SITRUUNAPESTO JA TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI

Postaushepuli alkaa jo itseäkin hämmentää, mutta nyt on ihan pakko..

Koekeittiössä tuli nimittäin viikonloppuna testailtua paria uutta juttua, ja sen verran hyvää syntyi sen verran helposti, että olen ihan liekeissä.

Täytynee kohta jo vähän peukaloida omaa profiilikuvaustaankin, koska ajoittain alan jo uskoa, etten sittenkään ole ihan niin kehno kokki. Vaikka ei tässä kyllä omilla ansioilla voi patsastella, vaan kiittää näiden simppelien ja maistuvien reseptien kehittelijöitä. 

Ohjeet ovat peräisin Parempaa ruokaa-kirjasta, josta on tullut ehdoton luotto-opukseni. 

(Huomasin muuten tuota linkkiä etsiessäni, että kirja näyttää olevan ihan älyttömän hyvässä tarjouksessa. Liiankin halpa sanon minä. Mutta tämä ei siitä huolimatta edelleenkään ole mainos).

Ja sitten ne reseptit.    

Jos satut tykkäämään pestosta, tykkäät varmasti myös tästä.

SITRUUNAPESTO 

1 ruukku basilikaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
1/4 tl suolaa
1/2 sitruunaruohon tyviosa hienonnettuna (tämän jätin kokonaan pois, koska ei ollut huvitusta lähteä pelkän sitruunaruohon perässä kauppaan, ja vähän arvelin, ettei välttämättä edes löydy)
1/2 dl puristettua sitruunamehua
50 gr parmesaaniraastetta
1 dl pinjansiemeniä (nämä korvasin kuorimattomilla seesaminsiemenillä, joita oli valmiina kaapissa)

Laita ainekset kulhoon ja jauha sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Käytä tarvittava määrä ja säilytä loput tiiviissä purkissa jääkaapissa.

Pestosta tuli todellakin hyvää ja ihanan tuoreen makuista verrattuna kaupasta ostettuihin, joista tykkään kyllä myös, mutta joissa säilöntaineilla on varmasti aika iso osuus.

Päätin hyödyntää peston saman tien ja kokeilla saman kirjan tomaatti-mozzarellasalaattia.

TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI

2-3 annosta (itse sanoisin, että jopa 4, jos lisäkesalaattina käytetään)

200 gr miniluumutomaatteja
200 gr Mozzarellahelmiä (omani olivat Lidlin minimozzarelloja, jotka ovat suurempia kuin helmet)
2 rkl sitruunapestoa
2 kourallista rucolaa
mustapippuria myllystä

Puolita miniluumutomaatit ja sekoita mozzarellahelmien kanssa. Sekoita joukkoon sitruunapesto ja rucolat. Rouhi sekaan mustapippuria. Tarjoile heti.

 Olin laiska tiskaaja ja pyörittelin ainekset sekaisin samassa kulhossa, jossa tein peston, 

koska sitä laitettiin sekaan jokatapauksessa.

Ei ihan samannäköistä kuin kirjan kuvassa, koska käyttämäni mozzarellapallot tosiaan olivat suurempia kuin ne ohjeen helmiversiot, mutta makuhan se on pääasia ja tästä tuli kyllä h y v ä ä. Johtuen ehkä siitäkin, että olen viimeaikoina rakastunut rucolaan, jota ennen pidin ihan liian voimakkaan makuisena.

Tämä yhdistelmä päätyy ihan varmasti ensi lauantaina pöytään, kun juhlitaan nuoremman pojan valmistujaisia. Kaikki muu onkin sitten vielä auki, mutta en ole ajatellut antaa paniikille valtaa. (Aina se on viime metreillä tullut, joten tuskin tekee nytkään poikkeusta). Otan rauhallisesti ja luotan siihen, että jotain kyllä keksin. Ja tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa päättänyt tehdä kaikki, tai ainakin lähes kaikki tarjottavat ihan itse. Ja se on paljon se. Nähtäväksi jää, toteutuuko vai pitääkö turvautua luottoleipomon voileipä- ja täytekakkuihin niinkuin tähän asti. Hyviä on nekin.

Rieskarullien ohjeita kyselin ja sain Soilelta, mutta en ehdi niitä ennen lauantaita kokeilemaan, koska kaupoista oli viikonloppuna rieskat loppu, ja nyt menee illat lasiterassin lattian kanssa taisteluun. Luotan kuitenkin siihen, että hyviä tulee. Mutta kiitollisena otan vastaan muitakin viimehetken vinkkejä näppärästi valmistuvista ja maistuvista pikkusuolaisista. Kiitos paljon jo etukäteen :)

LAUANTAILUKSUSTA

Taitaa olla meikäläisellä keskivertoa simppelimmät nämä luksuksen aiheet, mutta haitanneeko tuo. Vanhassa vara parempi ja hyvät&halvat konstit kunniaan.

Nykyään kun aamuisin ei enää väsytä entiseen malliin, tuntuu että viikonloppuihin on tullut hirmusti lisää tunteja. Ja nimenomaan sellaiseen aikaan, jolloin ennen oli tapana vetää peitto korviin ja herätä vasta kun huvittaa. 

Yrittäjämies on lauantai-aamuisin töissä, ja vielä kotona (toivottavasti pitkään) asuva nuorempi poika vetelee hirsiä yläkerrassa (jos on jo ehtinyt mennä nukkumaan..), joten meikäläisellä on hyvää ja rauhallista aikaa kekkuloida itsekseen.

PH-dieetin aikana tuli otettua Tiinan vinkistä vanha kunnon  konsti eli kuivaharjaus käyttöön.

Joka päivä en sitä jaksaisi tehdä, koska alkaisi tuntua liiaksi rutiinilta, mutta kiireettömään lauantai-aamuun sopii paremmin kuin hyvin. Harjana käytän ihan tavallista luonnonharjaksilla varustettua saunaharjaa, josta kiskoin varren irti.

Kuivaharjauksellahan on tunnetusti paljon hyviä vaikutuksia. Se poistaa kuollutta ihosolukkoa, elvyttää verenkiertoa, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, kiinteyttää ihoa, hidastaa sen vanhenemista, poistaa selluliittia ja virkistää kaikinpuolin... Ei siis ollenkaan huono hinta-laatusuhde yhden vaivaisen harjan hinnalla.

Nimensä mukaisesti kuivaharjaus tarkoittaa kuivan ihon kuivalla harjalla harjausta, joka aloitetaan jalkapohjista, joista edetään voimakkain pyörivin liikkein ylöspäin. Ja täytyy sanoa, että jo pelkästään tällä toimenpiteellä ihosta tulee pehmeämpi kuin kehnolla vartalovoiteella rasvattuna.

Tavakseni on myös tullut lämmittää aamulla itselleni sauna. Jotenkin se on ihan eri asia kuin perussaunominen, jolla ei enää ole sellaista juhlavaa merkitystä kuin ennenvanhaan, kun saunassa käytiin vain yhtenä tiettynä viikonpäivänä (joka meillä oli sama kuin siivouspäivä eli perjantai) ja aina samalla kellonlyömällä. (Muistan kuinka nuorena tyttönä ärsytti, kun isällä oli aina löylyistä tullessaan tapana sanoa "Terveisiä saunasta", mutta nyt olen ottanut saman ärsyttävän tavan itse käyttöön :)).

Mutta vaikka iho harjaamalla pehmeneekin, olen liittänyt myös toisen Tiinan vinkkaaman jutun launtai-aamuihini, ja se jos mikä on ihan superihana.

Ostin tämän kylmäpuristetun luomukookosöljyn alunperin ruuanlaittotarkoituksiin, mutta siitä tulikin ihan täydellistä ihonhoitoluksusta.  Eikä tätä pidä todellakaan sekoittaa siihen kovaan kookosrasvakönttiin, joka herkästi tulee ensimmäisenä mieleen. Kyseessä kun on aivan eri tuote ja varsin monikäyttöinen sellainen. Sopii siis paitsi ruuanlaittoon (kestää erityisen hyvin kuumuutta) ja leivontaan, myös ihon- ja hiustenhoitoon. Ja näinpä tässä taannoin sellaisenkin vinkin, jossa kyseisellä öljyllä rasvattiin nahkakenkiä, mutta sitä en taida kokeilla, koska alkaisin kumminkin verrata itseäni vanhaan monoon ja sitä mukaa kadottaisin luksusmielikuvan.

Sanotaan, että "Kun kookosöljyyn kerran tutustuu, siihen myös rakastuu". Ja itselleni on nyt tainnut käydä niin.

Vaikka öljy on purkissa kiinteässä muodossa, se muuttuu lämmön vaikutuksesta juoksevaksi eli tässä tapauksessa heti kun koskettaa ihoa. Ja on muuten ihan älyttömän riittoisaa. Tuli todettua ensimmäisellä kerralla, kun kauhaisin purkista ruokalusikallisen ja ajattelin, että josko sillä vaikka käsivarren saisi öljyttyä, mutta en paljon valehtele, jos sanon, että riitti hyvinkin puoleen kroppaan. Ellei jopa kokonaiseen. Koko naiseen siis..

Öljy on siis todellakin öljyä ja myös tuoksuu voimakkaasti kookokselle. Yhdistelmä, jonka avulla pystyin helposti palauttamaan itseni noin kolmenkymmenen vuoden taakse. Aikaan, jolloin tuli parikymppisenä tehtyä ensimmäiset etelänmatkat ja ostettua kadunvarsien turistikaupoista auringonpaahteessa kiehunutta kookoksentuoksuista "aurinkoöljyä". Jos ei muuten saanut ihoaan poltettua, niin kyseisen suojakertoimettoman öljyn avulla onnistui ennenkuin ehti selkäänsä kääntää. On sitä joskus ollut tyhmä. Joskaan muunlaisia rasvoja ei silloin tainnut olla edes tarjolla.

Ruokaöljyksi tämä on ehkä sieltä arvokkaimmasta päästä, mutta vartalovoiteena käytettynä en pidä noin kymmenen euron hintaa ollenkaan pahana. Sen verran ihanaa ja riittoisaa se on. Ja itse ainakin inhoan nihkeästi levittyviä voiteita, mutta tällä kylmäpuristetulla kookosöljyllä sitä ongelmaa ei ole. Levittyy liukkaasti ja myös imeytyy hyvin. Joskaan ihan heti öljyämisen jälkeen ei kannata normivaatteita pukea päälle. Vaan mikäs sen mukavampaa kuin kiireetön kekkulointi saunatakissa.

Sekä kuivaharjauksen että kookosöljyn hyödyistä oli niin paljon tietoa netissä, etten lähtenyt tähän niitä linkittelemään. Löytyy niin helposti muutenkin.

Luksuslauantain aamupalalla voi nautiskella vaikkapa raakasuklaata ja mansikoita. (Ihan pakko oli tämä kuva tähän kehnon aasinsillan avulla ujuttaa, koska oli mukana siinä maatakiertävälle radalle lähteneessä piirakkapostauksessa. Ja sentään ihan itte nuo suklaat tein. Yhtä kookosta nykyään koko elämä :)).

Siinä vaiheessa kun mies tulee aamukymmenen aikaan töistä, olen ehtinyt käydä saunassa, kuivaharjata ja öljytä itseni, tehdä kasvohoidon, lukea lehden, syödä kiireettömän aamupalan ja tehdä ruuan. Ja jos oikein hyvin käy, niinkuin nyt, raparperipiirakka muhii uunissa. Ennen ehdin hädin tuskin ponkaista auton äänen kuullessani sängystä pystyyn ja näytellä hereilläolevaa.

Iloista viikonloppua! Toivotaan, että sateen ropina kohta lakkaa.

BLOGGERIN HYLKIMÄ

Nyt masentaa. Ei paljon, mutta sillälailla pienesti kumminkin. 

Bloggeri näyttää jostain syystä hylkivän postauksiani, joista kaikki eivät näköjään tule ollenkaan näkyviin. Tai vähintäänkin vuorokauden viiveellä. Ei sillä, että näissä mitään tähdellistä olisi, mutta kun ei tässä meikäläisen postaustahdissa muutenkaan ole patsastelemisen aihetta, niin olishan se kiva, että nekin vähät päätyisivät ihmisten ilmoille. Vai koittaako bloggeri tässä nyt vihjata, että olen ollut liian laiska ja nyt on aika kärsiä. Kääk. Täytynee pistää töpinäksi.

Myöskään omalle lukulistalleni ei ilmesty kaikkia seuraamieni blogien päivityksiä. Jonkun toisen blogista näen, että kappas vaan, joku teistä on julkaissut uusia juttuja, mutta niitä ei vaan täällä näy, ei kuulu. Huhuu.

Äsken tyhjensin selaimen välimuistin ja sama vissiin tarvii tehdä kotona muillekin koneille josko auttaisi jotain.

Osaako joku sanoa mistä moinen johtuu ja miten ongelmaa voisi koittaa korjata? 

Muiden muassa lauantai-aamuna julkaisemani taidonnäytteeni ihan omin käsin leipomastani gluteenittomasta raparperipiirakasta ja sen ohjeesta ei tainnut koskaan päätyä mihinkään. Mutta koska en sitä tiennyt, tulkitsin tekstin nollakatselun niin, että resepti oli huono, minä olin surkea ja torttukin näytti pahalta, joten menin sitten keittiöön viiltelemään ranteita ja poistin koko tekstin. Alla kuitenkin todistusaineistoksi kuva siitä, että jotain olen oikeasti minäkin leiponut. Eikä se ihan huono varmaan ollut se torttukaan, koska oli Turun keikkani aikana syöty. 

Kardemummaisa, gluteeniton ja maidoton peruspiirakka.

Vähän liian pullaisa omaan makuuni, mutta miehille maistui ja kehujakin tuli. 

Samalla tuli pitkästä aikaa kurkattua, millä hakusanoilla tänne on viimeaikoina päädytty ja yllättäen näkkileipäaiheet näyttivät keikkuvan hakujen kärjessä. Kröhöm. Tunnen itseni varteenotettavaksi näkkileivän tekijäksi. Mutta oli siellä jotain muutakin:

No niinpä... Voin sanoa, että aika montaa konstia on kokeiltu.

No sanoisin, että kelmu kannattaa ottaa pois vähän ennenkuin käy näin..

Mutta voisiko joku ratkaista tämän seuraavan haun arvoituksen? Itse en ole niin nokkela, että hoksaisin, mitä kyseinen kuukkeloija on ajanut takaa ja sekös harmittaa.

??

Toivottavasti Bloggeri lakkaa hyljeksimästä ja pääsen taas porukoihin. Muuten ei ole yhtään kivaa.

SINIVALKOINEN SHOPPAILUPÄIVÄ

Vuorossa epätavallisia kuvia OOO:n (omituisen onnistunut ostospäivä) varrelta. 

Näitä ei ole ollut tapana viljellä, mutta tässä poikkeuksellinen omakuva lauantai-aamulta. Ukkeli halusi sen ottaa, koska näytin mielestään ihmismäiseltä kauniilta. Pitkään olen jo ollut sitä mieltä, että tarvii uudet silmälasit, mutta varmaan kommenttiin osasyynä oli se, että jalassani oli poikkeuksellisesti jotain muuta kuin multaiset verkkarit ja päälläkin sievä paita.. Harvinaista näillä kulmilla. Etenkin viikonloppuisin, kun tulee renuttua tavallistakin rujommissa rönttävehkeissä.

Itse näen kuvassa ihan vaan itseni sellaisena kuin (parhaimmillani) olen. Iloisena ja virkeänä, enkä enää pelkästään 50-vuotiaana. Oikeastaan jälkeen helmikuun, kun etukäteen pelätty tasaluku tuli täyteen, en ole enää ajatellut koko ikää. Tai siis olen, mutta pelkästään positiivisesti. Tällä hetkellä tuntuu ihan hitsin kivalta olla juurikin se mikä olen.

Kuvassa hymyilyttää, koska olin lähdössä viettämään vapaapäivää yhden naisen ostosreissulle tarkoituksenani kotiuttaa edellisessä banneripostauksessani kuvaamani sinivalkoiset verhot, jotka eivät jättäneet rauhaan.

Pienen kotikaupunkini yksi parhaita puolia on se, että täältä on kokolailla sama sadan kilometrin matka Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun, joten ei tarvi kuin valita mihin lähtee, jos lähtee. Useimmiten en lähde, mutta pelkkä ajatus mahdollisuudesta piisaa.

Tällä kertaa päätös osui Turkuun, johon oli parhaat bussiyhteydet. Ja edullisimmat. Ihan vaan Onnibussin aikaansaamaan kilpailun takia. Onnibussia en kuitenkaan käyttänyt, koska pysäkki on niin hankalan matkan päässä, mutta suht samaan aikaan Onnin kanssa lähtevä Matkahuollon perusvuoro oli yli puolet halvempi kuin yleensä. Ja sehän matkustajille passaa tottakai. Joskin samaan aikaan surettaa bussiyhtiöiden ja kuljettajien yt-neuvottelut.

Pysäkillä istuskelin vanhat kukkaballerinat jalassa ja niistä tuli mieleen vuoden 1984 Ruotsin euroviisukappale ("Diggi-loo, diggi-lei, alla tittar på mig när jag går i mina gyllene skor..." ).

Ei sillä, että todellakaan olisi ollut toivoa pelkoa, että kukaan olisi ollut kiinnostunut luomaan silmäystäkään meikäläisen kenkiin tai varsinkaan niiden omistajaan, mutta -84 sattui olemaan sama vuosi, jona pääsin ylioppilaaksi, joten ei mikään ihme, että on tuoreessa muistissa.. Siitä kun tuntuu olevan vasta hetki, kun painoin päähäni sen valmiiksi mustalla kengänkuvalla varustetun liian pienen valkolakkini. (Lakit laitettiin lakitustilaisuuden ajaksi juhlasalin tuolien alle ja tuoli kerrallaan vaihdettiin paikkaa niin, että aakkosjärjestyksessä seuraava oli aina reunimmaisena valmiina hakemaan todistuksensa. Ja niinpä sitä sitten joku karpaasi oli paikkaa vaihtaessaan tallonut kengänkuvansa meikäläisen uutuuttaan hohtelevaan valkolakkiin. Mutta meni samaan konkurssiin kuin kiristävä lakki muutenkin, koska oli numeroa tai kahta liian pieni. Ihan vaan siksi, että olisi vissiin ollut niin kauhian noloa ostaa oman päänympäryksen vaatima viiskutonen lakki, kun  kaikilla muilla tytöillä oli 54. Tai jotain.)

Mutta takaisin 2015-luvulle ja Suomen Turkuun, jossa ensitöikseni tapojeni mukaan etsin paikan, josta saan ruokaa. Muuten ei riitä energia kaupoissa haahuiluun. Tällä kertaa valinta oli harvinaisen helppo, koska turkulainen ystäväni Merita oli jo aiemmin vinkannut Pure foodin-kahvilasta, joka on erikoistunut paitsi raakaruokaan, myös kaikenlaisiin muihin terveellisiin, puhtaista raaka-aineista valmistettuihin herkkuihin. Eli ei muuta kuin sinne siis. Sijaintikin kun oli varsin passeli. 

Valitsin salaatin, jossa oli pohjalla vaikka mitä ihanaa ja ravitsevaa, ja lisukkeena loimutettua lohta. Kastikkeina yrttiöljy ja jugurttijutska (en muista tarkkaa nimeä). Ihan mielettömän hyvää, ja taas tuli todettua kuinka salaatilla ja salaatilla voi olla eroa. Ei niinkään hyvässä maussa, vaan siinä, kuinka hyvin pitävät nälkää loitolla. Viisi tuntia meni keposaan tällä Pure-kahvilan versiolla. Ja se on meikäläiselle tosi pitkä aika se.

Muutenkin paikka oli todella kiva luonnonmukaisine sisustuksineen.  Harmi vaan, että oli niin täynnä, etten kehdannut kaivaa kameraa esiin, vaan nappasin vaivihkaa pari kuvaa kännykällä. 

Ja sitten pääseekin oikea asupostauksien erikoisnainen asialle :D. 

Sillä välin kun muut näyttivät hypistelevän kesäasusteita, meikäläinen zuumaili tikkitakkeja..

Ja pakkohan se oli sovittaa, kun kohdalle sattui yksilö, jollaisesta olen haaveillut, mutta jättänyt ostamatta. Varmaan siksi, että olen ajatellut, että jos keli on niin kylmä, että tarvitaan toppatakkia, niin sen olisi parempi olla samalla sen verran pidempää mallia, että peittää pehvan. Eihän se muuten lämmitä. Mutta toisaalta ajattelin, että voisi kai sitä jo näin toukokuussa tehdä pikku myönnytyksen helmojen pituuden suhteen..

Sovituskoppiselfie mallia "Torso" tai "Päätön sotilas"

Kiva takki, mutta liian haarniska meikäläiselle. Pitää olla enemmän joustoa tai ahistaa. 

Ei tullut takkikauppoja, mutta sen sijaan Wiklundin kenkäosastolla tapahtui sellainenkin ihme, että näin kivan näköiset kengät, jotka vedin jalkaani ja sopivat laakista kuin lasikenkä Tuhkimolle. Ei ihan jokapäiväistä sekään. 

Mutta koska en ikinä osta mitään ensimmäisestä kaupasta, vaikka löytäisin heti jotain sopivaa, päätin ensin "käydä vielä muuallakin" josko löytyisi jotain vielä parempaa. Ja tämähän johtaa yleensä aina siihen, että sitten kun olen käynyt riittävän monessa paikassa ihan vaan varmuuden vuoksi mitään kuitenkaan löytämättä, en enää jaksa palata siihen ensimmäiseen ja menen murjottaen tyhjin käsin kotiin. Vaan tällä kertaa olin niin viitseliäs että palasin kuin palasinkin takaisin alkuperäisen löytöni pariin ja ostin nämä supermukavat Aerosol-pohjalla varustetut hitusen kimaltelevat mitkäliekengät (en tiedä, miksi tällaisia pehmoja sanotaan). "Kato, ostikko Pomarfinit?" kysyi mies kotiin päästyäni.. No kieltämättä tuli itsellekin vähän mieleen 90-luvun miesten harmaat valkoisella pohjalla varustetut "rennot mutta siistit" Pomarit, jotka tennissukkien kera sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta suljin mielikuvan mielestäni :)

Näyttävät kuvassa jo vähän veltostuneilta, mutta eivät oikeasti ole. Ihan superihanat jalassa, eikä noin 70 euron hintakaan päätä huimannut. Sen verran harvoin kunnon kenkiä ostan.

Mutta sitten niihin sinivalkoisiin juttuihin.

Indiskan verhot siis olivat ostoslistalla, mutta väkisin sitä tuli matkan varrella sivuillekin vilkuiltua. Niinkuin nyt vaikkapa näitten ruotsalaisten (unohdin merkin) posliiniastioitten perään.

Ihana kesäinen kuvio, mutta mukeja oli onneksi jäljellä vain kolme, joten saivat jäädä toistaiseksi kauppaan.

Indiskan verhot osoittautuivat harmikseni pienoiseksi pettymykseksi. Sininen väri ei ollut niin kiva kuin kuvittelin ja kankaan laatukin hintaansa nähden vähän kepuli, mutta koska tuli kuitenkin se sata kilometriä niitä varten matkustettua ja koska jäljellä oli enää yksi verhopari, päätin kuitenkin mieluummin ottaa kuin jättää. Toista kertaa kun tuskin olisin saman asian perässä bussiin istunut. Ja kotona olin ihan tyytyväinen päätökseeni, koska keksin verhoille oivan varasuunnitelman, jonka otan käyttöön, jos on tarvis.

Ihan pakko oli poiketa myös Tyttö ja Vuohi pop up-liikkeessä, joka parin viikon ajan pitää majaansa Forum-korttelissa. Sieltä mukaan tarttui muutamia aivan ihania afrikkalaisena käsityönä tehtyjä oliivipuisia pienesineitä.

Kuvassa neljä erikokoista sydäntä, jotka ostin kuvastamaan perheemme neljää jäsentä. Kaikki keskenään periaatteessa samasta muotista, mutta kuitenkin erilaisia. Ihan niinkuin perheenjäsenetkin. Kaverinaan pienet oliivipuiset pähkinä- tai oliviikulhot, joista yksi hauska kalan mallinen luukuvioisine pyrstöineen.

Pop up-kaupan kivijalkamyymälä sijaitsee Turun Itäharjussa ja sinne on suunnitteilla pienimuotoinen täsmäisku kesäkuun puolella. Nyt kauppaan jäi paljon kaikkia toinen toistaan ihanampia käsintehtyjä tuotteita, joista jokaisella on oma tarinansa. Samoin kuin tekijöillään. 

Sinivalkoisen shoppailupäivän sinivalkoinen keli.

Aivan täydellisen kiva päivä. Ja poikkeuksellinen, koska kerrankin löysin jotain ostettavaa. 

Ja vaikka tottakai viihdynkin hyvässä seurassa, olen myös erakkoluonne, joka tykkää tehdä näitä päiväreissuja ihan vaan yksin. Voi kulkea omissa ajatuksissaan omaa tahtiaan sinne minne milloinkin huvittaa. Ja jos ei huvita, voi tehdä lakon ja ihan vaan istua paikallaan. Pelkkä ohikulkijoiden katselukin käy vaihtelusta.

Kesäkuun puolivälissä onkin sitten vuorossa "ihan jotain muuta-matka" blogikaveriporukalla Tallinnaan. Etukäteen jo hirvittää jännittää mitä tuleman pitää, kun tuttu Kiljusen herrasväki on liikenteessä... Yhtään hiljaista hetkeä tuskin on luvassa, joten parasta harrastaa niitä näin ennakkoon ettei iske angsti erakolle :)

Maanantaihan se on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, joten mitä mukavinta päivää kaikille maanantain ystäville ;)

BANNERI VAIHTUU KUIN PAITA

Se olis nyt niinkuin siinä. 

Ehkä ei kuitenkaan ihan vielä kannata leipätöitä jättää ja alkaa bannerintekijäksi. Ei mahtais päästä palkoille. Kokonainen päivä meni tuhertaessa, mutta ihme kyllä, olen tyytyväinen. Alkuun tosin vähän pelkäsin, että tulee liiankin tyylikäs meikäläiselle (hehheh), mutta ei onneksi tullut. Sopii puuhullulle. Puun tilalla tosin oli ensin vanha käpy kuvastamassa kirjoittajaa, mutta vaihdoin nyt kumminkin vähän elävämpään.

Nyt ei enää ihan niin paljon harmita avata blogia, kun vähän edes selkiytyi. Loppu saa odottaa. Paitsi että Instagramin ja Pinterestin kuvia sain sentään ladattua sivupalkkiin. Kävi niin helposti, etten edes huomannut, miten sen tein. Vaikeimman kautta kun tekee, niinkuin yleensä, niin jää edes joku muistijälki korvien väliin. Nyt ei jäänyt.

Tätä vähän ihmettelen. Hervottoman suuri Äitienpäivähortensia, jonka värin sain valita itse. Tietääkseni tykkään eniten vaaleanvihreistä ja valkoisista, 

mutta kassalla vielä käännyin ympäri vaihtamaan tähän. 

Hmmm. Muuttunut persoonallisuus?

Jälleen yksi turha jahkailun aihe siis hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Laitetaan samaan listaan kuin kuluneen viikon aikana tekemäni keittiön ovien maalausremontti, terassien ja portaiden pesu ja puuöljykäsittely, vanhojen sitkeiden ruusupensaiden kaivaminen juurineen ylös maasta, satametrisen pensasaidan alustojen perkaus ja kattaminen ja lehtokotiloiden massamurhaus. Jaa niin. Ja perunoiden istutusastiatkin tuli hankittua. Ja kokonaista 9 siemenperunaa :D. Suurviljelijän arki siis edessä. Miestä vähän hymyilytti meikäläisen siemenperunoiden niukkuus, mutta Marttojen sivuilta luin, että kolmesta potusta voi saada 5-6 kg satoa, joten kyllä siinä vielä ukkelilla hymy hyytyy, kun kesällä pöydät notkuu oman maan perunoista. Ehkä kalastelen vielä sillit kylkeen. 

Lasikuistin lattian hionta ja öljyvahaus on seuraavana listalla. Sitä varten tarvin sen verran apuja, että saan rakennuskonevuokraamosta riittävän järeän hiomakoneen kotiin asti. Jos ei ala kuulua, niin kai sitä voi kadunviertä pitkin sen verran työnnellä, ettei jää homma siitä kiinni.  

Jos ei näillä hanskoilla istutushommat suju, niin ei millään.

Niin kivaa, kun joskus voi olla tyytyväinen omiin tekemisiinsä, eikä vaan päivästä ja viikosta ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen tule jahkailtua kaikkea sitä, mitä pitäisi/haluaisi tehdä, mutta ei tee. Ja omalla kohdallani on selvääkin selvempää, että kaikki on vain ja ainoastaan ravintomuutoksen ansiota. Tulee nukuttua yöt nykyään niin hyvin, että virtaa piisaa töitten päälle vaikka mihin. Harvinainen, mutta niin toivottu olotila. 

Nyt vaan huolestuttaa se, että kaiken muun kummallisen ohella sininen väri on alkanut houkuttaa. Ja se on tämän Unelmien Talo&Koti-lehdessä näkemäni kuvan syytä. 

Indiskan verhot, joita aloin mielessäni hahmottaa lasikuistille. Siitäkin huolimatta, että meille ei enää ikinä tule mitään sinistä.. Mutta ei kai verhoja lasketa..?