Sivut

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

MISTÄ NÄITÄ PYYHKEITÄ OIKEIN TULEE...

No ei sitten ihan nappiin mennyt ensimmäinen kierrätyskeikka. 




Pakkasin pyörän tarakalle pari tiukkaa muovikassillista vastapestyjä ja viikattuja sekalaisia tekstiilejä aikeenani heittää ne iltalenkin ohessa poistotekstiilien kierrätyspajan keräyslaatikoihin. Ystäväni Tuijan vinkillä löysin nuolia seuraamalla perille, ja piha-alueella tovin haahuiltuani (ja varmaan vartiointiliikkeen kameraan päädyttyäni) tulin siihen tulokseen, että oikea osoite muovikassillisille ei voinut olla mikään muu kuin hervottoman suuri harmaa terässäiliö. Järkeilin näet päässäni, että tekstiilejä lähtee pakosti paljon enemmän kiertoon tätä  kuin vaikkapa UFF:in kautta, koska poistotekstiileihin kelpaa ihan kaikki. Siispä säiliönkin on pakko olla suurempi. Pikkuisen kyllä manasin ilmeisen surkastuneita hauiksiani, kun en meinannut millään saada turkkilevyistä tehtyjä suuria kansia omin voimin raotettua niin paljon, että olisin saanut ujutettua kassit kannen raosta pohjattomalta näyttävään säiliöön. Etenkin kun säiliö oli niin korkeakin, että piti nousta ensin sellaiselle puiselle keikkuvalle telineelle, että ylipäätään yltyin kansille asti.

Sain kuin sainkin lopulta tipautettua tekstiilit terässäiliön uumeniin ja koitin miettiä tyytyväisenä, että "Tästä se lähtee" , mutta jotenkin ei vaan tullut sellaista toivottua onnistumisen tunnetta, vaan paremminkin epämiellyttävä olo siitä, että meniköhän homma nyt kumminkaan niin sanotusti säiliöön vai ei. Ihan pakko siis oli vielä uudemman kerran pyöräillä kierrätyspisteen ovelle ja kappas vaan, kun siinähän se pieni ja sievä keräyslaatikko nättinä nökötti oven pielessä.


Että jos ens kerralla tänne sitten...

Noooh. Tekevälle sattuu ja lähtipähän nyt sitten ne ensimmäiset nyssäkät ilmeisesti koko teollisuusalueen yhteisen roskiksen kautta ainakin takuupuhtaina ja viikattuina kaatikselle. Ja onneksi olin liikkeellä pyörällä, enkä auton takakontti täyteen jätesäkkejä sullottuna. Mitä lie sakkoja olisin kaupanpäälle saanut roskisten luvattomasta suurkäytöstä.

Mutta siis muuten olen ihan innoissani. Etenkin kun sain heti edellisen postauksen ihanan pitkässä ja vertaistuellisessa kommenttiketjussa mainioita vinkkejä siitä, mihin itselle tarpeetonta tekstiiliä voi toimittaa. Kirpparille kun ei kaikkea voi edes kuvitella vievänsä. 

Tuulian ansiosta on nyt 4 pahvilaatikollista pestyjä ja mankeloituja lakanoita ja pyyhkeitä siististi pakattuina valmiina toimitettaviksi pakolaisten vastaanottokeskukseen sikäli mikäli sellainen tällekin paikkakunnalle kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen saadaan. SPR:lle jo soittelin ja kyselin neuvoa oikeasta osoitteesta, mutta sitä joudun vielä odottamaan. Myös ystäväni Tuijan vinkkaama poistotekstiilien kierrätystyöpaja TexVex on iso pelastus. Sinne kun tosiaan kelpaa ihan kaikki tekstiili. Parittomia sukkia tai vaikkapa sukkahousuja myöten. Rikkinäisyyskään ei haittaa, mutta puhdasta ja kuivaa pitää olla. Ihan superia! Kun kaikelle löytyy jatkokäyttöä, ei tarvi enää valita sitä itselle helpointa, mutta aina omaatuntoa kaihertavaa sekajäteroskis-vaihtoehtoa. Taas pienesti parempi omatunto, vaikken mikään ekologisuuden esikuva olekaan.  

Tämänhetkinen raivausprojektini keskittyy muutaman kesän ja talven jäljiltä pyykkivuorien alle hautatuneeseen kodinhoitohuoneeseen (nimitys sille pienelle nurkkaukselle on lähinnä iso vitsi, mutta kuulostaa jotenkin paremmalta) ja sen lähitiloihin, jonne vuoret näyttävät salakavalasti vyöryneen myös. 

Voin sanoa, että jos taannoinen sukkalöytö yllätti, niin olipahan jonkunmoinen shokki sekin, kun tajusin, kuinka järjettömän paljon meillä on pyyhkeitä. Niitä kun oli paitsi käytössä, myös kahdessa kolmesta eri likapyykkikorista (tämänkin piti aikanaan olla muka oma nerokas ideani, että on näitä pyykkikoreja sijoiteltuna muutamaan eri paikkaan, josta tosielämässä seurasi se, etten muistanut koskaan tyhjentää kaikkia) ja kaiken päälle vinot pinot puhtaan pyykin koreissa odottamassa kaappeihin pääsyä (joka siis on turhaa, koska yhdessäkään kaapissa ei ole tilaa). 

Laskin, että pelkästään isoja kylpypyyhkeitä oli kuusikymmentä (!!), joista osaa en edes omiksi tunnistanut. Lienevät unohtuneet meille poikain saunailloissa ja varmaan jokunen on päätynyt meille jossain muualla vietetyistä vastaavista. Sikälimikäli pyyhe ei ole kauas puusta pudonnut. On nimittäin jäänyt mieleen, kuinka nuorempana kysyin kavereidensa kanssa saunailtaan lähdössä olevalta mieheltäni, että "Etkö ota ees pyyhettä mukaan?", johon sain vastaukseksi, että "Kyllä siellä jollain pyyhe on...". No sillai kai. Ja hiusharjakin varmaan joltain toiselta löytyy.. Että ei oo niin justiinsa nämäkään hommat. Voipi siis olla, että kotiin lähtiessä ei enää ole ollut täyttä varmuutta siitä, kellä se pyyhe tullessa oli ja kellä ei, joten yksi kerrallaan ovat sitten päätyneet jonkun kotiin, ja jonkun toisen ei. Ja veikkaan, että osa on jätetty mieluummin tänne kuin pakattu märkänä kassiin. Tässä syy, miksi olen pinonnut ne kaikkein kuluneimmat yksilöt saunailta- ja hallipyyhekasaan. Ei niin haittaa, vaikka unohtuu matkalle. Ja tiedän, että sama käytäntö on kavereittenkin perheissä, joten varmaan aikalailla tasan menee nämä hommat.

Mutta vaikka määrä oli jäätävän nolo, silti oli vaikeaa päättää, mistä pyyhkeistä (niistä todistettavasti itseostetuista) raskin luopua ja mistä en. Niin monesta kun tuli mieleen joku mukava muisto vaikkapa nyt perheen yhteisiltä lomareissuilta, joilta usein ostettiin nimenomaan ne rantapyyhkeet muistoiksi paikanpäältä. Tasmanian tuholainen, snif. Espanjalainen härkä, snif. Ja sama homma lakanoiden kanssa. Niissäkin kun oli ne tietyt lempparit ja legendat. Onneksi pojat on äitiään fiksumpia, ja kun pyörittelin käsissäni "Manuja" (Manchester United-jalkapallojoukkueen logoilla ja jonkun pelaajan kuvalla varustettuja pussilakanoita), vanhempi poika sanoi, että "Anna mennä vaan. Voihan se kato olla että joku pakolaispoika ilahtuu niistä ja on ihan, että "Oh, great! Manchester United, my favourite team..". No niinpä. Sinne vaan hyvillä mielin manut laatikkoon. 

Heippa sit Herkulekset ja Manut.

Ja parit muut... 
(muuttolaatikon kyljessä lukee max 15 kg ja se taisi tulla kokolailla täyteen, 
koska pohja petti, kun nostin ensimmäistä)


Mutta siis juu. Edellisessä postauksessa mainitsin verkkokurssista, josta innostuin sen ajankohtaisen aiheen vuoksi. Vaan koska olen toistaiseksi edennyt kaikessa justiin päinvastoin kuin olisi ollut järkevää ja touhunnut ihan liian suurella intensiteetillä, on parempi, etten sotke kaikinpuolin asiallista kurssia tähän. On nyt vaan pakko saada saunan ja kylppärin ympäristö mahdollisiman pian tyhjäksi kaikesta, että päästään tekemään siellä pienimuotoista remppaa. Palaan siihen kurssiin jahka vähän tahti rauhoittuu ja pystyn pysähtymään ja kuuntelemaan ajatuksiani.

Tänään en enää aio palata kellariin, enkä kaappiin. Enkä kyytsätä yhtään kassia yhtään mihinkään. Ja koska tähänastinen kuvasaldokin on niin ankea, koitan vähän paikata tilannetta näillä puolukoilla, joita keräilin kentän reunamilta. Näyttävät kivoilta tuikkukupissa.



Tuskin tässä mikään puolustelu auttaa tai on edes tarpeen, mutta koitan nyt kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että ei olla 22 vuoteen muutettu mihinkään, joten pakostikin sitä kaikenlaista on sinä aikana nurkkiin kertynyt. Tekee alle 3 pyyhettä per vuosi... 

Nyt päätän tämän nolon raporttini tähän ja toivottelen rattoisaa illanjatkoa!


49 kommenttia:

  1. Heh, ei menny tuo sun eka kierrätyskeikka ihan putkeen... Harmi sinänsä, että meni hyvät tekstiilit hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei menny :).
      Tunsin kyllä oloni ihan totaali-idiootiksi ja epäonnistuneeksi kierrättäjäksi, kun poljin takaisin kotiin. Huomattavasti enemmän intoa kuin taitoa... Mutta nyt on osoite ja oikeat laatikot hallussa, joten ei muuta kuin kohti uusia kierrätyksiä :)

      Poista
  2. Oi joi, mun posket ovat ihan turtana nauramisesta :D Voi ihme sentään - kaikkea sitä sattuu. Eikös olekin kumma, että tavaraa kertyy ja kertyy. Sama vika täällä. Päätinkin tuossa taannoin, kun esikoisen muuttoa tehtiin, että kun illat pimenevät, niin minä ryhdyn käymään läpi kaappeja ja nakkaan kaiken turhan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sen on ihan pakko olla nimenomaan jonkun sortin ihme. Muuten en pysty selittämään tommostakin pyyhemäärää :).

      Ja aina sanotaan, että me suomalaiset ollaan semmosia, että pitää ensin siivota ennenkuin voi päästää siivoojan kotiinsa. Mutta mahdan olla ensimmäinen, joka pesee ja viikkaa roskat ennenkuin laittaa ne roskikseen :D

      Vaan kyllä tässä nyt jo on ehtinyt huomata, että jotenkin olo kevenee sitä mukaa kun tavaraa lähtee ovesta ulos. Ainakin niin kauan kuin kaikelle on tiedossa järkevä osoite. Että ei muuta kuin kaappiin :).

      Poista
  3. Hahaa, hauskaa luettavaa :) On sulla kyllä valtava pyyhevarasto, mutta heti kuulosti paremmalta kun jakoi määrän vuosilla... Mulla ei sentään aivan noin montaa koristetyynyä ole ollut, vaikka paljon niitä joskus omistinkin.

    Kiitos raportista ja oikein mielekästä viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku olis mulle tullut sanomaan, että tiesitkö muuten että teillä on 60 (isoa) pyyhettä (ja ne pienet päälle), olisin väittänyt kivenkovaa vastaan ja käskenyt laskemaan uudestaan :). Mutta kun ihan itte laskin, niin pakkohan se oli uskoa. Huuuh. Vaan puolustelen paitsi sillä 22 vuodella, myös sillä, että ei se tarvi kuin pari puolen jääkiekkojoukkueen saunailtaa, niin siitä jo kertyy muutama kymmenen lisäpyyhettä :).
      Pikkasen kyllä hirvittää jo etukäteen, mitä tässä vielä tulee eteen. Maljakkokaappia ei varmaan kantsi edes avata.

      Kiitos kun kävit jättämässä viestin ja kaikenlaista kivaa puuhaa toivottelen sulle sinne kans <3

      Poista
  4. Olipas ihana raportti! Sinä se saat kierrättämisenkin kuulostamaan hauskalta!

    Ehkä seuraava kierrätyskeikka onnistuu jo paremmin. ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotko, että tunsin oloni kyllä niin typeräksi kun tajusin, mihin ne pestyt ja viikatut tekstiilit olin sujauttanut. Melkein teki mieli mennä onkimaan ne sieltä takasin, mutta en uskaltanut ottaa riskiä. Säiliö oli niin syvä ja ne kannet niin pirun painavat, että ei huvittanut ajatus viikonlopun vietosta pohjattoman säiliön pimeydessä. Koska eihän sinne kukaan (muu) hullu perjantai-illan ja maanantai-aamun välisenä aikana eksy. Vaan ens kerralla olen terävänä :)

      Poista
  5. No on sulla pyyhkeitä :D. Minä kun luulin, että meillä on niitä paljon, mutta voin siis ihan hyvällä omalla tunnolla vielä säilyttää niitä... Tulikin muuten mieleeni, että äitini osti meille joskus pyyhkeitä pyynnöstäni kun en its epäässyt paikalle(kun olivat tarjouksessa) ja ajattelin tuolloin, että kun kuutetaan uuteen kotiin, on ihana ottaa uudet kauniit pyyhkeet käyttöön. Noh, äiti kuoli 8 vuotta sitten uudessa kodissa ollaan asuttu 10 vuotta ja noita pyyhkeitä ei ole vielä otettu käyttöön, kun on noita vanhoja ja huonompia...

    Ja tuo lauseesi pyykkiin hautatuneesta kodinhoitohuoneesta kuullosti niin tutulta!!!!

    Kävin muuten kuolaamassa tuota kurssia, mutta ehkä minun vuoroni on seuraavalla kerralla, nyt ei ollut ylimääräistä rahaa vielä moiseen.

    Kivaa kierrätystä epäonnisesta ekasta kerrasta huolimatta ja hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mua olis pyydetty lonkalta arvioimaan, paljonko meillä niitä pyyhkeitä on, olisin äkkiä laskenut päässäni, että 4 x neljän pyyhkeen sarjaa ja muutama muu päälle. Hehhee. Se muutama muu kun olikin sitten loppupeleissä pikkasen enemmän. (Sitä mukaa kun niitä paljastui kasoista lisää, päätin ensin, että säästän niitten neljän samanväristen pyyhkeitten sarjan lisäksi ainoastaan kaikki valkoiset eripariset ja kaikki muu saa lähteä. Mutta kun niitä eriparivalkoisiakin oli iso Ikean kassillinen, niin pakkohan se oli niitäkin vielä karsia. Vaikka kuinka koitin perustella, että "jos vaikka vieraspyyhkeiksi", niin totuus on se, että ei meille edes mahdu niin montaa ihmistä kerralla. Ja jos ihmisiä on vähemmän, niin ehkä ne pyyhkeet kerkiää vaikka käydä siellä pesussa välillä...:)

      Ja just toi on niin mua kans :). Ensin käytetään vanhat loppuun ja sit vasta uudet. Eli ei ikinä :)

      Katotaan nyt, meneekö kurssi hukkaan, kun en kerkiä siihen keskittyä. Mutta ajattelin, että hoidan nyt tän vaiheen alta pois ja sitten luen kaiken saamani tiedon ajatuksella läpi. Joka päivä kun niissä Sandyn kirjeissä on ollut sellaista, mikä on kolahtanut.

      Kaikinpuolin kivaa viikkoa sulle kans!

      Poista
  6. Niin piristävää ja hauskaa luettavaa :) Sinulla on kirjoitustaitoa yllin kyllin :D Kierrätys tekee hyvää <3 Minulla odottaa kellarissa kolme ikean kassillista vaatetta kirppikselle pääsyä...kun saisi aikaiseksi heittää ne sinne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun jaksatte lukea ja jättää viestiä <3. Musta itsestä tuntuu, että ahdistan kaikki hengiltä näillä teksteillä, kun en osaa lopettaa ajoissa.
      Vaan tosiaankin kierrätys tuntuu tekevän hyvää. Vaikka homma ei ole edennyt juurikaan sukkia ja pyyhkeitä pidemmälle, niin nyt jo helpottaa. Ja huomaan pitkästä pitkästä aikaa ajattelevani jopa jotain sisustukseen liittyviä pikku juttuja, mitä olis kiva laitella sitten, kun kaikki turha on lähtenyt talosta ulos. Tai edes suuri osa. Pitkään onkin mennyt niin, ettei oikein mistään oo voinut innostua, kun kaikki energia valuu niihin kasoihin :)

      Kirppikselläkin kävin tänään kyselemässä pöytää, kun osan olen kans laitellut sitä varten valmiiksi sivuun. Pikku pettymys oli kun kuulin, että jonoa on tällä hetkellä 3 kuukautta... Että näyttää joku muukin innostuneen asiasta. Toivottavasti sulla natsaa vähän paremmin :)

      Kiva kun kävit ja mukavaa viikkoa sinne sun kauniiseen kotiin <3

      Poista
  7. Voi ei sun kanssas Annukka. Tämä on vähän kun ukkeli siivosi autotallia ja olin säilönyt patjaraidalliset untuvatyynyt jätesäkkiin... Kaatiksellehan ne... avaamatta koko pussia, että viuh vaan..

    Tulee kyllä aika kun meilläkin tulee jäämään monet heppa/hiirilakanat turhan pantiksi, vielä on käyttöä... Pyyhkeitä ei ole niin paljon, mies aina haalii vähänkään huonoja joihinkin omiin autotallihommiin.

    Upeaa viikkoa ja hyvä sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei tosiaan :). Olen kyllä melkoinen kesseli, kun en teollisuusroskista kierrätyslaatikosta erota :). Mutta tulipahan nyt sitten ainakin pestyä ja viikattua ne roskat. Eikä sentään ollut mitään untuvatyynyjen veroista tavaraa. Toivottavasti siellä kaatiksella joku sen sun tyynysäkin aukasee ja innostuu on vähän niinku että "Oh, great, näistä olenkin aina haaveillut " :D.

      Änärilakanat (NHL) sentään sai jäädä. Ne oli kuulemma niin legendaariset. Ihanaa, että ihan kaikesta ei tarvinnu luopua. Ja ukkelille ja mulle jätin tasan yhdet vaihtopussilakanat. Sen jälkeen kun ostin pellavalakanat, ei olla muuta käytetty. Ne kun on niin nopsaan pesty ja rummussa kuivattu, niin ei oikeastaan tarvis olla edes niitä yksiäkään ylimääräsiä. Mutta en nyt aatellu liiaallisuuksin mennä tässä hommassa, koska ei musta koskaan mitään minimalistia tule. Kynsin hampain pidän sukista ja pyyhkeistä kiinni, ettei kaikkea viedä :)

      Voihan hepat ja hiiret <3. Niin sulosta. Kaikkea kivaa Tiia ja hyvä me :)

      Poista
  8. Noh, on mullakin yksi kaapillinen pyyhkeitä, joten jos käsipyyhkeetkin lasketaan mukaan, niin saattaa hyvinkin olla, että lukemat on lähellä sun pyyhe lukkuasi.;D Eikä miellä edes harrasteta saunailtoja! Ehkäpä lasken ne pyyhkeet ensi kerralla, kun kaappia järjestän...Mä muuten välillä määrään itselleni ostokieltoja (niin vissiin sinäkin) juuri pyyhkeiden, lakanoiden ja astioiden osalta.:) Toimii yleensä hyvin!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei laskettu tähän määrään vielä niitä kasvo- ja käsipyyhkeitä :). Mutta niitä ei ole paljon. Kai...

      Sehän tässä justiin onkin mysteeri, että juurikin niitä lakanoita ja pyyhkeitä on noin hirveät määrät (tai siis oli), vaikka molemmat on niitä, joita en koskaan osta. Ihan oikeasti. Paitsi pojille silloin kun olivat pienempiä ja oli justiin niitä kaikkia kivoja kulloinkin ajankohtaisia kuosillisia. Mutta muuten en viimeiseen viiteen vuoteen ainakaan ole ostanut lakanan lakanaa lukuunottamatta yhtä settiä pellavalakanoita, jotka sittemmin savustuivat tulipalon yhteydessä ulkona kuivumassa ollesssaa niin, että ne oli pakko heittää ihan ahdistussyistä roskiin. Niitten tilalle ostin uudet valkoiset ja sen jälkeen ei olla miehen kanssa mitään muita käytettykään, kun ne on vaan niin parhaat. Ja äkkiä pesty ja rummussa kuivattu, eikä tarvi edes mankeloida. Että suurin osa meidän varastoista on sellaisia, jotka on olleet meillä "aina". On mun ekat ikiomat pussilakanat (joiden ikää ei kannata ees miettiä, ettei ala tuntea oloaan vanhaksi), miehen samoin. Sitten on häälahja- ja mitälie settejä. Ja todellakin vain muutamat itseostetut kaikkien näiden vuosien varrella. No. Eipä ole enää. Yhdet vaihturit jätin, pojille kolmet (ihan vaan vaihtelun vuoksi) ja kaikki muu lähti.

      Sama tarina koskee pyyhkeitä. On niitä aikojen alusta mukana kulkeneita, on golfkisoista palkinnoksi saatuja (laskin, että niitä on varmaan kymmenen), sitten on ne muutamat matkamuistot ja ainoastaan kaksi sarjaa samanvärisiä pyyhkeitä kaikille sekä ala- että yläkerran kylppäriin. Ja voi olla että niistäkin saa ainakin yksi neljän setti vielä lähteä, koska väri on joku sellainen ihme kausiväri, joka ei koskaan kotiutunut meille.

      Että ostolakon sijaan haluaisin antaa itselleni ostoluvan :). Jos vaikka yhden kerran raskisin ostaa jonkun laadukkaan setin. Ja vaikkapa vaihturipellavat. Mutta ensin haluan päästä siihen pisteeseen, että tunnen ansainneeni sen. Ja voi olla että silloinkin nuukuus vie voiton..

      Kivaa viikkoa sulle kans Taina :)

      Poista
  9. Herranen aika - miten voi olla noin paljon pyyhkeitä :D Meillä varmaan siksi paljon vähemmän kun meni muutama vuosi sitten kummallakin lusikat jakoon - siinä meni sitten pyyhkeetkin :) Ajatus on tärkeintä -<3 eli elä huoli - m inulle olisi voinut käydä samoin vastaavassa tilaneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä kuule muuta sano. Ihan puskista tuli itsellenikin, mutta Tainalle tossa pykälää ylempänä kirjoittelinkin pitkän puolustuspuheen siitä, että ainakaan en ole niitä ostamalla hamstrannut :D. Ihan on itse kertyneet ;). Silti oli kyllä järkytys se määrä. Vaan oli kyllä järjestyskin sen mukainen. Tai siis järjestyksen puute. Nyt olen päättänyt, että on tasan yksi kaappi, johon pyyhkeiden pitää mahtua. Niin kauan karsin, että tavoite täyttyy. Ja silti siinä on ihan riittävästi neljälle hengelle. (Plus ne hallipyyhkeet, joita ei lasketa... ;)).

      Lakanoistakin lähti yhtä vaihturiparia lukuunottamatta kaikki kiertoon. Pojille jätin muutaman enemmän. Ja nyt niille mun laatikoille mahtoi tulla todellista käyttöä, kun viikonlopun aikana tänne rantautui 200 turvapaikanhakijaa. Viidesosalle riittäisi pelkästään niistä, jotka meiltä lähti :). Huhhuh. Kun tästä savotasta selviän, en toistamiseen aio joutua samaan tilanteeseen.

      Onneksi niissä mun väärään säiliöön päätyneissä kasseissa ei ollut mitään oikeasti järkevää, vaan paremminkin sekalaista settiä. Ja muutama sukkakin saattoi olla joukossa :D

      Poista
  10. Aikamoinen määrä pyyhkeitä - ja omiani en aion edes yrittää laskea;) Tuon tavaravuoren kesytyksen vaikeuden kyllä tunnistan - ja on se merkillistä, että vaikka kuinka lähtee kiertoon, ei se vielä näy missään!
    Äläkä ollenkaan sure niitä jonnekin sekajätteisiin menneitä kassejasi - ne sentään ovat jo poissa teiltä kotoa.
    Kun minä olen isännän mukana laittanut pussukoita kierrätykseen ja rautalangasta vääntänyt, mihin lootaan ne viedään (meillä ei viedä mitään UFFile), niin annas olla, kun seuraavan kerran mennään Sauvoon, löytyvät ne pussukat sieltä. Isäntä on vielä pahempi hamsteri kuin minä - mitään käyttökelpoista - eikä oikein muutakaan - saisi hävittää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jonkunsortin pyyhevuori tosiaan oli kyseessä. Ja kun mietin, että kuka niitä oikeasti vois tarvita, sain yhtenä vinkkinä sellaisen, että löytöeläinkodeissa olisivat kelpoa käyttötavaraa. Mutta veikkaan, että tällä seudulla olis äkkiä pitänyt löytää lisää niitä eläimiä, että oltais saatu pyyhkeitä vastaava määrä täyteen :D.

      Vaikka urakka vaikutti mahdottomalta pelkästään sen kodihoitokopperon ympäristön osalta, niin nyt kun sieltä ihan oikeasti on lähtenyt jotain 80% kiertoon ja jokaikinen pyykkikorin pohja käännetty ja kaikki pesty ja viety paikoilleen, niin ihan hirmu helpottavalta ja kivalta tuntuu. Ja varmaa on, että ihan herkästi en anna enää kaiken kertyä samaan pisteeseen. On siinä miehet olleetkin vähän ihmeissään, kun ei kerkiä sukat ja kalsarit kuin käydä kopan pohjalla kääntymässä nykyään, niin jo patistetaan hakemaan puhtaat narulta. Joku pätevä systeemi vielä tarvi siihen kehittää, että lähtevät sieltä narulta ilman eri kehotusta tai että minä toimitan perille asti.

      Ja juu. UFFille en vie minäkään enää mitään ihan vaan (omasta) periaatteesta. Että sikälikin kivaa ja helpottavaa tietää, että kaikki mitä nyt lähtee eteenpäin, päätyy ihan oikeasti käyttöön ja todelliseen tarpeeseen.

      Hehhee tota sun isäntää. Salaa Sauvoon niin, ettei emäntä huomaa :D

      Poista
  11. Voi Annukka, en o pitkään aikaan ollut näin poskiliha(kse)t kipeenä :D
    Mulla on pyyhkeissä muutama ylimääräinen odottamassa uutta kotia, pojallekaan ei varmaan kelpaa kun väri on joku pinkihkö, tiedä sitten mihin tuuppaan vaiko koirahoitolaan tms (sinne kelpaa aina)
    Lakanoissa just vaihtolakanat niin kotona kuin Lillassakin, enkä enää kyllä jemmaa yhtään enempää. Mutta sitä kilisevää ja kolisevaa on edelleenkin liikaa, onneksi on osalle aterimista ja astioista osoite valmiina kunhan vaan pistää kamat kasaan (lillassakin vois huoleti ruokkia kakskytviis vierasta tällä hetkellä, aterimia riittää vaikka lautaset vois käydä vähiin)

    Mutta olo on kumman kevyt muutaman viimeisen muuton jälkeen...tosin se minkä on keventynyt maallisen tavaran puolesta, on sitten kyllä elopainossa ottanut kotiinpäin, pah. Että se siitä keveydestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs niille poskille nyt sillai :). Täällä ihan tosissaan koitetaan pistää parasta kierrätysosaamista peliin :D

      Mietin ensin, että mitähän se kilisevä ja koliseva mahtaa tarkottaa (ekana tuli mieleen kolikot), mutta nyt ymmärrän. Sulle kun on joku veitsikin saattanu kulkeutua sillai huomaamatta niinkuin meille pyyhkeitä ;).

      Astioita meillä ei oo liikaa. Tai siis varmaan on, mutta silti haluaisin niitä uudistaa, koska kaikki nykyiset on niin tylsiä. Ja jos ihan totta puhun, niin oikeesti haluaisin keittiöön ison uuden kauniin astiakaapin, jota sit alkaisin täyttelemään aina kun löytyy jotain kivaa... Mutta voi olla, että mieli tässä matkan varrella muuttuu, kun alkaa painua selkä kumaraan tän raivausurakan edessä :).

      Ja mitä siihen elopainoon tulee, niin kohtahan me päästään maisteleen sitä suklaata :D. Kivaa.

      Poista
  12. EIKÄÄÄ! :D Sinne meni pyyhkeet.
    Onneksi et kipannut sinne kaikkea lahjoitettavaa :D :D
    Itse olen lahjoittanut vaatteita Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Pitävät kirpparipöytää, joten tuotto menee hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi ei menny sentään pyyhkeet sinne teräskuiluun :). Oli enempi sellasta sekalaista sukkaa. Olis meinaan semmoinen moka ihan tosissaan pannuun ja varmaan jollain konstilla olisin koittanut käydä ne sieltä onkimassa takaisin. Silläkin uhalla, että olisin joutunut viettämään viikonlopun siellä säiliössä itsekin :).

      Mutta nyt on pyyhe poikineen nätisti laatikossa odottamassa pääsyä parempaan käyttöön. Silti on vielä varaa karsia. Tää on vähän niinkuin joku urheilukisa vissiin, että ensin järjestetään karsintakierros ja sit katotaan, mitkä pyyhkeistä päätyy semifinaaleihin ja mitkä sitten ihan lopulta jatkoon :). Rajaksi olen asettanut, että kaiken on mahduttava yhteen ainoaan kaappiin. Muuten leviää homma jatkossakin käsiin, eikä ihan suoraansanottuna ihan äkkiä tee mieli ryhtyä samanlaiseen savottaan toistamiseen :)

      MLL:n osasto täältäkin löytyy, mutta ei ole tullut tässä mielessä mieleen. Että kiitos tästäkin hyötyvinkistä ja mukavaa alkanutta viikkoa :)

      Poista
  13. Moi mun nimi on Outi ja mä oon pyyheaddikti. Mä en vaan oo päässyt kuiville mun addiktiosta, vaikka luulis sillä määrällä mitä meilläkin on pyyhkeitä, pysyvän kuivana :)
    Hyvään tarkoitukseen meni lakanat. Ens kerralla sitten jo tiedätkin, minne ne tekstiilit jätetään.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään Outi. Meitä on muitakin ;). Paitsi että itse en ihan oikeasti tiennyt millaisista määristä on kyse. Sen siitä saa kun antaa kaiken vaan kertyä sinne minne nyt sattuukin kertymään. Aina kun on mahdollista ottaa kaapista (tai siis paremminkin jostain kasasta..) uusi puhdas pyyhe käyttöön, niin eipä tuu niitä lukuisien likapyykkikorien pohjia niin ahkerasti kaiveltua. Mutta josko tästä vaikka tosiaan pääsis pikkuhiljaa kuiville :D

      Tänään oli paikallislehdessä kuva busseista ulosastuvista turvapaikanhakijoista, jotka oli yllättäen tuotu tänne viikonlopun aikana, kun Helsinkiin ei enää mahtunut. Mukana oli myös lapsia ja jotenkaan en voinut välttää ajatusta siitä, kuinka kiva olis, jos ihan oikeasti joku iloisen värinen pussilakanasetti jotakuta ilahduttais. Mutta ennen kuin SPR:ltä tulee tieto, mihin keräystavaraa voi toimittaa, säilön laatikoita kotona. Sielläpä ne mahtuu olemaan siinä missä niitten sisältö aiemminkin :)

      Ja vahingosta tosiaan viisastuu. Onneks :)

      Kaikkea hyvää tähänkin viikkoon!

      Poista
  14. Tap, tap, tap , tap.... Taputtaa täällä käsiä hän. Hyvä, hyvä kierrätys kunniaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittää ja kumartaa ja niia yhtäaikaa hän. Niin on hyvä mieli, kun alkaa tasot ja korit ja kopat ja kaikki ammottaa tyhjyyttään, kun kaikki ylimääräinen lähtee ja tarpeellinen (mikä nyt sitten loppupeleissä ihan oikeasti onkin tarpeellista...) menee oikeille paikoilleen. Sitähän vois jo pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle jostain pienimuotoisesta sisustuspuuhastakin. Luulin jo että en enää ikinä innostu tekemään kotona mitään muutosta mihinkään, mutta se vaan on ollut niin, että sen sortin energia ja ideat on hukkuneet niihin kasoihin.

      Ei musta mitään minimalistia tule ikinä, koska en koe sellasta ympäristöä kodikkaaksi, mistä on karsittu ihan kaikki. Mutta sellanen välimalli tän nykyisen ja kokokarsitun välillä olis kiva. Sellanen semisti minimaalinen :)

      Poista
  15. Nostan hattua kierrätystoimillesi!
    En uskalla edes laskea pyyhkeiden määrää, olemme asuneet tässä talossa 26 vuotta. Makuuhuoneen kaapit, vaatehuone, pesuhuoneiden ja muiden vastaavien naulakot. Pyyhkeitä. Apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta :). Pikkasenhan toi lähti ontuvasti liikenteeseen, mutta koitan jatkossa opetella erottamaan kierrätyslaatikot teollisuusroskiksista...

      Jos tosta äkkiä laskis, niin samalla kaavalla kuin meillä kertyneenä, teiltä pitäis löytyä 71 pyyhettä :D. Säilytyspaikatkin kun on ihan identtiset tähän meidän taloon verrattuna. Mielenkiintoista olis tietää, kuinka hyvin osui kohdilleen :)

      Vähän näyttää siltä, että yks karsintakierros ei vielä riitä. Vielä kun jäi liikaa niitä "en osaa päättää"- vaihtoehtoja jäljelle. Tai sellaisia pyyhkeitä, joita on koko sarja (eli meidän tapauksessa neljä), mutta jotka on niin ruman värisiä, etteivät päädy koskaan käyttöön. Että kuinka järkevää niitä on hillota siellä kaapissa ihan vaan sen takia, että pino on yksivärinen ja sen takia muka kivempi kuin kaikenkirjava. Mutta pienissä on murheet vissiin, kun tällaisiakin joutuu pohtimaan. Että hyvä niin kai :)

      Poista
  16. Kiitos, helpotti omaa järjestelysuunitelmaa! Ihanasti kierrätetty nuo pyyhkeet (mistä muistan, että koneellinen märkiä pyyhkeitä odottaa ripustajaansa...) ja minäkin todella luulin meillä olevan niitä enemmän kuin sallittua :) mutta aika paljon jään jälkeen saldossa (saako niitä siis ostaa lisää?) Minulla on takaraivossa kokoajan mielessä, että kun tuo Esikoinen pian muuttaa niin sitten, sitten aloitan sen raivoamisen eli tavaroiden raivaamisen ja turhan tavaran kierrättämisen ja ne pehmolelut pakolaisille ja....Saas nähdä kuinka käy mutta tiedänpä kenen puoleen kääntyä jos kaaos ei selkiinny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos helpotti :D. Mutta pitäiskö sun kuitenkin vielä varmuuden vuoksi laskea ne pyyhkeet, koska niillä näyttää ihan selvästi olevan kykykä naamioitua paljon todellisuutta pienemmäksi määräksi :).

      Pehmolelut on yksi niistä ongelmista, joita olen jo etukäteen mietiskellyt. Että mihin ihmeeseen ne vien? Siis että kelle ne kelpaa? On meinaan jonkunmoiset varastot niitäkin. Samoin kuin VHS-kasetteja :D . huuuh. Tässä on vielä kovat ajat edessä ennenkuin kaikelle on löytynyt paikka jostain (muualta kuin meiltä kotoa..): Vai pitäiskö ruveta virkkailemaan niistä videonauhoista vaikka mattoja tai jotain...

      Teillä on siellä jännät, mutta mukavat paikat edessä <3.

      Ei mahda musta olla kenellekään kaaoksen kesyttäjäksi, mutta hyvä jos vertaistueksi kumminkin :).
      Iloista (ja varmaan zumbarikasta?) viikkoa sinne ja kiva kun kävit. Aina välillä mietin, mitä sulle kuuluu. Noinniinkuin zumbatuntien ulkopuolella :)

      Poista
  17. ;D voi hyvät hyssykät Annukka minkä teit, ei silti mun elämä piteni taas monta minuuttia, kun nauroin vedet silmissä :)
    Ja itsehän en ohjeistanut sua, että parasta mennä aukioloaikana, kun keräyslaatikko on kuulemma kovin pieni....!!
    Mutta hei, tänään aukeaa SPR-keräyspiste Rajakadulla, arkipäivisin klo 18-20! -tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hyvät hyssykät juu tosiaan. Ei sitä ihan näin pöljä kannattais olla, mutta minkäs teet. (Pojalle kotona kuvailin sitä mun keikkaa, ja poika sanoi heti, että "Juu, kyä mää ne roskikset tiedän". Sattumoisin kun oli siinä vieressä aikanaan töissä). Mutta hyvä jos tuli lisäminuutteja. Kaikki otetaan täälläkin kiitollisena vastaan :)

      Jaa että tänäänkö se jo aukeaa? Mun käskettiin odottaa torstain Seukkaria, jossa kuulemma ilmoitellaan tarkempaa osoitetta ja ajankohtaa. Aina parempi, jos on nyt jo auki. Olisko peräti heti siinä kadun alkupäässä? Että jos vaikka tällä kertaa osuisin laakista oikeaan osoitteeseen :D

      Poista
    2. Osoite näytti löytyvän SPR:n sivuilta. Kiitti taas tästä(kin) vinkistä! Mun tarvii varmaan kohta ruveta maksaan sulle vinkkipalkkiota. Et sattuis tarviimaan vaikka pyyhkeitä ;)?

      Poista
  18. Kiitos mutta ei kiitos pyyhkeitä, missään muodossa, meille! Viime joulunakin oli pakko sanoa, että ainakaan pyyhkeitä ei saa pakettiin kääriä, edes lapsille. Mulla on se yksi (llian iso) kaapillinen, eikä siitäkään tahdo ovi mennä kiinni, tai ainakin takaseinä meinaa lähteä irti kun niin voimallisesti on täytettävä, eikä kumpikaan ole oikein mukava asia minun eikä kaapin kannalta. Juuh, palataan taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa niin että tulee lahjoittajille pyyhkeitä jos tuovat pyyhkeitä :).

      Ja voi kaappiparkaa :D. Tosin tuttua mullekin. Paitsi että meillä ne on yleensä lipaston laatikot, joista tipahtaa pohjat samasta syystä..

      Eilen kävin viemässä ne ekat laatikot heti tasan klo 18. Oli oikein ystävällistä porukkaa siellä vastaanottamassa, eikä tarvinnut edes itse kantaa, kun oli rotevia apumiehiä. Nyt vaan lisää laatikoita ostamaan. Niiden täyttäminen ei tuu olemaan ongelma :). Että kiitos vielä tosiaan vink(e)istä ja palataan

      Poista
  19. Voi että, olen kyllä totaalisen vaikuttunut tuosta pyyhemäärästä :D Yritän kuvitella sitä yhteen pinoon....
    Ai että - kiitos Annukka :)

    Ps. Sinnikäs sissi olit saattelemaan niitä pussukoitasi roskikseen. Kiitos tästäkin mielikuvasta :)
    Voi että kun tähän voisi hieman (ihan vähän vaan) liittää naurua mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm. Mieluummin tekisin vaikutuksen jollain muulla tavalla kuin kolmen metrin korkuisella pyyhepinolla :D. Piti oikein mielenkiinnosta laskea, että mahtuisko ne meidän talon matalaan huonekorkeuteen, jos pinoaisin lattiasta kattoon ja tulin siihen tulokseen että ei. Ja testaaminen oli myöhäistä, koska laatikot läks jo. Eilen aukesi SPR:n keräys klo 18 ja olin tasalta oven takana :D.

      Ja juu. Saa ihan vapaasti nauraa mulle :). Välillä mietin, että tarttis varmaan itsekin joku huvivero maksaa noista omista kesselöinneistä. Mutta koitan kehittyä :)

      Kiva kun kävit ja terveisiä sinne namuisen Namun kulmille!

      Poista
    2. Kivahan täällä on poikkeilla :D

      Poista
  20. Ja aina vaan enemmän himottais päästä niitä sun kaappeja raivaamaan, kun kuulen näitä kappalemääriä erilaisille tavaroille... =D

    No ei vaan, on meilläkin pyyhkeitä kohtuullisen paljon (itse asiassa viikonloppuna kylässä ollut ystäväni sanoi, että ompas teillä paljon pyyhkeitä - melkein mistään tavarasta ei voi kyllä meillä samaa sanoa, paitsi ehkä kahvimukeista...). Mutta on meillä tietty porukkaakin, vaikka onkin jo yhdellä henkilöllä vähentynyt. Olen muutenkin noita pyyhkeitä (ja astioitakin) säästelly just siksi, kun nuo lapset alkaa tuosta lähivuosina yksi toisensa jälkeen vaihtamaan maisemaa ja saavat sitten mukaansa jotain. (Jos ei olis tuon ikäisiä lapsia, laittaisin kyllä surutta pois vaan. Nyt ei ole järkeä hävittää hyvää kamaa ja sitten kenties vuoden kuluttua ostaa niitä taas...) Ja hei, viikonloppuna ostin Ikeasta... no pyyhkeitä!! Mutku ovat niitä mun lemppareita, ja niin hiivatin halpojakin. Ja ne vanhat (samanlaiset) on osittain hiukka huonossa jamassa, kun nuorimmainen on jättänyt pupujen ulottuville ja nehän heti jyrsii kulmat niistä kun vaan kiinni pääsevät...

    Mä oottelen mun pois lähtevien tavaroiden kanssa myös tietoa siitä, mihin ne vois kiikuttaa, jotta ovat turvapaikanhakijoille tai joillekin vastaaville sitten hyödyksi. Tänne kun on tulossa syksyn aikana vastaanottokeskus myöskin. Pitää varmaan soittaa SPR:lle ja kysellä, voisko johonkin viiä... olis kyllä säkki jos toinenkin täältäkin lähdössä tavaraa (ne tosin on niitä äitini kamoja suurimmaksi osaksi, mutta aina mä jotain saan kaapeista kaivettua iteltäkin pois...).

    Edelleen tsemppiä sulle raivauspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että himottais Heli :). On meinaan alkanut himottaa muakin tää homma aina vaan enemmän sitä mukaa kun etenee. Tosin vielä en oo päässyt sukkia, pyyhkeitä ja lakanoita pidemmälle, mutta niillä on jo pötkinyt aika pitkälle ja alkaa jo tasot ja lattiat tulla näkyviin... Ja sohva :D. (Nää on siis kaikki meidän kellarikerroksessa, joka osittain selittää sen kaaoksen. Kun ei ole koko ajan silmissä, niin ei ole ihan niin paljon ahdistanut. Voi niin helposti vältellä, kun ei yksinkertaisesti mee sinne kellariin :)).

      Tänne tuli ihan yllättäen viikonlopun aikana noin 200 turvapaikanhakijaa hätämajoitukseen ja SPR avasi eilen keräyspisteen, johon kävin ne ekat laatikolliset viemässä. Tuli hyvä mieli, kun siellä oli niin ystävällistä porukkaa vastaanottamassa ja tiedän, että kaikki päätyy ihan oikeasti käyttöön. Nyt tarttee tänään käydä ostamassa lisää niitä laatikoita ja perata seuraavaksi poikien pieneksi tai muuten vaan käyttämättömäksi jääneet kengät ja syys- ja talvitakit, jos niitä löytyy. Ne kun on varmaan sellaisia, joita kohta tarvitaan myös. Ja lehtikuvan perusteella joukossa oli myös paljon naisia ja lapsia, joten kriittiseen syyniin menee myös omat mahdolliset käyttökelpoiset kengät ja takit. Ja aamulla ennen töihinlähtöä sukelsin vintin liukuovien taakse ja konttasin poimimassa kaikki pehmolelut, jotka vein ulos raittiiseen ilmaan tuulettumaan ja sitä mukaa sinne SPR:n keräykseen. Ihanaa kun löytyy niillekin ehkä uudet omistajat, joita lelut toivottavasti ilahduttaa.

      Ja musta tuntuu, että tiedän, mitä Ikean pyyhkeitä tarkoitat. Veikkaan että mulla on just niitä samoja. Sellasia sopivan karheapintaisia, että oikeasti kans kuivaavat jotain. Monet kalliimmat pyyhkeet kun on sellasia liian pehmeitä, joissa vesi vaan liukuu pinnalla. En tykkää.

      Kiitos tsempistä! Katotaan missä vaiheessa hyydyn vai jaksanko oikeasti jatkaa niin kauan että voin olla itseeni tyytyväinen :). Ainakin nyt on hirmu tsemppi päällä, kun on hyvä kohde, mihin sitä kaikkea itselle tarpeetonta voi lahjoittaa.

      Poista
  21. Täälläkin olisi vinkki pyyheliinoille ja lakanoille:) Annan niitä aina silloin tällöin miehelle autotalli- ja remontti yms.hommiin. Sieltä ne häviävät melko nopeasti poistoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talliin meilläkin on päätyneet kaikki epäkurantit T-paidat ja rikkinäiset tai muuten epäkelvot pyyhkeet, mutta kaikki ehjät ja siistit ja osin uudenveroiset lakanat ja pyyhkeet pesin ja mankeloin ja pakkasin ja kävin eilen viemässä neljä ensimmäistä laatikollista SPR:n keräyspisteeseen. Tänne kun tuli viikonloppuna yllättäen parisensataa turvapaikanhakijaa, joilla oikeasti on tarvetta kaikelle käyttökelpoiselle. Tuli hyvä mieli kun tiesin, että itselle ylimääräinen päätyy käyttöön.

      Tänään perataan poikien kanssa kaikki pieneksi jääneet tai "ylimääräiset" kengät ja lämpimät takit. Niitäkin varmasti meiltä löytyy ja niille alkaa piakkoin olla tarvetta, kun kelit kylmenee. Lehtikuvan perusteella ei paljon huppareita lämpimämpiä vaatteita ollut tulijoilla päällänsä. Mutta siis en tässä todellakaan esitä mitään erityistä hyväntekijää, koska fakta on se, että hyödyn myös itse siitä, että pääsen järkevästi eroon kaikesta siitä turhasta, joka kotona syö tilaa ja energiaa.

      Oli kiva kun kävit pitkästä aikaa "näytillä" :).

      Poista
  22. Vinkki: monissa valokuvausliikkeissä saadaan siirrettyä video VHS -kasetista dvd:lle ainakin tunnin kuvassa, kysy teidän lähellä olevista liikkeistä.

    Tavaroiden vähentäminen on hyvä idea vaikka ei olisikaan tekemässä mitään muutosta. Siinä tuntee olonsa jotenkin helpottuneeksi ja keveäksi. Sitä on hyvä tietää mitä omistaa ja missä ne on.
    Usein tavaraa tulee kerättyä niinkuin täälläkin sitä jotenkin olettaa että ei ole tarpeeksi. Luopuminen ei ole tavarasta aina helppoa Hyvä sinä! Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :). Ainakin meidän häissä (just ihan hetki eli 22 vuotta sitten...) kuvatun videon haluaisin talteen. Tosin se oli jo alunperin kuvattu sellaiselle kasetille, johon anoppi oli ensin äänittänyt eräätkin Kauniit ja Rohkeat ja seuraavat jaksot aina edellisten päälle, että ei uskallettu katsoa sitä alkuperäistäkään nauhaa, kun pelättiin, että pätkähtää poikki :D. Mutta muuten ne kasetit on lähinnä sellasia lastenohjelmia tai jotain, joihin liittyy sellasia muistoja, joita miettiessä tulee haikea mieli. Eli sen kummempaa arvoa niillä ei ole. Sitä vaan mietin, että meillä on kuitenkin tallessa myös ne videot (siis se laite). Että josko se vaikka olis ihan käyttökelpoinen (ehjä se on, mutta kun en tiedä, toimiiko digiboksien yms rinnalla), niin mieluusti lahjoittaisin laitteen kaikkine lastenkasetteineen johonkin, missä niitä vielä joku tykkäis katsella. Huoh. Paljon on vielä edessä kaikenlaista, mutta se on justiin noin kuin sanot, että olo helpottuu ja kevenee tavara kerrallaan. Ja todellakin on ihan terveellistä edes itse tietää, mitä kaikkea nurkkiinsa säilöö. Se tuli todistettua viimeistään noitten pyyhkeitten kohdalla. Olisin voinut vannoa, että niitä on ainakin puolet vähemmän.

      Oli tosi kiva kun kävit jättämässä viestin. Toivottavasti poikkeat toistekin.

      Poista
  23. Kaupoista saa ihan ilmaiseksi pahvilaatikoita joihin saa hyvin pakattua kamppeet joita vie pois. Että ei siis tarvi ostaa välttämättä. Ja noita pyyhkeitä ottaa vastaan varmaan myös eläinsuojeluyhdistykset. Hyvin sä pärjäät Annukka!!! Jos alkaa väsyttää homma niin pidät taukoa ja sit taas jaksaa jatkaa! Toi on tosiaan tsemppaavaa kun on joku selkeä kohde tavaroille. Ihan eri tavalla kattoo asiaa siitä kulmasta kun tietää niiden menevän tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joissain asioissa ihan huithapeli ja joissain liiankin tarkka, kuten nyt vaikkapa noitten pahvilaatikoitten kans :). Ne ei maksaneet paikallisessa halpistavaratalossa juuri mitään ja tykkään kun kaikki on jämptisti samankokoisia. Mukavampi väliaiakaissäilöä ja mukavampi kuskata takakontissa, kun oli niin täsmät mitat sinne. Eikä tarvi koota ennenkuin sit vasta kuin tarvii. Vievät litteinä niin vähän tilaa. Ehkä pöljää maksaa sekin vähä mitä maksavat, mutta mukavuudenhaluisena pääsen näin helpommalla kuin kuskaamalla valmiiksi koottuja lootia kaupoista. Ja on ainakin taatusti puhtaita noi uudet. Luulisin..

      Ja totta turiset, Asioita tosiaan katsoo eri kulmasta nyt kun siihen on tilaisuus. Terveellistä.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi