Sivut

perjantai 19. elokuuta 2016

KOLMEN VIIKON (LOMA)KUVAKATSAUS


Olen tällä viikolla avannut tyhjän ruudun ties kuinka monta kertaa, tuijotellut sitä aikani ja laittanut sitten kiinni. Outo tunne, kun ajatukset eivät vaan kertakaikkiaan siirry "paperille" vaikka haluaisinkin. Ja toisaalta en edes halua, kun tuntuu, etten osaa. Hmmm. Vaikiaa on. 





Kuva on otettu Kuopion Kallaveden rannalla ensimmäisenä kesälomareissupäivänä reilut kolme viikkoa sitten, mutta tuntuu, että se olisi ollut vasta eilen. 

Ja vaikka kuvassa olo on helpottunut ja katse kohti edessä siintävää kahden ja puolen viikon vapautta, koen tällä hetkellä sellaista haikeutta ja luopumisen vaikeutta, että mieli tekisi nytkin vaan istua ja tuijotella tyhjyyteen. Arkeenpaluu kun ei tänä vuonna ollut pelkkä arkeenpaluu, vaan sen tosiasian kohtaaminen, että ollaan nyt miehen kanssa kotona kaksin. Tyhjän pesän syndrooma vissiin.

Mutta jottei menisi synkistelyn puolelle, kaivelin kameran ja puhelimen kätköistä satunnaisia kuluneiden kolmen viikon aikana räpsittyjä, enimmäkseen julkaisukelvottomia kuvia, joihin liittyvät muistot piristivät mieltä.

Ensin kuitenkin pakollinen yrtti- &vihanneskatsaus, koska on meikäläiselle niin uutta ja ihmeellistä.

Ruukkuun istuttamistani siemenperunoista ei tänä vuonna tullut potun pottua. Paitsi niistä ylimääräisistä, jotka kippasin kompostiin. 

Sen sijaan kesän ehdoton yllättäjä oli kesäkurpitsa, joka suorastaan säikäytti, kun ensimmäisen kerran kävin kurkkaamassa, josko jotain alkuja jo olisi näköpiirissä. Olihan siellä.. :).





Painoa tällä möhköllä oli rapiat kaksi ja puoli kiloa.

Olisin halunnut ottaa kurpitsan ja samankokoisen kaverinsa mukaan reissuun, mutta koska tiesin, että ennen varsinaista keittiöllä varustettua määränpäätä oli tiedossa pari hotelliyöpymistä, päätin olla herättämättä hämmennystä kapsäkistä kurkistavilla kurpitsoilla ja sensijaan antaa ne ystävälleni Annelle, joka toivottavasti sai loihdittua niistä jotain sapuskaa.


Myös sydäntomaatteja oli taimet notkollaan, mitä vähän (paljon) ihmettelen, koska olivat koko kesän taivasalla. Mitä nyt pahimmilla kaatosateilla nostelin lasikuistille turvaan, mutta muuten pärjäilivät ulkona.






Kekkilän yrttilaatikko reuhotti viidakkona ja vähän suretti jättää sitä loman ajaksi oman onnensa nojaan, joten käännyin Marttojen puoleen ja etsin sopivia säilöntävinkkejä.





Minttujen lehdet pistin pakkaseen sopivina smoothie-kokoisina annoksina, ja basilikat säilöin purkkeihin laittamalla lehtien kanssa kerroksittain oliiviöljyä ja merisuolaa. Aika epämääräiseltä kyllä jääkaapissa näyttävät, mutta se johtunee öljyn rakenteen muuttumisesta kylmässä. Kai.






Mintun kukkasista tykkään ihan hulluna (vaikkei niitä kai pitäisi päästääkään kukkimaan).
Koristivat kivasti terassin pöytää hiljattain ostamissani simppeleissä valkoisissa lasimaljakoissa.






Myös kaikenlaisia siivekkäitä tuntui tänä kesänä olevan liikenteessä enemmän kuin koskaan. Ilahduttavimpana perhoset, joita en muista jälkeen lapsuuden nähneeni yhtä paljon kuin tänä kesänä.






Myös ennen lomaa ottamani kulmien kestopigmentoinnit piristivät paitsi mieltä, myös kasvoja. 

Koitin lähettää kulmista kuvan pigmentointia suositelleelle ystävälleni, mutta ilman aiempaa selfie-kameralla varustetun puhelimen käyttökokemusta tuli aika monta hutia ennenkuin osuivat kunnolla ruutuun. 

Mies sanoi, että näytän kuvassa hauraalta ja surumieliseltä, mutta itse tiedän olevani siinä iloinen ja takkutukkainen (koska olin seuraavana päivänä menossa kampaajalle).






Pigmentointi on kuvassa ihan tuore ja nyttemmin jo piirun verran vaaleampi ja luonnollisempi. Ehkä turhamaista, mutta niin paljon kivempi, kun aamuisin ei näytä ihan kalpealta haamulta. Omissa kulmissani kun väri riittää vain puoleenväliin. Ja kirppisrahoista nämä kustansin, joten ei tullut huono omatuntokaan.

Mutta vihdoin sinne lomareissulle, jonka pitkäaikasiin perinteisiin meillä kuuluu matkan varrella Jämsässä Patalahden Essolla (vai mikä asema nykyään lie) otettu mahdollisimman tyhmä Suomilippiskuva, joka lähetetään pojille, että tietävät, missä ollaan menossa. Sanoja ei tarvita.




Paita ja sortsit mallin omat. Lippis ja CD Patalahden Esson hyllystä :)


Johtuneeko siitä, että Patalahden pysähdyksen perinne liittyy lomaan, jolloin ollaan yleensä muutenkin keskivertoa paremmalla tuulella, mutta joka vuosi toi lippis vaan jaksaa naurattaa.

Tässä kuitenkin ukkeli ihan normaalina lakittomana itsenään Kuopiossa, jossa pysähdyttiin yhdeksi yöksi.








Sattui kohdalle ihan täydellisen lämmin ja aurinkoinen ilta, ja sataman alue oli täynnä iloista paikallista porukkaa, vaikka oli keskiviikko. (Varmaan ihan normaalia isommissa kaupungeissa, mutta outoa meikäläiselle).

Tehtiin pieni käppäilyreissu keskustaan ja bongattiin matkan varrella mm. Ravintola Sammon mainiot mainokset.






No ressihän siinä väkisinkin laakee, kun istuu ruokapöytään. Ei kylläkään jääty Sampoon sisätiloihin, vaan suunnattiin takaisin rantaan Wanhan Sataman terassille.






Itse tilasin piäruokaa (ruokoo?)  ja vähemmän nälkäinen mies sai puhuttua itselleen burgerin lasten listalta. Ei järin savolaista kumpikaan, mutta lomalla on syötävä, mitä sattuu tekemään mieli.





Vessakyltti oli enempi kansainvälinen. Sorry Sirs...








Kuopiosta suunnattiin Tahkolle, jossa käytiin pelaamassa kierros golfia ja yövyttiin.


Tästä venerannassa ottamastani kuvasta rajasin pois sekä "Uiminen kielletty"- kyltin että uimassa olleen ukkelin.






Ja ihan livenä olisin halunnut rajata pois myös ravintolan katolla pizzoja kärkkyneen lokin






Perjantai-aamuna ei maltettu jäädä Tahkolle pyörimään, koska mieli oli jo Vuokatissa, joka on ollut meidän kesäkoti jo viimeisten 15 vuoden ajan.

Tiedettiin kyllä, että loma-asunnon avaimet saadaan vasta iltakuudelta, mutta ajeltiin silti perille tuttuihin maisemiin, kaivettiin bägit takakontista, pelailtiin aikamme kuluksi kierros, käytiin ruoka- &viinikaupassa ja istuskeltiin aurinkoisella terassilla ja hengailtiin kaikessa rauhassa lomailmaa haistellen.



Tuo etualan paritalon toinen puolisko on "meidän".



Lomaosakkeilla oli aikanaan huono maine, johon liitettiin kaikenmaailman huijauksia (joita niitäkin maailmalla tapahtui), mutta meille se on ollut ihan täydellinen lomailumuoto viimeiset 15 vuotta. 

Silloin kun lomaa on vain vähän (pienyksinyrittäjämiehellä useimmiten vain nämä kaksi viikkoa vuodessa), sitä arvostaa kaiken helppoutta ja mukavuutta. Asunnolla kun on ihan kaikki mahdollinen valmiina puhtaista lakanoista ja pedatuista sängyistä lähtien, eikä loppusiivouksestakaan tarvi huolehtia. Toki näistä yhtiövastikkeissa maksetaan, mutta pitkän päälle lomailu on tullut paitsi helpoksi, myös varsin edulliseksi, jos vertaan siihen, että aina pitäisi vuokrata mökki. Saati ostaa/omistaa. Siihen meillä ei olisi ollut mahdollisuutta. Eikä se meidän tapauksessa olisi järkevääkään, kun käyttöä olisi vain muutama hassu viikko vuodessa ja loput stressiä siitä, että mökillä on kaikki kunnossa.

Toki sijainnilla on iso merkitys ja meidän tapauksessa Vuokatin Katinkulta on ihan paratiisi liki kotivovella sijaitsevine kenttineen, kaikkine muine liikuntamahdollisuuksineen, järvineen ja kauniine vaaramaisemineen. Täydelliset puitteet liikkua tai olla tekemättä yhtään mitään. Ja riittävän kaukana kotoa, muttei kuitenkaan mahdottoman matkan päässä.

Kelikin tuntuu aina heinä- elokuun taitteessa olevan kohdallaan. Niin nytkin, vaikka säätiedotuksissa sateilla ja ukkosilla uhkailtiin. Poutaa ja lämmintä auringonpaistetta piisasi yhtä päivää lukuunottamatta koko kahden viikon ajaksi. Aluetta ympäröivä iso Nuasjärvi ja Vuokatinvaarat tuntuvat jotenkin pitävän pilvet takanaan.





Yhdellä kierrokselle jouduttiin avaamaan sateenvarjot





Mutta hetken päästä jo kirkastui




Ja illalla suorastaan paistoi




Horsman kukinnot tuntuivat olevan etelän horsmia perässä





Mutta puolukat edellä






Luonto oli värkännyt taideteoksia rantaan (omaan silmääni näyttää ihan siltä, että kaatuneen puun alta kurkistaa kettu tai koiranpentu)





Ja ilta toi mukanaan kultaa




sekä yksinäisen sulan





Puolessa välissä lomaa ajettiin poikki Suomen ja käytiin heittämässä jo kotona mukaan pakattu vanhemman pojan muuttokuorma uudelle kotipaikkakunnalleen, josta on hyviä kesämuistoja niiltä ajoilta, kun pojat olivat pieniä, mies palkkatöissä, ja kesälomaa kokonainen kuukausi, joka yleensä reissattiin asuntovaunulla. 



Epätodelliset, mutta todelliset värit.


Sitä ei vaan jotenkin hahmottanut, että sinne se poika nyt jäi, kun itse vielä palattiin takaisin lomamaisemiin. Mutta kotona iski haikeus ja ymmärrys siitä, että välimatkaa on nyt 500 kilometriä. Tiedän, että normaalia elämäähän se on, mutta kestää vaan tottua. Ja asiaa tottakai helpottaa se, että poika itse on elämän eteen heittämistä uusista mahdollisuuksista innoissaan. Yhtä niistä päästiin miehenkin kanssa todistamaan, kun käytiin katsomassa hyväntekeväisyysottelu, jossa poika pelasi ensimmäistä kertaa uuden kotijoukkueensa paidassa vastassaan nippu NHL-tähtiä, joita on tottunut näkemään vain telkkarissa. Kerrassaan hieno tapahtuma, josta iso hatunnosto sen järjestäjälle, nykyään Floridassa pelaavalle Jussi Jokiselle, joka näin muistaa omaa kasvattajaseuraansa ja kerää tempauksella rahaa sen juniorityölle.



  Kotijoukkue JHT sinisissä vs. Jussi Jokinen All Stars punaisissa 


Illalla järjestettyyn hyväntekeväisyysgaalaan meillä ei enää ollut mahdollisuutta jäädä, koska arki alkoi ja edessä oli reilun kuuden tunnin kotimatka, josta ei olisi koskaan selvitty, jos meikäläinen olisi ollut ratissa. Sysimustat pilvet tuntuivat viistävän maata ja vettä tuli kuin aisaa, joka sai vastaantulevien valot vilistämään väsyneen silmissä. Mutta niin vaan selvittiin.

Ja kotona odotti iloinen yllätys, kun armeijasta poikkeuksellisen pitkällä vapaalla ollut kuopus oli pitänyt mielessäni jo tuhoon tuomitsemani kesäkukat suorastaan liikuttavan kunniakkaasti hengissä kastelemalla niitä joka päivä, vaikka enimmäkseen oli kuulemma satanut. Edelliskerralla kun ovenpielen amppelissa kiikkui pelkkä ruskeaksi kuihtunut käppyrä. ("Oho, oliks siinä semmonenkin. Ei me huomattu" oli poikien kommentti, kun totesin, etteivät vissiin sitten kumminkaan muistaneet, että oli puhetta kukkien kastelusta...)

Ja vaikka tämä tarina on jo nälkävuottakin pidempi, pakko laittaa tähän vielä yksi kuva.

Ei nimittäin onnistuttu saamaan majoitusta pojan uudelta kotipaikkakunnalta johtuen paitsi kiekkogaalasta, myös samaan aikaan sattuneesta 1500 hengen kesätapahtumasta, joten vietettiin yksi yö Ylivieskassa Hotelli Käenpesässä. Kokemus sekin :). 



Olen ihan varma, että tällä huonepuhelimella voi soittaa Neiti Ajalle..



Ensimmäinen työviikko on kohta pulkassa, ja ikävä kyllä nyt jo tuntuu siltä, ettei mitään lomaa olisi koskaan ollutkaan.

Lomalla tuli liikuttua vielä paljon normaalia enemmän. Yksistään kentällä tuli kahteen viikkoon käveltyä parisataa kilometriä. Lisäksi pelailtiin tennistä ja sulkkista, uitiin ja tehtiin pyörälenkkejä. Ehkä siksi tuli myös nukuttua kuin tukki, mikä on itselleni niin harvinaista luksusta, etten paremmasta tiedä. Joka aamu heräsin virkeänä viimeistään seitsemän aikaan ihan valmiina lähtemään aamu-uinnille ja saunaan. Mutta nyt, kun herätyskello kummittelee taas yöpöydällä, olen palannut vanhaan ja heräilen tämän tästä. Plääh. Mutta tähän se on nyt vaan totuttava, kun ei muutakaan voi. Ja tänään alkava aurinkoinen loppukesän viikonloppu otetaan ilolla vastaan. Syksy tulee, kun on tullakseen.


PS. Jostain joskus luin, että sopiva määrä kuvia yhteen postaukseen on kolme.....


maanantai 18. heinäkuuta 2016

KESÄKORUARVONTA


Edellisessä postauksessa iloitsin uudesta kivasta kesärannekorustani, ja päätin järjestää pienet pika-arpajaiset ihan vaan torstaina vihdoin ja viimein alkavan kesälomani kunniaksi.

Palkintoina kesäinen rannekoru kolmelle. 






Oma versioni on valkoinen, jollainen on yhtenä myös arvonnassa, mutta sen lisäksi poimin mukaan hopeisen ja mustan vaihtoehdon.






Kyseessä ei ole "lukijoidenkalasteluarvonta", vaan haluan ilahduttaa tällä nimenomaan olemassaolevia lukijoitani. Ei tarvi olla edes kirjautunut, vaan riittää, että voit hyvällä omallatunnolla sanoa lukevasi juttujani ja jättäneesi minulle aiemmin ainakin yhden kommentin johonkin aiempaan tekstiini.

Arvonnan säännöt ovat niinkin simppelit kuin yksi arpa tasapuolisesti jokaiselle tähän postaukseen kommentin jättäneelle (ellei siinä varsin lue, että nimenomaan ei halua osallistua arvontaan...). Ilman Bloggerin profiilia kommentoivia pyydän kirjoittamaan saman nimimerkin, jolla on kommentoinut aiemminkin (muistini on tässä suhteessa yllättävän terävä ;))

Kommentikentässä olisi kiva kuulla, mikä omista koruista on suosikkisi, jos sellaista on. Vai oletko enempi vaihtelunhaluinen vai kokonaan koruton niinkuin meikäläinen yleensä, jos ei vihkisormusta ja toinen toistaan huomaamattomampia korviksia lasketa? Ja mieluusti saa myös lähettää haluamiaan kesä(loma)terveisiä. 

Lisäksi toivon, että listaat arvottavana olevat korut mieleiseesi värijärjestykseen, jotta voin mahdollisimman pitkälle noudattaa toivomusta voittajien osalta. 

Jos sattuu käymään niin, että kaikkien voittajien värijärjestys on sama, silloin ensimmäinen saa ykkösvärin, toinen kakkosvärin jne.

Oma värisuorani olisi: 



1. Valkoinen



2. Harmaa/hopea



3. Musta



Mitään erillistä arvonnan voittajapostausta en julkaise, vaan käyn ensi sunnuntai-iltana (24.7.) tai viimeistään maanantai-aamuna ilmoittamassa voitoista kommenttikentässä vastauksena voittaneiden omiin kommentteihin. Kannattaa siis käydä täällä uudelleen ko. ajankohdan jälkeen kurkkaamassa, koristaako rannekoru juuri sinun rannettasi vielä tänä kesänä. Toivon niin!

Teen tällä kertaa myös sellaisen poikkeuksen (ihan vaan siksi, että aika menee työpöydän siivoamiseen..), etten vastaile kommentteihin, vaan toivotan kaikille tasapuolisesti Onnea arvontaan!

   
PS. Kaikissa koruissa on jämäkkä magneettilukko ja pituutta 20 cm. 

PS2. Palkinnot sponsoroi mieheni, jonka itselleni lahjoittamalla lahjakortilla kävin korut ostamassa. Itseoikeutetusti aion siis käyttää Ukkelia onnettarena. Vai pitäisikö sanoa OnnenPekkana, jollainen on omasta mielestäni siviilissä muutenkin ;).

Edit 24.7.2016 klo 20:29:

Arvonta on nyt päättynyt. Kiitos hirmusti kaikille osallistujille ja harmi, kun ei ollut lähettää korua kaikille.

Tällä kertaa OnnenPekka arpoi voittajiksi Annen (Vihdoinkin maalla), Anun Villa Mezzosta ja Helin (Kotoisaa arkea). Onnittelut!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

PUOLEN EURON PIRISTYKSET JA PARI MUUTAKIN


Viimeviikkoinen paluu blogin pariin piristi mieltä siinä määrin, että päätin lähteä kirppikselle etsimään itselleni kivoja kesälautasia, joita voisin sitten käyttää kuvausalustana kaikille niille kauniille kesäherkuille, joita myös päätin alkaa värkkäämään. Hehhee. Ei hirveää luottoa ollut sen paremmin kirppislöytöihin kuin niihin itsetehtyihin herkkuihinkaan, mutta voi vitsit, miten hieno tunne tuli, kun löysin kuin löysinkin neljä pientä, mutta sitäkin kauniimpaa lautasta, joilla oli hintaa yhteensä puoli euroa! 

Kaksi niistä oli tällaisia ihan täydellisiä sinikuvioisia:




Ja kaksi kauniita harmaasävyisiä:




Varmaan ihan arkipäivää muualla, mutta täällä meillä päin voi viidenkymmenen sentin lautaslöytöjä pitää sen sortin ihmeenä, että enteilee vähintään lottovoittoa tai jotain. 

Olin niin onnellinen noista lautasista, että pyöräilin kirppikselle toiveikkaasti seuraavanakin päivänä, enkä turhaan silloinkaan. 





Tämä kääretorttua muistuttava pötkylä on kolme metriä pitkä pellavamatto, jota en hennonut jättää hyllyyn, vaikka hinta olikin lähempänä normaalia täkäläistä tasoa.

Pulitin pellavasta parikymppiä, mutta ajattelin, että eipä siitä metrihintaa liiaksi kerry, ja koska olin jokatapauksessa vailla pöytäliinaa valkoiseksi maalamalleni terassin pöydälle, päätin ostaa maton ja olla ajattelematta, että se ehkä joskus tosiaan on ollut lattialla. 

Onneksi tuli netistä vilkaistua pellavan pesuohjeita, koska muuten olisi käynyt niin kuin entisen miehen silkkilakanoille, joista ei jäänyt pesukoneessa jäljelle kuin kasa pölyä (Olen tämän aiemminkin kertonut, mutta ostin opasaikoinani Thaimaasta ihanat silkkilakanat, jotka mies sittemmin pesi 90 asteessa, koska "äiti oli niin käskenyt". No ei ollut sen jälkeen lakanoita, eikä miehellä käyttölupaa pyykkikoneeseen..). 

Olisin itse järkeillyt, että pellava, ja etenkin matto, kestää kovaakin käsittelyä, mutta neuvottiinkin käyttämään alhaista lämpötilaa ja hienopesuainetta. No sillai sitten. Aina oppii näköjään.





Siinä se nyt toimittaa liinan virkaa pestynä ja mankeloituna. Kertakaikkisen ihana materiaali ja kiva pintakuvio. Tykkään todella. Samoin kuin noista maljakoista, joita en voinut vastustaa, kun ne näin. Eivät kaipaa mielestäni edes kukkia, ja jotenkin kaiken amppelirunsauden jälkeen parit heinät tuntuvat ihan riittäviltä ja raikkailtakin. Niitä meillä piisaa pihalla yli tarpeen, kun ovat lähteneet aika holtittomasti leviämään sieltä, mihin niitä aikanaan istutin.

Pöytä oli alunperin vaalean tammen värinen, mutta pilasin sen itse unohtamalla siihen kukkamaljakon joka halkesi pakkasessa ja vesi levisi pöydän pintaan irrottaen lakan. Mutta maalattuna siitä tuli taas ihan käyttökelpoinen, eivätkä näytä nuo kalkkimaalatut tuolitkaan enää ihan niin hirveiltä, kun ovat itseään suoraviivaisemmassa seurassa. Taustalla pilkottava haalistunut sohva vielä odottaa vuoroaan, mutta saa nyt olla. 

Sen verran olen viime aikoina tavaraa (ja maljakoita) kirppiksellä myynyt ja rahaa "tienannut", että yhtään ei omaatuntoa kolkuttanut, vaikka nämä kaksi aika arvokasta tilalle ostinkin. Uskoisin, että niihin en kyllästy. 





Kirppispöydässä oli toinenkin samanlainen matto, ja harkitsin, että käyn ostamassa senkin, mutta iski nuukuus. Ajattelin sen sijaan tarjota siitä Huutokauppakeisarin mallilla puolet ja toivon, että saan sen sillä kympillä. Jos en, niin olkoot. Ei sitä kukaan täydellä hintaa osta, koska oli aika likainenkin. 

Mutta koska tästä näyttää nyt tulevan poikkeuksellisen ostospainotteinen tarina, kerronpahan nyt senkin, että Dioriinan kesäkorupostauksen luettuani muistin yhtäkkiä lahjakortin, jonka mies sai jo ajat sitten hyvän miehen lisänä, kun hoiti yhden koruja ja asusteita myyvän liikkeen muuton. Antoi sen silloin minulle, mutta olin unohtanut koko asian ja nyt iski säikähdys, että onko jo mennyt vanhaksi. Onneksi ei, vaikkei paljon puuttunut.

Lähdin siis varta vasten koruostoksille, mutta pahus, kun olivat kaikki korut -50% alennuksella, ja vaikka kuinka omasta mielestäni shoppailin, sain satasesta kulumaan kokonaiset 27 euroa...

Tähän Hipanema-tyyliseen rannekoruun ihastuin, ja ajattelin, että varmaan on kallis, mutta normihinta oli 19,90 euroa, josta siis sain vielä puolet alennusta..






Korussa on jämäkkä magneettilukko, joten ei ihan herkästi karkaa.

Yritin ottaa korusta kuvan myös omassa kädessäni, mutta huteraa oli, kun vasurilla kannattelin kameraa ja yritin saada ranteen osumaan ruutuun.






Tähän olisin varmaan ennen kirjoittanut, että kuvassa vasemmalla ruttuinen kämmenselkä, mutta olen päättänyt lopettaa kaikenlaisen epäkohtien huomioimisen, vaikka niitä itse omissa kuvissani näkisinkin. Tässä ollaan kuitenkin 51-, eikä 21-vuotiaita, joten jossain se eletty elämä pakosti jo näkyy. Ja hyvä niin.

Tämän lisäksi ostin toisenkin valkoisen, aika isoista puuhelmistä tehdyn rannekorun, neljät (valkoiset) nappikorvikset ja lasisen kynsiviilan. Vielä pitäisi se loppu 73 euroa saada tuhlattua. Aikaa yksi viikko. Huuuh. 


Mutta jos palataan takaisin terassille, niin tässä Kekkilän tämänhetkinen tilanne






Ei kuulkaa enää millään pysty syömään tomaatti-mozzarellasalaattia, eikä mitään, mihin tulee basilikaa.. Sen verran se on työntänyt satoa, että tulee jo korvista. Samoin kuin minttu. Ja pienesti oreganokin, joka roikkui pitkälle yli laidan, mutta leikkasin suurimmat rönsyt jo pois.
Tillit sen sijaan olen syönyt kaikki, kun sopivat niin passelisti joka-aamuisen lohijälkiuunileivän päälle. Sitä (tilliä) pitää ensi vuonna laittaa enemmän kasvamaan. Nyt olen sen tilalta käyttänyt ruohosipulia, joka sekin passaa leivälle mainiosti. Ja pannulle pekonisilpun ja uusien perunoiden kaveriksi.

Yrttejä ei vissiin pitäisi päästää kukkimaan, mutta aika kaunis on tämä karkuun pyrkivä minttu.






Samoin kuin tämä hentoinen oreganon kukka:





Aika ihmeellisen kiva tunne, kun pitkästä aikaa muutamastakin kuvasta tuli sellaisia kuin halusin. Yleensä ovat ihan jotain muuta ja hirmu pettymys, kun kameran ruudulla vielä näyttää ihan mukiinmenevältä, mutta koneen näytöllä kaikki onkin ihan plääh. 

Jaa niin. 

Kesäherkut ovat vielä ajatuksen tasolla, jos sitäkään, mutta harmaa blogilautanen sai kunnian kannatella pihan metsämansikkasatoa, josta tuli 10-kertainen amppelimansikan vastaavaan verrattuna.


Näppärimmät voivat tämän kuvan perusteella päätellä, kuinka monta mansikkaa amppelista tuli :)





Jos hyvin käy, aamukammassa on enää ehkä vain seitsemän piikkiä lomaan, ja sen verran sitä nyt istuu vaikka aidanseipäässä.

Keleissäkään ei ole viimeaikoina ollut oikein muuta hyvää kuin se, että ovat olleet varsin kulmakarvaystävällisiä.
Kävin nimittäin maanantaina ottamassa kulmiin ne puheena olleet kestopigmentoinnit, ja viikon päivät pitää varoa suoraa auringopaistetta ja hikoilua. Ei ole sattumoisin tehnyt tiukkaakaan..



keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

KESKEN JÄÄNYT KUVAVIIKKO JA MUITA KUULUMISIA


Nyt täytyy olla tyytyväinen, että Bloggerin viime päivien tilastokäppyrä ei ole oma sydänkäyräni.
Jos olisi, ei enää meikäläisessä henki pihisisi. Joskin välillä tuntuu, ettei pihise nytkään, vaikka periaatteessa ihan elossa olenkin. On vaan niin kertakaikkisen tööt- olo, koska loma ei näytä alkavan i k i n ä, vaan tuntuu, että koko kesä valuu käsistä.

Samoin näyttää valuneen muutama viikko sitten aloittamani, mutta kesken jäänyt kuvaviikkopostaus, jonka kaivelin luonnoksista. Tuleepa kerrattua itsekin, mitä kyseisellä viikolla tapahtui. Tai siis paremminkin, mitä ei tapahtunut, koska ei näytä olleen mitään ihmeellistä ilmassa silloin(kaan).

***

Perjantaina kävin kallonkutistajalla. 

Tai siis siltä se tuntui, vaikka kyseessä oikeasti olikin fysioterapeutti, jonka kallonpohjakäsittelyn jäljiltä pää ei enää tuntunut yhtään omalta (mikä tässä tapauksessa lasketaan pelkästään plussaksi..). Jotenkin niin erikoinen tunne, kun yhtäkkiä pää kääntyikin molempiin suuntiin ilman, että pitää kääntää koko ihmistä.

Urheilu oli siltä illalta kielletty, joten läksin ihan vaan kävelemään kameran kanssa kentälle. Mutta siitä tulikin jo kuvaraporttia aiemmin laiteltua, joten ei aiheesta sen enempää.

Illalla tutustuin itselleni ennestään tuntemattomiin kukkiin. Hyvää oli.






Lauantai-aamuna ajattelin, että olisi kiva lähteä käymään jossain tai tehdä muuten vaan jotain muuta kuin olla kotona tai mennä pelaamaan. Eikähän tarvinnut tälläkään kertaa vaivautua lausumaan ajatuksiaan ääneen, kun mies töistä aamupäivällä tultuaan ehdotti ihan samaa "johonkin" lähtemistä.

Suunnaksi valittiin Hämeenlinna, jossa käytiin ihan vaan käppäilemässä ja poikettiin terassikahveille Aulangon kauniissa puistomaisemissa. 

Pikkupokkari oli matkassa mukana ja tarkoitus oli ottaa kuvia Aulangolta, mutta tulikin harvinainen sovituskoppiselfie Kauppakeskus Goodmanin Anttilasta, joka tietysti on juurikin se kaikkien muotitietoisten ostospaikka :D. 





Raidallinen Nanson mekko/tunika oli niin mahtavan pehmeää puuvillaa ja niin mukava päällä, että en vienyt kassalta takaisin henkariin, vaikka hinta vähän yllättikin. (Niinkuin tyypillistä on, luulin, että oli tarjouksessa, mutta olikin sitten justiin se ainut, joka EI ollut, vaan kaikki ne muut saman tangon vaatteet. Mutta jos tuotelappusen tiedot pitävät paikkansa ja kangas tosiaan on kudottu ja värjätty ja vaate valmistettu Suomessa, niin maksankin mieluusti).

Muotituomari Makunen (ukkeli) istuskeli koppien ulkopuolella ja jakeli pisteitä. Kuulemma muillekin kuin meikäläiselle, mutta onneksi en ollut näkemässä :).


Sunnuntaina innostuin keittelemään raparperijuomaa.





En ole moista koskaan kokeillut, mutta ystävältä saamieni maistiaisten perusteella oli kyllä hyvää. 

Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluneita vanilja- tai kanelitankoja ei kaapista löytynyt, mutta heittelin sitruunoiden sekaan oman Kekkilän minttuja (kröhöm) ja ripottelin raparperinpalojen päälle vaniljajauhetta (ei sokeria, vaan sitä mustaa jauhoa) ja kanelia ja ajattelin, että josko niistä jotain makua irtoaisi. Harmikseni kotona ei ollut tuoretta inkivääriäkään, jota olisin ehdottomasti halunnut käyttää, mutta en viitsinyt sen takia lähteä kauppaan. Ripottelin siis jauheena palojen päälle.

Valkoisen sokerin tilalta käytin Intiaanisokeria ja vähensin ohjeen mukaista määrää desillä.

Keitokset vein kellariin pariksi päiväksi tekeytymään. Kun oli valmista, join yliannoksella vatsani kipeäksi, kun en tajunnut, että olikin ikäänkuin tiivistettä, jota olisi pitänyt laimentaa... 


Maanantaina maalasin terassin ruokapöydän tuolit toiseen kertaan, mutta  lopputulos ei mieltä lämmittänyt. Jos eivät ihan susirumat ole, niin en voi kyllä kauniiksikaan kehua. Haaveena kun oli tasaisen valkoinen lopputulos, mutta tuli tuollainen enempi kuluneen oloinen, joka on sinällään ihan kiva juu, mutta ei tässä tapauksessa miellytä, koska ei ole sitä, mitä halusin. 

Kuvakin on ruma, kun ei huvittanut ottaa parempaankaan. Olin niin tympääntynyt.





Maalina käytin Annie Sloanin "Old White"-sävyistä kalkkimaalia, jonka valitsin ekologisuutensa ja hengittävyytensä takia. Ja siksi, että halusin kokeilla sitä johonkin. Vaan ei syntynyt rakkautta ensimaalauksella, mutta se ei ollut maalin vika, vaan kohteen. Luonnonmateriaalista punotut tuolit eivät olleet ihan nappivalinta tähän kokeiluun. 

Mutta että jos nyt joku on juurikin tällaisa tuoleja vailla, niin Torista varmaan kohta löytyy..

Myöhemmin heitin ekologisuuden nurkkaan ja maalasin terassin pöydän liuotinohenteisella ulkokalustemaalilla ja ostin tuoleihin päälliset. Mutta siitä joskus toiste. 

Tämän pidemmälle en ollut raporttia kirjoittanut, eikä mitään havaintoa, mitä tiistaista eteenpäin tapahtui, joten hypätään tähän viikkoon ja siihen, että ei pidä ottaa kesäkissaa, mutta ei pidä ottaa myöskään kesäkukkia, jos ei ole rahkeita niitä hoitaa. En vaan kertakaikkiaan selvinnyt edes kesäkukka-amppeleiden riittävästä kastelusta, joten kaksi niistä lensi juhannusviikonlopun jäljiltä kuivuneina käppyröinä kompostiin. Ei voi mitään. Jäljelle jääneet valkoinen petunia ja miljoonakello kukoistavat senkin edestä. Samoin kuin Kekkilän yrttilaatikko, joka työntää satoa enemmän kuin laki sallii.

Myös ulkoterassilla ihan vaan taivasalla tapahtuu, mitä en olisi ikinä uskonut. Tässä kuitenkin todistusaineistoa:





Sydäntomaatit tosiaankin näyttävät pieniltä sydämiltä ja viihtyvät ulkona, jossa nojailevat muurikivialtaaseen, johon keksin istuttaa tulipalon tuhoamien sinikatajien tilalle kesäkurpitsan ja patikokurkun taimet ihan vaan koemielessä.





Patiokurkku päätti paleltua, mutta ehti tehdä yhden kurkun, joka näyttää vieläkin kasvavan, vaikka taimi ympärillä onkin muuten mitä on. En ole raskinut tuota vielä irrottaa ja mietin tarkkaan, miten sen käytän. Varmaan vähintään johonkin juhlasalaattiin, koska on sen verran harvinainen tapaus, etten viitsi arkisesti näkkärin päälle siivuttaa.

Kesäkurpitsaa näyttää tulevan ihan tavan kanssa. Oli hankalaa työntää kameraa viidakon sekaan, mutta siellä niitä alkuja tosiaan on.






Harmi vaan, että olen nyt ihan oikeasti niin väsynyt olemaan aina ja aina vaan yksin töissä, etten jaksa oikein edes ilahtua noista vihanneksistakaan. Ja että vielä saisi vähän väännettyä ruuvia korvien välissä tiukemmalle, ollaan saatu riesaksemme lasikuistille miljoona pörriäistä, jotka kuulemma ovat kukkakärpäsiä, joita tulee aina vaan lisää kosteasta ja lämpimästä mullasta. (Huomattu on).





Ei ole mitään kyseisiä kärpäsiä vastaan, jos pysyvät omissa hommissaan kukkien parissa, mutta oikeasti se pörinä kuistin katossa on siinä määrin hermoille käyvää, että oli pakko ottaa Raidin ikkunateippi käyttöön, että saadaan rauha maahan.





Homma on tässä kuvassa vasta aluillaan, mutta eilen illalla totesin, että pörinä on lakannut ja johdan kukkakärpästaistelua 600-0. (Tarttuvalla liimalla varutsettuja teipinpätkiä on katossa 8 kpl. joihin on keskimäärin takertunut semmoiset 75 kärpästä kuhunkin..)

Pelkäsin, että ovat lähtöisin Kekkilän yrttilaatikon mullasta, mutta siellä oli kyllä ihan hiljaista, joten lienevät lentäneet ulkona trooppisilla keleillä lionneista kesäkukkaruukuista tai jostain.

Että pahoittelut vaan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta ei ole reilua sekään, että 600 kärpästä käy joukolla parin ihmisen kimppuun. Ja ihan reilusti jäi vielä porukkaa sinne kukkien ympärille pörräämään.

Että semmoista täällä.

Kolmen viikon loman alkuun on vielä kolme viikkoa aikaa ja vaikka kuinka koitan ajatella, että kesä on silti kesää ja tehdä kaikenlaisia erilaisia pikku juttuja, niin väsy on väsy, vaikka muuta väittäisin. Mutta en ajatellut sen enempää ruikuttaa, vaan otan päivän kerrallaan. Ja olen myös päättänyt ennen lomaa järjestää itselleni pientä luksusta ja käydä kampaajalla, hieronnassa, säärien sokeroinnissa ja varpaankynsien geelilakkauksessa. Ja vuosien harkinnan jälkeen varasin ajan myös kulmien kestopigmentointiin. Hui. Vähän jännittää, mutta on onneksi sama tekijä, joka on kulmiani värjännyt jo vuodet, joten tietää kyllä, millaiset niistä pitää tulla. Eikähän pigmentointi kuulemma pysy kuin pari vuotta, joten ei ole pelkoa siitä, että sitä mukaa kun kasvot muuttuvat (eivätkä valitettavasti enää parempaan suuntaan), kulmat pysyisivät samanlaisina vuodesta toiseen ja todennäköisesti alkaisivat näyttää epäluonnollisilta.

Mutta se on moro nyt. Iloista kesää ja lomaa ja kuulumisiin taas joskus!