Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

PUOLEN EURON PIRISTYKSET JA PARI MUUTAKIN


Viimeviikkoinen paluu blogin pariin piristi mieltä siinä määrin, että päätin lähteä kirppikselle etsimään itselleni kivoja kesälautasia, joita voisin sitten käyttää kuvausalustana kaikille niille kauniille kesäherkuille, joita myös päätin alkaa värkkäämään. Hehhee. Ei hirveää luottoa ollut sen paremmin kirppislöytöihin kuin niihin itsetehtyihin herkkuihinkaan, mutta voi vitsit, miten hieno tunne tuli, kun löysin kuin löysinkin neljä pientä, mutta sitäkin kauniimpaa lautasta, joilla oli hintaa yhteensä puoli euroa! 

Kaksi niistä oli tällaisia ihan täydellisiä sinikuvioisia:




Ja kaksi kauniita harmaasävyisiä:




Varmaan ihan arkipäivää muualla, mutta täällä meillä päin voi viidenkymmenen sentin lautaslöytöjä pitää sen sortin ihmeenä, että enteilee vähintään lottovoittoa tai jotain. 

Olin niin onnellinen noista lautasista, että pyöräilin kirppikselle toiveikkaasti seuraavanakin päivänä, enkä turhaan silloinkaan. 





Tämä kääretorttua muistuttava pötkylä on kolme metriä pitkä pellavamatto, jota en hennonut jättää hyllyyn, vaikka hinta olikin lähempänä normaalia täkäläistä tasoa.

Pulitin pellavasta parikymppiä, mutta ajattelin, että eipä siitä metrihintaa liiaksi kerry, ja koska olin jokatapauksessa vailla pöytäliinaa valkoiseksi maalamalleni terassin pöydälle, päätin ostaa maton ja olla ajattelematta, että se ehkä joskus tosiaan on ollut lattialla. 

Onneksi tuli netistä vilkaistua pellavan pesuohjeita, koska muuten olisi käynyt niin kuin entisen miehen silkkilakanoille, joista ei jäänyt pesukoneessa jäljelle kuin kasa pölyä (Olen tämän aiemminkin kertonut, mutta ostin opasaikoinani Thaimaasta ihanat silkkilakanat, jotka mies sittemmin pesi 90 asteessa, koska "äiti oli niin käskenyt". No ei ollut sen jälkeen lakanoita, eikä miehellä käyttölupaa pyykkikoneeseen..). 

Olisin itse järkeillyt, että pellava, ja etenkin matto, kestää kovaakin käsittelyä, mutta neuvottiinkin käyttämään alhaista lämpötilaa ja hienopesuainetta. No sillai sitten. Aina oppii näköjään.





Siinä se nyt toimittaa liinan virkaa pestynä ja mankeloituna. Kertakaikkisen ihana materiaali ja kiva pintakuvio. Tykkään todella. Samoin kuin noista maljakoista, joita en voinut vastustaa, kun ne näin. Eivät kaipaa mielestäni edes kukkia, ja jotenkin kaiken amppelirunsauden jälkeen parit heinät tuntuvat ihan riittäviltä ja raikkailtakin. Niitä meillä piisaa pihalla yli tarpeen, kun ovat lähteneet aika holtittomasti leviämään sieltä, mihin niitä aikanaan istutin.

Pöytä oli alunperin vaalean tammen värinen, mutta pilasin sen itse unohtamalla siihen kukkamaljakon joka halkesi pakkasessa ja vesi levisi pöydän pintaan irrottaen lakan. Mutta maalattuna siitä tuli taas ihan käyttökelpoinen, eivätkä näytä nuo kalkkimaalatut tuolitkaan enää ihan niin hirveiltä, kun ovat itseään suoraviivaisemmassa seurassa. Taustalla pilkottava haalistunut sohva vielä odottaa vuoroaan, mutta saa nyt olla. 

Sen verran olen viime aikoina tavaraa (ja maljakoita) kirppiksellä myynyt ja rahaa "tienannut", että yhtään ei omaatuntoa kolkuttanut, vaikka nämä kaksi aika arvokasta tilalle ostinkin. Uskoisin, että niihin en kyllästy. 





Kirppispöydässä oli toinenkin samanlainen matto, ja harkitsin, että käyn ostamassa senkin, mutta iski nuukuus. Ajattelin sen sijaan tarjota siitä Huutokauppakeisarin mallilla puolet ja toivon, että saan sen sillä kympillä. Jos en, niin olkoot. Ei sitä kukaan täydellä hintaa osta, koska oli aika likainenkin. 

Mutta koska tästä näyttää nyt tulevan poikkeuksellisen ostospainotteinen tarina, kerronpahan nyt senkin, että Dioriinan kesäkorupostauksen luettuani muistin yhtäkkiä lahjakortin, jonka mies sai jo ajat sitten hyvän miehen lisänä, kun hoiti yhden koruja ja asusteita myyvän liikkeen muuton. Antoi sen silloin minulle, mutta olin unohtanut koko asian ja nyt iski säikähdys, että onko jo mennyt vanhaksi. Onneksi ei, vaikkei paljon puuttunut.

Lähdin siis varta vasten koruostoksille, mutta pahus, kun olivat kaikki korut -50% alennuksella, ja vaikka kuinka omasta mielestäni shoppailin, sain satasesta kulumaan kokonaiset 27 euroa...

Tähän Hipanema-tyyliseen rannekoruun ihastuin, ja ajattelin, että varmaan on kallis, mutta normihinta oli 19,90 euroa, josta siis sain vielä puolet alennusta..






Korussa on jämäkkä magneettilukko, joten ei ihan herkästi karkaa.

Yritin ottaa korusta kuvan myös omassa kädessäni, mutta huteraa oli, kun vasurilla kannattelin kameraa ja yritin saada ranteen osumaan ruutuun.






Tähän olisin varmaan ennen kirjoittanut, että kuvassa vasemmalla ruttuinen kämmenselkä, mutta olen päättänyt lopettaa kaikenlaisen epäkohtien huomioimisen, vaikka niitä itse omissa kuvissani näkisinkin. Tässä ollaan kuitenkin 51-, eikä 21-vuotiaita, joten jossain se eletty elämä pakosti jo näkyy. Ja hyvä niin.

Tämän lisäksi ostin toisenkin valkoisen, aika isoista puuhelmistä tehdyn rannekorun, neljät (valkoiset) nappikorvikset ja lasisen kynsiviilan. Vielä pitäisi se loppu 73 euroa saada tuhlattua. Aikaa yksi viikko. Huuuh. 


Mutta jos palataan takaisin terassille, niin tässä Kekkilän tämänhetkinen tilanne






Ei kuulkaa enää millään pysty syömään tomaatti-mozzarellasalaattia, eikä mitään, mihin tulee basilikaa.. Sen verran se on työntänyt satoa, että tulee jo korvista. Samoin kuin minttu. Ja pienesti oreganokin, joka roikkui pitkälle yli laidan, mutta leikkasin suurimmat rönsyt jo pois.
Tillit sen sijaan olen syönyt kaikki, kun sopivat niin passelisti joka-aamuisen lohijälkiuunileivän päälle. Sitä (tilliä) pitää ensi vuonna laittaa enemmän kasvamaan. Nyt olen sen tilalta käyttänyt ruohosipulia, joka sekin passaa leivälle mainiosti. Ja pannulle pekonisilpun ja uusien perunoiden kaveriksi.

Yrttejä ei vissiin pitäisi päästää kukkimaan, mutta aika kaunis on tämä karkuun pyrkivä minttu.






Samoin kuin tämä hentoinen oreganon kukka:





Aika ihmeellisen kiva tunne, kun pitkästä aikaa muutamastakin kuvasta tuli sellaisia kuin halusin. Yleensä ovat ihan jotain muuta ja hirmu pettymys, kun kameran ruudulla vielä näyttää ihan mukiinmenevältä, mutta koneen näytöllä kaikki onkin ihan plääh. 

Jaa niin. 

Kesäherkut ovat vielä ajatuksen tasolla, jos sitäkään, mutta harmaa blogilautanen sai kunnian kannatella pihan metsämansikkasatoa, josta tuli 10-kertainen amppelimansikan vastaavaan verrattuna.


Näppärimmät voivat tämän kuvan perusteella päätellä, kuinka monta mansikkaa amppelista tuli :)





Jos hyvin käy, aamukammassa on enää ehkä vain seitsemän piikkiä lomaan, ja sen verran sitä nyt istuu vaikka aidanseipäässä.

Keleissäkään ei ole viimeaikoina ollut oikein muuta hyvää kuin se, että ovat olleet varsin kulmakarvaystävällisiä.
Kävin nimittäin maanantaina ottamassa kulmiin ne puheena olleet kestopigmentoinnit, ja viikon päivät pitää varoa suoraa auringopaistetta ja hikoilua. Ei ole sattumoisin tehnyt tiukkaakaan..



65 kommenttia:

  1. Lautaset on ihanat muuten, mutta kultareunus... sen kun sais pois, olisivat ihan täydelliset munkin makuuni!

    Ja tuo koru on ihana! ♥ Mä ajattelin ihan ekana siitä käsikuvasta, että vau, ootpas sä ruskea!! Että ollenkaan en todellakaan olis kiinnittänyt huomiota mihinkään käden ruttuihin, senkin höppänä!! ♥

    Mä en ole koskaan oppinut syömään mitään yrttejä... kuivattuna niitä kyllä lisään ruokiin (ainakin joskus...) mutta tuoreena ei taida mennä kuin ruohosipuli, joka tosiaan on oikein hyvää leivän päällä (kuin myös porkkanaraaste ja purjosipulisilppu, ei tosin ehkä samaan aikaan).

    Äkkiä se sun aamukampa siitä on loppuun kaluttu - omalta kohdaltani harmillista, koska oman loman kohdalla se tarkoittaa vaan sitä, että se vähenee ja lähenee loppuaan, mutta sun kohdalta tietty ihana asia! Ajattele, ihan kohta oot lomalla!! ♥ Me täällä sateessa rakennellaan terassia... =D Ja toivotaan, että tilaamamme keinu saapuu ennen kuin lomat loppuu... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ole minäkään mikään kultareunusten ystävä, mutta kymmenen sentin kappalehintaan sallitaan sekin :).

      Käsi on todellakin ruskea. Mutta vain T-paidan hihasta alkaen :D. Sama koskee jalkoja, jotka on ruskeat alkaen caprien punttien alareunasta ja päättyen nilkkasukkien yläreunaan :D. Perinteinen golfkenttärusketus, joka näyttää ihan kivalta silloin, kun on noi edellämainitut perusvaatteet päällä, mutta sitten kun tilalle vaihtaa vaikkapa hihattoman mekon ja ballerinat, niin näky on lähinnä koominen etenkin niitten valkoisten "sukkien" osalta..

      Yrttejä olen koittanut nyt tunkea vähän joka paikkaan sillä seurauksella, että alkaa jo vähän kyllästyttää. Paitsi rosmariinia en ole vielä ainakaan käyttänyt mihinkään, kun se vissiin tarvis kuivata ensin. Kai... Ostin sen alunperin sen takia, kun oli kasvina niin nätti. Toimitti vähän niinkuin viherkasvin virkaa.

      Toivotaan, että sulla päivien kulku hidastuu ja täällä nopeutuu. Ja sitten ens torstaista lähtien on tasaisen hidasta molemmilla suunnilla <3

      Peukut terassirakentelulle! Ja keinun saapumiselle. En tiedä, mitä mieltä sun mies on projektista, mutta täältä käsin se kuulostaa kivalle yhteiselle tekemiselle :)

      Poista
  2. Ihania löytöjä olet tehnyt ja tuo rannekoru <3

    Minä taas yritin kasvatella yrttejä mutta pääsivät pirulie kuivumaan kun oltiin reissussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin niin niihin sun esittelemiin Hipanemoihin, että katselin jo, mistä niitä vois tilata, mutta sitten muistin sen lahjakortin, joka oli vähän niinkuin sellanen korvike :). Mutta ilahduin kyllä kun löysin tuon kuvan korun. Oikein muita en käytäkään kuin rannekoruja. Ne on jotenkin kivoja, kun ne näkee itsekin koko ajan ilman peiliäkin. Toisin kuin sen, mitä on kaulassa. Mulla harvemmin yhtään mitään..

      No piru sun yrttejäs. Ens kerralla sit :D

      Poista
  3. Kivat lautaset, kelpais mullekin ja tuo rannekoru <3
    Hih...ei ois vaikeeta mun ja likan tuhota yksi satku koruihin ;)
    Aurinkoista viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäänhän en periaatteessa neljällä eriparipikkulautasella tee, mutta ne on nyt tollaset blogilautaset :). Meillä on vaan tylsiä valkoisia Teemoja, jotka ei näytä kuvissa yhtään kivoilta, vaan tylsiltä. Että josko vaikka innostuisin jotain leipomaan, kun on kakkupalan alle laittaa kaunis lautanen. (Tähän en usko itsekään, mutta noin niinkuin teoriassa.. :))

      Tuhlaaminen oli oikeasti vaikeaa. Liike on ihan täpötäynnä koruja ja laukkuja ja huiveja ja hattuja, mutta suuri osa oli liian runsaita mun makuun. (Myyjä sanoi, että yleensä ihmiset ilahtuu alennusmyynneistä, mutta mulle se oli tuskan paikka, kun piti koittaa tuhlata tuplasti enemmän :D)

      Auringon sijasta toivon vielä muutamaksi päiväksi pilvipoutaa niin ei tartte peitellä kulmia :).

      Poista
  4. Ihania ostoksia. Tuo pellavaliina on niin makuuni ja nuo heinät. Heinät muuten näyttävät ihan samalta heinältä jota minullakin oli kukkamaassa,viiruhelpiä, mutta kun se levisi ja levisi, niin kaivoin sen ylös ja istutin ruukkuun. Eipähän enää pääse karkaamaan.

    Ihanaa loman aloitusta sinulle!

    Tuo rannekoru on myös aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavaliina on todellakin ihana! Ja sopisi kyllä matoksikin, mutta meillä vaan ei oikein ole paikkaa. Ja voisin veikata, että on aika liukas keveytensä takia, joten ehkä parempi, että pysyy pöydällä. Lyhentää en sitä raskinut, vaan roikkuu nyt molemmista päistään pöydän reunojen yli lattiaan asti.
      Ja sinä sen sanoit! Viiruhelpi on tosiaan kyseessä. Istutin aikanaan kadun varressa meidän tontin reunalla olevan valotolpan juureen, mutta siitä se on levinnyt sinne, mihin sitä on huvittanut. Enimmäkseen havujen ja pensaiden keskelle, missä se ei ole oikein edukseen. Mutta riittääpä maljakkoon poimittavaa..

      Ehkä tosiaan pääsen aloittamaan loman etuajassa jo viikon päästä, mutta ans kattoo nyt. Kiitos kumminkin!
      Ja koru on kyllä kiva. Iso, mutta siro samaan aikaan.

      Poista
  5. Voi miten kauniit lautaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin :). Ja halvatkin vielä :). Multa vaan puuttuu ne sun leipurintaidot, joilla saisin aikaiseksi vaikka mitä kuvattavaa lautasille..

      Poista
  6. Aivan huippukivoja ostoksia olet tehnyt :) Lautaset, liina (matto), maljakot ja rannekoru...

    Ihanaa, että sait uutta innostusta bloggaamiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen paljon parempi myyjä kuin ostaja, mutta nyt jotenkin sattui lyhyelle ajalle monta mieluisaa löytöä, joista osa (lautaset) suorastaan pilkkahintaisia ja osa tavallaan ilmaisia (korut), joten olen iloinen :).

      Bloggausinto mulla on ihan tuuripeliä ja kausiluontoista, mutta jotenkin viime viikon paluu blogin pariin ja kaikki se vuoropuhelu, joka siitä tuli, sai aikaan sellaisen positiivisen fiiliksen ja unohtui lomanodotussynkistelykin siihen paikkaan. Ilman sitä tunnetta en olis päätynyt kirppikselle, enkä maljakko- tai korukaupoille, vaan täällä murjottaisin ja marttyroisin edelleen :D. Parempi näin.

      Iloisia päiviä <3

      Poista
  7. Upeita löytöjä olet tehnyt. Pellavaa harvoin saa parilla kympillä, varsinkaan noin paljon. Ihana tekstuuri kankaassa.
    Upealta näyttää myös nuo sinikuvioiset lautaset <3
    Ihanaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sillälailla itsekin järkeilin, että kun pellava oli tollasta kunnon jämäkkää tavaraa (olisko peräti jotain rohdinpellavaa vai miksi sitä sanotaan) ja koska sitä tosiaan oli kolme metriä, niin kyllä siitä kärsii sen parikymppiä pulittaa, vaikka kirpputorikauppaa olikin. Veikkaan, että myyjä(kin) on oikein tyytyväinen. Sellasen mokan vaan tein, että kun noudatin ohjetta, enkä lingonnut liinaa pesukoneessa juuri ollenkaan, olis pitänyt narulle ripustamisen sijasta tajuta kuivattaa sitä enempi vaakatasossa. Oli niin painava, että tottakai venyi siitä narulla olleesta kohdasta tuulessa aikalailla ja jäi kuivana sillai mutkalle. Mutta siitä selviää, kun on seuraavan pesun tullen viisaampi :).

      Lautasista tykkään minäkin. Saas nähdä vaan, syödäänkö niiltä ikinä mitään vai raotanko vaan välillä kaapin ovea ja ihailen sieltä käsin. Veikkaan jälkimmäistä :)

      Kivaa keskiviikkoiltaa <3

      Poista
  8. Nonni, meidän "emmäämitäänosta"-superostaja on tehnyt oikein kunnon löytöjä 😄
    Liina varsinkin ihan huippu! Vai matto, mikälie!
    Mä muuten tykkään tuosta kekkilästä sisältöineen ihan älyttömästi, se on niin komee viherkasvikeidas, ettei paremmasta väliä! Syömättä jäis mullakin iso osa, mutta ruokaa se on kuulemma silmänruokakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä kuule muuta sano :D. Piti oikein itsekin ihmetellä, että olinko se tosiaan oma nihkeä ostajaminäni, joka kaiken tän ensinnäkin jollain ihmeen kaupalla löysi ja vielä osti. Mutta vielä jäin aika monta sataa euroa kirppismyynneilläni voiton puolelle. Ja muutaman sata tavaraa kotona "tappiolle", mikä tässä tapauksessa lasketaan sekin voitoksi..
      Matto on tosiaan huippu. Mietin sille (ja ehkä sille toisellekin) ihan tosissani paikkaa myös lattialta, mutta meillä ei tällä haavaa oo sellaista tilaa, johon ne sopis. (Ja jossa kukaan ei niihin liukastelis, koska aika kevyttä tavaraa matoiksi ovat kumminkin, vaikka painavaa ja rouheaa ovatkin).

      Kekkilä on munkin feivoritti. Nätti ja simppeli ja siitä ihmeellinen, että kaikki vaan kasvaa reuhottaa, vaikka vähempikin riittäis :). Ja tuli nyt tässä hommattua ens kevättä varten kokemusta siitä, mitä kannattaa istuttaa ja kuinka paljon ja mitä taas ei. Minttua ja basilikaa ainakin riittää yks taimi kumpaakin. Tilliä tarvin lisää ja rosmariinin ehkä heivaan kokonaan, kun sille en ole vielä keksinyt mitään käyttöä. (Mies muuten kysyi basilikan nähdessään, että "syötkö oikeesti tosta noi lehdetkin??". En tiedä, mitä ajatteli mun siitä syövän, kun lehtien lisäksi ei ole muuta kuin varsia :D)

      Poista
    2. Heh, lehdetkin!☺
      Ei maar, ilmankosteuskin on vissiin ollut tänä vuonna vallan passeli kaiken kasvamiseen, olkoon sitten ihan mikä tahansa. Huomaa kun on pois Lillasta hetken aikaa -ei meinaa fillarikaan taipua omaan parkkiinsa kun pöpeliköt ympärillä kasvaa vaan.
      Nyt kun sais valaisimet kattoon, voiskin lähteä kasvua ihmettelemään...siinä se sitten tärkein onkin :)

      Poista
    3. Totta turiset. Kosteus kohillaan kasvien kannalta. Ittestä ei niin väliä juu...

      Tarkkana niitten sähköhommien kans <3

      Poista
  9. Aivan ihana tuo rannekoru! Ja voihan Kekkilä, miksei mulla menesty yrtit noin hyvin? Eikä tarvitse vastata, tiedän itsekin, kun ei ole sitä Kekkilää.....

    Ja toi pellava oli ihan superlöytö! Sopii tosi hyvin valkoiselle pöydälle kauniiden heinien ja maljakoiden kaveriksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en vastaa mitään :). Paitsi että varmaan tässä terassilla (jossa nytkin istun tätä kirjoittamassa) on aika hyvät olosuhteet yrteille, kun on lämmintä (paitsi silloin, kun ulkonakin on kylmää) ja tuuletonta ja sateetonta. Ei tarvi tehdä muuta kuin kastella ja syödä ja toi jälkimmäinen tässä on se haastavin homma, kun satoa pukkaa sitä tahtia, että heikompaakin puutarhuria hirvittää :)

      Pellava on kyllä ihan superi! Sitten jos kyllästyn siihen tässä pöydällä, sille löytyy kyllä muutakin käyttöä. Laudeliinaksi tai pyyhkeiksi kävis ainakin mainiosti. Ja jos sen toisen ostan, siitä aattelin ommella tyynyjä kuistin sohvalle. Sattumoisin kun olen myynyt kaikki tyynynpäälliset kirpparilla :).

      Maljakot ja heinät on kans ihanat. Rauhoittaa tätä tilaa, eikä harmita tuolit, eikä ei-niin-mun-kuvioiset matotkaan enää.

      Poista
  10. Hyviä ostoksia teit. Mukavaa keskiviikko iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Olen itsekin tyytyväinen :)

      Rattoisaa keskiviikkoiltaa sinulle myös!

      Poista
  11. Hyviä ostoksia kaikki tyynni! (Ja vielä kun olet rahat jo etukäteen ansainnut. Mullakin on vähän kirppistuloja jemmassa.)
    Erityisesti tuo pellavamatto terassin pöydälle on aivan älyttömän hyvä. Mullakin on välillä matto pöydällä, kun se pysyy niin paljon paremmin tuulessa paikoillaan. Todella viihtyisän näköinen tuo teidän terassi pöytäryhmineen ja yrtteineen. Miten ihmeessä saat pidettyä basilikat hengissä?? Minttu meilläkin kukoistaa ja ruohosipuli ja rosmariini, mutta basilika ei millään - varmaan viides yksilö tänä vuonna jo purkissa krrrhh.
    Rosmariini sopii parhaiten Napue giniin karpalon kera, sanoisi tyttäremme ;)
    Jään sitten odottelemaan niitä kesäherkkuja kauniilla lautasillasi ...
    Parhain terveisin, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vielä jäin muutaman sata euroa viimeaikaisilla kirppismyynneillä voiton puolelle. Niillä saisin semmoiset 9000 lautasta lisää :D. Joskin pitäis varmaan jo vähän jättää uuden astiakaapin ostoa varten. Ja talonlaajennuksen, koska ei meille mahtuis semmoista kaappia..:)


      Pellavaliina/-matto on kyllä ihana. Pestynä sellanen tosi rouhea ja painava, mutta yhden mankelointikierroksen jäljiltä heti hienostunut ja sileä. Tykkään todella. Ja jos vaan saan sen toisen hintaa vähän tingattua (ihan vaan periaatteesta), niin ostan senkin. Jos vaikka joskus on paikka, missä niitä käyttää mattoina. Ja jos raskii laittaa lattialle.

      Ei mulla ole tohon basilikaan mitään muuta selitystä kuin se, että oli pakosti hyvät taimet ja tässä lasikuistilla suotuisat olosuhteet, kun on lämmintä, tuuletonta ja sateetonta. Minä en oo tehnyt muuta kuin lannoittanut, kastellut ja syönyt..

      Hmmm. Napue Gini karpalon kera kuulostaa tutustumisen arvoiselta. Mojitot on myös olleet mielessä, mutta ei ole vielä päätyneet toteutukseen asti.

      Ja juu. Minäkin odottelen, että niitä kesäherkkuja alkaa ilmestyä :D. Ennusteet vaan ei ole kovin hyvät. Mutta kokonaan uutta on mulle toi kirppislöytöjenkin tekeminen, joten ei sitä koskaan tiedä...

      Kiitos vierailusta arvon C <3

      Poista
  12. Vau mitä löytöjä olet tehnytkään! Hienoja kuvia saitkin jo niistä napattua. Ihanaa loman odotusta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytäjä on itsekin ihmeissään :). Ei ole ollenkaan mun alaa semmoinen... Myyminen paremminkin.

      Onnea vielä hääpäivän johdosta ja kiitos toivotuksista! Loma alkaa olla jo sen verran lähellä, että alan uskoa, että se jonain päivänä sieltä vielä ihan oikeasti tulee..

      Poista
  13. Hyviä löytöjä olet tehnyt! Mä en ole löytänyt kirppiksiltä mitään pitkään aikaan...pitää ensi viikolla käydä tsekkaamassa taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin oikein tosissani tänään, että milloinkohan olisin viimeksi kierrellyt kirppiksillä ostoaikeissa, mutta en muistanut :). 90-luvun puolivälissä todistettavasti, kun silloin tuli ostettua pojille vaatteita, mutta sen jälkeen olen kyllä joko pysynyt kokonaan pois (koska ihan oikeasti en ole ikinä löytänyt m i t ä ä n) tai keskittynyt myymiseen, joka multa sujuu paljon paremmin. Mutta iloinen mieli näistä tuli :)

      Jos nyt oikein muistan ja olen käsittänyt, niin sulla on jo lomaa ollut, mutta kohta alkaa uudelleen. Iloisia lomapäiviä siis toivottelen!

      Poista
  14. Kauniita ostoksia olet tehnyt. Sinulla on silmää kauneudelle. Eikä maksaneet paljon.
    Pellavaliina on hieno. Eihän se mattona edes toimisi.
    Ja yrtit rehottavat. Minulla kuluu tuo basilika ensimmäiseksi, kun lykkään sitä joka salaattiin. Laitan juustoleivän päälle tomaatteja, jonka päälle kuuluu ehdottomasti basilikan lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene :).
      Yleensä en kirppiksillä edes käy. Paitsi myymässä.. Ja silloinkin kuljen suoraan omaan pöytääni ja pois, enkä vilkuile sivuille. Mutta nyt kyllä kannatti, kun oli ihan selkeästi lautaset hakusessa ja suljin silmät kaikelta muulta. Paitsi pellavalta, jota oli enemmänkin pöydässä, josta tuon maton/liinan ostin. Eivät vaan muut olleet käyttökelpoisia omiin tarpeisiini.

      Basilikaa on mullakin nykyään joka paikassa. Tomaattien (omalta pihalta nekin nyt) päällä leivällä, munakkaissa, keittojen koristeena, pestossa, mozzarellasalaatissa jaajaajaaa.... Mutta ei vaan lopu, kun työntää koko ajan uutta satoa. Ensi vuonna pistän vaan yhden taimen kasvamaan ja teen tilaa tillille, jota oli liian vähän.

      Poista
  15. Oi miten ihania kirppislöytöjä ja kas huomaan, että sininen on alkanut myös sinus miellyttämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas sinistä juu :). Ja uskotko kun sanon, että siellä kirppiksellä mietin, että vihdoin löysin yhtä kauniit lautaset kuin Katilla :). Ja Villa Idurin Pilvi on toinen, jolla on sinikuvioisia astioita ihaillut. Ne vaan jotenkin on niin kesäisiä, vaikkei meillä mitään muuta sinistä olekaan (enkä nyt kirjoita tähän, että "eikä tule", koska ei sitä näköjään koskaan voi tietää....)

      Poista
  16. Voi kuinka kauniit nuo maljakot ovat! Lautaset ovat myös hyvä löytö, mutta erituisesti ihailin tuota pellavaliinaa!
    Ai sielläkin basilika alkaa tulla korvista ulos :)
    Kippurassa täällä nauroin tuota lakananpesuepisodia. Miehet saa kyllä helposti vapautuksen palveluksesta - ihan vaan sen takia, että äiteliini neuvoi tekemään näin :)
    Iloa loppuviikkoon ja viimeisten työpäivien aherrukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anu :)

      Maljakot on Normann Copenhagenin ja ne ostin ihan kaupasta, kun en vaan kertakaikkiaan saanut niistä silmiäni irti. Ja mieli teki ostaa niiden alla ollut siro tarjoiluvaunukin, mutta se oli niin arvokas, että sen kohdalla voitti järki (ja lompakko..).

      Lakananpesu hymyilyttää muakin, mutta voin sanoa, että silloin ei naurattanut, kun huolella olin ne valinnut ja matkalaukussa kaiken muun mukana kuskannut ja lopulta ne muuttui kirjaimellisesti tomuksi :D. Ihan vaan siksi, kun äiti oli neuvonut, että lakanat pitää pestä yhdeksässäkympissä..

      Kiitos tsempistä ja iloisia päiviä sulle kans <3. Täällä aamukampa sen kun harvenee ja alkaa jo olla sellainen olo, että kohta voisin alkaa siivoilla työpöytää ja koittaa saada sen pinnan paperipinojen alta näkyviin. Kuuluu mun lomanaloitusrutiineihin. Ja mukavampi tulla takaisinkin kuin sotkuun.

      Poista
  17. Voi terve, mitä löytöjä! I-ha-na matto/pöytäliina!! Ja siis, ihan pikkusen vaan oon kateellinen sun yrttipuutarhasta. Meillä jäi vähän suunnittelun asteelle. Ens kesänä sitten. No joo, on tuolla jotain tomaatintamia, mutta nekin olis varmaan kauan sitten jo pitänyt siirtää isompaan astiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks :). Mattoliina on kyllä ihan kymppi. Ja sen mitä olen aina välillä vaikkapa nyt pellavaisten verhojen hintoja katsellut, niin ei tolla parillakympillä saisi kuin vähän helmaa. Nyt tuli kokonaista kolme meeeetriä täyttä tavaraa.

      Veikkaan, että aika kitulias olis munkin yrttipuutarha, jos sille ei olis noin loistavaa paikkaa kuin tuo, missä se nyt on. Lasikuisti vastaa vähän kasvihuonetta, kun pysyy tuulettomana ja sateettomana ja lämpimänä. Ainakaan basilika ei yhtään tykkää vedosta ja sen takia se varmaan nyt tossa reuhottaa niin, ettei syömään ehdi.
      Tomaatitkin mulla oli tossa terassilla, mutta kuivuivat siinä aina niin äkkiä, että vein pihalle niin saavat kastelun suoraan taivaalta. Ei oo ollut sateista pulaa...

      Mutta ens kesänä sit sielläkin. Tulee ihan voittajafiilis, kun voi jotain hakea käyttöön omalta pihalta :)

      Poista
  18. Huippu löydöt. Ihan kaikki. Ei meiltäpäinkään voisi löytää kirppikseltä halpoja kauniita lautasia. Ellei vähintään ensin löydä pihanurmelta onnenapilaa. Ymmärrän siis innostuksesi täysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :).

      Näihin lautasiin oli kirjoitettu tarralapulle "2 kpl tasseja, 0,20 eur" ja teipattu ne maalarinteipillä toisiinsa kiinni. Piti oikein kaivaa silmälasit laukusta ja tarkistaa hinta :). Varmaan niitä oli aikanaan ollut koko setti, mutta enää kaksi kumpaakin ehjinä. Mulle kävi oikein mainiosti. Voin sitten niitä kesän kliseemansikoita niitten päällä kuvata :D.

      Poista
  19. Kivoja löytöjä. Itsekin kolusin eilen pari kirpparia ja muutama Arabian vanha astia löytyi mukaan. Kirpparit niin kuuluvat kesään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpäin varmaan on kesäisin ulkokirppareita? Sellasia olis mukava lomalla kiertää.
      Arabiat kuulostaa kivoilta löydöiltä. Toivottavasti myyjä ei ollut katsonut Huutokauppakeisaria ja oli hinnat kohillaan :)

      Poista
    2. Onneksi oli kohtuuhintaiset Arabiat :) Ulkokilppareita on näin kesällä kivasti siellä täällä. Helsingissä on ongelma, että monesti hinnat tosiaan nousevat korkeiksi. Eniten tykkään pienten paikkakuntien kirppareista. Niiltä löytää parhaat löydöt aina :)

      Poista
  20. Siis mihin katosi mun kommenttini😕? Ihanaia löytöjä olet tehnyt, kyllä noilla kelpaa kuvailla vaikka mitä. Ihana on tuo mattokin tai liina tai mikä se nyt sit onkaan, kaunis kuitenkin! Ja tuo koru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ensin ei tullut kommenttia lainkaan näkyviin ja nyt se sit karkasi käsistä😡. Niin, piti sanomani (tai kirjoittamani), että tuo koru on tosi ihana! Ja vau tuota sun Kekkilääsi, kohta ei mahdu laatikkoon saalis 😄.

      Meillä amppelimansikka on tehnyt varmaan pari mansikkaa ja nekin on menneet näppärien ja nopeiden lintujen suuhun, jotka on muuten olleet tosi röyhkeitä eikä pelästy minkään moisia pelotteita...

      Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne!

      Poista
    2. No voi dääämmm. Kommenttien katoaminen on mälsää. Yleensä mulle käy niin, kun olen kirjoittanut jonkun erityisen pitkän sellaisen ja kun painan julkaisunappia, bloggeri ilmoittaa, että en ole kirjautunut ja se on moro sitten sille kommentille. Ei jaksa toistamiseen samaa alusta. Ja puhelimella jos taas yritän kommentoida, tulee vanhalla profiililla ja tuplana. Eli parempi vaan pysyä tän museomallin koneen äärellä, kun olen museokamaa itsekin :)

      Olen kyllä iloinen kaikista löydöistä. Ja tietty Kekkilän sadostakin, vaikka pakko myöntää, että se alkaa jo jossain määrin kyllästyttääkin, kun vaan kasvaa kasvamistaan :D. Postiivinen ongelma vissiin. Ja seuraava vaanii kesäkurpitsapenkissä...

      Meille tosiaan tuli tasan yksi mansikka siihen amppeliin ja loput kukat kuivui. Pojalle sen ainoan tarjoilin, kun on niin kiva, ja oli kuulemma paras mansikka ever. Hyvä homma. Jos ens vuonna sit vaikka jo tulis kaksi...

      Mitä tohon koruun tulee, niin kannattaa tarkkailla seuraavaa postausta..

      Kivaa viikonloppua (ja edelleen lomaa?) teille kans!

      Poista
    3. Juu, tuo kommenttien katoaminen on raivostuttavaa ja sitten se yleensä vielä tietty tapahtuu silloin kun on kirjoittanut pitkän ja (mielestään) ihan fiksunkin kommentin 😡. Juu, lomalla ollaan vielä, isäntä vielä viikon ja minä kaksi... Sotamieskin tuli tänään lomille😊

      Poista
  21. Mukavasti taas piristit päivää! Tai yötä, olin menossa nukkumaa, kun luin sängyssä juttuasi. Mies kuorsasi vieressä ja mä tyrskin naurua pidättäen.

    Kyl oot tehny hienon löydön kirppikseltä. Liinavaate on upea!

    Hienosti sun yrtitkin kasvaa! Mun yrtit ei ny sittenkää tykänny siitä liiallisesta kastelusta (poika hoiti) ja ovat mätänemään päin.. No, uudet salaatit ja yrtit on laitettava kasvamaa. Juu, on siin sit hommaa, jos kaikki yrtit pitäis syödä sitämukaa ko kasvaa... hah,haa. Mä olen heittäny joka vuosi ison basilikapuskan kompostii, ku ei pysty tosiaan kaikkea kesän aikana syömää..Fiksu tietenki kuivattas..

    Sulla taitaa alkaa loma, joten mukavaa lomaa tai ainakin viikonloppua!!! :D

    - TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla sattuu olemaan lakanoita, joista haluat eroon, niin soittele ;). Pistän miehen asialle..

      Löydöt oli kyllä ihan kymppejä. En muista, olenko vielä ikinä onnistunut löytämään mitään, mitä olen varta vasten lähtenyt etsimään, mutta nyt lykästi noitten lautasten kans. Ja liina oli vähän niinkuin ekstraa, kun sellasellekin oli tarve. Ehkä mun onni on nyt kääntynyt :).

      Yrtit tosiaan sen kun porskuttaa. Välillä mietin, että vähempikin jo riittäis, kun ei sitä ihminen määräänsä enempää jaksa basilikaa syödä. Eikä Mojitoja juoda :). Joskin jälkimmäiset on aina vaan ajattelun asteella. Mintussa löytyis kyllä...

      Lomaan on vielä (tai siis enää) viikko, eikä se tunnu enää ihan pahalta odotukselta. Menee herkästi pelkkään työpöydän siivoamiseen. Sen verran tavaraa siihen on taas vuoden mittaan kertynyt ja mun lomanaloitusrutiineihin kuuluu se, että haluan nähdä paljasta pöytäpintaa :).

      Iloista viikendiä sulle kans ja kiva kun taas kävit :)

      Poista
  22. Hienot löydöt teit - olisin ostanut ihan samat itsekin. Voi että tuo käsikoru - makee ja tuo kirjoitus "kurtuista" - sitä kun tulee näitä ikälisiä - joku vuosi sitten ne vielä otti pattiin-ainakin jossain määrin - nykyisin ei enään.. onkohan se sitä kasvamista :) On muuten makeet salaatit sinulla - meillä oli kans vihdoinkin kasvaneet siihen mittaan ,että voi salaatin yms. hakea muualta kuin kaupasta :) Ihanaa kesän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, jos olisit :).
      Kurttuja ei tosiaan enää edes huomaa tai vaikka huomaiskin, niin ei ressaa enää yhtään. Hymyilemällä kuittaa monta ryppyä :). Mutta hyvin kyllä huomaa, mitä aurinko iholle tekee, kun mun vasen kämmenselkä on ihan sileä (tai no, melkein...) ja valkoinen, kun siinä on aina golfhanska (tai siis ei aina, mutta kentällä..) ja oikeassa ei. Hirmu väriero niissä.Ja säärissäkin rusketus päättyy tasan varrettoman nilkkasukan ylärajaan. On aika koominen, kun laittaa jotkut avokkaat tai sandaalit jalkaan ja näyttäis, että on sukat, vaikkei olekaan..

      Yrtit sen kun reuhottaa ja välillä jo iskee ahdinko, kun en halua yhtään heittää hukkaan, mutta en vaan kertakaikkiaan enää välillä kestä basilikan hajuakaan :D. Tai siis tuoksua... Mutta positiivinen ongelmahan tää vaan on. Olis se ollut kurja, jos mitään ei olis laatikosta noussut.

      Jos tosiaan tykkäsit tuosta mun korusta, kannattaa tarkkailla seuraavaa postausta...

      Iloista kesän (ja loman) jatkoa teille kans! Täälläkin viikon päästä vihdoin päästään kirmaamaan vapaaksi. Jess!

      Poista
  23. Lyhyestä kirjoitus kaunis; ihanat lautaset, ihana pellava (rrrrrakastan tuollaisia pellavajuttuja. Pellava vaatteissa, liinoissa....jes, jes, jes!) ja ihana koru ja niin eespäin 😊
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän ne just ollaan ne lyhyiden virsien mestarit :D

      Pellava on munkin feivoritti. Olen pitkään haaveillut pellavaisista kylpypyyhkeistä ja saunatakista, mutta pahus kun ne on niin arvokkaita, ettei nuukajussi raski ostaa. Hyvä kun sentään kirppiksellä älysin raottaa lompakkoa sen verran, että sain ton mattoliinan. Se on tosiaan kaunis. Sellanen hienostuneen rouhea tai rouhean hienostunut..

      Korumielessä kannattaa tarkkailla seuraavaa postausta... Tulossa lähiaikoina.

      Ja tuli tosta sun kivasta illanjatkosta jostain syystä mieleen loton virallinen valvoja Aulis Gerlander, joka aina lopuksi toivotti Hyvää illanjatkoa :): Että semmoista sitten..

      Poista
  24. Toi viimonen kappale sai hekottelemaan ääneen. Oot sää hassu <3 Ja ainahan sulla on hyvät jutut ja kuvat. Niin paljon kivaa tarinaa, etten tiedä mihin tarttuisin, kun kiireessä näitä luen. Ja aina luen, vaikken kommentoikaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotko, kun sanon, että ilahduin kun näin sut täällä? Ja siitä kans, jos käyt muulloinkin, vaikkei siitä jälkeä jäiskään. Joskaan ei näissä mun jutuissa mitään järkeä ole, mutta minkäs teet, kun tuntuu, ettei sitä ole liiemmin päässäkään tällä hetkellä :). Menee kaikki energia ja järki loman odotteluun vissiin.

      Tänään oli pakko pitää lippis syvällä päässä, kun alkoi yllättäen aurinko paistaa ja kauhee pelko, että kulmat haalistuu... :). Piti heti kentältä kotiin tullessa tarkistaa, että on väri tallella.. Niinkus tiedät, niin peilikuva on mulle tärkeä hehhee :D.

      Iloista viikonloppua sinne kaikkien terassien ja patioiden pariin <3



      Poista
  25. ei muuta kuin basilikat kimppuihin kuivumaan - pellava on näyttävän näköistä (mankeloituna) ja uudet vaasit ajattomat heinineen - kiva postaus!

    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onni on itseään viisaammat lukijat :). Että ei muuta kuin tuhannesti kiitos kuivatusvinkistä! Ei ois itselle tullut mieleenkään, vaikka talvisin aina kuivattua basilikaa purkista milloin mihinkin ripottelen.. En ollut vaan yhtään ajatellut, että sellastahan sitä vois tehdä itsekin. Ahdisti vaan ajatus, että menee suuri osa hukkaan, kun en kerkiä syödä. Muut kun ei noista yrteistä tässä talossa oikein perusta. (Mieskin kysyi reuhottavan basilikan nähdessään, että "syötkö tosta noi lehdetkin" :D. En tiedä, mitä ajatteli mun syövän, kun ei lehtien lisäksi ole muuta kuin varret...)

      Vaasit on hirmu kivat. Ja koska arvelen, että tiedät, missä suunnilleen asun, niin kerron senkin, että ostin ne eräästä, noin parinkymmenen kilometrin päästä sijaitsevasta ostoskeskittymästä, jossa harrastetaan mm. lasinpuhallusta... ;).

      Kiitos kun kävit ja jätit kivan viestin. Iloista viikonlopun loppua ja lomaakin, jos sattuu sellainen olemaan!

      Poista
  26. Kirpparit on parhaita ja miten ihania löytöjä olet tehnyt. Huolisin huutaen ihan kaikki löydöt. :) Kivaa viikkistä Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavaran suunta jo pitkään ollut paremminkin ulospäin talosta, joten en ole vuosiin kirppareilla käynyt. Paitsi myymässä :). Mutta nyt oli mielessä ne "blogilautaset" ja pöytäliina ja ilahdutti, kun tärppäsi. Ei ollut juurikaan luottoa siihen.

      Tässä viedään nyt viimeisiä työpäiviä ja torstaina alkaa vihdoin loma!! Aaahhh <3

      Poista
  27. Vau mitä löytöjä ja edullisesti. Lautaset oli todella löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eis ollutkin :)? Nyt vaan tarttis loihtia niitä herkkuja, mitä lautasten päällä kuvailis :D

      Poista
  28. Ihania löytöjä!
    Pellavaliina on upea ja noi maljakot ihan täydellisiä <3
    Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
  29. Minä tykkään myös noista lautasista ja liinasta ja maljakoista ja rannekorusta.
    Ihana basilika ja muut yrtit! Voih, kyllä minäkin vielä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis <3.

      Tulen joskus paremmalla aikaa tutustumaan sun omiin tarinoihin. Nyt on vähäksi aikaa mitta täynnä koneella kökkimistä ja aion heittää sen nurkkaan, kun huomenna vihdoin ja viimein kirmaan hetketksi kesälaitumille :)

      Poista
  30. Oi, mitkä löydöt kirppikseltä!!
    Upean näköinen yrttitarha. Pitäisi itsekin keksiä jokin vastaavanlainen systeemi, kun mulla pakkaavat yrtit nuupahtaa alkuperäisiin purkkeihin vaikka niitä yrittää pitää kosteana. Multaahan ne huutavat juurillensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tuo Kekkilän viljelylaatikko on kyllä superi. En usko, että olisin ikinä saanut erillisissä purkeissa mitään pysymään hengissä, mutta tohon upposi 80 litraa multaa, joten ei ihan heti kuivu, vaikkei muistais aina kastellakaan. Basilika tosin on aika hyvä merkki siitä, milloin tarvitaan lisää vettä. Alkaa heti nuokkua, mutta piristyy samantien, kun saa juotavaa. (Musta jo välillä tuntuu, että vähempikin kasvu riittäis :). Alkaa jo se tuoksukin vähän tökkiä, mutta en valita. Positiivinen ongelma tää yrttien ylituotanto :))

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi