Sivut

perjantai 8. huhtikuuta 2016

KEVÄINEN MESSUKEIKKA

Poikettiin eilen Keskipisteen Jennin kanssa Kevätmessuilla, joilta toivoin saavani inspiraatiota pitkäaikaisen haaveeni toteuttamiseen. Ja sehän ei siis ole enempää eikä vähempää kuin olla Oman elämäni Superpuutarhuri..

Vaan eipä tullut meikäläisestä puutarhuria ainakaan tällä reissulla, eikä sitten lopulta muistettu ostaa niitä mansikoitakaan, mutta ei haittaa. Vapaapäivä on aina vapaapäivä ja mikäs sen parempaa ajankulua kuin aikatauluton ja päämäärätön haahuilu. 

Sen kummemmalla raportilla en rassaa, vaan kannan oman vaatimattoman korteni messukekoon sekalaisen ja sekalaatuisen kuvapläjäyksen muodossa. Kasasin sen niistä otoksista, joista sai vähänkään selvää. Ärsyttää selitellä, mutta suurin osa meni totaalisesti pilalle, kun aloin hämärissä olosuhteissa kikkailemaan valotusaikojen kanssa, mutta unohdin, että siinä yhteydessä tarvittaisiin myös vakaata kättä.



Tuoksuivat ihan kotoisille mansikoille, vaikka ulkomaisia tähän aikaan vuodesta vielä ovatkin.


Tulppaaneista ei oikein enää kotona jaksa innostua, mutta kun niitä on ympärillä kokonainen meri, niin kauniitahan ne ovat, ei käy kieltäminen.





Harmikseni kuvat neljän eri bloggaajan sisustamista kasvihuoneista epäonnistuivat, mutta lasien läpi sain sentään napattua hämärän kuvan Kukkaiselämää Sadun kasvarissa meneillään olleesta teehetkestä. En kestä, miten älyttömän suuren työn Satu on tehnyt, kun on ommellut nuo hemaisevat tyypitkin itse. Nostan isosti (kukka)hattua! Itselle iskee stressi pelkästä ajatuksesta.




Kaiken runsauden keskellä oli Cilla's:in osasto, joka selkeässä yksinkertaisuudessaan miellytti omaa silmääni. 






Näitä säkkiin verhottuja harsokukkia olisin voinut tuijotella vaikka lopun päivää.



Ja ihailla täytyy myös näitä Cilla's:in naapurissa sijainneen Mosa Interiorsin silkkiharsoja, jotka kauempaa katsottuina näyttivät todellakin aidoilta. Kaukana niistä ajoista, kun tekokukat olivat tönkkömuovista valmistettuja, vuosien saatossa ikkunalla haalistuneita, ruusuja tai pelargonioita. 



Tästä silkkisestä laventelista (?) tykkäsin erityisesti:


Ja vaikka sitä herkästi tulee ajateltua, että kyllä aito on aina aito ja minähän en mitään tekokukkia kotiini halua, niin unohtuu sellainen tosiseikka, että jos on vaikkapa vaikeasti allerginen, silkkikukat ovat oiva vaihtoehto. Meillä ei esimerkiksi kotona voi olla mitään voimakkaasti tuoksuvaa, koska laukaisee yhdellä perheenjäsenistä heti pahan migreenin. 



Tykkään tuosta Hobby Hallin "Koti - paras paikka olla"-sloganista. Ja hauska oli kannukin.






Taito Shopin osaston tuotteissa oli jotain nostalgista. Tuli mieleen kansakouluajat ja oman kasvion keräily.





Rooms available.


Ilmavat yrttihyllyt.


Sade ja varjot. Harmi vaan, että sade ei näy kuvissa. Näytti livenä kivalta.


En oikein tiedä, mitä näistä messuista sanoisin. Jotenkin tarjonta tuntui suppealta, mutta veikkaan, että oli enimmäkseen meistä itsestämme kiinni. Haahuiltiin vaan, eikä oikein oltu missään vaiheessa kartalla. Ja kaikkein kattavin, eli OmaKoti-osio jätettiin kokonaan väliin, koska siellä olisin tuntenut olevani enemmän töissä kuin vapaalla ja sehän ei vapaapäivänä sovi ollenkaan :)

Ja koska en tosiaan vielä ole päässyt sille oman elämäni superpuutarhuritasolle, tuli kokonaan skipattua ne lukuisat osastot, joilla oli tarjolla jos jonkinlaista mukulaa, juurakkoa ja kasvien siementä. Ehkä vielä joskus pääsen niin pitkälle, mutta aloitan kuitenkin siitä, että tänään käyn ostamassa pottuja ja laitan ruukkukasvatusta varten itämään.

Kiitos vielä messuseurasta Jenni ja mitä parhainta viikonloppua itse kullekin multasormelle!




38 kommenttia:

  1. En ole yhtään messuihminen... Onko sellaisia hyviä, mukavia, kiinnostavia messuja?
    Nuo kasviojulisteet näyttivät kivoilta... Hyviä kuvia taas kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ole minäkään. Olen koko ajan valmiiksi vähän varuillaan ja joku keksitty selitys valmiina siltä varalta, että joku tulee tyrkyttämään jotain.. :). Eri asia tietty, jos olisi vaikka joku rakennusprojekti meneillään ja pitäis varta vasten hankkia tietoa jostain tietystä jutusta, mutta kun ei ole meneillään oikein yhtään mitään ja tavarallakin on suunta mieluummin talosta ulos kuin sisään, niin enemmän menee ihan huuhailuksi vaan. Ja tässä tapauksessa pääasia oli tavata sisustusopintojen aikaista kurssikaveriani Jenniä, jonka olin nähnyt viimeksi pari vuotta sitten.
      Että heti jos kekkaat sellaiset vimpan päälle hyvät, mukavat ja kaikin puolin kiinnostavat messut, niin vinkkaa :).

      Kasviot oli kovin kotoisia. (Mietin, että kuinkahan moni muistaa kansakoulun olemassaolon, mutta meikäläisen ikäluokka oli täällä meilläpäin viimeinen, joka sitä kävi. Seuraavat olivat jo peruskoululaisia).

      Kiitos kuvakehuista :). Itse sitä näkee vaan sen, mikä meni pieleen, mutta oli kyllä aika haastavat olosuhteet, kun oli kovin hämärää siellä halleissa. Ihmettelen, kun eikös kumminkin kasveilla tarttis olla päinvastoin sitä valoa.. Vai onko tää just sitä puutarhakurssin alkeisoppimäärää vaativaa :)

      Poista
  2. Paljon varmaan oli nähtävää noillakin messuilla. Satu on tosiaan ollut ahkerana noiden pupujen ompelemisessa. Ajattele mitä sorminäppäryyttä ja pitkää pinnaa niiden tekeminen varmaan vaatii.

    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olis siellä ollut vaikka mitä, jos oltaisiin kaikki kierretty, mutta tosiaan välteltiin, ettei mulle tuu työperäistä allergiaa :).
      Enkä edes oikein tiedä itsekään, mitä muka odotin enemmän. Varmaan jotain taikapölyä, jolla musta olis yhtäkkiä kehkeytynyt se puutarhuri...
      Ompelutaitoa ja kärsivällisyyttä mullakin vielä riittäisi, mutta ei tollasta mielikuvitusta kuin Satulla. Miten voikin saada pupuhahmoista niin ilmeikkäitä persoonia, että ihan kuin olisivat oikeasti eläviä olentoja.

      Kiitos kauniista sanoista ja seesteistä viikonloppua! Pidetään sateet loitolla. Vaikka Ruotsin puolella tai jotain :)

      Poista
  3. Olen menossa tuonne messuille sunnuntaina. Odotan innolla näkeväni Koti kaupungin laidalla-blogin Fridan sisustaman puutarhamajan.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa sit onni, että mulla meni justiin ne puutarhamajakuvat pieleen, niin pysyy sulla jännitys :). Oli kyllä kiva se Fridan kasvari. Ja kaikkikin. Samanlaisia, mutta kuitenkin niin erilaisia. Kukkalan Sannalla oli kans tosi kiva, mutta ne kuvat tärähti pahemman kerran. Jennin (Keskipiste) blogissa on siitä kuvat, mutta parempi varmaan, kun et etukäteen zuumaile, kun oot kuitenkin itse menossa. Ja tää mun kuvapläjäys oli niin suppea, että suurin osa jäi sen ulkopuolelle.

      Kivaa messuilua ja muista maistaa mansikoita :)

      Poista
  4. Just meikäläiselle sopiva messupläjäys!
    Samalla lailla mä varmaan olisin myös haahuillut jos olis tullut edes mieleen lähteä. Mutta mitä sitä suotta, mulla on ihan tarpeeksi messua tuossa omassa pikkupläntissä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä. Tässä ne oli ne tärkeimmät :). Paitsi se Parolan Rottinki, mikä kyllä mystisesti meiltä piiloutui. Tai sitten oli siinä kohtaa just joku tärkeä juttu kesken, joka vei huomion. Tai väentungos tai jotain.

      Tältä tontilta on messut kaukana. Oon kyllä ihmeekseni innostunut leikkelemään pensaita ja siivoamaan alustoja ja haravoimaan. Ja mies tosiaan karsi ne omenapuut ihan minimiin. Naurattaa joka kerta, kun näen ne kotiin tullessani. Voihan tynkä sentään :). Mutta uskolliset raparperit sentään kasvaa niinkuin joka vuosi. Enimmäkseen siellä, missä ei ollenkaan pitäis..

      Poista
  5. Kiitos kuvista. Meillä on viikon päästä tarkoitus ppistäytyä Tampereen supermnessuilla, sielläkin on puutarhaa, keräilyä ja muuta mukavaa. Pelkään jo nyt mitä kaikkea mukulaa/sipulia/kasvinalkua tarttuu hihaan. Siksi otan miehen kantajaksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu. Muakin pelottaa, mitä kaikkea sulle tarttuu mukaan :). Kantaja on tosiaan varmaan hyvä olla omasta takaa..
      Itse en nyt tarvinnut, kun unohtui ostaa ne mansikat. Ja tulppaanit. Olis ollu 15 euroa 50 kappaletta (tulppaaneita siis, ei mansikoita), mutta kun aloin miettiä, mihin ne sijoitan, niin jäivät ostamatta. Kivoja ja reheviä yrttejä oli kans tarjolla, mutta jäi nekin. Niin mulle yleensä aina käy. Alkupäästä heti jos löytyy jotain, sitä ei huvita kantaa koko päivää ja loppupäivästä ei taas enää huvita palata alkupäähän. Pattitilanne..

      Antoisia messuja jahka aika koittaa!

      Poista
  6. Messuille menossa sunnuntaina. Silkkikukat on taas ihan mun juttu kun tapan kaikki kasvit mitkä on sisällä :D

    Ihanaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin jäi vähän harmittamaan, etten ostanut jotain silkkikukkia eteiseen. Siellä kun olis just sellanen hyvä paikka jollekin piristävälle, mutta ei sais olla sellasia kasveja, jotka kärsii vaikkapa vedosta, kun ulko-ovea kumminkin avataan tämän tästä. Ei vaan tullu taas ajoissa mieleen. Just vaikka ne harsot ois ollu ihania. Enkä tosiaan ole mikään viherpeukalo minäkään, mutta oon ajatellut ruveta sellaiseksi :)

      Kivaa viikonloppua ja messupäivää! On luvattu aurinkoa. Kai... Hope so :)

      Poista
  7. Harmi, kun ei tavattu. Olimme varmaan kaikki bloggarit katsomassa Fridan esitystä. Hieno kuvapläjäys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano. Olisin mieluusti tullut morjenstaan.
      Siinä oli kyllä ihan teidän kasvareitten lähellä menossa joku ohjelmanumero ja aattelin, että varmaan olette siellä. Fridaa kun en livenä tunne, niin en osaa sanoa, oliko hän siinä esiintymässä. Mutta kivat oli kaikkien majat! Ja sun puput kyllä jotenkin niin koomisen elävän oloisia, että ei voinu kuin hymyillä :)

      Poista
  8. Ihania kuvia! Varmaan piristi silti reissu, vaikka puutarhuria ei tulisikaan :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä piristävä päivä. Arkivapaita kun on todella harvoin ja jos siihen vielä liittyy hyvää seuraa, niin mikäs sen parempi. Ja ehkä musta se puutarhurikin joskus tulee. Sellanen ihan pieni vaan :)

      Kaikinpuolin kivaa viikonloppua sulle ja perheelle kans!

      Poista
  9. Hienoja kuvia joka ikinen. Taito shopin tuotteet ovat kiinnostavia. Käyn kurkkaamassa niitä ensi viikolla kun käymme pienellä reissulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Irma :).

      Olen melko vakuuttunut, että kansakouluaikoina oli vastaavia julisteita (tai siis tauluja paremminkin) kasviopin tunneilla. Ei mustalla taustalla tosin, mutta muuten. Jotenkin niin nostalgisia ja kaikessa karuudessaan tosi hienoja! Samoin kuin nuo purkit.

      Iloista ja antoisaa pikkureissua :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos itelles <3. Jos vaikka koitettais pitää seuraava tauko vähän lyhyempänä kuin kaks vuotta :)

      Poista
  11. Minä olen juuri tässä pohtinut, että haravoinko ja tonginko pihalla viikonlopun vai lähdenkö messuille. Nyt vaakakuppi kääntyy siihen suuntaan, että taidan jäädä messuille omalle pihalle. Viikolla olin työmatkalla + vedin yhden kehittämispäivän, niin sen jälkeen olo on hieman ventti. Taidan tarvita puutarhaterapiaa, jotta seuraavan työviikon taas jaksaa uusin virroin.
    Kiitos vinkeistä. Piipahdin jo Cillas´n sivuilla :)
    Iloa viikonloppuusin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän valinnan teit :). Itse olisin tehnyt ihan saman, jos ei olis ollut mahdollisuutta pitää poikkeuksellista arkivapaata. Viikonloppua en olis raskinut messuille uhrata.
      Tänään oon kans riehunut pihalla ja putsannut pensasaidan alusia ja kaivanut ojaa sun muuta. Ja uskotko, että olit mun mielessä, kun levittelin pensaiden alle sun vinkistä viime vuonna Honkkarista ostettuja kuorikatteita :). Tuli hyvä mieli, kun sain aikaiseksi sellasia mieltä vaivanneita ja ei-niin-lemppareita, mutta palkitsevia hommia.

      Alan uskoa puutarhaterapian voimaan :). Kaikkea kivaa viikonloppuun sulle kans Anu <3

      Poista
  12. Ah, nuo kuvausongelmat! Et vaan arvaa, miten myötäelän tunteitasi sen suhteen ;).

    Älä ota ressiä mukuloista ja siemenistä. Itsellänikin siemenistä ja sipuleista kokonaan kasvattaminen on tuntunut aina ihan heprealta. Mutta kokeile ostaa puutarhaliikkeesta yrttejä ja laita niitä ruukkuihin. Luin pari vuotta sitten jonkun Ruukkupuutarha-kirjan ja tajusin, että se on mun juttu: helppohoitoinen ja kivoilla ruukuilla saa pihaa kivan näköiseksi + itse kasvatettuja yrttejä joka aterialle. Kukista on valikoituneet toistaiseksi vain kaikkein helpoimmat mun ruukkuihin. Parin kesän ruukkuilun jälkeen olen saanut itseluottamusta ja yhtäkkisen inspiraation ihan maaistutuksiin. Mutta, kattoo ny kuin ämmän käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmittää mieltä tietää, että on kohtalotovereita kuvaustuskaa jakamassa :).

      Ja juu. En ota ressiä. Oikeastaan mulla ei edes ole ihan hirveää mielenkiintoa minkään kasvattamiseen ihan alusta asti itse. Tai siis, olishan se tietty hienoa, jos kävis tosta vaan ja sattuis omistamaan vaikkapa kasvihuoneen, mutta ei meillä täällä edes olis paikkaa, missä taimia idättelisin. Makkari ja olkkari on talon aurinkoisella puolella ja kumpikaan ei houkuta :D. Herneenversot sen sijaan laitoin tänään sun innoittamana multiin ruokapöydän kulmalle. Ja valkkasin kaupassa nimenomaan ne keltaiset, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Aattelin, että herne mikä herne :).

      Viime kesänä kasvattelin ruukuissa perunoita ja lasiterassilla tomaattia ja molemmat oli hirmu suksee. Mies jopa tänään kysyi, että laitatko taas niitä hyviä tomaatteja kasvamaan. No laitanhan mää. Kröhöm. Ja lisäksi aattelin jotain, mitä tulee varmasti syötyä muutenkin. Lehtikaalia ainakin, kun on kuulemma helppo kasvattaa. Ja kesäkurpitsa ois kiva. Ja sit jotain perusjuttua niinkuin vaikka ruohosipulia ja semmosta. Ai että mutta en malttais odottaa! Maahan en edes yritäkään laittaa mitään kasvamaan, kun tää meidän tontti on sellasta savitinttua, että tässä tukehtuu kaikki, vaikka ajais rekkatolkulla hiekkaa sekaan. Kokeiltu on. Kukatkin on aina ruukuissa. Ja nekin vaan kesäkukkia, koska ei voi koskaan tietää, mikä minäkin vuonna omasta mielestä näyttää kauniilta ja mikä ei. Säilyy valinnanvapaus, eikä tarvi ressata.

      Hyvin meidän käy! Siitä lähdetään :)

      Poista
  13. Eiks se oo kumma, sitä luulee hallitsevansa kuvaamisen ja mitä, epätarkkaa puuroo on tarjolla. Minä niin tiedän tuon tunteen.

    Messuilla on ihan mukava haahuilla ja kuvista päätellen, olihan siellä katsottavaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mää en luule, että hallitsen, mutta se ottaa kyllä pannuun, kun siinä kameran näytöllä kuvat näyttää tosi hienoilta ja tarkoilta, mutta sitten kun ne lataa koneelle, niin ei tosiaan ole kuin sitä kuuluisaa puuroa tarjolla. Plääh. Tarttisin varmaan luku- ja näyttöpäätelasien lisäksi vielä kuvauslasitkin. Ilman rillejä kun tihrustaa, säädöt on vaan arvausten varassa. Ei oo heeppoo sano mun nuorempi poika pienenä. Ei oo ei. Mutta mehän ei luovuteta.

      Haahuilu on just parasta! Ja haaveilu :)

      Poista
  14. Mulla meni myös tuo Parolan Rottingin osasto ihan ohi :( . En tosin sitä messuilla muistanut edes etsiä, mutta kotimatkalla muistin asiaa harmitella.

    Olis kiva ollut ostaa niitä tulppaaneja, mutta en viitsinyt raahata junaan.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa Annukka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tavallaan hyvä tietää, etten ollut ainut :). Joskin olis ollut kiva, että oltais molemmat hoksattu se Rottingin osasto, koska näytti kuitenkin niin kivalta. En edes tiennyt, että oli siellä, mutta Instan messukuvissa näin. Noooo. Ens kerralla :).

      Tulppaanitarjous oli kyllä aika hyvä, mutta jotenkin ne näytti sellasena merenä kivemmalta kuin kimppu kotona. Tai sitten sitä on vaan jo ehtinyt tältä keväältä kyllästyä.

      Mukavaa ja huomenna toivottavasti myös aurinkoista loppuviikonloppua teille kans <3

      Poista
  15. Messut. Hmmm... en oikeastaan muista koskaan käyneeni kokonaisuudessaan kivoilla messuilla :) Paitsi joskus käyn tietyillä messuilla jos saan jostain lipun - jos ja kun siellä on samalla keräilymessut :D Harvemmin ostan sieltä mitään, mutta on kiva tutkailla. Vähän niin kuin kirppareilla. Tai no, kirppareilla ei tule aina vaan tutkailtua :) En siis ole messuihminen. En yhtään.
    Mutta hitsi vie, perunoiden idätys-esikasvatus, siinä olisi ideaa, mutta ei vaan oikein taida olla paikkaa. Täytynee odottaa niin kauan, että saa maahan. Viime vuotisista (siikli) potuista muoviruukuissa kasvatettuna tuli lähes pahanmakuisia. En tiedä johtuiko muovista vai kävikö joku pupu pissimässä ruukkuihin vai mikä oli.... Mutta maahankaan en niitä halua laittaa kun ovat (uskallanko edes sanoa), niin rumia. Muutama vuosi sitten periferiassa oli perunapenkki, mutta revin ne kesken kasvun pois kun eivät jotenkin oikein niin kuin istuneet ympäristöön. Voi pyhä sylvi! Että ihminen on. Täytyy yrittää täksi kesäksi kehitellä jotain "kaunista" joka tuottaa hyvän makuista pottua :D
    Ps. Kivoja ja skarppeja kuvia oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahans. Sitä on vissiin jalkauduttu takaisin kotimaan kamaralle? Tervetulloo :)

      Enpä ole minäkään kokonaiskivoilla messuilla koskaan käynyt. Mahtaako sellasia olla olemassakaan? Eipä vissiin. Ja itse olen ainakin vähän (paljon) sellanen, että olen koko ajan jo valmiiksi vähän niinkuin valmiina selittämään itseni ulos tilanteesta, jos joku tulee varsin myymään mulle jotain ilman, että olen itse kysynyt mitään. Sitä tosin harrastan ihan kaupoissakin. En tykkää yhtään siitä tunteesta, että joku muu koittaa määritellä, mitä olen vailla. Että taidan olla just sellanen perusnihkeä messukävijä, josta ei oo iloa kellekään.

      Mutta sulla on kyllä nyt niin kovat vaatimukset potuille, että mahtaa mennä jo geenimuuntelun puolelle :D. Hakusessa hyvänmakuinen, muodollisesti pätevä ja ympäristöönsä sulautuva lajike...
      En muista, mistä lajikkeesta ne viimevuotiset ruukkupotut kasvatin, mutta ne oli kyllä ihan hyviä. Torstaina aukee Prisman kesäpiha, joten tarttee sieltä taas käydä bongaamassa. Varmaan niitä siis vois ostaa ihan kaupan vihannesosastoltakin, mutten ny lähde riskeeraamaan..
      Herneenversoja laitoin eilen Villa Idurin Pilvin innoittamana kasvamaan ruokapöydän nurkalle. Näyttää olevan tällaselle ei-niin-superpuutarhurille kiitollista hommaa, kun nyt jo puskee ekoja ituja pintaan. Onnistumisen ilo on valtaisa :)

      Ja kiitti!

      Poista
  16. Vo mä en koskaan näe noita sateenvarjoja. Sitten vasta bongaan niitä muiden kuvista. Mäkin meinaan kävin kyllä noilla messuilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee. Lohdullista kuulla, että sulla on mennyt jotain noinkin massiivista kuin nuo varjot ohi :D. Itsellä kun näytti menneen vähän yhtä sun toista kans nyt, kun muitten messukuvia katselen.. Mutta ei sitä aina kaikkee millään huomaa etenkin, jos on just joku tärkeä juttu kesken :). (Aattelin, etten edes kuvaa noita varjoja, kun ne on jo niin "nähty", mutta siinä ne nyt kumminkin on.)

      Tänään ei sateenvarjoja onneks tarvita. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Jess!

      Poista
  17. Oi nuo mansikat näyttää herkullisilta! Hyviä kuviahan sä olet saanut! Mullakin se on niin, että kun 20 ottaa niin yksi saattaa olla kohtuullinen... Mutta kuvankäsittely on kyllä melkoinen taikasana, tosin ei sekään epätarkkoihin kuviin tietty auta...

    Mä olen niin huono messuilla kävijä, mua aina alkaa ahdistaan se ihmismäärä enkä jaksa ängetä itseäni katsomaan juttuja... Harmillista sinänsä, koska messuilla olis monesti kivoja tarjouksia ja ideoita...

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat tuli vastaan heti alkumetreillä ja niitä piti muka ostaa, mutta eihän sitä sit enää muistettu/jaksettu palata takaisin ostamaan. Sen enempää kuin tulppaaneitakaan tai sitä luomukasvovoidetta, jonka myyjälle lupasin, että tuun jahka kierros on ohi. Nooooo. Eipä mittään. Pääasia oli tavata Jenni, joka on mun sisustusopintoaikainen kurssikaveri ja viimeks nähtiin pari vuotta sitten. Lippu tuli töitten puolesta ilmaiseksi, joten ei menny tappiolle, vaikkei mitään sen kummempaa jäänytkään käteen. Enkä edes tiedä, mitä sen enempää odotin. En varmaan mitään. Ihana oli vaan haahuilla vapaasti mieluummin kuin olla omalla osastolla töissä :). (Viime vuonna olin). Mutta huono olen minäkin messuja kiertelemään. Koko ajan tarvii olla vähän niinkuin varuillaan, ettei kukaan vaan yritä myydä mitään :). Mutta tää torstai oli kyllä tungoksen puolesta oikeinkin rauhallinen päivä. Syömäänkin mahtui heti kun halus ja se on tärkeetä se :D.

      Kuvankäsittelyä haluaisin kyllä oppia, mutta en tiedä sitten, piisaisko siihen kärsivällisyys. Tai siis lähinnä, että haluanko käyttää siihen aikaa. Mieluummin haluaisin oppia kuvaamaan kunnolla. Nytkin luulin, että niistä mun messukuvista (jotka ei päätyneet tänne asti) tuli oikeinkin hyviä, kun kameran näytöllä näytti (ilman silmälaseja katsottuna) ihan siltä, mutta kissanviikset. Ei muuta kuin epämääräistä puuroa, kun koneelta katsoin. Kauhee pettymys. Mutta mehän ei luovuteta :).

      Kiitos ja kiitos samoin! Seuraavaks aion pestä grillin ja laittaa kevään ekat makkarat tulille :)

      Poista
  18. Minäkin olin muuten torstaina messuilla. Olin kyllä myös eilenkin. Tosin vain pikaisesti Tiian kanssa kierrettiin muutamat jutut. Kevät messuissa on ihana kuvata tätä kauneutta. Ihania juttuja oli messukeskus tulvillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulta jo tulikin aiemminkin kommentti tähän samaan ketjuun, mutta kiva kun pistit tuplasti ;). Ja luinkin sun ja Tiian messukuulumiset.

      Poista
  19. Harmitti kun jäi messut muiden kiireiden takia näkemättä, mutta ihanasti pääsi tunnelmaan näiden kuvien avulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pahus. Mutta kiva, jos kuvista oli iloa. Joskin aika suppeat oli nää mun otokset tarjontaan nähden. Paljon meni pilalle ja paljon jäi näkemättä, mutta onneks muut kävijät on olleet paremmin kartalla :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi