Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2016

MILLAINEN ON TODELLINEN MINÄSI?

Rakastan testejä.

Etenkin sellaisia, joiden lopputuloksen voi tunnistaa omakseen. 

Alla on tulos testistä, jonka tein ensimmäisen kerran varmaan reilu kuukausi sitten ja toisen kerran eilen. Ihan vaan siksi, että halusin kokeilla, saanko erilaiset vai samanlaiset tulokset, kun välissä on niin pitkä aika, etten millään voi muistaa, mitä vastasin ensimmäisellä kerralla (kysymyksiä on paljon..).

Tulos molemmilla kerroilla oli täsmälleen sama. Ja sanonpahan vaan, että eipä paljon enempää olisi voinut mennä nappiin. Halusin tai en.





Kuvion vastakkaisille puolille on kirjoitettu ominaisuudet/persoonallisuustyypit, joista oman henkilökohtaisen testituloksen perusteella valikoituneet  on merkitty punaisella. Mutta koska tulos harvemmin on ihan sataprosenttisesti kallellaan vain toiseen vastaparin ominaisuuksista, sininen kuvio tarkentaa. 

Esimerkiksi itselläni pareissa Ajatteleva(T) vai Tunteva(F) ja Intuitiivinen(N) vai Tosiasiallinen(S) tulos voisi kuvion perusteella olla kumpi tahansa. Niin myös oikeassa elämässä. Riippuen tilanteesta.

Sensijaan pareissa Introvertti(I) vai Ekstrovertti(E) ja Harkitseva(J) vai Spontaani(P) ei ole mitään epäselvää. Ei sen paremmin kuviossa kuin oikeassa elämässäkään.

Olen mitä suurimmassa määrin introvertti, joka saa energiansa sisäisesti ja kaipaa omaa rauhaa. Toisin kuin itselleni kaikkein läheisin ekstrovertti eli mieheni, joka imee energiansa yltiösosiaalisista tilanteista. Mitä enemmän ääntä ja porukkaa, sen parempi. Ja jos vielä on mahdollisuus olla kaiken keskipisteenä, pidot sen kun paranee. 

Kotona erilaisuus ilmenee vaikkapa nyt siinä, että miehellä pitää olla esim. telkkari koko ajan päällä, vaikkei edes katso sitä. Taustaääni riittää. Itse laitan töllön aina kiinni samantien kun tulen töistä (mies pääsee yleensä aiemmin).

Arkisin meillä on eri rytmi, joten saan ihan rauhassa olla aamuisin oma mykkä itseni, koska mies on jo lähtenyt töihin. Mutta vapaapäivinä aamuvirkku mies, joka on odottanut jo kauan, että muut heräävät, aloittaa iloisen puheen (ja kääntää myös telkkarin äänet kovemmalle) heti, kun itse vasta avaan makkarin oven, enkä vielä ole valmis sanomaan hyvää huomenta kummempaa kenellekään. 

Jos lähdetään reissuun, mies hokee toiveikkaasti, että "Kyllä me joku tuttu nähdään" (niinkuin yleensä käy, koska maailma on pieni) ja itse taas toivon, että ei nähtäisi, koska sen kerran kun ollaan jossain muualla kuin omissa ympyröissä, haluaisin myös olla ihan rauhassa tapaamatta ketään arkielämän tuttua.

Tai jos ollaan isolla porukalla tanssilattialla ja tanssitaan ringissä (en tiedä harrastetaanko tällaista enää) niin, että yksi kerrallaan on piirin keskellä, ahdistun omalla vuorollani kuoliaaksi, kun taas mies hädin tuskin malttaa odottaa vuoroaan, että pääsee esittämään omat Travoltamaiset muuvinsa :).  

Mutta hyvin ollaan tultu toimeen ja viihdytty keskenämme erilaisuuksistamme huolimatta. Tai ehkä juuri niiden takia. Naimisissakin kohta 23 vuotta.

Mies on myös spontaani, jonka päähän pälkähteneistä ideoista olisi parasta innostua heti. Itse puolestani haluan harkita kaikkea ensin. Ja siinä vaiheessa, jos/kun tulen siihen tulokseen, että miehen idea oli oikeastaan aika hyvä, se on todennäköisesti jo myöhäistä, koska seuraava spontaani ehdotus on jo ilmoilla :).

Ei aina niin helppoa, mutta mikäpä elämässä olisi.

Tämä Introvertti - Ekstrovertti - (ja näiden kahden välimalli Ambivertti-)aihe oli etenkin viime keväänä pinnalla vähän joka mediassa, ja googlettamalla löytyy jos vaikka mitä tietoa, mutta valitsen tähän tällaisen aika kevyen, joskin varmaan myös aika paikkansa pitävän karkean vertailun Ylen Akuutin sivuilta (linkki alkuperäiseen tekstiin täällä)

Viikonloppu edessä! Täysin tyhjä kalenteri ja ei mitään tekemistä! Ekstrovertille tilanne on lähes painajaismainen, kun taas introvertti huokaisee helpotuksesta. Mutta kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Oletko introvertti?
  1. Haluat rauhaa ja rentoutumista
  2. Pidät itsenäisestä työstä. Pystyt toimimaan pitkiäkin aikoja yksin kaipaamatta muiden seuraa
  3. Haluat analysoida ja pohtia asioita. Pyrit pitämään tunteet ja logiikan erillään
  4. Olet äärimmäisen keskittynyt. Pystyt paneutumaan tehtävään pitkäksi aikaa ilman taukoja
  5. Työskentelet mieluiten jaksoissa, yksi selvästi rajattu tehtävä kerrallaan
  6. Olet kärsivällinen. Et tylsisty yksin ollessasi, vaan jaksat odottaa kauan, että jotain tapahtuisi
  7. Viihdyt yksin. Sosiaalinen tarpeesi ei ole kovin suuri
  8. Ajattelet kuvallisesti. Sanojen visualisoiminen on sinulle helppoa
  9. Olet taitava kuuntelemaan. Keskustelussa panet merkille paitsi sen mitä sanotaan myös sen, mitä oikeasti tarkoitetaan
  10. Haluat ajatella ennen kuin avaat suusi. Et ole mikään moottoriturpa
  11. Olet itsenäinen. Trendit ja ryhmäajattelu eivät juurikaan sinuun vaikuta
  12. Stressaannut helposti. Joudut sulkeutumaan häiriötekijöiltä, jotta voisit keskittyä. Työskentelet huonommin paineessa

Jos tunnistit itsesi vähintään kuudesta kohdasta, olet todennäköisesti ihmistyypiltäsi enemmän pohdiskeleva introvertti, joka kaipaa ympärilleen mielummin rauhaa kuin räiskettä.
Oletko ekstrovertti?
  1.  Haet toimintaa ja seikkailuja
  2.  Reagoit nopeasti. Suhtaudut aktiivisesti ympäristöösi
  3.  Olet tarkkaavainen, voimakkaasti läsnä hetkessä, teet valppaasti aistihavaintoja
  4.  Olet sosiaalinen ja seurahakuinen. Saat ystäviä tilanteessa kuin tilanteessa
  5.  Olet optimistinen. Uskot hyvää muista ja luotat omiin kykyihisi
  6.  Olet verbaalinen. Osaat puhua miltei kaikesta kaikkien kanssa spontaanisti ja luontevasti
  7.  Olet ryhmähakuinen. Otat luontaisesti keskeisen roolin lähestulkoon kaikissa ryhmätilanteissa
  8.  Olet vaikutusvaltainen. Osaat vaikuttaa ympäristöösi
  9.  Pärjäät hyvin paineessa. Stressi saa sinut työskentelemään nopeammin laadun kärsimättä
  10.  Olet kuin kotonasi suurissa ihmisjoukoissa. Saat energiaa tilaisuuksista, joissa on paljon väkeä
  11.  Pidät huomiosta ja haluat erottua joukosta. Näyt ja kuulut, ulkonäkösi on usein huomiota  herättävä
  12.  Yksinolo tekee levottomaksi, tarvitset ulkoapäin tulevia virikkeitä

Mikäli ainakin puolet kuvailuista tuntui tutulta, ihmistyyppisi on luultavasti ulospäin-suuntautunut ja puhelias ekstrovertti, joka rientää tapahtumasta toiseen ja täyttää kalenterinsa vauhdikkailla harrastuksilla.
Suurin osa meistä löytää itsestään sekä introvertin että ekstrovertin ominaisuuksia. (Näitten listojen mukaan itseeni sopivat kaikki 12 introvertin kohtaa ja 2 tai 3 ekstovertin).
Mutta vielä hetkeksi takaisin alkuperäisen testin tuloksiin. Siihen kuuluu myös "ammatillinen analyysi", joka omalla kohdallani oli tällainen:




Tuo epäileväinen hieman epäilyttää :). Mutta ehkä esimerkiksi sen, että halusin tehdä testin kahteen kertaan varmistaakseni sen luotettavuuden, voi laittaa epäileväisyyden piikkiin.

Ja mitä noihin korkeisiin vaatimuksiin tulee, niin oma rimani on tottavie aina korkealla (joskus liiankin), mutta samaiset vaatimukset muille ihmisille on sellainen, josta en ole ihan varma. Ellei sillä tarkoiteta vaikkapa niitä kriteerejä, joiden perusteella valitsen, kehen luotan.  

Testin tuloksia on jaettu paljon Facebookissa ja Instagramissa, ja lähes poikkeuksetta jakaja on ollut spontaani ekstrovertti. Liekö totuus se, että heitä on ihan oikeasti eniten, vai johtuuko se paremminkin siitä, että spontaani ekstrovertti jakaa tuloksensa herkemmin kuin harkitseva introvertti, joka usein vihreellisesti leimataan joko ujoksi tai epäsosiaaliseksi? (Näistä introvertteihin kohdistuvista yleisistä harhaluuloista kirjoitti mm. aina mielenkiintoisia aiheita pohdiskeleva Valo-blogin Taru täällä).

Jos haluat testata, millainen on todellinen minäsi, suomenkielinen testi löytyy A real me-sivustolta täältä (klik).

Olisi myös ihan älyttömän mielenkiintoista kuulla, millaisia tuloksia saitte. Heitän tämän siis vähän niinkuin haasteena :).

Olin niin innoissani tästä aiheesta, että en malttanut edes kaivella kuvia. I'm sorry. Ja pahoin pelkään, että läheltä liippaavaa jatkoa aiheelle seuraa. Koittakaa kestää :)

58 kommenttia:

  1. Mun oli pakko tehdä toi testi heti ja yllätys yllätys olen ekstrovertti :D Ja tuli ihan meidän viikonloppuaamut mieleen tuosta sun kuvailemasta vapaapäivien tilanteesta kotona: minä kun herään ennen V:tä ja sitten kun se vihdoin kömpii makkarista ulos, niin mulla alkaa armoton selitys :) Yksi aamu se sanoikin mulle, että rauhoitu nainen, ei olla edes aamukahvia vielä juotu kun sä oot jo suunnitellut koko päivän :D

    Mutta joo, mä olin siis selkeästi ekstrovertti ja harkitseva ja sitten ajatteleva ja intuitiivinen oli lähes samat kuin tosiasiallinen ja tunteva. Ammatillinen analyysi antoi johtajan ja julkisuuden henkilö oli Napoleon.... Kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk :). Voin niin samaistua V:hen tossa aamutilanteessa. Se on just sellanen mun painajainen, kun mies on joutunut jo pari-kolme tuntia odottamaan, että herään, että voi kertoa sen aamuisen spontaanin ideansa :D. Voin sanoa jo etukäteen, että jos tulee ehdotus ennen kuin oon saanut mykkänä lukea lehden ja juoda kahvin, niin en innostu :)

      Sitten kun haet sitä johtajan paikkaa, niin ehkä kannattaa jättää Napoleon mainitsematta :). Kiva kun teit testin. Mielenkiintoista tietää tulos.

      Poista
    2. Mulle tuli muuten tuosta Napoleonista ja johtajasta mieleen, että päiväkodissa olin kuulemma aina se, joka päätti, millä leluilla kukakin saa leikkiä :D Puolustelen tosin asiaa sillä, että eihän niiden muiden olisi tarvinut totella, vaan tottelivatpa kuitenkin :) Onneksi oon nykyään vähän enemmän tiimipelaaja.

      Poista
    3. No mutta jämäkkä johtaja on jämäkkä johtaja :)

      Poista
  2. Mulla on muuten tää tulos tallessa sähkärissä. Pitääpä käydä kurkkaamassa millainen mä todellisuudessa olenkaan :D
    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää testi tuntuu kyllä tietävän :). Ainakin näitten vastausten perusteella, jotka tähän mennessä olen nähnyt. Kivaa olis ollut tietää sunkin analyysi.

      Mukavaa viikonloppua sulle kans <3

      Poista
  3. Tämähän oli mielenkiintoinen testi!
    Ensin ajattelin, että juu, mä kun olen kaksonen, niin olen tasan varmaan molempia ( kuten olenkin) mutta eipäs se olekaan näköjään niin yksselitteistä!
    Täytyy pistää linkki talteen ja tehdä samoin uudestaan vaikka nyt sen kuukauden kuluttua.

    Tässä se tiivistelmä mikä mulle tuli :
    Olet hyvin käytännöllinen ja realistinen. Olet myös luja ja päättäväinen. Kun teet päätöksen, toimit välittömästi. Olet hyvä aloittamaan projekteja ja mobilisoimaan kaikki resurssit ja ihmiset toteuttamaan niitä. Toivot, että pystyt saavuttamaan tavoitteesi mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Pystyt hoitamaan päivittäiset yksityiskohdat hyvin. Sinulla on oma selkeä ja looginen vaatimustasosi, jota noudatat samalla, kun toivot, että myös muut ihmiset pystyisivät saavuttamaan sen. Noudatat omaa aikatauluasi järkähtämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatteleva, harkitseva, tosiasiallinen ekstrovertti :)

      Poista
    2. Hmmmm. Eiks vaan olekin suorastaan pelottavan oikeassa nää tulokset.. :)? Sanoisin, että eipä paljon enempää olis voinut toi tiivistelmä sulla mennä nappiin. Vai mitä ite meinaat?

      En itsekään ollut sentään ihan totaalisen introvertti. Koitin tosta kuviosta zuumailla sitä suhdetta. Ehkä 65 - 35 olis aika oikea. Enkä muuten vois tehdä nykyistä työtänikään, jos olisin 100% introvertti. Tarttis alkaa kirjailijaks tai jotain :)

      Oon melko vakuuttunut, että vaikka odotat kuukauden ja teet uudestaan, tulos on sama. Oli se vaan niin oikea sun(kin) kohdalla.

      Poista
    3. Tunnisti itseni varsinkin kun luin koko tekstin.
      Hauska teksti sikäli, että vastaukset tuli aika nopeasti, muutamaa joutui miettimään hetken, että kunpikos se olis kun molemmat tuntui oikealta.

      Poista
    4. No niinpä. Itse takerruin ainakin siihen, että kiinnitänkö todennäköisesti ennemmän huomiota yksityiskohtiin. Paha kyssäri, kun omasta mielestäni hahmotan niin hyvin molemmat :). En muista, kumman vastasin.

      Poista
  4. Extrovertti, tunteva, harkitseva tosiasiallinen :-)
    Nappiin meni, olin näitä kaikkia aika äärilaidoilla, eli kaikkea maksimaalisesti, mulle, heti, nyt. Joka tanssii siellä piirin keskellä noloja muuveja, mutta ei anna sen häiritä menoa!!
    Hauska testi, tunnen sielujen sympatiaa GR:ää kohtaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööö. Uskotko kun sanon, että jotenkin noi tanssimuuvit ei yllätä mua yhtään :D. On teillä jo sen verran paljon yhtäläisyyksiä ilmennyt GR:n kanssa ennenkin, että ei muuta kuin jonon jatkoksi nääkin. Joskin toivon, että siinä kohtaa teillä olis eroavaisuuksia, että sulla pysyis siinä ringin keskellä paita päällä siinä vaiheessa kun se GR:llä jo pyörii sormissa pään yläpuolella :D. (Käski sanoa sulle sellaset terveiset, että jos meette joskus yhdessä baariin, niin laita vähän tiukempaa poolopaitaa päälle. Ei lähde sit niin helposti yltä :)).

      Tän johdosta tunnen entistä suurempaa sielujen sympatiaa itseäni kohtaan :D

      Poista
    2. Että ala vaan kaivella niitä pooloja jo valmiiks :)

      Poista
  5. Ilman testiäkin tiedän olevani introvertti. Täytyypä kokeilla mitä mieltä testi olisi asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. INTP Ajattelija. Introvertti pallukka hipoo reunoja :)

      Poista
    2. Loistavaa Cheri. Kiitti! Pelkäsin jo, että jään yksin. (Jostain kun luin että introvertteja on ihmisistä joka neljäs :)). Ja jos multa olis kysytty, niin olisin kyllä aavistellutkin tietäväni kumpaan ryhmään kuulut. Spontaanius ehkä yllätti. Ja se on ominaisuus, jota välillä kadehdin. En haluaisi aina harkita kaikkea niin tarkkaan. Yhden kirjaimen ero meillä siis..

      Poista
  6. Olen tehnyt samanlaisen testin yhden tutun terapeutin toimesta. Jo hän sanoi silloin, että ulkoapäin minua voisi luula introvertiksi, mutta kun hetken seuraa, niin ylläri, ylläri...olenkin ekstrovertti ;)Hmm.. onkohan mulla ne paperit vielä tallessa :)

    Nyt Sain saman kuin Pepi tossa aiemin....Taloudenhoitaja....asioiden pitäminen toiminnassa tasaisesti ja järjestelmällisesti. Pitää täysin paikkansa!!!! samanlainen julkkis oli Emma Watson.
    Tosin tuo väittää spontaanisuuden olevan 0% hmmm..lähden sponttanisti mukaan juttuihin kunhan ne ensin saan järjestettyä ja organisoitua ;)
    Täytyy laittaa mies testiin...ja tiedän että se on just tuo introvertti....takana jo 27 v yhteiseloa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Oli kiva kun teit tän. En ole suhun ehtinyt vielä niin hyvin "tutustua", että olisin osannut sanoa mitään muuta kuin että vaikutat hyvältä tyypiltä, jonka kanssa olisi helppo tulla juttuun. Ja jos sua arveltiin ensin introvertiksi, niin mulle käy aina päinvastoin. Tai ei oikeastaan niinkään, vaan analyysi on se, että olen "tosi sosiaalinen", mikä ei tietty ole poissuljettu ominaisuus introvertiltäkään, vaikka niin luullaankin. Itse sanoisin, että oon valikoivasti tai rajallisesti sosiaalinen. (Silloin kun meidän pojat oli pieniä ja reissattiin kesät asuntovaunulla, mies aina vaistosi, koska mulla tuli ahtaissa tiloissa "sosiaalisuuskiintiö täyteen", otti pojat mukaansa ja lähti heidän kanssa vähäksi aikaa johonkin, että sain olla hetken yksin. Sit taas tuli sosiaalisuusakut ladattua :))

      Tekin ootte sitten miehen kanssa arvatenkin jossain määrin toistenne vastakohtat. Mutta näihin yhteiselovuosiin toisen kummallisuuksia (siis nimenomaan toisen ;)) on oppinut onneksi ymmärtämään. Mies tosin meillä luokittelee eroavaisuudet johtuvaksi savolaisuuden (mies) ja pohjalaasuuden (minä) eroista. Voi osin olla sitäkin :)

      Poista
  7. Minäkin tein tämän ja olen testin mukaan INTROVERTTI Tarkastaja eli minulle on ominaista suorittaminen olemassa olevien sääntöjen mukaisesti, tarkasti ja huolellisesti.
    Tämä kyllä täsmää ihan nappiin. Miehenikin teki testin ja hänelle tuli kaikki samat kuin minulle.
    Me ei olla sitten toistemme vastakohtia, joiden sanotaan täydentävän toisiaan. Ollaan kuitenkin kohta oltu yhdessä jo 47 vuotta, vaikka välillä räiskähtääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista :). Ja nyt kun sanot, minkä tuloksen sait, niin en enää oikein osaa muuta sulle kuvitellakaan. Sopii hyvin mun mielikuvaan tarkasta ja huolellisesta ja vastuuntuntoisesta ihmisestä (sinusta siis). Ja pakko tunnustaa, etät itsekin tykkään välillä tehdä sellaisia hommia, joissa on tarkat säännöt, eikä yhtään tarvi (tai edes saa) soveltaa. Mutta esim. kirjanpitäjäksi tai tilintarkastajaksi musta ei olis. Se olis jo liikaa :)

      Mun on vaikea kuvitella, millaista olis elämä itsensä kanssa samanlaisen ihmisen kanssa. Varmaan jossain kohtaa helpompaa, kun voisi ehkä paremmin lukea ajatuksia, mutta toisaalta, kun on kauan yhdessä, niin aika hyvin ne toisen aivoitukset tuntee, vaikka ne on ihan eri maailmasta. Kiva kun teit testin :)

      Poista
  8. Yllätys, yllätys, introvertti, tunteva, tosiasiallinen ja spontaani eli olen taiteilija... Näin tuo testi sanoo minusta: Olet hiljainen, ystävällinen, herkkä ja lempeä. Elät tässä hetkessä ja nautit kaikesta ympärilläsi tapahtuvasta. Toivot, että sinulla olisi yksityinen tila ja että voisit tehdä asioita omalla tahdillasi. Kuuntelet sydäntäsi ja olet lojaali ihmisille, jotka ovat tärkeitä sinulle. Et pidä ristiriidoista tai yhteenotoista. Et yritä käännyttää muita ajatustesi tai arvojesi kannattajiksi.

    Nuo kyllä allekirjoitan ja olen vihdoinkin oppinut näitä asioita myös työssäni hyödyntämään ja luottamaan omaan tekemiseeni, omalla tavallani :)

    Hauska testi, kiitos Annukka! Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anu <3. Hiljainen, ystävällinen, herkkä ja lempeä <3. Vastaa kyllä mun mielikuvaa sinusta. Joskin hiljainen on ehkä sellainen, jota en ennakkoon olis osannut ajatella. Ja ehkä se oikeasti tarkoittaa sitä, että et ole koko ajan äänessä, vaan puhut silloin kun on jotain todellista sanottavaa. Ei siis varsinaisesti hiljainen-hiljainen :).

      Ja toi loppuosakin tekstistä on jotenkin niin kiva. Sellaisen olisin mieluusti toivonut itsekin saavani analyysiksi. Mun oma oli jotenkin niin hirmu kovan ja kylmän kuuloinen. En oikeasti ole mikään erinomaisuuden tavoittelija, joka asettaa korkeat vaatimukset muille ihmisille. Omissa tekemisissäni saatan kyllä täydellisyyttä tavoitella ja tavoittelenkin usein, joka ei oo ollenkaan hyvä asia läheskään aina. Siitä saa vaan hirmu stressin itselleen aikaiseksi. Ja harmaita hiuksiakin nykyään :)

      Kyllä meidän on ihan pakko jossain kohtaa tavata ihan oikeastikin. Introvertti-illassa :D

      Poista
    2. Ihana sinä <3. En minä ole hiljainenhiljainen, mutta en toki suuna päänäkään esittämässä asioitani tai tuomassa omaa näkemystäni esille, tuo testi oli kyllä jotenkin yllättävän oikeassa ja osasi itse asiassa laittaa sanoiksi sen, millainen tunnen olevani, mielenkiintoista! Minulle on tullut sinusta tosi lämmin ja ihana kuva näin blogimaailman kautta, ei todeelakaan mikään kylmä tai kova.

      Kyllä olisikin ihana tavata oikein elävässä elämässä, introvertti-ilta olisikin hauska :D

      Poista
    3. No pakko oli nyt vielä ehdottaa, että jos sittenkin Introvertti-iltapäivä illan sijasta :). Olgalla tai ilman tässä kevään mittaan?

      Poista
  9. Heh, olen prikulleen sama INTJ kuin sinä :) (Ja kyllähän se niin on, että tunnistin sinussa paljon samaa kun ekan kerran tavattiin). Sama sanallinen tulos, mutta pallurat sijoittuvat hieman toisin - olen just saman verran kaikkea; ajatteleva, intuitiivinen, introvertti ja harkitseva :D
    Introvertti olen aina tiennyt olevani, mutta aivan kaikkea en allekirjoita siitä miten määritelmä meni (se sinisen laatikon alla oleva teksti).
    Kysymyksissä oli useampia sellaisia joista oli todella vaikea valita jompi kumpi - puolet toisesta ja puolet toisesta olisi ollut ok :) Lienee pakko tehdä tämä joskus toistekin ja katsoa kuinka käy... Mutta kyllä tästä itsensä tunnistaa.

    Hah, hyvin määrittelit sosiaalisuuskiintiön tuolla aiemmin vastauksessasi Sadulle. Helppo eläytyä tuohon ajatusmaailmaan. Itseäni olen aina tituleerannut sosiaaliseksi erakoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Teini teki äsken testin ja se osui ja upposi - oli ihan käsittämättömän osuva. Itsekin oikein hämmästyi. Tuloksena oli introvertti: ISFP taiteilija.
      Olen ihan sanaton! : D

      Poista
    2. Nonni. Pikkasen tuli nyt viivettä, kun sattui muuan (harkittu) spontaani meno tähän väliin :).

      Mutta siis juu. Sun tulos ei oikeastaan yllätä. Ihan samanlaista hengenheimolaisuutta tunnistin itsekin silloin kun ekan kerran Olgalla nähtiin ja käytiin syömässä. Ja sen jälkeenkin toki :). Ei oo mielipide yhtään muuttunut.

      Ja tosiaan jotkut kysymykset oli aika pahoja. Pepille tuolla ylempänä kirjoitinkin yhden, josta en meinannut osata päättää. Yksityiskohdat on tärkeitä, mutta niin on myös kokonaisuus, enkä tosiaan muista, kumman lopulta valitsin. Ja oli siellä muutama muukin.

      Hauskaa sekin, että teinin tulos osui nappiin. Tietää olevansa oikealla "alalla". Eikä siitä kyllä ole epäilystäkään :)

      Taidan muuten pölliä ton sun "sosiaalinen erakko"-termin omaankin käyttööni. Se on oikeastaan paljon parempi kuin mun oma "rajallisesti sosiaalinen". Tai valikoivasti oikeastaan. Riippuu niin monesta asiasta.

      (PS. Aina kun käyn lenkillä ja kävelen "Vanhat roinat"-nimisen liikken ohi, mietin sua. Se on sellanen paikka, mistä ihan varmasti tykkäisit. Ja voisin kuvitella sulle jotain samanlaista. Liittyen siihen taannoiseen aiheeseen siis)

      Poista
    3. Sellaista se meidän spontaanien elo on! No mutta, kyllähän meistä nyt spontaaniutta löytyy, vaikka testit sanoisivat mitä! Tuo yksityiskohta/kokonaisuus juttu on muuten just noin, kaikkihan riippuu asiasta, ja molemmat on tärkeitä. Itse asiassa suhtaudun näihin kaikenmoisiin testeihin aika skeptisesti, ja olen sitä mieltä, että elämä ei koskaan ole asetelmassa juu tai ei. Niitä välisävyjä ja mhdollisuuksiakin on niin paljon. Ja jos jossain hommassa "juu" pelittää niin toisessa vastaavassa ei todellakaan... Loppuviimein inhoan kaiken maailman "olet tätä" testejä, mutta kyllähän näissä aina suunta on... Hehe :D
      Juu, juu, ei se hengenheimolaisuus siihen ekaan kertaan jäänyt :) Mutta tulipa tuolloin hiljaa mielessä todettua, että siinäpä samantyyppinen ja varsin mukava immeinen :) Ja jotenkin niin täysjärkinen :D Oikeasti.
      Sosiaalinen erakko on ihan vapaasti pöllittävissä, näytti sitä systerikin joskus jossain käyttävän. Mutta se on kyllä oikeasti aika kuvaava sanapari. Joskus vuosia sitten vaan mietiskelin, että olen kyllä suhteellisen sosiaalinen (niin kuin se yleensä käsitetään, eli, että tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä jne... Vaikka se on kyllä paljon muutakin), ja toisaalta taas tykkään elellä varsin erakkona, enkä todellakaan kaipaa ihmisten seuraa. Ja ne omat hetket on todellakin pakko saada! Jännä juttu muuten, että nuorempana ei juurikaan omaa aikaa kaivannut, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän arvostaa omaa seuraansa :)

      Vanhat roinat... Voi että, kuulostaa hyvältä. Itse asiassa, olen aika sata varmasti päättänyt, että siitä jutusta tulee vielä tosi, jos nyt vaan mitään ihme koukeroita ei ilmaannu. Aikataulu on pitkä, eli max vuosi, mutta todennäköisesti ja toivottavasti oikea ajankohta on loppusyksy, alkutalvi. Nyt on sellainen fiilis, että vihdoinkin on aika satsata elämänlaatuun, eikä vain "käytävä töissä". Ajatuksia ja ideoita on pää täynnä, ei ole sellaista päivää, ettei jotain ajatuksenpoikasta hioisi. Siinä tulevan (!) putiikin nimessä muuten on sana Idea.. ko. nimen käyttöönotosta tulee lokakuun lopussa kymmenen vuotta, joten josko niitä aikoja sitten olisi taas aika jatkaa, joskin täysin eri systeemein kuin aikoinaan. Mutta nimi on ja pysyy.

      Poista
    4. Ihanaa saada näin pitkiä kirjeitä. Kiitos :). (Taitaa mennä yhtäläisyyksien puolelle nää pitkät tekstitkin ;)).

      Mulla on joku ihme kiinnostus näitä luonnetestejä kohtaan. Siis sellaisia, joita pidän jossain määrin luotettavina. Ehkä paras on ollut psykologinen testi, joka tehtiin Aurinkomatkoille oppaaksi aikoville. Siinä oli neljä eri ominaisuutta, joista sitten valikoitui itse kullekin se vahvin ja muut oli jotain muuta. Vaihtoehdot oli Myöntyvyys, Pysyvyys, Vaikuttavuus ja Hallitsevuus. Mulle tuli korkea V, joka oli kyllä just nappiin. Jokaiseen kohteeseen valittiin oppaat eri "ihmistyypeistä" niin, että muodostui porukka, jossa jokaisen vahvuuksille oli käyttöä. Jos olis ollut pelkkiä hallitsijoita tai pelkkiä myöntyjiä, ei olis tullut mistään mitään.

      Vanhat Roinat on todellakin mielenkiintoisen näköinen putiikki. On auki vaan erikseen ilmoitettuina aikoina ja muuten toimii huutokauppaperiaatteella. kurkkasin nettisivuja, mutta sieltä ei ihan kokonaiskäsitystä saa, mikä on aika ymmärrettävää, kun aarteita tulee ja menee koko ajan.

      Mutta siis ihan huippua, jos/kun sun suunnitelmat ja haaveet käy todeksi. Olis melkeinpä sydämen väärtti tää homma :) <3

      Poista
    5. Ole hyvä :) Pitkät kirjeet on jees! Oi niitä aikoja, kun vielä oikein kirjeitäkin kirjoiteltiin :D ( hitsi, olen vanha, eihän kukaan enää kirjeitä kirjoita. En minäkään). Ei todellakaan taida olla meidän kirjoitukset lyhyimmästä päästä, joskus täytyy postausta tehdessäkin toppuutella, ettei ihan romaania tule.
      Fiksu systeemi tuo Aurinkomatkojen tyypittely, toimisi monessa ympäristössä. Mutta testeistä pakko sanoa vielä sen verran, että enneagrammi on aika kiva - siis ihan oikea aellainen, ei mikään netin pikakysymyssarja. Siinä saa aika hyvän luonnehdinnan itsestään. Mutta hei, se testeistä :)
      Ja loppukaneetiksi sanottakoon, että en ole unohtanut sitä haastellista haastettasi, kyllä se vielä jonain päivänä ilmaantuu!

      Poista
    6. Tää tulee nyt vanhan blogin profiililla kun kirjoitan puhelimella, mutta pakko oli käydä kokeilemassa tota eneagrammia, joka oli mulle ennestään vieras. Tulos: vaikuttaja, haastaja, pomo.. Mielenkiintoista.

      Ja kiva jos joskus kirjoitat siihen mun ystäväkirjaan :)

      Poista
  10. Tein joskus saman testin ja se oli kyllä yllättävän todellinen minä. En nyt vaan muista mikä oli lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Oisitpa tehnyt uudestaan. Haluaisin tietää, mitä testi sanoo, koska itse luulen arvaavani aika oikein. Mutta voi olla, että ootkin niin arvaamaton, että mun veikkaus menee ihan pöpelikköön. (Siitä päätellen, mitä kirjoitit messujen jälkeisestä olotilasta, olisit enemmän introvertti. Niinkuin minäkin. Sellainen, jonka energiat "valuu tyhjiin" jonkun vahvasti sosiaalisen tilanteen jälkeen, vaikka olis viihtynytkin tilanteessa hyvin. Eli tarvii ikäänkuin ladata akut uudelleen siellä omassa rauhassa).

      Poista
  11. Introvertti vei voiton 6 - 5 :) aika tasan kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No susta tuli sitten vahvasti ambivertti :). Sellainen, joka pystyy käyttämään kummankin tyyppinsä vahvuuksia tilanteesta riippuen :).

      Poista
  12. Olipa mielenkiintoinen! Minä olen enemmän ekstrovertti, sekä lisäksi intuitiivinen, tunteva ja harkitseva. Myönnetään :). Voin kuvitella, miltä introvertistä & harkitsevasta tuntuu elää ekstrovertin & spontaanin kanssa. Minullakin on tekemistä, kun mieheni on niinikään ekstrovertti, mutta myös spontaani - kun taas itse olen e, mutta se harkitseva, jonka asiat pitäisi olla aina suunniteltuja ja järjestelmällisiä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista.. Itse olisin mielessäni kuvitellut sut enemmän introvertiksi, jos olis pitänyt jompikumpi valita, mutta voi olla, että se onkin itseasiassa harkitsevuus se piirre, jonka perusteella olisin tehnyt niin. Pohdit kaiken aina niin tarkkaan ennenkuin säntäät tekemään. Viimeisimpänä mielessä ne kangasvalinnat.

      Meillä mies on tosiaan niin spontaani kaikessa, että jos erehdyn vaikkapa ääneen mietiskelemään, että "vois olla kiva laittaa etupihalle vähän jotain havuja kasvamaan", niin mies hakee sekunnissa lapion, vetää saappaat jalkaan ja kysyy, että "mistä kaivetaan?" :D. Siinä kohtaa kun erehtyy sanomaan, että "Öööö, ei vielä mistään", niin se juna meni jo :). Turha kysellä apuja siinä vaiheessa, kun oon päättänyt..

      Huomaan muuten itsestäni, että ajattelen herkästi, että mulla on välillä hankalaa, kun mies on niin erilainen. Mutta varmaan mieskin miettii, että olispa kiva, kun vaimo joskus edes innostuis jostain hänen ideastaan heti, eikä aina pähkäilis kaikkea niin tarkkaan. (Onneks sinne tanssilattialle yleensä riittää niitä muitakin keskipisteenä viihtyviä miehelle seuraks, niin meikäläinen voi siinä vaiheessa aina liueta taustalle ilman että ees huomaa :))


      Poista
  13. Introvertti. Ajatteleva ja harkitsevat. Hieman enemmän tosiasiallinen kuin intuitiivinen. Aika lailla juuri sitä mitä kuvittelinkin testin sanovan... Aika tylsä siis. Mutta tuon aamujutun tunnistan, en vaan kykene keskustelemaan ennenkuin se aamukahvi on juotu. Tuo extrovertimpi puolisko joskus aina aamuisin yltyy selittämään innoissaan jotain, mikä menee ehkä sitten enemmän toisesta korvasta sisään ja suoraan toisesta ulos ennenkuin päivän suunnitelmat on omassa päässä mietitty ja aamukahvi juotu...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mehän ollan sit melkein samikset. Yhtä tylsiä tyyppejä :D.
      Ja todella mielenkiintoista (ja yllättävää), että meitä introvertteja on näin paljon. Jos en väärin ole laskenut, niin itseasiassa enemmistö kommentin jättäneistä. Hauskaa.

      Aamut on tosiaan pahoja aikoja.. Muistan jonkun 100% intovertin jossain radiohaastattelussa sanoneen, että ekstroverttiakin pahempi aviopuoliso on aamuvirkku ekstrovertti :). Ja se on kyllä niin totta. Mutta niinkuin tossa yläpuolella Pilville kirjoitinkin, niin sitä tulee niin herkästi katsottua asioita vaan omasta näkövinkkelistä ja unohdettua se, että varmaan sen aamuvirkun ekstrovertin mielestä ei ole mitään niin tylsää kuin introvertti, joka paitsi nukkuu liian kauan, ei innostu mistään :).

      Poista
  14. Mä tein tuon testin joskus aika kauan sitten, ja sain tulokseksi INFJ. Eli en ihan samaa kuin sinä, mutta melkein. :-)

    Suhtaudun tämmösiin testeihin vähän kaksijakoisesti: toisaalta en oikein usko, että ihmisiä voi luokitella eri kategorioihin oikein minkään perusteella, mutta toisaalta esim. tämän testin tuloksissa on niin paljon perää, että voiko oikein vastaankaan väittää? Koen muuttuneeni ihmisenä parin viime vuoden aikana aika paljon, ja olisikin mielenkiintoista tehdä testi uudestaan ja katsoa, näkyykö se testituloksissa mitenkään. Mutta just nyt en jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheltä liippaa lopputulokset :). Ja pakko sanoa, että jotenkin se ei yllätä yhtään :).

      Tää testi taisi olla luonteeltaan "ammatillinen persoonallisuustesti", jolla varmaan haettiin sitä, mikä itselle olis luontaisesti sopivaa tekemistä. Ja aika hyvin näyttää menneen testin tehneillä nappiin. Ja osui kyllä itselläkin tuo "Kun sitoudut asiaan, teet suunnitelman ja toteutat sen" ihan kohilleen. Ei sen kummempaa. Mutta sairaanhoitajaa musta ei tän(kään) testin perusteella olis tullut, joten ihan hyvä, että karsiutui silloin jo niihin musteläiskiin :).

      (Tähän loppuun pakko sanoa, että toivon, että mun intuitio on väärässä, eikä ole syytä huoleen?)

      PS. Päädyin tän testin jälkeen erinäisiä polkuja pitkin syvälle aiheeseen, joka antoi selityksiä aika monelle omalle ominaisuudelleni. Vai pitäiskö sanoa omituisuudelle. Ja yksi niistä oli sellainen, josta sinäkin tulit mieleen. Saatan kirjoittaa siitä jossain kohtaa.

      Poista
  15. Joskus työelämässä on tehty vastaavanlainen ja nyt kokeilin taas , mutta eihan se siitä miksikään muutu ;D introvertti täälläkin . Itse asiassa hyvin samannäköinen kuva kuin sullakin , eikä sekään ollut yllätys :)
    Pitäiskö kokeilla vähän huiputtaa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oujee. Tervetuloa introverttikerhoon :). Meitä näyttää täällä olevan enemmänkin, mikä on mulle tavallaan yllätys. Tai vissiin se perustuu ihan siihen, että jossain luki että introvertteja on vain joka neljäs.

      Parempi vissiin vaan olla oma omituinen itsensä. Me ei kumpikaan kumminkaan osattais uskottavasti huijata :)

      Poista
  16. Ekstroverttihän minä ja intuitiivinen, ajatteleva ja harkitseva. Johtaja. Vähän riipaisi, kun Napoleon Bonaparte oli samaa maata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou :D. Jossu ihan ensimmäisessä kommentissa oli myös johtaja ja Napoleon. Ehkä kumminkin viisainta jättää jälkimmäisen mainitsematta :).
      Mulla taisi mennä ihan ohi, kuka henkilö mulle tuli. Oli vissiin joku filosofi, mutta en muista nimeä.

      Kaikki muut sun ominaisuudet pystyn helposti kuvittelemaan, mutta jos olisi ollut pakko valita ennakkoon jompikumpi (i vai e), niin olisin saattanut veikata sinustakin introverttia. Mutta varmasti se tulee tuosta ajattelevaisuudesta se mielikuva. Ja kaikista niistä pohdinnoista mitä olet kirjoittanut perheestä ja muusta itselle läheisestä ja tärkeästä. Kivaa kun teit tän :)

      Poista
  17. Taidan tietää ilman testejä, että olen ekstrovertti ja olen niin paljon tutkaillut itseäni, että luulen tietäväni omat vahvuudet ja myös heikkoudet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin musta tuntui, että olisin myös itse voinut veikata sun olevan ekstrovertti ;). Oot niin kotonas vaikka missä tilaisuuksissa ja rohkeasti siellä porukan keskiössäkin, missä meikäläinen ahdistuu :).

      Ja juu, kyllä ne näihin vuosiin (meillä on vaan 2 vuotta ikäeroa) alkaa jo olla aika tuttuja ne omat ominaisuudet. Hyvässä ja pahassa :)

      Poista
  18. Tämä on tosi mielenkiintoinen juttu. Minä olen tehnyt tuon aivan saman testin pari kuukautta sitten, kun se kiersi facebookissa. Tulokseni on sama kuin sinulla. Asiantuntija. :). Tunnistan itseni kuvauksesta varsin hyvin. Olen introvertti, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö olisi seurassa vilkas ja nauttisi ihmisten seurasta. Väsyn kuitenkin herkästi sosiaalisissa tilanteissa ja tarvin omaa rauhaa paljon. On todella hyödyllistä ymmärtää piirteitään ja toimintatyyliään. Siksi näitä testejä kannattaa tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin mielenkiintoista :). Ja hauska tietää susta enemmän. En vielä tunne niin hyvin, että olisin pystynyt päättelemään suuntaan tai toiseen, mutta joitakin yhtäläisyyksiä olen sun tekstien perusteella meissä kyllä havainnut. (Mulla on muuten aikomus kirjoittaa lihaskuntorempasta jossain kohtaa. Muistelen, että sen tarpeesta itsekin mainitsit. Mutta näistä mun aikomuksista ei aina tiedä, kun voi pälkähtää monta muuta juttua päähän tässä välissä. Tai sitten ei pälkähdä yhtään mitään :))

      Itsekin koen olevani ihan sosiaalinen, vaikken keskipisteenä viihdykään. Mutta niinkuin itsekin kirjoitat, niin sosiaalisen elämän jälkeen sitä kaipaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta, että saa taas akut ladattua.

      Poista
  19. Mielenkiintoinen postaus. Saman testin olen joskus tehnyt myös. Hyvin samoilla linjoilla täällä myös. Kivaa viikkoa Annukka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit viestin :).

      Tällaiset (asialliset) testit on mun mielestä ihan tositosi mielenkiintoisia. Etenkin silloin, kun lopputulos on sellainen, että siitä voi tunnistaa itsensä, vaikkei itse olisi edes oikein osannut pukea sanoiksi sitä, millainen omasta mielestään on.
      Facebookissa kiertäviä pilipalijuttuja en jaksa. Yhden tein ja jäi siihen, koska testin mukaan olin 73-vuotias mies :D.

      Iloista viikkoa sulle kans <3

      Poista
  20. Tein testin ja tässäpä tulokset suoraan kopsattuna. Olisin toivonut olevani testin mukaan vahvempi, vielä en ole oppinut elämästä oikein mitään. Ihnanaa viikonloppua ja pusuja, näytät uudemmassa postauksessa mielettömän hyvältä. <3

    Taiteilija - Näkyvän työsi esittäminen monipuoliselle sisäiselle maailmalle.

    Olet hiljainen, ystävällinen, herkkä ja lempeä. Elät tässä hetkessä ja nautit kaikesta ympärilläsi tapahtuvasta. Toivot, että sinulla olisi yksityinen tila ja että voisit tehdä asioita omalla tahdillasi. Kuuntelet sydäntäsi ja olet lojaali ihmisille, jotka ovat tärkeitä sinulle. Et pidä ristiriidoista tai yhteenotoista. Et yritä käännyttää muita ajatustesi tai arvojesi kannattajiksi.

    ISFP-tyypin julkisuuden henkilö: Lady Gaga, laulaja, muusikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Sulle tuli ihan sama tulos kuin Meidän Elämää Anulle tuolla ylempänä. Taas näkee, kuinka pieleen voi veikata. Olisin arvellut, että olet enemmän ekstro- kuin introvertti, mutta nyt kun mietin, mun arvio perustuu siihen, että postausten perusteella on saanut sellaisen kuvan, että olet kuin kotonasi kaikissa tapahtumissa, joissa on paljon porukkaa. Ja niin varmaan oletkin, mutta ei silti sitä tarkoita, etteikö sen jälkeen olis kaikkein parasta päästä sinne oman kodin rauhaan. Herkkä olet ihan varmasti (niinkuin minäkin) ja lempeä ja ystävällinen. Nää on ne tulokset, jotka olisin itsekin toivonut saavani, mutta ei tullu :).

      Kiva kun teit tän. Ja kiitos kohteliaisuudesta <3

      Poista
  21. Testeistä tykkään minäkin. Olen introvertti ekstoverteillä mausteilla. Rauhan kaipuuni on näin iän myötä kasvanut tolkuttoman paljon. Nautin itsekseni puuhailusta. Viikonlopun iloja! Tuija

    VastaaPoista
  22. Virallisesti testin mukaan näin:

    Ehdottaja - Kaikki on mahdollista.

    Olet täynnä intohimoa ja mielikuvitusta. Elämä on sinulle täynnä mahdollisuuksia. Löydät nopeasti kaikenlaisten tietojen ja asioiden välisiä yhteyksiä ja hoidat asiat luottavaisesti keksimiesi mallien mukaan. Haluat mielelläsi saada vahvistuksen muilta ihmisiltä ja annat myös mielelläsi kiitosta ja tukea muille ihmisille. Olet hyvin rento ja joustava. Olet lahjakkuus, jolla on harvinaista lennokkuutta ja kysy improvisaatioon.

    Tunnistan tästä itseni. Innostun helposti. Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on pakosti ilmeisen pätevä testi, koska niin moni on saanut sellaiset tulokset, joista tunnistaa itsensä. Ihan tositosi mielenkiintoista mun mielestä. (Ja heti tän jälkeen oli pakko käydä kokeilemassa, mitä Villa Namun Tiinan ehdottama enneagrammi kertoo. Suorastaan pelottavan oikeaan osui sekin :))

      Kiva kun teit tän ja jätit viestin (oli vahingossa jäänyt multa huomaamatta).
      Ja juu. Introvertti ekstoverteilla mausteilla olen minäkin. Ja mitä suurimmassa määrin omaa rauhaa arvostava.

      Leppoisaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi