että on hyvä kun olen käytettävissä lapsenlikkana!! Kivaa risteilyä teille kdikille muille kuitenkin 💕
    (Ja juu, kännykällä noita kukkei sunmuita nykyään saa tännekin 👌)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole mullakaan ollut tietoa, missä mitäkin on ja kuinka paljon :D. Se on tässä kolmen keikan kirppisuran varrella tullut nähtyä, mutta vihdoin alkaa hahmottua. Ja kun noista tilaavievistä koreistakin pääsee eroon, niin taas tulee lisää tilaa. Ja ilokseni oon huomannut, että kun pääsee siihen pisteeseen, että kaikelle on ihan oikeasti paikka, eikä tarvi enää tunkea mihinkään, järjestys myös pysyy. Siitä on todisteena mm. meidän pahin miljoonalaatikko keittiön lipaston oikeassa yläkulmassa, jonka siivosin varmaan jo vuosi sitten. Ennen siellä oli kaikkea hiuspinneistä mopon mäntiin (no ei ny ihan, mutta melkein..) ja sen siivoaminen oli ihan hirveetä, mutta nyt kun siellä on enää avaimet, silmälasit ja lompakot (varkaille tiedoksi: ihan tyhjiä on..), niin sinne ei ole enää eksynyt mitään muuta. Vielä on matkaa siihen, että kaikkialla olis asiat yhtä hyvin, mutta en luovuta.

      Mua hirvittää se aikainen aamulähtö ja tuntuu vähän tylsältä lähteä yksin, mutta kyllä se nyt vaan on mentävä. Iloista rinsessailua!! Vauhtia tai puhetta tuskin puuttuu :)

      Poista
  4. Ihana Annukka :D Ja mahtavan määrän olet saanut aikaiseksi noita herneenversoja, ne on kyllä hyviä, mutta tietty liika on aina liikaa...

    Mä olen oppinut nukkumaan, vaikka nuoriso liehuu ympäri maailmaa, saas nähdä miten käy, kun neiti aikanaan alkaa hillumaan kylillä...

    Sulla on kyllä ollut nättejä koreja kirpparille vietäväksi, mulla olis ollut niihin tavaraa :D. Ei vaan, olen mäkin saanut pari laatikkoa tyhjennettyä, yllätys, yllätys, suurin osa laatikoiden sisuksista oli ihan turhaan siellä, eli lähti osa muovinkeräykseen, osa ihan vain roskikseen...

    Kivaa ja antoisaa risteilyä, toivotaan, ettei kovasti keikuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullu menin liottelemaan puoli pussia niitä herneitä ja kun totesin, ettei mahdu millään yhteen ruukkuun, niin kaivelin sit sen rippijuhla-astiaston kulhot esiin ja täytin ne kaikki :D. Alkaa kyllä jo versoa korvistakin, mutta sinnikkäästi syön, kun kerran hommaan rupesin. Eikähän miehet muuten usko, että hommassa oli mitään järkeä...

      Saas nähdä juu kuule, kun liehuminen siirtyy aamuyön tunneille, että vieläkö sun hyvistä unenlahjoista on apuja. Toivottavasti on, koska se valvominen on oikeesti ihan tyhmää, kun viikonloppuna kerrankin sais nukkua niin paljon kuin huvittaa. Aamulla en vaan enää pysty lojumaan sängyssä pitkään. 9 on ihan maksimi.

      Taitaa olla mun onni, että ihmisillä on paljon tavaraa, koska korit on tehneet kauppansa samantien :). Ei tosin olleet hinnoilla pilattuja, mutta tässä(kin) oli taas pääasia päästä niistä eroon. Hyvä jos on muilla käyttöä.

      Ja täältä tulee peukut laatikon tyhjennyksille. Pepille tuolla kirjoitinkin, että kun sellasen miljoonalaatikon (joka tosiaan on sisällöltään pelkkää sekalaista tarpeetonta tilpehööriä niinkuin nyt vaikkapa avaimia, joihin ei ole ollut lukkoa enää miesmuistiin) saa siivottua, niin se ihme kyllä myös pysyy siistinä. ei raski enää sotkea. Eikä pysty, kun ei ole enää sitä tavaraa...

      Kiittikiitti! En usko, että ehtii keikuttaa, kun Maarianhaminassa hypätään pois laivasta ja lähdetään takaisin Turkua kohti.

      Poista
  5. Ihailin tuota kiinalaista monitoimikonetta, sehän olisi hauska. En tarvi, mutta hauska silti :)

    Ihanaa kun saat jo pyykit ulos. Minun pitää vielä odottaa, että koivun kukinta menee ohi.

    Hatunnosto, että taas jaksat sitä kirpputoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. Alkoi himottaa itseäkin tommonen, mutta arvaan kyllä, että ei sen työntely sit kumminkaan ole ihan niin kevyttä puuhaa kuin miltä näyttää, kun tottuneempi tekee. Tai ei tota oikeastaan tarvi työntää, vaan paremminkin jarruttaa, ettei pyöri liian kovaa. (Yhtä helpolta näytti samaisen timpurin tekemänä lattian hionta isolla ammattikoneella, mutta itse kun ekan kerran käänsin kahvasta, ampaisi melkein seinän läpi minä mukana. Hui.).

      Lauantai oli poikkeuksellinen pyykinkuivatuksen suhteen. Tänään jos olis vienyt, olis varmaan kalsarit täynnä reikiä. Sen verran kovalla voimalla tuli rakeita.

      Ja kiitti hatunnostosta! Omastakin mielestäni olen sen ansainnut :)

      Poista
  6. Mainio kirjoitus! Nauroin katketakseni tuota "en löytänyt mitään jyrsittävää" :))))

    Samoin herneen versoihin hukkuminen nauratti. Tuo paahdettu ruisleipä-avocado-vuohenjuusto-hunaja-yhdistelmä on niin hyvää.

    Ihanaa viikonloppua ja risteilyä sinulle! Minä virtuaalivilkutan täältä mökiltä, kun arvatenkin laivanne poikkeaa Maarianhaminan satamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina :)

      Alkoi kyllä houkuttaa tuo vekotin ihan tosissaan, mutta käyttöaste saattais kyllä jäädä melko alhaiseksi. Ellen sit kuitenkin siirry ruukkuperunoista ihan oikeaan peltoon, jota saisin kyntää :). Sellainen meillä oli kun tähän muutettiin, mutta sittemmin kun rakennettiin uusi, iso piharakennus, piti laittaa pellot niinsanotusti pakettiin :D. Eikähän me koskaan edes syöty kaikkia niitä pottuja, kun ei muistettu niitten olemassaoloa kellarissa ennenkuin tuli idut ovella vastaan.

      Versot alkaa jo vähän tökkiä, mutta sitkeästi syön, kun kerran rupesin..

      Ja mehän siis suorastaan poistutaan laivasta Maarianhaminassa, kun tää on sellainen Piknik-risteily, jossa vaihdetaan siinä kohtaa takaisin Turkuun menevään laivaan. Että muista sit kans vilkuttaa :)

      Poista
  7. Ihanan kuvaviikkoperinteen oot ottanu käyttöön, joskos ne jatkossa viikoittain katteliskin eikä kolmea kerralla niinkuin nyt, ihan hirvee kiire olevinaan koulun kanssa ja moneen viikkoon en bloggeria käyny kurkkimissa, että tässä sitä seli,selittelyä nyt sitten piisalle asti :D Tuo on niin ihana vaihe turhan karsimisessa tuo säilyttimien hävittäminen, tosin moneen kertaan on huvittanut sekin kun edelleen viikottain kirppareita kiertelen niin melkein joka kerta käsissäsi moisia pyörittelen kunnes tajuan etten mää tartte niitä enää :) Tosin alkuviikolla sorruin kun löysin korkean "hattulaatikon" kolmella ekellä, sille nyt keksii käyttöä ja jos ei muuta niin voihan siihen istuttaa vaikka herneenversoja :D Kivaa risteilya sulle kivalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipähän mittään. Täällä ollaan jokatapauksessa :). Mulle tää hidastempoinen bloggeri sopii kaikkein parhaiten. Muualla on liian kiivas tahti, kun päivitystä ja jakoa ja kuvaa pukkaa siihen tahtiin, ettei millään kerkiä kaikista tykätä, joten oon katsonut parhaaksi pitää puhelimen pois käden ulottuvilta ja räjäyttää tän museomallin pöytäkoneen päälle, niin saa rauhassa kirjuutella ja ihmetellä maailman menoa :). Mutta kiva nyt, kun itte tänne kerkisit pitkästä aikaa kylään. Onkin jo ollut vähän ikävä, mutta ymmärrän, että opiskelijan elämä on vauhdikasta :)

      Taitaa muuten mennä niin tää homma, että se mitä on aiemmin kaikkein eniten tietoisesti tai tietämättään keräillyt, niin niitten samojen juttujen kohdalle edelleen pysähtyy kaupassa ollessaan. Mulle ne on ne valkoiset varrettomat sukat, kynttilät ja pyyhkeet, joiden kohdalla edelleen hiljennän, mutta aaah mikä ihanan vapauttava tunne, kun muistan, että minähän en enää niitä ostele, enkä tarvi. Ei meinaan meinaa millään se olemassaoleva kynttilävarastokaan kulua. Täysin polttamattomat ja kivoimmat oon myyny kirpparilla, mutta ne vähän poltetut on sellasia, mitkä vaan möllöttää siellä laatikon pohjalla, kun nyt ei oo sellanen aika, että huvittais kynttilänvalossa tunnelmoida, kun on muutenkin valoisaa. Mutta enää ne ei kummittele joka kaapissa, vaan siinä yhdessä ja ainoassa laatikossa ja se(kin) on niin vapauttavaa.

      Ja niin just! "Jos ei sauna, terva ja versot auta, niin ei se oo hattulaatikon vika" sano Laihian akka, kun pihaansa jyrsi :). Ja kiitti ja sulle kans <3 (tästä näppiksestä ei saa tota oikeaa sydäntä).



      Poista
  8. Tuttu tunne, kun nuoriso lähtee baariin niin ei saa nukutuksi.
    Vähän väliä heräilen ja odotan tyttöä kotiin. Onneksi ei sentään joka viikonloppu ole menossa.

    Sinulla on ollut vähän samanlaista puuhaa. Minäkin nimittäin otin kirppispöydän kolmeksi viikoksi.
    Joka päivä pitää käydä siivoamassa ja tietty lisätä samalla tavaraa myyntiin.
    Tavaraa kummasti vaan tulee kirpparilta kotiinpäin, kun tekee niin kivoja löytöjä.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkohan sitä oppis luottamaan siihen, että kyllä ne sieltä ajallaan tulee turvallisesti takaisin kotiin :). Ei vissiin koskaan. Mies sensijaan ei tiedä maailmanmenosta mitään, kun koisaa kuin tukki. Kysyy vaan aamulla herätessään, että "onks kaikki tullu jo ?". Kateeksi käy moiset unenlahjat.

      Mulla ei ole tainnut koskaan olla kirppispöytää viikkoa pidempään, kun aina höyryän ja stressaan sen ajan niin täysillä, että en kestä yhtään enempää :D. Mutta nyt aattelin, että otan rauhallisemmin ja jos näyttää siltä, että tavaraa piisaa ja jaksan sitä laputtaa ja kuskata, niin jatkan vielä toisen viikon. Ans kattoo ny. Tulee tosin vappuviikonloppu siihen väliin, jolloin mahtaa kirppari olla kiinni ja ihmisillä muuta puuhaa, joten menee hyvä myyntiviikonloppu hukkaan :). Täällä ainakin on heti lauantai-aamuna jonoa oven takana, kun paikka aukeaa.

      Aikanaan mullekin kävi niin, että ostin liki saman verran kuin myin :). Mutta nyt kuljen laput silmillä suoraan omaan pöytään, enkä vilkuile sivuille, etten vaan näe mitään kivaa..

      Tsemppiä myyntiin ja mukavaa viikonloppua sulle kans!

      Poista
  9. Olet mahdottoman hauskasti kirjoittava bloggaaja että!
    Meillä on sama elämänvaihe ja tuo ikäkin mätsää... Vaikka sun puuhat ja jutut on niin arkisia, mutta saat mut nauramaan ääneen ja hyvälle tuulelle! On se niin kiva täällä töissäkin hörötellä ääneen ja saada omituisia katseita... (Hei, meil on lupa olla netissä työaikana asiakkaita odotellessa).
    Sama meno jatkukoon, mä ainakin luen jokaisen jutun!
    - TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo mikä ihana kommentti!! Kiitoskiitoskiitos! Luin sen jotain kuus kertaa :D

      Minähän en pidä itse itseäni bloggaajana ensinkään, kun kirjoittelen täällä just näitä ei-mitään-juttuja vailla ei-mitään-linjaa, mutta olen kyllä onnekas, kun on olemassa teitä ihania ihmisiä, jotka käytte täällä lukemassa ja vielä viitsitte jättää viestiä. Siitä tulee niin hyvä mieli. Aika mälsää olis kirjoitella itsekseen pöytälaatikkoon, vaikka on sekin joskus käynyt mielessä, kun ihan vakavissani haluaisin joskus vielä kirjoittaa kirjan. Kun vaan keksisin ensin mistä :D

      Tää on oikeastaan ihan hitsin kiva elämänvaihe. (Jos nyt unohdetaan toi valvominen, joka ei näköjään äideiltä ikinä lopu, vaikka syyt vaan matkan varrella vaihtuu). Voi höyrytä kaikenmaailman turhanpäiväisten puuhien (niinkuin nyt vaikkapa noitten versojen kasvattelun) kanssa ihan rauhassa ilman, että kukaan kyseenalaistaa mitään. Aikaa on periaatteessa käytössä just siihen, mihin itse haluaa, mutta silti voi vielä onneksi kokea olevansa tarpeellinen ja tärkeä lapsilleenkin, vaikka täysi-ikäisiä jo ovatkin. Oikeasti en just nyt haluais olla yhtään nuorempi. Joskaan en kyllä yhtään vanhempikaan :).

      Uskotko, että ilahdutit mua todella! Kiitos siitä ja tervetulloo tänne aina <3. Nauretaan me työpaikallakin ja annetaan muitten murjottaa :)

      Poista
  10. Voihan nuorten baarireissut, kaksi takana ja kaksi edessä odotettavissa, mööh ja koko ajan ikää vielä pukkaa itsellä lisää. No wau, meillä on pyyhkeitäkin niin pirusti ja aina kahta satsia pyörittelen, pois vaan!

    Aurinkoa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei lopu valvominen tästä elämästä :). Aiheet vaan vaihtuu matkan varrella. Jos ei särje korvat, niin saa pelätä, että joku on kolkannu matkalla baarista kotiin.. (aina koitan sanoa, että tulisivat taksilla, mutta on kuulemma niin paljon mukavampi tulla kävellen, kun voi syödä sitä kebappia siinä samalla..). Onneks aina vastaavat heti viestiin, kun tietävät, millanen oon. Ja jos ovat menossa muualle yöksi, niin automaattisesti tulee viesti "En tuu kotiin. Voit mennä nukkumaan. Öitä :)". Arvostan sitä. Joskaan en tiedä, mitä sit tekisin, jos joskus ei tuukaan sitä vastausta. Ehkä hankin rauhoittavia :)

      Ei mahda oikea aurinko paistaa tänä viikonloppuna, mutta mielikuvitellaan semmoset :)

      Poista
  11. hmmm..vitsi joka taas meni viikko? Yhtään en vanhentunut, mutta voi olla että jossain asiassa hieman viisastuin, ehkä ;)
    Pitäisköhän kokeilla noita herneenversoja ;)
    Miehelle en näytä kuvaa tuosta masiinasta..heti kuitenkin haluis sellaisen. Olenkin ristinyt hänet Hulluksi Härpäke-mieheksi <3
    Juuu....tuttua tuo valvominen jälkikasvun vuoksi. Mutta enpä usko että meidän naapuri enään ihmettelee mitään mitä puuhaan, vaikka kuvaisin kalsareita....on varmaan jo menettänyt uskonsa ja toivonsa minuun....mutta onpahan hänelle halpoja sirkushuveja <3

    Hauskaa risteilyä,Nauti <3
    Minulla menee viikonloppu ihan sisätiloissa opiskellen...klikklik ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä kuule muuta kysy. Mihin nää viikot oikein menee? Kauhee vauhti. Ei ehdi kuin kuvan päivässä ottaa ja se on taas perjantai. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Tossa toukokuun paikkeilla vois alkaa aika matelemaan, että kestäis kesä pidempään.

      Meillä on oikeesti niin juntti naapuri (anteeks vaan, mutta uskallan ton tänne kirjoittaa, koska ei takuuvarmasti ikinä tänne eksy), että pelkkä kamera on jo suuri ihmetyksen aihe. Saati se, että joku ottaa kuvia omalla pihallaan milloin mistäkin. (Huurteisia terassilautoja kuvasin aamutakissa ja paplarit päässä ja eikös just sillon ketjupolttajanaapuri tullu ulos tupakalle :D).

      Miehille taitaa noi koneet olla tärkeitä. Meillä jos tarttee laittaa ruuvi seinään, niin mies hakee akkuporakoneen, josta yleensä on just siinä kohtaa akku loppu ja sit odottelee sen muutaman tunnin, että latautuu niin että voi hoidella sen ruuvin, jonka minä oon jo sillä välin ihan tavallisella ruuvimeisselillä kiertäny kii. Ei voi ymmärtää, että joku voi jopa tykätä siitä, että saa tehdä ihan vaan käsin, eikä aina tarvi konetta kaikkeen. Mutta nyt oli kyllä hyvä peli toi kiinalainen monitoimivehje. Puhdasta tuli.

      Risteilyllä on tiukkaa asiaa koko reissun ajan ja voi olla, että musta kuoriutuu seuraavaks viininviljelijä ja tulee herneille lähtöpassit..

      Sulla arvatenkin kamerakurssi jatkuu. (Oon edelleen kade). Antoisaa ja kivaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Kyllä omia kalsareita pyykkinarulla saa kuvata :) :) :) Jos joku ihmettelee niin antaa ihmetellä :) Kiitos tästä perjantain piristyspostauksesta <3 Arjen pienistä tilanteista se huumori pitää repiäkin, just näin!! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin saa :). Mutta meillä on niin pölö naapuri, että sille olis turha moista yrittää selittää. Joskaan ei myöskään tarvi, kun ei koskaan puhuta keskenämme mitään. (Muuttivat vuokralle tuohon aidan toiselle puolen viime kesänä, eivätkä vissiin ole ennen omakotitalossa asuneet, kun aamulla kun koitan postia hakiessa tervehtiä, niin kääntävät äkkiä päänsä pois. Miestä se ärsyttää ihan hirveesti ja menee aina ihan lähelle ja karjasee "HUOMENTA!", niin ettei siihen voi olla vastaamatta :). Ite oon päättänyt, että olkoot. Ei oo pakko jos ei taho).

      Halvat on juu huvit nykyään ja se on hyvä se :).

      Iloista viikonloppua sulle kans <3. Taitaa mennä betonin parissa?

      Poista
    2. Niin menee! Betoni, here I come :)

      Poista
    3. Mielenkiinnolla odotan, millasia teoksia tällä kertaa tulee. Muista sit esitellä :)

      Poista
  13. Pitäiskö sitä itsekki kokeilla noita herneen versoja? hmmmm
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :). On niin helppoa kasvatettavaa, että palkitsee tämmöisen tumpelommankin, mutta suosittelen kumminkin ottamaan vähän maltillisemmin kuin meikäläinen, koska täällä tarvitaan kohta oikeesti viidakkoveistä, että mahtuu sekaan :D

      Ja kiitos samoin <3

      Poista
  14. Kätevän näköinen harjauskone.
    En tiedä mistä johtuu, että nykynuoriso ei juokse enää iltariennoissa niin hanakasti, kuin ennen oli tapana. Liekö sosiaalisella medialla osuutta asiaan. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä kätevä. Kivistä tuli ihanan puhtaita (mutta vastaavasti kaikesta ympärilläolevasta ihanan kuraista, kun lensin harjaksista se savi melko pitkälle :)).

      Meillä menee vanhemmalla pojalla suunnilleen elokuusta maaliskuulle niin, ettei pääse baariin kertaakaan, kun pelaa jääkiekkoa ja on pelejä joka viikonloppu. Mutta sitten kun kevät koittaa ja kausi loppuu, niin se on menoa sitten.. Ymmärrän kyllä. Ja nuorempi on armeijassa, joten sit kun pääsee lomille, on kiva lähteä kavereiden kanssa baariin. Mutta kyllä se sen verran kallista puuhaa on, että rajoittaa kyllä.

      Mukavaa viikonloppua sulle kans ja toivottavasti olo on jo parempi.

      Poista
  15. Hyvin on muistissa nuo valvomisajat vaikka luojan kiitos ne on jo ohi. Vaikka järki sanoo että ei ole mitään hyötyä valvoa mutta kun uni ei tule niin se ei tule. Tein tuohon aikaan töitä myös viikonloppuisin ja ei ollut yksi eikä kaksi yötä kun töihin menin kolmen-neljän yöunilla:( Onneksi sun pojat kuitenkin ilmoittaa menoistaan, niin meilläkin tehtiin ja se helpotti asiaa jo melkoisesti.
    Herneen versot on hyviä;) No ehkä niihin kyllästyy jos siitä tulee "pakkosyöntiä":)
    Mukavaa risteilyreissus sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just. Järki sanoo muuta, mutta kroppa/pää ei tottele ja valvomiseksi menee. Huoh. Olen muutenkin niin kehno nukkumaan, kun pitää just öisin pyöritellä mielessä kaikenlaista, mille ei varsinkaan siihen aikaan vuorokaudesta pysty tekemään yhtään mitään, että viikonloppuisin ois kyllä kunnon unet tarpeen. Nooo. Joskus toiste sitten :). Mutta onneksi pojat tosiaan aina vastaa viestiin heti. Paitsi että ovat kyllä koittaneet sanoa, että ei sit tartte huolestua, jos ei heti kuulu mitään, koska baarissa ei oikeasti kuule mitään..

      Versot sen kun versoo ja nyt kyllä alkaa jo vähän tökkiä. Niistä katoaa maku, kun liikaa kasvavat. Mutta vahingosta viisastuu ja ens kerralla maltan kylvää maltilla.

      Ja kiitoskiitos! Tuun joko intoa puhkuen tai lannistuneena takaisin, kun kuuntelen kaikki puutarhavinkit. Jos pysyn hereillä :)

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  16. Ihana postaus jälleen!<3 Ilo lukea ja katsella!
    Nuo herneenversot näyttää niin hyvälle, että
    a) Täytyy varmaan käydä ostamassa herneitä kaupasta ja tehdä Annukat
    b) Lataat kuvan Instaan ja laitat #kukkailottelua ;)

    Minäkin ilen kuivatellut pariin otteeseen pyykkiä ulkona, ihan vaan sisäkäyttöön tarkoitetuilla kuivaustelineillä. Viime vuonna jo hankittiin tarpeet kauniin (!!) pyykinkuivaustelineen rakentamiseen a la Marita/Villejä Lupiineja. Koska rakennustarpeet oli silloin tiettävästi tuoretta, eikä painekyllästettyä pintaa olisi uskaltanut vielä maalata, niin päätettiin suosiolla siirtää homma tähän kevääseen. Tuskin maltan odottaa, että saamme homman tehtyä! Näet toivottavasti lähiviikkoina lopputuloksen.:)
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taina :)

      Mulla vaan meni vähän plörinäksi se alkuperäinen ajatukseni siitä, että harjoittelisin kuvaamista ja kuvat, jotka tänne tallennan, olis kunnollisia ja kauniita, mutta niin vaan taas lipsuin tekstin puolelle, jonka kuvituksena on kiinalainen harjakone :D. Mutta ei se oo niin justiinsa. Oma tupa, oma lupa :). Ehkä mää joskus maltan keskittyä ajattelemaan asioita kuva edellä. Ehkä..

      Herneenversot oli niin helppoja kasvattaa, että melkein toivon, etten olis koko hommaan ruvennut, kun nyt ne kohta jo hipoo kattoa :). Ja niitä todellakin on PALJON :). Tai siis oli, koska parturoin ne just äsken. (Toinen pojista jo ehti kysyä, että "Tuleeks noista ihan niinku jotain oikeita puita?" :). Siltä tosiaan näytti.. Ja alkoivat maistuakin jo vähän puisevalle. Mutta kokeile ihmeessä :)).

      Viime viikonloppuna jo kerkisin Instaan laittaakin versoista kuvan, joten toista ei niistä sinne nyt tuu (kun ei ole enää mitä kuvaisin, kun ne on nyt pätkinä..), mutta kunhan innostun kukkailemaan, niin sitten. Äsken kävin varta vasten metsässä katsomassa, olisko täälläkin jo valkovuokkoja, mutta ihan pienenpieniä paleltuneita rääpäleitä löysin, en muuta. Katsotaan, josko ne maljakossa virkoais.

      Toivotaan, että pääsette pian nikkaroimaan :). Iloista viikonloppua <3

      Poista
  17. Mielelläni näitä lueskelen, niin paljon samaistumiskohteita, että kolahtaa ja naurattaa!!
    Oikein hyvää viikonloppua taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Celia. Kiitos :)

      Ja mun piti siihen sun hotellipostauksen kommenttivastaukseen vielä kommentoida, että niin on kuule tuoreessa muistissa täälläkin ne poikain salaiset jääpalojenhakureissut niin hotellien kuin laivojenkin käytävillä. Samaan aikaan pikku jännitys, mutta samalla varmaan vähän toivomuskin siitä, että joku "yllättää" ja juosta kalsarisillaan täyttä karkuun takaisin huoneeseen/hyttiin :D.

      Kiitos kun luet ja ihanaa viikonloppua sulle kans <3

      Poista
  18. "mutten nyt tähän hätään keksinyt mitään jyrsittävää, kun naapurin puolelle ei vissiin omine lupineen saa mennä” :D :D Ei taida olla kyse siitä, että tahtoisit vain auttaa perunamaan kääntämisessä tai jotain vastaavaa… Huuh. Meillä on merkillinen onni - lähin naapuri on niin samalla aaltopituudella, että lähdetään hänen kanssa ens viikolla pariksi päiväksi reissuunkin, nyt jo. Aika uskomatonta touhua meikä-erakoilta ;)

    Kaikkea kivaa risteilylle ja viikonloppuun! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuu, meillä on näistä naapureista ollutkin juttua, joten oli ihan muut kuin kyntöapu mielessä :). Tavallaan tosi kurjaa, mutta ei vaan voi mitään, jos mitään vastakaikua ei tule, vaikka kuinka koitetaan olla normaaleja ja tervehtiä niinkuin naapureita normaalisti tervehditään tai mitä nyt vaan.

      Mutta niiiin ihanaa, kun teillä on käynyt tommonen munkki, että naapurit(kin) on tolkun ihmisiä! Ai että mutta niin nautin kaikista näistä positiivisista käänteistä. Ei puutu enää kuin ihmeparantuminen, joka kaikkien näiden viimeaikaisten hyvien asioiden ketjussa ei kohta enää ole edes ihme.

      Ihanaa elämäää sinne <3

      Poista
  19. Jos pysyin kärryillä niin sinä taidat olla paraikaa tai lähdössä kevätristeilylle. Voi, kun sinun kirjoituksiasi on sitten ilo lukea. Itsekseni äskenkin tirskahtelin hauskoille sanakäänteillesi. Sama on minulla, että oikutteleva kevätsää vaikuttaa mielialaan, liikaa. Lisäksi jo paremmin voinut alaselkä alkoi vihoitella, lääkärin taas tutkailtua sitä. Onneksi kohta on kesä! Viikonloppuiloa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai-aamuna klo 6.20 pitäis istahtaa bussiin. Huuuuh :). Koville ottaa taatusti, kun en ole pätkääkään aamuihminen ja takana tulee taas olemaan viikon valvotuin yö. Mutta koitan pysyä hereillä, että kuulen Kekkilän ja muiden vinkit. Ehkä musta vielä kehkeytyy viinitarhuri. Voin sitten maistellea oman tarhan tuotteita :D.

      Oikeasti en ole ikinä halukas myöntämään sitä, että joku ulkoinen tekijä (kuten nyt vaikkapa ikä ja siihen liittyvät jutut) vaikuttais muhun mitenkään, mutta kyllä säällä on ihan vissi merkitys. Heti kun aurinko paistaa, mieli on jo aamusta ihan valoisa, vaikkei vielä mitään ole tapahtunut. Mutta jos vastassa on pelkkää harmaata sumua, niin ihan samalta tuntuu pään sisällä.
      Slekävaivat on kurjia :(. Toivottavasti saat apuja. Jos ei muusta, niin viimeistään kesän lämmöstä.

      Kiitos Tuija ja ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  20. Jos pysyin kärryillä niin sinä taidat olla paraikaa tai lähdössä kevätristeilylle. Voi, kun sinun kirjoituksiasi on sitten ilo lukea. Itsekseni äskenkin tirskahtelin hauskoille sanakäänteillesi. Sama on minulla, että oikutteleva kevätsää vaikuttaa mielialaan, liikaa. Lisäksi jo paremmin voinut alaselkä alkoi vihoitella, lääkärin taas tutkailtua sitä. Onneksi kohta on kesä! Viikonloppuiloa! Tuija

    VastaaPoista
  21. Täällä jännätään onneksi vasta yhden täysi-ikäisen lapsen touhuja. Hän on onneksi varsin vastuuntuntoinen. Kauhulla odotan tuon teinipojan tulevaa menemistä.
    Kirjoitat kyllä tosi hauskasti. Ikävää, että sun kirjoitus on käsitetty väärin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pojat on kaikinpuolin järkeviä ja vastuuntuntoisia, eikä pitäis olla mitään huolenaihetta, mutta mun kaltainen mestarimurehtija onnistuu kyllä kehittelemään kauhukuvia yöaikaan vaikka mistä. Ja vähän sama asia kuin liikenteessä, että ei riitä, että itse toimii järkevästi, jos joku muu ei sitä teekään ja aiheuttaa vahinkoa. Huoh. Haluaisin niin eroon tästä omasta murehtimisominaisuudestani, mutta minkäs sitä luonteelleen voi. Mies ei mua ymmärrä yhtään ja nukkuu itse kuin tukki, vaikka kaatuis oma ja naapurin talo päälle :).

      Kiitos paljon Outi <3. Ja syy oli kyllä ihan mun oma, kun kirjoitin niin huolimattomasti, ettei siitä vastapuoli voinutkaan ymmärtää mitään. Ei ole mun tapaista, koska yleensä olen tosi huolellinen siinä, että kirjoitan just sen mitä tarkoitan, enkä mitään sen vierestä.

      Poista
  22. Muistelen etten itsekään oikein saanut nukutuksi, kun nuoriso oli yöjalassa. Sitten oli pitkä vaihe, jolloin sai hyvin nukutuksi. Nyt taas valvottavat nämä ihanaiset pikkuihmiset. Mutta se ei haittaa, kun ei tarvitse joka yö valvoa.
    Ihailen tuota sinun kirppari-intoasi. Anna mennä vaan, kun kerran niin mielesi tekee. Kyllä tuntuu varmaan ihanan kevyeltä, kun ei paina turhat tavarat kaapeissa.
    Herneenversot ovat niin kauniita kasvatettavia ja maistuvat hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, valvomisen aiheet vaan vaihtelee matkan varrella :). Mies ei ymmärrä ollenkaan. Sanoo vaan, että "mikä siinä nukkumisessa on niin vaikeeta? Laitat pään tyynyyn ja alat koisaamaan. Kyllä ne sieltä takasin tulee...". No niinpä.

      En tiedä, onko toi varsinaista intoa toi mun kirppistouhu, mutta otan hyödyn kannalta. Ja tosissaan kauppa on käynyt niin hyvin, että tavaraa on ihan ilo viedä sinne pöytään, kun tietää, ettei se siellä kauaa vanhene. Itse pääsen eroon siitä, mitä en tarvi ja joku saa uudenveroista tavaraa liki ilmaiseksi. Tulee hyvä mieli. Molemmin puolin, uskoisin. Ja tässä kohtaa on mun onni, että ihmisillä ON tavaraa mitä säilöä, koska mun säilytyskorit on menneet kuin kuumille kiville :)

      Herneenversot oli hetken kauniita, mutta kun en ehtinyt niitä hyödyntää sitä tahtia kuin kasvoivat lisää, niistä tuli jo vähän turhan sakea viidakko. Leikkasin kaikki poikki eilen. Siitä ensimmäisen lehdykän yläpuolelta niinkuin te viisaammat olette neuvoneet ;)

      Iloista lauantai-iltaa! Mulla soi kello aamulla 5.30, kun koittaa lähtö puutarharisteilylle. Varmaan sitten baarista tulijoiden kanssa ovella morjenstetaan..

      Poista
  23. Mäkin haluan laulavan pyykinpesukoneen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä kivempaa olis omistaa sellainen, mistä voi itse valita laulun :D. Vähän niinkuin pyykkäävä Jukeboxi..

      Oikeesti meidän Samsung soittelee sellaset loppusävelmät, kun on valmista. Ei yhtä rasittava melodia kuin Kotijäätelöautossa onneksi :)

      Poista
  24. No onhan tuossa viikolle tapahtumaa ja hienosti olet kuvannut. Kun ahkerasti kuvaa, niin siinä koko ajan oppii.

    Välillä pitää olla sitä matalaa, niin päästään sit huipullekin :) Ap änd daun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiksi on menny viikot, kun kohokohta oli kiinalainen harjakone :D.

      (Mullahan siis oli tarkoituksena alunperin ihan oikeasti harjoitella kuvausta ja taltioida tänne onnistuneimmat otokset, mutta nythän tää taas käänty himokirjoittajalla niin päin, että kuvat on mitä on, mutta tekstin määrä ei meinaa pysyä aisoissa, vaikka kuinka pistän itselleni suitsia. Noooo. Ei Roomaakaan päivässä rakennettu vai miten se meni. Enkä kyllä yhtään tiedä, miten toi liittyi tähän, mutta ei sen väliä kai :))

      Poista
  25. Heippa vaan kalsareiden kuvaaja ;-D
    Huomasin juuri, että näköjään kommenttini on poistunut muutamasta edellisestä kirjoituksestasi (ellet sitten ole niitä poistanut?). Kommentit näkyvät minulla ne kirjoittaessani, mutta eivät sitten näköjään olekaan tallentuneet. Mielenkiintoista.

    Vähennysprojekti pitäisi meilläkin aloittaa, kummasti sitä kamaa kertyy ja kertyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa vaan ja voihan hemmetti sit tommostakin kommenttien poistumista. Höh. Vannon ja vakuutan, että minä en oo ollut asialla. Mitä lie Bloggeri touhuaa. (En muista useinkaan tarkistaa roskapostikansiota, koska yleensä siellä on vaan ihan oikeaa roskaa, mutta käyn kyllä tän jälkeen kurkkaamassa, olisko menneet sinne).

      Täällä pitäis kohta vähennysprojekti lopettaa tai lähtee järki :D. Pidin tänään vapaapäivän, jonka vietin kirjaimellisesti kaapissa. Oikeesti se on ihan järkyttävää, miten paljon sitä omistaa kaikkea, minkä olemassaoloa ei enää edes muista ennenkuin ottaa esineen kerrallaan käteen. Vaan loppukaarteessa ollaan jo (enkä nyt puhu iästä, vaikka taitaa täsmätä siihenkin) ja se on varmaa, että sama ei enää toistu. Niin ihana olo ja hyvä mieli tulee siitä, kun kuorma vähenee. Ja kirppiskeikat on tällä(kin) kertaa ollut erittäin kiitollista puuhaa, kun säilytyskorit vaihtaa omistajaa sitä mukaa kun niitä ehtii pöytään kantaa. Että onneks on vielä niitäkin ihmisiä olemassa, jotka enemmän ostaa kuin myy...
      Suosittelen lämpimästi, vaikka alku onkin aika hankala niinkuin aina ja kaikessa.

      Poista
    2. Ei ollu sielläkään. Roskis oli tyhjä.

      Poista
    3. Kommenttien katoaminen johtunee täbistäni, ehkä. Pitänee antaa se jollekin viisaammalle huoltoon. Vähän vaan häiritsee, kun ensin näyttää että kommentti tuli perille ja sitten taas ei. Turhaa kirjoittelua ja hommaa, en tykkää.

      Mun pitää kyllä aloittaa tuo tavaroiden vähennys, tai olenhan mä aloittanutkin, latonut kaikki ylimääräiset kamat pihavarastoon. Tällaisilla hetkillä ei ole hyvä, kun tuota ylimääräistä tilaa löytyy ;-D

      Poista
    4. No tosiaan tylsää. En tykkää minäkään, kun menee sun vaivalla kirjoittamat kommentit ties minne. Mieluusti olisin ne lukenut.

      Tavaroiden vähennys on kyllä outoa puuhaa. Vaikka kannan tavaraa koritolkulla ovesta ulos, tuntuu, että se ei silti vähene, vaan koko ajan sitä on edelleen liikaa. Vaikka oikeasti se varmaan johtuu siitä, että tässä on silmät vasta auenneet näkemään sen, kuinka paljon vähemmällä todellakin tulis toimeen ja elämä olis kaikinpuolin niin paljon helpompaa, kun ei tarvis siirrellä kasoja paikasta toiseen ja tunkea kaapinperälle pois silmistä. Oikeasti ei m i t ä ä n järkeä säilöä tavaraa kaapissa. Huoh. Ja mitä tohon teidän pihavarastoon tulee, niin se on vähän sama kuin meillä ne vintin säilytystilat. Niin kauan kuin on tilaa, sinne on helppo heittää kaikki pois silmistä. (Mun isä aina sanoo, että "tyhjällä tilalla on tapana täyttyä" ja niin todellakin on. Se on nyt niin nähty :)). Tsemppiä projektiin! Ja kokemuksesta uskaltaisin jo sanoa, että kannattaa lähteä aika roisisti liikkeelle. Tässä ei mikään "tavara päivässä" toimi, jos haluaa, että omana elinaikana saa homman mieluisaan lopputulokseen..

      Poista
  26. Voi ei, mä en halua tulla baari-ihmisten äidiksi! Tiedän niin tasan tarkkaan, että käy samoin: en nuku ennen kuin molemmat mussukat on turvallisesti omissa punkissaan. Saapi nähdä, kuinka monta vuotta vielä saan nukkua yöni rauhassa...

    Heh, bloggari sitä kuvailee ihmeellisiä asioita. Jännä juttu, että kalsareistakin voi saada taiteellisia otoksia aikaiseksi. Ajattele, miten paljon rikkaampi elämä sulla on kuin naapurillasi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mahda meillä loppua valvominen koskaan. Aiheet vaan vaihtuu :).
      Eikähän tässä mitään järkeä ole, kun molemmat pojat on kumminkin varsin järkeviä, mutta kun on tämmöinen yöaikaan mietiskelijä muutenkin, niin sitä pystyy kyllä kuvittelemaan vaikka mitä tilanteita siihen baarin ja kodin välille. Aina voi nääs liukastua pikkukengät jalassa liukastua talvella ja lyödä päänsä tai sit voi vaikka pyöräillä epähuomiossa jokeen kännykkää räplätessään tai mitän nyt vaan ikinä mielikuvitus keksiikin sillä kertaa. Huoh. Ja mies ei tajua yhtään. Sanoo vaan, että paas nukkuin nyt, kyllä ne sieltä tulee niinkuin aina ennenkin..

      (Jos kysyisin meidän naapurilta, onko koskaan kuullut sanaa blogi, niin tietäisin jo valmiiksi vastauksen. Ei ole. Kameran ehkä sentään tunnisti. Ja ne kalsarit, jotka sit kumminkin päätin jättää kuvan ulkopuolelle, koska ei ne mustat pitkäpunttiset Craftit niin kauniit lopulta ollu omissakaan silmissä :D. Joskin mieluummin niitä katselisin kuin takanaapurin (eri kuin tuo tässä jutussa mainitsemani) puuterinvärisiä Sloggeja, jotka näkyy heidän narultaan meidän keittiöön, kun avaa verhot. Mikähän siinä onkin, että se pyykkinaru pitää aina viedä sinne, mihin ei itse näe, mutta sensijaan joutuu tuijottelemaan naapurin naruja).

      Poista
  27. Meilläkin on sellainen pesukone, joka lurittaa sävelmät, kun ohjelma on päättynyt. Ensi alkuun tykkäsin siitä kovin, mutta nyt se on alkanut ärsyttää minua - jopa siinä määrin, että alistuin lukemaan käyttöohjekirjaa löytääkseni jonkin nappulan, jolla sen sävelmän saa vaimennettua. Ei löytynyt, eli sävelmää kuunnellaan edelleenkin. :-/

    Haha, kylläpä nauratti tuo kalsarien valokuvausepisodi. :-D Oikein näin tapauksen silmissäni. :-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kone on onneks kellarissa, joten en yleensä kuule sitä loppusävelmää :). Mutta siitä tulee iso plussa, että kone sammuu itsestään. Vielä kun se osais sulkea hanan ja ripustaa pyykit narulle, niin ois melko täydellistä :)

      Säästin teidät nyt kumminkin niiltä kalsareilta :). Pikkasen puntti kuvissa vilahtaa, muttei liiaksi. (Oikeesti se meidän naapuri on kyllä niin juntti tapaus, että pelkkä oleilu muutaman metrin sisällä on kiusallista. Valitettavasti. Olen niiiin kateellinen kaikille, joilla on aina tarjolla naapuriapua puolin ja toisin. Tai yhteisiä grillijuhlia tai jotain. Meillä ei aidan toiselta puoleta tuu kuin mulkaisuja..)

      Poista
  28. Meillä alkoi viime kesänä tuo nuorison kotiinodotteluvaihe, ja silloin tuli valvottua kyllä yksi jos toinenkin yö. Nyt olen yrittänyt vähän relata sen suhteen ja olen jo onnistunutkin muutaman kerran nukkumaan hyvin, tosin kaveri on tullut ihan ihmisten aikaan kotiin, niin ei oo tarvinnut aamuun asti kuulostella tilannetta. Saas nähdä miten mun sitten käy, kun alkaa venymään aamuyöhön tuo kotiutuminen.

    En tiedä onko sulla vielä herneenverso-ongelmaa, mutta mä söin hyvää herneenversopestoa taannoin sellaisella hyvinvointilomalla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin olen koittanut kehittyä tossa valvomishommassa niin, että nukkuisin edes sinne neljään asti yhtäsoittoa, koska sitä ennen ei yleensä ovi käy :). Mutta ei vaan oikein meinaa onnistua, vaikka tiedänkin, ettei siinä ole yhtään mitään järkeä, kun molemmat pojat kumminkin aina pitää huolen siitä, että ovat tolkuissaan.

      Ratkaisin herneenverso-ongelman tilapäisesti katkaisemalla ne kaikki :). Kestää hetken ennen kuin kasvavat takaisin, niin saan pitää pikku tauon niitten syömisestä. Mutta herneeversopesto kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta. Ja terveelliseltä, mikä on aina plussaa. Että kiitos vinkistä! Aineksia ainakin löytyy nyt omasta takaa :). Myös ruohosipulit kasvaa ihan hirveetää vauhtia, enkä meinaa keritä hyödyntää niitäkään. Tykkäisin antaa niitten kukkia, kun tykkään niitten kukkien ulkonäöstä, mutta niitä ei vissiin pitäis päästää siihen kukkavaiheeseen, jos aikoo hyödyntää niitä myöhemminkin. Noooo, ei se oo niin justiinsa :). Halpa kokeilu joka tapauksessa.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi