Sivut

maanantai 16. marraskuuta 2015

KIRPPISPÄIVIEN LOPPUSALDO JA VINKKEJÄ ONNISTUNEESEEN MYYNTIIN

Kymmenen päivän varsin tiivis kirppisrupeama on nyt takana päin ja voin hyvillä mielin todeta, että vaikka olikin jokseenkin hervoton ajanjakso, jonka aikana yöunetkin ehtivät jo mennä kaikenmaailman tavaran ja hintalappujen vilkkuessa silmissä,  projekti oli kaiken väärtti. 

Lopputuloksena 199 myytyä tuotetta (eli yhtä monta itselle tarpeetonta tavaraa/vaatekappaletta vähemmän kotona!) ja 565,50 Euroa rahaa (Josta on helppo laskea, että keskimyyntihinta oli alle 3 euroa sisältäen kaikenlaista 0,30 euron tuikkukipoista 30 euron suureen nukkamattoon, joka oli ylivoimaisesti kallein tuotteeni)

Alkuvaiheessa myyntitahti oli liki hysteerinen ja pöytä tyhjeni sitä mukaa, kun selkäni käänsin, mutta loppua kohden hiipui, kun en enää kertakaikkiaan löytänyt kotoa mitään itselle turhaa, mutta aikaan sopivaa myytävää.  

Tämän ja aiempien onnistuneiden kirppiskokemusteni perusteella ajattelin listata tänne omia vinkkejäni yksinkertaisista jutuista, joiden avulla on erittäin helppo erottua "keskivertokirppispöydistä" ja mahdollisuus saada aikaan varsin hyviä tuloksia varsin lyhyessä ajassa. Tiivis rupeama, joka vaatii sitoutumista ja tuntuu ajoittain työläältä, mutta palkitsee.

(Sen verran taustatietoa tähän, että asun noin 18.000 asukkaan kaupungissa, jossa on suhteessa väkilukuun melkoinen määrä kirpputoreja ja näin ollen myös pöytiä. Arvioni mukaan yksi pöytä alle neljää asukasta kohden. Pelkästään sillä kirpparilla, jolla tämän "tilini" tein, niitä on reilusti yli sata. Kilpailua siis piisaa.)




Vaikeinta lienee hinnoittelu, jonka suhteen kannattaa pitää pää kylmänä ja muistaa, että kirppis on kirppis, jossa kauppa käy vain kirppishinnoilla. Siitäkin huolimatta, että osa myymistäsi tuotteista voi olla uusia tai muuten vaan käyttämättömiä. Tai että joillakin tavaroilla on sinulle erityinen tunnearvo.

Ostajat ovat erittäin hintatietoisia ja tietävät kyllä, mitä joku tavara tai vaate maksaa kaupassa. Ja jos haluavat ostaa uuden uuden hinnalla, myös ostavat sen sieltä, eivät kirppikseltä. Asiaa ei auta yhtään vaikka kirjoittaisit tuotteen hintalappuun isolla sanan "uusi". Sen kun näkee tuotteen kunnosta muutenkin.

Myöskään mahdollinen tunnearvo ei oikeuta korkeampaa hintaa. Ostajalle tavara on vain tavaraa muitten joukossa.

En asiaa tietoisesti ajatellut, mutta nyt jälkikäteen huomaan, että itse hinnoittelin tuotteeni maksamaan keskimäärin noin 15-20% vastaavan uuden hinnasta. Osan (vaatteet) tosin huomattavasti halvemmalla ja ainoastaan muutaman yksittäisen tavaran kalliimmalla, mutta taso tuntui olevan sopiva, koska pöytään ei jäänyt juuri mitään.

Itsestään selvää (mutta valitettavan usein laiminlyötyä) on se, että ainoastaan ehjä, siisti ja puhdas tavara tai vaate tekee kauppansa. Muuta ei hyödytä edes koemielessä viedä pöytään. Ihmiset eivät ole tyhmiä.   

Varmaa on myös se, että siisti ja selkeä kokonaisuus myy parhaiten. Tässä omia vinkkejäni siihen:

- kannattaa viedä tavaraa pöytään vähitellen, eikä ladata sitä ääriään myöten täyteen kerralla
- sommittele tuotteet kivoiksi kokonaisuuksi värien tai tuoteryhmien mukaan
- ryhmittele myös vaatteet tankoihin joko käyttötarkoituksen ja/tai värien mukaan (älä tunge!), ja etsi kaikille vaatteille keskenään samanlaiset ja samanväriset henkarit (tällä on oikeasti iso positiivinen vaikutus). Itse olen tarkka myös siitä, että kaikki henkareissa olevat vaatteet ovat tangolla samoinpäin ja käännän ne uskollisesti aina, kun käyn paikalla
- jos myyt huiveja, pipoja, tumppuja yms., rullaa huivit ja sommittele kaikki esim. johonkin nättiin koriin niin, että ostaja näkee yhdellä silmäyksellä, mitä kori sisältää, eikä tarvi penkoa kaikkea ylösalaisin (olen huomannut, että ihmiset myös kunnioittavat sitä, että joku on nähnyt vaivaa siisteydessä, eivätkä niin helposti "myllää", vaan laittavat tuotteet nätimmin takaisin paikoilleen)
- jos päätät muuttaa jonkun tuotteen hintaa, tee kokonaan uusi, siisti hintalappu mieluummin kuin että sottaisit vanhan hinnan ja kirjoittaisit viereen uuden (korjatusta lapusta ostaja näkee, että olet alentanut hintaa ja jää odottamaan, että alennat sitä vielä lisää..)
- älä koita peittää tuotteessa olevaa mahdollista virhettä piilottamalla sitä hintalapun alle, vaan ole reilu ja avoin ja kiinnitä tuotteeseen mieluummin virheestä kertova lappu (ja huomioi virhe hinnassa!)
- kiinnitä hintalappu näkyvälle paikalle, siististi ja suoraan, ei jotenkuten jonnekin (voi jo kuulostaa neuroottiselta, mutta jos kiinnitän hintalapun nuppineulalla vaatteeseen, valitsen nupin värin vaatteen värin mukaan, koska sellainen yleensä kirjavasta neulakasasta helposti löytyy :))
- käy järjestelemässä pöytää mieluiten päivittäin ja vie sinne aina jotain uutta mennessäsi (loistava keino hankkia itselleen "kanta-asiakkaita", jotka tulevat päivittäin tarkastamaan "uutuudet" ja lähes poikkeuksetta myös ostavat jotain)
- jos mahdollista, käy päivittämässä pöytä aina samaan aikaan päivästä (itse kävin viikonloppuna heti aamusta ja työpäivinä ruokiksella), ja saat huomata, että "kanta-asiakkaat" ovat kuin taikaiskusta paikalla samaan aikaan, etkä joudu edes nostamaan kaikkea tavaraa pöytään, kun osa katoaa suoraan kuormasta :)
- myy sesongin mukaista tavaraa (pulkat ja toppatakit eivät houkuttele kesähelteillä sen enempää kuin kevyet kesämekot paukkupakkasilla)
- kerro tarinoita tuotteista ja anna omia käyttövinkkejäsi niille (kaikki eivät oma-aloitteisesti hoksaa, että esim. kynttilälyhtyä voi käyttää myös viherkasvin suojaruukkuna tai maljakkona tai karkkikippona tai jotain, mutta jos kerrot siitä tai kirjoitat vinkit lapulle ja kiinnität tuotteeseen, se lisää myyntiä verrattuna siihen, että lapussa lukee pelkästään "lyhty")
- silloin kun olet itse paikalla, ole helposti lähestyttävä ja jutustele pöydäntäyttöpuuhistasi kiinnostuneiden kanssa (huomaat kyllä, jos joku haluaa olla mieluummin rauhassa, joten kunnioita myös sitä ja puuhaile muina miehinä niin, ettet häiritse)
- kun joku ostaa pöydästäsi jotain silloin, kun olet itse paikalla, muista kiittää! ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen 

Myyntiajankohdalla on toki myös merkitystä. Ei siis välttämättä kannata varata pöytää ihan milloin tahansa, vaan peilata ajankohtaa oman ostokäyttäytymisensä mukaan. Silloin kun itse tekee mieli kierrellä kaupoissa tai kirppiksillä ja hankkia esimerkiksi jotain uutta kivaa kotiin vaikkapa jouluksi tai pääsiäiseksi, todennäköisesti suurimmalla osalla ihmisistä on samansuuntaiset ajatukset mielessä. Kannattaa siis "iskeä" mieluummin silloin kuin vaikkapa keväällä, kun puutarhainnostus on kuumimmillaan ja  kuhina käy paremminkin puutarhamyymälöissä kuin sisäkirppareilla.

Ei siis mitään rakettitiedettä, ja nyt kun tätä listaani katselen, niin varmaan kaiken olisi voinut tiivistää siihen ajatukseen, että miellyttävä kirppis-asiointi (ja hyvä myynti) koostuu ihan samoista aineksista kuin ostoskäynti missä tahansa liikkeessä. Jos liiketila on siisti ja valoisa, esillepano selkeä, tuotteet sesongin mukaisia, hinta-laatusuhde kohdallaan ja palvelukin ystävällistä, niin kaikki onnistumisen ainekset ovat kasassa. 

Varmaan aika pitkälle itsestäänselvyyksiä nämä meikäläisen vinkit siis, mutta ilahdun, jos seasta jokukin sellainen yksityiskohta löytyy, josta saattaisi olla omaan myyntiin apuja. Itse en ajatellut kirppispöytää varata enää ikinä. Kaikki myytävä on nyt myyty. Vai olisko sittenkin vannomatta paras... :)





54 kommenttia:

  1. Hyvä Annukka, kirppistely on työlästä, mutta antoisaa hommaa. Loistava saldo. :) Eikö olekin hyvä fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilis oli kyllä tänään aika helpottunut, kun kävin luovuttamassa pöydän pois. Huhhuh. Ei jäänyt kuin pari hassua tavaraa. Vaatteita vähän enemmän, mutta ne latasin suoraan säkkiin ja kannoin vaatekeräykseen. Ei ajatustakaan, että olisin tuonut mitään enää takaisin kotiin.

      Vaan vielä on paljon tehtävää ennenkuin olen tässä projektissa niin pitkällä, että voin taputtaa itseäni selkään ja alkaa ottaa vähän rennommin. Olen niin mestari vaatimaan itseltäni liikoja, mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa :).

      Poista
  2. Wau! Ihan mukavan tilin teit! Onhan se työlästä tosiaan, mutta silloin tällöin kun jaksaa nähdä kirppistelyn vaivan, niin lompakko kiittää.:) Pakko kysyä, että sorruitko samalla ostoksille? Mulle käy aina niin! No, ainakin tavara vaihtaa omistajaa...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tilipussi lämmitti mieltä :). Joskin myös (ja erityisesti) ajatus siitä, että talossa on liki 200 itselle turhaa, mutta toiselle tarpeellista tavaraa vähemmän. Ja rahat laitoin visusti sivuun samaan kuoreen, jossa on ennestään torissa myymieni tavaroiden "tuotot". Pidän sen sellaisena spesiaalikassana, jota ei todellakaan kanneta ruokakauppaan, eikä käytetä mutenkaan mihinkään jokapäiväiseen, vaan sillä on lupa hankkia jotain kivaa ja tarpeellista, jota ei ole muuten raskinut. (Joskin mies vähän latisti tunnelmaa muistuttamalla, että kunhan maksan summasta ensin veromätkyt, jää vielä parisataa :)).

      Kirppiksellä en edes vilkaissut muihin pöytiin. Paitsi ihan viereisiin, joissa näytti olevan samat ylihintaiset tavarat koko kymmnenen päivän ajan. Ei käynyt mielessäkään, että olisin ostanut jotain. Nyt on sen sortin tavaraähky :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Pia <3. . Mahtisumma, mutta myös mahtistressi :D. Olen niin mestari tekemään kaiken aina täysillä ja ylitunnollisesti, josta taas aiheutuu se, että järki lähtee ja menee tosiaan yöunetkin.. Mutta vaikeimman kautta voittoon :)

      Poista
  4. Hienot tipsit olet koonnut :) Ja huikea myynti!! Itse en ole enää vuosiin jaksanut viedä mitään ns. oikealle kirppikselle. Ne mitä en saa myytyä paikallisella fb-kirppiksellä, vien sitten jollekin hyväntekeväisyyskirppikselle. Tosin nykyinen periaate on, ettei nurkkiin ostettaisi mitään turhaa täytettä.

    Kiva uusi profiilikuva muuten. Rohkeaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sieltä jotain käyttökelpoista löytyy :).

      Itse olen niin museokamaa, että mulle sopii vissiin kumminkin paremmin tää perinteinen kirppistouhu, vaikka ihan megatyölästä onkin. Liityin kyllä jäseneksi parillekin paikalliselle fb-kirppikselle, mutta en ole siellä koskaan mitään myynyt kumminkaan. Pelkkä sivusta seuraaminen ahdistaa, kun on "av" ja "yv" ja "jono" ja "mmm" ja mitä kaikkea. Ei kestä hermo :).

      Joskus olen Fidalle jotain vienyt, mutta vähän meni maku, kun siellä kerrottiin, että kaikki rahat käytetään paikallisen Salem-seurakunnan kirkon (vai mikä se on nimeltään..) rakentamiseen. Ei kiinnostanut sen sortin hyväntekeväisyys. Ja muita vaihtoehtoja täällä ei oikein ole. Paitsi ne SPR:n keräykset, joista ilmoitetaan erikseen ja joihin tässä hiljattain veinkin melkoiset vuoret lakanoita, pyyhkeitä, toppavaatteita ja kenkiä, joita kaikkia toivottiin paikkakunalle perustettuun vastaanottokeskukseen. Siitä keräyksestä oli iso apu molemmin puolin.

      Ja kiitos :). Vähän tuota kuvaa mietin, mutta koska sellainen ihme tapahtui, että löytyi otos, johon olen itsekin tyytyväinen ja jossa näytän mielestäni ihan itseltäni, ajattelin, että olkoot siinä sitten. Paljastumisenkin uhalla :)

      Poista
    2. Kiitos hyvistä myyntivinkeistä Annukka. Tuohon lehtien säilyttelyyn itsekin syyllistyn, mm. antiikkilehti ja eri sisustus- ja naistenlehtien irtonumerot; näitä kun ei voi myöhemmin netissä lukea arkistosta 😉 Muuten Fidan myymälöiden tuotot kyllä menee kehitysmaiden ihmisten hyväksi. Jos srk tarjoaa säännöllisesti vapaaehtoisia työhön, se kyllä saa pienen, hyvinkin minimaalisen, osan kyseisen myymälän tuotosta. Fidan toiminta on kuitenkin ketjujohdettua ja myymälät tuottavat Fidan hyväntekeväisyystyöhön eikä niitä muuten voitaisikaan pyörittää kulujen (vuokra, henkilöstö) vuoksi 😊 Elisabet

      Poista
    3. Hei Elisabet ja kiitos paljon viestistä :). (Mulla menee paria viikkoa vanhempien tekstien kommentit valvonnan kautta ihan vaan siksi, että huomaisin ne. Muuten tulee kyllä samantien näkyviin).

      Tässä justiin joulunpyhinä mietin, kuinka järjetön määrä tästä talosta lähti tavaraa ulos ja kuinka nyt voi vaan ihmetellä, miksi olen niitä säilönyt. Lähinnä niitä kymmeniä lakanoita ja pyyhkeitä ja niittä kuutta muovikassillista sisustuslehtiä... Niitten poissaoloa kun ei huomaa mistään. Siis siinä mielessä, että olisin niitä kaivannut. Päinvastoin. Ahdistaa melkeinpä nekin lehdet, jotka vielä jätin jemmaan ja jotka ajattelin lukea uudelleen (tai ehkä ekaan kertaan, kun en muista, olenko lukenut..). Ei ole tullut yhtään sellaista tunnetta, että olisi tehnyt mieli niihin tarttua. Mutta lehtimyyjät on kyllä pommittaneet senkin edestä ja koittaneet saada myytyä jatkoa lopettamilleni tilauksille. Hyvin olen onnistnut kuitenkin pysymään päätöksessäni.

      Ja kiitos myös tuosta FIDA-tietoudesta. Huomaan, että kirjoitin tuon kommenttini vähän huolimattomasti. Mutta todellakin silloin, kun niitä tavaroita (siitä on jokunen vuosi) paikalliseen Fidaan vein, tavarat vastaanottanut henkilö kertoi, että rahat käytetään kirkon rakentamiseen. Mutta siis toki vain sillä hetkellä kun se oli ajankohtainen.

      Kiva kun kävit ja lämpimästi tervetuloa koska vaan uudelleen :). Ja kaikkea hyvää tähän vuoteen!

      Poista
  5. Hyvän tilin teit! Mutta teit kyllä töitäkin sen eteen :)
    Ja ajattele, se on ohi ny!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tili kyllä lämmitti mieltä, koska urakka oli melkoinen (kaiken muun ohessa). Nyt voin hyvillä mielin käyttää rahat johonkin, mitä en muuten raskis hankkia. (Se torkkupeitto oli vähän niinku ennakkoa tästä...).

      Pöytä on nyt puhdas, mutta projekti jatkuu :). Tavara on sen verran vähentynyt, että voisin alkaa järjestää kaappeja uuteen uskoon ja ihmetellä tyhjää hyllytilaa. (Tarttee varmaan jättää kaappien ovet auki, että voi aina ohikulkiessaan ihailla ja olla itseensä tyytyväinen).

      Oikeastaan vielä enemmän kuin tää kirppishärdellin päättyminen, mua helpotti se sisustuslehtien hävitys. Ja se, että pääsin kärryille siitä, mitä lehtiä mulle oikeastaan ees tulee :). Ei ihme, että lehtimyyjät soittelee mielellään, kun aina tilaan. Vaan nyt tulee siihenkin tauko. Pakko.

      Poista
  6. Aivan huippumäärän tavaraa olet saanut myytyä ja ihan kivastihan myös tienasit. Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä vaille 200 on kyllä melkoisen monta turhaa tavaraa vähemmän. Siinä tuli eräätkin kerrat ravattua kodin ja kirpparin väliä :). Olkoonkin, että osa oli just sellasta tuikkukippoa sun muuta pikkutavaraa, mutta oli siinä seassa paljon muutakin ja mitään en jäänyt kaipaamaan. On vissiin sen verran pitkällä nyt tää mun raivausprojekti, että olen lopettanut tunteilun ja ottanut järjen käyttöön :). Ja kiitos <3

      Poista
  7. Samoin ohjein olen itsekin mennyt, lukuunottamatta oikeanvärisiä nuppiksia ja samanlaisia henkareita joten kyllä mullekin vanhalle kirppisharakalle/myyjälle tuosta tipsiä irtosi :) Tosin samaa suunnittelen kuin sinäkin, ei enää ikinä (lauantaina alkoi se kaikkien aikojen viimeinen pöydänvuokraus) mutta kröhöm, vannomatta paras tosiaan ainakin mun kohdalla :D
    Mut eiks oo vaan ihana olla kun turhat tukkeet on kaapeista veks, itsestäni ainakin tuntuu että ilmanlaatukin on parantunut ja saattaahan se ollakin :)
    Hyvä sä, kannatti nähdä vaivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan vakuuttunut tosta ilmanlaadun paranemisesta kans! Ihan oikeesti tuntuu siltä, että kotona on paljon helpompi hengittää. Meillä kellarissa (siellä mun ns. kodinhoitokornerissa) ihan konkreettisesti sen takia, että sieltä lähti tonneittain tekstiiliä (ja sitä mukaa pölyä) liikenteeseen. Ja täällä muualla töllissä varmaan enempi kuvaannollisesti henki kulkee paremmin, kun turha tavara ei enää joka nurkalla ahdista. Alkaa jo jossain määrin helpottaa, mutta kyllä tää megaprojekti vielä jatkuu. Pyydän sulta sit heikkona hetkenä vertaistukea, jos alan hyytymään. Sopiiko :)?

      Ja kyllähän mua itseä jo vähän alkoi oma korvienväli epäilyttää, kun niitä nuppineuloja valkkailin, mutta koitapa vaan, niin kyllä niin paljon paremmalta näyttää turkoosissa neuletakissa turkoosi nuppis verrattuna siihen, että siinä olis keltainen tai oranssi tai punainen :). Ja henkarit on kyllä kans ihan must :). Tää meidän uus kirppari on niin valveutunut, että oli alunperin ostanut sinne pelkkiä valkoisia muovihenkareita, eikä haalinut mitään kauppojen sekalaisia ilmaisrautalankavirityksiä.

      Mitäs me raivaajat :). Hyvä me! Ja aina se on parempi olla raivaaja kuin raivoaja

      Poista
  8. Vau, kuulostaa mahtavalta Annukka, varmasti oli iso työ, mutta kyllä kannatti! :) Itselleni ainakin tuli hyviä uusia vinkkejä tässä, täytyypä pistää mieleen.

    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollu viimeaikoina järjenlähtö lähellä :D. Ei pelkästään tän kirppiksen takia, vaan kaiken sen muun massaraivausoperaation, jota oon täällä harjoittanut, eikä vieläkään loppua näy (tosin mulla on tapana asettaa itselleni rima aina pikkusen turhan korkealle ja taitaa niin käydä tässäkin, että en oo tyytyväinen ennenkuin viimeinenkin nurkka on koluttu ja kaikki turha perattu pois nurkista. Huuuuh.).

      Ja jos oot ihan tosissas, että kirppisvinkeistä löytyi sullekin jotain käyttökelpoista, niin jo lämmittää mieltä, koska oikeesti tiedän, että osaat homman kuin homman <3

      Poista
  9. Vaude, onnea hienosta myynnistä! Se on kyllä totta, että pöydän pitää näyttää hyvältä ja tavaroiden myös, plus että hinnat on oltava kirppishintoja, jos aikoo tavaroistaan eroon päästä. Lisäksi toi jatkuva siistiminen ja kamppeen lisääminen on tosi hyvät asiat.

    Mä oon niin laiska, että vien aina vaan suoraan jonnekin keräykseen kaiken, mutta esim mun kaveri teki myös todella hyvän tilin tässä joku aika sitten, liki 800€ ja siis todellakin hänelle täysin turhaa kamaa kaikki... Kyllä joskus mietin, että millaisenkohan omaisuuden mä oisin saanut myymällä kaiken sen mitä nyt vaan annan pois... mutta jotenkin mulle on pääasia vaan se, että kama lähtee, mieluummin heti eikä mutkan kautta.

    Eikös sulla vielä ole niitä muiden kausien kamaa myytäväksi, että tarvii ottaa se uusi pöytä sit taas kevveemmällä...? Vai pistitkö nyt menemään kaikki nekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt joku erityinen tarve "suorittaa" tätä raivausprojektia vaikeimmain kautta. Jotenkin ajattelen, että osaan sitten (joskus, jos sellainen aika ikinä edes tulee...) arvostaa lopputulosta enemmän kuin että jos olisin vaan "vienyt" kaiken johonkin. Etenkin kun täällä ei liiaksi niitä paikkoja ole, mihin edes veisi. (Paitsi se SPR:n keräys, johon jo toimitinkin kymmenittäin niitä lakanoita, pyyhkeitä, toppatakkeja ja kenkiä). Ja jotenkin mulla on vähän sellainen olo, että haluaisin olla varma, että siitä, mitä lahjoitan suoraan eteenpäin, on ihan oikeasti saajalleen hyötyä, eikä vaan mulle itselle. Musta kun vähän tuntuu, että noita keräyksiä käytetään ainakin täällä aika paljon hyödyksi niin, että putsataan omat nurkat kaikesta roinasta, muttei välitetä siitä, onko niistä lahjoituksista enempi harmia vai hyötyä kohteelle. Eli pahimmassa tapauksessa "ongelma" ikäänkuin siirtyy seuraavalle. Sikäli tollanen kirppis on selkeä, että siellä ostaja voi tehdä ostopäätöksen itse. Ja haluan uskoa, että esim. mun liki uudenveroiset talvi- ja toppatakit, joista pyysin 4-6 euroa, menivät tarpeeseen. Ja jos vielä joku jolla ei ole varaa kaupasta ostaa uutta (tässä kaupungissa on esim. tosi paljon työttömiä) kivaa kotiin vaikka just jouluksi, voi ostaa sen hyväkuntoisena ja murto-osahinnalla kirppikseltä, niin sekin ajatus tuntuu mukavalta. Mutta voihan se olla, että tavara meni niille, joilla sitä jo on nurkat täynnä ennestään. Sitä en tietty voi tietää.

      Vein ne mun "kevätkirpparille" aikomani vaaleanvihreät tuikut pöytään kyllä, mutta koska ne ei näyttäneet sieltä mihinkään liikkuvan, toin ne pois ja vein tilalle enempi tähän aikaan sopivaa. Kaikki "kevättekstiilit" (verhot, pöytäliinat, kesävaatteet kannoin tekstiilien kierrätyspisteeseen, koska päätin, että ihan oikeasti en enää ikinä jaksa varata kirppispöytää :).

      Poista
  10. No vaude, mikä tulos! Kyllä nyt alko kirppistään:) Olisitpa vielä ottanut kuvia sinun loossista tähän, olis ollu kiva nähdä miten ne tuotteet sinne asettelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan, oliko tarkotus nimenomaan ottaa sellasia kuvia. Mulla oli sitä varten ekana päivänä kamera varta vasten mukana, mutta kun siinä tosiaan kävi niin, että pöytään tuli ostoryntäys samantien ja tavara katos hetkessä, niin eipä siinä paljon kehdannut pyydellä, että josko kumminkin odottaisitte sen aikaa, että saan kuvan :D. Ja sama juttu toistui aina kun vein jotain uutta.

      Etua oli tottakai tästä ajankohdasta, kun ihmiset hulluna ostelee kaikenlaista joulusisustusta, jota mulla oli paljon. Mukana niitä L&R:n käytännössä uusia demoja, joille laitoin pikkasen korkeamman hinnan, mutta jotka nekin meni yhtä kynttilälampettia lukuunottamatta ihan kaikki melkeinpä samantien. Osa justiin sillä, että kerroin niitä omia käyttövinkkejä tuotteille. Se tuntuu ihmisiä kiinnostavan.

      Oikeesti olen tosi kiitollinen, että pöytä vapautui yllättäen just nyt, eikä silloin joulukuun puolivälissä. Olisin tullut hulluksi, jos olisin joulun alla kimpoillut tän saman määrän kirppiksen ja kodin väliä ja penkonut nurkkia. Nyt on toiveita päästä jo laittelemaan välillä vähän jotain nättiäkin tänne, eikä vaan pyöriä pahvilaatikoiden keskellä :)

      Poista
  11. Vau. Tuon kokemuksen jälkeen sanoisin, että vannomatta paras :)
    Onnittelut hyvästä myynnistä! Kyllä varmaan kannatti ja kotikin tuli samalla käytyä läpi.
    Vaikka en kuulukkaan hamstereiden alalajiin, niin ihmeellisesti sitä kaikkea kertyy nurkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin toivonut, että mua olis helpottanut ton urakan jälkeen vähän enemmän, mutta jotenkin vaan hyydyttää edelleen ajatus kaikesta siitä, mitä vielä pitäis siivota pois nurkista. Ja tuntuu jotenkin epäreilultakin muka, kun en ole varmaan kymmeneen tai ainakaan viiteen vuoteen ostanut yhtään mitään, mutta silti sitä tavaraa vaan on 23 vuoden aikana sinne kaapin perukoille kertynyt. Huoh. Vaikka kyllä tässä selvästi jo voiton puolella ollaan, mutta kidutan nyt itseäni viimeiseen saakka, enkä lopeta ennenkuin olen tyytyväinen. Joulun aika pitänee sentään rauhottaa, ettei ala tonttulakki liikaa kiristää :D.

      Poista
  12. Wau, mielettömän tilin oot tehnyt! Mulla ei oo kyllä toivoakaan edes kolminumeroisiin summiin, mutta jokainen kymppikin tulee tarpeeseen (säästökohde on jo tiedossa :D) ja jokaikinen tavara pois tilaa viemästä on lottovoitto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on kotiinpäin :). Erityisesti kaikki se, joka lähtee kotiovesta ulos..

      Pistin rahat visusti sivuun, ettei ne vaan vahingossakaan päädy ruokakauppaan tai mihinkään muuhunkaan jokapäiväiseen. Aion käyttää ne erittäin harkitusti johonkin sellaiseen, mitä en muuten olis raskinut ostaa. En vaan vielä tiedä mitä se on, enkä aio varsin alkaa metsästämäänkään, mutta jos tulee eteen, niin on sitten varakassa sitä varten kasassa. Tuntuu kivalta ajatukselta :)

      Tsemppiä edelleen myynteihin!

      Poista
  13. Hienosti sait myytyä!
    Ja kiitokset oivallisia vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain asiakkailta palautetta, että oli "hyvää tavaraa halvalla" myynnissä, mutta sen verran tää massiivinen raivausprojekti on koulinut, että päätin, etten suo ajatustakaan sille, myynkö kenties jo l i i a n halvalla. Iloitsin vaan jokaikisestä tavarasta, joka vaihtoi maisemaa. Enkä jäänyt mitään kaipaamaan. Itseasiassa en enää edes muista, mitä kaikkea myin, joten eiköhän niitten ollut aika matkata parempiin koteihin :).

      Ja kiva, jos vinkeille on käyttöä.

      Poista
  14. Aikamoisen urakan sait tehtyä, onneksi olkoon ! Samalla sait aika kivan tilin tehtyä , vaikka eihän sillä tosiaan tuntipalkoille pääse .
    Täällä se on edelleen vaan ajatusasteella :)
    No okei, vähän siivosin vaatekaappia , mutta kirpparille asti en ole päässyt .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Tosin parempi, ettei edes ala laskemaan itselleen tuntipalkkaa, ettei tuu paha mieli. Raha on nyt kumminkin tienattu ja visusti tallessa ja olo aikalailla helpottunut, kun enää ei tarvinnu aamusta kurvata kirppikselle. On se härdelli vaan sen verran ahdistavaa kumminkin. Voin pikkuhiljaa vaikka alkaa siivota kaappeja nyt, kun niihin tuli tilaa.. Vaatekaapin sen sijaan aion räjäyttää taivaan tuuliin. Se jos mikä turhauttaa mua, kun on ihan tupaten täynnä, muttei ikinä mitään päällepantavaa. Eikä niitä mun vaatteita ees kukaan osta. Enkä ihmettele :). Pieniä ja tyhmiä kaikki. (Vaatteet siis, ei ostajat).

      Mutta eiks se niin olekin, että hyvin ajateltu on puoliksi tehty, joten sulla on siellä hommat ihan hyvällä mallilla ;)

      Poista
  15. Sitä viimeistä kirppisreissua täälläkin suunnitellaan. Mutta on todellakin ihan suunnitteluasteella. Jotenkin tuntuu, ettei sitä tavaraa ole enää niin paljon, mutta ehkäpä sitä sitten kuitenkin on :) Nyt alkaisi olla viimeiset hetket tämän vuoden puolella jolloin kannattaa enää mennä pöytää haalimaan, muuten meneekin sitten helmikuulle, ennen kuin pöytää taas kannattaa ottaa.
    Tätä minä vaan kauhiasti ihmettelen, että tuo tunnearvo tuntuu olevan kovastikin käytetty argumentti hinnoittelussa. Toinen on vanhuus, tai wanhuus. Korkealle sijoittuu myös Arabia. Ja ihan ykshailee, missä kunnossa rakkaat wanhat Arabiat on :D
    Että ei se ole sitten ihme, että väki kantaa kassikaupalla sitä tavaraa takaisin kotiin kun vuokra-aika on loppunut. Minulla on periaate, että se minkä kirpparille kantaa, myös menee siellä - kuudesta päivästä pidän yleensä 1-2 viimeistä päivää -50%, niin menee ne loputkin, eikä ole koskaan tarvinnut montaa tavaraa takaisin kantaa (tai lahjoittaa siinä kotimatkalla yleishyödylliselle kirpparille).
    Seuraava kunnon sadepäivä, niin alan kerätä tavaraa....
    Iloisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi loppupeleissä melkoinen munkki tän ajankohdan suhteen. Alunperinhän pöydän siis piti vapautua vasta joulukuun puolivälissä, mutta tulikin päivän varoitusajalla jo nyt. Ja nyt olen t o d e l l a tyytyväinen, etten antanut puhelimessa sitä ensimmäisenä mieleen tullutta "ei"-vastausta, kun multa kysyttiin, että pystynkö ottamaan pöydän haltuun niin äkkiä. Olis ollut kokolailla hermoja raastavaa käydä tää sama romuralli läpi just ennen joulua. Huuh. Siinä sitä olis sukkuloitu pahvilaatikoiden keskellä ja meikäläisellä hermot riekalainen ja tonttulakki puristanu :D.

      Ja totta turiset tosta hinnoittelupolitiikasta. "Vanhan" ja "wanhan" välinen ero tuntuu olevan kovin häilyvä. (Eräs vanhempi naishenkilö perusteli mm. arvioni mukaan 80- luvulta olevan juhlamekkonsa 80 euron kirppishintaa sillä, että on käyttänyt sitä vain kerran poikansa häissä... Että lähes uuden veroinen vissiin sit :). Joskin tädiltä oli varmaan unohtunut, että tässä on markat vaihtuneet euroiksi sillä välin. Voisin meinaan veikata, että hinta oli yks yhteen alkuperäisen ostohinnan kanssa. Jos poistetaan ne markat ja eurot siitä perästä...

      Mullakin oli ajatus, että laitan pari vikaa päivää alennusmyyntiin, mutta eipä siellä enää ollut mitään myytävää. Pöydässä siis. Vaaterekissä kylläkin, mutta aattelin, että jos ei hyväkuntoinen untuvatoppis vaihda omistajaa täydellä 4 euron hinnalla, niin olkoot. Kannoin kaikki jäljelle jääneet vaatekappaleet suoraan keräykseen.

      Tsemppiä "for the last time ever"-kirppismyynnille :) !

      Poista
    2. Hehheh, tuota mekkoa :D Sinä et nyt vaan selvästikään ymmärrä, että sehän on jo ikään kuin retroa ja siten huippuhaluttua kamaa ja vieläpä oikein häissä käytetty! Ja se tunnearvokin vielä siihen lisää, sehän tuplaa hinnan. Mutta ei se mitään, en minäkään ymmärrä, mutta pääasia, että naishenkilö oli ajantasalla ;)

      Poista
    3. Hehheh, tuota mekkoa :D Sinä et nyt vaan selvästikään ymmärrä, että sehän on jo ikään kuin retroa ja siten huippuhaluttua kamaa ja vieläpä oikein häissä käytetty! Ja se tunnearvokin vielä siihen lisää, sehän tuplaa hinnan. Mutta ei se mitään, en minäkään ymmärrä, mutta pääasia, että naishenkilö oli ajantasalla ;)

      Poista
    4. Voi olla, että hintaan joutuu kohta lisäämään pöytävuokralisän :). Aika monta viikkoa se on jo siellä varmaan odottanut noutajaansa, enkä usko, että ihan heti tulee vastaan. Itse olen niin moukka, etten moisen hienouden päälle ymmärrä :D

      Poista
  16. Mahtava tili, mutta niin oli urakkakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Molemmat oli :). Mutta nyt olen ihan tositosi tyytyväinen siitä, että olin jo ennakkoon laitellut muun kodinraivauksen ohessa niitä kirppiskamoja sivuun. Muuten olisin ollut melkoisessa pulassa etenkin alkuvaiheessa, kun tavara hupeni sitä tahtia, etten ehtinyt kirppistä sanoa :)

      Poista
  17. Siis v-a-u. Meinaan mennä ihan sanattomaksi tällaisen tehokkuuden äärellä! Voi että, onnea tosi paljon erittäin onnistuneesta rupeamasta <3 Voisin kuvitella, että sun tapa toimia on ainoa oikea, jos aikoo saada noin lyhyessä ajassa noin loistavat tulokset! Tai tuloksia ylipäätään. Olet sinä melkoinen. Ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vaan Taru, mutta kyllä se taitaa kuitenkin olla niin, että täällä on olosuhteet mun puolella. Vaikka kaupunki on oikea kirppisten luvattu maa ja pöytiä satamäärin, niin edelleen (tavallaan harmillista, mutta tavallaan mun onneksi) suuri(n) osa myy (tai siis yrittää myydä) reilusti ylihinnoiteltua roskaa. Jos noinniinkuin karkeasti sanon. Että sieltä on kyllä hirmu helppo pienellä (tai no, aika suurella) vaivannäöllä erottua myymällä kuranttia tavaraa kirppishinnoilla. Tuli vaan hirmu paineet siitä, kun aina oli pari kanta-asiakasta odottamassa, kun menin ja alkoi jo tuntua, että petän heidät, jos kuormasta ei löydykään sillä kertaa mitään mieluista. Mutta aina onneksi löytyi :). Kotona jo vähän valmiiksi hahmotin, että mistä saattaisivat tykätä ja ripottelin niitä sitten mukaan pitkin matkaa. Ehkä pikkuuuusen turha ja itsetehty ressin aihe tommonenkin, mutta minkäs sitä itelleen mahtaa. Täysillä tai ei ollenkaan. Soisin kyllä oppivani jonkun sortin välimallin, niin säilyis ne yöunet.

      Oot kiva <3

      Poista
  18. Mieletön suksee oli sun kirppispöytä. Nyt saat kyllä luvan ottaa sen uuden torkkupeiton sieltä kaapin uumenista hyvällä omallatunnolla! :)
    Vinkit oli tosi hyvät, jos olisi menossa. En o... hukun mielummin tavaraan ;D No en oikeesti haluaisi hukkua, mutta kun en vaan pysty käsittelemään tuota ruljanssia nyt enkä ehkä koskaan. Tai ei toki pidä sanoa koskaan...
    Odotan edelleen sitä päivää, että joku ilmoittaa mut siihen hamsteriohjelmaan, jossa ne tyhjentää koko huushollin asukkaan vastustelusta huolimatta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamsteriohjelma olis kyllä kiva :D :D. Siinä sitä sit roikkuisit kynsin hampain kiinni jossain pahvilaatikossa, joka olis täynnä aarteita :D. Joskaan en usko, että teillä oikeasti on liikaa tavaraa. Kunhan huijaat. Tai ainakin oot onnistunut kätkemään sen tyylikkäästi.

      Mää oon nyt niin vakaasti päättänyt, että en enää i k i n ä vie mitään kirppikselle, mutta en myöskään aio enää hukkua tavaraan. Raivaan nyt niin tehokkaasti, ettei enää ikinä tartte. Paitsi sit kun muutan vanhainkotiin :).

      Torkkupeittoa ei vielä parane ottaa esiin, etten ala lepäileen laakereilla, koska tää homma on vielä pahasti kesken. Jouluna saatan kyllä lakkoilla..

      Jos sää lähdet hamsteriohjelmaan, niin mulle sais tilata sen Gok:in, joka räjäyttäis mun vaatekaapin taivaan tuuliin ja sisustais sen uudelleen muutamalla vaatekappaleella, joista sit eri asusteilla loihtisin tilaisuuten ku tilaisuuteen sopivia kokonaisuuksia. Hehhee. Sellasenkin päivän kun näkis :)

      Poista
    2. Enpä huijaa. Tervetuloa omin silmin toteamaan ;) Tai kysy joltain, joka meillä on käynyt. Kätkemisen mahdollistaa yläkerta, jonne saa kaiken valheellisesti pois silmistä - tai ainakin pois alakerrasta. Vaan ei mielestä... huoh.
      Mulle hamsteri ja sulle gokki, ok! :)

      Poista
    3. Sovittu! Gokin lisäks mulle vois tulla myös kokki :D. Tarttisin ny kunnon ruokaa tai ei muskelit kasva.

      Ja meillä on kans se kaikkein pelottavin kätköpaikka vintissä. Seitsemän liukuoven takana odottaa sen seitsemän sortin sotku. Koko ajan tiedostan, että joskus sinne on vaan sukellettava, mutta vielä oon vältellyt. Huuuh. Et tarttis Voitolle esim. rumpu- ja kitarasettiä :D? Olis pleikkari kakkosen Quitar herot tarjolla..

      Poista
    4. Voin totistaa, että ei o näkyny koko talo kuvissa, ei :D
      On siellä Netalla pari aika mielenkiintoista tilaa.....ei nyt ehkä vielä teeveeohjelmaan asti kuitenkaan :)

      Poista
    5. Sitä odotellessa :). Siis jos Netta innostuis vaikka keräämään sen verran lisää :)

      Poista
    6. Kai mun täytyy alkaa ne jogurttipurkitkin keräämään (harmi kun meillä syödään sitä niin vähän) niin saadaan teeveematsku kohta valmiiksi ;)
      Voitto ei tarvi pleikkari kakkosen rock bandiä, mut jospa mä...? Kato, hamsteri täällä taas nosti päätään! =D

      Poista
  19. Siis vau sun kanssa, melkoinen urakka, mutta hienon tilin teit! Kyllä sun nyt kelpaa olla möllötellä kun olet saanut noin hiensoti siivottua! Ja tuo sun profiilikuva on kyllä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä tässä just on niin hassua, että en vaan käsitä, milloin mulla oikein se möllöttelyaika koittaa, kun tuntuu, että vaikka kuinka uurastan, niin silti on muka enemmän hommaa edessä kuin takanapäin. Vai eikö sitä vaan enää muista, millanen lähtötilanne oli, en tiedä. Vai oonko taas tapojeni mukaan laittanu riman niin korkealle, että yhtään vähempi ei riitä. Hohhoijaa ja huhhuijaa. Onneks oon ottanut kuvia matkan varrella, että voin sit epätoivon hetkellä katsoa niitä ja todeta, että on sitä sentään jotain jo saanut aikaseks. (Eilen ärsyynnyin taas, kun löysin kaapin perältä jotain ihme pääsiäistipuja ja aloin niitä säälimään, kun olis vaan kylmän viileästi pitänyt heittää roskiin. Niille kun ei tähän vuodenaikaan oikein muuta paikkaa ole ja oon ihan satavarma, etten niitä enää mihinkään esille laita. Mutta sinne ne nyt sit jäi ja pilas mun kaapinjärkkäysprojektin muka kokonaan :D. Ehkä sittenkin sinne kallonkutistajalle...

      Ja kiitos :). Kuva on otettu PH-dieetin päättymisen jälkeen ja mun mielestä mun hyvä olo näkyy kuvasta :)

      Poista
  20. Sinulle turha voi olla jollekin tärkeä. Siitä kiva tämä kirppis, että vanha ja hylätty saa uuden käytön ja elämän. Tykkään ajatuksesta. Muutama vuosi sitten olin myymässä jäähallin kirppiksellä ja tehtiin melkein tonnin tili. Okei, tavaraa oli jo jokunen vähän arvokas. Oma hommansa siinä on, mutta toisaalta on kiva leikkiä hetken kauppiasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaik mänt :). Ei jääny kuin pari hassua vaatekappaletta (nimenomaan kirjaimellisesti hassua, koska mun kaikki vaatteet on omastakin mielestä ihan typeriä :D). Mutta hyvä mieli tuli tosta osoitetta vaihtaneen tavaran määrästä. En enää edes muista, mitä kaikkea siinä meni, joten eipä ne voinu mulle kovin tärkeitä olla. Ja rahasummaankin olen enempi kuin tyytyväinen. Joskin Helsingissä ois varmaan voinu pyytää vähintään triplat verrattuna tämmöiseen korkean työttömyyden hiipuvaan maalaiskaupunkiin (tuntuu pahalta, kun sanon noin, mutta se on fakta).

      Ja jotenkin tollanen kauppiaana olo, missä voi oikeesti olla tiskin takana, on välillä tosi kivaa. Ite kun oon kauppias kaiket päivät, mutta asiakkaat on maailmalla ja myytäväkin on vielä myyntivaiheessa sellaista, jota ei ole olemassa :). Niin erilaista kumminkin.

      Täältä tulee edelleen tsemppiä kotosalle !!! Olen ylpeä sun saavutuksista.

      Poista
  21. Huipputili, mutta myös aika urakan olet tehnyt! Hienoa.
    Meillä on ollut suunnitelmissa lasten kanssa mennä kirppikselle myymään, pöudän taakse. Tuo etukäteen hinnoittelu on niin työlästä. Kuitenkin homma edelleen suunnitelmissa, vaihtoehtona on viedä koko kasa kierrätyskeskukseen. Vaara on juuri tämä, kun on varastointitilaa, niin kummasti sitä rojua kertyyy ja kertyy...

    Yritän saada inspiksen sinun innostuksesta ja hyvästä tuloksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikä on kyllä huippu-död :D. Ei vaiskaan. Jos tää oikeesti oli mun "last time ever"-kirppiskeikka niinkuin päätin, olen helpottunut.

      Täällä meillä ei oo tollasia kirppismahdollisuuksia kuin teillä. Siis sellasia, missä vois mennä itse myymään. Mutta samassa yhteydessä, kun muuan nuori (olisko ollu 30-40 välissä) nainen ajeli meille noutamaan multa torissa ostamaansa tuolia, kertoi samalla tehneensä just hyvän tilin jollain Vermon raviradan suurkirppiksellä (tai ainakin jotain sinnepäin ;)). Sanoi, että parissa-kolmessa tunnissa "tienas" 400 euroa. Oli tosin myynyt merkkivaatteita, mutta kumminkin. Siellä on varmaan sekä ostajan että myyjän markkinat.

      Mulla on nyt jotenkin tarve tehdä tää mun raivaus vaikeimman kautta. Olen ihan vakuuttunut, että näkemällä enemmän vaivaa, osaan myös arvostaa sitä tulevaa tyhjää tilaa enemmän kuin että jos vaan olisin vienyt nääkin tavarat vaikka Fidalle suoraan (muuta vaihtoehtoa täällä ei ole). Nyt on rahat säästössä, eikä todellakaan tee mieli ostella uusia tuikkukippoja vanhojen tilalle tai muuten vaan antaa alkaa tavaran kerääntyä, koska nyt kerran on sitä kauan kaivattua tilaa... (Jota ei siis vielä kovinkaan paljon ole, mutta vähän ees enemmän). Ja jotenkin ajattelen sitäkin, että haluaisin olla varma, että niistä mitä vien eteenpäin, on todellakin hyötyä. Että jos tavara ei käy kaupaksi kirpparilla, niin miksi sen joku ostaisi sieltä Fidalta vaikka? Huoh. Ehkä oon oikea itsekidutuksen mestari, mutta mun on nyt tehtävä mikä mun on nyt tehtävä :)

      Täältä tulee peukut inspiksen puolesta! Oon ihan varma, että palkitsee. Jos ei lihavalla tilipussilla, niin ainakin sillä, että on saanut itsestään revittyä sellaisen suorituksen, joka kuitenkin on enempivähempi epämiellyttävä, vaikka samalla tavallaan ihan kivakin :)

      Poista
  22. Hieno tietopläjäys onnistuneesta kirpparitoiminnasta :). Minä olen auttamattoman laiska myymään mitään omia kirppareilla, mutta asiakkaana kyllä käyn. No, onneksi perheen kolme poikaa kyllä kuluttavat vaatteensa ja tavaransa sen verran tarkkaan, että mahdolliset hyväkuntoiset voi kantaa suoraan serkkulaan. Myymistä ei siis lasten jäljiltä paljon edes jää. Kiva blogi sinulla. Jään lukijaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou. Kiitos :). Ja ihan tosi kiva kun tulit! Lämpimästi tervetulloo tänne iloiseen seuraan :)

      Kyllä tää mullakin oli ihan vihoviimeinen kirppiskeikka. On se sen verran työlästä hommaa, vaikka "tiliäkin" tulee. Onneksi en enää jaksa pätkääkään ajatella sitä, mitä kaikesta olen aikanaan itse maksanut, koska nyt maksan siitä, että sitä tavaraa on ihan liikaa ... :). Ihan vaan siksi, että on ollut niin saamaton laittamaan sitä kiertoon ajoissa ja nyt tulee jo tilat (tai siis niiden puute..) vastaan. Enkä oikeasti tiedä, mitä teen kaikilla poikien (ovat jo 19 ja 21 v.) vanhoilla pleikkareilla, niitten peleillä, niihin liittyvillä rummuilla, kitaroilla, videoilla ja kaikella muulla "edellisten sukupolvien tekniikalla" teen... . Huuuuuuh. Järki lähtee, kun niitä miettii. Kun ei haluaisi muitten riesaksi siirtää ongelmaa "lahjoittamalla" niitä johonkin vaan eteenpäin. Ja omatunto soimaa, jos taas heittää ihan vaan roskiin, koska sekajätettä on jo muutenkin maailmassa liikaa.

      Mutta siis olen mestari kehittämään itselleni hommasta kuin hommasta ihan megaluokan projektin, jonka aikana on yleensä paitsi oma, myös muun perheen järjenlähtö lähellä :). Tää nyt meneillään oleva massiviinen turhan tavaran raivaus on ehkä pahin tähänastisista, mutta vielä en luovuta. Ja toivottavasti en ollenkaan.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi