Sivut

maanantai 18. syyskuuta 2017

FENG SHUIT KOHDALLEEN


Olen usein miettinyt sitä, mistä johtuu, että kun astuu ensimmäistä kertaa sisään johonkin itselle uuteen tilaan, jossain tulee heti jotenkin hirmu hyvä ja lämmin olo, ja joku toinen tila taas jättää ihan tyystin kylmäksi. Ilman että tunnetta voi millään ulkoisella seikalla, niinkuin vaikkapa sisustuksella tai tilan esteettisyydellä itselleen selittää. Toisessa vaan on niinsanotusti "Feng shuit kohillaan" ja toisessa ei.  

Asia tuli mieleen, kun tässä taannoin lainasin kirjastosta kirjan nimeltään "Feng Shui ja suomalainen koti", joka poikkeaa ihan täysin kaikista aiemmista feng shui-opuksista, joita olen yrittänyt lukea. Tähänastiset kun ovat olleet ihan liian vaikeatajuisia (eli liian kiinalaisia vissiin). Ja jos ei kertakaikkiaan ymmärrä lukemaansa, mielenkiinto lopahtaa, vaikka aihe onkin kiehtova.

Syy, miksi olen tästä harvinaisen selkeätajuisesta ja maalaisjärkisestä kirjasta niin innoissani, on se, että olen jo pitkään halunnut käydä meillä kotona huoneen kerrallaan sillä mielellä läpi, että pyrin tekemään jotain niissä tavalla tai toisella häiritseville asioille. Enkä nyt tarkoita mitään perinteisiä pyykki- ja vaate- ym. kasoja, vaan kaikkea sellaista, mikä häiritsee joko silmää tai tilan käyttöä tai joka ei muuten vaan tunnu hyvältä, ilman että osaa syitä sen kummemmin analysoida. Ja nyt kun olen lukenut opusta palan matkaa, tajuan, että vastaus moneen niistä selittämättömistä häiritsevistä jutuista saattaa löytyä nimenomaan feng shuin viisauksista.

Olen itseasiassa aloittanut kirjoittamaan tätä tekstiä vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina on tullut sellainen olo, että pitäisi kirjoittaa koko kirja tähän uudestaan, ettei vaan mitään oleellista jää pois. Sen takia on ollut pakko laittaa kirja sivuun, koittaa unohtaa se, mitä siellä tarkkaanottaen sanotaan ja selittää sama omin sanoin. Niiltä osin, mitä muistaa. Jotain kuitenkin olin kirjasta jo ehtinyt tänne lainata, joten en kaikkea lähde poistamaankaan. (Suorat lainaukset on kirjoitettu kursiivilla.)

"Yksinkertaistettuna feng shui on oppi siitä, miten luodaan ympäristöjä, joissa on nautinto elää. Se kuvaa, miten ympäröivä maailma vaikuttaa meihin väreillä, symboleilla, rakenteilla, esineillä."




Nimesin tämän kesällä tekemäni asetelman alunperin vitsillä "Feng shuiksi", mutta itse asiassa ei mennyt ihan metsään, koska siinä on edustettuna aika lailla kaikki feng shuin keskeiset elementit vesi, tuli, puu, maa ja metalli.



Yksi feng shuin periaatteista on se, että ihan kaikki ympäröivä vaikuttaa meihin. Hyvässä ja pahassa. Eli kukaan meistä ei tavallaan voi sulkeutua pelkästään omaan pikku maailmaansa.

Ihmisellä on myös taipumus asettua samalle taajuudelle ympäristön kanssa. Itselleni tuttuna esimerkkinä vaikkapa se, että vaikka kuinka stressaantuneena lähtee metsään, sieltä tulee poikkeuksetta rauhoittuneena ulos. Tai jos päinvastoin erehtyy lähtemään kauppaan yhden maitopurkin takia pahimpaan joulunalusryysikseen, on hermo hyvin äkkiä kokolailla pinnassa.  Sitä ei vaan pysty olemaan rauhallinen, harmoninen ja iloinen, jos ympäristö stressaa tai on muuten negatiivinen.



Syysilta kotoisalla golfkentällä keskellä maalaismaisemaa on itselleni metsän veroinen mielenrauhan lähde.



Mutta koska ihan kaikkeen ei millään voi itse vaikuttaa, pysytellään tässä jutussa siellä meille kaikille tärkeimmässä paikassa eli kotona, jossa jokaisella perheenjäsenellä pitäisi olla hyvä olla.

"Eräs feng shuin tärkeimmistä tekijöistä on qi. Qi on voimaa, jota on kaikkialla. Se on energiaa, joka liikkuu ympärillämme kaikessa materiassa ja jopa meissä ihmisissä. Kun qi virtaa hiljalleen, rauhassa ja sopusointuisesti, me voimme hyvin. Kun qi pysähtyy tai virtaa liian nopeasti, se vaikuttaa meihin negatiivisesti".

Feng shuissa (käännetään usein tuuleksi ja vedeksi) puhutaan pysähtymisen välttämisestä. Jos vaikkapa joku epämääräinen laatikollinen tavaraa jumittaa johonkin kodin nurkkaan liian pitkäksi aikaa (niinkuin meillä), laatikko alkaa ikäänkuin kasvattaa itselleen juuria ja hyvän qi-energian virtaus pysähtyy. Ihan alkaa ahdistaa, kun kuvittelen noita juurakoita pitkin taloa kaikkiin niihin kohtiin, joissa itsellä olisi suursiivouksen paikka. 

"Sha qi on myös feng shuin käsite. Se tarkoittaa, että qi-voima on aivan liian vahvaa. Tätä energiaa tuottavat useimmiten suorat linjat ja terävät kulmat, eikä sen vaikutuksessa pidä oleskella pitkiä aikoja. Jos nukkuu, työskentelee tai viettää paljon aikaa tilassa, jossa on sha qi-energiaa, keho murtuu"

Hmmm. Meillä on myös varsin paljon nurkkia ja teräviä pöydän-, ja kaappien- ym. kulmia-, joita tosin olen ilman näitä feng shui-oppejakin koittanut pehmentää pyöreillä muodoilla. Matoilla, peileillä, valaisimilla ja muilla muodoltaan pyöreillä esineillä. Viimeaikoina myös viherkasveilla.

Suorilla linjoilla viitataan tässä siihen, että feng shuin mukaan qi-energia virtaa sisään ovesta ja poistuu ikkunasta. Ja jos ovi ja ikkuna ovat suorassa linjassa keskenään, qi virtaa liian nopeasti. Sen takia oven ja ikkunan väliin ei kannata sijoittaa sänkyä tai työpöytää tai mitään, minkä ääressä oleskellaan pitkiä aikoja. Niinkuin minä, joka kökötän päivittäin 8 tuntia sekaisen työpöytäni takana, joka on suoraan toimiston oven ja sitä vastapäätä olevan, kooltaan noin 2 x 3-metrisen ikkunan välissä.

Oman työikkunani takana kasvaa onneksi villiviini, joka tällä hetkellä pehmentää isoa ikkunaa kauniilla syysväreillä, mutta talvella on lähinnä ankea risukko.



Kristallipalloja käytetään Feng Shuissa tuomaan tilaan harmoniaa, valoa ja rauhoittavaa energiaa.
Tämän omasta mielestäni hypnoottisen kauniin kuvan löysin täältä.


Tykkään siitä ajatuksesta, että sen sijaan, että puhuttaisiin tavaran raivaamisesta, feng shuissa korostetaan sitä, että itsensä pitäisi ympäröidä esineillä, jotka tuottavat iloa, ja toisaalta luopua niistä, jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita tai muuten vaan epämiellyttävää oloa. Huolimatta siitä, että epämiellyttävä esine on ehkä jonkun itselle tärkeän henkilön antama lahja tai rahallisesti arvokas tai mitä nyt vaan. Tämän olin kuvitellut KonMarin luomaksi teoriaksi, mutta koska feng shui on muutaman tuhat vuotta vanhempi oppi, KonMarikin lienee ihastunut samaan ajatukseen ja soveltanut sitä omissa töissään.



Aukeama Agneta Nyholm Winqvistin kirjasta "Feng shui ja suomalainen koti".


Jotenkin kiehtovaa on myös se, että feng shuin mukaan kaikki kodin sisällä on elävää. Myös huonekalut ja kaikki esineet, jotka yleensä mielletään elottomiksi. Ajatellaan vaikka ruokapöytää. Jos kyseisen pöydän ääressä on vietetty hyviä hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa, se on imenyt itseensä hyviä muistoja. Ja jos taas joku lähellä säilytettävä esine tuntuu vastenmieliseltä, se ikäänkuin kyllästyy negatiivisilla ajatuksilla ja tunteilla. Melko loogista itseasiassa, vaikka voikin äkkiseltään kuulostaa hörhöilyltä. Itse ainakin tykkään tästä teoriasta. Samoin kuin siitä, että feng shuissa(kin) kannustetaan nimenomaan käyttämään kaikkia niitä itselle mieluisia ja kauniita esineitä tai vaatteita, eikä vaan säästämään jotain "parempaa tilaisuutta" varten, niinkuin meillä suomalaisilla on usein tapana. Tästä oli kirjassa aika surullinen tosielämän esimerkki, joka kertoi naisesta, joka oli vuosia säilyttänyt kaapissa kauniita pitsialusvaatteita jotain "erityistilaisuutta" varten. Ja lopulta se erityinen tilaisuus oli naisen omat hautajaiset, joihin sureva aviomies puki vaimonsa ensimmäistä ja viimeistä kertaa näihin pitseihin.

Ehkä kaikessa tähän asti lukemassani kiehtoo sekin, että kirjasta on tullut moniakin ahaa-elämyksiä ja tavallaan ehkä selityksiä sille, miksi on sijoitellut huonekaluja tai muita esineitä tietyille paikoille. Ja ehkä moneen eri kertaan ennenkuin vastaan on tullut se, mikä lopulta tuntuu jostain syystä hyvältä. Ainakin siihen asti kunnes tekee mieli seuraavan kerran vaihdella kaiken paikkaa, koska se mikä miellyttää nyt, ei välttämättä enää vuoden tai parin tai viiden päästä tunnu samalta. Meillä tosin on liki kaikki jämähtänyt paikoilleen jo kauan sitten. Mutta ehkä justiin sen takia viimeaikoina on tullut tunne, että on pitkästä aikaa muutosten aika. Kirjassa sanottiin jotenkin niin, että "Ihmiset, jotka elävät feng shuin periaatteiden mukaisesti, siirtelevät usein tavaroitaan". Meillä kaikelle on tainnut jo kasvaa ne aiemmin mainitut juuret..

"Oman paratiisinsa voi luoda vähilläkin varoilla. Monet sisustamisesta lukevat ajattelevat: "Jos minulla olisi rahaa, tekisin....". Feng shuissa ei ole kyse varoista, joilla voi materialisoida toiveensa, vaan kuka tahansa voi aloittaa milloin tahansa millaisin edellytyksin tahansa. Tulos on hyvä, kunhan sydän on mukana".

Myöskään mitään oikeaa tai väärää ei ole olemassa, koska meillä kaikilla on oma näkemys asioista. Se mikä itsestä tuntuu hyvältä, voi toisesta tuntua ihan päinvastaiselta. Kannattaa siis luottaa ihan vaan omiin tuntemuksiinsa.

Mutta nyt tästä meinaa taas tulla ihan hirveän pitkä juttu, vaikken päässyt kunnolla edes alkuun.

Ajatuksena oli, että kirjoittaisin myöhemmin muutamia huonekohtaisia juttuja. Tai siis lähinnä feng shuin oppeihin perustuvia vinkkejä siitä, mitkä asiat eri huoneissa saattavat vaikuttaa negatiivisesti, ja millä taas saa luotua ympärilleen hyvää ja rauhallista energiaa.

Luulen, että ensimmäisenä pääsisi käsittelyyn makuuhuone, jossa meillä kotona on muutamakin asia ihan totaalisesti pielessä, ja haluaisin ihan oikeasti testata, voisinko minäkin suurimpia epäkohtia muuttamalla alkaa nukkumaan yöni paremmin. Edes joskus.

Kiinnostaisi vaan tietää, että kiinnostaako tämänkaltainen ketään? Muitakin kuin itseäni :)



47 kommenttia:

  1. No mutta, on ollut tarkoitus laittaa viestiä ja kysyä tuon kirjan nimi. Sen verran jäi viime näkemältä vaivaamaan tai sitten mieltä kiinnostamaan. Eli todellakin kiinnostaisi kuulla / lukea lisää, vaikka aionkin tuon kirjan heti lainata kirjastosta. Omassa kodissa ei välttämättä ole paljoa mahdollisuuksia isoihin rymsteerauksiin, mutta jospa sieltä jotain tarttuisi mukaan. Vierashuone on ollut koko ajan sellainen negatiivisen energian keskittymä, joten sinne pitää saada ideoita. Tosin tällä hetkellä ko. huone on lähes lattiasta kattoon ja ovelta takaseinään täynnä tavaraa mukaan lukien neidin huoneen listoja jne eli feng shuit ei todellakaan ole kohdillaan. Täytyy vain pitää huoli, ettei romukasoille kasva juuret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta tuntuu, että teillä ei siellä ole edes tarvetta mitään rymsteerata tai muutenkaan muutella, koska kaikki on vasta laiteltu paikoilleen ja on uutta ja nättiä. Ei ollenkaan sellasta juurakkoa kuin meillä, kun ollaan kohta neljännesvuosisata samassa kodissa asuttu, ja vaikka paljon olen sitä kaikkea turhaa tavaraa kantanut ovesta ulos, niin kyllä sitä vielä piisaa. Mutta jotenkin se kirja antoi mulle sellasta positiivista energiaa ja uusia ajatuksia siitä, mitä ne asiat on, joita mun tekee mieli muuttaa, vaikken olen sitä itse tajunnutkaan. Mutta meikäläinen onkin tällainen selfhelppi-oppaiden helppo kohde, kun en näköjään enää saa omin avuin mitään aikaiseksi. Jonkun (ja varmaan aika monenkin) mielestä huuhaata, mutta ei haittaa :).

      Poista
  2. Kyllä mua nyt alkoi kiinnostaa tämä feng shui entistä enemmän. Siis minua joka olen sellainen etten tahdo uskoa mihinkään "mystiseen". Seuraavalla kerralla kirjastoon mennessäni aion lainata jonkin aihetta käsittelevän kirjan, vai tilaisinko netin kautta ihan omaksi.
    Mukavaa viikkoa sinulle Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä tässä onkin Kristiina, että mullekin on aiemmasta kokemuksesta tullut sellanen olo, että on nimenomaan mystistä ja pyyhkii meikäläiseltä yli hilseen. Ja edelleen pyyhkii osittain vieläkin, mutta olen päättänyt skipata kokonaan ne osiot, joissa lähdetään tavallaan niin alusta liikkeelle, että mietitään, mihin ilmansuuntaan pitää mikäkin huone sijoittaa, kun aletaan rakentamaan taloa.. Meillä kun se talo on jo rapiat 60 vuotta sitten seissyt paikoillaan, eikä enää ole mahdollisuutta muuhun vaikuttaa kuin siihen, mitä siellä seinien sisällä on. Ja jotenkin tää nimenomainen kirja on tehnyt kaikesta niin maalaisjärkistä, että tykkään ajatusmaailmasta. Joskin kaikessa on tosi paljon yhtäläisyyksiä mm. KonMariin, josta tykkään myös. Että tavallaan mulle oli vähän pettymyskin, kun tajusin, että ei ne asiat sittenkään mahda olla KonMarin itsensä keksimiä, vaan perustunee just tähän samaan feng shui-ajatteluun, jolla on aikas paljon pidempi historia.

      Uskon, että tykkäisit just tästä kirjasta. Joskin kuvat on jo aika vanhahtavia. Ja kansikin sellainen, että sen perusteella en olis ehkä kirjaa koskaan päätynyt lainaamaan, mutta onneksi oli nurinpäin hyllyssä...

      Kiitos samoin Kristiina <3

      Poista
  3. Selityksesi jälkeen, tässä feng shuissa alkaa olla järkeä. Kyllä kiinnostaa kuulla lisääkin.
    Mukavaa viikkoa Annukka ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi :). Itselle kun tulee aika usein sellanen tunne, että kun lähtee jotain asiaa muka selkiyttämään, niin aina vaan monimutkaisemmalta saan sen kuulostamaan :). Että hyvä, jos niin ei käynyt.

      Ja kiitos samoin Outi <3

      Poista
  4. Erittäin kiinnostavaa; lisää vain ☺️ Ja kiitos jo tästä alustuksesta, luin todella mielenkiinnolla läpi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tästä kannustuksesta Mrs Sinn :). Ja joku sinnikkyyspalkinto pitäis lukemisesta vähintään myöntää, koska musta itsestä tuntui, että teksti oli pitkä kuin nälkävuosi. Tai ehkä se johtui siitä, että kirjoitin sen niin moneen kertaan, kun en vaan saanut kerralla sanottua sitä, mitä aioin. Meinasi jo loppua turnauskestävyys itseltäkin :)

      Poista
  5. Mielenkinnosta luen, vaikka, hm, en ihan täysin näihin uskokaan. Mutta sen varmaan jo arvasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotenkin arvasin juu :). Mutta toisaalta tiedän myös, että jos on riittävän hyvät perustelut jollekin, et ihan mahdoton käännytettävä ole ;). Sinnikkyyttä kyllä tältä suunnalta vaatii :D

      Poista
    2. Juu, smoothiet teen edelleen :D

      Poista
    3. Hyvähyvä :). Mulla on itsellä vähän retuperällä ruokailut, enkä ole laiskuuttani jaksanut smoothieitakaan tässä viime aikoina tehdä, vaikka huomaankin sen olossani. Mutta kyllä mää tästä taas ryhdistäydyn.

      Poista
  6. No hei, ensimmäistä kertaa mäkin innostuin tuosta feng shuista ja se kuullostaa ihan siltä, että siinähän on kuitenkin ehkä järkeä. Eli siis luen erittäin mielelläni lisää aiheesta! Meillä on noita ongelmakohtia vaikka kuinka ja paljon ja osalla tavaroista on varmaan ihan oikeasti jo juuretkin ja syvällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin saattaa munkin mielestä olla. Ehkä :). Sitä järkeä meinaan.

      Ainakin olen kirjan avulla hoksannut asioita, jotka on varmaan jossain alitajunnassa häirinneet, vaikken olen itse tiennyt miksi. Että ei haittaa, vaikka on jonkun muun mielestä täyttä huuhaata. Pääasia, että itse innostuu. Ja kivaa tietysti, jos joku muukin siinä sivussa. Jos vaikka pääsis ainakin niistä pahimmista juurakoista eroon :).

      Reipasta reippailua reippailijalle!

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen postaus ja mielelläni kuulen lisää!
    Sen olen sisäistänyt, että meiltä löytyy esineitä ja asioita joista pidän. Ja tavaroita tulee siirreltyä turhankin usein. Kai tuo feng shu on jotenkin alitajunnassa, sillä jos joku esine on väärässä paikassa tai asennossa, se häiritsee minua todella paljon. Ja silloinhan se on siirretttävä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustuksesta :). Ehdin jo tossa eilen illalla kertaalleen lannistua, mutta päätin nyt kumminkin, että unohdan sen ja kirjoittelen ehkä sitä aikomaani jatko-osaa, jos tuntuu, että siitä voisi olla iloa.

      Ja kyllä sulla siellä selvästi on ajatukset feng shui-taajuudella :). Itsekin ostin tässä muutama päivä sitten pari uutta kaunista pikkujuttua, joille olin mielessäni hahmottanut paikan, mutta ei ne siinä sitten kuitenkaan tuntuneetkaan siltä, miltä olin ajatellut. Ja vaikka välillä tuntuukin koomiselta, niin kyllä sitä vaan jotenkin jaksaa kiertää kotia ympäri joku esine kädessä moneen kertaan ees taas, kunnes se oikealta tuntuva paikka löytyy.

      Poista
  8. No kiinnostaa toki :) Oon aikoinani jonkun verrankin lukenut aiheesta ja jotain on jäänyt ihan pysyväisesti mieleenkin. Etenkin makuuhuoneen osalta. Eli hyvä idea aloittaa sieltä. Meillä ainakin nukutaan hyvin. Oon jopa postannutkin viime vuoden kesäkuussa makuuhuoneesta hieman feng shuin näkökulmasta :) Kurkkaa, jos siitä olisi teillekin apua. Mielenkiinnolla seurailen, mitä kaikkea teillä rupee tapahtumaan!
    Mukavaa viikkoa toivotellen, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa CC ja kiitos viestistä :). Koitin äsken etsiä sun makuuhuonetekstiä, mutta en äkkiseltään löytänyt. Oli ehkä jollain muulla otsikolla, mutta ei ollut nyt sopivaa aikaa ja tilaisuutta klikkailla kaikkia tekstejä auki. Vaan palaan sinne kyllä myöhemmin, koska tiedän, että sulla on taito loihtia justiin sellasta pehmeän rauhallista ja kodikasta tunnelmaa ympärille. Meidän makkari on tällä hetkellä sellanen vähän kolkko. Tai ei nyt sentään ehkä kolkko, mutta sellanen, mistä tällä haavaa puuttuu kaikki "ylimääräinen". Ja suurin ongelma siellä on liki seinän kokoiset peilit vaatekaapin liukuovissa. Niihin koitan nyt keksiä jotain huomaamatonta ja helppokäyttöistä verho- tms. ratkaisua, millä saisin peilit yöksi piiloon. Päivällä taas tykkään niistä, kun avartavat tilaa.

      Musta tuntuu, että ihan äkkiä meillä ei tapahdu mitään :D. Mutta katotaan..

      Katselin äsken säätiedotusta ja loppuviikkoa kohti näyttäis tulevan liki kesäkelit. Tai siis paremmat kuin kesällä. Sitä odotellessa lähetän terkkuja ja toivottelen leppoisia päiviä <3

      Poista
    2. Näppäremmin löydät sieltä "hae sivustosta" feng shui -hakusanalla (oikea alareuna).
      Näin yhdessä paikassa, kun liukuovet oli tapetoitu piiloon makuuhuoneessa. Oli kivan näköinen!
      Lämmintä viikonloppua odotellen ja ainakin lämpöisin terveisin <3

      Poista
    3. Kiitti. Käyn lukemassa, kun on hyvä väli :).

      Meillä ne ovet on sellaset peililliset peiliovet eli ei ole lattiasta kattoon pelkkää peiliä, vaan puukehysten lisäksi kahdessa ovessa on myös alaosa puuta. Ja tykkään tosiaan niistä peileistä päivällä (peilikuvasta en niinkään :D), joten joku yöllinen systeemi niihin täytyy kehittää, koska en nyt ihan sille linjalle halua lähteä, että pitää purkaa koko systeemi, kun on koko kaappi sellanen paikallaan rakennettu. Mutta eiköhän se tästä ala lutviutumaan, kun otan asian kerrallaan.

      Poista
  9. Kuinkahan monta kertaa olen ollut kommentoimassa, mutta aina tullut jotain mutkaa matkaan. Nytkin pitäis olla lankakaupoilla, mutta sinne ehtii 😉
    Pistin tilaten tuon kirjan yhdestä divarista sen jälkeen kun olin unohtunut kuukkeloimaan kaikenlaisia fengshuisivustoja. Mullako muka tapa juuttua johonkin 😂
    Juuria täällä tuskin on mikään ehtinyt kasvattaa (patsi tyynypino kellarissa) mutta arvaapa kuinka paljon oloa helpotti kun se iso kattovalaisinhärpäke lähti eilen!! Oli kaikkien fengshuitten vastainen, mutta ennenkaikkea kaikkia petivaatteiden pöllyytyksiä vastaan -härpäkkeet solmussa joka kerran. Nyt on niiiiiin avaraa ja "puhdasta" kun ei ole valaisinta lainkaan -ehtii silmä tottua ennenkuin tulee pikku-Matty 😉

    Joku maaginen juttu siinä on kuinka pääkin puhdistuu kun saa esimerkiksi ne keittiön tasot joita ei ikinä edes kuvaa siivottua siihen kondikseen, että voisi ottaa vaikka kameran esiin. Olkoon fengshuita tai mitä tahansa, mutta tehos. Nyt ihmettele kun on kolmatta vuotta kironnut liian pieniä tasoja (no, onhan ne!) kun roinaa vaan on liikaa!
    (Kellariin juurtuneet tyynytkin lähti eilen valaisimen mukana miniälle 👌)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kumminkin kun kerkisit tänne :). Ilahduin.

      Se kirjan kansi on sellanen, että jos olisin nähnyt vaan sen, en olis varmaan koskaan tullut lainanneeksi, mutta onneksi oli väärinpäin hyllyssä, niin en takertunut tuijottelemaan kuvaa, joka ei vastannut yhtään mun mielikuvaa feng shuista. Ja vanhahtavia siellä on muutkin esimerkkikuvat, mutta teksti on kumminkin se pääasia ja siitä oon tykännyt, kun olen kerrankin tajunnut, mitä luen. Paitsi että ne bagua-kartat taidan skipata, koska meidän talo nyt on sellainen kuin on ja huoneet on siellä, missä ne on, eikä sille voi mitään. Esim. just makkari on ihan just väärällä puolella taloa, mutta sen olen tajunnut kyllä ilman feng shuitakin :D.

      Ja se on niin totta, että sen kerran (eli todella, todella harvoin) kun nimenomaan ne keittiön tasot on vapaat kaikesta turhasta, niin sitä on heti itsekin vähän niinkuin parempi ihminen :). Ja vois vaan istua ja katsella niitä. On ehkä kaikkein hallitsevin tila meillä, koska tasoja on sen verran monta metriä, että ne kun täyttyy, niin ahistaa. Ja sitten taas päinvastoin, kun on siistiä, niin ajatuskin kulkee.

      Vähän piti miettiä, mitä tarkoitat kattohärpäkkeellä, mutta koska manitsit petivaatteet, niin ehkä sitä makkarin kristallikruunua? Mun mielestä se sopi sinne, mutta uskon, että on iso ero, kun tilalla onkin tyhjää. (Ja nyt tarttee vissiin kuukkeloida toi pikku-Matty, koska arvelen, ettei kyseessä kumminkaan ole perheenlisäys :)).

      Oot kyllä monessakin mielessä onnekas, kun sulla on tollanen miniä.

      Terkkujaaaa <3

      Poista
    2. Juurikin siitä kruunusta kyse, miniällä se jo oli joskus aiemmin hoidossa, mutta kun annoin Lokin sinne, niin otin silloin takaisin. Nyt lähti jäädäkseen, onneksi ollaan aina molemmat tykätty siitä. Jos kuukkeloit Matty-valaisin, niin sieltä se löytyy kuvahaulla ensimmäisenä.
      Ja juu, luoja varjelkoon perheenlisäyksiltä, on tätä jengiä jo ihan tarpeeksi 😂

      Poista
    3. No äläs ny. Kyllä sinne prinsessojen kaveriks yks Mattykin mahtuis ;)

      Ja juu. Tutulta näytti valaisin, kun kuukkeloitsin.

      Poista
    4. On muuten pääsiäs-Matty tulossa 😂
      (kumpi vai kampi, sitä en vielä tiedä, tuskin vielä tietävät itsekään 😉)

      Poista
  10. Hirmuisen mielenkiintoista! Olen useitakin Feng Shui -oppaita selailllut, joitain tarkemmin, joitain suurpiirtesemmin. Jossain määrin "uskon" näihin periaatteisiin, turha tavara, jolle ei ole käyttöä, tai säilytyspaikkaa, ahdistaa minua! Tässä asuessamme olen harrastanut huoneissa olevien tavaroiden läpikäymistä suht säännöllisesti, eikä tuo homma tosiaan taida olla vielä muutamaan vuoteen ohi. Lasten kasvaessa tilat ja tarpeet muuttuvat, ja mua oikeasti syyhyttää päästä poikien vaatehuoneen ja kaappien kimppuun. Mulla on taas kirppispöytä, mutta se on nyt suht täynnä kodarin ja varaston tavaroita.:)

    Tilassahan oli Feng Shui -opeilla sisustava Pirkko-Liisa Topelius! Tykkäsin hänen kädenjäljestään.:) Näyttää olevan myös taiteilija...Piti googlata, kun en ollut varma nimestä.;) Yllättäin muistin aivan oikein!

    Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisäpostauksia.<3 Niin kuin sanoin, uskon ja allekirjoitan ainakin osan näistä opeista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan itsestäänselviä juttujahan tässä "avausjaksossa" (hehhee) oli, mutta ehkä just siksi niin sellasta mistä tykkään. Ja mulle on nyt tässä viime aikoina tosiaan käynyt niin, että meillä kotona on joissain huoneissa (eikähän niitä montaa olekaan) jotain sellasta, mikä mua häiritsee, mutta en ole keksinyt mitä. Mutta kirjaa lukiessani on tullut sellainen olo, että jaaniinjuu, siitähän se voikin johtua..

      Mua taas ahdistaa ihan hirveästi pelkkä ajatus poikien vaatekaappien läpikäymisestä :). Ei meinaan ole ihan vähäinen määrä, mitä ovat omilla rahoillaan ostelleet sen jälkeen, kun ovat menneet ensin kesätöihin ja sitten ihan oikeisiin töihin :D. Tärkeimmät ovat ottaneet muutoissa mukaansa ja tänne on jäänyt kaikki ne mun mielestä "ihan hyvät" ja poikien mielestä menneiden talvien lumet. En vaan niitä voi omine nokkineni mennä mihinkään kierrättämään, kun ei tosiaan ole enää aikoihin olleet itse ostamiani. Vaatisi sen, että kävisin vaatteet yhdessä poikain kanssa läpi, mutta se on varmaan ihan viimeinen homma, joka nuoria miehiä kiinnostaa. Ehkä mun kannattais huutokauppakeisarimaisesti tarjota molemmille joku könttäsumma ja sen jälkeen sitten olis tavallaan lupa joko myydä kirpparilla tai laittaa ilmaiseksi kiertoon. Ihan sillä, että saisin mielenrauhan ja lisää tyhjää tilaa, koska se on se, mitä kaipaan.

      Muistankin Pirkko-Liisan, koska poikkesi rauhallisella olemuksellaan muista suunnittelijoista. Mutta en muistanut sitä, että olisi käyttänyt feng shuin oppeja. Tarvinnee kuukkeloida vanhoja Tila-jaksoja.

      Tässä voi mennä tovi ennenkuin mitään konkreettista tapahtuu. Niin kauan kuin golfkenttä on auki, meinaa aika olla töitten jälkeen kortilla.

      Terkkujaa <3

      Poista
  11. Hei tulinkin pikimmiten tänne moikkaamaan:) Ihana postaus, täytyykin tuo kirja katsoa kirjastosta hetimiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa Kati ja kiva kun tulit :). Jotenkin tykästyin kirjaan heti ensimmäisillä sivuilla. Tai oikeastaan erityisesti justiin niillä, kun pystyi niin hyvin samaistumaan siihen, mitä kirjoittaja itsestään alussa kertoi. Voi olla, että loppua kohden homma monimutkaistuu ja tulee taas tunne, etten tajua mitään, mutta toistaiseksi olen pysynyt kärryillä, kun on niin selkokielistä tekstiä.

      Jos lainaat, niin kiva olisi joskus kuulla, mitä olit kirjasta itse mieltä.

      Poista
  12. Todelle mielenkiintoinen postaus! Täytyy tulla lukemaan tämä vielä uudestaan ihan ajan kanssa.

    Minä olen sattuneista syistä nähnyt viime aikoina aika paljon erilaisia majoituspaikkoja (mökki- ja loma-asuntotyyppisiä), ja allekirjoitan ihan täysin tuon, että joissakin paikoissa on ns. hyvä henki, ja joissakin tuntuu mättävän jokin, vaikka mitään selvää syytä ei olekaan.

    Intiassakin on muuten oma feng shuinsa, vastu shastra nimeltään. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy nyt rehellisesti tunnustaa Satu, että olen (erittäin iloisesti) yllättynyt tästä sun kommentista. Minä kun olisin voinut veikata, että saattaisit kuulua enempi epäilijöiden ryhmään, mutta ilahduin, kun olin väärässä <3. Kannustaa kirjoittamaan vaikkapa justiin siitä makuuhuoneesta, jossa sängynalusilla on iso rooli ;). (Tulit mieleen heti, kun aloin lukea sitä osiota).

      Mulle on tullut samanlainen olo vaikkapa asuntomessuilla. Vaikka olisi periaatteessa kaksi ihan samalla viivalla olevaa taloa (lähinnä siinä suhteessa, että molemmissa on käytetty materiaaleja, joista tykkään), niin se tunne, joka niistä tulee, voi olla todellakin erilainen ilman, että tosiaan pystyy analysoimaan, mistä se johtuu. JOskus tulee ihan pakokauhu (no ehkä pientä liioittelun makua) ja tekee mieli samantien poistua takaovesta. Ja joskus taas tulee tunne, että haluaisi samantien muuttaa taloon asumaan.

      Sun Intiatuntemus on kyllä hauska juttu. Jotenkin yhtäaikaa epätodellista ja sitten kumminkin just niin Satumaista.

      Vastu shastra kuulosti mun korvaan jotakuinkin samalta kuin Hasta la vista :D

      Poista
  13. nyt viimeistään alkoi kiinnostaa - jos kotona viihtyy, ovat feng shui ja qi siis kohdillaan - sitten on vielä nämä hygget ja flowt... kuinka sitä ei ennen tiedostettu? ja kuitenkin eleltiin onnellisina ja tyytyväisinä - täh?

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä näitä juttuja ei olis tarvinnut Kiinasta asti lähteä hakemaan, kun vois ihan vaan fiilispohjaltakin tehdä johtopäätöksiä :D. Mutta toisaalta, Kiinasta on peräisin muitakin vuosituhantisia viisauksia, joita me sitten täällä länsimaissa jälkijunassa kopioidaan. Ja jotenkin kirjan yksinkertaistettu teksti (siis että tällainen pöllömpikin tajuaa) on tehnyt muhun vaikutuksen ja saanut tajuamaan, miksi joku asia täällä kotona on mua häirinnyt.

      Hygge on jotenkin sellainen sana, joka ei vaan mun sanavarastoon istu. Jotenkin sellanen "ällö", vaikka tiedänkin tottakai, mitä sillä tarkoitetaan. Ehkä johtuu siitä, että aina kun tulee syksy, alkaa se "hyggeily" vähän joka suunnalla ja kaikki hehkuttaa, kuinka "on ihana käpertyä viltin alle sohvan nurkkaan ja juoda kupillinen kuumaa teetä". Mulle kun tulee siellä viltin alla vaan hiki, eikä sitä teetäkään jaksa määräänsä enempää litkiä :).

      Katotaan, saanko tästä ikinä mitään jatko-osaa aikaiseksi vai loppuuko qi kesken :)

      Poista
  14. Hirmu mielenkiintoista. Taidan koettaa löytää tuon kirjan kirjastosta.
    Me kun näitä isompia linjoja olemme pähkäilleet, tuo voisi vielä taklata pari sellaista juttua, joiden suhteen saisin itsekin mielenrauhan. =)

    Tuo kristallipallo on upea!! Nytpä tiedän mitä vähän etsiskellä seuraavilla kirpputorikierroksilla. Tuollaisia oli jossain vaiheessa monessa paikassa myynnissä....

    Iloa viikonloppuun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vivi. Munkin mielestä tää on mielenkiintoista. Etenkin kirjasta luettuna. Ja kristallipallo on kans jotenkin taianomaisen kaunis. Sellanen, jota tekis mieli pyöritellä kädessä (ja ennustaa itselleen pitkää ikää ja hyvä tulevaisuus..). Tulee jotenkin mieleen sama tunne, joka mulla oli lapsena, kun sai käsiinsä niitä kauniita lasikuulia, joilla kai pelattiin jotain peliä. En kyllä muista sen tarkemmin mitä. Ne oli kans ihania.

      Kirjoittelin äsken sen makkaritekstin, mutta ei ollu nyt kuvia tähän hätään, joten jäi vielä jemmaan.

      Iloa ja valoa sulle kans!

      Poista
  15. Kyllä kiinnostaa lukea lisää! Olen hyvin tietoisesti ympäröinyt meidän kotia sellaisilla esineillä ja väreillä, jotka tuovat kepeää iloa. Ja joskus on vaikea poistua kotoa, kun haluaisin jäädä nauttimaan :). Tulevaisuuden työnä haluan tehdä koteja sellaisille ihmisille, joille se on vaikeaa tai jotka eivät mm. mielenterveysongelmien vuoksi siihen pysty. Kunhan keksin kuka tämän rahoittaa (sosiaalitoimi?) niin tarjoan psykologipalvelun käytännönläheisenä. Pää ja koti kuntoon.
    Feng shuita voi pitää huuhaana mutta muistan kun mieleisestä sisustuksesta huolimatta en viihtynyt edellisessä kodissa. En pystynyt arkkitehtuuria muuttamaan. Huoneet olivat ahtaita ja näköalat puuttuivat. Psykologiystäväni totesi, että energiat virtaavat liian nopeasti ulos, koska ulko-ovi ja takaovi olivat samassa linjassa. Niinpä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tästä kivasta viestistä! Siitä tuli hyvä mieli. Ja ihan hitsin ihana ajatus tuo "koti ja pää kuntoon"-palvelu. Kuulostaa mun mielestä ihan oikeasti sellaiselta (yritys?)idealta, että näkisin sillä todellakin hyvät mahdollisuudet. Myös rahoitusmielessä. Oikeasti välillä tuntuu ihan hullulta, kuinka joillakin tahoilla (Ely-keskukset, Tekes ja mitä kaikkia näitä on) on hirmu määrärahat varattuna kaikenlaisia tukia varten ja samaan aikaan pienet yritykset kamppailee pystyssäpysymisen kanssa. Mutta tää voi nyt mennä vähän (tai siis paljonkin) sivuun aiheesta. Innostuin vaan tuosta ihimisläheisestä ideastasi niin paljon, koska sille olis ihan varmasti tilausta <3.

      Ja se on just noin munkin mielestä, että vaikka kaikki olis ikäänkuin päällisinpuolin samalla tavalla, niin jossain vaan on hyvä olla ja jossain toisaalla ei. Itse olen esim. asuntomessuilla käydessäni miettinyt sitä, miksi jossain messukohteessa (tai siis jonkun tulevassa kodissa) on heti hyvä tunnelma ja toinen taas voi olla suorastaan "kylmä" ilman, että pystyy erittelemään miksi. Mielenkiintoista. Ja tuosta psykologiystäväsi huomiosta oli maininta myös kirjassa. Että jos energia virtaa pääovesta sisään ja suoraan takovesta ulos, ei hyvä. Siihen annettiin vinkiksi (jos en nyt väärin muista, kun ei ole kirjaa tässä hollilla) vaikkapa tuulikellon tai jonkun muun rauhallisesti liikkuvan mobilen sijoittaminen oven läheisyyteen.

      Oikeasti mulle tuli tästä viestistäsi hyvä tunne, koska välillä jo aloin epäillä itsekin sitä, onkohan tässä kirjoittamassani kuitenkaan mitään uutta vai onko kaikki ihan itsestään selvää kaikille muille. Kiitos ja leppoisaa viikonloppua <3



      Poista
    2. Kiitos uskon vahvistuksesta! Uskon itsekin ideaani ja joku aika Hesarissa oli juttu miten koti koetaan monesti ahdistavana. Vaikka sisustussuunnittelijoita koulutetaan aika reilusti, niin kaikilla ei ole siihen varaa. Monet joutuvat kuitenkin käyttämään mielenterveyspalveluja ja soisin niiden olevan joskus muutakin kuin lääkeresepti ja "koppiterapiaa". Miten paljon enemmän auttaisi, että joku tulisi tiskaamaan ja samalla terapoitaisi ongelmat :).
      T: Henna

      Poista
    3. Olet ilmiselvästi hyvä ihminen Henna.

      Olen itsekin opiskellut sisutustussuunnittelua ja suorittanut alan ammattitutkinnon. Ja aika äkkiä kävi selväksi, että parasta olisi keskittyä johonkin tiettyyn osa-alueeseen (itseäni lähellä olisi mm. valaistuksen vaikutus tiloihin). Kaikkea on nykyään niin paljon, että kaiken hallitseminen hyvin on mahdotonta. Että siinäkin mielessä justiin tuo sinun "pää ja koti kuntoon" osa-alue kuulostaa järkevältä, koska sille olisi selkeä kohderyhmä ja tilausta.

      Täältä tulee sulle semppiä idean kehittelyyn <3

      Poista
  16. Olen aina ajatellut, että mua ei koko Feng Shui kiinnosta yhtään, että on ihan liian "hörhöilyä" mun makuun. Ai että olen iloinen, että kuitenkin luin tän sun tekstin, kaikki oli niin järkeenkäypää! Todella mielelläni luen tästä aiheesta lisää.

    Herkistyin ihan hillittömästi tuosta pitsialusvaatetarinasta :( Niin surullista! Me ollaan tänään lähdössä piipahtamaan yksiin juhliin ja päätin heti, että laitan jalkaan yhdet ihanat kengät, joita olen säästellyt juurikin jotain "erityistilaisuutta" varten. Jokaisen päivän pitäisi olla erityinen, kiitos tästä muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uskotko Emma, että minäkin olen iloinen, kun luit tän :). Ja jätit viestin.

      En tiedä tai muista, oliko siinä kyse feng shuista vai mistä, mutta kun olin noin sata vuotta sitten (eli 90-luvun alussa) matkaoppaan hommissa Thaimaassa, siellä oli sellainen tapa, että ennenkuin tontille rakennettiin varsinainen asuintalo, rakennettiin ensin talo "hengille" tarkoituksena taata rauha ja kaikinpuolin hyvä henki myös sille tulevalle kodille. Ja jos en nyt ihan väärin muista, se henkien talo rakennettiin aina jotenkin tiettyihin ilmansuuntiin. En vaan muista yhtään miten. Mutta jotenkin varmaan sitä perua tänkaltaiset asiat on mua kiinnostaneet. Olkootkin, että itsekin olen luokitellut enempi sinne huuhaa-osastolle, mutta silti. Mutta aina kun olen yrittänyt lukea tai oppia feng shuista jotain lisää (tai ylipäätään edes jotain), on tuntunut, että kaikki pyyhkii yli hilseen. Mutta nyt, kun tämä nimenomainen kirja, josta tässä kerron, tavallaan tipahti mun eteen sieltä kirjaston hyllystä, kaikki tuntuukin ihan hirmu järkeenkäyvältä. Eikähän tässä välttämättä mitään uutta ole, mutta ainakin mulle sellaista, mitä en ole tullut ajatelleeksi.

      Ja totta. Jokainen päivä on erityinen, vaikkei aina siltä tunnukaan.

      Kiitost tästä Emma ja toivottavasti teillä on/oli kivat ja erityiset juhlat <3

      Poista
  17. Kiinnostaa todellakin! Niiiiin mielenkiintoista, kiitos tästä! :) Ei sitten mikään ihmekään että olo nykyisessä kodissa tuntuu pysähtyneeltä... Täällä on todella paljon pysähtynyttä energiaa. Suurimmaksi osaksi siitä syystä että tavaraa on ihan liikaa, ja suurin osa kaikesta ei edes ole meidän omaa eikä niistä näin ollen voi hankkiutua eroon ilman lupaa. Eikä lupaa läheskään aina heru. Voit vaan kuvitella miten se joskus turhauttaa... Silloin tällöin tulee kamoja siirreltyä, mutta se on vaan sellaista tetristä joka ei suoranaisesti johda mihinkään sen parempaan, vaan turhauttaa lisää kun tajuaa ettei saa tehtyä kotia sellaiseksi kun itse haluaisi. :D

    Ollaan kyllä nyt viime aikoina elätelty miehen kanssa sellaista toivetta, että päästäisiin muuttamaan jos hän vaan jostain päin Suomea saa hyvän työpaikan. Ihanaa on ollut asua maalla tässä vanhassa talossa, mutta ehkä on koittanut jo aika ihan uudelle elämälle ja energialle! Kesäpaikkanahan tämä meillä pysyisi ja onkin siinä ihan verraton. :)

    Mutta juu, tästä tekstistä aukesi mullekin nyt ihan uusia asioita! Olen vaan entistä varmempi siitä, että on aika mennä eteenpäin. Mielelläni mäkin kuulisin niitä huonekohtaisia vinkkejä aiheesta. :)

    Kiva kun kirjoitit taas! <3 Ihanaa ja feng shuin täyteistä alkavaa viikkoa Annukka! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla (harmillisen) tyypillinen tilanne tommonen, että jos tavara on varastoituna jonnekin muualle (tässä tapauksessa teille), on niin helppo sanoa, että sitä ei saa hävittää, koska tavaramäärä ei haittaa sitä omaa jokapäiväistä elämää. Mutta kuinka moni itse on valmis ottamaan muitten tavaroita omaksi riesakseen, onkin sitten toinen juttu. Pikkasen kyllä ahdistaa teidän puolesta, koska oma koti on kumminkin oma koti ja siellä pitäisi olla vaan sellasia juttuja, joista itselle tulee hyvä olo.
      Olin itse vielä joku aika sitten liian kiltti ja otin aina (väkinäisesti) kiittäen vastaan mm. äitipuolen kutomia räsymattoja, vaikka tiesin, että ne ei ikinä tule päätymään meillä lattialle. Useammastakaan syystä. Tai jotain huonekaluja, joista isä kysyi, että "sopisiko se teille". Mutta nyt olen ottanut sellaisen ystävällisen jämptin kannan ja ilmoittanut, että meillä tavaran suunta on muutenkin ovesta ulos, eikä sisään, joten ei haluta enää yhtään enempää tänne. On onneksi mennyt hyvin perille ilman, että kukaan on pahoittanut mieltään. Isä kun on itsekin sitä mieltä, että maailmassa on ihan liikaa tavaraa.

      Mulla on kuule Anna sellainen tunne, että se teidän uusi koti on jossain odottamassa ja tulee esiin silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa. Usko pois. Mulla on sen verran hyvät vaistot, että välillä kuvittelen itsekin olevani joku meedio :).

      Kiitos, kun kannustit mua jatkamaan Anna-siskoseni <3. (Toivottavasti ei pistä tota siskottelua pahaksi, koska musta oikeasti tuntuu siltä, että oisit mun pikkusisko)

      Poista
  18. Joo, siis täällä on paljon sellaista mikä on jäänyt jo edesmenneiltä isosediltäni jotka tässä on ennen asuneet. Osa kalusteista toki alkuperäisiä ja osa tullut sitten jostain muualta. Suurin osa on ihan kivaa tavaraa, osa tosi vanhaakin, mutta kaikki ei vaan oo yhteensopivia keskenään tai ainakaan tässä miljöössä. :D Joitain kalusteita lähtee sitten meidän mukana uuteen kotiin, niin tulee tännekin hiukan happea lisää. Isäni on vähän semmoinen hamsteri, eikä mistään mielellään luovuta kun sitä kumminkin kohta (ehkä 10 vuoden päästä) tarvitaan... :D

    Perinnöksihän tämä talo sitten meille aikanaan jää, joten viimeistään silloin voi heittää mäkeen (tai siis myydä, mäkeen oli vaan jotenkin hauskempi sanamuoto :D) kaiken sen mikä ei tänne sovi. :)

    Saat siskotella! <3 Mä oonkin aina halunnut isosiskon, ja nyt mulla onkin yhtäkkiä sellainen! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin tähän ensin kirjoittaa, että edellisillä sukupolvilla se tavaran säilöminen tosiaan siltä varalta, että "ei tiä, jos joskus tarttee" on varmaan sitä perua, kun kaikesta oli joskus pula ja sitten kun sitä kaikkea alkoi saamaan, niin siitä ei raskita luopua. Mutta sitten muistin, että jaaniinjuu, taitaa sun isä olla aikalailla saman ikäinen mun kanssa, ellei nuorempikin :D. Että unohdetaan toi teoria tässä kohtaa, köhköh :D.

      Ja se on just niin, että vaikka yksittäiset huonekalut tai tavarat olis kivoja, niin jäävät paljoudessa toinen toistensa varjoon, eikä mikään sitten enää näytä, eikä oikein tunnukaan miltään. Mutta jos tosiaan saavat happea ympärilleen, niin alkavat loistaa ihan eri tavalla. Ja jos ei nyt ihan loistaa, niin elää kumminkin :).

      Ja kiitos paljon kunniasta <3. Joskin tää sisko on aikaslailla aikaisempaa saapumiserää :D

      Poista
  19. "Teillä on täällä fengshuit kohdallaan!", totesi meille ensimmäistä kertaa astellut eläinlääkäri. Siinäköhän oli Elli -kissamme pitkän iän salaisuus. 20 vuotta ja kaksi kuukautta oli hyvän elämän lukemat Ellin matkatessa autuaammille metsästysmaille. Fengshui kiinnostaa ja kodin hyvän olon rakentaminen kaikille mieluisaksi. Lasten huoneiden käyttötarkoitus on muuttunut aina tilanteen mukaan ja nyt on koko kiinteistö meidän kahden aikuisen leikkikenttää. Ideoita riittää, mutta puhtia niiden toteuttamiseen vain viikonloppuisin, mikä on harmi. Hiljaa hyvä tulee! Lempeää lokakuuta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä olen kuvia teiltä kotoa nähnyt, en yhtään ihmettele eläinlääkärin lausuntoa :).
      Mulle on ainakin syntynyt sellainen kuva, että teillä on hirmu rauhallinen ja kodikas tunnelma. Sellainen vanhan talon hyvä henki.

      Meillä on täällä sama tilanne, että olisi mahdollisuuksia ottaa pojilta jäänyt tyhjä tila käyttöön, mutta jotenkaan en ole vielä raskinut tai osannut tai jotain. Ja tiedän, että niin kauan kuin vielä pääsee pelaamaan, valitsen mieluummin ulkoilun viikonloppuisin sisähommien sijasta. Mutta jahka kentällä kuukauden päästä laitetaan portit kiinni, voi taas keskittyä muuhun. Samanmoisia tuntimääriä ei tule ihan vaan huvikseen käveltyä, joten jotain muuta täytyy keksiä tilalle.

      Leppoisaa lokakuuta teille myös! Oli kiva, kun kävit jättämässä viestiä.

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi