Sivut

maanantai 5. toukokuuta 2014

PUHDISTUSTA JA ILOISIA JÄLLEENNÄKEMISIÄ

Elämä jatkuu ja tarve tehdä asioiden edistämiseksi jotain, on kova. Sen verran pitkää on odottavan aika.

Mutta koska mitään oikeasti hyödyllistä ei oikeasti pysty tekemään, olen lähinnä terapiamielessä kehitellyt kaikenlaista toisaikaista puuhaa. Kuten esimerkiksi päättänyt putsata nokeentuneen lenkkiavainsarjan.

Voin sanoa, että melko aikaa (ja vettä) vievää puuhaa. Kun ensimmäinen avain oli puhdas, tilalla oli kymmenen litraa pikimustaa vettä ja kyynärpäitä myöten nokiset käsivarret. Mutta periksi ei anneta ja nyt lenkit kiiltää. 

Olivatkin ainoat työkalut, joista sai vielä käyttökelpoiset. Ja vaikka aikaa ei ole kulunut tämän enempää, nyt on jo tullut esiin yllättävän paljon tilanteita, joissa huomaa, että kun ihan alkeellisimmatkin välineet puuttuu, ei tule hommista oikein mitään.

Piti mm. kasata uuteen toimistooni (johon muutto meni nyt tässä kohtaa pipariksi) pari Ikean kaapistoa, mutta eipä ollut edes ruuvaria.

Ja kun piti lähteä pyörällä kauppaan, huomasin, että kappas vaan, kun olikin takarengas tyhjä, mutta ei ollut pumppua, jolla sen täyttää. Eikä siitä olisi ollut hyötyäkään, koska rengas oli päättänyt sulaa. No, mies kävi ostamassa uuden renkaan, mutta kun piti ruveta vaihtamaan, ei ollut välineitä renkaanvaihtoonkaan, koska siitä pesemästäni lenkkiavainsarjasta puuttui juurikin se yksi ja ainoa koko, jota olisi tarvittu. Melko perinteistä tässä talossa kyllä muutenkin, joten ei herättänyt sen kummempia tunteita. Ei muuta kuin takaisin kauppaan siis. Voipi olla, että tässä kärsivällisyys kehittyy entisestään. Ja pohkeet, jos aina tekee reissut juosten.

Varmaankin tarve puhdistaa kaikkea mahdollista palon jäljiltä, on joku symbolinen juttu. Samoin kuin se, että haluaisin ympärilleni nyt oikeastaan pelkkää valkoista. Eilen justiin tuon toivomukseni lausuin ääneen, mutta olisi varmaan pitänyt vähän tarkentaa, mitä sillä tarkoitin. Tai siis mitä en tarkoittanut. Toiveeni kun tavallaan toteutui aamulla kaiken alleen peittäneen puhtaanvalkean lumikerroksen muodossa.



Kuvan metallipöydästä en ole oikeastaan koskaan varsinaisesti tykännyt, mutta joku ihmeen idea oli se ja pari yhtä romanttista tuolia joskus vuosia sitten omenapuun alle ostaa. 
Mielikuvittelin itseni sinne juomaan teetä hienosta posliinikannusta (tai siis kupeista, mutta hienosta kannusta kaadettuna) kauniissa kesämekossa. Mutta eipä tullut kertaakaan niille kylmille tuoleille istuttua, ja nyt niille ei enää voisi istua, vaikka haluaisikin. Mutta pöydän halusin pestä noesta puhtaan valkoiseksi ja antaa sille uuden mahdollisuuden (kirppiksellä, josta olen varannut pöydän).

Myös nokeentuneet kukkaruukut pesin uuden veroisiksi, koska olivat säilyneet ehjinä. Vettä meni varmaan vähän toistasataa litraa, mutta nyt kun autoja ei voi tällä pihalla pestä, koska vesipostia ei enää ole, jäädään jokatapauksessa säästön puolelle.



Samoin oli pakko mm. tilata uudet puhtaan valkeat pellavalakanat vanhojen (tai siis melko uusien) luonnonväristen tilalle, koska ne luonnonväriset, jotka olivat ehdottomasti parhaat lakanat meillä ikinä, olivat ulkonarulla kuivumassa palon aikana. Eivät nokeentuneet pahasti ja varmasti ne olisi voinut pestä, mutta en vaan kestänyt ajatusta siitä, että niillä vielä nukuttaisiin, vaan heitin roskiin, vaikka pahalta tuntui sekin.

Mutta sitten niihin iloisiin jälleennäkemisiin. 

Kukkaruukku-cornerissani suurin osa säilössä olleista ruukuista joko halkesi tai mustui niin, ettei niitä enää huvittanut alkaa pelastamaan. Vaan yksi onnellinen yksilö oli suojassa isompien ruukkujen sisällä ja löytyi yhtä puhtaana kuin uutena. Ja mikä parasta (ja taas ajattelen, että tälläkin on joku symbolinen merkitys yhdistettynä tuohon ruukun kyljessä olevaan tekstiin), ruukun sisällä oli yhtä puhtaina säilyneitä kiviä, jotka poikien kanssa vuosia sitten Rodoksen rannoilta kerättiin. I'm happy.


Eikä siinä vielä kaikki.

Sunnuntai-aamuna tuli joku pakottava tarve palata verstaan kaikkein pahiten palaneeseen nurkkaan, josta kuva alla. (Lupaan, etten enää näitä synkkiä kuvia täällä viljele, koska en oikeastaan halua nähdä niitä itsekään, mutta tämä on pakko tänne laittaa, koska siitä näkee, mihin vaisto minut ohjasi).


Antaa kuvan olla muita pienempänä, ettei liikaa korostu, mutta tässä kohtaa siis oli nurkka, joka jäi seinän ja isäni poikiani varten tekemän höyläpenkin (jota ikävä kyllä ei enää ole) väliin.
Nurkassa sijaitsi puinen laatikosto, jossa oli nauloja, ruuveja ja muuta tarpeellista. Ja kaikkein alimmaisessa laatikossa isäni nuorena puuseppänä itselleen valmistama puinen höyläsarja, jonka menetystä surin ehkä kaikkein eniten.

Mutta vaisto siis herätti sunnuntai-aamuna ja pakotti menemään penkomaan kasaa pohjia myöden.
Enkä oikein pysty sanoin kuvailemaan, kuinka iloiselta jälleennäkeminen tuntui. 



Siinähän se taitavilla käsillä valmistettu höyläveljessarja nyt paistattalee auringossa. Kun on hyvin tehty, niin on hyvin tehty. (Isälle laitoin kuvan ja viestin ja oli kyllä liikuttuneen iloinen itsekin ja rauhalliseen tapaansa totesi vaan, että "Tulipahan taas yksi vaihe lisää näiden höylien historiaan".)

Että semmoista. 

Mieliala kulkee omia latujaan, eikä sitä varmaan vielä voi ennustaa, mitä kaikea vielä tuleman pitää, mutta ainakin nyt on ihan hyvä olla. 

47 kommenttia:

  1. No nyt kyllä kyyneltyi silmät tuon viimeisen kuvan nähdessäni,ei oo vaiston voittanutta,näköjään ♥ Jos oisin taikauskoinen sanoisin ettei tuon parempaa ennettä uudelle alulle vois ollakaan vaan kun en ole niin totean vain ettei tuon parempaa merkkiä uudelle alulle vois ollakaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä kyyneltyi (ilosta) mullakin, kun veljekset sieltä ahdingosta pelastin :). Eivät olis ansainneet niin tylyä loppua.

      Ja ihan samalla tavalla ajattelen, että eiköhän tässä nyt ollut sellaiset merkit sille uudelle alulle, että mitäpä tässä muuta taas ihminen tarttee. Jos niitä työkaluja ei lasketa..

      Poista
  2. Kyllä se siitä valkaistuu, tavara kerrallaan. Kaunis, positiivinen asenne sinulla :-)
    Ihanan sitkeät höylät, varmasti entistä paremmat pienen hikoilun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahka kaikki tää ruljanssi on ohi, aion mennä kauppaan ja ostaa itselleni uuden, puhtaanvalkoisen polkupyörän. Nyt kun ei ole perheessä enää sen ikäisiä, että keulisivat sen pilalle niinkuin kaikki mun tähänastiset pyörät :).

      Silloin kun kunnon puusta tehdään, niin ei pysty edes tuli tuhoamaan. (Myös Ikean koivujakkarat säästyi siinä missä puutarhakalusto suli yhdeksi klimpiksi, joten ei voi laatua moittia niissäkään. Väri vaan vähän vaihtui)

      Poista
  3. Voi kääks. Kyllä pisti miettimään täälläkin. Mutta aikamoisen elämän ovat höylät nähneet. Iloa sinne puuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo tuntuu tulevan ja menevän, enkä uskalla sen pidemmälle ennustaa, mutta koitetaan olla positiivisella mielellä kumminkin :).

      Eipä olis höylät arvanneet, millainen elämä niillä on edessä, mutta kaikki on koossa edelleen ja päätyvät sitten aikanaan äidiltä pojille. Siihen toivottavasti menee vielä piiiiitkästi.

      Poista
  4. Voi ei, miten liikuttavat jälleennäkemiset. Ja niin ovelaa, miten psyyke ikäänkuin itsestään ohjaa jälleenrakennuspuuhiin. Valkoinen varmasti tuntuu nyt ylivoimaiselta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on niin vaikea kestää tämmöisiä tilanteita, joissa ei voi itse millään lailla edistää asioita, vaan pitää vaan odottaa. Mutta samalla mieli tekee omaa työtään ja vaikka muutama päivä sitten tuntui, että en halua jalallani astua sinne raunioihin ja antaa mennä vaan kaikki, niin jotenkin sitä nyt koko ajan siellä toiveikkaasti kiertää, että josko jotain pelastettavaa vielä löytyis. Vaikka ihan hyvin tiedän, että kaikki on niin läpi käyty, että ei löydy. Mutta kyllähän noi esittelemäni pelastukset kovasti ilahdutti :)

      Poista
  5. Vaistoon kannattaa useimmiten luottaa. Se ohjasi sinut aarteiden äärelle.
    Työkalut ovat tekevän käsissä ehdottoman tärkeitä. Niin sitä vaan pikkuhiljaa koti täyttyy tarpeellisista tavaroista, joita pitää itsestään selvinä. Aika kädettömältä tuntuu, kun ne yhtäkkiä puuttuvatkin.
    Kyllä siellä näyttää tulevan häikäisevän valkoista sinun pesupuuhissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vähän pelottavaltakin tuntuu, kuinka vaisto on ollut niin usein (väittäisin jopa että aina) oikeassa. Tosin tässä tapauksessa se oli iloinen asia :)

      Saas nähdä minkä kaiken pienen, mutta tarpeellisen puutetta tässä matkan varrella vielä ilmenee. Mitään turhaa tai edes tarpeellistakaan ei huvita ostaa ennenkuin taas on paikka, missä niitä säilyttää. Mutta niihin puhtaisiin valkeisiin lakanoihin haluaisin nukkumaan mahdollisimman pian.
      Ja puhdasta tulee niinkauan kuin vaan vettä piisaa :). (Olen muuten tehnyt sellaisen havainnon, että noki lähtee paremmin kylmällä kuin lämpimällä vedellä, mikä meidän tapauksessa on nyt vaan hyvä, kun ollaan sen varajärjestelmän varassa)

      Poista
  6. Eipä osaa kuvitellakaan että kun jotain pistäisi tehdä niin ei löydy välineitä toteutukseen. Ainaha sitä jotain pientä puuttuu, mutta että kaikki perusjutut. Tsemppiä jatkoon, alkusi jo lupaa hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä sitä tosiaan osaa :). Varmaan tulee vielä monta aika alkeellistakin juttua eteen, mutta siinäpähän sitten taas korostuu, ettei kaikki kuitenkaan ole niin itsestään selvää, vaikka sitä niin kuvittelee.

      Kiitos tsempistä. Kyllä tässä ihan positiivisella mielellä nyt pusketaan eteenpäin :)

      Poista
  7. Minusta tuo valkoinen pöytä on ihana! ♥ Ja ajatella, miten valkoiseksi oletkin sen saanut... on siinä tainnut veden lisäksi hikikin lentää. Samalla mieli puhdistuu mustista ja synkistä ajatuksista, toivottavasti.

    Jaksamista sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun asuisit Heli lähempänä, niin voisit hakea pöydän pois :). On ollut alusta asti ihan turhan panttina. Paitsi talvisin silloin, kun mulla oli tapana nikkaroida lasipurkeista lyhtyjä ja laittaa ne hangessa kököttävän pöydän päälle palamaan. Silloin oli kyllä munkin mielestä nätti.

      Sen verran kylmä oli tänään, ettei kerinny hiki tulla, mutta jotenkin tossa mieli kumminkin tosiaan puhdistuu. Ainakin just nyt. Huomisesta ei tiedä, joten kiitos ihan varmuuden vuoks ♥

      Poista
  8. Voi harmi - en ollut sivullasi käynyt pitkään aikaan... tulipalo - vaikkei hengenmenetyksiä niin varmasti paljon kaikenmoista tärkeää sinne jäi... voimia ja jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se tässä onkin, kun kaikkea ei voi rahalla mitata. Mutta kyllä tästä selvitään. Sen verran on nyt aikaa jo kulunut (sentään toista viikkoa), että on ehtineet ajatukset vähän selkiytyä ja pikkuhiljaa uskoo, että ihan oikeasti on tapahtunut se mikä on.

      Blogikirjan kannet on olleet mullakin nyt vähän aikaa ihan tarkoituksella kiinni, mutta kylläpä tästä taas sinnekin kohta uskalta palata. Ja kiitos Miehanna ♥. Sulla näyttää olevan uus profiilikuvakin.

      Poista
  9. Hienoja pelastuksia , kuin Fenix- lintu aikoinaan nousee tuhkasta vielä uusi upea elämä ja alku ! Kaikella on tarkoituksensa , vaikka sitä joskus tulee epäiltyä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että se tarkoitus tässäkin tapauksessa joskus vielä valkenee :). Nyt just kun ei oikein löydä mitään järjellistä selitystä.

      (Täällä mun kotikaupungissa paloi urheilutalo parikymmentä vuotta sitten ja uusi, sen tilalle rakennettu sai nimekseen Fenix)

      Poista
  10. Voi kuinka mä iloitsen noista höylistä!!! Joku tuolla facen puolella silloin mainitsikin isäs tekemistä työkaluista, ja suretti sun puolesta silloin. Ihminen on ajan saatossaa menetyänyt ison osan niistä vaistoista joita eläimillä on tänä päivänäkin (ei me sen kummempia olla) mutta aina ne välillä pilkahtelee, pitää vaan osata kuunnella :D

    I'm happy too !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä musta tuntuu, että olen joku ihme noita (voi olla, että olenkin..), kun vaisto osuu niin usein (tai siis musta tuntuu, että aina) oikeaan. Ikävä kyllä myös silloin, kun kyseessä ei ole hyvät asiat.
      Mutta en lakkaa kuuntelemasta. Ilman vaistoa olis jääneet arvokkaat käsityöt pelastamatta.


      Poista
  11. <3 eipä tässä voi oikein muutakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä sitä tarvikkaan. Kiitos Mirstaakkeli <3. Ja onnea puutarhablogitittelistä :). Kävin kyllä lukemassa, mutta netti takkusi kun yritin kommentoida ja mulla ei oo nyt normaalia turnauskestävyyttä tapella yhteysongelmien kanssa.

      Poista
  12. Voih, <3 myötätuntoa!!
    Puhdistusrituaali.. - ihan todellakin! Ja ymmärrän täysin ne pellavalakanoiden hävittämisen :-(
    Sä jaksat ja selviät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on vielä puhdistettavaa ennenkuin on sellainen olo, että enää ei tarvi miettiä menneitä. Mutta kun kaikki työ on tehty, menen kauppaan ja ostan itselleni uuden hienon valkoisen polkupyörän :). Siihen tähdätään.

      Kyllähän toi on nyt fysiikkaankin vaikuttanut. Oon huomaamattani laihtunut (liikaa) ja kun olo on mennyt sen takia heikoksi, niin nyt sitten iski joku ällö vatsavirus, joka ei oloa varsin vahvista. Ei tarvi montaa rappua kävellä, kun jalat on ihan hyytelöä, mutta yritän pysyä tolpillani kumminkin :)

      Poista
  13. Ihanaa, että löysit kaiken tuhon alta juuri tuon tärkeän höyläsarjan!
    Ikävätkin tapahtumat synnyttävät valtavasti energiaa, jos vain sen saa ladattua oikeaan suuntaan, niin tuloksena on Happy huominen. Ehkäpä se löytämäsi puhdas ruukku teksteineen oli viite juurikin siitä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukku tulee pääsemään johonkin kunniapaikalle. Sellaiselle, josta voi aina lukea tekstin, kun ahdistaa.

      Harmittaa vaan, kun tekemisen halu olis kova, mutta tulee varmaan viiveellä joku stressireaktio, joka vaikuttaa fysiikkaan niin kuin tuossa Eijalle ylempänä kirjoitin. Olo on melkoisen heikko just nyt, mutta toivottavasti tauti on nopeasti ohimenevää sorttia.

      Poista
    2. Minä kun olen sut tavannut näin aika toisenlaisen mielikuvan....istuit kyllä omppupuun alla pöydässä ja teekuppikin oli ja kannu ja kaikki - mutta sulla oli pikeepaita (valkoinen) päällä ja polvimittaiset shortsit (valkoiset) hanska kädessä (vaaleanpunainen!!!!) ja kuppi höyryävää teetä, jota kauhealla kiireellä hörpit ja naputit putterilla nurmikkoa samalla :D
      Mä ajattelin etten laita tuota mielikuvaa tänne kun se pilais sun omat haaveet ihan täysin romauttamalla karuun ( ei kai sentään?) todellisuuteen. Mutta laitanpa nyt kuitenkin kun se palasi niin elävästi mieleen :)

      Poista
    3. O-ou. Valkoinen pikee meni oikein ja ehkä alkoiset sortsitkin, muttei yhtäaikaa valkoisen paidan kans. Sit pitäis jo olla valkoiset hamppatkin ja hirmu ruskeaj iho :). Mutta tohon vaaleanpunaiseen hanskaan olis kyllä totuttelemista :D.
      Mutta siis ehkä mun tarvii kumminkin säästää toi pöytä, että voin kokeilla, kumpi mielikuva natsaa paremmin. Kukkamekko vai tää. Paitsi että ei oo niitä tuoleja enää :)

      Poista
    4. En nyt enää edes jaksa korjailla noita mun kirjoitusvirheitä. Olkoot. Kyä sää ymmärrät :)

      Poista
  14. Voi miten onnellinen olen sun puolesta kun löysit nuo työkalut. Niiden arvoa kun ei voi rahalla korvata!.

    Mua alkoi oikein ääneen naurattaa ajatus miten omenapuun alla istut kukkamekossa ja ehkä joku kiva pillerihattu päässä. Kädessä pitää ehdottomasti olla virkatut pitsihanskat. Siinä on sitten hyvä istua kylmillä tuoleilla ja juoda teetä posliinkupeista, pikkusormi pystyssä. Tarjollahan tietysi jotai pienen pieniä leivoksia... Ajatusta jos jatkaisi, niin taustalla soisi vanha levy gramofonista ja osa juhlaporukasta pelaisi krikettiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule maalasit ihan just oikean mielikuvan :). Sellanen se just oli. Paitsi että ehkä mulla olis vielä sellanen valkoinen pitsinen päivänvarjo, jos oiken porottaa.

      Totuus olikin sitten vähän toisenlainen. Siellä ne tuolit kylmänä sai puun alla vuodesta toiseen hylättynä nököttää ja sammaloitua. Mutta kun halvalla sain..

      Poista
    2. Nonnii, nyt tää ipadi päätti tuon tähän tarkoitetun kommentin heittää edelliseen :(
      Pöh!

      Poista
    3. Ei haittoo. Pysyn ihan hyvin kärryillä :)

      Poista
  15. Ihmismieli on jännä asia. Se vaiston varassa ohjaa kriisin tullen tekemään terapiatöitä, puhdistusta, mitä tahansa. Mahtavaa, että isäsi työkalut olivat säilyneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Se on just noin.Heti kun pääsee tekemään jotain, se helpottaa. Olkootkin se tekeminen vaikka kuinka omituista tai turhaa, mutta kaikki mikä henkisesti helpottaa, ei mene hukkaan.

      Työkalut pääsee sisätiloihin heti kun niistä haihtuu se onnettomuus-illan haju. Nyt on vielä niin voimakas, ettei pysty sitä käsittelemään. Mutta ovat nyt kumminkin turvassa ja se on pääasia :)

      Poista
  16. Ihana löytö! ♥

    Mä kyllä tykkään valkoisesta, mutta en ehkä tuota puutarhapöytää ja tuoleja ottaisi, kun varmaan tulisi pissitulehdus heti kun ajattelisinkin istuvani tuolille. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä niille tosiaan tehnyt mieli istua. Ihan rauhassa saivat sammaloitua siellä omenapuun alla :).
      Joskus sitä tekee niin pöljiä ostoksia, joista jo ostohetkellä tietää, että niillä ei ole tulevaisuutta, mutta eipähän toi onneksi niin iso satsaus ollut, että tarvisi sen takia maailman tappiin säilyttää.

      Poista
  17. Jonkin loppu on uuden alku - mahtaisikohan päteä tässä autotallihaaverissakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se on niin uskoa. Muuten tässä ei pääse ikinä sen uuden alkuun, josta ehdin ennenaikojani iloita. (Yritän parhaani mukaan kouluttaa itseäni ajattelemaan niin, että tämä onneton tapaus ei ollut sen ilon syytä. Muuten sitä ei uskalla iloita enää ikinä mistään).

      Poista
  18. Voi miten mielenkiintoisella tavalla osaat kirjoittaa ja ajatella, oot kyllä huikea nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi ajatukset tulee Soile ihan ilman suodatinta ihan vaan mun päästä :). Yleensä sitä ei itsekään tiedä, mitä tuleman pitää, kun ottaa kynän (tai siis näppiksen) käteen. Mutta mieluusti kyllä olisin huikea :). Aina siltä ei vaan itsestä tunnu.

      Poista
  19. Miten iloitsenkaan höylistä!!! Ihan parhautta... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytö kieltämättä lohdutti ja antoi toivoa, että kyllä tää tästä <3

      Poista
  20. Tykkään Annukka sun asenteesta ihan äärettömän paljon!! Vaikka rakennus palaa pihalla, jaksat iloita höylistä, säästyneistä kivistä ja iloisesta ruukusta. Tämä tarkoittaa vain sitä että sinulla on sydän ja elämänarvot kohdillaan!

    Arvostan niin paljon!

    Ihanaa äitienpäiväviikonlopoua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tätä en osannut aavistaa, kun aikanaan profiilikuvaukseeni kirjoitin, että "haaveilee suurista, mutta iloitsee pienistä". Mutta nyt niitten pientin ilojen rooli entisestään korostuu.

      Kiitos kauniista sanoista Jutta ja ihanaa äitienpäivää teidän kolmikolle myös ;)

      Poista
  21. Melkein tuli tippa linssiin ( tuli se) kun luin pelastuneet höylät! Kaikesta selviää! Tsemppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran monesta pahasta paikasta on tässä elämässä jo joutunut selviämään, että pystyssä päin sinnitellään tästäkin eteenpäin. Kovemmat paikat se on noilla höylillä ollut, mutta näyttivät selviytymisen mallia.

      Kiitos tsempistä! Sitä ei ole koskaan liikaa.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi