Sivut

tiistai 19. huhtikuuta 2022

PÄÄSIÄISEN PIENI PIRISTYS

Oli niin talvisia kuvia edellisessä tekstissä, että päätin korjata tilanteen tällä pääsiäisen jälkeisellä pikapostauksella, kun sattui olemaan sopiva tilaisuus ja mieliala. Huomisesta en mene takuuseen, joten parempi tarttua hetkeen, ettei unohdu nämäkin kuvat pelkästään kameran tai puhelimen pohjattomaan muistiin.


Sattui niin onnekkaasti, että perheen epätoivoinen pk-yrittäjä (miehen itse itsestään käyttämä nimitys) sai kuin saikin järjestettyä itselleen lauantaituuraajan ja meillä oli harvinaisen pitkä yhteinen neljän päivän pääsiäisvapaa. 

Siinä ajassa oltaisiin ehditty "vaikka minne", mutta oltiin auttamattomasti myöhässä majoitusvarausten suhteen, eikä ollut asiaa mihinkään niistä paikoista, joihin oltaisiin lähdetty, jos oltaisiin oltu ajoissa.

Vähän meinasi tunnelma latistua, mutta koitin keksiä vaikka väkisin jotain ja varasinkin pari hotelliyötä Helsingistä, josta oli tarkoitus päiväseltään käväistä Tallinnassa. Mutta sitten sain ne omat kurjat uutiseni, eikä lähteminen edes laivalle houkuttanut. Joku vaisto vissiin tuon ennakoi, koska ensimmäistä kertaa ikinä laivamatkaa varatessani maksoin ylimääräisen peruutusmaksun siltä varalta, että ei lähdetäkään. Hyvä niin.

Päädyttiin sitten miehen ehdotuksesta tuttuun ja turvalliseen Turun Ruissalon kylpylähotelliin, jossa ollaan oltu usein aikaisemminkin. 


Pitkäperjantain ilta 2022 hotellihuoneen ikkunan läpi katsottuna


Paikka on aina ollut ihanan (monen muun mielestä liiankin) rauhallinen johtuen pitkälti vakioasukkaista ja heidän kohtalaisen korkeasta ikähaarukastaan, johon verraten voi itse tuntea näin 57-vuotiaana olevansa ihan kirjaimellisesti nuori.

No, nyt oli vähän toisenlaista asiakaskuntaa liikkeellä ja hotelli varmaan viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta mitään häiriöitä ei ollut tälläkään kertaa. Ei ehkä ole mölypönttöjen ykkösmesta tämä.


Lauantaina 16.4.2022 aamuseiskan aikoihin.


Pelkästään merelle huoneen ikkunasta avautuva maisema on niin seesteinen, että yksin se jo riittää rauhoittamaan levottoman mielen.




Mies nousee aamuisin meistä kahdesta aina aiemmin (koska myös nukahtaa aikaisemmin ja nukkuu paremmin) ja oli tavoilleen uskollisena lähtenyt aamukahville ja lehteä lukemaan läheisimmälle huoltsikalle jo ennen aamuseiskaa, kun itse vasta kurkistelin ikkunasta ulos. 

Keli näytti niin kauniilta, että vedin itsekin pipon päähän ja tuulihousut jalkaan tehdäkseni kävelylenkin viereisen leirintäalueen rantakallioille ja -hiekoille.




Liikkeellä oli lisäkseni vain yksi lintubongari, jonka kiikareita ja pitkällä putkella varustettua kameraa vähän kadehdin, mutta onneksi oli edes kännykkä taskussa, että sain pari kuvaa otettua muistoksi itsekin. 

Aamiaisen suhteen tehtiin tyyppivirhe ja mentiin syömään ysin maissa eli samaan aikaan kuin suurinpiirtein kaikki muutkin. Jotenkin ajattelin, että kävijämääriä olisi porrastettu, kun toivomusaikaa kuitenkin heti sisäänkirjautuessa kysyttiin, mutta ilmeisesti ei ja paikalla oli hirveä ryysis, eikä istuminen samassa pienehkössä neljän hengen pöydässä ventovieraiden kanssa aamusta houkuta, mutta koitin ajatella, että ihana kun pitkästä aikaa on porukkaa ja henkilökunnalla töitä.

Mahat täynnä ajeltiin Maskuun, jossa golfkentän harjoitusalue on jo tovin ollut auki toisin kuin meidän kotikentällä, jossa osa väylistä on tulvivan joen vallassa ja osa paksun hangen alla. 




Yleensä kevään ensimmäiset lyönnit lähtee mallikkaasti liikkeelle, kun ei ole mitään ennakko-odotuksia, mutta tällä kertaa kävi toisin. Ei ainuttakaan ilmaan tai oikeaan suuntaan lähtenyttä palloa ja vähän jo alkoi kuumottaa, kun takana oli jonoa odottamassa omaa vuoroaan. Viisainta siis luovuttaa paikka suosiolla seuraavalle ja siirtyä klubin aurinkoiselle terassille nauttimaan keväisestä lämmöstä.

Olen varmaan kyllästymiseen asti kertonut, että pulla on painajaiseni, koska ei millään muotoa sovi mahalleni, mutta muutaman kerran vuodessa otan tietoisen riskin ja hairahdun tuoreeseen korvapuustiin, joka tuoksuu niin hyvälle. Yleensä nimenomaan golfkentällä.





Päivemmällä vuokrattiin hotellilta pyörät, joilla olisi kepoisaan polkenut pidemmällekin, mutta piti palauttaa jo tunnin päästä. 

Ehdittiin kuitenkin silläkin matkalla todeta, että Ruissalossa oli selvästi meneillään joku ihan muu vuodenaika kuin kotona, jossa takapihaa vielä peittää paksut hanget.



Pyörälenkin jälkeen oli vielä kaunista päivää sen verran paljon jäljellä, etten malttanut olla sisällä, vaan lähdin uudelleen vielä kävellen katsastamaan maisemia.




Voi että miten tykkään näistä omalta kotiseudulta puuttuvista merenrentamaisemista käppyräisine mäntyineen.  Ja niin näytti tykkäävän moni muukin, koska oli vaikea väistellä päivän mittaan rannoille kerääntyneiden ihmisten kuvaamista.

Näitä ongella olleita nuoria miehiä tuskin kuvasta tunnistaa, joten en toivottavasti sen julkaisulla syyllisty mihinkään. 









Ei haluttu toista iltaa peräkkäin päätyä buffetpöytään, jonka hyviä puolia tosin on se, että ruokaa ei tarvi odotella, mutta huonompaa puolestaan hinta suhteessa siihen, kuinka paljon (vähän) me jaksetaan syödä. Eikähän sitä tietty olisi pakko aina ajatella, että edes pitäisi syödä "koko rahalla", mutta silloin jos hinta valmiiksi vähän kirvelee, käy mielessä kuitenkin. 

Oikeinkin hyvä valinta oli samaisen ravintolan A la carte. jossa tilattiin niin helpot annokset, että aiemmin paikalle tulleissa naapuripöydällisissiä oli jo havaittavissa hienoista hermostumista, kun niissä jouduttiin odottelemaan pihvejä ja rantakaloja vielä siinä vaiheessa, kun me oltiin jo syöty. Joskaan kukaan tuskin kadehti vaikkapa raakoja kukkakaalejani.



Salaattiini kuuluneiden kasvisten pilkkomiseen meni taatusti vähemmän aikaa kuin kuorman syömiseen. Huhhuh, oli vatsa hetken täynnä, mutta pitkäaikaista ähkyä tästä ei päässyt kertymään.




Paitsi sen verran, että tilaamastani suklaakastikkeella päällystetystä pistaasijäätelöpallosta  (yhtä harvinaista kuin pulla) jaksoin syödä pari lusikallista ja loput pakotin ukkelin urakoimaan. Vähän valitteli, ettei enää edes olut maistu, kun on maha täynnä jäätelöä. Olin hiljaa mielessäni tyytyväinen, vaikken mitään sanonutkaan. Mutta sen tunnustan, että oli ensimmäinen kerta liki kolmen kuukauden sisällä, kun olisi ihan tosissaan tehnyt mieli juoda lasillinen skumppaa. Pysyin kuitenkin päätöksessäni jatkaa vapaaehtoista tipatontani, jota en halua pilata. Ja mieliteko meni äkkiä ohikin, kun tilasin lasin alkoholitonta kuoharia. Se tuntui jotenkin jopa juhlalliselta.




Vessaselfien ei pitänyt päätyä julkisuuteen, koska on taattua Annukka-"laatua", mutta siedätän nyt itseäni kuitenkin laittamalla sen tänne. Oikeasti otin kuvan tyyli-idolilleni Sopusointuja-blogin Maaritille näyttääkseni, että Maaritin blogikirppikseltä taannoin ostamani ihana pusero on käytössä. Kangas on painavaa, laskeutuvaa materiaalia, joka ei rypisty. Ihan parasta. Miesparka vaan joutui tositestiin, kun pyysin isoilla kourillaan tekemään rusetit hihansuihin. (Jos ne tekee ennakkoon, ei kättä mahdu pujottamaan läpi). Tuskan hiki kuulemma tuli, mutta nätit solmut sai aikaiseksi.

Myös tuolla Marimekon Gratha-laukulla on erityinen merkitys. Ostin sen tammikuisilla kirppistienesteillä palkinnoksi siitä massiivisesta raivausprojektista, jonka joulukuussa kotona tein. Muuten en olisi varmaan ikinä edes vilkaissut noin arvokasta laukkua, mutta nyt tuohon pieneen kokoon kulminoituu kaikki ne kierrätykseen lähteneet säkilliset ja laatikolliset, joita ei todellakaan ollut ihan vähän. Niistä vain häviävän pieni osa päätyi kirpparille, mutta tienesti oli juuri tuon heti kotoisaksi tuntemani laukun verran. Muita laukkuja en omistakaan, reppuja kylläkin.

 


Myöhään illalla koitin saada kuvaa laivasta, joka lienee Viking Linen. Tai sitten ei. Ei erotu noin kaukaa, mutta kuitenkin enemmän kuin tuossa pilkkopimeällä ottamassani alemmassa kuvassa :). 




Päätös testata hotellin punttisalia ei pitänyt, mutta sunnuntaiaamuna olin heti kylpylän auetessa aamukahdeksalta vesijumpassa muutaman muun mukana. Kuuluu niihin kivoihin parantuneiden yöunien aikaansaamiin juttuihin, että voi olla virkeänä liikkeellä ihan niin aikaisin kuin huvittaa. 

Kiva pieni parin päivän piristys oli tämä, vaikkei mitään sen kummempaa tehtykään.  Tai ehkä juuri siksi. Ei tullut stressattua tulevia labrakokeiden tai ultraäänen tuloksiakaan, mutta huoli palasi melkeinpä saman tien, kun itse palattiin takaisin kotiin.

Koitin pitää itseni liikkeessä ja sitä mukaa ajatukset pois alitajunnasta, ja siinä onnistuinkin aika hyvin tekemällä pari reilun kymmenen kilsan pyörälenkkiä ja lapioimalla korkeimpia lumikasoja varjosta aurinkoon sulamaan. 
 



Terassilla jo tarkeni iltapäivästä istuskella, vaikka taustalla häämöttää hanget. 

Keltaiset kolmen euron tulppaanit piristää. Samoin kuin jo yli viikko sitten ostamani samanhintaiset neilikat sisällä. Niille en ole edes vettä vaihtanut, mutta näyttävät voivan siitä huolimatta hyvin.




Sain tuon kehnosti kuvassa näkyvän korkean kuparinvärisen Aalto-vaasin työnantajalta lahjaksi tähänastisen 25-vuotisen työrupeamani kunniaksi. Ihan itse sain valita ja se on tosi kaunis. Samoin kuin sen rinnalla oleva Oiva Toikan vuosilintu, joka on ensimmäinen arvokas esine ikinä, johon olen satsannut. Tähän asti olen vaan haaveillut kauniista kotimaisesta taidelasista, mutta nyt oli sen aika, eikä ole kertaakaan kaduttanut. Lintu on keittiön lipaston päällä ja ilahduttaa jokaikinen kerta, kun näen sen. 




Tämä oli nyt vähän tämmöinen "sitten me tehtiin sitä ja sitten me mentiin sinne"-tyylinen juttu, mutta toimi itselleni hyvänä terapiahetkenä, jonka ajan keskityin vain kuviin ja kirjoittamiseen. Eikähän sen kai aina tarvi sen kummempaa ollakaan.

Paitsi että pakko kertoa muistaessani vielä yksi palmusunnuntaihin liittyvä juttu. 

Siitä on jo jotain parikymmentä vuotta aikaa, kun eräs nuoremman pojan tarhakavereista tuli meille virpomaan ja ovella vastassa ollut ukkeli sanoi vitsan saatuaan, että "odota pieni hetki, käyn hakemassa kellarista porkkanoita". Sillä seurauksella, että virpoja kääntyi mukanaan olleen äitinsä puoleen ja alkoi itkemään "kun toi aikoo antaa mulle porkkanoita, eikä mitään kunnon palkkaa".  No, mies siitä vähän säikähti ja kiirehti sanomaan, että kyllä meiltä varmaan jotain muutakin löytyy.

Mutta siis tuo ei ollut se varsinainen juttu, vaan alku sille, että mies on toistanut saman joka vuosi, jos on sattunut ovelle ensin (yleensä huolehdin, ettei ehdi :)). 
Niin tänäkin vuonna, kun kolme pientä meille tuntematonta tyttöä kävi luvan kanssa virpomassa ja mies sitten tapojensa mukaan kokeili vanhaa jekkukikkaa vähän muunneltuna sanoen, että "meillä on ollut sellainen tapa, että saa valita, ottaako perunoita vai porkkanoita", mutta toisin kuin mies arvasi, tyttötrio riemastui silminnähden ja vastasi, että "jeeeee, porkkanat ois tosi hyviä meidän marsuille".  

Mies siitä sitten joutui hipsimään keittiöön kysymään, mahtaisko meiltä löytyä porkkanoita, kun tuli luvattua :).  Ja minä kun kerrankin olin muistanut ostaa suklaamunia varta vasten, mutta onneksi löytyi myös porkkanapussi, jollainen täytyy varmaan tästä lähtien pitää erityisesti pääsiäisen aikoihin varastossa jatkossakin, ellei sitten ukkeli keksi laajentaa repertuaaria.

Mutta nyt lopetan tähän ja jos torstain jälkeen saan edes jossain määrin hyviä uutisia, kerron siitä täällä vaikkapa ihan vaan lisäämällä tähän tekstin loppuun. Mutta jos ei mitään kuulu, niin sitten on käynyt toisin. 

Aurinkoista mieltä kaikille! 


Edit 21.4. aamupäivällä: Ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, joten siltä osin huoli ohi. Huuuuh.
Labrakokeiden tuloksia en ole katsonut, enkä katso. Lääkäri saa kertoa ne iltapäivällä.  

Edit 21.4. iltapäivällä. Ei enää tunnu yhtä helpottavalta. Lääkärin epäily on maksan autoimmuunisairaus, jossa (jos oikein ymmärsin) elimistö hyökkää itse itseään vastaan ja tuhoaa omia solujaan. Ei voida parantaa, mutta lääkkeillä voidaan  jarruttaa. Vaatii lisätutkimuksia ja ehkä koepalan maksasta. (Onneksi ehdin kirjoittaa postauksen ennen tätä, koska olisi jäänyt kiva muisto muuten kirjaamatta ylös)

31 kommenttia:

  1. Ihana Ruissalo! Onneksi saitte sieltä huoneen ja pääsitte vähän lomailemaan kun kerran molemmilla oli noinkin pitkä vapaa. Ihanan selfien olet ottanut ja näytät tosi kauniilta. Pusero on ihan nappivalinta ja tuota laukkua olen itsekin himoinnut. Aika monta noita laivalla näkyi.
    Toivottavasti kokeista tulee hyvä tulos ja pääset sen kertomaan blogissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ihan hymyilytti, kun kirjoitit niin positiivisesti, kiitos siitä :).

      Mutta niinkuin tiedätkin, vessa- ja kaikki muutkin selfiet on kaukana mukavuusalueelta :). Tämän (ja ne kymmenen muuta hylkyyn mennyttä) otin tosiaan alunperin Maaritille, kun olen luvannut laittaa kuvan puserosta. Ajaa sen asian, mutta muuten jätän kuvailut suosiolla taitavammille.

      Tuo Gratha-laukku tosiaan näyttää olevan suosittu. En ole ennen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota kenenkään laukkuihin, mutta nyt tuntuu, että joka toisella on sama, joskin eri väreissä, useimmiten mustana. Tuo omani on joku tämän kevään sesonkiväri ja kyttäsin Marimekon sivuja varmaan joka päivä, ettei vaan mene ohi, koska olin ehtinyt kehittää siitä itselleni jonkunlaisen "pakko saada"-pakkomielteen. Repuilla olen pärjännyt tähän asti, mutta olen kaivannut jotain vähän fiksumpaa sellaisia tilanteita varten, kun ei oikein repun kanssa ole kiva lähteä.

      Tulee nyt näköjään tätä tekstiä taas liiankin kanssa, mutta ajattelin kirjoittaa nyt aamusta ennen kuin menen sinne ultraan. Ja iltapäivällä on lääkärikäynti. Verikokeiden tuloksia tuli jo eilen, mutten katsonut niitä. En ottanut sitä riskiä, että menee koko yö valvoessa, jos näen, että siellä on jotain kamalaa. Saa lääkäri kertoa ne mulle sitten (ellen sitten vilkaise siinä odotushuoneessa).

      Kunhan tästä päivästä selviän, niin tiedän sitten miten elämä jatkuu.

      Kiitos myötelämisestä Kristiina ja nauti sinä auringosta <3

      Poista
  2. Ihana postaus!

    Voimia, valoa, kevään tuoksuja sinulle!
    Mahtavaa, että kirjoitit ja julkaisit tämän.
    Hyvät hetket ovat tältä osin nyt tallessa suuresta huolestasi huolimatta ja niihin on helpompi palata silloin kun haluaa 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut jälleen Susanna. Liian monta kertaa on jäänyt joku hyvän mielen postaus tekemättä ihan vaan sen takia, että jos en ole ehtinyt/jaksanut/muuten vaan saanut aikaiseksi kirjoittaa heti, kun on ajankohtainen, on jotenkin tuntunut siltä, että aihe on jo jotenkin vanhentunut, eikä siitä enää voi tai viitsi kirjoitella. Ihan tyhmää, koska joka tapauksessa tapahtuma tai mikä ikinä onkin, mistä olisin kirjoittanut jos olisin, on mennyttä aikaa, eikä sillä ole mitään käytännön merkitystä, onko tapahtumasta kulunut päivä, viikko vai kuukausi. Mutta aina siinä sitten kuitenkin ehtii tulla jo jotain uutta väliin, eikä vanhoihin enää tule palattua.

      Mutta tulipas nyt erittäin pitkä ja varmaan vähän sekava selostus :), mutta kuvastaa tämän hetkistä mielentilaa, joka poukkoilee, eikä oikein pysy ajatukset koossa. Vähän hävettikin, kun eilen soitin vakuutusyhtiöön neljän aikaan iltapäivällä ja toivottelin hyvää huomenta. Mutta toivottavasti pääkoppa tästä tänään lähtee selkiämään, kun alkaa ehkä tulla selvyyttä terveyshuoliin. Tai sitten menee vaan hullummaksi, mutta sitä en just nyt mieti.

      Auringon lämpöä ja iloista mieltä sulle Susanna ja kiitos taas viestistä <3

      Poista
  3. Ihana pusero ja niin tyylikäs Annukka! Kiva, että vaihdoitte maisemaa muutamaksi päiväksi ja huolet jäi hetkeksi taka-alalle. Upeita kuvia olet ottanut. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja parhaita kuulumisia terveytesi suhteen. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari ja ihan kuulla susta pitkästä aikaa <3. Tai miten sitä vois edes kuullakaan, kun ei täällä blogissa mitään tapahdu :).

      Oli kyllä ihana paripäiväinen ja tuntui jotenkin erityisen kivalta mennä tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Ei ollut nyt sen kummempaa seikkailufiilistä, eikähän sitä kyllä enää ole muutenkaan.

      Ruissalo on kaunis paikka ja sellaisen havainnon olen myös tehnyt, että jos on kuvia ottaessaan iloisella ja onnellisella mielellä, kuvat onnistuu melkein kuin itsestään. Toisenlaisella mielialalla ei tule mitään ja tulee vaan entistä huonompi mieli, kun ei edes kuvat onnistu. Väkisin en enää edes yritä. Mitään muutakaan.

      Kiitos toivotuksista ja auringon lämmittämää kevätmieltä sinulle Sari <3. Tulin iloiseksi, kun kävit.

      Poista
  4. Vau, mikä juttu. Hienosti kirjoitit reissusta. Ihanat kuvat ja kukat, ihana vati ja lasilintu.
    Nyt on vasta keskiviikko, toivotaan että torstaina tulee hyvät uutiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisuudesta Emilie :). Ruissalo on niin kaunis paikka ja aina, kun ollaan oltu siellä, on paistanut aurinko. Vuodenajasta riippumatta. Tai ehkä me ollaan valittu päivätkin vähän sen mukaan, mutta silti.

      Tällä hetkellä olen isosti helpottunut, kun ultraäänitutkimuksen tehnyt röntgenlääkäri sanoi, että mitään poikkeavaa ei näkynyt. Huuuuuh. Yksi murhe pois päiväjärjestyksestä ja toivottavasti iltapäivällä toinenkin, mutta sitä en voi tietää, enkä oikein voi nyt miettiäkään, kun pitäisi tehdä töitä :). Ajattelin vaan käydä pikaisesti kirjoittamassa viestin.

      Aurinkoista, lämmintä kevätmieltä sulle Emilie ja muista laittaa ne aurinkolasit päähän :)

      Poista
  5. Tästä tuli Annukka tosi hyvä mieli <3 Ei ollut ollenkaan mikään sitten me tehtiin sitä ja tätä, vaan mukava kertomus pääsiäisen minilomasta. Ihanaa, että jaksat nähdä myös näitä hyviä asioita ja irrottautua tylsistä aina hetkiksi kerrallaan.
    Elviskin hymyilyttää. Ihana porkkanaperunamies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3.

      En oikein nyt pysty vastaamaan paremmin, kun ei ollut kovin hyviä lääkäriltä saamani ennusteet (lisäsin tuonne postauksen loppuun).

      Hyvää viikonloppua Helmis <3

      Poista
  6. Onhan taas kauniita kuvia:) Nuo merenrannat!!!! Aina silloin tällöin lähdetään varta vasten ajelemaan merenrannalle, istutaan kalliolla ja juodaan kahvit, onko mitään ihananpaa:) Oon syntynyt merenrantakaupungissa ja kyllä tuntui oudolta kun muutin työn perässä tänne missä ei ole vettä lähelläkään.
    Maljakko ja lasilintu ovat tosi kauniita, hyviä valintoja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma.

      En oikein nyt pysty vastaamaan kunnolla, kun mieli vaeltaa postauksen loppuun lisäämissäni ei-niin-hyvissä uutisissa. Kestää nyt vähän sulatella asiaa.

      Kaunista kevätviikonloppua!

      Poista
  7. Vitsit mä tykkään lukea näitä sun postauksia, sellaista ajatuksen virtaa vaan. Ihania kuvia ja kivan kuuloinen reissu teillä ollut. Nyt kyllä sun ukkelin letkautukset sai nauramaan. Luin pojallekin tuon tarinan ja hänkin nauroi ääneen ja sanoi, että porkkanat olisi hänellekin kelvanneet :)
    Mukavaa loppuviikkoa Annukka ja niin toivon, että uutiset on hyviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, kun olet aina niin kiltti <3.

      Valitettavasti uutiset ei olleet hyviä (lisäsin tuonne postauksen loppuun).

      Ihanaa viikonloppua sulle <3

      Poista
  8. Kuulostaa NIIN seesteiseltä!
    Minä oikeastaan haluaisin joskus mennä Ruissaloon, vaikka tuntuu sillä lailla hassulta, kun kotiin on puoli tuntia, maksaa yöpymisestä. Mutta en ole koskaan siellä ollut ja moni on kehunut.
    Ehdottomasti mukavan kuuloinen reissu teillä. Nauratti tuo pallojen lentäminen muualle kuin suunniteltuun suuntaan. Koska olen kuvitellut, että ne vaan jotenkin aina menevät mailan mukaan minne tahdotaan.
    Toivottavasti korvapuusti ei aiheuttanut korvapuusteja kuvaannollisesti.
    Mikä ihanan näköinen salaatti!!! Wau. Pelkästään tuollaisen takia voisinkin mennä Ruissaloon vaikka vaan syömään.

    Hauska pääsiäisjekku. Minä olen surkea muistamaan näitä virpomispäiviä ja ihan liian monta nolostuttavaa kertaa olen joutunut toteamaan, että teidän täytyy tulla hakemaan palkka parin tunnin päästä, että ehdin kauppaan.... (Kun nykyään ei ole edes käteistä rahaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään tuntuu sellaiset "staycation"-kohteet olevan trendikkäitä, joten Ruissalo sopis teidän tapauksessa siihen kategoriaan.
      Parhaita puolia siellä on maisemat, jotenkin erityinen rauha (viereinen leirintäalue on hotellin vastakohta tässä mielessä) ja hyvät pyörätiet. Huonompia sitten taas etenkin kesäaikaan huoneiden kuumuus, kun ei ole ilmastointia. Ovat ihan pätsejä (meillä oli tälläkin kertaa ikkunat yöllä auki), jos ei satu saamaan parvekkeellista ilmastoitua huonetta, joka puolestaan on aika arvokas. Myös pihalla aamusta asti kaakattavat hanhet on ikäviä, eivätkä näytä oikein tulevan koirien kanssa toimeen tai päinvastoin.

      Mulla on nyt vähän pasmat sekaisin, kun lääkärin arvio diagnoosista on joko sappikirroosi tai maksan autoimmuunihepatiitti :(. En ole oikein vielä sisäistänyt asiaa. Lisätutkimuksia seuraa.

      Ihanaa kevätviikonloppua <3

      Poista
  9. Hei
    olipa taasen ihania rauhallisia kuvia. Kyl se on uskottava että kevät tulee sittenkin - nyt istun nimittäin parvekkeella kirjoittamassa, vielä jopa näkee kirjoittaa
    Mukavaa kevättä Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Aina se kevät tosiaan on (onneksi) tullut ja tää on oikeastaan ihan parasta aikaa, kun on vielä kaikki vihreys edessä päin.

      Hyvää viikonloppua ja kevään jatkoa myös <3

      Poista
    2. en osaa muuta kuin tsemppiä toivottaa sinulle <3... tuon viimeisen lisäyksesi jälkeen..

      Poista
  10. Seuraavaksi kun olette Ruissalossa, teen pyöräretken sinne :)

    Ja huojentavia ensiuutisia sulla ultrasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olis kiva :).

      Ikävä kyllä, huojentavat uutiset päättyivät lääkärikäynnillä :(. Olen vähän jossain semmoisessa epäuskoisessa mielentilassa tällä hetkellä. Mutta silti se oli erittäin hyvä asia, että ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Jos olisi, olisi kuulemma kiire.

      Sori tästä masentavasta viestistä, mutta se on nyt mun elämää.

      Ihanaa viikonloppua Marika <3

      Poista
    2. Non niinpä :(. Mutta tästä se on nyt vaan pötkittävä eteenpäin, ei muu auta.

      Poista
  11. Voi paska, tuota viimeistä juttua!! Toivotaan, että epäily olisi väärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paska homma tosiaan. Epämiellyttävä yllätys oli, mutta nyt on pakko ajatella niin, että mieluummin kaikista huonoista vaihtoehdoista sekin kuin jotain muuta vielä huonompaa. Niitäkin vaihtoehtoja kun on, mutta yritän välttää ajatusten vaeltamista siihen suuntaan.

      Poista
  12. Kalliot ja meri ovat niin rauhoittavia ja kauniita.

    Huomasin muutossa, että olen oikea Marimekko-laukkujen hamsteri. 80-luvulta on peräisin vanhin, sellainen iso olkalaukku, sininen, jossa punaiset koristeet. Sitten niitä on kertynyt tasaiseen tahtiin. Gratha minulla on mustana.

    Voimia tuohon sairaus-asiaan, asioilla on tapana järjestyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallioiden ja (tyynen) meren yhdistelmä käppyräisine mäntyineen on todellakin rauhoittava ja karun kaunis. Ja niin erilainen kuin kotiseudun hämäläiset pusikot ja risukot.

      Mulla oli lukioaikoina (80-luvun alussa) useammassa värissä se klassikko kankainen olkalaukku (en muista, oliko sillä joku nimi, mutta tiedät varmasti mitä tarkoitan). Ainakin punainen, musta ja luonnonvalkoinen. Samoin Marimekon kukkarot, penaalit ja purkit oli silloin hitti.
      Sittemmin tuli muutaman kymmenen vuoden tauko, mutta nyt taas on alkanut kiinnostaa, kun on jotenkin tullut enemmän "silmille" ja tyyli on muuttunut jotenkin raikkaaksi. Ei tosin kaikilta osin kuosit tai mallit miellytä, mutta moni tuntuu kotoisalta.
      Kyttäsin tuota tämän kevään väristä Gratha-laukkua varmaan päivittäin sivuilta, että joko on tullut myyntiin. Ja olin iloinen, kun sain sen. En ollut aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota, mutta nyt tuntuu, että kyseinen malli, useimmiten mustana, keikkuu joka toisen olkapäällä.

      Kiitos voimista, odottaminen on tuskallista ja vähän epäuskoistakin, koska olen edelleen täysin oireeton (kuuluu kuulemma epäiltyyn taudinkuvaan alkuvaiheessa).

      Poista
  13. Minä kun luulin, että olit lopettanut blogin kirjoittamisen - senkin, salaa täällä kirjoittelet! :) Se, että kirjoitat, toi hyvän mielen: Annukka is back! Tämä postaus toi hyvälle tuulelle eli jos "sitten tehtiin sitä ja sitten mentiin sinne" -postaukset voivat olla näin mukavia tunnelmiltaan, niin palaa ihmeessä jatkossakin :)

    Sitten luin myös aiempia postauksia ja tulin puolestasi surulliseksi. Sua koetellaan nyt niin kovin. On suorastaan uskomatonta, miten pedantisti olet pystynyt syömään ja sanon, että ei ihme, että näytät noin hyvältä pelkässä wc-selfiessä! Hillitöntä itsekuria tuollainen vaatii, ainakin alkuun pääseminen. Kun katsoin kuvaasi ja luin kertomustasi, totesin vaan mielessäni, että mun pitäisi nyt ottaa ruokailuremontti ehdottomasti työn alle... on pahasti päässyt repsahtamaan arjen haasteissa tämä mun ruokavalio - itselleni ihan epätyypillisille urille :(. Kuitenkin tiedän, että juuri nuo aiemmassa postauksessa kuvailemasi parannukset unessa ja voinnissa tulisivat olemaan todella palkitsevia, joten nyt on otettava itseä niskasta kiinni. Olet oikea role model!

    Toivottavasti tuo diagnoosisi kuitenkin on sellainen, että ongelmasi kanssa eläminen ei estä ns. normaalisti elämistä. Asia on mulle täysin vieras, joten en osaa siitä mitään viisasta lausua. Niinpä lähetän täältä virtuaalisesti vain ison halauksen sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Pilvi (jos enää tänne palaat tätä lukemaan, kun on kestänyt luvattoman kauan tämä vastaaminen).
      Kuulut muuttolintujen lailla niihin varmoihin kevään merkkeihin, jotka vuodesta toiseen jaksaa ilahduttaa :).
      Olen ollut niin jotenkin poissa tolaltani tai ainakin muissa maailmoissa, kun olen stressannut sitä, mikä mua mahdollisesti vaivaa, vaikka missään ei tunnu mitään ja olo on ollut ennemminkin tavallistakin parempi.
      Eilen sain kuitenkin huojentavia uutisia gastroenterologilta (joka oli muuten nuori ja komea urheilumies ;)), joka kertoi, että kaikki mun koholla olleet maksa-arvot on kääntyneet laskuun, yksi niistä oli jo viiterajoissa asti, eikä missään niistä kymmenistä lisäkokeista, joita otettiin, näkynyt mitään poikkeavaa. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, mikä siitä tuli. Ihan kuin joku olisi sytyttänyt maailmaan valot ja muuttanut mustavalkokuvan värilliseksi.

      Olin niin jo henkisesti varautunut siihen sappikirroosiin ja olisin sen ottanut vastaan, jos se olisi mulle tarkoitettu, mutta ainakaan nyt ei ollut sen aika ja siitä olen niin kiitollinen. Ehdin jo laskea, kuinka paljon oletettua aikaisemmin mun elämä voi päättyä ja se tuntui ihan hirveältä. Joskin paljon vakavampiakin tauteja on maailmassa.

      Nyt olen täynnä virtaa, elinvoimaa ja iloista mieltä. Etenkin kun koronakin tuli tässä välissä toivottavasti lopullisesti selätettyä. Ei ollut mallia "lievä" sellaisena kuin sanan itse ymmärrän, mutta elossa ollaan ja se on pääasia.

      Kiitos halauksesta, niitä ei voi koskaan olla liikaa. Ja kaikkea parasta Iduriin <3

      Poista
    2. Voi Annukka, miten hyviä uutisia <3 CC

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi