Sivut

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

VIKAA KORVIEN VÄLISSÄ


Menneet pari viikkoa ovat olleet siinä määrin kammottavia, että sanonta "päivääkään en vaihtaisi pois", ei niihin parhaalla tahdollakaan päde.

Heräsin nimittäin reilut kaksi viikkoa sitten tiistain vastaisena yönä siihen, että maailma pyöri todellakin villisti ympäri. Tottakai säikähdin niin, että pulssi alkoi siinä samalla hakata ihan hulluna, mikä pahensi oloa entisestään ja mietin jo, että olen saanut aivoinfarktin tai jotain ja se oli tämä elämä tässä. Ukkeli kuorsasi mistään mitään tietämättä vieressä ja ensin ajattelin, etten raski herättää, mutta sen verran pelotti, että tönin kumminkin hereille ja sain sanottua, että en ole kunnossa, vaan päässä viiraa ihan todella, ja pienikin pään liike sai aikaan ihan hervottoman pyörityksen ja etovan olon. Ukkeli, joka on universumin paras nukkuja, ei öisin osaa oikein suhtautua mihinkään vakavasti, koska haluaisi vaan jatkaa unia, mutta nyt huomasin, että hänkin säikähti. Näkyi varmaan päälle päin se, miltä sisällä tuntui. Arveli kuitenkin, että "jos sulla on vaan niskat niin jumissa", että sen takia pyörryttää. Siihen halusin itsekin uskoa, joten koitin rauhoittaa itseäni ajattelemalla, että niin on. Ja totta se osittain olikin, koska olen viime ajat stressannut töissä ihan huolella ja jäkittänyt hartiat koholla koneella, mikä ei varsin ihmisen terveyttä edistä, kun kaikki on niin jatkuvassa jännitystilassa, ettei veri kierrä päähän asti.



Toivottavasti en nyt tällä syyllisty mihinkään tekijänoikeusrikkomukseen.



Keikuin siinä sitten loppuyön istuen sängyn laidalla käsillä patjasta tukea pitäen, kun en pystynyt menemään takaisin makuulle, enkä myöskään nousemaan pystyyn ennenkuin ukkeli heräsi ja talutti sohvalle kökkimään. Vähän pelotti jäädä siihen, kun ukkelin oli pakko lähteä töihin. Vannotti, että jos olo ei siitä muutu, soitan heti ambulanssin, ja lupasinkin kyllä, mutta koska sitä ihminen on niin hölmö, mielessäni ajattelin kuitenkin, että en kehtaa moisella vaivata, kun varmaan on kiireeellisempääkin keikkaa. Etenkin kun ambulanssin kuljettajat tässä kylässä ovat ukkelin ja siinä sivussa omianikin tuttuja, ja ajattelin varmaan niinkin, etten halua heidän näkevän itseäni siinä kunnossa, kun en pysty edes vaatteita pukemaan päälleni. Että arvoitukseksi jäi, kuinka hirveä olo sitä pitää olla, ja kuinka paljon pelottaa, että järki voittaa ja saa soitettua hätänumeroon silloin, kun vielä pystyy.

Jotenkin siitä kuitenkin haalauduin seiniä pitkin pystyasentoon, kun ensin sain itseni rauhoitettua niin, että pulssi ja varmaan verenpainekin siinä samalla laski. 

En oikein muista seuraavista päivistä tai niiden järjestyksestä mitään. Paitsi sen, että heti, kun olin toiveikas sen suhteen, että huimaus helpottaa, seurasi välitön takapakki ja pyörrytys tuli kahta kovempana takaisin. Eikä todellakaan mitään kevyttä keinuntaa, vaan ennemminkin oli sellainen olo, että on naulattu pää alaspäin johonkin onnenpyörään (tai pitäisi ehkä tässä tapauksessa sanoa epäonnen..), joka sitten pyöräytetään täyteen vauhtiin, eikä pysähdy, vaikka kuinka toivoo ja yrittää tuijottaa yhteen kiintopisteeseen.



Kuva ei ole meiltä, vaan Savon Sanomien artikkelista
mutta kuvaa hyvin sitä, miltä maailmani on kuluneet pari viikkoa näyttänyt.


En pystynyt edes lähtemään lääkäriin muutamaan päivään, mutta kun lopulta sinne päädyin, testattiin ensin kaikenlaisilla refleksi- ja tasapainotesteillä, ettei kyseessä ole mikään aivoperäinen juttu. Ei Luojan kiitos ollut. Sensijaan todennäköinen syy oli hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka johtuu siitä, että korvassa sijaitsevan tasapainoelimen kaarikäytävään kulkeutuu sakkaa, joka antaa aivoille väärää informaatiota ja aiheuttaa voimakkaan huimausoireen asennonmuutosten yhteydessä. Lisää voi lukea vaikka täältä. Kuuluu yleisimpiin huimauksen aiheuttajiin, joten veikkaan, että voi olla teille jollekulle jo ennestään tuttu, vaikka toivonkin, ettei ole, eikä kenenkään tarvitsisi tähän tutustuakaan.

Tottakai tieto hyvänlaatuisuudesta helpotti, koska tuli jo mietittyä elämän rajallisuutta (jota tosin mietin tälläkin hetkellä) ja sitä, että ei se todellakaan ole itsestäänselvää, että täällä sitä vaan tallaillaan ikuisesti. Tai että se toinen ihminen siinä vierellä on rinnalla kulkemassa elämän loppuun asti. Ilman, että tästä mitään sen kummempaa draamaa alkaa kehittämään, kun ei tässä sen kummemmin ole käynyt. Pistipähän vaan miettimään taas. Ei ole ihan päällimmäisenä mielessä vaikkapa nyt vaatekaapin järjestäminen, joka vielä hetki sitten tuntui muka tärkeältäkin projektilta. Ja jota varmasti jossain vaiheessa jatkan, ei siinä mitään, mutta sen on sitten joskus, ei nyt.

Justiin tällä hetkellä, kun olen käynyt toistamiseen lääkärissä ja muutamia kertoja fysioterapiassa saamassa apua, olo on suht vakaa (kopkop).

Asentohuimausta hoidetaan varsin epämiellyttävällä tavalla eli asentohoidolla, jossa sakkaa koitetaan tietyillä (niinikään huimausta aiheuttavilla) liikesarjoilla poistaa kaarikäytävästä. Inhottavaa, mutta saattaa nopeuttaa parenemista. Onnekkaimmilla auttaa kerrasta, mutta minä en heihin kuulunut.

Herkästi käy myös niin (niinkuin itselleni on tässä käynyt), että koska sitä koko ajan on vähän varuillaan ja pelkää sitä, milloin seuraava kohtaus tulee, ei muista hengittää ja erityisesti niskan ja hartioiden alue on jatkuvassa jännitystilassa, mikä heikentää verenkiertoa ja aiheuttaa lisää ongelmia. Itselläni ei enää pää kääntynyt kumpaankaan suuntaan senttiä-paria enempää. Sen enempää kuin ylös- tai alaspäinkään. Enkä halunnut enää edes kokeilla, koska siitä seurasi vaan välitön voimakas huimaus.

Jännitystiloihin olen saanut apua taitavalta fysioterapeutilta, jonka luona olen käynyt itselleni ennestään tuntemattomassa, mutta muutaman kokemuskerran jälkeen ihan taivaallisen hyväksi avuksi osoittautuneessa Voice massage-käsittelyssä. On klassista, miellyttävän pehmeää hierontaa, jota voin oman kokemukseni pohjalta suositella todella lämpimästi niskan ja hartioiden kireydestä ja jännitystiloista tai hengitysongelmista kärsiville, jos vaan koulutettu terapeutti lähistöltä löytyy. Koitan usuttaa myös ukkelin kyseiseen hierontaan, koska on kova kirskuttamaan hampaita nukkuessaan, ja Voice Massagesta saa apua myös purentalihasten kireyteen.

Yhtenä päivänä olin niin huonossa kunnossa, etten pystynyt lähtemään kotoa mihinkään, vaan suunnilleen konttasin puhelimeen niin, että sain soitettua fysioterapiaan ja kysyttyä, josko hoitajani mitenkään voisi tulla meille kotiin, koska itse en pääse hänen luokseen. Ja hänhän tuli. Sanoi vaan, että "kyllä se järjestyy, kun olen muutenkin kylillä käymässä". Niin ihania ihmisiä täällä on olemassa <3. Ilman en olisi pärjännyt. Aamulla puoli kasilta aloin yrittää pystyyn nousemista ja iltapäivällä neljältä saatoin ensimmäisen kerran hellittää otteen seinistä. Ihan valehtelematta. Ilman kotikäynnille tullutta pelastavaa enkeliä se tuskin olisi onnistunut silloinkaan.





Mitään erityistä syytä sakan kulkeutumiselle kaarikäytävään ei lääkäreiden mukaan ole. Päähän kohdistunut isku voi sitä aiheuttaa, mutta minä en ainakaan tietääkseni ole lyönyt päätäni mihinkään. Enkä myöskään ollut flunssassa tai muussa tulehdustaudissa, joka voi myös edeltää asentohuimauksen alkua. Iän mukanaan tuomasta mahdollisesta rapautumisestakaan en vielä usko kärsiväni, joten mysteeriksi jäi tämä. Ja toivottavasti jää ennusteiden vastaisesti toistumatta uudelleen. En toivo kenellekään. Joskaan ei mene kaikilla ollenkaan yhtä pahaksi.

Sellaisena herätyksenä tämä kuitenkin toimi, että kunhan olen varma, että huimaus on taaksejäänyttä, on aika palata salille ja alkaa taas tekemään oman kuntonsa, tai edes verenkiertonsa eteen muutakin kuin uskotella, että jokapäiväinen lenkkeily riittää, kun ensin töissä on kökkinyt 8 tuntia koneella.

Nyt myös uskon jo osaavani ottaa punttien nostelun maltilla ja ymmärrän, että vähän, mutta säännöllisesti on parempi kuin täysillä silloin tällöin. Ongelmani kun on aina aiemmin ollut se, että mikään ei riitä, vaan koko ajan pitää ylittää itsensä. Niin että jos liikesarja suositellaan tehtäväksi vaikkapa 40 kilon painoilla, lataan varmuuden vuoksi 60 kiloa, vaikka kuinka polvissa rutisee. Siitä haluan nyt eroon. Less is more siis käyttöön tässäkin.

Aina sitä ihminen jotain oppii, kun on paikka. Oma paikkani oli nyt tällä kertaa tässä. Ei ole ollut elämän arvostamisessa ongelmaa ennenkään, mutta nyt muistan entistä enemmän kunnioittaa sitä, että voin illalla mennä nukkumaan ja aamulla nousta ylös ja olla siinä välissä toimintakykyinen, vaikkei energiaa aina niin piisaakaan.

Ja jos nyt joku jossain kohtaa saa huimauksen riesakseen (toivottavasti ei), niin lohdutan lääkäreiden vakuuttamana, että se on lähes aina hyvänlaatuista ja ohimenevää, vaikka sitä onkin yön pimeinä tunteina vaikea itselleen uskotella.


maanantai 30. lokakuuta 2017

PÄÄTTÄMÄTTÄ PARAS


Päätin tänään töistä tultuani, että maanantai on ansaittu "En tee mitään"-päivä, koska viikonloppuna tuli ahkeroitua ihan hulluna. Ja heti päätöksen tehtyäni päätin mennä laittamaan pyykkikoneen pyörimään ja viikata pyykkitelineeltä vielä yhden uuden kuorman puhtaita vaatteita kierrätykseen. Ja parsia lempparisukkahousuihini isovarpaan kohdalle tulleen reiän, vaikka olin varsin päättänyt, että sukkiksia en enää ikinä parsi, koska ehjiä on varastossa ihan riittämiin.  

Mutta sen jälkeen päätin ihan oikeasti olla tekemättä mitään ja ainoastaan muistella, mistä taannoinen raivaus- ja kierrätysprojektini aikanaan alkoi ja milloin. Ja vaikka olen päättänyt, että vanhoja postauksia en linkitä, koska ne tuskin ketään kiinnostavat, päätin sitten kuitenkin tehdä poikkeuksen ja linkittää tämän alunperin sukka-aiheisen "Liian vähän, sopivasti, liikaa, överit?"- postauksen ihan vaan oman mieleni virkistykseksi.

Aikaa noista ajoista on kulunut melko tasan 2 vuotta, ja taas ollaan kokolailla samojen asioiden äärellä . Luojan kiitos, ei kuitenkaan lähtöpisteessä, vaikka paljosta on vielä varaa luopua ilman, että tuntuu missään. Hetkellisesti ehti myös iskeä (pitkähkö) turnauskestävyyden menetys, mutta nyt nyt löytyy taas uutta virtaa, joka tuntuu kivalta.

Paljon olen myös ehtinyt mietiskellä kaikenlaista raivausprojektini tiimoilta. Myös sitä, missä kohtaa kulkee raja siinä, teenkö oikeasti niinkuin itsestä hyvältä tuntuu vai luisunko liian pitkälle nyt niin trendikkääseen vähentämiseen ja yksinkertaistamiseen vain sen vuoksi, että sitä ihannoidaan ja kaikenlaista kuluttamista paheksutaan. On ollut terveellistä miettiä sitäkin, ja luulen, että olen aikalailla tasapainossa ja yhteisymmärryksessä itseni kanssa.

Mutta koska olen viime ajat niin täydellisesti keskittynyt tekemiseen, ei ole jäänyt aikaa kuvien ottamiselle. Ja ilman kuvia ei saa käsitystä projektini etenemisestä, joten palaan aiheeseen heti, kun siitä on myös kuvallista raporttia olemassa.

Nyt hyppään aiheesta sivuun ja totean, että olenpahan taas kerran tehnyt ihan totaalisen virhearvion.

Kuvittelin nimittäin, että kaksi lemppareihini kuuluvaa kasvia, Oliivipuu ja Laventeli, ovat vaikeasti hengissä pidettäviä, koska arvelin niiden viihtyvän lämpimissä ja kuivissa oloissaa. Vaan pieleen meni.

Molemmat taimet ostin keväällä surkean pieninä (ja halpoina, ettei tule niin suurta tappiota, jos/kun kuolevat käsiin) ja jätin kokolailla oman onnensa nojaan molemmat.

Ja vaikka kesä oli mitä oli, eli kaikkea muuta kuin lämmin ja kuiva, nämä kaksi sen kuin porskuttavat.



Kuva otettu 14.10.2017


Sama 14.10.2017



26.10.2017 edelleen kuistilla, kun oli jo muutamana yönä pakkasta ja satoi ensilumi.


Oliivipuun nostin sisälle samana päivänä, mutta laventeli jäi edelleen ulos ja voi hyvin. 
Pitänee sekin kuitenkin tuoda sisälle ennenkuin pakkanen halkaisee ruukun.
Olen niin hyvilläni näistä <3


Iloa arkeen ja kuulumisiin!

torstai 19. lokakuuta 2017

KIVA, KAMALA, LEMPPARI, INHOKKI...


On tehnyt jo monesti mieli kirjoittaa tänne jotain päässä risteilevistä aiheista, mutta tuntuu, että olen viimeiset viikot ladannut kaiken käytettävissä olevan aivokapasiteettini niin totaalisesti töihin, että ei ole jäänyt kotiinviemisiksi järjen hiventäkään. 

Siispä ilahduin, kun muutamassakin blogissa törmäsin otsikon mukaiseen haasteeseen, joka on omiaan tällaiseen tyhjäpäiseen tilaan. Kiitos siis haasteen alkuperäiselle keksijälle ja teille tutuille, joiden ansiosta tähän törmäsin.  

Kuvitukseen ei nyt rahkeet riittäneet, joten vanhoilla mennään.


Herkku- ja inhokkiruokani..

Syön kaikkein mieluiten tuoreista raaka-aineista tehtyä monipuolista kasvispainotteista ruokaa, josta tulee itselleni hyvä ja energinen olo. Varmaan sitä voisi kuvailla sanalla vihreä, vaikken mikään pelkkä kasvissyöjä olekaan. Vastaavasti välttelen sellaista, mistä itselleni tulee joko väsyttävä tai ähkypahaolo. Menee kategoriaan valkoinen (valkoinen riisi, valkoinen pasta, valkoinen sokeri, vehnä, maito, kerma, perunamössöt....)



Harvemmin kuvailen ruokia, mutta tämä kesäisellä terassilla nautittu salaatti oli niin nätti, että oli pakko



Kahviherkku, jolle sanon kyllä, on pala tummaa suklaata tai pikku siivu jotain ihanan raikasta marjaisaa juustokakkua.


Kahviherkku, jolle sanoin ei..

ykköspainajaiseni on pulla, jolle vertoja vetävät myös erityisesti kermaiset täytekakut ja makeat leivokset.


Telkkariohjelma, jota katson..

Sohvaperunat, Tähdet tähdet, Haluatko miljonääriksi, Remppa vai muutto ja tämänhetkinen tiistai-iltojen suosikkini Junior Master Chef, jossa on vaan niin kertakaikkisen positiivinen, kannustava ja aito meininki, että olen ihan liekeissä, vaikka onkin ruokaohjelma. En voi käsittää, miten vasta 10 ikävuoden molemmin puolin olevilta lapsilta löytyy niin paljon tietoa ja taitoa.

Telkkariohjelma, jota en katso..

En katso mitään, mikä tuntuu vähänkään tekohauskalta (en vaan kertakaikkiaan näe mitään hauskaa vaikkapa siinä, että Pirkka-Pekka Petelius ampuu Viivi Pumpasta jättimäisellä ritsalla persauksiin), väkisinkeksityltä tai aiheuttaa muuten vaan myötähäpeää. 

Inhokkisääni on ehdottomasti ukonilma, koska pelkään ukkosta ihan kamalasti. Alan hermoilemaan jo siinä vaiheessa, jos sitä luvataan säätiedotuksessa.

Lempisääni on oikeastaan ihan mikä tahansa muu sää, jos vaan on päällä säähän sopiva vaatetus niinkuin yleensä kyllä on, koska vietän liki kaiken vapaa-aikani mieluiten ulkona. Mutta jos valita saa, niin tyyni, aurinkoinen tai pilvipoutainen sopivan lämmin tai kylmä (kesällä +20 ja talvella mieluiten -5) keli pitää mielialan parhaiten korkealla ja mahdollistaa monenlaista mieluisaa tekemistä.






Tästä menetän hermot...

Kun naapuri käynnistää kovaäänisen ruohonleikkurinsa sillä samaisella hetkellä, kun itse tulen töistä ja kaipaisin hetken ihan vaan täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta. Ärsyttää ihan suunnattomasti, koska tiedän, että on päivät pitkät kotona ja aikaa leikkuuseen olisi muulloinkin.

Vielä kovaäänistä leikkuriakin enemmän tosin hermostuttaa vuosisadan turhake eli lehtipuhallin, joka sekin useammaltakin naapurilta löytyy. En vaan kertakaikkiaan näe mitään järkeä siinä, että ensin tuntitolkulla huudatetaan painavaa bensankatkuista puhallinta, että saadaan lehdet siirrettyä yhteen kasaan (josta tuuli sitten parhaassa tapauksessa heittelee ne takaisin), kun saman asian voisi hoitaa äänettömästi ja myrkyttömästi ihan vaan haravoimalla. Grrr. Perinteet kunniaan ja mölysaaste kuriin sanon minä, vaikkei haravointi lempparipuuhiini kuulukaan.

Tästä rauhoitun...

Kesälomasta, järvenselälle tuijottelusta, laineiden liplatuksesta, metsäkävelystä, siististä kodista, kiireettömyydestä, valinnanvapaudesta..






Kamalin ja paras aika vuorokaudesta. 

Kamalinta on yö, jolloin haluaisi nukkua, mutta valvoo. Tai päivä, jolloin haluaisi olla virkeä, mutta väsyttää. Parasta on päinvastainen eli levolliset yöt ja virkeät päivät.

Huonoin ja paras mieliala..

Huonoin on väsymyksestä ja/tai stressistä johtuva kärttyisyys. Ja paras on sellainen, kun tuntuu, että on innostusta ja energiaa vaikka mihin. Tai kun on hoitanut jonkun mieltä painaneen asian pois päiväjärjestyksestä ja olo on huolivapaa ja levollinen.

Kodin turhake on omasta mielestäni ukkelin kilpapyörä. joka oli pakko saada, mutta joka enimmäkseen majailee tallissa, koska pyöräilykeleillä ukkeli on golfkentällä ja muun aikaa vuodesta onkin sitten talvi.. Kesälomalla pyörä tosin liikkui 1200 kilometriä. (Auton kattotelineissä lomapaikkaan ja takaisin)

Kodin paras tavara on liian vaikea kysymys. Äkkiseltään tuli mieleen jääkaappi, jota ilman olisi vaikea tulla toimeen,  mutta se ei taida olla tavara.

Vaate, jota en suostu laittamaan päälle on pusero, josta näkyy läpi.

Lempivaatteeni ei kiristä, eikä purista, vaan on mukava päällä, mutta näyttää silti nätiltä. Kaapistani löytyy enimmäkseen vain kolme ensimmäistä kriteeriä täyttävää.



Kuva on perua kokolailla vuoden takaisesta haastepostauksesta, mutta voisi hyvin olla tältä aamulta, 
koska sattumoisin oli tänään töihin pyöräillessä täsmälleen samat vaatteet päällä ja kengät jalassa. 



Haju, jota en kestä, on autokorjaamon haju, joka on yhdistelmä moottoriöljyjä, pakokaasua ja kumia. Juontaa juurensa vuodesta -93, jolloin meinasin pyörtyä yhteen korjaamoon. Ei ollut korjaamon syy, mutta yhdistyy edelleen se haju niin vahvasti pahan olon kokemukseen.

Parhaita tuoksuja on perinteinen vihreä Sunlight-saippua, alkuperäinen Erittäin hieno suomalainen shampoo, kielo, syreeni, tuore puu, ulkona kesätuulessa kuivatettu pyykki ja vastaleikattu ruoho aikaisena kesäaamuna golfkentällä.

Kamalin luonteenpiirre ihmisellä on itsekeskeisyys, epärehellisyys, ahneus, häikäilemättömyys. 

Paras luonteenpiirre ihmisellä on luotettavuus ja ystävällisyys.   

Siinäpä se. Oli kiva aivoton tuokio. Ja huomenna on kiva perjantai, koska päätin pitää sen vapaata. Tulee tarpeeseen. Ja työantajani ovat niin reiluja heppuja, että heille käy aina kaikki. Toivottelevat vaan hyvää vapaapäivää, eivätkä kyseenalaista. Arvostan.

Iloista viikonloppua! 

perjantai 6. lokakuuta 2017

PUOLUKKAPERJANTAI


Päätin tässä justiin lanseerata uuden some-lyhenteen TGIPP. Esiintyy myös muodossa TGILBF.





Sen verran hysteerinen viikko on takana, että voin ihan täydestä sydämestä todeta, että Thank God, It's PuolukkaPerjantai (internationaalimmin LingonBerryFriday).

Pienet on ilot meikäläisellä, joka edelleen matkustaa ihan siellä some-junan perimmäisessä vaunussa.
Tai paremminkin koittaa pysyä resiinalla perässä.


PS. Kuvan puolukat ovat matkalla pakkaseen. Sen verran paljon innostuin Idis&Interiöörin Tanjan vinkistä käyttää pakastettuja varpuja koristeena kattauksissa, että päätin hetimiten kokeilla. Jos vaikka siihen kuuluisaan joulukattaukseen (jota en ikinä vielä ole toteuttanut, vaikka aina aionkin) kaivelisin puolukat koristeiksi. Jotenkin ihan hitsin kiva ja kaunis ajatus, mutta valitettavasti itseni tuntien ei ole ihan täyttä luottoa siihen, että toteutuu. Vaan eipä sitä koskaan tiedä.

Pirteää puolukkaperjantaita!


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

FENG SHUIT KOHDALLEEN, OSA 2 (MAKUUHUONE)


Yleisön pyynnöistä huolimatta päätin jatkaa Feng shui- aiheen parissa ainakin makuuhuoneen verran.

Olen nimittäin melkoisen valmis kokeilemaan melkeinpä mitä vaan, jos se vaan jotenkin voisi edistää sitä, että nukkuisin yöni edes vähän paremmin. Eipä se ota, jos ei annakaan.



Pikku unisieppariparkani on kovilla


Ja koska tämä mitä nyt kirjoitan, on nimenomaan Feng shui-juttua, kaikki lauseet voisivat alkaa sanoilla "Feng shuin periaatteiden mukaan...", joten kirjoitan sen tähän vaan tämän yhden kerran, ja loppu on sitten jatkoa lauseelle.

Makuuhuoneen olisi yleensä parempi sijaita talon taka- kuin etupuolella, koska siellä on useimmiten rauhallisempaa. No, meillä makkari sattumoisin sijaitsee juurikin talon etupuolella ja vieläpä varsin lähellä katua (joskin rauhallista sellaista) ja sen varrella suoraan makkarin ikkunan takana helottavaa katulamppua. Huoneeseen myös paistaa päiväaurinko, joten etenkin kesäisin lämpöä ja valoa piisaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta huoneen sijainnille en mitään voi, joten se on ja pysyy siellä missä se on.



Siellä se on. Yhtä pliisu kuvassa ja todellisuudessa.


Myöskään sängyn paikkaa meillä ei pysty muuttamaan paremmaksi, vaan se tulee jatkossakin olemaan suoraan oven edessä. Hyvää kuitenkin on se, että sängyn päätypuoli on suositusten mukaisesti huoneen ehjällä seinällä niin, että ovelle on suora näkyvyys. Se lisää turvallisuudentunnetta ja auttaa alitajuntaa rentoutumaan. Lisää tukea elämään saa kunnollisesta sängynpäädystä, jollainen meiltä puuttuu kokonaan, enkä ole vielä ihan varma haluankokaan sellaista, mutta ei se ehdoton ei ole, jos vaan onnistun löytämään mieluisan. Tee-se-itse-päädyn nikkaroiminen ja päällystäminen on omalla kohdallani pelkkä kaunis ajatus. Vaiheeseen jää kuitenkin.

Sänky on myös hyvä tukea molemmilta puoliltaan. Varsinkin, jos nukkujia on kaksi, kummallakin tulisi olla sängyn vierellä oma yöpöytä tai valaisin. Nämä meiltä sentään löytyy, joskin yöpöydät on alkaneet tuntua liian "kovilta" ja kiiltäviltä, joten taitavat tässä yhteydessä mennä vaihtoon jahka löydän jotkut sopivat. Yöpöytien lisäksi myös tyynyjä tulisi olla parillinen määrä, jos on nukkujiakin. Meillä tyynyjä on tällä hetkellä tasan nolla, koska myin pari vuotta sitten kaikki pois kirpparilla, enkä ole vielä(kään) ostanut yhtään uutta tilalle.

Suurin ongelma meidän makkarissa löytyy kuitenkin alla olevasta kuvasta






Makuuhuoneessa ei ole hyvä olla peilejä, jotka heijastavat sänkyä tai nukkujia. Ja meillähän siis on seinän korkuiset peilit näissä paikalleen rakennetun vaatekaapin ovissa, joita olen niiden raskaan pyökkisen ulkomuodon takia inhonnut jo pidemmän aikaa, mutta jotka taas miehen mielestä ovat "just hienot". Eli ovista tuskin hankkiudutaan eroon, mutta aion kyllä kokeilla, josko keksisin jonkun toimivan systeemin, jolla saisin peilit yön ajaksi piiloon. Ne kun heijastavat myös suoraan vastapäätä olevan ikkunan, josta aiheutuu lisää levottomuutta. En vaan oikein innostu mistään verhokiskoista katossa, enkä mistään sivuun vedettävistä verhoistakaan, mutta jotain aion kehitellä. Pitää olla oikeasti toimiva juttu, eikä mitään, mikä päiväsaikaan on vaan tiellä ja hermostuttaa.

Mutta mistä sitä sitten kannattaa aloittaa?

Ensinnäkin makuuhuone pitäisi rauhoittaa viemällä sieltä pois kaikki, mikä ei sinne kuulu, vaan on ehkä säilötty sängyn alle tai sullottu kaappiin. Haittaavat hyvän ja rauhoittavan energian virtausta.

Meillä ei sängyn alla ole mitään ylimääräistä johtuen ihan siitä, että ukkeli on meillä innokkaampi imuroija, ja hällä menee hermot heti, jos imuri törmää sängyn alla johonkin, joten niiltä osin on asia kunnossa. Muita kasoja sen sijaan löytyy, vaikka kuinka muuta yritän. Päivän päätteeksi vaatteet tulee laskettua tuolin selustalle, johon tuppaavat kasaantumaan, ja lehtipinojakin on taas alkanut kertyä. Ja sitä mukaa myös pölyä. Näitten suhteen aion ryhdistäytyä.






Kaikkein haitallisinta hyville unille on kuitenkin kaikki sähkömagneettinen säteily, jota tulee telkkareista, tietokoneista, kelloradioista, kännyköistä... Etenkin jos niitä säilytetään yöpöydällä tai muuten vaan pään lähellä. Meillä ei omaa kännykkääni lukuunottamatta ole makkarissa mitään sähköisiä laitteita. Ja kännykkäkin vaan siksi, että käytän sitä herätyskellona, mutta olen kyllä opetellut laittamaan sen yöksi lentokonetilaan ja mieluummin yöpöydän alle kuin päälle.

Myös kaikenlaiset terävät kulmat koetaan Fengshuissa haitallisiksi. Etenkin, jos osoittavat suoraan nukkujaa kohti. Ja sellainenhan meiltä makkarista myös löytyy ns. blogipöydäksi alunperin hommaamani, mutta aika pian sen jälkeen epäkäytännölliseksi ylimääräisen tavaran kerääjäksi todetun pöydän kulmasta, joka osoittaa suoraan itseäni kohti. Ja useimmiten suoraan päähän, koska nukun usein pää jalkopäässä, että pääsen vähän kauemmaksi kuorsausta karkuun. Joskin suuremmalta käytännön harmilta on tuntunut se, että jos vähänkään vauhdilla oikaisee kulman ohi, seurauksena on mustelma reiden ulkosyrjällä. Eli pöydälle tullee tässä kohtaa lähtö.



En saanut tuota nuolta piirrettyä oikeaan kulmaan, mutta jossain feng shui-aiheisessa kuvassa terävän kulman muodostama linja oli nimetty "poison arrow":ksi .  Ja aika vaikeaahan se on nukkua myrkkynuoli päässä tai edes selässä.


Myös maasäteilystä tai vesisuonista voi olla haittaa. En tiedä, onko moinen enää tapana, mutta muistan, kuinka mumman ja paapan luona Pohjanmaalla aikanaan etsittiin vesisuonia  pajunvitsan avulla. Ja heidän sivustavedettävä sänkynsä oli myös sijoitettu kammarissa nimenomaan sellaisiin kohtiin, joissa vitsa ei vääntynyt. Mutta en nyt ajatellut sille linjalle kumminkaan lähteä, koska voi tulla lähtö koko makkarista, jos alan siellä vitsan kanssa häärimään.

Jos sänky sijaitsee vinon katon alla tai jos sängyn yläpuolella on alaslaskettuja palkkeja (meillä vintissä on molempia), energia tuppaa painumaan alaspäin, mutta sitä voi "kohottaa" vaikkapa ylöspäin suunnatuilla valoilla tai kasveilla. Feng shuin kohotustarkoituksissa suosimia bambuhuiluja kun tuskin joka taloudesta löytyy..

Jos haluaa ripustaa sängyn yläpuolelle jotain, sen kannattaa olla jotain kevyttä tai sellaista, millä on itselle erityisen tärkeä merkitys. Alitajunta kun rekisteröi kaiken, mitä voi pitää uhkaavana.

Myös valokuvien ripustamista makuuhuoneen seinille kannattaa harkita sillä mielellä, keiden haluaa tai ei halua olevan huoneessa ikäänkuin läsnä. Sitä muuta mahdollista makuuhuonelämää kun saattaa häiritä vaikkapa anopin ja appiukon tai omien vanhempien tai muun suvun potretti sängyn vieressä tsiikailemassa.

Sängyn paikkaa tärkeämpi on kuitenkin itse sänky, joka on nyt meilläkin hakusessa. Henkisesti olin jo valmistautunut siihen, että kunnon vuoteesta joutuu pulittamaan hirveät summat rahaa, mutta nyt kun olen tässä kuukkeloinut ihmisten kokemuksia ja erinäisiä testituloksia, ilokseni näyttää siltä, että homma kääntyykin Ikean eduksi.  Sieltä kun löytyy testivoittaja muutamaltakin eri vuodelta (nimet vaan vaihtuvat niin, etten oikein pysy perässä), joka on päihittänyt monta kallista ja tunnettua brändiä. Ja joka on ilokseni valmistettu luonnonmateriaaleista. Se voittosänky siis. Pitää vaan saada ukkelikin uskomaan. Hällä kun on edelleen sellainen käsitys, että kallein = paras, mikä ei kyllä nykypäivänä pidä oman näkemykseni mukaan monestikaan ollenkaan paikkaansa.



Pätkä Agneta Nyholm Winqvistin kirjasta Feng shui ja suomalainen koti. 
Toivottavasti tästä ei nyt joudu edesvastuuseen, kun suoraan tänne kopioin. 


Makuuhuoneen väreistä feng shuissa on useampiakin eri näkemyksiä. Toisen teorian mukaan vaaleansinisen sävyt ovat parhaita rauhoittamaan ja edistämään hyvää unta, mutta toinen taas kehottaa käyttämään lämpimiä, ihon mieleen tuovia, sävyjä. Vaaleaa beigeä, roosaa, ruskeaa. Mutta parasta lienee tässäkin valita ne omasta (ja mahdollisen kumppanin) mielestä mieluisimmat värit. Ei ehkä kuitenkaan räikeän punaista tai kirkkaan keltaista.

Täällä alkaa nyt makkarin parannustyöt tässä järjestyksessä ja näillä ennakoiduilla vaikeusasteilla:

- lehti- ja vaatekasojen siivous (helppo)
- vaatekaapin perkaus ja siivous (ahdistava)
- yöpöytien laatikoiden sisällön perkaaminen (keskivaikea)
- toimivan peilienpeittosysteemin kehittäminen (hitusen ärsyttävä ja haastava)
- yöpöytien ja blogipöydän kierrätys joko Torissa tai hyödyntäminen vintissä (helppo)
- vanhojen sänkyjen kierrätys (helpohko, jos ei tarvi osallistua kantamiseen)
- uusien sänkyjen osto (työläs)

Ja jos/kun joku nyt ajattelee, että tarvitaanko näin itsestäänselviin juttuihin apuja Feng shuista asti, niin vastaus on, että omassa tapauksessani näköjään kyllä, koska muuten en olisi saanut aikaiseksi aloittaa. Ja oli näissä jutuissa itselleni jotain uuttakin. Etenkin ajatus niistä valokuvista, joita meillä ei tosin ole. Oma hääkuvakin lienee kodinkoneiden käyttöohjeiden ja takuukuittien seassa makkarin pöydän laatikossa. Mutta hyvinpä on takuu tässä liitossakin kestänyt :).