En tiedä sitten, mutta jotenkin tuntuu siltä, että täällä alkaa kierrätysviikko olemaan hepulia vaille valmis..
Nyt nimittäin lähtee melkoinen porukka liikenteeseen näiden kahden kaiffarin johdolla
Melkoinen härdelli heti aamutuimaan, kun porukka pääsi vihdoin ja viimein pimeän kaapin perukoilta takaisin päivänvaloon. Ei oikein ollut johtohahmoilla otetta joukkoihinsa, mutta tässä ollaan...
Pehmo poikineen lähtee nyt toiveikkaasti kohti uusia seikkailuja. Toivottavasti tuottavat jollekulle iloa ja ennenkaikkea osaavat käyttäytyä...
Turha vissiin edes mainita, että joukossa oli muutama yksilö, joita en olisi vielä raskinut päästää pois kotoa, mutta nyt se on vaan luotettava siihen, että löytävät paikkansa maailmassa. Erityisesti poroista luopuminen tuotti tuskaa, koska niihin liittyi mukavia muistoja. Joskaan en muistanut tarkkaan ottaen mitä, joten ajattelin, että eiköhän se ole parempi päästää Suomi-pojat maailmalle pitämään lippua korkealla ja luomaan hyvää henkeä ympärilleen. Heippa vaan poijaat ja koittakaahan pärjäillä! Ja pitäkää heikommista huolta.
Hyvää viikonloppua vaan sano Annukka kun kaappiin sukelsi!
Hyvää viikonloppua vaan sano Annukka kun kaappiin sukelsi!
Tuo itsetehdyn näköinen mato (?) näyttää juuri siltä, että se sisältää paljon tunnearvoa. Pehmolelut ovat tosi ongelmallisia säilytettäviä ja kun niitä kertyi kovasti lasten ollessa pieniä. Hienoa, että teidän pehmokatras pääsee uusiin seikkailuihin! Ihan varmasti löytävät uudet, hyvät kodit : )
VastaaPoistaNo arvaa vaan Inka, kuinka syyllinen olo mulle tuli, kun katsoin tosta kuvasta juurikin noita madon suurena tapittavia silmiä.... Että nytkö aionko tosiaan laittaa matosen kaikkien näiden vuosien jälkeen maailmalle. Mutta toisaalta niissä on niin innokas ja utelias katse, että varmaan jo mielessään innoissaan luikertelee jossain muualla :). (On nuoremman pojan varmaan joskus tarhassa tai alakoulussa tekemä, mutta mulle sanottiin, että "Ei todellakaan tartte säästää" ;)).
PoistaJa koti on jo tiedossa. Pehmot päätynee SPR:n kautta turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen majoittuneiden lasten hoiviin.
Ompas niitä kasa :) Oikein laittaa pehmot kiertoon..niin moneen paikkaan saisi lahjoittaa...
VastaaPoistaMuksaa viikonloppua sinne
Eikä tässä vielä kaikki... :)
PoistaJa jotain niistä kaapin perukoilla vietettyjen vuosien määrästä kertonee se, että pojat on nyt 19 ja 21...
En oo niitä uskaltanut oikein mihinkään ennen lahjoittaa, kun tuntuu, että pitää olla kaikenmaailman ce-hyväksynnät ja turvamerkinnät kunnossa, enkä oo halunnut ottaa sitä riskiä, että joku pieni lapsi tukehtuu mun lahjoittamista pehmoista irronneisiin nappisilmiin tai jotain. Liikaa peloteltu siis, joten siellä niitä nyt on kaapissa pidetty pimennossa..
Ja kiitos sitä samaa sinne kans :).
Noissa turvamerkinnöissä on kyllä miettimistä! Ja ihan erilailla ajattelen omieni kanssa saati vieraiden lasten..Omansa jotenkin "tuntee" mitä ne syö ja imeskelee.. Ilon tuottaminen on kuitenkin aika palkitsevaa hommaa :)
PoistaTotta turiset. Niinku aina :)
PoistaVoi ei, ihan pöljää sanoa näin pehmoeläimistä, mutta tiedän tunteen, kun jostain voi olla raskasta luopua. Sydämessäni kuohahti, kun näin Nasun tuolla joukossa. Meillä on nimittäin kaikki muut pehmolelut jo aikanaan kierrätetty pois, mutta jäljellä jossain varaston uumenissa on Seniorin Uninalle ja Juniorin Nasu - kaikkein rakkaimmat ja useita vuosia mukana kummallakin kulkeneet, rähjääntyneet, kumppanit. Ne ovat niin huonossa kunnossa, etteivät kelpaisikaan kellekään muulle, mutta näistä en ihan oikeesti luovu. Pinnasängynkin lahjoitin pois, mutta esim. tämä meidän rikkinäinen ja haalistunut Nasu on ikuisesti meidän. Nih! Toivottavasti näistä pehmoista tulee saajillensa yhtä rakkaita ja muistavat niiden kautta myös aikuisena sen kuinka joku - sinä - oli ajatellut heitä ja antoi lohtua!!!
VastaaPoistaNo pöljää oli kuule pehmojen ryhmäkuvaaminenkin ennen töihin lähtöä :). Mutta minkäs teet, kun piti joku muisto niitä kumminkin itselle jätää. (Nuorempi poika kysyi, että "Tartteeks meidän muittenkin alkaa nyt aina aamusin siivoomaan kaappeja ennenku lähdetään töihin :D". Juu ei tartte. Enkä ajatellut sitä itsekään enää kovin montaa viikkoa (vuotta..) harrastaa.
PoistaNasu oli meillä se ehkä vähiten tunnearvoinen, vaikka sen toiselle pojista lahjoittikin joskus kouluaikoina yks tyttö, joka oli poikaan ihastunut. Mutta jos meillä olis joku muu yhtä tunnearvokas pehmo kuin teidän Nasu, en taatusti olis luopunut. Meillä kummallakaan pojalla ei ollu oikein mitään sellasta erityistä suosikkia (johtuen varmaan siitä, että innostuin hommaamaan niitä liikaa aina kun näin jonkun omasta mielestä kivan..). Ja tarha-aikanakin vanhempi pojista otti aina unileluikseen mukaan työkaluja :D. Muilla oli joku unirätti ja meidän S:lla jakari :D
Voi, mä muistan ton! Omat ja kolmen lapsen pehmot, niitä oli lopulta kaksi jätesäkillistä. Sovittiin, että jokainen sai jättää muutaman, jonka tunsi itselle tärkeäksi. Vaikeaa oli. Mutta sitten kun ne oli päässeet kotiovesta ulos, ne unohtui kuitenkin samantien.
VastaaPoistaIso on ollut pohdinta ja homma sullakin!
Meillä taisi nää pehmot olla enempi mun omissa intresseissä kuin poikien :). Niitä kun tuli osteltua aina kun bongasin jonkun sopivan "poikamaisen" (niinku esimerkiksi rotan tai lepakon tai jotain muuta yhtä herttaista ... ) tai muuten pöljän. Ja Ikeasta piti aina sellanen minipehmo tuoda tuliaisiksi. Että varmaan meilläkin alunperin se pari jätesäkillistä oli, mutta osa on jo aiemmin muuttanut pois ja nää on jääneet kaapin perälle varmaan sen takia, että olen tullut kaikista turvamääräyspelotteluista niin araksi, etten ole uskaltanut laittaa kiertoon, kun olen ajatellut, että jos joku vaikka tukehtuu johonkin pikkupehmoon tai nielasee nappisilmät tai jotain..
PoistaMutta nyt tuntuu helpottavalle, kun laatikko on jo SPR:n hoteissa. Ellei liene jo ihan perilläkin. Ja jäihän mulle toi kiva yhteiskuva muistoksi :)
Mukavaa viikonloppua ja kiva kun jätit viestin!
Aivan ihan postaus <3 mukavaa viikonloppua !
VastaaPoistaKiitos Anne <3. Eiks niin, että 50-vuotiaat on terveitä, kun ne leikkii... :D
PoistaJa kivaa viikonloppua sulle myös! Koitan pitää vähän raivaustaukoa, mutta kattoo nyt, onnistuuko.
Voisinkin tehdä saman.Laatikollinen löytyy varastosta.On niistä yritetty välillä eroon päästä..mutta tunteet ovat voittaneet ;) Kyllähän pari vois säästää,muttei kahtakymmentä varmaan tarvis.Mukavaa viikonloppua ja pehmoille lystiä matkaa!
VastaaPoistaIloinen yhteiskuva helpottaa luopumistuskaa :). Ja ajatus siitä, että varmaan pehmoillakin on kivempaa kun joku niillä taas leikkii kuin että ovat vankeina pimeässä kaapissa.. Mutta ei tää(kään) silti ihan helppoa ollut.
PoistaSamoin teille sinne mukavaa viikonloppua!
Voi tuossa(kin) olis tässä talossa kanssa työn sarkaa, nimittäin neljän lapsen jäljiltä pehmoja on miljoonasti, arvaat varmaan... Ja olen ollut niin huono niitä hävittämään, vaatehuoneessa on niiden paikka ja eipä sinne sitten oikein mitään muuta tahdo mahtuakaan... Kivaa viikonloppua!
VastaaPoistaVaatehuone, jonne ei mahdu vaatteita, kuulostaa jotenkin hirmu tutulta :D. Voi meitä Anu, kun ollaan tämmösiä tunteikkaita säilöjiä. Oikein itseäkin hirvittää, mitä sitä sitten seuraavaksi täytyy alkaa kasapäin laittamaan maailmalle. Huuuh. Tuntuu, että mun selkäkin on jo notkolla kuin aasilla kaikesta tavaran kuskaamisesta ja silti ei vaan tunnu mikään vähenevän.
PoistaKivaa viikonloppua sulle kans!
Voi, ymmärrän niin hyvin tuon luopumisen tuskan.
VastaaPoistaHyvin ovat palvelleet teillä. Ei niitä oikeasti kannata seuraavalle sukupolvelle säilöä. Niitä kertyy niin helposti pikkuisille.
Kohta nämä nuoret Iranista tulleet perhenisät saavat pikkuisensa tänne, niin pehmot pääsevät ilahduttamaan uusia perheitä.
Olisikin hauskaa seurata, mihin näistä edes joku päätyy!
Nää on vissiin olleet tärkeämpi juttu mulle kuin pojille :). Kummallakaan ei ollut mitään erityistä suosikkia, vaan kaikilla leikittiin tai oltiin leikkimättä tasapuolisesti. Ja Pilville tuolla ylempänä kirjoitinkin, että vanhemmalla pojalla oli päiväkodissakin unirievun tai pehmojen sijasta unileluina työkaluja :D. Jotenkin niin suloista, kun onnellisena tuhisee päiväunia jakoavain tyynyllä...
PoistaVeikkaan, että pehmot päätyvät SPR:n kautta tänne viime viikonloppuna perustetun turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskukseen. Sinne kun saapui myös lapsia, joille toivottiin muun tarpeellisen ohessa myös leluja.
Antaa mennä vaan, vaikka itku kurkkua kuristaa. Mulla ei muuten oo yhtään pehmoleluu. Kertooko se, että on kylmä ja kova ihminen ;)
VastaaPoistaVarmasti kaikki pehmot tuottavat jatkossa paljon hyvää ja lämmintä mieltä. Ajatteleppa sitä.
Juu poijaat läks jo maailmalle :). Ei sitä kukaan ihan maailman tappiin jaksa pimeässä kaapissa aikaansa viettää.
PoistaEipä kuule mahtanut olla mullakaan ikinä yhtään pehmoa. Oliko niitä edes olemassa silloin kun me oltiin lapsia? Paitsi jotain teddynalleja, mutta niittenkin sisus taisi olla purua tai jotain muuta kovaa. Mutta me ollaan itse niin pehmoja, että se korvaa asian :)
Ja juu. Ajattelen. Ja siitä tulee hyvä mieli.
Onpas siellä onnellisen näköistä porukkaa tullut kaapista ❤️
VastaaPoistaJust on naamat sillä lailla virneessä, että "jee, reissuun! Maailmalle! Ei ikinä kaappiin enää"
Mitä ihmettä sä meinaat tehdä kaikella tuolla vapautuvalla kaappitilalla???
No ihan siltä mustakin näytti, kun katoin tota kuvaa :). Hirvee kiire kohti uusia seikkailuja. Ja ainoo joka meistä sinne takaisin kaappiin joutuu, olen minä itse. Huoh. Ja vaikka vois luulla, että nythän sitä tilaa jo on vapautunut vaikka kuinka ja paljon, niin todellisuudessa ei näy vielä kertakaikkiaan m i s s ä ä n..
PoistaNo ehkä lakanoiden mentävä kolo on, mutta kaikki ne pyyhkeet esimerkiks oli alunperinkin muualla kuin kaapissa. Että on tässä vielä urkua kerrakseen, mutta toistaseks vielä turnauskestävyyttä piisaa. Ans kattoo ny koska tulee stoppi, kun tapana on aina vähän vetää täysillä tai ei ollenkaan.
Jokos mää toivotin kivaa viikonloppua <3
Omalta kohdaltani täytyy sanoa, että luojankiitos on ne kahden kellarin krotkin jo taakse jäänytttä elämää, pari muuttoakin on tehnyt tehtävänsä. Kyllä se totta on, että kun saa sitä kaaosta kesytettyä voi oma pää paremmin.
PoistaKovin on höttönen olo välillä korvien välissä :D
Jaa, en mä vaan tiedä mitä olet toivotellut, mä ainakaan omaan blogiin ole veilä kerennyt kun olen tässä muualla visiteerannut aina GofT:n ladatessa seuraavaa jaksoa. Mä olen maratoonilla :)
Mutta kivaa viikonloppua sinnekin ❤️
Mulla kesti näköjään pari päivää tajuta, mitä kellarin krot tarkottaa.... Oli pää niin pehmoja täynnä, että aattelin, että sun piti varmaan kirjottaa "krokot", mutta siiiiithän mää tajusin, että komerothan ne. Hämäläistyny vissiin meikäläinenkin pikkuhiljaa...
PoistaJa nythän se viikonloppu jo meni, joten mukavata maanantaita sit vaan seuraavaks <3
Ihanaa porukkaa!
VastaaPoistaTulit sitten kaapista :)
No niin on :). Ilosia veikkoja, kun pääsivät vapaiksi. Mutta meikäläisellä taitaa kaappi kutsua vielä monta kertaa ennenkuin voin tulla sieltä lopullisesti ulos. Huhhuijaa. Saas nähdä millä vuosikymmenellä. Pikkasen tuntuu toivottamalta urakalta, mutta vielä en aatellut luovuttaa. Tai siis en ollenkaan. Taukoa saatan pitää, mutta sen pituudesta en uskalla tähänastinen historia huomioonottaen sanoa etukäteen mitään...
PoistaJoitakin vuosia sitten, kun oltiin lähdössä Egyptiin ja tiedettiin, että käydään paikallisessa lastenkodissa, kerättiin pojan aloitteesta pehmoja ja vietiin ne mennessämme - voisin kuvitella, että tuottivat paljon iloa. Toivon ainakin :)
VastaaPoistaSamoin itse asiassa tehtiin, kun oltiin pari vuotta sitten pojan venäjänkielenluokan luokkaretkellä Pietarissa ja asuttiin paikallisessa tyttökodissa (kokemus sinänsä), kerättiin sinnekin tuliaisena kasa pehmoja. Kovin äkkiä katosivat pöydältä uusiin kainaloihin :) On se joku, jota halia, kun ei ole omaa perhettä ympärillä.
Poika (17) ei oikein malta luopua pehmoistaan, vaan lisää tulee edelleenkin silloin tällöin - ja nimenomaan Pokemoneja. Nytkin on yksi matkalla kiinalaisesta nettikaupasta :) Kaverilla on ihan samanlainen "pehmotyttö", vuoden vanhempi. He ovatkin monessa mielessä sielujen sukulaisia, taiteellisia tapauksia.
Kiva kun teidän kaverit pääsivät uuteen kotiin.
Ps. Näitä ei ollut ihan kattoon saakka...
Voi miten ajattelevainen poika <3. Sellasia löytyy täältäkin pari. Ja voin uskoa, että teidän viemiset on otettu todellakin ilolla vastaan. Ja tollanen jos mikä ruokkii nuoren miehen auttamisenhalua tulevaisuudessakin. Melkein tarttee nyt silmäkulmaa pyyhkiä...
PoistaJa niin ihanaa, kun 17-vuotiaalla on tollaset omat juttunsa. Kertoo hyvästä itseluottamuksesta, kun ei tarvi mennä massan mukana. Saat olla ylpeä ja varmasti oletkin.
Juu ei ollu ihan kattoon asti, kun osa porukasta on jo aiemmin muuttanut pois, mutta pahoin pelkään, että joku saattoi vielä sinne vintin loputtomien liukuovien taakse jäädä. Mutta kaikille hommataan kyllä uus koti. Aika kauan noita on jo siellä jemmattukin (pojat on nyt 19- ja 21 v...)
Namuisaa viikonloppua :)
Mielelläni tuon pojan tunnustan omakseni. Niin kuin sinäkin varmasti omasi :)
PoistaNyt onkin namuton viikonloppu,lähden poijjaan kanssa aamusta tuonne syrjäiselle rannikkoseudulle ja oopperaan kummitusta katselemaan ja kuuntelemaan. Kivaa!
Huisin mukavaa viikonloppua sinnekin!
No kyllä :). Tunnustan siis.
PoistaJa oliko se justiin se Oopperan kummitus, joka teillä siellä maailmallakin liikkuessa oli pojan kans useemman kerran jo käytynä vai muistanko ny väärin?
Voihan luopumisen vaikeus. Onneksi nämä varmasti pääsevät hyviin koteihin <3
VastaaPoistaNo älä muuta sano. Mutta mitä pidemmälle tää mun raivausprojekti etenee, sitä helpommaksi käy kaikesta luopuminen. Jotenkin kun tässä nyt karulla tavalla hahmottuu se, kuinka paljon kaikkea ylimääräistä meillä täällä on. Etenkin nyt kun on nähnyt ihmisiä, joilla on koko omaisuus mukanaan muovikassissa. Mutta onneksi on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että voi edes pienen pienesti tasata tilannetta.
PoistaKivaa viikonloppua <3.
Meillä pehmot ovat varaston perukoilla. Siellä on mukana myös minun Smurffipappa, jonka sain muistaakseni 7-vuotiaana :)
VastaaPoistaMe säästettiin kaikki rakkaimmat eivätkä ne vie onneksi paljoa tilaa. Ihanaa, kun joku saa teiltä kivoja pehmoleluja.
Leppoisaa lauantaita.
Smurffipapasta päätellen olet yhtä nuori kuin mun itseäni huomattavasti nuoremmat pikkuveli ja -sisko :). Olivat silloin kuumaa kamaa. Siis ne smurffit :D . Paitsi että alunperin olivat strumffeja (muistatko sellasta?) ja ihmettelin, kun niistä yhtäkkiä tulikin smurffeja. Ehkä sen takia, että on helpompi lausua.
PoistaPojat ei oikein vissiin ehtineet kiintyä mihinkään tiettyyn pehmoon erityisesti. Oma syyni vissiin, kun innostuin haalimaan niitä liikaa. Mutta kun olivat niin kauheen kivoja...
Pahoittelut kun kesti tää vastaaminen. Löysin itseni taas hääräämästä kaikenmaailman kummallista hommaa, jonka parissa aika vaan jotenkin viuhahti ohi.
Että mukavaa arkiviikon alkua sit seuraavaksi. Uutta vlogia odotellessa :)
Mistä näitä pehmoja oikein tulee? Sitä varmasti pohtii moni ihminen kodissaan. Ne vaan on niin söpöjä.
VastaaPoistaTässä talossa syyllinen löytyy peilistä :). Pojat ei varmaan koskaan kehdanneet sanoa, että ei pliis enää pehmoja... Mutta kun ne tosiaan on niin söpöjä <3
PoistaVoi ihana!<3 Tulee mieleen Tou Story! Onko teilläkin katsottu sitä aikoinaan? Mulla on kuule ihan sama ajatus, että käyn kohta penkomassa pojan vaatehuoneen lelukätköjä, sillä tänään ois keräys täälläpäin.:D Joistakin on vaikea luopua, mutta toisinaan luopuminen on silti hyvästä.<3
VastaaPoistaKohti ääretöntä ja sen yli... :). Tuttua on. Mutta täällä ei kukaan onneksi kiduttanut lelujaan niinkuin Toy Storyssa, joka oli omastakin mielestä huisin jännä video (joka siis löytyy sieltä kaikkien muiden videokasettien seasta kaapissa, jonka avaamista pelkään ehkä kaikkein eniten... Jos sisustuslehtivarastoja ei lasketa..)
PoistaMitä pidemmälle tää mun raivaus etenee, sitä helpommaksi luopuminen onneksi käy. Jos jotain todella tärkeää ja muistoarvokasta tulee eteen, sen säästän, mutta kaikki muu saa (muitten luvalla tietty) mennä. Ahdistaa ajatus, että meillä säilötään kaapeissa kaikenlaista sellaista ylimääräistä, josta jollekulle muulle olisi oikeasti iloa. Toivottavasti myös näistä pehmeistä kavereista <3
Hyvää viikonloppua <3 Voi mitä löytöjä, pitäisi meilläkin sukeltaa kaappiin ja katsoa mitä sieltä oikein löytyy! ;)
VastaaPoistaKaappsiukellus silloin tällöin (mieluummin vähän useammin kuin 22 vuoden välein...) on hyvästä. Mutta kyllä sieltä välillä on ihan kiva tulla poiskin :D.
PoistaNyt on jo pakko toivottaa mukavaa alkavaa arkiviikkoa, kun mulla kesti tää vastaaminen näin kauan <3
Hyvää viikonloppua <3 Voi mitä löytöjä, pitäisi meilläkin sukeltaa kaappiin ja katsoa mitä sieltä oikein löytyy! ;)
VastaaPoistaKunpa kaikki pikkuiset saisivat hyvän kodin. On kurjaa koska pehmoja kukaan ei osta kirppareilla eikä oikein huoli ja kova hinta niistä joka ikisestä on tullut maksettua ja moni ollut kovin rakas. Paras vaihtoehto onkin antaa eteenpäin kiertoon niille jotka toisia arvostavat.
VastaaPoistaEikö tule ihanan puhdistautunut fiilis, kun tavaraa lähtee. :)
Mukavaa tulevaa viikkoa Annukka ihanuus <3
Toivon todellakin, että se puhdistautunut fiilis jonain päivänä iskee. Huoh. Alkuun meinas jo niin käydäkin, mutta mitä enemmän sitä raivattavaa riittää, sitä toivottamammaksi olo meinaa käydä, kun ei loppua näy. (Tiedän kyllä, että koitan tehdä taas liian paljon kerralla, mutta nyt vaan on nyt mitta niin täynnä täpötäysiä kaappeja ja kasoja, että enää ei vaan pysty niitä sietämään). Mutta se hyvä puoli tässä on, että olen lakannut kokonaan ajattelemasta sitä, mitä joku on joskus maksanut. Ei vaan jaksa. Iloinen mieli tulee siitä, kun tavara päätyy hyvään tarkoitukseen.
PoistaKiitos samoin kaikkea kivaa sulle kiva Tiia <3
Meillä tuo 9v neiti on kova hamsteri. Pehmolelujakin on NIIIN paljon, ettei oikein mihinkään mahdu eikä niillä edes leikitä tms. Olen ehdottanut, että lahjoitettaisiin vähäosaisille. Neiti sit innostuu, mutta siivotessaa löytääkin niitä niin ihania pehmoja, joiden olemassaoloa ei edes muistanut. Eikä niistä sitten raaskitakaan luopua.
VastaaPoistaPitääkö niiden kanssa odotella neidin aikuistumista vai säilönkö odottamaan lapsenlapsia?? No EN :D
No olipas täällä kiva ylläri odottamassa. Lämpimästi tervetulloo porukoihin Tuija :)
PoistaJust noin mulle on aina itsellekin tähän asti käynyt, että just kun oon toimeliaasti päättänyt, että "nyt kyllä lähtee" ne ja ne tavarat kiertoon, niin aina sitä sitten kumminkin jumittaa pyörittelemään jotain "ai mulla oli tämmöinenkin"-juttua käsissään ja siinä sitten aikansa pähkäiltyään tulee kumminkin laitettua löytö takaisin kaappiin. Ja siinä samalla ne kaikki muutkin, koska "eihän siinä nyt oikein ole mieltä laittaa näin pientä määrää mihinkään..". Huuuuh. Mutta nyt mulla on jotenkin tullut mitta kaikkea tavaraa niin täyteen, että kaikki mille vähänkin löytyy muualta tarvitsijoita tai jotain jatkokäyttöä, saa lähteä. Ja tiedän, että nyt jo noilla meidän pehmoilla on uudet iloiset omistajat ja siitä tulee hyvä mieli :)
Ja juu. Tuttua toikin ajatus lastenlapsille säästämisestä :). Ja legojen ja Aku Ankan taskukirjojen + muutamien poikien lapsuusaikaisten lempparikirjojen kohdalla olen ajatellut sen tehdäkin. Muuta säilömisen arvoista tuskin löytyy. Paitsi poikien ekat luistimet ja semmosia.
Ja kivaa tosiaan kun olet täällä ennestään iloisten ihmisten joukossa :)
Voi; noista pehmoleluista minäkin luovuin noin vuosi sitten kun oli taas "tyhjennys" päällä. Muttaaaaa....en raaskinut ihan kaikista kuitenkaan luopua...siili, tonttu ja pari muuta jäi...just muistojen takia ;)
VastaaPoistaMää niin toivon, että tästä megatyhjennyksestä tulee mun viimeinen tyhjennys ikinä. Meillä kotona siis ainakin. On se sen verran rankkaa, että ihan äkkiä ei huvita ruveta uudestaan samanmoiseen hommaan. Eikä varmaan tarviikaan, kun kellekään ei enää jää vaatteet tai kengät tai urheiluvälineet pieniksi, eikä uusia leluja (jos ei pleikkareita ja NHL-pelejä lasketa ;)) enää tarvi ostella nurkkiin. Eikä lakanoita eikä pyyhkeitä... Eikä pehmoja :)
PoistaMeillä ei oikein noissa pehmoissa ollut yhtään sellaista, johon joku olis erityisesti kiintynyt. Paria itsetehtyä tonttupehmoa pyörittelin kyllä käsissäni, mutta kun totesin, etten edes itse muista, kuka ne on tehnyt, niin tuskin ne kovin tärkeitä olivat :D. Mutta legot ja Aku Ankan taskukirjat (joita mun pikkuveli aikanaan keräili ykkösnumerosta lähtien) aion säästää.
On tää rankkaa hommaa, mutta samalla niin vapauttavaa, kun tiedän, että ainakin muutama pahvilaatikollinen itselle ylimääräistä ehti jo mennä todelliseen tarpeeseen.