Sivut

perjantai 19. elokuuta 2016

KOLMEN VIIKON (LOMA)KUVAKATSAUS


Olen tällä viikolla avannut tyhjän ruudun ties kuinka monta kertaa, tuijotellut sitä aikani ja laittanut sitten kiinni. Outo tunne, kun ajatukset eivät vaan kertakaikkiaan siirry "paperille" vaikka haluaisinkin. Ja toisaalta en edes halua, kun tuntuu, etten osaa. Hmmm. Vaikiaa on. 





Kuva on otettu Kuopion Kallaveden rannalla ensimmäisenä kesälomareissupäivänä reilut kolme viikkoa sitten, mutta tuntuu, että se olisi ollut vasta eilen. 

Ja vaikka kuvassa olo on helpottunut ja katse kohti edessä siintävää kahden ja puolen viikon vapautta, koen tällä hetkellä sellaista haikeutta ja luopumisen vaikeutta, että mieli tekisi nytkin vaan istua ja tuijotella tyhjyyteen. Arkeenpaluu kun ei tänä vuonna ollut pelkkä arkeenpaluu, vaan sen tosiasian kohtaaminen, että ollaan nyt miehen kanssa kotona kaksin. Tyhjän pesän syndrooma vissiin.

Mutta jottei menisi synkistelyn puolelle, kaivelin kameran ja puhelimen kätköistä satunnaisia kuluneiden kolmen viikon aikana räpsittyjä, enimmäkseen julkaisukelvottomia kuvia, joihin liittyvät muistot piristivät mieltä.

Ensin kuitenkin pakollinen yrtti- &vihanneskatsaus, koska on meikäläiselle niin uutta ja ihmeellistä.

Ruukkuun istuttamistani siemenperunoista ei tänä vuonna tullut potun pottua. Paitsi niistä ylimääräisistä, jotka kippasin kompostiin. 

Sen sijaan kesän ehdoton yllättäjä oli kesäkurpitsa, joka suorastaan säikäytti, kun ensimmäisen kerran kävin kurkkaamassa, josko jotain alkuja jo olisi näköpiirissä. Olihan siellä.. :).





Painoa tällä möhköllä oli rapiat kaksi ja puoli kiloa.

Olisin halunnut ottaa kurpitsan ja samankokoisen kaverinsa mukaan reissuun, mutta koska tiesin, että ennen varsinaista keittiöllä varustettua määränpäätä oli tiedossa pari hotelliyöpymistä, päätin olla herättämättä hämmennystä kapsäkistä kurkistavilla kurpitsoilla ja sensijaan antaa ne ystävälleni Annelle, joka toivottavasti sai loihdittua niistä jotain sapuskaa.


Myös sydäntomaatteja oli taimet notkollaan, mitä vähän (paljon) ihmettelen, koska olivat koko kesän taivasalla. Mitä nyt pahimmilla kaatosateilla nostelin lasikuistille turvaan, mutta muuten pärjäilivät ulkona.






Kekkilän yrttilaatikko reuhotti viidakkona ja vähän suretti jättää sitä loman ajaksi oman onnensa nojaan, joten käännyin Marttojen puoleen ja etsin sopivia säilöntävinkkejä.





Minttujen lehdet pistin pakkaseen sopivina smoothie-kokoisina annoksina, ja basilikat säilöin purkkeihin laittamalla lehtien kanssa kerroksittain oliiviöljyä ja merisuolaa. Aika epämääräiseltä kyllä jääkaapissa näyttävät, mutta se johtunee öljyn rakenteen muuttumisesta kylmässä. Kai.






Mintun kukkasista tykkään ihan hulluna (vaikkei niitä kai pitäisi päästääkään kukkimaan).
Koristivat kivasti terassin pöytää hiljattain ostamissani simppeleissä valkoisissa lasimaljakoissa.






Myös kaikenlaisia siivekkäitä tuntui tänä kesänä olevan liikenteessä enemmän kuin koskaan. Ilahduttavimpana perhoset, joita en muista jälkeen lapsuuden nähneeni yhtä paljon kuin tänä kesänä.






Myös ennen lomaa ottamani kulmien kestopigmentoinnit piristivät paitsi mieltä, myös kasvoja. 

Koitin lähettää kulmista kuvan pigmentointia suositelleelle ystävälleni, mutta ilman aiempaa selfie-kameralla varustetun puhelimen käyttökokemusta tuli aika monta hutia ennenkuin osuivat kunnolla ruutuun. 

Mies sanoi, että näytän kuvassa hauraalta ja surumieliseltä, mutta itse tiedän olevani siinä iloinen ja takkutukkainen (koska olin seuraavana päivänä menossa kampaajalle).






Pigmentointi on kuvassa ihan tuore ja nyttemmin jo piirun verran vaaleampi ja luonnollisempi. Ehkä turhamaista, mutta niin paljon kivempi, kun aamuisin ei näytä ihan kalpealta haamulta. Omissa kulmissani kun väri riittää vain puoleenväliin. Ja kirppisrahoista nämä kustansin, joten ei tullut huono omatuntokaan.

Mutta vihdoin sinne lomareissulle, jonka pitkäaikasiin perinteisiin meillä kuuluu matkan varrella Jämsässä Patalahden Essolla (vai mikä asema nykyään lie) otettu mahdollisimman tyhmä Suomilippiskuva, joka lähetetään pojille, että tietävät, missä ollaan menossa. Sanoja ei tarvita.




Paita ja sortsit mallin omat. Lippis ja CD Patalahden Esson hyllystä :)


Johtuneeko siitä, että Patalahden pysähdyksen perinne liittyy lomaan, jolloin ollaan yleensä muutenkin keskivertoa paremmalla tuulella, mutta joka vuosi toi lippis vaan jaksaa naurattaa.

Tässä kuitenkin ukkeli ihan normaalina lakittomana itsenään Kuopiossa, jossa pysähdyttiin yhdeksi yöksi.








Sattui kohdalle ihan täydellisen lämmin ja aurinkoinen ilta, ja sataman alue oli täynnä iloista paikallista porukkaa, vaikka oli keskiviikko. (Varmaan ihan normaalia isommissa kaupungeissa, mutta outoa meikäläiselle).

Tehtiin pieni käppäilyreissu keskustaan ja bongattiin matkan varrella mm. Ravintola Sammon mainiot mainokset.






No ressihän siinä väkisinkin laakee, kun istuu ruokapöytään. Ei kylläkään jääty Sampoon sisätiloihin, vaan suunnattiin takaisin rantaan Wanhan Sataman terassille.






Itse tilasin piäruokaa (ruokoo?)  ja vähemmän nälkäinen mies sai puhuttua itselleen burgerin lasten listalta. Ei järin savolaista kumpikaan, mutta lomalla on syötävä, mitä sattuu tekemään mieli.





Vessakyltti oli enempi kansainvälinen. Sorry Sirs...








Kuopiosta suunnattiin Tahkolle, jossa käytiin pelaamassa kierros golfia ja yövyttiin.


Tästä venerannassa ottamastani kuvasta rajasin pois sekä "Uiminen kielletty"- kyltin että uimassa olleen ukkelin.






Ja ihan livenä olisin halunnut rajata pois myös ravintolan katolla pizzoja kärkkyneen lokin






Perjantai-aamuna ei maltettu jäädä Tahkolle pyörimään, koska mieli oli jo Vuokatissa, joka on ollut meidän kesäkoti jo viimeisten 15 vuoden ajan.

Tiedettiin kyllä, että loma-asunnon avaimet saadaan vasta iltakuudelta, mutta ajeltiin silti perille tuttuihin maisemiin, kaivettiin bägit takakontista, pelailtiin aikamme kuluksi kierros, käytiin ruoka- &viinikaupassa ja istuskeltiin aurinkoisella terassilla ja hengailtiin kaikessa rauhassa lomailmaa haistellen.



Tuo etualan paritalon toinen puolisko on "meidän".



Lomaosakkeilla oli aikanaan huono maine, johon liitettiin kaikenmaailman huijauksia (joita niitäkin maailmalla tapahtui), mutta meille se on ollut ihan täydellinen lomailumuoto viimeiset 15 vuotta. 

Silloin kun lomaa on vain vähän (pienyksinyrittäjämiehellä useimmiten vain nämä kaksi viikkoa vuodessa), sitä arvostaa kaiken helppoutta ja mukavuutta. Asunnolla kun on ihan kaikki mahdollinen valmiina puhtaista lakanoista ja pedatuista sängyistä lähtien, eikä loppusiivouksestakaan tarvi huolehtia. Toki näistä yhtiövastikkeissa maksetaan, mutta pitkän päälle lomailu on tullut paitsi helpoksi, myös varsin edulliseksi, jos vertaan siihen, että aina pitäisi vuokrata mökki. Saati ostaa/omistaa. Siihen meillä ei olisi ollut mahdollisuutta. Eikä se meidän tapauksessa olisi järkevääkään, kun käyttöä olisi vain muutama hassu viikko vuodessa ja loput stressiä siitä, että mökillä on kaikki kunnossa.

Toki sijainnilla on iso merkitys ja meidän tapauksessa Vuokatin Katinkulta on ihan paratiisi liki kotivovella sijaitsevine kenttineen, kaikkine muine liikuntamahdollisuuksineen, järvineen ja kauniine vaaramaisemineen. Täydelliset puitteet liikkua tai olla tekemättä yhtään mitään. Ja riittävän kaukana kotoa, muttei kuitenkaan mahdottoman matkan päässä.

Kelikin tuntuu aina heinä- elokuun taitteessa olevan kohdallaan. Niin nytkin, vaikka säätiedotuksissa sateilla ja ukkosilla uhkailtiin. Poutaa ja lämmintä auringonpaistetta piisasi yhtä päivää lukuunottamatta koko kahden viikon ajaksi. Aluetta ympäröivä iso Nuasjärvi ja Vuokatinvaarat tuntuvat jotenkin pitävän pilvet takanaan.





Yhdellä kierrokselle jouduttiin avaamaan sateenvarjot





Mutta hetken päästä jo kirkastui




Ja illalla suorastaan paistoi




Horsman kukinnot tuntuivat olevan etelän horsmia perässä





Mutta puolukat edellä






Luonto oli värkännyt taideteoksia rantaan (omaan silmääni näyttää ihan siltä, että kaatuneen puun alta kurkistaa kettu tai koiranpentu)





Ja ilta toi mukanaan kultaa




sekä yksinäisen sulan





Puolessa välissä lomaa ajettiin poikki Suomen ja käytiin heittämässä jo kotona mukaan pakattu vanhemman pojan muuttokuorma uudelle kotipaikkakunnalleen, josta on hyviä kesämuistoja niiltä ajoilta, kun pojat olivat pieniä, mies palkkatöissä, ja kesälomaa kokonainen kuukausi, joka yleensä reissattiin asuntovaunulla. 



Epätodelliset, mutta todelliset värit.


Sitä ei vaan jotenkin hahmottanut, että sinne se poika nyt jäi, kun itse vielä palattiin takaisin lomamaisemiin. Mutta kotona iski haikeus ja ymmärrys siitä, että välimatkaa on nyt 500 kilometriä. Tiedän, että normaalia elämäähän se on, mutta kestää vaan tottua. Ja asiaa tottakai helpottaa se, että poika itse on elämän eteen heittämistä uusista mahdollisuuksista innoissaan. Yhtä niistä päästiin miehenkin kanssa todistamaan, kun käytiin katsomassa hyväntekeväisyysottelu, jossa poika pelasi ensimmäistä kertaa uuden kotijoukkueensa paidassa vastassaan nippu NHL-tähtiä, joita on tottunut näkemään vain telkkarissa. Kerrassaan hieno tapahtuma, josta iso hatunnosto sen järjestäjälle, nykyään Floridassa pelaavalle Jussi Jokiselle, joka näin muistaa omaa kasvattajaseuraansa ja kerää tempauksella rahaa sen juniorityölle.



  Kotijoukkue JHT sinisissä vs. Jussi Jokinen All Stars punaisissa 


Illalla järjestettyyn hyväntekeväisyysgaalaan meillä ei enää ollut mahdollisuutta jäädä, koska arki alkoi ja edessä oli reilun kuuden tunnin kotimatka, josta ei olisi koskaan selvitty, jos meikäläinen olisi ollut ratissa. Sysimustat pilvet tuntuivat viistävän maata ja vettä tuli kuin aisaa, joka sai vastaantulevien valot vilistämään väsyneen silmissä. Mutta niin vaan selvittiin.

Ja kotona odotti iloinen yllätys, kun armeijasta poikkeuksellisen pitkällä vapaalla ollut kuopus oli pitänyt mielessäni jo tuhoon tuomitsemani kesäkukat suorastaan liikuttavan kunniakkaasti hengissä kastelemalla niitä joka päivä, vaikka enimmäkseen oli kuulemma satanut. Edelliskerralla kun ovenpielen amppelissa kiikkui pelkkä ruskeaksi kuihtunut käppyrä. ("Oho, oliks siinä semmonenkin. Ei me huomattu" oli poikien kommentti, kun totesin, etteivät vissiin sitten kumminkaan muistaneet, että oli puhetta kukkien kastelusta...)

Ja vaikka tämä tarina on jo nälkävuottakin pidempi, pakko laittaa tähän vielä yksi kuva.

Ei nimittäin onnistuttu saamaan majoitusta pojan uudelta kotipaikkakunnalta johtuen paitsi kiekkogaalasta, myös samaan aikaan sattuneesta 1500 hengen kesätapahtumasta, joten vietettiin yksi yö Ylivieskassa Hotelli Käenpesässä. Kokemus sekin :). 



Olen ihan varma, että tällä huonepuhelimella voi soittaa Neiti Ajalle..



Ensimmäinen työviikko on kohta pulkassa, ja ikävä kyllä nyt jo tuntuu siltä, ettei mitään lomaa olisi koskaan ollutkaan.

Lomalla tuli liikuttua vielä paljon normaalia enemmän. Yksistään kentällä tuli kahteen viikkoon käveltyä parisataa kilometriä. Lisäksi pelailtiin tennistä ja sulkkista, uitiin ja tehtiin pyörälenkkejä. Ehkä siksi tuli myös nukuttua kuin tukki, mikä on itselleni niin harvinaista luksusta, etten paremmasta tiedä. Joka aamu heräsin virkeänä viimeistään seitsemän aikaan ihan valmiina lähtemään aamu-uinnille ja saunaan. Mutta nyt, kun herätyskello kummittelee taas yöpöydällä, olen palannut vanhaan ja heräilen tämän tästä. Plääh. Mutta tähän se on nyt vaan totuttava, kun ei muutakaan voi. Ja tänään alkava aurinkoinen loppukesän viikonloppu otetaan ilolla vastaan. Syksy tulee, kun on tullakseen.


PS. Jostain joskus luin, että sopiva määrä kuvia yhteen postaukseen on kolme.....