Sivut

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

NYT ISKI RESURSSIPANIIKKI


Käykö teille koskaan niin, että jonkun asian hoitamisesta tulee jostain syystä ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa? Vaikkei homma välttämättä olisi oikeasti mitenkään iso tai hankala tai mahdoton, mutta sitä ei vaan (muka) saa työstettyä pois päiväjärjestyksestä? Ja samalla voi joku ihan oikeasti haastava juttu hoitua ihan tosta vaan.

Itselleni on muodostunut hirveä stressi siitä, etten saa aikaiseksi päivittää LinkedIn-profiiliani, joka on ollut retuperällä jo varmaan viisi vuotta. Tai siis siitä asti, kun ensimmäisen kerran tulin edes tietoiseksi koko LinkedInistä ja siitä, että siellä olis vähän niinkuin parempi olla näkyvillä, jos aikoo olla missään määrin ammattimielessä uskottava, verkostoitua, löytää ja tulla löydetyksi. (Mutta entä jos ei ole yhtään verkostoitujatyyppiä? Jos vaikka onkin Introvertti, joka kokee sen vaikeaksi tai itsensä tyrkyttämiseksi?)

Tällä hetkellä puuttuu valokuva, puuttuu koulutus, puuttuu "skillssit"  ja puuttuu kaikki. Ei ole kuin nimi ja se kasvoton hahmo, joka on varmasti huonompi vaihtoehto kuin ettei olisi näkyvillä ollenkaan. Ja ihan joka ikinen kerta hävettää paitsi omasta, myös edustamani yrityksen puolesta, kun näen jonkun uuden mahdollisen yhteistyökumppanin tai vaikkapa ihan vaan tutun käyneen katsomassa profiiliani, joka on tyhjää täynnä. Siltikään en ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään muuta kuin ahdistua siitä, että en ole tehnyt sille mitään, vaikka olen monta kertaa päättänyt.

Vähän luulen, että tässä kävi alunperin näin siinä vaiheessa, kun en ollut kuullutkaan koko LinkedInistä ja se esiteltiin "vähän niinkuin työelämän Facebookina" ja koska Facebook ei ole missään määrin oma juttuni, suhtauduin myös LinkedIniin yhtä nuivalla asenteella ja se kostautuu nyt. Asioilla kun on tapana mutkistua pitkittyessään.



Kuva täältä


Ja miksi sen profiilin kuntoon laittaminen on (muka) niin vaikeaa? No kun ei ole kunnollista kuvaa, enkä ole saanut aikaiseksi edes yrittää hommata sellaista. Eikä ole muka vaatteitakaan, mitä siihen kuvaan voisi laittaa päälle. Ja koulutuskaan ei tavallaan vastaa nykyistä työtäni (joskin kokemusta alalta on 24 vuotta), enkä osaa listata taitojani, koska olen tullut niille sokeaksi. Hohhoijaa. Varmaan ainut asia maailmassa, missä ihan oikeasti vertaan itseäni muihin, kun käyn katsomassa, kuinka hyvät profiilit tuttuni ovat saaneet aikaiseksi ja itseä ahdistaa entistä enemmän. Minä olen vaan keskittynyt tekemään työni kunnialla, enkä luomaan profiileja ja tykkäilemään, vaikka ymmärränkin, että olis ajat sitten pitänyt älytä sekin puoli.

Luulen, että meikäläiselle on nyt iskenyt resurssipaniikki. Törmäsin termiin katsoessani yhtä "Miksi teemme vääriä valintoja"- postauksessani esittelemäni uravalmentaja Jari Saarenpään youtube-pätkää, joka alunperin tosin käsitteli Taloudelliseen toimentuloon liittyviä pelkoja, ja pelkoreaktioita ylipäätään, mutta omasta mielestäni sama paniikki soveltuu hyvin tilanteisiin, joista ei vaan kertakaikkiaan pääse eteenpäin, vaikka haluaisi.

Mutta mikä se Resurssipaniikki (toiselta nimeltään niukkuuden uhka) oikein on?

Tyypillistä paniikille on se, että se iskee aina ihan yllättäen. Keskellä jotain vaativaa (tai muka-vaativaa tai epämukavaa) hommaa iskee yhtäkkiä epätoivo ja tulee tunne, että en vaan kertakaikkiaan saa tätä tehtyä. Ei riitä äly, eikä kyky, eikä aika, eikä mikään, vaan sitä tuntee olonsa ihan avuttomaksi homman edessä.

Ja jos resurssipaniikki jää päälle, iskee lopulta niukkuusansa ja ihminen alkaa toteuttaa itse omaa pelkoaan, ja koko ajan vaan tunneli kapenee ja kapenee niin, että lopulta tuntuu, että äly ja muistikapasiteetti ja normaalisti hyvä ongelmanratkaisukyky kertakaikkiaan lakkaa olemasta ihan kokonaan. Ja siitä taas seuraa se, että kroppa päätyy hälytystilaan ja iskee totaalinen stressireaktio. Ja jos sama avuttomuuden tunne toistuu vaikka viikottain tai päivittäin, se alkaa vaikuttaa ihan kaikkeen omaan tekemiseen riippumatta siitä, mistä asiasta on kysymys. Ja siitä taas seuraa se, että ihminen jähmettyy ja alkaa voida pahoin sekä fyysisesti että henkisesti.

Mutta ihan noin pitkälle en nyt halua ajautua yhden hitsin LinkedIn-profiilin takia, joten päätin ottaa homman haltuun pala kerrallaan ja aloittaa tilaamalla itselleni ajan kampaajalle :). Sillähän jo pääsee pitkälle, kun tapojensa mukaan käy leikkauttamassa sen "puoli senttiä latvoista..".

Sain myös ilokseni sovittua valokuvaajaystäväni kanssa siitä, että hän ottaa kuvan, eikä tarvi lähteä mihinkään studioon jäykistelemään. Pitää vaan malttaa odottaa vielä ensi viikkoon, koska on sen verran kiireinen. Vaan eipähän se tässä muutaman vuoden jahkailussa tunnu missään.

Sitten pitäisi keksiä, mitä kirjoittaa tittelikseen. Vähän tekis mieli ihan totuuden ja erottuvuuden nimissä nimetä itsensä Jokapaikan höyläksi, mutta ei mahda nyt tässä tapauksessa olla soveliasta. Joskin englanniksi käännettynä näyttää suorastaan kunniakkaalta.



Kuva täältä



Allaolevan listan kakkos- ja neloskohta siis kokolailla hoidossa (sikälimikäli valokuvasta tulee professionaali), joten jäljelle jää enää loput:





Huoh.


Kuulostaako yhtään tutulta tämmöinen avuttomuuden tunne jonkun itselle epämieluisan tai haastavan tehtävän edessä?

Omalla kohdallani saattaa kyllä olla kyse siitäkin, etten vaan kaikesta huolimatta ole riittävän motivoitunut. Mutta nyt se on kyllä vaan pakko potkia itseään persauksille, ettei tarvi koko loppuikäänsä kärsiä siitä, että keskeneräinen profiili painaa takaraivossa.




maanantai 16. tammikuuta 2017

MUSTAA JA VALKOISTA (HILJAISUUS)


Matkattaren mustavalkokuvahaasteen aiheena on tällä kertaa Hiljaisuus.

Osallistun siihen näillä kolmella eilen Turun Ruissalossa ottamallani kuvalla.











Aurinkolaituri, kesäkahvila ja rannan penkit täyttyvät taas pian, mutta vielä vallitsi täysi hiljaisuus.


Kiva haaste. Osallistu sinäkin! Aikaa on vielä melkein viikko.




perjantai 13. tammikuuta 2017

MITÄ JA MILLOIN VIIMEKSI?


Tuli tunne, että aivoille tarvitaan nyt totaalista tuuletusta, joten päädyin pöllimään Anun blogista "Viimeksi"-haasteen, jossa on tarkoitus listata ennalta määriteltyjä asioita, joita on viimeksi tehnyt.

Ja jottta tekisin listasta itselleni piirun verran vaikeamman, päätin rajata hommaa niin, että en saa vastata mitään, mikä liippaa läheltä Tunnelukkoja tai mitään muutakaan vähänkään syvällistä, vaan keskityn pelkästään pintapuolisiin, mutta silti tosiin juttuihin tietenkin. Kääk.

Viimeksi minä...

Ilahduin... ihan todella, kun tapahtui ihme ja löysin kauniit ruskeat saapikkaat, jotka sopivat omiin ruipelopohkeisiini täydellisesti! Ei meinaan ole sattunut kohdalle sen jälkeen, kun vakiokenkäkauppani Tallinnassa jo vuosia sitten purettiin maan tasalle. 

Yhtään ei auta, että myyjä aina lohduttaa, että "Olisit kuule onnellinen, kun yleensä käy niin, ettei vetskarit mene pohkeista kiinni". Juu ei lohduta yhtään, jos omat saappaat pyörii jalassa kuin ämpärit.






Nauroin... omia kenkäkuvauksiani, kun ensimmäiset kymmenen kuvaa näyttivät ihan siltä, että jalassani on lapikkaat, ja sitten kramppasi pohje pahemman kerran, kun yritin pitää kuvauksellissa asennossa. Mutta sitä en kyllä muista, milloin olen viimeksi nauranut ihan kunnolla ääneen. Pitää olla tosi hyvä juttu, että niin käy.

Itkin... kun katsoin Trinny & Susannah Skandinaviassa-ohjelman loppukohtausta Catwalkilla. Ja tämä on totta! Se on jotenkin aina niin liikuttavaa, kun ihmiset, jotka ovat aiemmin inhonneet itseään ja omaa peilikuvaansa, alkavat Trinnyn ja Susannahin avulla kukoistaa, ja Catwalkilla oman peilikuvan nähdessään joko hymyilevät ensimmäistä kertaa vuosiin, tai vaihtoehtoisesti alkavat itkeä onnen kyyneleitä. Nyyh. 

Suutuin... ? En muista, koska suutun niin harvoin ihan tosissaan. Yleensä enimmäkseen itselleni jostain saamattomuudestani, mutta ei sekään varmaan varsinaista suuttumista ole, vaan ennemminkin ärsyyntymistä.

Harmistuin... kun kaupoissa ei taaskaan ollut lehtikaalia, eikä tuoretta pinaattia, joita olen koko viikon metsästänyt kolmesta eri paikasta. Grrr. En pysty tekemään niitä ruokia, joita haluaisin. Pitää varmaan kohta suuttua... 

Häkellyin... kun tuttavani sanoi, että näytän kauniilta. Heti meni kalakeitto väärään kurkkuun, mutta ilahduin tottakai.

Kokeilin jotain uutta... 
Tähän varmaan pitäisi vastata jotain benji-hyppy-tyyppistä, mutta minäpäs olinkin niin villi, että tein feta-parsakaalipiirakkaa. Juu nääs.






Urheilin... Hmm. Olenkohan turhan vaativa, mutta en pidä oikein mitään tekemisiäni varsinaisesti urheiluna, vaan ennemminkin kuntoiluna, jota tulee kyllä harrastettua enemmän tai vähemmän joka päivä.

Ja koska tämä on pintapuolinen postaus, käytän tilaisuutta hyväkseni ja laitan tähän kuvan mieheltä joululahjaksi saamastani kauniista Polar Loop Crystal-aktiivisuusrannekkeesta. Oikeasti meinasin ensin suuttua, kun oli varsin sovittu, että mitään ei osteta, mutta perusteli niin nätisti, miksi olin sen ansainnut, joten en sitten hermostunut kumminkaan. Ja oikeasti se on ihana! On ranteessa yötä-päivää, eikä häiritse ollenkaan, koska ranneke on silikonia, joka ei ahdista.
Päiväsaikaan pitää aina nostaa hihaa vähän ylöspäin, että näkee kauniisti valoa heijastelevat kristallit. Hyöty ja kauneus samassa paketissa.






Luin... uusinta Avotakkaa ja blogeja (koska en saa mainita sitä kirjaa, jota oikeasti enimmäkseen luen)

Söin... puoli palaa tummaa vadelmasuklaata (levyssä on niin isot palat, ettei pysty enempään kerralla)

Herkuttelin... 
tänään. Ja joka päivä, koska kaikki, mitä nykyään syön, on herkullista. Mutta valitsen tähän pitkästä aikaa viikonloppuna tekemäni uunissa paahdetut, intiaanisokerilla ja vaniljajauheella maustetut verigreipit, joita söin luonnonjugurtin ja härkäpapugranolan kanssa. Hyvää.






Ostin... Arabian Suomi 100-juhlasarjan "Esteri"-mukin, joka valikoimasta miellytti eniten. Omalta syntymävuodeltanikin oli sarjassa muki "Pastoraali", mutta siitä en tykännyt, vaikka oli saman Esteri Tomulan käsiäalaa.






Ja pakko tähän kohtaan mainita sellainenkin ostosihme, että viikonloppuna ostin itselleni peräti kaksi uutta puseroa (joista toisen ukkeli nimesi Nunnapaidaksi, koska siinä on pienet valkoiset kaulukset). Sellaisia puoliasiallisia, joita voi oman näkemykseni mukaan käyttää melkeinpä missä vaan ihmisten ilmoilla. Ei varmaan kuulosta kovin kummoiselta, mutta meikäläisen kyseessä ollen on todellakin ihme, että a) löydän jotain b) ostan, kun löydän, enkä jää jahkailemaan. Eikä haittaa, vaikka oikeasti olin alunperin etsimässä itselleni takkia, jota ei tietenkään löytynyt, koska olin varmaan taas väärään aikaan vuodesta liikkeellä vääränlaisen mielikuvan kanssa.

Tapasin... kaupassa pari tuttua, kun kävin etsimässä sitä lehtikaalia.

Päätin... ukkelin kanssa viettää perinteisen tipattoman tammikuun, ja oikeastaan olen vähän pettynyt, ettei ole vielä yhtään tehnyt mieli viiniä, vaikka siitä tykkäänkin. Että mikä se sellainen tipaton on, jos ei tee tiukkaakaan. Mutta on tässä vielä toinen puoli jäljellä.

Inspiroiduin... Avotakassa näkemästäni kuoritusta oksankarahkasta tehdystä naulakosta, joka oli valettu betonimöttiin pystyyn. Sellaisen ajattelin toteuttaa ihan vaan koristeeksi heti, kun aloitan muutenkin ne jo muutaman vuoden aloittamista vaille valmiina olleet betonityöni, joita varten ukkeli on uskollisesti tiskannut kymmenittäin turkkilaisia kilon jugurttipurkkeja.

Ja taas tuli tunne, että höh, siinäkö ne kysymykset jo oli, vaikka ensin lista näytti ihan hirmu pitkältä.
Oli kivan kevyttä vaihtelua.

Se olis sitten niinkuin perjantai 13. päivä, mutta teen tässäkin poikkeuksen, enkä ala maalailemaan piruja seinille, vaan toivotan ihan vaan tavallisen Hyvää viikonloppua!



tiistai 10. tammikuuta 2017

TUNNETKO OMAT TUNNELUKKOSI?


Huomaan haukanneeni liian suuren palan.

Kukaan muuhan ei sitä tiedä (paitsi nyt kun kerron), että kunnianhimoinen tavoitteeni oli lukea 252-sivuinen kirja, sisäistää kaikki lukemani, ja sen jälkeen tiivistää oleellinen tänne teille helppolukuiseen muotoon.

Tilanne tällä hetkellä on kuitenkin se, että ensimmäisen 40 sivun, ja satunnaisesti silmäiltyjen myöhempien otsikoiden ja tekstien jälkeen tajuan paitsi oman rajallisuuteni, myös asioita, joista muodostuu tällä hetkellä henkisesti siinä määrin rankka kokonaisuus, että pelkästään omien tunteiden käsittelyyn menee nyt tovi jos toinenkin. Ja pahoin pelkään, etten pysty vähään aikaan jatkamaan kirjan lukemistakaan, koska tähänastinen on jo ottanut koville.

No, ehkä turhan dramaattista, mutta näin on nyt kuitenkin käynyt, kun tällä oman elämäni tutkiskelun tiellä törmäsin käsitteeseen nimeltään "Tunnelukko", joka oli itselleni ennestään tuntematon, ja jonka avaimet yritän nyt löytää.



Kuva täältä   



Jotta pääsisin aiheessa eteenpäin, joudun peilaamaan asioita oman elämäni kautta, joten tähän tulee nyt pakosti osittain minä-aiheista pohdiskelua, joka ei todennäköisesti sellaisenaan päde kehenkään muuhun, mutta joka toivottavasti auttaa pohtimaan niitä omaan elämään liittyviä syy-seuraussuhteita.

Olen aiemmin tehnyt lukuisia erilaisia persoonallisuus- ja luonnetestejä (koska rakastan niitä), ja saanut niistä poikkeuksetta tuloksia, joissa päällimmäiseksi testistä riippumatta on aina noussut itse itselleni asettamat kovat vaatimukset. Ja vaikka tiedostankin, että se on totta, en silti haluaisi, että itseeni liittyy niin vahvasti sellainen piirre. Siitä kun mielestäni saa jotenkin kovan kuvan, enkä halua vähimmässäkään määrin olla kova tai kylmä ihminen, joka ei ole koskaan saavutuksiinsa tyytyväinen. En todellakaan.

Siksi olen tavallaan helpottunut (joskin tällä hetkellä samaan aikaan myös erittäin ahdistunut), kun olen löytänyt selityksen omalle vaativuudelleni henkilökohtaisesta tunnelukostani, jonka syntyperäkin on näin jälkikäteen ajatellen ilmiselvä.

Tässä kohtaa otan kuitenkin avukseni kirjan, jota olen lukemassa.






Takakannen tekstissä lukee: "Vaaditko itseltäsi kohtuuttomia? Uhraatko omat tarpeesi? Joudutko toistuvasti hankaliin tilanteisiin ihmissuhteissasi? Tiedätkö järjellä, että joku toimintatapasi on sinulle haitallinen, mutta et pysty muuttamaan itseäsi?"

Ja johdanto-osassa kirjan alkulehdillä puolestaan sanotaan: "Tämä kirja ei sovi heikkohermoisille. Tunnelukkojen vuoksi tätä kirjaa ei ole joka hetki hauska, eikä helppo lukea. Lukeminen voi herättää surua ja suuttumusta. Välillä lukeminen voi olla myös helpottavaa, vapauttavaa, lohduttavaa, innostavaa ja toivoa antavaa. Tieto lisää tuskaa, mutta se voi myös vapauttaa". 

Koska olen tosiaan itse ehtinyt päästä vasta alkuun paitsi lukemisessa, myös noissa johdantotekstin kuvailemissa tunteissa, lainaan tähän yksittäisiä lauseita suoraan lukemiltani sivuilta, ja koitan muodostaa niistä ymmärrettävän kokonaisuuden, jotta muutkin kaltaiseni, asiasta ennestään tietämättömät, pääsisivät kärryille siitä, mitä tunnelukot ovat ja miten ne meihin vaikuttavat. (Ja samalla toivon, etten syyllisty mihinkään tekijänoikeusrikkomuksiin noitten suorien lainausten vuoksi.)


Jokaisella on tunnelukkoja. 

Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu ja sisäistetty malli, jonka mukaan reagoimme tunteita herättävissä tilanteissa. 

Tunnelukot syntyivät selviytymiskeinoksemme, kun emme saaneet tarvitsemaamme rakkautta, huomiota, huolenpitoa, ohjausta, turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta, ymmärrystä, vapautta, hyväksyntää tai arvostusta.

Emme voi muuttaa lapsuuttamme, mutta voimme muuttaa sen vaikutusta meihin tässä hetkessä. 

Kuinka usein olet elämässäsi päätynyt tuntemaan tai toimimaan samalla tavalla? Nouseeko jokin tunne yhä uudestaan ja uudestaan esille, vaikka mitä tekisit siitä päästäksesi? Päädytkö vaikeassa tilanteessa toimimaan saman kaavan mukaisesti, vaikka kuinka lupaisit muuttaa käyttäytymistäsi itsellesi tai toisille?
Tunnelukot virittävät meissä tunteita, jotka ohjaavat haitalliseen toimintaan. Vaikka järjellä tiedät, että sinun ei kannattaisi toimia tietyllä tavalla, tunteesi vievät sinut mukanaan ja huomaat taas toimivasi kuten aiemmin ja päädyt samaan tuttuun tilanteeseen.   

Tunnelukot pohjautuvat sisäisiin (haitallisiin) uskomuksiin, joita meillä on itsestämme, toisista ihmisistä ja elämästä ylipäätänsä.
Kuvittele hetki, että uskot väitteen "olen epäonnistuja" olevan täysin totta omalla kohdallasi. Kuvittele, että uskomuksen vuoksi ajattelet niin itsestäsi kaiket päivät. Miten se vaikuttaisi elämääsi? Millaiseksi ihmiseksi kokisit itsesi?

Uskomus poistuu sillä, että lakkaa uskomasta. Alamme uskomaan johonkin, jos koemme jonkin asian pitävän paikkansa. Lakkaamme uskomasta vasta, kun koemme, että se mihin uskomme, ei pidäkään paikkaansa. Ei riitä, että älyllisellä tasolla ymmärrämme uskomuksemme epätodeksi. Meidän täytyy lisäksi voida tunnetasolla kokea, että tunnelukkoon liittyvä uskomus ei pidä paikkaansa, jotta voimme luopua siitä. Uskomukset ovat sitkeitä, kun olemme niihin uskoneet koko elämämme ajan. Kun vihdoin luovumme uskomuksestamme, tunnelukkomme avautuu ja vapaudumme sen vallasta. 



Kuva täältä



Tunnelukkojemme takia katsomme elämää kuin kameran objektiivin läpi, joka fokusoi ja zoomaa aina sellaisiin kohteisiin, jotka ovat tunnelukon mielenkiinnon kohteena. Linssi etsii joka puolelta todisteita, jotka tukevat tunnelukkoa, siihen liittyvän uskomuksen olemassaoloa. Kuulemme toiset ihmiset linssiä vastaavan suodattimen läpi. Suodatin aiheuttaa sen, että emme kuule toisia ihmisiä ja heidän sanomisiaan sellaisina kuin he sen todella sanovat, vaan linssin tuottaman kuvan tavoin vääristyneinä. Teemme siis valikoivia aistihavaintoja. Silmämme näkevät ja korvamme kuulevat sen, mitä tunnelukkomme haluavat nähdä ja kuulla.

Tunnelukkoja on kaikenkaikkiaan 18. Tässä tiivistelmä siitä, miltä maailma näyttää erilaisten tunnelukkolinssien läpi katsottuna (kietoutuneisuuden tunnelukolle en löytänyt linssiä, joten se puuttuu tästä):

Pessimistisyyden linssi on harmaa ja saa kaiken näyttämään todellista synkemmältä. Vaikka jotain hyvää tapahtuisikin, linssi on jo luomassa synkkää tulevaisuuden kuvaa: seuraavaksi tapahtuu jotain kamalaa.

Suojattomuuden linssi saa sinut näkemään vaaroja ja onnettomuuksia kaikkialla. Se saa sinut liioittelemaan onnettomuuden tai sairastumisen todennäköisyyttä ja paisuttelemaan seuraamuksia, jos jotain tapahtuu. Linssi etsii vaaroja ja korostaa tilanteeseen liittyvää uhkaa.

Hylkäämisen tunnelukko on linssi, joka vääristää todellisuutta niin, että alat nähdä hylkäämisiä joka puolella. Se korostaa ja liioittelee epävarmuudesta ja hylätyksi tulemisesta kertovia asioita.

Kaltoin kohtelun tunnelukko on kuin linssi, joka saa sinut herkästi näkemään epäluottamusta tai kaltoin kohtelua. Sen läpi maailma näyttää kokonaisuudessaan pahantahtoiselta, kuka tahansa voi kiusata ja haavoittaa.

Vajavuuden tunnelukko on linssi, jonka läi näet itsessäsi ennenkaikkea vajavuutta ja puutteellisuutta. Se korostaa kaikkia virheitäsi, puutteitasi ja vikojasi, ja sulkee kaiken positiivisen ulkopuolelle.

Epäonnistumisen tunnelukko saa sinut näkemään itsesi epäonnistujana. Se on linssi, joka koko ajan etsii sitä, millä tavalla muut ovat menestyneet sinua paremmin ja miten sinä olet huonompi kuin toiset. 

Rankaisevuuden tunnelukko on linssi, joka korostaa virheitäsi, tekee niistä suurempia kuin ne todellisuudessa ovat. Kun katsot tämän linssin läpi itseäsi, näet ihmisen, joka ei ansaitse hyvää, ja jonka pitää aina kärsiä seuraamukset teoistaan.

Vaativuuden tunnelukko on linssi, jonka läpi katsottuna näkyy vain asioita, joita "pitää", "on pakko" tai "en saa tehdä". Sen läpi näkyy töitä, tavoitteita, tehtäviä, velvollisuuksia ja vastuita. 
(Tämä on oma ydintunnelukkoni, jonka vahvuudeksi sain testin perusteella korkeimman mahdollisen eli "erittäin vahva")

Ulkopuolisuuden tunnelukko on kuin linssi, joka korostaa sitä, miten erilainen olet toisiin verrattuna. Se sulkee pois ja jättää huomioimatta samankaltaisuuden. Ihmisinä meissä on aina enemmän samankaltaisuutta kuin erilaisuutta, vaikka teemmekin elämässämme hyvin erilaisia asioita.

Tunnevaje-tunnelukon linssi korostaa aina sitä, miten sinusta ei välitetä tai kukaan ei ymmärrä sinua. Se korostaa vaille jäämistä sekä toisten ihmisten ja koko maailman kylmyyttä. Pienikin vihje ymmärtämättömyydestä paisuu linssin vaikutuksesta totaaliseen ymmärtämättömyyteen.

Riippuvuuden tunnelukko on kuin linssi, joka korostaa avuttomuuttasi selviytyä arkipäivän haasteista. Se muuntaa arjen tehtävät ja tilanteet vaikeammiksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Uhrautumisen tunnelukko on linssi, joka saa sinut korostamaan toisten tarpeita, herkistymään niille, huomaamaan ne ennenkuin toiset ehtivät niitä näkemään. Kun linssi kohdistuu toisten tarpeisiin, et näe omia tarpeitasi.

Alistumisen tunnelukon vaikutuksesta näet toiset ihmiset pelottavampina kuin he todellisuudessa ovat. Näet heidät auktoriteetteina, määräilijöinä, alistavina ihmisinä, joiden kanssa sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin alistua.

Emotiaalinen estyneisyys on linssi, jonka läpi katottuna tunteesi vaikuttavat vääriltä ja huonoilta, sellaisilta, ettei niitä voi ilmaista, joten päädyt pitämään ne sisälläsi. 

Hyväksynnän haku- tunnelukko on kuin linssi, jonka läpi katsot itseäsi toisten silmin. "Miltä näytän toisista?" on tämän linssin tuottama kuva.

Riittämättömän itsekontrollin tunnelukko on linssi, jonka läpi impulssisi, mielenhalusi ja yllykkeesi tulevat voimakkaasti esille. Et näe vaihtoehtoa olla toimimatta niiden mukaan.

Oikeutuksen tunnelukko on linssi, jonka läpi näet itsesi etuoikeutettuna. Se korostaa sinua, omia tarpeitasi, tunteitasi ja oikeuksiasi. Samalla se väheksyy toisten tarpeita, tunteita ja oikeuksia.


Miten linssit sitten ovat syntyneet? Se, millaisten linssien läpi toiset ovat sinua menneisyydessäsi katsoneet, synnyttää sinuun erilaisia linssejä. Katsot itseäsi niinkuin sinua on katsottu.

Sisäistät myös niitä linssejä, joiden läpi toiset ovat katsoneet maailmaa. Jos vanhempasi ovat katsoneet maailmaa pessimistisesti, olet sinäkin oppinut katsomaan samalla tavalla. Jos vanhempasi näkivät vaaroja kaikkialla, niin olet sinäkin oppinut näkemään. Katsot maailmaa niinkuin toiset ovat maailmaa katsoneet.




Kuva täältä


Näin jälkikäteen ajatellen ei yllätä, että oma ydintunnelukkoni on vaativuuden tunnelukko, joka on perua äitipuoleltani.

(Olen tämän aiemminkin kertonut, mutta kerron nyt kuitenkin taustaksi uudelleen, että surukseni oma äitini kuoli pian syntymäni jälkeen vasta 32-vuotiaana. Niin että isäkään ei koskaan ehtinyt nähdä meitä yhdessä. Uusiin naimisiin isä meni, kun olin 2-vuotias.)

Tässä kohtaa alkuperäisessä tekstissäni oli tosikertomus omasta lapsuudestani. Sen ehti osa lukea ja sitä kommentoida, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en halua jättää sitä tänne ikuisiksi ajoiksi näkyviin, joten poistin tekstin niiltä osin ja korvaan poimimalla kirjasta muutaman, myös omalla kohdallani täydellisesti toteutuneen pätkän Vaativan vanhemman kuvauksesta.

"Kysymys on ennenkaikkea siitä, että vanhemman vaativuus on kohtuutonta ottaen huomioon lapsen ikä ja kehitystaso. Vanhempi ei itse ymmärrä pitävänsä tasoaan kohtuuttomana, vaikka hän vaatii lapselta samalla tavalla kuin itseltään. Vaativa vanhempi eroaa hyväksyntää hakevasta vanhemmasta siinä, että hänelle ei ole olennaista, että lapsi suoriutuu hyvin toisten silmissä, vaan ennen kaikkea hänen silmissään".

"Siisteys ja järjestys ovat yleensä vaativalle vanhemmalle tärkeitä. Hän saattaa myös olla monin tavoin perfektionisti tai pikkutarkka. Hän haluaa, että asiat menevät juuri hänen haluamallaan tavalla."

"Vaativalla vanhemmalla on kovia odotuksia lapsiaan kohtaan ja hän vaatii, että lapset tekevät aina parhaansa. Hän asettea lapselle tiukat ja jäykät säännöt, jotka pohjautuvat siihen, mitä vanhempi itse pitää oikeana ja vääränä".

"Vaativa vanhempi edellyttää lapsiltaan koulumenestystä, mikäli se on hänelle itselleen tärkeää"

"Vaativa vanhempi edellyttää, että lapsi tekee töitä kotona, auttaa kotitöissä ja hoitaa kaikki velvollisuutensa. Hän ei hyväksy joutenoloa tai laiskottelua. Lapsen pitää olla ahkera, reipas, fiksu, kiltti, vastuuntuntoinen ja aikuismainen. Vaativa vanhempi muuttuu usein väheksyväksi tai rankaisevaksi, jos lapsi ei yllä hänen asettamaansa tavoitteeseen".

"Vaativan vanhemman vaatimukset kohdistuvat myös tunteiden ilmaisuun. Hänen on vaikea sietää lapsensa pettymyksen, surullisuuden tai vihan tunteita. Hän kontrolloi ja rajoittaa lapsen impulsseja ja tunteiden ilmaisua kohtuuttomalla tavalla".

"Vaativa vanhempi on usein ikuisesti tyytymätön asioiden tilaan elämässään. Hän haluaa, että asiat ovat ja menevät hänen idealistisen maailmankuvansa mukaisesti". 


Aina välillä ajattelen sitä, kuinka toisenlaista elämäni todennäköisesti olisi ollut, jos oma äitini olisi saanut elää. Se tekee surulliseksi. Joskin menneisyyteni on muovannut minusta sen ihmisen, joka olen nyt. Ja onneksi oli rakastava isä, joka katsoi, ja katsoo edelleen,  minua aina hyväksyvästi, kannustavasti ja lempeästi. Samoin kuin ihana mies, joka on saanut pikkuhiljaa taottua kallooni, että "Sulta ei ihan oikeasti kukaan vaadi yhtään mitään. Ihmisen pitää välillä osata vaan olla!". Ja ihanat pojat, jotka ottavat kaulasta kiinni ja sanovat, että "Älä äiti ressaa. Ei se oo kato niin justiinsa".



Olin vähän niinkuin oman elämäni Tuhkimo, joka määrättiin luuttuamaan lattioita, kun muut lähtivät tanssiaisiin. Mutta sittemmin prinssi tuli ja pelasti. Meidät molemmat :)


Tästä on nyt tullut pitkä tarina. Ja uskotteko, että sen kirjoittaminen on ollut myös rankkaa?

Toivon kuitenkin, että tästä on ollut iloa, tai ainakin ajattelemisen aihetta myös muille, joita omiin tunnelukkoihin tutustuminen kiinnostaa. Avaimia lukkojen avaamiseen en valitettavasti pysty tarjoamaan, koska en ole itsekään päässyt niin pitkälle. Mutta jos vähänkään siltä tuntuu, suosittelen hankkimaan käsiin tuon Kimmo Takasen kirjan. Itse en malttanut odottaa, että se kirjastossa vapautuu, vaan ostin oman. Ei ollut kallis.

Huolestuttavaa ja/tai huojentavaa (haluan uskoa, että omalla kohdallani jälkimmäistä) tässä on se, että omat lapsemme tulevat aikuisina katsomaan itseään ja maailmaa sellaisten linssien läpi, jollaisten läpi me olemme lapsiamme ja maailmaa katsoneet. Oma suurin heikkouteni on varmaan ollut ylisuojelevuus ja vaarojen näkeminen sielläkin, missä niitä ei ole. Mutta toisaalta, mies taas ei näe vaaroja edes siellä, missä niitä on, joten aika tasapainossa on tämä puoli poikien osalta.

Mielenkiintoista olisi tietää, minkälaisia tunnelukkoja teillä muilla on? Ja pystyttekö tunnistamaan, mistä ne voisivat olla lähtöisin? Toki henkilökohtaisia juttuja, joita ei välttämättä halua jakaa.

Testaamaan pääsee täältä (klik). Kysymyksiä on 54, joten kannattaa varata sopivan rauhallinen hetki testin tekemiseen.



Kuva täältä


Mahdollisiin kommentteihin vastaaminen saattaa tavoistani poiketen tapahtua viiveellä. Sen verran on nyt takki tyhjä. Mutta kiitollisena otan jokaikisen kommentin vastaan niinkuin aina. Samoin kuin uudet lukijat, joita yllätyksekseni oli lukijapalkkiin ilmestynyt. Mitä ikinä reittiä pitkin olette tänne päätyneet, toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi!

t. Annukka

PS. Jos kärsit jostain riippuvuudesta, josta et yrityksistäsi huolimatta ole päässyt eroon, ratkaisu saattaa löytyä omien tunnelukkojesi tiedostamisesta ja niiden käsittelystä. Riippuvuudella kun paikataan jotain tarvetta, joka ei tyydyty.

PS 2. Tässä nämä omat lukkoni. (Jätin näkyviin vain kolmen vahvimman kuvaukset, joita olen lyhentänyt niin että jäljelle jäi vain se osa, jonka omalla kohdallani helposti itsekin tunnistan).


Tunnelukko             Voimakkuus

Vaativuus:                Erittäin vahva

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena (niin totta!). Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi.   Siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä. Riittämättömyyden tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä (tässä olen miehen ja poikien ansiosta kehittynyt). 

Uhrautuminen:         Vahva

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

Pessimistisyys:          Keskivahva

Olet kova huolehtimaan ja murehdit tulevia tapahtumia tai tilanteita. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. Jos jotain hyvää tapahtuu. odotat että jotain pahaa on tapahtumassa seuraavaksi (kel onni on, se onnen kätkeköön..) . 


Hylkääminen            heikko
Ulkopuolisuus           heikko
Suojattomuus            heikko
Rankaisevuus            heikko

Oikeutus                                ei tunnelukkoa
Riittämätön itsekontrolli       ei tunnelukkoa
Epäonnistuminen                   ei tunnelukkoa
Alistuminen                           ei tunnelukkoa
Vajavuus                                ei tunnelukkoa
Riippuvuus                            ei tunnelukkoa
Hyväksynnän haku                ei tunnelukkoa
Kaltoin kohtelu                      ei tunnelukkoa
Emotionaalinen estyneisyys  ei tunnelukkoa
Kietoutuneisuus                     ei tunnelukkoa
Tunnevaje                              ei tunnelukkoa


  

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

MIKSI TEEMME VÄÄRIÄ VALINTOJA?


Miten voikin ihmisen pää olla näin sekaisin, ettei kirjoittamaan pysty. Hyvällä tavalla kylläkin. Kai..

Olen nimittäin tässä vuodenvaihteen molemmin puolin päätynyt erinäisiä polkuja pitkin lukemaan ja katsomaan Youtube-pätkiä mm. sellaisista erittäin mielenkiintoisista, ja omaa (työ)elämääni koskevien pohdintojeni vuoksi ajankohtaisista aiheista kuin Luontaiset taipumukset, Sisäinen vs. ulkoinen motivaatio ja Tunnelukot, joilla kaikilla on iso vaikutus paitsi omaan, ihan takuulla myös ihan jokaisen ihmisen elämään. Tavalla tai toisella. Hyvällä tai huonolla.






Haluaisin niin kirjoittaa näistä, mutta vielä on kaikki uudet oivallukset niin sekavana vyyhtinä päässä, että mitään ei tule järkevässä järjestyksessä ulos. Siispä valitsin tähän yhden pienenpienen yksityiskohdan kaikista lukemistani, itselleni ennestään tuntemattoman, mutta jo nyt suuren vaikutuksen tehneen työelämän valmentajan (joka itse kutsuu itseään mielestäni osuvasti "Innostuksen oivalluttajaksi") Jari Saarenpään teksteistä. Ihan vaan siksi, että sopii niin hyvin tähän ajankohtaan, jolloin niin moni tekee niitä kuuluisia Uuden vuoden lupauksia, joista sittemmin luisuu takaisin vanhoihin tapoihinsa.






Kyseessä on Slight Edge-teoria, jonka mukaan ero menestymisen (itse käyttäisin mieluummin sanaa onnistuminen, koska jotenkin aina yhdistän menestymisen ikävästi rahaan) ja epäonnistumisen välillä on hiuksenhieno. Ja perustelu tälle on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin looginen, että olen ihan vaikuttunut. Tai ainakaan en itse ole koskaan ajatellut asiaa näin yksinkertaisesti.

Lainaan tähän Jarin tekstiä suoraan:

Kyse on sinun jokapäiväisistä pienistä valinnoistasi – muista, että olet aina tekemisissä valintatilanteen kanssa. Valitset joko oikein tai väärin. Ei ole olemassa sellaista tilannetta, jossa voit jättää valinnan tekemättä. Joko otat keksin tai jätät keksin ottamatta, tai joko menet lenkille tai jätät menemättä. Huomaatko, kyse on aina valintatilanteesta? Joka kerta. 

Kyseessä on usein niin helppo ja yksinkertainen valintatilanne, että et ymmärrä olevasi valintatilanteessa – valintatilannetta kuvastaa ainoastaan se, että useimmiten on helpompaa valita se väärä vaihtoehto ja oikean valinnan tekeminen vaatii hieman enemmän tahdonvoimaa. Mutta helppo valinta joka tapauksessa, koska kyseessä on niin pieni asia. 

MIKSI VALITSEMME USEIMMITEN VÄÄRIN? 

Koska vaikutukset eivät näy heti. 

Mietitäänpä tätä hetken, koska tässä piilee koko ongelman ratkaisun avain. Miksi me ihmiset syömme tänä päivänä niin epäterveellisesti, liikutaan liian vähän ja lopetetaan aivan liian usein jokin uusi harrastus ennen kuin edes kunnolla pääsimme alkuun? Erilaisista dieeteistä ja muista huonojen tapojen muuttamisista puhumattakaan. Vastaus on yksinkertainen – koska mikään näistä päivittäisistä pienistä valinnoista ei vaikuta välittömästi. Eikä edes huomenna, eikä välttämättä ylihuomenna. Kun et heti huomaa valintatilanteesi seurausta, on helppo päättää väärin. Tulee tehtyä jokapäiväisiä pieniä vääriä valintoja, jotka eivät näy huomenna eikä ylihuomenna, mutta… jonakin päivänä nuo jokapäiväiset väärät valinnat kumuloituvat siten, että huomaat eron. 

ELÄTKÖ OIKEASTI TÄSSÄ HETKESSÄ? 

Meillä on vain tämä hetki. Menneisyys on aikaisempien valintojemme näköinen. Ja tiedätkö mitä? Tulevaisuutesi on täsmälleen tämän hetkisten valintojesi näköinen!

Näinhän se juurikin on (aina kun kyseessä on asia, johon voimme itse vaikuttaa). Yksinkertaista eikö vaan? Ja olen ihan satavarma, että kun sitä alkaa tiedostaa niitä omia jokapäiväisiä valintatilanteitaan ja pysähtyy jokaisen kohdalla tietoisesti miettimään, ottaako sen suklaan (ja toisen ja kolmannen vai syökö koko levyn) tai lasin viiniä tai mitä nyt vaan, eikä vaan tavan vuoksi ota, se johtaa ennenpitkää hyvään kierteeseen ja sitä kautta parempaan/terveempään tulevaisuuteen. Tai päinvastoin.



Arvatkaa, mitä mies kysyi, kun kippasin nämä Uuden vuoden aaton ostokset pöydälle?
"Toitko nakkeja?" (Kappas vaan, kun olikin ainoa vihannes, joka unohtui).


Ja vaikka aiheen esimerkit koskivatkin valintoja sen suhteen, mitä syödä tai juoda, tai kuinka vähän tai paljon liikkua, niin itse omalla kohdallani pyörittelen ennemminkin niitä isompia valintoja, joita olen oman muun elämäni suhteen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tai paremminkin: mitkä omaa hyvinvointiani ja tulevaisuuttani koskevat suunnitelmat olen valinnut jättää toteuttamatta sen sijaan, että olisin pistänyt toimeksi. Mutta koska menneitä on turha murehtia, keskityn sen sijaan tulevaan. Valinta kerrallaan.

Slight Edge-teoriaan liittyi kaavio, jota en nyt tähän kopioi, mutta poimin siitä kuitenkin nämä kaavioon liittyneet osuvat tekstit

"What's comfortable early, becomes uncomfortable later.
What's uncomfortable early, becomes comfortable later."

Siinä se.

Kehnohkoksi lopuksi pari menneen kuun sinisistä ja vaaleanpunaisista päivistä ottamaani kuvaa, jotka eivät liity aiheeseen,  mutta joita en raskinut poiskaan heittää, vaikka muutama päivä sitten olin jo kääntänyt ajatukset ihan täysin kevääseen. Niin se mieli muuttuu, kun talvi yllättää suomalaiset kesken tammikuun.










Jatkan oivaltamista ja palailen taas.

Leppoisaa loppiaista! Sellainenkin kun kohta on.