Sivut

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

HYVÄ PAHA (BLOGI)MAINONTA

Blogimainonta tuntuu aina välillä kuumentavan herättävän tunteita.

Itse en ole aihetta juurikaan mietiskellyt, koska en sitä sanan varsinaisessa merkityksessä ole harrastanut, mutta kun se taas kerran jostain esiin putkahti, päätin minäkin pohtia, mitä mieltä olen.

Aloitin miettimällä, millainen blogimainonta on mielestäni hyvää ja millainen huonoa, ja tulin siihen tulokseen, että molemmissa pätevät ihan samat kriteerit kuin missä tahansa mainonnassa. 

Siihen, että ylipäätään kiinnostun mainoksesta niin paljon, että olen valmis lukemaan sen, tarvitaan tottakai omalla kohdallani ajankohtainen ja itseäni kiinnostava aihe. Muussa tapauksessa hyppään suoraan yli.

Jos teksti on sen lisäksi selkeää ja sisältää paitsi oleelliset tiedot tuotteesta tai palvelusta, myös aitoja omakohtaisia käyttökokemuksia (ilman mitään ylenpalttista hehkutusta), olen valmis harkitsemaan, ja todennäköisesti alan kuukkeloimaan lisää tietoa. Siinä kohtaa myös valmistajan (tai maahantuojan tai verkkokaupan tai mikä taho milloinkin on kyseessä) omilla verkkosivuilla on iso merkitys. Hyvät kuvat, selkeä ulkoasu ja kunnolliset tuote- ja hintatiedot puoltavat ostopäätöstä. Toki hinnan täytyy olla omasta mielestäni järkevä.

Usein päädyn myös lukemaan lisää käyttökokemuksia niistä blogeista, joihin google milloinkin johdattaa. Näin kävi esimerkiksi loppuvuodesta hankkimani kameran kanssa, jota voisi varmaan nimittää blogikameraksi mitä suurimmassa määrin. Mutta toisin kuin yleensä näiden "blogituotteiden" kohdalla, pidän sitä tässä tapauksessa pelkästään hyvänä asiana. Ilman blogikollegoiden apua tuskailisin varmaan vieläkin loputtomassa kameraviidakossa. Nyt olen muiden tuella tekemääni valintaan erittäin tyytyväinen. Kiitos siis vielä ainakin Soilelle, Idis&Interiöörille ja Anulle, jotka autoitte asiassa.



Vaikea kuvata luottokameraa ilman luottokameraa..


Entä millainen sitten on huono mainos, joka jää lukematta, vaikka aihe sinällään olisikin ajankohtainen tai kiinnostava?

Yhtään moittimatta mainostavaa tahoa, laitan tähän kuvan lehtimainoksesta, jonka kaltainen jää itseltäni auttamatta vaille huomiota ja päätyy armotta suoraan paperinkeräykseen. Siitä huolimatta liikkeessä asioin aina silloin tällöin


Tässä nyt vaan on yksinkertaisesti ihan liikaa kaikkea.


Ylläolevan lehdykän kaltainen "liika" koskee myös blogipostausta, jossa mainostetaan samaan aikaan montaa tuotetta, ja mahdollisesti kirjoitellaan väliin lisäksi muistakin asioista niin, että lukijalla (puhun koko ajan itsestäni) ei ole mitään mahdollisuutta pysyä kärryillä siitä, mikä oikeastaan liittyy mihinkin. Etenkin jos kuviakin on siinä määrin paljon, että eivät helpota asian hahmottamista. Tai jos bloggaajan käyttökokemukset kaikista postauksen tuotteista ovat pelkkää jenkkityylistä hehkutusta. Silloin en vaan valitettavasti lämpiä ja vaihdan aika pian toisaalle. 

Myöskään huonosti toteutettu "piilomainonta" ei omalla kohdallani toimi. Olen tässä suhteessa ehkä vähän turhankin kriittinen, mutta heti jos itselleni tulee sellainen tunne, että lukijaa/kuulijaa pidetään tyhmänä, en osta mitään. Sensijaan taitava piilomainonta toimii. Ero on hiuksenhieno, mutta merkittävä.

Taitavimman ei-myyntipuheeksi naamioidun myyntipuheen palkinnon olisin valmis myöntämään vasta 20-vuotiaalle lahjakkaalle kampaajalle, jonka käsittelyssä olin pari viikkoa sitten. Aivan mahtava pelisilmä, jonka ansiosta pulitin ylimääräisen satasen tuotteista, joita en edes tiennyt tarvitsevani (mutta joihin olen ollut erittäin tyytyväinen ja jotka vaikuttavat onnekseni myös varsin riittoisilta). Myyntipuhe (jollaiseksi sen toki tunnistin, mutten välittänyt siitä, koska tykkäsin persoonasta) oli niin oikea-aikainen ja taidokas, että todellakin toimi tällaisen vanhan jääränkin kohdalla. Kampaajalla kun varmin tapa välttää lisämyynti omalla kohdallani, on kysyä kassalla palvelusta maksaessani, että "Oliko sulla tuotteet kunnossa?". Aivan varmaa, että siinä vaiheessa vastaan, että "on", vaikka kotona oikeasti olisi vaan parin euron Erittäin Hieno Suomalainen, joka sekin vetelisi viimeisiään. Ei vaan enää siinä kohtaa huvita.




Myyjällä on siis todella iso merkitys. Jos myyjä on taitava, saatan ostaa jotain, mitä en ollut etukäteen ajatellut ostavani. Jos taas myyjän käytöksessä on jotain, mikä alkaa liiaksi ärsyttää, voin perua jo valmiiksi ennen liikkeeseen astumistani tekemäni ostopäätöksen. Vaihdan mieluummin liikettä tai olen kokonaan ilman kuin teen kauppaa törpön myyjän kanssa. Yleisin inhokkityyppini on imelä mielistelijä.

No entä olenko tehnyt muita ostopäätöksiä blogimainonnan perusteella kuin aiemmin mainitsemani kameran? 

Kyllä olen. Muistissa on ainakin ensikosketus Madaran luonnonkosmetiikkaan, joka on Bikken (ja 40% alennuksen) ansiota. Itselleni ennestään tuntemattomaan kivaan verkkokauppaan tutustuin muutama joulu sitten Jennin (ja niin ikään alennusprosentin) innoittamana. Pepi puolestaan sai vakuuttuneeksi Fiskarsin yrttitarhan erinomaisuudesta. (Ikävä kyllä, tarhan kasvivalo oli herkille silmilleni niin kirkas, että emme mahtuneet samaan keittiöön ja jouduin aika pian myymään sen pois. Nyt on harkinnassa samanlainen, mutta erilainen). Voi olla, että on jotain muutakin, mutta nämä ainakin muistan. Ja kunhan edelliset Madarat on käytetty loppuun, kokeilen Katjan vinkistä seuraavaa.




Kaikki blogimainonta ei siis omalla kohdallani ole mennyt hukkaan, vaan päinvastoin auttanut. Pidän sitä siis myös positiivisena asiana. Joskin blogit, jotka sisältävät enimmäkseen pelkkiä yhteistyöpostauksia, eivät jaksa pidemmän päälle kiinnostaa, koska kaikkein mieluiten kuitenkin luen aitoja kirjoituksia ihan todellisesta elämästä ja ihmisistä niitten takana. Jossain kohtaa mainokset saattavat myös kääntyä itseään vastaan. Lähinnä silloin, kun lukuisat tai kovin suuret bannerit alkavat haittaamaan sivujen latautumista. Se on harmi, koska muutama kiva blogi on sen takia jäänyt viimeaikoina vähemmälle huomiolle. Ei aina riitä koneen kapasiteteetti, eikä vissiin oma kärsivällisyyskään.

Lukuunottamatta viimekesäistä Tallinkin tuella toteuttamaamme Tallinnan blogireissua, josta saimme bloginäkyvyyttä vastaan hyötyä matkalippujen muodossa, en ole maksettua mainontaa harrastanut. Ei sillä, että olisi ihan ruuhkaksi asti yhteistyötarjouksia sadellutkaan :D.

Omia kokemuksiani sen sijaan olen jakanut ja aion jakaa vastakin, jos koen, että niistä voi olla iloa tai hyötyä muillekin. Luetuimpia tekstejäni ovat viimekeväiseen PH-dieettiini liittyvät kokemukset, joista varsinainen rahallinen hyöty on mennyt FitFarmille. En kuitenkaan koe, että se olisi itseltäni pois. Päinvastoin. Tekevät hyvää työtä. Muuten en olisi kokemuksistani kirjoittanutkaan. Ja itse iloitsen jokaisesta, joka on tekstieni innoittamana osallistunut ja saavuttanut itselleen yhtä hyvän olon kuin minä.

Ja jos joskus olenkin tuntenut pienenpienen kateuden pistoksen, kun olen nähnyt, kuinka joku on blogiyhteistyönä saanut vaikkapa arvokkaat kylppärikalusteet, olen samantien palauttanut itseni maan pinnalle ja muistuttanut itseäni siitä, että päästäkseen mukaan niin mittavaan yhteistyöhän, bloggaaja on tehnyt pitkäjänteistä, aikaa vaativaa, määrätietoista ja hyvää työtä todennäköisesti jo useiden vuosien ajan. Ja niin kauan kuin itse en ole riittävän hyvä tai valmis vastaavaan, on parempi keskittyä nostamaan työmäärälle hattua ja iloitsemaan omasta vapaudestaan.

Loppupeleissä koko blogimainonnan arvostelu on mielestäni aikalailla turhaa. Valta kun on tässä(kin) asiassa ihan kokonaan kuluttajalla eli lukijalla. Voi joko lukea tai jättää lukematta. Tai ostaa tai jättää ostamatta. Kateus ei kannata.

Että näin. Tulipahan taas pohdittua. (Oikeasti piti kirjoittaa meidän tyhmästä keittiöstä, mutta tämä tuli nyt väliin).




68 kommenttia:

  1. Hyvää oli pohdinta. Ihan oikeassa olet tuossa, ettei ole pakko lukea jos ei halua. Itse kirjoittelen tuotteista/tavaroista/hoidoista oli ne sitten yhteistyön kautta tai itse ostettu vain silloin, jos oikeasta niistä tykkään :) Minun mielipiteeni ei ole ostettavissa :)
    Ihanaa loppu viikkoa Annukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina :).

      Paljon tulee hypittyä mainospostauksia yli, koska niin paljon on aiheita, jotka eivät justiin sillä hetkellä ole itselle ajankohtaisia. Mutta sitten kun joku osuu hyvään saumaan, luen mieluusti. Ja aidot mielipiteet kyllä erottaa sellaisista, joissa vuoroin hehkutetaan yhtä ja vuoroin jotain ihan päinvastaista tuotetta erinomaiseksi.

      Taitaa olla niin, että myyjääkin tärkeämpiä myyjiä ovat itseasiassa muut käyttäjät. Silloin saa herkemmin realistista tietoa myös pienistä puutteista, joita ainakaan itse en pistä pahakseni, koska harva asia on pelkästään täydellinen.

      Kiva kun jätit viestiä ja kaikkea mukavaa tähän viikkoon!



      Poista
  2. Nyt tartun viimeiseen :) -tyhmä keittiö?? Sullako? Voi veljet, kaikki keittiöt varmaan tuntuis tänään kyllä tyhmiltä sen eilisen Netan ihanassa isossa, toimivassa keittiössä huseeraamisen jälkeen. Tulin kotiin, tungin piirakkapulikkani jo ennestään täyteen ahdettuun laatikkoon ja katsoin ympärilleni. Että missäs mä niitä piirakoita täällä tekisin (kun en ole tehnyt) -tuossa normaalia matalammalla ruokapöydälläkö? Vaiko tuossa "ainoalla tasolla" joka on se perinteinen metallinen tiskipöytä. Leikkuulauta siinä kyllä on mukamas muokkaamassa sitä käyttökelpoisemmaksi. Juu, ei taida tarvia tehdä. Tai jos tekee, niin varautua siihen, että seuraavana päivänä selkä huutaa hoosiannaa...
    Huomaaks kuinka helposti lähtee asian vierestä jutut, taidan olla ihan pro siinä :)
    Mainonta, juu, olen pitkälti samaa mieltä. Ja sen vähän mitä olen saanut itse jotain mainostaa, olen kyllä myös sanojeni takana. Välillä vähäsanaisemmin, kai? Ja eiks se niin mene, että joku roti. Kaikessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän katselen kuvia justiin vaikkapa Netan tai mistä vaan muusta ihanasta keittiöstä, sitä tyhmemmäksi oma muuttuu... Oikea pyökkihelvetti (sooriii :D).
      Tuntuu, että ihan just remontoitiin ja olin onneni kukkuloilla muutoksesta, mutta kun tarkemmin mietin, niin siitä on jo 16 vuotta. Eli on kerinnyt maku aikalailla muuttua niistä ajoista. Harmi (tai siis tietty toisaalta hyvä), että on niin hyvässä kunnossa, että en pysty perustelemaan mitään uutta isompaa remonttia edes itselleni. Ja siksi nyt täällä pähkäilen pääni puhki, miten saisin toteutettua niin pienen pintaremontin, ettei näkyis kukkarossa ollenkaan, mutta lopputuloksessa sitäkin enemmän. Heti kun keksin, alan pyöritteleen pulikkaa. Sellaset kun oon ihan itte itelleni tehnyt, mutten kertaakaan muistaakseni vielä käyttänyt...

      Kohta pääset Lillan avaraan köökkiin taas :).

      Ja mitä mainoksiin tulee, niin Pepi = Fiskars. Aina ei vaan satu kelit kohilleen kaikille työkaluille.

      Poista
    2. Sun täytyy pistää suti heilumaan siellä köökissä! Tulee iso muutos lompakkoystävällisesti :)
      Ja jestas, Netan keittiö...siellä on neliöitä varmaan yhtä paljon kuin mulla koko huushollissa :D
      (Lillassa onkin tehokeittiö, sen voi tarvittaessa siirtää pihalle vaikka kokonaan!!)
      Keleistä puheen ollen, kaikkia työkaluja on päässyt sopivasti käyttämään - rasittamatta liikaa itseään :D

      Poista
    3. Nyt ei pelkkä suti valitettavasti riitä. Sitäkin kyllä tarvitaan, mutta kaikkein eniten tässä nyt tarvittais hoksottimia, jotka mulla ei nyt näytä toimivan niin miten haluaisin. Vaan eiköhän se tästä hahmotu, kun aikansa piirtelee. Hope so...

      Poista
  3. Ihana tuo kamera! Itse olen miettinyt ostaa myös tuota olympusta, vaikuttaa niin kätevältä ja hyvältä. Mikä malli sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tykännyt tosi paljon. On periaatteessa niinkuin järkkäri, muttei kumminkaan sellanen kolho (sellanenkin multa kaapista löytyy...), jota on vaikea kuljettaa mukana.
      Malli on Olympus PEN Lite PL-6. Harkinnassa oli myös uudempi malli eli seiska (josta löytyy tietoa mm. Soilen Sisustus&Sepustus-blogista), mutta päädyin kuitenkin tähän, enkä ole katunut. Hintaero oli aika iso ja ainut (omasta mielestäni) merkittävä ero seiskaan oli se, että tässä ei ole sisäänrakennettua wifi-ominaisuutta. Eli ei pysty siirtämään langattomasti esim. puhelimeen kuvia. Mutta sen puutteen saa paikattua ostamalla wifi-muistikortin, jotka tosin on aika kalliita. Jotain satasen luokkaa nekin. Eli en ole sitäkään hankkinut, koska en koe tarvitsevani.
      Kannattaa googlailla tuota ja sitä seiskaa. Löytyy useampiakin blogeja, joissa niistä on juttua. Ja omani ostin Rajalasta. Oli hyvä palvelu ja ihan kiva hintakin.
      Toivottavasti tästä oli iloa :)

      Poista
  4. Olipa hyvä kirjoitus aiheesta Annukka! :) Ja tuo sun kamera, namu! Tarvitsisin itselleni jonkun hiukan helpommin mukana kannettavan rinnakkaiskameran ja mistäpä muualta sitä vinkkejä lukisin kuin kanssabloggaajilta. :)

    Mukavaa talvi(loma)viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva nähdä tuttu hahmo täällä pitkästä aikaa :). Kiva!

      Kamera on kyllä tosiaan aika ihana. (Huvittaa vaan, kun katsoin tuota kuvaa ja huomasin, etten edes linssin suojusta älynnyt pyöräyttää niin, että teksti olis ollut oikeinpäin. Mutta olen päättänyt, etten enää selittele mitään, koska harvemmin muut edes kiinnittää huomiota niihin epäkohtiin, mitä itse omissa kuvissaan näkee). Mulla kävi tuuri, kun sain koko valtakunnan viimeisen valkoisen kappaleen, vaikka olin jo henkisesti valmistautunut siihen, ettei sellaista ole olemassa. Mutta niin vaan oli Rajalan Turun myymälässä mallina. Olen siihen ihan rakastunut. Mahtuukin niin pieneen tilaan. Ja kun en koskaan oppinut sillä oikealla järkkärillä kuvaamaan, niin tää on mulle ihan passeli.

      Teillä taitaa olla siellä lomaviikko meneillään? Kestää vieläkin tottua siihen, ettette enää kuulukaan meidän kanssa samaan "hiihtolomavyöhykkeeseen" :). Paitsi että mulla nyt ei sellaista enää ole, kun ei ole niitä lomaikäisiä perheessä. Yhyy.

      Kivaa kaikkea <3

      PS. Teidän ihana valoisa keittiö on yksi "syyllinen" siihen, että oma pyökkipainajainen ahdistaa... :)

      Poista
  5. Hyvä teksti ja juurikin tuo, ettei tartte lukea jos ei kiinnosta/halua! Itse olen vielä niin 'nuori' bloggaaja, ettei mitään mainosjuttuja tarjota :) En tiedä miten toimisin...kokeilisin kyllä jos itselleni sopisi ja jos tykkäisin kertoisinkin. Ja olen kyllä 'mainostanut' eli kertonut kokemuksistani joistan itse hankituista asioista, jotka kokenut hyviksi ja halunnut kertoa vinkkinä muillekin.
    Kohta ( parin vuoden sisällä) mun pitää hankkia uusi kamera, kun tuo nykyinen lähtee likan mukaan, kun on tavallaan hänelle ostettu. Täytyykin sitten kovasti googlettaa käyttökokemuksia ja ehdotuksia ;)
    Ihanaa vikkon jatkoa <3
    hih..pyökkihelvetti <3 Hei tuus tuskailee mun keittiöö (itkua ja hammasten kiristelyä)....;b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :).

      Mietin, että jos itse olisin se, joka hakee tuotteilleen bloginäkyvyyttä, niin varmaan yhtenä kriteerinä pitäisin sitä, että blogilla on joku selkeä linja, joka tukee tuotetta/palvelua, jota haluaisin mainostettavan. Ja esim. tässä omassa pilipalipäiväkirjassani ei sellaista alkuperäisistä aikomuksistani huolimatta ole. (Tästä nykyisestä blogistani piti alunperin tulla mun sisustuspainotteiset asialliset kotisivut, mutta hehhee vaan. Tulikin kaikkea muuta, koska aloin tapojeni mukaan rönsyämään sivuraiteille ja sinne jäin. Mutta ei se oo niin justiinsa. Kai :)).
      En siis ole yhteistyömielessä kiinnostava. Myöskään sen takia, että lukijoita on määrällisesti vähän. Kun taas itse arvostan jokaista lukijaani, joka on käynyt jättämässä kommenttia ja johon olen saanut sitä kautta tutustua enemmän. En havittele suuria määriä, enkä harrasta "lukijoiden" kalastelua, koska se ei ole se oma juttuni. Mutta sitä kautta pysyn tottakai myös epäkiinnostavana mainoskanavana. Enkä ole kyllä itsekään mitään yhteistyötahoja etsinyt. Veikkaan, että menisin lukkoon heti, jos tulisi tunne, että nyt on "pakko" kirjoittaa jotain. Muuten olen kyllä himokirjoittaja, joka ei osaa lopettaa ajoissa. Niinkuin nyt esim. tätä kommenttivastausta :)

      Juu, voin tulla tuskailemaan heti kun saan tän pyökkihelvetin johonkin kuosiin :D

      Poista
    2. *reps* Kiitos vastauksesta, ihan kuin ois omaa tekstiä lukenut...varsinkin toi 'tapojen mukaan rönsyäminen sivuraiteille....' ja 'ei osaa lopettaa kirjoittamista ajoissa' :)

      Keitiön suunnitelmat jo mulla selvät ollut jonkin aikaa, kunhan vainsais tuon toisen ymmärtämään muutoksen tarpeellisuuden ( hänen suunnittelema keittiö ;)). Toki aina voi tulla käväsee vaikka kahvikupposella tutustumassa lähemmin ...
      ( No niin mites se meni se lyhyesti kirjoittaminen...)

      Poista
    3. Meillä(kin) näitä yhtäläisyyksiä näyttää piisaavan :). Kiva homma. Voi vaan lukea toisen tekstiä ja nyökytellä. Pääsee vähemmällä :)

      Meillä miehelle käy aina kaikki. Ihan vaan siksi, että tietää, että minä hoidan nää remonttihommat ja hän saa sillä välin tehdä ihan mitä huvittaa. Hyvä diili. Vaikka välillä kyllä toivoisin, että olis sattunut ukkelille remonttireiskan vikaa (ja innostusta). Mutta eipä oo mustakaan mitään kokkia tai leipuria sukeutunut, joten en voi vaatia :)

      Poista
  6. Luen jos vaikuttaa kiinnostavalta.. mainoksia siis. Jos olen hankkimassa jotain tiettyä esim.kameraa niin etsin siitä arvosteluja ja kokemuksia käyttäjiltä. Tokmannin sun muita mainoksia ei mun talouteen tule - ainoastaan ilmaisjakelulehdet. En jaksa rahdata niitä paperinkeräykseen kun muutenkin sitä tulee ihan tarpeeksi. Harvoin minkään mainoksen takia lähden kauppaan - ja usein jos niin teen niin erä onkin jo loppunut... virka-aikatyöläisen ongelma, pääsee kauppoihin vasta illansuussa

    Mutta mukavaa helmikuun lopppua - ja sun postauksia on kiva lukea, vaikken aina kommentoikaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta, että sen kerran kun lähtee jonkun mainoksen perässä kauppaan, niin huti tulee. Esim. Lidlissä on joskus jotain ihan (omituisia) superhyviä tarjouksia, mutta sinne on turha mennä enää töitten jälkeen pyörimään, kun kaikki on menneet jo ensimmäisten minuuttien aikana. Usein kun ajelen töihin, kaupan oven takana on jonoa jo ennen avaamisaikaa. Ja kerran kun poikkeuksellisena vapaapäivänä ajattelin mennä heti aamusta täydentämään vihervarastoja (niissä Lidl on ihan paras), niin hyvä, ettei henki lähtenyt, kun jäin sisään vyöryvän naismassan jalkoihin. Silloin oli trikootunikat ja leggingsit päivän tarjouksena. Huuuuh. En edes yrittänyt käydä kurkottelemassa siihen laariin :)

      Kiitos kun käyt lukemassa <3. Ja kivaa kun jätit viestiä. Aina ei ehdi, eikä tarviikaan, mutta joka kerta ilahduttaa. Iloista tätä kuuta ja vielä parempaa seuraavaa :)

      Poista
  7. Hyvin kirjoitit, taas! Itse en välitä mainospostauksista kovinkaan suuresti, mutta käyttäjien aitoja kokemuksia blogeista on tosi kiva lukea ja saada niistä vähän avitusta omiin ajatuksiin ja hankintoihin.

    Vai pyökkihelvetti... Täällä on tumma mosaiikkilaatta seinissä ja pähkinänväriset rungot ja koivuovet :(. Keittiö on 10 vuotta vanha, en taida löytää vielä mitään perusteita uusimiselle... Kummasti se on tuo mieli muuttunut matkan varrella... Jos keksit hyvän, helpon ja EDULLISEN (=ei maksa juuri mitään) niin vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti (taas) Anu :).

      Taitavasti tehty mainospostaus on mun mielestä sellainen, että sitä ei erota ihan normista vapaaehtoisesti kirjoitetusta aidosta käyttäjäkokemuksesta. (Paitsi maininnasta siitä, että kyseessä on blogiyhteistyö). Ja sellaisia luen ihan mielelläni, jos vaan aihe tosiaan on kiinnostava ja itselleni ajankohtainen. Just nyt kiinnostaisi esim. mikrosementti :D.

      Täällä meillä suurin murheen kryyni on pyökki sen takia, että liki kaikki lattiat on yökkiä pyökkilaminaattia. Ihan vaan siksi, että silloin kun ne on uusittu, oli meille liian kalliiden parkettien lisäksi saatavilla tasan kahta eri vaihtoehtoa eli kirsikka- tai pyökkilaminaattia. Onneksi tuli silloin valittua kahdesta pahasta vähemmän paha. Kirsikka olisi vielä tummempi ja vielä punaisempi. Ja siitä lattiavalinnasta johtuen myös keittiön tasot on samaa väriä. Kun taas ovet olivat kaksiväriset (valkoinen + koivu) ensimmäiset viiisitoista vuotta. Viime vuoden keväällä hermostuin niihin tummuneisiin koivuosioihin ja maalautin kaiken valkoiseksi, josta seurasi se, että välitilan laatat ja seinät alkoi näyttää liian pliisuilta. Eli yksi asia johti taas moneen ja jotain pitäis nyt keksiä. Kalusteiden kunto kun on edelleen ihan priimaa ja toiminnotkin ok (jos unohdetaan susiruma museomallin tiskikone), mutta tyyli(ttömyys) tympii. Halvalla siis pitäisi saada muutosta aikaan, mutta silti en halua ryhtyä mihinkään laattojen tai tasojen maalaushommiin, joista tiedän jo valmiiksi, että ei tulee hyvää/kestävää.
      Eilen piirtelin eri vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi mikään ei tyydytä. Ans kattoo ny :).
      Ehkä kirjoittelen aiheesta. Jos ei taas tule jotain muuta mieleen ennen sitä...

      Poista
  8. Blogi joka on täynnä jatkuvia mainoksia, ei oikein jaksa minua kiinnostaa. Itse en voisi "mainostaa" mitään, mistä en itse pitäisi.
    Hyvää pohdintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä tosiaan pakosti mielenkiinto menee, jos blogi muuttuu pelkäksi mainospalstaksi. Tai ei siinäkään sinällään mitään "pahaa", jos linja on looginen ja selkeä. Tarkoitan sitä, että mainosten aiheet ihan tosissaan sopivat bloggaajaan kanssa yksiin. En nyt keksi mitään kunnollista esimerkkiä, mutta jos sama henkilö hehkuttaa vaikkapa käänteentekevää kermavaahtokonetta (no ei sellasta varmaan oikeasti oo olemassakaan :D) ja laihdutusvalmisteita, niin ei oikein osu intressit kohdilleen.

      Ja vaikeaa olis todellakin vääntää mainostekstiä tuotteesta, joka ei ole pätkääkään oma juttu. Onneksi ei tarvi :). Eikä sitä varmaan (tai ainakaan toivottavasti) kukaan muukaan tee. Bloggaajista siis. Mainosihmiset erikseen.

      Kiitos Outi!

      Poista
  9. Hyvä postaus ja tartuit rohkeasti ajankohtaiseen aiheeseen! Itse olen lopettanut tiettyjen blogien lukemisen kokonaan jatkuvien mainospostauksien takia.

    Hyvässä blogissa on sisältöä, mielenkiintoisia ja kauniita kuvia! Kyllähän näitä yhteistyöpostauksia saa olla mutta jos niitä on jatkuvalla syötöllä.

    Itselläni on sama periaate, että bloggaan ainoastaan niistä tuotteista joiden takana seison. En ymmärrä kuinka voi tuoksurakkaudet muuttua viikossa? ja todellakin se jenkkityyli lyö minulla yli hilseen.

    Hupsista tulipas terävä kommentti mutta tämä aihe on on vähän ärsyttänyt minua viime aikoina!

    Kivaa viikkoa sinulle Annukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle aina vähän tulee huono omatunto tuosta käyttämästäni "jenkkityyli"-sanasta, koska se perustuu mun ennakkoluuloihin siitä, että amerikkalaiset on omasta mielestään kansaa, jolla kaikki on paljon suurempaa, kauniimpaa ja parempaa kuin muilla. Ja silti en ole koko maassa käynyt (koska en ole justiin em. ennakkoluuloistani johtuen halunnut sinne matkustaa). Mutta arvaan, että ymmärsit, mitä tarkoitin.

      Samaa mieltä olen sun kanssa hyvän blogin ominaisuuksista. Täsmää siihen, millaisia itsekin mieluiten luen. Ja millaista haluaisin myös kirjoittaa. Kuviini en läheskään aina ole tyytyväinen, mutta joskus on mentävä siitä, missä aita on matalin :)

      Kaikenlainen mainonta on taitolaji. Koskee mun mielestä myös blogimainontaa. Jokaiselle jotakin (eli just se tänään yhtä ja huomenna toista..) ei omasta mielestäni koskaan ole oikein toimiva. Eikä varmaan palvele yhteistyökumppaneitakaan. Ennemmin keskittyminen siihen, mikä itselle on luontaisinta ja sopii parhaiten bloggaajan persoonaan ja blogin linjaan. (Sun innoittamana olen muuten ostanut esim. kengät :). Joskaan et niitä varsinaisesti mainostanut, vaan esittelit niin, että mulle tuli sellainen tunne, että noi olis just mun. Ja se on kuule harvinaista se :)).

      Kivaa kun jätit kommenttia. En kokenut yhtään terävänä (siis negatiivisiessa mielessä), koska ymmärrän täysin, mitä tarkoitit. Samoilla linjoilla kun olen.

      Kohtahan se on taas jo viikonloppu, joten toivottelen ennakkoon hyvää sellaista. Taas ollaan pykälää lähempänä vihreitä nurmia :)

      Poista
  10. Naulankantaan taasen kirjoitit, kuinkas muutenkaan :)Mun omalla lukulistalla on (muistaakseni ainakin) vaan sellasia blogeja että jos jotain mainostavat niin ei ärsytä yhtään, siis että kirjoittavat tuotteista tai palveluista rehellisesti, ainakin sen tuntuisesti ja omannäköisesti,siis samalla tyylillä kuin muutenkin :) Melkein meinasin sanoa ettei muhun mainokset kyllä vaikuta suuntaan eikä toiseen mutta perun puheeni jo ennen niitä puheita, sinä nyt et varsinaisesti, tai et siis ollenkaan ole peehoota mainostanut vaan kertonut omista hyvistä kokemuksistasi asian suhteen ja kun oon sun säteilevän olemuksesi livenä nähnyt ja kirjoituksesi asiasta lukenut niin minut kyllä vakuutit homman toimivuudesta niin että kokeiltavahan se oli/on niinkus tiedät :)Mulle noita yhteistyötarjouksia tulee aika ajoin mutta vain yhteen olen tarttunut ( ja kerran järjestänyt sponssatun arvonnan) kun eivät oikein "kirppistyyliini" useimmatkaan sovi mutta nyt olen saanut viikon sisällä parikin kivaa tarjousta joista ainakin toiseen saatan jopa tarttua, mua kun on helppo imarrella sillä että on pannut merkille etten edes yritä olla vakavasti otettava :)
    Oispas kyllä kiva kun pääsisit mielenmukaisia remppajuttuja siellä kotonasi tekemään, sä kun olet vielä niin kätevä että taitaa sähköhommia lukuunottamatta sujua kaikki remppahommat, vai onkos sulla tuo sähköpuolikin hallinnassa, enpä juurikaan hämmstyisi vaikka olsikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oolalaa, miten kiva kommentti. Olispa tosiaan ihanaa olla säteilevä :). Harvemmin vaan oma peilikuva sellaiselta tuntuu, mutta ehkä se on ollut jotain sisäistä säteilyä. Toivoisin niin. Vaikka alkoikin heti kuulostaa joltain radioaktiiviselta :D
      Mutta siis kiitos <3.

      Ja aivan mahtavaa kuulla sun potentiaalisesta yhteistyöstä! Voin vaan kuvitella, että ei ole mitään ihan standardikamaa, vaan jotain erityisen hyväntuulista.. Toivottavasti ei kuitenkaan esim. muovisia pääkalloja :D. Hrrr.... Mielenkiinnolla odotan.

      Keittiö on alkanut nyt siinä määrin tympiä, että nyt siellä tosiaan tarvittais jotakuta erityisen kätevää ja pätevää, joka keksis, miten tyhjästä nyhjäistään muutos, joka näkyy, muttei tunnu (kukkarossa). Kaikenlaista olen pyöritellyt, mutta koska yritän viimeiseen asti välttää laattoihin kajoamista, homma menee hankalaksi. Eikä niissä laattahommissakaan muuten mitään, mutta jos alan osaa purkamaan, siinä menee myös (kirotut lasikuitu-)tapetit repaleiksi ja siitähän se sitten vasta souvi alkaa. Mutta ensin mun tarvis kumminkin rempata pikkuveski. On vaan hyvä olla takaraivossa jo seuraava suunnitelma. Muuten ei sille edelliselle tapahdu mitään. Ja nyt olis jo korkea aika, kun sen jo puolitoista vuotta sitten purin alkutekijöihinsä.. Sen veskin siis.

      Kiitos luottamuksesta kykyjen suhteen, mutta kyllä se on pareen jättää sähköt amattimiehille, ettei pala poroksi koko vessa.. Hui.

      Poista
  11. Mulla on kans Olympus, tosin oisko mulla enemmän karvalakkimalli. Ihana kapistus, jota osasin toivoa mieheltä, kun olin siitä blogeista lukenut.;D Näin se toimii. Mikä objektiivi sulla tuossa on?

    Mulla on ollut vain kaksi blogiyhteistyötä, eka jossa sain olkkarin maalit ja toinen, jossa sain arvontapalkinnon. Molemmissa kyseessä tuotteet, joista itse tykkään tosi paljon. Suitsutusta jaan kyllä auliisti sellaisille tuotteille ja palveluille, joista itse aidosti pidän. Vaikea olisi lähteä mainostamaan jotain itselle täysin vierasta tai sellaista, joka ei istu omiin ajatuksiin.
    Noita yhteistyöpostauksia mä en kyllä muista kadehtineeni, mutta tunnustan, että joskus iskee kauhea alemmuus oman blogin suhteen. Tulee sellainen olo, että ketä tuo nyt edes kiinnostaa ja kaikilla muilla on paremmat kuvat ja fiksummat tekstit!:) En tiedä, kuuluuko tuo asiaan, mutta joka kerta olen kyllä päässyt noista fiiliksistä yli, varsinkin kun palaute on aina ollut pelkästään hyvää. Yhden kummallisen kommentin sain kerran, kaipa se oli tarpeen tälle ihmiselle päästä purkamaan omaa pahaa mieltään...Ehkä toi tyytymättömyys on tavallaan hyvä, jos se johtaa blogin kehittämiseen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin kurkata sun blogista, josko olisin löytänyt, mikä malli (siis kamerasta) sulla on, mutta oli niin paljon postauksia, että luovutin :). Veikkaan, että hyvinkin vois olla sama, koska tää taitaa nimenomaan olla vähän karvalakki (PL-6, jonka jälkeen on tullut ainakin seiska). Mutta olkoot mikä vaan, niin kiva peli on (joskin edelleen kuvaan enimmäkseen automaatilla ja joudun aina välillä itse itselleni puolustelemaan, että siitä huolimatta kameran osto oli (muka) järkevää... Objektiivi on 14-42 mm 1:3,5-5,6 EZ.
      Paketissa olis mukana ollut muuten sama, mutta "muovisempi" ja sellanen, joka ei mee tollalailla "sisään" (huomaatko, kuinka hyvin on termit hallussa :D), mutta halusin vaihtaa tohon, vaikka maksoi vähän lisää. Toimii muuten ihan hyvin, mutta esim. sisätilojen kuvaamisen tarvis kuulemma valovoimaisemman objektiivin. Mitä se sit tarkoittaakin. Sellainen vaan oli niin kallis, että aattelin nyt pärjäillä tolla kunnes iskee pakottava tarve satsata toiseen objektiiviin. Vaatii lisää kirppismyyntiä tai jotain, että saan "hyvän omantunnon" rahat kasaan.

      Mutta siis mitä ihmettä höpiset tuosta muiden blogien paremmuudesta?? En näe siihen mitään syytä. Sulla on kiva ja ihan sun näköinen blogi ja siitä just tulee se aitous, joka on kaiken a ja o. Musta ainakin tuntuu, että jos lähtee liiaksi "yrittämään", niin siitä ei vaan tuu hyvää. Tai siis mullahan se pelkkä ajatus siitä "yrittämisestä" kaatui jo alkumetreillä, kun tän uuden "blogini" avasin. Tästä kun piti tulla mun asiallinen sisustuspainotteinen kotisivusto. Hehhee. Ei tullu ei. Mutta en ressaa. On mikä on ja mulla on niin ihania lukijoita, että en vaihtais. Niin kivaa kun saa vaihtaa ajatuksia täällä kommenttibokseissa. Että kiitos kuule sullekin siitä <3.

      Poista
  12. Täytyy kyllä nyt myöntää, etä pari kertaa piti pohtia tuota omaa uusinta postaustani. Vannomatta paras, sanoisinko näin. Itse en pidä yhteistyöpostauksista, jotka on yltiöpäistä ylistämistä, vaan juurikin että asiat kerrotaan ytimekkäästi ja turhia kiemurtelematta. Hieno myös jos asiaan osataan liittää jokin aasin silta, eikä vain kuvata jotain tavaraa ja kehuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin tuoreeltaan lukemassa sitä sun KHH-postausta, mutta jäi kesken, kun tuli jotain (eli töitä, kun niitten lomassa luin...) väliin. Mutta nyt luin loppuun ja mun mielestä se oli just hyvä! Ei sellanen, josta yhteistyö hyppää liiaksi silmille (olis ihan hyvin voinut enemmänkin näkyä ilman, että olis alkanut mua ainakaan yhtään häiritä), vaan tarina kodin muutoksesta, jonka voisin hyvin kuvitella sun toteuttaneen ilman yhteistyötäkin. Oli ihan teidän kodin näköinen pirtsakka juttu. Ja onnistunut muutos varsin pienellä. (Mikähän siinä onkin, että monikin homma vaatii just sen, että niitä ensin jahkaa ja tuskailee vaikka kuinka ja kauan, mutta sit kun tulee sitä lajia mitta täyteen, niin itse muutos tapahtuukin hetkessä. Sit sitä vaan miettii, että mitähän tätäkin piti taas niin kauan hautoa ennenkuin alkoi tapahtua :) Nimim. Neliömetrin kokoinen pikkuveski purettu alkutekijöihinsä vuoden 2014 syyslomalla ja remppa edelleen alottamista vaille valmis :)).

      Poista
  13. Nyt kyllä tunsin piston sydämessä, sillä teinhän juuri alkuviikosta ensimmäisen yhteistyöpostauksen. Postaukseen tuli ehkä liian paljon teknisiä ominaisuuksia, mutta toisaalta ko.laitteen kohdalla ei riitä, että kehuu vain ulkonäköä. Ehkä jatkossa mainostan laitetta hieman piilotellummin. Eka kerran ollessa kyseessä, en voi vaatia itseltäni kaikkien taiteen sääntöjen tuntemista tässä asiassa, sillä onhan monenmoisten blogien lisäksi myös monenmoisia lukijoita. Omalla kohdallani "mainonta" eli omakohtaiset kokemukset ko. laitteen käytöstä ei välttämättä uppoa lukijakuntaan juuri nyt, ellei ole vastaavassa tilanteessa. Mutta tällä yhteistyöllä onkin tarkoituksena, että netissä asiaa tutkiva löytäisi ihan käytännön kokemusta, sillä onhan kyseessä uudehko tuote.

    Itse jätän monesti lukematta esim. isojen blogitapahtumien jälkeiset yhteistyöpostaukset, joita on monessa blogissa. Ei vain jaksa joka blogista lukea liirumlaarumia jostain iiiihanasta jutusta, jonka kymmenkunta bloggaajaa on saanut, ja sitten sitä hehkutetaan. Olkoonkin, että monet näistä bloggaajista kirjoittavat lähes työkseen ja heillä on todella paljon lukijoita.

    Myöskään pitkän sepustukset jostain tuotteesta esim. kosmetiikasta eivät jaksa kiinnostaa. En jaksa lukea tuoteselosteita ja yrityksen omia mainostekstejä, vain bloggaajan omat kokemukset kiinnostavat.

    Muutaman kerran olen mainostanut ihan hyvää hyvyyttäni jotain, mutta olen yleensä maininnut, ettei kyseessä ollut yhteistyöpostaus. Monesti itsekin olen tällaisten kehujen kautta löytänyt itsekin jotain uutta.

    Ja ihan samanlailla kuin sinäkin, minäkin tunsin pienen kateuden pilkahduksen juurikin noita vessaremontti-yhteistyöpostauksia lukiessa. Noita remppakohteita löytyy täältäkin vaikka muille jakaa :)

    Mukavaa keskiviikkoiltaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mistä ihmeestä sen sydänpiston kehitit? Toivottavasti et ainakaan tästä mun tekstistä, koska se sun lämmitinjuttuhan oli just hyvä! En olis sitä mitenkään edes yhteistyöpostaukseksi tunnistanut ilman mainintaa siitä. Mun silmin se oli just nimenomaan omaan tarpeeseen sopivan tuotteen (joka mulle ainakin oli ihan uus tuttavuus) luonteva esittely. (Ja voit uskoa, että olen aika kriittinen, joten en kirjottais tätä mielipidettä, jos en olis oikeasti sitä mieltä.)

      Samaa mieltä olen blogitapahtumien jälkeisistä postauksista. Luen yleensä siitä blogista, joka ehtii ensimmäisenä kirjoittaa, mutta seuraavat tai osan ainakin jo hyppään yli. Ja sama koskee myös tapahtumista kirjoittamista. Joskaan missään oikeissa (varsinkaan isoissa) blogitapahtumissa en ole ollut, koska en kuulu mihinkään yhteisöön, mutta ihan niistä meidän pienellä porukalla järjestämistä omatoimireissuistakin kirjoittaminen on välillä vaikeaa. Lähinnä siinä mielessä, ettei kuulostaisi miltään yltiöpäiseltä hehkutukselta, vaan ihan siltä, mitä milloinkin oli.

      Ja mitä noihin suoraan valmistajan tai myyjän sivuilta blogiin kopioituihin pitkiin tuotselosteisiin tulee, niin ne hyppään minäkin yli. Pelkkä bloggaajan omakohtainen kokemus riittää ja jos se kuulostaa siltä, että vois olla mun juttu, niin loput tutkin sitten sieltä tuotteen omilta sivuilta.

      Ei se auta kuin mennä kauppaan ja hommata kalusteet :). Meidän pikkuveskin purin jo vuoden 2014 syyslomalla, mutta näin kauan olen jahkaillut sen uudelleen rakentamista. Nyt alkais vissiin olla aika :). Tuntuu, että mitä pienempi tila, sitä isompi projekti. Tai siis haastavampi. Kattoo nyt, mitä saan aikaiseksi.

      Poista
    2. Ymmärsin toki, ettet pelkästään minun postauksen takia aiheesta kirjoittanut, mutta tuli tunne, että minä olen juuri tuollaisen liian mainostavan postauksen kirjoittanut :) eli no hard feelings <3

      Poista
    3. Voi että sentään. Sun postaus ei käynyt edes mun pienessä mielessäkään, kun tätä kirjoitin. Mun pointti oli se jonninjoutava keskustelu (sanoisin ennemminkin riitely), jota aiheen ympärillä on käyty. Ehkä tuolta vähän alempaa mun Lady of the Messille kirjoittamasta vastauksesta saa jotain osviittaa mun ajatuksista.

      Ilmeisen kesseli kirjoittaja olen, kun tän tekstin on voinut tulkita ihan toisin kuin miksi olen sen omassa päässäni ajatellut. Koitan kehittyä :)

      Poista
    4. Taitaa vika olla enemmän tässä päässä :D

      Poista
    5. Voi meitä kesseleitä :)

      Poista
  14. No siinähän sitä taas tuli. Asiaa. Koko jutun mitalta.
    Minulla ainakin on varsin nopeasti kääntyvät sivut sivuun ja takaoikealle jos satun johonkin "mainosblogiin". Oikeasti omasta kokemuksesta ja tykkäämisestä ponnistavat "mainospostaukset" on ihan ok, ja voivat jopa innostaa ostamaan (tosin en muista, että olisin koskaan ostanut mitään siksi, että joku on sitä blogissa mainostanut...). Jostain syystä vaan nuo "maksetut mainokset" eivät saa minun huomiotani, eivätkä sitä myöten kyseiset blogitkaan. Varsin vähissä ovat lukulistallani ne blogit jotka kuuluvat johonkin systeemiin tai omaavat suuressa määrin ns. yhteistyökumppaneita - blogit blogeina, mainoksia tuuppaa muutenkin joka luukusta. Toisaalta, en oikeastaan koskaan katso telkkaria (en näe siis mainoksia - joita on ärsyttävän paljon ja usein), postiluukusta tulevat mainospläjäykset menee suoraan paperinkeräyslootaan, lehdissä hypin mainossivut yli (jos ne eivät ole visuaalisesti huippuja tai muuten vaan jonkin oivalluksen ilotulituksia) ja sitä rataa. Ja jumaleissön, minä olen joskus jopa suorittanut mainonnasta tutkinnon :D
    Ps. Voisinpa, vaan kun en voi, liittää tähän Finlaysonin rekryilmoituksen kuvan (on tuolla kuvakavalkaadissani talletettuna), joka oli jokunen kuukausi sitten ainakin Hesarissa - siinä oli palaset kohdillaan. Suorastaan mainontaa parhaimmillaan. Rekryilmossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitan nyt heti tähän kärkeen, että ilahduin, kun "näin" sut täällä. Oon nääs ehtinyt jo kaivata. (Eilen Vanhojen Roinien ohi kävellessäni taas mietin, että onko sulla mahtanut lähteä hommat etenemään. Tai siis suunnitelmat konkretisoitumaan. Toivon niin, mutten millään malttais odottaa, että kirjoittelisit kuulumisia siltä suunnalta. Vaan odotettava se on, kun en muutakaan voi :)).

      Mutta hyvin on mainonnan tutkinto tehny tehtävänsä, kun noin totaalisesti osaat kaikki mainokset väistellä :D. Itse aina välillä pidän sellasen mainoskatsauksen ja syynään kaikki luukusta tulleet lehtiset läpi. (Lukuunottamatta noita, joissa mainostetaan hernesoppaa ja työkaluja samassa). Ja aina jos joku on keksinyt jonkun oiken nerokkaan mainoslauseen, ilahdun. Ja vähän kadehdinkin, koska tykkäisin olla just se joka niitä keksii itse. En töikseni, vaan ihan vaan omaksi huvikseni. (80-luvulla mun suosikki oli VR:n ravintolavaunujen mainos "Matkalla maistuu huonompikin ruoka" :D. Taisi tosin olla teekkareiden juttuja) On niitä varmaan huonompiakin huveja, jos on tietty parempiakin..
      (Ja jos ilahduin tosta VR:n mainoksesta, niin samainen putiikki on kyllä myös saanut kiristelemään pilkunviilaajan hermoja. Muistan vieläkin samaiselta kultaiselta 80-luvulta Pasilan aseman rakennustyömaalla olleen kyltin, jonka näin junan ikkunasta joka ikinen aamu ja iltapäivä, kun suhasin Tikkurilan ja keskustan väliä. Siinä luki "Valitamme Pasilan uuden aseman rakennustöistä aiheutuvia haittoja matkustajille". Teki mieli mennä kääntelemään sanat uuteen järjestykseen, mutta maltoin :)

      Voi hitsit, kunpa olisitkin voinut liittää sen rekryilmoituksen kuvan. Haluaisin nähdä sen kans. (Illalla koitin puhelimella googlailla finlaysonin rekryjä kuvahaulla, mutta niinkuin noista kuvahauista aina, sieltä tuli niin sekalainen sillisalaatti, josta ei varmaan juurikaan mikään liittynyt Finlaysoniin, joten luovutin. No, ehkä mulle tulee joskus tilaisuus nähdä se. Olen melko varma, että se on munkin mielestä hyvä).

      Kuulumisiin ja näkymisiin (5.3. ?)



      Poista
    2. Heh, huomenissa kirjuuttelen enemmän, mutta nyt kipasen laittamaan meilillä tuon rekryjutun :)

      Poista
    3. Aaah, eihän täällä ole mitään meiliosoitetta. Palaillaan :)

      Poista
    4. Laitoin sulle sähköistä postia :)

      Poista
  15. Hyvää pohdintaa - ja aikalailla minun ajatuksiani kirjasit ylös. On vapaus valita, mitä lukee. Turha polttaa päreitään, jos joku jotain vastineeksi työstään saa. Sillä totta se on, että ei ne yhteistyöpostaukset ilman työtä tule.
    Ja itsekin olen muutaman ostoksen blogisuositusten perusteella tehnyt. Niin kuin kameran - Olympukseen päädyin minäkin, mutta toiseen malliin kuin sinä;) Ja ripsivärivaihtoehto Sensaillekin löytyi blogien kautta.
    Muutaman yhteistyöpostauksen olen itsekin tehnyt ja onhan niitä tulossakin, mutta yritän pitää ne aisoissa - esim. kosmetiikan kohdalla pitäähän ne purtilot ehtiä testaamaankin, jotta niistä voisi mielipiteensä sanoa;)
    Ja juu - tuota sinun kuvaamaasi mainoslehdykkää en minäkään jaksa lukea. Liika on liikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just. Päreiden polttamiseen on paljon parempiakin aiheita. Niinkuin nyt vaikkapa tyhmä keittiö :).

      Jotenkin koko blogiyhteistyökeskustelu (jos sitä voi keskusteluksi edes nimittää), on ajautunut siihen, että bloggaajia syyllistetään "ilmaisen tavaran" haalimisesta, ja siitä ärsyyntyneenä bloggaajat puolestaan syyllistävät syyllistäjiä kateellisuudesta. Ei siis järin kehittävää puolin eikä toisin. Jokainen kumminkin tekee omat valintansa.

      Lukijoilla on valta valita, mitä lukevat ja mitä eivät lue, yhteistyötahoilla on valta valita, ketä lähestyvät yhteistyön merkeissä (tai kenen lähestymisiin vastaavat myöntyvästi), ja bloggaajilla puolestaan on valinnanvapaus sen suhteen, minkälaisiin yhteistyötarjouksiin lähtevät mukaan ja mihin taas eivät. Ei sen kummempaa. Parempi tosiaan kaikkien säästää ne päreet, kun ei tiedä, mihin vielä tarvii :).

      Mulla on kanssa Sensai (eikös tää ole sama kuin ennen Kanebo?) ollut luottoripsari jo vaikka kuinka monta vuotta, mutta nyt on vähän alkanut tympiä, kun se kuivuu niin äkkiä. Eli saatankin tulla näin jälkikäteen stalkkaamaan, mihin vaihdoit. Jos vaikka sopis mullekin.

      Oli kiva kun kävit <3

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus! Minua itseäni ei mainosbannerit juurikaan haittaa (paitsi tietenkin jos blogi ei sen vuoksi lataudu kunnolla, niin en kyllä jää odottelemaan latautumista), mutta suurin ärsytys on ne blogit, jotka ovat muuttuneet pelkiksi yhteistyöblogeiksi eli jokainen postaus on tehty yhteistyössä jonkun puljun kanssa. Hyvähän se on varmasti ko. blogien kirjoittajille, että saavat yhteistöitä ja palkkiota kovasta työstään, mutta itseäni ei kiinnosta lukea pelkästään yhteistyöpostauksia. Haluan lukea ja nähdä sitä kirjoittajan oikeaa elämää (olipa se sitten kuvia tyynyistä tai kukista). Itse olen toki muutaman yhteistyöpostauksen tehnyt, mutta 457 blogihistoriani aikana tehdystä postauksesta kuusi oli jollakin tapaa yhteistyössä tehtyä. Että melko pieni prosentti kokonaisuudesta.

    Mutta jokainen tavallaan, eihän se minulta ole pois, että jotkut tekevät paljon yhteistöitä. Aina voi painaa oikean yläkulman punaista ruksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kääk. Mun 88 postausta liki kahteen vuoteen on aika nöyrä lukema :D.

      Mun piti ihan käydä tarkistamassa, että mikähän se liki ainut mulle tullut yhteistyötarjous oli, ja vieläkin huvittaa ajatus siitä, että mitä jos olisinkin tarttunut siihen ja alkanut yhtäkkiä mainostaa varttuneemmille rouvashenkilöille suunnattua vaatteiden verkkokauppaa. Eiks oiskin ollu just ihan mun tyylistä :D ? Siinä sitä olis Jossukin päässyt valkkaamaan, shoppailisko tänään joustovyötäroiset teryleenipökät vai satsaisko sittenkin kohokukkakuvioiseen uimalakkiin :D.

      Mutta siis juu. Niinkuin kirjoitinkin, niin olishan sitä itselläkin mahdollisuus (noinniinkuin teoriassa) jonkun oman todellisen projektinsa (remppahommia lähinnä mietin) yhteydessä ehdottaa jonkun sortin yhteistyötä, mutta koen, että todellisuudessa en ole sen väärtti. Lähinnä mietin sitä, että oma vakio lukijakuntani on mahdollisen yhteistyötahon silmissä kuitenkin kovin pieni (vaikka omasta näkövinkkelistäni se onkin suuri). Vaikka todellisuudessa se suurin hyöty yhteistyötaholle tuliskin varmasti sitä kautta, että aiheesta kiinnostuneet googlaajat saisivat lisää kokemusperäistä tietoa. Ihan sama asia kuin niitten mun PH-dieettipostausten kanssa, mutta en taas tullut sitä ollenkaan ajatelleeksi, kun en niitä mainosmielessä kirjoittanut. Että vannomatta paras kai, mutta pidän kyllä omia mahkujani aika pieninä. Joskin olen välillä turhankin kriittinen ja vaatimatonkin itseni suhteen.
      Tällä hetkellä kiinnostais esim. mikrosementti, josta ei hirveästi vielä käyttökokemuksia netistä löydy. Valmistajien omia sivuja kumminkin.

      Mutta ei tää tästä nyt pähkäilemällä parane :). Iloa opiskeluun ja kaikkeen!


      Poista
  17. Omg katosi kaikki tekstit. Hyviä pohdintoja ja juu minua ei häiritse blogimainonta, paitsi vilkkuvat mainokset, niistä tulee päänsärky. En käytä linkkejä joista hyödyn itse taloudellisesti, vaikka oikeastihan se olisi fiksua niitä käyttää. Ehkä laiskuutta, miten ne tahdikkaasti sommittelisi blogiin, jotkut osaa minä en.

    Joskus olen miettinyt kahta blogia, että kosmet olisi toisessa, sillä niihin on intohimo ja tiedän ettei ne Annukka esim.sinua niin kiinnosta ja rakastan blogissani jorista niitä omiani, niin ne kaksi asiaa tuntuvat olevan välillä ristiriidassa. Mutta mietin vielä. Monia monia juttuja olen löytänyt blogeista ja kaikki uusimmat tuulet, mielestäni blogeista saa mahtavaa ja luotettavaa infoa paljon. Juu ja sorrun hehkutteluun, kun Tiia innostuu, niin räjähtää pankki, ainakin siis Tiialla.

    Upeaa päivää Annukka ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No omg tosiaan. Tekstit häipyi ja pankkikin räjähti :D.

      Kyllä mua kosmetiikka kiinnostaa, mutta vasta sit, kun edelliset tuotteet on loppu :D. Ja sitä ei tapahdu kovin usein, koska jälkeen massiivisen tavaranraivausprojektini aloittamisen, olen päättänyt, että yhtään purkkia en osta kylppäriin pyörimään ennenkuin vanhat on käytetty. Olkoot ne vaikka millaisia hutiostoksia. Niitäkin kun välillä sekaan sattuu, kun uutta kokeilee. (Eniten ehkä harmittaa Madaran kasvosuihkeesta ja Anne Kukkohovin Supermood-naamiosta saamani hirmu allergiset reaktiot :(. Niitä kun ei voinut millään ennalta aavistaa, kun muut Madarat on sopineet niin hyvin ja innolla odotin, että pääsen kokeilemaan noita Supermoodeja. Ne menee nyt molemmat hukkaan, koska en uskalla ehdoin tahdoin enempää käyttää. Mutta muuten vaan sellaset ei-niin-kivoiksi osoittautuneet kyllä käytän. Esimerkkinä erittäin huonosti levittyvä tahmainen vartalovoide, jonka ostin pelkän ihanan tuoksun perusteella.)

      Ja nyt tuli mieleen, että Yotuel lähti meillä kokeiluun sun vitivalkoisen hymyn innoittamana. Petti vaan vissiin kärsivällisyys, kun ei täällä heti tullut valkoista (ja koska pojilla on tapana pursottaa hirmu määrät tahnaa kerralla niin, että tuubit kului hetkessä loppuun), joten vaihtui takaisin halvempiin versioihin. Huono homma.

      Tämän päivän upeus on siinä, että oon saanut lukea näitä kommentteja ja vastata niihin. Töitten kustannuksella kylläkin :)

      Poista
  18. Ei mitään lisättävää :) allekirjoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos allekirjoituksesta Anne :). Taitaa olla munkin lisäykset nyt lisätty. Tuntuu, ettei tuu mitään järkevää päästä ulos.

      Poista
  19. En jaksa oikein minäkään lukea sellaista blogis, jossa koko ajan mainostetaan. Hyvän kirjoituksen olet asiasta tehnyt.

    Yksi kuva postauksessasi herätti kiinnostukseni, nimittäin tuo valkoinen kamera. Onko sinulla se, vai oletko vain ottanut kuvan jostain? Mulla on Canonin järjestelmäkamera, mutta se on niin iso kooltaan, että olen harkinnut sen vaihtamista pienempään. Tuosta olisin ehkä kiinnostunut. Jos sinulla on se, niin mitä pidät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina.

      Ostin tuon kuvassa olevan kameran itselleni joululahjaksi tienaamillani kirppisrahoilla. Se on Olympus PEN Lite PL-6 ja tykkään siitä tosi paljon.
      Mullakin on järkkäri (nuorempi poika osti sen rippilahjarahoilla itselleen ja minä sitten lunastin sen kalliilla hinnalla häneltä myöhemmin :D), jota en koskaan oppinut käyttämään niin hyvin, että olisin jaksanut sitä kuljettaa mukanani. Sen jälkeen ostin ihan sellaisen pikkupokkarin, joka on myös näppärä, mutta aloin kuitenkin kaipaamaan vähän lisää ominaisuuksia ja tuo Olympuksen minijärkkäri on kyllä hyvä välimalli. On kompaktin kokoinen, mutta silti objektiiveja voi halutessaan vaihtaa oman käyttötarpeensa mukaan.

      Ostin kameran Rajalasta ja heillä oli kyllä tosi hyvä palvelu. Mutta jos googlaat tuota, niin päädyt muutamaankin eri blogiin, jossa kamerasta on kirjoiteltu.

      Poista
    2. PS. Tuolla kommenttiketjun alkupäässä kerroin anonyymille tämän mun PL-6:n ja sen seuraajan PL-7:n välisistä eroista, jos sua kiinnostaa.

      Poista
  20. Asiallinen mainostaminen on jees. Minäkin olen blogin kautta saanut paljon hyvä vinkkejä tms. Enkä koe, et se on multa mitään pois, jos hehkutan hyvää palvelua tai hyvää ruokaravintolaa tai ihan mitä tahansa. Mutta otan oikeudekseni myös kertoa, jos en ole tyytyväinen tai en tykkää. Tosin, en minäkään laittaisi yhtään vastaan, jos joku kiva pikku diili tulisi, esim. matkailun merkeissä. Tai ihan minkä tahansa! Jatketaan, ehkä meidät joku päivä "löydetään."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Asiallinen on asiallista. Ja kun itse jakaa kokemuksiaan täällä, niin auttaa muita, joita aihe kiinnostaa. Jos asuisin siellä teilläpäin, olisin varmaan jo käynyt sun suositusten perusteella testaamassa montakin paikkaa.
      Maksetuissa mainoksissa mua häiritsee paitsi ne sivujen latautumista hidastavat bannerit ja linkit, myös se, jos bloggaaja mainostaa "vähän kaikkea". Ei sillä, etteikö hän aidosti vois tykätä erilaisista jutuista, mutta jotenkin uskottavuus kärsii, jos yhtenä päivänä hehkuttaa yhtä ja toisena ihan toista. (Mielikuvitus näköjään lomalla, kun en keksinyt mitään hyvää esimerkkiä).

      Mun toive on ollut pysyä piilossa (lähinnä tutuilta ja sukulaisilta) ja hyvin oon siinä onnistunut :). Ainakin luulisin. Sulle sopis näkyvyys paremmin.
      Rentouttavaa viikendiä!

      Poista
  21. On tuo valkoinen kamera kyllä kauniimpi kuin minun musta-hopea, mutta nyt kuule tilasin siihen "rokki-hihnan" (hihnan nimi oli totta tosiaan joku rockstar :D), joka on myös musta-hopea, joten eiköhän se minunkin kamera siitä kaunistu ;)
    Hyvin olit mainosasiaa pohtinut, terveisin nimim. "uudet kylppärikalusteet blogiyhteistyön myötä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä hirmu munkki, kun satuin saamaan sen valtakunnan viimeisen valkoisen. (Toihan siis oli mallikappaleena siellä Turun Rajalassa). Sopii mulle paremmin, kun en oo yhtään rokki(stara) :)). Mutta sullehan se on nyt oikein passeli se hihna jo pelkän nimen perusteella. Tai ehkä vielä pykälää starampi ois tulevaa reissua ajatellen ollut filmstar :). Täytyykin mielenkiinnosta heti kuukkeloida, miltä se näyttää.

      Ja juu. Onneksi tiedät, että sulle en ole mistään kateellinen (paitsi lihaksista :)). Juurikin noista syistä, jotka tossa lopussa mainitsin. Ja erityisesti siksi (tän oon sanonut sata kertaa), että et oo muuttanut tyyliäsi yhtään matkan varrella, vaan pysynyt ihan samana Soilena kaikki vuodet.

      Poista
    2. Ihana Annukka, kiitos <3 Ja mulla mitään lihaksia ole :D

      Poista
  22. Arvokasta ja hyvää pohdintaa. Asia joka herättää mielipiteitä. Olen samaa mieltä, että valta on lukijalla. Me olemme yrittäneet valikoida yhteistyöt niin, että ne tukisivat blogin teemaa ja sisältöjä. Ylipäätään on hienoa, että ihmiset ovat valveutuneita ja ovat oppineet mainoslukutaitoa. Mainoksissa ei itsessään ole mitään pahaa, kunhan lukijalle tehdään selväksi, että kyseessä mainos/yhteistyö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani!

      Uskotko, että mun piti mainita teidän blogi esimerkillisenä esimerkkinä siitä, kuinka yhteistyöt on ihan täydellisesti linjassa sisällön kanssa? Mutta lopulta se jäi. Samoin kuin pari muutakin juttua, jotka mulla oli mielessä, mutta tulipa tota tekstiä nyt muutenkin vissiin jo liian kanssa.
      Mulle teidän blogi on ensisijaisesti vinkkiblogi, josta saa todellakin kivoja ja nerokkaita diy-ideoita. Ja koska ideat on sellaisia, että niitä tekee mieli itsekin kokeilla, on pelkästään hyvä, että lopussa on mainittu yhteistyötahot, joilta saa tarvittavia tarvikkeita. Eli just sellainen selkeä kombo, jota meikäläinen arvostaa. (Olen muutaman kymmenen vuotta tehnyt myyntityötä ja välillä olen turhankin kriittinen joissakin asioissa, mutta myös nostan aidosti hattua silloin, kun joku keksii jotain uutta, tuoretta ja kivaa ja tekee asioita innolla ja omalla tyylillään. Ja teille tulee just tällainen hatunnosto :))

      Poista
  23. Juurikin näin. :)
    Hyvin kirjoitit. Yhteistyöt blogin aihepiiriin sopivina satunnaisesti ja selkeästi mainittuna ovat jees. Jos se on uskottavaa, ei ylihehkutusta ja tulee fiilis että tyyppi saattaisi suositella tuotetta ihan ilman yhteistyötäkin.
    Ja olihan meillä siellä Tallinassa vaan lystiä! :)
    Oli mukava nähdä eilen, kivaa viikkoa sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan rähmä, kun mulla oli jäänyt tää sun kommentti huomaamatta. Vaikka on jäänyt kyllä kaikki muukin, kun on ollut tää (kulunut) viikko lomaa ja onnistuin taas järkkäämään itselleni sen sortin kirppishärdellin, että nyt on lopullinen järjenlähtö enemmän kuin lähellä :). Koko ajan päätän, että TÄÄ oli viimeinen tavara, johon nysvään hintalapun ja SIT en enää koskekaan mihinkään, mutta ei vaan malta lopettaa ennenkuin on viimeinenkin turha tavara käännetty.. Ja ihan kivasti (tai siis oikeastaan paremmin kuin hyvin) on kaikki mennyt kaupaksi. Huomenna on sit tilipäivä :).

      Ja totta kaikki mitä kirjoitit. Jos tulee tunne, että tyyppi voisi kirjoittaa aiheesta ilman yhteistyötäkin, niin tulee sellanen olo, että sanoihin voi luottaa.

      Oli tosiaankin kiva nähdä liekehtivää Duracell-pupua :). Ens kerralla sit toivottavasti pidemmästi <3

      Poista
  24. En jaksa mainoksia blogeissa. Mieluiten tuotteen esittelyä kuin valmiista myyjien linkkejä. Mieluiten etsin ihmistä blogissa.

    Kampaajalta odotan tukkani laittamista, mutta hoitotuotteet ostan muualta. Kuuntelen sujuvasti, mutta osan valita itse merkit. Inhoan painostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Olen kiinnostunut nimenomaan ihmisistä blogien takana. Pelkät mainostekstit jättää kylmäksi.

      Ja painostus ahdistaa myös minua. Jopa siinä määrin, että vaikka olisin omatoimisesti jo päättänyt ostaa jotain, mutta kaupassa tulee tunne, että myyjä vähänkään painostaa, perun ostopäätökseni mieluummin, Nousee heti niskavillat pystyyn, jos tulee tunne, että joku ohjailee. Kysyn kyllä, jos varta vasten tarvin apua tai tukea, mutta jos sitä tulee pyytämättä, kääntyy vaan itseään vastaan.

      Poista
  25. Sun kirjoitus ja nuo ziljoonat fiksut kommentit summasivat kyllä hyvin kaiken otsikkoon liittyvän. Allekirjoitan lähes kaiken edellä mainitun. Blogeista saa kyllä oikeasti hyviä vinkkejä kun tarvitsee ja ei-kiinnostavan voi skipata. Tosta amerikkalaistyylisestä olen kyllä sitä mieltä että valitettavasti ruotsalaiset kanssasiskot on vielä paljon pahempia! Olen yrittänyt löytää kivoja ruotsalaisia muotiblogeja luettavaksi, mutta pyörryn jo alkumetreillä sivujen sekavuuteen ja mainosten paljouteen...:( Ei vaan pysty lukemaan sellaista sotkua ja suttaa. Btw pyökkiyökki-ongelma on täälläkin keittiössä, joka pitäisi ratkaista edullisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mulle tuli heti kiusaus käydä kuukkeloimassa noita ruotsalaisia :). Joihinkin DIY-blogeihin olen päätynyt Pinterestin kuvien perusteella ja ne on kyllä olleet aika mielenkiintoisia ja kivasti tehty. Mutta se on selvää, että varmaan muotiblogit on otollisempaa mainosalustaa kuin ne, missä askarrellaan sitä sun tätä.

      Monia hyviä vinkkejä on tullut blogeista löydettyä, mutta useimmiten ne on olleet ihan sellaisia ilman mainosyhteistyötä omasta kokemuksesta jaettuja. Joskaan ei se yhteistyö vinkeistä tietenkää huonompi tee, jos kirjoittaja on rehellinen ja kertoo myös mahdolliset omasta mielestään ei-niin-mahtavat puolet siitä, mistä milloinkin kirjoittaa. Ehkä mua eniten häiritsee tapaukset, jossa bloggaaja hehkuttaa tänään yhtä ja huomenna toista. Uskottavuus kärsii.

      Mulle taisi käydä niin, että aikani kun keittiötä tuijottelin ja mietin eri vaihtoehtoja ja totesin, että työlääksi tai kalliiksi tulee, teki niin tai näin, tulin siihen tulokseen, että se on ihan hyvä :). Odotellaan rauhassa pyökkilaminaattien uutta nousua :)

      PS. Mulla menee pari viikkoa vanhempien tekstien kommentit valvontaan. Ihan sillä, että huomaan lukea ne. Tuoreemmat tulee heti näkyviin niinkuin aina ennenkin.

      Poista
  26. Loistavaa pohdintaa!!! Ja niin asiaa. Itse koen blogimainonnan toisinaan aika haastavaksikin toteuttaa, koska koitan jollakin tapaa lutviutua siitä "hehkutuksesta" ulos. Pyrin välttämään liian monia superlatiiveja, mutta sekin tuntuu joskus ihan tolkuttoman tyhmältä, jos kerran oikeasti olen sitä mieltä että ne ansaitsisi kaiken sen hahkutuksen. Ehkä ylihehkutus juontaa juurensa siitä (ainakin itselläni tällä hetkellä) etten huoli yhteistyöjuttuihin muita kuin niitä hehkutuksen arvoisia. Siitä syntyy toki helposti kuva, että vain mainoksen vuoksi... U know.

    Palatakseni kuitenkin tuohon lukijanäkökulmaan, niin olen aivan samaa mieltä kanssasi mainonnan toimivuudesta. Aamen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon täysin, että sulla on kriteerit itseäsi kohtaan korkella. Etten sanois jopa tapissa :). Niin blogimainonnassa kuin kaikessa muussakin mitä teet. Ei epäilystäkään. Eikä mulle ole kyllä sun mainoksista tullut sellaista ylitsevuotavan (jenkkityyli)hehkutuksen mielikuvaa, vaikka hehkuttanut olenkin. Ennemminkin rivien välistä on paistanut aito innostus. Ja sattumoisin mm. se Lundiajuttu kiinnosti, koska olis siellä vintin seitsemän mystisen oven takana sitä matalaa tilaa, joka tarttis ottaa vähän järkevämpään käyttöön ;). Joskin mulle on nyt tossa raivaushuumassa tullut sellainen olo, että mun tekis mieli hävittää ihan kaikki säilytystilakin :D. Ei tulis enää käytettyä niitä minkään turhan varastoimiseen.

      Kiitos kommentista ja aamen kans :)

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi