Sivut

maanantai 18. heinäkuuta 2016

KESÄKORUARVONTA


Edellisessä postauksessa iloitsin uudesta kivasta kesärannekorustani, ja päätin järjestää pienet pika-arpajaiset ihan vaan torstaina vihdoin ja viimein alkavan kesälomani kunniaksi.

Palkintoina kesäinen rannekoru kolmelle. 






Oma versioni on valkoinen, jollainen on yhtenä myös arvonnassa, mutta sen lisäksi poimin mukaan hopeisen ja mustan vaihtoehdon.






Kyseessä ei ole "lukijoidenkalasteluarvonta", vaan haluan ilahduttaa tällä nimenomaan olemassaolevia lukijoitani. Ei tarvi olla edes kirjautunut, vaan riittää, että voit hyvällä omallatunnolla sanoa lukevasi juttujani ja jättäneesi minulle aiemmin ainakin yhden kommentin johonkin aiempaan tekstiini.

Arvonnan säännöt ovat niinkin simppelit kuin yksi arpa tasapuolisesti jokaiselle tähän postaukseen kommentin jättäneelle (ellei siinä varsin lue, että nimenomaan ei halua osallistua arvontaan...). Ilman Bloggerin profiilia kommentoivia pyydän kirjoittamaan saman nimimerkin, jolla on kommentoinut aiemminkin (muistini on tässä suhteessa yllättävän terävä ;))

Kommentikentässä olisi kiva kuulla, mikä omista koruista on suosikkisi, jos sellaista on. Vai oletko enempi vaihtelunhaluinen vai kokonaan koruton niinkuin meikäläinen yleensä, jos ei vihkisormusta ja toinen toistaan huomaamattomampia korviksia lasketa? Ja mieluusti saa myös lähettää haluamiaan kesä(loma)terveisiä. 

Lisäksi toivon, että listaat arvottavana olevat korut mieleiseesi värijärjestykseen, jotta voin mahdollisimman pitkälle noudattaa toivomusta voittajien osalta. 

Jos sattuu käymään niin, että kaikkien voittajien värijärjestys on sama, silloin ensimmäinen saa ykkösvärin, toinen kakkosvärin jne.

Oma värisuorani olisi: 



1. Valkoinen



2. Harmaa/hopea



3. Musta



Mitään erillistä arvonnan voittajapostausta en julkaise, vaan käyn ensi sunnuntai-iltana (24.7.) tai viimeistään maanantai-aamuna ilmoittamassa voitoista kommenttikentässä vastauksena voittaneiden omiin kommentteihin. Kannattaa siis käydä täällä uudelleen ko. ajankohdan jälkeen kurkkaamassa, koristaako rannekoru juuri sinun rannettasi vielä tänä kesänä. Toivon niin!

Teen tällä kertaa myös sellaisen poikkeuksen (ihan vaan siksi, että aika menee työpöydän siivoamiseen..), etten vastaile kommentteihin, vaan toivotan kaikille tasapuolisesti Onnea arvontaan!

   
PS. Kaikissa koruissa on jämäkkä magneettilukko ja pituutta 20 cm. 

PS2. Palkinnot sponsoroi mieheni, jonka itselleni lahjoittamalla lahjakortilla kävin korut ostamassa. Itseoikeutetusti aion siis käyttää Ukkelia onnettarena. Vai pitäisikö sanoa OnnenPekkana, jollainen on omasta mielestäni siviilissä muutenkin ;).

Edit 24.7.2016 klo 20:29:

Arvonta on nyt päättynyt. Kiitos hirmusti kaikille osallistujille ja harmi, kun ei ollut lähettää korua kaikille.

Tällä kertaa OnnenPekka arpoi voittajiksi Annen (Vihdoinkin maalla), Anun Villa Mezzosta ja Helin (Kotoisaa arkea). Onnittelut!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

PUOLEN EURON PIRISTYKSET JA PARI MUUTAKIN


Viimeviikkoinen paluu blogin pariin piristi mieltä siinä määrin, että päätin lähteä kirppikselle etsimään itselleni kivoja kesälautasia, joita voisin sitten käyttää kuvausalustana kaikille niille kauniille kesäherkuille, joita myös päätin alkaa värkkäämään. Hehhee. Ei hirveää luottoa ollut sen paremmin kirppislöytöihin kuin niihin itsetehtyihin herkkuihinkaan, mutta voi vitsit, miten hieno tunne tuli, kun löysin kuin löysinkin neljä pientä, mutta sitäkin kauniimpaa lautasta, joilla oli hintaa yhteensä puoli euroa! 

Kaksi niistä oli tällaisia ihan täydellisiä sinikuvioisia:




Ja kaksi kauniita harmaasävyisiä:




Varmaan ihan arkipäivää muualla, mutta täällä meillä päin voi viidenkymmenen sentin lautaslöytöjä pitää sen sortin ihmeenä, että enteilee vähintään lottovoittoa tai jotain. 

Olin niin onnellinen noista lautasista, että pyöräilin kirppikselle toiveikkaasti seuraavanakin päivänä, enkä turhaan silloinkaan. 





Tämä kääretorttua muistuttava pötkylä on kolme metriä pitkä pellavamatto, jota en hennonut jättää hyllyyn, vaikka hinta olikin lähempänä normaalia täkäläistä tasoa.

Pulitin pellavasta parikymppiä, mutta ajattelin, että eipä siitä metrihintaa liiaksi kerry, ja koska olin jokatapauksessa vailla pöytäliinaa valkoiseksi maalamalleni terassin pöydälle, päätin ostaa maton ja olla ajattelematta, että se ehkä joskus tosiaan on ollut lattialla. 

Onneksi tuli netistä vilkaistua pellavan pesuohjeita, koska muuten olisi käynyt niin kuin entisen miehen silkkilakanoille, joista ei jäänyt pesukoneessa jäljelle kuin kasa pölyä (Olen tämän aiemminkin kertonut, mutta ostin opasaikoinani Thaimaasta ihanat silkkilakanat, jotka mies sittemmin pesi 90 asteessa, koska "äiti oli niin käskenyt". No ei ollut sen jälkeen lakanoita, eikä miehellä käyttölupaa pyykkikoneeseen..). 

Olisin itse järkeillyt, että pellava, ja etenkin matto, kestää kovaakin käsittelyä, mutta neuvottiinkin käyttämään alhaista lämpötilaa ja hienopesuainetta. No sillai sitten. Aina oppii näköjään.





Siinä se nyt toimittaa liinan virkaa pestynä ja mankeloituna. Kertakaikkisen ihana materiaali ja kiva pintakuvio. Tykkään todella. Samoin kuin noista maljakoista, joita en voinut vastustaa, kun ne näin. Eivät kaipaa mielestäni edes kukkia, ja jotenkin kaiken amppelirunsauden jälkeen parit heinät tuntuvat ihan riittäviltä ja raikkailtakin. Niitä meillä piisaa pihalla yli tarpeen, kun ovat lähteneet aika holtittomasti leviämään sieltä, mihin niitä aikanaan istutin.

Pöytä oli alunperin vaalean tammen värinen, mutta pilasin sen itse unohtamalla siihen kukkamaljakon joka halkesi pakkasessa ja vesi levisi pöydän pintaan irrottaen lakan. Mutta maalattuna siitä tuli taas ihan käyttökelpoinen, eivätkä näytä nuo kalkkimaalatut tuolitkaan enää ihan niin hirveiltä, kun ovat itseään suoraviivaisemmassa seurassa. Taustalla pilkottava haalistunut sohva vielä odottaa vuoroaan, mutta saa nyt olla. 

Sen verran olen viime aikoina tavaraa (ja maljakoita) kirppiksellä myynyt ja rahaa "tienannut", että yhtään ei omaatuntoa kolkuttanut, vaikka nämä kaksi aika arvokasta tilalle ostinkin. Uskoisin, että niihin en kyllästy. 





Kirppispöydässä oli toinenkin samanlainen matto, ja harkitsin, että käyn ostamassa senkin, mutta iski nuukuus. Ajattelin sen sijaan tarjota siitä Huutokauppakeisarin mallilla puolet ja toivon, että saan sen sillä kympillä. Jos en, niin olkoot. Ei sitä kukaan täydellä hintaa osta, koska oli aika likainenkin. 

Mutta koska tästä näyttää nyt tulevan poikkeuksellisen ostospainotteinen tarina, kerronpahan nyt senkin, että Dioriinan kesäkorupostauksen luettuani muistin yhtäkkiä lahjakortin, jonka mies sai jo ajat sitten hyvän miehen lisänä, kun hoiti yhden koruja ja asusteita myyvän liikkeen muuton. Antoi sen silloin minulle, mutta olin unohtanut koko asian ja nyt iski säikähdys, että onko jo mennyt vanhaksi. Onneksi ei, vaikkei paljon puuttunut.

Lähdin siis varta vasten koruostoksille, mutta pahus, kun olivat kaikki korut -50% alennuksella, ja vaikka kuinka omasta mielestäni shoppailin, sain satasesta kulumaan kokonaiset 27 euroa...

Tähän Hipanema-tyyliseen rannekoruun ihastuin, ja ajattelin, että varmaan on kallis, mutta normihinta oli 19,90 euroa, josta siis sain vielä puolet alennusta..






Korussa on jämäkkä magneettilukko, joten ei ihan herkästi karkaa.

Yritin ottaa korusta kuvan myös omassa kädessäni, mutta huteraa oli, kun vasurilla kannattelin kameraa ja yritin saada ranteen osumaan ruutuun.






Tähän olisin varmaan ennen kirjoittanut, että kuvassa vasemmalla ruttuinen kämmenselkä, mutta olen päättänyt lopettaa kaikenlaisen epäkohtien huomioimisen, vaikka niitä itse omissa kuvissani näkisinkin. Tässä ollaan kuitenkin 51-, eikä 21-vuotiaita, joten jossain se eletty elämä pakosti jo näkyy. Ja hyvä niin.

Tämän lisäksi ostin toisenkin valkoisen, aika isoista puuhelmistä tehdyn rannekorun, neljät (valkoiset) nappikorvikset ja lasisen kynsiviilan. Vielä pitäisi se loppu 73 euroa saada tuhlattua. Aikaa yksi viikko. Huuuh. 


Mutta jos palataan takaisin terassille, niin tässä Kekkilän tämänhetkinen tilanne






Ei kuulkaa enää millään pysty syömään tomaatti-mozzarellasalaattia, eikä mitään, mihin tulee basilikaa.. Sen verran se on työntänyt satoa, että tulee jo korvista. Samoin kuin minttu. Ja pienesti oreganokin, joka roikkui pitkälle yli laidan, mutta leikkasin suurimmat rönsyt jo pois.
Tillit sen sijaan olen syönyt kaikki, kun sopivat niin passelisti joka-aamuisen lohijälkiuunileivän päälle. Sitä (tilliä) pitää ensi vuonna laittaa enemmän kasvamaan. Nyt olen sen tilalta käyttänyt ruohosipulia, joka sekin passaa leivälle mainiosti. Ja pannulle pekonisilpun ja uusien perunoiden kaveriksi.

Yrttejä ei vissiin pitäisi päästää kukkimaan, mutta aika kaunis on tämä karkuun pyrkivä minttu.






Samoin kuin tämä hentoinen oreganon kukka:





Aika ihmeellisen kiva tunne, kun pitkästä aikaa muutamastakin kuvasta tuli sellaisia kuin halusin. Yleensä ovat ihan jotain muuta ja hirmu pettymys, kun kameran ruudulla vielä näyttää ihan mukiinmenevältä, mutta koneen näytöllä kaikki onkin ihan plääh. 

Jaa niin. 

Kesäherkut ovat vielä ajatuksen tasolla, jos sitäkään, mutta harmaa blogilautanen sai kunnian kannatella pihan metsämansikkasatoa, josta tuli 10-kertainen amppelimansikan vastaavaan verrattuna.


Näppärimmät voivat tämän kuvan perusteella päätellä, kuinka monta mansikkaa amppelista tuli :)





Jos hyvin käy, aamukammassa on enää ehkä vain seitsemän piikkiä lomaan, ja sen verran sitä nyt istuu vaikka aidanseipäässä.

Keleissäkään ei ole viimeaikoina ollut oikein muuta hyvää kuin se, että ovat olleet varsin kulmakarvaystävällisiä.
Kävin nimittäin maanantaina ottamassa kulmiin ne puheena olleet kestopigmentoinnit, ja viikon päivät pitää varoa suoraa auringopaistetta ja hikoilua. Ei ole sattumoisin tehnyt tiukkaakaan..



keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

KESKEN JÄÄNYT KUVAVIIKKO JA MUITA KUULUMISIA


Nyt täytyy olla tyytyväinen, että Bloggerin viime päivien tilastokäppyrä ei ole oma sydänkäyräni.
Jos olisi, ei enää meikäläisessä henki pihisisi. Joskin välillä tuntuu, ettei pihise nytkään, vaikka periaatteessa ihan elossa olenkin. On vaan niin kertakaikkisen tööt- olo, koska loma ei näytä alkavan i k i n ä, vaan tuntuu, että koko kesä valuu käsistä.

Samoin näyttää valuneen muutama viikko sitten aloittamani, mutta kesken jäänyt kuvaviikkopostaus, jonka kaivelin luonnoksista. Tuleepa kerrattua itsekin, mitä kyseisellä viikolla tapahtui. Tai siis paremminkin, mitä ei tapahtunut, koska ei näytä olleen mitään ihmeellistä ilmassa silloin(kaan).

***

Perjantaina kävin kallonkutistajalla. 

Tai siis siltä se tuntui, vaikka kyseessä oikeasti olikin fysioterapeutti, jonka kallonpohjakäsittelyn jäljiltä pää ei enää tuntunut yhtään omalta (mikä tässä tapauksessa lasketaan pelkästään plussaksi..). Jotenkin niin erikoinen tunne, kun yhtäkkiä pää kääntyikin molempiin suuntiin ilman, että pitää kääntää koko ihmistä.

Urheilu oli siltä illalta kielletty, joten läksin ihan vaan kävelemään kameran kanssa kentälle. Mutta siitä tulikin jo kuvaraporttia aiemmin laiteltua, joten ei aiheesta sen enempää.

Illalla tutustuin itselleni ennestään tuntemattomiin kukkiin. Hyvää oli.






Lauantai-aamuna ajattelin, että olisi kiva lähteä käymään jossain tai tehdä muuten vaan jotain muuta kuin olla kotona tai mennä pelaamaan. Eikähän tarvinnut tälläkään kertaa vaivautua lausumaan ajatuksiaan ääneen, kun mies töistä aamupäivällä tultuaan ehdotti ihan samaa "johonkin" lähtemistä.

Suunnaksi valittiin Hämeenlinna, jossa käytiin ihan vaan käppäilemässä ja poikettiin terassikahveille Aulangon kauniissa puistomaisemissa. 

Pikkupokkari oli matkassa mukana ja tarkoitus oli ottaa kuvia Aulangolta, mutta tulikin harvinainen sovituskoppiselfie Kauppakeskus Goodmanin Anttilasta, joka tietysti on juurikin se kaikkien muotitietoisten ostospaikka :D. 





Raidallinen Nanson mekko/tunika oli niin mahtavan pehmeää puuvillaa ja niin mukava päällä, että en vienyt kassalta takaisin henkariin, vaikka hinta vähän yllättikin. (Niinkuin tyypillistä on, luulin, että oli tarjouksessa, mutta olikin sitten justiin se ainut, joka EI ollut, vaan kaikki ne muut saman tangon vaatteet. Mutta jos tuotelappusen tiedot pitävät paikkansa ja kangas tosiaan on kudottu ja värjätty ja vaate valmistettu Suomessa, niin maksankin mieluusti).

Muotituomari Makunen (ukkeli) istuskeli koppien ulkopuolella ja jakeli pisteitä. Kuulemma muillekin kuin meikäläiselle, mutta onneksi en ollut näkemässä :).


Sunnuntaina innostuin keittelemään raparperijuomaa.





En ole moista koskaan kokeillut, mutta ystävältä saamieni maistiaisten perusteella oli kyllä hyvää. 

Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneita vanilja- tai kanelitankoja ei kaapista löytynyt, mutta heittelin sitruunoiden sekaan oman Kekkilän minttuja (kröhöm) ja ripottelin raparperinpalojen päälle vaniljajauhetta (ei sokeria, vaan sitä mustaa jauhoa) ja kanelia ja ajattelin, että josko niistä jotain makua irtoaisi. Harmikseni kotona ei ollut tuoretta inkivääriäkään, jota olisin ehdottomasti halunnut käyttää, mutta en viitsinyt sen takia lähteä kauppaan. Ripottelin siis jauheena palojen päälle.

Valkoisen sokerin tilalta käytin Intiaanisokeria ja vähensin ohjeen mukaista määrää desillä.

Keitokset vein kellariin pariksi päiväksi tekeytymään. Kun oli valmista, join yliannoksella vatsani kipeäksi, kun en tajunnut, että olikin ikäänkuin tiivistettä, jota olisi pitänyt laimentaa... 


Maanantaina maalasin terassin ruokapöydän tuolit toiseen kertaan, mutta  lopputulos ei mieltä lämmittänyt. Jos eivät ihan susirumat ole, niin en voi kyllä kauniiksikaan kehua. Haaveena kun oli tasaisen valkoinen lopputulos, mutta tuli tuollainen enempi kuluneen oloinen, joka on sinällään ihan kiva juu, mutta ei tässä tapauksessa miellytä, koska ei ole sitä, mitä halusin. 

Kuvakin on ruma, kun ei huvittanut ottaa parempaankaan. Olin niin tympääntynyt.





Maalina käytin Annie Sloanin "Old White"-sävyistä kalkkimaalia, jonka valitsin ekologisuutensa ja hengittävyytensä takia. Ja siksi, että halusin kokeilla sitä johonkin. Vaan ei syntynyt rakkautta ensimaalauksella, mutta se ei ollut maalin vika, vaan kohteen. Luonnonmateriaalista punotut tuolit eivät olleet ihan nappivalinta tähän kokeiluun. 

Mutta että jos nyt joku on juurikin tällaisa tuoleja vailla, niin Torista varmaan kohta löytyy..

Myöhemmin heitin ekologisuuden nurkkaan ja maalasin terassin pöydän liuotinohenteisella ulkokalustemaalilla ja ostin tuoleihin päälliset. Mutta siitä joskus toiste. 

Tämän pidemmälle en ollut raporttia kirjoittanut, eikä mitään havaintoa, mitä tiistaista eteenpäin tapahtui, joten hypätään tähän viikkoon ja siihen, että ei pidä ottaa kesäkissaa, mutta ei pidä ottaa myöskään kesäkukkia, jos ei ole rahkeita niitä hoitaa. En vaan kertakaikkiaan selvinnyt edes kesäkukka-amppeleiden riittävästä kastelusta, joten kaksi niistä lensi juhannusviikonlopun jäljiltä kuivuneina käppyröinä kompostiin. Ei voi mitään. Jäljelle jääneet valkoinen petunia ja miljoonakello kukoistavat senkin edestä. Samoin kuin Kekkilän yrttilaatikko, joka työntää satoa enemmän kuin laki sallii.

Myös ulkoterassilla ihan vaan taivasalla tapahtuu, mitä en olisi ikinä uskonut. Tässä kuitenkin todistusaineistoa:





Sydäntomaatit tosiaankin näyttävät pieniltä sydämiltä ja viihtyvät ulkona, jossa nojailevat muurikivialtaaseen, johon keksin istuttaa tulipalon tuhoamien sinikatajien tilalle kesäkurpitsan ja patikokurkun taimet ihan vaan koemielessä.





Patiokurkku päätti paleltua, mutta ehti tehdä yhden kurkun, joka näyttää vieläkin kasvavan, vaikka taimi ympärillä onkin muuten mitä on. En ole raskinut tuota vielä irrottaa ja mietin tarkkaan, miten sen käytän. Varmaan vähintään johonkin juhlasalaattiin, koska on sen verran harvinainen tapaus, etten viitsi arkisesti näkkärin päälle siivuttaa.

Kesäkurpitsaa näyttää tulevan ihan tavan kanssa. Oli hankalaa työntää kameraa viidakon sekaan, mutta siellä niitä alkuja tosiaan on.






Harmi vaan, että olen nyt ihan oikeasti niin väsynyt olemaan aina ja aina vaan yksin töissä, etten jaksa oikein edes ilahtua noista vihanneksistakaan. Ja että vielä saisi vähän väännettyä ruuvia korvien välissä tiukemmalle, ollaan saatu riesaksemme lasikuistille miljoona pörriäistä, jotka kuulemma ovat kukkakärpäsiä, joita tulee aina vaan lisää kosteasta ja lämpimästä mullasta. (Huomattu on).





Ei ole mitään kyseisiä kärpäsiä vastaan, jos pysyvät omissa hommissaan kukkien parissa, mutta oikeasti se pörinä kuistin katossa on siinä määrin hermoille käyvää, että oli pakko ottaa Raidin ikkunateippi käyttöön, että saadaan rauha maahan.





Homma on tässä kuvassa vasta aluillaan, mutta eilen illalla totesin, että pörinä on lakannut ja johdan kukkakärpästaistelua 600-0. (Tarttuvalla liimalla varutsettuja teipinpätkiä on katossa 8 kpl. joihin on keskimäärin takertunut semmoiset 75 kärpästä kuhunkin..)

Pelkäsin, että ovat lähtöisin Kekkilän yrttilaatikon mullasta, mutta siellä oli kyllä ihan hiljaista, joten lienevät lentäneet ulkona trooppisilla keleillä lionneista kesäkukkaruukuista tai jostain.

Että pahoittelut vaan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta ei ole reilua sekään, että 600 kärpästä käy joukolla parin ihmisen kimppuun. Ja ihan reilusti jäi vielä porukkaa sinne kukkien ympärille pörräämään.

Että semmoista täällä.

Kolmen viikon loman alkuun on vielä kolme viikkoa aikaa ja vaikka kuinka koitan ajatella, että kesä on silti kesää ja tehdä kaikenlaisia erilaisia pikku juttuja, niin väsy on väsy, vaikka muuta väittäisin. Mutta en ajatellut sen enempää ruikuttaa, vaan otan päivän kerrallaan. Ja olen myös päättänyt ennen lomaa järjestää itselleni pientä luksusta ja käydä kampaajalla, hieronnassa, säärien sokeroinnissa ja varpaankynsien geelilakkauksessa. Ja vuosien harkinnan jälkeen varasin ajan myös kulmien kestopigmentointiin. Hui. Vähän jännittää, mutta on onneksi sama tekijä, joka on kulmiani värjännyt jo vuodet, joten tietää kyllä, millaiset niistä pitää tulla. Eikähän pigmentointi kuulemma pysy kuin pari vuotta, joten ei ole pelkoa siitä, että sitä mukaa kun kasvot muuttuvat (eivätkä valitettavasti enää parempaan suuntaan), kulmat pysyisivät samanlaisina vuodesta toiseen ja todennäköisesti alkaisivat näyttää epäluonnollisilta.

Mutta se on moro nyt. Iloista kesää ja lomaa ja kuulumisiin taas joskus!




tiistai 14. kesäkuuta 2016

12 x 3 ASIAA MINUSTA


Koska viime viikon kuvakatsaus on pahasti retuperällä, jätän sen odottamaan mahdollisia parempia aikoja ja vastaan sen sijaan ainakin Tuulannelin, Anun ja Outin blogeissa lukemaani, ja Tuijalta saamaani kivaan "3 asiaa"- haasteeseen.

Vastaukset ovat sitä mitä ensimmäisenä tuli mieleen itsestäänselvyyksien jälkeen. Ja lisähaastetta itselleni asetin sen verran, että yritän vastata vain siihen mitä kysytään, enkä tapojeni mukaan ala kirjoittamaan novellia joka kohtaan.

3 asiaa, joita odotan... 
perjantaita, heinäkuun lopulla alkavaa parin viikon kesälomaa Vuokatin Katinkullassa, ja sitä, että pääsen halaamaan kuopusta, joka tulee pitkästä aikaa viikonloppuna lomille 


Kaikki kuvat viime kesältä. Ei ollut nyt tilaisuutta ottaa uusia. 

3 asiaa, joita haluan... 
että vanhemman pojan loppukesään ajoittuva uusi askel elämässä menee kaikinpuolin hyvin, että kenellekään läheiselle ei satu mitään pahaa ja että elämä jatkuu muutenkin ilman kummempia murheita

3 asiaa, joita teen usein... 
syön samanlaisen aamupalan, jään tuijottamaan jotain näkemääni kaunista yksityiskohtaa ja liikun




3 asiaa, joista tykkään... 
kirjoittaminen, lomailu ja aikatauluttomat viikonloput 




3 asiaa, joista en tykkää... 
ukonilmoista, käärmeistä ja epärehellisistä ihmisistä








3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä... 

alkaa jo itseäkin huvittaa (vaikka pitäisi ennemminkin hävettää), mutta edelleen pitäisi remontoida kohta kaksi vuotta sitten alkutekijöihinsä purkamani pikkuveski, ottaa pojan apuna selvää muutamista epämiellyttävistä, mutta oleellisista käytännön asioista, ja alkaa jollain ihmeen konstilla nukkua yöni kunnolla 

3 asiaa, jotka osaan... 
nauraa itselleni, kannustaa muita ja kuunnella 

3 asiaa, joita en osaa... 
ajaa mopolla, nukkua öitäni kunnolla (paitsi lomalla) ja leipoa mitään, mihin käytetään liivatetta

3 asiaa, jotka saavat minut rauhoittumaan...
tyynen järvenselän tuijottelu, palkkapäivä ja rauhallisesti liplattavien laineiden ääni





3 asiaa, jotka saavat minut stressaantumaan... 
epäselvät asiat, ennaltamäärätyt aikataulut ja nykyään myös lentäminen

3 asiaa, joita tein viikonloppuna... 
pelasin kutsukisaa Vanajanlinnassa, poikkesin blogiystävän synttäreitä juhlistamassa ja ostin itselleni pari uutta (ulkoilu)vaatetta ja golfkengät vanhojen riuskojen tilalle.


3 asiaa, joita olen tehnyt viimeisen viikon aikana... 
käynyt hierojalla, jatkanut epäonnistunutta terassikalusteiden maalausprojektia ja kurkannut joka päivä harson raosta, kuinka patiokurkku jakselee






Mutta höh. Nyt kyllä loppui kysymykset kesken. Näihin oli kiva vastailla, kun tuli itsellekin yllärinä, mitä päässä liikkuu. Tällä hetkellä näköjään aika lomapainoitteisia ajatuksia. Siitä puhe, mistä puute vissiin. 

Kiitos haasteen keksijälle! Ja Tuijalle sen lähettämisestä. Lisää vastauksia olisi kiva lukea, vinkvink.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

PUOLUSTUKSEN PUHEENVUORO

Yleensä en kovin suureen ääneen kertoile harrastuksestani, koska en halua profiloitua niihin ennakkoluuloihin ja mielikuviin, joita siihen niin (valitettavan) usein liitetään.

Mutta sen sijaan, että kirjoittaisin puolustuksen puheenvuoron tälle itselleni niin oleellisesti kesään kuuluvalle lajille, päätin antaa kuvien puhua puolestaan. 

Tältä näytti rauhallisen perjantai-illan kävelykierros golfkentällä pikkupokkarin linssin läpi katseltuna:


























































Ja tältä tämä niin harmillisen yleisesti elitistiseksi mielletty "parempien ihmisten kallis harrastus" näyttää omiin silmiini aina muulloinkin.  

Kierroksen reilun kymmenen kilometrin kävelylenkin lisäksi tarjolla on mielenrauhaa maalaismaisemassa ja useimmiten leppoisan mukavassa seurassa. Poikkeuksiakin toki mukaan mahtuu niinkuin muutenkin elämässä. Golfkentällä ihmisten todellinen luonne vaan tulee niin hyvin esiin. Siviilissä reilu on myös kentällä reilu. Ja siviilissä mulkero on myös kentällä mulkero, vaikka alkuun hyvien käytöstapojen nimissä muuta esittäisikin. Onnekseni olen tuohon jälkimmäiseen ihmistyyppiin törmännyt vain kahdesti 16 kesän aikana. 

Tällä kertaa olin poikkeuksellisesti mukana ilman mailoja. Seuranani kameran lisäksi omani ja kolme muuta tuttua pelimiestä. 

Mutta puolustus on nyt puhunut ja toivoo, että tämän kuvasarjan myötä sana "golf" ja sitä mukaa myös oma harrastukseni saisi uuden mahdollisuuden.