Sivut

tiistai 12. toukokuuta 2020

IHAN TAVALLISIA KUULUMISIA


Tässä meinasi nyt käydä niin köpelösti, että olin vähällä vieraantua blogimaailmasta vallan kokonaan ja totesin, että käsillä on viimeiset hetket korjata tilanne ennen kuin niin oikeasti käy, koska se ei ole sitä mitä toivon. Joskin heti jälkeen maaliskuun lopun postaukseni tuli perheessä lunta tupaan siinä määrin, että kävi mielessä heivata koko blogintapainen, koska alkoi tuntua siltä, että aina kun erehdyn tänne kirjoittamaan, että  hyvin menee, elämä kyllä kolhaisee saman tien, ettei vaan pääse liiaksi leijumaan.

Ne kurjat asiat on nyt kuitenkin selätetty ja tällä hetkellä kaikki on ihan mallillaan ilman mitään mainittavampia murheita. Ja mielikin jo sopeutunut tähän meneillään olevaan aikaan (paitsi, että nyt kun tämän kirjoitan,  kaatuu todennäköisesti puu myrskytuulella päähän tai jotain).







Sellaisen havainnon olen tehnyt, että mielialat ja tuntemukset tuntuvat edelleen seilaavan eri ihmisillä eri tahdissa.

Ajanjakson alussa, kun itse elin lähinnä jonkun epämääräisen pelon vallassa, ärsytti, jos joku suhtautui tilanteeseen omasta mielestäni turhan kevyesti (todellisuudessa saatoin ennemminkin kadehtia moista kykyä). Mutta nyt kun itsellä helpottaa, eikä ole syytä synkkyyteen, monella muulla tuntuu käyneen päinvastoin. Eikähän kumpaakaan olotilaa näköjään ole tarkoitettu pysyväksi, vaan tunne elää edelleen ja heijastelee kulloisenkin hetken tapahtumia, muutoksia tai jommankumman tai molempien puutetta. Mutta niinhän se menee elämässä muutenkin. Sitä vaan jotenkin nyt ehkä tarkkailee fiiliksiään tavallista enemmän.



Viime viikolla terassitoimistolla tarkeni, enää ei.


Ajantaju on mennyt jo ajat sitten ja vaikka toisaalta tuntuu, että olen tehnyt töitä kotoa käsin jo ikuisuuden, toisaalta on sellainen olo, että on kulunut vasta hetki, mutta sensijaan voisin mieluusti jatkaa kotioloissa sen ikuisuuden verran. Kaikki on sujunut siellä loppupeleissä tosi kivasti, olen saanut tavallista enemmän töissäni aikaiseksi ja ruokailukin on kotona niin paljon kätevämpää. Olkoonkin, että ruuan joutuu tekemään aina itse, mutta siihenkin olen alkanut suhtautua vähemmän vastentahtoisesti kuin yleensä, vaikken edelleenkään ole leipomislinjalle asti yltänyt. Ellei paria pakastepohjalle tehtyä mustikkapiirakkaa lasketa (omassa tapauksessani kyllä lasketaan).

Erityisesti on tullut testailtua suosikkini Kape "Kaappaus keittiössä" Aihisen helppoja ja nopeita kasvishommeleita. Samoin yhdeksi viimeaikojen suosikiksi on noussut kuvan kreikkalainen arkivuoka, joka on vähän niinkuin lämmin kreikkalainen salaatti. Kelpo lisuke ja kriteerieni mukaisesti myös helppo.





Kaikenkaikkiaan elämä kotona on ollut muutenkin rauhallista ja sopivalla tavalla tasaista. En ole osannut kaivata enää oikein mitään, koska periaatteessa mitään oleellista ei puutu. Ennemminkin peruspäiviin on tullut mielekästä vaihtelua lähinnä oman tutun liikuntakeskuksen monipuolisten liveliikuntatuntien muodossa. Niiden myötä kunto ja erityisesti kehno hapenottokykyni on tässä parin kuukauden mittaan kohentunut ja auttanut korvienväliäkin pysymään paremmassa kuosissa. (Enkähän todellakaan jatkuvasti jumppaa, vaan kulutan sohvannurkkaa siinä missä ennenkin.)

Kuntosalille tein paluun viime viikolla parin kuukauden tauon jälkeen. Siellä ei ollut lisäkseni kuin kaksi muuta sallitun 10 hlön sijasta. Tuntui tosi kivalta se paluu, vaikka tiedänkin entuudestaan, että kevään edetessä sisäliikuntainto hiipuu. Ja ukkelikin on varmaan tyytyväinen, jos kotona pitkin lattioita pyörivä kuntoiluvälineistö pikkuhiljaa vähenee. Manasi aika spontaanisti, kun potkaisi varpaansa kipeästi olkkarin matolle jättämiini käsipainoihin. Toivoi varmaan, että leipoisinpa minäkin mieluummin pullaa.





Lähimetsälenkkeihin olen sen sijaan tympääntynyt ihan huolella. Olen niitä samoja polkuja suhannut eestaas vuodesta ja osin vuosikymmenestäkin toiseen, ja nyt kun tässä ajassa metsästä tuntuu yhtäkkiä tulleen joku täysin uusi keksintö ja vähän joka suunnalta tulee "mene metsään"-tyylisiä kehotuksia, on erityisesti huonompina päivinä tullut sellainen olo, että en muuten mene, vaan pysyn välillä vaihteeksi pois.

Onneksi vaihtelua löytyy suht läheltä. Tuttuja paikkoja nekin, muttei vielä omalla kohdallani ollenkaan loppuun asti tallattuja, vaan päinvastoin, aina yhtä kivoja ja kauniita käveltäväksi. Etenkin nyt, kun kevät etenee vauhdilla ja päivässä - parissa maisemakin voi olla jo ihan toinen. Mieluusti kuitenkin jotain muuta kuin lumen peittämä niinkuin eilen ja osin tänäänkin. Ja vielä mieluummin kiitos kevät ilman kyykäärmeitä, joita kammoan ihan hulluna, mutta joita saattaa piakkoin putkahdella poluilla tai pitkospuilla vastaan. Hrrrrrr...




Torronsuolla pääsiäisenä 13.4.2020






Suon parkkipaikka on remontissa, joten en ole päässyt jälkeen pääsiäisen käymään ja katsomaan, joko kuvassa nupuillaan olevat suopursut kukkii. Ja miltä suolla muuten näyttää.





Nämä järvikuvat Hämeen luontokeskuksen ja Eerikkilän urheiluopiston liepeiltä olen ottanut viikko pääsiäisen jälkeen, jolloin oli kevään toistaiseksi ainut tyyni päivä ja ilmassa oli hetken ihan täydellistä kesän tuntua.










Saaren kansanpuistoa Tammelassa samaisen päivän iltana.


Äitienpäivänä sain paitsi niin ihanat yllärit, että itkeä tihrustin pitkin päivää (oli sellaista hyvää itkua ja yritin kyllä lopettaa), yllätin myös itse itseni ja intouduin puuhailemaan pihalla. Tuntuu sekin homma kohdallani vaihtelevan vuosittain. Joskus ei kiinnosta pätkääkään ja joskus taas kiinnostaa. Viime vuosi oli välivuosi, enkä ostanut muistaakseni edes yhtään kesäkukkaa, mutta nyt tuli sellainen olo, että on taas niitten aika.  Ja nimenomaan valkoisten, vaikka aiemmin keväällä tuntui, että kaipaan ympärilleni mahdollisimman paljon väriä kaiken ankeuden vastapainoksi. Siltä pohjalta tuli hankittua kaikenkirjavia orvokkeja jo vissiin huhtikuun alussa, mutta kuukauden päivät siinä meni ennenkuin päätyivät paperikasseista ruukkuihin. Ei vaan sittenkään tuntuneet omilta.

Äitienpäivänä käytiin miehen kanssa läheisellä yksityisellä puutarhalla, joka on kyllä oikea paratiisi. Muistaakseni kuusi kasvihuonetta ihan täynnä kukkia, yrttejä ja monemoista kaunista heinää sun muuta. Sinne tulee varmasti kesän mittaan palattua usempaan otteeseen.

Onnekseni paikalla oli muuan miehen tuttu, jonka kanssa sai rupatella sen aikaa, kun itse vaeltelin huoneesta toiseen ja lopulta valikoin kyytiin valkoisen ylöspäin kasvavan petunian ja peruspelargonioita. Ei tosin mikään ihan nappi ajoitus kesäkukkien ostolle, kun heti seuraavaksi yöksi ne piti nostaa sisälle pakkasta piiloon. Ja sama ralli jatkunee jonkun aikaa.


Astetta kauniimpi apukuski






Muutenkin on tullut ostettua kukkia kotiin tavallista useammin sen sijaan että olisin vaan kerännyt valkovuokkoja tai pihalta oksia maljakkoon.

Kimput ovat olleet paitsi piristystä itselle, toivottavasti myös paikalliselle kivalle kukkakaupalle, joka on vaarassa kadota katukuvasta, kun kukitettavia tilaisuuksia perutaan pakon edessä.


"Tehdäänkö sellainen räjähtänyt?" kysyi kauppias, kun en itse osannut selittää mitä tarkoitan. 
"Juu, just se."




Yleensä olen tosi nihkeä ostamaan mitään, jos en juuri sillä hetkellä oikeasti ja välttämättä tarvi, mutta nyt olen tietoisesti muuttanut ostokäyttäytymistäni, koska koen, että se on suorastaan velvollisuuteni tässä tilanteessa, jossa kuulun niihin onnekkaisiin, joilla edelleen on työ, josta maksetaan palkkaa. Mitään turhaa en silti ole haalinut, vaan pelkästään sellaista, mitä olisin jokatapauksessa ostanut (mm. lenkkarit, sateenpitävän ulkoilutakin, kampaakokäynnin, luontaistuotteita, kasvovoiteita..), mutta vasta joskus myöhemmin. Ja ostoksilla olen käynyt nimenomaan paikallisissa kivijalkaliikkeissä, joiden mahdollisuudet selvitä tämän ajan yli ovat niin paljon heikommat kuin isojen. Eikähän tässä pienessä kaupungissa ole montaa liikettä ennestäänkään, joten jos yksikin vielä katoaa siksi, että kukaan ei osta mitään, ei meillä enää sen alan palveluita ole, vaan jäljelle jää pari markettia, Tokmanni ja Lidl. Ja joukko elämäntyönsä menettäneitä ahkeria pienyrittäjiä.





Tunnustan myös, että olen aiemmin aika usein ollut wannabe-lahjoittaja, joka on mielessään aikonut osallistua moneenkin eri hyväntekeväisyyskeräykseen, mutta lopulta unohtanut toimia ajoissa ja tilaisuus on mennyt ohi. Nyt olen siinäkin suhteessa päättänyt alkaa toimimaan heti, kun koen jonkun asian tärkeäksi.

Instagramissa esimerkiksi tuli vastaan Pelastakaa lapset ry:n keräys, jonka kuvassa oli aidosti surullisen näköinen pieni poika ja tekstissä vedottiin siihen, kuinka moni vähävaraisen perheen lapsi on vaarassa jäädä näinä aikoina ilman ruokaa. Sen nähtyäni klikkasin lahjoitukseen samantien. Enkä todellakaan kerro tätä siksi, että haluaisin esittää jotain suurta hyväntekijää, koska en sellainen ole, vaan siksi, että lahjoituksesta tullut hyvä mieli pyyhkiytyi pois samantien, kun pari päivää sen jälkeen sain samaisesta yhdistyksestä puhelinsoiton. Ja miksi? Siksi, että koska näytin tehneen lahjoituksen, pyydettiin lisää. Eikähän siinä mitään. Periaatteessa olisin voinut alkaa kuukausilahjoittajaksikin, mutta kerroin soittajalle, että päätökseni perustuvat tunteeseen ja haluan tehdä ne itse silloin kun siltä tuntuu, enkä silloin, kun joku soittaa keskelle työpäivää, eikä lopeta puhumista, vaan jatkaa sitkeästi, vaikka kerron tilanteen.  Kääntyy vaan hyvä asia itseään vastaan.

Ja niinkuin tästä tekstistä huomaa, täällä ei todellakaan ole tapahtunut mitään näitä kuulumisia kummempaa. Paitsi viikko ennen äitienpäivää, kun kiekkopoika palasi pohjoisesta muuttokuorman ja tyttöystävän kanssa kesäksi tänne töihin ja asumaan kotiin-kotiin. Matka kesti omasta näkövinkkelistäni tuskallisen pitkät 12 tuntia, joiden jälkeen ei tullut turvavälit mieleenkään, vaan rutistettiin kaikki toisiamme pitkään ja hartaasti monen kuukauden edestä. Samaa perhettä kun ollaan ja samassa talossa jatkossa asutaan. (Olen sitäpaitsi väsynyt siihen, että omaa kuuliaisuutta käsidesien ja turvavälien sun muiden suhteen pitää joka käänteessä erikseen korostaa, kun alkaa kuitenkin olla aika itsestäänselvää asiaa). 



Purkuhommat puolivälissä


Täältä miniän matka jatkuu kesätöihin Helsinkiin ja pojan loppukesästä maailmalle. On solminut tulevalle kaudelle pelaajasopimuksen maahan, jossa on eletty jo pitkään neljän seinän sisällä, eikä rajojen aukeamisen ajankohdasta ole vielä täyttä varmuutta.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten ole yhtään huolissani mistään, mutta olen luvannut noudattaa pojan "Älä äiti sää nyt stressaa, kun en minäkään"- pyyntöä ja luottaa siihen, että kaikki käy hyvin. Aikaa lähtöön on vielä kolme kuukautta, joten koitan nyt vaan keskittyä elämään tässä hetkessä tällä kesäksi tuplaantuneella kokoonpanolla. On jo neljäs kesä näin ja aina ollaan ihan mutkattomasti takaisin yhteiseloon sopeuduttu, vaikka tahoillamme onkin totuttu elämään. Enkähän joudu huolehtimaan mistään ylimääräisestä, koska nuoripari hoitaa ruokapuolenkin itse. Ei tarvi joka käänteessä kysellä, mitä tuon kaupasta, kun en enää itse tiedä, enkä kumminkaan ymmärrä tuoda riittävästi. Jaksan vaan ihmetellä, kuinka paljon joku voi syödä, mutta on kulutuskin vähän eri kaliiperia kuin meikäläisellä.

Näissä tunnelmissa tällä kertaa ja nyt sitten vaan odottelen, mistä suunnasta se puu kaatuu.


PS. Kun olin kirjoittanut tämän valmiiksi, kävin lukemassa maaliskuisen tekstini ja totesin, että aika pitkälle tuli näköjään vanhan toistoa, mutta päätin kuitenkin olla poistamatta tätä, koska muuten olisi jääneet kuvatkin laittamatta talteen. 


42 kommenttia:

  1. Kauniita kukkakimppuja!
    Toivottavasti mitään ikävää ei pötkähtänyt tämän kirjoittamisen jälkeen eteen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Ja oli muuten tosi kiva, kun olit alkanut lukijaksikin, vaikka täällä ei tämä tahti sen enempää kuin tekstien laatukaan päätä huimaa :).

      Ja joo, vielä olen selvinnyt ehjin nahoin, enkä jäänyt edes kaivinkoneen kauhan alle, vaikka läheltä piti tänään, kun pyöräilin töistä kotiin ja puikkelehdin kadulla hommissa olleiden kaivureiden välistä vähän turhan rohkeasti.

      Toivottelen sulle kaunista ja toivottavasti lumetonta toukokuuta!

      Poista
  2. Ai että on upeita kuvia, oikein nautinnollista katsella.Lapsen lapseni on jari litmasen manttelin perijä,huippu jalkapalloilija alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon viestistä ja kuvakehuista Piritta! Ja hienoa kuulla, että perheestä löytyy intoa ja taitoa jalkapallossa. Arvostan. Ja Litmanen on hieno esikuva. Sellaisia tarvitaan.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta. Oli paljon luettavaa. Hyvä kuulla, että etätyö on sujunut hyvin. Teillä on upeat ulkoilumaisemat. Kiva kun olet päässyt kuntosalille. Minäkin haikailen siitä, ajattelin kuitenkin odottaa kesäkuun alkuun asit. Upeita kukkakimppuja. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli! Ollaan tosiaan onnekkaita noiden hienojen luontokohteiden suhteen, kun niitä löytyy tästä ihan lähistöltä useitakin. On vaan tänä keväänä ollut ajoittain aika ruuhkaista etenkin viikonloppuisin, mutta arki-iltaisin saa kuljeksia ihan rauhassa.

      Koin kuntosalin turvalliseksi paikaksi (huomattavasti turvallisemmaksi kuin vaikkapa ruokakaupat) ja siellä on kyllä hyvin tilaa, vaikka olisi se maksimi 10 hlöäkin paikalla. Ja vähän joka nurkalla on desinfiointipyyhkeitä, joilla on kätevä pyyhkäistä laitteet. Ei ollut kummoinen lisähomma sekään.

      Mukavaa viikon jatkoa sinulle myös ja koko kevättä!

      Poista
  4. Olipas mukavatunnelmainen kirjoitus. :-) Ja ihana, että sait poikasi ja miniäkokelaan kotiin. <3

    Minä olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten eri aikataulussa ja eri tavoin ihmisten tunteet ja reagointi kulkevat. Itse kävin koronan alkuvaiheessa todella syvällä, mutta selvisin siitä varsin pian, ja nyt en muista koko koronaa välillä pitkiin aikoihin. Mutta voi että minua ketutti omissa pohjamudissani rypiessäni kaikki ne positiivarit, jotka etsivät koronan hyviä puolia ja iloitsivat siitä, että nyt on vihdoinkin aikaa siivota kaappeja/meditoida/rauhoittua/pelata lautapelejä jne. Tämä yhteiskunnassa eläminen on joskus hirmuisen vaikeaa - ainakin mulle. ;-D

    Ihana Torronsuo. <3 Sielläpä ei ole tullut käytyäkään pitkään aikaan.

    Mukavia etäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3. Toivottavasti sulla jo muuttoväsymys vähän helpottaa ja olet jaksanut nauttia mahtiparvekkeesta (voi vaikka katsella, kuinka lunta sataa lasin takana... jee!).

      Ja just toi! Mulla meni ihan samalla tavalla se alkuvaihe, enkä pystynyt lukemaan yhtään tekstiä tai somepäivitystä tai mitään, joissa aihe sivuutettiin ikäänkuin mitään ongelmaa ei olisi olemassakaan. Ei jaksanut yhtään kiinnostaa mikään "turha", mutta nyt tuntuu mieliala olevan ihan päinvastaisessa vaiheessa ja sitä jo kaipaa kaikkea ihan vaan tavallista kaiken maskiväittelyn sun muun sijaan. Ja jotenkin tuntuu, että vaikka mulla ei aikaa tullut elämään yhtään lisää, niin jotain sellaista hyvää rauhaa tuli. Johtunee kaikkein eniten siitä, että kaikki urheilulähetykset on katkolla ja urheiluhullu (paino yhdyssanan jälkimmäisellä puolikkaalla...) on sopeutunut tilanteeseen ihan todella yllättävän hyvin ja pystyy vaikka lukemaan ihan lunkisti kirjaa sohvalla (itse en malta ja sitäpaitsi nukahdan, jos yritän). Ja nyt kun on pääsiäisestä asti päässyt taas golfkentällekin (erikoisjärjestelyin kylläkin), elämä on niiltäkin osin kokolailla ennallaan.

      Palasin toimistolle hommiin, että miniä saa lukurauhan. On vielä ensi viikolla viimeisiä tenttejä ja sitten muuttaa Helsinkiin, kun sai sieltä oman alan (lukee lakia) kesätyön. Poika jo meni omiin "kuolevaisten" töihinsä, joten niiltä osin kotona on päivisin tilaa, mutta katsoo nyt, jäänkö silti toimistolle. Tottuu siihenkin (ja on lyhyt matka salille :)).

      Torronsuon parkkipaikka on toukokuun loppuun asti remontissa. Sitä laajennetaan, kun on käynyt pieneksi ja pahoin pelkään, että kun avautuu, suolla on melkoinen ryysis.

      Hyvää mieltä ja Onnea vielä uuteen kotiin <3

      Poista
    2. ... jäi oleellinen sana tuon "urheiluhullun" jälkeen pois. Piti olla urheiluhullu ukkeli, mutta sen varmaan rivien välistä arvasitkin.

      Poista
    3. Hih, en edes huomannut ukkeli-sanan puuttumista. :-D Eli näköjään hyvin tiesin, ketä tarkoitit. ;-)

      Poista
  5. Mukavaa, että sait postattua kuulumisia ja kuvia. Torronsuolla näyttää kivalta. En ole koskaan käynyt siellä, vaikka suunnitelmissa on ollut.

    Minäkin olen ostanut kotilähiön kukkakaupasta vähän useammin kukkaa ja kasvia kotiin, nimenomaan tukeakseni yrittäjää. On kyllä myös tosi kivaa, kun on pöydällä kukkia. Kotona tulee vietettyä niin paljon aikaa, että kukista saa kaiken ilon irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasi kyllä olla vaikeaa tämän postauksen kanssa, kun oli jo niin pitkä aika edelliskerrasta, etten muista enää ainuttakaan asiaa, joka on tässä välillä käynyt mielessä ja joista olen muka aikonut kirjoittaa, mutten vaan kertakaikkiaan ole jaksanut. Olen tehnyt kotoa käsin paljon tiiviimpiä työpäiviä ja koska ne menee koneella, ei enää silmätkään kestä yhtään ylimääräistä koneella kökkimistä enää vapaalla. Mutta helpotti kuitenkin, kun sain nyt taas tämän "pään auki", vaikkei mitään järkevää asiaa ollutkaan.

      Kyllä sun pitää joku päivä Torronsuolle lähteä. Se on tosi kiva paikka ja siellä on viimeaikoina kunnostettu pitkospuitakin siihen malliin, että liikkuminenkin on aiempaa helpompaa. On jo kova hinku sinne käymään, mutta parkkipaikan laajennus on tosiaan käynnissä ja kestää kuun loppuun asti, jonka jälkeen siellä on varmaan porukkaa jonoksi asti ja se ei kyllä houkuttele. Mutta asun itse sen verran lähellä (noin 10 km päässä), että pääsen käväisemään vaikka aamulla ennen töitä tai muuten sellaisena aikana, kun ei oletettavasti ole liikaa muita. Kaikilla kun ei tunnu olevan äänenkäytössä mitään kontrollia, vaan siellä mennä kailotetaan porukalla niin, että suo raikaa ja se vähän (paljon) pilaa fiilistä, kun siellä parhaimmillaan on nimenomaan ihana rauha.

      Ja totta. Kotikukkasista tulee kyllä kiva fiilis.

      Toivottavasti sun huimausongelmat on takana päin, eikä enää toistu. Ja muutenkin toivottelen mitä parhainta kevään seurantaa <3

      Poista
  6. Hei, kiva kuulla susta! Alkaa tosiaan olla ihan peruskauraa tämä poikkeustila ja aivan mukavia juttuja on elämä tuonut eteen. Ja voijjee, mua ärsyttää kans kaikki turvaväli-jutut. Joka postauksessa somessa pitää kertoa, kuinka pidettiin turvaväliä. Ite oon varonut laittamasta ainuttakaan kuvaa, mistä kävisi ilmi, että ollaan oltu kenenkään kanssa tekemisissä, mutta nyt viikonloppuna laitoin "Kalakaveri"-kuvan someen ekaluokkalaisesta ministä ja kutosluokkalaisesta kamusta. Turvavälistä ei ollut tietoakaan. Enkä nyt siis tarkoita, että en piittaisi määräyksistä... noudatetaan niitä kyllä hyvinkin pitkälle, mutta jotenkin nyt just piti saada kapinoida :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sannis! Ja totta. Aivan mukavia juttuja on tullut elämään. Ehkä kaikkein parhaana joku sellainen erityinen rauha. Ehkä pitkälti siitä, että on ollut lupa olla kotona töissä ja siitä, että kaikki urheilulähetykset on olleet katkolla, mutta urheiluhullu (paino yhdyssanan jälkimmäisellä puolikkaalla...) ukkeli on sopeutunut tilanteeseen todella hämmästyttävän hyvin. Eikä mun tarvi öisin kuunnella, eikä luomien läpi nähdä, kun digiboksi viereisessä huoneessa hurisee ja vilkkuu samalla, kun tallentaa kaikki yön NHL-pelit, joita tulee normisti pitkälle kesään. Ja sitten on toki ne kaikki miljoona muuta lajia, joita seurata.. Mutta nyt mies on vaan lueskellut kirjaa ja ollan yhdessä katsottu jotain vanhoja kotimaisia tv-sarjoja Yle areenalta. Mutta vaan tunti illassa, ettei ihan hurjiksi heittäydytä :). On ollut tosi kiva. Ja nyt kun golfkenttäkin on auki, pääsee sinnekin välillä, vaikka aika tiukoilla rajoituksilla mennään, mutta se tärkein eli peli sinällään on tallella.

      En ole yksinkertaisesti jaksanut enää töitten päälle availla konetta ja siksi on jäänyt blogien lukeminenkin tosi vähiin, mutta sun Instastooreja olen hyvillä mielin seurannut ja ajatellut, että teillä on kyllä mennyt tosi kivasti tämä aika. Tytöt on niin fiksuja. Ja mitäpä muutakaan vois olla, kun on maalaisjärkiset fiksut vanhemmat. Ja kalakaverinkin noteerasin. Pelkästään positiivisella mielellä.

      Ja joo. Ei joka kerta tarvi sanoa, että "Kävin kaupassa, mutta muistin toki desinfioida kädet, käyttää maskia ja pitää turvaetäisyydet muihin". Huoh. Toki kiva, että osa porukasta tosiaan muistaisi ainakin sen, ettei tarvi kassajonossa hengittää ihan niskaan.

      Iloista kevättä! By the way, tulin justiin kuntopiiristä. Oli pakko mennä, kun tulin netistä varanneeksi ajan. (Saa olla 9 + ohjaaja niinkuin varmaan teilläkin). Meinasin kuolla, kun tulin syöneeksi liian tuhdin aamupalan alle (söin, että varmasti jaksan jumpata :D), mutta niin vain jäin henkiin.

      Poista
  7. No vihdoin annat joitain elonmerkkejä itsestäsi! Olen kyllä nähnyt jotain stories-julkaisuja sinulta, mutta eihän ne ole sama kuin blogijuttu. Kiva että ikävä tapahtuma/asia tuntuu olevan taaksejäänyttä, tai ainakin siedettävällä mallilla<3
    Mahtavat suo-kuvat! Että tuli taas ikävä kunnon suomenkielisiin maisemiin: "Torronsuo", "Eerikkilän urheiluopisto", ja mitä muita siellä oli. Vaikka meillä on täällä Ahvenanmaalla ihan hyvät tai sanoisinko loistavat olot ja eläminen, niin sille ei voi mitään että välillä kaipaa kunnon supisuomalaisuutta.
    Kiva terassikonttori sinulla siellä on, lämpöä vaan kaivattaisiin.
    Ihanaa kun sait pojan kotiin taas joksikin aikaa.
    Oikein ihania kevätpäiviä sinulle. Älä unohda meitä blogisi lukijoita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan tosi paljon tästä lämminhenkisestä kommentista Kristiina <3. Mulle tuli siitä sellainen olo, että välität ja että mua ei ole unohdettu. Lämmittää mieltä.

      Se maaliskuun lopun tapahtuma, johon viittasin, masensi mut ihan tosissaan ja murehdin sitä yötä-päivää niin paljon (liitttyi nuorempaan poikaan), etten pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Ja samaan aikaan töissä oli tosi stressaava jakso, kun mulla on uusi (ranskalainen) asiakas, jonka sekava ja hätäinen toimintatapa meinaa tehdä mut ajoittain hulluksi. Mutta onneksi olen saanut häntä jo vähän ohjattua siihen suuntaan, että parempi tehdä asiat alusta asti huolellisesti ja hosumatta, mutta silti toki tehokkaasti. Alkaa pikkuhiljaa sopeutua ja mun ahdistus sitä myötä helpottaa. Ja se poikaan liittyvä murhekin poistui tässä toukokuun alussa, joten kaikki on taas hyvin (kopkop...). Joskin on niin oma kuin muittenkin blogit jääneet aikalailla paitsioon, kun en enää koneella istuttujen tiiviiden työpäivien jälkeen ole jaksanut vapaa-aikana jatkaa samaa, vaan pakko on ollut painella ulos tuulettamaan päätä ja lepuuttamaan silmiä. Erityisesti mun ongelmasilmää, josta taannoin kirjoittelin. Se on alkanut tehdä i-kirjaimista ja kaikista pystysuorista viivoista erityisesti lähellä, mutta myös kauempana sellaisia vinoviivoista koostuvia. Vaikea selittää, mutta säikäytti siinä määrin, että pakko välttää ylimääräistä rasitusta, kun sitä jo töissä tulee liikaakin. Toki yksi hyvä keino olisi opetella kirjoittamaan vähän lyhyempiä tekstejä, mutta ei vaan näköjään suju :).

      Ahvenanmaalla on paljon täältä käsin katsoen erilaista kauneutta kuin täällä ja olisi joskus kiva ehtiä sinne paikan päälle ihmettelemään. Mutta koska on sulle tuttua, ymmärrän hyvin, että sieltä taas olisi kiva välillä vaihtaa maisemaa. Vaikka sitten suolle :). On ihan mun henkireikä tuo Torronsuo.

      Ja ihanaa todellakin nähdä poikaa ja miniää pitkästä aikaa. Ja saada pitää tässä lähellä ennenkuin koittaa kokonaan uudet ajat ja ensimmäinen pelikausi ulkomailla alkaa.

      Ihanaa terassikevättä ja mökkikautta (jos sinne vielä maltatte lähteä) Kristiina <3. Enkä varmasti unohda, vaikkei hetkeen mitään kuuluisikaan.

      Poista
  8. Mukava kuulla kuulumisia pitkästä aikaa <3

    Peukut liikunnalle ja nurkkiin muuttaneelle nuorukaiselle, varmasti olennaisen tärkeitä asioita elämässä tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.

      Siirryin ainakin täksi viikoksi takaisin toimistolle hommiin, että miniä saa lukurauhan meillä kotona. Poika jo meni töihinsä, joten miniä saa olla siellä nyt päivät yksin ja keskittyä, kun on vielä ensi viikolla viimeinen tentti. Sitten muuttaakin kesäksi Helsinkiin. Sai sieltä opiskelija-asunnon, kun yliopistolla on kuulemma sellainen systeemi, että niissä asunnoissa ei saa helsinkiläiset asua kesällä, vaan pitää muuttaa pois (ja joko tyhjentää kämppä tai maksaa vuokraa, jos ei halua tyhjentää), vaan niitä vuokrataan muiden yliopistojen (tässä tapauksessa Lapin) opiskelijoille, jotka tulee Hkiin kesäksi töihin. Niin tässäkin tapauksessa. Ja se syy miksi aloin vissiin tätä kaikkea alunperin selittää, on se, että kylläpä muuten tuntui toimiston portaat äkkiseltään aika rankoilta :D. Niitä on nyt viimeisen kotona vietetyn parin kk:n jaksolla jäänyt väliin noin 16.000 askelmaa, joten se vähän tasaa sitä mun lisääntynyttä muuta liikuntaa. Ettei tässä ihan ylikuntoon sentään pääse...

      Nurkkiin muuttaneet nuoret on kyllä niin harmittomat tapaukset, joiden kanssa yhteisasuminen ei tuota mitään ongelmaa, vaikka meidän koti onkin pieni. Mutta silti jaksan edelleen ihmettellä, kuinka paljon ruokaa yhteen poikaan mahtuu ja kuinka kuumaa vettä ihmisen iho kestää (ja kuinka höyryiseksi ja kuinka pitkäksi aikaa sillä kuumalla vedellä saa kylppärin niin, ettei peilistäkään näe kuvaansa ensimmäiseen tuntiin..:).

      PS. Ne "miten menee?" -viestit on olleet mulle tosi tärkeitä ja mieluisia <3

      Poista
  9. Ellet pian olisi postannut, olisin kyllä kysellyt perään - sen verran olen odottanut linjoilla ;)
    Tuo kuva yhdestä lehdestä on taas ihan huikaiseva! Ja kiva kuulla, että asiat ovat tolallaan.
    Totta, että tuntemukset ovat menneet vuoristorataa näissä olosuhteissa. Ja olen varmasti myös ärsyttänyt monia muka hyvillä ideoilla ja turhanpäiväisillä postauksilla (tosin verkkaista tahtia siinä asiassa on ollut tässäkin päädyssä). Mutta jotenkin sitä kirjoittamalla kai terapoi itseään samalla, ettei jatkuvasti itkeä tihrustaisi päälle kaatuvia ikäviä juttuja.
    Turvaväli ei täälläkään tullut äitienpäivänä mieleen, kun sai nähdä pitkästä aikaa lapsensa, sitä kun ikävä kyllä piti oman muistisairaan äidin kanssa pitää edelleen 300km. Päivä oli liikutusta pullollaan. Ulkomaankomennus on tiedossa meilläkin tyttärelle heti kun rajat aukeaa. En tiedä mihin stressini piilottaisin, mutta yritän kumminkin.
    Tässä hetkessä sitä pitää nyt vaan elää, kun muuta ei voi. Voimia, ilonpipanoita, haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon CC siitä, että olet muistanut mun olemassaolon <3. Meinasi ihan tosissaan käydä niin, että laitan blogin kannet kiinni, kun oli niin montaa muuta murehdittavaa samaan aikaan, mutta sitten unohdin koko asian ja se oli tavallaan onni se, koska pysyyhän tämä täällä näinkin. Eikä ole ollut kiinni siitä, ettenkö olisi jo muutamaankin kertaan halunnut kirjoittaa, mutta en vaan kertakaikkiaan ole jaksanut istua koneella yhtään enempää kuin on pakko, kun tulee töitten puitteissa tehtyä sitä ihan riittämiin. Ja viime aikoina vielä entistä enemmän, kun kotona on työpäivät olleet jotenkin niin paljon tiiviimpiä ja niitä on tullut venytettyä pidempään, kun "eipä tässä muutakaan sen järkevämpää tekemistä ole".

      Ulkomaanhommat tosiaan stressaa täälläkin monessakin mielessä, mutta koitan olla näyttämättä sitä, kun poika itse kuitenkin on tilaisuudesta innoissaan ja tottakai olen itsekin, koska on omilla tekemisillään pelipaikkansa ansainnut. Mutta kyllähän sitä on ehtinyt miettiä monenmoista "mitä jos jotain sattuu" tai "mitä jos poika sairastuu tai loukkaantuu" ja "mitenkähän ne vakuutukset" ja aukeaako ne rajat ajoissa ja mitä sitten jos ei ja plaaplaaplaaa. Oletettavasti turha näitä sen enempää selittää, koska eiköhän me kaikki äidit ymmärretä sanomattakin, mitä kaikkea me keksitäänkään murehtia. Suurin osa onneksi turhaa, mutta ei vaan voi minkään.

      Ilonpipanat kuulostaa kivoilta nyt, kun tähän kaikkeen on jo tottunut. Ja halit lämmittää aina. Lähetän siis molempia takaisin sulle <3. Ihanaa, että on kevät ja vaikka kelit on olleet mitä on, niin joka päivä tuntuu olevan eilistä vihreämpää. (Tuota kuvan pienenpientä koivunlehteä kuvasin kännykän makrolinssillä, kun oli tosiaan vielä ihan pikkuriikkinen, mutta sitäkin odotetumpi).

      Poista
  10. Olipa kiva kuullu sinusta Annukka! Just yks päivä mietin, että mitäköhän sulle kuuluu. Minä ja Karkkilan ystäväni aiomme tavata nyt viikonloppuna. Emme ole nähneet kahteen kuukauteen toisiamme ja se on pitkään kun joka kuukausi ainakin kerran olemme nähneet. Teini sai meillä ekan kouluvuoden (autoalan amis) suoritettuna etänä loppuun, jee! Minähän olen ollut koko tämän ajan töissä ja siellä ei turvaväleistä ole kyllä tietoakaan. Ainoa, kenen halailua olen vältellyt on meidän äiti. Hän kuuluu vaivoineen ja ikineen jo riskiryhmään ja halutaan olla extravarovaisia hänen suhteen.

    Sä sait sun vauvan hetkeksi kotiin, ihanaa <3 Kirjoittele taas pian lisää kuulumisia, jookos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta viestistä Outi! Ihanaa, kun aina vaan jaksat kirjoittaa. Itsellä on ollut huono omatunto, kun en vaan kertakaikkiaan ole jaksanut enää töitten päälle avata konetta ja on jäänyt varmasti moni kiva juttu lukemattakin.

      Hirmu paljon onnea amispojalle kunnialla suoritetuista etäopinnoista! Ei ole sen ikäiselle ihan helppo rasti suoriutua omatoimisesti, kun täällä ainakin on kuulemma ihan se lähiopetuskin nykyään amiksessa tosi minimaalista ja eniten on jätetty oppilaiden omatoimisuuden ja "henkilökohtaisen opintopolun" varaan. Ihan hirmu vaikea yhtälö mun mielestä, kun pitkälti ne amisopinnot (itsellä on molemmat pojat myös aikanaan amiksen käyneitä) perustuu käytännön hommiin ja niitä on aika paha itsenäisesti opetella. Hieno juttu siis!

      Musta tuntuu, että sulla pysyy töissä vastustuskyky parempana kuin monella muulla, jonka päivään ei kuulu yhtään ihmiskontakteja. Tai ainakin itse ajattelen, että tässä alkaa pikkuhiljaa varmaan katoamaan kaikki hyvätkin bakteerit ja luontainen vastustuskyky, kun kaikkea vaan desinfioidaan koko ajan, eikä olla enää normaalisti tekemisissä oikein minkään normaalin kanssa. Ja kun kävin viemässä äitienpäiväkukkia äitipuolelle, sekä isä (85 v) että äitipuoli (81 v) ryysivät heti halaamaan, vaikka koitin itse olla vähän varovasti. Sanoivat, että he haluavat itse päättää omista tekemisistään (ja elämästään) ja olen kyllä aikalailla samaa mieltä. Ovat kumminkin käytännössä koko ajan kotona, enkä itsekään huitele missä sattuu, joten riski sairastua siitä halauksesta oli kyllä käytännössä olematon, mutta ilo sitäkin suurempi.

      Isompi vauva ja ihana miniä tosiaan on nyt meidän ilona. Poika meni jo töihinsä, mutta miniä vielä lukee viimeisiin tentteihin ennenkuin sitten muuttaa kesäksi Helsinkiin töihin. Sieltä kuitenkin pääsee näppärästi käymään koska vaan.

      Ihanaa Karkkilaviikonloppua ja kiitos tosiaan viestistä <3 ja yritän olla vähän ahkerampi kuulumisten suhteen nyt kun taas olen ihan järjissäni ja hyvässä voinnissa (kopkop).

      Poista
  11. Olipa ihana kuulla susta pitkästä aikaa ja ihan mahtavaa, että menee taas hyvin ❤ Ja mikä se perheen lunta tupaan -tilanne olikaan, niin hienoa myös kuulla, että se on selvinnyt. Niin niillä asioilla on tapana yleensä järjestyä, vaikka aina kriisin hetkellä sitä ei jaksakaan muistaa!

    Minä myös olen päässyt vihdoin jaloilleni, kuten oman blogin puolella kirjoittelinkin. Tuntuu, että olen vihdoin tottunut tähän uudenlaiseen elämään ja olen osannut ajoittain jopa nauttiakin näistä päivistä. Olen oppinut naureskelemaan sille, kuinka elämä tällä hetkellä on lähes koomista; istun päivät pitkät verkkarit jalassa ja puhun tietokoneruudulle välillä huhuillen oppilaita pysymään hereillä (hih, yksi tyttö tunnusti viime viikolla nukahtaneensa kesken video-tunnin). Lopun ajan naputtelen viestejä, ohjeita, tehtäviä, muistutuksia, tsemppauksia ja selvittelen ongelmia ja samalla ohjeistan ja autan lasta hänen kouluhommissaan. Tosi hienosti hän kyllä on pärjännyt, aika vähän olen joutunut enää loppuvaiheessa auttamaan. Tänään toki tämä muuttui, kun kuskasin lapsen aamulla kouluun. Vähän sydän syrjällään hänet sinne koulun pihaan jätin, mieluiten olisin pitänyt kotona loppukevään ajan. Mutta kutosluokan vikat viikot ovat niin tärkeä juttu, että yhteistuumin päädyttiin tähän ratkaisuun. Toivottavasti ei osottaudu vääräksi...

    Ihania valkoisia kesäkukkia sulla! Mulla myös haaveissa pysyä valkoisissa tänä vuonna ja ostinkin jo yhden orvokkiamppelin. Toisaalta olen näin päättänyt jo monena vuonna ja sitten kuitenkin päätynyt kaikkiin mahdollisiin sateenkaaren väreihin :D

    Mä olen myös yrittänyt keskittää kaikki ostokset oman kylän liikkeisiin, mikä kyllä on aika vaikeaa, kun ei niitä ole kauhean paljon. Mutta kaikki, mitä on voitu ostaa täältä, ollaan ostettu ja myös haettu muutaman kerran ruokaa kotiin niistä parista kivasta ravintolasta, mitä täältä löytyy. Kuluttaminen on kyllä ollut tosi vähäistä tänä keväänä; vaikka en normaalistikaan ole mikään himo-shoppailija, niin nyt sen on konkreettisesti huomannut, kuinka paljon turhaa tulee ostettua silloin, kun elämä on "normaalia". Kun bensaankaan ei ole mennyt rahaa kuin murto-osa normaalista, eikä meidän ruokamenot merkittävästi ole kasvaneet, niin rahaa on jopa jäänyt vähän säästöön, mikä on mulla kyllä tosi harvinaista. Että siinä suhteessa tämä "uusi normaali" on ollut erittäin hyvä juttu.

    Voisin jatkaa taas vaikka kuinka pitkään, mutta kohta alkaa taas päivän se hetki, kun alan höpöttämään tietokoneelle :) Ihanaa toukokuun jatkoa sulle Annukka, toivottavasti kuullaan taas pian ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyvin menee, mutta menköön" sanoi Annukka ennenkuin meteoriitti päähän putosi.. :).

      Maaliskuun lopun murhe liittyi nuorempaan poikaan ja arvaan, että arvaat, että silloin kun on omasta pojasta kyse ja asia on sellainen, ettei pysty vaikuttamaan siihen itse mitenkään, vaikka kuinka haluaisi, sitä on itsekin korkeintaan puolikas, jos edes sitä. Mutta se murhe poistui lopulta ennakoitua nopeammin ja nyt on taas kaikki niiltä(kin) osin mallillaan. Ihan parasta. Samoin kuin toki se, että mulla on nyt kotona nuorta energiaa ihmeteltävänä. On jo unohtunut mitä kaikkea siinä iässä vielä jaksaa.

      Mulla on ollut etätyöasuna jumppapökät, joilla on kätevä siirtyä suoraan työtuolilta livejumpan pariin tai vaihtoehtoisesti vetäistä siihen päälle tuulihousut ja lähteä ulos :). Ja koska outlookki on muutenkin ollut vielä tavallistakin naturellimpi (joka ei todellakaan ole hyvä asia, vaikka muuten luomun kannattaja olenkin), olen tyytyväinen, että ei ole tarvinnut osallistua mihinkään Teams-palavereihin, koska en kestä nähdä sitä omaa naamaani edes pienenä ruudulla. Mutta hauskaa olis olla kärpäsenä katossa katsomassa, kun puhut ja huhuilet koneelle :). Ja sun Emman viinilive oli kyllä kertakaikkisen mainio keksintö :D.

      Valkoiset kukat on kauniita juu, mutta ruukut ihan hitsin painavia, kun niitä nyt sitten joka ilta nostelen sisälle ja aamulla takaisin ulos. Kunnes jonain päivänä unohdan ja ne oli siinä sitten ne kesäkukat. Olen kuitenkin päättänyt onnistua.

      Mulle on tullut hyvä mieli niistä pikkuliikkeissä käynneistä, kun ovat sellaisia joissa käyn aina muutenkin silloin kun jotain tarvin, mutta nyt siellä on ihan silminnähden ilahduttu, kun joku vielä tulee ostamaan jotain. Vielä kun saisin itseni potkittua alusvaatekauppaan, joka on mulle jostain syystä aina yhtä vaikeaa. Silti aina niinä aamuina tuskailen, kun kaikki mukavimmat pöksyt on pesussa ja jäljellä on vaan ne kiristävät tai muuten vaan vääränmalliset tai jotain typerää materiaalia olevat. (Hyvä kysymys on se, että miksi siellä kaapissa ylipäätään on sellaisia?).

      On kyllä aika kinkkinen juttu tuo kouluunpaluu ja olen todellakin helpottunut, että ei ole tarvinnut itse olla tekemässä päätöksiä koulujen avaamisesta.

      Olen ihan varma, että A:n kouluunpaluu on hyvä juttu ja muutenkin sujuu yleisesti ottaen ongelmitta muuallakin. Pelot ymmärrän, mutta mun ennustajaminä sanoo, että se osoittautuu turhaksi ja kaikki selviää terveinä kesälomille. Ja jotenkin ajattelen, että kouluun paluu oppilaille on syksyllä helpompaa, kun tauko ei veny yhtäjaksoisesti 5 kk mittaiseksi. Mutta edelleenkin olen tyytyväinen, etten joudu tekemään päätöksiä, koska en osaisi.

      Kaikkea hvyää ja höpisemisiin <3

      Poista
    2. Ihan pakko tähän nyt täsmentää, jos joku lukee ja ihmettelee, että se viinilive on siis kollegoiden kanssa ja työpäivän ulkopuolella. En siis ole pitänyt oppitunteja viinipäissäni :D :D :D

      Poista
    3. Tuskin kukaan olis muuta kuvitellutkaan, mutta tulipahan nyt selväksi mahdollisille lukijoille tämäkin :)

      Poista
  12. Oi että noita sun luontokuvia, miten on hienoja! ♥ Ja ihanat rentukat myös - niistä tulee mulle jotenkin aina ihan lapsuus mieleen.

    Mulla on myös mielialat menneet ylös alas koronan takia. Alussa oli paniikki, nyt olotila on laantunut aika normaaliksi. Olen myös alkanut selvästi lipsumaan periaatteistani... En mitenkään erityisemmin missään käy, mutta sitten on kuitenkin näitä, kun lapset kävi meillä äitienpäivänä ja tänään ollaan menossa vävypojan synttärikahveille. Kun korona ei ole erityisemmin koskettanut ketään läheistä, ei sitä meinaa osata pelätä. (Yhden kaverin vanhemmat kyllä sairasti sen, mutta parantuivat.)

    No sitten nää puutarhajutut tosiaan. Kukkia siellä, mansikkamaita täällä (ainakin toivottavasti jossain vaiheessa...). Kummallinen kevät, kun kaikkeen tällaiseen ei itselle niin suuria intohimoja herättävään onkin nyt innostunut!

    Tsemppiä sinne kotihommiin, etä/ym.töihin, punttisalille, perheelle ja kaikkeen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3. Maisemat on niin kauniita ja erityisesti tuolloin järvikuvapäivänä kelikin oli niin super, ettei voi kuvatkaan mennä pahasti pieleen. Ja muutenkin olen tehnyt sellaisen havainnon, että oma mieliala siirtyy suoraan kuviin. Jos on hyvällä mielellä, se näkyy ja jos on huono päivä, on ihan varmaa, ettei kuvatkaan onnistu. (Joskus kun on ihan tyhmä päivä, ajattelen, että lähden kuvailemaan, niin se piristää, mutta ei toimi. Ärsyttää vaan enemmän, kun kaikki kuvatkin menee pilalle).

      Mun mielestä tässä koko k-hommassa olis ihan sallittua jo käyttää maalaisjärkeä, kun jokainen kuitenkin kohdallaan tietää, missä ja kenen kanssa itse tai omat läheiset enimmäkseen liikkuu tai pysyy paikallaan. Tai ainakin musta tuntuu ihan omituiselta, että jos itse on lähes koko ajan kotona ja ikääntyneet vanhemmat vielä sitäkin enemmän, niin miksi ihmeessä pitäisi välttää tapaamista? Mistä se k yhtäkkiä siihen kuvioon hyppää? (Kävin äitienpäivänä viemässä kukkia äitipuolelle ja hän (81 v) sekä isä (85 v) riensi samantien halaamaan. Yritin vähän olla varovainen, mutta isä sanoi, että he haluaa ihan itse päättää ketä halavat ja ketä eivät ja mun mielestä just ihan oikein. Ja edelleen ollaan terveinä kaikki. Ja käynti ja halaukset selvästi piristi niin, että musta tuntuu, että siitä tuli ennenmminkin muutama elinvuosi lisää. Ja kuntosali, jonne palasin, samoin kuin iso ryhmäliikuntasali siellä (nettiajanvarauksella saa olla 9 + ohjaaja ja tilaan mahtuu oikeasti moninkertainen määrä normaalisti) on ihan varmasti turvallisempia paikkoja kuin vaikkapa Lidl täällä, jossa on niin ahtaat käytävät ja paljon porukkaa, että siellä ei oikein pysty edes väistämään ketään (ja siksi en siellä enää käy). Kukaan ei tule muutenkaan kipeänä salille tai jumpille ja siellä on tosi käteviä desinfiointipyyhkeitä vähän joka nurkalla niin, että on kätevä pyyhkäistä laitteet mennen-tullen. Ei ongelmaa.

      Toivottavasti sun puutarhainnostus säilyy ja tuottaa hedelmää (tai marjoja tai yrttehä tai mitä nyt sitten ikinä istutteletkaan :)), ettei into latistu, vaan tulee voittajafiilis, kun onnistuu. Mutta helppo rasti se teidän iso piha ei todellakaan ole. Tai ainakaan mun mielikuvitus ei riitä pihasuunnitteluun. Eikä kasvitietämys.

      Sulle myös tsemppiä ja iloa puutarhaan ja kevääseen muutenkin <3

      Poista
  13. Ai Kape on sunkin suosikki :) En tiedä, miksi tykkään hänestä, mutta tykkään. Olisko se, että on niin "tavallinen"? Hurjan herkun oloista tuo kreikkalainen vuokaruoka.
    Kiva, että asiat tuntuu taas siirtyvän paremmalle puolelle ja kevään tylsyydet on poissa. Ja pikkuinen ( ;) ) kotona taas hetken!
    Rakastan tuota "räjähtänyttä" kimppua, niinkö sitä taas kutsuit... Niin kaunis, herkkä ja ihana!!! Ihan niinkuin sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kape on ihana, koska saa siinä ohjelmassa aikaan niin hyviä muutoksia sellasella jämäkän lempeällä ja kannustavalla otteella. Ei koskaan syyllistä ikävästi, vaikka lähtötilanne olis mikä, vaan kertoo faktat niin, että kuulijalle tulee sellanen olo, että muutos todellakin kannattaa. Ja kaikki ne Kapen vinkit (mm. broilerin ja lohen valmistus + monet simppelit kasvisjutut) on todellakin toimineet ja olleet hyviä. Tulee suorastaan voittajafiilis, kun onnistuu.

      Ja juu, kreikkalainen arkivuoka (jota meillä syödään viikonloppuisin, koska on astetta parempaa :)), on kans kiva ja hyvä ja helppo. Vähän vaihtelua salaatille.

      Isompi pikkuinen ja ihana miniä tosiaan on nyt mun ilona. Paitsi että miniä aloittaa työt ensi viikolla, joten lähtee varmaan viikonlopun jälkeen jo Helsingin asunnolle valmistautumaan. On niin luonnikas tyttö, että ihan kuin olis aina kuulunut perheeseen. Ei minkäänlaista ongelmaa minkään suhteen.

      Ja kiitoskiitos Helmis <3. Siinä olen sun kanssa kyllä samaa mieltä, että kimpussa ja minussa on yhtäläisyyksiä, koska mun outlookki on todellakin räjähtänyt :).

      Mies laittoi äsken kuvaa parinkymmenen kilometrin päästä ja lunta tulee taas niin, ettei pyyhkijät pysy perässä... Ja just kun aamulla nostin töihin lähtiessäni (olen taas tstolla) kesäkukat ulos. Huoh.

      Kivaa viikonloppua kuitennii <3

      Poista
  14. Tärkein ensin: Toivotaan nyt kuitenkin, että ne puut pysyy pystyssä!!! =D

    Itsekin olen monesti pohtinut viitsiäkö kaikkia jokapäiväisiä kuulumisia edes kirjoittaa. Elämä on jollain tavoin pienentynyt tämän kevään aikana. Itseäni ahdistaa kaikkien ympyröiden kutistuminen ja tämä jatkuva samojen asioiden toistelu. Tähän astisen elämäni olen voinut töissä keskittyä johonkin ja kotona/vapaalla johonkin muuhun. Nyt koko maailmassa on vain korona.

    Itse en ole kesäkukkia edes harkinnut vielä. Normi oloissa olisin tänä keväänä riemuissani puuhastelemassa lakitettavan lapsen juhlia, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Todistus ja lakki on, lapsikin tiettävästi jossain, mutta mitään muuta ei voi lyödä lukkoon eikä suunnitella.

    Oi, pitää tuo Torronsuo käydä kävelemässä tänä kesänä! Samoin haluan ehdottomasti takaisin Liesjärvelle. Tiedätkö pääseekö sitä pitkää siltaa pitkin jo kulkemaan? Nyt en muista paikan nimeä, mutta oli veden alla silloin kun kävimme.

    Ihana vinkki arkivuuasta. Tämä menee kokeiluun. Jotain uutta pitää keksiä pysyäkseen edes vähän järjissään.

    Pirteyttä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi olen selvinnyt kolhuitta (kopkop) :), joten sikäli tekstin kirjoittaminen ei vielä ainakaan kaduta, vaikkei siinä tosiaan kummoista sisältöä ollut. Kuvastelee kuitenkin hyvin tämänhetkistä elämää, jossa tavallisesta poikkeavat tapahtumat on aika äkkiä lueteltu.

      Ymmärrän hyvin, että sua koko K jo työnkin puolesta kyllästyttää ihan huolella. Ja just toi, että normaalioloissa olisi tiedossa juhlakevät ja nyt sekin vesittyy. Surettaa kyllä ihan tosissaan nuorison(kin) puolesta, kun 12 vuotta ovat kuitenkin tehneet töitä sen eteen, että valmistuvat ja kyllä siihen valmistumiseen juhlat kuuluu, ei ole sama asia ilman niitä. (Eri asia pienemmillä koululaisilla ja nauratti, kun uutisissa kysyttiin ala-asteikäiseltä pojalta, että mitä mieltä tämä on, kun koulussa ei tänä vuonna ole kevätjuhlia. Vastasi, että "Ihan hyvä vaan. Se on niin rasittavaa olla siellä lavalla ja laulaa tai esittää jotain" :D.

      Kesäkukkia mulla on nyt tasan nuo kaksi ja tuli sitten istutettua molemmat sen verran isoihin ruukkuihin, että niiden rehaaminen joka yö sisälle ja aamulla takaisin ulos on jonkunmoinen homma. Yritän kuitenkin olla unohtamatta sitä, koska ne on niin nättejä, etten halua luovuttaa niitä yöpakkasille, enkä kyllä mielellään päiväisille raekuuroillekaan, mutta koska olen palannut takaisin toimistolle, en voi järkätä mitään 24/7 seurantaa.

      Kyllä pääsee Kyynäränharjua jo kulkemaan sillan yli. En ole itse käynyt, mutta näin Instassa tuoreen kuvan sieltä.

      Torronsuo on tosi kiva myös ja taitaa olla teiltä käsin vähän lähempänäkin kuin Liesjärvi. Siellä (suolla) vaan on odotettavissa ruuhkaa (niin ainakin luulen), kun pitkään kestänyt parkkipaikkaremontti tämän kuun lopussa valmistuu ja kaikki pääsyä odottaneet ryysii paikalle. Nyt kun sinne mahtuu autojakin enemmän. En varsinaisesti tykkää, mutta ei ole ollut kiva sekään, kun joskus on joutunut kääntymään pois, kun parkkikselle ei mahdu. Muuta vaihtoehtoa auton pysäköinnille kun ei ole, enkä ole ollut niin reipas, että olisin sinne koskaan esim pyöräillyt, vaikka matkaa on vaan reilut 10 km meiltä.

      Arkivuoka on hyvää. Paitsi että meillä se on viikonloppuvuoka.

      Kiitos pirteydestä. Samaa sinne ja kestämistä ja iloa myös! Ja onnea tietty kans <3

      Poista
  15. Mukava lukea sinun kuulumisia. Välilä tekee hyvää pitää blogitaukoa, sitä minäkin pidin. On mukamas ollut muuta tekemistä, tai ei vain oikein innostunut kirjoittamaan.
    Ihanat nuo kukkakimput. Kesäkukat olen kans ostanut, sisällä varmasti saavat olla pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuppaa nämä kirjoitusten välit venymään ihan normaalistikin helposti kuukaudenkin mittaiseksi niin etten edes huomaa, mutta pari kuukautta oli itselle jo sellainen katkos, että meinasi olla vaikeaa aloittaa uudelleen. No, onneksi on ihan vaan vapaaehtoinen harrastus, joten onneksi saa kirjoittaa tai olla kirjoittamatta ihan sen mukaan, miltä milloinkin tuntuu tai ei tunnu.

      Kesäkukkaralli (kukat sisään - kukat ulos) sen kun jatkuu, kun ei näköjään täällä etelässäkään päästä pakkasista ja lumisateista eroon, vaikka kohta on kesäkuu. Plaah.

      Hyvää kevättä sinne ja kiitos viestistä!

      Poista
  16. Öööö, muistin just, että pääsiäisen aikoihin ostetuista orvokeista osa taitaa olla edelleen paperikassissa takarappusilla...
    Hiisi vieköön, samaa ole harmitellut: hyvät teot kääntyvät itseään vastaan. Esim. jonnekin tein joskus joulun alla rahalahjoituksen (jotain sain varmaan vastineeksikin), sen jälkeen sain jatkuvasti kaikenmaailman markkinointipostia. Se lahjoitukseni meni kyllä moneen kertaan painokuluihin ja postimaksuihin! Siksi teenkin nykyään vain villasukkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hyvä kun muistist :D. Siellähän ne varmaan kasseissa kukoistaa ja voi hyvin.

      Ja nyt kun sanot, niin aloin itsekin miettiä, että niinköhän siitä mun lahjoituksesta meni mun yhteystiedot johonkin markkinointirekisteriin, kun sen jälkeen on tullut ihan poikkeuksellisen paljon kaikenmaailman yhteydenottoja, joista suuressa osassa "ihan vaan kartoitetaan" milloin mitäkin käyttötottumuksia, mutta toki (pakko)myyntitarkoituksissa. Ainakin ajoituksen puolesta voisi hyvinkin liittyä kyseiseen tapahtumaan. Ja koska soittajilla ei ole minkään sorti mielikuvitusta siinä, miten puhelunsa aloittavat (vastaan aina koko nimellä, mutta silti sen jälkeen kysytään, että "olihan siellä Annukka puhelimessa?", joka saa jo heti niskavillat pystyyn ja tekee mieli kysyä, että kannattaisko sen verran kuunnella? Tai että "niinhän mä just sanoin". jonka jälkeen puhelu ei voi lähteä kovin hedelmällisille raiteille, vaan numero päätyy suoraan estettyjen soittajien listalle).

      Ja samaa olen miettinyt niitten joulukorttien kohdalla, että kuinka paljon siinä korttilähetysten hakuammunnassa niitä kortteja päätyy suoraan roskiin tai paperinkeräykseen tai ilman maksua edelleenlähetyksiin (itse en ole tainnut lähettää yhtäkään eteenpäin, vaikka olen maksanutkin, koska haluan valita mahdolliset joulukorttini itse ja lähetetyistä yksikään ei ole ollut sellainen, jonka olisin valinnut. Anteeksi nyt vaan ja varmaan nyt sitten viimeistään paukahtaa se meteoriitti päähän tai jotain).

      Kiva kun olet taas palaillut tänne blogistaniaan, jossa itsekin edelleen roikun, vaikka vaan satunnaisesti :)

      Poista
  17. niinpä - ei sitä oikein enää illala jaksa omaa konetta avata kun päivän tekee työkoneella hommia kotona. Meillä etätyöt jatkuu ainakin elokuulle - perjantaina saatiin siitä tieto. Mulla tosin alkaa eka kesälomajakso heti kesäkuun alussa (pitänee piilottaa työvehkeet kolmeksi viikoksi jonnekin nurkkaan ;) ), yhden viikon pidän heinäkuussa -ja elokuussa mahdollisesti se leikkaus, jossei mitään estettä tuu - eihän näistä ajoista tiedä

    Itse käyn edelleen vain kerran viikossa kaupassa

    Mut mukavaa kevättä,Annukka <3 vaikkakin koleaa on ollut

    Ps. yritän saada ehkä jotain tekstiäkin lähiaikoina omaan blogiini, mutta... eipä ehkä ole paljon ollut kerrottavaakaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on mun mielestä hyvä, että on selvät sävelet etätöiden suhteen. Siis että on määritelty mihin saakka jatkuu ja on sitten sitä myöten selvää. Itse kun vähän pähkäilen, että pitäisikö jo palata toimistolle (sen tein viikko sitten) vai vieläkö olisi lupa tehdä kotoa käsin tai voinko aina itse päättää päiväkohtaisesti vai mikä tässä olisi järkevää. Työnantajalle ihan varmasti kaikki käy, mutta koska toimistolla on nyt toinenkin hlö, jolla ei etätyömahdollisuutta ole, tulee itselle vähän huono omatunto, jos toimii toisin kuin hän, vaikka veikkaan, ettei mua toimistolla kaipaakaan, vaan on ihan tyytyväinen yksinoloon. Mutta vähän sellaista sekavaa tällä hetkellä.

      Mulle on normioloissakin kaupassakäynti niin pakkopullaa, ettei paljon poikkea nykytilanteesta. Ehkä tää kuitenkin on opettanut ostamaan vähän enemmän kerralla. Siis todellakin vähän.. En ole mikään ennakkosuunnittelun mestari, vaan kuleksin hyllyjen välissä ja siinä sitten samalla päätän, mitä ostan.

      Aamulla just mietin, että eipä ole plus 3 astetta järin keväinen keli. Kesäkukkarallikin sen kun jatkuu, kun joka ilta saa nostella kukat sisään pakkasen ja lumisateiden alta. Plaah,

      Hyvää kevättä sulle kans Hanna <3

      Poista
  18. Mieliala se seilaa täälläkin, pahimmillaan ihan päivittäin. Alkuun tuntui että kaikki menee tehokkaasti. Kun sitten iski päin naamaa se fakta että täällä ollaan ja pysytään niin onneksi olin ehtinyt jo uuden rutiinin meille vääntämään, siis aidosti kirjoittamalla paperiin. Joten aika pitkälti sillä on menty, sehän koskee siis siivousta ja ruuanlaittoa ja muuta kotihommaa.

    Ei se silti ole stressiä poistanut ja ajoittain sekin hulahtaa niin yli että huh. Onneksi sitten välillä taas ihan rauhallisissa vesissä pääsee seilaamaan. Paljon hyviäkin juttuja tässä ollut, mutta ihan kaikki ei niitä kuitenkaan ole, eikä kuulukaan olla. Isoin plussa on kuitenkin ehdottomasti työmatka, säästää kummasti aikaa, vaikka sitten taas kaipaan töiden nostopöytää aika isolla vimmalla välillä.

    Etänä tehdään täälläkin vielä pitkälle, meillä toki voisi kaiken tehdä etänä jos haluaisi. Toisaalta on aikaa leipoa ja laittaa sitä parveketta. Kaikkea sitä tekeekin kun on kotona. Ihan valtavalla vimmalla parvekkeenkin kasasin sellaiseen kuntoon että nyt istuisin siellä kaiken ajan jos niikseen tulisi. Onneksi on ne parvekasit, mullahan ei siis hermo kestäisi kantaa kasveja edes takas :D

    Ihanaa toukokuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni justiin päinvastoin sen alun kanssa. Olin niin ahdistunut, etten pystynyt mihinkään ja tosiaan vähän suututtikin, jos joku tuntui kuittaavan ongelman mun mielestä turhan kevyesti. Mutta nyt on jo pitkään ollut ihan okei olo. Ja töissä niin paljon tekemistä, ettei ole edes voinut pyöritellä mielessään mitään ylimääräistä.

      Olen seuraillut sun Instastooreja ja miettinyt, että huhhuh kuinka paljon Satu jaksaa puuhata. Parvekkeella vihertää ja ruokaa ja leipomuksia syntyy jos minkälaisia. Ja välissä toki pitää kerätä tärkeitä voikukkiakin <3. Sulla on siellä se vauhtityttö, joka pitää virkeänä (ja varmasti välillä myös väsyttää, koska energia ei hältä ihan äkkiä lopu :)):

      Siirryin reilu viikko sitten takaisin toimistolle, että miniä sai meillä kotona lukurauhan. Luki vielä viimeisiin tentteihin, joiden jälkeen alkaa kesätyöt Helsingissä. Vähän tässä olen kahden vaiheilla, että siirrynkö takaisin kotiin töihin vai jatkanko toimistolla. Tai sitten teen molempia.

      Kesäkukkasulkeiset täällä jatkuu. Onneksi on tullut käytyä puntilla, että jaksan nostella niitä painavia ruukkuja sisälle ja ulos, kun ei yöpakkaset näytä hellittävän. Sais jo mun puolesta tulla kunnon kevät, niin pysyy mielikin parempana.

      Kivaa toukokuuta teille sinne myös <3

      Poista
  19. Toivottavasti puu ei kaadu MISTÄÄN suunnasta, edes pikkurisu. Nih.

    Ihana kuulla sinusta! Olen ollut huono blogilukija viime aikoina. Monessa muussakin asiassa, koska "elämä". Että kyllä tunnistan tuon ajattelun; juuri kun kertoo asioiden menevän ihan ok, tulee kuraa niskaan. Varovasti kuiskaan täällä, että hyvä jos siellä kuitenkin myrsky nyt ohi.

    Voihan poikanen. Ihan liikutuin, kun näin sieluni silmin teidän pitkän halauksen. Äidin huoli lapsistaan ei koskaan lakkaa. Pitänee vain luottaa ja toivoa (ja salaa välillä kauhistella). <3

    Ihanat kuvat, etenkin se vuokaruoka. Joskin toki luontokuvat myös. Ja kukat! Minulle tämä on parasta aikaa, sillä heräävä luonto ja joka paikasta puskeva vihreä on vain niin ihanaa.

    Tästä poikkeusajasta on kyllä tullut nyt se uusi normaali. Joskin olen ihan tyytyväinen, että rajoitukset alkavat hiljalleen vähetä. Salilla olen käynyt minäkin. :D

    Haleja sinne ja kiitos kun kirjoitit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi ei ole tippunut päähän männynkäpyjä kummempaa, joten kaikki on edelleen okei (kopkop..).

      Blogien lukeminen on jäänyt mullakin todellakin olemattomiin, koska en vaan yksinkertaisesti ole jaksanut tuijottaa näyttöä yhtään enempää kuin on ollut pakko. On alkanut mun silmäongelmakin pahentua, kun olen kotona tehnyt tiiviimpiä työpäiviä kuin normaalisti, joten senkin takia on välttämätöntä antaa edes silmille huilia. (Näkyy kaikki i-kirjaimet ja pystysuorat viivat sekä lähellä että nykyään jo vähän kauempanakin sellaisina vinoviivoista koostuvina ja se on vähän pelottavaa, kun on justiin sitä, miten silmälääkäri kuvaili ongelman etenevän, mutta oikeasti ei pitäisi tapahtua näin nopeasti. Vaan selviän kyllä, kun ymmärrän välillä huilauttaa silmäpoloja).

      Ja voi sua <3. Ihana, kun mielikuvittelit halauksen. Ja vaikka tämä ei nyt tavallaan justiin tähän liity, niin erehdyin kuuntelemaan äitienpäivänä Ilja Tepon kappaletta "Laulu äidille" ja vollotin kuin mikäkin. Sävel ei ole kaksinen, mutta siinä oli jotenkin niin ajankohtaiset sanat siitä kuinka vuodet vierii ja lapset aikuistuu, mutta äidin huolet ei katoa mihinkään. Että ihan vinkkinä, jos kaipaat itkun aiheita (kaikkien jo olemassa olevien lisäksi), niin kannattaa kokeilla tätä :).

      Vuokaruoka on hyvää, mutta sille on nyt käynyt niinkuin mulle usein käy, että kun löydän jonkun uuden helpon ja hyvän reseptin, sitä tulee tehtyä niin, että kaikkia kyllästyttää. Täytyy pitää tästäkin taukoa tai tulee jo korvista, mutta uskallan suositella.

      Viime viikolla kävin salin lisäksi ryhmäliikuntatunnilla. Saa olla 9 + ohjaaja (tilaan mahtuu moninkertainen määrä) ja voi vitsit, että oli kivaa! Ihan eri tehdä kuin kotona, kun liikuntasalissa on kunnolla tilaa ympärillä ja musiikki soi sopivan kovaa. Eikä tule mieleen kesken kaiken lähteä keittelemään kahvia "kun oon jo tehnyt tarpeeksi". Olisin mennyt muillekin tunneille, mutta nettiajanvaraukset näytti, että on jo täynnä. Tuntui kuitenkin ihanan normaalilta.

      Kiitos haleista ja viestistä ja parasta mahdollista tuuria vesivahingon selättämisen suhteen <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi