Sivut

torstai 27. huhtikuuta 2017

YLEISESTI OTTAEN ÄRSYTTÄVÄÄ


Kirjoitin taannoisessa postauksessani inhoavani yleistyksiä, ja se pitää todellakin paikkansa.

Ja koska olen tänään harvinaisen huonolla tuulella muutenkin, listaan tähän kolme tällä hetkellä eniten itseäni ärsyttävää yleistystä, joista kahden ensimmäisen suhteen tunnen usein joutuneeni suoranaisen syrjinnän tai painostuksen kohteeksi.


Yleistys nro 1:  Keski-ikä  = automaattinen keskivartalolihavuus

Yleistys nro 2: KAIKKI naiset rakastavat makeaa, eivätkä voi vastustaa herkkuja, joiksi luetaan pullat, kakut, leivokset, kaikki muu makea ja erityisesti suklaa


Kumoan näistä molemmat yksinkertaisella vastaväittämällä: Ei pidä paikkaansa.

Täytin helmikuussa 52 v, joten koen omaavani riittävästi kokemusta ja kanttia olla eri mieltä, mutta aina voi varmemmaksi vakuudeksi kääntyä vaikkapa Aira Samulinin puoleen.

Ja tässä ei nyt ole kyse siitä, ettenkö olisi omakohtaisesti kokenut iän mukanaan tuomia muutoksia tai että kiistäisin niiden olemassaolon, vaan siitä, että ihmisellä on keski-ikäisenäkin edelleen mahdollisuus ihan itse vaikuttaa mm. siihen, mitä syö tai jättää syömättä. Ja mitä muuta kenties tekee pistääkseen muutoksille kampoihin. Siis JOS haluaa niin tehdä sensijaan, että valitsee lyödä pöytään sen kuuluisan keski-ikäkortin, jolla voi niin kätevästi paitsi selittää ihan mitä vaan, myös kerätä ympärilleen laajat vertaistukijoukot, joista jälkimmäinen ei tietenkään ole huono asia, koska tuki on aina tervetullutta. Sitä toivoisin itsekin saavani.



Alkuperäinen kuva täältä (klik)


Mutta entä jos ihan oikeasti ei satu kuulumaan makeanhimoisten joukkoon, vaan ihan aidosti tykkää parsasta enemmän kuin pullasta? Sitähän ei kukaan usko, vaan silloin saa kuulla mm. olevansa "niuho" tai "taas jollain ihme dieetillä?".  Tai että "Kaatuuko se maailma nyt siihen, jos yhden leivoksen syöt??". Grrrr. Entä jos ei vaan halua?? En minäkään vahdi, kuinka monta kakkupalaa joku syö, mutta aina joku katsoo asiakseen kyseenalaistaa omat valintani. Ilman, että teen mistään mitään numeroa. Kunhan vaan jätän ottamatta, tai vaihtoehtoisesti otan vaan pienesti (tuon ylläolevan kuvan juustokakkusia voisin kyllä mieluusti maistaa, koska näyttävät niin syötävän kauniilta).

Vähän sama asia kuin se, että miehellä on usein tapana mennä poikain (miesten) saunailtoihin autolla. Ja aina joutuu saman painostuksen alle, kun ei juo niinkuin muut. On jopa jäänyt sen takia kutsumatta, koska kukaan ei halua "ilonpilaajaa" paikalle. Vaikka todellisuudessa varmaankin on kyse siitä, että juojilla on omasta juomisestaan ehkä huono omatunto, ja on kiusallista, kun joku pystyy siihen, mihin ehkä itsekin haluaisi pystyä eli sanomaan "ei kiitos".

Että jos näin keski-ikäisenäkin (joka tosin taitaa olla jo omalta kohdaltani ylitetty rajapyykki) viihtyy parhaiten omissa nahoissaan sellaisena ja sen kokoisena kuin on, ja syö sitä mistä sattuu tykkäämään, eikä sitä mitä tämän ikäisenä ja/tai naisena "kuuluu", niin saisiko sitä ihan vaan olla? Ilman, että jätetään sen takia ulkopuoliseksi tai että joutuu selittelemään?

Samaan kastiin, joskin koskien toista itselleni läheistä ikäryhmää, menee tämä yleistys, jonka myös kumoan:

Yleistys nro 3: Nykynuoriso ei enää liiku, vaan vetelehtii kaiken vapaa-aikansa koneella ja/tai hengailee somessa.

Tähän totean vaan, että taitaisi olla ennemminkin aikuisilla peiliinkatsomisen paikka tässä. Että kuinka hyvänä esimerkkinä sitä itse nuorille toimii? Ja sama koskee aina muodissa olevaa yleistystä nykynuorison käytöstapojen puutteesta. Mutta se jää tässä nyt ulkopuolelle, koska lupasin tiivistää kolmeen.



Alkuperäinen kuva täältä (klik)



Ihan oikeasti rankat ja perusteettomat, yleismaailmalliset yleistykset jätän tästä postauksesta pois. Niitä saa ihan liikaa lukea mm. mielipidepalstoilta, joissa tyhmyys ja vihamielisyys nimettömien lietsojien keskuudessa tiivistyy.

Sensijaan on joukko lukuisia "kevyt-yleistyksiä", joista en niinkään jaksa ärsyyntyä. Kunhan ihmettelen. Esimerkkinä vaikkapa näinkin turhanpäiväinen väite kuin että "sisustuslehdissä esitellään pelkkiä valkoisia koteja" (saa vinkata, mistä sellaisia lehtiä löytää) tai että "valkoinen koti on aina persoonaton ja värillinen aina persoonallinen". Josta pääsenkin kehnohkoa aasinsiltaa pitkin "Suomen kaunein koti"-ohjelmaan, ja sitä kautta yhteen ihmetyksen aiheistani.



Alkuperäinen kuva täältä (klik) 


En vaan kertakaikkiaan ymmärrä sitä, millä oikeutuksella tuomarit (yleensä Hanna Sumari) voi sanoa jonkun tuntemattoman kodista, että "Täällä ei näy asukkaiden persoona". Miten niin muka voi väittää?? Jos kodissa sattuu asumaan persoonaltaan vaatimattomia ihmisiä, jotka tykkäävät kaikesta mahdollisimman "tavallisesta", niin eikö se asukkaiden persoona silloin nimenomaan näy siellä??  Tai että "Olisi kiva, jos täällä olisi säästetty vanhoja huonekaluja". Mutta entä, jos ei ole koskaan ollutkaan mitään vanhoja huonekaluja, mitä säästää ?? Tai että "Olisin kyllä toivonut, että täällä olisi käytetty aitoja materiaaleja" (siis vaikkapa nyt aitoa marmoria keittiön tasossa marmorikuvioidun laminaatin sijasta). Vaan entäpä, jos kyseessä on nuorenparin ensiasunto, niin heltiäisikö vähän ymmärrystä sille, että ei vaan kertakaikkiaan ole mahdollisuutta laittaa rahaa niihin aitoihin materiaaleihin, vaan se edullisempi on ihan hyvä??

Olkoonkin, että kaikki on varmaan käsikirjoitettu ennalta ja kuuluu formaattiin, mutta en voi mitään sille, että välillä teki mieli mennä siitä ruudun läpi puolustamaan kotien asukkaita tuomareiden töksäytyksiltä.

Mutta tällä ei nyt ollut yleistysten kanssa sinällään tekemistä. Kunhan tuli tässä tämän päivän mielialassa muuten vaan mieleen.

Samalla kun toivon, että muilla on parempi päivä, en voi olla kysymättä, mitä itse haluaisit listata ärsyttävien asioiden tai yleistysten listalle? Vapun tulevien lumisateiden lisäksi..

Kiitos ja anteeksi.

t. Aina Inkeri Annukkainen



sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

# KUKKAILOTTELUN PIIKKIIN


Olen aiemminkin todennut, että silloin kun joku asia elämässä huolettaa, on parasta järjestää itselleen jonninjoutavaa oheistekemistä, joka vie ajatukset pois muualta. Niin nytkin.

Juuri 21 vuotta täyttänyt kuopus, joka vasta hetki sitten joulukuussa kotiutui armeijasta, kutsuttiin nyt jo kertausharjoituksiin Pudasjärvelle, jonne lähti tänään aamutuimaan. Ei voi mitään, mutta kyllä pistää näin äitinä mietityttämään, mihin kaikkeen tässä maailmassa, ja etenkin täällä turvalliseksi koetussa koti-Suomessa varaudutaan, kun näin nopealla aikataululla jo pitää lähteä pitämään huolta valmiuksista. Koitin kuitenkin parhaani mukaan olla reipas ja tsempata poikaa, enkä näyttänyt, mitä mielessäni mietin. Ja samalla kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että huoleni ovat turhia. Maailma vaan ei ole enää se sama paikka, joka se oli vielä vähän aikaa sitten.

Ja samaan aikaan vilkuilen tämän tästä WhatsAppia nähdäkseni, milloin tuhannen kilometrin päästä näissä varsin vaihtelevissa keleissä kiekkokauden päättäjäisiä Levillä viettämässä ollut, kotiin ajeleva vanhempi (23-v) poika on viimeksi ollut "paikalla". Ehkä turhaa sekin, mutta ei voi mitään. 

Vaan avuksi tässä tulee jo aiemminkin mainostamani Mansikkatilan mailla-Tainan Kukkailottelu, joka parhaillaan viettää 1-vuotissynttäreitään.

Tainan määrittelemiä kuvausaiheita on tällä viikolla ollut lukuisia, mutta en ole niitä harmikseni pystynyt noudattamaan, joten tässä tulee ihan muuten vaan muutama viikonlopun aikana lumi- ja raekuurojen välissä räpsimäni kuva, joilla kaikilla on kuitenkin kukkien kanssa edes jossain määrin tekemistä.









"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"- teemalla jo vuosia aloittamista vaille valmiina olleet betoniruukkutehtailuni pyörähtivät vihdoin ja viimein joku aika sitten käyntiin. Aiottua huonommalla menestyksellä tosin, mutta pari purkkia sentään sain lopulta taottua muoteista ulos. Sen verran, että edes helmililjoille riitti. En vaan kestä katsoa ruukkujen sisustaa, joihin on tatuoituina Lidlin kreikkalaisten jugurttipurkkien etiketit. Sen verran kauan oli vissiin sisämuotit paikoillaan, että riitti väriä betoniinkin. 






Terassilla yrttikasvatteluja odotteleva Kekkilän viljelylaatikko huuteli tyhjyyttään, joten siihen tälläsin kokeeksi Lidlistä ostamani ison Marketan. Heti näytti paremmalta. Mutta kukka päätyi kuitenkin lasiterassin pöydälle kesää esittämään, ja Kekkilä jäi odottelemaan parempia aikoja.






Ja onhan tuossa alla olevan viinipullon kyljessäkin kukkia...

Alunperin oli tosin tarkoitus lähteä pyörälenkille, mutta peruin sen, kun taivaalta tuli kaikkea muuta paitsi kiviä, ja ukkeli toi sopivasti tuliaisina tuon aiheeseen sopivan pullon.






Yritin myös ottaa kuvaa silkkihortensiasta ja simppelin kauniista minivaasista, mutta jotenkin kirkkaan lasin kuvaaminen on ihan hirmu vaikeaa. Itselleni ainakin.





Ja yllättäen aurinko puuttui peliin niin, että ruutuun ei osunut kuin pienen maljakon iso varjo. Näyttää omaan silmääni vähän joltain maalaukselta, josta jopa tykkään.





Ja lisää vaikeasti kuvattavia laseja on tässä taannoin ostamassani ja tykkäämässäni Ikean Rimforsa-setissä, jossa on neljä suoralinjaista putkiloa. Vissiin mausteiden säilytykseen lähinnä tarkoitettu, mutta itse näin ne silmissäni yhden kukan maljakkoina.






Sellainen pikkuseikka vaan jäi huomioimatta, että putkiloiden pyöreät pohjat eivät itsekseen pystyssä pysy, joten pitänee keksiä niille joku pidike. Alkuperäisestä seinätelineestä en piittaa, mutta josko vaikka betonista valaisin....





Siinä ne nyt kumminkin pötköttelevät pöydällä hentoisilla koivunoksilla varustettuina. Tykkään ihan tosi paljon.

Ja kas. Niin vaan vierähti hetki ilman huolen häivää. Ja tuli samalla rikottua muutamaakin omaa normiperiaatetta. Minä kun en viikonloppuisin yleensä konetta availe, ja koitan myös pitää Instagramin ja blogin kuva-aiheet toisistaan eriävinä, mutta poikkeus vahvistaa nyt säännön. 

Ja niinkuin joskus käy, joku tiedostamaton juttu painaa alitajunnassa mieltä. En sitä heti hoksannut, mutta kyllähän tämä 23.4. vaan on päivämäärä, johon liittyy inhottava muisto, jota tosin ei onneksi tule enää näin kolmen vuoden jälkeen aktiivisesti ajateltua, mutta joka tuskin koskaan kokonaan katoaa mielestä. Syy siihen löytyy täältä ja ajatuksia täältä

Päivän ties kuinka mones raekuuro rapisee kattoon, mutta toivottelen täältä parempia aikoja. Ja kiitos Tainalle tästä huolettomasta hetkestä. Meni Kukkailottelun piikkiin :).

torstai 20. huhtikuuta 2017

KASVIKUOSIA KEITTIÖÖN JA MUUTA VIHREÄÄ


Tilasin tässä taannoin Jotexilta kasvikuosiverhot keittiöön, kun en muuten meinannut päästä  mielessä kummittelevasta kasviaiheesta eroon.

Odotukset ei kaiken lähetyssekoilun jälkeen olleet kovin korkealla, mutta niin vaan lopulta sain tilaukseni (kahteen kertaan), ja tykästyin kankaaseen, jolla ehkä saan vähän häivytettyä keittiön hailakan värisiä seiniä. Ovatkin ottaneet pannuun jo ihan liian kauan, mutta en ole saanut aikaiseksi maalata, kun siinä sivussa pitäisi tehdä niin paljon muutakin, mutten ole osannut päättää mitä. Toiveena näkyvä muutos, jonka tekemiseen ei tarvi käyttää aikaa, vaivaa, eikä rahaa :).






Verhojen reunoissa oli tuollaiset pikku pompuloilla varustetut, sinänsä söpöt koristenauhat, mutta ne päätin leikellä ensitöikseni pois. Omaan silmääni liian levoton kokonaisuus. Ja pakkomielteiselle suoristajalle myös siinä mielessä kauhistus, että pallorivi ei suinkaan ollut suorassa, vaan yksittäiset pompulat sojottivat vinksin vonksin. Eihän sitä olis voinut mitenkään rauhassa istua edes aamukahville ennenkuin on suoristanut palleroiset, ja sille tielle en nyt halunnut lähteä. Joskin alkoi leikkausoperaatio noin puolivälissä kaduttaa. Pompuloita kun oli yhteensä tasan 480 kpl (olenko muuten jo muistanut mainita, että omaan myös laskemispakkomielteen...:) ?)






Kuvaa keittiöstä ei nyt ainakaan tähän hätään tule, vaikka verhot ihme kyllä jo ovatkin ikkunassa. En vaan kertakaikkiaan onnistu ottamaan kuvia, joissa koko kyökki ei näyttäisi yhdeltä isolta pitkulaiselta mustalta aukolta. Vastavalo hämää taitamatonta, ja tila on niin hankalan mallinen, etten tiedä, mihin peruuttaisin.



Härkäpapuparkakin näyttää toivovan, että Luoja päästä minut jo pois täältääää..



En tiedä, mitä ajattelin, kun kylvin isot pavut pieneen ruukkuun, joka siis oikeasti on rippiastiastoksi nimeämääni sarjaan kuuluva tarjoilukippo.  Samanlainen, joissa kasvatin edellisessä postauksessa esiintyneet vihanneskrassit ja retiisit, jotka olen jo syönyt. Ei ollut muitten perheenjäsenten keskuudessa kysyntää.

Kai maar luulin, että härkäpavuistakin tulee sellaisia ihan pikku versoja vaan. Ei tullut. Enkä ole ihan varma, mihin niitä papujakaan kasvaa, jos kasvaa. Tuskin tässä kipossa mihinkään, mutta jos saisin siirrettyä versot johonkin isompaan tilaan, niin tuleeko niitä sitten noihin varsien "solmukohtiin"? Ainakin olin näkevinäni joitain pieniä alkuja. (Vähän on vielä opettelemista näissä kylvöhommissa..)

Ja jos on isot pavut liian pienessä purkissa, niin vähän samalla tavalla kävi, kun poikettiin pääsiäisenä Plantagenissa. Ostin nimittäin tuoksutraakkipuun, jonka ajattelin sopivan eteisen penkkitason päälle kaapin ja seinän väliin jäävään koloon, jossa tällä hetkellä roikkuu tekemäni himmeli.

Juu ei sopinut.





Siinä se nyt vaeltaa valossa keskellä olkkarin lattiaa ja odottaa, että päätyy johonkin.






Voi kun niin toivon, että saisin sen pidettyä yhtä nättinä ja elinvoimaisena, koska on mielestäni niin tosi kaunis. Samoin kuin itselleni toinen uusi tuttavuus Varjoviikuna, jonka hankin pari kuukautta sitten niinikään Plantagenista jonkun silloisen viikonloppureissun ohessa.








Eli vissiin tästä voi päätellä, että taidan tykätä selkeitten muotojen ja selkeän vihreän yhdistelmästä kaikkein eniten. En ole sitä sen kummemmin miettinyt, mutta nämä nyt on kuitenkin tullut kaikkien kymmenien tai satojen kasvien joukosta valittua, joten mitäpä sitä sen enempää pohtimaan.







Samalla Plantagenin reissulla poikettiin myös Ikeassa, josta ostin kuvassa kehnosti pikkuruisen supputraakin (?) alla näkyvän pyöreän tarjotinpöydän kulahtaneen akaasiapuisen tilalle. Taisi olla nimeltään Gladom. Tykkään, kun on siro ja simppeli, ja mahtuu mukavasti laskemaan viinilasin teemukin sohvalla istuessaan tuohon tasolle.


Keleistä ei tee mieli sanoa mitään, koska alkaa pikkuhiljaa pakkanen ja jatkuva kova tuuli tympiä, mutta ilta-auringon viimeiset säteet sentään jaksaa lämmittää mieltä, vaikka ukkeli haluaakin aina sulkea olkkarin kaihtimet, ettei heijasta suoraan telkkariin.







Olen iloisen yllättynyt siitä, että aikomukseni alkaa kodin pikku viherhengettäreksi on alkanut tuottaa tulosta, eikä kaikki enää kuole käsiin. Jotenkin hirmu palkitsevaa. Ja edelleen olen ihan vakuuttunut siitä, että siinä vaiheessa, kun turhan tavaran hävitysprojektini oli edennyt niin pitkälle, että kotona alkoi olla ihan kirjaimellisesti enemmän tilaa hengittää, myös viherkasvit alkoivat viihtyä silminnähden paremmin. Ja nyt kun olen itse pitänyt riittävästi raivaustaukoa, on taas alkanut tuntua siltä, että voisin jatkaa projektia. Ainakin oman vaatekaappini voisi ihan huoletta räjäyttää taivaan tuuliin, enkä jäisi kaipaamaan yhtään mitään. Hus pois vaan. Kabooom!

Samalla kun puhaltelen lämpöä ja valoa itse kunkin viikonloppuun, onnittelen Tainaa Mansikkatilan mailla Kukkailottelun 1-vuotissynttäreitten johdosta! Juhlaviikon teemana oli eilen "Vihreä", mutten siihen hätään ehtinyt mukaan, joten jolkottelen näin jälkijunassa.

Nyt tarvii lähteä pelastamaan auto, joka näyttää uhkaavasti jäävän kohta maahan asti tuulesta taipuvan lipputangon alle. Heippa ja hyvää viikonloppua jahka sen aika on!

torstai 13. huhtikuuta 2017

PÄÄSIÄISEN ILMAKASVIKATSAUS


Koitin keksiä tähän jotain juhlavaa aloitusta, mutta ei onnaa nyt, koska todellisuudessa homma sai arkisesti alkunsa siitä, että käväisin ruokiksella kotona kokkaamassa itselleni kasvismunakkaan ja siinä sivussa pikatestasin ja pikakuvasin pääsiäisaiheisen ideani.

Pääroolissa kuitenkin maaliskuun alussa tilaamani Tillandsiat eli ilmakasvit, joista kuvassa kolme pienintä. 

Näistä jo taannoisessa viikkokatsauksessani mainitsinkin ja lupasin päivitellä kasvien kuulumisia sikälimikäli meistä tulee hyvät kaverit. Ja tulihan meistä. Ovat niin vaatimatonta porukkaa, että vaikea enää kuvitella elämää ilman ilmakasveja.






Ovat tähän asti hengailleet "irtona" lasivadissa keittiön pöydällä yhdessä tiimalasien kanssa, mutta nyt ajattelin pääsiäisen kunniaksi kokeilla miltä näyttäisivät munankuorissa. 






Hauskoiltahan ne. Ja koska eivät tarvitse edes multaa, kyseessä on mainio laiskan koristelijan versio. Ei jotenkaan ole ollut minkäänlaista pääsiäisinspiraatiota enää vuosiin, mutta jos näin helpolla pääsee, niin mikäs tässä.. 






En tiedä, onko mahdollista, mutta olen ihan vakuuttunut siitä, että kasvit ovat kasvaneetkin tässä meidän yhteiselon aikana. Kuvissa näkyy mielestäni selvästi vaaleamman vihreänä se kasvuosuus, mutta voi olla, että kuvittelen vaan. Oikeasti ajattelen, että ei kasvi voi pelkällä ilmalla kasvaa, mutta ehkä se voi.

Mitään muuta hoitoa eivät kaipaa kuin sen, että muistaa kylvettää kerran viikossa tai suihkutella parin päivän välein.

Itse olen valinnut säännölliseksi kylpypäiväksi lauantain, joka on vähän niinkuin perinteinen saunapäivä muutenkin ja siksi helppo muistaa.






Ammeena kasveilla on Annon iso maljakko, joka kuvassa kylpee poikkeuksellisessa auringonvalossa kylppärissä. Näyttää omaan silmääni hauskalta. Vähän niinkuin akvaario ilman kaloja. 

En enää muista, mitä muut tilaamani Tillandsiat (pienten lisäksi pari isompaa) ovat nimiltään, mutta ei sen väliä kai. Pienten nimen muistan. Ovat mallia "Tillandsia Aerantos".  

Alla olevassa kuvassa on kasveista kaikkein suurin. Jos nyt ulkomuistista arvioisin, niin on kooltaan ehkä semmoiset 10-15 senttiä. Ja oikeasti en pidä sitä noin suorassa auringonvalossa, koska väriltään tuollaiset tumman vihreät eivät kestä paahdetta, toisin kuin harmaammat lajitoverinsa.  Tai ainakaan niille ei sitä suositeltu. Näytti vaan niin hauskalta nuo heijasteet, joten ihan kuvausmielessä on tilapäisesti siinä missä on.







Ei näy kuvasta, mutta tämä makkarin ikkunassa Finnmarin lasipallossa kiikkuva yksilö on väriltään vähän harmahtavampi. Kai... No ainakin se on siinä hyvin viihtynyt, vaikka on talon eteläisellä puolella ja verhot aina päivisin auki.






Ja tässä vielä vähän lisää munahässäkkää.

Kuva oli tavallaan vahinko, koska otin sen ihan vaan huvikseni siinä vaiheessa, kun etsin parasta paikkaa kahdelle Tainan tekemistä superkauniista betonimunista ja laskin ne käsistäni tilapäisesti samalle lautaselle kasvien kanssa. Oikeastaan ihan hauska sekamelska, mutta en ehtinyt sen kummemmin asetella, kun piti palata takaisin sorvin ääreen.







Ja vaikka kiikkeriä ovat nämäkin, niin sentään paremmin pysyvät pystyssä kuin pari vuotta sitten munankuorissa kasvattelemani, tahtomattani venähtäneet herneenversot, joista tuli enempi tuollainen vaakamalli  (kuva alla ja teksti täällä).







Ilmakasveja varmasti löytyy isommilla paikkakunnilla ihan myymälöistä, mutta täällä ei. Siksi päädyin tilaamaan omani Huone Ett Rum-nimisestä verkkokaupasta. Niinkuin näköjään moni muukin. (Äsken kun kävin katsomassa, suuri osa kasveista oli tilapäisesti loppu).

Mutta aina sitä voi ilokseen kasvatella jotain helppoa ja nopeaa vihreää itsekin. 

Pääsiäisruohoista en enää niin perusta, joten tykkään laittaa multiin mieluummin jotain syötävää. 

Tällä kertaa kokeilin vihanneskrassia ja retiisejä, joista molempien siemenet itivät päivässä! Toisin kuin myös istuttamani nopeaksi itäjäksi mainostettu härkäpapu, josta ei vielä viikonkaan jälkeen näy kuin pieni pilkahdus. Mutta mitäs tässä valmiissa maailmassa kiirehtimään.



Vihanneskrassi.


Retiisin versoja


Vaikka ihan hyvin tiesin, mitä kylvin, silti yllätyin, kun retiisin versot maistuivat ihan retiisille. En tiedä mitä odotin, mutta varmaan ihan vaan jotain ruohon makua. Hauska ylläri. Ja tosissaan ihan yhtä voimakas maku kuin valmiissa retiiseissä. 

Sen kummemmin ei pääsiäinen täällä näy. Muuten on kyllä aihetta juhlaan, mutta niitä aiheita vaalin täällä ihan tykönäni, koska en kuitenkaan osaa kuvailla niitä niin hyvin kuin haluaisin.

Mukavaa pääsiäisen aikaa itse kullekin <3

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

# KUKKAILOTTELUA


Sanotaan, että "parempi myöhään kuin ei milloinkaan" ja niin se varmaan onkin, mutta välillä kyllä oma saamattomuus harmittaa. Niinkuin nytkin.

Taina on kohta jo kokonaisen vuoden järjestänyt Mansikkatilan mailla viikoittaisen "Kukkailottelun", jossa ihan kaikki kukkien ystävät tai muuten vaan kukkaismieliset voivat jakaa omia kuviaan muittenkin iloksi. Ja vaikka sen sata kertaa ainakin olen aikonut osallistua, niin aina on vaan jäänyt. Mutta nyt korjaan tilanteen edes horjuvasti. 





Siinä missä muut lisäävät väriä ja kasvilajikkeita elämäänsä sitä mukaa, kun kevät etenee, meikäläinen hiihtelee tapojensa mukaan jälkijunassa, ja innostuu nyt vasta tulppaaneista, joiden suhteen inspiraatio on tänä keväänä ollut tyystin hukassa.

Ja värikin on mikäs muu kuin valkoinen, mutta muuten kuvan viidenkymmenen kukan kimpulla on itselleni ihan erityinen merkitys. Ei kuitenkaan syntymäpäivien johdosta koska 50 ei enää riitä, vaan eilisen Kevätmessupäivän, jonka sain viettää Tainan, Katin ja Satun kanssa. 

En nyt ala enempiä tunteilemaan, mutta kyllä vaan taas kerran konkretisoitui se, kuinka paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi ikinä tänne blogimaailmaan eksynyt. 

Tainan ja Katin kanssa ollaan suunnilleen saman blogi-ikäisiä ja tuntuu, että oltaisiin tunnettu aina, vaikka ensimmäistä kertaa eilen nähtiin. Myös Satu tuntui heti tutulta, vaikka uudempia tuttavuuksia ollaankin. Ja tämä ei ollut mikään blogiportaalijuttu, koska en sellaisiin kuulu, vaan ihan vaan itse järjestetty tapaaminen. Pieni vaiva, iso ilo. 

Messuilla oli kevät jotenkin niin kauhian paljon pidemmällä ja vihreämpää kuin kotipihalla ;). Ei kuolleita ruskeita lehtiä missään, vaan ihania tuoksuvia kieloja ja kirsikkapuita ja kaikkea. Mutta niin vaan mukaan tartui vitivalkoisia tulppaaneita. Juurikin sen puhtaan valkoisen värin takia. Kyllä se vaan on itselleni se kaikkein mieluisin väri, vaikkei kai oikeasti väri olekaan.





Laitoin kaikki 50 kukkaa samaan maljakkoon lasikuistin pöydälle. Näkyvät kauniisti keittiön ikkunasta, mutta myös pihalle ja pihalta.

Olisin halunnut tehdä kimpusta vielä säännöllisemmän niin, että kaikki varret olisivat olleet suorassa ja kaikki täsmälleen saman mittaisia, mutta oli liian haastavaa. Maljakko on kuitenkin sen verran simppeli ja suoralinjainen, että ei liiaksi rönsyile.





Ikävä tuli vanhaa kunnon Anttilaa ja Kodin1:stä, koska Annolla oli paljon sellaista, mistä tykkään.






Ja ihan pakko nyt tähän samaan kyytiin esitellä ehkä ihanimmat ikinä näkemäni pääsiäiskoristeet, jotka käsistään kätevä Taina oli betonista askarrellut ja toi yllätyslahjaksi. 

Voin sanoa, että oli munarakkautta ensi silmäyksellä. Ukkelikin ymmärsi heti, kun sanoin, etten nyt kerkiä haravoimaan, kun on tärkeät munakuvaukset meneillään :)





Alustana Tainan kauniilla koristeilla on viime kesänä ostamani ja tykkäämäni Pentikin betonivati, ja vihreänä kaverinaan vetelä vihanneskrassi, joka iti siemenistä päivässä ja hetken päästä jo näytti siltä, että heittää veivinsä. Pitää äkkiä syödä pois, ettei mene hukkaan.

Nyt vaan pidän peukkuja, että ehdin ajoissa mukaan elämäni ensimmäiseen Kukkailotteluun, ja toivotan kaikille ihan kaikkea mahdollista keväistä kivaa <3. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

YSTÄVÄKIRJA - BLOGGAAJAN VERSIO



Bongasin kivan Ystäväkirjahaasteen Tuulannelin blogista. (Ei ole ensimmäinen, toinen, eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun päädyin kähveltämään kysymykset Tuulannelilta, mutta kiva haaste on aina kiva haaste, joten minkäs teet. Mukavan kevyttä puuhaa.)


Nimeni on... 
Annukka-Leena, mutta eipä tule tuota yhdistelmänimeä käytettyä kuin virallisissa papereissa. 

Jotkut kutsuvat minua... Anteroksi. On miespuolisilta golfkavereiltani heti peliaikojen alussa saamani lempinimi, joka on jäänyt elämään.


Olen syntynyt... Tampereella, mutta henkilötodistuksessani lukee Urjala, jota vähän vierastan, koska en ole siellä koskaan asunut. 




Kaiken tuskailun jälkeen LinkedIn-profiilini päätynyt kuva, jonka otti valokuvaajaystäväni Päivi


Pienenä olin ihan varma, että minusta tulee... 
En muista olleeni varma mistään, ja sen jälkeen kun joku keksi kirjoittaa kouluaikaisiin Ystäväni-kirjoihin "Mikä sinusta tulee isona?"-kysymykseen vastaukseksi "Aika sen näyttää", siitä tuli muotia, eikä kukaan enää kehdannut kertoa omista todellisista haaveistaan. 
Sen sijaan kansakouluaikainen rehtorimme Väinö oli vakuuttunut siitä, että minusta tulee opettaja. Koitti jo nuorena houkutella ammatin pariin määräämällä minut 10-vuotiaana nelosluokkalaisena tuuraamaan sairastunutta ekan luokan opettajaa. Se oli ikimuistoinen päivä Helvinä Helvin paikalla :). 

Mutta minusta tulikin... 

kohtalon sanelemana vientikaupan myynti- ja esimiestehtävissä työskentelevä jokapaikan höylä, joka on jo 24 vuotta saanut olla mukana maailmalla toteuttamassa suomalaisesta puusta suomalaisella työllä valmistettuja, tulevien asukkaidensa toiveiden mukaan räätälöityjä koteja ja loma-asuntoja.







Kolme parasta piirrettä minussa... maltti, hyvä organisointi- ja ongelmienratkaisukyky, tunneäly


Kaupunki... , jossa en ole koskaan käynyt, ja jonne ei ole jostain syystä minkään valtakunnan hinkuakaan, on monen muun ikisuosikki ja unelmakohde New York. Amerikkalaisuus kun kuuluu niihin ainoisiin asioihin maailmassa, joiden suhteen olen asenteellinen. Varmaan perusteettomasti, mutta en voi sille mitään. Eikähän uusin presidentti varsinaisesti helpota ennakkoluulojen poistumista.

Biisi... Gloria Gaynorin "I will survive" 


Juoma... ehdottomasti vesi. Olen niin vesiriippuvainen henkilö, että vettä on aina pakko olla käden ulottuvilla tai ahdistun. Sitä tulee helposti juotua pari-kolme litraa päivässä. Etenkin työpäivinä, kun kannu on pöydällä muistuttamassa. Valkoviinistä tykkään myös. 








Sarja... "Tahdon asia", joka tosin ei uusintana enää tunnu niin hauskalta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta mainio se on pisteliäine anoppeineen ja muine taitavine roolisuorituksineen edelleen. 


Kosmetiikkatuote... Uskokaa tai älkää, mutta minultakin löytyy muuan tuote, jota ilman en ole enää vuosiin osannut olla. Se on luksuskauniissa pötkylässä oleva Guerlainin KissKiss, jota käytän paitsi oikeassa tarkoituksessaan pohjustusvoiteena, myös huulirasvan tilalla, koska en ole lukuisista kokeiluista huolimatta onnistunut löytämään veroistaan huulirasvaa, joka yhtä hyvin estää rohtumisen ja halkeilun. Hinta toki on tavalliseen rasvaan verrattuna hienoinen haittapuoli. Samoin kuin se, että Guerlainia ei täältä meiltä saa enää mistään, joten täytyy aina muistaa ostaa kaksin kappalein, kun kohdalle sattuu. 







Sovellus... Onko WhatsApp sovellus? Jos on, niin vastaan sen, koska sillä tulee päivittäin pidettyä yhteyttä poikain kanssa. Niin kiva saaada videonpätkää milloin mistäkin. Kaikkea ei tietty äidille lähetetä, eikä ole tarviskaan. Pojilla on onneksi hyvä tilanneäly :)


Instagrammaaja... Instagramin käyttöni on kovin vähäistä, joten ei ole muodostunut ketään yhtä ja ainoaa suosikkia. Tykkään tavalla tai toisella kaikista, joita seuraan (no olishan se tietty tyhmää seurata, jos ei yhtään tykkää..). Kuvien laadun suhteen tunnustan kuitenkin olevani jonkun verran kriittinen. Kovin suttuisista tai pimeistä kännykkäotoksista en innostu. Enkä pelkistä peiliselfieistä. Sen sijaan tykkään siitä, että kuviin on liitetty pätkä tekstiä. Pääsee lähemmäs kuvaajan ajatuksia.  

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen... käyttäisin ne tällä hetkellä pikkuveskin remontin jatkamiseen, roskiskatoksen rakentamiseen ja betonitöiden tekemiseen, koska millekään noista ei tunnu löytyvän aikaa, ja kaikkia haluaisin kuitenkin tehdä (paitsi että roskiskatoksesta en ole ihan varma, mutta ukkeli oli sitä mieltä, että valmiina myytävä on liian kallis ja minä kuulemma nikkaroin yhtä hyvän paljon halvemmalla :)). Mutta pysyvästi en lisätunteja kaipaa. Niistä tulisi kumminkin äkkiä vakio-olotila, eikä ylimääräistä aikaa jäisi yhtään sen enempää kuin nytkään.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä... En mitään, koska en ole poikien ystävällisestä opastuksesta huolimatta saanut aikaiseksi perehtyä kunnolla koko Spotifaihin. Alkoi kuulostaa niin työläältä niitten omien soittolistojen tekeminen. 

Sen sijaan ikivanha erkkarilla kasaan kursittu MP3-soitin on edelleen ihan kelpo lenkkikaveri. Muuten en musiikkia juurikaan erikseen kuuntele. Paitsi radiosta töissä ja automatkoilla, jos vaan tulee jotain, mitä jaksaa kuunnella.  




Arkistoista löytynyt kuva todistaa, että tulee sitä joskus näköjään kuunneltua radiota kotonakin.


Pakkaan mukaan matkalle... villasukat. Aina. Kesät - talvet.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe... Siivoan :). 

Viimeisin sisustusostoksesi... uudet pimennysverhot makkariin. Vielä enää pitäisi saada aikaiseksi lyhentää ne sopiviksi, joten vain luoja tietää, milloin päätyvät ikkunaan asti. 

Paras tapa tuhlata 50 euroa... on antaa seteli pojille.  

Ohjenuorani elämässä... on edelleen aina ja kaikkialle sopiva "Kohtele muita niinkuin toivoisit muiden kohtelevan itseäsi". Myös turhasta ruikuttaminen on niin turhaa. Sen suhteen meillä on kotona kirjoittamaton sääntö. Jos tekee mieli valittaa jostain, kannattaa ensin miettiä, voiko itse tehdä asialle jotain. Jos voi, niin sitten tekee, ja valittamisen aihe poistuu. Jos ei voi, kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Eikä taaskaan tarvi valittaa. Toimii yllättävän hyvin. Jos ei aina heti, niin pienellä vinkillä. 



Kiitos kivoista Ystäväkirjamuistoista Tuulannellille ja haasteen alkuperäiselle keksijälle, kuka onkin. Kirja lähtee nyt kiertoon kaikille, jotka haluavat siihen jotain raapustaa. Toivottavasti mahdollisimman moni.